Browsing by study line "Ministry"

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.

Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Tutkielma käsittelee opin Kirkon välttämättömyydestä pelastukselle kehitystä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) asiakirjoissa. Opin kehitystä tarkastellaan verraten kirkolliskokouksen aiheesta lausumia seikkoja sellaisiin aiempiin katolisen kirkon oppilausumiin, joita voidaan pitää kirkon virallisena opin julistuksena. Keskeinen tutkimuskysymys on, voidaanko äkkiseltään tarkasteltuna suurehkolta vaikuttava muutos katolisen kirkon suhtautumisessa oman näkyvän rakenteensa ulkopuolisiin pelastusväyliin nähdä loogisena opinkehityksenä 200-luvulta lähtien esiintyvälle kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausumalle. Toisin sanoen kysymyksenä on, voidaanko tästä silminnähden huomattavasta muutoksesta huolimatta johdonmukaisesti väittää, että opin ydin on pysynyt samana eikä sanan varsinaisessa mielessä muuttunut? Tutkielman aineisto koostuu Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen konstituutiosta Lumen Gentium, dekreeteistä Ad Gentes ja Unitatis Redintegratio sekä julistuksesta Nostra Aetate, jotka jokainen omasta kulmastaan ottavat kantaa Kirkon ulkopuoliseen pelastukseen. Menetelmänä on poimia jokaisesta dokumentista vain aiheeseen liittyvät kohdat ja jäsennellä ne loogiseksi kokonaisuudeksi, jotta muodostuisi käsitys siitä, mitä kirkolliskokous aiheesta sanoi. Tätä verrataan aiempaan katoliseen opetukseen, ja lopuksi pohditaan kirjallisuuteen tukeutuen, onko Vatikaani II mahdollista yhteensovittaa sen kanssa tutkimuskysymyksen tarkoittamalla tavalla. Tutkimustuloksena ilmenee, että on vaikeaa uskottavasti selittää jotain niin valtaisaa pelastusopillista siirtymää kuin Vatikaani II:ssa Kirkon ulkopuolisen pelastuksen suhteen tapahtui, pelkäksi opin kehitykseksi vailla opin ytimen muutosta. Huolimatta Kirkon sinänsä merkittävän monipuolisesta opetuksesta jo ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta sekä erinäisistä historiallis-kulttuurisista tekijöistä, jotka auttavat ymmärtämään kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausuman jyrkkyyttä, sen konkreettista sanamuotoa on hankala selittää pois. Tutkielma päätyy ratkaisuehdotuksenaan esittämään kysymyksen, olisiko mahdollista luoda toimiva katolinen systeemi, jossa Kirkko voisi tunnustaa erehtyneensä historiallisissa oppilausumissaan.

Tässä tutkielmassa tutkin amerikkalaisen hip hop-artisti Mos Defin muslimi-identiteettiä hänen kappaleidensa sanoitusten kautta. Mos Defiä kuvaillaan akateemisessa tutkimuksessa yleensä sunnimuslimiksi. Tarkoitukseni on monipuolistaa tätä yksinkertaistettua kuvausta. Aineistonani toimii Mos Defin neljän sooloalbumin sanoitukset. Metodini on sisällönanalyysi ja tärkeimmät teoreettiset käsitteet ovat identiteetti ja identifikaatio. Tarkastelen mitä sanoitukset pitävät sisällään, jotta voin vastata kysymykseen millainen muslimi-identiteetti Mos Defille rakentuu. Esittelen analyysiluvuissa kolme erilaista islamin muotoa, joita sanoituksista löytyy. Näitä ovat sunnalainen islam, musta amerikkalainen islam ja Five Percent Nationin islam. Johtopäätöksissä väitän, että Mos Defin identifioituu kaikkiin näihin islamin muotoihin. Siksi Mos Defin kutsuminen sunnimuslimiksi ei ole riittävä kuvaus hänen uskonnollisesta identiteetistään, ja akateemisessa tutkimuksessa tulisi huomioida paremmin ristiriitaistenkin identifikaatioiden täyttävän eri tarpeita Mos Defin muslimi-identiteetissä.

Tutkielmassani selvitän kysymystä Ahabin aikaisen Damaskoksen kuninkaan identifioinnista. Assyrilaislähteissä hänet tunnetaan nimellä Adad-idri (Hadad-ezer), mutta Heprelaisessa Raamatussa Damaskoksen kuningas samaan aikaan on nimeltään Ben-Hadad. Lähden selvittämään, että onko kyseessä kuitenkin sama henkilö, vaikka nimet eroavat toisistaan. Toinen tutkimuskysymys koskee Heprealaisen Raamatun kuvauksia Ben-Hadad nimisistä Damaskoksen kuninkaista: kuinka monta heitä oikein on ja onko Asan aikainen Ben-Hadad sama henkilö kuin Ahabin aikainen? Tutkimuksessa on oltu jakautuneita näiden kysymysten suhteen ja erilaisia tulkintoja on esitetty myös Heprealaisen Raamatun teksteistä, joissa kuvataan näitä asioita. Tutkielmassa lähden liikkeelle assyrialaislähteistä, että mitä ne kertovat Hadad-ezeristä ja Damaskoksen kuninkaista. Tämän jälkeen käsittelen Heprealaista Raamattua ja lähinnä Kuninkaiden kirjoja liittyen Ben-Hadadeihin ja Damaskoksen kuninkaisiin. Vertaan keskenään heprealaisia ja assyrialaisia lähteitä sekä lopuksi tuon vertailuun mukaan myös aramealaiset lähteet, jotka kertovat aramealaisista hallitsijoista. Tutkielmassa käytän apuna raamattukommentaareja ja tutkimuskirjallisuutta sekä tuon esille tutkimushistoriaa tutkimuskysymyksiin liittyen. Lopuksi päädyn siihen tulokseen, että Hadad-ezer on sama henkilö kuin Ben-Hadad II. Heidän profiilinsa sopivat hyvin yhteen, ja eroavaisuudet nimissä selittyvät assyrialaisten ja länsiseemiläisten eri tavoilla nimittää aramealaisia kuninkaita. Raamatun kuvauksissa tämä kyseinen Ben-Hadad on järjestyksessään toinen, ja hänen edeltäjänsä, Ben-Hadad I vaikutti Asan aikana. Ben-Hadad III on puolestaan Hasaelin seuraaja. Hasael tuli Damaskoksen kuninkaaksi Ben-Hadad II:n jälkeen ja hän oli kuningasdynastian ulkopuolelta, mikä näkyy jollain tavalla kaikissa eri lähteissä.

Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.

Tutkimukseni käsittelee Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaaran (1908−1998) suhtautumista kommunismiin aatteena. Saarnivaara oli omana aikanaan kiistelty hahmo. Hän oli paitsi kansainvälisesti tunnettu Luther-tutkija myös herätyssaarnaaja ja liberaaliteologian kriitikko. Tutkimukseni kohteena on kuusi teosta, jotka hän kirjoitti vuosien 1960 ja 1977 välillä sekä hänen kirjoituksensa Herää Valvomaan-lehteen, Uusi Tie-lehteen ja Raamatun Ystävä-lehteen. Kolme keskeistä tutkimuskysymystäni ovat: 1. Miten Saarnivaara suhtautui kommunismiin aatteena? 2. Miten hänen suhtautumisensa tuli esille hänen kirjoissaan ja kirjoituksissaan? 3. Miten hänen kannanottoihinsa suhtauduttiin Suomessa? Tutkimukseni aikarajaus pohjaa Saarnivaaran kirjoittamien kirjojen ilmestymisvuosiin tutkimukseni aihepiiristä. Ensimmäinen käyttämäni teos julkaistiin 1960 ja viimeisin 1977. Tutkimuksessani kartoitan myös mitkä taustatekijät, jotka saattoivat vaikuttaa Saarnivaaran näkemyksien syntyyn. Siksi toisen pääluvun teemana ovat Saarnivaaran suhteet amerikkalaiseen antikommunismiin ja fundamentalismiin. Tutkimusmenetelmäni on sisällönanalyysi. Lähestyn tekstejä kriittisellä otteella ja huomioin niiden historiallisen kontekstin. Lähteistä etsin suoria kannanottoja liittyen kommunismiin, kylmän sodan aikaisiin poliittisiin kysymyksiin ja kirkkopolitiikkaan. Etsin lähteistä myös Saarnivaaran perusteluja kannoilleen. Johtopäätöksiä tehdessäni otan huomioon myös Saarnivaaran oman henkilöhistorian ja hänen saamansa teologiset vaikutteet sekä kylmän sodan aikaisen historiallisen kontekstin. Saarnivaaran saamat teologiset vaikutteet, ensin Suomessa ja myöhemmin Yhdysvalloissa, saivat hänet vakuuttumaan kommunismin Jumalan tahdon vastaisuudesta ja sen jopa antikristillisestä luonteesta. Saarnivaaralle kysymys kommunismista liittyi nimenomaan hengellisiin eikä niinkään poliittisiin kysymyksiin. Saarnivaara ei liittynyt missään vaiheessa mihinkään oikeistolaiseen poliittiseen järjestöön, ei Suomessa eikä Yhdysvalloissa, vaikka hänellä olikin läheiset suhteet amerikkalaiseen kylmän sodan aikaiseen fundamentalistiseen kommunismin vastaiseen ICCC-järjestöön ja sen johtajaan Carl McIntireen. Carl McIntire oli jyrkkä antikommunisti, johon jopa FBI suhtautui varauksella. Tutkimukseni perusteella Saarnivaaraa voidaan pitää antikommunistina. Hänen antikommunistisuutensa pohjautui hengelliseen näkemykseen, ei niinkään poliittiseen vakaumukseen. Omana aikanaan hänen näkemyksensä sai kannatusta pääasiassa viidennen herätysliikkeen parissa. Kärkevyydestään huolimatta hänen kommunisminvastaiset näkemyksensä eivät aiheuttaneet juurikaan julkista keskustelua. Suomen evankelisluterilaisen kirkon julkiset kannanotot suhteessa kommunismiin ja Neuvostoliittoon tai kommunistisissa maissa tapahtuneisiin kristittyjen vainoihin olivat hyvin vähäisiä ja pidättyväisiä. Saarnivaara olikin rohkean ja suoran julkisen kritiikkinsä kanssa Suomessa harvoja poikkeuksia.

Tämä tutkielma selvittää miten suomalaiset akupunktiohoitajat näkevät henkisyyden merkityksen, ja miten nämä merkitykset ilmenevät heidän työssään. Työ kartoittaa myös akupunktiohoitajien näkemyksiä akupunktion yhteiskunnallisesta asemasta. Aineistona on yhdeksän akupunktiohoitajan teemahaastattelut. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä sovelletaan Paul Heelasin teoriaa holistisesta henkisyydestä sekä soveltuvin osin myös muuta henkisyyttä käsittelevää uskontotieteellistä tutkimusta. Holistisella henkisyydellä Heelas viittaa kokonaisvaltaisuutta ja yksilöllisyyttä korostavaan henkisyyteen, joka sijoittuu vaihtoehtohoitojen piiriin. Haastatteluaineiston analyysi on toteutettu käyttäen metodina aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysiosio jakautuu kolmeen eri pääteemaan: haastateltavien käsitykset henkisyydestä, yhteneväisyydet holistisen henkisyyden teoriaan ja haastateltavien näkemykset akupunktion yhteiskunnallisesta asemasta. Kiinalaisella lääketieteellä on juuret taolaisuudessa, mutta akupunktio nähdään usein länsimaissa varsin sekularisoituneena harjoitteena. Vaikka akupunktiota käytetään Suomessa myös täydentämään lääketieteellistä hoitoa, se kohtaa silti skeptisyyttä. Vaihtoehtohoitoja koskeva lakialoite ja sen saama mediahuomio vaikuttavat myös akupunktion yhteiskunnalliseen asemaan. Akupunktiosta on tehty runsaasti lääketieteellistä tutkimusta, mutta uskontotieteellisestä näkökulmasta sitä on tutkittu melko vähän. Tutkielmani pyrkii vastaamaan tähän tutkimusaukkoon antamalla äänen akupunktiohoitajien näkemyksille. Tutkielman tulosten perusteella akupunktiohoitajien ajatukset henkisyydestä ovat riippuvaisia heidän taustastaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Henkisyys on käsitteenä monimuotoinen, ja siksi avoin myös erilaisille tulkinnoille. Haastatteluaineistossa esiintyi useita yhtymäkohtia Heelasin holistiseen henkisyyteen, kuten kokonaisvaltaisuuden ja asiakaslähtöisyyden korostaminen sekä energian keskeinen rooli. Yhteiskunnallisella tasolla akupunktiohoitajat olivat huolestuneita pääosin kielteisestä mediahuomiosta, sekä vaihtoehtohoitoja koskevan lakialoitteen vaikutuksista heidän työskentelymahdollisuuksiinsa. Kritiikkiä esitettiin myös lääketieteellistä hoitoa kohtaan, jonka nähtiin keskittyvän pitkälti oireisiin ja lääkehoitoon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sijaan. Akupunktion koettiin olevan silti hyvä vaihtoehto täydentämään lääketieteellistä hoitoa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen kertomusta, jossa kerrotaan syyrofoinikialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Tutkin kertomusta Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa, sekä kahdessa modernissa kertomuksen tulkinnassa. Otan tutkimukseeni punaiseksi langaksi toiseuden ja toiseuttamisen. Tutkimuksen alussa esittelen aikaisempaa tutkimusta sekä toiseuden teoriaa. Keskeisiä termejä ovat toiseus ja toiseuttaminen. Tähän liittyy vastaparit, joita luodaan, kun määritellään ”minä” ja ”toinen”. Toiseuttamiseen liittyvät vastaparit, joita löysin antiikin aikaisesta tulkinnasta, olivat juutalaisuus vs. ei-juutalaisuus sekä puhtaus vs. epäpuhtaus. Tarkastelin kertomusta kolmessa osassa, joita olivat paikka, henkilöt ja vuoropuhelu. Näissä kolmessa osassa käytin toiseutta metodina ja tarkastelin niissä esiintyvää toiseuttamista. Tyros ja Sidon toivat esille puhdas vs. epäpuhdas vastaparin. Nainen ja Jeesus kohtasivat ”toisina” ja löysin heidän kohtaamisessaan toiseuttamista. Jeesus kutsui naista koiraksi, mikä on yksi toiseuttamisen muoto. Nainen näki Jeesuksen positiivisena ”toisena” ja uskoi, että Jeesus voi kielteisestä vastauksesta huolimatta auttaa. Heidän käymänsä keskustelu ilmensi toiseuttamista, mutta myös mahdollisuuden muutokseen. Tarkastelin kahta modernia tulkintaa kertomuksesta ja sieltä nousi esille toiseuttamiseen liittyviä vastapareja: puhdas vs. epäpuhdas, valloittaja vs. valloitettu sekä mies vs. nainen. Modernin tulkinnat saivat inspiraation naisesta, sekä Jeesuksesta, joka oli valmis muuttumaan. Tulkinnoista löytyi samanlaisia vastapareja ja toiseuttamista. Ihmisten kohtaamisiin liittyy myös ”toisen” ja ”minän” määrittely ja se näkyi Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa.

Tässä syventävässä tutkielmassa tutkin Marcella Althaus-Reidin käsitettä säädytön teologia. Tutkin, mikä on keskeistä säädyttömässä teologiassa tarkastellen säädyttömän teologian perustavanlaatuisia näkemyksiä ja metodologisia lähtökohtia. Analysoin myös säädyttömän teologian ymmärrystä naisen aseman muovautumisesta teologisesti sekä säädyttömän teologian lähtökohdista tehtyä kristologiaa. Vastaan tutkimuskysymyksiini käyttäen metodina systemaattista analyysia, jonka avulla analysoin kahta Althaus-Reidin monografiaa ja yhtä artikkelia. Tutkielmani keskeisenä johtopäätöksenä totean, että Althaus-Reidin säädytön teologia on ihmisten elämään ja kokemuksiin perustuva teologinen metodi. Metodi ei ole sitoutunut ideologisuuteen vaan on materialistinen myös seksuaalisuuden ja sukupuolen osalta, mikä poikkeaa vapautuksen teologiasta, vaikka pyrkimys materiaalisuuteen on keskeinen osa vapautuksen teologiaa. Säädytön teologia pyrkii vapautumiseen keskustan hegemoniasta, mikä merkitsee myös universaalien totuuksien ja essentialististen olemusten kieltämistä. Säädytön teologia tarkastelee kriittisesti systemaattisen teologian ja vapautuksen teologian heteroseksuaalisuutta ja sitoutumista patriarkaalisen yhteiskunnan ylläpitämiseen. Kolonialismin kritiikki on tärkeässä osassa säädytöntä teologiaa, sillä Latinalaisen Amerikan nykytilannetta ei voi käsitellä irrallaan conquistasta ja alistamisesta. Althaus-Reid soveltaa säädyttömän teologian lähtökohtia tarkastellessaan teologian luomaa käsitystä naiseudesta, joka tiivistyy kuviin aseksuaalisesta köyhästä tai nöyrästä äidistä. Näitä käsityksiä naiseudesta ylläpidetään Althaus-Reidin mukaan erityisesti mariologialla ja ne tuottavat väärää tietoisuutta, joka myös estää havaitsemasta sortoa. Säädyttömän teologian soveltaminen siirtää huomion naisen kohdusta eli jälkeläisten tuottamisesta vulvaan eli seksuaalisuuteen ja hyödyntää käsitystä naisesta muuttaessaan populaareja Neitsyt-hahmoja kuten Santa Libradaa. Althaus-Reid soveltaa säädytöntä teologiaa myös kristologiaan, jossa käsitystä Jeesuksen seksuaalisuudesta laajennetaan muun muassa käyttämällä Bi/Kristuksen käsitettä ja tarkastelemalla fetisismiä osana Jeesuksen seksuaalisuutta.