Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelma"

Sort by: Order: Results:

  • Kaarakainen, Henna (2020)
    Wildlife capture is an event in which a wild animal is caught by a human. Reasons for wildlife captures vary: marking, collaring with a tracking device, disease surveillance, translocations related to conservation or commercial purposes, treating injuries and taking samples for research are some examples. Objective information about movement patterns and numbers of animals is needed for population management. Increased interest in disease monitoring and understanding the complex relationship between wildlife, people, domestic animals and environment has lead to a need for interdisciplinary approach to health issues, also known as ‘One Health’. Gaining information from wildlife by capturing them has an important role in health research of all species. Wildlife capture is often a complex event that should be carefully planned. Multiple non-chemical methods for capturing are available, such as traps, net-guns, drop-nets, drive nets or driving a group of animals into a corral. Chemical immobilization is usually done by remote delivery using a dart that injects immobilizing drugs to the animal. A large variety of drugs and drug combinations are used for wildlife captures. The animal species and previous research, equipment used and procedures that are supposed to be done during the capture are some of the main factors determining the type and length of anaesthesia needed, and therefore the specific drug combination preferred. When talking about wildlife captures, two essential terms are usually involved: immobilisation and anaesthesia. Immobilized animal is uncapable to move or its movement is more or less restricted by physical restraint or immobilizing drugs. General anaesthesia is a drug-induced state characterized by anti-nociception, suppressed reflexes and loss of consciousness of the animal. Certain drugs can be used to create anxiolytic (calming), sedative (mental calming) or narcotic (opioid analgesics induced sedation) effects, and these may also create a smoother induction, maintenance or recovery from general anaesthesia. There are multiple capture-related challenges and risks for both animals and humans involved. In the field unexpected events, such as sudden weather changes, injuries, failures of equipment, drug complications or accidental exposures, abrupt physiological reactions or getting infected by a pathogen from another species, can occur. Prevention is often easier that dealing with an accident or medical condition that has already happened. This literature review aims to explain briefly why and how wildlife is captured, and gives a concise overview about some issues that need to be considered before a wildlife capture. In the end a short insight on Finnish large carnivore captures is presented with reflections to methods used in several other countries.
  • Laakso, Kristina (2019)
    Clostridium botulinum is a Gram-positive, anaerobic, spore-forming bacterium that is found widely in nature. C. botulinum produces highly potent neurotoxin which causes paralysis. Yet, it is not known why the toxin is produced. C. botulinum poses a risk for the food industry, when spores germinate in food and start producing toxin. The aim of this study was to report how different carbohydrates and metabolites affect growth, toxin production and sporulation of C. botulinum. The hypothesis was that different substrates have different influence on the metabolism of C. botulinum. Earlier studies show which carbohydrates are utilized by C. botulinum but only few relate nutrient availability to toxin production. Glucose is the far most studied carbohydrate and it is known to support growth and toxin production. Growth in defined medium with added substrates was measured with Bioscreen. The method is based on measuring optical density of the cultures; optical density increases when the bacteria divide. Toxin levels were measured from 1 d and 5 d samples with a commercial ELISA (ELISA, enzyme-linked-immunosorbent-assay). The number of spores produced was measured after five days of growth. Vegetative cells were destroyed by heating (10 min, 80 °C) and MPN-method was conducted (MPN, most-probable number). With added glucose and glucose derivates (trehalose, maltotriose), growth and toxin production were induced most compared to control medium. High spore numbers were also measured. Higher concentrations of these substrates supported growth more than the lower concentrations. With higher concentrations of glucose and maltotriose the toxin levels were lower compared to low concentrations. With trehalose toxin levels were similar at high and low concentration. It can be concluded that the maximal growth density alone does not determine the toxin levels. N-acetylglucosamine (GlcNAc), which is found in bacterial cell walls, supported growth similar to glucose. GlcNAc supported also high sporulation and toxin production. Even though GlcNAc is a major component of chitin (e.g. the insect exoskeleton), chitin did not support toxin production or sporulation as efficiently as GlcNAc. The results indicate that C. botulinum might favor environments with fungi, dead bacteria or degraded chitin. By utilizing compounds from dead bacteria or insects, C. botulinum might have a role in circulating nutrients in anaerobic environment.
  • Keskitalo, Tiina (2019)
    Medetomidiini on α2-adrenoseptoriagonisti ja sen käyttö sedatiivina on kliinisessä eläinlääketieteessä hyvin yleistä. Medetomidiinilla saadaan aikaan sedaatio, joka annoksesta ja antoreitistä riippuen vaihtelee kevyestä uneliaisuudesta syvään sedaatioon, joka mahdollista pienet noninvasiiviset toimenpiteet. Medetomidiiniä käytetään usein yhdessä muiden lääkeaineiden kanssa, sillä esimerkiksi medetomidiini ja butorfanoli potentoivat toistensa vaikutuksia. Esilääkityksenä annettu medetomidiini vähentää myös yleisanesteettien tarvetta. α2-adrenoseptoriagonistien sedatiivinen vaikutus johtuu keskushermostossa tapahtuvaan presynaptisten α2-adrenoseptoreiden aktivaatiosta, mikä vähentää noradrenaliinin erittymistä synapsirakoon ja heikentää siten hermoimpulssien kulkua. α2-adrenoseptoreita on myös keskushermoston ulkopuolella esimerkiksi verisuonten sileän lihaksen pinnalla. Näiden perifeeristen α2-adrenoseptoreiden aktivaatio lisää verisuonten supistumista. Medetomidiini aiheuttaa haittavaikutuksina sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua, verisuonten vastuksen nousua, muutoksia verenpaineeseen sekä erityisesti märehtijöillä hapen osapaineen laskua valtimoveressä. Verenpaineen muutos on kaksivaiheinen, sillä verenkierron vastuksen nousu perifeerisestä α2-adrenoseptoriaktivaatiosta johtuen nostaa verenpaineen ensin korkeaksi. Myöhemmin verenpaine laskee johtuen medetomidiinin sympatolyyttisistä keskushermostovaikutuksista. Verenkierron vastuksen noususta johtuva verenpaineen nousu käynnistää barorefleksin, jonka seurauksena syke laskee entisestään. Medetomidiinin aiheuttama sedaatio voidaan kumota ja haittavaikutuksia lievittää α2-adrenoseptoriantagonisti atipametsolilla. Vatinoksaani on toistaiseksi vain tutkimuskäytössä oleva α2-adrenoseptoriantagonisti, joka voidaan annostella yhdessä medetomidiinin kanssa samassa ruiskussa suonen- tai lihaksensisäisesti. Se ei juuri ylitä veriaivoestettä, eikä siten vaikuta medetomidiinin keskushermostovaikutuksiin, kuten sedaatioon. Se lievittää medetomidiinin aiheuttamia perifeerisestä α2-aktivaatiosta johtuvaa verenkierron vastuksen nousua ja vähentää siten verenpaineen nousua. Tämä vähentää barorefleksin aktivoitumista ja estää sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vatinoksaanin, atipametsolin ja medetomidiinin yhteisvaikutuksia, kun vatinoksaani annostellaan lihaksen sisäisesti yhdessä medetomidiinin kanssa. Hypoteesi on, että vatinoksaani lievittää medetomidiinin haittavaikutuksia ilman, että se heikentää rauhoitusta tai heräämistä. Tutkimukseen käytettiin kahdeksaa lammasta, joista kukin sedatoitiin sekä pelkällä medetomidiiniä (30 μg/kg) tai medetomidiini-vatinoksaaniseoksella (30 μg/kg ja 300 μg/kg vastaavasti). 30 minuutin kuluttua annosteltiin atipametsoli (150 μg/kg).120 minuutin seurantajakson aikana kardiopulmonaarisia muuttujia mitattiin tietyin aikavälein. Sedaation tasoa seurattiin subjektiivisesti asteikolla 0-10. Vatinoksaani lievitti merkittävästi medetomidiinin aiheuttamia muutoksia sykkeeseen atipametsoli-injektion jälkeen ja verenkierron vastukseen jo ennen sitä. Vatinoksaani joudutti verenpaineen nousua ja hapen osapaineen laskua 10 minuuttia medetomidiinin annostelun jälkeen. Sekä sedatoituminen että herääminen oli varmempaa ja nopeampaa vatinoksaanin läsnä ollessa. Tuloksista voi päätellä, että vatinoksaanin käyttö saattaa parantaa sedaation kardiopulmonaarista laatua ja sen käyttö lampailla on turvallista myös siinä tapauksessa, että sedaatio kumotaan atipametsolilla.
  • Martikainen, Juulia (2019)
    Chiari-tyyppinen epämuodostuma ja syringomyelia ovat yleisiä muutoksia cavalier kingcharlesinspanieleilla eli cavaliereilla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma on usean eri tekijän muodostama ongelmakokonaisuus, johon liittyy sekä kallon että kallo-kaularankaliitoksen epänormaali kehittyminen. Chiari-tyyppinen epämuodostuma voi johtaa syringomyeliaan, muttei läheskään aina. Syringomyeliassa aivo-selkäydinnesteen virtaus on normaalista poikkeavaa, minkä seurauksena selkäytimeen muodostuu nesteontelo tai -onteloita. Syringomyelian syntymekanismi on osittain vielä epäselvä, mutta taustalla on havaittu olevan ainakin kallon ja kallo-kaularankaliitoksen rakenteellisia poikkeavuuksia, kuten takaraivoluun kehityshäiriöitä, pikkuaivojen painautumista ja tyräytymistä sekä kallon takakuopan ja niska-aukon ahtautumista. Rodun pieni koko ja brakykefaalisuus ovat syringomyelialle altistavia tekijöitä. Syringomyelia on yleensä oireeton, mutta pahimmillaan se voi aiheuttaa vakavaa hermokipua ja neurologisia puutoksia. Työn tavoitteena oli kuvata Chiari-tyyppisen epämuodostuman ja syringomyelian syntymekanismeja, riskitekijöitä ja etenemistä sekä selvittää näiden poikkeavuuksien eri vakavuusasteiden yleisyyttä Suomessa vuosina 2014–2018 seulontakuvatuilla cavaliereilla. Tavoitteena oli myös tutkia syringomyelian yhteydessä tavattavan aivokammioiden laajentumisen esiintyvyyttä. Lisäksi pyrittiin selvittämään cavaliereilla tavallisen sivulöydöksen, erittävän keskikorvan yleisyyttä suomalaisilla cavalierella. Tutkimuksen hypoteesina oli, että nämä muutokset ovat yleisiä suomalaisilla cavaliereilla, ja että syringomyeliaa esiintyy eniten yli 5-vuotiailla cavaliereilla. Työ tehtiin, koska tutkimusta Chiari-tyyppisen epämuodostuman ja syringomyelian esiintyvyyksistä Suomessa ei ole aiemmin julkaistu. Magneettikuvat on otettu matala- tai korkeakenttämagneetilla, ja löydökset on luokiteltu Suomen Kennelliitossa sen neurologiatyöryhmän laatiman arvosteluasteikon perusteella. Kuvien löydökset ja tutkimuksen kannalta keskeisimmät potilastiedot koottiin Excel-taulukkoon, josta laskettiin Chiari-tyyppisen epämuodostuman, syringomyelian ja aivokammioiden laajentuneisuuden eri vakavuusasteiden yleisyys prosentteina koko tutkimuspopulaatiossa ja erikseen eri ikäluokissa. Lisäksi eri vakavuusasteiden osuudet laskettiin erikseen oireilevien ja oireettomien koirien ryhmissä. Erittävän keskikorvan yleisyys molemmissa tai vain toisessa keskikorvassa laskettiin vastaavalla tavalla. Hypoteesin mukaisesti Chiari-tyyppinen epämuodostuma, syringomyelia ja erittävä keskikorva ovat yleisiä löydöksiä myös suomalaisilla cavaliereilla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma todettiin 99,7 %:lla, syringomyelia 38 %:lla ja erittävä keskikorva 55%:lla tutkituista koirista. Aivokammioiden laajentumista havaittiin 28 %:lla. 18 kk─3-vuotiaista koirista syringomyelia todettiin 40 %:lla ja yli 5-vuotiaista koirista 44 %:lla, mikä tukee aiempien tutkimusten tuloksia syringomyelian etenevästä luonteesta. Selkäytimen nesteonteloiden maksimihalkaisijat sijaitsivat tyypillisimmin kaularangan alueella C2─C3, jonka on aiemmissakin tutkimuksissa todettu olevan tavallisimpia sijainteja nesteonteloiden maksimihalkaisijoille. Oireilevista koirista syringomyelia todettiin 72 %:lla ja oireettomista koirista 34 %:lla. Kaikilta oireilevilta cavaliereilta ei siis löydetty oireita selittävää nesteonteloa, ja toisaalta taas useilla koirilla, joilla ei ollut oireita, todettiin syringomyelia.
  • Kaivonen, Susanna (2020)
    Clostridium botulinum on gram-positiivinen anaerobibakteeri, jonka tuottamia kestäviä itiöitä esiintyy kaikkialla maaperässä ja vesistöissä. Bakteeri on tunnettu sen tuottamasta hermomyrkystä, botuliinista, joka on voimakkain luonnollinen myrkky. Botuliinitoksiini voi aiheuttaa ihmisen tai eläimen elimistöön päästessään botulismin, jolle on tyypillistä velttohalvaus. Hoitamattomana botulismi voi johtaa hengityslihasten lamaantumisen seurauksena kuolemaan. Toksiinia voi muodostua elintarvikkeisiin epäonnistuneen valmistusprosessin tai vääränlaisen säilytyksen seurauksena. Bakteerin toksiinituotannon säätelyä ei täysin tunneta, mutta joidenkin kasvua tukevien ravintoaineiden, kuten glukoosin, tiedetään indusoivan toksiinituotantoa. Typpiaineiden vaikutuksesta C. botulinumin toksiinituotantoon on vain vähän tietoa saatavilla. Tällaisen tiedon avulla voidaan tarkentaa elintarviketuotannon riskinarviointia ja etsiä uusia innovatiivisia hallintakeinoja riskien torjuntaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää eri typpiaineiden vaikutuksia C.botulinumin kasvuun, toksiinituotantoon ja itiöitymiseen. Tutkimuskohteena oli C. botulinum ryhmän I kanta ATCC 19397. Tutkimushypoteesin mukaan eri aminohapoilla on erilainen vaikutus bakteerikannan kasvuun, toksiinituotantoon ja itiöiden muodostumiseen. Kokeessa kasvualustana käytettiin synteettistä ja koostumukseltaan määriteltyä minimaalista kasvualustaa, johon lisättiin yksittäistä tai kahta aminohappoa pääasialliseksi energianlähteeksi (1 g/l – 20 g/l) ennen bakteerin inokulaatiota. Tutkimuksessa bakteerien kasvua mitattiin automaattisen Bioscreen-laitteen avulla, joka mittaa näytteen optista tiheyttä. Toksiinin määrä selvitettiin immunologisen ELISA-testin avulla ja itiöiden määrää tutkittiin MPN menetelmällä vegetatiiviset bakteerit tuhoavan lämpökäsittelyn jälkeen. Aminohappojen havaittiin vaikuttavan osittain C. botulinumin kasvuun, toksiinituotantoon ja itiöitymiseen. Metioniini (1g/l) indusoi toksiinituotantoa ja korkea glutamaattipitoisuus (20 g/l) inhiboi C. botulinumin kasvua merkittävästi. Oletetuilla Stickland-reaktiopareilla havaittiin suurta vaikutusta kasvuun, toksiinintuotantoon ja itiöiden muodostukseen. Käytettävissä olevat ravintoaineet vaikuttivat oleellisesti tutkitun C. botulinumin kasvuun, toksiinituotantoon ja itiöitymiseen. Tulokset antavat suuntaa bakteerin metaboliareittien ja sen toksiinituotannon metabolisen säätelyn meknismien tutkimukseen. Toksiinituotannon metabolisen säätelyn ymmärtäminen avaa uudenlaisia strategioita bakteerin aiheuttamien elintarviketurvallisuusriskien arviointiin ja hallintaan.
  • Savolainen, Sara (2019)
    Clostridium botulinum on elintarvikevälitteinen patogeeni, joka tuottaa voimakkainta tunnettua myrkkyä botuliinitoksiinia. Botuliini on hermomyrkky, joka aiheuttaa botulismia sekä ihmisille että eläimille estämällä välittäjäaineen vapautumisen hermo-lihasliitoksessa. Hengityslihaksistoon edetessään botulismi on hoitamattomana mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. C. botulinum kannan ATCC 3502 botuliinitoksiinikompleksi koostuu toksiiniosasta (BoNT/A1), nonhemagglutiniiniosasta (NTNH) ja kolmesta hemagglutiniiniosasta (HA-17, HA-33 ja HA-70). Toksiinikompleksin osia koodaavat geenit sijaitsevat samassa lokuksessa ja muodostavat kaksi erillistä operonia. Operonien välissä sijaitsee geeni (botR), joka koodaa toksiinituotantoa säätelevää BotR-sigmatekijää. C. botulinum tuottaa itiöitä, jotka ovat ympäristössä hyvin kestäviä. Itiöitymisen pääsäätelijänä toimii Spo0A, joka aktivoituessaan aktivoi edelleen sigmatekijäkaskadin. Tässä säätelykaskadissa emosolun puolella itiöitymistä ohjaavia rakennegeenejä säätelevät SigE ja SigK, ja esi-itiön puolella SigF ja SigG. Tutkimus koostui kahdesta eri osasta. Tutkimuksen metodologisessa osassa I oli tarkoituksena arvioida pienistä bakteeripopulaatioista saatavaa RNA-määrää ja sen laatua. RNA:n tutkimusmenetelmiin vaaditaan tyypillisesti suuria määriä hyvälaatuista RNA:ta, ja menetelmästä riippuen tarvittava määrä vaihtelee 200 nanogrammasta 5:een mikrogrammaan. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon bakteerisoluja tarvitaan RNA-sekvensointiin ja RT-qPCR-menetelmään. Tutkimuksessa käytetyt bakteerisolupelletit säilytettiin -70°C:ssa ja niistä eristettiin RNA. Tutkimuksen biologisessa osassa II oli tarkoituksena vertailla kahden eri C. botulinum ATCC 3502 -kannan isolaatin transkriptioprofiilia toksiinituotantoon ja itiöitymiseen liittyvien geenien osalta. Isolaattien transkriptioprofiilin avulla saatiin tietoa siitä, mitkä geenit ilmentyvät solussa tietyllä ajanhetkellä. ATCC 3502 -kannan isolaatti tox+ tuottaa botuliinia, kun taas kannasta laboratorio-olosuhteissa spontaanisti mutatoitunut isolaatti tox- tuottaa botuliinia huomattavasti vähemmän. Neurotoksiinituotantokyvyn lisäksi myös isolaattien itiöitymiskyvyn tiedetään eroavan toisistaan. Tox--isolaatin itiöitymiskyky on aikaisempien tutkimusten perusteella heikentynyt. Tox+- ja tox--isolaattien aiempi genomianalyysi toi esiin tärkeitä eroavaisuuksia niiden genotyyppien ja fenotyyppien suhteen. Tox--isolaatin vaihtoehtoista sigmatekijää BotR koodaavasta geenistä (botR) löydettiin geenin lukukehyksen muuttava insertiomutaatio. Molemmat isolaatit (tox+ ja tox-) kasvatettiin identtisissä olosuhteissa (anaerobinen TPGY-liemikasvatusalusta, 37 °C), ja bakteereiden eri kasvuvaiheista eristettiin solunäytteet. Bakteerisoluista eristettiin RNA, jonka perusteella valmistettua cDNA:ta käytettiin templaattina kvantitatiivisessa reaaliaikaisessa RT-qPCR-analyysissa. RT-qPCR-menetelmän avulla tutkittiin kohdegeenien (botA, ha33, spo0A, sigF, sigE ja sigG) ilmentymistä bakteerin eri kasvuvaiheissa. Referenssigeeninä käytettiin 16S rRNA:ta. Geenien esiintymiselle muodostettiin suhdeluvut, joiden perusteella isolaattien transkriptioprofiileja verrattiin toisiinsa. Tutkimuksen osion II tulokset osoittavat, että botuliinin rakennegeenien (botA ja ha33) ilmentyminen tox+-isolaatilla oli suurimmillaan 30–65-kertaisesti (p<0,05) suurempaa kuin tox--isolaatilla. Tuloksen avulla voidaan selittää aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu ero isolaattien neurotoksiinituotannossa. spo0A-geenin ilmentyminen oli enimmillään noin 30-kertaisesti suurempaa tox+-isolaatilla kuin tox--isolaatilla, mutta ero ei ollut näin suuri eikä tilastollisesti merkitsevä solupopulaatioiden kaikissa kasvuvaiheissa. Itiöitymisen sigmatekijöitä koodaavien geenien (sigE, sigF ja sigG) kohdalla erot isolaattien välillä olivat suurempia kuin spo0A-geenin kohdalla. Geenien ilmentyminen oli yleisesti 20–30-kertainen tox+-isolaatilla tox--isolaattiin nähden. Saadun tuloksen avulla voidaan selittää isolaatin tox- heikentynyt kyky itiöityä. Toksiinituotannolla ja itiöitymisellä on siten todennäköisesti yhteisiä säätelymekanismeja ja/tai -signaaleja. Mutaatio BotR sigmatekijässä todennäköisesti vaikuttaa myös itiöitymisen säätelyyn. On todennäköistä, että C. botulinumin itiöitymisen säätelykaskadi osallistuu myös toksiinituotannon säätelyyn. Tutkimus antaa tärkeää lisätietoa C. botulinumin itiöitymisen ja toksiinituotannon säätelystä saman kannan eri tavoin käyttäytyvillä solupopulaatioilla. Tutkimuksen osiosta I saatujen tulosten perusteella bakteerisolujen ja niistä eristettävän RNA-määrän välille saatiin standardisuora. Saatua tietoa voidaan hyödyntää RNA-sekvensoinnin ja RT-qPCR:n tutkimuskäytössä. Saatujen tulosten avulla voidaan laskea halutun RNA-massan perusteella soluviljelmään tarvittava bakteerisolumäärä, tai vastaavasti kuinka suuri määrä RNA:ta on mahdollista saada tietyn kokoisesta bakteerisolupopulaatiosta. Tutkimuksen osiosta II saatujen tulosten perusteella C. botulinumin itiöitymisprosessi ja toksiinituotanto linkittyvät siis toisiinsa useaa eri reittiä pitkin, ja vaikuttavat näin toinen toisensa säätelyyn. Tärkeänä tekijänä niiden välillä useimmilla C. botulinum –kannoilla toimii vaihtoehtoinen sigmatekijä BotR, joka toksiinituotannon säätelyn lisäksi linkittyy myös itiöitymisprosessin säätelyyn mitä todennäköisimmin orpokinaasien välityksellä säätelemällä Spo0A:n fosforyloitumista.
  • Lahti, Meeri (2021)
    Clostridium botulinum on itiöivä sauvabakteeri, joka tuottaa kasvunsa aikana vahvinta biologista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia. Toksiini aiheuttaa ihmisille ja eläimille velttohalvausta, jota kutsutaan botulismiksi. Botulismissa neurotoksiini estää motoristen hermopäätteiden välittäjäaineen vapautumisen, josta seuraa etenevä lihashalvaus. Hoitamattomana botulismi voi edetä hengityslihasten halvaantumiseen ja kuolemaan. C. botulinum –kasvustoissa havaitaan stationäärivaiheessa usein voimakas soluhajoaminen, joka selittyy osin itiöitymisellä ja osin vegetatiivisten bakteerien kuolemalla. Myös solunulkoisen toksiinin määrä on suurin stationäärivaiheessa, jonka vuoksi toksiinituotannon ja soluhajotuksen uskotaan olevan yhteydessä toisiinsa. Bakteerien soluhajoamiseen on liitetty laaja entsyymiryhmä, peptidoglykaanihydrolaasit, jotka purkavat bakteerien soluseinää. Mahdollisia peptidoglykaanihydrolaaseja koodaavia geenejä on C. botulinumin ja muiden klostridien genomeissa, mutta vastaavien proteiinien toimintaa tai spesifisyyttä ei tunneta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuuden C. botulinumin genomin koodaaman mahdollisen peptidoglykaanihydrolaasin osallisuutta C. botulinum -ryhmän II tyypin E1 Beluga -kannan soluhajotukseen. Kunkin peptidoglykaanihydrolaasigeenin sisältävä kaupallinen plasmidi siirrettiin Escherichia coli -viljelmiin ja tuotetut proteiinit eristettiin nikkeliaffiniteettikromatografia-menetelmällä. Myöhäisestä logaritmisesta kasvuvaiheesta eristettyjä C. botulinum -soluja sisältäviin soluliuoksiin lisättiin puhdistettuja proteiineja ja liuosten soluhajoamista seurattiin mittaamalla optista tiheyttä (600 nm). Kontrolleina käytettiin käsittelemätöntä C. botulinum –soluliuosta sekä C. botulinum –soluja tehokkaasti hajottavaa kananmunan valkuaisen lysotsyymientsyymiä. Lisäksi solujen morfologiaa ja hajoamista arvioitiin mikroskopian avulla. Kuudesta mahdollisesta peptidoglykaanihydrolaasista neljä saatiin eristettyä ja puhdistettua. Näistä yksi (CLO_RS04280) hajotti ryhmän II C. botulinum –soluja merkittävästi kontrolliin verrattuna. Muilla tutkituilla proteiineilla ei havaittu vastaavaa vaikutusta tai soluhajotus oli epätäydellistä. Mikroskopia vahvisti soluhajotuskokeiden tulokset. Proteiinin CLO_RS04280 spesifisyyttä tutkittiin edelleen useissa ryhmien I ja II C. botulinum –kannoissa ja sen todettiin olevan spesifinen ryhmän II bakteerisoluille. Proteiinilöydös on merkittävä, sillä C. botulinumin soluhajotukseen liittyviä entsyymejä ei ole ennen eristetty ja puhdistettu. C. botulinum –soluja spesifisesti hajottavien entsyymien eristäminen antaisi uusia työkaluja botulismitutkimukseen, ja mahdollisesti bakteerien hajottamiseen niin botulismin hoidossa kuin elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamisessakin. Tästä syystä tulevaisuudessa olisi syytä tutkia yksityiskohtaisemmin CLO_RS04280 entsyymitoimintaa ja sen aktiivisuutta muihin C. botulinum -kantoihin, sekä jatkaa tutkimuksia muiden C. botulinumia hajottavien peptidoglykaanihydrolaasien löytämiseksi.
  • Hakala, Riikka (2020)
    Clostridium botulinum on anaerobisissa olosuhteissa kasvava grampositiivinen sauvabakteeri. Se tuottaa hermomyrkkyä, botulinumneurotoksiinia, joka voi aiheuttaa ihmisen tai eläimen elimistöön päästessään botulismi-nimisen sairauden. Botulismi voi johtaa hoitamattomana hengityslihasten halvaukseen ja kuolemaan. Bakteeri muodostaa epäsuotuisia olosuhteita kestäviä lepomuotoja, itiöitä, jotka voivat säilyä muun muassa elintarviketeollisuuden kuumennusprosesseissa ja kylmäsäilytyksessä. Säilytyksen aikana itiö voi muuttua takaisin lisääntymiskykyiseen muotoonsa ja alkaa tuottaa botulinumneurotoksiinia. C. botulinumin itiöitä esiintyy maailmanlaajuisesti maaperässä, vesistöissä ja eläinten suolistoissa. Kuten moni muukin mikrobi, C. botulinumin itiöt voivat päätyä ympäristöstä elintarvikeketjuun. Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen itiöiden esiintyvyys valmisruokien liharaaka-aineissa on 0–10 %. Itiöitä on näytteissä ollut 2–4 itiötä/kg. Suomessa liharaaka-aineita ei ole tutkittu, mutta kalassa ja hunajassaitiöiden esiintyvyydet ovat olleet 5–40 %. Liharaaka-aineiden itiökontaminaation selvittäminen on tärkeää, jotta voidaan arvioida itiöiden valmisruokateollisuudelle asettamat riskit ja tarvittaessa optimoida valmisruokateollisuuden käytössä olevia valmistusprosesseja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö suomalaisessa broilerissa ja sianlihassa C. botulinumin itiöitä. Tutkimuksessa käytettiin CEN ISO/TS 17919:2013 - standardimenetelmää, joka perustuu botulinumneurotoksiinigeenien (tyypit A, B, E ja F) osoittamiseen näytemateriaalista eristetystä bakteeri-DNA:sta reaaliaikaisella PCR-tekniikalla. Tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 87 broilerin- ja sianlihanäytettä. Kansainvälisiin tutkimuksiin ja suomalaisiin kala- ja hunajatutkimuksiin perustuen hypoteesiksi asetettiin se, että myös suomalaisissaelintarvikeraakaaineissa voisi olla itiöitä eli yksi tai useampi tutkittava näyte noin 90 tutkittavasta näytteestä olisi botulinumneurotoksiinigeenin suhteen positiivinen. Kaikki tutkitut näytteet olivat botulinumneurotoksiinigeenin suhteen negatiivisia. Kontrollinäytteet antoivat positiivisen tuloksen, kun näytteisiin lisätyt itiömäärät olivat 3 itiötä/kg tai enemmän. Näytteissä oli näin ollen vähemmän kuin 3 itiötä/kg. Tutkimusten mukaan elintarvikkeet kontaminoituvat itiöillä jonkin verran, mutta tämän työn perusteella suomalaisessa broilerissa ja sianlihassa näyttää esiintyvän vain vähän tai ei ollenkaan C. botulinumin itiöitä. Suuremman näytemäärän tutkiminen vahvistaisi negatiivisen tuloksen luotettavuutta ja auttaa arvioimaan lihapohjaisiin valmisruokiin liittyvää C. botulinum -riskiä.
  • Sirkiä, Susanna (2019)
    Clostridium botulinum on anaerobi bakteeri, jonka haastavia olosuhteita kestäviä itiöitä esiintyy laajalti maaperässä ja vesistöissä. Aktiivisen kasvunsa aikana se tuottaa vahvinta tunnetuinta luonnollista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia, joka voi aiheuttaa ihmiselle henkeä uhkaavan velttohalvauksen. C. botulinum -itiöt aiheuttavat merkittävän uhan elintarviketurvallisuudelle, sillä ne saattavat selvitä lämpökäsittelyistä ja osa kannoista pystyy kasvamaan ja tuottamaan toksiinia jääkaappilämpötilassa. Elintarvikkeiden aistinvaraisen ja ravitsemuksellisen laadun säilyttämiseksi pyritään kuitenkin lievempiin lämpökäsittelyihin yhdistettynä muihin kasvua estäviin tekijöihin, eritoten matalaan säilytyslämpötilaan. Teollisessa valmisruokatuotannossa elintarvikkeet kypsennetään usein matalassa lämpötilassa, ja niitä säilytetään jopa kuukausien ajan hapettomissa pakkauksissa kylmässä. Suosituksena on käyttää 6D-käsittelyä, jossa kuolee 106 kylmässä kasvamaan kykenevien ryhmän II (non-proteolyyttisten) C. botulinum -kantojen itiötä. Ryhmän I (proteolyyttisten) kantojen itiöillä tiedetään olevan korkeampi lämmönsietokyky kuin ryhmän II kannoilla, mutta ryhmän I kantojen aiheuttamaa riskiä voidaan hallita kylmäsäilytyksellä, sillä ne eivät pysty kasvamaan alle 10 °C:n lämpötilassa. Tieto eri C. botulinum -kantojen itiöiden lämmönsietokyvystä antaa lisää valmiuksia prosessien turvallisuuden ja energiatehokkuuden lisäämikseksi sekä prosessien optimoimiseksi aistinvaraisen ja ravitsemuksellisen laadun suhteen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen sous vide -tuotteille mahdollisen lämpökäsittelyn (63 °C 17 min, 82 °C 15 min ja 90 °C 10 min) vaikutusta C. botulinum -itiöihin eri elatusaineissa lysotsyymin kanssa sekä ilman. Elatusaineina olivat TPGY-liemi, porkkanaliemi ja kanaliemi. Tutkimuksessa käytettiin 20 C. botulinum -kantaa, joista 17 oli nonproteolyyttisiä. Lämpökäsittelyjen tehoa tutkittiin määrittämällä näytteiden todennäköinen itiöpitoisuus ennen ja jälkeen käsittelyn most probable number –menetelmällä (MPN). Hypoteesina oli, että lämpötilaltaan korkeammat käsittelyt olisivat tehokkaampia tuhoamaan itiöitä ja että lämpökäsittelyiden tehoon vaikuttaisi myös kuumennuksessa käytetty elatusaine. Aiempien tutkimusten perusteella oletettiin, että lysotsyymi parantaisi itöiden selviytymistä. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin lisäksi siihen, kuinka korkeapainekäsittelyt vaikuttavat bakteeri-itiöihin. Tulokset osoittavat, että lämpökäsittelyt eivät olleet riittävän tehokkaita tuhotakseen 106 itiötä kaikilta nonproteolyyttisiltä kannoilta, joten ne eivät yksinään riitä takaamaan elintarvikkeiden turvallisuutta. Lämpökäsittelyiden tehoon vaikutti myös käytetty elatusaine sekä käsitellyt toksiinityypit. Odotusten mukaisesti lämpötilaltaan alhaisin käsittely (63 °C 17 min) oli heikoin vaikutukseltaan, ja joillakin kannoilla jopa kasvatti MPNlukua lämpöaktivaation seurauksena. Odotetusti proteolyyttisten kantojen lämmönsietokyky oli nonproteolyyttisiä kantoja korkeampi. Odotusten vastaisesti lysotsyymillä ei havaittu systemaattista lämpökäsittelyltä suojaavaa vaikutusta toipumisalustaan lisättynä.
  • Mansour, Mira (2020)
    Clostridium botulinum on gram-positiivinen itiöitä muodostava sauvamainen anaerobibakteeri, jota esiintyy yleisesti ympäristössä. C. botulinum tuottaa myrkyllisintä tunnettua yhdistettä, botuliinineurotoksiinia. Botuliinineurotoksiini aiheuttaa ihmisille ja eläimille botulismina tunnettua halvaussairautta, joka voi johtaa hoitamattomana jopa kuolemaan. Etenkin C. botulinum ryhmä II on elintarvikehygienian kannalta merkittävä, sillä ryhmän bakteerit kasvavat jääkaappilämpötiloissa, mikä aiheuttaa riskin jääkaapissa säilytettävien elintarvikkeiden turvallisuudelle. C. botulinum -bakteerin itiöinnin ja toksiinintuotannon geneettisiä säätelymekanismeja ei vielä tunneta täysin. Jotta voisimme saada lisää tietoa keinoista parantaa elintarvikkeiden turvallisuutta, on tärkeää saada lisää tietoa etenkin bakteerin toksiinintuotannosta. Koska on viitteitä siitä, että toksiinintuotannon ja itiöinnin välillä olisi yhteistä geneettistä säätelyä, on myös tärkeää saada lisää tietoa bakteerin itiöinnistä. Lisensiaatintutkielman tutkimusosassa tutkittiin uudella CRISPR-Cas9-menetelmällä valmistettuja kantoja. C. botulinum ryhmän II Beluga-kannasta oli yksitellen deletoitu geenit spo0A, sigK, orfX2 ja amyE. Tutkimuksessa selvitettiin, miten deleetio vaikuttaa bakteerien kasvuun, itiöintiin, toksiinintuotantoon ja solumorfologiaan. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla spektrofotometrilla optista tiheyttä sekä MPN (most probable number) -menetelmällä bakteerimääriä. Itiöintiä mitattiin kuumentamalla näytteitä vegetatiivibakteerien tuhoamiseksi ja edelleen MPN-menetelmällä. Toksiinintuotantoa mitattiin immunologisella ELISA (enzyme-linked immunosorbent assay) -testillä. Solujen morfologiaa tutkittiin gram- ja itiövärjäyksillä. spo0A ja sigK ovat keskeisiä itiöintiin vaikuttavia geenejä. Tutkimuksessa spo0A-geenimutantti (∆spo0A) ei itiöitynyt ollenkaan, ja spo0A-geenin deleetio vaikutti negatiivisesti bakteerien kasvuun. ∆sigK ei kyennyt itiöitymään, mutta itiövärjäyksessä havaittiin malakiittivihreällä värjäytyviä esi-itiöitä emosolujen sisällä. Todennäköisesti itiöinti on siis keskeytynyt vaiheessa IV, ja sigK-geeni säätelee itiöiden kuorikerroksen muodostumista. ∆sigK- ja ∆spo0A-kantojen toksiinintuotanto oli myös vähäisempää kuin mutatoimattoman kannan, mikä viittaa siihen, että toksiinintuotannon ja itiöinnin välillä on yhteistä geneettistä säätelyä. Molempien mutanttikantojen kohdalla toksiinia kertyi bakteerisolujen sisälle. Koska mutanttikannat eivät itiöityneet ollenkaan, saattaa olla, että normaali toksiininvapautus edellyttää nimenomaan tehokasta itiöitymistä. Tarvitaan kuitenkin jatkotutkimuksia, jotta saadaan entistä laajempi kuva bakteerien toksiininvapautusmekanismeista ja geneettisestä säätelystä. orfX2-geenin tehtävää ei tunneta, mutta epäillään, että se joko säätelee toksiinintuotantoa tai vastaa toksiinin rakenteellisen kompleksin proteiiniosan muodostumisesta. Tutkimuksessa havaittiin, että orfX2-geenin deleetio vaikutti sekä bakteerin itiöintiin että toksiinintuotantoon negatiivisesti. Lisäksi bakteerisolujen pidentynyt rakenne viittaa siihen, että bakteereilla oli jakaantumisongelmia. Tutkimuksen ∆orfX2-kannan deleetio oli kuitenkin tapahtunut epätäydellisesti, joten tästä johtuvat polarisaatiovaikutukset voivat olla mahdollisia. ∆amyE toimi tutkimuksessa kontrollikantana. amyE-geeni vaikuttaa tärkkelyksen pilkontakykyyn, joten deleetion ei oleteta vaikuttavan bakteerin toksiinintuotantoon tai itiöitymiseen. Tutkimustulokset olivat hypoteesin mukaisia.
  • Leppänen, Iina (2021)
    Clostridium botulinum on itiöitä muodostava anaerobinen ympäristöbakteeri, joka kasvaessaan tuottaa erittäin vaarallista botulinumneurotoksiinia. C. botulinum ryhmän II kantojen itiöt ovat kohtalaisen lämmönkestäviä ja pystyvät kasvamaan ja tuottamaan toksiinia jo 3 °C:n lämpötilassa, joten ne muodostavat elintarvikehygieenisen riskin erityisesti anaerobisesti pakatuissa valmisruoissa.Valmisruokien pitkät säilytysajat suurentavat riskiä, eikä kylmäketju ole aina riittävä suojaamaan tuotetta toksiinin muodostumiselta. Lämpökäsittely on merkittävin tapa vähentää C. botulinum -itiöiden määrää elintarvikkeissa, mutta se ei saisi huonontaa valmisruokien ravinnollista ja aistinvaraista laatua. Itiöiden lämpötuhoutuminen on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat elintarvikkeiden koostumus ja niissä luonnollisesti esiintyvät aineet; esimerkiksi lysotsyymi-entsyymin on todettu parantavan itiöiden lämmönkestävyyttä edistämällä itiöiden germinaatiota eli muuttumista jakautumiskykyisiksi soluiksi kuumennuksen jälkeen. Lysotsyymin on havaittu vaikuttavan C. botulinum -kantojen itiöiden germinaatioon siten, että yhden kannan sisältä paljastuu kuumennukselle herkkä ja kestävä osapopulaatio. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa elintarviketeollisuuden käyttöön lisää tietoa C. botulinum -itiöiden lämpötuhoutumisesta ja mahdollisista tuoteturvallisuuden takaavista aika-lämpötilayhdistelmistä kuumennuskäsittelyissä. Määritimme kahden ryhmän II C. botulinum -esimerkkikannan (tyypit B ja E) itiöiden lämpötuhoutumista eri pituisissa (sekunneista tunteihin) kuumennuksissa viidessä vakiolämpötilassa (75 °C, 78 °C, 82 °C, 86 °C ja 90°C). Germinaatiokykyisten itiöiden määrä määritettiin ennen kuumennusta ja sen jälkeen jokaisen kuumennuksen yhteydessä lysotsyymilisän kanssa ja ilman. Kuumennustulosten perusteella jokaiselle bakteerikannalle muodostettiin lämpötuhoutumiskäyrä kussakin tutkitussa lämpötilassa. Lämpötuhoutumiskäyristä laskettiin klassisen log-lineaarisen tuhoutumismallin mukaiset yleiset D-arvot. Totesimme tutkimuksessamme C. botulinum -esimerkkikantojen koostuvan herkästä ja kestävästä osapopulaatiosta myös ilman lysotsyymin vaikutusta ja määritimme silmämääräisesti lämpötuhoutumissuorat ja D-arvot näille molemmille osapopulaatioille. Tutkittujen kantojen lämmönkestävyydet erosivat merkittävästi toisistaan ja aikaisempien tulosten mukaisesti lysotsyymilisä toipumisalustalla palautti erittäin tehokkaasti itiöiden germinaatiokyvyn lämpökäsittelyn jälkeen. Tulosten perusteella nykyisillä elintarviketeollisuuden kuumennuskäsittelyillä ei saavuteta suositusten mukaista, kuuden logaritmisen yksikön (6D), itiöiden lämpötuhoutumista, mikäli tuote sisältää erityisen lämmönkestäviä itiöitä tai lysotsyymiä. Herkän ja kestävän osapopulaation esiintyminen ilman lysotsyymivaikutusta on uusi havainto, joka pitää varmistaa tarkemmalla mallinnuksella ja lisätutkimuksilla. Kylmäsäilytettävien valmisruokatuotteiden ryhmän II C. botulinum -itiöiden elintarviketurvallisuusriskin arvioimiseksi ja lämpökäsittelyn optimoimiseksi tarvitaan lisätutkimusta.
  • Kivistö, Kanerva (2022)
    Crimean Congo haemorrhagic fever (CCHF) is an emerging, tick-borne viral pathogen. Found on three continents, it is the most widespread of all tick-borne pathogens, but accurate geographical limits and epidemiology in Africa are still mostly unknown. Ticks act as both vectors and reservoirs, and the transmission cycle involves both wild and domestic animals and may occasionally spill over to humans. Further healthcare-related infections from human to human are common. With a high mortality rate and no cure or vaccine, CCHF is considered a major public health threat in endemic countries. This licentiate thesis consists of a literature review and an experimental work section. The literature review covers the basics of tick ecology, tick-borne diseases and viral haemorrhagic fevers with a focus on Africa and Kenya. These are used as foundations to understand CCHF in detail, encompassing virology, epidemiology, diagnostics, symptoms, treatment and prevention. The experimental work entails PCR-screening of ticks collected from South-eastern Kenya for the CCHF virus. The main objective of the study was to find whether CCHF is circulating in free-roaming ticks collected from two conservancies in the Taita Hills area. Taita Hills are located in Taita-Taveta county, near the Helsinki University research centre in Wundanyi. The ticks were collected by the Vapalahti virology team in 2018. This thesis involved the RNA extraction and measurement from the ticks and screening for CCHF virus with RT-qPCR. The results were negative for all 57 units of ticks processed. The study was a part of a larger research project, “Preparedness for emerging zoonotic infections in Kenya”. Previous publications on CCHF are lacking from this part of Kenya, so this study was a valuable part of primary research to establish the geographical limits and members of the enzootic cycle in Taita Hills. It would be essential to continue examining ticks from animal sources in addition to human serology, to further establish evidence of possible CCHF occurrence in the area. Mapping the prevalence and epidemiology of zoonotic and tick-borne pathogens is especially critical now, when climate change and diminishing biodiversity stir and alter disease emergence in an unprecedented manner.
  • Autio, Iida (2020)
    Cronobacter spp. eli kronobakteerit voivat aiheuttaa vakavia sairauksia vastasyntyneille, vanhuksille ja immuunipuutteisille aikuisille. Maailmalla on raportoitu useita kronobakteerien aiheuttamia taudinpurkauksia, joissa vastasyntyneiden infektiot on yhdistetty jauhemaisen äidinmaidonkorvikkeen käyttöön. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa kronobakteereista sekä syventyä niiden aiheuttamiin elintarvikehygieenisiin riskeihin, erityisesti jauhemaisissa äidinmaidonkorvikkeissa. Kronobakteerit ovat gramnegatiivisia sauvoja, jotka säilyvät pitkiä aikoja kuivissa olosuhteissa ja pystyvät muodostamaan biofilmejä erilaisille pinnoille. Kronobakteerien todennäköisin reservuaari on kasvimateriaali, mutta kronobakteereita on eristetty monista elintarvikkeista sekä ympäristönäytteistä. Kaikkia kronobakteerisuvun bakteereita pidetään tällä hetkellä opportunistisina patogeeneina. Kronobakteerit voivat aiheuttaa vastasyntyneille muun muassa kuolioista suolistotulehdusta, verenmyrkytystä sekä aivokalvontulehdusta. Kuolleisuus kronobakteeri-infektioissa on vastasyntyneillä ja pikkulapsilla keskimäärin 26,9 %. Jauhemaisia äidinmaidonkorvikkeita valmistavien elintarvikelaitosten riskienhallinta perustuu mahdollisten kronobakteerilähteiden tuntemiseen koko tuotteen valmistusprosessin ja elinkaaren osalta. Kronobakteerit eivät selviä pastöroinnista, joten lopputuotteen bakteerit ovat peräisin joko tuotantoympäristöstä kontaminaationa, korvikkeeseen tehtaassa lisättävistä ainesosista, jotka eivät kestä kuumennusta, tai äidinmaitokorvikkeen sekoituksesta kotona. WHO on luonut äidinmaidonkorvikkeiden käyttöön tarkat ohjeistukset, jotka korostavat yli 70 °C veden käyttöä jauhemaisen äidinmaidonkorvikkeen valmistuksessa kronobakteeririskin pienentämiseksi. Kronobakteeririskin pienentämisessä ovat avainasemassa turvalliset äidinmaidonkorvikkeet, kuluttajien neuvonta turvalliseen äidinmaidonkorvikkeiden käyttöön sekä riskiryhmien kanssa työskentelevien ammattihenkilökunnan koulutus.
  • Takala, Sanni (2019)
    Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus Cryptosporidium parvum -alkueläimestä vasikkaripulin aiheuttajana. Viime vuosina kryptosporidioosin esiintyvyys suomalaisilla nautatiloilla on kasvanut. Vaikka kryptosporidioosi aiheuttaa taloudellisia tappioita, ei aiemmin ole tiettävästi tehty kattavaa kirjallisuuskatsausta vasikoiden kryptosporidioosista. Kryptosporidioosi on C. parvum -alkueläimen aiheuttama sairaus. Tyypillisesti kryptosporidioosiin sairastuvat 1-2 viikon ikäiset vasikat. Vasikka saa tartunnan nieltyään keskimäärin 16,6 C. parvum -ookystaa, joita tartunnan saaneet vasikat erittävät ulosteeseensa. Kryptosporidioosin oireena on 1-2 viikkoa kestävä vetinen ripuli. Vakavimmiillaan kryptosporidioosin aiheuttama ripuli voi aiheuttaa vasikan kuoleman. Kryptosporidioosi voi olla vasikoilla myös oireeton, jolloin vasikalla ei ole ripulia, mutta se erittää ookystia ympäristöönsä. Ookystien eritys laskee iän myötä. Aikuiset naudat joko eivät eritä C. parvum -ookystia lainkaan tai ne erittävät ookystia hyvin vähän. C. parvum -tartunta leviää karjasta toiseen joko nautojen, muiden kotieläinten, villieläinten, vesistöjen tai ihmisten välityksellä. Ookystat säilyvät ympäristössä pitkään tartuntakykyisinä monenlaisissa olosuhteissa. Ympäristöolosuhteista ainoastaan korkeiden lämpötilojen, kuivumisen sekä UV-säteilyn on todettu tehokkaasti tuhoavan ookystia. Useat desinfektioaineet eivät tehoa C. parvum -ookystiin. Desinfioinnissa käytettävä sammutettu kalkki heikentää ookystien elinvoimaisuutta, myöhentää kliinisen kryptosporidioosin alkamisajankohtaa ja parantaa vasikoiden kuntoluokkaa. Kryptosporidioosiin tehoavaa lääkettä ei ole saatavilla useista tutkimuksista huolimatta. Kryptosporidioosin hoidossa keskeisintä on riittävä ja asianmukainen nesteytys. Kryptosporidioosin ehkäiseminen perustuu sairastuneiden yksilöiden hoitoon, hyvään hygieniaan sekä halofuginaatti-lääkitykseen. Halofuginaatti on lääke, jota käytetään kryptosporidioositiloilla kliinisen kryptosporidioosin ennaltaehkäisyyn. Myös riittävä ja oikea-aikainen ternimaidon saanti lieventää ripulioireita sekä vähentää eritettyjen ookystien määrää. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia tietolähteenä vasikoiden kryptosporidioosista. Katsaus käsittää C. parvumin elämänkierron, tartuntalähteet, diagnostiikan, hoidon sekä kryptosporidioosin ehkäisemisen. Kappaleet sisältävät tiivistettynä tämänhetkisen tutkimustiedon. Lisätietoa aihealueista voi etsiä kattavan lähdeluettelon avulla. Kirjallisuuskatsaus tuo esiin myös tarpeen kotimaiselle tutkimukselle vasikoiden kryptosporidioosista, sillä suomalaisia tutkimuksia aiheesta ei ole.
  • Yli-Hynnilä, Anna (2021)
    Taenia saginata on ihmisen suolistoloinen, jonka väli-isäntänä toimii nauta tai muu märehtijä. Väli-isännän lihaksiin asettuvaa larvaa kustutaan nimellä Cysticercus bovis, ja lihaksissaan kystikerkuksia kantava nauta sairastaa kystikerkoosia. T. saginataa esiintyy maailmanlaajuisesti. Ihminen voi saada tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä tai raakaa elinvoimaisia kystikerkuksia sisältävää lihaa. Ihmisellä ohutsuolessa asustava T. saginata aiheuttaa harvoin oireita, ja ihmisellä tartunta on harvinainen. Mato voi kuitenkin aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja ja psyykkistä kuormitusta. Lisäksi T. saginatan ihmiskantajat ovat naudalle tartunnan lähde. Tartunnan saanut nauta on usein ihmisen tavoin oireeton, eikä sitä pidetä suurena uhkana elintarviketurvallisuudelle, mutta se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä liha-alalla vakuutusten, ruhojen arvon vähenemisen, hylkäysten, kylmäkäsitttelyn sekä ylimääräisen käsittelyn vuoksi. Kystikerkoosia torjutaan lain määrittelemällä lihantarkastuksella. Joulukuussa voimaan astuneessa Komission täytäntöönpanoasetuksessa 2019/627 määritellään, ettei poskiviiltojen tekeminen post mortem -tarkastuksessa ole pakollista, jos C. boviksen esiintyvyys on pienempi kuin yksi miljoonasta, esiintyvyys osoitettu 95 % varmuudella tai viimeisen 1–2 vuoden aikana teurastetuissa eläimissä ei ole havaittu yhtään tapausta. Jo nykyistä edeltänyt asetus (EY) 854/2004 sallii lihantarkastuksessa tehtävien viiltojen vähentämisen, mikäli serologisia testejä on käytetty tai tila on todettu vapaaksi kystikerkoosista. Tämä kirjallisuuskatsaus selvittää T. saginatan esiintyvyyttä sekä kartoittaa ja vertailee T. saginatan erilaisia havainnointimenetelmiä. Katsaus arvioi myös lihantarkastuksen toimivuutta kystikerksten löytämiseksi sekä esittelee kystikerkoosin riskitekijöitä. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tietoa, joka on hyödynnettävissä esimerkiksi lihantarkastuksen menetelmiä uudistettaessa ja riskiperusteista lihantarkastusta suunniteltaessa. Kystikerkoosin esiintyvyys on muun muassa serologisin menetelmin saatujen tulosten valossa merkittävästi suurempi kuin lihantarkastukseen nojaavat teurastamojen valvontaraportit osoittavat. Lainsäädäntöön perustuva lihantarkastus ei havaitse isoa osaa tartunnoista, joten tarkemmat menetelmät olisivat tarpeen. Esiintyvyys vaihtelee paljon eri maiden ja alueiden välillä riippuen eläintenpitokäytännöistä ja olosuhteista. ELISA-menetelmistä (enzyme-linked immunosorbent assay) Ag-ELISA-testi voisi olla Suomen oloissa toimiva testi, jos kystikerkoosin seurantaa tarvitaan. Koska kaupallisia testejä ei kuitenkaan vielä ole saatavilla ja kynnys niiden käyttöönottoon on todennäköisesti suuri, sydämen lisäviiltojen tekeminen voisi olla muutos, joka parantaisi lihantarkastuksen herkkyyttä. Teurastamojen voisi olla helpompi myös nykyisellään helpompi sopeutua niiden tekemiseen. Toisaalta suunta on päinvastainen uuden, lihantarkastusta keventävän asetuksen (EKN 2019/627) kanssa.
  • Kiiskinen, Elina (2022)
    Inclusion bodies are intracellular limited aggregates that consist of subcellular components, such as proteins, that have folded incorrectly, accumulated, and not been eliminated by cells protective systems. Neuronal cytoplasmic inclusion bodies are formed in many human neurodegenerative diseases but have also been found in some canine neurodegenerative diseases. Malfunction of protein degradation systems has been linked to formation of inclusion bodies but the underlying purpose behind inclusion body formation is still often unknown. Lagotto Romagnolo (LR) is an old Italian dog breed. Several neurological diseases, such as benign familial juvenile epilepsy and cerebellar cortical abiotrophy, are known to occur among LR dogs. Eosinophilic neuronal cytoplasmic inclusion bodies have been discovered in brain samples of LR dogs with benign familial juvenile epilepsy and in LRs without clinical signs of disease. This licentiate thesis consists of a literature review and a histological study. The literature review introduces neuronal inclusion bodies and their known contents in general, as well as human and canine diseases linked to these inclusion bodies along with cellular processes that might be linked to the formation of inclusions. The most common staining methods used for neuronal inclusion bodies are also presented briefly. The study is a descriptive, retrospective study aiming to define the content of neuronal cytoplasmic inclusion bodies of LR dogs. The study material consisted of formalin-fixed, paraffin-embedded brain samples from four LR dogs that underwent autopsy at Section for Veterinary Pathology, University of Helsinki, from 2012 to 2018. One female dog with and three female dogs without neurological signs, all with a finding of intraneuronal cytoplasmic inclusions in the brain sections stained with hematoxylin-eosin-stain, were chosen for further stainings. The geniculate nuclei brain samples were stained histochemically for glycoproteins, lipoproteins, basic amino acids, and fibrin. Immunohistochemical stains used were ubiquitin, a-synuclein, β-amyloid, p62, LC3 and 1C2. The inclusions stained positively with Mallory phosphotungstic acid hematoxylin staining (PTAH) in all tested samples. PTAH is a histochemical stain with a high affinity to basic amino acids lysine, arginine, and histidine. Neuronal inclusion bodies that are positive on PTAH have been found as spontaneous age-related lesions in laboratory mice. In electron microscopy, the inclusion material was electron dense and finely granular with some small vesicular profiles without a limiting membrane. In conclusion, the neuronal inclusion bodies in geniculate nuclei of LR dogs in this study contain basic amino acids and not carbohydrates, lipids, or fibrinous material. The inclusion bodies are, however, not targeted for degradation as no p62, LC3 or ubiquitin signal was detected. Aggregation of a-synuclein or β-amyloid were also not detected within the inclusion.
  • Hermiö, Heidi (2019)
    Dental problems are very common among pet rabbits and rodents. Rabbits and rodents have continuously growing teeth which makes them very susceptible to problems in their dentition. The primary cause of acquired dental disease is typically insufficient or improper wearing of the cheek teeth. This is usually caused by improper diet and nutrition lacking sufficient fibre content to ensure proper wearing of the teeth. Inappropriate diets can cause metabolic disturbances for example through lack of necessary vitamins or an improper Ca:P ratio. These metabolic disturbances can and usually will affect the dentition via the loss of the supporting structures of the teeth. Genetic causes can also be a predisposing factor in the development of dental disease. Brachycephalic dwarf rabbits in special are more susceptible to dental problems because of their shortened skulls and altered masticatory forces that affect the teeth. Trauma can also be the instigating cause. Because a dental problem usually primarily affects the dentition and secondarily other organs and systems, it is best to be defined as a syndrome. Pet rabbits and rodents are typically presented in veterinary practise with a wide scale of non-specific clinical signs. These include loss of body condition and appetite, dysphagia, anorexia, changes in faecal size, quantity and appearance, facial swellings or masses, salivation, epiphora and nasal discharge, just to mention some of the more common symptoms. Diagnosing dental disease usually requires a thorough clinical examination, intraoral examination (preferably under sedation) and diagnostic imaging. Computed tomography may provide a more accurate diagnosis and prognosis as well as more detailed treatment planning than conventional radiography. The aim of dental disease treatment is to restore the function and anatomy of the dentition to as normal as possible. Supportive treatment, control of inflammation and infection are also fundamental. As dental disease causes pain, sufficient analgesia should be provided until optimal masticatory function is achieved. Owner education on proper husbandry and nutrition plays an important role in the prevention and control of dental disease in these species.
  • Lehto, Maria (2020)
    Helsinki Chronic Pain Index (HCPI) is a validated clinical metrology instrument used to measure canine chronic pain. In pain assessment, it is recommended to use validated instruments, and behavioural changes provide the best basis for pain measurement. A measuring instrument is valid when it does what it is intended to do. Validation can be done using many different methods. The aim of this study was to investigate which items of the HCPI are still useful and psychometrically test a new structure of the HCPI (HCPI-E3) after four new questions had been added to the test. The data consisted of 1140 internet-based questionnaire responses from dog owners. The study dogs were divided into different groups based on their reported amount of pain symptoms, pain medications, and other treatments to relieve pain. Based on the comparison of different items, five possible structures of the new HCPI were developed and tested with different statistical methods. Based on the initial item comparison, the “vocalization” item was deleted from the HCPI. Overall, the “ease in” locomotion items showed better criterion validity than the “willingness to” items. Both of the “jumping” items performed excellent compared to the other locomotion item pairs, as well as the new structure containing both “jumping” items and only the “ease in” items from the other locomotion items. Thus, this structure was chosen to be the best candidate for the new structure of the HCPI. Jumping is an easily assessed activity, which does not occur too frequently, possibly making it easier to measure the dog’s willingness to do it compared to gait changes (walking, trotting, and galloping). The HCPI-E3 is a reliable tool for canine chronic pain measurement; however, future validation in the form of repeatability and reliability are still needed.
  • Aho, Varpu (2022)
    Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.
  • Oranen-Ben Fatma, Silja (2021)
    Equine asthma is a disease syndrome comprised of two diseases, mild and severe asthma. Both diseases can affect the horses performance and intended use. The diseases can be differentiated from each other based on clinical signs, bronchoalveolar lavage fluid (BALF) and tracheal wash (TW) analyses. A horse can recover from mild asthma where as severe asthma is an irreversible disease. Severe asthma is also inheritable, although the exact genes are not known. Environmental factors play an important role in both diseases, with dust, mold, noxious gases and endotoxins being recognized as influencing factors. These components are present in horses’ stable environments. Bedding material in horse stalls is used to absorb moisture and ammonia, and to provide suitable bedding for horses to lay on. The two main bedding materials used in Finland are shavings and peat. They differ in their capability to absorb moisture and ammonia, as well as in their microbiological quality. Peat has higher moisture and ammonia binding capacity but shavings has higher microbiological quality. Horses can spend a big part of their day in the stalls, which increases the importance of using high quality bedding material, which has minimum effect on the respiratory system. The purpose of this study is to compare the effects of peat and shavings on the horses’ respiratory health. 32 horses participated in the study and they were kept 35 days on each bedding material, during three time periods. Peat was used before (peat 1) and after (peat 2) the shavings period. After each 35 day period the horses were examined, BALF and TW samples were collected and analyzed. The results show a significant increase in the TW neutrophil percentage during the shavings period (peat 1: 16.7%, shavings: 32.8%, peat 2: 13.4%). Similar results were noticed in the BALF results, with a significant difference in the neutrophil percentage when comparing shavings and peat 2, but also between the two peat periods (peat 1: 2.7%, shavings: 3.4%, peat 2: 1.6%). None of the horses participating in the study were diagnosed with mild or severe asthma based on the results and clinical signs, even though the high TW neutrophil percentage during the shavings period strongly suggest towards neutrophilic airway inflammation. The results indicate a higher irritation level in the equine respiratory system when shavings was used as bedding material. The difference in the BALF neutrophil percentages during the peat periods may be caused by the horses being taken in from pasture before the peat 1 period. The higher peat 1 results can there fore represent a reaction to the change in environment rather then the actual bedding itself. More research is needed with longer time spent on different bedding materials, combined with exercise tolerance tests, to give insight on the bedding’s effect on physical performance.