Browsing by discipline "Social Work"

Tutkielmassa tarkastellaan nuorten sosiaalisessa kuntoutuksessa syntyviä nuorten ja työntekijöiden välisiä asiakassuhteita sekä nuorten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistarpeita työntekijöiden näkökulmasta. Aiemmin tehdyt tutkimukset valottavat pääosin nuorten kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta. Tutkielman tavoitteena on laajentaa näkökulmaa tuomalla esiin sosiaalityön ammattilaisten käsityksiä nuorten sosiaalisesta kuntoutuksesta palveluna ja asiakassuhteena. Metodologisesti tutkielmassa nojataan laadulliseen tutkimusperinteeseen ja maltilliseen tulkintaan sosiaalisesta konstruktionismista. Tutkielman aineisto koostui kolmesta työntekijöiden ryhmähaastattelusta. Haastatteluihin osallistui yhteensä 16 henkilöä, joista kuusi oli sosiaalityöntekijöitä ja kymmenen sosiaaliohjaajia. Aineiston analysointiin käytettiin sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa analyysiä. Teoriaohjaava analyysi perustui Kirsi Juhilan teoreettiseen jäsennykseen sosiaalityön asiakassuhteista. Tutkielman tuloksena jäsentyy kolme sosiaalisen kuntoutuksen asiakassuhdetta. Ensimmäinen suhde on kannatteleva suhde. Kannattelevassa suhteessa nuorella on erilaisia arjen toimintoihin liittyviä ongelmia. Tilannetta kuvataan arjen hallinnan katkoksellisuutena. Suhde perustuu luottamuksellisuuteen. Työntekijän roolina on turvata nuoren arki ja puhua hänen puolestaan. Toinen suhde on kiinnittävä suhde. Kiinnittävässä suhteessa nuorella on vaikeuksia löytää paikkaansa yhteiskunnan koulutusjärjestelmissä tai työelämässä. Nuoren tilannetta kuvataan yhteiskuntaan liittymisen katkoksellisuutena. Suhde perustuu aitoon kiinnostukseen nuorta kohtaan. Työntekijän roolina on tukea nuoren yhteiskuntaan liittymistä koulutuksen ja työn avulla. Kolmas suhde on nimeltään kuuntelemisen ja kohtaamisen kautta rakentuva suhde. Nuorella on erilaisia sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä vaikeuksia ja vieraantumista yhteisöistä. Nuoren tilannetta kuvataan yhteisöihin liittymisen katkoksellisuutena. Suhde perustuu dialogisuudelle. Työntekijän roolina on asettua nuoren puolelle ja hyväksyä nuoren elämän moninaisuutta. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämiskohdat liittyvät nuorten oikeuteen saada sosiaalista kuntoutusta ja kuntoutusetuutta tasavertaisesti, sosiaalisen kuntoutuksen palvelun käytännön toteutuksiin sekä kehittämistyön yleisiin ehtoihin, joita ovat esimerkiksi esimiesten tuki, kehittämistyön tarvitsemat riittävät henkilöstö- ja aikaresurssit ja yhteiskehittäminen. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että nuorten erilaiset kuntoutuksen tarpeet synnyttävät erilaisia asiakassuhteita. Työntekijällä on jokaisessa suhteessa oma roolinsa. Tutkielman tulokset rakentavat teoreettisesti jäsennellyn kuvan kolmesta eri asiakassuhteesta. Työntekijän ja nuoren kohtaamisissa suhteet ovat usein kuitenkin kokonaisuus, jossa suhteet ovat kietoutuneet toisiinsa. Tutkielman asiakassuhteet vertautuvat aikaisempiin kuntoutumista ja sosiaalityön asiakassuhteita koskeviin tutkimuksiin, joissa asiakassuhteella on keskeinen merkitys asiakkaan kokonaisvaltaisen kuntoutumisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukemisen kannalta. Lopuksi voidaan todeta, että nuorten sosiaalinen kuntoutus on sosiaalityön palveluna alkutaipaleellaan. Se tarvitsee kehittämistä sekä käsitteenä että käytäntönä.

Nuoret aikuissosiaalityön asiakkaat ja heidän parissaan tehtävä sosiaalityö on noussut pinnalle viime vuosina aiempaa enemmän. Nuoriin asiakkaisiin panostamisen taustalla vaikuttaa yhteiskuntapoliittisia ja valtionhallintoon liittyviä tekijöitä, kuten nuorisotakuu ja erilaiset hankkeet liittyen nuorten hyvinvointiin. Helsingissä sosiaalityön resursseja on kohdennettu alle 25-vuotiaiden nuorten parissa tehtävään sosiaalityöhön ja nuorilla toimeentulotuen saajilla onkin vastuutyöntekijänään sosiaalityöntekijä. Aikuissosiaalityön asiakkuuden alkaessa asiakkaiden kanssa tulisi laatia tilannearvio, joka dokumentoidaan asiakastietojärjestelmään. Nuorten asiakkaiden kohdalla toimeentulotuki toimii usein sisääntuloväylänä sosiaalityöhön. Aikuissosiaalityötä tarkastellessa onkin syytä huomioida toimeentulotukityöhön liittyvät ulottuvuudet. Toimeentulotuen asiakkaana oli Helsingissä joulukuussa vuoden 2015 alusta alkaen yhteensä 11865 asiakastaloutta, joissa päähenkilö oli alle 25-vuotias aikuinen. Heistä täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea sai vuoden 2015 aikana yhteensä 4481 asiakastaloutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, miten sosiaalityön asiantuntijuus ilmenee dokumentoiduissa tilannearvioissa ja täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksissä, mitä toimeentulotukipäätöksiin ja tilannearvioihin kirjoitetaan sekä miten täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä perustellaan. Tutkielmaani ohjaavana viitekehyksenä on ollut sosiaalinen konstruktionismi, jolloin kiinnostukseni on ollut kirjoitetun kielen sosiaalista todellisuutta rakentavissa lähtökohdissa. Tutkimusaineistonani on toiminut alle 25-vuotiaille nuorille aikuisille tehtyjä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä sekä heidän kanssaan aikuissosiaalityössä laadittuja tilannearvioita. Olen analysoinut aineistoni diskurssianalyyttisin keinoin. Kohderyhmäksi olen valinnut alle 25-vuotiaat asiakkaat, koska heidän osaltaan tilannearviot ja kyseisten päätöslajien eli täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätökset on tehnyt pääsääntöisesti sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijän laatimissa tilannearvioissa ja toimeentulotukipäätöksissä painottuivat nuorten asiakkaiden kohdalla erityisesti kulttuuriset siirtymät kohti itsenäistä aikuisuutta, kuten koulutus- ja uravalinnat, työelämään sijoittuminen ja kotoa pois muuttaminen. Sosiaalityön asiantuntijuus aikuissosiaalityön tilannearvioiden ja toimeentulotukipäätösten kuvaamana hahmottui erityisesti taloudenhallintaan ja toimeentuloon liittyvien kysymysten kautta. Taloudelliset kysymykset ja ongelmat painottuivat tilannearvioiden kaikilla osa-alueilla ja toimeentulotuen myöntämiseen ja tuen hakemiseen ohjaaminen ilmeni sosiaalityöntekijöiden kirjaamissa dokumenteissa voimakkaasti. Toimeentulotuki näyttäytyikin myös tilannearvioiden valossa sosiaalityötä ohjaavana ja raamittavana tekijänä, mitä myös kasvaneet toimeentulotuen hakijamäärät todentavat. Aineistosta nousi esiin kolme diskurssia, jotka olen nimennyt toimeentulon, ohjeistusten ja hallinnon sekä ongelmien ja huolen diskursseiksi. Sosiaalityön asiantuntijuus ei kuitenkaan ilmennyt aina kovin selkeästi dokumenteista. Sosiaalityössä asiantuntijuus vaikuttaa pohjautuvan edelleen jonkin verran niin sanottuun hiljaiseen tietoon, johon professionaalista toimintaa ei voi perustaa. Hiljaisen tiedon kulttuurissa on vaaransa niin asiakkaan kuin työntekijänkin oikeusturvan kannalta. Asiakastyön dokumentointia tulisikin näkemykseni mukaan kehittää erityisesti työskentelytapojen ja käytäntöjen osalta, mutta myös työvälineistöä tulisi kehittää vastaamaan paremmin työskentelyn tarpeita. Tilannearviotyöskentely tulisi nähdä niin sosiaalityön menetelmänä kuin välineenäkin ja käytettävää näyttöpohjaa tulisi kehittää sosiaalihuoltolain mukaisen palvelutarpeen arvioinnin vaateiden mukaiseksi.

Tutkielman aiheena ovat vaikeasti aivovammaisen nuoren aikuisen sekä omaisen kokemukset hyvinvointipalveluista. Hyvinvointipalveluilla tutkielmassa viitataan julkisen sektorin järjestämiin lakisääteisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan tässä yhteydessä yksilön moraalista oikeutta tehdä omaan elämään liittyviä valintoja ja päätöksiä ja toteuttaa niitä. Omaisen osallisuutta lähestytään osallisuutena vammautuneen läheisen hyvinvoinnin edistämiseen palvelujärjestelmän kontekstissa. Tutkielma kuuluu vammaistutkimukseen osana sosiaalipoliittista keskustelua. Se liittyy hyvinvointipalvelujen asiakkuutta koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on, että kokemuksellinen tieto on tärkeää sosiaalityön toimintakäytäntöjen kehittämisen kannalta. Keskeisimmät tutkimukset tutkielman kannalta ovat Heli Valokiven (2008), Eija Jumiskon (2008) ja Anna Metterin (2004) tutkimukset. Aineiston hankintamenetelmänä tutkielmassa on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää 27 - 36 -vuotiasta nuorta aikuista. Kaikilla haastateltavilla on vaikea aivovamma. He ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuvat vaikeavammaisten palveluasumisyksikössä Etelä-Suomen alueella. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää omaista, joista osa on haastateltujen vammautuneiden omaisia. Aineiston analyysin välineenä on käytetty fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta ja tarinallista lähestymistapaa. Vaikeavammaisten palveluasumisyksikköä lähestytään tutkielmassa vammautuneen arjen sosiaalisena näyttämönä yksityisen ja julkisen tilan välimaastossa. Vaikean aivovamman saanut henkilö toteuttaa itsemääräämistään asumisen arjessa monin eri tavoin. Hän luotaa suhdettaan vammaisuuteensa ja antaa sille eri merkityksiä. Hän arvioi omaa toimijuuttaan suhteessa vammaisuuden kokemukseen. Muistivaikeuksien johdosta vammautunut voi tarvita tarinallista tukea toimijuutensa edistämiseksi. Luottamus on keskeinen voimavara vammautuneen elämässä, sillä luotetut toiset voivat tukea vammautuneen toimijuutta ja haastaa valtadiskurssien määritelmiä hänen tilanteestaan. Vaikeasti vammautuneen omaisella voi olla tärkeä rooli vammautuneen arjessa. Omaisen osallisuutta lähestytään tutkielmassa kokemuksena ja toimintana. Tutkielmassa erotetaan kolme osallisuuden kokemuksellista ja toiminnallista ulottuvuutta, jotka ovat olemassaolon kipu, taistelu ja pyrkimys tasapainoon. Omaisen toimijarooleja esitaistelijana ja hoivaajana tarkastellaan sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristöä vasten. Omainen suhteuttaa palvelujärjestelmää koskevia odotuksiaan hyvinvointivaltion lupaukseen, mutta saattaa päätyä kohtuuttomaan tilanteeseen. Omaisen institutionaalisen luottamuksen kokemusta lähestytään turvautuvan, tukeutuvan ja menetetyn luottamuksen näkökulmasta. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin ja asiakkaalta odotetaan enenevässä määrin kykyjä toimia markkinoistuneessa yhteiskunnassa. Vammaispolitiikan keinoin pyritään edistämään vaikeavammaisten itsemääräämistä ja yhdenvertaisuutta. Itsemääräämisen eetos voi kuitenkin tukea jo ennestään vahvojen ja aktiivisten toimijoiden toimijuutta. Sosiaalityön haasteena on tukea heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia päättää omaa arkea koskevista asioista. Omaisen osallisuuden tukeminen voi mahdollistaa osaltaan vammautuneen itsemääräämistä arjessa. Tasapaino on kuitenkin herkkä, ja sosiaalityön ammatillisena haasteena on hakea tasapainoa asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja omaisen osallisuuden välillä.

Tämän teoreettiseen ja filosofiseen pohdintaan perustuvan pro gradu -tutkielman tutkimustehtävänä on tarkastella askeettis-minimalistista elämäntapaa ja köyhyyttä ilmiöinä toimintamahdollisuuksien viitekehyksessä sekä pohtia, millaisia näkökulmia tarkastelu voi avata sosiaalityölle. Ilmiöiden hahmottamiseksi tarkastelussa hyödynnetään Martha Nussbaumin laatimaa kymmenen toimintamahdollisuuden luetteloa, jossa kuvataan hyvinvoinnin toteutumiselle olennaisia ulottuvuuksia. Tutkielmassa asketismi ja minimalismi hahmotetaan erilaisten elämäntapojen käsitteellisenä jatkumona, jonka toisessa ääripäässä on ankara uskonnollisiin motiiveihin perustuva asketismi ja toisessa omaan hyvinvointiin keskittyvä minimalismi. Köyhyys puolestaan ymmärretään kokemuksellisella tasolla ilmenevänä sosiaalisten, taloudellisten ja toiminnallisten resurssien rajoittumisena. Toimintamahdollisuudet tulkitaan yksilön käytettävissä olevina sisäisinä ja ulkoisina resursseina, joita voidaan oman vapaan tahdon mukaisesti toteuttaa tai olla toteuttamatta. Vaikka materiaaliset olosuhteet olisivat ulkopuolisesti tarkasteltuna identtiset, teoreettisiin lähteisiin nojautuvan tulkinnan perusteella askeettis-minimalistinen elämäntapa näyttää pääosin edistävän toimintamahdollisuuksia, joita köyhyys puolestaan heikentää. Johtopäätöksenä on, että materiaalisesti niukat olosuhteet eivät yksinään määritä ihmisen hyvinvointia ja erilaisilla tavoilla ilmenevää merkityksellisyyden kokemusta. Tätä voidaan selittää uskomusten, kokemusten ja toiminnan välisellä harmonialla ja disharmonialla. Askeettis-minimalistisessa elämäntavassa yksilöt voivat luoda maailmasta ja itsestään merkityksiä tuovia tulkintoja ja toimivuuden kokemuksia, mitkä köyhyydessä puolestaan saattavat heikentyä. Kun oma olemassaolon tapa ja toiminta näyttäytyvät yksilölle tärkeinä, on mahdollista kestää suurempiakin koettelemuksia elämässä. Tämän vuoksi on perusteltua esittää johtopäätös siitä, että sosiaalityöntekijän tulisi kiinnittää voimakkaammin huomiota asiakkaiden merkityksellisyyden kokemuksiin sekä todellisiin toimintamahdollisuuksiin ja niiden edistämiseen. Merkityksellisyyden kokemuksen löytäminen ja sen kanssa toimintatapojen sopusointuun saattaminen olisivat hyödyllisiä näkökulmapainotuksia sosiaalityön asiakastyöskentelyyn.

Anorexi ses i Finland som en psykisk sjukdom med en psykopatologi, som bland andra innefattar rädsla för att bli fet. I min undersökning har jag fått fram tre huvudteman, som förutom andra bakomliggande omständigheter, bidragit till ett insjuknande. De handlar om anorexi som livsstil, bantning och viljan att leva sunt och äta rätt. Med den vaknande sexualiteten väcks intresset för det andra könet och för kroppens utseende i övrigt. I bakgrunden finns känslor av bl.a. ensamhet, ett sökande efter den egna personligheten, ångest och depression. Jag har byggt min studie på patienternas egna berättelser om sitt liv. Perspektivet är samhällsinriktat, och som analysmetod har jag använt mig av narrativet. Jag har lånat idéer både från Vilma Hänninens (1999), Gerhard Riemann och Fritz Schützes (1991) narrativa modeller, och rör mig mellan dem båda. Jag har i första hand intresserat mig för tiden före insjuknandet och de bakomliggande orsaker, som kan tänkas befrämja insjuknandet. Jag har speglat anorektikernas problematik i bl.a. Anthony Giddens (1997) och Zygmund Baumans (1999) teorier om det postmoderna samhället, och ser ätstörningar som en uttrycksform för dåligt befinnande. Samhällsklimatet har blivit hårdare och omsorgen om personer i omgivningen har glömts bort. Vi lever, enligt Giddens (1997), i en skenande värld, viket betyder att förändringarna påverkar existerande beteendemönster i större omfattning och på ett djupare plan än tidigare. Enligt Pennanen (2000) är målsättningen för ätstörningspatienter stressande, svåruppnådd och svårkontrollerbar. Mina informanter berättar om höga målsättningar, prestationskrav, dålig självkänsla och skam över sina kroppar. För att tillfriskna behövs stöd. Men det vikigaste är att personen själv vill bli frisk, och själv ta ansvar för sitt tillfrisknande. Sjukdomen är individuell. Varje person, upplever sin sjukdom personligt men anorektikerna har också många styrkor i sin sjukdom.

Denna pro gradu-avhandling är en fallstudie där vi undersökt mottagande av asylsökande i en lokal kontext. Pro gradu-avhandlingen är skriven som ett pararbete. För att få en bredare och djupare förståelse för fenomenet har vi belyst det vardagliga arbetet med asylsökande i två skilda analysenheter där vi sett på hur aktörer bildar expertis och hur ensamkommande beskriver sin tillvaro och framtid på Röda Korsets mottagningscentral i Kristinestad samt det tillhörande stödboendet för ensamkommande minderåriga. Fallstudiens övergripande syfte var att beskriva och analysera vilka utmaningarna är i mottagande av asylsökande i en lokal kontext i en tid som präglas av förändring och högt tryck. Målsättningen var att söka mönster om de komplexa fenomen som mottagande av asylsökande möter på en lokal nivå. Vi utgick från socialkonstruktionism som övergripande metateoretisk utgångspunkt för vår fallstudie, där vårt intresse var att granska hur olika aktörer konstruerar sin verklighet. Kaosteorin bildade en övergripande referensram för att förstå den osäkerhet och komplexitet som präglar både praktikernas arbete och de ensamkommande minderårigas livssituation. De två analysenheterna i fallstudien krävde även specifika teorier för att tillföra djup och förståelse till analyserna. Vi utgick från Anne Edwards relationella expertis för att se hur praktiker skapar expertis och Aron Antonovskys teori om känsla av sammanhang för att se hur de ensamkommande minderåriga skapar ordning i vardagen. Materialet till fallstudien består av tre (3) halvstrukturerade intervjuer med praktiker, en (1) fokusgruppintervju med praktiker, nio (9) halvstrukturerade intervjuer med ensamkommande minderåriga, en (1) observationsdagbok, en (1) fältdagbok samt en (1) forskningsdagbok. Materialet har analyserats med hjälp av tematisk innehållsanalys. Vid utförandet av fallstudien präglades verksamhetens av negativa och uttröttande utmaningar i och med åtstramningarna inom asylpolitiken som skapar stor oro och ångest hos klienterna. Personalen upplever att de har för lite kunskap om psykiska åkommor och att de arbetar på gränsen av sin kunskap. De frånvarande direktiven för hur de nya åtstramningarna efterföljs och ovissheten angående de papperslösas situation sprider också oro inom personalen. Fallstudiens centrala resultat visar att mottagningscentralens verksamhet präglas av motstridigheter, osäkerhet och etiska konflikter som uppstår i och med den förändring flyktingströmmar och flyktingpolitik ger upphov till samt de avvikande värderingar som finns på mottagningscentralen och Migrationsverket. På mottagningscentralen finns ändå en öppen stämning som ger möjlighet till dialog, och är en förutsättning för skapande av kunskap. Genom att dra nytta av den kunskap och det stöd som finns hos kolleger, klienter och experter utanför mottagningscentralen lyckas praktikerna skapa kunskap och ordning i en levande miljö. De ensamkommande minderårigas upplevelser av den första tiden i den lokala kontexten delar sig där vissa av ungdomarna upplever att de trivs, medan andra upplever kulturkrocken och tristessen som svår. Trots att flera ensamkommande ungdomar upplever att de har en trygg vuxen att vända sig till med sina problem, finns det även de ungdomar som upplever att de inte överhuvudtaget har någon vuxen att vända sig till på stödboendet. Det är svårt för de ensamkommande att skapa kontakt till lokala ungdomar, trots den naturliga och nära miljö de befinner sig i. Här kan brister i språkkunskap, attityder och den tillfällighet som asylmottagning utgör vara orsakande faktorer. Asylprocessen bekymrar de ensamkommande, och de är oroade och nervösa över beslutet de ska få. Ungdomarna förmår i vissa fall inte tänka på framtiden, då det enda de kan fokusera på är om de får ett positivt eller negativt asylbeslut. De ensamkommande visar i fallstudien ändå tecken på en stor anpassningsförmåga och flera lyckas skapa ordning i kaoset, då de finner mening i t.ex. den trygga miljön och möjligheten att få gå i skola. De ensamkommande har även skapat starka vänskapsband till övriga ensamkommande på stödboendet. Vi kan konstatera att praktikernas och de ensamkommande minderårigas tillvaro liknar varandra i mycket och kan karaktäriseras som att befinna sig på randen av kaos, som präglas av en föränderlig situation som de har lite kontroll över, där yttre faktorer såsom politik och attityder avgör. Positionen på randen av kaos präglas av faktorer som påverkar både asylbesluten och verksamheten. Ungdomarna lever i osäkerhet tills de fått sitt asylbeslut och situationen kan präglas av oro även efter beslutet, då beslutet kan vara negativt. Vid positivt beslut finns också saknaden efter familj och vänner kvar och nya utmaningar möter de unga. För praktiker inom mottagande av asylsökande kommer politiska förändringar och nya flyktingvågor fortsätta prägla och förändra verksamheten, varpå praktikerna ständigt arbetar på gränsen av sin kunskap. Stridande värderingar mellan praktiker och Migrationsverket kommer även ge upphov till etiska dilemman bland praktikerna.

Tutkimuksen lähtökohtana on tuoda kuuluviin autismin kirjon henkilöiden omaa ääntä ja tuottaa tietoa sekä heidän tarpeistaan että voimavaroistaan yhteiskunnan jäseninä. Tutkimus lisää myös tuntemusta neurologisen monimuotoisuuden paradigmasta, jonka mukaan neuroerityisyyksissä, kuten autismin kirjossa, ei ole kyse sairaudesta vaan monimuotoisuudesta voimavaroineen ja vaikeuksineen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää autismin kirjon henkilöiden kokemuksia osallisuudesta ja osattomuudesta yhteiskunnassa. Tutkimus on kiinnostunut siitä, mitä merkityksiä autismin kirjon henkilöt antavat osallisuuden ja osattomuuden kokemuksille yhteiskunnan jäseninä ja millä tavoin he haluaisivat osallistua yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu kyselyllä kerätyistä avoimista vastauksista. Vastaajat ovat yli 18-vuotiaita autismin kirjon henkilöiksi itsensä määritteleviä henkilöitä, jotka ovat saaneet tiedon tutkimuksesta erilaisten autismiin liittyvien foorumeiden välityksellä. Kysely toteutui ajalla 1.11. – 31.12.2016 Helsingin yliopiston E-lomakkeena ja siihen vastasi yhteensä 37 osallistujaa. Tutkimuksen tulokset syntyvät teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla sosiaalisen ulkopuolelle jäämisen teoriaa soveltaen. Osallisuuden ja osattomuuden kokemukset käsitetään kuuden ulottuvuuden kautta: työmarkkinat, taloudellinen, institutionaalinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja tilallinen ulottuvuus. Seitsemäs ulottuvuus jäsentyy aineistolähtöisen analyysin kautta. Työmarkkinallisella ja taloudellisella ulottuvuudella kokemus osallisuudesta syntyy osaamisen kautta ja osattomuuden tuntemuksia taas koetaan joustamattomien vaatimusten vuoksi. Arvostusta toivotaan tukemaan osallisuutta. Institutionaalisella ja sosiaalisella ulottuvuudella kokemus osallisuudesta syntyy vaikuttamisen kautta ja kokemukset eriarvoisuudesta muodostavat myös osattomuuden tuntemuksia. Osallisuutta tukemaan toivotaan hyväksyntää. Kulttuurisella ja sosiaalisella ulottuvuudella kokemus osallisuudesta tapahtuu arvojen kautta ja osattomuuden tuntemuksia koetaan leimaantumiseen liittyen. Ymmärrystä toivotaan tukemaan osallisuutta. Kokemus rikkaasta sisäisestä maailmasta ja vahvasta yhteydestä ympäristöön nousee tuloksista löydöksenä, jota ei voi mielekkäästi paikantaa osallisuuden kuuteen ulottuvuuteen, joten sille rakentuu oma seitsemäs ulottuvuus. Tutkimuksen tulokset kuvaavat autismin kirjon henkilöiden suhdetta yhteiskuntaan osallisuuden ja osattomuuden kokemusten sekä toiveiden kautta. Tutkimus esittää, että autismia ei tulisi nähdä pelkästään häiriönä vaan myös voimavarana. Autismi on olemisen tapa, josta neurotyypillisetkin voivat inspiroitua. Autismista tarvitaankin lisää tietoa sosiaalitieteellisestä näkökulmasta sivuuttamatta kuitenkaan autismin neurologista perustaa. Tärkeää olisi ottaa kokemusasiantuntijoita mukaan tiedonmuodostukseen. Kokemuksellisen tiedon lisääminen tarpeista ja voimavaroista edistäisi myös tarkoituksenmukaisten palvelujen kehittämistä aikuisille autismin kirjon henkilöille.

Syftet med denna studie är att öka förståelsen av de försörjningssvårigheter som drabbar de äldre kvinnor i Finland som kan antas höra till de allra fattigaste, det vill säga kvinnliga folkpensionärer som fyllt 65 år. I studien analyseras de bidragande faktorerna till att kvinnliga folkpensionärer själva upplever sig ha försörjningssvårigheter. För att närma mig en förståelse av de kvinnliga folkpensionärernas försörjningssvårigheter har jag använt mig av ett kritiskt feministiskt livsloppsperspektiv. Från ett livsloppsperspektiv behöver de kvinnliga folkpensionärernas ekonomiska villkor i det åldrande livsskedet förstås i en växelverkan med deras levnadsvillkor i tidigare livsskeden. Studiens centrala forskningsfrågor är Hurudana upplevda försörjningssvårigheter har kvinnliga folkpensionärer? Vilka skillnader föreligger mellan kvinnliga folkpensionärer? Vilka socioekonomiska och hälsorelaterade faktorer i det nuvarande livsskedet och vilka livsloppsrelaterade erfarenheter är centrala för att förstå kvinnliga folkpensionärers upplevda försörjningssvårigheter? Är dessa centrala faktorer könsspecifika? Materialet består av enkätdata (n=1470) som samlats in år 2011 i samband med Folkpensionsanstaltens och Svenska social- och kommunalhögskolans forskningsprojekt 'Folkpensionärers sociala och ekonomiska trygghet'. Den empiriska analysen har genomförts med hjälp av frekvenstabeller och sambandsanalyser. I analysen framkom att över 70 % av alla respondenter upplevde sig ha åtminstone mindre försörjningssvårigheter. Det finns dock skillnader beträffande försörjningssvårigheter och karakteristika bland de kvinnliga folkpensionärerna. I analysen framkom också att dålig hälsa, försörjningssvårigheter i barndomen och en försämrad levnadsstandard i och med pensioneringen är faktorer som har samband med upplevda försörjningssvårigheter i nuläget både bland kvinnliga och manliga folkpensionärer. Däremot var låg inkomst, ensamboende och arbetslivsanknytning i samband med upplevda försörjningssvårigheter enbart bland kvinnliga folkpensionärer. Att vara äldre kvinna och lyfta full folkpension innebär enligt resultaten dock inte nödvändigtvis att ha svårigheter att klara den egna försörjningen. Jag tolkar de kvinnliga folkpensionärernas försörjningssvårigheter med utgångspunkt i Evy Gunnarssons modell enligt vilken äldre kvinnors försörjningssvårigheter måste förstås i relation till hur väl de lyckas trygga sin inkomst via en eller en kombination av de tre huvudsakliga inkomstkällorna arbete, familj och stat.

Denna studie undersöker hur finlandssvenska kvinnor med hörselskada upplever det att vara kvinna och leva med en hörselskada i Finland. Eftersom det finns faktorer som pekar på att särskilt kvinnor med funktionsnedsättning, kan råka ut för en flerfaldig diskriminering. År 2016 ratificerade Finland FN- konventionen om rättigheter för personer med funktionsnedsättning, vilket också gör att ämnet är aktuellt. Studien är en kvalitativ intervjustudie som har utgått från svar av fem informanter varav en intervju utfördes skriftligen. Informanterna kontaktades via Svenska hörselförbundet rf. Som analysmetod har kvalitativ innehållsanalys använts, och den teoretiska referensramen utgår ifrån ett intersektionellt perspektiv med fokus på maktrelationer utgående från kategorierna funktionshinder, etnicitet och genus. Resultatet visar att det förekommer ojämlikheter till följd av informanternas funktionsnedsättning, etnicitet och genus, och att kvinnorna upplever olika utmaningar i vardagen. Kvinnorna upplever sig diskriminerade på olika vis där tillgång till information och vård på svenska var centrala teman. Informanterna upplevde också att de på många sätt lever ett liv som andra, även om de berättade att det i jämförelse med andra fanns små skillnader i vardagen. Studien visar även på att informanterna på många vis upplever att de får ta eget ansvar både gällande relationer och för att få den service och vård de behöver. Skillnaden mellan män och kvinnor upplevdes inte som central även om denna faktor också fanns närvarande. Även tekniken var en central faktor i informanternas vardag som upplevdes som positiv, men den hade också en negativ sida. Det fanns på så vis flera faktorer som visar på att informanterna på olika vis påverkades av maktrelationerna i det finska samhället gällande funktionsnedsättning, etnicitet och genus.

Syftet med min avhandling är att studera i hur professionella och klienter upplever informations- och kommunikationsteknologins (IKT) roll i socialt arbete. Temat är aktuellt idag och kommer att vara det även i framtiden i och med att det är frågan om ett ämne som utvecklas ständigt, speciellt inom socialt arbete. Jag är intesserad av vilka uppgifter IKT kan uppfylla inom vuxen socialt arbete och vilka förändringar det innebär inom det traditionella sociala arbetet. Min studie har tre forskningsfrågor: 1. Hur förhåller sig professionella och klienter inom socialt arbete till utnyttjande av informations- och kommunikationsteknologi inom klientförhållandet? 2. Hur kan elektronisk kommunikation tillämpas inom socialt arbete enligt professionella och klienter? 3.Vilka för- och nackdelar upplever professionella och klienter att det finns med att kombinera/implementera socialt arbete med informations- och kommunikationsteknologi? Den teoretiska begreppsramen för min studie baserar sig på Faye Mishnas et al (2012) forskning om internetkommunikation inom socialt arbete, hon har bland annat undersökt hur internetkommunikation påverkar face-to-face bemötandet mellan professionella och klienter inom socialt arbete . Begreppsramen innefattar fyra olika delområden: 1) Klientstyrt arbete 2) Pandoras ask - Det oförutsägbara socialarbetet 3) Den etiska gråzonen 4) Flytande gränser i kommunikationen kan försvåra gränsdragningar. Jag har intervjuat både professionella (socialarbetare och socialhandledare) och klienter inom vuxen socialt arbete. Analysmetoden som jag använt i min studie består av innehållsanalys. Genom innehållsanalysen har jag kunnat lyfta fram de uppfattningar och tankar som informanterna framfört i intervjuerna. Analysen består av sju underrubriker som den teoretiska begreppsramen orienterat. Forskningsresultaten för denna avhandling påvisar bland annat att professionella inom vuxen socialt arbete förhåller sig positivt till att utnyttja elektronisk kommunikation i sitt jobb. Samtidigt framförde de kritiska synpunkter och ifrågasatte till exempel informations- och kommunikationsteknikens etiska hållbarhet och vilka för- och nackdelar det innebär för socialt arbete. Klienterna som jag intervjuat förhöll sig skeptiska mot IKT och det fanns en oro om att face-to-face bemötanden ersätts av elektronisk kommunikation. Elektronisk kommunikation kan tillämpas i socialt arbete då det är ändamålsenligt och då klienten själv är villig till det. Den professionella har ett ansvar över att överväga hurdan kommunikation som passar in just i klientförhållandet i fråga. Övervägandet görs tillsammans med klienten. Möjligheter och utmaningar med utnyttja IKT inom socialt arbete diskuteras som en tredje forskningsfråga. Då man pratar om bra och dåliga sidor med IKT inom socialt arbete handlar det ofta om att jämföra just detta med det traditionella sociala arbetet. IKT ger möjlighet till att forma kommunikationen i klientförhållandet till sådan som passar den enskilda individen bäst; i bästa fall kan förhållandet mellan den professionella och klienten fördjupas desto mer. En av de främsta utmaningarna är att alla inte har samma möjligheter och förutsättningar till elektronisk kommunikation, vilket leder till att alla inte får jämlik service.