Browsing by study line "Vero-oikeus"

Lopputyössä käsitellään kasvavan osakeyhtiön ja tämän osakkaiden tuloverotusta, sekä kartoitetaan tuloverotuksessa olevia tulonsiirron mahdollisuuksia ja rajoja. Lopputyössä selvennetään osittain mutkikasta lainsäädäntöä, joka koskee osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden tuloverotusta. Tutkielmaa lähestytään lainsäädäntöä, oikeustapauksia, viranomaisohjeita ja oikeuskirjallisuutta koskevalla analyysillä, ja pyrkimyksenä on selventää tuloverotukseen liittyviä seikkoja sekä vertailla osaltaan eri yritysmuotojen etuja ja heikkouksia erilaisissa liiketoimintaolosuhteissa. Samaten vertaillaan erilaisia menetelmiä, joilla liiketoiminnan tulosta voi siirtää operatiivisesta yhtiöstä toiseen tai yhtiön omistavalle emoyhtiölle taikka yksityishenkilölle. Lisäksi puidaan osakeyhtiön nettovarallisuuden merkitystä osingonjaossa ja korostetaan tiettyjä seuraamuksia, jotka saattavat seurata vilpillisestä menettelystä verotuksessa.

Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt selvittämään millaisissa tilanteissa etätyön tekeminen toisesta valtiosta käsin voisi muodostaa yritykselle kiinteän toimipaikan kyseiseen valtioon. Lisäksi olen selvittänyt koronaviruspandemian vaikutuksia kiinteiden toimipaikkojen muodostumiseen näissä kansainvälisissä etätyötilanteissa sekä tuomaan esille etätyöskentelyn tulevaisuuden näkymiä ja nykyisen sääntelyn muutostarpeita OECD:n vuoden 2017 malliverosopimuksen pääsäännön mukaan kiinteä toimipaikka muodostuu kiinteästä liikepaikasta, josta käsin toimintaa osittain tai kokonaan harjoitetaan. Liikepaikalta edellytetään niin maantieteellistä kuin ajallistakin pysyvyyttä sekä toiminnan todellista harjoittamista sieltä käsin. Etätyötilanteissa arviotavaksi tulevat kaikki nämä aspektit ja kiinteän toimipaikan muodostuminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi vahvasti työnantajan aloitteesta tapahtuvan etätyön kohdalla. Oleellista pohdinnassa on tilanteen kokonaisarviointi sekä kyseessä olevan työn luonteen selvittäminen. Kiinteä toimipaikka voi etätyötilanteissa muodostua myös epäitsenäisen edustajan perusteella tai toisaalta olla muodostumatta, mikäli etätyö on luonteeltaan valmistelevaa ja avustavaa toimintaa. Koronaviruspandemia on ajanut ihmisiä etätyöhön ennennäkemättömässä mittakaavassa ja oletettavissa on, että etätyö on tullut jäädäkseen. Pandemian rajoitustoimista johtuva työskentelyvaltion muuttuminen eivät OECD:n ohjeistuksen mukaan aiheuta kiinteän toimipaikan muodostumista, mutta etätyön jatkuminen pandemian jälkeen voi hyvinkin johtaa kiinteiden toimipaikkojen muodostumiseen ja lisääntymiseen jatkossa. Tutkimukseni johtopäätöksinä voidaan todeta, että kiinteiden toimipaikkojen muodostuminen on aina tapauskohtaista harkintaa, jossa etenkin etätyön luonne saa korostuneen merkityksen. Muutostarpeita etätyön sääntelyssä on verotuksen ennakoitavuuden parantaminen. Nykyisin kiinteiden toimipaikkojen käyttäminen ei ole kovinkaan suosittua, mutta etenkin kun kiinteistä toimipaikosta etätyötilanteissa saadaan enemmän ennakkotapauksia, voi tilanne olla toinen.

Konserniavustus on tulosvaikutteista varojen siirtoa konserniyritysten välillä. Konserniavustus voi olla osakeyhtiön vähemmistöosakkeenomistajan oikeuksia loukkaavaa varojen käyttöä, jonka välttämiseksi konserniavustuksen eräänä edellytyksenä on omistusosuusvaatimus. Lain konserniavustuksesta verotuksessa (1986/825) mukainen omistusosuusvaatimus perustuu vuoden 1978 mukaisen osakeyhtiölain nimellisarvojärjestelmään, jossa osakkeella on yhtiöjärjestyksessä määrätty nimellisarvo. Nimellisarvojärjestelmästä on sittemmin luovuttu Suomen yhtiöoikeudessa, mutta konserniavustuslakia ei ole tältä osin päivitetty. Nimellisarvoisen pääomajärjestelmän lisäksi konserniavustuslaki olettaa, että osakeyhtiöllä on osakepääoma. Osakeyhtiölain uudistuksen (L 184/2019) myötä osakeyhtiön pääomavaatimus kuitenkin poistettiin, mutta konserniavustuslakia ei tältäkään osin päivitetty. Osakeyhtiölain uudistusten seurauksena omistusosuuden laskeminen ei ole enää mahdollista täysin lain sanamuodon mukaisesti, vaan tilannetta joudutaan arvioimaan lain tarkoituksen sekä omistusosuusvaatimuksen perusteluiden valossa. Laskutapa on vakiintunut verotuskäytännössä epätyydyttävästi ottaen huomioon lainsäätäjän tarkoituksen suojata vähemmistöosakkeenomistajaa. Lainsäätäjä perustelee konserniavustuksen omistusosuusvaatimusta vähemmistöosakkeenomistajan suojalla. Konserniavustuksen vero-oikeudellinen arviointi ei yksin riitä arvioimaan konserniavustuksen hyväksyttävyyttä vähemmistöosakkeenomistajan suojan kannalta. Vähemmistöosakkeenomistajan suoja ja siihen liittyvä osakeyhtiön laillinen varojenjako ovat yhtiöoikeudellisen doktriinin piirissä, joten suojan toteutumista konserniavustustilanteissa tulee arvioida myös osakeyhtiölain säännösten mukaan. Tämän tutkielman aiheena on konserniavustuslain omistusosuusvaatimus ja vähemmistöosakkeenomistajan suoja. Omistusosuusvaatimuksen osalta tutkimus keskittyy konserniavustuslain omistusosuusvaatimuksen ja osakeyhtiölain nimellisarvottoman pääomajärjestelmän väliseen ristiriitaan ja sen aiheuttamaan oikeustilaan, jossa vakiintunut tulkinta ei riittävästi vastaa lainsäätäjän tarkoitusta suojata vähemmistöosakkeenomistajaa. Konserniavustuslain omistusosuusvaatimus ei yksin riitä kattavan suojan perustaksi, mutta sitä täydentää osakeyhtiölain vähemmistönsuojasäännökset. Tutkimuksessa pohditaan omistusosuusvaatimuksen riittävyyttä vähemmistöosakkeenomistajan suojan näkökulmasta, ja suojan todellinen taso selvitetään tutkimalla osakeyhtiölaista johtuvia edellytyksiä konserniavustuksen antamiselle osakeyhtiössä, jossa on vähemmistöomistusta. Tutkielmassa päädytään siihen, että konserniavustuksen omistusosuusvaatimusta olisi syytä päivittää. Nykyinen oikeustila ei kuitenkaan käytännössä vaaranna vähemmistöosakkeenomistajan suojaa, sillä vähemmistöosakkeenomistajaa suojaa omistusosuusvaatimuksen lisäksi osakeyhtiölain kattavat vähemmistönsuojasäännöt. Konserniavustus täyttää lähtökohtaisesti osakeyhtiölain mukaisen vähemmistöosakkeenomistajan suojan vaatimuksen silloin, kun konserniavustukselle on liiketaloudellinen peruste. Konserniavustuslain mukaan konserniavustus on kuitenkin vastikkeetonta varojen siirtoa, eikä sillä tule olla liiketaloudellista perustetta. Tämä seikka muodostaa konserniavustuslain ja osakeyhtiölain välisen yhteensovittamisongelman ytimen. Myös liiketaloudellisesti perusteltu konserniavustus saattaa muodostua vähemmistöosakkeenomistajaa loukkaavaksi esimerkiksi silloin, kun kyse on vähemmistöosakkeenomistajan näännyttämisestä. Kompensoivan osingon maksaminen voi tehdä liiketaloudellisesti perustelemattomasta konserniavustuksesta sallittua varojenjakoa vähemmistöosakkeenomistajan suojan näkökulmasta. Oikeuskäytännön mukaan konserniavustuksen yhtiöoikeudellinen hyväksyttävyys vaatii tapauskohtaista harkintaa, jossa otetaan huomioon varojen siirron liiketaloudelliset perusteet sekä vähemmistöosakkeenomistajien oikeudet.

Verohallinnon toimivaltaan kuuluvat verotus- ja veronkantomenettelyt sekä muutoksenhaku- ja seuraamusjärjestelmät on uudistettu laajalla uudistushankkeella vuosien 2017–2021 aikana. Uudistushankkeen ensimmäisessä vaiheessa säädettiin laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä (768/2017), johon koottiin oma-aloitteisia veroja koskevat verotusmenettely- ja muutoksenhakusäännökset. Samalla seuraamusjärjestelmä – mukaan lukien veronkorotukset – uudistettiin. Uudistushankkeen seuraavissa vaiheissa myös muiden Verohallinnon kantamien verojen seuraamusjärjestelmät on uudistettu. Veronkorotus on hallinnollinen seuraamusmaksu verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Veronkorotuksella kannustetaan verovelvollisia antamaan oikean sisältöinen veroilmoitus. Verolainsäädäntö asettaa verovelvolliselle laajan ilmoittamisvelvollisuuden. Arvonlisävero on oma-aloitteinen vero, joka verovelvollisen tulee itse laskea, ilmoittaa ja maksaa verokausittain. Mikäli verovelvollinen havaitsee antamissaan veroilmoituksissa puutteita tai virheitä, tulee puutteet ja/tai virheet korjata oma-aloitteisesti antamalla verokaudelle oikaisuilmoitus. Verovelvolliselle on asetettu myös laaja velvollisuus antaa lisätietoja ja selvityksiä Verohallinnon pyynnöstä. Tällaisia pyyntöjä tehdään tyypillisesti veroilmoituksen antamisen jälkeen verovalvonnan yhteydessä. Uudet veronkorotussäännökset on tehty kaavamaisiksi ja vähemmän viranomaisharkintaa vaativiksi. Veronkorotuksissa on siirrytty subjektiivisesta moitearviosta objektiiviseen arviointiin, jossa veronkorotuksen määräämisen perusteena on yksinkertaistetusti puute tai virhe veroilmoituksella. Veronkorotuksen suuruus on porrastettu siten, että lähtökohtaisesti veronkorotus määrätään ns. perustason mukaisena (10 %), mutta veronkorotuksen tasoa voidaan tapauskohtaisesti korottaa tai alentaa, mikäli lakisääteiset edellytykset täyttyvät. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia uusia veronkorotussäännöksiä. Erityisesti sitä, millä edellytyksillä Verohallinto voi määrätä veronkorotuksen korotettuna eli perustasoa suurempana sekä sitä, vaikuttaako verovelvollisen toiminta tai toimimattomuus veroilmoituksen antamisen jälkeen veronkorotuksen tasoon. Veronkorotuksen määrääminen korotettuna soveltuu lähinnä vakavimpiin ja/tai toistuviin ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönteihin. Vaikka verolainsäädäntö asettaa verovelvolliselle laajan selvitys- ja lisätietojen antovelvollisuuden, Verohallinto ei käytännössä voi rangaista verovelvollista korkeamman veronkorotuksen muodossa esimerkiksi veroilmoituksen antamisen jälkeen annettujen harhaanjohtavien tietojen johdosta. Veronkorotus määrätään, koska veroilmoitus on tietosisällöltään puutteellinen ja/tai virheellinen.

Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin komission 22.12.2021 antamaa ehdotusta direktiiviksi koskien sellaisten yhtiöiden tunnistamista, joita perustetaan pääasiassa verotuksellisista syistä ja jotka ulkoistavat ydintoimintonsa, koska niillä ei ole riittävästi omia resursseja, eli substanssia yhtiön ydintoimintojen hoitamiseen. Euroopan unioni on jo aikaisemmin säätänyt direktiivejä, joiden tarkoitus on estää verovilppiä ja jäsenvaltioiden välistä epätervettä verokilpailua ja sen seurauksena tapahtuvaa valtioiden veropohjien rapautumista, mutta nyt annettu direktiiviehdotus on ensimmäinen yritys luoda koko unionin alueelle yhtenäiset säännöt, jotka kohdentuvat ns. kuoriyhtiöiden tunnistamiseen. Direktiiviehdotuksesta annettiin komissiolle lausuntoja, joissa esitettiin kritiikkiä koskien ehdotuksen tarkoituksenmukaisuutta, ehdotuksen tulkinnanvaraisten termien mahdollista sisältöä sekä ehdotuksen mahdollista ristiriitaa EU:n primäärioikeuden kanssa. Tutkielmassa käsitellään edellä mainittuja kolmea teemaa direktiiviehdotuksen ulkoistamista koskevien 6, 7 ja 9 artiklojen osalta. Kyseisten artiklojen avulla on tarkoitus tunnistaa ns. riskiyhtiöt, tarkastella niiden substanssia sekä antaa verovelvolliselle mahdollisuus kumota olettama kuoriyhtiöstä. Tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan ehdotuksesta annettujen lausuntojen perusteella painottaen muutamaa lausunnoissa esiin nostettua teemaa. Samanlaista arviointia tehdään vähäisessä määrin myös direktiiviehdotuksesta kansallisesti annettujen asiantuntijalausuntojen perusteella. Direktiiviehdotuksen termien mahdollista sisältöä tarkastellaan käyttäen apuna direktiiviehdotuksessa mainittuja lähteitä. Direktiiviehdotuksen mahdollista ristiriitaa EU:n primäärioikeuden kanssa arvioidaan EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön ja oikeuskirjallisuuden kannanottojen perusteella. Direktiiviehdotuksen substanssin arviointi perustuu yhtiöiden tarkasteluun ennalta määriteltyjen kiinteiden edellytysten perusteella. Tällainen rakenne ei lähtökohtaisesti ota huomioon eri toimialojen tai erityyppisten yhtiöiden erilaisia liiketaloudellisia tarpeita ja tilanteita. Direktiiviehdotuksen mukaan tapauskohtainen arviointi ja poikkeussääntöjen soveltaminen on kylläkin mahdollista, mutta johtuen joidenkin termien tulkinnanvaraisesta muotoilusta sekä substanssia koskevien vaatimusten poikkeamisesta EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ja direktiiviehdotuksen lähteistä, ei direktiiviä tulevaisuudessa soveltava taho voi varmuudella tietää mihin tilanteisiin direktiivi soveltuu. Direktiiviehdotuksen substanssia koskevat vaatimukset ovat myös mahdollisesti vastoin EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään määrittämiä ehtoja, joiden mukaan ennalta määritellyt kiinteät ehdot eivät ole sallittuja, vaan jokainen verovelvollista koskeva ratkaisu täytyy tehdä tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.

OECD:n BEPS-hankkeen seurauksena EU:ssa on toteutettu lukuisia uudistuksia aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen estämiseksi, kuten hyväksytty veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi ja laajennettu hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin soveltamisalaa. Kaikista aikaisemmista ponnisteluista huolimatta viimeaikaiset verokriisit, kuten Pandoran paperien tietovuoto ja OpenLux-tutkinta ovat paljastaneet, että kuoriyhtiöitä käytetään yhä aggressiivisessa verosuunnittelussa ja veronkierrossa. Erityisesti monikansallisten konsernien on havaittu perustuvan yrityksiä, joilla ei ole vähimmäissubstanssia, tavallisesti matalan verotuksen lainkäyttöalueelle vähentääkseen maksettavikseen tulevien verojen kokonaismäärää. Jotta EU:ssa toimivat yhteisöt, joilla ei ole lainkaan tai hyvin vähän taloudellista toimintaa, eivät pääse hyötymään veroeduista tai aiheuttamaan veronmaksajille ylimääräistä taloudellista taakkaa, Euroopan komissio antoi joulukuussa 2021 direktiiviehdotuksen kuoriyhtiöiden väärinkäytön estämiseksi verotuksessa. Direktiiviehdotuksen säännösten tavoitteena on vähentää kuoriyhtiöiden väärinkäytöstä aiheutuneita verotulojen menetyksiä ja veroihin liittyviä väärinkäytöksiä rajat ylittävissä tilanteissa esimerkiksi mahdollistamalla veroviranomaisten pääsyn muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien kuoriyhtiöiden tietoihin. Direktiiviehdotuksen avulla jäsenvaltiot kykenevät tunnistamaan EU:ssa sijaitsevat kuoriyhtiöt ja soveltamaan yhteisiä veroseuraamuksia niihin. Tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on selvittää ehdotetun kuoriyhtiödirektiivin keskeinen sisältö ja vaikutus voimassa oleviin säännöksiin sekä arvioida kuoriyhtiödirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi asetettujen toimenpiteiden täytäntöönpanokelpoisuus ja tehokkuus. Erityisenä tavoitteena on selvittää, onko jo olemassa sääntelyä, jolla voitaisiin riittävästi puuttua kuoriyhtiöiden väärinkäyttöön ja siten arvioida direktiivin tarpeellisuus. Tutkielman kohteena oleva kuoriyhtiödirektiivi on vasta ehdotus, jonka lopullisesta sisällöstä ei ole vielä päätetty. Direktiiviehdotuksen jatkovalmistelussa ehdotusta on muun muassa tiukennettava tietyiltä osin, minkä lisäksi direktiiviehdotukseen liittyviä avoimia kysymyksiä on syytä tarkentaa, jotta tulkintaongelmilta vältytään käytännössä. Kuoriyhtiöiden väärinkäyttöä estävän sääntelyn merkittävin ongelma lienee, ettei sääntelyn suhdetta muuhun EU-lainsäädäntöön ole tarkennettu.

Euroopan komissio antoi toukokuussa 2020 Suomelle perustellun lausunnon, jossa komissio totesi Suomen verojärjestelmän olevan ristiriidassa Euroopan unionin sijoittautumisvapauden kanssa. Konserniavustuslain varaan rakennetussa järjestelmässä ulkomaisen tytäryhtiön tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia kotimaisen emoyhtiön verotuksessa millään edellytyksillä, sillä konserniyhtiöiden välistä tappiontasausta sääntelevän konserniavustuslain mukaan sekä avustuksen antajan että saajan tulee olla kotimaisia yhtiöitä. Konserniavustuslain mukaisessa järjestelmässä ulkomaisen tytäryhtiön tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia edes silloin, jos kyseessä olisi ollut toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan tytäryhtiön lopulliset tappiot. Lokakuussa 2020 julkaistiin hallituksen esitys (HE 185/2020 vp), jossa esitettiin ulkomaisen tytäryhtiön lopullisten tappioiden vähentämistä koskevan ristiriitaisuuden poistamista säätämällä uusi laki Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä sekä muuttamalla elinkeinotulon verottamisesta annetun lain yhtiön korkomenojen vähennyskelpoisuutta koskevaa 18 a §:ää. Ehdotetuilla lakimuutoksilla tehtiin mahdolliseksi Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisten tappioiden huomioiminen konsernivähennyksenä kotimaisen emoyhtiön verotuksessa. Tutkielman pääasiallinen tarkoitus on tarkastella lopullisia tappioita EU-oikeudellisena käsitteenä sekä tutkia, minkälaisilla muutoksilla ulkomaisen tytäryhtiön lopullisten tappioiden vähennyskelpoisuus toteutettiin kotimaisessa lainsäädännössä. Koska jäsenvaltioiden verolainsäädännöllä on suuri merkitys kansainvälisten konsernien liiketoiminnalle ja konsernivähennystä koskeva laki on vasta äskettäin otettu osaksi kotimaista verolainsäädäntöä, on tutkielman aihe sekä merkittävä että ajankohtainen. Euroopan unionin tuomioistuin on lukuisissa ratkaisuissaan ottanut kantaa siihen, mitä pidetään lopullisina tappioina ja milloin lopulliset tappiot on otettava huomioon toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen konserniyhtiön verotuksessa. Myös korkein hallinto-oikeus on ottanut kantaa lopullisten tappioiden vähennyskelpoisuuteen kotimaisen lainsäädännön ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella. Tutkielmassa todetaan, että Euroopan unionin tuomioistuimen lopullisia tappioita koskeva ratkaisukäytäntö edellyttää, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä lopullisten tappioiden huomioiminen rajat ylittävissä tilanteissa on mahdollista. Kotimaisen lainsäädännön ristiriitaisuus EU:n sijoittautumisvapauden kanssa on edellyttänyt lainsäädännöllisiä muutoksia ja konsernivähennysjärjestelmän luomisella saatettiin kotimainen verojärjestelmä EU-oikeuden mukaiseksi. Konsernivähennysjärjestelmän avulla ristiriitaisuus EU-oikeuden kanssa poistettiin kuitenkin vain vähimmäisehdoin eikä uudistuksella ole ratkaisevaa vaikutusta kansainvälisten konsernien toimintaan. Tästä johtuen tulevaisuudessa tarvitaan kokonaisvaltaisempi konserniverotusta koskeva uudistus, joka palvelee kansainvälisten konsernien ja EU:n tarkoitusta paremmin.

Perintö- ja lahjaveroa maksetaan Suomessa perinnön tai lahjan käyvän arvon perusteella noudattaen perintö- ja lahjaverolain (12.7.1940/378) (PerVL) progressiivista veroasteikkoa. Eräänä poikkeuksena veronmaksun pääsääntöön on kuitenkin sukupolvenvaihdoshuojennus, jota käsitellään tässä tutkimuksessa. Sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normit sijoittuvat perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:iin. Sukupolvenvaihdoshuojennus koskee sekä maataloutta että muita yrityksiä, mutta tässä tutkimuksessa selvitetään nimenomaan maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennuksen yhdenvertaisuutta. Tutkimus sijoittuu vero- ja valtiosääntöoikeuden rajapinnalle. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin mitä on perustuslaillinen yhdenvertaisuus, mikä on maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennus ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Onko siis maatalouteen soveltuvassa sukupolvenvaihdoshuojennuksessa ongelmallisia piirteitä yhdenvertaisuuden näkökulmasta? Perintö- ja lahjaverolaki on vanhin keskeisistä verolaeistamme ja sen sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normitkin ovat ehtineet kerryttää ikää vuodesta 1979 asti. Sukupolvenvaihdoshuojennussäännösten säätämisen aikaan vuonna 1979 perustuslaillinen yhdenvertaisuus ei ollut yhtä näkyvässä ja tärkeässä asemassa kuin nykyisin. Yhdenvertaisuus on perustuslakimme 6 §:ssä turvattu perusoikeus, joka sisältää sekä yleisen yhdenvertaisuuslausekkeen että syrjintäkiellon. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella tarkoitetaan perintö- ja lahjaverosta tehtävää huojennusta, joka myönnetään laissa lueteltujen edellytysten täyttyessä. Maatilan sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoitteena on suojella maatalouden yritystoiminnan jatkuvuutta ja tämän kautta suojella maatalouden tarjoamia työpaikkoja. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella ei ole kuitenkaan tarkoitettu loukattavan verotuksen yleistä neutraliteettia. Huojennuksen saamisen edellytykset on lueteltu perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa. Kyseisissä edellytyksissä ja niiden soveltamisessa voidaan nähdä puutteita perustuslaillisen yhdenvertaisuuden valossa. On ongelmallista, että sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoite ja tarkoitus eivät aina kohtaa huojennuksen käytännön soveltamisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa verovelvollisten erottelun hyväksyttävät perustelut putoavat pois tai vähintäänkin laimentuvat. Huojennuksessa ongelmallista yhdenvertaisuuden kanssa on huojennuksen soveltaminen sivutoimisen maatalouden harjoittamiseen ja peltojen vuokraustilanteisiin kuten myös huojennuksen epääminen alaikäisiltä perinnön- ja lahjansaajilta. Lisäksi yhdenvertaisuusongelmia aiheuttavat arvostuskysymykset. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen toteaminen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi perustuslakivaliokunnassa saattaisi olla kohtalokasta koko perintö- ja lahjaveroinstituutiolle Suomessa.

Special Purpose Acquisition Companies (SPAC) har snabbt blivit en framträdande aktieprodukt, särskilt under det turbulenta året 2020. Denna hybrid mellan börsintroduktion och företagsförvärv erbjuder en unik möjlighet för investerare och entreprenörer. Ett SPAC-bolag, skapat för att genomföra företagsförvärv, möjliggör snabbare tillgång till kapital och undviker de traditionella processerna för börsintroduktion. Det nuvarande ekonomiska landskapet, präglat av hög inflation, räntor och lägre värderingar, mindre påverkat av trender, samtidigt som minskade börsnoteringar påverkar SPAC-marknaden; framtiden återstår att se om fenomenet kommer att återhämta sig och om historiska cykler kommer att upprepa sig. Inom ramen för SPAC-bolag framträder en komplex skatteproblematik i Finland, som kan ge upphov till potentiell dubbelbeskattning för SPAC-bolagets grundare och dess aktieägare vid försäljning av aktier i de-SPAC-bolaget. Finlands beskattning av anläggningstillgångar har histroriskt skapat osäkerheter i beskattningen. De krav som fastställs enligt NärSkL 6 b § för att uppnå skattefrihet, inklusive kravet att verksamheten inte får anses vara kapitalplaceringsverksamhet och att aktierna ska anses vara anläggningstillgångar, skapar tolkningsutrymme. Osäkerheten kring den skattemässiga behandlingen och kraven för skattefrihet ökar risken för att sponsorer väljer att etablera sig i länder med tydligare skatteregler. Slutsatsen av avhandlingen är att den nuvarande skatterättsliga situationen för SPAC-sponsorerna i Finland är komplex och osäker. Osäkerheterna i tolkningen av krav för skattefrihet, särskilt gällande kapitalplaceringsverksamhet och anläggningstillgångar, ökar risken för kedjebeskattning. Jämfört med grannländerna Sverige och Norge, där lagstiftningen erbjuder tydligare och mer fördelaktiga regler, finns det incitament för nordiska SPAC-projekt att välja andra länder för notering. Avhandlingen betonar vikten av att Skatteförvaltningen i Finland tydliggör riktlinjer för skattefri behandling av SPAC-aktier för att underlätta noteringar på Helsingforsbörsen och minimera risken för dubbelbeskattning. Utan klargöranden ökar risken för att SPAC-projekt väljer alternativa nordiska länder med mer förutsägbara skatterättsliga klimat.

Significant tax challenges are claimed to arise from the digitalisation of the economy. The Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) has been working towards an international consensus-based solution for these tax challenges that predominantly relate to the international tax rules on permanent establishments (nexus) and profit allocation. Under heated political discussion, many are questioning the fairness of the century old compromise on the allocation of taxing rights between source and residence countries, arguing that digitalisation renders the rules outdated that were designed in the era of ‘brick and mortar’ businesses with limited global dimension. Driven by this policy issue, the OECD has released Blueprint reports for Pillar One and Two Proposals for public consultation on 12 October 2020, which seek to reform fundamental elements of the international tax system, and to introduce a global minimum taxation for multinational enterprises. The Blueprint on Pillar One Proposal is analysed in this thesis, albeit the core focus will be i.) on the scope of the proposal, which seeks to amend the profit allocation rules of businesses that engage with activities that fall under the definitions of Automated Digital Services or Consumer Facing Business; and ii.) on the profit allocation rules, which seek to introduce a formula-based approach for the allocation of a limited portion of the global residual profits arising from the provision of automated digital services or consumer facing businesses. The research question of this thesis is whether the conveyed profit allocation formula, as compared to the arm’s length principle, is better suited to allocate the residual profits of companies engaging in the provision of automated digital services and consumer facing businesses, and whether it does so in such a manner that justifies the partial dismissal of the long-standing rules of international tax law and the ensuing fragmentation of this legal framework. International tax law principles, namely fairness, neutrality and efficiency, underpinned by the requirement of coherence of law, provide for a qualitative measure against which both these approaches to profit allocation are evaluated. The discussion of this thesis concludes that, in the light of the international tax principles, there is no justification to enact a fragmented rule framework for profit allocation, by introducing a profit allocation formula to reallocate a limited portion of the residual profits of businesses engaging in the provision of automated digital services or consumer facing business. A hybrid system in profit allocation would increase complexity and welfare losses, that arise from distortions in economic behaviour, as well as decrease the overall efficiency and certainty of the international tax system. Ultimately, the more preferable solution to the modern issues of taxing business profit (digital or not) is to build a coherent rule framework under tax theory, which draws from a unified set of principles on fairness, redistribution, socially sustainable tax incentives and efficiency. This theory may well stem from the familiar concepts of arm’s length principle or formulary apportionment, or it might introduce a completely novel approach to the global allocation of taxing rights and MNE profits. But it must be agreeable for sufficiently many jurisdictions, so as to truly benefit from the regime on a global level, promote international trade and the optimal allocation of resources. Until such comprehensive solution can be globally agreed upon, the most sensible way forward is to modernise the international tax framework on the basis of the existing system that relies on the post-BEPS interpretation of the arm’s length principle.