Browsing by discipline "Gammaltestamentlig exegetik"

Pro gradu -tutkielmani käy läpi vuonna 2009 julkaistun Khirbet Qeiyafan ostrakonin, joka on kirjoitettu länsiseemiläisellä lineaariaakkostolla. Tutkielmani tukeutuu vahvasti paleografian metodiin. Käyn läpi ensin yleisesti paleografian metodia, jonka jälkeen käyn yksityiskohtaisesti Gerrit van der Kooijin arkeologisen menetelmän läpi, joka tutkii piirtokirjoitusten kirjaimistoja arkeologian menetelmin. Erityistä menetelmälle on kirjoitustavan ja kirjoituskulman käsitteet. Koska Khirbet Qeiyafan ostrakoni on kirjoitettu mustekirjoituksella, käyn läpi tarkkaan mustekirjoituksen kirjoitustavan erityispiirteet. Aloitan materiaalin ja välineen selvittämisellä. Välineen jälkeen tutkin mustekynän käsittely- ja liiketekniikoita. Lopetan metodiluvun mustekynän lineaariliikkeiden tutkimiseen. Selvitän Khirbet Qeiyafan ostrakonin arkeologisen kontekstin, jonka jälkeen lähden kuvailemaan ostrakonin kirjoitusta. Käyn läpi ostrakonin rivi riviltä samalla läpikäyden tutkijoiden luentoja. Lopuksi käyn läpi ostrakonin kielelliset piirteet.

Daavid itkee, Jaakob itkee, Maria itkee ja moni muu itkee. Raamatun teksteistä löytyy joitakin kuvauksia kuollutta itkevistä ja surevista henkilöhahmoista. Nämä tekstit ovat olleet antiikin ajalla käytössä ja ihmisten kuultavissa. Kuolemaan liittyvää surua ja itkua on performoitu antiikissa myös fyysisesti hautajaisrituaaleissa. Tutkin tässä työssä surun ja itkun merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin ajan kontekstissa – sekä Raamatun tekstien että ajan hautausrituaalien kautta. Raamatun teksteissä miehet ja naiset itkevät kuolleita läheisiään. Surua kuvataan näissä teksteissä kuitenkin hyvin eri tavoin. Selvitän löytyykö tekstien surijakuvauksista erilaisia sukupuolisia piirteitä ja miten sururituaalien sukupuolisuus mahdollisesti vaikutti yhteisöönsä. Tarkastelen tekstien sururituaalia ja itkun merkitystä antiikin kontekstissa, jolloin vertaan sitä antiikin hautajaisrituaalien suruun ja itkuun. Antiikissa sururituaalien ja itkemisen on pitänyt tapahtua yhteisön kannalta hyvin säädellysti noudattaen rituaalista oletusarvoa. Selvitän sururituaalien merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin yhteisölle ja vertaan sitä teksteistä saamaani käsitykseen surun merkityksestä ja sukupuolisuudesta. Erityisesti mielenkiintoa herättää naisten mahdollinen vahva vaikutus yhteisöönsä sururituaalien sukupuolisuuden kautta, sillä Kathleen Corley ja Nicola Denzey argumentoivat naisten surun vaikutuksesta varhaiskristillisyyden muotoutumisessa. Tekstejä käsittelen sellaisinaan narraatiokritiikin keinoin. Surun ja itkun ilmiötä teksteissä ja antiikin kontekstissa lähestyn rituaalitutkimuksen-, sosiaalisen identiteetin- ja sukupuolisuuden näkökulmista unohtamatta siirtymäriittiteoriaa, joka on aina vahvasti esillä tutkittaessa hautajaisrituaaleja. Tutkimuksen lopulla totean surun ja itkun olleen sukupuolista, feminiinistä tai maskuliinista. Tällä ei aina ollut yhteyttä surijan biologiseen sukupuoleen. Suru ja itku oli rituaalista ja tarkoin määriteltyä ja sitä kautta antoi mahdollisuuden performoijalleen nousta yhteisössä vahvaan asemaan mutta samalla rajoitti performoijaa. Surun ja itkun rituaaleilla ja niiden performoijalla on voinut olla merkitystä yhteisön kultin muotoutumisessa. Surulla ja itkulla oli merkitystä yhteisön sosiaalisen identiteetin vahvistumisessa ja yhteisön uudelleen muotoutumisessa vainajan siirryttyä yhteisöstä tuonpuoleiseen.

Tutkielmassani käyn läpi lehtimajajuhlaa koskevia Toisen temppelin ajalla ja heti sen jälkeen kirjoitettuja tekstejä, jotka jollakin tavalla avaavat näkökulmia Toisen temppelin ajan Lehtimajajuhlaan. Tekstien perusteella tarkastelen miten Heprealaisen Raamatun juhla kehittyi Mishnassa kuvatuksi juhlaksi ja millaisia rituaaleja ja merkityksiä lehtimajajuhlaan yhdistettiin ja miten sen merkitystä tulkittiin. Tutkimuksessani käy tekstiaineiston pohjalta ilmi, että juhla sai kolme pääasiallista merkitystä. Osassa tekstejä lehtimajajuhlaan assosioitui poliittisen ja uskonnollisen vallan vaihtuminen, mikä messiaaniseen odotukseen liitettynä synnytti juhlan aikana ilmapiirin, joka usein johti väkivaltaisuuksiin. Toisessa ryhmässä tekstejä esiin nousi pappiskeskeinen tulkinta juhlasta. Siinä juhla on temppelijuhla, jossa juhlan pyhyys varmistetaan oikein tehdyin rituaalein. Kolmannessa ryhmässä teksteille keskeistä oli eskatologinen tulkinta. Lehtimajajuhla oli aikaa, jolloin katsottiin tulevaisuuteen ja ikävöitiin Israelin tulevaa lunastusta. Mishnan kuvaama lehtimajajuhla osoittautui neljänneksi tulkinnaksi, farisealaisten juhlaksi, jossa tavalliset ihmiset Jumalan pyhänä kansana kokoontuivat viettämään pyhiinvaellusjuhlaa temppeliin ja osallistumaan sen rituaaleihin. Yhteistä jokaiselle tulkinnalle oli luottamus Jumalan lupaukseen ja liittoon. Kaikki kokoontuivat Jumalan eteen juhlimaan liiton kansana, odottaen lunastusta. Lehtimajajuhlan juhlijan ymmärrys siitä, miten Jumalan lupaus täyttyisi, vaihteli. Siksi myös odotukset ja juhlan ilmiasu vaihtelivat.

This study researches the construction of masculinity among the Murle pastoralist tribe, an ethnic minority inhabiting the southeastern part of South Sudan. It focuses on the Murle men who belong to the Laŋo age-set, a social group in the tribe, which includes individuals of 25-35 years old. Drawing on masculinity studies the research investigates how Murle Laŋo men enact traditional hegemonic masculinity through the practices of warring for the tribe and marriage, both of which are centrally related to herding and raiding cattle. The study also examines how traditional Murle norms and practices of masculinity are being tested and changed by the political and economic marginalization that the Murle community has been confronting historically during British colonialism and more recently since 2011 after the independence of South Sudan. The thesis sheds light on the Murle religio-cultural worldview underlying the tribe’s social norms and practices, and specifically men and their masculine roles. Religion in this study is understood through the lens of Murle cultural system where particular beliefs, rituals, and ethical values contribute to the formation of shared identity among Laŋo age-set youth. The study adopts Linda Woodhead’s (2011) multidimensional approach to religion and shows that religion is intertwined with culture, social structures, power relations, and identity. This study is informed by ethnographic research in which data was collected through participant observation in 2016–17 among the Murle in Boma State; life story interviews with the Laŋo age-set leader; and semi-structured interviews and informal discussions with numerous Murle interlocutors in Pibor and Juba, South Sudan. The study also draws on a collection of Murle songs which are sung in pre-fighting and reconciliation meetings. The songs are analyzed as a mode of expression through which Murle norms and identity are affirmed whilst also revealing the tensions and on-going changes in this tradition. The findings of the study show that the Murle is a community in transition. While the age-set structure and men’s role as warriors still remain important for the protection of the tribe, some significant changes are taking place. Joining armed rebel groups and becoming entangled in political conflicts against the government is also becoming part of the life path of Murle Laŋo men. Also, community leaders and chiefs (who are seen as enabling the corruption of the government) are being increasingly challenged by the age-set youth; and new alliances are being formed between Laŋo age-sets of different tribes. The idiom ‘locking horns’ in the title of this thesis, evokes the imagery of the Laŋo mascot animal, kob. The idiom, which means fighting, refers to Laŋo’s challenge of traditional authority structures. Another notable change is guns replacing sticks as the weapon of choice among the Murle age-sets as they become more involved in armed conflicts against the government, leading to more blood shed. For some men, opting out all together from the age-set structure and downplaying their Murle identity and tradition is the way to deal with the challenges confronted by the tribe. This study illuminates how masculinity in the Murle context is constructed through particular religio-cultural meanings, narratives, and practices that have their inherent tensions. On the one hand, warring, stick-fighting, and cattle raiding are integral to the desirable and normative Murle masculinity. On the other hand, peace-making and ethical values that affirm sharing and nobility with the vulnerable and the enemies are also part of this hegemonic masculinity. The study highlights that Murle masculinity norms and practices are not static but are shaped and impacted by multidimensional contextual factors such as armed conflict, poverty, economic and political marginalization, and displacement. The study disputes the assumed direct link between hegemonic masculinity and violence presented in some gender research and suggests instead that the relationship between the two is more complex. The study also sheds light on the all-encompassing framework that a tribal religion provides in the life of the Murle pastoralists. Last, the study elucidates the resilience and ability of the Murle to adapt to changing situations of uncertainty and instability.

Tämän tutkielman aiheena on Psalmien kirjan meri ja sen suhde muinaisen Ugaritin teksteistä tunnettuun merenjumalaan tai antropomorfiseen mereen, Jammuun. Tutkielman tarkoitus on selvittää, voiko Vanhan testamentin psalmiteksteissä esiintyvän meren yhteydestä löytää jäänteitä Ugaritista tunnetusta Baal-jumalan länsiseemiläisestä vastustajasta, usein hirviömäiseksi kuvatusta Jammusta. Tutkimusmetodina on käytetty muotohistoriallista muoto- ja traditiokritiikkiä sekä ugaritinkielisen eeppisen runouden ja hepreankielisen psalmirunouden vertailevaa tutkimusta. Tutkielma jakaantuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan meren antropomorfista esittämistä psalmeissa. Monet meri-sanaan liitetyt verbit vaikuttavat inhimillistävän luonnonilmiötä, mutta monet antropomorfismit toimivat myös yksinkertaisesti kielikuvina. Joillakin tämän kategorian psalmeista saattaa olla temaattisia yhteyksiä Ugaritin teksteihin, mutta paralleelisia tekstikohtia ei löydy. Toisessa pääosassa tarkastellaan sitä, miten psalmien meri liittyy muinaisitämaiseen konfliktimyyttiin. Tässä yhteydessä käsitellään S?fin meren eli Kaislameren, meren halkaisemisen sekä mahdollisesti myyttisten suurten vetten tematiikkaa. Samassa pääkohdassa on käsitelty myös muita meri-sanan yhteydessä esiintyviä merihirviötä, kuten syvyys, Leviathan, Rahab, lohikäärme Tannin, käärme ja joki. Näistä osa vaikuttaa liittyvän myrskynjumalan ja antropomorfisen meren kamppailuun, osa puolestaan luojajumalan ja kaaoshirviön taisteluun. Traditiot ovat kuitenkin vaikeasti erotettavissa toisistaan, sillä luultavasti ne sekoittuivat jo ennen päätymistään hepreankielisten psalmien teksteihin. Selkeimmältä vaikuttavin yhtymäkohta Ugaritin teksteihin löytyy psalmeista, joissa meri mainitaan Leviatan-hirviön yhteydessä. Tekstuaalinen parallelismi Ugaritin Jammun ja Lotanin mainitseviin Ugaritin Baal-syklin kohtiin ei kuitenkaan ole täydellinen. Viimeisessä pääkohdassa käsitellään sitä, miten meren ja joen esiintyminen paralleelisissa psalmisäkeissä mahdollisesti liittyy muinaisseemiläiseen kuningasideologiaan. Ugaritin teksteissä Jammu esiintyy usein epiteettien “valtias meri, tuomari joki” muodossa. Konstruktio ei esiinny heprealaisissa psalmeissa, mutta Ugaritin tekstien tarjoama vertailumateriaali on usein huomioitu tarkasteltaessa psalmeja, joissa meri ja joki esiintyvät yhdessä. Varsinaisia tekstiparalleeleja ugaritinkieliseen myyttisuskonnolliseen runouteen ei näidenkään psalmien yhteydestä kuitenkaan löydy. Vaikka Ugaritin tekstien Jammun ja psalmien meren välillä on havaittu monenlaisia samankaltaisuuksia ja yhtäläisyyksiä, Psalmienkirjan meren yhteyttä länsiseemiläisen konfliktimyytin antropomorfiseen mereen ei kuitenkaan ole aukottomasti osoitettu toteen. Psalmien varhaiset sepittäjät ovat hyvinkin saattaneet käyttää tai lainata muinaista länsiseemiläistä myyttistä perinnettä, muokaten sitä oman yhteisönsä tarpeisiin sopivaksi. Heidän toimintansa on kuitenkin erotettava psalmien myöhempien välittäjien ja vakiinnuttajien toiminnasta, sillä näiden suhde mytologiseen perinteeseen on luultavasti ollut toisenlainen.

Tässä tutkielmassa tutkitaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvaa. Tutkimuksessa nämä kirjat ajoitetaan 200-luvulle eKr. Ptolemaiosten valtakunnan aikaan ja etsitään vastausta siihen, millaiseen miehuuteen Juudean eliittiin kuuluneet viisaudenopettajat Saarnaaja ja Ben Sira opastivat virkauralle pyrkiviä niin ikään eliittiin lukeutuneita oppilaitaan. Metodina on tutkia lukijalähtöisesti tekstin sisältöä ja etsiä siinä piileviä ideologioita, tässä tapauksessa siis miehenä olemiseen liittyviä oletuksia, joista nämä tekstit eivät puhu suorasanaisesti vaan joita on tulkittava rivien välistä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan tekstiä peilataan antiikin ajan mieskäsitystä ja toisaalta Vanhan testamentin maskuliinista ihannetta vasten. Samalla pyritään myös vertailemaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähteinä ovat Saarnaajan kirjan masoreettinen teksti sekä pääasiassa Sirakin kirjan hepreankieliset ja niiden puuttuessa kreikankieliset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa todetaan, että antiikin ajan juutalaisen yhteisön suurin miehelle asettama odotus oli se, että miehen oli aina, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa hallittava itsensä. Tämä tarkoitti sekä oman käytöksenä että omien tunteittensa hallitsemista mutta myös elämän olosuhteiden ja siihen liittyvien ihmisten hallitsemista. Elämän oli siis oltava järjestyksessä ollakseen kunniallista. Eliittiin kuuluva juutalaismies saattoi myös epäonnistua eikä silloin täyttänytkään miehelle asetettua mittaa. Yhteisön kunnioituksen menettänyt mies oli pahassa tilanteessa. Juuri tilanteessa, missä häpeä astuu miehen elämään, käy parhaiten selväksi Saarnaajan ja Ben Siran ajattelun perimmäinen ero. Ben Sira perustelee miesihannettaan kunnian ja häpeän käsitteillä. Saarnaajalle kunnian ja häpeän käsitteillä ei ole merkitystä. Todellinen ongelma on Saarnaajan mielestä kuolema. On parempi elää vaikka häpeässä kuin olla kuollut, ja vaikka viisaus tuokin miehelle menestystä, sen olennaisin tehtävä on pitää mies hengissä ja elossa vaikka elämä ei niin kovin kunniakasta olisikaan. Lisäksi tutkimuksessa päädytään toteamaan, että mieheen kohdistui paljon vaatimuksia mutta hänellä oli myös voimavaroja, jotka tukivat hänen suoritustaan. Toinen näistä tukevista elementeistä oli miespuolinen ystävä ja uskottu. Saarnaajasta ja Ben Sirasta muistetaan usein heidän hyvin negatiiviset toteamuksensa naisen pahuudesta. Silti kummankin teksteistä juuri nainen paljastuu yhdeksi miehen voimavaroista.

Tämä tutkielma on analyysi moabilaisen Ruutin henkilökuvasta Ruutin kirjassa. Tutkin sitä, miten ja miksi Ruutin henkilöhahmo kehittyy ja muuttuu kertomuksen kuluessa ja teen tämän identiteetin nostamisen kautta. Viime kädessä kysyn sitä, lakkaako Ruut kertomuksen edetessä olemasta moabilainen eli ulkopuolinen, ja jos lakkaa, missä kertomuksen vaiheessa näin käy ja millä tavoin mukautuminen betlehemiläisyhteisöön tapahtuu. Tutkimuksellisesti lähestyn Ruutin kirjaa kertomuksena, joka on olennainen osa heprealaista kaanonia ja Raamatun koonaisuutta. Otan tekstissä huomioon raamatullisen kielen ja maailmankuvan erityislaadun, jossa transtemporaalinen uskontodellisuus on punottu tekstiin. Toisin kuin henkilöhahmotutkimus, joka tarkastelee hahmojen todentuntuisuuden kehitystä kertomuksen muuttuvissa tilanteissa lähden siitä, että erilaiset tapahtumat ja tilanteet kertovat henkilöhahmojen luonteenpiirteistä ja asenteista todellisten tilanteiden mukaisesti. Metodini on kertojalähtöisyys. Tutkin sitä millaisena kertoja haluaa moabilaisen identiteetin ja sen muutoksen näyttää. Termistöllisesti puhun Ruutin yksilöidentiteetistä, jonka näen rakentuvan minäkuvasta ja identiteetin sosiaalisesta puolesta; etninen identiteetti kuuluu jälkimmäiseen. Toorasta käsin tarkasteltuna moabilaisuuden toiseuttava painoarvo israelilaisyhteisön keskellä on suuri ja vaikuttaa Ruutin kirjan taustalla muodostaen jännitteen, joka on kirjan ydintä. Tässä jännitteessä Israelin Jumalaa kunnioittavan moabilaisen Ruutin identiteetti muuttuu. Ruutin henkilökuvan ja hänen tekemiensä valintojen lisäksi analyysini keskittyy kirjan kahden muun päähenkilön, Noomin ja Boaksen valintoihin, jotka ilmentävät suhdetta moabilaisuuteen. Tätä kunkin päähenkilön tulokulmaa Ruutin etniseen identiteettiin vertaan kertojan perspektiiviin asiasta. Lopuksi tarkastelen kertojan näkemystä moabilaisen Ruutin paikasta Israelin Jumalan suunnitelmassa ja sitä, mitä siitä voidaan liittyen kirjan tarkoitukseen sanoa. Päähenkilöiden tekemät valinnat ovat kertomuksen taitekohtia, joihin fokusoimalla Ruutin identiteetin muuttuminen tulee selkeästi näkyviin. Ruutin yksilöidentiteetin muutos alkaa uskollisuudenvalasta, jonka Ruut Noomille ja tämän Jumalalle vannoo. Tämä on kertomuksen ensimmäinen ja tärkein taitekohta. Toinen on Noomin valinta. Leskianopin neuvo myös leskeksi jääneelle miniälle muuttaa sekä kertomuksen suuntaa että Ruutin identiteettiä ja perustuu Boaksen, rikkaan pellonomistajan Ruutia kohtaan osoittamaan epätavallisen suosiolliseen suhtautumiseen. Ruutin minäkäsitys hylätystä hyväksytyksi muuttuu nopeasti, ja tämän jälkeen muuttuvat myös Ruutin ulkoiset olosuhteet. Boaksen sukulaisuus Noomin edesmenneen puolison Elimelekin kanssa merkitsee sitä, että mies on kelvollinen toimimaan sukulunastajana. Sukulunastus on kirjan tärkein teema, sillä se saattaa päätökseen työn, jonka JHVH on aloittanut yhdistäessään moabilaisen Ruutin ja betlehemläisen Noomin perheeksi. Boaksen valinta lunastaa on merkittävä erityisesti siksi, että se ottaa naiset huomioon yksikkönä. Ensin lunastetaan Noomin hallussa oleva Elimelekin suvun perintömaa, ja sen jälkeen Boas ottaa Ruutin vaimokseen leviraatti-käytännön mukaisesti. Suhteesta syntyvä lapsi on sukua myös Noomille, sillä liiton laillinen peruste on ollut kuolleen puolison nimen ja muiston säilyminen lapsen kautta. Kirjan tähtäyspiste on Elimelekin sukulinjan jatkumisessa, jossa tärkeä on myös maa, sillä ilman perintömaata kuolleen nimi ja muisto eivät voi elää edelleen. Analyysi siis osoittaa, että Ruut lakkaa olemasta ulkopuolinen yhteisössä, johon hän integroituu Noomille ja JHVH:lle antamansa uskollisuudenvalan ja Boaksen kanssa solmimansa leviraattiliiton kautta. Ruutin integraation viimeistä vaihetta edustaa jälkeläinen, jonka kautta Ruutista tulee osallinen myös maasta; tämä on osoitus samanarvoisuudesta maassa syntyneen kanssa. Ruutin avainasema Israelin historiassa käy ilmi kirjan loppuun sijoittuvasta sukuluettelosta. Daavidiin päättyvän listan mukaan Ruutista tulee Israelin kuningassuvun esiäiti, joka Boaksen kanssa aloittaa kokonaan uuden aikakauden Israelin historiassa. Asian vahvistaa kirjan Pereksestä alkavan sukuluettelon vertaaminen Tooran sukuletteloihin. Ruutin etninen perimä sen sijaan pysyy, sillä se muistetaan; muuttunutta on suhtautuminen. Ruut ei ole enää vieras eikä vihollinen vaan sukuun liiton kautta lunastettu. Assimilaatiosta ei kuitenkaan ole kyse: Ruutin tehtävä eroaa Noomin tehtävästä ja perustuu juuri siihen, että Ruut tulee vieraasta kulttuurista. Suuressa kuvassa Ruut on Tamarin tavoin muukalainen esiäiti, joka liitetään liiton kansaan nimenomaan kansakuntien edustajana. Sydämen liitto Israelin Jumalan kanssa on tässä tarpeen ja käy ilmi valinnoista, jotka täyttävät lähimmäisenrakkauden (hesed) vaatimukset. Se sydämen liitto, johon Ruut sekä yksilönä että kansojen edustajana otetaan on JHVH:n Israelin ja Juudan kanssa tekemä. Tämän vuoksi moabilaisen Ruutin on liityttävä ensin betlehemiläiseen Noomiin ja tämän kansaan.

Tutkielmassani käsittelen psalmia 132 ja sen suhdetta muihin Heprealaisen Raamatun kirjoituksiin tutkimalla tekstien kirjallista riippuvuutta toisistaan. Etsin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Onko psalmin 132 sisältö erilainen masoreettisessa tekstissä (MT), Qumranin kirjoituksissa ja Septuagintassa (LXX)? Millaisia keskeisiä eroja eri käsikirjoituksista löytyy ja mistä erot voisivat johtua? Millainen on psalmin 132 suhde muihin Heprealaiseen Raamattuun kuuluviin kirjoituksiin? Mihin Heprealaisen Raamatun kirjoituksiin psalmilla 132 on kirjallinen riippuvuus eli mitkä tekstit ovat psalmin 132 pohjatekstejä? Miten ja miksi psalmissa 132 on käytetty muita Heprealaisen Raamatun kirjoituksia? Onko Heprealaisessa Raamatussa kirjoituksia, jotka ovat kirjallisesti riippuvaisia psalmin 132 sisällöstä? Miten ja miksi psalmia 132 on käytetty pohjatekstinä muissa Heprealaisen Raamatun kirjoituksissa? Tarkastelen tutkielmassani masoreettista tekstiä, Septuagintan tekstiä sekä Qumranin käsikirjoitusta 11QPsa. Käytän seuraavia tekstieditioita: Biblia Hebraica Stuttgartensia (1997), Göttingen (Septuaginta), Septuaginta (Rahlfs) sekä kirjasarjojen Discoveries in the Judaean Desert of Jordan ja Vetus Testamentum Supplements rekonstruktiot käsikirjoituksesta 11QPsa. Tutkielmassani sovellan tekstikritiikkiä, lajikritiikkiä sekä intertekstuaalista näkökulmaa. Käytän intertekstuaalisuutta historiallisesta näkökulmasta tutkien tekstien tasolla ilmenevää kirjallista riippuvuutta. Kirjallisesta riippuvuudesta voivat kertoa eri teksteissä olevat monet yhdistävät sanat, yhteinen erityissanasto sekä eri tekstien yhteinen, harvinainen sanoma. Määrittelen kirjallista riippuvuutta seuraavien lainaustapaa kuvaavien termien avulla: sitaatti, mukaelma, alluusio, kaiku ja parafraasi. Päädyn tutkielmassani siihen, että LXX:n versio vastaa pääosin MT:n versiota psalmista 132 sekä käsikirjoituksessa 11QPsa olevia psalmin 132 jakeita 8b–18. Joissakin kohdissa on kuitenkin pieniä eroavaisuuksia. Käsikirjoituksessa 11QPsa ei todennäköisesti ole ollut alun perin psalmin 132 jakeita 1–7 siinä laajuudessa kuin ne löytyvät MT:stä ja LXX:sta. Psalmin 132 ensimmäisessä jakeessa oleva ilmaisu זכור־יהוה (muista, Herra) johdattelee koko psalmin sisältöön. Psalmissa keskeistä on, että Herraa muistutetaan hänen lupauksistaan ja teoistaan sekä Daavidin nöyrtymisestä ja teoista Herran hyväksi, jotta Herra toimisi psalmin 132 jakeissa 11–12 ja 14–18 mainittujen lupaustensa mukaisesti. Muita Heprealaisen Raamatun kirjoituksia lainataan psalmissa pääasiassa sen takia, että niiden avulla Herraa muistutetaan aiemmista tapahtumista ja niiden merkityksestä psalmin kontekstissa. Psalmissa 132 pohjatekstejä lainataan implisiittisesti. Pohjatekstin hyödyntäminen uudessa tekstiyhteydessä tuo aina mukanaan jotakin lainauksen alkuperäisestä kontekstista. Toisaalta lainauksen tuominen uuteen tekstiyhteyteen myös muuttaa lainauksen sanomaa erilaiseksi. Psalmissa 132 käytetään Genesiksen, Numerin, Ensimmäisen ja Toisen Samuelin kirjan sekä mahdollisesti psalmien 89 ja 99 sisältöä. Psalmin 132 sisältöä lainataan implisiittisesti Toisessa Aikakirjassa sekä mahdollisesti myös Ensimmäisessä Aikakirjassa.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa Hesekielin kirjan jakeiden 13:17–23 sisältämään kuvaukseen mahdollisesti vaikuttaneita uskonnollisia ilmiöitä. Nämä jakeet sisältävät pelkästään naisista koostuvalle ryhmälle suunnatun tuomion, jossa kiintoisasti viitataan sekä profetiaan että erikoisilla välineillä tapahtuvaan sielujen pyydystämiseen. Tästä syystä jakeita koskeva tutkimus on jakaantunut useampaan eri suuntaan. Osa tutkijoista on katsonut, että jakeiden takaa on mahdollista löytää ryhmä, joka olisi harjoittanut esimerkiksi noituutta, parantamista tai kuolleiden henkien kautta tapahtuvaa divinaatiota eli nekromantiaa. Toisaalta osa tutkijoista on tuonut esille, että jakeet peittävät poleemisella kuvauksellaan ryhmän todellista toimintaa, mikä estää tuomion kohteena olleen ryhmän löytämisen. Tutkielma pyrkii selvittämään, mikä olisi todennäköisin ja parhaiten perusteltavissa ratkaisu kuvauksen erikoisilta vaikuttaville piirteille. Metodologisesti pro gradu -tutkielmaa voidaan pitää uskonnonhistoriallisena tutkimuksena, jossa kiinnitetään huomiota vertailevaan menetelmään ja tekstien mahdolliseen ideologisuuteen. Olennaista tutkielmassa on erilaisten Vanhan testamentin ja muinaisen Lähi-idän uskonnollisten ilmiöiden tarkastelu. Tämän lisäksi tarkastelen Hesekielin kirjaa yleisesti tutkimuskysymyksen kannalta keskeisistä näkökulmista. Tutkielman kolmannessa luvussa käsittelen jakeiden 13:17–23 rakennetta ja sanastoa. Jakeet ovat analyysin perusteella hyvin monitulkintaiset. Toisaalta niissä käytetään naisryhmästä profetiaan mahdollisesti viittaavaa verbiä mutta myös pyydystämiseen liittyvää kuvastoa. Pyydystämisessä käytetyt välineet jäävät jakeiden perusteella moniselitteisiksi. Tulkinnanvaraista on myös se, pyydystävätkö naiset vertauskuvallisesti ihmisiä vai heidän sielujaan. Moniselitteisyys luonnollisesti johtaa erilaisiin painotuksiin, mikä näkyy lukuisissa jakeita käsittelevissä tutkimuksissa. Analyysi ja taustoitus toimivat pohjana eri tutkimuksissa tehtyjen ratkaisujen arvioinnille. Taustoituksen ja analyysin valossa tehty eri tutkimuksien arviointi mielestäni osoittaa, että jakeiden tuomion kieli selittyy parhaiten sillä, että kirjoittaja on hyödyntänyt käsityksiä vaarallisista naisista tai noidista. Sen sijaan jakeiden kuvaus ei suoraan vaikuta vastaavan kuvaa, joka esimerkiksi parantamisesta tai nekromantiasta on eri lähteiden perusteella mahdollista saada. Näin ollen naisista voidaan kohtalaisella varmuudella sanoa ainoastaan, että he olivat naispuolisia divinaation harjoittajia, jotka eivät sopineet kirjoittajan tavoittelemaan uskonnolliseen järjestykseen.

Tutkielmani käsittelee kuukautissäädöksiä Vanhassa testamentissa ja sen vaikutushistoriassa. Pääasiallisena lähdetekstinä on Leviticus 15: 19–31. Sen lisäksi selvitän keskeisten termien, ennen kaikkea kuukautisia tarkoittavan termin niddâ käyttöä muualla Vanhassa testamentissa. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millä tavalla kuukautisiin liittyvää sanaa נִדָּה (niddâ) käytetään Vanhassa testamentissa? 2. Mikä käytännön merkitys kuukautisia koskevalla lailla on ollut sen syntyaikana ja vaikutushistoriassa? Ovatko säännöt ohjailleet jokapäiväistä arkea vai ainoastaan rituaalista ja uskonnollista elämää? 3. Millä tavalla kuukautiset ovat olleet tabu? Onko niitä kunnioitettu, pelätty vai inhottu? Tutkimusmetodina käytän työssäni kirjallisuuskritiikkiä lähdetekstin taustan selvittämiseen. Käsiteanalyysia käytän termin niddâ käsittelyyn. Sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen menetelmien kautta pyrin selvittämään tekstin syntyajan kontekstia vastatakseni kysymykseen kuukautislain merkityksestä kultillisesti ja päivittäisessä elämässä. Sanan niddâ käyttötapa vaihtelee Vanhan testamentin eri kohdissa. Pyhyyslakiin kuulumattoman Pappiskirjan puolella olevien Leviticuksen lukujen kontekstissa niddâ viittaa synnytyksen jälkeiseen (Lev. 12: 2 ja 5) tai kuukautisten aiheuttamaan (Lev.15: 19–31) epäpuhtauteen tai separaatioon, josta seuraa ajallisesti rajattu epäpuhtaus. Pyhyyslakiin kuuluvissa Leviticuksen jakeissa niddâ liittyy rangaistaviin tekoihin – kuukautistilassa olevaan yhtymisestä määrätty seuraus on erottaminen kansan keskuudesta (Lev. 18:19) ja veljen vaimoon yhtyminen on tekona niddâ, ja seuraukseksi määrätään molempien surmaaminen (20:21). Numerissa niddâ esiintyy sanaparissa, joka tarkoittaa puhdistusvettä. Muualla Vanhassa testamentissa, erityisesti profeetallisissa teksteissä niddâ kuvaa metaforisesti kultillista tai moraalista epäpuhtautta. Kuukautislain noudattamisella katsotaan olleen vähintäänkin kultillinen merkitys temppelien aikana, mutta vähäisempi niiden jälkeen. Kuukautiset on haluttu pitää erossa temppelin pyhyydestä. On viitteitä siitä, että nainen on joskus erotettu erillisiin kuukautistaloihin, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti yhteisöstä. Kuukautisiin on mahdollisesti liittynyt puhdistautumiskäytäntöjä. Nykyään puhdistautumista ja yhdynnästä pidättäytymistä kuukautisten aikana noudatetaan ainakin ortodoksijuutalaisten keskuudessa. Kuukautisia on pidetty ja pidetään tabuna erilaisista syistä. Todisteita varsinaisesta kuukautisveren pyhyydestä ei juuri ole, mutta jonkinlainen voiman tai pelon ajatus niihin on liittynyt ja liittyy monissa kulttuureissa.