Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Political History"

Sort by: Order: Results:

  • Martikainen, Kara (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin eri toimielinten ulkopoliittisia kantoja liittyen Syyrian arabi-kevään tapahtumiin ja sisällissotaan vuosina 2011–2015. Eri toimielinten näkemyksiä tarkastellaan pääasiassa suojeluvastuun periaatteen ja suvereniteetin rajalla käydyn keskustelun näkökulmasta, jolloin nämä kaksi nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi sekä muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Samalla tutkielmassa käsitellään unionin ulkopolitiikan johdonmukaisuuden ja toisaalta epäjohdonmukaisuuden teemoja. Euroopan unionin tunnuslause on ”moninaisuudessaan yhtenäinen” ja usein unionin ulkopolitiikassa nostetaan esiin ”yhdellä äänellä puhuminen”, jolloin näiden teemojen käsittely tulee tutkimusasetelman vuoksi myös yhdeksi osa-alueeksi tutkielmaan. Lähestymistapa on käsite-historiallinen ja EU:ta käsitellään monitasoisen hallinnan lähestymistavan avulla. Tutkimusaineisto koostuu EU:n eri toimielinten päätöslauselmista, päätelmistä, kannanotoista ja suosi-tuksista. Näillä asiakirjoilla EU:n toimielimet ilmaisevat poliittisia kantojaan ja näkemyksiään. Tässä tutkielmassa ei käsitellä unionin eri toimielinten sisäisiä keskusteluita. Pääasiassa tarkasteltavat toimielimet ovat Euroopan unionin neuvosto, Euroopan unionin ulkosuhdehallinto ja Euroopan parlamentti. Aineisto koostuu noin 124 asiakirjasta, joka muodostaa kokonaisuudessaan noin 800 sivuisen aineiston. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Aineistoanalyysi alkaa Syyrian arabikevään tapahtumista ja ulottuu EU:n maaliskuussa 2015 julkaisemaan Syyria-strategiaan. Aineistoanalyysin esitystapa on kronologinen. Syyrian tapahtumia tarkastellaan suojeluvastuun ja suvere-niteetin linssien läpi tilanteen muotoutuessa. Tutkimustulokset vastaavat suurelta osin tutkielman hypo-teeseja: Euroopan parlamentti näyttäytyy vahvana suojeluvastuun periaatteen kannattajana, kun taas unionin ulkosuhdehallinnon ja neuvostojen kannoissa suojeluvastuu ei ylitä valtion suvereniteettia. Tässä tarkastelussa nähdään myös eroavaisuuksia toimielinten ulkopoliittisten kantojen johdonmukaisuuden välillä. Suvereniteetin näkökulmasta suurvaltojen intressit ylittivät ihmisten suojelun velvoitteen. EU näyttäytyy kuitenkin vahvana humanitaarisen avun ja ihmisoikeuksien kannattajana.
  • Suutarinen, Ira (2021)
    Tutkielman aiheena on Euroopan metsäministerikonferenssit ja Suomen harjoittama metsäpolitiikka vuosina 1990–1998. Konferenssien taustalla oli metsien nousu kansainväliselle poliittiselle agendalle 1980-luvulla tropiikin metsäkadon myötä ja kestävää kehitystä käsitelleessä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa 1992. Myös kansallisella tasolla Suomen metsäpolitiikkaa uudistettiin voimakkaasti 1990-luvulla. Ensimmäinen Euroopan metsäministerikonferenssi järjestettiin Strasbourgissa 1990 Ranskan ja Suomen aloitteesta. Toinen metsäministerikonferenssi järjestettiin Helsingissä 1993 ja konferenssin teemana oli kestävä metsätalous. Helsingin konferenssin seurannassa tärkeäksi muodostui niin sanottu ”Helsinki-prosessi”, jossa kehitettiin yleiseurooppalaiset kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit, jotka hyväksyttiin kolmannessa metsäministerikonferenssissa Lissabonissa 1998, johon tutkielma rajautuu. Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten Euroopan metsäministerikonferenssit suhteutuivat ajanjakson laajalle levinneeseen metsäpolitiikan kenttään ja millaista metsäpolitiikkaa Suomi harjoitti metsäministerikonferenssien kautta. Tavoitteena on myös tarkastella, miten metsien kestävää käyttöä määriteltiin Helsingin metsäministerikonferenssissa ja sen seurannassa. Koska metsäministerikonferenssit ovat olleet maa- ja metsätalousministeriövetoisia, tutkimusaineistona on käytetty erityisesti maa- ja metsätalousministeriön sekä ulkoasiainministeriön arkistoaineistoa konferensseista, mutta myös julkaistua aineistoa. Soveltuvin osin on myös hyödynnetty muuta 1990-luvun kansainvälistä metsäpolitiikkaa käsittelevää julkaistua ja arkistoaineistoa. Tutkielman teoreettis-metodologinen lähestymistapa soveltaa erityisesti laadullista sisällönanalyysia ja politiikka-analyysin teorioita. Metsäministerikonferenssi -prosessin alkuvaiheen varsin vakiintumattoman toimintatavan voi nähdä muuttuneen rakenteeltaan selkeämmäksi Helsingin konferenssin jälkeen. Strasbourgin konferenssin substanssin painopisteet olivat tieteellisen yhteistyön lisäämisessä, vaikka sillä voi nähdä olleen myös yleispoliittisia merkityksiä. Helsingin konferenssi oli muutos poliittisempaan suuntaan ja konferenssissa käsiteltiin ajankohtaisia metsäpoliittisia aiheita YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin metsiä koskevien päätösten pohjalta. Metsien kestävää käyttöä määriteltiin erityisesti Helsingin konferenssin päätöslauselmassa H1 ”Euroopan metsien kestävän hoidon ja käytön yleisperiaatteet”, sekä konferenssin jälkeisessä kriteerien ja indikaattorien kehitystyössä. Euroopan metsäministerikonferenssit linkittyivät monin tavoin muihin metsäpoliittisiin prosesseihin. Esimerkiksi Helsinki-prosessi liitettiin valmistautumiseen 1995 järjestettyyn YK:n kestävän kehityksen toimikunnan metsiä käsittelevään kokoukseen, jossa päätettiin myös hallitustenvälisen metsäpaneelin perustamisesta. Kokouksessa Suomi myös tarjoutui järjestämään kansainvälisen kriteeri- ja indikaattoriseminaarin Helsingissä 1996. Suomen metsäpaneeliin liittyvään strategiaan kuului muun muassa aktiivinen osallistuminen kestävän metsien hoidon ja käytön kriteerien ja indikaattorien kehittämiseen. Tätä tavoitetta Suomi edisti myös Helsinki-prosessin kautta. Suomen roolin voi nähdä olleen merkittävä Euroopan metsäministerikonferenssien kannalta: sen lisäksi, että Suomi oli tekemässä aloitetta Ranskan kanssa, se kuului konferenssin järjestäjäorganisaatioon kaikissa kolmessa ensimmäisessä Euroopan metsäministerikonferenssissa.
  • Hantula, Hannu (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee suomalaisyhteyksiä Muammar Gaddafin johtaman Libyan ydinvoimaohjelmaan vuosina 1977–1985. Näistä yhteyksistä käytetään tässä tutkielmassa termiä Libya-hanke, ja yhteydet on jaettu hankkeen ensimmäiseksi ja toiseksi vaiheeksi. Tutkielmassa selvitetään, mistä Libya-hankkeessa oli Suomen ja suomalaistoimijoiden osalta kyse, miksi suomalaiset vetäytyivät hankkeesta ja mikä oli poliittisten syiden merkitys vetäytymisen taustalla, ja mitä seurauksia hankkeella mahdollisesti oli. Hankkeen keskeinen elinkaari rekonstruoidaan aineiston avulla. Keskeisenä aineistona tutkielmassa ovat ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön atomitoimiston arkistot, joita täydennetään aikalaissanomalehtien uutisilla ja muilla kirjoituksilla. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan muodostivat laajan, monimutkaisen ja sekavan kokonaisuuden, jolla oli Suomen osalta niin ulko-, kauppa- kuin ydinsulkupoliittisia ulottuvuuksia. Libya-hankkeen saamaa poliittista merkitystä korostivat ydinvoiman ja ydinviennin voimakas poliittisuus sekä Libyan kyseenalainen maine niin ydinohjelmansa kuin muunkin politiikkansa ja toimintansa osalta. Libya-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa oli kyse suomalaisten yritysten pyrkimyksestä, valtionyhtiö Imatran Voiman johdolla, rakentaa ydinvoimala Libyaan yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen asema Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyönä kolmansissa maissa toi hankkeelle poliittista arvoa, ja saattoi antaa hankkeelle suojaa tiedossa olleisiin Libyaan kohdemaana liittyneisiin ongelmiin ja riskeihin nähden. Suomalaisyritysten vetäytymisessä yhteishankkeesta olivat taustalla sekä taloudelliset että poliittiset syyt. Merkkejä poliittisesta painostuksesta tämän vaiheen osalta ei ole nähtävissä. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan eivät rajoittuneet ainoastaan Neuvostoliiton kanssa suunniteltuun yhteishankkeeseen, vaan Suomen valtiolla ja useilla suomalaisyrityksillä oli laajoja ja vielä yhteishankkeen jälkeen jatkuneita suoria kahdenvälisiä yhteyksiä Libyaan. Toisessa vaiheessa Suomen valtio ajautui kiusalliseen tilanteeseen, kun ministeritasolla sovittua ydinvoima-alan kahdenvälistä yhteistyötä Libyan kanssa ei todellisuudessa oltu valmiita tekemään. Yhteistyöhön Suomessa omaksutun kielteisen kannan taustalla olivat ennen kaikkea poliittiset syyt. Libyan ydinvoimaohjelman muuttuminen suurvaltapoliittiseksi ristiriidaksi teki Libyan kanssa tehtävästä yhteistyöstä vahvasti ulkopoliittisen kysymyksen. Hankkeen toisessa vaiheessa Yhdysvallat kohdisti Suomeen vaikuttamista ja painostusta, jotta ydinvoima-alan yhteistyöstä Libyan kanssa olisi pidättäydytty. Tällä oli jossain määrin vaikutusta Suomen kannanmuodostukseen. Varsinaisia poliittisia tai kaupallisia seurauksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteishankkeen kaatumisesta tai Libyan tarjoamasta kahdenvälisestä yhteistyöstä kieltäytymisestä ei koitunut huolimatta esillä olleista uhkakuvista.
  • Mantila, Roosa (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa pyritään tuomaan näkökulmaa siihen, minkälainen Suomi–Neuvostoliitto-seuran rooli oli kulttuurivaihdossa vuosina 1960–1969, ja vaikuttiko vuonna 1960 solmittu kulttuurivaihtosopimus Suomen roolin muuttumiseen kulttuurivaihdon osapuolena passiivisesta aktiivisemmaksi. Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurivaihtoa tarkastellaan pehmeän vallan teoreettisesta viitekehyksestä. Kulttuurivaihtoa tarkastelen nimenomaan aikakauden musiikkivaihdon avulla. Ennen musiikin ajateltiin olevan absoluuttista, johon maalliset asiat eivät pystyneet vaikuttamaan. Nykyisin musikologisen tutkimuksen myötä on ymmärretty, että musiikki taidemuotona resonoi ympäröivänsä kanssa. Musiikin tulkitseminenkin on riippuvaista siitä, kuka sitä tulkitsee ja missä. Musiikkia on hyödynnetty politiikan välineenä, sekä käytetty yhteisöjen mobilisoinnissa ja pehmeän vallan välineenä. Musiikkia jaotellaan taidemusiikkiin ja populaarimusiikkiin. Tämän eron määritteleminen on merkittävä osa tutkielmaani, sillä se selittää kulttuurivaihdossa ilmenevää musiikkia, ja yhteisöjen ja valtioiden asenteita erilaisia musiikin muotoja kohtaan. Miksi taide- ja kansanmusiikki korostuivat 1960-luvun musiikkivaihdossa, kun taas populaarimusiikki loisti poissaolollaan. Musiikkivalintoihin liittyy poliittisia valintoja, ja ne näkyivät etenkin Neuvostoliiton kulttuurivaihdossa esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa. Neuvostoliiton johto määritteli, minkälaisen taiteen kuluttaminen maassa oli hyväksyttävää. Tämä näkyi siinä, minkälaisia taiteilijaryhmiä Neuvostoliitto lähetti maastaan ulos, ja vastavuoroisesti vastaanotti sisään. Suomi–Neuvostoliitto-seuran historian eritteleminen ja kuljettaminen mukana läpi Suomen kylmän sodan historian tärkeimpien vaiheiden on tässäkin tutkimuksessa tärkeää. SNS oli organisaationa suurin kulttuurivaihdon toimija suomalaisella kentällä, ja sen rooli vain vahvistui kulttuurivaihtosopimuksen myötä. Käyn tutkielmassani läpi SNS:n arkistoja, tutkien etenkin taiteilijavaihtoa, kirjeenvaihtoa, sekä erilaisia sopimuksia ja toimintasuunnitelmia. Tutkielman johtopäätöksinä esittelen, että kulttuurivaihtosopimuksella voidaan väittää olleen kulttuurivaihtoa valtiollistava rooli, ja musiikkia hyödynnettiin julkisuusdiplomatiassa, pehmeän vallankäytön välineenä. 1970-luvulla suomalaisten yleinen asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli myötämielinen, johon SNS:llä saattoi olla osavaikutuksensa. Suomen vaikutusta Neuvostoliittoon 1960-luvun kulttuurivaihdossa ei pystytä tässä tutkielmassa erittelemään, mutta se voisi olla varteenotettava tutkimuskysymys jatkotutkimusta ajatellen.
  • Virri, Esko (2022)
    Tämä tutkielma keskittyy nettipokerin kehitykseen Suomessa, vuoden 2010 arpajaislakiin ja sen ympärillä käytyyn keskusteluun pokerilehdistössä ja muualla mediassa. Internet toi Suomen kansallisille rahapelimonopoleille uusia kilpailijoita. Hallituksen asettama rahapelifoorumi aloitti toimintansa vuonna 2004 ja toi esityksensä nettipokerin estämisestä osana lapsipornosensuurilakia julkisuuteen helmikuussa 2007. Hanke ei edennyt, kun vastuuministeri Susanna Huovinen torppasi ajatuksen ja vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen asetettiin uusi arpajaislain uudistamista koskeva hanke. Tutkimuskysymyksiksi on määritelty kysymykset ”Mitkä tekijät johtivat vuoden 2010 arpajaislain uudistukseen?” ja ”Miten arpajaislain uudistus vaikutti nettipokerin kehitykseen Suomessa?”. Hypoteesiksi arvioidaan, että arpajaislakiuudistukseen vaikuttivat poliitikkojen tarve puolustaa monopolia, mutta myös toisaalta lisätä sen tuottamaa rahavirtaa. Päätöksenteossa olivat lisäksi mukana pelimonopolien edustajat, virkamiehet ja rahapelaamiseen liittyvät sidosryhmät. Ulkomaiset peliyhtiöt ja Euroopan Unioni toimivat suomalaisten päättäjien kannalta lähinnä häiriötekijöinä, mutta niiden toiminnalla oli merkittävä vaikutus arpajaislain sisällön muotoutumiseen. Nettipokerin suosion kasvettua valtaviin mittoihin myös äänestäjien näkökulmasta tuli merkittävä: vuoden 2007 vaaleissa nousi esille ehdokkaiden suhtautuminen nettipokerin blokkaamiseen. Nettipokeria ja nettipelaamista on laajemmin tutkittu erityisesti ongelmapelaamisen näkökulmasta, mutta lainsäädännön kehitystä, arpajaislain muutosta sekä näiden vaikutuksia ei akateemisessa tutkimuksessa ole merkittävästi tutkittu. Työssä käytetään pääasiallisena aineistona laajaa suomenkielisten pokerilehtien tarjontaa etenkin vuosilta 2006–2012 ja tukiaineistona muuta mediauutisointia sekä virallisten tahojen dokumentteja. Tutkielman havainnot osoittavat, että Suomessa päättäjillä ei ollut halua tai aikomusta luopua pelimonopolista. Suomen kolmeen yhtiöön jaettu pelimonopoli joutui osin ulkoisen kilpailun kohteeksi jo ennen nettipokerin suosion kasvua, kun Veikkauksen netissä tarjoama vedonlyönti joutui kilpailemaan ulkomaisten kilpailijoiden kanssa. Ulkoiset olosuhteet ovat vaikuttaneet lainsäädäntötyöhön – etenkin Euroopan Unionin harjoittama monopolin oikeutuksen uudelleenarviointi sekä toimet Euroopassa vapaan kilpailun edellytysten parantamiseksi rahapelialalla ovat vähentäneet monen toimijan pyrkimyksiä rajoittaa kilpailua. Yksityisten peliyhtiöiden edustajia ei hyväksytty valtion asettamiin toimielimiin suomalaisen rahapelilainsäädännön uudistamiseksi. Myös pelaajien edustus niissä jäi vähäiseksi. Rahapelimonopolien osalta etenkin Raha-automaattiyhdistyksen kiinnostus laajentaa toimintaansa internetissä kääntyi alun kielteisestä asenteesta positiiviseksi. Kansallinen nettipokeri ei saanut suurta menestystä, mutta Raha-automaattiyhdistyksen nettikasinosta tuli uusi merkittävä rahanlähde monopoliyhtiölle. Arpajaislain osalta pokerinpelaajat ja peliyhtiöt eivät onnistuneet saamaan kunnolla ääntään kuuluviin lainsäädäntöprosessin aikana. Osasyynä oli molempien tahojen hajanaisuus: Suomen Pokerinpelaajat ry:n toimintaa haittasivat keskinäiset ristiriidat ja peliyhtiöt taas pyrkivät vaikuttamaan keskusteluun ilman yhteistä koordinointia. Kokonaisuutena lainsäädäntökeskusteluun pääsivät osallistumaan suljettujen ovien takana vain monopolille myötämieliset poliitikot ja virkamiehet. Pelimonopoli jatkui kolmen monopoliyhtiön toimesta uuden arpajaislain voimaantulon jälkeen, eikä suomalaisilta nettipokerin pelaajilta estetty pääsyä ulkomaisille pelisivustoille. Lakimuutoksen suurimmat vaikutukset olivat ulkomaisten peliyhtiöiden Suomeen kohdistetun mainonnan siirtyminen ulkomaisille toimijoille ja siten nettipokerin näkyvyyden vähentyminen suomalaisessa katukuvassa. Tärkeimpänä johtopäätöksenä tutkielmassa havaitaan, ettei Suomessa ollut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä minkäänlaista poliittista tahtoa luopua suomalaisten peliyhtiöiden monopoleista. Monopolien taloudellinen nettovaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on miljardiluokkaa ja tämä raha on sitouttanut poliitikot, kolmannen sektorin toimijat ja median vahvasti pelimonopolin tueksi.
  • Sinko, Siiri (2022)
    Euroopan yleisradiounionin perustama yleisradioyhtiöiden välinen Eurovision laulukilpailu on järjestetty ja televisioitu vuosittain jo yli 65 vuoden ajan. Se kuuluu maailman pitkäikäisimpiin ja suosituimpiin viihdeohjelmiin. Kilpailu on monin tavoin kytkeytynyt politiikkaan, nationalismiin ja yhteisen eurooppalaisen arvopohjan ideologiaan. Kulttuuripoliittisesta näkökulmasta poplaulukilpailun historia heijastelee sitä, miten ideologisen Lännen ja länsimaalaisuuden historia kietoutuvat populaarimusiikkikulttuuriin ja länsimaalaisen kulttuurillisen post-modernin syntyyn. Tutkielma keskittyy ennen kaikkea Euroopan ja poliittiskulttuurillisen Lännen idean väliseen suhteeseen Euroopan näkökulmasta. Keskiössä on läntisen itseymmärryksen malli (auto-oksidentalismi) sekä eurooppalaisen identifikaation suhde Lännen ideaan. Tutkielmassa kysytään, miten Länsi ja siihen liittyvä narratiivi yhtäältä omaksutaan ja toisaalta torjutaan Eurovision-kilpailuesitysten muodostamassa narratiivissa, ja mitä omaksumisen tapa kertoo kuvitellun Euroopan sijoittumisesta suhteessa Länteen ja Yhdysvaltoihin kylmän sodan aikana, nykypäivänä ja toisaalta tulevaisuudessa. Keskeisenä aineistona on käytetty laulukilpailun lähetyksiä vuosilta 1966, 1979 ja 2017. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty lähetyksiin ja kilpailuesityksiin koko kilpailun historian ajalta. Aineistosta tehdyistä havainnoista siirrytään havaintojen jaotteluun laajempiin, Länsi-suhteeseen liittyviin temaattisiin kokonaisuuksiin aikaisemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Lopuksi pohditaan sitä, miten aineistosta löydetyt merkitykset representoivat laajempaa poliittiskulttuurillista maailmaa ja sen mahdollista tulevaisuutta. Auto-oksidentalismia ja länsimaalaisen identiteetin määrittymistä ennen kylmää sotaa, sodan aikana ja sen jälkeen on pyritty avaamaan ja yhdistämään aineistomateriaaliin käyttämällä antropologian alalla muotoiltuja teorioita oksidentalismista (mm. James G. Carrier, Alastair Bonnett), kansainvälisen politiikantutkimuksen näkemyksiä amerikkalaistumisesta ja sen roolista länsimaalaisen ideologisen blokin ylläpitämisessä (mm. Alexander Stephan) sekä Eurovision laulukilpailuun perehtyvän tutkimuksen huomattavimpia tutkielmia (mm. Dean Vuletic). Poplaulun yhteiskunnallista merkitystä on pyritty käsittelemään sisäistämällä popmusiikkikulttuurin tutkimuksen päämetodeja (mm. Simon Frith). Valitun menetelmän avulla kyetään havainnoimaan ainoastaan kilpailukappaleen tekijöiden ja tulkitsijoiden käyttämiä keinoja ja niiden toistuvuutta, ei kuulijan tai katsojan tulkintaa merkityksestä. Tutkielman keskeisiin tuloksiin kuuluu se, että länsimaalaisuutta pyritään omaksumaan monin erilaisin muotokeinoin, mutta toisaalta myös torjumaan erityisesti silloin, jos sen koetaan esimerkiksi amerikkalaistumisen tai eurooppalaisen universalismin muodossa uhkaavan jotakin läheisempää tai ”juurevampaa” identiteettiä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että läntisen omaksuminen on hallitseva tendenssi Eurovision laulukilpailun kilpailuesityksissä. Läntisen torjuminen näyttäytyy yleensä osana Lännen sisäistä kehitystyötä. Kun tutkitaan erityisesti laulukilpailun suhdetta ideologisen Lännen tulevaisuuteen, huomataan kilpailussa kenties tendenssi kohti homogenisaatiota, mutta toisaalta myös musiikillisia hybridigenrejä ja yleisetnisiä nimittäjiä. Idän ja Lännen vastakkainasettelu korvautuu kuvitellun menneisyyden ja pelätyn tulevaisuuden vastinpareilla. Kuviteltu menneisyys on humaaneihin arvoihin perustuvaa omalähtöistä yhteisöllisyyttä, kun taas tulevaisuuden dystopia on ylhäältä käsin saneltua, universalismiksi naamioitua homogenisaatiota. Uusien maailmanpoliittisten kriisien edessä on kuitenkin liian aikaista todeta, että Lännen rooli identifikaation kohteena olisi jäänyt pelkästään implisiittiseksi taustajuonteeksi eurooppalaisessa populaarimusiikkikulttuurissa – kenties Länsi tulee lähitulevaisuudessa jälleen nousemaan entistä selkeämmän poliittiskulttuurisen identifikaation kohteeksi.
  • Pamuksuzer, Ayse Eda (2019)
    The resignation of Kazakhstan’s first and only president, Nursultan Nazarbayev, has brought attention to Kazakhstan’s political regime and the political structure it maintained since its establishment. Regardless of Nazarbayev’s resignation from the presidency post, he still holds great power. Thus, this thesis focuses on Nazarbayev, still a relevant actor and a critical figure in understanding the political conditions in Kazakhstan. This thesis discusses the political structure that Nazarbayev built and maintained. In this thesis, the structure is stated to be preserved through different forms of monitoring and control, however surveillance on telecommunication channels is made the focus. Surveillance on telecommunication channels does not only allow the political structure to be preserved but also upholds the ontological security of the leader in control of the structure. This thesis introduces the changing telecommunication surveillance regulations and practices and discusses them in detail. Even though the state surveillance that targets telecommunication is justified for its security impact on the society, it can also be seen as a tool for ontological security of the people deploying it. Further exploration of telecommunication surveillance and its impacts suggests that there can occur ontological security dilemmas within the state, concerning the leader and the society. The members of society may not achieve ontological security as a result of the surveillance practices that target them, whereas the leader or the other political figures can reinforce their ontology. Although being present elsewhere, the concepts of ontological security, surveillance and ontological security dilemma are studied specifically in the context of Kazakhstan.
  • Tuominen, Teemu (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kotouttamispolitiikassa esiintyviä ongelmanmäärittelyjä 2017-2019. Tutkielmassa kotouttamispolitiikka mielletään osaksi kansallista identiteettipolitiikkaa, minkä vuoksi tutkielmassa tarkastellaan myös käsityksiä ja myyttejä suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Eduskunnan tarkastusvaliokunta käynnisti kesäkuussa 2017 tutkimushankkeen, jonka tavoitteena oli kotouttamistoimenpiteiden toimivuuden selvittäminen. Hankkeen lopuksi valiokunta antoi tammikuussa 2019 valvonta-aiheestaan mietinnön, jossa se esitteli konkreettisia kotouttamisen uudistusehdotuksia. Silloisen työministerin Jari Lindströmin mukaan oli myönnettävä, että Suomessa on epäonnistuttu kotouttamisessa. Tutkielman tavoitteena on paikantaa epäonnistumisen taustalla olevat ongelmanmäärittelyt peilaten niitä käsityksiin suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Tutkielman analyysityökaluna käytetään Carol Bacchin ’What is the problem represented to be?’ -analyysiä eli WPR-analyysiä. WPR-analyysin avulla aineistosta tunnistetaan politiikanteon taustalla vaikuttavia ennakko-olettamuksia ja totuuksia sekä niiden pohjalta syntyviä ongelmanmäärittelyitä. Tutkielman pääasiallisena aineistona käytetään Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimushankkeen tuottamia tutkimusraportteja, valiokunnan antamaa mietintöä sekä eduskuntakeskustelua mietinnöstä. Suomalaisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan käsityksiä kuvaavana aineistona käytetään niiden historiallista kehitystä ja rakentumista esiin tuovaa kirjallisuutta. Aineiston esiin nousevat Suomen kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyt ovat monialaisia ja toimijakohtaisia. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä ja kansanedustajien puheenvuoroissa ongelmanmäärittelyiden taustalla esiintyy ennakko-otaksumia, jotka pohjaavat vastaanottavan yhteiskunnan ja kotoutujien kulttuurien ja arvojen erilaisuuksien vertailuun. Kotoutumisen ongelmanmäärittelyjen painopiste on kotoutujien yhteiskunnan toimintaan osallistumisen, kielen oppimisen, työpaikan hankkimisen ja yhteiskunta-arvojen omaksumisen tehostamisessa. Tutkimusraporteissa esitettyjä käytännön ongelmia, kuten resurssien ja laadun tarpeen turvaaminen, palveluiden järjestämisen sirpaleisuus sekä tilastotiedon vajavaisuus tuodaan myös esiin mietinnössä ja eduskuntakeskustelun puheenvuoroissa, mutta niiden painoarvo jää vähäiseksi suhteessa tehostamistarpeeseen. Aineiston analyysin pohjalta havaitaan, että kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden fokus on kotoutumista edistävien tekijöiden arvioinnissa. Sen sijaan kotoutumista estävät tekijät jäävät lähes kokonaan huomiotta. Kotouttamisen epäonnistumisen arviointi tuotetaan osittain irrallisena osana suomalaista yhteiskuntaa ja kansallista identiteettipolitiikkaa. Aineistosta nousee esiin kotouttamispolitiikan käsitteistön monitulkintaisuus, sillä aineiston toimijat käyttävät tiedostamattaan käsitteitä keskenään sekaisin. Erityisesti käsitteiden kotoutuminen ja kotouttaminen monitulkintaisuus aineistossa luo varjon kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden täsmälliseen analysointiin. Tutkielman tulokset paljastavat kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden taustalla vaikuttavia ennakko-olettamuksia ja totuuksia sekä niiden puutteita. Lisäksi tutkielman havainnot aiheen käsitteistön monitulkintaisuudesta osoittavat laajempaa tarvetta käsitteiden uudelleenmäärittämiselle ja muokkaamiselle.
  • Vasara, Valeria (2021)
    Tutkimus käsittelee uhkakuvien rakentamista Suomen, Ruotsin ja Viron poliittisen johdon kuvaamina 90-luvun puolivälissä. Vertailevalla analyysilla kartoitetaan, millaisia eroja ja yhteneväisyyksiä uhkakuvien kehyksissä ilmenee, ja millaista turvallisuuskäsitystä ne edustavat. Tulkitsemalla puhetapoja selvitetään uhkakuvien merkityssisältöjä ja perusteita niiden poliittiseen käyttöön. Uhkakuvia tarkastellaan historian, viholliskuvien, identiteettipolitiikan, sosiokulttuurisen kontekstin ja intressien valossa. Tutkimuksessa sovelletaan laadullista sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia. Analyysi pohjaa turvallisuus- ja uhkakuvateoriaan sekä sosiologisiin näkökulmiin. Aineistona käytetään Ulkoministeriön arkiston dokumentteja ja asiakirjoja, turvallisuuspoliittisia virallisjulkaisuja ja poliittisten päättäjien puheita. Jarno Limnéllin tutkimus ”Suomen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa” (2009) ja Sverker Oredssonin teos ”Svensk Oro: Offentlig fruktan i Sverige Under 1900-talets Senare Hälft” (2003) ovat keskeisiä hyödynnettäviä tutkimuksia. Venäjä, lähialueiden epävakaus, alueelliset konfliktit, asevarustelu, ympäristöongelmat, järjestäytynyt rikollisuus ja pakolaisuus muodostavat aineiston pohjalta keskeisimmät uhkakuvat. Suomen ja Ruotsin uhkapuhunnan eroavaisuudet näkyvät laajuudessa ja sävyssä. Suomea ja Viroa yhdistää identiteettipoliittinen motiivi. Venäjällä on merkittävä rooli jokaisen uhkaymmärryksessä, myös uusien uhkien suhteen. Läntisen Euroopan normit yhtenäistävät uhkakuvia, ja kansalliset turvallisuuskäsitykset näkyvät merkityseroissa. Uhkakuvia hallitsee historiallisten tottumusten ja muuttuneen maailman välinen jännite, jossa turvallisuutta tehdään uudelleen. Muutoksen vastinparina on perinteisten turvallisuusmääritteiden jatkuvuus, sotilaallis-poliittiset uhkat. Epävarmuuden tuntemusta käytetään vahvasti uhkien perustelussa. Uhkakuvien diskursiivisella laajentamisella turvallisuuspolitiikka sopeutetaan muuttuneeseen kontekstiin.
  • Engelberg, Anton (2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Valtiotieteiden maisteri Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Engelberg Anton Matti Olavi Työn nimi: Pohjoismainen yhteistyö ja Baltian ankkuroiminen muuhun Eurooppaan: Ruotsin odotukset Suomen EU-jäsenyysprojektista 1992–1994 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Tammikuu 2021 Sivumäärä: 90 Avainsanat: Euroopan unioni, Euroopan integraatio, EU-jäsenyys, pohjoismainen yhteistyö, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suomi, Ruotsi, Baltia. Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Ohjaaja Pauli Kettunen Tiivistelmä: Tutkielma käsittelee Ruotsin valtiojohdon suhtautumista Suomen ulkopoliittiseen suunnanmuutokseen kohti EU-jäsenyyttä vuosien 1992–1994 aikana. Aihe on ajankohtainen Itämeren alueen turvallisuuspoliittisen keskustelun myötä. Tutkielmassa hyödynnetään Reinhart Koselleckin määritelmää odotushorisontista, jonka mukaan yksilön kokemukset ja odotukset ovat nykyhetkeen heijastuvia käsityksiä menneestä ja tulevasta. Tutkielman pääasiallinen lähdeaineisto koostuu Ruotsin ulkoministeriön (Utrikesdepartementet) arkistossa säilytettävistä Ruotsin Helsingin suurlähetystön raporteista vuosilta 1992–1994 koskien Suomen EU-jäsenyysneuvotteluja ja pohjoismaista yhteistyötä. Ruotsin Helsingin lähetystön raporteissa käsiteltiin Venäjän tilannetta aluksi enemmän turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, kun maa oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sekavassa tilassa. Lähetystöraporteissa nähtiin luontevana, että pohjoismainen yhteistyö jatkuu unionin jäseninä. Erilaista suhtautumista yhteistyön luonteeseen havaittiin kuitenkin siinä, tulisiko maiden muodostaa EU:n sisään omia etujaan ajava ryhmittymä. Ruotsissa Pohjoismaita ja laajempaa Itämeren aluetta käsiteltiin aineiston perusteella alueellisena intressiblokkina, mitä suomalaiset poliitikot puolestaan vierastivat. Raporteista oli nähtävissä Ruotsin valtiojohdon huoli Saksan vaikutusvallan kasvusta Suomessa. Ruotsin ja Suomen EU-jäsenyyksien odotettiin tarkastellulla ajanjaksolla vaikuttavan myönteisesti Baltian maiden tulevaan kehitykseen. Pääministeri Carl Bildtin Ison-Britannian hallitukselta saamaa länsimaiden Baltian-politiikan koordinointitehtävää voidaan pitää osoituksena siitä, että nämä odotukset heijastivat laajempia länsimaisia tavoitteita.
  • Kalliosaari, Milja (2022)
    Tämä maisterintutkielma tarkastelee, miten poliittiset tulkinnat näyttäytyivät 1930- ja 1990-luvuilla käydyissä valtiopäiväkeskusteluissa koskien Suomen poikkeustilalainsäädäntöä. Poikkeustilalainsäädännöllä tarkoitetaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa perustuslaillisesti kriisin seurauksena vallankäytön keskittämisen yleensä vain keskeisille hallintoelimille. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten tulkinnat uhkakuvista, laillisuudesta ja vallankäytöstä näyttäytyivät ja ilmenivät valtiopäiväpöytäkirjoissa ja -asiakirjoissa, vaikuttaen kokemukseen siitä, miten ja millaisin ehdoin vallankäyttöä kriisissä tuli toteuttaa. Lainsäädäntöä koskevaa keskustelua rajataan Erving Goffmanin kehysanalyysillä neljän tarkastelukehyksen kautta, joiden tarkoituksena on tuoda esiin, miten päättäjien poliittiset tulkinnat näyttäytyivät poikkeustilalainsäädännöstä käydyssä keskustelussa. Tulkintoina voidaan pitää yksilötasoisia odotuksia ja maailmankuvia. Kehyksillä pyritään teorialähtöisesti hahmottamaan, miten kansalaisyhteiskunnan ja vallan suhde vaikutti laista käytyyn keskusteluun, millaisia näkemyksiä lain tarkkuuden suhteen esitettiin, millaisiin uhkakuviin laissa pyrittiin vastaamaan ja missä määrin muut valtiot toimivat esimerkkinä tai vertailukohtana lainsäädännölle. Suomi on valittu tarkastelukohteeksi sen omalaatuisen historiansa takia: Valtion määrittävä turvallisuuspoliittinen asema syntyi 1900-luvulla yhdistelmästä ulko- ja sisäpoliittisia jännitteitä. Tarvittiin lainsäädäntö, joka kykeni parhaalla tavalla ottamaan huomioon erilaiset turvallisuusalueet. Sen tuli olla tiukka, jotta ulkopoliittisen selkkauksen sattuessa laki ei jättänyt kansainväliselle yhteisölle tulkinnanvaraa Suomen koskemattomuudesta. Toisaalta lain tuli olla kykenevä vastaamaan sisäisiin rauhattomuuksiin niin, että vallan jatkuvuus voitiin taata. Erilaiset tekijät näin päällekkäin ja suhteessa toisiinsa rajasivat kriisilainsäädännön toimintatilaa. Tutkimus yhdistelee näkökulmissaan muun muassa Bryan Rooneyn analyysiä poikkeustilojen hallintaan vaikuttavista muuttujista, Antero Jyrängin tulkintoja suomalaisesta oikeusfilosofiasta, sekä Giorgio Agamben tulkintoja poikkeustilojen problematiikasta. Analyysi avaa näin kehityskaaria poikkeustilalainsäädännöstä käydyn keskustelun taustalla. Tutkimus osoittaa, ettei lainsäädännöstä käyty keskustelu määrittänyt ainoastaan poikkeustiloja: keskustelussa neuvoteltiin niin puolueiden välisistä valtasuhteista kuin suomalaisen valtion identiteetistä. Keskeiseksi valtiovallan ja yhteiskunnan suhdetta määrittäväksi tekijäksi muodostuikin ontologinen kysymys siitä, mikä todella oli se kansa, jota tuli suojella ja kenellä oli oikeus asettua sen turvaajaksi. Lainsäädännön kautta myös itse poikkeustilat problematisoitiin, herättäen kysymyksen siitä, missä määrin ja miten poikkeustiloja todella voitiin tai tuli säädellä. Tulkintojen kautta hahmotettiin laajemmin Suomen paikkaa osana Eurooppaa ja kansainvälisiä valtarakenteita, näin kiteytyen kysymykseen siitä, mitä tarkoitti olla länsimainen valtio ja mihin Suomi sopi tässä rakennelmassa. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, missä määrin poliittiset päättäjät todella ovat kykeneviä tekemään päätöksiä kansakunnan kohtalosta kriisissä, jos päätösprosessien taustalla vaikuttavat tulkinnat eivät ole jaettuja. Toisaalta se jättää laajemmin pohtimaan poikkeustilojen kykyä toteuttaa hallintaa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti, mikäli lainsäädäntö itsessään politisoituu osana käsittelyprosessia.
  • Trapnowski, Sessi (2022)
    Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.
  • Kanerva, Katri (2020)
    Euroopan talous- ja rahaliitto voidaan nähdä huipentumana kehitykselle, jossa Euroopan poliittista yhtenäisyyttä edistetään taloudellisen integraation keinoin, jatkumona Pariisin sopimuksessa alkunsa saaneelle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on selvää, ettei talous- ja rahaliittoa voida kattavasti selittää vain yhdestä näkökulmasta. Aiemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa useiden Euroopan maiden talous- ja rahaliiton jäsenyyspäätöksen on todettu olleen lähinnä poliittinen. Analysoitaessa päätöksenteon perusteluita on kuitenkin otettava huomioon aiheen sekä poliittinen että taloudellinen puoli. EMU-jäsenyyttä koskevan päätöksenteon perustan voi todella vahvistaa vain ottamalla tarkasteluun mukaan myös päätöksentekotilanteessa esitetyt taloudelliset perustelut. Suomi ja Ruotsi tarjoavat tätä tarkoitusta varten erinomaisen tutkimusalustan, sillä 1990-luvun puolivälissä maat muistuttivat toisiaan paitsi yhteiskuntamallin ja kulttuurin myös kansantalouden piirteiden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ja ruotsalaisten kansanedustajien käyttämiä taloudellisia argumentteja, viittauksia ja väitteitä, joita esitettiin maan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä käsitelleissä keskeisimmissä valtiopäiväkeskusteluissa vuosina 1996–1998. Tarkastelun pyrkimyksenä on valottaa Suomen ja Ruotsin poliittisten päättäjien päätöksenteon perusteluja maan jäsenyydestä talous- ja rahaliitossa. Suomen eduskunnan osalta tarkastellaan täysistuntojen pöytäkirjoja 20.–21.5.1997 sekä 14.–16.4.1998. Ruotsin osalta tarkastellaan valtiopäivien debatt i kammaren -debattien pöytäkirjoja (riksdagens protokoll) 6.11.1996, 5.6.1997 ja 4.12.1997. Tutkielman metodina käytetään historiantutkimukselle perinteistä aineistolähtöistä tutkimustapaa, jota täydennetään argumentaatioanalyysillä ja tieteen retoriikalla. Tutkimusvaiheessa aineistosta on tunnistettu ne puheenvuorojen osat, joissa on taloudellista sisältöä. Näitä tekstikatkelmia on tarkasteltu lähemmin sen selvittämiseksi, onko kyseessä taloudellinen tai taloustieteelliseen tutkimukseen tukeutuva perustelu maan jäsenyydelle talous- ja rahaliitossa. Analyysin ytimessä on näiden havaintojen vertaileminen hallituksen ja opposition välillä ja kesken sekä Suomen ja Ruotsin välillä. Viimeisessä vaiheessa tehdyt havainnot on luokiteltu EMU:n hyötyjä ja haittoja koskevan aiemman tutkimuksen perusteella loogisen analysoimisen ja tutkimuskysymyksiin vastaamisen mahdollistamiseksi. Tutkielman keskeisimmät tulokset voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensinnäkin sekä Suomessa että Ruotsissa talous- ja rahaliiton vaikutukset työttömyystasoon saivat merkittävästi huomiota. Maiden keskusteluteemojen suurin eroavaisuus koski palkkajoustoja ja niiden ehkäisyä, joita käsiteltiin Suomessa kaikkien osapuolten puheenvuoroissa kaikissa tarkastelluissa täysistunnoissa, mutta Ruotsissa ei juurikaan. Toiseksi sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneet keskittyivät jäsenyyttä kannattaneita voimakkaammin kysymyksen taloudellisiin ydinkohtiin. Kolmantena havaintona on, että Suomessa myös EMU:n kannattamiselle esitettiin suhteessa enemmän taloudellisia perusteluja kuin Ruotsissa, jossa puolestaan korostettiin Suomea enemmän talous- ja rahaliiton jäsenyyden avulla saavutettavissa olevia vaikutusmahdollisuuksia kansainväliseen rahapoliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen ensimmäisen johtopäätöksen mukaan talous- ja rahaliiton jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan argumentoitiin taloudellisten perustelujen, viittausten ja väitteiden avulla pitkälti samalla tavalla Suomessa ja Ruotsissa. Maat tekivät siten pääasiassa samanlaisten taloudellisten perustelujen nojalla vastakkaiset ratkaisut. Toisena johtopäätöksenä on, että Suomen ja Ruotsin parlamentaarisen kentän eroavaisuuksilla ja puolueiden keskinäisillä valtasuhteilla vaikuttaa olleen keskeinen rooli maiden päätöksenteossa talous- ja rahaliiton jäsenyydestä, mikä vahvistaa entisestään käsitystä politiikan ja talouden voimakkaasta yhteen kietoutumisesta. Tutkielman kolmantena johtopäätöksenä voidaan kuitenkin todeta, että taloustieteellisen tutkimuksen perusteella sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneilla edustajilla oli esittää painavampia perusteluja liiton ulkopuolelle jäämiseksi kuin jäsenyyden puolustajilla. Lisäksi suoraan tutkielman tutkimuskysymyksistä irrallisena neljäntenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että talous- ja rahaliiton jäsenyyskysymys on ollut sekä suomalaisille että ruotsalaisille kansanedustajille vaikea asiakysymys, jonka täysipainoinen pohtiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi vaatinut selvästi syvällisempää taloudellista osaamista.
  • Hormio, Otto (2022)
    Tämä tutkielma tarkastelee yhteiskuntasopimus-käsitettä julkisessa keskustelussa työmarkkinapoliittisessa kontekstissa Suomen yhteiskuntasopimusneuvotteluiden yhteydessä vuosina 1991 ja 2015. Tutkielman lähteinä käytetään Helsingin sanomien julkaisemia uutisia, mielipidekirjoituksia ja muita julkaisuja kyseisiltä ajankohdilta. Käsitehistoriaa, kehysanalyysiä ja tapaustutkimusta hyödyntäen kerätystä aineistosta on koottu yhteiskuntasopimusta kuvaavaa dataa, josta on pyritty muodostamaan yhteiskuntasopimuksen käsite työmarkkinapoliittisessa kontekstissa. Yhteiskuntasopimus on klassinen yhteiskuntafilosofinen käsite, jolla on pyritty selittämään valtion olemassaolon syytä. Nimeä yhteiskuntasopimus käytti ensimmäisenä geneveläisranskalainen valistusajan filosofi Jean-Jacques Rousseau. Hän pyrki filosofisen teorian kautta perustelemaan, miksi ihmiset ovat antaneet osan oikeuksistaan ja vapauksistaan hallitsijalle. Rousseaun teoriaa on verrattu tässä tutkielmassa muodostettuun työmarkkinapoliittisen yhteiskuntasopimuksen käsitteeseen ja pyritty selvittämään onko kyseessä sama vai kaksi erillistä käsitettä. Suomessa yhteiskuntasopimus on tullut esiin julkisessa keskustelussa työmarkkinapoliittisena käsitteenä. Vuosina 1991 ja 2015 Suomen Keskustan johtamat porvarihallitukset ovat käyneet työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteiskuntasopimusneuvotteluita. Tämän käsitteen merkitystä ei kuitenkaan ole kunnolla avattu julkisesti, vaan poliitikot ovat jättäneet sen merkityksen avoimeksi. Se on lähinnä nähty uutena nimenä tulopoliittiselle kokonaisratkaisulle. Johtopäätöksenä yhteiskuntasopimuksen nähtiin tarkoittavan kolmikantaa, jossa hallitus pyrki viemään tulopolitiikkaa parlamentaarisempaan suuntaan. Yhteiskuntasopimuksessa tulopolitiikka toteutuu kokonaisratkaisuna, joka on vahvasti yhteydessä porvarihallitusten harjoittamalle politiikalle. Käsitteellä on myös Suomessa vahvat yhteydet keskustalaiseen politiikkaan. Nimen yhteiskuntasopimus kolmikanta sai 1970-luvun Britanniasta, jossa hallituksen ja ammattiliiton välillä tehtiin Social Contract -niminen sopimus. Johtopäätös on, että tällä yhteiskuntasopimuksella on monia yhteisiä piirteitä Rousseaun teorian kanssa, mutta kyseessä on kaksi erillistä käsitettä. Työmarkkinapoliittisessa yhteiskuntasopimuksessa on hyödynnetty klassista yhteiskuntasopimusteoriaa, josta myös käsitteen nimikin on lainattu.
  • Eskelinen, Roy (2022)
    This thesis studies the discussion over the Estonian citizenship issue in the United Nations (UN) and in Organisation for Security and Co-operation in Europe (OSCE) from 1993 to 1997. The citizenship question refers to a case, where Estonia, according to its state-continuum paradigm, restored its pre-Soviet citizenship legislation. As a consequence, all people residing in its territory, besides people eligible for citizenship according to the pre-Soviet law, became stateless. The case of Estonian citizenship is part of the bigger paradigm change in minority questions in post-Cold War world. The thesis’ primary sources are gathered from public online archives of the aforementioned organisations. The sources consist of correspondences and other relevant documents related to the topic. The sources are analysed by small-state realism and strategic culture theories, which help to analyse the internal factors, i.e., the long-term ambition of politically allying with the West and the trauma of Soviet occupation, that had an effect Estonia’s use of language in diplomatic arenas. This framework is then combined with speech-act theory and new rhetoric’s audience centricity, which reveal the external factors that determined the factors that had to be considered in manifesting the national-strategy. Comparing the speech-acts from two separate forums reveals how a big state affects the use of language of a small-state. In the UN, Estonia mainly defends its citizenship policy against Russia’s torrent of human rights accusations related to mainly Russian speaking non-citizens in Estonia – even though the UN found no signs of arbitrary deprivation of citizenship nor human rights infringements. In the OSCE the lack of contestation results in mutually cooperative relationship aiming to integrate non-citizens via the framework provided by Estonia. In the end, Estonia is able to defend its citizenship policy on both fronts.
  • Alanen, Valpuri (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden välisten toisen maailmansodan aikaisten suhteiden merkitystä suomalaisessa muistikulttuurissa. Seurustelusuhteet ovat muodostaneet merkittävän symbolin Suomen ja natsi-Saksan jatkosodan aikaiselle yhteistyölle. Yhteistyö muodostaa osan Suomen vaikeasta historiasta, ja se on ollut vähemmän muistettu teema kuin muut toisen maailmansodan tapahtumat. Tutkielma keskittyy siihen, millainen kulttuurinen merkitys suomalais-saksalaisilla seurustelusuhteilla on, miksi ne ovat olleet suosittuja aiheita erityisesti fiktiivisissä kulttuurituotteissa ja mitä niiden avulla on yritetty sanoa. Aihetta lähestytään sukupuolittuneen kansallisuuden ja kulttuurisen muistin teorioiden muodostamasta näkökulmasta. Tutkielman aineiston muodostaa kolme suomalaista elokuvaa, Pojat (1962), Angelan sota (1984) ja Kätilö (2015). Teokset ovat lajityypiltään historiallisia elokuvia. Elokuvat sekä kumpuavat muistikulttuurista että rakentavat sitä, ja siksi ne muodostavat hedelmällisen aineiston menneisyyden merkitysten tutkimiselle. Tutkielmassa rakennetaan elokuvien analysointia varten menetelmä, joka mahdollistaa audiovisuaalisten teosten syvällisen ja systemaattisen tarkastelun. Suhteiden kulttuurista merkitystä analysoidaan seurustelusuhteiden esitysten muutosten ja pysyvyyden, suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden representaatioiden ja vaikean historian hallinnan näkökulmista. Teemojen käsittelytavat ovat muuttuneet monipuolisemmiksi ja syvemmiksi ajan saatossa. Erityisesti seurustelusuhteiden esitysten moninaistuminen ja naiskuvan avartuminen ovat raivanneet tietä Saksan ja Suomen välisen yhteistyön laajemmalle käsittelylle. Seurustelusuhteiden ja yhteistyön problematisoinnin painotukset ovat kääntyneet päälaelleen: kun 1960-luvulla naisten toimijuus seurustelusuhteissa esitettiin moraalisesti kyseenalaisena, 2010-luvulla ongelmallisena näyttäytyivät saksalaisten teot ja suomalaisten suhde niihin, ei itse seurustelu. Myös holokaustia on alettu esittää osana Suomen vaikeaa historiaa. Tutkielma osoittaa, että vaikeaa historiaa käsitellään edelleen sukupuolittuneesti. Naisten esittäminen tapahtumien toimijoina ja uhreina toimii ensisijaisena keinona kipeän menneen käsittelylle. Suhteiden ja sen toimijoiden avulla hahmotellaan käsitystä siitä, keiden kanssa yhteistyötä on jatkosodassa tehty. Keskittymällä seurustelusuhteisiin ja naiseuteen on luotu sekä kuvaa jaetusta menneestä että rakennettu mielikuvia sukupuolesta ja kansallisuudesta. Vaikean historian käsittelyn sukupuolittuneisuus vaikuttaa siihen, miten käsitämme kansallisena yhteisönä jaettua menneisyyttämme ja identiteettiämme.
  • Järvinen, Aleksi (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten Suomen kansainvälistä asemaa on määritelty Krimin miehityksen jälkeisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, erityisesti liittyen kysymykseen Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Tarkastelun kohteena oleva ajanjakso alkaa Krimin miehityksestä helmikuussa 2014 ja päättyy vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon eduskuntakäsittelyyn joulukuussa 2016. Tutkielman pääasiallisena aineistona on ulkopoliittisten päätöksentekijöiden tutkimusajankohtana pitämät puheet, joita täydennetään valikoiduilla asiantuntijakannoilla. Vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko sekä siihen liittyvä prosessi ja eduskuntakeskustelut käsitellään tutkielmassa omassa luvussaan. Aihetta lähestytään identiteetin käsitteen kautta, eli tutkielman pyrkimyksenä on analysoida, miten Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista identiteettiä on määritelty osana tutkittavaa keskustelua. Tästä näkökulmasta ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun ytimessä on kysymys Suomen asemasta ja roolista maailmassa, ja miten eri toimijat sitä hahmottavat. Tutkielman tarkoituksena onkin täydentää aiempaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun tutkimusta sekä tuoreella aineistolla että tutkimustraditiossa parin viime vuosikymmenen aikana esiin nousseella identiteettipoliittisella näkökulmalla. Ukrainan kriisin herättämässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa korostui toisaalta Venäjän toimia tuomitseva sekä Euroopan unionin yhtenäisyyttä painottava läntinen linja, toisaalta paluun teki aiempaa vahvempi kansallinen ja pienvaltiorealistinen painotus. Näiden yleislinjojen pohjalta Suomelle ehdotettiin tutkimusajankohtana useita ulkopoliittisia rooleja ja identiteettejä, joita tuodaan esiin tässä tutkielmassa. Vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa päädyttiin lopulta eräänlaiseen kompromissiin näiden erilaisten tulkintojen välillä. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on osaltaan rakentanut tasapainoista ulkopoliittista identiteettiä Suomelle pilarimallinsa kautta. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin nähdä, että Suomen kansainvälisen asemoitumisen yleissuunta on Krimin miehityksen jälkeisessä tilanteessa ollut kohti länttä.
  • Maijala, Matilda (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kansanedustajien eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissaan tekemiä viittauksia ja vertauksia muihin Pohjoismaihin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä aiheita ja teemoja koskien Suomen tilannetta verrataan muiden Pohjoismaiden tilanteisiin tai tehtyihin päätöksiin. Tutkimus asettuu osaksi Pohjoismaiden sekä kylmän sodan päättymisen historiaa. Tutkimus nojaa vahvasti siihen, että Pohjoismaat ovat olleet kautta historian Suomelle luonnollinen vertailukohde yhteisen historia sekä samankaltaisen poliittisen, maantieteellisen, taloudellisen ja sosiaalisen aseman takia. Etenkin Ruotsi on nähty Suomessa usein isovelimäisenä roolimallina, jonka tekemisiä ja päätöksiä Suomessa on seurattu tiiviisti. Tutkimuksessa tarkasteltava ajankohta on alkuvuosi 1992, jolloin Suomi oli uudenlaisen tilanteen edessä Neuvostoliiton hajottua loppuvuonna 1991 ja Euroopan integraatiokehityksen kiihtyessä samalla. Kylmän sodan päätyttyä Suomella oli ensikertaa mahdollisuus tehdä muitakin kuin vahvasti puolueettomuuspolitiikkaan nojaavia ulkopoliittisia päätöksiä ja päästä mukaan kehittyvään ja tiivistyvään Eurooppaan. Tutkimuksessa käytettävä aineisto on luonnollisesti eduskunnan täysistuntopöytäkirjat 1–26 vuoden 1992 valtiopäiviltä. Metodina tässä tutkimuksessa on käytetty sisällönanalyysia sekä aineistolähtöistä laadullista analyysia. Tutkimuksen keskeiseksi tulokseksi voidaan määritellä se, että ylivoimaisesti eniten viittauksia ja vertauksia muihin Pohjoismaihin tehtiin EY-jäsenyyteen liittyen. Pienemmissä määrin myös muun muassa talous, työllisyys ja työttömyys sekä maatalous herättivät keskustelussa viittauksia Pohjoismaihin. Toinen merkittävä tulos on se, että eniten viittauksia tehtiin Ruotsiin, mutta viittauksia oli muihinkin Pohjoismaihin sekä yleisesti Pohjoismaihin. Johtopäätöksenä tutkimuksessa esitetään, että yleinen kansainvälinen tilanne ja Suomen vapautuminen puolueettomuuspolitiikastaan osaltaan vaikuttivat siihen, että suosituin aihe verrata muihin Pohjoismaihin oli EY-jäsenyyttä koskevat aihealueet. Tästä voidaan myös päätellä, että suomalaiset kansanedustajat ovat nähneet muiden Pohjoismaiden arviot ja kokemukset merkityksellisiksi ja tärkeiksi ottaa huomioon isossa ja tärkeässä poliittisessa päätöksessä koskien EY-jäsenyyttä. Lisäksi se, että Ruotsiin viitattiin kaikista Pohjoismaista ylivoimaisesti eniten, vahvistaa ajatusta siitä, että Ruotsi on Suomelle erittäin tärkeä verrokkimaa, jonka päätöksiä seurataan Suomessa tarkasti ja usein myös mallia ottaen.
  • Suihkonen, Tuomas (2022)
    Maisterintutkielmassa selvitetään, miksi Rakennusliiton merkittäväksi tavoitteeksi nousi pääalansa talonrakennusalan yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän saavuttaminen. Rakennusalan yrityskohtainen luottamusmiesjärjestelmäkokeilu eri vaiheineen ja sen lopullinen saavuttaminen sijoittuivat vuosien 1984–1992 välille. Yritykset alkoivat hyödyntämään aliurakointia yhä enemmän 1980-luvulla, mikä loi epävarmuutta luottamusmiesjärjestelmään. Luottamusmiesjärjestelmän yrityskohtaisuudella Rakennusliitto tavoitteli järjestelmän jatkuvuutta, varmuutta sekä parempaa otetta työpaikoista. Aiemmin yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän puuttuminen oli syönyt Rakennusliiton omia resursseja. Rakennusliiton yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän tutkiminen avaa uudenlaisen tirkistysikkunan perinteisen työmarkkinapolitiikan historiaan, jota on usein tutkittu kolmikannan näkökulmasta. Yrityskohtainen luottamusmiesjärjestelmä luotiin aikana, jolloin 1990-luvun lama oli iskenyt erityisesti rakennusalaan sekä Rakennusliittoon, ja Suomessa toimi työnantajamyönteinen Esko Ahon hallitus. Tämä vaikutti siihen, ettei työntekijäpuoli saanut juuri parannuksia työehtosopimuksiin. Suomen 1990-luvun lama on nähty myös taitekohtana, jonka jälkeen ay-liikkeen voima on hiipunut, ja sen jäsenmäärä on lähtenyt laskuun. Tutkielman metodina on käytetty historiankirjoituksen lähdekriittistä menetelmää. Tutkielma on tehty narratiivisesta näkökulmasta. Tutkielman tärkeimmät aineistot ovat Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta löytyvät Etelä-Suomen ja Länsi-Savon sanomalehdet, Rakennusliiton toimintasuunnitelmat, liittokokousten ja hallituksen pöytäkirjat, työehto-osaston yhteenvedot ja arviot työehtosopimuskierroksista. Tutkielmaa varten on haastateltu myös Rakennusliiton entisiä työntekijöitä. Tutkielma päättyy analysointiin rakennusalan luottamusmiesjärjestelmän nykyisistä käytännöistä, sen tulevaisuudesta sekä tämänhetkisestä työmarkkinapolitiikan tilanteesta. Koko luottamusmiesjärjestelmä kehittyi Rakennusliiton ajamaan suuntaan työnantajaosapuolen vastustuksesta huolimatta, koska Rakennusliitto oli asettanut uudistuksen niin isoksi kysymykseksi työehtosopimuksia laadittaessa. Tästä johtopäätöksenä voi esittää, että yleinen käsitys koko ammattiyhdistysliikkeen heikentymisestä 1990-luvun laman aikana ei täysin pidä paikkansa Rakennusliittoon osalta. Rakennusliiton yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän tutkiminen antaa tietoa siitä, miksi rakennusalan yrityskohtainen luottamusmiesjärjestelmä muodostui Rakennusliiton toimintakohteeksi 1980- ja 1990-luvulla, ja miten Rakennusliitto saavutti yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän.
  • Urmas, Saara (2020)
    Tutkimuksen aiheena on tarkastella Suomen sisällissodan julkista muistamista satavuotismerkkivuonna 2018. Sisällissodan julkista muistamista hallitsi pitkään voittaneen valkoisen osapuolen vapaussotatulkinta. Muistokulttuuri muuttui vähitellen moniäänisemmäksi ja punaisen osapuolen näkökulma nousi mukaan julkiseen muistamiseen erityisesti 1960-luvulta lähtien. Viimeisten vuosikymmenten aikana sisällissotaa on käsitelty laajalti eri näkökulmista ja esillä ovat olleet varsinkin osapuolten harjoittama terrori, muistitieto ja naisten rooli sekä kokemukset. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista sisällissodan julkinen muistaminen merkkivuonna oli, miten sisällissotaa tuona vuonna käsiteltiin ja mitä asioita muistamisessa korostettiin. Tutkimuksessa vertaillaan kahta julkisen muistamisen muotoa keskenään sekä tarkastellaan, miten merkkivuoden aikainen muistelu suhteutuu sisällissodan aiempaan muistokulttuuriin. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta eri julkisen muistamisen muotoa, jotka ovat sodan valtiollinen muistaminen sekä kirjallisuuden kautta tapahtunut muistelu. Valtiollisen muistamisen osalta aineistona on merkkivuotta varten perustetun Muistovuosi 1918 -hankkeen taustamateriaalit, tiedot valtionjohdon osallistumisesta merkkivuoden tapahtumiin sekä valtionjohdon sisällissotaa käsittelevät puheenvuorot. Kirjallisuuden osalta aineistona toimii vuosina 2017-2019 julkaistu sisällissotaa käsittelevän tieto- ja kaunokirjallisuuden julkaisukenttä. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja tutkimustulokset sidotaan osaksi aiempaa tutkimusta ja sisällissodan muistokulttuuria. Valtio otti sisällissodan muistamisessa melko hillityn linjan. Tapahtumien järjestämisen osalta suurin rooli oli kansalaisyhteiskunnalla valtion toimiessa taustalla tukena. Valtionjohto päätti muistamisessa korostaa eheyttä ja sovintoa sekä keskittyä sisällissodan jälkeiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen. Valtionjohdon puheenvuoroissa nostettiin vahvasti esiin Suomen menestystarina, nousu kahtiajakautuneesta köyhästä maasta yhdeksi maailman menestyneimmäksi maaksi. Sovintoa ja eheyttä korostava linja oli valtionjohdolta tietoinen valinta, mutta tästä linjasta poikkesi puolustusministeri Jussi Niinistö, jonka puheenvuorot puolustivat vapaussotanäkökulmaa. Kirjallisuudessa sisällissodan muistaminen oli hyvin aktiivista ja erityisesti sisällissotaa käsitteleviä tietokirjoja julkaistiin merkkivuoden tienoilla suuri määrä. Sekä tieto- että kaunokirjallisuudessa sisällissotaa lähestyttiin moniäänisesti ennen kaikkea paikallisesta ja yksilöiden näkökulmasta. Sisällissodan satavuotismerkkivuosi synnytti paljon julkista muistamista. Valtiollinen muistaminen oli vähäeleistä, kun taas kirjallisuudessa sisällissotaa muisteltiin hyvin ahkerasti. Kirjallisuus myös käsitteli laajasti sisällissotaan liittynyttä väkivaltaa ja inhimillistä kärsimystä, valtion jättäessä ne muistamisessa vähemmälle huomiolle. Valtiollinen muistaminen pysyi yleisellä tasolla, kun taas kirjallisuudessa tapahtunut muistaminen oli lähempänä yksilöiden tasoa. Sisällissodan merkkivuosi osoitti, että sisällissodan muistokulttuurissa on sadan vuoden aikana päästy tilanteeseen, jossa sotaa voidaan käsitellä eri näkökulmista ja muistella yhteisesti. Täysin neutraalia muistaminen ei kuitenkaan ole, vaan sisällissota herättää edelleen tunteita.