Browsing by department "Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto"

N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi (NAGaasi) on glykosidaaseihin kuuluva, solujen lysosomeissa esiintyvä entsyymi, jota vapautuu maitoon utaretulehduksen aikana vaurioituneista utareen epiteelisoluista, neutrofiileistä ja makrofageista. NAGaasientsyymiaktiivisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan utareen tulehdustilan ja maidon soluluvun (SCC) kanssa ja sitä on ehdotettu käytettäväksi utareen epiteelisolutuhon mittaamiseen yksinään tai yhdistettynä SCC:n määritykseen. Koska saostuminen ei häiritse NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden mittausta maidosta, entsyymiaktiivisuus ei muutu maitoa säilytettäessä ja entsyymin mittaaminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, menetelmä vaikuttaisi sopivan hyvin seulontatestiksi piileville utaretulehduksille. NAGaasin käyttö on toistaiseksi rajoittunut tutkimuskäyttöön. Sen hyödyntämistä vaikeuttaa se, että terveille lehmille eri tutkimuksissa määritetyissä NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoissa on suurta vaihtelua. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus maidossa on useiden tutkimusten mukaan korkeampi silloin, kun tulehduksen on aiheuttanut jokin merkittävä patogeeni kuin silloin, kun tulehduksen taustalla on vähäpätöinen patogeeni. Lypsykauden vaiheen on havaittu vaikuttavan maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen siten, että aktiivisuudet ovat korkeampia heti poikimisen jälkeen ja lypsykauden lopulla. On myös havaittu, että normaalimaidossa NAGaasi-entsyymiaktiivisuus on hieman korkeampi loppumaidossa kuin alkumaidossa. Poikimakerran vaikutuksista NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot terveen sekä utaretulehdusta sairastavan lypsylehmän maidossa, sekä selvittää tulehduksen voimakkuuden, aiheuttajapatogeenin, poikimakerran ja lypsykauden vaiheen vaikutusta kyseisen entsyymin aktiivisuuteen maidossa. Tutkimusaineistossa oli mukana kaikkiaan 838 vuosina 2000–2010 otettua maitonäytettä 62 eri lypsykarjatilalta Suomesta ja Virosta. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot määritettiin yhdeksältä suomalaiselta lypsykarjatilalta kerätyistä 196 maitonäytteestä, jotka täyttivät asettamamme normaalimaidon kriteerit. Normaalimaidon kriteerit olivat seuraavat: SCC < 100 000, lehmällä ei ole utaretulehduksen oireita, poikimisesta on kulunut aikaa yli 30 vuorokautta ja edellisestä lypsystä yli 6 tuntia. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus mitattiin modifioidulla Mattilan menetelmällä (Mattila 1985) vakioiduissa olosuhteissa. Aineisto analysoitiin käyttäen Stata Intercooler tilasto-ohjelman versiota 11.0 (Stata Corporation, Texas, USA). Maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuteen terveessä neljänneksessä vaikuttavia tekijöitä tutkittiin lineaarisella sekamallilla, jossa sekoittavana tekijänä oli tila. SCC:n ja NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden korrelaatiota arvioitiin terveillä lehmillä, piilevää utaretulehdusta sairastaneilla lehmillä ja koko aineistossa. Korrelaatiot laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona kaikissa analyyseissä pidettiin p < 0.05. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoiksi lehmillä, joilla poikimisesta oli kulunut yli 30 vrk, saatiin 0,09–1,04 pmol/min/μl maitoa. Verrattuna normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (0,56) ja piilevää utaretulehdusta sairastaneiden lehmien NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (2,49), kliinistä utaretulehdusta sairastavien lehmien maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli keskimäärin selvästi korkeampi (16,65). Keskiarvoissa oli selvä ero paikallisoireisten (12,24) ja yleisoireisten (17,74) lehmien välillä. Terveiden neljännesten maitonäytteistä määritetyn NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä ei havaittu korrelaatiota. Piilevässä utaretulehduksessa havaittiin positiivinen korrelaatio (0,74) maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen vaikuttivat tilastollisesti merkitsevästi SCC, poikimisesta kulunut aika ja poikimakerta. Eri patogeeniryhmien osalta havaitsimme, että neljänneksissä, joista eristettiin vähäpätöinen patogeeni, NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli selvästi matalampi kuin neljänneksissä, joista eristettiin merkittävä patogeeni. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden keskiarvoksi vähäpätöisille patogeeneille (KNS, koryneformi) saatiin 2,82 ja merkittäville patogeeneille (S. aureus, Str. uberis, Str, agalactiae, Str. dysgalactiae, E.coli) 16,87.

Lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli tutkia nautojen abortteja Suomessa. Työ sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Tutkimusaineistona käytin Eviran Märehtijöiden luomisen syyt -projektin aineistoa. Tutkimuksessa kerättiin abortoituneita sikiöitä Suomessa vuosina 2012 ja 2013. Tutkielmani aineisto kattoi 534 abortoitunutta sikiötä tai vuorokauden sisällä syntymästä kuollutta vasikkaa. Sikiöt tutkittiin patologisin, histologisin ja mikrobiologisin menetelmin Evirassa. Lisensiaatin tutkielmaani varten kokosin aineiston ja kartoitin aineistosta tiineyden keskeytymisten lukumäärät, taudinaiheuttajat ja karjanomistajilta kootut taustatiedot. Tavoitteena oli saada kuva nautojen aborttitilanteesta ja aborttien syistä Suomessa tällä hetkellä. Samalla kartoitettiin uuden Suomeen saapuneen viruksen, schmallenberg-viruksen, aiheuttamia abortteja. Vertasin karjanomistajien lähetteissä antamia taustatietoja aborttitietoihin, ja tutkin, löytyisikö taustatietojen avulla yhdistäviä tai selittäviä tekijöitä aborteille. Noin puolet nautojen aborteista jää ilman diagnoosia. Selvitin tässä tutkielmassa myös ilman diagnoosia jääneiden tapausten taustatiedot mahdollisten niitä yhdistävien tekijöiden varalta. Tutkimuksessa ilmeni, että 33 %:ssa aborteista oli infektiivinen tausta. 17 %:ssa tapauksista abortin syy oli ei-infektiivinen, kuten esimerkiksi sikiön lymfooma, struuma tai lihasrappeuma. 50 %:ssa tapauksista taudinaiheuttajaa tai mitään muutakaan selvää syytä ei löytynyt. Infektiivisistä aborteista bakteerit aiheuttivat 57 %, virukset 14 % sekä sienet ja alkueläimet (Neospora caninum) joitakin abortteja. Bakteereista yleisimpiä olivat Trueperella pyogenes, Ureaplasma diversum sekä Listeria monocytogenes. Schmallenberg-virus oli ainoa aineistossa todettu virus. Schmallenbergin aiheuttamia tyypillisiä muutoksia sikiössä olivat raajojen lihasten ja luuston epämuodostumat, kuten raajojen ankyloosi (nivelen jäykistymä) ja artrogrypoosi (usean nivelen virheasento ja jäykistymä) ja lihasten atrofia (surkastuminen). Jonkin verran eroavaisuuksia aborttiryhmien kesken löytyi karjanomistajien taustatietojen pohjalta. T. pyogenes aiheutti eniten abortteja parsinavetoissa. Schmallenberg ja listeria aiheuttivat puolestaan abortteja useammin pihatoissa kuin parsinavetoissa. Virus- ja sieniabortteja esiintyi eniten kylmäpihatoissa. Neospora-abortteja oli eniten pienillä tiloilla. Kaksostiineydet ja pilaantuminen selittävät osan ilman diagnoosia jääneistä aborteista. Taustatietojen perusteella ilman diagnoosia jääneiden aborttien ryhmä ei erotu muista aborteista. Lypsykarjatilojen abortit jäivät useammin ilman diagnoosia kuin emolehmätilojen abortit. Päätelminä voidaan todeta, että Suomen aborttitilanne on hyvä. Tarttuvia aborttien aiheuttajia tutkimuksessa todettiin vain yksi, schmallenberg-virus. Virusaborttien määrä on kansainvälisesti arvioiden pieni. Schmallenberg-viruksen esiintymistä pihatoissa selittää varmastikin hyönteisvektorien helppo pääsy pihattoon. Yleisimmät aborttien aiheuttajat olivat kuitenkin naudan normaalissa elinympäristössä ja naudan elimistössä eläviä opportunistisia bakteereja, kuten T. pyogenes. Aborttien ehkäisyssä on olennaista huolehtia nautojen hyvästä perusterveydenhuollosta, etteivät opportunistiset bakteeri saisi jalansijaa. Tutkielmassani pohdin vielä aborttien tutkimista ja diagnosointia. Karjanomistajien lähetteissä kirjaamia tietoja käyttämällä ei yksinään voida tutkia taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tilakäynti olisi luotettavampi tapa tutkia abortoineen naudan pito-olosuhteita. Tutkimus on aina suhteutettava aborttiongelman laajuuteen. Abortteja esiintyy karjassa aina jonkin verran. Tärkeintä on tutkia asiaa silloin, kun aborttien määrä nousee yli viiteen prosenttiin tiineyksistä.

Follikkelidynamiikka kuvaa munasarjojen follikkelien kehittymistä ja surkastumista sekä kehitystä säätelevien mekanismien vuorovaikutusta. Kirjallisuusosiossa kuvataan follikkelidynamiikan tutkimusmenetelmiä ja nykykäsitystä naudan follikkelidynamiikasta painottaen proestruksen eli esikiiman follikkelidynamiikkaa. Kokeellinen osa kuvailee proestruksen follikkelidynamiikkaa. Follikkelidynamiikan tutkimukseen on käytetty teuraseläimiä, munasarjojen kirurgista poistoa, peräsuolen kautta tapahtuvaa palpaatiota, follikkelinestenäytteenottoa, erilaisia värjäys-, follikkeliablaatio- ja kauterisaatiotekniikoita niin laparotomisesti kuin transvaginaalisestikin. Erityisasemaan on noussut peräsuolen kautta suoritettava reaaliaikainen ultraäänitutkimus, jonka yhtenevyys in vivo -löydöksiin on validoitu perusteellisesti. Munasarjakudos toimii yhtenä toiminnallisena yksikkönä niin endokriinisesti kuin munasarjarakenteiden kehittymisenkin kannalta. Munasarjarakenteiden välinen "kommunikaatio" tapahtuu yksinomaan endokriinisesti. Munasarjoissa esiintyy kiimakierron aikana pääsääntöisesti kaksi tai kolme follikkeliaaltoa. Kahden aallon kierto kestää tyypillisesti 20 vrk ja kolmen aallon 23 vrk. Kolmen aallon järjestelmän toinen follikkeliaalto ja nonovulatorinen dominoiva follikkeli eroavat muiden aaltojen vastaavista. Taustalla on diestruksen suuren progesteronipitoisuuden kasvuympäristö. Keltarauhasen progesteronieritys, follikkelien estradiolieritys, sentraalinen oksitosiini/GnRH-pulssigeneraattori, FSH- ja LH-eritys, kohdun PGF2α-eritys ja follikkelidynamiikka ovat kaikki vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Tämän seurauksena luteolyysin ajoitus ja erityisesti follikkeliaallon kehitysvaihe luteolyysin tapahtuessa vaihtelee. Proestruksen aikaisesta follikkelidynamiikasta on vähän julkaisuja, kun follikkelidynamiikan tutkimus on kohdentunut follikkeliaaltojen alkuvaiheen ilmiöiden, emergenssin ja deviaation, kuvailemiseen. Työssä oli tarkoituksena selvittää kiiman (tai ovulaation) ennustettavuutta progesteronipitoisuuden romahtamisesta määritellyn luteolyysihetken perusteella. Tutkimusosassa kartoitettiin follikulaarivaiheen follikkelidynamiikkaa sekä normaaleissa että lyhyissä kiimakierroissa. Aineistoksi koottiin lisääntymistieteen osastolla tehdyistä kokeista manipuloimattomia luteolyysin ja ovulaation välisiä ajanjaksoja. Kaikkien eläinten kiimakierron kahdeksan viimeisen päivän follikkelidynamiikka ja progesteronipitoisuuden kuvaaja esitettiin graafisesti. Lyhyiden kiimakiertojen follikkelidynamiikka erosi täysin normaalikiimakiertoisista eläimistä. Kahden ja kolmen aallon kiimakiertojen välillä oli merkitseviä eroja useissa proestruksen follikkelidynamiikkaa kuvaavissa suureissa. Hiehojen ja lehmien väliset erot olivat tässä tutkimuksessa pienet. Tulevan ovulatorisen follikkelin suhteellisen (verrattuna suurimpaan kokoon ennen ovulaatiota) ja follikulaarivaiheen välisen ajan välillä todettiin käänteinen yhteys. Normaalikiimakierroissa noin kolmessa tapauksessa neljästä ovulaatio tapahtui 3–4 vrk kuluttua luteolyysistä ja vastaavasti lyhyissä kiimakierroissa neljässä tapauksesta viidestä ovulaatio tapahtui 2–3 vrk kuluttua luteolyysistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa ovuloituvan follikkelin tunnistaminen munasarjoissa olevana suurimpana follikkelina oli mahdollista (todennäköisyys > 0,90) vasta päivää ennen ovulaatiota.

Naudan munasarjarakkulat aiheuttavat taloudellisia menetyksiä lypsykarjataloudessa viivästyttämällä tiinehtymistä ja lisäämällä hoitokuluja. Tämän vuoksi munasarjarakkuloita on tutkittu paljon. Vaikka rakkuloiden kehittymiselle altistavia tekijöitä on osoitettu olevan lukuisia, rakkuloiden syntymekanismista ei ole edelleenkään varmuutta. Työssä on kirjallinen osuus, jossa perehdytään tämänhetkiseen tietoon munasarjarakkuloiden syntymekanismista, tyypillisistä oireista, altistavista tekijöistä ja keinosta päästä munasarjarakkula-diagnoosiin. Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan myös tähänastisten tutkimusten avulla tietoon käytössä olevista hoitomuodoista ja näiden hoitomuotojen tehosta. Vertailevia tutkimuksia eri hoitomuotojen välillä on rajallisesti, mikä vaikeuttaa hoitomuotojen tehon vertaamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää munasarjarakkuladiagnoosin vaikutusta eläinten poistoihin ja tulevaan tiinehtymiseen. Aineisto kerättiin 15 karjan hedelmällisyystarkastuskäyntitietojen pohjalta noin kymmenen vuoden ajalta (lokakuusta 2000 joulukuuhun 2010). Aineistoon otettiin mukaan kaikki munasarjarakkuladiagnoosin saaneet eläimet sekä lisäksi sellaiset ennaltaehkäisevänä hormonikäsittelynä hoidetut eläimet, joilla oli munasarjoissa ylisuuri follikkeli. Aineistoon valikoitui 494 tapausta, joista 51 poistettiin puutteellisten tietojen vuoksi. Tapaukset hoidettiin joko luteotrooppisilla injektioilla (391 kpl) tai progestageenikuurilla (52 kpl). Koska näillä on erilaisesta ohjeistuksesta johtuen oletettavasti erilainen siemennysten ajoittuminen, niitä on tuloksissa tarkasteltu erikseen. Näiden lisäksi työssä tarkastellaan myös poikimakerran ja hoitoajankohdan vaikutusta paranemiseen, ensimmäiseen siemennykseen ja edelleen tiinehtymiseen. Paranemisen kriteerinä käytettiin kiimakiertojen käynnistymistä. Paraneminen tapahtui tutkimuksessa kaikista hoidoista 84,8 %:ssa ja aloitushoidoista 85,9 %:ssa tapauksista. Luteotrooppisilla injektioilla hoidetuista 85,1 % parantui, progestageenikuurilla 82,0 % (progestageenikuurilla hoidetut valikoituneesta aineistosta, eivät keskenään vertailukelpoisia). Aika hoidosta ensimmäiseen siemennykseen oli koko aineistossa 35,9 ± 22,4 vuorokautta, GnRH-injektioilla 38,7 ± 22,2 vuorokautta ja progestageenikuurilla 13,3 ± 2,4 vuorokautta kierukan asentamisesta. Aika hoidosta tiinehtymiseen oli koko aineistossa 65,0 ± 45,9 vuorokautta, GnRH-injektioilla 66,4 ± 46,0 vuorokautta ja progestageenilla 52,2 ± 44,3 vuorokautta kierukan asentamisesta. GnRH-hoidettuja eläimiä verrattiin kontrolliinsa, ja voitiin todeta, että ensimmäinen siemennys viivästyi noin kahdeksan päivää ja tiinehtyminen noin 20 päivää. Rakkula lisäsi eläimen poistoriskiä kontrolliin verrattuna 6,9 prosenttiyksikköä. Analyyseissä erot olivat tilastollisesti erittäin merkitseviä. Tutkimuksen perusteella munasarjarakkulat, hoidettuinakin, viivästyttävät tiinehtymistä ja lisäävät eläimen poistoriskiä. Tutkimus antaa uutta tietoa munasarjarakkuloiden hoidosta ja hoitoennusteesta, erityisesti Suomen olosuhteissa. Luteotrooppisilla injektioilla hoidettujen aineisto oli kattava, mutta

Naudan sorkka-alueen ihotulehdus (DD) on ulkomailla merkittävin tarttuva sorkkasairaus naudoilla. Suomessa tauti ei ole vielä merkittävä ongelma nautakarjoissa. Tauti aiheuttaa tyypillisesti mansikkamaisen ja ulseroivan muutoksen sorkan takaosaan kantapallojen väliin. Parantunut leesio on ruven peittämä, kun taas kroonistuneessa muutoksessa iho paksuuntuu ja voi esiintyä ihon liikakasvua. Taudin patogeneesiä ja altistavia tekijöitä on tutkittu paljon vuosien saatossa. Useissa tutkimuksissa on esitetty taudin aiheuttajaksi Treponema-suvun bakteereja, jotka aiheuttavat taudin sille suotuisissa olosuhteissa. Altistavista tekijöistä on useita tutkimuksia ulkomailta, mutta suomalaisista karjoista tehdyt tutkimukset puuttuvat. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että sorkan ja jalan likaisuus ja kosteus altistavat sairastumiselle. Lisäksi karjan suuri koko ja ostoeläimet ovat lisänneet sairastumisriskiä. Työn tavoitteena on kuvailla, minkälaisissa pihatoissa sorkka-alueen ihotulehdusta Suomessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten tilan hoitokäytännöt kuten sorkkahoito ja eläinten ulkoilu on järjestetty tautitiloilla verrattuna muihin tiloihin. Oletuksena on, että niillä tiloilla, joilla tautia on esiintynyt, on eroja rakennusratkaisuissa ja hoitokäytännöissä verrattuna niihin tiloihin, joilla tautia ei ole ollut. Tutkimuksella pyritään kartoittamaan mitä nämä erot ovat. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena 1134 tilalle, joista kyselyyn vastasi yhteensä 385 tilaa. Näistä tiloista tutkimukseen hyväksyttiin 360 tilaa, joilla oli pihattonavetta ja yli 50 lehmää. Tuottajat vastasivat kyselyyn, jossa oli kysymyskokonaisuuksia liittyen tilan perustietoihin, navetan rakenteisiin, hoitokäytäntöihin ja tilalla esiintyneisiin sorkkasairauksiin ja niiden oireisiin. Tiedot sijoitettiin Excel-taulukkoon, josta omiin taulukoihinsa eriteltiin tilat, joilla oli esiintynyt sorkkasyyliä tai mansikkamaisia muutoksia sorkan kannalla sekä tilat joilla kyseisiä muutoksia ei ollut esiintynyt. Kyseiset muutokset valittiin tutkimukseen, koska ne ovat todennäköisesti parhaiten tunnistettavat sorkka-alueen ihotulehduksen muutokset. Näistä tiedostoista laskettiin eri muuttujien määrät ja prosenttiosuudet vertailua varten. Mansikkamaisia muutoksia oli esiintynyt kaikkiaan 24 tilalla mikä on 6,7 % kaikista tiloista. Sorkkasyyliä oli esiintynyt yhteensä 48 tilalla, mikä on 13,3 % kaikista tiloista. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että eri rakenneratkaisujen välillä oli eroja suhteissa kun verrattiin tautitiloja tiloihin, joilla kyseisiä muutoksia ei ollut esiintynyt. Tiloilla, joilla oli esiintynyt mansikkamaisia muutoksia tai sorkkasyyliä, oli suhteessa useammin ostoeläimiä, hiehot ulkopuolisella kasvattajalla, aperuokinta ja eläimet pääsivät suhteessa harvemmalla tilalla ulkoilemaan kuin verrokkitiloilla. Näillä tiloilla myös eläinmäärä oli keskimäärin suurempi. Tiloilla, joilla oli esiintynyt mansikkamaisia muutoksia, oli myös suhteessa useammin viileä pihatto, kiinteä lattia pihatossa ja luonnollinen ilmanvaihto ilman alapoistoa. Sorkkasyylätiloilla tulokset rakenteista olivat samansuuntaiset lukuun ottamatta kiinteää lattiaa, jota oli näillä tiloilla harvemmin suhteessa verrokkitiloihin. Johtopäätöksenä voimme todeta, että tautitiloilla tiettyjä rakenneratkaisuja ja hoitokäytäntöjä esiintyy suhteessa useammin kuin verrokkitiloilla, joilla tautia ei ole esiintynyt. Tuloksista ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä siitä altistavatko nämä yksittäiset rakenteet taudille. Tämä vaatisi tietojen analysoinnin tilastotieteen ohjelmalla, jolloin tulosten merkittävyyttä pystyttäisiin arvioimaan. Tuloksia tulkitessa tulee ottaa huomioon diagnoosin epävarmuus, joka johtuu siitä, että taudin ja sen aiheuttama muutokset on helppo sekoittaa muihin sorkka-alueen muutoksiin. Lisäksi on huomioitava se, että tietyt muuttujat voivat aiheuttaa vääristymiä tuloksiin esiintymällä yleensä yhdessä. Tulosten perusteella pystytään kuitenkin kuvailemaan, minkälaisilla tiloilla tautia todennäköisimmin Suomessa esiintyy ja millaisilla tiloilla on suurentunut riski saada sorkka-alueen ihotulehdus

Tämän kirjallisuuskatsauksena suoritetun lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on koota tietoa tämänhetkiseen kirjallisuuteen perustuen naudan yleisimmistä ja merkittävimmistä silmäsairauksista sekä naudan silmän lääkintämahdollisuuksista. Nautojen silmäsairaudet ovat nautapraktiikassa tasaisin väliajoin vastaantuleva ongelma. Silmäsairauksista ja etenkin niiden hoitovaihtoehdoista ei ole olemassa tutkimustietoon perustuvia kansallisia hoitokäytäntöjä. Kirjallisuuskatsauksen yksi tavoitteista on selvittää, mitä naudan silmän lääkintätapoja maailmalla käytetään ja pohtia, ovatko nämä käytännöt Suomessa toteutettavissa. Maailmalla merkittävin nautojen tulehduksellinen silmäsairaus on infektiivinen keratokonjunktiviitti, jonka aiheuttajana on Moraxella bovis -bakteeri. Taudin puhkeamiselle altistavat runsas UV-säteily ja sarveiskalvovauriot. Kärpäset levittävät tehokkaasti bakteeria jaloissaan eläimestä toiseen. Moraxella bovista ei suomalaisilta nautatiloilta vielä ole eristetty. Toinen merkittävä tulehduksellisia silmäsairauksia aiheuttava bakteeri on Listeria monocytogenes. Bakteeri leviää erityisesti huonolaatuisen säilörehun välittämänä. Listeriasilmätulehdukset ovat usein sporadisia tautitapauksia. Listeriasilmätulehduksia esiintyy suomalaisissa naudoissa. Tulehduksellisten silmäsairauksien lisäksi naudalla esiintyy tiineydenaikaisista ongelmista johtuvia anomalioita ja kehityshäiriöitä, jotka johtavat joko koko silmäkudoksen puuttumiseen tai kudoksen muuttumiseen. Naudalla esiintyy silmien alueella myös kasvainmuutoksia sekä traumoja. Silmän anatomia ja etenkin sarveiskalvon rakenne hankaloittavat silmän lääkintää ja lääkeaineen kulkeutumista silmässä. Suurin osa naudalla esiintyvistä lääkehoitoa vaativista silmäsairauksista koskee silmän anteriorisia osia, jolloin topikaalisesti annosteltu lääkeaine kykenee ylläpitämään terapeuttista lääkeainepitoisuutta lääkintäkohteessa. Topikaalisen hoidon lisäksi naudan silmää voi lääkitä injisoimalla lääkeainetta sidekalvon alle, injisoimalla lääkeainetta silmään tai silmän taakse sekä systeemisellä hoidolla. Suomen lainsäädäntö rajoittaa tuotantoeläimille käytettäviä lääkevalmisteita eikä Suomessa ole erikseen naudan silmän lääkintään rekisteröityjä lääkevalmisteita. Nautojen silmäsairauksia hoitaessa eläinlääkärin on turvauduttava kaskadisäädökseen. Suomessa naudan silmän lääkinnän paikallisvalmisteina käytetään prokaiinipenisilliiniä sisältävää intramammaarituubia (Carepen vet. 600mg) sekä oksitetrasykliiniä sisältävää paikallisten ihovaurioiden hoitoon tarkoitettua voidetta (Terra-Poly vet). Silmäsairauksien esiintymisestä ei Suomessa ole tehty tutkimusta. Silmänäytteitä tutkitaan harvoin, vain muutamia vuosittain. Suomen tautitilanteen kartoittamiseksi olisi suurempi kartoitustutkimus sekä systemaattisempi näytteenotto silmätulehduksesta kärsivien nautojen silmistä tarpeen. Suomessa käytettävien lääkityskäytäntöjen riittävyyden sekä niistä seuraavien varoaikojen määrittäminen tutkimuksellisesti on myös tarpeen.

Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden. Nupoutus on kivulias toimenpide, jossa vasikan sarvenaiheiden kasvu estetään polttamalla kasvurengas tulikuumalla raudalla. Sarvettomuudesta saatavat hyödyt ovat niin suuret, että toimenpide on sallittu ja rutiininomainen. Lainsäädännön mukaan alle neljän viikon ikäisen vasikan saa nupouttaa ilman kivunlievitystä. Suositeltavin tapa nupoutuksen yhteydessä on kuitenkin rauhoittaa vasikka, puuduttaa sarvenaiheet ja hoitaa toimenpiteen jälkeinen kipu tulehduskipulääkkeellä. Kivunlievityksen käyttö nupoutuksen yhteydessä on tärkeää sekä vasikan hyvinvoinnin että vasikan ja ihmisen myöhäisemmän suhteen kehittymisen kannalta. Suomessa tuottaja saa itse päättää, pyytääkö eläinlääkärin lääkitsemään vasikan. Tuottajan päätökseen eläimen lääkitsemisestä ja hoidosta vaikuttaa nykytiedon mukaan ainakin käsitys oireiden vakavuudesta. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa tuottajan ikä, sukupuoli, tuotantomalli ja terveydenhuoltosopimuksen tekeminen. Tuottajien asenteita ja kivunlievityspäätökseen liittyviä tekijöitä nupoutuksen yhteydessä on kuitenkin tutkittu vasta vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten maidontuottajien nupoutuskäytäntöjä ja -asenteita. Tutkimuksen lähtökohtana oli tutkia, kuinka vakavaksi tuottaja arvioi nupotuskivun ja miten hän toimii arvioonsa nähden. Lisäksi haluttiin selvittää, onko terveydenhuoltosopimuksen tekemisen ja kivunarvioinnin välillä yhteyttä. Aiheesta ei ole tehty aikaisemmin tutkimusta Suomessa. Tutkimus suoritettiin lähettämällä kyselylomake tuhannelle satunnaisesti valitulle suomalaiselle maidontuottajalle. Kyselylomakkeessa tiedusteltiin perustietojen lisäksi tuottajan mielipiteitä ja käytäntöjä erilaisten väittämien avulla. Vastaaja vastasi väittämiin Likert-asteikolla 1-5 tai 1-10. Tulokset analysoitiin tilastollisia menetelmiä apuna käyttäen. Kyselytutkimuksen vastausprosentti oli 45 %. Suomessa 72 % maidontuottajista nupouttaa joko kaikki tai osan vasikoistaan. Vastanneista 48 % pyytää eläinlääkärin aina paikalle lääkitsemään vasikan. Nupoutusta käyttävistä tuottajista 69 % arvioi nupoutuskivun vakavaksi. Heistä kipulääkitystä nupoutuksen yhteydessä tärkeänä piti kuitenkin vain 64 %. Kaikista vastaajista naiset arvioivat nupoutuskivun olevan huomattavasti vakavampaa kuin miehet (P< 0.001). Terveydenhuoltosopimustiloista 80 % nupouttaa vasikkansa. Vastaava lukema tiloilla, joilla ei ole terveydenhuoltosopimusta oli 55 % (P<0.001). Lisäksi vastaajat, joilla oli terveydenhuoltosopimus arvioivat nupoutuskivun suuremmaksi (P=0.05) ja pyysivät eläinlääkärin paikalle lääkitsemään nupoutettavat vasikat useammin (P=0.006) kuin vastaajat, joilla ei ollut terveydenhuoltosopimusta. Tuottajan päätökseen nupoutuskivun lääkinnästä vaikuttavat selvästi hänen arvionsa toimenpiteen kivuliaisuudesta. Ei ole kuitenkaan selvillä, miksi kaikki nupoutuskivun vakavaksi arvioivat vastaajat eivät lääkitse vasikoitaan. Myös terveydenhuoltosopimuksella on selvä merkitys tuottajan asenteeseen ja toimintaan nupoutuksen yhteydessä. Tarkkaan ei kuitenkaan tiedetä, saavatko kyseiset tuottajat tietoa ja ohjeistusta eläinlääkäriltään vai ovatko he jo lähtökohtaisesti kiinnostuneempia kivunlievityksestä ja eläinten hyvinvoinnista. Aiheesta tarvitaan jatkotutkimuksia.

Broilerien määrä lihantuotannossa on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana moninkertaiseksi. Vuonna 2015 pelkästään Suomessa teurastettiin 117 310 000 kiloa siipikarjaa ihmisravinnoksi, ja tästä ylivoimaisesti suurin osa broileria. Samalla kun jalostuksella on saatu tehostettua broilerien kasvunopeutta, lihan laatua ja rehuhyötysuhdetta, broilerintuotanto-olosuhteet ovat muuttuneet intensiivistä tuotantoa tukeviksi ja jalostetun broilerin kasvulle mahdollisimman optimaalisiksi. Nykybroileri kasvaa teurasikään vain reilussa kuukaudessa. Nopeasta kasvusta on seurannut ongelmia muun muassa liikuntaelimistön terveydessä sekä sydän- ja verenkiertoelimistössä. Nämä vaikuttavat linnun hyvinvointiin aiheuttamalla kipua ja kuolleisuutta. Toisten tutkimusten mukaan lintujen liikuntamäärän lisäyksellä on positiivisia vaikutuksia lintujen hyvinvoinnille, kuten verenkiertoelimistön toiminnalle, lintujen lihaksistolle ja jalkapohjien terveydelle. Lisäksi lisäämällä broilerien aktiivisuutta on saatu parannettua lintujen kävelykykyä ja jalkojen luuston kuntoa. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, voidaanko broilerien aktiivisuutta lisätä tarjoamalla niille ritilöitä, joiden päälle ne voivat kiivetä. Hypoteesi oli, että linnut ovat aktiivisempia parvissa, joissa niillä on ollut käytössään ritilöitä. Toteutetussa tutkimuksessa seurattiin videomateriaalista yksittäisten lintujen liikkumista ja lintujen lukumäärän vaihtelua tutkimusalueella. Tällä tavoin pyrittiin arvioimaan lintujen liikunta-aktiivisuutta. Kaikki tutkimuksen linnut olivat samalta yksityiseltä länsisuomalaiselta sopimustuotantotilalta. Lintuja oli kuudesta eri erästä ja yhteensä 20 parvea. Parvilla oli käytössään joko orret tai ritilät, tai ne toimivat verrokkiparvina normaaleissa kasvatusolosuhteissa ilman orsia tai ritilöitä. Tuotantokierron alussa lintuja oli kussakin parvessa noin 13 800. Tutkimuksessa havaittiin, että broilerit käyttivät ritilöitä selvästi enemmän kuin orsia. Verrokkilintuihin verrattuna ritiläparvet eivät olleet aktiivisempia yhdessäkään tutkitusta ikävaiheessa, päinvastoin kuin oletettiin. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin lintujen liikkuvan vähemmän yöllä kuin päivällä, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Samoin havaittiin aivan nuorten lintujen aktiivisuuden ensin lisääntyvän ja noin puolessa välissä kasvatuskautta alkavan vähentyä. Vaikka tutkimuksessa havaittiin lintujen liikkumisen vähenevän teurasiän lähestyessä, oli samalla havaittavissa lintujen liikehtimisen lisääntyminen. Mahdollisesti liikehtiminen lisääntyy, koska lintujen on isoina hankala liikkua, mutta niillä on kuitenkin tarve vaihtaa asentoaan. Isomman linnun liikkeet voivat olla myös helpompia havaita, mikä on mahdollinen virhelähde. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan todeta, etteivät broilerit hyödy orsisista tai ritilöistä ainakaan liikkumisen lisäämiseksi. Etenkin ritilöiden mahdollisista muista vaikutuksista broilerien terveyteen ja hyvinvointiin tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, jotta broilerien kasvatusympäristöä osattaisiin kehittää paremmin lajityypillistä käyttäytymistä mahdollistavaksi, sillä korkeammilla tasoilla nukkuminen ja oleilu on osa kanalintujen luontaista käyttäytymistä.

Häkkiporsitus on yleisesti käytetty porsitusmuoto Suomessa. Porsitushäkki kuitenkin rajoittaa merkittävästi emakon liikkumista, ja rajoittaa siten sen luontaista käyttäytymistä. Luontaisissa oloissa emakko vieroittaa porsaansa hitaalla prosessilla, joka alkaa jo porsaiden ensimmäisten elinviikkojen aikana. Vieroituksen aikana emakko vähentää pikkuhiljaa porsaiden kanssa viettämäänsä aikaa ja imetystiheyttä. Porsitushäkissä emakko on koko imetyskauden tiiviisti yhdessä porsaidensa kanssa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, voidaanko porsitushäkissä pidettävän emakon hyvinvointia parantaa porsaille tarjotun virikemateriaalin avulla. Hypoteesina oli, että porsaille tarjottu virikemateriaali tyydyttäisi porsaiden luontaista tonkimistarvetta, ja siten vähentäisi porsaiden emakkoon kohdistamaa manipulatiivista kosketusta. Tämä puolestaan vähentäisi emakon kokemaa stressiä. Tutkielman tutkimusosuus perustui suomalaisessa porsastuotantosikalassa emakoista ja porsaista kuvattuihin videoihin. Videoita oli yhteensä 58 emakosta pahnueineen, ja ne oli kuvattu porsaiden ensimmäisellä, toisella ja kolmennella elinviikolla. Osa videoista oli kuvattu karsinoissa, joissa porsaille tarjottiin virikkeeksi luonnonkuituköysiä ja sanomalehteä, osa karsinoissa, joissa porsaille tarjottiin vain lakisääteiset virikkeet. Kaikkia emakoita pidettiin porsitushäkeissä. Videoista kerättiin tietoa emakon asennoista ja käyttäytymisestä sekä emakon ja porsaiden välisistä kontakteista. Lisäksi tutkimuksen aineistona käytettiin emakoiden utarevauriosta, nisävaurioista ja mastiittimuutoksista, kerättyjä tietoja. Tilastollinen analyysi tehtiin Mann-Whitneyn riippumattomien otosten testiä ja Spearmanin korrelaatiokerrointa käyttäen, ja videoaineistoa tarkasteltiin kolmessa ikäryhmässä porsaiden iän mukaan (0-7 vrk, 8-14 vrk ja 15 vrk ja sitä vanhemmat). Emakon käyttäytymistä sekä utarevaurioiden määrää verrattiin virikkeellisten ja virikkeettömien karsinoiden kesken, ja emakon ja porsaiden välisen kontaktin määrää verrattiin emakon käyttäymiseen. Käyttäytymismuuttujiksi valittiin käyttäytymiset, joiden voidaan kirjallisuuden perusteella ajatella kertovan emakon alentuneesta hyvinvoinnista. Virikkeen tarjoaminen vaikutti vähentävän emakon oronasaalimanipulaatiota ja sternaalista makaamista niin ajallisesti kuin lukumääräisesti vanhimmassa ikäryhmässä eli porsaiden kolmannella elinviikolla. Virikkeen tarjoaminen vähensi tässä ikäryhmässä myös emakon istumiskertoja, syömis- tai juomiskertoja ja asennonvaihtojen lukumäärää. Virikkeellisissä karsinoissa todettiin vähemmän nisävaurioita kuin virikkeettömissä karsinoissa. Porsaiden emakkoon kohdistamalla manipulatiivisella kontaktilla havaittiin yhteys emakon oronasaalimanipulaation kokonaisaikaan nuorimmassa ikäryhmässä ja istumisen kokonaisaikaan ja istumiskertojen lukumäärään muissa kuin vanhimmassa ikäryhmässä. Tutkimuksesta saadut tulokset antavat viitteitä siitä, että porsitushäkissä pidettävän emakon hyvinvointia voidaan mahdollisesti parantaa porsaille tarjottavan virikkeen avulla erityisesti myöhäisemmissä imetyskauden vaiheissa. Tulosten tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon se, että emakon käyttäytymiseen vaikuttavat oletettavasti virikkeen lisäksi myös monet muut karsina-, emakko- ja pahnuekohtaiset muuttujat, joita tässä tutkimuksessa ei huomioitu. Näin ollen tutkimuksen aineistoa olisi hyvä analysoida jatkossa monimuuttujamallinnuksen avulla. Myös vastaavien tutkimusten toistaminen on tärkeää