Browsing by discipline "Teatteritiede"

Tutkielma on haastattelututkimus, jossa tarkastellaan viiden nuoren taiteilijan taiteilijaidentiteettejä ja heidän kokemuksia näihin liittyen. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt työskentelevät usean eri taiteenlajin parissa. Pyrkimyksenä oli selvittää, miten haastateltavat määrittelevät taiteilijaidentiteettinsä, onko niitä yksi vai useampi – jos on useampi, miten nämä eroavat toisistaan ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet/muokanneet heidän taiteilijaidentiteettejä vuosien varrella. Pyrkimyksenä oli muodostaa kokonaiskuva siitä, miten haastateltavat itse määrittelevät taiteilijaidentiteettinsä. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka pohjaa vahvasti haastateltavien itsereflektioon. Se on osittain monitieteellinen, mutta sijoittuu taiteiden tutkimuksen alaisuuteen. Identiteetin teoriassa kuitenkin sovelletaan useita psykologian teoksia ja niiden teorioita. Haastattelin tutkimusta varten Helmiä, joka on näyttelijä/teatteri-ilmaisun ohjaaja, Väinöä, joka on näyttelijä/elokuvatuottaja-kuvaaja-leikkaaja-ohjaaja, Kaisaa, joka on näyttelijä/kirjoittaja, sekä Annaa ja Kallea, jotka ovat molemmat näyttelijöitä/laulaja-lauluntekijöitä. Kaikki haastateltavat olivat nuoria 20–30-vuotiaita taiteilijoita. Tutkielman haastatteluosuudet suoritettiin teemahaastattelumetodilla. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu ja keskustelunomainen metodi. Kysymykset painottuivat arvostuskysymyksiin. Yhteensä tutkimuksen kohteena oli viisi taiteilijaa ja viisi haastattelua, jotka kestivät kukin pituudessaan yhdestä kahteen tuntia. Annoin jokaiselle haastateltavalle vapauden määritellä taiteilijaidentiteettinsä omin sanoin ilman ennalta tarjottua teoriaa. Tein näin siksi, koska en halunnut rajoittaa haastateltavien omia näkemyksiä, termistöä ja/tai kokemuksia aiheesta. Tämä mahdollisti syvän itsereflektion liittyen taiteilijaidentiteettiin taiteilijoiden omin sanoin. Tutkimus osoittaa, että taiteilijaidentiteetti on vahvasti subjektiivinen kokemus eikä aina noudata logiikkaa. Taiteilijaidentiteetti on monisäikeinen ja kerroksinen konstruktio, joka koostuu minäkertomuksista. Se peilaa itseään jatkuvasti ympäristöön, muihin ihmisiin ja on jatkuvasti liikkeessä. Osa haastateltavista karsasti termiä identiteetti ja käytti mieluummin sanoja moodi tai rooli. Yksi haastateltavista koki, että hänen taiteilijaidentiteettinsä olisi jakautunut kahtia. Kaksi haastateltavista koki omaavansa vain yhden taiteilijaidentiteetin, joka operoi usean eri taiteenlajin parissa. Loput kaksi haastateltavista kokivat omaavansa yhden taiteilijaidentiteetin, joka sisälsi useampia edellä mainittuja moodeja ja/tai rooleja. Kokemuksia taiteilijaidentiteetistä oli siis monenkirjavia. Taiteilijaidentiteetin muokkaantumiseen ja kasvuun vaikuttaa vahvasti sosiaaliset ympäristöt: ystävät, kollegat, merkitykselliset toiset ja perhe. Tutkimuksessa selvisi, että kritiikin, positiivisen ja negatiivisen palautteen vastaanottaminen tuntuu haastateltavien mukaan erilaiselta eri taiteenlajien kesken. Eniten kritiikki satuttaa, mitä enemmän on panostanut työhön ja antanut ”sisintään” taiteeseen. Ammatillinen validiteetti saavutetaan haastateltavien mukaan jonkin auktoriteetin tai merkityksellisen toisen hyväksynnän kautta. Jokainen haastateltavista piti taiteilija-nimikettä niin korkeassa arvossa, että itsensä nimittäminen taiteilijaksi – ilman ulkopuolista tai auktoriteettista hyväksyntää – tuntui heille enemmän tai vähemmän hankalalta. Silti jokainen haastateltava kokee vahvasti olevansa taiteilija eikä pysty elämään ilman itseilmaisua. Kaikille haastateltaville taide ja itseilmaisu ovat vahvasti osa olemista, arkipäivää ja minuutta.

Tutkielmassani tutkin rekontekstualisaatiota dokumenttiteatterin kontekstissa käyttäen esimerkkinä vuonna 2015 Ryhmäteatterissa ensi-iltaan tullutta Eduskunta III - esitystä. Rekontekstualisaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa jotakin siirretään toiseen kontekstiin, jossa asia mahdollisesti esitetään hieman eri tavalla. Aluksi määrittelen dokumenttiteatterin ja erittelen sen alalajeja. Tarkastelen, miten käsitelty esitys sopii tähän kategoriaan ja sen alagenreen, journalistiseen dokumenttiteatteriin. Tutkimuksessani pyrin määrittelemään dokumenttiteatterille tyypillisiä rekontekstualisaation tapoja. KäSamalla koetan selvittää, mitä ovat journalistisen dokumenttiteatterin erityispiirteet ja miten journalistinen teatteri poikkeaa journalismista, ja miksi teatteri on mielekäs väline esittää ajankohtaisia tapahtumia. Esitysanalyysin tukena olen käyttänyt Theo Van Leeuwenin luomaa mallia rekontekstualisaation keinoista. Väitöskirjassaan Van Leeuwen on eritellyt neljä tapaa, joilla osallistujia ja toimintoja rekontekstualisoidaan teksteissä. Näitä tapoja ovat uudelleen järjestäminen, lisääminen, poistaminen ja korvaaminen. Teatterissa rekontekstualisaatio tapahtuu luonnollisesti muillakin, kuin vain tekstin tasolla. Tutkielmani perusteella esimerkkiesityksestä voidaan tunnistaa journalistisia piirteitä, joten esitys voidaan perustellusti määritellä journalistiseksi dokumenttiteatteriksi. Tutkimuksessa selviää myös, että teatterin kontekstissa rekontekstualisaation mahdollisuudet ovat laajemmat, kuin journalismin kontekstissa. Teatterillista ilmaisua eivät koske samanlaiset säännöt ja normit kuin journalistista ilmaisua, jolle on Suomessa erikseen määritellyt ohjeet. Esimerkkiesityksessä korostuu erityisesti tekijä lisättynä osallisena.