Browsing by master's degree program "Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma"

Tässä tutkielmassa tarkastelen, kuinka lesbohalua (lesbian desire) representoidaan eli esitetään mediassa. Olen valinnut aineistoksi kolme 2010-luvulla tuotettua elokuvaa; The Handmaiden (2016), Carol (2015) ja Adèlen elämä (2013), joiden analyysissä hyödynnän feminististä elokuvantutkimusta queer-teorian näkökulmasta. Käytän aineiston tarkastelussa representaatioanalyysia ja lähilukua, joiden avulla pyrin tunnistamaan, kuinka lesbohalua esitetään fyysisesti, visuaalisesti ja narratiivisesti. Tutkimus osallistuu laajempaan keskusteluun representaatiosta ja niiden merkityksiin yhteiskunnassa queer-teoreettisen viitekehyksen kautta. Tutkielman lähtökohtana on, että elokuvat eivät vain reflektoi yhteiskunnan ilmiöitä vaan osallistuvat myös aktiivisesti niiden tuottamiseen. Koska representaatiot ovat esityksiä ihmisistä ja asioista, ne edustavat aina tiettyjä ryhmiä ja näin ollen luovat tiettyjä käsityksiä ja oletuksia kyseisistä ryhmistä. Nämä käsitykset ja oletukset vaikuttavat yksilöiden jokapäiväiseen elämään. Keskityn tässä tutkielmassa erityisesti tieteelliseen keskusteluun lesborepresentaatiosta ja siihen minkälaista kuvastoa lesboudesta ja lesbohalusta on tuotettu ja miten se näyttäytyy valitussa aineistossa. Lesboutta ja lesbohalua on historian saatteessa joko suljettu valtavirtamedian ulkopuolelle tai sitten niitä on esitetty heteroseksuaalisuudesta poikkeavana ja haitallisena toimintana. Näin ollen on oleellista tarkastella, kuinka lesbohalua esitetään uudemmassa kuvastossa ja pohtia kyseenalaistavatko niiden hyödyntämät esittämisen tavat vanhemman kuvaston tuottamia kuvia. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on ”Kuinka elokuvat The Handmaiden, Carol ja Adèlen elämä representoivat lesbohalua?”. Pääkysymystä tarkentavana osakysymyksenä toimii ”Poikkeaako elokuvien tuottama kuvasto aikaisemmasta kuvastosta ja, kuinka mahdolliset erot ilmenevät aineistossa?”. Tutkielman hypoteesina on, että valitut elokuvat tuottavat uutta kuvastoa lesbohalusta, normalisoiden lesbohalun esittämistä valtavirtamediassa samalla, kun ne kuitenkin toistavat historian saatteessa muodostuneita kliseitä ja lesbohalun representaation keinoja, joita on hyödynnetty lesbouden poispyyhkimisessä. Tutkielman perusteella voidaan todeta, ettei representaatio ole koskaan suoraviivaista vaan se kerrostuu, jonka myötä siihen sekoittuu sekä vanhaa että uutta kuvastoa. Aineiston elokuvissa esiintyy audiovisuaalisia esittämisen tapoja, joita on hyödynnetty aikaisemmassa kuvastossa lesbohalun ja lesbouden demonisoinnissa. Samanaikaisesti valitut elokuvat kuitenkin asettavat tiettyjä esittämisen tapoja kyseenalaiseksi ja näin ollen ne myös purkavat vanhoja rakenteita. Aineiston elokuvat haastavat niin perinteisen feministisen elokuvan tutkimuksen ajatusta naisen passiivisuudesta kuin vanhoja lesbohalun esittämisen tapoja, tuoden vaihtoehtoisia ja normalisoivia esittämisen tapoja esille.

Queer-utopioiden tehtävä on nykyhetken kritiikki, joka mahdollistaa utopistisen tulevaisuuden kuvittelemisen. Tässä sukupuolentutkimuksen alan maisterintutkielmassa analysoin muunsukupuolisten* omakuvien avulla sitä, miten taiteen kuvat ja prosessit voivat toimia queer-utopioiden välineinä. Miten ne voivat auttaa purkamaan binäärisiä sukupuolinormeja ja näin edesauttaa muunsukupuolisten* ihmisyyden tunnistamista? Tutkimuksessa ’muunsukupuolinen*’ toimii kattoterminä, joka kattaa kaikki sellaiset henkilöt, jotka eivät itsestään selvästi tai ainoastaan identifioidu binääristen sukupuolinormien mukaisten sukupuolikategorioiden mukaan naisiksi tai miehiksi. Asteriski muistuttaa tutkimusaineistossa esiintyvästä moninaisuudesta. Tutkimuksessa haastattelin muunsukupuolisia* heidän tekemistään omakuvista, jotka toteutettiin osana taiteen maisterintutkielmaani IN/VISIBILITY – Queer(ing) Photography (2020). Haastatteluja tehtiin kaikkiaan kaksitoista, ja ne toteutettiin virikehaastatteluina, joissa omakuva oli mukana haastattelutilanteessa. Tutkimuksen läpäisevänä teemana toimii utopia, johon pyrin myös yhteistyötä korostavalla metodologialla ja aineiston moninaisuuden huomioivalla tulosten analyysillä. Lähestyn aihettani queer-teoreettisesti, jolloin sukupuoli näyttäytyy kontingenttina ja sitä rajoittavat erilaiset historiallisesti ja kulttuurisesti määrittyvät normit. Visuaaliset representaatiot ovat yksi niistä tavoista, jolla sukupuolta ja sen normeja tehdään ja puretaan. Omaa sukupuolen representaatiota pohtiessaan muunsukupuoliset* osallistujat joutuvat ottamaan huomioon sekä binääriset sukupuolinormit että muunsukupuolisuuteen* liittyvän transnormatiivisuuden. Nämä normit myös rajoittavat muunsukupuolisuuden* tunnistamista. Queer-utopioiden kannalta tärkeiksi nousevat sellaiset tilanteet ja yhteisöt, joissa muunsukupuolisuus* tunnistetaan ehdoitta ilman binääristen sukupuolinormien tai muunsukupuolisuuteen* liittyvän transnormatiivisuuden rajoituksia. Tutkimus yhdistää queer- ja transtutkimusta sekä visuaalisen kulttuurin tutkimusta. Se osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun sukupuolen moninaisuudesta, transihmisten itsemääräämisoikeudesta sekä vähemmistörepresentaatioiden merkityksestä.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan parisuhdeväkivalta on lisääntynyt Suomessa. Koronavuonna 2020 parisuhdeväkivaltaluvut jatkoivat kasvuaan miesten naisiin ja naisten miehiin kohdistaman väkivallan osalta. Tässä tutkielmassani tarkastelen naisten väkivaltaisuutta parisuhteessa. Naisten väkivallan kontekstina on heterosuhde. Sijoitan tutkimukseni feministisen väkivallan tutkimuksen kentälle, jossa sukupuoli nähdään osana väkivaltaan liitettyjä merkityksiä ja selitystapoja. Sukupuoli on mukana niin väkivallan tekemisessä, kokemisessa kuin sen määrittelemisessäkin. Sukupuoli ja väkivalta kytkeytyvät myös valtaan eri tavoin. Tutkimukseni on teoreettinen ja metodina käytän systemaattista tutkimuskatsausta. Tutkimusaineistoni muodostuu seitsemästä vertaisarvioidusta tieteellisestä tutkimusartikkelista, jotka käsittelevät naisten väkivaltaisuutta parisuhteessa. Olen muodostanut tutkimusartikkeleista tutkimussynteesin, jonka avulla vastaan tutkimuskysymykseeni: miten parisuhteessa tapahtuvaa naisten väkivaltaa voidaan ymmärtää aikaisempien tutkimusten perusteella? Analysoin aineistoa hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä soveltuvin osin. Aineistosta muodostamani tutkimussynteesi sisältää viisi naisten väkivaltaisuuteen liittyvää teemaa. Ensimmäinen teema käsittelee naisten väkivaltaan liittyviä syitä. Toisessa teemassa tarkastelen naisten väkivaltaisuuteen liittyvää kontekstin merkitystä. Kolmas teema keskittyy miesten ja naisten väkivaltaisuuksien eroihin ja yhtäläisyyksiin. Neljännessä teemassa käsittelen lähinnä kahteen kansalliseen tutkimukseen pohjautuen sukupuolineutraalin ja sukupuolistuneen väkivallan dilemmaa. Viides teema keskittyy intersektionaalisen tutkimusotteen merkitykseen naisten väkivallan tutkimuksessa. Tutkimussynteesini perusteella naisten väkivaltaisuus parisuhteessa liittyy useimmiten itsepuolustukseen. Miesten ja naisten tekemä väkivalta sekä sukupuoliin kiinnittynyt valta näyttäytyvät parisuhteessa epäsymmetrisinä. Naisten väkivallan tutkimuksessa sekä eri viranomaistahojen puuttuessa parisuhdeväkivaltaan, on erityisen tärkeää huomioida väkivaltaan liittyvä laajempi konteksti. Intersektionaalinen tarkastelutapa, jossa huomioidaan erilaisia risteäviä eroja, lisää ymmärrystä naisten väkivaltaisuudesta parisuhteessa. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee sukupuolineutraaliuden ihanne, johon kietoutuu erilaisia sukupuoliin sidottuja essentialisoivia oletuksia, kun taas feministinen väkivallan tutkimus tunnustaa sukupuolistuneen väkivallan olemassaolon. Naisten väkivaltaisuus parisuhteessa on erittäin kompleksinen, monimuotoinen ja sensitiivinen ilmiö. Tutkimukseni perusteella esitän, että naisten tekemä väkivalta tulee ymmärtää osana sukupuolistunutta väkivaltaa. Naisten väkivallan ymmärtäminen edellyttää monipuolista, eri tieteenalojen sisällä tehtävää tutkimusta, jossa huomioidaan myös tutkimusmenetelmien sekä näkökulmien monipuolisuus.

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka peruskoulussa on onnistuttu tukemaan translapsia ja -nuoria sekä tuomaan näkyviin niitä tapoja, joilla peruskoulussa voidaan tukea myös jatkossa heitä. Tranlasten ja -nuorten vanhemmat ovat kokeneet tarvetta saada opettajille ajantasaista tietoa translasten ja -nuorten huomioimisesta peruskoulussa ja siitä, kuinka translapsia ja -nuoria voitaisiin tukea koulussa parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielman kirjoitushetkellä ei ole olemassa valtakunnallisia suosituksia tai virallista ohjeistusta kouluihin trans-lasten ja -nuorten koulupolun tukemisesta konkreettisin keinoin. Tutkielmaani varten pyysin translasten ja -nuorten vanhempia vastaamaan sähköiseen kyselylomakkeeseen, kuinka peruskoulussa on tuettu heidän lapsiaan ja nuoriaan. Kyselyyn vastasi 23 vanhempaa. Yksi vastauksista oli asiaton. Hyödyntämistäni 22 vastauksesta kahdeksan vastaajan nuori oli yläkouluikäinen ja 14 vastaajan lapsi oli alakoulussa. Tarkastelen tutkielmani tuloksia Foucault’n (1975) vallananalyysin kautta sekä cis- ja hete-ronormatiivisuuden vaikutuksia translasten ja -nuorten vanhempien kokemuksiin koulun antamasta tuesta heidän lapsilleen ja nuorilleen. Translasten ja -nuorten huomioiminen peruskouluissa on pääosin onnistunutta tutkielmani tulosten perusteella. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että osa opettajista oli loukannut tai mitätöinyt lapsen tai nuoren sukupuolikoke-muksen ja tasa-arvolain tavoitteet jäivät toteutumatta. Tutkielmani tuloksista kävi ilmi, että noin 36 % vastaajien lapsista koki, ettei heidän sukupuolikokemuksensa tullut nähdyksi koulussa. Joidenkin opettajien asenteet ja tietotaito sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta eivät olleet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain mukaisia. Erityi-nen huomio aineistostani oli, että translapsia ja -nuoria tukevat käytänteet ovat mahdollisia toteuttaa ilmaiseksi tai hyvin pienellä taloudellisella panostuksella. Sukupuolivähemmistöjen huomioiminen ja tasa-arvoisen sekä yhdenvertaisen koulupolun mahdollistaminen kouluissa on jäänyt tutkielmani perusteella osittain toteutumatta. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että translapset ja -nuoret saavat epätasa-arvoista kohtelua koulussa riippuen koulusta ja opettajasta. Yhtenäistä linjaa sukupuolivähemmistöjen huomioimiseen kouluissa ei vielä ole. Opettajien ja muun henkilökunnan akateemiseen tutkimukseen pohjaavalle koulutukselle on selkeästi tarvetta. Myös asennekasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä sukupuolen moninaisuudesta tarvitaan. Normikriittistä työtä on tehtävä järjestelmällisesti, jotta cisnormatiiviset rakenteet saadaan näkyviksi ja niitä voidaan alkaa muuttamaan. Kouluterveyskyselyt 2017 ja 2019 tukevat tut-kielmani tuloksia translasten ja -nuorten tuen tarpeesta peruskoulussa ja kertovat karua kieltä sukupuolivähem-mistöön kuuluvien nuorten hyvinvoinnista.

utkielmassa tarkastellaan Queerkapina -liikettä. Queerkapina toteuttaa aktivismia, joka keskittyy ekologiseen kriisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt huomioivassa kontekstissa. Tutkielmassa nostetaan esille kokoonpanon vuonna 2020 Helsinki Pride-viikon pääpäivänä toteuttama mielenilmaus: Queerkapina: “Viherpesulle ja pinkkipesulle seis!”. Tutkielmassa tarkastellaan Queerkapinan aktivistien suoraa väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta, asettuessaan kantaaottavasti Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan H&M-myymälän näyteikkunoihin. Tutkielman tutkimusaineistoksi valikoitui Sateenkaarimedia Kehrääjässä julkaistu haastattelu. Haastattelussa käydään läpi toteutuneen mielenilmauksen tapahtumia ja kokoonpanon tavoitteita. Tutkielman visuaalinen materiaali koostuu mielenilmauksen aikana otetuista kuvista. Kuvat ovat julkaistu Elokapina -liikkeen kotisivuilla. Niissä nähdään kehollista vastarintaa toteuttaneita Queerkapinan aktivisteja, sekä virkavallan väliintulo. Tutkielman lähtökohtana on intersektionaalinen ja queer-teoreettinen näkökulma, jolloin huomio kohdistuu ekologisen kriisin myötä muodostuvien epätasa-arvoisuuksien kietoutuneisuuteen ja normatiivisuuksien haastamiseen. Mielenilmaisuksen aikana Queerkapina nosti esille ekologisen kriisin, pride -liikkeen kaupallistumisen ja kaupallisten järjestelmien ylläpitämiä ympäristöä kuormittavia, ihmisoikeuksia loukkaavia rakenteita. Tarkastelen, kuinka Queerkapina nosti esille kaupallisten yritysten taktiikkaa valjastaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kaupallisiin tarkoituksiin, ehdyttämällä samanaikaisesti luonnon monimuotoisuutta. Tutkimukseni osoittaa, että Queerkapinan vastarinnan koreografia haastaa arjen rutinoitunutta ympäristöä ja muovaa tilallisuuksia, joissa on mahdollista tavoittaa olemassa olevien ja tulevien kriisien kietoutuneisuus. Osoitan, että ekokriisin torjumiseksi tarvitaan vaihtoehtoista ja muutoshakuista toimintaa, jossa vastuu jo aiheutuneesta tuhosta tunnustetaan, sitoutumalla tulevaisuuteen, joka sisältää kaiken elollisen ja ei-elollisen keskinäisen riippuvuuden.

Sukupuolistuneet palkkaerot ovat yksi keskeisin ja pitkäaikaisin tasa-arvo-ongelma Suomessa. Kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö velvoittavat Suomea samapalkkaisuusperiaatteen toteuttamiseen, mutta palkkaerot ovat kaventuneet huomattavasti hitaammin kuin poliittisissa tavoitteissa on pyritty. Aiemman korporatiivista palkkapolitiikkaa käsittelevän tutkimuksen perusteella voidaan todeta palkkojen määräytyvän Suomessa poliittisesti. Lisäksi aiemman tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että työmarkkinatoimijat ohjaavat päätöksentekoa niille ei-uhkaaviin kysymyksiin ja naisvaltaisten töiden aliarvostus on työmarkkinajärjestelmän institutionalisoimaa. Tähän perustuen voidaan todeta, että työmarkkinajärjestelmä on ollut osaltaan vaikuttamassa sukupuolistuneiden palkkaerojen syntyyn ja se uusintaa niitä aktiivisesti kaiken aikaa. Tässä tutkielmassa selvitin kolmikantaisen palkkatasa-arvotyön haasteita ja tutkimuskysymykseni olivat: (1) mitä haasteita työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijat näkevät samapalkkaisuustyöskentelyssä ja (2) mitä haasteita palkkatasa-arvotyöhön liittyy. Työ lähtee oletuksista, että samapalkkaisuusperiaate ei nykyisellään työmarkkinoilla toteudu ja että palkat muodostuvat Suomessa poliittisen prosessin tuotteena. Tätä järjestelmää, jossa palkat muotoutuvat, nimitän tutkimuksessa palkkatasa-arvotyöksi ja sen parissa toimivia osapuolia työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijoiksi. Tutkimuksen lähtöoletus on, että tässä palkkoja ja työmarkkinapolitiikkaa muovaavassa järjestelmässä on haasteita, joiden vuoksi palkkaerot eivät ole kaventuneet tavoitellusti. Haastattelemalla keskeisiä työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijoita pyrin tunnistamaan järjestelmän haasteita nimenomaan palkkatasa-arvotyön sisältäpäin, kolmikantaisen työskentelyn rajapinnasta. Toteutin tutkimuksen laadullisena tutkimuksena ja keräsin aineiston syksyn 2019 aikana haastattelemalla kuutta keskeistä työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijaa teemahaastattelurunkoa hyödyntäen. Analysoin aineiston aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen neljässä vaiheessa: pelkistys, ryhmittely, luokittelu ja käsitteellistäminen. Luokittelulla vastasin ensimmäiseen tutkimuskysymykseen ja käsitteellistämisellä toiseen tutkimuskysymykseen. Luokittelussa muodostin työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijoiden nimeämistä haasteista viisi pääluokkaa: osapuolten näkemyserot, tehoton samapalkkaisuuspolitiikka, resurssit, tiedon vähyys ja usko vaikuttamismahdollisuuksiin. Näistä muodostin palkkatasa-arvotyön kolme keskeistä haastetta, jotka ovat: (1) palkkatasa-arvotyön monet tasot ja keskustelut, (2) priorisoinnin puute ja toimenpiteisiin tyytyminen ja (3) tiedon ja tutkimuksen lisätarve. Aineiston perusteella voidaan todeta, että osapuolten erimielisyys, heikko sitoutuminen ja poliittiset tavoitteet näyttävät heijastuvan myös itse järjestelmään ja varsinaista työskentelyyn pääsemistä hankaloittaa keskustelu palkkaerojen eri tasoista ja määritelmistä. Lisäämällä tietoa ja kasvattamalla osapuolten vastuuta palkkatasa-arvotyön tuloksista, työskentelyn sujuvuutta ja vaikuttavuutta saataisiin mahdollisesti parannettua

Venäjän sotilaiden harjoittama seksualisoitu väkivalta Ukrainan sodassa on ollut laajasti esillä kansainvälisissä ja kansallisissa medioissa, kansainvälisten suhteiden areenoilla ja kansalaisjärjestöjen kannanotoissa. Useat toimijat ovat syyttäneet Venäjän käyttävän seksualisoitua väkivaltaa sotastrategiana hyökkäyssodassaan. Tämä maisterintutkielma tarkasteleekin siten seksualisoitua väkivaltaa sotilasstrategiana Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa. Tutkielma yhdistää teoreettisena viitekehyksenä feministisen sotateorian ja feministisen turvallisuuden tutkimuksen käsitteitä sotatieteelliseen sotilasstrategian määritelmään, tavoitteenaan tutkia seksualisoidun väkivallan systemaattista luonnetta modernissa sodankäynnissä. Tutkielma pyrkii piirtämään tarkan ilmiökuvauksen seksualisoidun väkivallan käytöstä nykyajan sodissa ja konflikteissa. Tutkimuksessa käytetään aineistona YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämän Ukrainan itsenäisen tutkintakomission ja YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan (OHCHR) raportteja Ukrainan tilanteesta vuoden ajalta sodan alkupäivämäärästä 24.2.2022 katsottuna. Tutkimus on toteutettu Atlas.TI- ohjelmistossa hyödyntäen tapaustutkimusta ja sisällönanalyysia. Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodan aikana seksualisoitu väkivalta on ollut näkyvää ja sitä on tarkasteltu tässä tutkielmassa tapauksen rakentamisen kautta jatkuvasti ajassa kehittyvänä ja muuttuvana ilmiönä.

Tarkastelen tässä maisterintutkielmassa feministisen tutkimuksen, politiikan ja kansalaisyhteiskunnan kentillä 2000-luvulla käytyjä sijaissynnytyskeskusteluja ja tutkin keskusteluiden pohjalta rakentuvia sijaissynnytysdiskursseja. Tutkielmaa ohjaa kysymys siitä, mikä on eri diskurssien suhde altruismiin ja millaisia sukupuoleen ja reproduktioon liittyviä näkemyksiä ne ilmentävät. Tavoitteenani on lisäksi analysoida ja purkaa sellaisia altruistiseen sijaissynnytykseen liittyviä näkemyksiä, oletuksia ja ristiriitaisuuksia, jotka mielestäni kaipaavat kriittistä pohdintaa tilanteessa, jossa sijaissynnytyskiellon purkamista Suomessa harkitaan. Olen tunnistanut kotimaisesta yhteiskunnallisesta sijaissynnytyskeskustelusta kaksi diskursiivista kehystä, jotka molemmat sitoutuvat sijaissynnyttäjään kohdistuvaan altruismin vaatimukseen. Keskustelua hallinnut medikalisaatiodiskurssi tarkastelee sijaissynnytyksiä lääketieteellis-eettisestä näkökulmasta heteronormatiivisesti lapsettomuushoitokontekstissa. Tuoreemman, oikeutta sijaissynnyttäjän käyttöön muillekin kuin lääketieteellisin perustein lapsettomille ryhmille vaativa ja medikalisaatiodiskurssin heteronormatiivisuuden haastavan kehyksen olen nimennyt yhdenvertaisuusdiskurssiksi. Kolmas, kriittiseksi feministiseksi diskurssiksi nimeämäni kehys pohjautuu 2000-luvulla ilmestyneeseen feministiseen tutkimukseen. Se kyseenalaistaa monet sijaissynnytyskeskustelulle ominaiset vakiintuneet totuudet ja suhtautuu kriittisesti altruismin vaatimukseen, sen taustalla vaikuttaviin sukupuolittuneisiin normeihin ja kaupallisten toimijoiden altruismin edellytyksestä saamaan hyötyyn. Diskurssi pyrkii osoittamaan, että sijaissynnytystä on mahdollista tarkastella produktiivisen työn kontekstissa ja ehdottaa, että sijaissynnytys käsitteellistettäisiin joko ammatilliseksi hoivaksi tai biotalouden kontekstissa tehtäväksi kliiniseksi työksi. Tutkielmani keskeinen, feminististä diskurssia mukaileva johtopäätös on, ettei sijaissynnytyskiellon mahdollista purkamista voi tehdä altruismin vaateeseen nojaten ilman, että päädytään uusintamaan ja hyödyntämään naisia koskevia sukupuolittuneita stereotypioita ja odottamaan heiltä itsensä uhraamista muiden hyväksi. Vaikka en ota kantaa siihen, tulisiko sijaissynnytyskielto purkaa, katson, että mikäli siihen päädytään, tulisi sijaissynnytystä tarkastella produktiivisen työn kontekstissa kliinisenä työnä ja tunnustaa sijaissynnyttäjien keskeinen merkitys myös taloudellisesti. Katson, että kliinisen työn käsitteeseen pohjautuvalla sijaissynnytysmallilla olisi hoivatyömallia paremmat mahdollisuudet paitsi tunnistaa sijaissynnyttäjien keskeinen asema ja merkitys sijaissynnytysprosessissa, myös haastaa sijaissynnytykseen ja sijaissynnyttäjiin liitetyt sukupuolistereotypiat ja näkemykset, jotka ylläpitävät käsitystä sijaissynnytyksestä intiimin ja epäpoliittisen alueelle kuuluvana toimintana, jossa sijaissynnyttäjä sukupuolelleen ominaisesti täyttää kanssaihmistensä tarpeet omat etunsa sivuuttaen.

Tausta: Autismikirjon ihmisten sukupuolen moninaisuus on viime vuosina herättänyt laajaa asiantuntija- ja kansaiskeskustelua. Kuvaan systemaattiseen kirjallisuushakuun perustuvassa aineistossani sitä, miten sukupuolen moninaisuutta ja autismikirjoa on viime vuosina käsitelty tieteellisessä tutkimuksessa. Aineisto ja menetelmät: Tarkastelen vuosina 2017-2021 kansainvälisessä Scopus-tietokannassa julkaistuja autismikirjoa ja sukupuolen moninaisuutta käsitteleviä tutkimustiivistelmiä temaattisen analyysin avulla. Analyysiani ohjaa intersektionaalinen näkökulma ja transhistorian tutkimus. Tulokset: Jäsennän sukupuolen moninaisuuden ja autismikirjon yhteisesiintyvyyttä käsittelevän tieteellisen tutkimuksen patologisaatio-, depatologisaatio- ja repatologisaatiopyrkimysten keskinäiseksi kamppailuksi. Sukupuoleltaan moninaiset autismikirjon ihmiset kokevat elämänsä aikana sivuuttamista, ulossulkemista ja syrjintää, jolla on vakavia seurauksia. Puolet tutkimustiivistelmistä tarkasteli yhteisesiintyvyyttä medikalisoivasta, psykologisoivasta tai seksuaalisuutta painottavasta näkökulmasta. Yli kolmannes tutkimuksista edusti kriittistä, osallistavaa tai keskustelevaa näkökulmaa. Uudempia tutkimustraditioita edustavat tutkijat käsittelivät autismikirjoon liittyviä sukupuolen erityispiirteitä usein neutraaleina tai myönteisinä ominaisuuksina. Pohdinta: Patologisoinnin, medikalisoinnin ja psykologisoinnin sijaan sukupuoleltaan moninaiset autismikirjon ihmiset ovat oman kokemuksensa ja palveluntarpeensa parhaita asiantuntijoita. He voivat myös auttaa muita ihmisiä ymmärtämään sukupuolta oman kokemuksensa ja erityisyytensä avulla.

Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten kansanedustajien Helsinki Pride 2020 -viikon aikaan kirjoittamia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä sosiaalisen median kirjoituksia. Kysyn, miten sukupuolipopulismi näkyy perussuomalaisten kansanedustajien sosiaalisen median kirjoituksissa. Sukupuolipopulismilla tarkoitetaan populistista retoriikkaa, joka keskittyy sukupuoleen, yksinkertaistaa sukupuolta eikä tunnista sukupuolen moninaisuuden olemassaoloa. Myös heteronormatiivisuus kytkeytyy sukupuolipopulismiin. Sukupuolipopulistiseen retoriikkaan kuuluu vastakkainasettelua, jaottelua meihin ja muihin, uhkakuvien luomista, mustavalkoisia argumentteja ja ihmisten jaottelua oletettujen sukupuolierojen perusteella. Aiemman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ja perussuomalaisia koskevan tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on radikaalina oikeistopopulistisena puolueena kriittinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä vähemmistöjen oikeuksien parantamista kohtaan. Tämän lisäksi on tutkittu, että sukupuolipopulismi kuuluu osaksi puolueen politiikkaa. Koska sosiaalinen media mahdollistaa puolueille uudenlaisen, vapaamman tavan viestiä ja harjoittaa politiikkaa välittämättä perinteisen median portinvartijuuksista, tarkastelen sukupuolipopulismin ilmenemistä juuri sosiaalisessa mediassa, jossa populistit ovat saaneet vahvan jalansijan. Analysoin aineiston kriittisen diskurssianalyysin avulla ja selvitän, millaisia diskursseja aineistosta löytyy ja miten valta-asetelmia aineistossa rakennetaan. Osoitan analyysissäni, että kirjoituksista löytyy kaikkia sukupuolipopulismille tyypillisiä piirteitä. Löysin aineistosta kolme diskurssia: uhkadiskurssin, sananvapausdiskurssin ja toiseuttamisdiskurssin, joilla sukupuolipopulismia tuotetaan. Uhkadiskurssille tyypillistä on, että kansanedustajat näkevät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja vähemmistöjen oikeuksien parantamisen olevan uhka lapsille, lasten kasvulle ja kehitykselle sekä ”perinteisille perhearvoille”. Sananvapausdiskurssiin kuuluu se, että kansanedustajat kokivat sananvapauden olevan vaarassa, kun vähemmistöjä koskevaa keskustelua halutaan rajoittaa. Toiseuttamisdiskurssissa kansanedustajat rakentavat valkoisesta valtaväestöön kuuluvasta heterosta normin, jota vasten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä verrataan, ja samalla tuottavat valta-asetelmaa enemmistön ja vähemmistöjen välille. Toiseuttamisen ja vastakkainasettelun avulla kansanedustajat muodostavat populismin ytimeen kuuluvaa käsitystä kansasta, johon vähemmistöt eivät kuulu. Vähemmistöistä tuotetaan kuvaa epänormaaleina, sillä vähemmistöt eivät kansanedustajien mukaan sovi yksinkertaistettuun, biologiaan vetoavaan, binääriseen ja heteroseksuaalisuuteen kytkeytyvään sukupuolijärjestelmään. Kirjoitukset uusintavat ja tuottavat heteronormatiivisuutta sekä binääristä sukupuolijärjestelmää. Väitän, että sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla viestinnällä osana perussuomalaisten politiikkaa voi olla konkreettisia seurauksia, jotka voivat vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien elämiin, etenkin kun radikaali oikeistopopulistinen puolue on saanut Suomessa suuren puolueen aseman. Lisäksi analyysini osoittaa, että eniten huomiota keränneet perussuomalaisten kansanedustajien kirjoittamat sosiaalisen median päivitykset olivat kielteisiä, tunnepitoisia, kärkkäitä ja vastakkain asettelevia. Tulos on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan tunteilla on suuri merkitys sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa viestinnässä, ja joiden mukaan kielteisyydellä ja yksinkertaisuudella pärjää hyvin sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa poliittisessa keskustelussa.