Browsing by study line "World Politics"

Tässä tutkielmassa tutkin miten liberaalit arvot ovat edustettuna Suomen ulko- ja turvallispoliittisissa viestintäaineistoissa. Liberalismi on poliittinen filosofia, joka 1600-luvulta lähtien pitkälti määrittänyt länsimaista politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita. Liberaalit arvot toimivat länsimaisen multilateraalisen maailmanjärjestyksen peruspilarina. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan strategia määrittyy Suomen geopoliittisen sijainnin mukaan; Suomi on erikoinen valtio globaalista näkökulmasta katsottuna, sillä poliittinen itä ja länsi kohtaavat Suomessa. Suomella on erityinen tehtävä ylläpitää hyviä kahdenkeskisiä suhteita toisaalta itäisen naapurimaamme kanssa, mutta toisaalta liberaalin länsimaisen maailman kanssa. Suomi itse pyrkii profiloitumaan länsimaisena hyvinvointivaltiona, jolloin suhteet ovat luonnostaan vahvemmat länsimaiden kanssa ja niitä pyritään myös tulevaisuudessa tietoisesti vahvistamaan. Suomen suhteet länsimaiseen maailmaan selittyvät vahvasti kansainvälisten suhteiden teorian liberalismin avulla. Tutkielmani koostuu kahdesta osasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsittelen liberaalien arvojen poliittisfilosofista historiaa, kansainvälisten suhteiden teoriaa liberalismia, sen roolia liberaalin maailmanjärjestyksen rakentumisessa sekä liberaalin multilateraalisen maailmanjärjestyksen tulevaisuutta. Kirjallisuuskatsaus antaa syvällisemmän ymmärryksen liberaalien arvojen historiasta ja liberalismista ideologiana sekä kansainvälisten suhteiden teoriana. Itse tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa perehdyn Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin viestintämateriaaleihin liberalismin ja liberaalien arvojen näkökulmasta. Tutkimukseni tiivistää näiden kolmen dokumentin sisällön ja tutkii niitä liberaalien arvojen ja kansainvälisten suhteiden liberalismin näkökulmasta. Tutkimusaineiston perusteella arvioin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraavan hyvin pitkälti liberalismin tavoitteita ja liberaalia arvopohjaa. Suomen ulkoasiainhallinto pyrkii turvaamaan suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin, vahvistamaan Suomen kansainvälistä asemaa, ja turvaamaan Suomen itsenäisyyden. Suomi on kuitenkin verrattain pieni valtio ja joutuu siksi turvautumaan huomattavan paljon kansainväliseen yhteistyöhön vahvistaakseen kansainvälistä asemaansa ja turvatakseen kansansa turvallisuuden. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on edistää kestävää kehitystä, kansainvälistä vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa. Nämä ovat kaikki liberaaleihin arvoihin perustuvia tavoitteita. Suomi pyrkii kansainvälisesti edistämään sitoutumista liberaaleihin yleismaailmallisiin arvoihin: ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan arvopohja on pitkälti EU:n arvopohjan värittämä. Tästä huolimatta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisista viestintäaineistoista ilmenee myös selkeästi Suomen oma myös liberaali, mutta kansainvälisesti katsottuna vasemmistolaisempi, arvopohja. Suomen omissa arvoissa korostuvat heikoimmissa asemissa olevista huolehtiminen ja ajattelu siitä, että ketään ei jätetä jälkeen. Suomen oma arvopohja toimii rakennuspilarina suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Suomen ulkoasiainhallinnon tehtävä on luoda maakuvaa Suomesta länsimaiseen liberaaliin arvopohjaan nojaavana oikeusvaltiona, mutta toisaalta sen työhön kuuluu myös tuoda esiin Suomen omaa arvopohjaa tasa-arvoisena pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Tutkimukseni pohjalta havainnoin, että liberalismi aate kehittyy, elää ja voi hyvin 2000-luvun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Kiihkeimmän imperialismin aikakaudella 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa jäsentynyt geopoliittinen ajattelu on kokenut ylösnousemuksen kansainvälisen politiikan kentällä. Kaksi Euraasian mantereella sijaitsevaa suurvaltaa, Venäjä ja Kiina, koettelevat valtapyrkimyksillään Yhdysvallat-johtoista kansainvälistä järjestystä. Venäjä käy täysimittaista valloitussotaa Ukrainassa, ja Kiina kasvattaa sotilaallista voimaansa niin Taiwanin liepeillä kuin kaukanakin. Samalla taloudellinen keskinäisriippuvuus tekee Punaisenmeren kaltaisista meriliikenteen solmukohdista entistä houkuttelevampia kohteita myös perinteisten maavaltojen sotilaalliselle laivastotoiminnalle. Geopoliittisen vallan tavoittelu on jo vuosituhansien ajan jaettu maa- ja merivaltaan. Tämä tutkielma tarkastelee, missä määrin imperialistisen geopolitiikan käsitykset maa- ja merivallasta välittyvät Venäjän ja Kiinan laivastotoiminnassa Punaisellamerellä. Tutkielman hypoteeseja ovat, että molemmat valtiot pyrkivät olemassa olevien valtasuhteiden syrjäyttämiseen Punaisellamerellä, että kummankin valtion laivastotoiminnasta välittyy maavallan toimintalogiikka, ja että Kiinasta poiketen Venäjän laivastotoiminnassa ilmenee piirteitä, jotka eivät vastaa valtion julkisesti ilmoittamia selityksiä alueelliselle aktiivisuudelle. Sisältöanalyysin aineistona toimivat raportit ja uutisartikkelit. Geopolitiikan ja imperialismin välinen yhteys juontuu noin 1500-luvulla alkaneesta globaalista taloudellisesta integraatiosta, jonka saatossa eurooppalaiset perustelivat maantieteellisellä asemallaan ja sivilisaatiollisella kehityksellään muiden alueiden toiseuttamista ja hallitsemista. Geopolitiikan imperialistinen teoriakehys muotoutui lopulta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin läntiset geopoliitikot perustelivat imperialistisia ajatuksiaan itäisten uhkien patoamisella. Tutkielma tarkastelee, voiko Venäjän ja Kiinan tulkita kääntäneen ajattelun päälaelleen, ja hahmottavan vuorostaan läntisiä uhkia samoin teoreettisin perustein. Tutkimustuloksena on, että imperialistinen geopolitiikka välittyy Venäjän kohdalla kohtalaisesti, ja Kiinan kohdalla vahvasti. Hypoteesit pitävät paikkansa osittain. Vain Kiinan laivastotoiminnasta välittyy sekä halu että kyky vakiintuneiden merivaltojen haastamiseen Punaisellamerellä. Toisaalta vain Venäjän asemoitumisesta välittyy selkeästi maavallan logiikka, sillä Kiina on mukautumassa maavallasta merivallaksi. Kolmatta hypoteesia vastoin nimenomaan Kiinan laivastotoiminta on huomattavasti kunnianhimoisempaa kuin valtio itse myöntää siinä missä Venäjän laivastotoiminta ei todellisuudessa yllä virallisten doktriinien asettamalle tavoitetasolle. Suurvaltakilpailun kiristyessä maa- ja merivaltojen voi ennakoida jatkavan historiallista vastakkainasetteluaan niin kauan kuin Punaisenmeren kaltaisissa solmukohdissa sijaitsee suurvaltapoliittisesti tyhjiä tiloja.

Tutkielmassani perehdyn Euroopan unionin (EU) rooliin naiset, rauha ja turvallisuus (NRT) tematiikassa. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 vuonna 2000 ja sitä ovat seuranneet yhdeksän täydentävää päätöslauselmaa. Päätöslauselmat ovat nostaneet kiinnostusta naisten ja tyttöjen rooliin aseellisissa selkkauksissa sekä konfliktinratkaisussa. NRT-agenda on levinnyt YK:n piiristä kansallisiin konteksteihin eri toimintaohjelmien muodossa. Lisäksi monet muut instituutiot, kuten Etyj, Nato ja Afrikan unioni ovat laajentaneet päätöslauselman 1325 teemoja omilla aloitteillaan. Yhdessä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, kansalliset toimintaohjelmat sekä eri instituutioiden aloitteet muodostavat tässä tutkielmassa käyttämäni NRT-tematiikan. Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut tarkastelemaan erityisesti EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tehtyä työtä NRT-tematiikan parissa. Kiinnostuksenkohteina ovat EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa toistuvat representaatiot naisista ja sukupuolen käsitteen merkityksistä. Aineistoksi on valikoitunut EU:n NRT-toimintaa ohjaava asiakirja Naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskeva EU:n strateginen toimintamalli. Tutkielmani tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia representaatioita naisista EU:n strategisessa toimintamallissa luodaan ja ylläpidetään? 2) Miten EU:n strateginen toimintamalli ymmärtää sukupuolen käsitteen? Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyy myös poststrukturalistinen teoriasuuntaus, jota sovellan feministisen maailmanpolitiikan rauhan ja turvallisuuden teemojen tutkimukseen. Poststrukturalistisesta feministisestä tulokulmasta olennaiseksi nousee diskursiivinen vallankäyttö: kielellä rakennetaan ja muotoillaan todellisuutta. Keskeistä on tarkastella, miten asioita kuvataan ja millaisia merkityksiä niille annetaan. Analysoin aineistoa kriittisen diskurssianalyysin avulla. Kriittisen diskurssianalyysin piiristä sovellan fairclough’laista lähestymistapaa, jonka myötä olennaiseksi nousee valtasuhteiden tarkastelu. Keskeisiksi käsitteiksi Fairclough nostaa tutkielmani tavoin representaatiot, identiteetit ja toiminnallisuuden. Aikaisemmasta feministisestä tutkimuskirjallisuudesta rauhan- ja konfliktintutkimuksen sekä YK:n päätöslauselman 1325 parista olen nostanut esiin viisi representaatiota: 1) naiset erityisasemassa ja suojelun tarpeessa, 2) naiset voimaannuttamisen kohteena, 3) naiset rauhantekijöinä, 4) naiset hoivaajina ja 5) naiset sotilaina. Nämä tunnistamani representaatiot toimivat viitekehyksenä analyysini toteuttamiselle ja tutkimuskysymyksiin vastaamiselle. Tutkielmassani vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen havainnoin, että EU:n strategisessa toimintamallissa naisten representaatioista esiin nousevat naiset erityisasemassa ja suojelun tarpeessa, naiset voimaannuttamisen kohteena sekä naiset rauhantekijöinä. Havaitsen näistä keskeisimmäksi naisten voimaannuttamista korostavan representaation, jonka takaa fairclough’laisen lähestymistavan mukaisesti tarkastelen valta- ja ideologiasuhteita. Näiden perusteella täydennän aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta osoittamalla, että strategisessa toimintamallissa naisten voimaannuttaminen esitetään taloudellisista lähtökohdista. Toisen tutkimuskysymyksen analyysissä havaitsen, että strateginen toimintamalli määrittelee sukupuolen käsitteen biologisen nais/mies-kahtiajaon kautta. Kahtiajakoon perustuva sukupuolikäsitys jättää ulkopuolelleen seksuaali- ja sukupuoli-identiteetit, jotka tulkitsenkin strategisen toimintamallin hiljaisuuksiksi.

Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.

Afganistanissa on käynnissä konflikti, joka alkoi vuonna 2001. Konflikti on kuvattu kahtiajaoksi virallisen hallinnon ja uskonnollisen Taliban liikkeen välillä. Tarkasteltuna toimijoita ja heidän motiivejaan pintaa syvemmältä tulee esille monimuotoisempi konflikti. Tutkielman valossa konflikti näyttäytyy sisällissotana paikallisten toimijoiden kesken. Afganistanin hallinto rakentui vuonna 2001 sodan voittaneelle Pohjoisen-liiton verkostolle. Tästä johtuen sotalordien valta levisi kattamaan lähes koko maan. Sotalordit saivat paikallisen autonomian hallitsemillaan alueilla. Autonomisilla alueilla ei toiminut virallista hallintoa tai oikeusjärjestelmää. Hallinta ja riitojen sovittelu oli puolueellista ja mielivaltaista. Muodostui tila jossa, väkivaltaisuudet eivät olleet riippuvaisia virallisista identiteeteistä. Paikallistasolla poliisit voivat taistella toisiaan vastaan, ja toisaalta tehdä yhteistyötä Talibanin kanssa. Järjestäytynyt rikollisuus oli integroitunut vertikaalisesti hallintoon ja Talibaniin. Paikallisten heimot liittoutuivat hallintoon tai Talibaniin varmistaakseen resurssit paikallisiin taisteluihin. Kilpailevan heimon liittyessä hallintoon oli toisen liityttävä Talibaniin, jotta pystyttiin vastaamaan kilpailijan kasvaneeseen suorituskykyyn. Paikalliset verkostot käyttivät kansainvälisiä toimijoita hyväksi. Paikalliset ilmiantoivat kilpailijansa kansainvälisille toimijoille Talibanin tai Al Qaidan taistelijana. Kansainväliset toimijat suorittivat operaatioita tiedon perusteella. Kansainvälistä terrorisminvastaista sotaa käytettiin henkilökohtaisten kaunojen selvittämiseen. Afganistanin talouden erityispiirteet olivat merkittävässä roolissa konfliktin jatkuvuuteen. Massiivinen oopiumteollisuus yhdistettynä perinteiseen Hawala-rahoitusjärjestelmään mahdollistaa talouden pyörimisen länsimaisen valvonnan ulkopuolella. Afganistanissa 90 prosenttia rahaliikenteestä tapahtuu Hawala- järjestelmän kautta. Hawala yhdistettynä heikosti valvottuun viralliseen pankkijärjestelmään mahdollisti laajamittaisen rahanpesun ja yhteydet globaaliin maailmantalouteen. Tutkielmassa kuvataan Afganistanin konfliktia monimuotoisemmin, kuin ”virallisessa” kahtiajakoon perustuvassa kuvauksessa. Monimuotoisemmassa selityksessä toimijoiden yhtenäisyys on kiistelty ja identiteetit ovat vain keino saada resursseja. Afganistanissa on käynnissä monta paikallista taistelua vallasta. Tutkielmassa pyritään syventämään ”virallista narratiivia” ja selittämää toimijoiden liukuvuutta. Konfliktia tarkastellaan Mary Kaldorin uuden sodan teorian lähtökohdista. Kaldorin teoriaa syvennetään tukevilla tutkimuksilla. Teoreettinen viitekehys nivoutuu kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa mikrotason lähteiden valossa tutkia epävirallista puolta yhteiskunnasta ja yhdistää se viralliseen. Konfliktin ratkaisua tulisi etsiä perinteisten rakenteiden kuten heimorakenne ja hawala-rahoitusjärjestelmä yhdistämisellä nykyaikaisiin rakenteisiin. Perinteisten ja legitiimien toimintamallien sivuuttaminen epävirallisena, johtaa vieraiden toimintamallien tuomiseen kulttuuriin. Organisoitua väkivaltaa tulee ilmenemään Afganistanissa jatkossakin, kysymys on siitä, onko väkivalta poliittista vai henkilökohtaista. On löydettävä ratkaisu, jossa paikallisilla on omistajuutta. Tutkielma tarjoaa uusia näkökulmia siihen miten virallinen länsimaiden näkökulmasta ja legitiimi afgaanien näkökulmasta eroavat merkittävästi toisistaan, kuten poliisi ja Taliban.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten pääministeri Sanna Marinin hallitus perusteli Suomen valtakunnan ja Uudenmaan maakunnan rajoille asetettuja liikkumisrajoituksia keväällä 2020. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoria. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko tutkimusaineistossa havaittavissa turvallistamisen piirteitä ja voiko hallituksen katsoa yrittäneen turvallistaa rajanylitykset keväällä 2020, sekä minkälaisia mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroja on havaittavissa Suomen valtion rajoja ja Uudenmaan maakuntarajaa koskevissa päätöksissä ja niiden perusteluissa. Tutkimuksen aineiston muodostavat valtioneuvoston rajapolitiikkaa koskevien päätösten perustelumuistiot sekä hallituksen rajapolitiikkaa koskevat tiedotustilaisuudet aikavälillä 17.3.2020–12.6.2020. Aineiston analysointia varten luodaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoriaa mukaileva viitekehys turvallistamisargumentin piirteistä, minkä jälkeen aineistoa tarkastellaan tämän viitekehyksen läpi. Aineiston perusteella voi todeta, että turvallistamisargumentteja on esitetty systemaattisesti ja ne muodostavat molemmissa tarkastelluissa tapauksissa selkeitä turvallistamisyrityksiä. Uudenmaan rajapäätösten tapauksessa turvallistaminen oli voimakkaampaa, valtakunnan rajojen tapauksessa hieman lievempää, mutta turvallistamisargumentit olivat molemmissa tapauksissa hyvin samankaltaisia. Tutkimusulosten voi katsoa hyödyttävän tutkimusta korona-ajan rajapolitiikasta sekä Suomen kontekstissa että laajemmin. Vaikka hallituksen turvallistamisyritykset todennäköisesti saivat suomalaiset hyväksymään rajoitustoimenpiteet helpommin, jatkossa on syytä tutkia, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia korona-ajalla ja turvallistamisella tulee olemaan Suomen rajapolitiikalle tai laajemmin vapaalle liikkuvuudelle.

This thesis is a theoretical analysis of Johan Galtung’s conceptualization of violence. Although his conceptualization is analysed as a whole, there is a particular focus on analysing his concept of structural violence in the context of his theory of social structures. This choice of theoretical framework is justified by the fact that although Galtung’s conceptualization of violence has been criticized from numerous angles before, when surveying that literature, it became apparent that not enough attention has been given to analysing it in the framework of his theory of social structures. The explicit underlying assumption guiding this analysis is thus that one cannot properly evaluate a concept of structural violence detached from a conception of structure. This thesis has two main goals. First, in the abovementioned framework, the aim is to locate and analyse some previously overlooked and problematic theoretical and practical implications of Galtung’s conceptualization. The second goal is to evaluate the analytical usefulness of the concept, based on those findings. An extensive analysis of Galtung’s conceptualization of violence, particularly in relation to his theory of social structures, reveals some important problematic theoretical and practical implications, notably regarding his conceptualization of violence resting on the notion of the actual vs. the potential. In effect, this definition renders the concept so wide so as to render it rather meaningless, calling into question its analytical usefulness. Moreover, the analysis shows some damaging inconsistencies in the conceptualization, particularly when it comes to the proposition of structural violence necessarily lacking an active and identifiable subject. This relates to another problem highlighted throughout the analysis, namely that of a lack of an account of agency and intentionality, particularly regarding indirect violence. Most importantly, one of the main conclusions of this analysis is that the possibilities for the creation of peaceful social structures, if adhering to Galtung’s own conceptualization, is both in theory and practice virtually impossible, since some type or degree of violence will always be present in a structure. Positive peace, as envisaged by Galtung, in practice becomes a logical impossibility, if one adheres to Galtung’s own conceptualization of violence. The thesis concludes that Galtung’s conceptualization has a number of problematic implications, some of which have not been adequately noted before. Thus, his conceptualization of violence is rejected as a useful analytical framework, as well as a basis for structural reform, and by extension, Peace research. Support is given to a restricted understanding of the concept of violence.

Tutkielma tarkastelee Suomen ja Argentiinan välisiä ulkopoliittisia ja taloudellisia suhteita vuosina 1973–1979. Tutkimuksen on tarkoitus avata Suomen ulkopoliittista suhtautumista Argentiinan junttaan, joka kaappasi vallan maassa vuonna 1976. Tarkastelu alkaa Argentiinan demokraattisesta ajanjaksosta (1973–1976), jonka jälkeen analyysin kohteena on yhä aktiivisemmin Argentiinassa toiminut Suomen ulkoasiainministeriö vuosina 1976–1979. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Suomen elinkeinoelämän ja sen keskusliittojen toimintaa sekä niiden vaikutusta ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Tämä tutkielma on tiettävästi ensimmäinen tieteellinen tutkimus Suomen ja Argentiinan viimeisen sotilasjuntan (1976–1983) välisistä suhteista. Jopa 10 000–30 000 ihmistä surmannut junttahallinto, joka kävi avonaiseen sotaan toista valtiota vastaan, edustaa politiikan tutkimuksessa ongelmallista hallintoa kansainvälisten rauhan- ja ihmisoikeusperiaatteiden näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa pyritään selittämään Argentiinassa tapahtuneita kehityskulkuja ja niiden ongelmallisuutta kansainvälisen politiikan tutkimuskirjallisuuden avulla. Ulkopolitiikassa aggressiivisesti toiminut argentiinalaishallinto ja sen räikeät ihmisoikeusrikkomukset olivat haitallisia kansainvälisen rauhan, yleismaailmallisten ihmisoikeuksien ja suomalaisen demokratian näkökulmasta. Tutkimusajanjakson aikana juntan ihmisoikeusrikkomukset ulottuivat jopa Suomen kansalaisiin. Tutkimuksen historiallinen analyysi osoittaa, että Suomen ja Argentiinan diplomaattiset ja kaupalliset suhteet paranivat sen jälkeen, kun sotilasjuntta kaappasi vallan Argentiinassa. Tutkielmassa tämän todennäköiseksi syyksi esitetään se, että suomalainen elinkeinoelämä pyrki levittäytymään yhä enemmän Argentiinan sisämarkkinoille. Argentiinassa sijaitseva Buenos Airesin -suurlähetystö, Suomen ulkoasiainministeriö ja erityisesti sen kauppapoliittinen osasto alkoivat tietoisesti parantamaan suhteita ja helpottamaan suomalaisten tuotteiden vientiä muun muassa aloittamalla tieteellis-taloudellis-teknisen yhteistyösopimuksen neuvottelut junttahallinnon kanssa. Tutkielman johtopäätösten mukaan Suomen ulkoasiainministeriön ja elinkeinoelämän toiminta näyttäytyy ongelmallisena ihmisoikeuksien ja kansainvälisen rauhan periaatteiden näkökulmasta.

Työssä tutkitaan miehittämättömistä asejärjestelmistä – “tappajaroboteista” – käytävää julkista keskustelua mikroblogipalvelu Twitterissä. Tähänastisessa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa miehittämättömiä asejärjestelmiä on tarkasteltu etenkin oikeutetun sodan teorian piirissä, jossa tutkimus on keskittynyt pitkälti moraalis-eettisiin kysymyksiin. Sitä, millaista julkista keskustelua aiheesta käydään, ei kuitenkaan ole tutkittu. Suomessa julkinen keskustelu miehittämättömistä asejärjestelmistä on vasta heräämässä, mutta kansainvälisesti aihe on ollut tapetilla jo vuosia. Työn tarkoituksena onkin havainnoida, millaista keskustelua aiheesta niin kutsutussa englanninkielisessä maailmassa käydään. Työn metodina käytetään visuaalista kehysanalyysiä, jonka keskiössä on ajatus siitä, että todellisuutta havainnoidaan aina valikoiden – erilaisten kehysten kautta. Kehykset ohjaavat toisaalta korostamaan, toisaalta häivyttämään joitain todellisuuden puolia, jopa sulkemaan osia todellisuudesta kokonaan pois. Työn tavoitteena on tutkia, millaisia kehyksiä miehittämättömiin asejärjestelmiin Twitterin visuaalisissa esityksissä liitetään sekä sitä, miten nuo kehykset ohjaavat, jopa manipuloivat julkisen keskustelun suuntaa. Lisäksi tarkastellaan, miten sukupuolittuneet ja seksualisoidut orientaatiot rakentavat kehyksiä. Työn aineistona toimii Twitteristä kerätty kuvamateriaali, jonka keräämisessä on käytetty neljää hashtagia eli aihetunnistetta: #killerrobots, #stopkillerrobots, #autonomousweapons sekä #autonomousweaponsystems. Tutkimusasetelman painoarvoa lisää se, että sosiaalisen median analyysi, etenkin visuaalinen sellainen, on kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ollut tähän mennessä varsin vähäistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu queer-teoriaan, erityisesti Ahmedin queer-fenomenologiaan, jossa sosiaalisen todellisuuden nähdään järjestäytyvän erilaisten orientaatioiden varaan. Queer-teoriassa painottuvat erityisesti heteroseksuaalisuuden ja cis-sukupuolisuuden käsitteet, mutta queer-fenomenologia lähestyy orientaation käsitettä seksuaalista ja sukupuolista orientaatiota laajemmassa perspektiivissä; queer on sateenvarjopositio, joka kyseenalaistaa niitä totunnaisia orientaatioita, joiden perusteella niin kutsuttua yhteistä hyvää – asioiden “normaalia tilaa” - tuotetaan ja uusinnetaan. Queer-tutkimuksessa onkin nähty, että miehittämättömät asejärjestelmät pervottavat (to queer) sodankäynnin logiikan. Näin miehittämättömät asejärjestelmät ovat eräänlaisia gender queer -vartaloita, jotka rikkovat sodankäynnin sukupuolittuneen ja seksualisoidun logiikan. Tällöin syntyy queer-hetkiä; radikaaleja disorientaation hetkiä, jotka särkevät totunnaisten tulkintakehysten logiikan ja hierarkian. Queerin rinnalla toinen keskeinen käsite on queer-tutkimuksessakin paljon hyödynnetty kyborgi, joka toimii Harawayn analyysissä paitsi ontologisena, ennen kaikkea epistemologisena positiona. Länsimaisen epistemologian kritiikissään Haraway esittää länsimaisen tiedon rakentuvan binääristen polariteettien varaan. Tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä polariteetteja ovat etenkin Itse/Toinen, subjekti/objekti, mies/nainen, maskuliininen/feminiininen, ihminen/kone sekä inhimillinen/ei-inhimillinen. Harawayn keskeinen huomio on, etteivät epistemologiset dikotomiat ole vain tapoja järjestää tietoa, vaan ne synnyttävät vallan käytännön ja dominaation logiikan. Vallan ja dominaation rakenteiden rikkomiseen tarvitaan kyborgi – queer. Aineistoanalyysissä nousee esiin neljä hallitsevaa kehystämisen tapaa: antropomorfisointi eli ihmisenkaltaistaminen, fetisointi, toiseuttaminen sekä militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely. Antropomorfisointi liittää sotateknologiaan ihmisenkaltaisia ominaisuuksia ja pyrkii hahmottamaan teknologiaa inhimillisen logiikan kautta. Tällöin hämärtyy se tosiasia, että yksittäisten ruumiillistumien sijaan kyse on parvista ja verkostoista, jotka eivät taivu subjektilogiikan alle. Fetisointi taas näkee asejärjestelmät materiaalisista ja sosiaalisista suhteista riippumattomina, jopa kvasiuskonnollisina artefakteina ja siirtää ne täten kliiniseen, apoliittiseen tilaan. Toiseuttamisessa robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntävät järjestelmät taas nähdään radikaalisti Toisina, ihmisyhteisöä uhkaavina hirviöinä. Militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely sen sijaan johtaa siihen, että vaikka miehittämättömät asejärjestelmät kyseenalaistavat ihmisen roolin osana sotateknologista komentoketjua, pyritään militaarisen maskuliinisuuden totunnaista logiikkaa silti pitämään yllä erilaisin maskuliinisin representaatioin. Kehystämistapojen perimmäinen problematiikka on sama: ne tekevät tasa-arvoisesta, ihmisen vastuun ja poliittisen ohjauksen tarpeellisuuden tunnustavasta keskustelusta vaikeaa.

Tutkielma lähtee liikkeelle Neta Crawfordin, Emma Hutchisonin, Roland Bleikerin sekä muiden maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen pioneerien huomiosta, että maailmanpolitiikka kaipaa lisää keskustelua tunteiden tutkimuksen ja maailmanpolitiikan teoreettisesta ja menetelmällisestä yhteensovittamisesta. Viime vuosina on esiintynyt kiinnostusta neuropsykologisen tutkimuksen merkityksestä ja mahdollisuuksista maailmanpolitiikalle. Tunteiden neuropsykologiaa koskevia teoreettismetodologisia kysymyksiä on tutkittu maailmanpolitiikassa kuitenkin toistaiseksi vähän, jonka vuoksi tutkimusaihe kaipaa lisätutkimusta. Tutkielmaa on rajattu selventämään neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä maailmanpolitiikkaan. Tutkielma tuottaa siis teoreettista ymmärrystä ja ajankohtaista tietoa uudesta ja poikkitieteellisestä tutkimusaiheesta. Teoreettisen ulottuvuuden lisäksi tutkielma ankkuroituu käytäntöön analysoimalla käytännön sovellutuksia tutkimuksen tekemiseen. Tutkielmassa hyödynnetään Marcus Holmesin kehittämää nelikenttämallia, joka on neuropsykologian ja politiikan tutkimuksen tieteenfilosofisista tutkimusperinteistä ammentava työkalu maailmanpoliittisen teorioiden ja menetelmien luokitteluun. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan neuropsykologiasta ammentavan Ideological Conflict Project -tutkimushankkeen puitteissa kehitettyjä teoreettisia sekä menetelmällisiä ratkaisuja tunteiden tutkimukseen. Näiden kahden tapausesimerkin kautta esitellään, analysoidaan ja pohditaan tunteiden neuropsykologisten näkökulmien integroimista maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielmassa esitellään ja täydennetään Holmesin tekemää luokittelutyötä. Luokittelun esittelyn ja tutkimusten sijoittelun avulla tuodaan esille maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen taustalla ilmeneviä ontologisia ja epistemologisia kysymyksiä. Lisäksi havainnoidaan Holmesin tavoin, että tietyt teoreettiset tutkimusperinteet esiintyvät yhdessä tiettyjen temaattisten tutkimusaiheiden kanssa: esimerkiksi päätöksenteon ja ulkopolitiikan tutkimuksessa hyödynnetään usein kognitiivisia ja latentteja tunneteorioita ja menetelmiä. Analyysissä päädytään johtopäätelmiin, joiden mukaan tarkasteltava tutkimushanke teoretisoi tunteita ensisijaisesti subjektitason neuropsykologisina ilmiöinä, joita on mahdollista tutkia havainnoimalla ja analysoimalla subjektien kognitiivista toimintaa. Vaikka taustateoria painottaa tunteita neuropsykologisina ja emergentteinä ilmiöinä, tarkasteltava menetelmä, eli kognitiivisaffektiivinen mallintaminen, painottaa tunteiden sosiaalisia ja pysyviä ulottuvuuksia. Yhdessä teoria ja menetelmä tuottavat mekanistisia sekä säännönmukaisuuksia ja kausaalisuhteita painottavia näkökulmia tunteiden tutkimukseen. Kun kognitiivisaffektiiviset kartat asetetaan Holmesin nelikenttään, havaitaan, että ne ovat yhdenmukaisia tunteiden kognitiivisia ja latentteja painottavien tutkimusperinteiden kanssa. Tutkielmassa paikannetaan erityisesti neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä koskevia haasteita, mutta myös uusia ja innovatiivisia tapoja yhdistellä näitä tutkimusaloja. Vaikka kiinnostusta ja menetelmällisiä ratkaisuja on tarjolla yhä enemmän poikkitieteellisen tutkimuksen tekemiseen, tutkielmassa yhdytään näkökulmiin, joiden mukaan monimenetelmällisesti ja monitieteellisesti tuotetun datan integroiminen maailmanpolitiikkaan vaatii lopulta tutkimusalojen teorioiden kehittämistä ja yhteensovittamista.