Browsing by study line "Hallinto-oikeus"

Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion – Faculty Oikeustieteellinen tiedekunta Tekijä - Författare – Author Anniina Liisa Emilia Hakala Oppiaine - Läroämne – Subject Hallinto- ja hallintoprosessioikeus Työn laji - Arbetets art – Level Aika - Datum – Month and year Maisteritutkielma 16.08.2022 Laitos - Institution – Department Helsingin yliopisto Sivumäärä - Sidoantal – Number of pages XX + 67 Työn nimi - Arbetets titel – Title Rikoksentekijän yksityiselämän suoja perinteisessä mediassa – sananvapauden ja yksityiselämän suojan merkitys tiedon julkaisemisessa Tiivistelmä - Referat – Abstract Tämä tutkielmani käsittelee rikoksentekijän yksityiselämän suojaa perinteisessä mediassa. Muuttuva mediaympäristö on vaikuttanut ja tulee jatkossakin vaikuttamaan rikoksentekijän ja epäillyn yksityiselämän suojaan sekä median sananvapau- teen. Tämä tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen, milloin rikoksentekijästä saa julkaista yksityiselämää koskevaa tietoa perinteisessä mediassa ja tarkemmin myös siihen, pidetäänkö rikosta yksityiselämään kuuluvana tietona ja millä edellytyksillä näin on. Tutkielmani keskittyy nimenomaan rikoksentekijän yksityiselämän suojaan, mutta käsittelen aiheen kannalta tarpeellisilta osin myös epäillyn rikoksentekijän yksityiselämän suojaa. Tutkielmani tärkeimmät oikeuslähteet ovat oikeuskirjallisuus- ja artikkelit, hallituksen esitykset sekä oikeuskäytäntö. Tutkielmassani käsittelen ensin yleisellä tasolla perus- ja ihmisoikeuksia sekä yksityiselämän suojaa, sananvapautta ja hen- kilötietojen suojaa. Keskeisten käsitteiden tunteminen on tutkielmani kannalta keskeistä. Näiden jälkeen syvennyn tar- kemmin esimerkiksi median sananvapauteen ja journalistiseen poikkeukseen, jotka pohjustavat aihettani nimenomaan me- dian sananvapauden kannalta. Tutkielmani painottuu henkilötietojen suojaan siinä mielessä, että nimi ja kuva voidaan las- kea henkilötiedoiksi. Henkilötietojen suoja on kuitenkin yksityiselämän suojan osa-alue, joten tutkielmani teema kattaa kuitenkin yksityiselämän suojan yläkäsitteenä. Varsinaiseen tutkimuskysymykseeni vastaan erottelemalla kriteerit muun muassa rikoksentekijän iän, aseman sekä yleisen merkittävyyden kannalta. Tämän jälkeen käsittelen relevanttia KKO:n ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäy- täntöä sekä julkisen sanan neuvoston päätöksiä. Lopuksi tiivistän esittämäni yhteenvetoon sekä teen loppupäätelmiä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Yksityiselämän suoja, sananvapaus, journalismi, journalistinen poikkeus, perinteinen media, rikoksentekijä, henkilötietojen suoja, hallinto- ja hallintoprosessioikeus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Oikeustieteellinen tiedekunta Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information Tämä tutkielma on oikeustieteiden maisterin tutkinnon lopputyö

Vaikka valtioilla katsotaan olevan suvereniteettiinsa perustuva ja kansainvälisessä oikeudessa yleisesti tunnustettu oikeus kontrolloida ulkomaalaisten maassa oleskelua, ei valtioilla ole ehdotonta oikeutta poistaa alueellaan oleskelevaa ulkomaalaista valtion alueelta. Maasta poistamisen on sen sijaan perustuttava tapauskohtaiseen kokonais- ja suhteellisuusharkintaan, jossa valtion oikeutta poistaa ulkomaalainen maasta voivat rajoittaa esimerkiksi ulkomaalaisen Suomessa viettämä perhe-elämä ja lapsen etu. Tutkielmassa tarkastellaan oikeusjärjestyksen lainopillisen tarkastelun avulla, mikä merkitys kolmannen maan kansalaisen Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyville näkökohdille, ja erityisesti perhe-elämän suojalle sekä lapsen edulle, on annettava tämän maasta poistamista koskevassa kokonaisharkinnassa. Tämän kokonaisharkinnan sisältö riippuu pitkälti juuri kyseisen tapauksen yksityiskohdista. Tutkielmassa eritellään ne kokonaisharkinnassa huomioon otettavat harkintakriteerit, joihin yksittäinen maasta poistamista koskeva päätös tulee tapauskohtaisesti perustaa. Tämän kriteeristön osalta tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, minkälainen suhteellinen painoarvo ulkomaalaisen Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyville näkökohdille on maasta poistamista koskevassa harkinnassa annettava. Mikäli maasta poistamisella puututtaisiin henkilön Suomessa viettämään perhe-elämään, tulee maasta poistamista koskevassa kokonaisharkinnassa ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukainen perhe-elämän suoja sekä siihen puuttumiselle asetetut rajoitusedellytykset. Lisäksi silloin, kun maasta poistettavan ulkomaalaisen perheeseen kuuluu lapsi, tulee myös lapsen etua koskeva oikeusperiaate ottaa kokonaisharkinnassa huomioon. Kansainvälinen tai kansallinen oikeus eivät kuitenkaan tarjoa yksiselitteisiä vastauksia siihen, minkälainen suhteellinen painoarvo kullekin harkintakriteerille tulisi kokonaisharkinnassa antaa. Sen sijaan niin kansainvälisessä kuin myös kansallisessa oikeuskäytännössä on korostettu tapauskohtaisen arvioinnin merkitystä. Ulkomaalaisen Suomessa viettämän perhe-elämän tai lapsen edun ei voida katsoa nauttivan maasta poistamista koskevassa harkinnassa kiistatonta suojaa, vaan niitä on arvioitava yksittäisinä maasta poistamista koskevassa kokonais- ja suhteellisuusharkinnassa punnittavina seikkoina. Kaiken kaikkiaan kynnys sille, että kolmannen maan kansalaisen maasta poistamisesta luovuttaisiin Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyvien näkökohtien vuoksi, on muodostunut melko korkeaksi. Erityisesti lapsen edun osalta voidaankin katsoa, että lapsen edulle tulisi antaa kokonaisharkinnassa aikaisempaa suurempi painoarvo.

Tutkielmassa analysoin algoritmisen päätöksenteon mahdollisesti sisältävän piilevän syrjivyyden tunnistamisen haasteita päätöksenteon kohteena olevan henkilön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielmassa arvioin sitä, millä tavoin algoritmisessa päätöksenteossa hyödynnettävissä koneoppimiseen perustuvissa tekoälyjärjestelmissä voi ilmetä syrjivyyttä. Tutkimuksen keskeinen kysymys on se, onko läpinäkyvyyden ja avoimuuden kautta ylipäänsä mahdollista luoda riittävä ymmärrys syrjivyydestä päätöksenteon kohteena olevalle henkilölle, jotta tämän olisi mahdollista reagoida asiaan. Tutkielmassa käytetään useita eri oikeustieteellisessä tutkimuksessa sovellettavia metodologioita, joista keskeisin on tietosuojaoikeuden ja hallinto-oikeuden osa-alueiden systematisointiin perustuva lainopillinen menetelmä. Tutkielma sisältää myös analyyttisen oikeustieteen menetelmän mukaista tutkimusta. Tutkielma sisältää elementtejä myös oikeus- ja yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta, sillä tutkielmassa analysoidaan oikeutta sen yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tutkielman olennainen havainto on se, että algoritmisen päätöksenteon syrjivyys voi saada alkunsa eri tavoin päätöksenteossa: kyseeseen saattaa tulla yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien tahaton hyödyntäminen tekoälyjärjestelmissä tai tarkoituksellinen toiminta, jossa päätöksenteossa hyödynnetään sellaisia valintoja, jotka johtavat syrjintään. Tästä seuraa, että syrjivyyden tunnistamista tulee lähestyä tapauskohtaisesti. Ongelmallisemmaksi muodostuu korrelaatiosuhteisiin perustuvan päätöksenteon luoma niin sanottu piilevä syrjintä, jota ei käytännössä ole mahdollista tunnistaa järjestelmän mustan laatikon sisältä. Tällöin hallinnon algoritmisen päätöksenteon syrjivyyden tunnistamista koskevan keskustelun osalta erityishuomion tulisi kiinnittyä tällaisten päätöksentekojärjestelmien riskien asianmukaiseen hallintaan.

The protection of foreign investment is a central concept of international investment law. Regarded as the core of international investment law, there are more than 2,000 investment treaties or treaties that include investment provisions. In essence, these agreements provide guarantees for the investments of investors from both contracting states when they operate outside of their home state. The investment arbitration system has been described as the “businessman’s court” which interferes on the State’s politico-economic decision-making. The international investment arbitration has faced increasing amount of criticism in the recent decades by political activists, legal scholars and environmental NGOs due to a lack of transparency of the investment arbitration proceedings and the claims that it restricts the sovereignty of the State. The research question of this thesis is linked to a real-world problem – does the investment arbitration slow down the energy transition towards carbon-free economy? In the legal context, this is question on where the investment tribunals have drawn the line of legitimate regulation in an area of strong public interest. What is the difference between genuine climate regulation aimed to mitigate GHG emissions and regulation that is considered to breach the ECT’s investment treaty obligations? In other words, does the investment arbitration based on the ECT and the decreased regulatory space following from investment treaty obligations hinder the creation ambitious climate policies? The sub-questions of this thesis are the following: (1) Does the investment arbitration hinder the state’s right to regulate the climate protection policies that reduce GHG emissions in the energy sector? (2) Does the investor-tate arbitration cause regulatory chill that freezes the regulatory development of climate protection policies reducing GHG emissions in the energy sector? (3) How will the future of the ECT investment arbitration look like? The purpose of this thesis is to evaluate the arguments that the investor-state arbitration hampers the state’s “right to regulate” on creating ambitious climate-friendly energy legislation and whether investor-state arbitration causes the “regulatory chill” effect which freezes the regulatory developments in the field of climate protection laws that aim to reduce GHG emissions in the energy sector. The focus is to evaluate the arguments of “right to regulate” and “regulatory chill” through analysis of relevant investor-state arbitration cases covering different areas of strong public interest such as environment and human health due to the absence of genuine climate disputes concerning GHG emissions. The rationale of this approach is to use these cases as the “closest proxy available” for analysing the outcome of hypothetical climate dispute. The key findings of the thesis include that the European Commission has acknowledged the risk which the possibility of the ECT arbitration poses when it has suggested to carve out the protection of fossil fuel investment from the ECT in the modernization process of the ECT. Ending the investment protection of fossil fuel investments means that the ECT would not pose a threat of investor-state arbitration for the host state when it is enacting climate protection policies. From this perspective, it seems interesting that the ECT arbitration on fossil fuel investments is seen as significant risk even when the jurisprudence related to “right to regulate” and “regulatory chill” does not provide any support for the argument that the foreign investor would have high likelihood of winning the investor-state arbitration against host state’s regulation aimed to mitigate GHG emissions even if the regulation would decrease or destroy the value of foreign investor’s investments. On the contrary, it is a well-established principle of the customary international law known as “state police powers” that a regulation will be deemed non-expropriatory and non-compensable if state adopts bona fide regulation in a non-discriminatory manner, enacted in accordance with due process and has an aim to protect general welfare. Despite the counterevidence, the deception continues to live on the minds of the regulators and the critics.

Perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä oikeutta välttämättömään toimeentuloon toteuttaa käytännössä toimeentulotuki. Lainsäädännössä toimeentulotuki jakautuu perustoimeentulotukeen sekä ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Toimeentulotuesta annetun lain 27 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen saamisen edellytyksenä on vakinainen oleskelu Suomessa. Kuitenkin toimeentulotukilain 27 §:n 2 momentin mukaan kiireellisessä tilanteessa jokaisella maassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada tukea välttämättömän avun turvaamiseksi siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon vaarannu. Tällainen kiireellisissä tilanteissa myönnettävä toimeentulotuki on ollut määrältään huomattavasti pienempää kuin vakinaisesti oleskelevalle myönnettävä toimeentulotuki. Toimeentulotukilain mukaan oleskelun vakinaisuutta tulee arvioida yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Viranomaistasolla ja oikeuskäytännössä on kuitenkin ollut osin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mikä arvo oleskeluluvalle tai sen puuttumiselle on annettu oleskelun vakinaisuuden tarkastelussa. Toimeentulotuen toimeenpano jakautuu Suomessa Kelan ja hyvinvointialueiden sosiaalitoimen välille. Kiireellisissä tilanteissa myönnettävän toimeentulotuen osalta ei ole säädetty siitä, kumpi taho sitä ensisijaisesti myöntää. Kela ja hyvinvointialueet vaikuttaisivat ohjeistavan asiasta osin ristiriitaisesti. Epäselvyys vastuunjaosta voi johtaa tuen saannin viivästymiseen, hakijoiden pallotteluun viranomaisten välillä tai jopa putoamiseen viimesijaisen tuen piiristä. Tutkielmassa tarkastellaan kiireellisissä tilanteissa myönnettävän toimeentulotuen lainsäädännöllistä pohjaa ja systemaattista asemaa toimeentulotuen kokonaisuudessa sekä sitä, mitä tämä tukimuoto tyypillisesti sisältää, miten sen toimeenpano jakautuu ja mitä ongelmia vastuunjaossa esiintyy. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kiireellisissä tilanteissa myönnettävän toimeentulotuen henkilöllistä soveltamisalaa on määritetty viranomaisohjeistuksen ja oikeuskäytännön kautta.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, soveltuvatko turvapaikkapäätösten automatisointi harkintavallan näkökulmasta. Lainsäädäntöhankkeissa sekä viranomaisten keskusteluissa on tuotu vahvasti esille se, etteivät turvapaikkapäätökset sovellu automatisoinnin piiriin, koska ne ovat laajaa harkintavaltaa sisältäviä päätöksiä. Tutkielmassa on tarkoitus haastaa tätä näkemystä ja saada vastauksia, joiden avulla yleinen olettamus joko pystytään vahvistamaan oikeaksi taikka sitten kumoamaan. Tutkielman lähtökohtaisena metodina on lainoppi. Tarkoitus on pohtia turvapaikkapäätöksiä eri näkökulmista kuitenkin lainsäädännön osoittamin reunaehdoin. Tutkielmassa osoitetaan se, että harkintavalta on monialainen ja haastava käsite. Lisäksi on tuotu esille se, että myös turvapaikkapäätökset ovat moninaisia ja selkeää linjausta ei voida heti tehdä. Päätöksentekoprosessi sisältää osa-automatisoinnille sopivia kehityskohteita, mutta yleisesti ottaen turvapaikkapäätöksien automatisointi on haastavaa ja joissain tilanteissa jopa mahdotonta. Osaltaan tutkielma päätyy samaan lopputulokseen siitä, etteivät turvapaikkapäätökset sovellu automatisoinnin piiriin, mutta osaltaan pystymme tämän väitteen myös kumoamaan.

Tässä tutkielmassa käydään läpi työsuojeluviranomaisen tiedonsaantioikeuden laajuutta uusien työn tekemisen muotojen – etätyön ja alustatalouden osalta. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa keskiössä on työntekijä, jota työsuojelulainsäädännöllä suojataan. Työsuojeluvelvoitteet taas koskevat työnantajaa. Mitä tietoja työsuojeluviranomaisen on mahdollista saada etätyöntekijältä? Entä itsensätyöllistäjältä? Valtiosääntöoikeudellisesti tiedonsaantioikeuteen liittyy rajoittavasti perusoikeuksina kotirauha ja henkilötietojen suoja osana yksityisyyden suojaa. Perustuslakivaliokunta taas on perustellut kotirauhan suojan piiriin ulottuvia tarkastusoikeuksia niin oikeudella elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen kuin julkisen vallan velvoitteella huolehtia työvoiman suojelusta. Työsuojelua koskevasta lainsäädännöstä keskeisin on työturvallisuuslaki, jonka osalta tutkielmassa keskitytään etätyön ja alustatalouden kannalta relevantteihin säännöksiin. Työturvallisuuslaki on tutkielman keskeisin säädös yhdessä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain ja varsinkin sen tiedonsaantia ja tarkastusoikeutta koskevan 4 §:n kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan työntekijän työsuojelua muutamien esimerkkitilanteiden kautta etätyötä ja alustataloutta koskevan lainsäädännön reunaehtojen asettamissa rajoissa. Tutkielman johtopäätöksenä on, että tilanne on lainsäädännöllisesti epäselvä, eikä työntekijän työsuojelu toteudu uusien työn tekemisen muotojen osalta niin kuin työturvallisuuslaki edellyttää. Tutkielmassa esitetään kannanottona, että joko kotirauhan suojan kynnystä olisi madallettava tai työntekijän työsuojeluvastuusta olisi säädettävä laissa.

Oikeus asumisperusteiseen sosiaaliturvaan on Suomessa perinteisesti syntynyt vakinaisen Suomessa asumisen myötä. Tutkielmassa tarkastellaan kansalliseen sosiaaliturvan kohdentamissääntelyymme sisältyvää vakinaisen asumisen käsitettä ja tämän käsitteen roolissa tapahtunutta muutosta liittyen sosiaaliturvan kohdentamissääntelymme kokonaisuudistukseen. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan pääasiallisia syitä tämän muutoksen taustalla. Laissa tarkastellut säädökset ovat laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta, eli niin sanottu soveltamisalalaki sekä tämän säädöksen 1.4.2019 korvannut laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa. Tutkielmassa tarkastellaan vakinaisen asumisen käsitettä ja sosiaaliturvaoikeuden alkamista Suomeen muuttamisen tilanteessa ja erityisesti kolmannen maan kansalaisen näkökulmasta. Tutkielma sijoittuu aihepiiriltään sosiaalioikeuden ja ulkomaalaisoikeuden välimaastoon. Tutkielmassa havaitaan, että toteutetun kokonaisuudistuksen myötä niin lainsäädäntöömme sisältyvä vakinaisen asumisen käsite kuin käsitteen saama roolikin osana henkilön sosiaaliturvaoikeuden alkamista koskevaa arviointia ovat uudistuneet. Suomeen muuttavan henkilön asumista koskeva arviointi on uudistuksen myötä aiempaa vahvemmin sidottu henkilölle myönnetyn oleskeluluvan tyyppiin. Lisäksi uudistusten myötä eri viranomaiset tekevät henkilön asumista koskevat ratkaisut aiempaa yhtenäisemmin kriteerein. Tutkielmassa myös ilmenee, että vain osa vakinaisen asumisen käsitteen rooliin ja soveltamisalaan toteutetuista uudistuksista liittyy seikkoihin, joiden osalta kansallisella lainsäätäjällä ylipäänsä on ollut liikkumavaraa. Useiden soveltamisalalain voimassaolon aikana lakiin toteutettujen muutosten taustalla ovat vaikuttaneet EU-oikeuden kansalliselle lainsäätäjälle asettamat toimintavelvoitteet. Soveltamisalalain kokonaisuudistuksen yhteydessä kuitenkin on toteutettu olennaisia kansallisen lainsäätäjän liikkumavaran piirissä olevia uudistuksia, joilla erityisesti lyhytaikaisesti maassa oleskelevien henkilöiden oikeusasemaa on parannettu.

Julkisuusperiaate yhtenä keskeisimpänä hallinto-oikeudellisena oikeusperiaatteena ohjaa yksityisten ja yhteisöjen oi-keutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta ja siihen liittyvistä viranomaisten asiakirjoista. Julkisuusperiaate muodos-taa pääsäännöksi tällaisen tiedon julkisuuden, josta voidaan poiketa ainoastaan lakisääteisesti. Julkisuusperiaatetta koskevassa yleislaissamme, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999, JulkL), viranomaisen asiakirja muodostuu keskeiseksi lain soveltamisalaa määrittäväksi säännökseksi. JulkL 5 § 4 momentin nojalla viran-omaisen asiakirjan käsitteen ja näin ollen lain soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laaditut asiakirjat, mikäli ne eivät sisällä tietoja, jotka arkistolainsäädännön nojalla on liitettävä arkistoon. Julkisuusperiaatteen keskeisin käytännön sovellutus hallinnon toiminnossa on viranomaisen asiakirjaan kohdistuva tietopyyntö. Tietopyyntöjen ratkaisemiset ovat hallinnon jokapäiväistä toimintaa, minkä johdosta JulkL:a säädettäessä lain sääntelytekniikaksi muotoutui erittelevä, yksityiskohtainen ja kasuistinen sääntely. Tällainen sääntelytekniikka on pragmaattista ja helposti sovellettavaa myös virkamiehille, jotka eivät ole suorittaneet juridista koulutusta. Viranomaisen sisäisen työskentelyn asiakirjoja koskeva sääntely on kuitenkin verrattuna lain yleiseen sääntelyilmeeseen vaikeasel-koinen, abstrakti ja tulkinnanvarainen, mikä asettaa haasteita JulkL:n pragmaattisten tavoitteiden saavuttamiseksi. JulkL:n valmistelussa lainsäätäjä tukeutuu lain esitöissä vahvasti ruotsalaiseen julkisuuslainsäädäntöön ja sen käyttä-mään systematiikkaan. Ruotsalaista lainsäädäntöä ei kuitenkaan lain esitöissä enemmälti avata. Tutkielmassa kuvataan ruotsalaista valmisteluasiakirjoja koskevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Työssä tarkastellaan Ruotsin perustuslain-tasoista säädöstä painovapausasetusta, mistä löytyvät JulkL 5 §:ää vastaavat asiakirjan määritelmää koskevat säännök-set. Ruotsalainen asiakirjaa koskeva sääntely rakentuu samanlaiseen perusasetelmaan JulkL:n systematiikan kanssa. Poikkeuksen tästä muodostaa terminologiset erot, ruotsalainen terminologia vastaa JulkL:ia edeltäneen yleisten asiakir-jain julkisuudesta annetun lain (83/1951) terminologiaa. Ruotsissa sisäisen työskentelyn asiakirjoja koskien on oikeus-kirjallisuudessa kehittynyt sekä yksityiskohtaisempia että esimerkiksi asiakirjan julkiseksituloa koskien merkittävästi poikkeavampia doktriineja. JulkL 5.4 §:n säännös on analysoitavissa kolmeen yleisemmän tason kokonaisuuteen, joita tutkielmassa käytetyssä analyysissä kutsutaan asiakirjatasoksi ja tietotasoksi. Asiakirjatason kysymykset liittyvät ensinnäkin lainkohdassa tar-koitetun asiakirjan käyttötarkoitukseen sisäisen työskentelyn välineenä, minkä pohjalta voidaan hahmottaa lainkohdan asiallinen soveltamisala. Toiseksi asiakirjatasolla ratkaistaan lainkohdan henkilöllinen soveltamisala, eli minkä tahojen välistä lainkohdassa tarkoitettu sisäinen työskentely voi olla. Lainkohdan tietotaso koskee sisäisen työskentelyn asia-kirjan tietosisältöä, joka ratkaisee asiakirjan arkistoimisen arkistolainsäädännön nojalla. Asiakirjaan kohdistuvasta arkistointivelvoitteesta riippuen asiakirja voidaan JulkL 5.4 §:n nojalla viranomaisen määräyksestä julistaa myös luvan-varaisesti annettavaksi. Lisäksi JulkL 5.4 §:llä on temaattinen ja säännöshistoriallinen yhteys JulkL 5.3 § 2 kohdan säännökseen, jossa säädetään viranomaisen muistiinpanoasiakirjojen luonteesta viranomaisen asiakirjana ja näin ollen JulkL:n soveltumisesta niihin. Asiakirjajulkisuutta koskevat lainkäyttöasiat ovat hallintolainkäyttöä. Ylintä hallintolainkäyttövaltaa maassamme käyttää korkein hallinto-oikeus (KHO), jonka antamilla ratkaisuilla on oikeuslähdeopillista painoarvoa oikeuskäytäntöä yhte-näistävien ennakkopäätösten muodossa. JulkL 5.4 §:ää koskevia ennakkopäätöksiä on JulkL:n voimassaolon ajalta kertynyt kymmeniä. JulkL 5.4 §:ää koskevan analyysin perusteella KHO:n tekemiä tulkintakannanottoja voidaan yhdistää analyysin perusteella hahmottuneisiin tulkintaongelmiin. Lukuisiin kysymyksiin on löydettävissä KHO:n ratkaisukäytän-nössä selviä ohjaavia kannanottoja. Yhdeksi keskeisimmäksi ongelmaksi on muodostunut sisäisen työskentelyn asiakirjojen asiallinen soveltamisala ja varsinkin sisäisen työskentelyn käsite. Lakitekstissä sisäisen työskentelyn määrittelyssä on käytetty joustavaa sanan-muotoa, mikä hämärtää sisäisen työskentelyn käsitekentän hahmottamista. Rajatapauksissa KHO on soveltanut JulkL 5.4 §:n säännöstä perusoikeusmyönteisen laintulkinnan hengessä suppeasti siten, että lainkohdan tulkinnan kannalta ongelmallisia työhyvinvointiselvityksiä on tullut katsoa viranomaisen asiakirjoiksi niiden julkisuusperiaatteen kannalta keskeisen roolin vuoksi. Varsinkin tapauksessa KHO:2015:171 KHO tukeutui ratkaisun perusteluissaan vahvasti JulkL:n ja julkisuusperiaatteen tarkoitukseen, ja KHO:n käyttämää tulkintaa voidaan tulkintateoreettisista lähtökohdista kuvata jopa teleologiseksi.

Ylimmät laillisuusvalvojat, valtioneuvoston oikeuskansleri ja oikeusasiamies, valvovat lähtökohtaisesti kaikkea viranomaistoimintaa ja julkisen vallan käyttöä. Tämän lisäksi ylimmät laillisuusvalvojat voivat valvoa yksityistä toimintaa, jos se täyttää perustuslain 108 § ja 109 §:n mukaisen julkisen tehtävän tai perustuslain 124 §:n nojalla siirrettävän julkisen hallintotehtävän edellytykset. Julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän määritelmät ovat pitkälti perustuslakivaliokunnan ja oikeuskirjallisuudessa esitetyn laintulkinnan varassa. Ylimmät laillisuusvalvojat valvovat viranomaistoimintaa kanteluiden, omien aloitteiden sekä tarkastusten muodossa. Kantelut muodostavat suurimman osan viranomaisvalvonnasta. Kanteluiden määrä on kasvanut tasaisesti, jonka vuoksi muusta valvonnasta on jouduttu säästämään resursseja kanteluiden tutkimiseen. Kantelut myös ohjaavat valvontaa. Monet omat aloitteet ja tarkastukset on aloitettu kanteluiden pohjalta. Ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet merkittäviä ratkaisuja koskien hallintodigitalisaatiota. Ratkaisuissa on otettu kantaa viranomaisen päätöksenteossaan käyttämien sähköisten järjestelmien käytön lainmukaisuudesta, yhdenvertaisuudesta sekä järjestelmien toiminnallisuuksien lainmukaisuudesta. Viranomaisreaktio on kuitenkin ollut vaihtelevaa. Jos ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisussaan esittämät kehitysehdotukset liittyvät jo käytössä olevan sähköisen järjestelmän korjaamiseen, korjaustarve on saatettu torjua vetoamalla kustannustehokkuuteen. Suositusluontoiset ratkaisut joutuvat vastakkain viranomaisen kustannussäästöintressien kanssa. Laillisuusvalvonnan perus- ja ihmisoikeuksia ja hyvää hallintoa painottava näkökulma törmää sähköistä hallintoa valvottaessa kustannustehokkuuteen ja säästötavoitteisiin. Säästöpolitiikka ja oikeusturvavaatimukset asettavat viranomaiselle vastakkaisia vaatimuksia. Sähköisen hallinnon hankitojen kustannukset ovat merkittävä rahallinen panostus viranomaiselta, ja projekteihin sitoudutaan pitkiksi ajoiksi. Ristiriitaa ehdotetaan lieventävän kohdistamalla valvonta tahoon, jolla on parhaat valmiudet tehdä muutoksia ja hyvän hallinnon mukaisia ohjelmistoja, eli ohjelmistokehittäjään. Valvontavallan ylettämistä yksityisiin ohjelmistokehittäjiin tarkastellaan hankintamenettelyn, julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän kautta. Valvonnan kohteena olevan julkisen vallan havaitaan häivettyvän julkisen ja yksityisen sektorin toiminnan lähentyessä toisiaan. Valvottava hallinto ei myöskään pelkisty julkisen vallan käytöksi, vaan sisältää myös puhtaan hallinnollisia valvontakohteita. Tämä luo haasteita valvonnan kohdistamiselle oikeaan paikkaan. Sähköisen hallinnon laillisuusvalvonnalle asettamat haasteet heijastelevat laajempaa yksityisen ja julkisen toiminnan sekoittumisen trendiä.