Browsing by study line "Politics and Organizations"

Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka tuotantoeläinten yhteiskunnallista asemaa ja arvoa määriteltiin eläinten hyvinvointilain valmistelussa. Tutkimus kytkeytyy yhteiskunnallisen eläintutkimuksen viitekehykseen ja tarkemmin eläinpolitiikan tutkimukseen, jonka keskiössä on kysymys eläimiin liittyvistä yhteiskunnallisista määrittely- ja arvokamppailuista ja niiden taustalla olevista arvomuutoksista. Tuotantoeläimiä kohdellaan ja hyväksikäytetään hyvin eri tavoin verrattuna esimerkiksi lemmikkieläimiin. Tämä perustuu lainsäädännön näkökulmasta eläinten käyttötarkoitusten mukaisiin kategorioihin. Eläinten hyvinvointilain valmisteluun pureutumalla tarkastellaan yhteiskunnassa vallitsevia eläinkäsityksiä ja sitä, miten niiden varaan tuotantoeläinten asema hahmottuu. Tutkimuksessa kartoitetaan tuotantoeläinten asemaa käsittelevää monitieteistä eläintutkimusta ja todetaan, että eläinten määrittelyä ja kategorisointia voidaan pitää luonteeltaan poliittisena toimintana. Tätä toimintaa lähestytään episteemisen hallinnan teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta. Viitekehyksen kautta tarkastellaan lainvalmistelun osallisten argumentaatiota episteemisen työn operationalisoinnin avulla, jolloin analyysi kohdistuu siihen, kuinka argumentaatio rakentuu 1) ympäristön ontologian, 2) toimijuuden tunnistamisen sekä 3) normien ja ideaalien määrittelyn kautta. Tämän lisäksi tarkastellaan episteemisen auktoriteetin osuutta argumenteissa. Analyysi rakentuu siten, että argumenttien katsotaan edustavan erilaisia diskursseja, joissa tuotantoeläinten asema ja arvo määrittyvät eri tavoin. Diskurssien tunnistamisessa olennaisessa osassa on episteemisen työn käytännöllisen ja paradigmaattisen tason analyyttinen erottelu. Teoreettiseen viitekehykseen yhdistetään lisäksi oikeustieteellistä ajattelua koskeva näkökulma, lainvalmistelun intressiteorian sovellus sekä täsmennetään tieteen auktoriteettia päätöksenteossa. Tutkimuksen aineistona toimivat eläinten hyvinvointilain hallituksen esityksen luonnokseen annetut sidosryhmälausunnot, jotka käsittelivät tuotantoeläimiä. Lausuntojen kontekstualisoimiseksi käsitellään myös esitysluonnosta. Lausuntojen analyysin tuloksena aineistosta tunnistettiin neljä diskurssia: sorron diskurssi, talouden ja kilpailukyvyn diskurssi, lainopillinen diskurssi sekä näyttöön perustuvan päätöksenteon diskurssi. Kutakin diskurssia kuvaa argumentaation perustaminen erilaisiin episteemisen työn premisseihin, eli objekteihin, niin käytännöllisellä kuin paradigmaattisellakin tasolla. Suurimmat erot koskevat tuotantoeläintalouden eettistä hyväksyttävyyttä sekä ideaalinäkemystä eläinten hyvinvoinnista. Keskeinen yhdistävä tekijä on tieteen auktoriteetin painottaminen, miltä osin erityisen painoarvon saa eläinten hyvinvointitutkimus sekä eläinlääketiede. Tutkimuksen erityiseksi kontribuutioksi eläinpolitiikan sekä episteemisen hallinnan tutkimuskirjallisuuteen jäsentyy lainopillisen diskurssin ja oikeustieteellisen ajattelun täsmentäminen episteemisen hallinnan osatekijöiden mukaisesti. Tutkimus tuotti lisäksi tuoreen näkökulman eri tuotantoeläimiä koskevien diskurssien käsityksistä koskien tuotantoeläinten toimijuutta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tuotantoeläinten aseman ja arvon määrittelyssä on kyse episteemisestä hallinnasta, jossa eläinpoliittisten toimijoiden käsityseroja voidaan selittää episteemisen työn paradigmaattisten ja käytännöllisten tasojen eroilla. (Tutkielma on tehty osana strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa SILE-hanketta, päätösnumerot 335442 ja 335655.)

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, kuinka kolme lähtökohdiltaan toisistaan poikkeavaa verkkouutissivustoa uutisoi Suomen eduskuntaa vuonna 2019 puhututtaneesta kysymyksestä: Syyrian al-Holin leirillä olleiden suomalaisten tilanteesta. Tutkielmassa analysoidaan tapaustutkimuksen kautta oikeistopopulistisen vastamedian ja eduskuntapuolue perussuomalaisten verkkouutissivuston tiedon tuottamista ja keskinäistä vuorovaikutusta sekä pureudutaan Ylen uutisoinnin avulla populismin ja journalismin monisyiseen suhteeseen. Tavoitteena on paikantaa, kuinka uutissivustot kehystävät al-Holin kysymystä ja millaisia representaatioita ne luovat leirin suomalaisnaisista ja -lapsista. Näin pyritään tavoittamaan vastamedian ja puoluemedian tiedonvälityksen yhtäläisyyksiä ja eroja, kuten myös näiden kahden oikeistopopulistisen uutislähteen eroja ja yhtymäkohtia journalistiseen mediaan. Aineistona ovat vastamedia Kansalaisen, perussuomalaisten puoluemedia Suomen Uutisten ja journalistisen media Ylen uutiset. 75 uutisartikkelin otanta on kerätty paikantamalla kunkin sivuston vilkkaimmat uutisoinnin vaiheet tammikuun 2019 ja kesäkuun 2020 väliseltä ajalta ja muodostamalla niistä vertailukelpoisia. Metodina toimii kvalitatiivinen uutiskehysanalyysi, ja kehysten tunnistamisen pohjana on hyödynnetty Karina Horstin suomalaisesta maahanmuuttouutisoinnista paikantamia kehyksiä. Sivustojen uutisoinnista nousee esiin kolme merkittävää kehystä: islamistisen terrorismin uhan kehys, lapsen edun ja oikeuksien kehys sekä valtiollisen kontrollin kehys. Al-Holin leirin suomalaisten uhkaa korostava kehys on kaikissa tutkituissa uutislähteissä kehyksistä voimakkain ja yhteneväisin; vastamedian ja perussuomalaisten uutisoinnin kehystys ”Isis-naisista” ja ”Isis-lapsista” on lähes identtinen paitsi keskenään, hyvin samankaltainen myös journalistisessa mediassa. Vastamediassa lapset nähdään pelkästään uhkana, kun journalistisessa mediassa ja puoluemediassa uhkakehystyksen vastapainoksi ilmenee lapsia humanitaariselta kannalta kehystävää uutisointia. Tässä kehystyksessä Yle esittää lapsen edun ja oikeudet itseisarvoisen tärkeinä, mutta Suomen Uutiset korostaa niiden arvoa vain silloin, kun lasten puolustamisella saadaan alleviivattua suomalaisnaisten vaarallisuutta ”Isis-äiteinä”. Valtiollisena kehystettyä kontrollia puolestaan esiintyy kaikissa uutislähteissä. Ylellä se ilmenee ainoastaan al-Holin suomalaisten tilanteen esittämisenä vaihtoehdottomasti Suomen valtion kontrollin alaisena. Puoluemediassa ja vastamediassa kontrollin kehystykseen sisältyy myös oikeistopopulistinen identiteetin rakennusprosessi, jossa osa suomalaisista suljetaan suomalaisuuden ulkopuolelle rajaamalla al-Holin leirillä olijat ”kansan” ulkopuolisiksi toisiksi. Tällä sekä kansalaisuutta että suomalaisuutta kontrolloivalla kehystämisellä ne pyrkivät estämään al-Holin leirin suomalaisten – vähintään naisten – tulon Suomeen. Oikeistopopulististen sivustojen uutiskehyksiin yhdistyy poikkeuksetta agenda keskustella al-Hol-aiheen avulla sitä laajemmasta poliittisesta teemasta: maahanmuuton ja Suomen kansalaisuuden kontrollista. Kansalaisen ja perussuomalaisten uutisoinnissa luodaankin populistista kriisiä: ne yhdistävät al-Holin suomalaisten kysymyksen laajempaan maahanmuuton uhkakuvien ja kriisin performanssiin sekä vaatimukseen kontrolloida tiukemmin maahanmuuttoa. Näin ne tuottavat al-Hol-aihetta kehystäessään journalistista mediaa haastavaa vastatietoa. Myös journalistisessa mediassa al-Holin suomalaisia koskevan uutisoinnin kehystys on ilmentymä mediatilassa synnytetystä kriisistä. Ylellä kriisi pitäytyy uutisoinnin aiheessa, mutta uhan, vastakkainasettelun ja kontrollin korostuminen al-Holista uutisoidessa viittaa populismin mediatisaatioon: populistisen tyylin normalisoitumiseen mediassa. Mediapopulismi vaikuttaakin ujuttautuneen al-Hol-uutisoinnin yhteydessä Ylen journalismiin. Lisäksi Ylen tapa esittää leirin suomalaisten tilanne kriisinä hyödyttää populistisia toimijoita, sillä al-Hol-aiheen kriisiyttäminen legitimoi populistien sen pohjalta luomaa kriisiä. Al-Holin leirin suomalaisia toiseuttava ja näkökulmiltaan polarisoiva kehystys aiheesta uutisoitaessa on voinut vaikuttaa myös poliittiseen ratkaisuun – kysymystä koskevan hallituksen periaatepäätöksen yhtäältä turvallisuusuhkia ja toisaalta lasten parasta korostavaan sisältöön.

Tutkimuskohteeksi valittiin metsäteollisuusyhtiö UPM:n suorittamat hakkuut Ärjänsaaressa tammi- ja helmikuussa 2016. Hakkuista nousi kiivas keskustelu sosiaalisessa mediassa, varsinkin Twitterissä, sillä hakkuukohteeksi oli valittu luonnonsuojelualue. Yritysten vastuu on noussut tärkeäksi ilmiöksi nyky-yhteiskunnassa. Yritysten politisoituneen roolin myötä yritysten on mahdollista ja niiden myös odotetaan ottavan poliittista vastuuta. Tavoitteena oli tarkastella, miten aktivistit voivat vaikuttaa yritysten toimintaan sosiaalisen median avulla. Vaikka perinteiset menetelmät, kuten vetoomukset ja mielenosoitukset, ovat vielä laajasti käytössä on kollektiivinen toiminta sosiaalisessa mediassa kasvanut varteenotettavaksi ja tehokkaaksi vaikuttamismenetelmäksi. Yksi kollektiivisen toiminnan muoto sosiaalisessa mediassa on hashtag-aktivismi, jonka avulla sosiaalisesta tai poliittisesta ongelmasta voidaan herättää maailmanlaajuista huomiota jopa minuuteissa. Aineisto muodostui Twitterissä käydystä keskustelusta #ärjänhakkuut-aihetunnisteen ympärillä. Tavoitteena oli tarkastella miten #ärjänhakkuut Twitter-keskusteluun osallistujat kehystivät UPM:n suorittamia hakkuita Ärjänsaaressa. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään, miten kehyksissä määritellään ongelma ja minkälaisia ratkaisuja siihen tarjotaan. Tutkimus toteutettiin kehysanalyysillä, jossa hyödynnettiin Robert Entmanin kehittämää kehysmallia. Tutkielman haasteisiin kuului kehysanalyysin käyttö sosiaalisen median aineistoon, sillä kehysanalyysiä käytetään tavallisesti perinteisten mediatekstien analysointiin. Julkaisut ovat lyhyitä ja käyttäjäryhmiä on useita, mikä tekee sosiaalisesta mediasta huomattavasti kompleksisemman perinteiseen mediaan verrattuna. Haasteellista oli myös se, että kehysanalyysi on tulkinnanvarainen menetelmä. Kehykset muotoutuvat osittain tutkijan ja lukijan omien näkemysten mukaan. Aineistossa tunnistettiin neljä kehystä #ärjänhakkuut-aihetunnisteen ympärillä: ympäristöuhan, kiistan, syytöksen ja yhdessä kehykset. Kehyksissä korostettiin UPM:n ja aktivistien välistä vastakkainasettelua ja eriäviä mielipiteitä. Kehyksissä nousi esille aktivistien ja UPM:n erilaiset arvot ja toimintatavat. Aktivistit syyttivät yhtiötä vastuuttomasta toiminnasta, kun taas UPM:n mukaan aktivistit puuttuivat hakkuisiin liian myöhään. Yhdessä-kehyksessä hakkuita kuitenkin kehystettiin mahdollisuutena kehittää yhteistyötä osapuolten välille. Tutkimus Ärjän hakkuista osoitti, että aktivistien on mahdollista vaikuttaa yritysten toimintaan sosiaalisen median avulla ja varsinkin hashtag-aktivismi mahdollistaa nopean mobilisoinnin. Tulokset kertovat myös siitä, että yritysten sidosryhmät odottavat yritysten toimivan vastuullisesti ja kuuntelevan aktivistien mielipiteitä.

Päätös hakea Nato-jäsenyyttä on merkittävimpiä muutoksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tutkielman tehtävänä on selvittää, millaisena ulkopolitiikan muutoksena Suomen jäsenyys Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natossa näyttäytyy kansanedustajien mielestä. Perehdyn jäsenyyttä kohtaan esitettyihin odotuksiin. Jäsenyyteen liittyvien odotusten tunnistaminen havainnollistaa osittain sitä, millaiset seikat määrittävät Nato-Suomen tulevaa profiilia liittokunnan jäsenenä. Aineistona ovat eduskunnan täysistunnon Nato-keskustelut sekä ulkoasiainvaliokunnan mietintö keväältä 2022. Tuolloin eduskunnassa käytiin keskustelua valtioneuvoston selontekojen pohjalta siitä, miten Suomen pitäisi reagoida muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja tulisiko Suomen liittyä Natoon. Tutkielman metodina on temaattinen analyysi, jonka avulla aineistosta muodostettiin erilaisia muutoksen ja jatkuvuuden teemoja. Lisäksi aineistosta eriteltiin muutoksen mahdollistaneita tekijöitä kuvaavia teemoja. Ulkopoliittisen muutoksen teoriat auttavat ensisijaisesti tutkimusaiheen ja -kysymyksen muodostamisessa sekä tarjoaa käyttökelpoisia käsitteitä analyysin tekoa varten. Tutkielma osoittaa, että Nato-jäsenyyden nähdään lisäävän Suomen turvallisuutta varsin käytännönläheisillä seurauksilla, mutta sen ei koeta vaikuttavan niinkään esimerkiksi Suomen arvoihin tai periaatteisiin ulkopolitiikassa. Jäsenyyden nähdään tuovan mukanaan sellaisia pragmaattisiksi koettuja seurauksia, kuten turvatakuut, paremman huoltovarmuuden ja vahvemman liittokunnan. Vastaavasti arvopohjaisen ulkopolitiikan, ydinaseriisunnan edistämisen ja Venäjä-suhteiden kansallisen priorisoinnin kaltaisten teemojen uskotaan pysyvän ennallaan myös sen jälkeen, kun Suomesta on tullut Naton jäsen. Politiikan muutoksen mahdollistaneisiin tekijöihin luetaan esimerkiksi vaihtoehtoisten riittävien puolustusjärjestelyjen puuttuminen ja Ruotsin Nato-päätös. Yhteenvedossa analyysin tuloksia sidotaan laajemmin ulkopolitiikan muutoksen teorioihin. Suomen Nato-jäsenyydessä on kyse osin inkrementaalisesti tapahtuneesta muutoksesta, jossa aiemmin tehdyt päätökset ovat edistäneet jäsenyyden hakemista. Esitän, että Nato-jäsenyys ei ole muuttanut niinkään Suomen tavoitteita tai kansainvälistä suuntautumista, vaan kyse on hienovaraisemmasta muutoksesta ulkopolitiikan keinoissa. Löytämäni jäsenyyden mahdollistaneet tekijät ovat lisäksi luonteeltaan samantyyppisiä kuin pitkällä aikavälillä politiikkaa vakauttaneet tekijät. Näin ollen yksi teoreettinen johtopäätös on, että samat tekijät, jotka pitkällä aikavälillä vakauttaisivat ulkopolitiikkaa, ovat tärkeitä ulkopoliittisen muutoksen mahdollistajia nykyisenkaltaisessa turvallisuusympäristössä. Nato-jäsenyys saattaa myös syklisesti luoda uuden tarpeen ulkopolitiikan muuttamiselle, jos Suomeen kohdistuu painetta joustaa pehmeämmistä periaatteistaan myöhemmin liittokunnan jäsenenä.

Koululakko ilmastonpuolesta on Greta Thunbergin aloittama kansalaisliike, joka protestoi nopeamman ja voimakkaamman ilmastopolitiikan puolesta. Protesti on poikkeuksellinen, sillä ilmastolakkojen osallistujat ovat pääosin alaikäisiä lapsia ja nuoria. Tutkielma tavoite on tunnistaa, miten lasten ja nuorten ilmastolakkoja käsiteltiin suomalaisessa mediassa. Se, miten media esittää nuorten vaikuttamisen, vaikuttaa siihen, miten nuorten osoittama huoli nousee poliittisen päätöksenteon agendalistalle. Tutkielma keskittyy alaikäisiin nuoriin ja lapsiin, joilla ei ole vielä äänioikeutta ja näin mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon parlamentaarisin keinoin. Tällaisten nuorten poliittisen osallistumisen mahdollisuudet ovat rajatut. Tämän päivän ilmastopolitiikka vaikuttaa kuitenkin eniten juuri heidän sukupolveensa. Tutkielmassa on kaksi menetelmää: määrällinen sisällönanalyysi ja kehysanalyysi. Määrällistä havainnointia käytetään aineiston organisoinnissa, mutta tutkielman pääpaino on laadullisessa analyysissa. Tutkielman ote on aineistolähtöinen, mutta sitä ohjaavat aiempi tutkimus protestiuutisoinnista sekä lapsista ja nuorista poliittisina toimijoina. Tutkielman viitekehykseen vaikuttavat etenkin Ruth Listerin tutkimus lasten kansalaisuudesta sekä protestiparadigman käsite, jota muun muassa Joseph Man Chan ja Chi-Chuan Leen sekä Joseph Douglas McLeod ja James Hertog ovat tarkastelleet. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistuista uutisista, kolumneista ja pääkirjoituksista. Aineisto käsittää julkaistut artikkelit aikavälillä 1.1.-30.9.2019. Tarkasteluväli kattaa kaksi kansainvälistä ilmastolakkoa sekä kevään 2019 eduskunta- ja eurovaalit. Aineisto pitää sisällään 110 artikkelia. Aineistosta on erotettavissa viisi erilaista kehystämisen tapaa: koululaiset-, aktivistit-, lapsukaiset-, tapahtuma- ja keulakuvakehys. Aktivistit-kehys esiintyy aineistossa eniten ja etenkin tarkastelujakson loppupuolella. Se esittää ilmastolakkoon osallistuvat lapset ja nuoret aktiivisina ja itsenäisinä kansalaisina, joiden vaatimukset on huomioitava julkisessa keskustelussa. Koululaiset-kehys esiintyy aineistossa toiseksi eniten ja erityisesti tarkastelujakson alussa. Se kehystää lapset ja nuoret ensisijaisesti koululaisstatuksen kautta. Keulakuva-kehys löytyy artikkeleista, joissa ilmastolakoista kerrotaan sen perustajan, Greta Thunbergin kautta. Tapahtuma-kehys keskittyy pintapuoliseen tapahtumakuvaukseen, joka korostaa protestin osallistujamäärää, kulkureittiä ja haittaa liikenteelle. Keulakuva- ja tapahtuma-kehystä on aineistossa yhtä paljon ja ne ovat havaittavissa etenkin tarkastelujakson lopussa. Lapsukaiset-kehys esittää lapset ja nuoret suhteessa aikuisiin. Aikuisilla on vastuu suojella lapsia ja nuoria, mikä typistää lasten ja nuorten omaa itsenäistä roolia. Lapsukaiset-kehys esiintyy aineistossa tasaisesti koko tarkastelujakson ajan, mutta huomattavasti muita kehyksiä harvemmin. Uutisointi ilmastolakoista on pääosin myönteistä. Lakkoileviin lapsiin ja nuoriin suhtaudutaan neutraalisti tai kannustavasti.

Maisterintutkielman aiheena ovat Suomen työehtosopimusjärjestelmässä sekä työmarkkinapolitiikan piirissä tapahtuneet muutokset keskitetyn sopimisen lopun myötä. Keskusjärjestöjen kesken solmitut sopimukset työehdoista vaikuttavat olevan lopullisesti historiaa sopimisen siirryttyä liittotasolle vuoden 2016 kilpailukykysopimuksen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan työehtosopimusjärjestelmän muutoksia ja muutoksen syitä institutionaalisesta lähestymistavasta: samanaikaisesti ollaan kiinnostuneita, kuinka työehtosopimusjärjestelmä on institutionaalisesti muuttunut, ja mikä muutosta on institutionaalisesti tarkasteltuna aiheuttanut. Tutkielmassa käsitellään myös muita työmarkkinapoliittisia muutoksia keskitetyn sopimisen jälkeen ja kuinka muutokset vaikuttavat korporatismin rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielmassa hyödynnetään historiallis-institutionalistista tutkimusotetta. Työehtosopimisen ja suomalaisen korporatismin historialla on merkitystä, sillä historiallisen institutionalismin mukaan tapahtumat ja muutokset eivät ole yksittäisiä itsenäisiä tapahtumia vaan osa pitempää jatkumoa. Tutkielman aineistona käytetään sekä dokumentti- että haastatteluaineistoa. Dokumenttien avulla analysoidaan kolmen sopimusalan työehtosopimusneuvotteluja vuoden 2019–2020 neuvottelukierroksella sekä vuosina 2020 ja 2021 tapahtuneita irtiottoja valtakunnallisesta työehtosopimisesta. Tutkielmaa varten haastateltiin lisäksi helmi-maaliskuussa 2021 kuutta henkilöä, jotka edustavat Suomen työmarkkinaeliittiä. Tutkielman keskeinen havainto on suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän hajautuminen. Vahvasti keskittyneestä järjestelmästä on siirrytty liittokohtaiseen työehtosopimiseen ja viimeaikaisten muutosten myötä kohti yrityskohtaista työehtosopimista. Samalla työlainsäädännön ja sosiaaliturvan kehittäminen on eriytynyt työehtosopimisesta. Institutionaalisesti muutoksia selittää Mahoneyn ja Thelenin (2010) mallin mukainen sääntöjen korvaaminen (displacement) eli vanhojen sääntöjen korvaaminen uusilla, jossa toimijoiden eli työnantajajärjestöjen strategioilla on ollut suuri vaikutus muutosten syntyyn. Työehtosopimusjärjestelmän perustuminen institutionaalisiin tapoihin on mahdollistanut merkittävien muutosten tekemisen järjestöjen sääntömuutosten kautta eli käytännössä kieltämällä järjestöä solmimasta esimerkiksi työehtosopimuksia. Palkanmuodostuksen osalta tutkielman havainto on, että lopputulos liittokohtaisen sopimisen aikana on lähes sama kuin keskitetyn sopimisen aikana, vaikka mekanismi ja neuvottelujärjestelmä on hajautuneempi. Ns. neuvottelukierroksen päänavaajan instituutio on vahva, ja yhdessä valtakunnansovittelijan kanssa päänavaajasopimus on toiminut myös kansantaloudellisen palkkakoordinaation mekanismina. Lisäksi tutkielmassa havaitaan, että palkkatasa-arvokysymyksen ratkaisemiseksi ei liittokohtaisen sopimisen aikakaudella vaikuta olevan työkaluja eikä haastatteluaineiston perusteella konsensusta työmarkkinatoimijoiden kesken. Päänavaajan instituution vahvuus vaikuttaa myös palkkatasa-arvokysymykseen, sillä päänavaajasopimuksena on toiminut kahdella viime kierroksella miesvaltainen teknologiateollisuus. Tutkielman johtopäätöksenä nähdään suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän ja korporatismin olevan tällä hetkellä murroksessa. Muutoksia on tapahtunut viime vuosina kiihtyvällä tahdilla, etenkin jos kehitystä verrataan keskitetyn sopimisen ajan institutionaaliseen vakauteen. Silti kehityksen lopputulos ei vielä ole selvä, vaan vasta tulevaisuus näyttää yleistyykö yrityskohtainen sopiminen valtakunnallisten työehtosopimusten kustannuksella, ja mitä vaikutuksia valtakunnallisten työehtosopimusten vähentymisellä olisi laajemmin esimerkiksi suomalaisen korporatismin vahvan aseman osalta.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kolmannen sektorin roolia sellaisten urheiluun ja liikuntaan liitettyjen, lasten ja nuorten toimintaan kohdistettujen tavoitteiden implementoinnissa, johon kolmannen sektorin toimijoita ollaan osallistettu. Tarkemmassa tarkastelussa on syksyllä 2019 julkaistu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema ”Väkivallaton lapsuus” -toimenpidesuunnitelma ja siinä asetettu tavoite ohjatussa harrastustoiminnassa esiintyvän kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän vähenemisestä. Tavoitteen toteutumisen vastuutahoiksi on toimenpidesuunnitelmassa merkitty opetus- ja kulttuuriministeriö, opetushallitus sekä esimerkiksi lajiliitot. Tutkimuksessa selvitetään näiden kolmannen sektorin toimijoiden, eli lajiliittojen, roolia implementoinnissa, implementoinnin onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä Matlandin (1995) epäselvyys-konflikti -mallin avulla, lajiliittojen tilivelvollisuutta, julkisen hallinnon keinoja valvoa implementoinnin onnistumista sekä mahdollista implementointivastuun siirtymistä organisaatiotasolta seuraavalle. Tutkimuksen aineistona toimii Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman lisäksi kuusi teemahaastattelua, jotka edustavat niin julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoita. Analyysi osoittaa, että toimenpidesuunnitelmassa esitettyyn tavoitteeseen liittyy kolmannen sektorin toimijoilla epäselvyyttä, mutta konfliktin kokemus on matalaa. Lajiliitoilla ei ole tässä tapauksessa tilivelvollisuutta toiminnastaan. Julkishallinnon valvonnan keinot ovat rajalliset tapauksissa, joissa kolmannen sektorin toimijoille asetetaan implementointivastuuta. Myös implementointivastuun siirtymistä on havaittavissa. Tutkimuksessa selviää, että implementointikuilut ovat mahdollisia ja implementointi on Matlandin (1995) mallin perusteella kokeellista, eli implementointi ei välttämättä toteudu halutulla tavalla. Käytännön toteutuksessa voi myös tällöin olla isojakin eroja. Toimenpidesuunnitelman implementointi on tutkimuksen tekovaiheessa vielä kesken ja saadut tulokset kuvaavat implementoinnin tilannetta keväällä 2021.

Tässä tutkielmassa selvitetään, millaisia näkemyksiä kokoomuksen ja SDP:n koulutuspoliittisilla vaikuttajilla on koulutuksen tasa-arvosta yliopistojen opiskelijavalintauudistuksessa. Korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus toteutettiin Suomen korkeakouluissa vuosina 2018–2020. Uudistuksen tavoitteina oli nopeuttaa ja helpottaa toiselta asteelta korkea-asteelle siirtymistä sekä selkeyttää opiskelijavalinnan prosessia, tarkoituksenmukaistaa opiskelupaikkojen kohdentumista ja luopua pitkäkestoista valmentautumista vaativista pääsykokeista sekä vähentää maksullisten valmennuskurssien roolia. Vaikka kyseinen uudistus toteutettiin kaikissa Suomen korkeakouluissa, keskitytään tässä tutkielmassa yliopistoihin. Opiskelijavalintaa ollaan kehittämässä ja vuonna 2026 tulee voimaan uusi pisteytysmalli yliopistojen todistusvalintaan. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla yhteensä kuutta kokoomuksen ja SDP:n koulutuspoliittista vaikuttajaa, kolmea kustakin puolueesta. Haastattelujen avulla kerätty aineisto on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen ja tutkimusongelmaan pyritään saamaan vastaus neljän tutkimuskysymyksen avulla. Tutkimuksen keskeisimpänä käsitteenä toimii koulutuksen tasa-arvo. Tutkimuksen teoreettinen kehys rakentuu koulutuksen mahdollisuuksien tasa-arvon, koulutuksen ehtojen tasa-arvon ja koulutuksen lopputulosten tasa-arvon ympärille. Tutkimusaineistosta esiin nousevia näkökulmia peilataan aiempaan tutkimukseen koulutuksen tasa-arvosta ja sen eri ulottuvuuksista sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) Opiskelijavalintauudistuksen seurantatutkimuksen loppuraporttiin, joka toimii tutkimuksen tausta-aineistona. Tutkielmassa havaitaan, että erityisesti koulutuksen mahdollisuuksien tasa-arvoon liitettävät näkökulmat korostuvat koulutuspoliittisten vaikuttajien näkemyksissä koulutuksen tasa-arvosta. Lisäksi kaikki haastatellut molemmista puolueista olivat huolissaan koulutuksen eriarvoistumisesta. Erityisen huolissaan molemmissa ryhmissä oltiin ammattiin opiskelevien mahdollisuuksista hakeutua yliopistoon. Koulutuksen tasa-arvosta yliopistojen opiskelijavalintauudistuksesta nousi esiin myös etninen-, taloudellinen-, alueellinen- ja sukupuolten koulutuksellinen tasa-arvo sekä sosioekonomisen aseman yhteys koulutukseen. Kokoomuslaiset korostivat erityisesti taloudelliseen tasa-arvoon ja SDP:läiset puolestaan etniseen tasa-arvoon liitettäviä näkemyksiä. Tutkimus tarjoaa tärkeää tietoa koulutuspoliittisten vaikuttajien näkemyksistä koulutuksen tasa-arvoon liittyen sekä siitä, millaisia ongelmia heidän mielestään yliopistojen opiskelijavalinnassa tällä hetkellä ilmenee ja miten he kehittäisivät sitä koulutuksen tasa-arvoa edistävämmäksi. Tutkimustulosten perusteella voidaan päätellä, että koulutuksen mahdollisuuksien tasa-arvosta on tullut yleinen diskurssi koulutuspoliittisella kentällä ja samalla koulutuksen eriarvoistumiskehitys huolestuttaa laajalti.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan ehdokkaisiin kohdistuvaa vaalihäirintää. Tutkielmassa vaalihäirintää lähestytään tarkoituksellisena toimintana ja poliittisena väkivaltana, jonka poliittisuus perustuu vaalien luomaan kontekstiin ja vaikuttamispyrkimyksiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää vaalihäirintää kohdanneiden ehdokkaiden kokemuksia vaalihäirinnästä, sen sukupuolittuneesta luonteesta, tunnistamisesta ja vaikutuksista poliittiseen osallistumiseen. Laadullinen tutkielma perustuu kuuden vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdolla olleen naisen haastatteluun. Aineistoa analysoidaan tutkielmassa teemoittelun avulla. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu vaalihäirintää ja sen poliittisia sekä sukupuolittuneita ulottuvuuksia jäsentävistä teorioista. Tutkielmassa naisiin kohdistuva vaalihäirintä sijoittuu poliittisen väkivallan ja sukupuolittuneen väkivallan risteyskohtaan. Tutkielmassa hyödynnetyn teoriakehikon avulla voidaan systemaattisesti tunnistaa ja nimetä vaalihäirinnän poliittisia ja sukupuolittuneita motiiveja, tekotapoja sekä vaikutuksia. Tutkielmassa ei tarkastella häirintätapauksia, vaan haastateltavien kokemuksia häirinnästä, muiden toimijoiden reaktioista ja tapahtumien seurauksista analysoidaan teorian näkökulmasta. Tutkielmassa tunnistetaan viisi teemaa. Tutkielman perusteella vaalihäirintä on yhteiskunnallinen ongelma, joka vaikuttaa ehdokkaiden vaalikampanjointiin ja kokemuksiin politiikasta. Häirinnästä havaitaan sekä poliittisia että sukupuolittuneita motiiveja, jotka kumpuavat useimmiten pyrkimyksestä vaientaa epätoivotut mielipiteet tai vastustajat. Sukupuolittunut vaalihäirintä vaikuttaa tutkielman perusteella yleiseltä, ja se ilmenee esimerkiksi seksuaalisena häirintänä, pelotteluna ja vähättelynä. Naisehdokkaisiin kohdistuvassa häirinnässä on myös naisvihamielisiä piirteitä, jotka ilmentävät yhteiskunnan ja päätöksenteon epätasa-arvoisuutta. Vaikka ehdokkaat saavat häirintätapauksien käsittelyyn tarvitsemaansa tukea ja tunnistusta omalta puolueeltaan, muilta ehdokkailta ja läheisiltään, ehdokkaat kohtaavat myös kokemustensa vähättelyä. Tutkielman mukaan häirintä on normalisoitunut, mikä voi vaikuttaa sekä yhteiskunnan toimijoiden että ehdokkaiden omaan haluun puuttua häirintään. Häirintätapauksiin suhtaudutaan esimerkiksi poliittisen osallistumisen tai vallankäytön hintana. Tutkielman perusteella häirintä on haitallista yksilöille sekä laajemmin yhteiskunnalle ja demokratialle. Häirintäkokemukset vaikuttavat negatiivisesti ehdokkaiden elämään ja poliittiseen osallistumiseen. Vaalihäirintä lisää vaalityöhön liittyvää kuormitusta sekä henkistä taakkaa, ja saa ehdokkaat pohtimaan ehdokkuutta, kannanottoja ja muuta poliittista vaikuttamista aikaisempaa tarkemmin. Tutkielman mukaan ehdokkaat eivät kuitenkaan haluaisi antaa vaalihäirinnän hiljentää heitä. Ehdokkaat pyrkivät suojautumaan tekojen negatiivisilta vaikutuksilta ja haluavat edistää vaalihäirinnän ja sen vaikutusten tunnistamista yhteiskunnassa. Vaalihäirintään liittyvä tietoisuus, lainsäädännön muutokset ja viranomaisten resurssit auttaisivat ehkäisemään häirintää ja sen haitallisia seurauksia. Jos vaalihäirintää ei tunnisteta ja häirintä kohdistuu erityisesti naisiin ja vähemmistöihin, häirintä voi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi vaalitulokseen, politiikkaan liittyvään kiinnostukseen ja yhdenvertaisuuteen.

Rakennan teoreettisen kehikon, jonka avulla foucault’laista teoriaa voidaan soveltaa lihantuotantoon. Foucault käyttää dispositiivia työkaluna, jonka avulla jokin osa-alue arkipäiväisestä voidaan nostaa kriittisen tarkastelun kohteeksi. Sovellan dispositiivin käsitettä tässä tutkimuksessa esittelemässäni lihadispositiivissa, jonka avulla lihansyöntiä voidaan tarkastella luonnollisen sijaan poliittisen strategian ohjaamana toimintana. Asetan kysymyksen siitä, millaisten totuussuhteiden seurauksena ihminen tunnistaa itsensä lihaa haluavana olentona ja jonkun toisen syötävänä lihana. Esitän, että ihmisten ja muiden eläinten välisiä suhteita voidaan tarkastella valtasuhteina, jos heidät tunnistetaan toimijoina, jotka tekevät vastarintaa, ja että biovalta näin ollen soveltuu eläinteollisuuden analyysiin. Foucault’lainen roduton rasismi, joka fragmentoi biologisen pinnan, luo siihen kaksi ryhmää ja luo suoran yhteyden toisen elämän ja toisen kuoleman välille soveltuu selittämään sitä, kuinka nimellisesti elämää vaaliva valta voi käyttää kuolemanvaltaa teurastamalla muunlajisia valtavassa mittakaavassa. Tämän se tekee esittämällä itsensä sekä ihmisen että muunlajisten hyvän elämän turvaajana. Holokaustirinnastuksen kautta eläimellistämisen voidaan havaita olevan suurempi apparaatti, jonka uhriksi myös ihmiset voivat joutua. Soveltamalla Agambenin paljaan elämän konseptia totean, että muunlajisten eläinten ulossulkeminen poliittisista yhteisöistä on länsimaisen politiikan perustavanlaatuisin konflikti, jolta kaikki sen jälkeiset sorron muodot lainaavat rationaliteettinsa. Muiden eläinten lihan syöminen on tämän ulossulkemisen symboli ja ihmisen ja eläimen rajaa ylläpitävä käytäntö, sillä se todistaa, että emme ole eläimiä.