Browsing by discipline "ympäristömuutos ja -politiikka (YMP501)"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Sekajätteen koostumuksen tunteminen on tärkeää, kun kierrätystavoitteiden tiukentuessa suunnitellaan toimenpiteitä jätteen määrän vähentämiseksi ja kierrätyksen lisäämiseksi sekä kun arvioidaan toteutettujen toimenpiteiden vaikuttavuutta. Muovipakkausten erilliskeräys aloitettiin pääkaupunkiseudulla vuonna 2016 ja syksystä 2017 lähtien kaikki halukkaat asuinkiinteistöt ovat voineet tilata kiinteistölleen oman muovipakkausten keräysastian. Kiinteistökohtaisen keräyksen lisäksi kotitalouksien muovipakkauksia kerätään myös osalla pääkaupunkiseudun ekopisteistä, joihin muovipakkauksia voivat viedä kaikki alueen asukkaat, myös ne, joilla muovipakkausten erilliskeräystä ei ole järjestetty omalla kiinteistöllä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten muovipakkauskeräyksen aloittaminen on vaikuttanut pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteen määrään ja koostumukseen sekä miten muovipakkausten määrä pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteessä on muuttunut muovipakkauskeräyksen aloituksen jälkeen. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten muovipakkausten erilliskeräys omalla kiinteistöllä vaikuttaa muovipakkausten määrään sekajätteessä pääkaupunkiseudun isoilla yli 19 huoneiston kiinteistöillä. Tuloksia verrataan aiempiin pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteen koostumustutkimuksiin. Tutkimus toteutetaan keräämällä yli 15 000 pääkaupunkiseudun asukkaan sekajäte viikon ajalta ja lajittelemalla tutkimuskuormista otetut n. 100 kg:n kokoomanäytteet käsin. Otantamenetelmän käytetään ositettua otantaa. Kotitaloudet jaetaan viiteen eri tutkimusryhmään huoneistomäärien mukaan. Tutkimusryhmät ovat 1 huoneiston kiinteistöt, 2 - 4 huoneiston kiinteistöt, 5 - 9 huoneiston kiinteistöt, 10 - 19 huoneiston kiinteistöt ja yli 19 huoneiston kiinteistöt. Yli 19 huoneiston kiinteistöt jaetaan vielä kahteen ryhmään sen mukaan, onko niissä järjestetty kiinteistökohtainen muovipakkausten erilliskeräys vai ei. Tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun kotitalouksissa tuotettiin vuonna 2018 keskimäärin 157 kg sekajätettä vuodessa, joka on noin 20 kg vähemmän kuin vuonna 2015. Muovipakkausten määrä kotitalouksien sekajätteessä oli vähentynyt keskimäärin yli 30 %, joka on n. 8 kg asukasta kohti vuodessa. Samaan aikaan markkinoille on laskettu yhä enemmän muovipakkauksia. Pääkaupunkiseudun isoissa, yli 19 huoneiston kiinteistöissä, joissa on muovipakkausten erilliskeräys omalla kiinteistöllä, laitettiin muovipakkauksia sekajätteeseen keskimäärin 14 kg asukasta kohti vuodessa. Yli 19 huoneiston kiinteistöillä, joissa muovipakkausten erilliskeräystä ei ole järjestetty, laitettiin muovipakkauksia sekajätteeseen kesimäärin 17 kg asukasta kohti vuodessa. Muovipakkauskeräyksen aloittaminen on vähentänyt muovipakkauksten määrää pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteessä. Pääkaupunkiseudun asukkaat ovat ottaneet muovipakkauskeräyksen hyvin vastaan ja yhä useammat asukkaat lajittelevat muovipakkauksena. Muovipakkauksia lajitelevat myös sellaisissa kiinteistöissä asuvat, joilla ei ole muovipakkauskeräystä omalla kiinteistöllään.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin romanialaisen taloustieteilijän Nicholas Georgescu-Roegenin (1904–1994) vaikutusta ekologisen taloustieteen koulukunnan muodostumiseen. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin tutkin Georgescu-Roegenin avainajatuksia kahdeksan tekstin (artikkeleita, luentoja ja postuumisti julkaistu käsikirjoitus vuosilta 1970–1989) valossa ja vertaan niitä ekologisen taloustieteen ominaispiirteisiin. Teen myös katsauksen Georgescu-Roegenia käsittelevään kirjallisuuteen ekologisen taloustieteen kentällä. Näin saan kaksi näkökulmaa hänen intellektuaaliseen vaikutukseensa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella arvioin myös Georgescu-Roegenin sosiaalista vaikutusta ekologisen taloustieteen syntyvaiheilla. Kaiken kaikkiaan selvitän Georgescu-Roegenin avainajatuksia ekologisen taloustieteen kannalta ja hänen roolejaan koulukunnan varhaisessa kehityksessä. Georgescu-Roegenin keskeiset ajatukset jäsentyvät työssäni 24 teeman alle, jotka vuorostaan muodostavat viisi kattoteemaa. Ensimmäinen kattoteema, entropia ja luonnontieteet, kuvaa Georgescu-Roegenin ajattelun läpäisevää biofyysistä maailmankuvaa, jota ilman hänen johtopäätöksiään ei voi syvällisesti ymmärtää. Toinen kattoteema, ihmiskunnan historia ja tulevaisuus, kattaa hänen käsityksensä ihmisestä ja ihmiskunnasta sekä erityisesti siitä auttamattoman kestämättömästä tilanteesta, johon entropian laki hänen mukaansa ihmiskunnan sitoo. Kolmas kattoteema, varsinainen taloustiede, käsittelee Georgescu-Roegenin käsityksiä taloustieteen filosofisesta perustasta, sen teoreettisista ja käsitteellisistä ongelmista sekä eräitä teknisempiä ja matemaattisempia erityiskysymyksiä. Neljäs ja viides kattoteema muodostuvat pääasiassa jo aiemmissa kattoteemoissa esiin tuoduista ajatuksista uudelleen järjesteltyinä: kritiikki kokoaa Georgescu-Roegenin kritiikkiä erityisesti muita tutkimussuuntauksia kohtaan sen kohteen mukaan järjestettynä, ja ratkaisut puolestaan esittelee hänen ratkaisuehdotuksiaan niin taloustieteen kuin koko ihmiskunnankin tasolla. Ekologisen taloustieteen kannalta Georgescu-Roegenin keskeisimmät ajatukset koskevat erityisesti ensimmäistä ja kolmatta kattoteemaa. Aineen, energian ja entropian lain suuri merkitys taloudellisessa prosessissa sekä Georgescu-Roegenin uudelta taloustieteeltä edellyttämät eettinen normatiivisuus ja poikkitieteellisyys ovat ekologisen taloustieteen peruspilareita. Ekologinen taloustiede vastaa monilta osin niihin kritiikkeihin, joita Georgescu-Roegen oman aikansa taloustieteen suuntauksiin kohdisti. Hänen sosiaalis-intellektuaalinen merkityksensä voidaan tiivistää viiteen rooliin: varhainen tiennäyttäjä ja kriitikko; varhainen kokoaja ja teoreetikko; vaikuttava, mutta hankala mentori; kuuseen kurkottava erakko ja kiistelty klassikko. Mahdollisia jatkokysymyksiä samalta suunnalta voisivat olla esimerkiksi Georgescu-Roegenin pääteoksen, The Entropy Law and the Economic Processin (1971), klassikkoaseman tarkastelu tai samantyyppinen vaikutusanalyysi muista ekologisen taloustieteen varhaisista uranuurtajista. Myös ekologisen taloustieteen käytännön tutkimustodellisuuden suhde sen ääneenlausuttuihin periaatteisiin ansaitsisi lähempää tarkastelua. Entropian lakia olisi kiinnostavaa tutkia taloustieteen näkökulmasta joko analysoimalla aiheesta käytyä runsasta keskustelua tai pureutumalla entropian käsitteen antroposentrisyyden ja objektiivisuuden väliseen jännitteeseen.

2000-luvun alussa tapahtuneiden suurten tulvien jälkeen Euroopan Unionissa on tapahtunut paradigmanmuutos, jossa teknisiin ratkaisuihin keskittyvästä tulvasuojelusta on siirrytty kohti kokonaisvaltaisempaa tulvariskien hallintaa. Myös Suomessa on ollut suuria tulvia 2000-luvulla ja tulvariskien arvioinnin ja hallinnan direktiivin puitteissa on nimetty 21 merkittävää tulvariskialuetta. Samaan aikaan resilienssi on omaksuttu katastrofiriskien hallinnan yhdeksi tavoitteeksi. Resilienssi on systeemin kykyä vastata muutokseen tai häiriöön. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteisön resilienssin kehittymistä sekä keskeisiä resursseja ja toimijoita Kittilän tulvariskien hallinnassa. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii yhteisön resilienssi, joka tarjoaa mahdollisuuden kiinnittää tarkempaa huomiota luonnonkatastrofien ja niiden hallinnan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tässä tutkimuksessa yhteisön resilienssi on määritelty yhteisön selvitymis-, sopeutumis- ja transformaatiokykynä häiriöiden kontekstissa. Tutkimuksen analyyttinen viitekehys jakaa yhteisön resilienssin kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat resurssit ja kyvyt, toiminta sekä oppiminen. Osa-alueet ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja niihin vaikuttavat myös yhteisön ulkopuoliset rakenteet, kuten katastrofiriskien hallinta sekä sosio-poliittinen, taloudellinen ja ympäristöllinen konteksti sekä niiden muutokset ja häiriöt. Vastauksia tutkimuksen kysymyksiin selvitettiin tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen tapauksena on Kittilän vuoden 2005 tulva. Tutkimuksen aineistona ovat paikallisten ja alueellisten toimijoiden teemahaastattelut sekä tulvariskien hallintaa koskevat asiakirjat. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla käyttäen apuna Atlas.ti-analyysiohjelmaa. Yhteisö tulvariskien hallinnassa käsittää sekä institutionaaliset, järjestäytyneet että epäviralliset toimijat. Tulvariskien hallinta Suomessa on vahvasti institutionalisoitu ja vastuu viranomaisilla, mutta Kittilän tapauksessa asukkaiden ja heidän sosiaalisten verkostojensa toiminta oli tärkeässä osassa tulvasta selviytymisessä. Yhteisön resilienssin kannalta merkittävin resursseista oli yhteisön sosiaalinen pääoma, sillä sen avulla yhteisö pääsi käsiksi myös muihin resursseihin. Toimijoiden sosiaaliset verkostot olivat linkittyneet toisiinsa ja ulottuivat useammalle maantieteelliselle tasolle. Tulvan jälkeen toiminta oli kehittynyt järjestelmällisemmäksi ja ennakoivaksi. Vuoden 2005 tulvan jälkeen erityisesti varautuminen tulviin, instituutionaalisten toimijoiden organisaatiorakenteet ja yhteistyö, materiaaliset resurssit, tekniset ratkaisut sekä riskitietoisuus kehittyivät parempaan suuntaan. Vuoden 2005 tulvan jälkeen tapahtui pääasiassa yksikehäistä oppimista, jossa toimintaa muutettiin tulvakokemuksen perusteella. Kaksikehäistä oppimista ja kriittistä tarkastelua oli myös jonkun verran, mutta monikehäinen oppiminen ja yhteisön resilienssin transformatiivinen ulottuvuus puuttuivat kokonaan. Tulvariskien hallinta perustui vuoden 2005 tulvan jälkeen kunnan hallinnossa hyväksytyille tulvapenkereiden rakentamiselle, jotka olivat viivästyneet huomattavasti ja edelleen rakentamatta. Yhteisön resilienssiä tulville tulisi pystyä kehittämään, myös sellaisilla riskialttiilla alueilla, joilla ei ole viimeaikaisia tulvakokemuksia. Samalla yhteisöjen tulisi olla resilienttejä kaikenlaisille muutoksille, myös vaikeammin havaittaville ja hitaille sosio-ekologisille muutoksille, kuten ilmastonmuutokselle tai huoltosuhteen heikkenemiselle. Yksi ratkaisu voisi olla transformaatio, joka mahdollistaa ulkoisista häiriöistä selviytymisen lisäksi sosiaalisen systeemin siirtymisen kohti ekologisesti kestävämpää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista tilaa. On myös muistettava, että yhteisön resilienssi on sidoksissa kontekstiin eli siihen vaikuttaviin ulkopuolisiin prosesseihin ja rakenteisiin. Tiedon yhteistuotannon ja tutkimushankkeiden yhteissuunnittelun avulla voitaisiin saada tietoa yhteisön resilienssistä, joka on sosiaalisesti kestävää, paikalliseen kontekstiin sopivaa ja jota voidaan suoraan hyödyntää yhteisön toiminnassa. Osallistavat tutkimusprosessit voivat myös vähentää konflikteja esimerkiksi tulvariskien hallinnan keinoista sekä lisätä riskitietoisuutta niillä alueilla, joilla ei ole aiempia katastrofi- tai häiriökokemuksia. Tutkimuksen aikana tuli esille myös jatkotutkimustarpeita. Yhteisön resilienssiä tulisi edelleen tutkia laajemmin sekä Kittilässä että muilla tulvariskialueilla esimerkiksi määrällisten tutkimusmenetelmien avulla tai suuremmalla aineistolla. Sosiaalisia resursseja on korostettu yhteisön resilienssille luonnonkatastrofeissa ja tässäkin tutkimuksessa ne tulivat monin tavoin esille. Tämän takia olisi mielenkiintoista tutkia myös sosiaalisten resurssien kehittymistä ja tarkempaa suhdetta luonnonkatastrofeihin. Esimerkiksi pitkittäistutkimukset riskialueilla voisivat tuoda lisää tietoa sosiaalisista resursseista ennen ja jälkeen luonnonkatastrofin

The purpose of the study was to find out what environmental effects would soil remediation in a waste treatment centre in Southern Finland have. Of particular interest were the cross-impacts caused by remediation, because there are both uncertainties and work-phases that cause environmental effects perse associated with remediation activities. Using a method derived from life-cycle assessment environmental effects of bioremediation with composting, vapour extraction and landfilling of slightly contaminated soil were examined. The method used was a qualitative life-cycle management method, that has been designed to address the contaminated soil remediation life-cycle assessments. The results highlight the many phases of remediation activities requiring transport and machinery and environmental effects caused by these, and on the other hand the risks associated with landfilling. The method used was not able to find many differences in the environmental effects of composting and vapour extraction. The risk of toxic contaminants to air was evaluated higher in vapour extraction than in composting and results mainly from the qualities of soil that is suitable for remediation with vapour extraction. The evaluation of the environmental impacts of landfilling of contaminated soil is associated with difficulties of assessing risk over a prolonged time frame. The possibility to reduce the consumption of virgi n soil and transport could make composting and vapour extraction superior to landfilling as remediation options. According to the results contaminated soil should be remediated with a suitable treatment option first, and then be utilised as backfilling or landfill structure. The uncertainties and need of further study are associated with the qualitative and subjective nature of the method used and the comparing of the results of different life-cycle assessments. It would be beneficial to study further the quantitative secondary and tertiary environmental effects of the remediation options.

In the years 2017-2019 there was quite vivid discussion about the level of logging in Finland. Finland, as forested country, had put high hopes of bioeconomy as a strategyline for future. In addition the demand of cellulose and other woodproducts had been on rising track and there was plans to build numereous pulp- and bioproduct plants in Finland. Hence the pressure to increase the level of logging had been risen. In the meantime European union tried to achieve more ambitious climatepolicy and conceived a new LULUCF (land use, land-use change and forestry)-act, which allows to take into acount carbon sinks of forests in each of the member country. Aspiration to increase logging and mitigate climate change and preserve forestnature did not go together very well. As a method in this study theory-based content analysis is used, in which thoughts of economic historian Karl Polanyi of self-regulated markets, fictitious commodities and double movement is applied. According to Polanyi self-regulated markets wake protective counter movements in society. These counter reactions are spontanious and they can emerge from various parts of society. They softened the hit caused to people and nature by markets. Polanyi called this mechanism doudle movement. The material contains mediasources such as articles from Helsingin Sanomat and Yleisradio and also public documents of the state. According to this study the markets determinate the use of forests and the level of logging in Finland. Public policy doesn’t want to compromise the strong export industry and employer such as forestry. The use of forest is organized by the rules of markets and tree is now used as a commodity as a timber, even if nature is not originally produced to sale. Finnish forestry is a small part of growth demanding global capitalist system. As counter movements in this case appear environmental organizations, scientists, journalists, politics and citizens. Those groups were worried about carbon sinks and biodiversity of forests. Also European unoion acted as counter movement, when it demanded reduction of emissions of other sectors like housing and transport if carbon sinks of forests decrease. All in all the power of counter movements wasn’t high enough to change the direction of forestry in Finland, which is over the years embedded in finnish society. A potential conflict can still emerge, when traditional nature based industry navigates in the field of international commerce, which resemble Polanyi’s selfregulated markets. There was clear evidence of counter movements and they got more value from the discussion of climate change and the overall greening of society. On the other hand also lumber industry could present them as green, because they use renewable resources, which also replace fossil fuels. The larger impact on the level of logging is system-based pendulumus counter movement, like depression, which swing the world economy.

In this master’s thesis I examine transdisciplinarity in theory and practice. Transdisciplinarity is seen as an inevitable approach when we strive to understand and solve many of the complex problems of the modern world e.g. the environmental crisis. For this reason it has also quickly increased in popularity in the research funding. With this premise and despite the diverse theory on transdisciplinarity the implementation in practice is often relatively flimsy. This gap between theory and practice has acted as a motivation to the thesis, in which I am interested in how the transdisciplinary expectations based on the theoretical ideals and set on the cross-disciplinary environmental research intersect with the realistic transdisciplinary advancements in the research programs. In addition, I am interested to know why the practice doesn’t meet the expectations. The thesis is solidly theory-oriented. First I shed light on the background, characteristics and motivations of transdisciplinarity as well as disciplines, after which I present an array of the complex challenges of transdisciplinarity. In the results section I examine the manifestations of the challenges on a practical level that is based on three environmental research programs organized over the course of 2011–2014 by HENVI, the Helsinki University Centre for Environment (now HELSUS). In addition to the qualitative analysis based on the interview data, the results section also examines theory on a more practical level of implementing transdisciplinary research programs in general. This presentation thus enables a closer dialogue between the analysis data and practical theory. The primary results of this thesis are five problematics that are the manifestations of theory not meeting the practice properly. They are organized into the themes of funding, knowledge production, administration, socio-culture and education and help to organize and ultimately face the challenges of transdisciplinary research. From a comprehensive set of perspectives the problematics display strongly the highly disciplinary nature of the modern academia. This is the most significant single reason for the difficulties to accomplish transdisciplinarity. In addition, all the five problematics reflect the temporal restrictions that also undermine the potential of an effective transdisciplinary interaction. The essential measures to create solutions and hence also the ideal implementation of transdisciplinarity are mainly beyond the focus of the thesis. However, the problematics provide a problem-based framework that strives to contribute to the further studies focused more profoundly on the actual solutions

Ympäristökasvatuksella on jo pitkään tavoiteltu laajempaa ympäristövastuullisuuden iskostumista ihmisten tietoihin, taitoihin, asenteisiin sekä käyttäytymiseen. Tavoitteiden ja toimien riittävyys on kuitenkin kyseenalaistettava, jos ympäristökasvatukselta toivotaan ratkaisuja nykyiseen ympäristökriisiin. Erityisesti ympäristökasvattajilla on kehitettävää vaikuttavuuden arvioinnin osalta, jota hyvin harva toteuttaa rutiininomaisesti. Tarkastelen tutkielmassani Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoittamia suomalaisia ympäristökasvatus-hankkeita vuosilta 2015–2018. Aineistoni koostuu hankesuunnitelmista sekä loppuraporteista. Teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen kysyn, millaisia tavoitteita hankkeilla on ja miten ne arvioivat toimiensa vaikuttavuutta. Luokittelen tavoitteita, arviointikohteita ja –menetelmiä sekä pyrin hahmottamaan kokonaiskuvan Suomen ympäristökasvatushankkeiden nykysuuntauksesta. Analysoinnin tuloksena selvisi joitain yllättäviä kohtia. Vaikka aineistossa ilmeni lähes kaikkia kirjallisuudessa mainittuja ympäristökasvatuksen tavoitteita, suurin osa hankkeiden tavoitteista oli muunlaisia. Näissä korostuivat erityisesti välilliset tai välineelliset tavoitteet, kuten erilaisten mallien ja materiaalien luominen ja levittäminen sekä hankkeen näkyvyyden ja yhteistyön parantaminen. Lisäksi suoran, ”perinteisen” ympäristökasvatuksen rinnalla ilmeni epäsuora, fasilitoiva ympäristökasvatus, jossa tavoitteena oli etenkin muuttaa opettajien opetusta sekä koulujen toimintakulttuuria. Sen sijaan hyvin harva hankkeista ilmoitti hakevansa kasvatuksen keinoin ratkaisuja nykyisiin ympäristöongelmiin. Hankkeiden vaikuttavuuden arviointi oli yleisesti hyvin puutteellista. Jos vaikuttavuutta arvioitiin, se kohdistui tyypillisesti tuotosten (output) määrälliseen tai laadulliseen arviointiin, esimerkiksi hankkeen saavuttaneen yleisömäärän tilastointiin. Painottuminen johtunee siitä, että vaikuttavuuden arviointia pidetään yleisesti vaikeana, ja että ELY-keskus painottaa jossain määrin tuotosten laatimista rahoituksen hakuohjeissaan. Lähes jokaisella hankkeella oli vaikeuksia tavoitteiden ja vaikuttavuuden arvioinnin välisen linjakkuuden toteutumisessa. Tutkimalla laajaa ympäristökasvatustoimijoiden joukkoa on mahdollista havaita erilaisia puutos- ja painotusalueita. Tulosten perusteella ympäristökasvattajien tulisi enemmän pohtia kasvatuksensa lopullisia päämääriä ja miten he voisivat arvioida työnsä pidempiaikaisia vaikutuksia. Rahoituksella olisi myös potentiaalia ohjata ympäristökasvatusta haluttuun suuntaan, erityisesti vaikuttavuuden arvioinnin yleistymiseen.

Tämän tapaustutkimuksen kohteena on keväällä 2012 uutisotsikoita poikinut venäläisen lannoitetehtaan fosforipäästötapaus, joka herätti keskustelua menestystarinana pidetyn Itämeren ympäristönsuojeluyhteistyön nurjasta puolesta ja teki odottamattomien käänteidensä kautta näkyväksi yhteistyön osapuolten välisiä näkemysristiriitoja ja vastakkainasetteluita. Tutkielmalla on kolme päätavoitetta: (1) laatia kokonaisvaltainen ja seikkaperäinen kuvaus Lugajoen tapauksen keskeisistä käänteistä, (2) kuvata haastatteluaineiston sisällönanalyysin keinoin, millaisten ympäristönsuojeluyhteistyötä koskevien tulkintakehysten kautta tapauksen osapuolet jäsensivät Lugajoen tapahtumia sekä (3) selittää, millä tavoin nämä kehykset vaikuttivat siihen, millaisena osapuolet näkivät yhteistyön merkityksen ja toistensa roolit yhteistyön laajemmassa kontekstissa. Tutkielman empiirinen osio koostuu tapauskuvauksesta ja haastatteluaineiston kehysanalyysista. Ensisijaisen tutkimusaineiston muodostavat tapauksen eri osapuolia edustavien 15 suomalaisen ja venäläisen toimijan haastattelut. Tapauskuvauksen laatimisessa käytin tausta-aineistona suomalaisten ja venäläisten uutislähteiden tapausta käsitteleviä artikkeleita, eri tahojen julkaisemia tiedotteita sekä muuta saatavilla olevaa dokumenttiaineistoa, kuten tutkimusraportteja, osapuolten välisistä tapaamisista laadittuja muistioita ja kokouspöytäkirjoja. Tutkielman analyysiosiossa tarkastelen kuuden Itämeri-yhteistyön pitkäaikaisen toimijan haastatteluiden pohjalta, millaisten tulkintakehysten kautta he jäsensivät tapahtumia ja ympäristönsuojeluyhteistyötä laajemmin sekä sitä, millaisia ongelman- ja ratkaisunmäärittelyitä nämä kehykset pitävät sisällään. Tutkimuksen tuloksena hahmottuu kolme tulkintakehystä, joiden kautta haastateltavat tarkastelevat Itämeren ympäristönsuojeluyhteistyötä. Nämä ovat yhteistyöprosessin tasa-arvoisuutta ja vastavuoroisuutta korostava tasavertaisen yhteistyön kehys, toimijoiden henkilökohtaista vastuuta ja yhteistyön suoraa ympäristöllistä vaikuttavuutta korostava moraalisen vastuun kehys sekä yhteistyön välineellistä merkitystä ja institutionaalista vaikuttavuutta korostava ympäristökysymysten esiin nostamisen kehys. Tutkimuksen keskeisen loppupäätelmän mukaan yhteistyön normaalioloissa osapuolten tulkintakehykset eivät ole keskenään ristiriidassa, mutta Lugajoen tapauksen kaltainen kriisitilanne asetti ongelman- ja ratkaisunmäärittelyissä ympäristökysymysten ekologisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia eri tavalla painottavat kehykset poikkeuksellisesti vastakkain. Toisaalta kriisin nopean ratkaisemisen edellytyksenä oli ongelman pelkistäminen. Toisaalta keskustelua hallinnut ravinnekuormituksen määrää ja ekosysteeminlaajuisia seurauksia korostava moraalisen vastuun kehys sulki keskustelun ulkopuolelle paikallisten toimijoiden osallisuutta korostavia argumentteja ja ratkaisuvaihtoehtoja. Tämä vahvisti ennestään aiemmassa tutkimuksessa havaittua asetelmaa, jossa ympäristöyhteistyön venäläiset osapuolet ovat enemmän toiminnan kohteita kuin aktiivisia toimijoita