Browsing by discipline "Diagnostic Imaging"

Pinnallinen varpaankoukistajajänteen luksaatio on yleinen shetlanninlammaskoirilla esiintyvä sairaus, jota suomalaisesta shetlanninlammaskoirapopulaatiosta sairastaa noin 6 prosenttia. Pinnallisen varpaankoukistajan luksaatiossa jänteen sivusiteet repeävät ja jänne pääsee luksoitumaan telaurasta. Sairauden syntymisen syyt ovat vielä epäselvät, mutta matalan kantaluun telauran on ajateltu altistavan sairaudelle. Tyypillisiä oireita pinnallisen varpaankoukistajan luksaatiossa ovat ajoittainen ontuminen ja turvotus kantaluun jänteen alueella. Hoitona pinnallisen varpaankoukistajan luksaatioon on tyypillisesti jänteen uudelleen kiinnitys telauraan kirurgisesti. Aikaisemmassa tutkimuksessa shetlanninlammaskoirien kintereiden skyline-röntgenkuvista on saatu tilastollisesti merkittävä ero kantaluun telauran syvyydelle suhteessa telauran leveyteen sekä pinta-alaan sairaiden ja terveiden koirien välillä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin voitaisiinko tietokonetomografiakuvausta käyttää jalostuksen apuna erottamaan sairaat koirat terveistä ja varmistuisiko tietokonetomografiakuvista sama tilastollisesti merkittävä ero kantaluun telauran syvyydessä. Tietokonetomografiakuvaus soveltuu erinomaisesti rakenteellisesti monimutkaisten kohteiden kuvaamiseen, sillä tietokonetomografiassa ei tapahdu samanlaista kohteiden summautumista kuin röntgenkuvauksessa. Lisäksi tietokonetomografian etuina ovat kolmiulotteiset kuvat sekä parempi kudoskontrasti kuin röntgenkuvauksessa. Kolmiulotteiset kuvat ja hyvä kudoskontrasti mahdollistavat tarkkojen mittausten suorittamisen. Haittapuolena tietokonetomografiakuvauksessa on kuitenkin sen kallis hinta. Tietokonetomografia perustuu potilaan läpäiseviin röntgensäteisiin, joiden tiheysmuutoksia erityiset detektorit mittaavat. Detektoririvejä voi olla joko yksi, jolloin puhutaan yksileike-tietokonetomografiasta, tai sitten monta, jolloin kyse on monileike-tietokonetomografiasta. Röntgensäteet saavat alkunsa röntgenputkesta. Tavanomaisin nykyään käytössä oleva tietokonetomografialaite on spiraalitietokonetomografialaite, jossa röntgenputkea pyöritetään potilaan ympärillä. Lopullinen tietokonetomografiakuva muodostetaan peräkkäisistä tai osittain päällekkäisistä kuvaleikkeistä. Kuvia pystytään käsittelemään jälkikäteen monella eri tapaa tietokoneohjelmilla ja myös muodostamaan kolmiulotteisia kuvia. Tämän tutkimuksen aineisto koostui 16 terveestä ja 8 sairaasta shetlanninlammaskoirasta, joiden kintereet oli kuvattu tietokonetomografialla. Kuvista mitattiin kantaluun telauran syvyys, leveys ja pinta-ala, telauran syvyyden suhde telauran leveyteen, telauran syvyyden suhde telauran pinta-alaan, kantaluun pituus, kantaluun kärjen viistous ja kantaluun viistous suhteessa neljänteen tarsaaliluuhun. Tilastollisesti merkittävä ero saatiin kantaluun syvyydelle (p=0,045) ja kantaluun kärjen viistoudelle (p=0,035). Muilla mittauksilla ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Näyttäisi siltä, että terveillä koirilla on kantaluun telaura syvempi ja kantaluun kärki olisi kulmaltaan loivempi kuin sairailla koirilla. Kuitenkin molemmissa mittauksissa oli suurta vaihtelua ryhmien sisällä ja selkeää raja-arvoa ei pystytty asettamaan terveiden ja sairaiden koirien välille telauran syvyyden ja kantaluun kärjen viistouden suhteen. Varsinkin telauran syvyydessä sekä syvimmät että matalimmat telaurat löytyivät sairaiden koirien ryhmässä. Tämän tutkimuksen perusteella tietokonetomografiakuvaus ei sovellu jalostusseulonnan apuvälineeksi. On todennäköistä, että pinnallisen varpaankoukistajajänteen luksaation syntyyn vaikuttaa myös muut tekijät kuin kantaluun rakenne.

Tutkielma koostuu positroniemissiotomografiaa käsittelevästä kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosuudesta. Epileptisformiset kohtaukset ovat koirien yleisin neurologinen ongelma. Yleisin diagnoosi on idiopaattinen epilepsia. Epileptogeenisen fokuksen lokalisointi on eläinlääketieteellisen epileptologian suurimpia haasteita. Suomenpystykorvilla tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että koirilla, joilla on idiopaattinen epilepsia, ei löydy yleensä aivoista muutoksia tavanomaisilla kuvantamismenetelmillä, joita on esim. magneettikuvaus. Koirien elektroenkefalografia-muutosten tuntemus ei ole kovin hyvä ja menetelmän käytössä on useita rajoituksia, joten muita funktionaalisia tutkimusmenetelmiä tarvitaan epilepsian patomekanismin parempaa ymmärtämystä varten. Funktionaalisten kuvantamismenetelmien käyttö eläinlääketieteessä on ollut tähän mennessä vähäistä. Positroniemissiotomografia (PET) on lyhytikäisiä radioaktiivisia isotooppeja käyttävä leikekuvausmenetelmä. Menetelmän avulla on mahdollista saada tietoa elimistön aineenvaihdunnasta muodostamalla kudoksissa tapahtuvien prosessien nopeuksia kuvaavia kvantitatiivisia kuvia. 2-[18F]Fluoro-2-deoksi-D-glukoosi ([18F]FDG) on ihmisillä erittäin paljon käytetty epilepsiatutkimukseen soveltuva glukoosimetaboliaa kuvaava merkkiaine. Ihmispotilailla on todettu FDG-PET-menetelmää käyttäen heikentynyt interiktaalinen glukoosin metabolia aivoissa epileptogeenisen fokuksen alueella. Humaanitutkimuksissa on myös todettu korrelaatiota PET:n osoittaman hypometabolisen alueen ja elektroenkefalografian (EEG) osoittaman kohtauksen alkupesäkkeen purkauksellisen toiminnan välillä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää koirille soveltuva uusi funktionaalinen kuvantamismenetelmä epileptogeenisen fokuksen paikallistamiseksi. Päämäärä on tutkia korreloivatko aivojen glukoosimetabolian muutokset normaaleilla ja epileptisillä koirilla EEG- muutoksiin. Näin voidaan verrata myös EEG-tutkimuksen paikkansapitävyyttä. Tutkimukseen osallistui 11 epileptistä ja kontrolliryhmänä 8 kliinisesti tervettä suomen pystykorvaa. Yleis- ja neurologisessa tutkimuksessa, veri- ja virtsanäytteissä sekä aivojen magneettikuvassa ei havaittu mitään normaalista poikkeavaa yhdeltäkään tutkimukseen osallistuneista koirista. PET-tutkimuksessa havaittiin glukoosin metabolian epänormaaliuksia 9 epileptisellä ja neljällä kliinisesti terveellä koiralla. Tyypillisimmin glukoosin hypometaboliaa esiintyi temporaali- ja okkipitaalialueilla, mikä on yhteneväistä humaanitutkimuksiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että FDG-PET –tutkimuksen sensitiivisyys epileptogeenisten kortikaalisten alueiden paikallistamisessa on yhteneväistä interiktaaliseen EEG-tutkimukseen. Menetelmän avulla on mahdollista havaita aivojen glukoosin metabolian epänormaaliuksia koirilla, joilla on idiopaattinen epilepsia. Koirilla PET sopii kuitenkin paremmin tutkimuskäyttöön kuin kliinisten potilaiden tutkimukseen. Epileptogeenisen fokuksen tarkka paikallistaminen ei vielä tässä vaiheessa vaikuta koirien epilepsian hoitoon. Vaikka koirilla epileptogeenisen fokuksen lokalisointi ei ole yhtä tärkeää kuin ihmispotilailla, koska koirille ei tehdä leikkauksellisia epilepsiapesäkkeen poistoja, PET-kuvaus voi edesauttaa idiopaattisen epilepsian patofysiologian selvittämisessä.

Ohutsuolen vierasesine on yleinen ruuansulatuskanavan sairaus koirilla ja kissoilla. Vierasesineen aiheuttamat oireet ovat seurausta sen aiheuttamasta ohutsuolen mekaanisesta tukoksesta. Vatsaontelon röntgentutkimus ja ultraäänitutkimus ovat kaksi yleisimmin käytettyä diagnostista tutkimusmenetelmää selvitettäessä vatsaontelon sairauksia koirilla ja kissoilla. Aiemmin ensisijaiseksi tutkimusmenetelmäksi ruuansulatuskanavan vierasesinettä epäiltäessä suositeltiin röntgentutkimusta, mutta uudemmissa tutkimuksissa ultraäänitutkimus on osoittautunut röntgentutkimusta luotettavammaksi tutkimusmenetelmäksi vierasesinediagnostiikassa. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää röntgen- ja ultraäänitutkimusten perusteella tehdyn vierasesineen aiheuttaman ohutsuolen mekaanisen tukoksen diagnoosin luotettavuutta Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja vertailla tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että ultraäänitutkimuksen perusteella päästään diagnoosiin useammin kuin röntgentutkimuksen perusteella. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat röntgen- ja ultraäänidiagnostiikan luotettavuuteen ja tulosten odotettiin vastaavan aiempia tutkimuksia. Tutkimukseen valittiin 57 koiraa ja kissaa, joille oli tehty sekä röntgen- että ultraäänitutkimus ennen vierasesineleikkausta tai patologin tutkimusta. Kaikki potilaat oli kuvattu ruuansulatuskanavaoireiden vuoksi ja puolella potilasta oli lähetteessä epäilty vierasesinettä. Vierasesineistä lineaarisia oli yhdeksän. Röntgentutkimus oli tehty 47 eläimelle ennen ultraäänitutkimusta ja yhdeksällä potilaalla ultraäänitutkimus oli tehty ensin. Yli puolet röntgentutkimuksista oli tehty päivystysaikaan ultraäänitutkimusta edeltävänä yönä tai iltana. Röntgen- ja ultraäänilausunnot luokiteltiin kolmeen luokkaan sen mukaan, oliko tutkimuksen perusteella vierasesine todennäköinen, mahdollinen tai vierasesinettä ei ollut havaittu. Myös vierasesineen aiheuttamat muutokset suolistossa luokiteltiin ja niiden esiintymisen yhteys eri diagnoosiluokkiin tutkittiin. Röntgen- ja ultraäänidiagnoosiin vaikuttavina tekijöinä arvioitiin vierasesineen laatu ja sijainti, potilaan ikä, paino, sukupuoli ja laji, tutkimusajankohta ja tutkimusten suoritusjärjestys. Ultraäänitutkimuksen perusteella vierasesinettä pidettiin todennäköisenä 84 %:lla ja röntgentutkimuksessa 34 %:lla, joten tutkimuksen tulokset vastasivat hypoteesia. Röntgen- ja ultraäänitutkimuksen tulos oli yhteneväinen 25 potilaalla. Röntgendiagnoosin kannalta merkitseviä löydöksiä olivat ohutsuolten laajeneminen, ohutsuolten epänormaali neste- tai kaasusisältö, ileus ja röntgenkuvassa näkyvä vierasesine. Näkyvällä vierasesineellä oli myös ultraäänitutkimuksessa tilastollisesti merkitsevä yhteys diagnoosiin. Päivämäärällä, jolloin ultraäänitutkimus oli suoritettu, oli merkitsevä yhteys diagnoosiin. Vierasesineen muodolla ei havaittu merkitsevää yhteyttä kumpaankaan diagnoosiin. Myöskään potilaan lajilla, iällä, painolla tai sukupuolella ei havaittu yhteyttä röntgen- tai ultraäänidiagnoosiin. Aineisto oli melko pieni röntgen- ja ultraäänidiagnoosiin vaikuttavien tekijöiden arvioimiseksi, jonka vuoksi merkitseviä tuloksia saatiin vähän. Tässä tutkimuksessa kaikki röntgen- ja ultraäänilausunnot oli tehnyt diagnostisen kuvantamisen yksikössä työskentelevä eläinlääkäri, jonka vuoksi tulokset ovat todennäköisesti parempia kuin ne olisivat kokemattomalla tutkijalla. Tuloksia voidaan kuitenkin hyödyntää Yliopistollisessa eläinsairaalassa, kun valitaan sopivaa tutkimusmenetelmää vierasesinediagnostiikkaan.