Browsing by master's degree program "Kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun maisteriohjelma"

Selvitän tutkimuksessani kansalaisten osallistumisen valmiuksien nykytilannetta sekä kouluopetuksen tavoitteita ja käytäntöjä aktiiviseksi kansalaiseksi kasvattamisessa ja osallistumisen valmiuksien harjaannuttamisessa. Keskityn kaavoitushankkeiden osallistamisen näkökulmaan; kansalaisten osallistaminen näihin on merkittävää suoran demokratian soveltamista. Noin 22 vuotta voimassa olleen Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan suunnitteluorganisaatiot velvoitetaan toimimaan osallistavasti ja vuorovaikutteisesti kaavoitushankkeiden prosessien aikana. Osallistujat saattavat olla ensimmäistä kertaa kaavoituksen käytäntöjen kanssa tekemisissä ja heidän tieto- ja taitotasonsa vaihtelee. Selvitän valmiuksien nykytilannetta kaavasuunnittelijoiden, maantieteen opettajien ja opettajankouluttajien haastatteluilla sekä analysoimalla perusopetuksen, lukio-opetuksen ja ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmien perusteita. Tutkimuksessa nousi esille, että osallistumisen valmiuksia tukevaa opetusta järjestetään perusopetuksessa useassa eri oppiaineessa, mutta erityisesti maantieteessä sen kokonaisvaltaisen ja alueellisen näkökulman mukaisesti. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin ei sisälly kaavoitushankkeiden periaatteiden opetusta, kuten ei myöskään ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallisten aineiden yhteisiin tutkinnon osiin. Eniten periaatteista kouluopetuksen perusteella tietävät kansalaiset, jotka valitsevat lukiossa maantieteen kolmannen Yhteinen maailma (GE3) ja neljännen Geomedia – tutki, osallistu ja vaikuta (GE4) valinnaiset kurssit. Haastateltujen ryhmien kokemukset ja käsitykset osallistumisen taidoista ja niiden nykytilasta poikkesivat jonkin verran toisistaan; tämä selittyy osittain erilaisilla työtehtävillä ja sen kautta tuomalla näkökulmalla. Kaikkien haastateltujen ryhmien eli suunnittelijoiden, maantieteen opettajien ja opettajankouluttajien mielestä tärkeitä osallistumisen valmiuksia ovat: kartanlukutaito, kirjallinen ja suullinen argumentointitaito, ajankohtaisten asioiden seuraaminen, kaavoitusprosessien ja sisällön ymmärrys sekä yhteiskunnan toimintojen ymmärrys. Suunnittelijat toivat lisäksi esille erityisesti keskustelu-, vuorovaikutus- ja empatiataitoja sekä pystyvyyden tunnetta, sekä tietoteknisiä valmiuksia. Kun taas maantieteen opettajat ja opettajankouluttajat toivat esille kaavoitushankkeiden huomaamista ja ymmärrystä vaikutusmahdollisuuksista. Tutkimuksessani tuli esille myös osallistumisen valmiuksien parantamiseen ja kehittämiseen liittyviä keinoja ja haasteita. Kaikki haastatellut ryhmät nostivat hyvänä keinona esille suunnittelijoiden vierailut kouluissa. Lisäksi esille tuli opetusmateriaalin tuottamiseen liittyviä ideoita sekä muu yhteistyö koulujen ja suunnitteluorganisaatioiden välillä. Kehittämisehdotuksena esitän, että osallistumisen valmiuksien edistämiseksi tuotetaan ja kootaan materiaalia helposti käytettävään muotoon ja sen sisältöä markkinoidaan. Samaa materiaalia voisivat käyttää ja soveltaa sekä suunnittelijat omassa osallistamistyössään käytännön kaavoitushankkeiden yhteydessä, että opettajat kouluopetuksessa. Työni tuloksena selviää, että kansalaisten osallistumisen valmiuksien taidot ja pystyvyys ovat lähtökohtaisesti eri tasoilla. Peruskoulun jälkeiset kouluttautumisvalinnat vaikuttavat tähän merkittävästi. Kansalaisten lähtötilanne on hyvä tiedostaa realistisesti ja reagoida siihen opetuksessa ja kaavoitushankkeiden osallistamisessa, kuten edellä on mainittu, mutta myös tulevia opetussuunnitelmien perusteita kehitettäessä. Mielestäni olisi hyvä kiinnittää huomiota seuraavan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden laadinnassa suunnittelu- ja tulevaisuusajattelun kehittämiseen sekä maankäytön suunnittelun perusteiden hallintaan. Ihmisen toimintojen sijoittuminen vaikuttaa ympäristöön ja luontoon, mutta myös ihmiseen itseensä, toimintamahdollisuuksiin ja resurssien käyttöön.

Kaupunkien kasvu, energian kulutuksen lisääntyminen sekä uusiutuvan energian murros ovat aikaansaaneet tuulivoimahankkeiden nopean lisääntymisen Suomessa. Tämän seurauksena tuulivoimahankkeet sijoittuvat entistä syrjäisemmille alueille, jolloin ne ovat merkittävä osa planetaarista urbanisaatiota sekä sen yhtä vaihetta, laajentunutta urbanisaatiota. Planetaarinen urbanisaatio tarkoittaa urbaanin verkoston levittäytymistä kaikkialle yli hallinnollisten tai maantieteellisten rajojen. Laajentunut urbanisaatio taas ilmenee kaupunkikeskusten ulkopuolisille alueille kohdistuvina suurina infrastruktuuri-, teollisuus- ja kehityshankkeina, jotka tukevat keskusten toimintoja ja kasvua. Näin ollen laajentunut urbanisaatio on osa planetaarisen urbanisaation kaikkialle ulottuvaa verkostoa: energia virtaa kaupunkikeskuksista poispäin investointien ja työvoiman muodossa ja jälleen takaisin keskuksiin muun muassa sähkönä ja taloudellisena tuottona. Tutkielmassa perehdytään laajentuneen urbanisaation ilmenemiseen Vaara-Kainuussa tuulivoimaa vastustavien kommenttien kautta. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa tuulivoimaa vastustavista kommenteista yhteys laajentuneen urbanisaation teoriaan sisällönanalyysin teemoittelun avulla. Lisäksi tavoitteena on ymmärtää millä tavoin laajentunut urbanisaatio ilmenee tuulivoiman yhteydessä tutkimusalueella. Analyysissä tunnistetaan Vaara-Kainuuseen suunnitellun tuulivoiman rooli laajentuneen urbanisaation prosessissa. Lisäksi tutkielman keskeisenä tuloksena havaitaan laajentuneen urbanisaation ajallinen monikerroksellisuus sekä urbanisaation jatkuva muutos alueella. Tuulivoiman saapuminen Vaara-Kainuuseen muuttaa ja vahvistaa alueella jo ennestään muun muassa luontomatkailun muodossa lymyillyttä laajentuneen urbanisaation verkostoa. Näin ollen tuulivoima, yhtenä laajentuneen urbanisaation kerroksena, vahvistaa energian virtaamista planetaarisen urbanisaation verkostossa ja yhdistää alueen entistä tiiviimmin tukemaan kaupunkikeskusten kasvua.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta välttämättömät päästövähennykset edellyttävät toimia kaikilta yhteiskunnan sektoreilta. Kaupungeilla ja sen asukkailla on päästöjen vähentämisessä tärkeä rooli, sillä merkittävä osa Suomen kulutusperäisistä kokonaispäästöistä syntyy kaupungeissa ja erityisesti kotitalouksien kulutuksesta. Tässä tutkielmassa tutkitaan kotitalouksien ilmastoviisaan asumisen arkisia käytäntöjä sekä niiden muodostumiselle keskeisiä elementtejä. Tutkimuksessa ilmastoviisaalla asumisen käytännöillä tarkoitetaan sellaisia kodin arjen toimia ja ratkaisuja, joilla pyritään minimoimaan ilmastolle haitallisia seurauksia. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa, millaiset tekijät ovat edellytyksiä kotitalouksien ilmastoviisaan asumisen käytäntöjen omaksumiselle ja millaisilla ohjauskeinoilla kaupungeissa asuvia kotitalouksia voitaisiin kannustaa asumaan ilmastoviisaammin. Tutkimuskohteena on ku-luttajien näkemykset ilmastoviisaasta asumisesta ja siihen liittyvistä käytännöistä sekä heidän toimijuudestaan asumisen ilmastoviisauden edistämisessä. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena osana Helsingin yliopiston Decarbon-Home-tutkimushanketta. Tutkimuksen aineisto koostui kahdeksasta puolistrukturoidusta haastattelusta. Lisäksi neljälle kotitalouksista toteutettiin pelillistämiskokeilu, jossa he seurasivat kahden viikon ajan oman kodin lämpötilaa sekä sähkön ja veden kulutusta sovelluksen avulla. Haastatteluihin osallistui eri kokoisia ja erilaisissa asunnoissa kaupunkiseudulla asuvia kotitalouksia, jotka olivat entuudestaan kiinnostuneita ilmastoviisaasta asumisesta. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui käytäntöteoriaan, jossa pyritään ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä arkipäiväisten käytäntöjen avulla. Analyyttisenä viitekehyksenä käytettiin erityisesti Elizabeth Shoven, Mika Pantzarin ja Matt Watsonin sosiaalisten käytäntöjen mallia, jonka mukaan kulutuskäytännöt muodostuvat materiaalien, kompetenssien ja merkitysten elementtien yhteisvaikutuksesta. Tuloksia analysoitiin myös kotitalouksen ympäristömyönteisestä kulutuskäyttäytymistä ja käyttäytymisen muutosta koskevan tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulokset viittaavat siihen, että asumisen käytäntöihin vaikuttavia tekijöitä voidaan tunnistaa kaikista käytäntöteorian elementeistä eli materiaalien, kuten kodin teknologian ja ominaisuuksien, kompetenssien eli käytäntöihin liittyvien tiedollisten ja taidollisten kyvykkyyksien, sekä merkitysten eli ilmastomyönteisten arvojen, normien, asumisen toiveiden ja ihanteiden tasoilta. Tutkimuksen mukaan kotitaloudet suhtautuvat ilmastoviisaisiin käytäntöihin myönteisesti, mutta kokevat jotkin ratkaisut haasteelliseksi toteuttaa. Kotitalouksia kannusti ilmastoviisaisiin asumisen käytäntöihin niille liitetyt merkitykset, kuten huoli ja vastuuntunto ilmastonmuutoksesta, ekologiset asumisen ihanteet sekä ympäristö- ja ilmastomyönteiset arvot. Muita ilmastoviisauteen kannustavia tekijöitä olivat kustannuksissa säästäminen sekä aiheesta kiinnostunut lähipiiri. Ilmastoviisaan asumisen esteinä puolestaan nähtiin toimien kalleus, ristiriitaiset sosiaaliset normit, puutteet kyvykkyyksissä eli liian vähäinen tai vaikeasti ymmärrettävä tieto ilmastoviisaista toimintatavoista sekä puutteet materiaalisessa elementissä, kuten asunnon energiatehokkuudessa tai kodin teknologiassa. Lisäksi kotitalouksien vaikutusmahdollisuuksia selitti jonkin verran asunnon sijaintiin tai omistusmuotoon liittyvät tekijät. Tutkimuksessa tunnistettiin erilaisia oikeudellishallinnollisia, taloudellisia ja informaatio-ohjauksen sekä tuuppauksen ja ympäristön suunnittelun ohjauskeinoja, joilla voitaisiin helpottaa ilmastoviisaiden asumisen käytäntöjen toteuttamista kotitalouksien näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että ilmastoviisaiden kulutuskäytäntöjen omaksuminen edellyttää yksilöiden kannustamisen lisäksi myös laajempia kollektiivisia ja yhteiskunnallisia toimia, jotka edesauttavat kotitalouksien toimijuutta ja mahdollisuuksia asua ilmastoviisaasti. Ilmastoviisasta asumista voitaisiin edistää ennen kaikkea kehittämällä materiaalisten edellytysten sekä ymmärrettävän tiedon saatavuutta sekä pyrkimällä muuttamaan sosiaalisia ja kulttuurisia normeja ja asumisen ihanteita sellaisiksi, jotka ovat linjassa maapallon kantokyvyn kanssa.

My master's thesis examines the opportunities and challenges of introducing cultural planning. Cultural planning is a model of strategic urban development that has culture at its core, as well as cross-sectional work and participation. This is a commissioned work for the City of Oulu, which is also as a case study for my research. In Finland, cultural planning is a relatively new way of developing cities and little amount of research about the topic has been made. Culture planning has been used in mostly in medium-sized and small municipalities and cities. The city of Oulu has not utilized cultural planning before. My work aims to find out if cultural planning could work for the development of a larger city. There is no specific method for cultural planning, but each municipality or city that uses it must consider how to start doing it. Oulu has been chosen as the European Capital of Culture for 2026 and its theme is culture climate change. What does this change mean for the City of Oulu's own operations? Or what could it be? My research aims to clarify the current understanding of culture, as well as its position and developers in Oulu. In addition, it looks at the opportunities and challenges for the city to embark on cultural planning with its current city’s structure, as it has been seen as the greatest opportunity but also the challenge for cultural planning. My work gives voice to the views of the employees of the City of Oulu regarding the new method. Culture is a complex phenomenon, and it is challenging to define. The role of culture varies depending on who defines it. Culture has influenced cities both internally and externally through the ages. Over time, cities as organizations have also developed into very multi-level systems of their interests, networks, and practices. Thus, today, the city is not a single system with a single action culture. How do different internal action cultures affect the city's operations? I study my topic through a dual position, which consists of the role of a researcher and an employee of the City of Oulu. I conducted 11 semi-structured thematic interviews with experts from the City of Oulu. The interviews were both insider and expert type interviews. We first discussed culture with the interviewees and then the potential opportunities and challenges of cultural planning. I used coding and theme design to analyse my materials. My results were divided into two parts, such as my conversations with the interviewees. In the first part, I focused on cultural definitions and developers. Because culture is at the heart of cultural planning, I think it’s important to understand how interviewees perceive culture and its role and developers. In the second part, I focused on the opportunities and challenges of cultural planning through the main themes that emerged from the material. These themes are internal bottom-up work, mental and physical silos, interactions with residents in many different ways, resources (money, time, skills) and the use of digitalisation. Based on my observations, it seems that the responses of the interviewees do not differ significantly from the already existing information related to cultural planning. So, are the challenges related only to cultural planning or mainly to the current city structures and the action culture in the city? The larger the organization, the more different operating cultures may exist. Based on the research material and theory, I think the city of Oulu has a good opportunity to implement cultural planning as other cities, but in smaller places cultural planning can succeed more easily because they are hierarchically lower in structure and thus might have less different action cultures. As the best opportunity for cultural planning for the city of Oulu, I see that it could bring clarity and a common denominator to the new common making. On the other hand, prevailing operating cultures can be a brake on the success of cultural planning. Therefore, it is up to the management level to decide how to start working with cultural planning or whether to start at all. The initiation of cultural planning usually requires a review and change of the current way of doing, and so it does in Oulu. On the other hand, the title of European Capital of Culture is creating a favourable climate for discussion about the culture planning and what it could be for in the city of Oulu

Kaupunkia luonnehditaan usein kerrokselliseksi ja sen moninaisia ajallisia, toiminnallisia ja arvojen kerroksia pyritään tunnistamaan. Kaupunkisuunnittelun paikan määrittelyissä aineelliset ja mitattavat tekijät ovat perinteisesti olleet keskeisessä roolissa. Kommunikatiivinen suunnitteluteoria on vahvistanut kokemustiedon ja asukkaan osallisuuden asemaa. Kommunikatiivisen suunnittelun tavoitteiden lisäksi, kestävä kehitys on noussut keskeiseksi suunnittelua ohjaavaksi tekijäksi. Kulttuurisen ulottuvuuden todetaan usein jäävän muiden kestävyyden ulottuvuuksien varjoon, ja näin ollen kulttuurisen kestävyyden pohdinta vaatii lisää huomiota. Kaupunkisuunnittelun tavoitteet sekä suunnittelun tarinallinen luonne kannustavat pohtimaan tapoja, joilla paikoista kerrotaan suunnitteluprosessin yhteydessä. Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut paikan ominaisuuksista, ominaisuuksien vaikutuksesta paikkakokemukseen ja siitä, miten ja millaista todellisuutta paikasta kertomisen avulla tuotetaan. Paneudun Nuottaniemen tapauksen avulla paikan kerroksiin ja pohdin paikan kertomista myös yleisemmin. Tutkielma sijoittuu humanistisen kaupunkitutkimuksen monitieteiseen kenttään. Deskriptiivisen estetiikan mallin ohjaamana kerron, jotta ymmärrys paikasta ja sen koetusta luonteesta syvenisi. Fenomenologisen lähestymistavan mukaisesti aiheen käsittely kytkeytyy myös ihmisen todellisuuden rakentumisen ja todellisuudesta kertomisen mahdollisuuksien pohdintaan. Tapaustutkimuksen alueellinen rajaus määrittyy parhaillaan päivitettävän Nuottaniemen huvilat -nimisen asemakaava-alueen mukaan. Helsingin Laajasalossa sijaitsevalla, noin 10 hehtaarin alueella sijaitsee neljä kulttuurihistoriallisesti arvokasta huvilaa ja alue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY 2009, Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutus). Helsingin kaupunki omistaa alueen huvilat, jotka ovat olleet 1950-luvulta syksyyn 2021 vuokrattavissa ammattijärjestön jäsenten kesäkäyttöön. Tutkielmassa vastaan kysymykseen, millainen Nuottaniemi on, kolmen erityyppisen aineiston perusteella. Kerron kolme paikkakuvausta, jotka pohjautuvat seuraaviin aineistoihin: 1. Nuottaniemen asemakaavaselostus 2. Itä-Helsingin merellisestä huvilakulttuurista kertovat historialliset aineistot 3. Nuottaniemen kesäasukkaiden kävelyhaastatteluaineisto. Jäsennän kolmen paikkakuvauksen sisältöjä kulttuuriperintöalalta lainatun aineettoman kulttuuriperinnön näkökulman ohjaamana. Aineettoman kulttuuriperinnön työkalun avulla olen hahmottanut neljä kategoriaa, jotka jäsentävät Nuottaniemen olemusta: 1. vaalittu ja suojeltu paikka, 2. sosiaalinen ulottuvuus 3. kulttuurinen tila 4. kerrotut ja koetut kytkeytymiset. Aineettoman kulttuuriperinnön näkökulma on Nuottaniemen tapauksessa ohjannut tarkastelemaan paikan tulkinnallisia ominaisuuksia: ajallista syvyyttä, historiallista ja sosiaalista ulottuvuutta sekä mielikuvien vaikutusta paikkakokemuksen ja paikan merkityksellisyyden muodostumiselle. Nuottaniemen tapauksen perusteella voidaan todeta, että aineellisten ominaisuuksien hahmottaminen ei avaa paikalle annettujen merkitysten ja arvojen kokonaisuutta kattavasti. Kolmen erityyppisen aineiston paikkakuvaukset kertovat paikasta jaettuja havaittavia ominaisuuksia, mutta keskenään erityyppisen kerronnan myötä paikasta muodostuu erilaisia todellisuuskuvia. Tapauksen perusteella voidaan todeta, että paikan tulkinnalliset ulottuvuudet ja kulttuurinen tieto ohjaavat paikkakokemuksen muotoutumista ja tarjoavat aineksia myös itse luotujen perinteiden rakentamiselle. Nuottaniemen tapauksessa aineettoman kulttuuriperinnön työkalu auttaa syventämään paikan tulkintaa, kohdistamalla huomion mitä -kysymyksen lisäksi myös siihen, miksi paikan ominaisuudet ovat tietynlaiset ja minkä takia ominaisuudet koetaan arvokkaiksi.

Collisions and near accidents between pedestrians and cyclists can result in serious injuries and death but have received limited academic attention. Using an online survey, this thesis aimed to increase knowledge of such events, assess the sense of safety of pedestrians and cyclists in traffic as well as identify safety-related constraints to the uptake of walking and cycling with practice theory. Practice theory considers human behaviour to be guided via participation in established social practices constituted by interconnected elements of meaning, material and competence. As such, this thesis contributes to debates concerning barriers to walking and cycling from a safety perspective. The survey was directed to Finnish cities with over 100,000 population and asked frequent pedestrians and cyclists to report details of collisions and near accidents between pedestrians and cyclists that they had experienced in the previous three years. Additionally, the survey asked questions concerning respondents’ sense of safety in traffic when walking or cycling. Survey data was analysed with chi-square tests of independence and ordinal logistic regression. Constraints to the uptake of cycling and walking and ways to overcome them were identified with a practice theory analysis. This involved examining the implications of survey results for the elements constituting the practices, their interrelations and how the practices influenced each other. According to the results, near accidents are roughly 50 times more frequent than collisions. Only 16 respondents had experienced a collision, whereas roughly a third had experienced at least one near accident. Additionally, shared paths were associated with more collisions and near accidents compared to separated spaces, and respondents felt less safe and less willing to travel on them compared to separated paths. The most common type of collision and near accident involved both road users travelling in the same direction. Constraints to cycling and walking were found to surface from meanings of danger associated particularly with shared infrastructure, a material element of the practices. These issues are evidenced by a high near accident frequency, low sense of safety and low willingness to travel on shared spaces. In addition, these issues were exacerbated by a lack of competences concerning space sharing, resulting in poor rapport and respect between pedestrians and cyclists. Significant effects regarding sense of safety were detected between pedestrians and cyclists and across age and genders with ordinal logistic regression, suggesting variance in how different groups experience meanings of danger. Intervening in the material element of the practices by preferring the provision of spatially separated infrastructure was considered to have potential to help overcome these constraints due to their associated safety benefits and respondents’ more favourable position toward them. In addition, working to develop a shared code of conduct for travel on shared environments could further mitigate constraints. Overcoming these constraints could assist the promotion of active travel and help improve the sustainability of transport while improving traffic safety and increasing physical activity.

My master’s thesis addresses the status of participants in urban infill aiming projects of local detailed planning and framework planning. Urban infill (complementary building) is emphasized in Finnish urban planning while the practices of participatory planning have been developed. However, ambiguous Land Use and Building Act causes ambiguity also for the definition of participants and for public participation. Therefore, it is reasonable to study which issues affect to the definition of participants’ status based on the practical planning cases. My research questions are how the status of participants is defined in the planning projects and by which ways practices to define the status of participants differ between the processes of local detailed planning and framework planning. I examine the phenomenon based on expert interviews and the documents related to public participation phase. The aim of my thesis is to perceive factors and practices affecting to defining the status of participants. In addition to increased meaning of participatory planning, urban planning related decision making is decentralized to more parties meanwhile growth is being pursued in urban regions as part of the world of global competition. Thus, many stakeholders with their own interests are involved to plans, which can be seen by the practices to do urban planning. I examine my research questions through the four planning theories: rationalistic, incremental, communicative-collaborative and agonistic. Planning theories form frameworks whose realization I reflect based on the data gathered of the local detailed plan of Länsi-Herttoniemi and the framework plan of Tikkurila. My qualitative thesis is a case study based cross-sectional study in which I have gathered the data by semi-structured expert interviews and document analyses. The analyses of the data consist of the three themes: the defining the participants, the choosing and using of participatory methods, and the defining the status of participants. Regarding the analysis of expert interview data, I also examine the meaning of the contextual nature of projects related to the defining the status of participants. Document analyses reflect the public perspective on the status of participants transmitted by urban planners which I compare to the findings of expert interview analysis. My thesis reveals that in practice, the concept of participant can be used to refer to separately defined project related parties defined in the public participation plans (PPP) or to all participating parties in the planning process. As conclusions, I propose that in the context of the chosen planning projects, the status of participants has been defined in practice based on 1) the definitions of the public participation plan by affecting to knowledge brokering, 2) differences between the participants, 3) participation at the early phase of the planning process, and 4) in accordance with comment valuation practices of participants’ comments. To fulfill democratic values of urban planning, there is a need for more unambiguous definitions for both, the principles of participative actions, and the status of the participants.

This Master’s thesis studies the mechanisms connected to negative changes in educational outcomes in upper comprehensive schools in Helsinki. What are the factors associated with negative changes in educational outcomes of individual students during the transition from 7th to 9th grade? There is an increased socioeconomic and ethnic segregation in Helsinki Metropolitan Area, and the differences between schools’ levels of success have also been growing throughout the 21st century. There is little research on combining schools and city development in Finland. The aim is to examine is there an association between decreasing individual educational outcomes and socio-spatial or school segregation, and to look at what is the role of individual factors and social context in decreased educational outcomes. Studying pupils and schools is a good way to capture local processes of differentiation and neighbourhood effect, because children and youth are especially prone to neighbourhood and school effects due to their ongoing process of socialization, localized lives in their neighbourhood and shared institutions, such as school. This study is conducted quantitatively, and the main method in this study is hierarchical linear regression. The data is from Metropolitan Longitudinal Finland research, which studies the success and wellbeing of pupils in upper comprehensive schools in the Helsinki Metropolitan area. The study was conducted during the Fall of 2011 and the Spring of 2014 tracking the same cohort when the pupils were in their 7th and 9th grades. The results suggest that there are no differences found between schools, but some of the qualities describing neighborhoods indicate that some neighbourhood effect might be found. There are indications that pupils with decreased educational outcomes are more likely to study in schools that are located in low income areas than higher income areas. Also, for pupils with decreased educational outcomes, attending a school that is located in Northern or Southeastern Great districts is more likely than attending a school in Eastern Great district. Based on the results, pupils with negative change in educational outcomes are more likely to spend time with friends of own area than with school friends. Boys have a bigger risk for a negative change in educational outcomes than girls, and the change of school is connected to decreased educational outcomes. Mother’s education and immigration background was not found to have connection with decreased educational outcomes. Decreased educational outcomes have a connection with a low parents’ pedagogical ethos, but no connection with peers’ pedagogical ethos was found. The results are significant from the perspective of urban and educational politics and planning. The indications that the educational outcomes in upper comprehensive schools in Helsinki are differentiated in neighborhood level for example between Great districts, and in individual level between genders, challenge the goals of equal educational opportunities. Also, urban planning should be targeted to prevent socio-spatial differentiation of neighborhoods, in order to combat differentiation in schools’ composition of pupils. In future research, the starting level of educational success could be studied more closely- does decrease in educational outcomes implicate different educational paths for pupils that start with high starting level than pupils that have lower starting level in the beginning? This study provided information that there are no differences between schools found currently, but the processes of differentiation are not stable, so the processes should be observed continuously.

Many people consider housing estates unaesthetic and/or socio-economically problematic places. However, as Hess et. al. (2018) point out, a more differentiated approach is required as there are differences between housing estates, originating from their local contexts. The thesis adopts this viewpoint and aims to provide a differentiated analysis regarding socio-economic differences in three peripheral housing estates in the city of Várpalota (Hungary), while also attempting to identify the root causes of these differences. The thesis relies heavily on the use of primary sources. Census data are essential for the analysis of socio-economic conditions (e. g. unemployment, educational attainment), and are featured extensively in the research. In addition, urban development documents add important layers to the understanding of the local context and municipal attitudes towards the housing estates, both during and after the communist regime. Scientific literature in English and Hungarian is employed to create sufficient contextualization and to interpret the contents of primary sources. The research considers the location of the housing estate, the economic context, the quality of the built environment, and rehabilitation projects as the main potential root causes for socio-economic differences. All these factors are scrutinized in the thesis, and the analysis of the relationship between the conditions portrayed by census data and the rehabilitation projects outlined in urban development programmes (or their absence) is fundamental in the research. The thesis argues that the rehabilitation projects taking place in Várpalota, while consisting of some beneficial elements, have not offered all-encompassing solutions to the socio-economic issues in some locations, due to several factors (their length, the timing of the intervention, the contents of the project etc.). Even though the focus of the research is on the three peripheral housing estates in Várpalota, other broader themes are also touched upon. The thesis proposes the modification of the criteria for a location to be categorized as a ’housing estate’ in Hungary. Furthermore, broader considerations regarding contemporary Hungarian urban planning and transportation planning are also made in the thesis.

As inequality has increased globally, so has its spatial expression, socio-economic segregation. Traditionally Finland has been considered an egalitarian social welfare state where inequality and segregation are low. While inequality decreased until the 1990s, it has since started to grow and so has socio-economic segregation. In Helsinki Metropolitan Area this development is seen in the growing welfare differentiation between neighbourhoods. As policies to prevent segregation have proven inadequate, the role of spatial accessibility in connecting people with opportunities has grown increasingly important. Using data on travel times and population statistics on a 250m x 250m grid this thesis tries to answer two questions; (1) to what extent does spatial accessibility differ for different socio-economic groups in the Helsinki Metropolitan Area and (2) how has spatial accessibility developed from 2013 to 2018 and how have different socio-economic groups been affected. Spatial accessibility was defined by calculating the average travel time by public transport and by car between every 250m x 250m grid cell in the Helsinki Metropolitan Area using Helsinki Region Travel Time Matrix. To identify advantaged and disadvantaged grid cells in the area, an index of disadvantage was calculated using Statistic’s Finland’s Population Grid Database. Data from these two sources were combined to assess whether there is a difference in spatial accessibility between the least and most disadvantaged quintiles in Helsinki Metropolitan Area. While the main focus of the thesis is on public transport, spatial accessibility by car is also of interest, especially in relation to public transport. This thesis finds that there is a difference between spatial accessibility from the least and most disadvantaged grid cells in favour of the most disadvantaged, though the results are statistically significant only for public transport. Furthermore, the difference in spatial accessibility by public transport has increased from 2013 to 2018 in the area in favour of the disadvantaged grid cells while spatial accessibility by car has decreased. Furthermore, spatial accessibility is far better by car than by public transport and despite two major investments in public transport in the area during the study period, spatial accessibility by public transport as defined by average travel time has decreased.