Browsing by discipline "Yleinen kirjallisuustiede"

Tutkimukseni kohteena on irlantilaisen Patrick McCaben romaani The Butcher Boy (1992). Tutkielmassani selvitän romaanin päähenkilön identiteetin rakentumista suhteessa traditionaalisiin ja moderneihin kulttuurisiin identiteetteihin. Tutkin, kuinka päähenkilö aktiivisesti konstruoi identiteettiään erilaisia kulttuurisia aineksia hyväksikäyttäen. Työssäni selvitän myös, mikä rooli romaanin yhteisöllä ja yksilön ja yhteisön välisellä vuorovaikutuksella on päähenkilön identiteetin rakentumisessa. Lisäksi pohdin romaanin kerrontaratkaisun merkitystä päähenkilön identiteetille. Teoreettisena taustana tutkimuksessani käytän Stuart Hallin, Mikko Lehtosen, Paul Ricoeurin ja Anthony Giddensin pohdintoja identiteetistä ja sen luonteesta. Taustoitan tutkimustani historiallisella tiedolla Irlannin itsenäisyyden ajan ensimmäisten vuosikymmenien erikoisesta sisäänpäinkääntyneisyyden ajasta, joka on vahvasti läsnä myös Patrick McCaben romaanissa ja sen avainkysymyksissä. Pro gradu -työssäni osoitan McCaben romaanin osallistuvan uudenlaiseen ja avoimeen irlantilaiseen historialliseen kerrontaan, joka tarkastelee kriittisesti presidentti Eamon de Valeran ajan tasavallan ”pimeää” aikaa, jota leimasi ahdasmielisyys, konservatismi ja takapajuisuus. McCabe kuvaa romaanissaan yksilöä, jolle toimivan ja tyydyttävän identiteetin rakentaminen tässä yhteiskunnassa on mahdotonta. Vasta irtauduttuaan yhteisönsä normeista ja säännöistä päähenkilö kykenee asettumaan identiteettiin, jonka hän voi lausua omakseen. Katson, että McCaben romaani antaa äänensä Irlannin virallisesta nationalistisesta retoriikasta puuttuneelle subjektille. Päähenkilön tarinalla Patrick McCabe nostaa romaanin keskiöön yksilöllisen kokemuksen merkityksen kansallisen historian tarkastelussa.

This master’s thesis with the title JAKOB VON UEXKÜLL’S UMWELT THEORY IN LITERARY ANALYSIS ON THE EXAMPLE OF LEONIE SWANN’S DETECTIVE STORY ”THREE BAGS FULL” uses the Umwelt theory of Jakob von Uexküll (1864-1944) for the analysis of animals in fiction. As the text example it uses the novel “Three Bags Full” by German author Leonie Swann (*1975). The aim of the thesis is to establish a shift in the analysis of animals in fiction. Instead of treating animals as replacements for human characters or as mere symbols, a focus on animals as own entities with a real, biological exemplar is aimed at. The thesis starts with an introduction to the text example and its author. The text example is then placed into the literary canon. In addition it shows the signification sheep have received through literary history and demonstrates the problem that sheep have lost their animal character. Following field of zoosemiotics is briefly introduced as is the biologist Jakob von Uexküll. His Umwelt concept is subsequently explain in more detail and its application in and contribution to literary analysis presented. Concluding the analyses the novel “Three Bags Full” using von Uexküll’s theory is conducted in order to show the real animal character of the sheep in the novel. The claim that the author deliberately chose to write about real-life animals is proven. Additionally the functionality of Umwelt theory to provide humans with a balanced, meaningful tool to investigate animals in art is provided.

Tutkielman aiheena on Kain ja Kainin merkki. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä tuo Vanhassa testamentissa esiintyvä Kainin merkki tarkoittaa sekä mitä sen avulla ilmennetään ja kerrotaan fiktiivisessä tekstissä. Tarkastelun kohteena ovat myös henkilöhahmot, erityisesti Kainin hahmo, sillä sen ominaisuudet ja merkki liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tutkielmassa analysoidaan esiin nousevia teemoja sekä sitä, miten nuo kaikki liittyvät toisiinsa ja avaavat monia muitakin Kainin rooleja kuin vain velisurmaajan, josta hänet yleisimmin tunnetaan. Tutkimuskohteina ovat John Steinbeckin romaani East of Eden (1952) ja Chuck Palahniukin romaani Fight Club (1996) sekä pohjatekstinä toimiva Vanhan testamentin Neljännessä Mooseksen kirjassa oleva kertomus Kainista ja Aabelista. East of Edeniä ja Fight Clubia tarkastellaan Vanhan testamentin kertomuksen adaptaatioina eli uudelleenmuokkauksina ja Fight Clubia vielä adaptaation alalajina appropriaationa. Teoreettisena pohjana toimivat Julie Sandersin ja Linda Hutcheonin adaptaatioteoriat. Koska tarkastelun kohteena on merkki ja pohjatekstinä myytti, aihetta tarkastellaan myös semiotiikan ja myyttikritiikin näkökulmista. Kyseessä on vertaileva tutkimus, eli tutkimuskohteena olevia romaaneja vertaillaan toisiinsa ja peilataan pohjatekstiin. Henkilöhahmoja, merkkejä ja teemoja lähestytään tekstilähtöisesti, eli tekstejä analysoidaan lähiluvun avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Kain-hahmo ja Kainin merkki edustavat monia asioita ja niillä on useita merkityksiä. Kain-hahmoon liittyvät esimerkiksi kulttuurin muutos, kasvu, kehitys, uhri, valhe, rankaiseminen ja pakolaisuus. Merkki taas on muun muassa murhaajan, koston ja ulkopuolisuuden, mutta myös suojelun ja varjelun merkki. Tutkimus osoittaa, että veljenmurhan ei tarvitse aktualisoitua eikä henkilöiden tarvitse olla veljeksiä, jotta Kain ja Aabel -aihe on tunnistettavissa. Adaptaatioiden kriteerinä ei siis ole uskollisuus pohjatekstille, vaan sitä muokataan avoimesti. East of Eden ja Fight Club ovat itsenäisiä teoksia ja ymmärrettävissä, vaikka pohjatekstiä ei tuntisikaan. Teokset käyvät aktiivista vuoropuhelua pohjatekstin kanssa, ja onnistuneina adaptaatioina ne syventävät myös alkuperäistä sanomaa.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Jonas Hassen Khemirin teosta Allt jag inte minns (2015). Khemiri luetaan kotimaassaan Ruotsissa ulkomaalaistaustaisten kirjailijoiden joukkoon. Hänen teoksensa kertoo äkillisesti menehtyneestä maahanmuuttajataustaisesta Samuelista, jonka elämästä kirjailija koostaa romaania. Teos käsittelee siirtolaisuuteen liittyviä eettisiä teemoja. Tutkimuskysymykseni ovat, millaisia siirtolaisuuteen liittyviä kysymyksiä teoksessa käsitellään ja miten romaanin muoto tuo esille ja tukee teoksen etiikkaa. Entä miten teos haastaa lukijansa pohtimaan maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä? Tarkastelen Khemirin teosta kerronnan etiikan (narrative ethics) näkökulmasta. Nojaan ennen kaikkea tutkimusperinteen keskeisimpien teoreetikoiden, James Phelanin ja Wayne C. Boothin ajatuksiin kirjallisten teosten sisältöön, muotoon ja lukijaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Suomessa kirjallisuuden etiikkaa on tutkinut Marko Nystrand. Hyödynnän analyysissäni myös hänen tutkimuksiaan. Khemirin romaanissa kritisoidaan ruotsalaisen yhteiskunnan siirtolaisvastaisuutta. Kritiikki näytetään perinteisten eettisten järjestelmien avulla. Seurausetiikka arvottaa negatiivisiksi yhteiskunnan maahanmuuttajavastaisiin rakenteisiin ja kantaväestön asenteisiin liittyvät syyt, joiden seurauksena on Samuelin kuolema. Deontologiset järjestelmät, kuten uskontojen ja filosofioiden etiikat, eivät teoksen mukaan voi toimia monikulttuurisen yhteiskunnan arvoperustana. Henkilöhahmojen luonteenpiirteisiin keskittyvän hyve-etiikan avulla kyseenalaistetaan stereotyyppisiä käsityksiä maahanmuuttajista. Teoksen Allt jag inte minns muoto tuo esille ja tukee romaanin eettisiä teemoja. Monien kertojien varaan rakentuva kerrontatekniikka korostaa ihannetta tasa-arvoisesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Toisaalta kertojien epäluotettavuus kyseenalaistaa ihanneyhteiskunnan mahdollisuuden tosielämässä. Myös kerronnan kehittyminen on keskeistä teoksen etiikan kannalta. Esimerkiksi vihjeet tarinan traagisesta lopusta herättävät huolta henkilöhahmoista. Siten lukija hyväksyy helpommin hahmojen ja koko teoksen etiikan. Lisäksi romaanin retoriikka on voimakasta. Muun muassa muistamattomuuteen liittyvä symboliikka kertoo maahanmuuttajataustaisen nuoren aikuisen epäselvästä identiteetistä. Khemirin teos antaa lukijalleen valtaa. Tarinassa on lukuisia kerronnan aukkoja ja siten lukijalla on monia tulkinnan mahdollisuuksia aina juonesta koko teoksen etiikkaan. Teoksessa kuitenkin vaaditaan lukijalta perusteltuja ja vastuullisia tulkintoja. Lisäksi teoksessa haastetaan lukijaa pohtimaan omaa suhdettaan maahanmuuttokysymyksiin. Teos kehottaa lukijaansa katsomaan yhteiskuntaa uudella tavalla, huomaamaan syrjiviä rakenteita sekä rasistisia asenteita ja osallistumaan keskusteluun siirtolaisuuteen liittyvistä eettisitä teemoista. Khemirin romaani herättää kysymyksiä myös muiden Ruotsin ulkomaalaistaustaisten kirjailijoiden tuotannosta. Millaisia teemoja käsittelevät teoksissaan Marjaneh Bakhtiari, Johannes Anyuru ja Alejandro Leiva Wenger? Lisäksi Khemirin teos voidaan lukea kannanottona ruotsalaiseen maahanmuuttokeskusteluun. Siten romaani muistuttaa kerronnan etiikan tutkimuksen keskeisestä lähtökohdasta: kirjallisuuden mahdollisuudesta vaikuttaa lukijoidensa arvomaailmaan.

Tarkastelen tutkielmassani Italo Calvinon teosta ekfrasiksen ja intertekstuaalisuuden käsitteiden valossa. Teoksessa kerronta rakentuu kokonaan tarot-korttien varaan. Tarkastelen teoksen kerrontamekanismia strukturalismin sekä Calvinolle tärkeän gioco combinatorio -käsitteen kautta. Kerronnassa tärkeässä roolissa olevien tarot-korttien kautta analyysiini tulee mukaan ekfrasiksen käsite. Tutkin teoksessa esiintyviä ekfrasiksia mm. reseptioteorian sekä Scot McCloudin muotoileman sarjakuvateorian avulla. Pyrin tutkielmassani osoittamaan, miten Calvinon teoksessa ekfrasiksen kautta esiin loihditut henkilöhahmot toimivat intertekstuaalisina linkkeinä Calvinolle tärkeisiin teemoihin. Nimeän Calvinolle tärkeitä pohjatekstejä ja tarkastelen sitä, miten ne valottavat Calvinolle tärkeitä teemoja. Tutkielman viimeisessä luvussa syvennyn teoksen metafiktiivisiin ulottuvuuksiin.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten kulttuuri-identiteettiä ja asemaa oman etnisen yhteisön ja valtakulttuurin välillä on kuvattu eri sukupolvia edustavien amerikansuomalaisten kirjailijoiden teoksissa. Tarkasteltavia kaunokirjallisia tekstejä ovat Lauri Lembergin siirtolaiskertomus St. Croix Avenue (n. 1960-65), Lauri Andersonin novellit teoksissa Misery Bay and Other Stories from Michigan’s Upper Peninsula (2002) ja Back to Misery Bay – ”Dostoevsky’s Three Annas” and Other Stories from Michigan’s Upper Peninsula (2007) sekä Hanna Pylväisen We Sinners (2012). Yhdysvaltoihin suurten siirtolaisvuosien aikana 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa muuttaneiden suomalaisten jälkeläiset saattavat myöhemmissä sukupolvissa sulautua jo pitkälti amerikkalaiseen valtaväestöön, jolloin etninen identiteetti on muuttunut symboliseksi. Esimerkkiteosten analyysin kautta pyritään havainnollistamaan, kuinka suhde suomalaisuuteen ja omiin amerikansuomalaisiin yhteisöihin on kuitenkin säilynyt monilla tavoin tiiviinä, mikä saattaa aiheuttaa irrallisuuden ja erillisyyden tunteita suhteessa valtakulttuuriin vielä neljännessäkin sukupolvessa. Poikkitieteellisessä tutkimuksessa hyödynnetään niin kirjallisuuden-, kulttuurin- kuin historiankin tutkimusta amerikansuomalaisten henkilöhahmojen kulttuuristen ristiriitojen analysoinnissa. Amerikansuomalaista kirjallisuutta käsitellään etnisenä vähemmistökirjallisuutena ja tarkastellut teokset sijoitetaan amerikansuomalaisen kirjallisuuden ajalliselle jatkumolle. Teoksissa esitettyjen amerikansuomalaisten henkilöhahmojen kulttuuri-identiteettien ja kulttuuriyhteisöjen välisten suhteiden tarkastelussa sovelletaan Homi K. Bhabhan postkolonialistista teoriaa kulttuurisista hybridi-identiteeteistä, jotka ovat sidoksissa useampaan elämässään vaikuttavaan taustakulttuuriin ja rakentavat identiteettinsä omaksuen piirteitä tasapuolisesti näistä kulttuureista ja niiden perinteistä. Bhabhan mukaan hybridi-identiteetit muodostuvat eri kulttuurien ja kansallisuuksien rajoilla, kulttuurienvälisessä kolmannessa tilassa (Third Space). Tästä diskursiivisesta tilasta käsin vähemmistöasemassa ja eri kulttuurien välillä elävät muodostavat puheakteja ja tuovat uusia näkökulmia keskusteluun monikulttuurisuudesta ja kulttuurienvälisistä suhteista. Vähemmistökirjallisuudet ovat yksi tapa osallistua kulttuuriseen neuvotteluun, jossa polariteeteiksi ei pyritä asettamaan ainoastaan eri kulttuureita vaan osoitetaan erilaisuutta myös omien kulttuuriyhteisöjen sisällä. Tutkimus pyrkii osoittamaan, kuinka Bhabhan termejä voidaan soveltaa myös puhuttaessa ei-rodullistetusta, taustaltaan eurooppalaisesta kulttuurisesta vähemmistöstä Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa analysoidaan Lembergin teoksessa kuvatun ensimmäisen ja toisen polven siirtolaiskokemuksen lisäksi sitä, miten Andersonin ja Pylväisen teoksissa niinikään kirjailijoiden omiin kokemuksiin perustuvat henkilöhahmot jäävät vielä myöhemmissä sukupolvissa jumiin Bhabhan kuvaamaan kulttuurien väliseen tilaan. Kirjallisten kuvausten analyysin avulla tutkimus pyrkii osoittamaan, kuinka identiteettiristiriitoja ja irrallisuudentunteita valtakulttuurista tuottavat etenkin amerikansuomalaisten historiassa keskeiset poliittiset ja uskonnolliset vastakohtaisuudet suhteessa valtakulttuuriin sekä maantieteellinen eristäytyneisyys, jossa kulttuuriympäristön osittaisesta hybridisoitumisesta huolimatta etninen identiteetti säilyy keskimääräistä voimakkaampana. Tällöin siirtyminen omasta yhteisöstä valtakulttuurin pariin vieraannuttaa hybridi-identiteetin molemmista taustakulttuureistaan. Tutkimus osoittaa, kuinka myöhempien polvien amerikansuomalaisten kirjoittamat teokset, jotka kuvaavat kokemuksia kulttuurienväliseen kolmanteen tilaan jäämisestä, voidaan rinnastaa ensimmäisen polven siirtolaiskertomuksiin, ja kuinka näiden kokemusten esiintuonnin kautta amerikansuomalainen kirjallinen traditio toteuttaa Bhabhan teorian mukaisesti vähemmistökirjallisuuksien tärkeää tehtävää tuoda uusia näkökulmia ajankohtaiseen, monikulttuurisuudesta käytävään keskusteluun ja osaksi uutta maailmankirjallisuutta.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Huvikummun vikuroivaa kronotooppia Astrid Lindgrenin romaaneissa Pippi Långstrump (1945), Pippi Långstrump går ombord (1946) ja Pippi Långtrump I Söderhavet (1948). Huvikumpu on Lindgrenin Pippi Långstrump -romaanien keskeinen tapahtumapaikka ja kerrontaa järjestävä motiivi, jota tarkastelemalla havainnoin, millä tavalla se jäsentää kertomuksen tilallisia ja ajallisia suhteita. Huvikumpu eroaa merkityksellisellä tavalla sitä ympäröivästä kaupunkimiljööstä, ja se myös sijaitsee kohdassa, jossa kaupunki päättyy ja maantie alkaa, siis kuvatun miljöön reunalla. Lastenkirjallisuudessa kodilla on erityinen asema motiivina ja miljöönä, ja Huvikumpu puolestaan on koti, jossa päähenkilö, 9-vuotias Peppi Pitkätossu, asuu ilman vanhempia. Tutkimuksessani käsittelen Huvikumpua kotina, josta heteroseksuaaliset vanhemmat ovat poissa, mikä luo Pepille ja hänen ystävilleen mahdollisuuden antaa tilalle ja ajallisuudelle heteronormatiivisuutta vastustavia merkityksiä. Tarkastelen työssäni Peppi Pitkätossua arjen seikkailuaikaan kuuluvana klovni- tai kuljeskelijahahmona, joka tarkastelee yhteisöään ulkopuolelta. Tutkimuksessani teoreettisena kehyksenä ja menetelmänä on Mihail Bahtinin kronotoopin teoria sekä Judith Halberstamin määritelmä queerista ajasta ja tilasta. Kronotooppi on käsite, joka kuvaa sitä, miten kaunokirjallinen teos ilmentää ajallisia ja tilallisia suhteita. Queer-ajallisuus vastustaa lineaarista, tuottavaa ja heteroseksuaaliseen aikuisuuteen suuntautuvaa ajallisuutta ja kasvua. Osoitan tutkimuksessani, että Huvikummun vikuroivassa kronotoopissa sekoittuvat arjen seikkailuaika ja idyllinen kronotooppi. Havainnollistan Huvikummun kronotoopin heteronormatiivista ajallisuutta vastustavia piirteitä vertaamalla tutkimiani Lindgrenin teoksia kolmeen klassiseksi orpotyttökertomukseksi määrittyvään teokseen, joita ovat L. M. Montgomeryn Anne of Green Gables (1908), Frances Hodgson Burnettin A Little princess (1905) ja L. M. Montgomeryn Emily of New Moon (1923). Näihin teoksiin Peppi-romaaneja vertaamalla tuon Huvikummun kronotoopista esiin sen sukupuolinormeja ja heteronormatiivisuutta huojuttavia piirteitä. Klassisen orpotyttökertomuksen (classic orphan girl story) kuuluu kasvuromaanin lajiin, joka ilmentää heteroseksuaaliseen aikuisuuteen kasvamisen ajallisuutta. Tarkastelen tutkimuksessani, miten Peppi-romaanit vastustavat tätä ajallisuutta. Tutkimukseni tuo ilmi, että Huvikummun ajallisuus rakentuu heteroseksuaalisten vanhempien poissaolosta ja että kertomukseen kuuluu ajan muodottomuus, mikä tulee ilmi Pepin isän Hoppetossa-laivan ja Pepin kodin Huvikummun välille muodostuvasta jännitteestä. Heteronormatiivista ajallisuutta vastustava vikuroiva kronotooppi konkretisoituu havainnollisesti Bahtinin nimeämän kynnyksen kronotoopin välityksellä. Huvikummun aikatilaa jäsentää merkityksellisellä tavalla haaveksunta, joka sitoo siellä aikaa viettäviä ystävyksiä, Peppiä, Tommia ja Annikkaa yhteen. Haaveksunta myös tarjoaa Pepille mahdollisuuden ilmaista sukupuoltaan ambivalentisti. Tutkimuksestani nousee esiin huomio siitä, että Huvikummun vikuroiva kronotooppi on subversiivinen ainoastaan juuri Huvikummussa. Kertomuksessa ympäröivä todellisuus ei muutu, mutta päähenkilö Peppi ja hänen ystävänsä muuttuvat Huvikummussa, mikä saa heidät kieltäytymään aikuiseksi kasvamisesta. Peppi muistuttaa monin tavoin Bahtinin kuvaamaa arjen seikkailuajan päähenkilöä, joka muuttuu ilman että ympäröivä maailma muuttuu. Se myös tuo ilmi Bahtinin esiin tuoman huomion kronotoopin sisältämästä ihmiskäsityksestä. Huvikummun kronotoopin ilmentämä ihmiskäsitys kuvautuu klovni-Pepissä, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan lainalaisuudet, mutta on voimaton muuttamaan niitä pysyvästi.

Pro gradu –työssäni tutkin taiteilija Miranda Julyn ensimmäistä romaania The First Bad Man (2015, suom. Avokämmen, 2016). Miranda Julyn taiteesta ja kirjallisuudesta on vähän akateemista tutkimusta, vaikkakin July on taiteilijana saavuttanut jo vakiintuneen aseman, etenkin anglo-amerikkalaisessa kontekstissa. Julyn taidetta leimaa soliptisuus, huumori ja abstraktius. Samat piirteet leimaavat tutkielmani kohdeteosta. Kriitikot ovat usein olleet hämmentyneitä Julyn teosten äärellä ja ovat päätyneet lokeroimaan Julyn omaan ”selittämättömään” kategoriaansa. Tutkielmani tavoite on liittää Julyn ensimmäinen romaani feministisen kirjallisuudentutkimuksen perinteeseen selvittämällä mikä yhdistää teoksen kolmannen aallon feminismin agendoihin. Lähden tutkielmassani liikkeelle teoksen ilmeisimmistä piirteistä, huvittavuudesta, huumorista ja kummallisuudesta. Väitän, että teos tietoisesti parodioi erilaisia terapian ja itsehoidon muotoja. Tekemällä näin, teos kyseenalaistaa ihmisten viehtymyksen lukea asioihin enemmän merkityksiä kuin niissä onkaan. Lisäksi teos kyseenalaistaa lukijan tarpeen ehjälle ja kokonaiselle tarinalle. Väitän, että teos pakottaa lukijan ottamaan kirjaimellisesti kaiken, mitä tarinamaailmassa tapahtuu. Tämän teos toteuttaa lajityyppinsä kautta, jonka määrittelen Kimberly Ann Wellsin jalanjäljissä maagiseksi feminismiksi. Wells on määritellyt maagisen feminismin kirjallisuudenlajiksi, joka käyttää maagisen realismin konventioita kommentoidakseen sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Wellsin mukaan maaginen feminismi pystyy uudelleenmäärittelemään sen, minkä ymmärrämme normaaliksi. Näin maaginen feminismi pystyy myös esittämään voimaantuneita naishahmoja, jotka käyttävät positiivisena voimavarana sellaisia feminiinisiä piirteitä, jotka patriarkaatin viitekehyksessä on yleensä nähty negatiivisessa valossa. Wells on tutkinut maagisen feminismin stereotyyppisenä hahmona noitaa, joka on perinteinen eksentrinen patriarkaatin halveksuma hahmo. Omassa tutkielmassani lisään tähän hahmogalleriaan myyttisen trickster-hahmon, jota on tavattu kertomusperinteessä kautta aikojen. Trickster on myös hahmo, joka liittää teoksen feministiseen tutkimukseen, sillä queer-teoria on ottanut muotoaan muuttavan tricksterin maskotikseen ja vertauskuvakseen joustavuudesta etenkin sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien saralla. Tulkitsen tricksteriksi teoksen päähenkilön, jolla ei ole yhtä pysyvää sukupuolta. Lisäksi osoitan, että tricksteriys ei ole läsnä teoksessa ainoastaan henkilöhahmojen tasolla, vaan teos noudattelee kerrontansa puolesta Jean Rosier Smithin kehittelmää trickster-estetiikkaa. Trickster-estetiikka vastustaa yhtä tulkintaa, ja luomalla tekstiin aukkoisuutta, leikinlaskua ja näkökulmien moninaisuutta se haastaa lukijan omat kulttuurisesti ja sosiaalisesti muodostuneet lähtökohdat tulkinnoille. Yhdistän trickster-estetiikan pragmatistifilosofi Richard Rortyn teoriaan liberaalista ironiasta. Rortyn mukaan todellisuutemme on jatkuvasti muuttuva sen mukaan, miten ja millaisia kuvauksia todellisuudesta tuotetaan. Rorty puhuu ns. lopullisista sanastoista, joita kyseenalaistamalla ironistit voivat muuttaa tapoja, joilla ymmärrämme todellisuuden. Tulkitsen, että teoksen päähenkilö on tällainen ironisti. Hän yrittää läpi teoksen löytää tapoja, joilla kuvailla normista poikkeavaa seksuaalisuuttaan, sukupuoltansa ja rakkauselämäänsä. Richard Rortyn ajattelun juuret ovat antiessentialistisia. Osoitan, että maagisen feminismin ja trickster-estetiikan sekä ironian avulla kohdeteokseni voi uskottavasti kuvata erilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden muotoja, jotka usein varsinkin naishahmoja tulkittaessa, on patologisoitu. Tulkintani tueksi peilaan teoksen teemoja Judith Butlerin ajatuksiin sukupuolen performatiivisuudesta sekä J. Jack Halberstamin teoriaan naismaskuliinisuuksista ja gagafeminismistä. Halberstamin mukaan vain heittäytymällä gagaksi, ts. hulluksi, voidaan haastaa essentiaalisia normeja tarjoava patriarkaatti. Loppupäätelmäni on, että näiden teemojen tasolla sekä kerronnallisien aukkojen kautta teos toimii tarinana, joka haastaa käsityksemme lukea kirjallisuutta. Teos ei tarjoa konventionaalista tarinan kaavaa, henkilöiden kasvukertomusta eikä katarttista loppua. Näin ollen se seisoo toteemisena kysymysmerkkinä sille, miksi haluamme etsiä myös kirjoista yhtä kaavaa, millä tarinan tulisi tapahtua. Näin Julyn teoksen voidaan katsoa edustavan kolmannen aallon feminististä kirjallisuutta, joka nojaa näkökulmien, teorioiden ja totuuksien moninaisuuteen.

Romaanin kannet ja nykyään yhä useammin kansipaperit sekä niiden liepeet ovat tärkeä osa kirjamarkkinointia. Kansilla luodaan ensivaikutelma romaanista ja ohjataan lukijan odotuksia niin sen genrestä, tyylistä kuin aiheista. Tutkielma tarkastelee vuoden 2014 esikoisromaanien kansia ja niiden mahdollisia kansipapereita. Kansista tutkitaan mainoksen tunnusmerkkejä ja toisaalta sitä, millaisen kuvan kannet luovat mainostamastaan tuotteesta. Esikoiskirjailijat ovat kustantamoille uusia panostuksen kohteita: kirjayleisölle tuntemattoman uuden kirjailijan markkinoinnissa kansillakin on olennainen tehtävä. Tarkastelun pohjana on ranskalaisen Gérard Genetten käsitteistö kansitekstien anatomiasta. Toisaalta mainosmaisia tekstiosuuksia tarkastellaan Pauli Saukkosen luoman tekstilajikäsityksen avulla. Erilaisten kielenainesten hierarkkiset yhdistelmät muodostavat eri tekstilajeja: Saukkosen mukaan mainokset ovat arvottavia, ohjailevia, kuvailevia, konkretisoivia, staattisia ja tiivistäviä. Genetten käsite parateksti merkitsee tekstiä, joka on läheisessä yhteydessä kaunokirjalliseen tekstiin. Genetten käsitteistön tuella tutkielmassa hahmotellaan nykypäivän kansitekstien rakennetta. Kansitekstien osia ovat lainaus romaanista, juoni- tai henkilökuvaus, kustantajan kirjallisuuskritiikkiä muistuttava arvio romaanista sekä kirjailijan esittely. Myös visuaaliset piirteet voivat sisältää paratekstuaalisia ominaisuuksia, eli vaikuttaa teoksen vastaanottoon ja mielikuviin siitä. Käytetty typografinen ilme sisältää omia merkityksiään ja esimerkiksi konnotaatioita tiettyihin genreihin. Siksi kansitekstien ohella tutkielmassa tarkastellaan myös kansien visuaalista ilmettä ja kansitypografiaa. Kannen ilme ja kirjan nimen kirjasintyyppivalinnat vastaavat useimmiten romaanin genreä ja kirjoitustyyliä. Kansitekstit ovat monessa mielessä kaavamaisia: kannet sisältävät useimmat eri tekstikategorioista ja eri tekstit erotellaan toisistaan joko typografisin keinoin tai sijoittamalla ne eri kansille, eli esimerkiksi kansipaperin liepeisiin. Tekstien sijoittelussa kokeilut suuntautuvat erityisesti takakannen pelkistämiseen: monissa romaaneissa liepeisiin sijoitetaan kaikkein informatiivisimmat osiot. Toisaalta informaation tarjoaminen ei ole kansitekstien tärkein tehtävä, vaan lukijoiden houkuttelu muilla tavoin. Kansien tekstikategoriat täyttävät kukin hieman eri tehtäviä: juonikuvaukset konkretisoivat romaania ja sen maailmaa, esittelevät teoksen hahmoja, tapahtumia tai paikkoja. Osuudet, joissa kustantaja arvioi teosta tai tekee toteamuksia sen olemuksesta, ovat usein yleistäviä ja abstrakteja. On tyypillistä, että tässä arvioivassa osuudessa teoksen tematiikka yhdistetään myös universaaleihin ihmiselämän kysymyksiin, oli romaanin aihe kuinka arkipäiväinen tahansa. Romaanin mainos muodostuu sekä visuaalisista aspekteista että eri tehtäviä toteuttavista tekstiosuuksista. Olennainen osa kirjan markkinointia on nykyään myös kirjailija: hänet esitellään kansissa useimmiten kuvan kera.