Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Vero-oikeus"

Sort by: Order: Results:

  • Dahlström, Ann-Marie (2023)
    Den här magisteravhandlingen behandlar hur kortvarigt distansarbete beskattas i internationella situationer. I och med att distansarbete har ökat i popularitet så har även fler anställda börjat överväga att arbeta för en kort tid utomlandsifrån och kombinera arbete med nöje. Syftet med den här avhandlingen är att granska vilka regler som påverkar kortvarigt distansarbete i ett annat land, hur skattskyldigheten i ett land och ens hemviststat enligt skatteavtal påverkar beskattningen samt vilka faktorer som kan påverka ens skattskyldighet och hemviststat. Avhandlingen är uppbyggt kring utgångspunkten att Finland är antingen arbetsstaten eller hemviststaten, och forskningsfrågan är hur olika längders vistelse p.g.a. distansarbete i ett annat land påverkar beskattningen av individens inkomst, samt vilka faktorer som inverkar på det här. Avhandlingen grundar sig på rättsdogmatisk forskning och analyserar finländsk lagstiftning kombinerat med Skatteförvaltningens instruktioner och finsk rättspraxis. Detta är sedan kombinerat med skatteavtalsrätt. Eftersom internationell skatterätt bygger sig på lokala lagar och separat anpassade skatteavtal så finns det inte ett generellt svar för hur beskattningen ska gå till i alla länder. Man kan dock säga att generellt har arbetsstaten rätt att beskatta inkomst som förtjänats där, men undantag kan göras med hjälp av skatteavtalens 183 dagars regel, individens skattskyldighet, hemviststat eller arbetsgivarens hemviststat.
  • Kaartinen, Simo (2020)
    Tutkielmassa käsitellään kryptoprotokollapohjaisten täysin virtuaalisten internetyritysten yhtiöoikeudellista luonnetta ja kansainvälistä verotusta voimassaolevien vero-oikeuden normien sekä erityisesti OECD:n BEPS-hankkeen yhteydessä 14.10.2020 julkaiseman digiyhtiöitä koskevan tuoreen nexus-sääntöehdotuksen pohjalta. Digitalisaatio tarjoaa yrityksille uusia tapoja harjoittaa liiketoimintaa. Internet mahdollistaa automaattisten palveluiden sekä tuotteiden myymisen asiakkaille ja data on noussut keskeiseen asemaan yritysten arvon luojana. Datan omistajuus on keskittynyt jättimäisille digiyhtiöille ja niiden vaikutus kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin on kasvava. Kryptot ovat digitalisaation seuraava taso, jonka avulla toimijoiden taloudellista toimintaa voidaan järjestää uudella hajautetulla tavalla täysin virtuaalisesti. Niiden myötä digitaalisten palveluiden avulla luotu arvo voidaan jakaa tasapuolisemmin järjestelmään osallistuneiden tahojen kesken ja perinteinen omistajuuden tunne saadaan palautettua. Kryptot edustavat siis uutta yhtiöoikeudellista muotoa harjoittaa liiketoimintaa. Digitalisaatio on luonut haasteensa kansainväliselle vero-oikeudelle. Erityisen haastavaksi on muodostunut se, että voimassaolevat kansainväliset veronormit eivät riittävällä tavalla pysty tavoittamaan digitaalisen talouden perusteella syntynyttä arvonnousua rajat ylittävässä liiketoiminnassa. Tämä on väistämättä nostanut esiin sen kysymyksen, että miten valtioiden välinen oikeudenmukainen verotusoikeuksien jakautuminen voidaan toteuttaa digitalisoituneessa maailmassa, jossa kiinteitä toimipaikkoja ei välttämättä muodostu. Kryptoprotokollan avulla toteutettua liiketoimintaan luo entisestään painetta kansainvälisten vero-oikeuden normien muuttamiselle, sillä toiminta tapahtuu täysin verkossa ilman minkäänlaista fyysistä yhteyttä valtioihin. Näin ollen tulevaisuuden internetyritykset välttävät täysin fyysisten yhteyksien muodostumisen, mikä asettaa todellisen haasteen kansainvälisen vero-oikeuden periaatteeseen, jonka mukaan verotus tapahtuu siellä, missä arvo syntyy. Edellä mainituista lähtökohdista tutkimuksessa asetetaan kaksi tutkimuskysymystä, joiden perusteella pyritään ensinnäkin selvittämään, missä määrin nykyisten yhtiöoikeudelliset normit ja teoriat onnistuvat tavoittamaan kryptoprotokollan avulla harjoitettavan täysin virtuaalisen liiketoiminnan ja voidaanko tätä toimintaa pitää esimerkiksi elinkeinoverolain mukaisena liiketoimintana. Toisella tutkimuskysymyksellä havainnoidaan sitä, voidaanko nykyisten kansainvälisten vero-oikeuden normien avulla verottaa täysin verkossa toimivaa liiketoimintaa ja toisaalta selvitetään OECD:n ehdottaman uuden nexus-sääntöehdotuksen soveltumista internetyhtiön liiketulojen verottamiseen rajat ylittävissä tilanteissa. Toisaalta tutkimuksessa nostetaan esiin haasteita, joita täysin verkossa harjoitettu liiketoiminta voi aiheuttaa sekä yhtiöoikeudelle että kansainväliselle vero-oikeudelle, kun sijoittautumistarvetta mihinkään valtioon ei ole olemassa. Tutkielman näkökulma on lainopillinen, mutta molempien tutkimuskysymysten tarkastelu edellyttää myös de lege ferenda -tyyppistä sekä veropoliittista pohdintaa. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan voimassaoleva yhtiöoikeudellinen sääntely ei kykene tunnistamaan kryptoprotokollan avulla organisoitua taloudellista toimintaa itsenäisen oikeushenkilön toiminnaksi, jonka perusteella niiden operointi tapahtuu täysin yhtiöoikeudellisen sääntelykehikon ulkopuolella. Tulos johtaa siihen, että myöskään kansainvälisen vero-oikeuden voimassaolevat normit tai ehdotettu uusi nexus-sääntö eivät sovellut niiden verottamiseen, vaikka ehdotettu uusi nexus-sääntö tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden siihen. Tutkielmassa esitetään kuitenkin väite, että olemassa olevien kryptoprotokollalle perustuvien internetyhtiöiden toiminta on de facto verrattavissa modernien osakeyhtiöiden toimintaan, jolloin valtioiden veropoliittisessa intressissä tulisi olla myös niiden verottaminen. Mitä pidemmälle kryptoprotokollien avulla harjoitettu liiketoiminta kehittyy, on se etulyöntiasemassa moderneihin osakeyhtiöiden nähden, kun sen liiketulot ovat verottomia. Vero-oikeudessa vallitsevan neutraalisuuden periaatteen tai valtioiden veropohjan rapautumisen estämisen kannalta tätä ei voida pitää toivottuna tilanteena. Näin ollen kryptoprotokollia koskevaa sääntelyä tulisi edelleen kehittää ja teknologian potentiaali tulisi huomioida nykyistä kokonaisvaltaisemmin.
  • Jokelainen, Marianna (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan vero-oikeudellista lakiuudistusta, jossa muutettiin eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta annettua lakia (1567/2019) siten, että lakiin lisättiin uusi käänteiseen hybridiyksikköön liittyviin tilanteisiin sovellettava 8 a §. Lakimuutokset astuivat voimaan 1.1.2022 ja niitä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2022 toimitettavassa verotuksessa. Lakimuutos on osa laajempaa kansainvälisen tason vero-oikeudellista muutoshanketta ja perustuu neuvoston direktiiviin (EU) 2017/952 direktiivin (EU) 2016/1164 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavaisuuksista kolmansien maiden kanssa (’ATAD II’). Tutkielmassa selvitetään lakimuutoksen tausta ja tarkoitus, paneudutaan lainkohdan soveltamiseen ja sen haasteisiin vero-oikeudellisesta näkökulmasta sekä tarkastellaan lakimuutoksen aikaansaamaa tosiasiallista muutosta oikeustilassa. Tarkastelussa huomioidaan lainkohdan tulkintaa ja soveltamista rajaavat keskeiset EU-oikeuden ja verosopimusoikeuden reunaehdot. Hybridilain 8 a §:n sisältämiin käsitteisiin ja soveltamisalaan liittyy muutamia tulkinnanvaraisia kysymyksiä ja lain esitöissä esitetyistä tulkintalinjoista huolimatta soveltamisala jää joiltain osin hieman avoimeksi. Suomi on implementoinut säännöksen direktiivin sanamuodosta poikkeavasti laajentamalla yhtymän sijasta yhtymän rajoitetusti verovelvollisen yhtiömiehen verovelvollisuutta, mikä asettaa tiettyjä haasteita suhteessa EU-oikeuteen ja kansainväliseen verosopimusoikeuteen. Käytännössä kyse on soveltamisalaltaan hyvin rajatusta säännöksestä, koska hybridilain 8 a §:n soveltaminen on pääsääntöisesti viimesijaista suhteessa muuhun verolainsäädäntöön. Sääntely on osa hybridisääntelyn ennaltaehkäisevää kokonaisuutta, jolla pyritään torjumaan verovelvollisten halukkuutta hyödyntää eri lainkäyttöalueiden verojärjestelmien eroavaisuuksista johtuvaa verolainsäädännön tarkoituksen vastaista alhaista verotusastetta hybridijärjestelyiden keinoin.
  • Mattila, Annika (2021)
    Kiinteistösijoitusten verokohtelua on pyritty selvittämään kartoittaen mahdollisuuksia tiivistää veropohjaa ulkomaisten kiinteistöomistusten fiskaalisen merkityksen kasvaessa. Selvitystä vaikeuttaa oikeustilan vallitseva keskeneräisyys johtuen sekä muutoksista lainsäädännössä että EU:n tuomioistuimen viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä. EU:n pääomamarkkinoiden yhtenäistymiskehityksen myötä Suomen verotusoikeus ulkomaisiin kiinteistöomistuksiin riippuu siitä, vertautuuko ulkomainen toimija verovelvolliseen vai verovapaaseen suomalaiseen toimijaan. Vertailuarviointi nojaa oikeuskäytäntöön, sillä yhtiöoikeutta ei ole kansainvälisesti harmoninsoitu. Oikeustilassa voidaan erottaa kaksi keskeistä avoinna olevaa kokonaisuutta. Ensinnäkin sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksistä säädetään vuodesta 2020 eteenpäin tuloverolaissa, mutta uudet verovapauden edellytykset eivät välttämättä täytä EU-oikeuden vaatimuksia, minkä seurauksena Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt TVL 20 a §:ssä säädetystä sopimusperusteisuuden vaatimuksesta ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta. Toiseksi avoinna on kysymys siitä, mihin oikeudelliseen muotoon ulkomaiset kiinteistösijoitusrakenteet tulisi luokitella silloin, kun Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne ulkomaisen rahaston oikeudellista muotoa. EU:n tuomioistuin antoi hiljattain Suomea koskevan tapauksen C-480/19 E v. VOVA, jossa oli kyse luxemburgilaisen SICAV-rahaston vertautumisesta suomalaiseen sijoitusrahastoon. Kyse oli UCITS-direktiivin mukaisesta toimijasta, ja UCITS-rahastojen kannalta ratkaisu selkeytti oikeustilaa, mutta niin sanottujen non-UCITS-rahastojen osalta ratkaisu jätti jälkeensä useita avoimia kysymyksiä. SICAV-muotoinen rahasto on kansainvälisesti yleinen toimintamuoto, jota Suomen oikeusjärjestelmä ei tunnista. SICAV-rahasto voi useimmissa valtioissa sijoittaa myös kiinteistöihin, ja SICAV-rahaston kiinteistösijoitukset voivat suuntautua myös Suomeen. Tuloverolain uudistuksen jälkeen yhtiömuotoiset SICAV-rahastot suljettiin Suomessa pois verovapauden piiristä. Tutkielmassa analysoidaan kansainvälisesti käytettyjen kiinteistösijoitusrakenteiden oikeudellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia verotus- ja oikeuskäytännön valossa pyrkien selvittämään päälinjoja, joiden perustella sijoitusrakenteita luokitellaan eri oikeudellisiksi muodoiksi. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan sopimusperusteisuuden vaatimuksen EU-oikeudenmukaisuutta peilaten EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä Luxemburgilaisiin rahastoihin, jotka sijoittavat Suomessa sijaitseviin kiinteistöihin. Kysymyksen havainnollistamiseksi analysoidaan Luxemburgin yhtiö- ja rahastolainsäädännön mukaisia sijoitusrakenteita, sillä Luxemburgin yhtiöoikeus tunnistaa kaikki relevantit rahastotyypit, yhtiömuodot ja näiden variaatiot, eikä oikeusjärjestelmä tunnista erillistä REIT-doktriinia. Tutkielman metodologisena lähestymistapana on lainoppi ja pääasiallisena lähdemateriaalina käytetään EUT:n, KHO:n, hallinto-oikeuksien ja keskusverolautakunnan oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta ja asiantuntija-artikkeleita.
  • von Martens, André (2023)
    Lopputyössä käsitellään kasvavan osakeyhtiön ja tämän osakkaiden tuloverotusta, sekä kartoitetaan tuloverotuksessa olevia tulonsiirron mahdollisuuksia ja rajoja. Lopputyössä selvennetään osittain mutkikasta lainsäädäntöä, joka koskee osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden tuloverotusta. Tutkielmaa lähestytään lainsäädäntöä, oikeustapauksia, viranomaisohjeita ja oikeuskirjallisuutta koskevalla analyysillä, ja pyrkimyksenä on selventää tuloverotukseen liittyviä seikkoja sekä vertailla osaltaan eri yritysmuotojen etuja ja heikkouksia erilaisissa liiketoimintaolosuhteissa. Samaten vertaillaan erilaisia menetelmiä, joilla liiketoiminnan tulosta voi siirtää operatiivisesta yhtiöstä toiseen tai yhtiön omistavalle emoyhtiölle taikka yksityishenkilölle. Lisäksi puidaan osakeyhtiön nettovarallisuuden merkitystä osingonjaossa ja korostetaan tiettyjä seuraamuksia, jotka saattavat seurata vilpillisestä menettelystä verotuksessa.
  • Parvela, Lauri (2023)
    Vuoden 2004 pääomaverotuksen uudistuksessa säädettiin EVL 6b §, joka sääntelee käyttöomaisuusosakkeen verovapaata luovutusta. Osakkeen verovapaa luovutus edellyttää muun muassa sitä, että osakkeet ovat omistettu yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan ja omistusosuus on vähintään 10 prosenttia. Säännöksen soveltamiseen liittyy runsaasti rajanvetotilanteita, minkä vuoksi tematiikkaa on käsitelty laajasti eri oikeusasteissa. Vallitseva oikeustila pohjautuukin vahvasti nimenomaan oikeuskäytännön varaan, minkä takia se on keskeisessä osassa myös tätä tutkielmaa. Problematiikkaa on myös pohdittu lukuisissa oikeudellisissa teoksissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on systematisoida ja selkeyttää niitä edellytyksiä, jolloin käyttöomaisuuden määritelmän voidaan katsoa täyttyvän ja milloin käyttöomaisuusosakkeet ovat luovutettavissa verovapaasti. Lisäksi tässä tutkielmassa tarkastellaan vastaavia säännöksiin Ruotsin ja Alankomaiden oikeusjärjestyksessä ja peilataan niitä Suomen oikeustilaa vasten. Tutkielman tavoitteena ei ole esittää yhtä rautalankamallia, jonka perusteella osakkeet olisivat aina verovapaasti luovutettavissa, vaan ainoastaan erottaa niitä tekijöitä, joiden voidaan katsoa olevan merkityksellisiä arvioinnin kannalta. Tutkielma osoittaa, että Suomessa vallitseva oikeustila verovapauden saavuttamiselle on tiukka, eikä yhden kriteerin täyttäminen lähtökohtaisesti oikeuta verovapaata luovutusta. Lisäksi sääntely on kansainvälisesti katsottuna tiukempaa kuin muissa valtioissa.
  • Partanen, Emilia (2023)
    Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt selvittämään millaisissa tilanteissa etätyön tekeminen toisesta valtiosta käsin voisi muodostaa yritykselle kiinteän toimipaikan kyseiseen valtioon. Lisäksi olen selvittänyt koronaviruspandemian vaikutuksia kiinteiden toimipaikkojen muodostumiseen näissä kansainvälisissä etätyötilanteissa sekä tuomaan esille etätyöskentelyn tulevaisuuden näkymiä ja nykyisen sääntelyn muutostarpeita OECD:n vuoden 2017 malliverosopimuksen pääsäännön mukaan kiinteä toimipaikka muodostuu kiinteästä liikepaikasta, josta käsin toimintaa osittain tai kokonaan harjoitetaan. Liikepaikalta edellytetään niin maantieteellistä kuin ajallistakin pysyvyyttä sekä toiminnan todellista harjoittamista sieltä käsin. Etätyötilanteissa arviotavaksi tulevat kaikki nämä aspektit ja kiinteän toimipaikan muodostuminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi vahvasti työnantajan aloitteesta tapahtuvan etätyön kohdalla. Oleellista pohdinnassa on tilanteen kokonaisarviointi sekä kyseessä olevan työn luonteen selvittäminen. Kiinteä toimipaikka voi etätyötilanteissa muodostua myös epäitsenäisen edustajan perusteella tai toisaalta olla muodostumatta, mikäli etätyö on luonteeltaan valmistelevaa ja avustavaa toimintaa. Koronaviruspandemia on ajanut ihmisiä etätyöhön ennennäkemättömässä mittakaavassa ja oletettavissa on, että etätyö on tullut jäädäkseen. Pandemian rajoitustoimista johtuva työskentelyvaltion muuttuminen eivät OECD:n ohjeistuksen mukaan aiheuta kiinteän toimipaikan muodostumista, mutta etätyön jatkuminen pandemian jälkeen voi hyvinkin johtaa kiinteiden toimipaikkojen muodostumiseen ja lisääntymiseen jatkossa. Tutkimukseni johtopäätöksinä voidaan todeta, että kiinteiden toimipaikkojen muodostuminen on aina tapauskohtaista harkintaa, jossa etenkin etätyön luonne saa korostuneen merkityksen. Muutostarpeita etätyön sääntelyssä on verotuksen ennakoitavuuden parantaminen. Nykyisin kiinteiden toimipaikkojen käyttäminen ei ole kovinkaan suosittua, mutta etenkin kun kiinteistä toimipaikosta etätyötilanteissa saadaan enemmän ennakkotapauksia, voi tilanne olla toinen.
  • Rouhiainen, Mari (2024)
    Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida digitaalitalouden ja digitaalisten yritysten soveltuvuutta kiinteän toimipaikan käsitteeseen. Yritystulojen verotusoikeuden jakautumisen kannalta keskeinen tekijä on kiinteän toimipaikan käsite, joka on vuosisadan ajan perustunut ajatukseen kiinteästä, fyysisestä yhteydestä maahan. Perinteisesti kansainvälisillä yrityksillä, jotka harjoittavat rajatylittäviä liiketoimia, on oltava jonkinlainen kiinteä fyysinen läsnäolo lähdevaltiossa, jotta verotusoikeus voidaan myöntää lähdevaltiolle. Digitaalisen aikakauden kuluttajakäyttäytyminen on kuitenkin muuttanut tapaa, jolla yritykset harjoittavat rajatylittävää kauppaa, minkä vuoksi liiketoiminnan harjoittaminen toisessa valtiossa on mahdollista ilman fyysistä läsnäoloa. Tässä tutkielmassa analysoidaan digitaalisia yrityksiä, niiden ainutlaatuisia liiketoimintamalleja ja nykyisiä sääntöjä, jotka koskevat kiinteän toimipaikan muodostumista. Kiinteän toimipaikan käsitteen soveltuvuutta arvioidaan digitaalisiin yrityksiin ja osoitetaan, että ainakin teoriassa nykyinen määritelmä voi kattaa digitaaliset yritykset, vaikkakin käytännössä harvoin näin tapahtuu. Tutkielmassa lisäksi esitetään kiinteän toimipaikan käsitteen määritelmään ehdotetut OECD:n ja EU:n muutosehdotukset, joilla pyritään helpottamaan kiinteän toimipaikan muodostumista digitaalisille yrityksille. Tutkielmassa analysoidaan OECD:n ja EU:n ratkaisuehdotuksia ja arvioidaan niiden mahdollista käytännön soveltuvuutta sekä EU:n ratkaisuehdotuksen mahdollisia vaikutuksia jäsenvaltioihin.
  • Heino, Julius (2022)
    Finlands regering har föreslagit till riksdagen att det synsättet på arbetsgivarbegreppet i relation till skatterätt bör ändras. Historiskt har Finland tillämpat det så kallade formella arbetsgivarbegreppet, och nu föreslår regeringen att Finland ska övergå till att använda det ekonomiska arbetsgivarbegreppet, vilket skulle harmonisera Finlands synsätt med omvärlden. Detta skulle innebära att bedömningen angående vem som är arbetsgivare skulle grunda sig på de gällande omständigheterna. De föreslagna ändringarna skulle innebära att ett finskt företag kunde anses utgöra arbetstagarens ekonomiska arbetsgivare, vilket skulle innebära att löneinkomsten är beskattningsbar i Finland. Syftet med förslaget är att skapa konkurrensneutralitet mellan arbetstagare som har hemvist i Finland och arbetstagare med hemvist i tredje länder, och att skapa konkurrensneutralitet mellan företag som utnyttjar utländsk arbetskraft och företag som ej gör det. De föreslagna lagändringarna skulle inte leda till en stor ökning av skatteintäkter, men skapar nya rapporteringsskyldigheter och en ökad administrativ börda för berörda parter. Forskningens syfte är att kartlägga de förslagna ändringarna i relation till deras mål.
  • Kanniainen, Eemil (2023)
    Konserniavustus on tulosvaikutteista varojen siirtoa konserniyritysten välillä. Konserniavustus voi olla osakeyhtiön vähemmistöosakkeenomistajan oikeuksia loukkaavaa varojen käyttöä, jonka välttämiseksi konserniavustuksen eräänä edellytyksenä on omistusosuusvaatimus. Lain konserniavustuksesta verotuksessa (1986/825) mukainen omistusosuusvaatimus perustuu vuoden 1978 mukaisen osakeyhtiölain nimellisarvojärjestelmään, jossa osakkeella on yhtiöjärjestyksessä määrätty nimellisarvo. Nimellisarvojärjestelmästä on sittemmin luovuttu Suomen yhtiöoikeudessa, mutta konserniavustuslakia ei ole tältä osin päivitetty. Nimellisarvoisen pääomajärjestelmän lisäksi konserniavustuslaki olettaa, että osakeyhtiöllä on osakepääoma. Osakeyhtiölain uudistuksen (L 184/2019) myötä osakeyhtiön pääomavaatimus kuitenkin poistettiin, mutta konserniavustuslakia ei tältäkään osin päivitetty. Osakeyhtiölain uudistusten seurauksena omistusosuuden laskeminen ei ole enää mahdollista täysin lain sanamuodon mukaisesti, vaan tilannetta joudutaan arvioimaan lain tarkoituksen sekä omistusosuusvaatimuksen perusteluiden valossa. Laskutapa on vakiintunut verotuskäytännössä epätyydyttävästi ottaen huomioon lainsäätäjän tarkoituksen suojata vähemmistöosakkeenomistajaa. Lainsäätäjä perustelee konserniavustuksen omistusosuusvaatimusta vähemmistöosakkeenomistajan suojalla. Konserniavustuksen vero-oikeudellinen arviointi ei yksin riitä arvioimaan konserniavustuksen hyväksyttävyyttä vähemmistöosakkeenomistajan suojan kannalta. Vähemmistöosakkeenomistajan suoja ja siihen liittyvä osakeyhtiön laillinen varojenjako ovat yhtiöoikeudellisen doktriinin piirissä, joten suojan toteutumista konserniavustustilanteissa tulee arvioida myös osakeyhtiölain säännösten mukaan. Tämän tutkielman aiheena on konserniavustuslain omistusosuusvaatimus ja vähemmistöosakkeenomistajan suoja. Omistusosuusvaatimuksen osalta tutkimus keskittyy konserniavustuslain omistusosuusvaatimuksen ja osakeyhtiölain nimellisarvottoman pääomajärjestelmän väliseen ristiriitaan ja sen aiheuttamaan oikeustilaan, jossa vakiintunut tulkinta ei riittävästi vastaa lainsäätäjän tarkoitusta suojata vähemmistöosakkeenomistajaa. Konserniavustuslain omistusosuusvaatimus ei yksin riitä kattavan suojan perustaksi, mutta sitä täydentää osakeyhtiölain vähemmistönsuojasäännökset. Tutkimuksessa pohditaan omistusosuusvaatimuksen riittävyyttä vähemmistöosakkeenomistajan suojan näkökulmasta, ja suojan todellinen taso selvitetään tutkimalla osakeyhtiölaista johtuvia edellytyksiä konserniavustuksen antamiselle osakeyhtiössä, jossa on vähemmistöomistusta. Tutkielmassa päädytään siihen, että konserniavustuksen omistusosuusvaatimusta olisi syytä päivittää. Nykyinen oikeustila ei kuitenkaan käytännössä vaaranna vähemmistöosakkeenomistajan suojaa, sillä vähemmistöosakkeenomistajaa suojaa omistusosuusvaatimuksen lisäksi osakeyhtiölain kattavat vähemmistönsuojasäännöt. Konserniavustus täyttää lähtökohtaisesti osakeyhtiölain mukaisen vähemmistöosakkeenomistajan suojan vaatimuksen silloin, kun konserniavustukselle on liiketaloudellinen peruste. Konserniavustuslain mukaan konserniavustus on kuitenkin vastikkeetonta varojen siirtoa, eikä sillä tule olla liiketaloudellista perustetta. Tämä seikka muodostaa konserniavustuslain ja osakeyhtiölain välisen yhteensovittamisongelman ytimen. Myös liiketaloudellisesti perusteltu konserniavustus saattaa muodostua vähemmistöosakkeenomistajaa loukkaavaksi esimerkiksi silloin, kun kyse on vähemmistöosakkeenomistajan näännyttämisestä. Kompensoivan osingon maksaminen voi tehdä liiketaloudellisesti perustelemattomasta konserniavustuksesta sallittua varojenjakoa vähemmistöosakkeenomistajan suojan näkökulmasta. Oikeuskäytännön mukaan konserniavustuksen yhtiöoikeudellinen hyväksyttävyys vaatii tapauskohtaista harkintaa, jossa otetaan huomioon varojen siirron liiketaloudelliset perusteet sekä vähemmistöosakkeenomistajien oikeudet.
  • Laitinen, Werner (2024)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan monikansallisten konsernien ja suurten kotimaisten konsernien maailmanlaajuisen vähimmäisverotason täytäntöönpanoa Suomessa ja siinä tehtyjen ratkaisujen suhdetta perusoikeuksiin. Sääntelyllä pyritään puuttumaan erityisesti kansainvälisten konsernien verotuskäytäntöihin, joiden avulla ne siirtävät voittojaan lainkäyttöalueille, joilla niitä verotetaan vähän tai ei lainkaan. Käytännössä tämä toteutetaan siten, että konserneja verotetaan vähintään tosiasiallisen 15 prosentin vähimmäisveroasteen mukaisesti riippumatta siitä, missä valtiossa toimintaa harjoitetaan. Vuoden 2024 alusta voimaan astunut laki suurten konsernien vähimmäisverosta (1308/2023) on kuitenkin joutunut kritiikin kohteeksi erityisesti sen monimutkaisuuden, tulkinnanvaraisuuden ja epäselvyyden vuoksi. Tarkastelu toteutetaan arvioimalla Euroopan unionin neuvoston direktiivin (EU) 2022/2523 kansalliseksi implementoimiseksi säädettyä lakia suurten konsernien vähimmäisverosta kriittisestä sekä perusoikeusmyönteisestä näkökulmasta. Tutkielmassa käytetty tutkimusmetodi on pääasiassa oikeusdogmaattinen, ja lisäksi aihetta tarkastellaan veropoliittisesta näkökulmasta. Arviointi pohjautuu pääosin direktiivin implementoimiseksi laadittuun hallituksen esityksen (HE 77/2023 vp) säätämisjärjestystä ja suhdetta perustuslakiin käsittelevässä osiossa korostettuihin seikkoihin sekä niistä lainvalmisteluprosessissa annetuissa asiantuntijalausunnoissa sekä oikeuskirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin. Tutkielma pyrkii osoittamaan, ettei suurten konsernien vähimmäisverosta annetun lain säännökset täytä perustuslain 81 §:n 1 momentissa asetettuja vaatimuksia. Ensinnäkin sääntelyn sisältö ei ole riittävän täsmällisiä ja selkeää, mikä heikentää verovelvollisten oikeusturvaa ja sääntelyn ennakoitavuutta. Myöskään menettelysäännöksissä ei ole onnistuttu tyydyttävällä tavalla huomioimaan verovelvollisten oikeussuojaa. Edelleen OECD:n piirissä laaditun tulkinta-aineiston asema näyttäisi olevan ristiriidassa perustuslain 81 §:n 1 momentin laillisuusperiaatteen kanssa. Lisäksi vähimmäisverotuksen täytäntöönpanoon liittyvä vertaisarviointiprosessi vaikuttaa merkitsevän uudenlaista rajanvetoa lainsäädännön delegointivallan näkökulmasta.
  • Kujanpää, Emmiliina (2024)
    Tutkielman kohteena ovat verolainsäädäntöön sisältyvät konserniyhteyden ja etuyhteyden määritelmät sekä määritelmän valinta uutta verolainsäädäntöä valmisteltaessa. Erillisyhtiöperiaatteella on perustavanlaatuinen merkitys Suomen verolainsäädännössä, mutta EU-lainsäädännön, kuten veronkiertodirektiivin ja minimiverolain toimeenpanon myötä konserniin kuuluminen tai etuyhteyden muodostuminen vaikuttaa yhä enemmän yhtiön verotukseen. Erillisyhtiöperiaatteesta on perinteisesti poikettu konserninsisäisen tappiontasauksen perusteella, mutta nykyisin se kyseenalaistetaan myös konserninsisäisen aggressiivisen verosuunnittelun torjunnan yhteydessä. Verolainsäädäntö sisältää useita eri konserni- ja etuyhteysmääritelmiä. Samassa laissa tai jopa samassa säännöksessä voi olla useita eri määritelmiä, mikä monimutkaistaa verotusta. Sääntelyn yksinkertaistamiseksi verolainsäädännössä voitaisiin viitata ensisijaisesti liikekirjanpidollisen konsernin määritelmään tai VML 31 §:n 4 momentin etuyhteysmääritelmään. Tutkielmassa tarkastelluissa säädösvalmisteluhankkeissa konserni tai etuyhteys määriteltiin asianmukaisesti lakitekstin tasolla. Määritelmävalinnan perustelut jäivät kuitenkin suppeiksi tai olemattomiksi. Lausuntopalautteella oli monessa säädösvalmisteluhankkeessa vaikutusta määritelmän muotoiluun tai jopa valintaan. Monessa lausunnossa otettiin myös kantaa konsernikohtaisen sääntelyn tarpeeseen.
  • Ebeling, Anette (2022)
    Siirtohinnoittelu tarkoittaa toisiinsa etuyhteydessä olevien osapuolten välisten liiketoimien hinnoittelua. Siirtohinnoittelu perustuu markkinaehtoperiaatteelle, jonka mukaan konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa käytettävien hintojen tulee vastata hintoja, joita toisistaan riippumattomat osapuolet käyttäisivät vertailukelpoisessa tilanteessa. Yksi keskeisimmistä siirtohinnoittelua koskevista tulkintaohjeistuksista ovat OECD:n julkaisemat siirtohinnoitteluohjeet. Vuoteen 2020 asti ohjeissa ei ollut otettu kantaa konsernin sisäisten rahoitusliiketoimien markkinaehtoisuuden arviointiin. 11.2.2020 OECD julkaisi kauan odotetut rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet, joissa on annettu tarkempia ohjeita muun muassa konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoisuuden arviointiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin etuyhteydessä olevien osapuolten välisten lainojen markkinaehtoinen hinta määritellään. Lisäksi tarkastellaan sitä, onko konserniin kuulumisella merkitystä markkinaehtoista korkotasoa määritettäessä. Asia on ajankohtainen, koska uudet rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet ovat tuoneet joitain muutoksia Suomen siirtohinnoittelua koskeviin tulkintakäytäntöihin. Aikaisemmin Suomessa on sovellettu melko tiukasti erillisyhtiöperiaatteen mukaista tulkintaa. Uusissa rahoitusliiketoimia koskevissa siirtohinnoitteluohjeissa konsernisuhteelle on kuitenkin annettu merkitystä joissakin tilanteissa. Kyse on perustavanlaatuisesta uudesta tulkintasuosituksesta. Tutkielmassa konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoisuutta on lähdetty tarkastelemaan painottaen niitä muutoksia, joita OECD:n rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet ovat tuoneet. Koska uudet ohjeistukset ovat muuttaneet suomen tulkintakäytäntöä koskien erillisyhtiöperiaatetta, myös kyseisen periaatteen asemaa Suomessa on käsitelty lyhyesti. Erillisyhtiöperiaatteella on ollut Suomessa vahva asema, mutta uusien siirtohinnoitteluohjeiden ja oikeuskäytännön myötä tämän aseman uudelleentarkastelu on perusteltua.
  • Lahtinen, Tapio (2023)
    Verohallinnon toimivaltaan kuuluvat verotus- ja veronkantomenettelyt sekä muutoksenhaku- ja seuraamusjärjestelmät on uudistettu laajalla uudistushankkeella vuosien 2017–2021 aikana. Uudistushankkeen ensimmäisessä vaiheessa säädettiin laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä (768/2017), johon koottiin oma-aloitteisia veroja koskevat verotusmenettely- ja muutoksenhakusäännökset. Samalla seuraamusjärjestelmä – mukaan lukien veronkorotukset – uudistettiin. Uudistushankkeen seuraavissa vaiheissa myös muiden Verohallinnon kantamien verojen seuraamusjärjestelmät on uudistettu. Veronkorotus on hallinnollinen seuraamusmaksu verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Veronkorotuksella kannustetaan verovelvollisia antamaan oikean sisältöinen veroilmoitus. Verolainsäädäntö asettaa verovelvolliselle laajan ilmoittamisvelvollisuuden. Arvonlisävero on oma-aloitteinen vero, joka verovelvollisen tulee itse laskea, ilmoittaa ja maksaa verokausittain. Mikäli verovelvollinen havaitsee antamissaan veroilmoituksissa puutteita tai virheitä, tulee puutteet ja/tai virheet korjata oma-aloitteisesti antamalla verokaudelle oikaisuilmoitus. Verovelvolliselle on asetettu myös laaja velvollisuus antaa lisätietoja ja selvityksiä Verohallinnon pyynnöstä. Tällaisia pyyntöjä tehdään tyypillisesti veroilmoituksen antamisen jälkeen verovalvonnan yhteydessä. Uudet veronkorotussäännökset on tehty kaavamaisiksi ja vähemmän viranomaisharkintaa vaativiksi. Veronkorotuksissa on siirrytty subjektiivisesta moitearviosta objektiiviseen arviointiin, jossa veronkorotuksen määräämisen perusteena on yksinkertaistetusti puute tai virhe veroilmoituksella. Veronkorotuksen suuruus on porrastettu siten, että lähtökohtaisesti veronkorotus määrätään ns. perustason mukaisena (10 %), mutta veronkorotuksen tasoa voidaan tapauskohtaisesti korottaa tai alentaa, mikäli lakisääteiset edellytykset täyttyvät. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia uusia veronkorotussäännöksiä. Erityisesti sitä, millä edellytyksillä Verohallinto voi määrätä veronkorotuksen korotettuna eli perustasoa suurempana sekä sitä, vaikuttaako verovelvollisen toiminta tai toimimattomuus veroilmoituksen antamisen jälkeen veronkorotuksen tasoon. Veronkorotuksen määrääminen korotettuna soveltuu lähinnä vakavimpiin ja/tai toistuviin ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönteihin. Vaikka verolainsäädäntö asettaa verovelvolliselle laajan selvitys- ja lisätietojen antovelvollisuuden, Verohallinto ei käytännössä voi rangaista verovelvollista korkeamman veronkorotuksen muodossa esimerkiksi veroilmoituksen antamisen jälkeen annettujen harhaanjohtavien tietojen johdosta. Veronkorotus määrätään, koska veroilmoitus on tietosisällöltään puutteellinen ja/tai virheellinen.
  • Kontio, Osiiris (2024)
    Kulkuneuvojen paikoituksen arvonlisäverotus on ollut vero-oikeuden alalla pitkään epäselvä aihealue, josta on annettu huomattavan paljon oikeuskäytäntöä. Epäselvyys on liittynyt pääasiassa arviointiin siitä, milloin verollisen pysäköintipaikkojen vuokrauksen katsotaan liittyvän niin läheisesti arvonlisäverottomaksi säädettyyn kiinteistön luovutukseen, että suoritukset jakavat yhteisen arvonlisäverokohtelun niin sanotun liittymisperiaatteen mukaisesti. Oikeustilan epäselvyyttä on korostanut sekä aiheesta annettu runsas oikeuskäytäntö, että arvonlisäverolain varhaisempi, direktiivistä poikkeava, sanamuoto, jonka mukaan veroa oli suoritettava ”pysäköintitoiminnassa” tapahtuvasta pysäköintipaikkojen luovutuksesta. Oikeustilan on sittemmin katsottu selkiintyneen, kun lain sanamuodon muutos sai vaikutusta myös lain soveltamisessa korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Muutoksen jälkeen muun muassa myös osakaspysäköinti on katsottu lähtökohtaisesti arvonlisäverolliseksi. Tutkielman tarkoitus on selvittää kulkuneuvojen paikoituksen arvonlisäverotuksen oikeustilaa kokonaisuutena. Oikeustilassa aikaisemmin vallinneet epäselvyydet eivät ole kokonaan poistuneet ja etenkin osakaspysäköinnin arvonlisäverokohtelu on ollut pinnalla viimeaikaisessa keskustelussa, Verohallinnon julkaistua päivitetyn ohjeensa kulkuneuvojen paikoituksen arvonlisäverotuksesta. Ohjeessa Verohallinnon on katsottu ottaneen aikaisempaa tiukemman tulkintalinjan etenkin osakaspysäköinnin arvonlisäverollisuuden osalta. Asiasta odotetaan vahvistavaa oikeuskäytäntöä lähitulevaisuudessa. Tutkielmassa tarkastellaan myös pysäköinnin arvonlisäverokohteluun läheisesti liittyvän liittymisperiaatteen soveltumisen kriteereitä. Säädöspohjan puuttuessa, periaate on muodostunut pitkälle oikeuskäytännössä. Liittymisperiaatteen soveltumisella voi tosiasiassa olla merkittäviä vaikutuksia verovelvollisen taloudelliseen asemaan. Periaatteen soveltumiselle onkin pyritty systematisoimaan ennustettavampia kriteeristöjä sekä oikeuskäytännössä, että oikeuskirjallisuudessa. Verovelvollisen näkökulmasta epäselvyydet oikeustilassa heikentävät mahdollisuuksia ennakoida erilaisten toimien verokohtelua. Verovelvolliset tekevät itsenäisesti ratkaisuja oma-aloitteiseen verotukseen liittyen ja verokohtelun epävarmuus on käytännön tasolla verovelvollista kuormittava tekijä. Esimerkiksi pysäköinti-investointien osalta verovelvolliselle tuotantopanosten kustannuksista maksettavaksi koituvat arvonlisäveron määrät saattavat nousta merkittäviksi ja intressi niiden vähentämiseksi on usein läsnä suunniteltaessa investointeja ja tulevaa toimintaa. Arvonlisävero on toisaalta julkisen vallan näkökulmasta merkittävä fiskaalinen tulonlähde. Veronsaajien ja verovelvollisen edut tuleekin ottaa huomioon tasapuolisesti verotukseen liittyvissä toimissa.
  • Pulkkinen, Sakari (2024)
    Valmisteverot ovat erityisiä kulutusveroja. Toisin kuin yleisiä kulutusveroja, eli esimerkiksi arvonlisäveroa, erityisiä kulutusveroja kannetaan ainoastaan tiettyjen, erikseen määriteltyjen tavaroiden kulutuksesta. Muita erityisiä kulutusveroja ovat esimerkiksi autovero ja vakuutusmaksuvero. Suomessa nykyään valmisteveron alaisia tavaroita ovat nestemäiset polttoaineet, sähkö ja eräät muut polttoaineet, alkoholi ja alkoholijuomat, tupakkatuotteet, virvoitusjuomat, juomapakkaukset, jätteet sekä kaivosmineraalit. Nykyisen valmisteverotusdirektiivin edeltäjillä on 1990-luvun alkupuoliskolla luotu yhteinen valmisteverotusjärjestelmä EU:n alueelle, minkä lisäksi tietyille tuotteille on direktiivein säädetty vähimmäisverotasot. Näiden niin kutsuttujen harmonisoitujen valmisteverojen alaisia tavaroita ovat energiatuotteet, alkoholi ja alkoholijuomat sekä tupakkatuotteet. Näiden lisäksi EU:n jäsenvaltioilla on oikeus kantaa valmisteveroa myös muista tuotteista, kunhan tällaiset verot eivät häiritse sisämarkkinoiden toimintaa. Valmisteverotuksessa vero-objekti, eli se asiantila, johon verotus kohdistuu, on ajallisesti erotettu siitä ajanhetkestä, jolloin valmisteverosaatava syntyy, tai toisin sanoen, tulee täytäntöönpanokelpoiseksi. Tämä on käytännössä toteutettu valmisteverotusdirektiivissä niin sanotulla väliaikaisen verottomuuden järjestelmällä, jossa toimiessaan tietyt luvan saaneet elinkeinonharjoittajat voivat muun muassa valmistaa, jalostaa, varastoida ja siirtää valmisteveron alaisia tuotteita väliaikaisesti valmisteverottomina. Kun valmisteverotuksessa vero-objekti itsessään on valmisteveron alaisen tuotteen valmistus tai tuonti EU:n alueelle, valmisteverosaatava syntyy lähtökohtaisesti silloin, kun tuote luovutetaan kulutukseen, eli käytännössä poistuu väliaikaisen verottomuuden järjestelmästä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, mikä merkityssisältö käsitteellä ”kulutukseen luovuttaminen” on ja millaisia poikkeuksia siihen sisältyy. Lisäksi tarkastellaan niin kutsuttua hävikkiä, ja sitä, milloin hävikki ei muodosta kulutukseen luovutusta, jolloin hävikkiä voidaan pitää verottomana. Koska valmistevero-oikeudellinen tutkimus on erityisesti Suomessa ollut suhteellisen vähäistä, on keskeisenä lähdeaineistona Euroopan unionin tuomioistuimen aihetta koskeva oikeuskäytäntö, josta voidaan havaita, että olennainen kulutukseen luovutuksen elementti muodostuu siitä, voidaanko tuote tosiasiallisesti luovuttaa kulutettavaksi. Lisäksi erinäisissä hävikkiä synnyttävissä tilanteissa tulee arvioida verovelvollisen oman toiminnan vaikutusta ja sitä, olisiko hävikin syntyminen ollut kohtuullisin toimenpitein estettävissä.
  • Porokara, Milla (2024)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää kuntien verotusoikeuden perusteet sekä miten kuntien verotusoikeus ilmentyy kuntien itsehallinnon periaatteen ytimenä. Tutkimus selventää kuntien verotusoikeuden alaan kuuluvia käytäntöjä, sääntelyä ja verotusoikeuden vaikutuksen kuntien taloudenpitoon. Tutkimus pohjautuu 1.1.2023 voimaan astuneen hyvinvointialueuudistuksen mukanaan tuomaan muutokseen kuntien verotuksessa. Tutkimuksessa tarkkaillaan kuntien strategista toimintaa taloudenpidossa ja kuntiin vaikuttavien hallinnollisten muutosten vaikutusta kuntien elinvoimaisuuteen. Hyvinvointialueuudistus muutti kuntien verotusoikeudessa kunnallisverotuksen periaatteita ja määrää. Hyvinvointialueuudistus on kuitenkin vain osa isoa hallinnollista uudistusta, joka vaikuttaa kuntien toimintaan. Tutkimuksessa tuodaan esille, miten jo toteutuneet muutokset ovat kuntien talouteen pääpiirteittäin vaikuttaneet, mitä muutoksia lähivuosina on vielä tulossa ja niiden vaikutukset. Tutkimuksessa tarkastellaan kuntien tehtäväkenttää, kuntia koskevaa sääntelyä ja sitä, mitä Suomen kunnissa tällä hetkellä tapahtuu verotuksen saralla.
  • Viinikka, Asko (2023)
    Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin komission 22.12.2021 antamaa ehdotusta direktiiviksi koskien sellaisten yhtiöiden tunnistamista, joita perustetaan pääasiassa verotuksellisista syistä ja jotka ulkoistavat ydintoimintonsa, koska niillä ei ole riittävästi omia resursseja, eli substanssia yhtiön ydintoimintojen hoitamiseen. Euroopan unioni on jo aikaisemmin säätänyt direktiivejä, joiden tarkoitus on estää verovilppiä ja jäsenvaltioiden välistä epätervettä verokilpailua ja sen seurauksena tapahtuvaa valtioiden veropohjien rapautumista, mutta nyt annettu direktiiviehdotus on ensimmäinen yritys luoda koko unionin alueelle yhtenäiset säännöt, jotka kohdentuvat ns. kuoriyhtiöiden tunnistamiseen. Direktiiviehdotuksesta annettiin komissiolle lausuntoja, joissa esitettiin kritiikkiä koskien ehdotuksen tarkoituksenmukaisuutta, ehdotuksen tulkinnanvaraisten termien mahdollista sisältöä sekä ehdotuksen mahdollista ristiriitaa EU:n primäärioikeuden kanssa. Tutkielmassa käsitellään edellä mainittuja kolmea teemaa direktiiviehdotuksen ulkoistamista koskevien 6, 7 ja 9 artiklojen osalta. Kyseisten artiklojen avulla on tarkoitus tunnistaa ns. riskiyhtiöt, tarkastella niiden substanssia sekä antaa verovelvolliselle mahdollisuus kumota olettama kuoriyhtiöstä. Tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan ehdotuksesta annettujen lausuntojen perusteella painottaen muutamaa lausunnoissa esiin nostettua teemaa. Samanlaista arviointia tehdään vähäisessä määrin myös direktiiviehdotuksesta kansallisesti annettujen asiantuntijalausuntojen perusteella. Direktiiviehdotuksen termien mahdollista sisältöä tarkastellaan käyttäen apuna direktiiviehdotuksessa mainittuja lähteitä. Direktiiviehdotuksen mahdollista ristiriitaa EU:n primäärioikeuden kanssa arvioidaan EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön ja oikeuskirjallisuuden kannanottojen perusteella. Direktiiviehdotuksen substanssin arviointi perustuu yhtiöiden tarkasteluun ennalta määriteltyjen kiinteiden edellytysten perusteella. Tällainen rakenne ei lähtökohtaisesti ota huomioon eri toimialojen tai erityyppisten yhtiöiden erilaisia liiketaloudellisia tarpeita ja tilanteita. Direktiiviehdotuksen mukaan tapauskohtainen arviointi ja poikkeussääntöjen soveltaminen on kylläkin mahdollista, mutta johtuen joidenkin termien tulkinnanvaraisesta muotoilusta sekä substanssia koskevien vaatimusten poikkeamisesta EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ja direktiiviehdotuksen lähteistä, ei direktiiviä tulevaisuudessa soveltava taho voi varmuudella tietää mihin tilanteisiin direktiivi soveltuu. Direktiiviehdotuksen substanssia koskevat vaatimukset ovat myös mahdollisesti vastoin EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään määrittämiä ehtoja, joiden mukaan ennalta määritellyt kiinteät ehdot eivät ole sallittuja, vaan jokainen verovelvollista koskeva ratkaisu täytyy tehdä tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.
  • Tikkanen, Juha-Pekka (2023)
    Euroopan komissio antoi 22.12.2021 direktiiviehdotuksen kuoriyhtiöiden verotustarkoituksiin tapahtuvan väärinkäytön estämiseksi. Direktiivillä pyritään torjumaan sisämarkkinoiden toimintaan vaikuttavia veronkiertoon ja verovilppiin liittyviä käytäntöjä estämällä kuoriyhtiöiden keinotekoista käyttämistä verotuksellisten etujen saamiseksi. Kuoriyhtiödirektiivillä luodaan välineet niiden yhtiöiden tunnistamiseksi, jotka eivät tosiasiassa harjoita mitään taloudellista toimintaa, mutta joilla mahdollistetaan veroetujen siirtyminen yritysten todellisille omistajille, edunsaajille tai konsernille, johon yritykset kuuluvat. Kuoriyhtiödirektiivin kohteena ovat erityisesti Alankomaihin, Luxemburgiin ja Irlantiin sijoitetut holdingyhtiöt, joiden avulla pyritään saamaan verosopimusten ja direktiivien mahdollistamia veroetuja. Siitä huolimatta direktiivillä on vaikutuksia myös suomalaisiin holdingyhtiöihin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millä tavoin kuoriyhtiödirektiivi vaikuttaa suomalaisiin holdingyhtiöihin ja mitä asioita suomalaisten yhtiöiden on otettava huomioon direktiivin seurauksena. Lisäksi pohditaan kuoriyhtiödirektiviin tarpeellisuutta osana veronkierron vastaista sääntelyä. Kuoriyhtiödirektiivi aiheuttaa suomalaisille yrityksille lisää hallinnollista taakkaa muun muassa sen nykyisistä menettelyistä poikkeavalla raportointivelvollisuudellaan. Jokaisen yhtiön on vähintäänkin arvioitava, kuuluvatko ne direktiivin mukaisen raportointivelvollisuuden piiriin. Direktiiviehdotusta on moitittu muun muassa siitä, että se vaikeuttaa jo ennestään monimutkaista veronkierron vastaista sääntelykokonaisuutta ja siitä, että uutta sääntelyä luodaan ennen kuin aikaisempien verouudistusten tehoa on pystytty kunnolla todentamaan. Kuoriyhtiödirektiivin tarpeellisuutta ei ole pystytty perustelemaan, sillä väliyhteisölainsäädäntö ja tuleva globaali minimiverotus toteuttavat samaa tehtävää.
  • Okungbowa, Imade (2023)
    OECD:n BEPS-hankkeen seurauksena EU:ssa on toteutettu lukuisia uudistuksia aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen estämiseksi, kuten hyväksytty veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi ja laajennettu hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin soveltamisalaa. Kaikista aikaisemmista ponnisteluista huolimatta viimeaikaiset verokriisit, kuten Pandoran paperien tietovuoto ja OpenLux-tutkinta ovat paljastaneet, että kuoriyhtiöitä käytetään yhä aggressiivisessa verosuunnittelussa ja veronkierrossa. Erityisesti monikansallisten konsernien on havaittu perustuvan yrityksiä, joilla ei ole vähimmäissubstanssia, tavallisesti matalan verotuksen lainkäyttöalueelle vähentääkseen maksettavikseen tulevien verojen kokonaismäärää. Jotta EU:ssa toimivat yhteisöt, joilla ei ole lainkaan tai hyvin vähän taloudellista toimintaa, eivät pääse hyötymään veroeduista tai aiheuttamaan veronmaksajille ylimääräistä taloudellista taakkaa, Euroopan komissio antoi joulukuussa 2021 direktiiviehdotuksen kuoriyhtiöiden väärinkäytön estämiseksi verotuksessa. Direktiiviehdotuksen säännösten tavoitteena on vähentää kuoriyhtiöiden väärinkäytöstä aiheutuneita verotulojen menetyksiä ja veroihin liittyviä väärinkäytöksiä rajat ylittävissä tilanteissa esimerkiksi mahdollistamalla veroviranomaisten pääsyn muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien kuoriyhtiöiden tietoihin. Direktiiviehdotuksen avulla jäsenvaltiot kykenevät tunnistamaan EU:ssa sijaitsevat kuoriyhtiöt ja soveltamaan yhteisiä veroseuraamuksia niihin. Tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on selvittää ehdotetun kuoriyhtiödirektiivin keskeinen sisältö ja vaikutus voimassa oleviin säännöksiin sekä arvioida kuoriyhtiödirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi asetettujen toimenpiteiden täytäntöönpanokelpoisuus ja tehokkuus. Erityisenä tavoitteena on selvittää, onko jo olemassa sääntelyä, jolla voitaisiin riittävästi puuttua kuoriyhtiöiden väärinkäyttöön ja siten arvioida direktiivin tarpeellisuus. Tutkielman kohteena oleva kuoriyhtiödirektiivi on vasta ehdotus, jonka lopullisesta sisällöstä ei ole vielä päätetty. Direktiiviehdotuksen jatkovalmistelussa ehdotusta on muun muassa tiukennettava tietyiltä osin, minkä lisäksi direktiiviehdotukseen liittyviä avoimia kysymyksiä on syytä tarkentaa, jotta tulkintaongelmilta vältytään käytännössä. Kuoriyhtiöiden väärinkäyttöä estävän sääntelyn merkittävin ongelma lienee, ettei sääntelyn suhdetta muuhun EU-lainsäädäntöön ole tarkennettu.