Browsing by discipline "General Church History"

Tutkimukseni aiheena on Clara Assisilaisen (1193/94–1253) perustama köyhien sisarien sääntökunta ja sen johtaminen. Päätutkimuskysymykseni on, miten Clara halusi köyhiä sisaria johdettavan vuosina 1225–1253. Muita keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: Mikä oli johtamisen ja johtajan yleinen malli köyhien sisarien yhteisössä? Millainen oli Claran vaikutus johtamisen malliin? Millainen johtajan tuli olla? Millainen oli sisarien välinen hierarkia? Mitkä olivat sisarien ja veljien johtamisen erot? Lähteinä käytän Claran kirjoittamia tekstejä: neljää kirjettä Agnesille ja Claran elämänsääntöä. Kaikki käyttämäni lähteet ovat Joan Muellerin tekemiä englanninkielisiä käännöksiä alkuperäisestä latinankielisestä tekstistä. Tarkastelen sitä, miten Claran käsitykset köyhien sisarien johtamisesta näkyvät lähteissäni. Etsin lähteistä johtamiseen liittyviä aiheita ja näkökulmia. Kiinnitän huomioni lähteiden sanavalintoihin, lähteiden tapaan esittää asiat ja siihen, miten aiheeni historiallinen konteksti näkyy lähteissä. Lisäksi tutkin, miten johtamisen käsitykset eroavat eri lähteiden välillä. Päätutkimustuloksena on se, että Claran mukaan köyhien sisarien sääntökunnalla täytyi olla selkeä johto. Koko köyhien sisarien yhteisöllä täytyi olla johtaja, joka huolehti vahvalla otteella koko sääntökunnasta kuten Clara oli itse tehnyt. Lisäksi jokaisella sisaryhteisöllä täytyi olla ohjaajana abbedissa, joka tiesi asemansa oikeudet ja velvollisuudet. Johtaja oli samaan aikaan auktoriteetti, palvelija, opettaja, yhteisönrakentaja ja äidillinen ohjaaja. Johtaja oli osa köyhien sisarien hierarkiaa, jonka pystyy muodostamaan Claran elämänsäännön pohjalta. Johtajalla oli päätösvaltaa ja velvollisuuksia. Vaikutusvaltaa oli myös muilla sisarien yhteisön toimijoilla. Claran mielestä johtamisessa keskeisintä oli kyky pitää sisarien yhteisö pyhän köyhyyden mukaisessa elämäntavassa.

C. S. Lewis (1898–1963) on yksi tunnetuimpia kristittyjä maallikkokirjailijoita. Hän kirjoitti rakastettujen romaaniensa ohella myös teologisia teoksia. Erityisen merkittävä teema niin Lewisin kirjoissa kuin hänen omassa elämässään oli syvä ja tyydyttämätön kaipuun tunne, jota Lewis kutsui nimellä Ilo (Joy). Lewis katsoi Ilon olevan Jumalan työtä. Hän uskoi, että Ilon kautta Jumala kutsui ihmistä puoleensa. Lewis uskoi, että Ilolla oli merkittävä rooli hänen omassa kääntymyksessään kristinuskoon. Lewisin omaelämänkerta, jossa hän kertoo kääntymyksestään kristityksi, on nimeltään ”Ilon yllättämä” (”Surprised by Joy”). Hippon piispa Augustinus (354–430) kertoo kääntymyksestään kristityksi omaelämänkerrallisessa teoksessaan ”Tunnustukset” (”Confessionum libri tredecim”). Lewisin tavoin myös Augustinus koki Jumalan kutsuneen itseään ja ohjanneen hänen elämäänsä valmistaen häntä kääntymään kristityksi. Lewis luki Augustinuksen ”Tunnustukset” 1930-luvun alkupuolella käännyttyään kristityksi. Tässä tutkimuksessa kysytään oliko Augustinuksen ”Tunnustuksilla” vaikutus Lewisin näkemykseen Ilosta. Tutkimuksessa selvitetään Lewisin kirjojen ja kirjeiden pohjalta millainen oli hänen ymmärryksensä Ilon luonteesta ja kuinka tämä käsitys Ilosta muuttui hänen elämänsä aikana. Vaikka Lewis pitikin Iloksi kutsumaansa kaipuuta yleisenä ilmiönä, hän ei uskonut kaikkien sen kokeneiden ymmärtäneen kokemaansa oikein. Ilon kohde on Jumala, mutta ihminen saattaa helposti erehtyä tästä. ”Ilon yllättämässä” Lewis kertoo kuinka hän omassa nuoruudessaan antoi eri elämänvaiheissa Ilolle erilaisia merkityksiä eikä tunnistanut Ilon todellista kohdetta tai luonnetta. Kun Lewis kääntyi teistiksi, hän koki Jumalan vaativan häntä luopumaan Ilosta. Vasta sen jälkeen kun Lewis oli vuonna 1931 kääntynyt kristityksi, hän ymmärsi Ilon merkityksen ja sen, että se oli koko ajan ohjannut häntä kohti Jumalaa. Hän ei kuitenkaan ”Ilon yllättämässä”, muissa kirjoissaan tai kirjeissään kerro miksi hänen käsityksensä Ilosta muuttui näin radikaalisti; ensimmäisen kerran tämä radikaalisti muuttunut käsitys Ilosta Jumalan työnä ja osana Lewisin kääntymystä löytyy hänen vuonna 1932 kirjoitetusta romaanistaan ”The Pilgrim’s Regress”. Vertailemalla Lewisin Ilon käsitettä Augustinuksen ”Tunnustuksiin” käy ilmi, että Augustinus esittää ”Tunnustuksissaan” myös ajatuksen ”viisauden kaipuusta” Jumalan välineenä hänen kääntymyksessään. Lewis on lukiessaan ”Tunnustuksia” voinut tunnistaa yhteisen kokemuksen tyydyttämättömästä kaipuusta, joka etsii kohdettaan. Hän sai myös nähdä, että Augustinus piti tätä kaipuuta Jumalan aikaansaamana. Lähdeaineiston perusteella voidaan ensimmäinen kerta jolloin Lewis luki Augustinuksen ”Tunnustukset” ajoittaa vuosien 1931 ja 1932 väliin. Tässä tutkimuksessa osoitetaan loogisen johtopäätöksen olevan, että kun Lewis luki Augustinuksen ”Tunnustukset” käännyttyään kristityksi, hän niiden perusteella alkoi käsittää Ilon Jumalan työnä ja ymmärtää uudella tavalla sen roolin omassa kääntymisessään kristinuskoon. Koska ”Ilon yllättämän” ja ”Tunnustusten” välistä suhdetta ei ole aikaisemmin tutkittu, on myös tähän kysymykseen jouduttu kiinnittämään tässä tutkimuksessa huomiota. Vertailemalla molemmista töistä löytyviä teemoja on tässä tutkimuksessa kuitenkin tultu siihen tulokseen, ettei Lewis käyttänyt ”Tunnustuksia” mallina kirjoittaessaan ”Ilon yllättämää”. Sen sijaan samankaltaisuudet selittyvät kirjailijoiden samanlaisilla kokemuksilla.

Tutkimuksessa on etsitty 1500-luvulla eläneen espanjalaisen nunnan, Avilan Teresan perusteluita auktoriteetille. Teresa tunnetaan erityisesti kirjoituksistaan sekä työstään karmeliittasääntökunnan uudistamiseksi. Teresa eli aikana, jolloin niin kutsuttua paavalilaista hiljaisuutta eli naisten opetuskieltoa tulkittiin hyvin ankarasti, mutta hän onnistui menestyksekkäästi kirjoittamaan useita teoksia, joissa hän opettaa sisäisen rukouksen ja hyvän luostarielämän periaatteita. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty kirjoista kolmea: Elämänkirjaa, Täydellisyyden tietä ja Sisäistä linnaa. Tutkimusmetodina on käytetty diskurssianalyysia. Analyysin kohteena on ollut Teresan kieli, mutta kielen rakenteiden sijaan on kiinnitetty huomiota kieleen sisältyviin merkityksiin ja viesteihin, jotka ovat historiantutkimuksen näkökulmasta sidottuja omaan aikaansa ja sen sosiaaliseen todellisuuteen ja symboliseen toimintaan. Näin ollen historiallisen kontekstin huomioiminen on ollut olennainen osa tutkimusta. Konteksti asetti auktoriteetille tiettyjä vaatimuksia. Harhaoppisina pidetyistä ryhmistä erottautuminen ja oikeaoppisuuden osoittaminen oli edellytys auktoriteetille. Teresa osoitti uskollisuutensa Katoliselle kirkolle korostamalla perustamiensa luostarien nunnien tehtävänä olevan rukoilla katolisen uskon puolesta. Teresan luostarit noudattivat tiukkaa klausuuria, ja se sopi katolisen reformin ideaaliin suljetuista nunnaluostareista. Teresa osoitti uskollisuutensa myös rippi-isilleen toteamalla kirjoittavansa rippi-isiensä käskystä. Hän uskoi rippi-isien toimivan Jumalan tahdosta, ja rippi-isien tahto oli Teresalle yhtä kuin Jumalan tahto. Teresan elinaikana uskottiin, että naiset olivat olemuksellisesti heikompia kuin miehet, ja heikkous teki naisista paradoksaalisesti oivallisia instrumentteja Jumalalle. Tällaiset naiset, nimenomaan hengellisen säädyn naiset, saattoivat nousta sukupuolijärjestelmässä ja saavuttaa kunnialtaan miesten veroisen aseman. Tämän käsityksen kääntöpuolena oli se, että sama heikkous teki naisista myös helppoja kohteita paholaisen juonille. Siksi osoitus henkien tunnistamisesta oli toinen hyvin tärkeä edellytys Teresan perusteluille. Teresa perusteli auktoriteettiaan itsetuntemuksella. Teresa liittyi itsetuntemuskäsityksensä kautta teologiseen traditioon, joka tuli hänelle tutuksi Augustinuksen kautta. Tullessaan tuntemaan itsensä, ihminen tuli tuntemaan sisällään olevan Jumalan. Itsetuntemuksen saavuttanut sielu eli yhtä aikaa sekä mystisessä yhteydessä Jumalan kanssa että normaalia elämää maanpäällä. Jumalaan yhdistetyn sielun maanpäällisen elämän jatkumisen mahdollisti Teresan käsitys sielun rakenteesta, joka jakoi sen kahteen osaan. Sielun sisäinen osa oli välittömässä yhteydessä Jumalaan eli Kolminaisuuteen, ja sai tiedon Jumalasta ja Jumalan tahdosta. Sielun ulkoinen osa toimi maailmassa, mutta koska sielun kaksi luontoa olivat yhteydessä toisiinsa kuin Kristuksen kaksi luontoa, sielukin tietää Jumalan tahdon ja toimii sen mukaan. Jumala antoi sielulle tehtävän: tuoda Hänelle sieluja. Tällöin Teresan auktoriteetti oli apostolin auktoriteetti. Jumalan rakkauden aikaansaama muutos ja Jumalan antama tehtävä mahdollistivat sen, että Teresa saattoi naisena opettaa opetuskiellosta huolimatta. Jumalan instrumenttina toimiminen oli Teresan auktoriteetin perusteluista merkittävin, mutta onnistuakseen vakuuttamaan muut auktoriteetin aitoudesta, Teresan oli osoitettava oikeaoppisuutensa, kuuliaisuutensa kirkon hierarkialle ja noudattavansa aikansa sukupuolikäsityksiä.

Tämän työn tarkoituksena on selvittää millaisen vastaanoton Nicky Cruzin omaelämäkerrallinen teos Juokse poika juokse on saanut Suomessa. Kirjan vastaanottoa tutkitaan sekä siitä kirjoitettujen kirja-arvostelujen, että erikseen tätä tutkimusta varten kerättyjen lukukokemuksien avulla. Kirja-arvosteluja löytyi 9 kappaletta ja lukukokemuksia kerättiin 18 kappaletta, mikä tekee tutkimuksesta suppeahkon. Kirja-arvostelut kerättiin Kansalliskirjaston, Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston, Kirkkohallituksen arkiston ja Päivämiehen arkiston avulla. Lukukokemukset kerättiin Facebookia, Suomi24-sivustoa, sähköpostia ja Helsingin Saalem-seurakunnan ilmoitustaulua avuksi käyttäen. Kokonaisuuden hahmottamiseksi tutkimuksessa on huomioitu myös Cruzin vierailujen herättämä keskustelu. Tutkimuksessa perehdytään omaelämäkerrallisen kirjan kirjoittamiseen, arvosteluun ja lukemiseen. Juokse poika juokse -kirjaa tutkittaessa on tärkeää perehtyä myös 1970-lukuun Suomessa ja kirjan syntyolosuhteisiin 1960-luvun Yhdysvalloissa. Ajankuvan ymmärtäminen auttaa arvostelun analysoinnissa. Kirjan diskurssi on selkeästi uskonnollinen, erityisen vahvasti siinä ovat esillä helluntaiherätyksen piirteet, siksi tutkimuksessa on esitelty helluntaiherätyksen ominaisuuksia. Kirjallisuuskritiikin, reseptiotutkimuksen ja muistitutkimuksen avulla kirja-arvosteluja ja lukukokemuksia jaotellaan teemoittain ja pohditaan kirjan saamia muotoja. Tutkimustulosten mukaan Juokse poika juokse eli Nicky Cruzin tarina herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kirjalla on yhä vahva asema herätyskirjallisuuden parissa. Ilmestymisaikanaan sitä pidettiin todentuntuisena kuvauksena nuorisokulttuurista, mikä herätti myös pelkoja oman maan nuorison puolesta. Kirjan todistusvoimaa Jumalan pystyvyyden puolesta sekä korostettiin että pilkattiin rahastukseksi. Cruzin tarinalle annettiin erilaisia muotoja tulkitsijan kontekstista käsin. Tutkimuksen tekijän, kirjallisuuskriitikon ja lukijan johtopäätöksiin vaikuttaa aina hänen henkilökohtainen historiansa. Kirjaa ei voi arvostella täysin puolueettomasti.

Justinos Marttyyrin Dialogista Tryfonin kanssa, Meliton Sardeslaisen Pääsiäisen salaisuudesta ja Tertullianuksen Vastakirjoituksesta juutalaisille piirtyvä kuva juutalaisuudesta on perustavanlaatuisesti samanlainen, joskin niissä on sävyeroja ja eri painotuksia. Justinoksen ja Tertullianuksen teoksissa on paljon yhteneväisyyttä ja onkin todennäköistä, että Tertullianus käytti Justinos Marttyyria omana lähteenään. Melitonin Pääsiäisen salaisuus ei lyhykäisyydessään ja ollessaan lyyrinen saarna sisällä samalla tavoin yhteistä ainesta Justinoksen ja Tertullianuksen kanssa. Kaikki tämän tutkielman lähteet jakoivat näkemyksen siitä, että juutalaisuus on vanhentunut ja kristinusko on korvannut sen ainoana oikeana uskontona Jumalan tuntemiseksi. Juutalaisuus oli kuitenkin erityisesti Justinokselle ja Melitonille tärkeä historian esivaihe, joka johti ja tähtäsi kristinuskoon. Krisinuskoksi samaistetussa uudessa liitossa juutalaiseksi samaistetun vanhan liiton tärkeät teemat kuten ympärileikkaus, sapatti, uhrit ja Mooseksen laki saivat uuden hengellisen merkityksensä. Erityisesti Tertullianukselle tämä juutalaisten teemojen hengellinen merkitys oli niiden alkuperäinen Jumalan tarkoittama merkitys. Uuden liiton tuleminen oli tämän tutkielman lähteille sisäänrakennettu osa juutalaisuutta, sillä se oli profetoitu ennalta juutalaisten pyhissä kirjoituksissa. Juutalaisten messiasuskosta tämän tutkielman lähteet antavat moninaisen kuvan. Justinoksen Tryfonista saa sellaisen kuvan, että hänelle uskomus tulevasta messiaasta ei ole tärkeä, joskin se on hänelle osa juutalaisuutta. Tertullianuksen teoksesta saa taas sellaisen kuvan, että juutalaisten messiasusko on vahva ja kilpailee siinä kristittyjen kanssa. Tämän tutkielman lähteiden antama kuva juutalaisista on erittäin synkkä. Juutalaiset esitetään kiittämättöminä valehtelijoina ja Jumalansa murhaajina. Synkimmän kuvan juutalaista antaa Meliton, joka ilmeisesti piti juutalaisten luopumusta lopullisena. Justinos taas uskoi, että osa juutalaisista tulisi kääntymään krisinuskoon ja Justinoksen Dialogista Tryfonin kanssa saa sellaisen kuvan, että Justinos oli toiveikas juutalaisiin kohdistuvan lähetystyön tuloksista. Tertullianus pyrki väheksymään juutalaisten asemaa sekä omana aikanaan, että Vanhan testamentin aikaan ja hän nostaa pakanat Vanhan testamentin pääosaan. Olen pyrkinyt tässä tutkielmassa selittämään lähteiden käsityksiä juutalaisuudesta niiden historiallisesta taustasta käsin. Justinoksen teos on nähtävä osana hänen Markionia vastaan käymää teologista taistelua. Justinoksella oli kuitenkin kosketuspintaa juutalaisuuteen hänen oman henkilökohtaisen elämänsä kautta. Meliton oli ilmeisesti taustaltaan juutalainen, mutta näyttäisi siltä, että hänellä ei ollut yhteyttä oman aikansa juutalaisiin. Tämän tutkielman perusteella näyttäisi siltä, että Tertullianukselle juutalaisuus ja juutalaiset olivat verrattaen vieraita ja tuntemattomia.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Mohandas Gandhin vegetarismin syntyä ja kehitystä. Tarkastelen tutkimuksessani Gandhin omia kirjoituksia ja puheita peilaten niitä historialliseen kontekstiin ja Gandhin elämänvaiheisiin. Pyrkimyksenäni on tarkastella Gandhin vegetarismia eri näkökulmista. Tutkin sitä, mistä lähtökohdista hänen kasvissyöntinsä syntyi ja kehittyi, millaiset tekijät siihen vaikuttivat matkan varrella ja sitä, millaiseksi Gandhin vegetarismi lopulta muotoutui. Kiinnitän huomiota erityisesti uskonnollisiin tekijöihin. Selvitän samalla, miten Gandhi pyrki levittämään kasvissyöntiä ihmisten keskuudessa. Gandhi kirjoitti elämänsä aikana hyvin paljon. Päälähteitäni ovat puhe The Moral Basis of Vegetarianism vuodelta 1931, teos Key to Health vuodelta 1948 ja omaelämäkerta Autobiography. My Experiments with Truth vuodelta 1927. Kymmeniätuhansia sivuja sisältävä kokoelma The Collected Works of Mahatma Gandhi on apunani päälähteitäni tukemassa.Tutkimukseni alkaa vuodesta 1888, jolloin Gandhi muutti Englantiin ja päättyy hänen kuolemaansa vuonna 1948. Mohandas Gandhi oli kasvissyöjä jo taustansa takia. Hänen kasvissyöntinsä oli perua hänen vanhemmiltaan, joiden vegetarismi oli luonteeltaan uskonnollista. Hindulaisen perheen kasvissyöntiä väritti usko ahimsaan, jainalaiseen väkivallattomuuden periaatteeseen, joka nousi myöhemmin Gandhin elämän ja toiminnan prinsiipiksi. Muuttaessaan Englantiin 1888 Gandhi tutustui englantilaiseen vegetarismiin, joka painotti terveyttä ja etiikkaa. Englantilainen vegetarismi oli myös yhteiskunnallisesti kantaaottava vaihtoehtoliike, jonka piirissä eli voimakkaasti ajatus yhteiskunnan uudistamisesta kasvisruokavalion avulla. Gandhi sai vegetarismin filosofiaansa perusteet intialaisen uskonnollisuuden kentästä, mutta sen yhteiskunnallinen ulottuvuus oli perua englantilaisesta vegetarismista. Englantilaisista kasvissyöjistä Gandhia inspiroivat etenkin Henry S. Salt, Anna Kingsford ja Howard Williams. Henry S. Saltilta Gandhi sai kipinän vakaumukselliseen kasvissyöntiin. Gandhin ajatus kasvissyönnistä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä oli myös Saltilta lähtöisin, kuten myös ajatus vegetarismin ekonomisista mahdollisuuksista. Anna Kingsford tuki kasvissyönnin ekonomisuutta ja yhteiskunnallisuutta ja toi Gandhin filosofiaan painotuksen kasvissyönnin terveydellisistä hyödyistä. Howard Williamsilta Gandhin voidaan havaita saaneen idean ihmisen ja ihmiskunnan positiivisesta kehityksestä. Gandhin vegetarismi kehittyi koko hänen elämänsä ajan. Siirtyessään Englannista Etelä-Afrikkaan vuonna 1891 Gandhin tärkein motiivi kasvissyönnille oli terveys. Etelä-Afrikassa hän kuitenkin koki uskonnollisen heräämisen, jonka ansiosta uskonnosta tuli pääsyy hänen vegetaristiselle elämäntavalleen. Gandhin usko väkivallattomuuteen kasvoi ja se ilmeni sekä hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan että vegetarismin filosofiassaan. Intiaan siirryttyään 1915 Gandhin vegetarismi sai vielä uuden ulottuvuuden, kun hän pyrki käyttämään sitä yhteiskunnallisen muutoksen työkaluna. Hänen tavoitteenaan oli auttaa Intian väestöä niin terveydellisesti, moraalisesti kuin uskonnollisesti unohtamatta yhteiskunnallista aspektia. Gandhi levitti kasvissyönnin aatetta lehtiartikkeileilla, puheilla, keskusteluilla, kirjeillä ja kirjoituksilla. Gandhin kasvissyönnin filosofian voi nähdä olleen symbioosi intialaisesta kasvissyönnistä ja viktoriaanisen Englannin vegetarismista. Se muotoutui näiden vaikuttimien sisällöistä jakehittyi Gandhin omien ruokavaliokokeilujen myötä. Vegetaristinen ruokavalio oli Gandhin työkalu hänen pyrkimyksessään yhteiskunnan uudistamiseen. Gandhi uskoi, että oli ihmisen moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus pitää huolta terveydestään ja pitäytyä väkivallattomassa ruokavaliossa. Se oli hänelle jumalanpalvelusta, joka auttoi ihmistä tämän matkalla kohti mokshaa, vapautumista. Samalla se kehitti ihmistä ja yhteiskuntaa paremmiksi – Gandhi pyrki uudistamaan myös yhteiskunnan moraalia.

Pro gradu -tutkielmassani havainnoin Japanin katolisen piispainkonferenssin suhtautumista japanilaiseen moderniin yhteiskuntaan erilaisten teemojen, kuten avioliitto, perhe, ikääntyvä väestö, eutanasia, kuolemanrangaistus sekä itsemurha, avulla. Tarkastelen myös Japanin katolisen kirkon arvoja sekä kirkon pyrkimystä sopeutua ympäröivään yhteiskuntaa. Tutkimuskohteeni rajasin 2000-luvulle. Päälähteinäni oli kaksi piispainkonferenssin julkaisemaa asiakirjaa, jotka oli julkaistu vuosina 2001 ja 2017. Lähdemateriaalissa otettiin laajasti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja ongelmiin, ja asiakirjojen tarkoituksena oli muistuttaa ihmiselämän tärkeydestä. Piispat ottivat hyvin yhteiskuntakriittisesti kantaa japanilaiseen yhteiskuntaan, jonka prioriteetteinä oli taloudellinen kehitys ja tehokkuus. Japanin katolisen kirkon piispat pitivät avioliittoa Jumalan tahtona ja oleellisena Jumalan luomistyön jatkamisen kannalta, minkä takia he pitivät avioiän nousua, avioliittojen vähenemisestä sekä avioeroja ongelmina. Individualisaatio, taloudelliset prioriteetit ja asennemuutokset olivat heikentäneet käsitystä avioliitosta ja sen tarpeellisuudesta. Perhe oli piispojen mukaan yksi tärkeimmistä asioista ihmiselle ja perhe-elämän eroosio sekä ”muutaman lapsen trendi” huolestuttivat heitä. ”Pienen syntyvyyden, ikääntyvän väestön” -kriisi oli keskeinen huolenaihe julkisessa keskustelussa ja ilmiön oletettiin aiheuttavan demografisen kriisin. Väestön ikääntyessä nousi kysymys siitä, mitä vanhusten kanssa tulisi tehdä. Katoliset piispat pitivät eläkeläisiä tienä inhimillisyyteen epäinhimillisessä yhteiskunnassa ja kritisoivat japanilaista yhteiskuntaa vanhuksien sivuuttamisesta ”taakkoina”. Piispojen mukaan elämä oli Jumalan lahja, johon ei saanut puuttua, ja eutanasia, itsemurha, kuolemanrangaistus ja abortti olivat kiellettyjä. Japanissa oli kuitenkin käytössä kuolemantuomio, ja 2000-luvulla käytäntö oli yleistynyt nostaen kuolemaan tuomittujen lukua sekä teloitusten määrää. Piispat vastustivat kuolemanrangaistusta tarpeettomana perustuslaillisessa yhteiskunnassa, mutta tuomiolla oli kansansuosio Japanissa. Itsemurhat olivat myös vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja piispat pitivät tekoa syntisenä. He kuitenkin katuivat katolisen kirkon tuomitsevaa kantaa ja pitivät sitä syrjivänä. Piispojen ajattelussa näkyi kahden ajattelutavan ristiriitaisuus. He pyrkivät pitämään kiinni katolisen kirkon traditioista ja arvoista, mutta samalla he yrittivät sopeutua ympäröivään moderniin yhteiskuntaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998. Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä 1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta lehdistömateriaalia ja haastatteluja. Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä, joihin paavin vierailulla oli vaikutusta. Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan. Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan. Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston puolalaistuminen. Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi. Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa ei-katolilaisen kanssa. Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta. Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.

Keskustelu paavi Pius XII:n (Eugenio Pacelli, paavina 1939–1958) suhtautumisesta holokaustiin alkoi 1960-luvulla. Tuolloin keskustelu jakautui Pius XII:n kriitikoihin ja puolustajiin. Kriitikoiden mukaan Pius XII oli vaiennut holokaustista, kun taas puolustajien mukaan paavi oli ahkerasti vastustanut holokaustia. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella aiheesta vuosina 2004–2010 käytyä keskustelua. Käytän lähteinäni Piusta ja holokaustia käsitteleviä tutkimuksia, tutkimuksia käsitteleviä arvioita ja kommentteja sekä Pius XII:n kanonisaatio- eli pyhäksi julistamisprosessin yhteydessä kirjoitettuja uutisia ja kommentteja. Tavoitteenani on selvittää, millaiseksi keskustelu paavi Pius XII:n suhtautumisesta holokaustiin muodostui vuosina 2004–2010. Kehittyikö keskustelu johonkin suuntaan vai pysyikö se samanlaisena käsitellyllä aikavälillä? Millaisia argumentteja keskustelijat esittivät ja mihin he näillä mahdollisesti pyrkivät? Nousiko keskustelussa esille uusia teemoja? Millaisiin seikkoihin keskustelijat kiinnittivät huomiota käsitellessään toisten keskustelijoiden kirjoituksia? Pius XII:n suhtautumisesta holokaustiin käytyä keskustelua vuosina 1998–2003 on tarkastellut Milla Bergström yleisen kirkkohistorian pro gradu -tutkielmassaan Pyhä Pius XII vai Hitlerin paavi? Vuosina 1998–2003 käyty keskustelu paavi Pius XII:n suhtautumisesta holokaustiin (2004). Sen vuoksi aion lisäksi selvittää, muuttuiko keskustelu jollakin tapaa verrattuna Bergströmin aiempaa keskustelua käsittelevään pro graduun verrattuna. Vuosina 2004–2010 ennen kaikkea paavin puolustajien tavoitteena oli saada huonoon valoon niin Pius XII:n kriitikot kuin heidän tutkimuksensa. Tähän puolustajat pyrkivät esittämällä ainoastaan kriittisiä huomioita niin Pius XII:n kriitikoista kuin heidän tutkimuksistaan. Esittämästään kritiikistä huolimatta paavin puolustajat toimivat välillä itse vastoin sanojaan. He esimerkiksi moittivat Pius XII:n kriitikoita historiallisten lähteiden käyttämättä jättämisestä. Tästä huolimatta Pius XII:n puolustajista David G. Dalin ja Ronald J. Rychlak kuitenkin perustivat tutkimuksensa pääasiassa tutkimuskirjallisuuteen. Kaiken kaikkiaan paavin puolustajat suhtautuivat Pius XII:n suhtautumisesta holokaustiin käytyyn keskusteluun enemmän tunteella kuin tieteellisesti. Uutena teemana keskustelussa oli puolustajien vaatimus Pius XII:n julistamisesta vanhurskaaksi kansakuntien joukossa. Pius XII:n puolustajien toiminta oli jossakin määrin moniulotteisempaa kuin paavin puolustajien. Ensinnäkin he keskustelivat asiallisesti esimerkiksi pohtimalla historiantutkimuksen vaatimuksia sekä tekemällä Pius XII:n kriitikoihin kuuluvan Michael Phayerin tutkimuksesta niin asiallisia kuin kriittisiä huomioita. Toisaalta Pius XII:n kriitikot suhtautuivat paikka paikoin puolustajiin yhtä mustamaalaavasti, sillä he tekivät puolustajista ja heidän tutkimustuloksistaan ainoastaan kriittisiä huomioita. Vuosina 2004–2010 perinteinen jako Pius XII:n kriitikoihin ja puolustajiin alkoi murtua. Keskustelun molemmilla puolilla alettiin nostaa esille se, että Pius XII ei ollut yksinomaan holokaustista vaiennut tai juutalaisia auttanut. Yksipuolisen tarkastelun sijaan Pius XII:n toiminta ja paavius alettiin nähdä monipuolisemmin.

Tutkimukseni käsittelee Suomen Lähetysseuran työntekijää Laura Nybergiä ja hänen lähetystyössä kohtaamiaan arjen haasteita Kiinassa. Tutkimukseni käsittää koko hänen työhistoriansa vuodet 1905–1946. Tutkimuksessani selvitin myös Nybergin terveydentilan muutosten aiheuttamia vaikutuksia hänen työhönsä ja kuinka hän itse koki sairastelunsa. Nybergin työuran aikana Hunanin lähetysalueella oli käytännössä koko ajan sotatila. Sotiminen oli erilaista Kiinassa, kuin Euroopassa, ja välillä vuodet olivat rauhallisempia. Lähetysalueen epävakaa tilanne, Nybergin sukupuoli, sekä hänen terveydentilansa vaikuttivat tutkimuksen näkökulman muodostumiseen. Lähteinä olen käyttänyt Nybergin lähettämiä kirjeitä SLS:n lähetysjohtajille. Hänen uraansa oli aiemmin tutkittu työhistoriallisesta näkökulmasta, jolloin oma tutkimukseni käsitti sen ulkopuolelle jäävät asiat. Tutkimukseni keskittyi Nybergin henkilökohtaisiin kokemuksiin lähetyskentältä. Naisen asema oli muutoksessa 1900-luvun alussa, jolloin ensimmäiset naiset lähetettiin lähetystyöhön. Nyberg oli ensimmäinen naimaton nainen Kiinassa, ja sai myös kokea maan jäykät asenteet yksinäisiä naisia kohtaan. Naislähetteihin kohdistuvat asenteet ja heitä koskevat asumisrajoitteet haastoivat Nybergiä työn alkuvuosina. Tämän lisäksi heidän haasteenaan olivat kiinalaisten naisten muuttuva asema yhteiskunnassa. Lähetystyöntekijät olivat naisliikkeen mukana muuttamassa naisten asemaa Kiinassa. Nybergillä oli ristiriitainen suhde kiinalaisiin naisiin. Sodan keskellä lähetystyöntekijät kohtasivat arjen käytännön haasteita. Vaikeutunut kommunikointi, evankeliointi, sivuasematyö sekä terveydenhuolto olivat Nybergin huolena. Lisäksi kasvava ulkomaalaisvastustus vaikutti koulutyöhön. Sota aikana Nybergin terveydentila heikkeni. Nyberg jäi toisen lähettiperheen kanssa lähetysasemalle jumiin Hunanin sisällissodan ajaksi. Sotatilanne oli traumaattinen kokemus Nybergille. Terveydentilan muutokset ja haasteet vaihtelivat Nybergin uran aikana. Hänellä oli fyysisiä ja henkisiä vaikeuksia Kiinassa. Sairaudet levisivät nopeasti sota-aikoina, sillä terveydenhuolto ei ollut kehittynyt vielä huippuunsa vuosisadan alussa. Nyberg sairasteli paljon suuren työmäärän vuoksi. Naisiin kohdistuvat työpaineet ja omistautumisen taakka aiheutti sairastumista ja henkisen voinnin laskua Nybergin arjessa. Nyberg kirjoitti paljon kuolemasta kirjeissään. Kuolema aiheiset kirjoitukset kulkivat kirjeiden mukana alkuvuosista loppuvuosiin saakka. Sairastelu ja sotatilanne, sekä vuosisadan alun herätyksellinen ilmapiiri lisäsivät hänen kirjoituksiaan kuolemasta. Haasteet lähetyskentällä olivat monimutkaisia ja päällekkäisiä. Naislähetin paineet eivät väistyneet sairastelun tieltä, eivätkä sotatilanteet vähentäneet sairastelua. Nybergin arki oli monen haasteen summa, jolloin hän turvautui rakkauteensa Jumalaa ja Kiinaa kohtaan.