Browsing by department "Kliininen laitos"

Pään ja kaulan alueen schwannoomien hoitotuloksia ei ole tutkittu aikaisemmin Suomessa. Kyseessä on harvinainen kasvain ja siksi HYKS korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan suuri väestöpohja antaa mahdollisuuden tähän tutkimukseen. Tutkimuksessa on selvitetty pään ja kaulan alueen ekstrakraniaalisten schwannoomien kliinisiä piirteitä ja hoitotuloksia. Tutkimus on tehty keräämällä retrospektiivisesti sairaskertomustiedot kaikista HYKS korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan, vuosien 1987 ja 2008 välillä, hoitamista schwannoomista (N=47). Schwannoomat ilmenevät erittäin heterogeenisin oirein. Hoito on pääasiassa kirurginen. Tähän liittyy kuitenkin tällä alueella leikkauksen jälkeisiä lyhyt- ja pitkäaikaisoireita. Yksikään kasvain ei kuitenkaan seurannassa malignisoitunut tai uusinut. Tulokset olivat hyvin samansuuntaiset kuin vastaavissa muissa kirjallisuudessa raportoiduissa tutkimuksissa

Ischemic stroke in young adults with patent foramen ovale (PFO) and/or atrial septal aneurysm is underinvestigated. Methods: We investigated 86 such patients (age 16-49 years) with long-term follow-up. Results: Most patients recovered well, one died and 15 retired prematurely due to the index stroke. Seven patients underwent PFO closure. Few stroke recurrences occurred (4%) either on aspirin or warfarin during the 6.5 years of follow-up. Conclusions: Our data suggest good outcome, low morbidity, and low recurrence. Finding the best secondary prevention measures requires randomized trials.

Keuhkonsiirtopotilaiden refluksi aiheuttaa obliteroivaa bronkioliittiä (BOS), joka johtaa siirteen toimintakyvyn lakkaamiseen. Ongelmana on, ettei refluksille ole vakiintunutta diagnostista menetelmää, jolloin refluksi ja siitä johtuvat mikroaspiraatiot jäävät usein huomiotta aiheuttaen hyljintää ja sitä kautta BOS:ia. Oil-red-O (ORO) värjää aspiroitunutta rasvaa syöneitä alveolaarisia makrofageja bronkoalveolaarisesta huuhtelunäytteestä (BAL), jota uskotaan voitavan käyttää refluksin diagnostiikassa keuhkonsiirtopotilailla. Tutkimme lisäksi, ovatko ORO-näytteet positiivisempia potilailla, joille kehittyi BOS aikaisemmin, joilla oli useita hyljintöjä tai joille oli tehty fundoplikaatio refluksin estämiseksi. Aineistomme koostui Suomessa tehtyjen keuhkonsiirtopotilaiden ORO-tuloksista ja sairaskertomuksista. Valitsimme tarkempaan tutkimukseen ne potilaat, joilla oli paljon positiivisia ORO-näytteitä ja jotka olivat saaneet siirteen vuoden 2011 jälkeen, jolloin ORO-värjäyksiä alettiin tehdä Suomessa rutiinisti, heitä oli 22. ORO-positiivisuutta verrattiin potilaan sairaskertomuksen tapahtumiin, jolloin nähtiin mahdolliset yhteydet. Tulokseksi saatiin, ettei ORO-värjäystä voi pitää täysin luotettavana keinona refluksin diagnostiikassa, sillä se ei vastannut hypoteesiamme. Myöskään muiden tutkimiemme tapahtumien kanssa ei löydetty yhteyttä ORO-positiivisuuteen.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Ramsay Huntin (RH) oireyhtymän kliinistä kuvaa ja määrittää kasvohalvauksen pitkäaikaisennustetta RH potilailla. Lisäksi haluttiin selvittää onko ennuste edelleen huonompi kuin idiopaattisessa kasvohalvauksessa, Bellin pareesissa sekä miten potilaat ovat toipuneet muista oireyhtymään liittyvistä oireista. Tutkimusmenetelminä oli HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan sairaskertomuksista kerättyyn tietoon perustuva 120 potilaan potilasasiakirjatutkimus sekä potilaiden vastauksiin perustuva 81 potilaan kyselytutkimus. Vain 16%:lla potilaista rakkulat ja kasvohalvaus esiintyivät samanaikaisesti. Rakkulat sijaitsivat suun ja korvan lisäksi myös muualla kasvoissa ja ylävartalolla. Tavallisimmat muut oireet olivat korvakipu, tasapainohäiriö ja kuulonlasku. Lääkehoidetuilla paranemisennuste oli lähellä Bellin pareesin tasoa. Jälkioireista yleisimmät olivat korvien soiminen, huimaus tai tasapainohäiriö ja lisääntynyt kyyneleritys. Vaihtelevan kliinisen kuvan vuoksi RH oireyhtymä tulee pitää mielessä kaikkien kasvohalvaus- ja vyöruusupotilaiden kohdalla, jotta ennustetta parantava lääkitys aloitettaisiin tarpeeksi nopeasti.

Objectives: To analyse retrospectively population-based results of congenital tracheal stenosis repair in neonates and small children in Finland Methods: Data on infants and children who were operated for congenital tracheal stenosis in Helsinki Children`s Hospital (HCH) between August 1988 and May 2013, were analysed retrospectively. Fiberoptic bronchoscopy was performed perioperatively and in the follow-up in all patients. The median follow-up time was 7 years (range 1- 20years). Results: Thirteen children were operated for congenital tracheal stenosis. Resection with end-to-end anastomosis was used in 12 patients and slide tracheoplasty in one patient. The median age at the operation was 2.9 months (range, 6 days - 19 months). Eight patients (62%) had associated cardiovascular defects which were corrected during the same operation. The median length of stenosis was 35% (range, 25 - 60%) from the total length of the trachea. The median length of postoperative mechanical ventilation was 10 days (range, 5 - 19 days). The median length of intensive care treatment was 15 days (range, 7 - 40 days). One patient died due to hypoplastic lung tissue and fibrosis, and multiorgan failure. One patient required reoperation and three other patients needed balloon bronchodilatations postoperatively. There was no late mortality. All the 12 survivors had good outcome. Conclusion: Resection with end-to-end anastomosis presented a good long-term outcome with up to 55% of stenotic segment of the trachea.

Typ 1 diabetiker har en betydligt högre risk att insjukna i ett slaganfall än vad typ 2 diabetiker och icke-diabetiker har. Dock saknas studier som försöker utreda de självständiga riskfaktorerna för slaganfall vid typ 1 diabetes och därmed var syftet med denna studie att klarlägga dessa riskfaktorer. Studien är en del av FinnDiane-studien, vars mål är att undersöka riskfaktorer för följdsjukdomar vid typ 1 diabetes. Studiepopulationen bestod av 2285 patienter, varav 75 fick sitt första slaganfall under uppföljningstiden på 5,3 år. Information på slaganfall insamlades genom att sjukjournaler av ifrågavarande patient lästes igenom. Detta sammanställdes i en data-bas och analyserades med hjälp av SPSS. De självständiga riskfaktorerna för slaganfall visade sig vara diabetisk nefropati, diabetisk retinopati, dålig blodsockerbalans, högre ålder och lägre BMI. Studien har en betydande roll i utvärderingen av risken för att insjukna i ett slaganfall och av behovet av vård hos patienter med typ 1 diabetes.

Tutkielmassa pyrittiin selvittämään sarjoittaisesta päänsärystä kärsivien suomalaispotilaiden päänsäryn kliinistä kuvaa sekä heidän ja heidän sukulaistensa migreenitaipumusta. Pyrittiin myös valitsemaan kiinnostavat suvut molekyyligeneettiseen tutkimukseen, jossa selvitetään tunnettujen migreenin alttiusgeenien ja mahdollisten sarjoittaisen päänsäryn omien geenien esiintymistä päänsärkysuvuissa. Tutkimusaineisto (n=50) perustuu kyselylomakkeisiin. Aineistossa naisia oli 60 % ja tupakoitsijoita 37,5 %. Sarjoittainen päänsärky oli erittäin kovaa, kohtauksittaista ja sillä oli vuosi- ja vuorokausirytmi. Sillä, että kohtaus alkoi ja loppui nopeasti oli yhteys (p=0,03). Miehillä oli kohtauksia öisin kello 22-02 useammin kuin naisilla (p=0,03). Naisilla esiintyi enemmän valonarkuutta säryn yhteydessä kuin miehillä (p=0,03). Migreenidiagnoosi oli 40 %:lla potilaista. Migreenistä kärsiviä naisia oli merkittävästi enemmän kuin miehiä (p=0,004). Tutkimustulosten perusteella sarjoittainen päänsärky ei kulje suvuissa stereotyyppisenä vaan sukujen päänsärky on osin sarjoittaista ja osin migreenipäänsärkyä. Molekyyligeneettiseen tarkasteluun löytyi kuusi sukua, joissa jokaisessa kahdella jäsenellä oli sarjoittainen päänsärky. Jatkosuunnitelmana on täydentää aineisto niin, että 300 potilasta sukulaisineen voidaan analysoida molekyyligeneettisin menetelmin.

Aivovaltimoaneurysma (AA) on pullistuma aivovaltimon haarautumassa kallonpohjassa. AA:n puhkeaminen aiheuttaa lukinkalvonalaisen vuodon (SAV), joka on Suomessa yleisempi kuin muualla maailmassa. Naissukupuolen tiedetään olevan yksi SAV:n riskitekijöistä. Tässä tutkimuksessa etsitään yhteyttä AA:n seinämään kertyvän rasvan ja tämän hapettumisen sekä seinämän rappeutumisen välillä, kartoitetaan rasvan kertymiseen liittyvän seinämän rappeutumisen yhteyttä sukupuoleen sekä tutkitaan sukupuolen vaikutusta seinämän tulehdusreaktioon. Näytteisiin kertyneet rasvat värjättiin Oil-O-red värjäyksellä, oksidoituja LDL partikkeleita värjättiin anti-Ox-LDL vasta-aineella ja tulehdussolut tunnistettiin CD45 vasta-aineella. Aineistossamme seinämään kertyvällä rasvalla on yhteys seinämän rappeutumiseen. Vuotaneet ja vuotamattomat AA:t reagoivat eri tavalla hapettuneen LDL:n (Ox-LDL) kertymiseen. Naisten ja miesten ryhmät eroavat Ox-LDL:n kertymisen ja solutiheyden korrelaatioiden suhteen. Sukupuolten välillä on myös eroa Ox-LDL:n aiheuttamassa solutuhossa vuotaneissa aneurysmissa Myös naisten vuotaneiden ja vuotamattomien aneurysmien välillä on ero Ox-LDL:n seinämää rappeuttavassa vaikutuksessa. Näyttäisi siis, että vuotoherkillä naisten aneurysmilla on jokin Ox-LDL:n aiheuttamalle seinämätuholle altistava tekijä ja miehillä puhkeamiselle olisi muu syy.

Sydämen sykkeen nousun määrää ja sen dynamiikkaa käytetään usein fyysisen kunnon mittarina. Tämä tutkielma keskittyy vähemmän huomiota saaneeseen sydämen sykkeen käyttäytymiseen rasituksen jälkeen. Tutkielma koostuu kahdesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta ja omasta tutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella sykkeen palautumisen mekanismeja, sykkeen palautumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä onko eri tutkimuksissa todettu sykkeen palautumiselle tavoitearvoja tai diagnostista merkitystä. Tutkielman tutkimusosuudessa tarkasteltiin Työterveyslaitoksen palomiehille tehtyjä maksimaalisen polkupyöräergometriatestin tuloksia. Mittaukset tehtiin vuosina 1996, 1999 ja 2009. Tavoitteena oli tarkastella hyväkuntoisten miesten sykkeen palautumista kuormituskokeesta sekä maksimaalista hapenottokykyä ja kehonpainoindeksiä, näiden muutoksia seurannan aikana sekä näiden yhteyttä toisiinsa. Sykkeen palautuminen välittyy autonomisen hermoston sympaattisen ja parasympaattisen vuorovaikutuksen kautta, vaikka tarkkoja mekanismeja ei vielä ole täysin ymmärretty. Yleisiä standardeja sykkeen palautumisen mittaamiseen ei ole, joten sykkeen palautumisen tavoitearvot vaihtelevat eri tutkimuksissa. Hidastunut sykkeen palautuminen vaikuttaisi olevan yhteydessä moneen autonomisen hermoston toimintaan vaikuttavaan sairauteen tai tällaisen sairauden riskitekijään tai jopa kuolleisuuden riskiin. Aikaisempien tutkimusten määrittämät sykkeen palautumisen tavoitearvot ovat kaikki pienempiä kuin tässä tutkimuksessa saatu hyväkuntoisten palomiesten sykkeen palautuminen keskimäärin. Lisäksi syke palautuu nopeammin normaali- kuin ylipainoisilla. Kehonpainoindeksin ja maksimaalisen hapenottokyvyn korrelaatio sykkeen palautumiseen saatettaisiin saada paremmin esille vasta hidastuneilla sykkeen palautumisen arvoilla. BMI:n keskiarvo kasvoi palomiehillä seurannan aikana, mutta sen kasvu ei näyttäisi tässä tutkimuksessa yksin selittävän sykkeen palautumista tai siinä ajan myötä tapahtuvia muutoksia. Palomiehilläkin maksimaalinen hapenottokyky laskee iän myötä, mutta myös sillä näyttäisi tässä tutkimuksessa olevan vähemmän merkitystä sykkeen palautumiseen tai siinä ajan myötä tapahtuviin muutoksiin. (229)

Vertasimme viiden kaupallisen antitrombiinin aktiivisuuden mittaamiseen perustuvan laboratoriomenetelmän herkkyyttä tunnistaa SPR hyytymishäiriörekisterin suomalaisia antitrombiinin vajausta sairastavia potilaita. Kartoitimme samalla potilaiden kliinistä kuvaa. 235 potilaan aineistossa kaikki testit tunnistivat 38.7 % potilaista sairaiksi (A-ryhmä) ja 11.9 % terveiksi (C-ryhmä). Loput potilaista saivat vaihtelevia tuloksia menetelmästä riippuen (49.4 %, B-ryhmä). Kaikkien potilaiden laskimotukos- ja raskauskomplikaatioriski oli selvästi kohonnut normaaliväestöön verrattuna. A-ryhmän potilaat sairastivat vaikeampaa tautia kuin B-ryhmän potilaat: syviä laskimotukoksia oli 3.7-kertaisesti, keuhkoveritulppia 3.5-kertaisesti, toistuvia laskimotukoksia 8.8-kertaisesti ja yli kolmen tapahtuman tautia 5.5-kertaisesti B-ryhmään verrattuna. A-ryhmässä 86.8 % sairasti tyypin I vajausta, kun B-ryhmässä tyypin II vajaus oli yleisin (75.9 %). Tämä selittänee osan tautierosta, koska tyypin IIb vajaukseen liittyy usein lievempi taudinkuva. Tulosten perusteella kahden menetelmän (herkän ja tarkan) yhdistäminen antitrombiinin vajausta diagnosoitaessa on perusteltua, jotta kaikki potilaat löydetään. Niillä potilailla, joilla eri menetelmät antavat poikkeavia tuloksia, saattaa olla matalampi tukosriski muihin verrattuna.