Browsing by discipline "Samhällspolitik"

Työikäisten keskuudessa esiintyy sosioekonomisia terveyseroja, mutta mitä sosioekonomisille terveyseroille tapahtuu siirryttäessä ansiotyöstä vanhuuseläkkeelle? Eläkkeelle siirtymistä ja sen luonnetta on tutkittu aikaisemmin, mutta tutkimusta nimenomaan ansiotyöstä vanhuuseläkkeelle siirtyvien sosioekonomisista terveyseroista on vähän saatavilla. Tässä työssä tutkin muuttuvatko sosioekonomiset terveyserot ansiotyöstä vanhuuseläkkeelle siirryttäessä ja mitkä tekijät selittävät mahdollista muutosta. Lisäksi pohdin onko eläkkeelle siirtyminen tasa-arvoistavaa terveyden näkökulmasta. Aineistona on Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osaston keräämä Helsinki Health Study –aineisto, jossa tutkitaan Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Peruskysely on kerätty vuosina 2000–2002 ja seurantakyselyt vuosina 2007 ja 2012. Peruskysely on lähetetty henkilöille, jotka ovat olleet vuosina 2000–2002 40-, 45-, 50-, 55- ja 60-vuotiaita. Peruskyselyn vastausprosentti on 67 (N=8960) ja seurantakyselyn vastausprosentti on 83 (N=7332). Tutkimuksessani käytän vuosien 2000–2002 ja 2007 aineistoja ja mielenkiinnon kohteenani ovat olleet vastaajat, jotka ovat peruskyselyssä olleet vähintään 55-vuotiaita ja työssä käyviä. Seurantakyselyn osalta olen jakanut aineiston kahtia vanhuuseläkkeelle siirtyneisiin ja työssä jatkaneisiin. Työssä jatkavat toimivat tutkimuksessani vertailuryhmänä vanhuuseläkkeelle siirtyville vastaajille, jotta pystyn vertaamaan paremmin eläkkeelle jäämisen vaikutusta sosioekonomisiin terveyseroihin. Selittäviä tekijöitä on tutkittu ainoastaan vanhuuseläkkeelle siirtyvien vastaajien keskuudessa. Menetelmänä käytän yleistä lineaarista mallia ja terveyden mittarina fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä, joka on pelkkää terveyttä laajempi käsite. Analyysit on tehty erikseen miehille ja naisille. Fyysisellä toimintakyvyllä mitattuna sosioekonomiset terveyserot kapenivat, mutta eivät hävinneet kummallakaan sukupuolella ansiotyöstä vanhuuseläkkeelle siirryttäessä. Psyykkisellä toimintakyvyllä mitattuna naisten sosioekonomiset terveyserot olivat lievästi käänteisiä, mutta miehillä erot hävisivät. Naisilla sosioekonomisten terveyserojen muutosta selittivät ainoastaan työolot niin fyysisellä kuin psyykkisellä toimintakyvyllä mitattuna. Miesten keskuudessa selittäviä tekijöitä löytyi ainoastaan psyykkisellä toimintakyvyllä mitattuna. Miehillä siviilisääty, tulojen muutos, sosiaaliset suhteet ja elintavat selittivät muutosta.

Tutkielma käsittelee työelämän muutosta ja eläketurvan kehitystä itsensätyöllistämisen valossa. Työssä pyritään selvittämään, mitä itsensätyöllistäminen on ja miten sen voisi määritellä. Toiseksi tarkastellaan Suomen työeläkejärjestelmän toimivuutta ja mahdollisia kehitystarpeita itsensätyöllistämisen näkökulmasta. Itsensätyöllistäminen hahmotetaan osaksi kapitalismin, elinkeinorakenteen ja työn muutosta. Talouden vapautuminen ja globalisoituminen sekä tietotekniikan kehittyminen ovat mullistaneet tuotantoa ja työmarkkinoita. Samalla sekä työn teettämisen muodot että työprosessit ovat moninaistuneet. Niin sanottu normaalityö, täysipäiväinen työskentely toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa, on haastettu monenlaisella epätyypilliseksi kutsutulla työllä, jolloin työn ja toimeentulon epävarmuus on lisääntynyt. Työprosesseja ei enää järjestetä tehdasmaisen mekaanisesti ja persoonattomasti vaan työssä esimerkiksi kommunikaatiotaidot ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet korostuvat. Suomen työeläkejärjestelmää on kehitetty koko sen olemassaolon ajan aktiivisesti ja se ottaa jokseenkin kattavasti ja joustavasti huomioon työelämän muutokset. Vaikka työeläkejärjestelmä ja sen soveltamiskäytännöt pääosin rakentuvat työlainsäädännössä määritellyn työsuhteen ja siitä johdetun yrittäjyyden määritelmille, on työeläkejärjestelmä joustavampi kuin esimerkiksi työttömyysturvajärjestelmä. Itsensätyöllistämistä tarkastellaan työprosessiteorian avulla. Työprosessiteoria pohjautuu Karl Marxin ajatteluun pääoman kasautumispyrkimyksistä sekä lisäarvon tuottamisesta palkkatyön avulla. Työprosessiteoria tarjoaa kontrollin ja vastarinnan käsitteet, joiden avulla aineistoa eritellään ja itsensätyöllistäminen pyritään asemoimaan perinteisten työmarkkinapositioiden, työntekijyyden ja yrittäjyyden, luomaan kehikkoon. Tutkimusaineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta. Haastateltavat löytyivät tutkijan omien sosiaalisten verkostojen avulla ja haastattelut toteutettiin kahdessa osassa muutaman vuoden välein. Haastattelukysymykset sekä analyysi rakentuivat teoriasidonnaisesti tai -ohjaavasti. Aineiston perusteella saattoi havaita, että itsensätyöllistäminen, esimerkiksi yksinyrittäjyys ja työn teettäminen toimeksiantosuhteissa, on työn ostajalle edullisempaa kuin työsuhteisen työvoiman käyttö. Työnsuorittajalle, itsensätyöllistäjälle, työskentely tarjoaa vapautta mutta yritysmuotoinenkaan työskentely ei vaikuta tarjoavan aitoa mahdollisuutta voiton tekemiseen. Työn ostajat eivät pysty kontrolloimaan itsensätyöllistäjien työprosessia kuten palkkatyösuhteisten työntekijöiden, mutta etenkin jatkuvan tavoitettavuuden ja joustavuuden vaatimus levittää työn koko elämään ja on nähtävissä kontrollin keinona. Itsensätyöllistäjien vastarinnan keinot ovat rajoitetummat kuin työntekijöillä, sillä varsinkaan perinteiset institutionaaliset järjestelmät, esimerkiksi ammattiliitot, eivät jousta työntekijyyden ja yrittäjyyden välimaastossa olevien tai työmarkkina-asemasta toiseen siirtyvien itsensätyöllistäjien tarpeisiin. Työeläkkeen kartuttamisen suurimmat haasteet aiheutuvat sosiaaliturva- ja verotusjärjestelmän monimutkaisuudesta. itsensätyöllistäjille jää huomattava vastuu valvoa ja huolehtia oman eläketurvansa karttumisesta kulloinkin oikean eläkelain piirissä, mutta tiedot, taidot ja mahdollisuudet kantaa vastuuta eivät välttämättä ole erityisen hyvät. Itsensätyöllistäjyys ei ole selvärajainen työmarkkinapositio vaan ennemminkin ilmiö, joka haastaa työlainsäädännössä rakennetun työntekijä-yrittäjä-dikotomian sekä siihen perustuvat sosiaaliturvajärjestelmät. Se myös patistaa tarkastelemaan yrittäjien välisiä valtahierarkioita ja niistä aiheutuvia seurauksia yksilöiden toimeentulomahdollisuuksiin.

Nuoruus on henkisen ja fyysisen kehityksen kannalta hektistä aikaa. Ulkoiset paineet sekä persoonallisuuden ja ajattelun kehitys yhdessä ruumiillisten muutosten kanssa aiheuttavat hämmennystä ja epätietoisuutta. Siksi turvallinen, sosiaalisen kiinnittymisen mahdollistava kasvuympäristö toimivine vertaissuhteineen on tärkeä selkänoja, josta nuori saa tukea myllerrysten keskellä. Valitettavan monilla kasvuympäristö häiriintyy ja tuen sijaan nuori voi joutua kiusatuksi. Pitkään jatkuva kiusaaminen tukahduttaa sosiaalisen kasvuympäristön positiiviset elementit ja aiheuttaa vakavan kehityksellisen riskin, joka voi jättää jälkensä pitkälle aikuisuuteen. Koulukiusaaminen ei ole vain marginaalinen ilmiö. Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan 5,5 prosenttia peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista kokee joutuvan viikoittaisen kiusaamisen kohteeksi. Vuoden 2018 oppilasmäärien perusteella osuus tarkoittaa lähes 6 600 oppilasta. Tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa lisätietoa koulukiusaamisen ja nuorten harrastusten yhteydestä. Tarkemmin tutkielmassa selvitetään kiusaamisen vaikutusta eri harrastusvalintoihin sekä kiusaamista suhteessa muihin harrastamiseen vaikuttavia tekijöihin. Tuloksista toivotaan olevan hyötyä lasten ja nuorten hyvinvointia, terveyttä ja palvelujen saantia kokonaisvaltaisesti edistävissä kehityshankkeissa ja niihin liittyvässä päätöksenteossa. Tämän tutkielman aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämää vuoden 2017 kouluterveyskyselyn 8. ja 9. luokkien oppilaiden Helsingin otosta (N=5125). Kiusattujen sijoittumista sukupuolittain eri harrastusryhmiin tarkasteltiin ristiintaulukoimalla. Kiusatuksi joutumisen lisäämää riskiä sijoittua eri harrastusryhmiin sekä suhdetta muihin harrastuksiin vaikuttaviin tekijöihin tarkasteltiin binäärisellä logistisella regressioanalyysilla. Tehdyt analyysit osoittivat kiusatuksi tulemisen vaikutusten harrastuksiin olevan sukupuolittuneita. Kiusatuilla pojilla viikoittaisen harrastuksen puuttuminen oli yleisempää kuin muilla pojilla. Kiusatuilla tytöillä viikoittainen harrastaminen sen sijaan oli yleisempää kuin muilla tytöillä. Kiusaamisen vaikutus harrastuksiin vaihteli harrastusryhmittäin. Kiusatuksi tulleilla oli muita isompi riski viikoittaiseen kuvataide- tai käsityöharrastukseen, seura- tai järjestötoimintaan osallistumiseen tai ilmaisutaidolliseen harrastukseen. Sen sijaan kiusatuksi joutuminen lisäsi riskiä jäädä viikoittaisen liikuntaharrastuksen ulkopuolelle. Kiusatuksi joutuminen vähensi kokonaisuudessa harrastamista melko vähän. Jatkotutkimuksen kannalta olisi tärkeää pohtia syitä sille, miksi kiusatuilla on muita suurempi riski jäädä juuri liikuntaharrastuksen ulkopuolelle. Aikaisemmasta tutkimuksesta huomattiin, että kiusaamisen vaikutukset jatkuvat pitkälle aikuisuuteen. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että kiusatulle on tarjolla riittävästi tukea ja että kiusaamisen uhrien jälkihoidon jatkuvuus on turvattu riittävän pitkäksi aikaa. Oppilaitosten opiskeluhuoltotyön ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteistyöllä on suuri rooli välitöntä apua tarjotessa sekä varmistettaessa, että tuki tarvittaessa jatkuu kiusatun oppivelvollisuuden päätyttyä perusopetuksen jälkeen.

Suomessa on otettu tavoitteeksi lakkauttaa kehitysvammaisten pitkäaikainen laitosasuminen kokonaan vuoteen 2020 mennessä. Eteläsuomalaisen Eteva-kuntayhtymän ja Helsingin kaupungin kehitysvammaisten laitos- ja asumispalveluiden työntekijöistä puolet on eri mieltä lakkautuspäätöksen kanssa ja peräti neljäsosa vastustaa muutosta jyrkästi. Tämän tutkielman aiheena on selvittää, mihin kehitysvamma-alan lähityöntekijöiden vastustus laitoksen lakkautusta kohtaan paikantuu. Aineistona on Kehitysvammaliiton Eteva-kuntayhtymän ja Helsingin kaupungin kehitysvamma-alan lähityöntekijöiltä keräämä postikyselyaineisto. Kyselyyn vastasi 438 henkilöä, ja sen vastausprosentti oli 49 %. Työntekijöiden kirjaamia huomioita kyselyyn liittyvistä aiheista analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Muuta aineistoa tutkittiin ristiintaulukoinnin, yksisuuntaisen varianssianalyysin, khiin neliön testin ja logistisen regressioanalyysin keinoin. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu toisaalta yleiskatsauksesta kehitysvammahuoltoon ja toisaalta kansainvälisestä keskustelusta työntekijöiden asenteista organisaatiomuutoksessa. Työntekijöiden antamien vapaiden kommenttien perusteella laitoksen oman kunnan tai kuntayhtymän kehitysvammalaitoksen lakkauttamista vastustetaan pääasiassa neljänlaisista syistä: laitosta pidetään hyvänä ja jopa ihanteellisena ympäristönä, pakkomuutto pois laitoksesta koetaan asiakkaiden oikeuksien vastaiseksi, jo alkaneen lakkautuksen toteutuksen ei nähdä vastaavan alkuperäisiä lupauksia ja lisäksi tulevaisuus huolestuttaa. Työntekijät epäilevät, riittävätkö avohuollon resurssit kehitysvammaisten hyvään hoitoon. Kvantitatiivisin menetelmin toteutetut analyysit paikantavat lakkauttamisen vastustamisen työntekijän toimipaikkaan, organisaatioon sekä tietoon ja omakohtaisiin odotuksiin muutoksesta. Laitostyöntekijät vastustavat laitoksen lakkauttamista asumispalveluissa työskenteleviä kollegojaan enemmän. Etevalaiset suhtautuvat lakkautukseen helsinkiläisiä negatiivisemmin. Työntekijät, jotka kokevat saaneensa riittävästi tietoa muutoksesta ja jotka odottavat muutoksen seurausten olevan oman työn kannalta myönteisiä, suhtautuvat muutokseen muita positiivisemmin. Sen sijaan työntekijöiden taustatekijöillä, kuten sukupuolella, iällä, koulutuksella ja työkokemuksella ei näytä olevan yhteyttä lakkauttamisen vastustamiseen. Myöskään kehitysvammaisten asiakkaiden vamman vaikeusaste, lisävammat tai lukumäärä eivät selitä työntekijöiden asenteita lakkautusta kohtaan. Kehitysvamma-alan lähityöntekijät, ja erityisesti kehitysvammalaitosten työntekijät, ovat olennaisessa roolissa muutoksessa: he tulevat olemaan muutoksen käytännön toteuttajia. Tämän vuoksi on ongelmallista, mikäli jopa yli puolet työntekijöistä pitää tulevaa uudistusta huonona päätöksenä. Johtopäätöksenä edellisistä tuloksista voidaan todeta, että laitoksen lakkauttamista vastustavat työntekijät kokevat olevansa muutosprosessin suunnittelun ulkopuolella. He eivät koe saavansa uudistuksesta tarpeeksi tietoa. Työntekijät eivät myöskään koe tulevansa kuulluiksi. Lakkautus koetaan etäisen asiantuntijatahon, herrojen, päättämäksi, ja kehitysvammaisten hoidon tulevaisuudesta ollaan huolestuneita. Eri organisaatioiden välinen huomattava ero suhtautumisessa uudistukseen voi johtua osittain kyselyn ajankohdasta. Tulos voi myös kertoa muutosprosessien mahdollisesta erilaisesta kulusta.

Ihmiset antavat läheisilleen runsaasti epävirallista apua kehittyneissä hyvinvointivaltioissa. Monien sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvien tekijöiden on havaittu olevan yhteydessä yksilöiden läheisiltään saamaan epäviralliseen apuun. Sen sijaan siitä, miten useamman puutetekijän seurauksena syntyvä huono-osaisuus on yhteydessä epävirallisen avun saantiin, ei tietojeni mukaan ole tehty aiemmin tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, saavatko useammasta puutetekijästä kärsivät nuoret aikuiset - eli tutkielman huono-osaiset - muita nuoria aikuisia enemmän vai vähemmän taloudellista tukea ja käytännön apua vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Tutkielmassa kysytään: mitkä tekijät ovat yhteydessä nuorten aikuisten saamaan käytännön apuun ja taloudelliseen tukeen? Poikkeaako huonoosaisten saama käytännön apu ja taloudellinen tuki muiden saamasta avusta? Tutkielman aineistona on Tilastokeskuksen Sukupolvien ketju -hankkeelle keväällä 2012 keräämä suomalaisia nuoria aikuisia edustava kyselylomakeaineisto (n=1753). Tutkielmassa selvitetään ensin koko aineiston vastaajien avun saantia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä frekvenssijakaumien ja ristiintaulukoinnin avulla. Tulosten mukaan iältään nuoremmat ja ne, ketkä eivät ole liitossa, asuvat ilman puolisoa ja kärsivät heikosta taloudellisesta tilanteesta saavat muita enemmän taloudellista tukea vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Vanhemmilta ja ystäviltä saavat muita enemmän taloudellista tukea myös työttömät ja ystäviltä samoin vähän koulutetut ja huonon terveyden omaavat henkilöt. Käytännön apua saavat puolestaan muita enemmän iältään nuoremmat sekä ystäviltä ja sisaruksilta ne, ketkä eivät ole liitossa ja asuvat ilman puolisoa. Ystäviltä saavat lisäksi käytännön apua muita enemmän niin ikään työttömät. Etenkin ystävät näyttävät näin reagoivan useampiin eri puutetekijöihin kuin esimerkiksi vanhemmat, jotka antavat apua monesti kaikille. Tutkielman huono-osaisten vastaajien avun saantia tutkittaessa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia. Huono-osaisiksi määritellään ne nuoret aikuiset, jotka kokevat puutetta samanaikaisesti vähintään kolmella tutkielman viidestä huono-osaisuusulottuvuudesta ja ovat täten tutkielman muita nuoria aikuisia suhteellisesti huonommassa asemassa. Tulokset osoittavat, että nämä huono-osaiset saavat muita todennäköisemmin taloudellista tukea niin vanhemmiltaan, sisaruksiltaan kuin ystäviltään. Erityisen selkeä ero on ystäviltä saatavassa taloudellisessa tuessa, jota huono-osaiset saavat selvästi muita todennäköisemmin. Sen sijaan käytännön apua huono-osaiset eivät saa muita todennäköisemmin keneltäkään avunantajataholta. Muita tekijöitä, jotka kasvattavat regressioanalyysin tulosten mukaan todennäköisyyttä saada apua, ovat taloudellisessa tuessa avun antajan oma hyvä taloudellinen tilanne ja hyvä terveys sekä käytännön avussa avun antajan hyvä terveys ja pieni maantieteellinen etäisyys. Lopuksi kyselyaineiston tuloksia syvennetään laadullisilla teemahaastatteluilla (n=7), jotka tuovat esiin huono-osaisten kokemuksia avun saannista. Haastatellut huono-osaiset on poimittu niistä kyselyaineiston vastaajista, jotka täyttävät tutkielmaan asetetun huono-osaisuuden kriteerin. Huono-osaisuudestaan huolimatta haastateltavat eivät itse halua profiloitua epävirallisen avun saajina tai tarvitsijoina. Sitä vastoin he korostavat itsenäistä pärjäämistään. Tästä huolimatta haastateltavat painottavat niin ikään ympärillään olevan turvaverkon tärkeyttä. Keskeisenä havaintona haastatteluaineiston analyyseissä on, että vaikka haastateltavat pyrkivät pärjäämään itse, saavat he myös monenlaista apua läheisiltään. Turvaverkon olemassaolo voi näin ollen muodostua ylipäätään yhdeksi ehdoksi itse pärjäämisen kokemiselle. Tutkielman tulosten mukaan apu näyttää usein menevän sen tarpeessa oleville. Huono-osaiset nuoret aikuiset saavat muita enemmän apua lähipiiriltään, mikä on tärkeää sekä yksittäisten ihmisten että yhteiskunnan kannalta. Muita huonommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen parantaa huono-osaisten omaa tilannetta. Lisäksi huono-osaisille suunnattu apu voi parantaa yhteiskunnan yleistä hyvinvointia vähentäessään eriarvoisuutta ja kaventaessaan suhteellisia eroja. Toisaalta tutkielman tulokset nostavat esiin kysymyksen niiden huono-osaisten pärjäämisestä, joilla epävirallista apua ei ole saatavilla. Epävirallisen avun saamista tulisikin analysoida suhteessa julkisen avun rooliin. Hyvinvointivaltion tarjoaman toimeentuloturvan sekä palveluiden tulisi periaatteessa taata kaikille sen kansalaisille riittävä taloudellinen tuki ja jossain määrin myös käytännön apu. Tämä on kuitenkin suuri haaste nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja Suomen väestön ikääntyessä. Uhkana on, että julkisen avun turvan ollessa riittämätöntä alkaa epävirallinen apu paikata sitä. Tällöin epävirallisesta avusta voi tulla nykyistä velvoittavampaa toimintaa. Tämä haastaa pohjoismaisen eetoksen julkisen vallan vastuusta ja kaikille tarjottavasta avusta sekä saattaa ajaa muita huono-osaisemmat erityisen tukalaan asemaan, sillä juuri he ovat eniten riippuvaisia sekä julkisesta että epävirallisesta avusta.

Sosiaalinen media on 2010-luvulla muodostunut merkittäväksi osaksi ihmisten arkea, ja samalla siitä on tullut tärkeä sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä identiteetin ja statuksen esittämisen paikka. Oman maun ja elämäntyylin osoittaminen erilaisten julkaisujen kautta on tässä tärkeässä roolissa. Tässä tapaustutkimuksessa tarkastellaan mikroblogipalvelu Twitteriin julkaistuja twiittejä, jotka liittyvät suomalaiseen kasviproteiinivalmiste nyhtökauraan. Twiittien lisäksi aineistona hyödynnetään nyhtökauraa koskevia artikkeleita ja pätkiä TV-ohjelmista, joihin twiiteissä on viitattu. Tutkielmassa analysoidaan, miten nyhtökauraa on voitu eri tavoin hyödyntää twiiteissä oman identiteetin ja statuksen esittämisen välineenä. Tarkastelun kohteena olevat twiitit on julkaistu aikavälillä 25.11.2015-31.7.2016. Tällä ajanjaksolla nyhtökaura tuli ensimmäisiä kertoja julkisuuteen, sai vähitellen runsaasti huomiota sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa, oli käynnistyvän tuotantonsa takia saatavuudeltaan hyvin eksklusiivinen, ja alkoi lopulta vähitellen muuttua arkipäiväisemmäksi, yleisesti kuluttajien saatavilla olevaksi tuotteeksi. Tutkielman kaksivaiheisessa analyysissä pyrkimyksenä on ensin muodostaa kattava käsitys siitä, miten nyhtökaurasta puhuttiin tarkasteltavan ajanjakson aikana ja millaisia ominaisuuksia ja merkityksiä siihen yhdistettiin sekä twiiteissä että tuotetta esittelevissä artikkeleissa ja ohjelmissa. Analyysin toisessa vaiheessa syvennetään ymmärrystä siitä, millaisia identiteettejä nyhtökauran avulla esitettiin ja miten nyhtökauraan liittyviä twiittejä voitiin käyttää symbolisen erottautumisen välineenä. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että nyhtökaurasta puhuttiin tarkastellulla ajanjaksolla erityisesti vastuullisena, kasvipohjaisena, trendikkäänä ja ennakkoluulottomana suomalaisena ruokainnovaationa. Näin ollen nyhtökauran avulla voitiin esittää etenkin vastuullisen kuluttajan identiteettiä. Samaan aikaan mediassa puhuttiin laajemminkin vastuullisen kuluttamisen trendistä, joten nyhtökaura mahdollisti myös itsen esittämisen trendikkäänä ja asioista perillä olevana aktiivisena henkilönä, mihin voi 2010-luvulla liittyä statusarvoa varsinkin nuorten ikäluokkien keskuudessa. Nyhtökauraan ja siihen kohdistuvaan innostukseen liittyen twiitattiin myös negatiiviseen sävyyn. Tämä mahdollisti perinteisemmän, trendeistä piittaamattoman identiteetin esittämisen. Lisäksi nyhtökauran avulla korostetiin vegaanin tai kasvissyöjän identiteettiä. Keskeisenä teemana näiden kaikkien erilaisten identiteettien ympärillä twiiteissä nousi esiin pyrkimys aitouteen. Identiteetin aitouteen liittyi kaksi ulottuvuutta: yhtäältä todisteltiin Twitterissä esitetyn identiteetin todenmukaisuutta, ja toisaalta korostettiin oman identiteetin luonnollisuutta ja perustumista puhtaasti sisäisiin mieltymyksiin ja motiiveihin. Tutkielman tapausesimerkki havainnollistaa, miten arkisen ruokatuotteen avulla sosiaalisessa mediassa voidaan esittää varsin erilaisia identiteettejä. Ajankohtaiset trendit sekä sosiaalisen median piirteet vaikuttavat osaltaan identiteetin ja statuksen esittämisen tapoihin ja mahdollisuuksiin.

Tutkielma käsittelee ikääntyvien naisten alkoholin käyttöä ja siihen liittyviä kokemuksia sekä lapsuudessa ja nuoruudessa, aikuisuudessa että tällä hetkellä, ikääntyessä. Tutkimuksen avulla on tarkoitus saada tietoa ikääntyvien naisten alkoholin käytöstä, juomatottumuksista sekä mahdollisuuksista ennaltaehkäistä tulevaisuuden alkoholiongelmia. Tärkeänä pidän erityisesti sitä, että haastateltavilta itseltään saa tietoa siitä, millainen merkitys alkoholin käytöllä on ollut heidän elämänsä eri vaiheissa ja millainen merkitys sillä on nyt ikääntyessä. Tarkoituksena on myös kartoittaa, minkälaista apua heille on mahdollisesti tarjottu aikaisemmin alkoholinkäyttöön liittyen, minkälaista apua he olisivat itselleen toivoneet aiemmin ja millaista apua he voisivat kokea tarvitsevansa nyt alkoholinkäyttöönsä. Tutkimusta varten olen haastatellut seitsemää naista Helsingin terveyskeskuksen päivystysyksikön vuodeosastoilla. Haastatelluilla naisilla on ollut alkoholidiagnoosi joko pää- tai sivudiagnoosina tai heidän alkoholinkäyttönsä on tullut muuten hoidon aikana esille. Kolme haastateltavaa olivat ikääntyneitä naisia, jotka olivat valmiita osallistumaan tutkimukseen ja kertomaan alkoholin merkityksistä omassa elämässään. Haastatteluja kertyi yhteensä kymmenen. Kaikki naiset olivat yli 58-vuotiaita. Tutkimus suoritettiin haastattelututkimuksena. Haastattelun avulla arkaluontoisiksi koetuista asioista on mahdollisuus saada tarkempaa tietoa ja paneutua haastattelussa esiin tulleisiin, odottamattomiin asioihin. Haastattelussa tutkittavan ääni tulee esille ja antaa näin mahdollisuuden kertoa omasta elämänkulusta lähtöisin olevista näkemyksistä ja kokemuksista tutkittavan asian suhteen. Puolistrukturoitu teemahaastattelu antoi tähän hyvät mahdollisuudet. Tutkimuksessa olen käyttänyt Roosin sukupolvimäärittelyä, jossa sukupolvet on jaettu sotien ja pulan, jälleenrakennuksen ja nousun, suuren murroksen sekä lähiöiden sukupolveen. Tutkimuksessani haastatelluista naisista suurin osa, kahdeksan, kuului suuren murroksen sukupolveen ja kaksi nousun ja jälleenrakennuksen sukupolveen. Aineiston luokittelussa käytin jakoa perinteiseen ikään perustuen ja tutkimustulokset ryhmiteltiin lapsuuden ja nuoruuden, aikuisuuden ja ikääntymisen kategorioiden alle. Haastatteluissa esiin nousi tyypillinen suuren murroksen sukupolven lapsuus ja nuoruus, jonka jälkeen haastateltavat muuttivat kaupunkiin. Alkoholin käyttö aloitettiin aikuisuudessa ja aaltoileva juomisura kuvasi suurimman osan alkoholin käyttöä, välillä alkoholia käytettiin ja välillä ei. Eri alkoholin käyttötavat vaihtelivat elämäntilanteiden mukaan. Haastateltavista viisi toi esiin toiveen, että olisi saanut apua alkoholin käyttönsä suhteen aikuisuuden aikana. Vaikka haastateltavista seitsemällä oli todennäköisesti tutkimusasetelman perusteella osoitettavissa olevia ongelmia alkoholin käytön suhteen, kukaan heistä ei ollut valmis ottamaan apua vastaan. Tämä näyttäytyykin haasteena sosiaali- ja terveyspalveluille, sillä alkoholiongelman pahentuessa myös terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat kasaantuvat. Suurten ikäluokkien alkoholinkäyttö tulee mahdollisesti näkymään jatkossa myös terveyspalveluissa, sillä vaikka osa ikääntyvistä vähentääkin alkoholin käyttöään iän myötä, suuret ikäluokat ovat kuitenkin kooltaan suuria.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan toisen vanhemman toteuttaman kansainvälisen lapsikaappauksen vaikutuksia kaapatun lapsen elämässä. Kansainvälisellä lapsikaappauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa alle 16-vuotias lapsi on viety ulkomaille tai jätetty sieltä palauttamatta ilman toisen huoltajan suostumusta. Tutkimukseen on haastateltu jo aikuistuneita lapsia, jotka ovat olleet kaapattuina toisen vanhempansa kotimaassa. Viranomaisten mukaan kaappaustapauksissa kaappaaja on yhtä usein lapsen isä kuin äiti. Tämän narratiivisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia kansainväliseen lapsikaappaukseen voi liittyä, ja millaisia merkityksiä nämä kokemukset saavat myöhemmin lasten elämässä. Lisäksi työssä tarkastellaan, kuinka lapset sopeutuvat takaisin Suomeen kaappauksen päätyttyä, ja millaisin keinoin he selviytyvät traumaattisista kokemuksistaan. Tutkielman aineistona toimii kolme kerronnallista haastattelua, jotka toteutettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun ja syvähaastattelun käytäntöjä hyödyntäen. Kaikki haastateltavat löytyivät Kaapatut lapset ry:n verkostojen kautta. Haastattelut toteutettiin joulukuun 2017 ja tammikuun 2019 välisenä aikana joko kasvotusten tai puhelimitse. Narratiivinen analyysi on toteutettu aineistolähtöisesti, ja sen tulokset on raportoitu haastateltavien anonymiteettia kunnioittaen. Tulosten perusteella kansainväliseen lapsikaappaukseen liittyy perhetaustasta riippumatta häpeää, turvattomuutta sekä surua toisen vanhemman menetyksestä. Kaappaus tapahtuu tyypillisesti kärjistyneen huoltoriidan yhteydessä ja vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmastaan. Lapset kokivat kaappauksen aikana kaltoinkohtelua ja todistivat mm. fyysistä väkivaltaa. Sisaruksista vanhin joutui epävarmoista olosuhteista johtuen ottamaan aktiivisesti toisen vanhemman roolin. Sopeutuminen Suomeen oli haastateltaville odotettua vaikeampaa, sillä maassa odotti jälleen uusi kieli ja kulttuuri, jossa he eivät olleet kasvaneet. Kotiinpaluu muistutti monilta osin kaappaustilannetta. Merkittävimmän tuen niin kaappauksen aikana kuin sen jälkeen kaapatut lapset löysivät omista sisaruksistaan. Aikuisena kaapatut lapset korostivat anteeksiannon ja ymmärryksen merkitystä oman selviytymisprosessin ja toipumisen edellytyksenä. Traumaattisista kokemuksista ei juurikaan keskusteltu perheissä tapahtumien päätyttyä, mutta haastateltavat olivat käsitelleet tunteitaan erilaisin terapian keinoin. Haastateltavat kokivat, että vaikeat kokemukset olivat vahvistaneet heidän luonnettaan ja tehneet heistä niitä ihmisiä, joita he kokevat tänä päivänä olevansa. Vuosien työskentelyn myötä kaappauskokemukset hyväksyttiin osaksi sisäistä tarinaa mutta ei omaa identiteettiä.

Every four years, the U.S. presidential elections and the political campaigns are intensely followed by the media both nationally and globally. The primary elections precede the general election and are to determine who the presidential nominee of each party will be. To aid in the selection of the nominee, multiple debates are held for the candidates. This election cycle was perhaps a bit more intriguing than usual, as one of the Republican primary candidates came from outside established politics. This person was businessman Donald Trump, who challenged the political status quo with his often-provocative comments. It became evident that his unconventional style appealed to many: Trump seized the office in January of 2017. Many of the comments the Republican candidates made about immigration gained plenty of media attention. In this thesis, the focus is on the Republican candidates’ immigration-related rhetoric throughout the primary season. The goal to distinguish the discourses immigration is linked with in the debates and examine the rhetorical methods employed by the candidates as they attempt to convince and persuade their audiences on the topic of immigration. The data used in this thesis consists of twelve Republican debates arranged during the primary season. The rhetoric is examined through various rhetorical devices as well as Aristotle’s three modes of persuasion—ethos, pathos and logos. Ethos attempts to make the speaker appear trustworthy and respectable to the audience: pathos is used to appeal to the audiences’ emotions; and logos is used to appeal to the audience’s senses and intellect. The analysis method applied in this thesis is rhetorical discourse analysis. The immigration-based history of the United States, its social, racial, and ethnic composition as well as its ever-changing demographics lay a very interesting backdrop to the entire topic. The U.S. is a country built by immigrants, yet its relationship with immigration has always been difficult. Many newcomers have traditionally been disliked or even feared, be it because of their exotic appearance, their religion, or their unfamiliar language. American nativists have throughout history attempted to keep America white and Christian and rejected those who do not easily fall into these categories. Originally even Catholics were shunned. Whiteness and Christianity are two features that have long prevailed as the most depictive characteristics of the United States, even if the white population is on the decline and soon no racial group will alone form racial majority. The twelve primary debates are analyzed through rhetorical discourse analysis. The goal is to distinguish the central discourses and the rhetoric that the candidates apply when discussing immigration. A total of five discourses were discovered. These are named the problem discourse, the legality discourse, the security discourse, the economic discourse and Americanness as a discourse. The problem discourse as well as Americanness as a discourse can be found within all of the other discourses. Within the problem discourse, immigration is generally depicted as a problem; immigration is portrayed as an issue pertaining to law within the legality discourse: the security discourse is founded on the idea of immigration as a security matter; within the economic discourse, immigration appears an economic problem; and lastly, Americanness as a discourse builds around the age-old discussion on who is American. The economy discourse appears the most dominant, but the security discourse is found to be intensified by candidates Donald Trump and Ted Cruz. The candidates’ rhetoric most often aims to increase their popularity in the race and the audience’s support. This is understandable as the crux of a presidential primary is to select one candidate as the party nominee for the general election. As could be then expected, of Aristotle’s three modes of persuasion—ethos, pathos, and logos—ethos is most commonly used.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vanhempien mielipiteitä ja ajatuksia sisarusten ikäeroista, syventää tietoa lastensaannin ajoitukseen vaikuttavista tekijöistä sekä tutkia vanhempien ensimmäisen ja toisen lapsen syntymäväleihin vaikuttavia tekijöitä. Suomessa syntymävälit ensimmäisen ja toisen lapsen välillä ovat kaventuneet naisilla keskimäärin melkein neljästä vuodesta hieman yli kolmeen vuoteen ja miehillä yli kolmesta ja puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Lisäksi lyhyiden, alle 27 kuukauden, syntymävälien osuus kaikista syntymäväleistä on kasvanut 30 prosentista 40 prosenttiin. Lyhyiden syntymävälien on todettu kasvattavan toisen raskauden ja synnytyksen aikaisten komplikaatioiden riskiä sekä vaikuttavan lasten myöhempään kehitykseen. Viimevuosina on myös kiinnitetty huomiota vanhempien terveysriskeihin lyhyillä syntymäväleillä. Vanhemmaksituloikä vaikuttaa ensimmäisen ja toisen lapsen syntymäväliin, mutta myöhentynyt vanhemmuuteen siirtyminen ei selitä kaikkea kaventuneiden ikäerojen ilmiön takana. Myös perhepoliittisilla etuuksilla on todettu olevan vaikutusta lasten syntymäväleihin, mutta tutkimusta ei ole tehty suoraan kysymällä vanhemmilta, millaisten tekijöiden koetaan vaikuttavan lasten syntymäväleihin. Yksilöiden pahoinvointi ja sairastavuus ovat ongelmallisia jo itsessään, mutta hyvinvointiyhteiskunnan kontekstissa nämä problematisoituvat myös työkyvyttömyyden kannalta. Siksi on tärkeää tutkia, millaisten tekijöiden koetaan vaikuttavan lastensaannin väleihin, jotta yhteiskunnassa pystytään järjestämään olosuhteet, jotka eivät kannusta hyvinvoinnille haitallisiin ikäeroihin. Tutkimuksen aineisto on kerätty Ylen verkkosivuilla yhteistyössä Väestöliiton perhetutkijoiden kanssa. Kyselyyn tuli yhteensä 905 vastausta, mutta tutkimuksen mielenkiinnon kohdistuessa vanhempiin ja ensimmäisen ja toisen lapsen syntymäväleihin, mukaan valikoituivat vastaajat, joilla oli vähintään kaksi lasta, jotka eivät olleet kaksoset (N=628). Aineiston analyysi hyödyntää tilastollisia ja laadullisia analyysimenetelmiä. Määrällisessä tarkastelussa käytetään kuvailevia tilastollisia menetelmiä sekä faktori- ja regressioanalyysia. Avovastauksia analysoidaan laadullisella sisällönanalyysilla. Sisarusten Ikäeroja perustellaan käytännöllisillä sekä taloudellisilla argumenteilla ja monesti yksi perustelu sivuaa molempia lähtökohtia. Keskeisimpiä perusteluja eripituisille ikäeroille ovat käsitys sisarusten välisestä vuorovaikutuksesta, vanhemmuuteen ja arkeen liittyvät käytännölliset seikat sekä perheen talouteen ja työhön liittyvät näkökulmat. Lyhyellä ikäerolla sisarusten ajatellaan olevan läheisempiä leikkitovereita keskenään, mutta toisaalta myös riitelevän enemmän. Halu saada vauvavuodet kerralla pois alta on myös argumentti lyhyen ikäeron puolesta, mutta toisaalta vanhempien jaksaminen voi olla parempi pidemmällä ikäerolla. Ikäerojen perustelut ovat usein myös ristiriitaisia ja riippuvaisia vastaajan omista lähtökohdista ja ajatusmaailmasta, kuten on työelämän osalta. Perhepoliittiset etuudet vaikuttavat päätökseen lastensaannin väleistä. Ikäerojen kaventumisen taustalla koetaan vaikuttavan myöhentynyt vanhemmuuteen siirtyminen sekä yhteiskunnassa vallitseva paradigma kahden vuoden ikäerosta normiutuneena käytäntönä. Käsitys siitä, että sisarukset ovat parempia leikkitovereita, tulevat helpommin läheisiksi sekä huolehtivat toisistaan pitkällä ikäerolla kasvattaa ennustettua ensimmäisen ja toisen lapsen syntymäväliä puolella vuodella. Analyysin tulokset osoittavat, että vanhemmat toteuttavat sisäistä elämänhallintaa sopeutumalla vallitseviin olosuhteisiin, sillä omien lasten syntymäväliä pidetään pääsääntöisesti parhaana mahdollisena. Tutkimustieto ikäerojen vaikutuksesta sisarussuhteisiin ei vaikuta kaikilta osin tavoittavan vanhempia. Työelämällä on läpitunkeva vaikutus perheellistymiseen sen vaatimusten, mutta myös suorituskeskeisten käytäntöjen kautta. Yhteiskunnassa vallitseva kahden vuoden paradigma vaikuttaa voimakkaasti vanhempien ajatuksiin lasten ikäeroista