Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Poliittinen historia"

Sort by: Order: Results:

  • Hiltunen, Titta (2024)
    The thesis examines how human rights were understood in Finnish politics from 1960 to 2023. It explores how the discussion about human rights has changed over time, which issues have been framed as human rights questions and the differences between political parties. The topic is analyzed through a conceptual historical approach, focusing on the controversies and historical development surrounding the concept of human rights. Party programs are used as the primary source material. Sentences containing the term human rights were extracted and then analyzed both quantitatively and qualitatively. The thesis also compares the human rights issues highlighted by political parties with the themes raised by Amnesty International's Finland section. The thesis argues that the history of the concept of human rights can be divided into three periods named after Reinhart Koselleck's analytical concepts of historical processes. The concept was slowly politicized between 1960 and 1995. The Cold War and it’s ending significantly influenced the Finnish discourse on human rights. From 1996 to 2009, the concept was democratized, meaning it was used frequently and broadly by various parties. From 2010 to 2023, the concept was ideologized, allowing for discussion of increasingly diverse ideological issues under its umbrella. Initially, human rights were mostly discussed in the context of foreign policy, but over time the discussion expanded to issues concerning domestic and even municipal politics. Human rights also came to encompass corporate responsibility, healthcare, and the rights of various minorities. The demands presented by the parties regarding human rights policies also became more concrete over time. As a research result, it is clear that each party emphasized certain aspects of human rights that are core issues to their policies. Through the concept of human rights, they also sought to legitimize politically controversial goals. The parties were categorized based on the number of mentions and the political issues they framed as human rights questions. Clear groupings emerged: right-wing parties (National Coalition, Centre, and the Swedish People's Party), which often spoke of human rights from a values-based perspective, and the red-green parties (Social Democrats, Greens, and Left Alliance), which used the concept most extensively and diversely in various themes. The Christian Democrats also frequently used the concept, linking it to conservative values. The Finns Party used the concept the least and often associated it with anti-immigration sentiments, also uniquely questioning the concept of human rights by making it a target and a tool of political disputes. The concept of human rights became a Koselleckian basic concept in the early 2000s, when its use became widespread. A basic concept refers to the idea that it is difficult to imagine political discourse without the concept of human rights. This change was underpinned by international developments that Finland joined somewhat belatedly. So far, there is no indication that the discourse on human rights is subsiding or that the political significance of the concept is diminishing.
  • Kemppainen, Atte-Veikko (2022)
    Tässä tutkimuksessa selvitän sitä, miten Suomen Kristillinen Liitto (SKL), vuodesta 2001 Kristillisdemokraatit (KD) on perustellut kielteistä kantaansa samaa sukupuolta olevien perhe- ja parisuhdeoikeuksien laajentamiseksi vuosina 1992–2009 ja millaista muutosta sekä jatkuvuutta näissä perusteluissa ilmenee. Tämä ajanjakso sisältää viisi keskustelua vuosina 1992, 1993, 1996, 2001 ja 2008–2009. Vuonna 1992 keskustelun samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä käynnisti perhetoimikunnan sitä koskenut ehdotus, jota seurasivat kansanedustaja Outi Ojalan lakialoitteet vuosina 1993 ja 1996. Vuonna 2001 keskustelu koski lakiin rekisteröidystä parisuhteesta johtanutta hallituksen esitystä. Viimeinen tutkimukseen otettu keskustelu koskee vuosien 2008–2009 sisäistä adoptiota koskevaa lisäystä lakiin parisuhteiden rekisteröimisestä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Carol Bacchin kehysanalyysiä. Sen pohjalta muotoilemieni kysymysten avulla olen tarkastellut ensinnäkin sitä, mitä puolue on kuvannut näissä lakihankkeissa ongelmallisena, toisekseen sitä, mitä syviä oletuksia näiden perustelujen taustalla on ja kolmanneksi sitä, mitä ei ole pidetty problemaattisena, mistä on vaiettu tai mitä on vältelty. Tutkimuksen aineisto koostuu ensisijaisesti kahdesta aineistoryhmästä. Ensimmäinen niistä on SKL:n ja KD:n puoluelehdet Kristityn vastuu sekä vuodesta 2005 KD-lehti, joista käytin erityisesti pääkirjoituksia ja puolueen kansanedustajien mielipidekirjoituksia. Toinen aineistoryhmä on keskusteluihin liittyvien lakialoitteiden lähetekeskusteluiden pöytäkirjat sekä keskustelun käynnistävä perhetoimikunnan mietintö ja lakialoitteet. SKL:n ja KD:n ongelmana pitämissä asioissa esiintyi paljon jatkuvuutta. Puolue vastusti yhtenäisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä, koska koki sen uhkaavan avioliiton asemaa, lasten etua ja murentavan yhteiskunnan perustaa. SKL ja KD vetosivat toistuvasti myös Raamatun vastaisuuteen ja yksittäisistä kohdista erityisesti luomiskertomukseen. Homoseksuaalisuuden koettiin olevan syntiä, mikä näkyi erityisesti vetoamisessa samaa sukupuolta olevien seksin tuomitseviin kohtiin vuosina 1993–1996. Puolue koki myös asiasta käydyn keskustelun jakolinjat epäreiluiksi ja koki median olevan puhtaan ideologisesti toimivan Setan puolella. Ongelmana pidetyissä asioissa tapahtui myös muutoksia. Ensinnäkin vuodesta 1996 alkaen lakialoitteita perusteltiin ihmisoikeuksilla, mutta puolue kiisti systemaattisesti tästä olevan kyse. Selkein muutos tapahtui vuonna 2001, jolloin lakialoitteen perustelut erityisesti ihmisoikeuksiin liittyen haastettiin väittämällä, että koko lakihanke pohjautuu väärään oletukseen homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä. Sen sijaan puolue esitti homoseksuaalisuuden olevan tieteen mukaan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, minkä vuoksi lain hyväksyminen nähtiin rikkinäisen seksuaalisuuden muodon normalisoimisena. Koettujen ongelmien taustalla olivat syvät oletukset Raamatusta, sen tulkinnasta ja homoseksuaalisuudesta. Ensinnäkin Raamattua pidettiin auktoriteettina myös modernin valtion lainsäädännölle ja kompassina oikealle moraalille. Tähän nojaten Raamatun luomiskertomuksen koettiin asettavan miehen ja naisen välisen avioliiton ainoaksi tuettavaksi perhemuodoksi ja sallituksi suhteeksi seksuaalisuuden toteuttamiselle sekä ajattomaksi yhteiskunnan perustaksi. Homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita arvosteltiin luomiskertomuksen ja samaa sukupuolta olevien seksin tuomitsevien kohtien kautta. Niiden pohjalta varsinkin homoseksuaalisuuden toteuttaminen esimerkiksi parisuhteen muodossa koettiin syntinä. Kautta linjan puolueessa ei problematisoitu Raamatun auktoriteettia maallisen valtion lainsäädännön perustana ja tapaa tulkita Raamatun eri tekstejä historiattomasti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vastustamiseen soveltuviksi. Lisäksi SKL:n ja KD:n lakihankkeita vastustaessaan esittelemät tieteellisiksi kuvatut tutkimukset herättivät paljon kysymyksiä. Puolueen puheenvuoroissa ei eritelty tutkimusten tekijöitä, ja tutkimusten suhdetta tiedeyhteisön konsensukseen oli vaikea hahmottaa. Nimeltä mainitut tahot olivat vuorostaan selvästi kristillisiä toimijoita, ja puoluelehtien kautta paljastui, että tutkimukset olivat samoja, joita erilaiset konservatiiviset kristilliset tahot olivat koonneet lain vastustamisen tueksi. Vaikuttikin siltä, että tutkimusaineisto oli valittu tukemaan käsitystä homoseksuaalisuudesta poikkeamana luomisesta ja tarkoituksena oli perustella tätä kantaa tavalla, jolla olisi laajempaa kannatusvoimaa.
  • Üstün Özden, Kamile (2022)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on selventää intersektionaalisuutta käsitteellisesti ja analysoida hallituksen tasa-arvo-ohjelman sisältöä intersektionaalisuuden kannalta. Tasa-arvo-ohjelma eroaa selvästi edellisistä ohjelmista niin, että siinä käsitellään sukupuolivähemmistöjä, maahanmuuttajanaisia ja eri perhemuotoja. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millä tavoin tasa-arvo-ohjelmassa tasa-arvotavoitteet ja -toimenpiteet kehystetään ja miten intersektionaalisuus on läsnä näissä. Tutkielmalla pyritään selvittämään tasa-arvopolitiikan kansainvälisiä ja Euroopan unionin vaikutteita sekä intersektionaalisuuden historiaa ja lähtökohtia. Intersektionaalinen näkökulma on Suomen ja Euroopan unionin tasa-arvopolitiikassa merkittävässä roolissa. Intersektionaalisuus kuvaa tapoja, joilla sukupuoleen, rotuun, etnisyyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, vammaisuuteen, luokkaan ja muihin syrjinnän muotoihin perustuvat epätasa-arvojärjestelmät risteävät luoden ainutlaatuista dynamiikkaa ja vaikutuksia. Intersektionaalisuuden laaja-alainen näkökulma vie tasa-arvon näkemystä erilaiselle tasolle ja sitä yritetään valtavirtaistaa maailmanlaajuisesti tasa-arvopolitiikassa. Suomen viimeisen hallituksen tasa-arvo-ohjelma (2020–2023) sisältää tasa-arvotavoitteita ja -toimenpiteitä, jotka ovat saaneet vaikutteita intersektionaalisuuden painopisteistä. Intersektionaalisuus on herättänyt sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita yhteiskunnassa ja siitä käytiin vilkasta keskustelua.
  • Åhman, Maria (2024)
    Tämä maisterintutkielma tarkastelee Yhdysvaltojen intiaanipolitiikkaa ja sen vaikutuksia dakota-intiaaneille Minnesotassa 1850-luvulla. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, kuinka Yhdysvaltojen 1850-luvulla harjoittama intiaanipolitiikka on ollut keskeinen syy dakotojen aloittamalle sodalle elokuussa 1862. Yhdysvallat ei omalta osaltaan sitoutunut dakotojen kanssa solmittuihin sopimuksiin, mikä aiheutti dakotojen keskuudessa syvää katkeruutta liittohallintoa kohtaan. Yhdysvaltojen roolia voidaan tarkastella tutkimalla dakotojen kanssa solmittuja sopimuksia sekä niiden täytäntöönpanon epäonnistumista. Dakotojen kanssa solmittuihin sopimuksiin liitetty korruptio yhdistetään usein kauppiaisiin ja korruptoituneisiin virkamiehiin mutta tämä tutkielma pyrkii osoittamaan, että ongelmat olivat huomattavasti laajemmat: intiaanipolitiikka järjestelmänä oli rakenteellisesti korruptoitunut ja viallinen eikä liittovaltion hallinto tehnyt mitään tiedossa olevien ongelmien korjaamiseksi. Poliittisessa keskustelussa alkuperäiskansat nähtiin väliaikaisena esteenä Yhdysvaltojen läntiselle laajentumiselle, joka rakentui pitkälti alkuperäiskansojen kanssa neuvoteltujen sopimusten varaan. Näillä sopimuksilla Yhdysvallat otti haltuunsa valtavia maa-alueita, joista korvauksena alkuperäiskansat saivat vuotuismaksuina rahaa ja erilaisia tarvikkeita. Vuotuismaksujen johdosta alkuperäiskansat tulivat yhä riippuvaisemmiksi liittohallinnosta ja samaan aikaan sopimusten takaamat korvaukset houkuttelivat erilaisia keinottelijoita, jotka halusivat hyötyä sopimuksista rahallisesti. Tämän johdosta intiaanipolitiikan ympärille syntyi intiaanijärjestelmä – rakennelma, josta kehittyi merkittävä poliittisen sekä taloudellisen vaikutusvallan väline. Sopimukset olivat olennainen osa intiaanijärjestelmän toimintaa, koska niistä maksettavat korvaukset ylläpitivät järjestelmässä liikkuvia rahavirtoja. Useissa tapauksissa valtaosa korvauksista päätyi suoraan kauppiaille, jotka myivät tuotteitaan alkuperäiskansoille velaksi jopa nelinkertaisilla katteilla. Minnesotassa intiaanijärjestelmän toiminta voidaan liittää osavaltion alueelliseen kehitykseen 1800-luvun puolivälissä. Minnesotan nopea alueellinen kehitys territoriosta (v.1849) osavaltioksi (v. 1858) vain kymmenessä vuodessa vaikutti suoraan myös dakotojen olosuhteisiin. Uudisasukkaiden määrän moninkertainen kasvu 1850-luvulla yhdistettynä dakotoille tärkeiden turkiskaupan sekä saaliseläinten määrän romahtamiseen 1840-luvulla pakottivat dakotat allekirjoittamaan alueita koskevia sopimuksia Yhdysvaltojen kanssa. Dakotat luopuivat lähes kaikista maa-alueistaan vuosien 1851 ja 1858 sopimusten myötä ja etenkin vuoden 1851 sopimuksiin on liitetty suoranaista korruptiota sekä virkamiesten ja poliitikkojen kyseenalaista toimintaa. Dakotojen mukaan lopulliset sopimukset eivät vastanneet sisällöltään sitä, mitä neuvotteluissa oli sovittu. Vuoden 1851 sopimusten yhteydessä allekirjoitetut dakotojen velkoja koskevat paperit sekä niihin liitetty korruptio saivat Yhdysvaltain senaatin käynnistämään tutkinnan, joka lopulta vapautti syytetyt kaikista syytteistä, todisteista huolimatta. Dakotojen riippuvuus Yhdysvalloista kasvoi 1850-luvun aikana eikä liittohallinto ollut valmis puuttumaan tiedossa olleisiin intiaanijärjestelmän aiheuttamiin ongelmiin. Dakotoille kuuluneet vuotuismaksut maksettiin toistuvasti myöhässä, vaikka sopimuksissa maksun ajankohdasta määrättiin eksplisiittisesti. Kauppiaiden ylisuuret katteet söivät suurimman osan dakotoille kuuluneista vuotuismaksuista, mikä ylläpiti kärsimyksen, katkeruuden ja tyytymättömyyden kierrettä. Dakotojen aloittama sota elokuussa 1862 oli suoraa seurausta Yhdysvaltojen intiaanipolitiikasta ja intiaanijärjestelmän toiminnasta Minnesotassa 1850-luvulla.
  • Aura, Siiri (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläistä marttatoimintaa jatkosodan aikana. Tavoitteena on selvittää, millaista Marttaliiton alaisen Helsingin Marttayhdistyksen toiminta oli sodan ja sen sanelemien poikkeusolojen aikana, sekä toisaalta tarkastella tätä toimintaa ohjanneita ideologisia ja ulkoisia voimia. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoituivat Helsingin Marttayhdistyksen vuosikertomukset vuosilta 1941–1944. Näitä asiakirjoja tarkastellaan tutkimuksessa historiantutkimukselle luonteenomaisen aineistolähtöisen lähestymistavan keinoin sekä aineisto- ja teorialähtöisen sisällönanalyysin työkaluja soveltaen. Teorialähtöistä sisällönanalyysiä varten tähän tutkielmaan valikoituivat maternalismin ja korporatismin näkökulmat, joiden muodostamaa viitekehystä hyödynnettiin tutkimusaineistosta ilmenneen marttatoiminnan tarkasteluun. Helsingin Marttayhdistyksen toiminnasta voidaan tunnistaa tutkielmassa käytetyn aineiston perusteella kolme keskeistä kokonaisuutta, jotka määrittivät helsinkiläistä marttatyötä jatkosodan aikana. Ensimmäinen näistä muodostui yhdistyksen alaisista kerhoilloista sekä ruohonjuuritasolla tehtävästä, nimenomaan martoille kohdistetusta opetus- ja virkistystoiminnasta. Tällainen järjestetty ohjelma mahdollisti rivijäsenien marttaharrastuksesta kiinni pitämisen myös poikkeusoloissa. Lisäksi kerhoissa toteutettiin laajemmin yhteiskuntaan suunnattua huolto- ja avustustyötä. Toisen kokonaisuuden loi yhdistyksen tarjoama neuvontatyö, jonka välityksellä se pyrki tarjoamaan konkreettisin neuvoin apua niin jäsenilleen kuin muillekin helsinkiläisille. Stockmannin tavaratalon tiloissa järjestetyillä näyttelyillä oli erityisen näkyvä rooli helsinkiläisten marttojen suorittamassa neuvontatyössä. Niiden kautta Helsingin Marttayhdistys pystyi tarjoamaan suurelle yleisölle apua pula-ajan ja tuotantokamppailun aiheuttamien vaikeuksien selättämiseen kaupunkiolosuhteissa. Kolmas kokonaisuus muodostui Marttakoulun tekemästä työstä sekä koulun yhteyteen vuonna 1941 perustetusta kotitaloudellisesta neuvonta-asemasta. Alun perin kotiapulaiskouluna alkunsa saanut Marttakoulu koki kurssitoiminnan uudistumisen ja valtion laajentuneen tuen myötä merkittäviä muutoksia jatkosodan aikana. Koulun merkitystä helsinkiläisille korosti sinne avattu neuvonta-asema, josta käsin Martat pystyivät tarjoamaan keskitettyä neuvontatyötä ympäri vuoden. Suoritetun analyysin pohjalta voidaan todeta, että Helsingin Marttayhdistyksen toiminnasta oli tunnistettavissa sekä maternalismin että korporatismin merkkejä. Marttaliikkeen äitiyden merkitystä korostanut ideologia näkyi sekä naisten ja äitien kotien piirissä tekemän työn huomioimisessa että laajemmin yhteiskunnallisena äitiytenä tulkittavana huolenpitona. Korporatistiset piirteet puolestaan kuvastuivat niissä tavoissa, joilla martat itse tukivat valtiovallan intressejä sekä toisaalta niissä marttojen työmuodoissa, joihin valtio suuntasi taloudellista tukea ja ohjausta.
  • Tarnaala, Antonio (2024)
    This thesis is an oral history study of the 1991 state collapse in Somalia. In this study, through an oral history methodology, I set out to understand how a general opposition to a tyrant transitioned into a civil war after the fall of the Siad Barre regime in January 1991. By applying a transgenerational focus – that is by interviewing both first and second-generation individuals –, I aspired to understand the historical experience of the 1991 state collapse on a personal and social level, where the political and the personal entangle. Based on oral history interviews of Somalis in Finland who lived the event – as well as their offspring for whom it represents a family history –, I analyzed subjective memories, experiences, and perceptions of this historical conjuncture in order to shed light on aspects potentially left out of historical research. I chose oral history because, as the oral historian Alessandro Portelli contends, it combines and connects biography and history on the one hand, and individual experience and transformation of society, on the other hand. Somalia’s state collapse of 1991 is a macro-historical event whose implications are not only strongly felt in Somalia’s and the Horn of Africa’s present-day politics, but also on the thoughts, discussions, and memories of Somalis living in the diaspora. One of this thesis’ results was that the first and second generations’ narratives and arguments describing the 1991 moment differed from each other. The younger generation stressed especially the importance of structural factors like inequality and clanship and put forward a self-reflective narrative. This became especially clear when discussing Mogadishu as a place of memory, as well as their upbringing in Finland when contrasted to the life-course of their parents. I therefore concluded that memory and remembrance of Somalia’s 1991 should be further studied from the transnational and transgenerational perspectives, as these kinds of memory studies could, at best, pave the way for a new social and moral contract for Somalia.
  • Sveholm, Eevi (2021)
    Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.
  • Puronen, Kirsti (2020)
    The United States presidential elections are one of the most followed events in the world. The 2016 presidential elections will be remembered as one of the contentious elections ever. Donald Trump became the president against all odds. His campaign slogans “Make America Great Again” and “America First” promised to return the power to the people and redefine Americas’ role in the world. Trump’s campaign speeches were full of rhetoric that echoed the sentiments of the past presidents. His nativist speeches were full of anti-establishment appeals and racially heated language. The political polarization had divided the country, and amidst this Trump rose to presidency. His victory was rooted in the cultural and political changes that began decades earlier, and Trump’s presidency was the culmination of long-term developments. The thesis examines how Donald Trump used history politics in his general election campaign speeches. The primary sources of the thesis consist of general election speeches, from March to November in 2016. The thesis utilizes qualitative content analysis, in which primary sources are critically examined and compared, within the framework of history politics. The thesis relies on Jouni Tilli’s policy concept typology of history politics and Pilvi Torsti’s definition of history politics. The definitions of politicization and engagement in politics are a useful tool for analysing how Donald Trump blurred the line between myth, history and the past in his speeches. The theoretical framework of history politics refers to history being used in politics; it can manifest through political motives. Using history in political speeches is away to create a connection between the past and the present. The thesis also employs populism, which is used as analytical tool, when examining the political speeches. The thesis employs source-based analysis of primary sources, through research questions, within the framework of history politics. As well as looks how populism is expressed in the campaign speeches. The thesis also examines the rhetoric and themes of the Trump campaign, in order to understand the wider context and the outcomes of history politics. The analysation of the primary sources revealed that Trump exploited the conservative populist rhetoric that intertwined with history. His campaign message was appealing to the white working- and middle-class voters, who felt like they had been overlooked and left behind by the politicians and society. Trump capitalized on Richard Nixon’s “Silent Majority” and Ronald Reagan’s “Make America Great Again” narratives and transformed it to fit his populistic rhetoric. Trump presented himself as an outsider who provided simple solutions to big issues. He used history to justify the political rhetoric of the campaign. The most important result of the thesis was that history was politicized and used as the pivotal narrative in Trump’s campaign speeches. The history politics framework provided the thesis platform from which the campaign speeches could be analysed, and it created a context for the motives of using history in politics. Trump reused the political rhetoric of the past and intertwined it with populism.
  • Heino, Julius (2024)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Jussi Halla-aho rakensi puheenjohtajakautensa aikana kuvaa Suomen kansasta. Tutkielma tutkii kansan rakentamista kolmesta näkökulmasta: Sen sisäryhmän kautta, eli kuka kuuluu kansaan, sen ulkoryhmän kautta, eli kuka ei kuulu kansaan, ja kansan vihollisen eli eliitin kautta. Aineistona toimivat Jussi Halla-ahon puheet ja kirjoitukset hänen puheenjohtajakautensa ajalta vuodelta 2017–2021. Aineistolähteinä ovat Suomen Uutiset, eduskunnan puheenvuorot, Facebook-kirjoitukset ja Halla-ahon kirjoittama artikkeli MTV-uutisiin. Tutkimuksessa käytetään aineiston analysoimiseen teoriakirjallisuutta populismista ohuena ideologiana, jossa keskeiseksi asiaksi nousee populismi kansan ja eliitin vastakkainasetteluna. Kansan ja eliitin vastakkainasettelusta ovat muun muassa kirjoittaneet Cas Mudde ja Jan-Werner Müller. Lisäksi aineistolle hedelmälliseksi nousee Jan Zielonkan teos, jossa hän nostaa populismin keskiöön liberaalin maailmanjärjestyksen ja sen ideoiden vastustamisen. Aineisto näyttää, että kansan edustaminen ja kansan vihollinen, eliitti, olivat keskeisiä teemoja Halla-ahon puheenjohtajuuden ajatusmaailmassa. Aineistossa kansan sisäryhmän rakentamisessa tulee esiin kansa ”tavallisena ihmisenä” tai ”pienenä ihmisenä” jota haittaa muun muassa globalisaatio työpaikkojen siirtyessä muualle. Tavallinen ihminen on myös kulttuurisesti konservatiivinen, sillä hän ei halua kuulla liberaaleista kulttuurisista ideoista, kuten sukupuolen moninaisuudesta. Kansan ulkoryhmä taas rakentuu ensisijaisesti Halla-ahon määrittelemän etnisen suomalaisuuden kautta. Halla-aho näkee maahanmuuttajat ja muslimit kansasta ulkopuoliseksi, ja näkee suomalaisuuden etnisenä konstruktiona. Uhaksi kansalle ja suomalaisuudelle nähdään väestönvaihto ja islamilaiset ideat, sosiaaliturvalla elävät maahanmuuttajat, sekä turvapaikanhakijat, jotka vievät koko ikänsä rehellisesti työtä tehneen natiivin suomalaisen työn hedelmät. Kansan viholliseksi eli eliitiksi asettuvat muut korruptoituneet puolueet, ”mafiaperheet”, Euroopan Unioni ja media. Kansan ja ei-natiivien jaottelu tapahtuu etnisesti, kun taas eliitin ja kansan jaottelu tapahtuu etnisen ryhmän sisällä. Eliitti voi myös asettua ei-natiivien puolelle esimerkiksi ajamalla maahanmuuttoa. Lisäksi eliitti asettuu ajoittain Venäjän ja ”Brysselin herrojen” asialle. Halla-ahon diskurssi asettuu tutkielmassa osaksi Perussuomalaiset-puolueen muutosta maahanmuuttoon keskittyväksi puolueeksi, vaikka Halla-aholla oli myös paljon samanlaista retoriikkaa verrattuna edeltäjäänsä Timo Soiniin, joka toimi Perussuomalaisten puheenjohtajana vuosina 1997–2017, ennen Halla-ahoa. Lisäksi diskurssi asettuu osaksi populismia ohuena ideologiana ja osaksi populismia yleiseurooppalaisena ja osittain amerikkalaisena ilmiönä. Halla ahon retoriikasta löytyikin paljon samanlaisia teemoja esimerkiksi ranskalaisen Kansallisrintama puolueen kanssa.
  • Aalto-Setälä, Alvar (2022)
    Miltä tuntuu olla kansanedustaja? Tässä maisterintutkielmassa syvennytään kansanedustajuuden kokemuksellisen puolen tutkimukseen. Kokemuksellinen näkökulma kansanedustajuuteen on kiinnostava, sillä työn julkisuuden määrä ja laatu, olennaiset sosiaaliset suhteet, työtä säätelevä toimintakulttuuri ja työtavat poikkeavat mistä vain muusta työstä. Tarkastelun kohteena ovat vihreiden kansanedustajien kokemukset. Vihreiden kokemuksia tutkimalla etsitään vihreän kansanedustajakokemuksen ominaispiirteitä, mutta myös pohditaan kansanedustajuuden kokemusta yleisemmin erityisesti vertaamalla löydöksiä aiempaan tutkimukseen, erityisesti Anne Ollilan ja Anna Kontulan tutkimuksiin. Vihreästä kansanedustajakokemuksesta tekevät mielenkiintoisen puolueen poikkeuksellinen syntytausta ja alkuperäinen halu myllätä eduskunnan käytänteitä uusiksi, kuten jättämällä noudattamatta senioriteettiperiaatetta tai pukukoodia. Uudenlainen puolue myös toi Arkadianmäelle edustajia uudenlaisista taustoista, kuten ennen näkemättömiä vähemmistöjä, joiden kokemuksiin perehdytään. Tässä tutkielmassa kokemusta tutkitaan lähdeaineistona Eduskunnan muistitietoarkiston vihreiden kansanedustajien haastattelut, tutkielmaa varten tehdyt muistitietohaastattelut ja täydentävänä lähteenä kokemuksellisesti kiinnostavat elämäkerrat. Menetelmänä hyödynnetään ymmärtävää muistitietotutkimusta ja keskeisin tutkimuskysymys on, että miten vihreät kansanedustajat työnsä kokivat. Kokemuksia eritellään kolmen kategorian alle: identiteetin, sosiaalisten suhteiden ja toimintakulttuurin. Identiteettiin liittyvässä luvussa käsitellään kaikkia edustajan itseensä liittyviä luonnehdintoja ja kokemuksia kansanedustajuudesta, sosiaalisten suhteiden luvussa eritellään keskeisimpiä sosiaalisia kokemuksia eduskunnasta ja toimintakulttuuria käsittelevässä luvussa käsitellään edustajan kokemusta hallitus- ja oppositiotyöskentelystä, julkisuudesta ja vihreistä poikkeuksista totuttuihin toimintatapoihin. Identiteettiin liittyvissä kokemuksissa vihreillä korostuivat kokemukset erilaisuudesta. Aineistossa erilaisuutta muihin ja erityisesti muiden puolueiden kansanedustajiin peilattiin esimerkiksi poikkeavan taustan, ajattelutavan, työmotivaation, akateemisuuden ja rahattomuuden kautta. Erilaisuutta vihreiden eduskuntaryhmän sisälläkin koettiin ja se linkittyi usein itsensä asemoimiseen suhteessa alkuvihreään vaihtoehtokulttuuriin. Sosiaalisissa kokemuksissa korostuivat vihreiden eduskuntaryhmien sisäiset monipuoliset kokemukset aina tiukoista riidoista suuriin ystävyyksiin. Jokainen kausi oli korostetun erilainen, mutta useimmiten ryhmän ollessa kiireinen esimerkiksi hallituksessa oli riitoja vähemmän, rauhallisina aikoina enemmän. Parhaimmat ystävät ja pahimmat vihamiehet löydettiin yleensä muista puolueista erityisesti tiiviin valiokuntatyön kautta. Eduskunnan puhemiehen merkitys kansanedustajakokemukseen olennaisesti vaikuttavana vaikuttajana korostui. Työn ja perheen yhdistäminen koettiin usein hankalaksi. Toimintakulttuurikokemuksissa hallituskansanedustajuus koettiin usein mielekkäänä, oppositiossa olo epäkiinnostavana. Julkisuus koettiin usein epäreiluksi ja kohut ylimitoitetuiksi ja jopa turvallisuusuhkiksi. Vihreä käytäntö senioriteettiperiaatteen puuttumisesta koettiin yleisesti toimivaksi erityisesti ensimmäisen kauden kansanedustajien kiinnostavan kansanedustajakokemuksen takaajana. Pukeutumisen suhteen kokemusta määrittivät kuuluisat skandaalit, joista moni halusi erottautua. Kansanedustajakokemukseen linkittyi monella vahva tunne väärinymmärretyksi tulemisesta. Median koettiin katsovan kansanedustajia yksipuolisesti, vaikka edustajat eivät usein itse kokeneetkaan työnsä pelkistyvän esimerkiksi valtapeleiksi.
  • Lepola, Sade (2024)
    Tutkielmassa tarkastellaan taiteilija Kaj Stenvallin maalauksia laadullista visuaalisen semiotiikan menetelmää soveltaen. Tutkielmassa analysoidaan, miten Kaj Stenvallin maalauksissa kritisoidaan Ukrainan sodan kontekstissa Vladimir Putinin toimia, sekä millaisia tulkintoja sekä merkityksiä voidaan löytää Stenvallin maalauksista. Maalauksia lähestytään tutkielmassa poliittisesti diskursiivisen taiteen sekä deliberatiivisen demokratiamallin teoreettisista viitekehyksistä käsin. Tutkimusaineistona käytettiin Kaj Stenvallin Instagram-tililtä löytyviä maalauksia. Sosiaalinen media foorumina ja alustana loi tutkielmalle tarpeen poikkitieteelliseen metodologiseen valintaan, jossa semioottinen analyysi oli tärkeässä roolissa. Yleisöjen rooli ja taiteen suhde poliittiseen keskusteluun olivat tutkimuksen läpi kulkevia tärkeitä teemoja. Tutkimuksessa löydettiin useita semiotiikan kannalta tulkinnallisia merkkejä ja symboleita, sekä ajallisuuden kontekstissa selkeitä viitteitä historiallisiin aikakausiin ja ideologioihin. Stenvallin ironinen ja räikeä ilmaisutyyli maalauksissa kykenee herättämään erilaisten yleisöjen huomion. Lisäksi foorumin merkitys kritiikin ilmenemisellä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on avainasemassa Stenvallin poliittisesti diskursiivisessa taiteessa.
  • Martikainen, Kara (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin eri toimielinten ulkopoliittisia kantoja liittyen Syyrian arabi-kevään tapahtumiin ja sisällissotaan vuosina 2011–2015. Eri toimielinten näkemyksiä tarkastellaan pääasiassa suojeluvastuun periaatteen ja suvereniteetin rajalla käydyn keskustelun näkökulmasta, jolloin nämä kaksi nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi sekä muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Samalla tutkielmassa käsitellään unionin ulkopolitiikan johdonmukaisuuden ja toisaalta epäjohdonmukaisuuden teemoja. Euroopan unionin tunnuslause on ”moninaisuudessaan yhtenäinen” ja usein unionin ulkopolitiikassa nostetaan esiin ”yhdellä äänellä puhuminen”, jolloin näiden teemojen käsittely tulee tutkimusasetelman vuoksi myös yhdeksi osa-alueeksi tutkielmaan. Lähestymistapa on käsite-historiallinen ja EU:ta käsitellään monitasoisen hallinnan lähestymistavan avulla. Tutkimusaineisto koostuu EU:n eri toimielinten päätöslauselmista, päätelmistä, kannanotoista ja suosi-tuksista. Näillä asiakirjoilla EU:n toimielimet ilmaisevat poliittisia kantojaan ja näkemyksiään. Tässä tutkielmassa ei käsitellä unionin eri toimielinten sisäisiä keskusteluita. Pääasiassa tarkasteltavat toimielimet ovat Euroopan unionin neuvosto, Euroopan unionin ulkosuhdehallinto ja Euroopan parlamentti. Aineisto koostuu noin 124 asiakirjasta, joka muodostaa kokonaisuudessaan noin 800 sivuisen aineiston. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Aineistoanalyysi alkaa Syyrian arabikevään tapahtumista ja ulottuu EU:n maaliskuussa 2015 julkaisemaan Syyria-strategiaan. Aineistoanalyysin esitystapa on kronologinen. Syyrian tapahtumia tarkastellaan suojeluvastuun ja suvere-niteetin linssien läpi tilanteen muotoutuessa. Tutkimustulokset vastaavat suurelta osin tutkielman hypo-teeseja: Euroopan parlamentti näyttäytyy vahvana suojeluvastuun periaatteen kannattajana, kun taas unionin ulkosuhdehallinnon ja neuvostojen kannoissa suojeluvastuu ei ylitä valtion suvereniteettia. Tässä tarkastelussa nähdään myös eroavaisuuksia toimielinten ulkopoliittisten kantojen johdonmukaisuuden välillä. Suvereniteetin näkökulmasta suurvaltojen intressit ylittivät ihmisten suojelun velvoitteen. EU näyttäytyy kuitenkin vahvana humanitaarisen avun ja ihmisoikeuksien kannattajana.
  • Natri, Rosa (2022)
    Tutkielma tarkastelee kansallisen intressin ilmenemistä Euroopan unionin ympäristölainsäädännön osalta suomalaisten europarlamentaarikoiden äänestyskäyttäytymisessä Euroopan parlamentissa kaudella 2009–2014 sekä kansallisen intressin heijastumista erityistapauksena erottuvasta rikkidirektiivistä ja siitä käydystä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielma keskittyy lainsäädännön osalta EU:n ympäristölainsäädäntöön, sillä se on laaja ja koherentti kokonaisuus, hyvin ajankohtainen ja sen merkityksen voi odottaa kasvavan tulevaisuudessa. Euroopan parlamentti on taas kansallisen intressin näkökulmasta kiinnostava tarkastelukohde, sillä se on ylikansallinen toimija, joka on poliittisesti järjestäytynyt ylikansallisiin ryhmiin, vaikka europarlamentaarikot ovat kansallisesti valittuja. Aihe on ajankohtainen myös Suomessa syksyllä 2022 EU:n ennallistamisasetuksesta käydyn julkisen keskustelun valossa. Tutkielma tarkastelee kansallista intressiä kahden lähestymistavan kautta. Se perustuu mekaaniseen äänestyskäyttäytymisen määritelmään havainnoidessa kansallisen intressin ilmentymistä Euroopan parlamentissa sekä rikkidirektiivin kautta sisällölliseen kansallisen intressin analyysiin. Äänestyskäyttäytymisen analyysissä hyödynnetään Wojciech Słomczyńskin ja Dariusz Stolickin, Christel Koopin, Christine Rehin ja Edoardo Bressanellin sekä Tapani Raunion ja Wolfgang Wagnerin menetelmiä kansallisen intressin tunnistamisessa. Rikkidirektiivin laadullisen tarkastelun menetelmällinen lähtökohta on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Viitekehyksenä kansallisen intressin laadulliselle määritelmälle hyödynnetään David W. Clintonin ja Scott Burchillin kansallisen intressin käsitteitä kansainvälisessä politiikassa. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta osasta. Europarlamentaarikoiden äänestyskäyttäytymisen osalta aineistona toimivat Euroopan parlamentin täysistuntojen äänestyslistat ympäristölainsäädännön äänestyksissä kaudella 2009–2014. Rikkidirektiivistä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun osalta aineisto koostuu Helsingin Sanomien uutisarkiston rikkidirektiiviä käsittelevistä artikkeleista aikavälillä 2009–2022 sekä suomalaisten europarlamentaarikoiden puheenvuoroista rikkidirektiivin täysistunnossa. Keskeisenä ensimmäisenä tuloksena aineistosta erottuu pieni kansallisen intressin merkitys Euroopan parlamentissa ympäristölainsäädännön osalta: on harvinaista, että suomalaiset europarlamentaarikot äänestävät joukkona omaa ylikansallista ryhmäänsä vastaan. Tutkielman toisena keskeisenä tuloksena erottuu vahva kansallisen intressin ilmeneminen rikkidirektiivin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Rikkidirektiivi nähdään pääosin erittäin haitallisena Suomelle ja sen hyötyjä korostavat näkemykset ovat vähemmistössä. Rikkidirektiivin haitallisuuden näkemyksessä ilmenee erityisesti Clintonin näkemys kansallisesta intressistä ulkoisten uhkien torjumisena. Kansallisen intressin käsitteen täydellisen vangitsemisen haastavuus voidaan havaita myös aineistosta, jota tukee Burchillin ajatus kansallisesta intressistä sosiaalisena konstruktiona. Kansallinen intressi rikkidirektiivin keskustelussa ilmenee aineistosta nousseiden teemojen avulla, joita ovat huoli teollisuuden kustannusvaikutuksista, huoli Suomen kilpailukyvyn heikkenemisestä, epäoikeudenmukaiseksi koettu lainsäädäntö, työllisyysvaikutukset, hallituksen tuki- ja kompensaatiotoimet, Suomen maantieteellinen erityisasema, direktiivin terveys- ja ympäristöhyödyt, hyödyt suomalaisille yrityksille ja liiketoiminnalle sekä Suomen EU- vaikuttamisen oikea-aikaisuus. Rikkidirektiivi toimii myös laajempana esimerkkinä Suomen EU- vaikuttamisen onnistumisesta ja toimintatavoista: aineistossa havaitaan kritiikkiä Suomen EU- vaikuttamisen oikea-aikaisuudesta, mikä noudattaa samaa linjaa esillä olleen viitekehyksen kanssa. Rikkidirektiivi näyttäytyy poikkeuksellisena ympäristölainsäädäntönä Suomessa siitä käydyn julkisen keskustelun erityisen laajuuden ja kansallisen intressin ilmenevyyden vuoksi, mutta se on myös linjassa parlamentin äänestyskäyttäytymistä käsittelevän aiemman tutkimuksen kanssa. Kymmenen vuoden takainen rikkidirektiivin keskustelu tarjoaa perspektiiviä lähihistoriasta ja tutkielma pyrkii tuomaan näkökulmaa kansallisen intressin käsitteen näkymiseen ja sen ilmenemismuotoihin käytännössä.
  • Suutarinen, Ira (2021)
    Tutkielman aiheena on Euroopan metsäministerikonferenssit ja Suomen harjoittama metsäpolitiikka vuosina 1990–1998. Konferenssien taustalla oli metsien nousu kansainväliselle poliittiselle agendalle 1980-luvulla tropiikin metsäkadon myötä ja kestävää kehitystä käsitelleessä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa 1992. Myös kansallisella tasolla Suomen metsäpolitiikkaa uudistettiin voimakkaasti 1990-luvulla. Ensimmäinen Euroopan metsäministerikonferenssi järjestettiin Strasbourgissa 1990 Ranskan ja Suomen aloitteesta. Toinen metsäministerikonferenssi järjestettiin Helsingissä 1993 ja konferenssin teemana oli kestävä metsätalous. Helsingin konferenssin seurannassa tärkeäksi muodostui niin sanottu ”Helsinki-prosessi”, jossa kehitettiin yleiseurooppalaiset kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit, jotka hyväksyttiin kolmannessa metsäministerikonferenssissa Lissabonissa 1998, johon tutkielma rajautuu. Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten Euroopan metsäministerikonferenssit suhteutuivat ajanjakson laajalle levinneeseen metsäpolitiikan kenttään ja millaista metsäpolitiikkaa Suomi harjoitti metsäministerikonferenssien kautta. Tavoitteena on myös tarkastella, miten metsien kestävää käyttöä määriteltiin Helsingin metsäministerikonferenssissa ja sen seurannassa. Koska metsäministerikonferenssit ovat olleet maa- ja metsätalousministeriövetoisia, tutkimusaineistona on käytetty erityisesti maa- ja metsätalousministeriön sekä ulkoasiainministeriön arkistoaineistoa konferensseista, mutta myös julkaistua aineistoa. Soveltuvin osin on myös hyödynnetty muuta 1990-luvun kansainvälistä metsäpolitiikkaa käsittelevää julkaistua ja arkistoaineistoa. Tutkielman teoreettis-metodologinen lähestymistapa soveltaa erityisesti laadullista sisällönanalyysia ja politiikka-analyysin teorioita. Metsäministerikonferenssi -prosessin alkuvaiheen varsin vakiintumattoman toimintatavan voi nähdä muuttuneen rakenteeltaan selkeämmäksi Helsingin konferenssin jälkeen. Strasbourgin konferenssin substanssin painopisteet olivat tieteellisen yhteistyön lisäämisessä, vaikka sillä voi nähdä olleen myös yleispoliittisia merkityksiä. Helsingin konferenssi oli muutos poliittisempaan suuntaan ja konferenssissa käsiteltiin ajankohtaisia metsäpoliittisia aiheita YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin metsiä koskevien päätösten pohjalta. Metsien kestävää käyttöä määriteltiin erityisesti Helsingin konferenssin päätöslauselmassa H1 ”Euroopan metsien kestävän hoidon ja käytön yleisperiaatteet”, sekä konferenssin jälkeisessä kriteerien ja indikaattorien kehitystyössä. Euroopan metsäministerikonferenssit linkittyivät monin tavoin muihin metsäpoliittisiin prosesseihin. Esimerkiksi Helsinki-prosessi liitettiin valmistautumiseen 1995 järjestettyyn YK:n kestävän kehityksen toimikunnan metsiä käsittelevään kokoukseen, jossa päätettiin myös hallitustenvälisen metsäpaneelin perustamisesta. Kokouksessa Suomi myös tarjoutui järjestämään kansainvälisen kriteeri- ja indikaattoriseminaarin Helsingissä 1996. Suomen metsäpaneeliin liittyvään strategiaan kuului muun muassa aktiivinen osallistuminen kestävän metsien hoidon ja käytön kriteerien ja indikaattorien kehittämiseen. Tätä tavoitetta Suomi edisti myös Helsinki-prosessin kautta. Suomen roolin voi nähdä olleen merkittävä Euroopan metsäministerikonferenssien kannalta: sen lisäksi, että Suomi oli tekemässä aloitetta Ranskan kanssa, se kuului konferenssin järjestäjäorganisaatioon kaikissa kolmessa ensimmäisessä Euroopan metsäministerikonferenssissa.
  • Kettunen, Pauli S. (2023)
    Tutkielmassa tarkastellaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) vuorovaikutusta Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) kanssa vuosina 1975–1979. Aineistolähtöisen historiantutkimuksen menetelmin tutkielmassa käydään läpi EVA:n yhteydenpito SDP:hen tutkimusjaksolla ja tehdään tulkintoja ja johtopäätöksiä sen merkityksestä. Tärkeimpänä alkuperäisaineistona on EVA:n kirjeenvaihto vuosilta 1974– 1979, jota täydentävät valtuuskunnan elinten pöytäkirjat sekä arkistossa säilyneet muistiot. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään muun muassa Kalevi Sorsan ja Päiviö Hetemäen arkistoja, ja taustoittavaa aikalaisnäkökulmaa saadaan kolmesta haastattelusta. Alkuperäislähteistä tehdyt havainnot suhteutetaan aiempaan EVA:a ja SDP:tä käsittelevään tutkimukseen. EVA perustettiin 1974 ajamaan suomalaisen elinkeinoelämän etuja yleisen vasemmistolaisuuden hallitsemassa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa SDP nousi keskeiseksi vallankäyttäjäksi Suomen poliittisella kentällä. EVA aiheutti alkuun hämmennystä yhteiskunnan molemmilla laidoilla, sillä uudenlaisena organisaationa se näyttäytyi epämääräisenä ja hahmottomana. Jälkikäteen ajatuspajan käsitteen alle määriteltävissä oleva EVA tarkkaili SDP:n ja kommunistien toimintaa ja muodosti politiikan tilannekuvaa jäsenjärjestöilleen. Se lobbasi sosiaalidemokraatteja markkinatalousmyönteisemmän politiikan puolelle, mutta edisti myös elinkeinoelämän omien piirien myönteisempää suhtautumista SDP:n kanssa tehtävään yhteistyöhön. EVA näyttäytyy tutkielmassa keskeisenä suomalaisen konsensuksen rakentajana yhdessä SDP:n kanssa. Konsensuksen symboliksi nousseen Korpilammen konferenssin yhteydessä EVA:n vaikutus piilotettiin julkisuudelta, mutta jälkikäteen sen rooli on selvästi nähtävissä. Tutkielmassa todetaan EVA:n toimitusjohtaja Max Jakobsonin pitäneen SDP:tä keskeisenä elinkeinoelämän yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiselle ja ottaneen luottamuksellisen yhteyden rakentamisen SDP:n johtoon toimistonsa ydintehtäväksi. SDP puolestaan hyötyi EVA:sta päästessään keskustelemaan suoraan elinkeino-elämän edustajien kanssa. 1970-luvun politiikalle tyypillisesti yhteydet tapahtuivat julkisuuden ulkopuolella, ja ideologisten vastustajien keskinäinen kanssakäyminen koettiin molemmin puolin arkaluontoisena. Vuosien 1975–1977 aikana tapahtuneen varoivaisen alun jälkeen yhteys kuitenkin tiivistyi, ja vuonna 1978 EVA:n ja SDP:n suhde oli läheisimmillään. SDP:n edustajat esiintyivät säännöllisesti EVA:n järjestämissä tilaisuuksissa ja Kalevi Sorsan johtama puolue suostui myös käymään EVA:n kanssa järjestelmällisiä, valmisteltuja keskusteluja politiikan sisällöistä. Sorsaan kohdistuneet skandaalit, eduskuntavaalit ja pääministerin vaihtuminen Mauno Koivistoon hiljensivät EVA–SDP-yhteyttä vuoden 1979 aikana, mutta se ei katkennut kokonaan.
  • Spolander, Meri (2023)
    Tässä tutkielmassa on tehty diskurssianalyysi sairaanhoitajien vuoden 1995 työtaistelusta käydystä mediakeskustelusta Helsingin Sanomissa. Sairaanhoitajan ammatti on malliesimerkki naisvaltaisesta matalapalkkaisesta alasta, millä sukupuolten välistä palkkaeriarvoisuutta selitetään. Sairaanhoitajan ammattia määrittävät vahvat historialliset käsitykset naisten yhteiskunnallisesta asemasta ja roolista sekä sairaanhoitajiin liitetyistä ihanteista. Sairaanhoitajien työtaistelusta käydyn mediakeskustelun tutkimus tarjoaa täten myös näkökulmia laajempaan keskusteluun sukupuolten välisestä palkkaeriarvoisuudesta. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja sen analyysiä ohjaa diskurssianalyysin teoreettis-metodologinen viitekehys ja siihen sisältyvä sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan kielen käyttö on sosiaalista toimintaa ja todellisuuden rakentamista. Analyysiin otetaan vaikutteita etenkin kriittisen diskurssianalyysin suuntauksesta, jonka mukaan diskurssien ja yhteiskunnallisten rakenteiden suhde on kaksisuuntainen, eli yhteiskunnalliset rakenteet muovaavat diskursseja, mutta diskurssit ovat luonteeltaan tuottavia, joten ne uusintavat yhteiskunnallisia rakenteita. Tutkimuksen aineistona on vuoden 1995 sairaanhoitajien työtaistelusta käyty mediakeskustelu Helsingin Sanomissa eli keväällä 1995 Helsingin Sanomissa julkaistut sairaanhoitajien työtaistelua käsittelevät tekstit. Helsingin Sanomien sairaanhoitajien vuoden 1995 työtaistelua käsittelevää mediakeskustelua määrittivät syyllistämisen ja sivuuttamisen diskurssit, jotka korostivat turvallisuus- ja talouskysymyksiä, mutta yhdistyivät myös laajempaan diskurssiin sairaanhoitajien lakko-oikeudesta sekä sukupuolittuneen representaation diskursseihin. Nämä diskurssit pohjasivat aiempiin sairaanhoitajien ammattia ja yhteiskunnallista toimijuutta käsitteleviin diskursseihin, joiden mukaan sairaanhoito on naisille luonnostaan kuuluvaa kutsumustyötä, johon korkeamman palkan tavoittelu ja työtaisteluvoimakeinot eivät kuulu. Mediakeskustelussa syyllistettiin sairaanhoitajia heidän käymästään työtaistelusta ja täten sivuutettiin työtaistelun ja sitä kautta tavoiteltujen palkankorotusten tarve ja oikeutus. Sairaanhoitajien työtaistelua käsitelleen mediakeskustelun syyllistämisen ja sivuuttamisen diskursseilla toissijaistettiin sairaanhoitajien tarve ja oikeus työtaisteluun ja palkankorotuksiin. Samalla toissijaistettiin tavoitteet alan palkkakuopan poistamisesta ja laajemmin sukupuolten välisen palkkaeriarvoisuuden kaventamisesta. Mediakeskustelun diskurssit pohjasivat historiallisiin ja yhteiskunnallisiin sukupuolittuneisiin arvostuksiin sekä sukupuolten välisiin valtasuhteisiin, joita ne myös ylläpitivät. Täten hoitajalakosta käyty mediakeskustelu osaltaan ylläpiti sukupuolten välistä palkkaeriarvoisuutta.
  • Matero, Anni (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan Viron kirkkokiistaa Suomen ulkoministeriön sekä Suomen ortodoksisen kirkon toimijoiden näkökulmasta. Viron uudelleenitsenäistyttyä maassa oli kaksi kilpailevaa ortodoksista kirkkoa: Viron pääasiassa vironkielisistä koostuva Viron apostolinen ortodoksinen kirkko sekä neuvostoajalta maahan jäänyt Moskovan patriarkaatin alainen Viron ortodoksinen kirkko. Vuonna 1996 Viron valtiojohdon ja seurakuntien enemmistön pyynnöstä Viron apostolinen ortodoksinen kirkko palautettiin Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Kirkon väliaikaiseksi johtajaksi tuli Suomen ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Johannes. Kiista oli Virolle ja Venäjälle poliittinen. Tutkielmassa tarkastellaan, muodostuiko se sellaiseksi myös Suomessa. Lähdeaineistona toimii Suomen ortodoksisen kirkon hallussa oleva arkistomateriaali sekä ulkoministeriön arkistoaineistot. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään transnationaalista historiaa ja metodologisen nationalismin kritiikkiä, kun kiistan poliittisuutta sekä Viron ja Suomen suhteita kylmän sodan jälkeisessä maailmassa tarkastellaan kansallisvaltioiden sijasta myös Suomen ortodoksisen kirkon toimijoiden näkökulmasta. Kiista muodostui Suomessa poliittiseksi kysymykseksi, kun Venäjän federaatio ja Moskovan patriarkaatti halusivat käsitellä Suomea kiistan osapuolena. Suomen ulkopoliittiseksi linjaksi muotoiltiin, ettei valtiojohto ollut kiistassa osallisena eikä sillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen. Ulkoministeriössä tiedostettiin kiistan poliittiset elementit. Suomen ortodoksisen kirkon toimijat tiedostivat myös kiistan poliittisuuden, antoivat siitä rohkeitakin lausuntoja ja olivat yhteydessä Viron valtiojohtoon. Kiista valottaakin, miten Viron uudelleenitsenäistyttyä alikansallisella tasolla yhteydet Suomesta Viroon olivat tiiviitä, vaikka julkinen ulkopolitiikka suhtautui Virolle keskeiseen poliittiseen kysymykseen jopa välinpitämättömästi.
  • Hantula, Hannu (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee suomalaisyhteyksiä Muammar Gaddafin johtaman Libyan ydinvoimaohjelmaan vuosina 1977–1985. Näistä yhteyksistä käytetään tässä tutkielmassa termiä Libya-hanke, ja yhteydet on jaettu hankkeen ensimmäiseksi ja toiseksi vaiheeksi. Tutkielmassa selvitetään, mistä Libya-hankkeessa oli Suomen ja suomalaistoimijoiden osalta kyse, miksi suomalaiset vetäytyivät hankkeesta ja mikä oli poliittisten syiden merkitys vetäytymisen taustalla, ja mitä seurauksia hankkeella mahdollisesti oli. Hankkeen keskeinen elinkaari rekonstruoidaan aineiston avulla. Keskeisenä aineistona tutkielmassa ovat ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön atomitoimiston arkistot, joita täydennetään aikalaissanomalehtien uutisilla ja muilla kirjoituksilla. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan muodostivat laajan, monimutkaisen ja sekavan kokonaisuuden, jolla oli Suomen osalta niin ulko-, kauppa- kuin ydinsulkupoliittisia ulottuvuuksia. Libya-hankkeen saamaa poliittista merkitystä korostivat ydinvoiman ja ydinviennin voimakas poliittisuus sekä Libyan kyseenalainen maine niin ydinohjelmansa kuin muunkin politiikkansa ja toimintansa osalta. Libya-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa oli kyse suomalaisten yritysten pyrkimyksestä, valtionyhtiö Imatran Voiman johdolla, rakentaa ydinvoimala Libyaan yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen asema Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyönä kolmansissa maissa toi hankkeelle poliittista arvoa, ja saattoi antaa hankkeelle suojaa tiedossa olleisiin Libyaan kohdemaana liittyneisiin ongelmiin ja riskeihin nähden. Suomalaisyritysten vetäytymisessä yhteishankkeesta olivat taustalla sekä taloudelliset että poliittiset syyt. Merkkejä poliittisesta painostuksesta tämän vaiheen osalta ei ole nähtävissä. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan eivät rajoittuneet ainoastaan Neuvostoliiton kanssa suunniteltuun yhteishankkeeseen, vaan Suomen valtiolla ja useilla suomalaisyrityksillä oli laajoja ja vielä yhteishankkeen jälkeen jatkuneita suoria kahdenvälisiä yhteyksiä Libyaan. Toisessa vaiheessa Suomen valtio ajautui kiusalliseen tilanteeseen, kun ministeritasolla sovittua ydinvoima-alan kahdenvälistä yhteistyötä Libyan kanssa ei todellisuudessa oltu valmiita tekemään. Yhteistyöhön Suomessa omaksutun kielteisen kannan taustalla olivat ennen kaikkea poliittiset syyt. Libyan ydinvoimaohjelman muuttuminen suurvaltapoliittiseksi ristiriidaksi teki Libyan kanssa tehtävästä yhteistyöstä vahvasti ulkopoliittisen kysymyksen. Hankkeen toisessa vaiheessa Yhdysvallat kohdisti Suomeen vaikuttamista ja painostusta, jotta ydinvoima-alan yhteistyöstä Libyan kanssa olisi pidättäydytty. Tällä oli jossain määrin vaikutusta Suomen kannanmuodostukseen. Varsinaisia poliittisia tai kaupallisia seurauksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteishankkeen kaatumisesta tai Libyan tarjoamasta kahdenvälisestä yhteistyöstä kieltäytymisestä ei koitunut huolimatta esillä olleista uhkakuvista.
  • Raitaniemi, Jouko (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajien liennytys- ja aseidenriisuntapolitiikkaan keskittynyttä toimintaa sosiaalidemokraattisten ja demokraattissosialististen puolueiden kansainvälisen yhteistyöjärjestön Sosialistisen internationaalin piirissä vuosina 1976–1983. SDP:llä oli tällöin merkittävä rooli tässä Willy Brandtin puheenjohtamassa järjestössä, erityisesti Kalevi Sorsan johtaman aseidenriisuntaryhmän kautta. Keskeisimpiä tutkielmassa käytettyjä alkuperäislähteitä ovat syyskuuhun 2022 asti salattuna olleeseen Kalevi Sorsan arkistoon sekä SDP:n arkistoon sisältyvät Sosialistista internationaalia koskevat aineistot. Tutkielma kommentoi aiempaa Suomen sisä- ja ulkopolitiikan tutkimusta, sosialistisen internationalismin tutkimusta sekä laajempaa ”eurooppalaisen liennytyksen” tutkimusta, johon Brandt ja internationaali on usein kansainvälisessä tutkimuksessa liitetty. Pohjoiseurooppalaiset sosiaalidemokraatit pyrkivät jatkamaan supervaltojen välisen liennytyksen kariuduttua eurooppalaista liennytystä, jota Brandt tuki erityisen vahvasti, mutta tässä selvitettävää SDP:n roolia ei ole aiemmin kattavasti käsitelty. Kotimaisen ulottuvuuden osalta tutkielmassa avataan ”virallisen ulkopolitiikan” ja puoluetason kansainvälisen toiminnan suhdetta sekä sisäpolitiikan vaikutusta SDP:n kantoihin. Toimintaa ylipäätään pyritään arvioimaan sekä sen aatteellisten että reaali- tai valtapoliittisten perusteiden osalta. Tutkielmassa todetaan, että SDP tuki vakaasti Willy Brandtin liennytyslinjaa, mikä nosti puolueen asemaa internationaalissa. Myös kansainvälinen tilanne toimi SDP:n eduksi ja teki siitä juuri läntisten yhteyksien vuoksi muita suomalaispuolueita kiinnostavamman keskustelukumppanin Neuvostoliitolle. Hallitusvastuussa ollut SDP pyrki pysymään myös internationaalissa Suomen ”virallisen ulkopolitiikan” linjoilla, ja joskus roolit saattoivat sekoittua. Suomettumissyytteistä huolimatta SDP onnistui pitämään hyvät suhteet myös läntisiin veljespuolueisiinsa. SDP pyrki myös kehittämään internationaalin suhteita Neuvostoliittoon, mutta lisäksi piti kiinni tasapainottavista yhteyksistä Yhdysvaltojen hallitukseen jopa Ronald Reaganin kaudella, kun Washingtonin ja monien eurooppalaisten sosiaalidemokraattien suhteet olivat heikolla tasolla. Kun muilla puolueilla oli tarve arvostella kovin sanoin itäblokin ihmisoikeusloukkauksia tai Neuvostoliiton toimintaa Afganistanin ja Puolan tilanteiden suhteen Suomen linjan vastaisesti, ei SDP voinut tätä estää. Aseidenriisunnan suhteen puolue toimi eräänlaisena sovittelijana internationaalin erimielisten jäsenpuolueiden välillä. Paine asettua Naton euro-ohjuspäätöstä vastaan tuli vahvimmin Nato-maiden oppositiopuolueiden suunnalta, jolloin suomalaiset kuitenkin pyrkivät yleensä konsensuksellisiin kompromissiratkaisuihin. Korkean luokan valtiovierailuista huolimatta suurin merkitys tällä toiminnalla oli todennäköisesti SDP:lle itselleen. Joka tapauksessa aihe tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman Suomen ulkopolitiikan, kansainvälisen puoluetason toiminnan sekä laajemman kylmän sodan aikaisen kansainvälisen politiikan risteyskohtaan.
  • Ruokonen, Verna (2023)
    1960-luku oli Suomessa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen aikaa. Tällöin keskusteluun nousivat myös sukupuoliroolit. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten sukupuolisopimuksesta neuvoteltiin suomalaisessa aikakauslehdistössä vuosien 1966-1968 aikana. Tarkasteluun on valittu yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehti sekä naistenlehti Anna. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi on tehty teoriaohjaavasti. Valittu aineisto on kategorisoitu Raija Julkusen esittämän sukupuolisopimuksen ”ydinsisällön” mukaan. Julkusen mukaan Suomessa neuvoteltiin vuosien 1966-1975 aikana uudelleen sukupuolten suhteita yhteiskunnassa määrittänyt sukupuolisopimus. Tätä sopimusta Julkunen on kutsunut palkkatyösopimukseksi, sillä sopimuksen keskiössä olivat naisten, myös perheellisten, palkkatyön normalisointi ja sen edellytykset. Laura Saarenmaa puolestaan on esittänyt, että sukupuolisopimuksen neuvottelua käytiin politiikan lisäksi muilla areenoilla, kuten aikakauslehdissä. Tutkielma kuuluu sukupuolihistorian tutkimuskenttään. Sukupuolisopimus ymmärretään säännöiksi, vastavuoroisiksi velvollisuuksiksi ja oikeuksiksi, jotka määrittävät sukupuolten keskinäisiä suhteita ja paikkoja yhteiskunnassa. Sukupuolisopimuksen taustalla vaikuttaa sukupuolijärjestelmä, joka perustuu hierarkian ja eron periaatteille. Nämä käsitteet on yhdistänyt ruotsalainen historioitsija Yvonne Hirdman, ja tässä tutkielmassa käsitteet ymmärretään ennen kaikkea niin kuin suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ovat niitä Suomen kontekstiin soveltaneet. Julkisuuden käsitteen avulla puolestaan perustellaan, miksi aikakauslehdet ovat relevantteja tutkimuskohteita: ne osallistuvat demokratialle tärkeään julkiseen keskusteluun siitä, mistä puhutaan, ja miten puhutaan. Tutkielman johtopäätös on, että tarkastelemani aikakauslehdet osallistuivat aktiivisesti sukupuolisopimuksen neuvotteluun aikakaudella. Ne seurasivat aktiivisesti sukupuolirooleista käytyä keskustelua, ja lehtien sivuilla tuotiin erilaisia näkökulmia, mielipiteitä sekä ratkaisuehdotuksia esille. Lehdissä nähtiin sukupuolisopimusta kyseenalaistavia ja uudelleenneuvottelevia puheenvuoroja. Osassa teksteistä neuvotteluun otettiin neutraali kanta tai ylläpidettiin vanhaa sukupuolisopimusta, jossa miehen ja naisen toiminnan alueet olivat eriytyneet yhteiskunnassa. Neuvottelua käytiin etenkin siitä, miten perheellisten naisten ansiotyön edellytyksiä tulisi parantaa. Myös aborttioikeuden laajentamisesta sekä ehkäisystä käytiin keskustelua. Naisten laajentuvaa yhteiskunnallista osallistumista nostettiin erilaisin esimerkein esille sekä naisten kapeaa poliittista roolia kyseenalaistettiin. Miehen perinteisen roolin kyseenalaistaminen näkyi etenkin siinä, miten isyydestä neuvoteltiin.