Browsing by department "Uskontotieteen laitos"

Tutkielmassa tarkastellaan miten pukeutuminen, muoti, identiteetti ja uskonnolliset symbolit näkyvät nuorten aikuisten elämässä. Nämä aihealueet kytkeytyvät toisiinsa mielekkäällä tavalla ja siitä syystä ne valikoituivat tutkielman teemoiksi. Työn tarkoituksena on selvittää millainen identiteetti uskonnollisia symboleja käyttävillä nuorilla aikuisilla on. Työn kiinnostus kohdistuu erityisesti siihen, miksi nuoret aikuiset käyttävät uskonnollisia symboleja ja miten ne näkyvät pukeutumisessa. Tutkielman aineisto koostuu tekemästäni kuudesta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat iältään 22–28-vuotiaita. Halusin keskustelujen etenevän vapaamuotoisesti ja vastausten olevan laajempia kuin esimerkiksi lomakehaastatteluissa. Sen vuoksi valitsin aineistonkeruumenetelmäksi puolistrukturoidun teemahaastattelun. Analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, ja tarkemmin ottaen teemoittelua. Tähän päädyin sen vuoksi, että tarkoituksenani oli etsiä haastatteluista ilmeneviä teemoja ja tutkia, minkälaisia merkityksiä niillä on haastateltaville. Pukeutuminen on suuressa roolissa tässä tutkielmassa ja se loi pohjan, johon oli luontevaa liittää mukaan identiteetti ja uskonnolliset symbolit. Kiinnostukseni identiteetin tutkimista kohtaan kasvoi koko ajan ja se antoi suuntaviivat työlleni. Yksilöllinen ja sosiaalinen identiteetti nousevat esiin erityisesti niin teoreettisessa viitekehyksessä kuin analyysissa. Työssä pohditaan mihin uskonnollisiin tai ei-uskonnollisiin ryhmiin haastateltavat kuuluvat ja mitä symbolien käyttäminen merkitsee heille. Haastattelujen perusteella nuorten aikuisten uskonnollinen identiteetti on avointa, positiivista ja muut huomioon ottavaa. Varauksellisuus itselle vieraisiin uskontoihin voi johtua tietämättömyydestä tai median luomasta kuvasta. Uskonnollisten symbolien käytölle on monia syitä, kuten esimerkiksi oman vakaumuksen esiintuominen ja muoti. Tutkielman johtopäätöksistä selviää, että kaikkien kuuden haastateltavan vastausten perusteella on mahdollista sanoa pukeutumisen ja uskonnollisten symbolien toimivan identiteetin ilmentäjinä. Identiteetti vaikuttaa nuorten aikuisten keskuudessa enemmän uskonnollisiin symboleihin kuin pukeutumiseen.

Tämän tutkielman aiheena on ramadan Helsingin Sanomien valokuvissa vuosina 1990─2015. Tarkastelen valokuvista rakentuvaa visuaalista järjestystä ja representaatiota. Työ liittyy osana siihen keskusteluun, jota käydään median islam-kuvasta. Mediaa arvostellaan usein siitä, että sen sanassa ja kuvassa islam näyttäytyy väkivallan, terrorin ja konfliktien kehyksissä. On jopa esitetty huoli, että jatkuva negatiivinen islam-uutisointi saattaa lisätä islam-vihaa. Islamin ja median ristiriitainen suhde kiinnostaa minua, ja sen vuoksi halusin tutkia sitä, löytyykö mediasta mahdollisesti toisenlainenkin kuin pelkästään väkivaltaan ja konflikteihin painottuva näkökulma islamiin ja sen uskonnonharjoittajiin, muslimeihin. Lähtökohtana tutkimukselle oli se, että koin mediaan kohdistuvan arvostelun osittain liian mustavalkoisena. Suomi on käynyt läpi historiallisen muutoksen 1990-luvulta lähtien muuttumalla sangen homogeenisesta maasta heterogeeniseksi ja Suomesta on tullut moniuskontoinen ja monikulttuurinen maa. Median islam-uutisointi vaikuttaa siihen, miten islamiin ja muslimeihin suhtaudutaan. Medialla on useita keinoja rakentaa visuaalisia järjestyksiä kulttuuristen merkitysten verkostossa ja erityisesti arkeemme liittyvillä uutiskuvilla on tärkeä osa ihmisten mielipiteen muodostuksessa ja mahdollisten stereotypioiden synnyttämisessä. Alusta pitäen oli selvää, että halusin tutkia ramadanin islamin visuaalista järjestystä ja sen representaatiota nimenomaan valokuvissa. Kiinnostus valokuvaa johtuu siitä, että työskentelin kuvatoimistossa lähes 30 vuotta. Työelämässä ei aina ollut mahdollista analysoida yksittäisiä valokuvia niin tarkkaan, kuin olisi halunnut, joten visuaalisen järjestyksen ja muiden käsitteiden pohtiminen tutkimusprosessin aikana avasi uuden, mielenkiintoisen näkökulman valokuviin. Tutkielma painottuu yhteen islamin viidestä peruspilarista, ramadaniin, johon liittyy sekä uskonnollisia että muita käytäntöjä, ja se on myös visuaalisesti kiinnostava tapahtuma. Tutkielman teoreettinen viitekehys on poikkitieteellinen, koska tutkimusaihe sivuaa uskontoa, visuaalista kulttuuria ja mediaa. Täten viitekehyksessä on aineksia ja käsitteitä uskontotieteestä, mediatutkimukseen kuuluvasta visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta ja kulttuuritutkimuksesta. Tutkielmani osoittaa, että Helsingin Sanomien visuaalinen järjestys ramadanista vuosina 1990─2015 rakentuu arjesta ja tuttuudesta. Tulokset vahvistivat hypoteesiani, että Helsingin Sanomat ei stereotyypittele muslimeja, vaan heille annetaan erilaisia identiteettejä. Ramadanin vietto näyttäytyy lisäksi suomalaisuuden linssin läpi, koska uutta kulttuuria esitettään lukijoille tuttuihin asioihin, kuten jouluun vertaamalla ja samalla ramadania voidaan pitää asiana, jolla muslimiyhteisöä kiinnitetään kuvin ja jutuin suomalaisuuteen ja tuttuuteen.

Tarkastelen tutkielmassani etelä-ranskalaisen pyhimyksen, Sainte Saran, pyhimyskulttia sekä pyhimyksen palvontaan liittyviä materiaalisen uskonnon piirteitä. Muita tässä tutkielmassa tarkastelemiani teemoja ovat pyhimykseen samastuminen, pyhimyksen käyttö erilaisten intressien välikappaleena sekä pyhimykseen attribuoitu toimijuus, eli agenssi, ja sen ilmenemismuodot. Kuljetan Sainte Saran taustalla ja rinnalla myös Neitsyt Marian ja Magdalan Marian pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa. Tutkielmassani vertailen kyseisten pyhimyskulttien kehitystä ja erityispiirteitä sekä analysoin näiden myötä aineistostani esiin nousevia yhteisiä nimittäjiä ja teemoja. Sainte Sara on katolisten romanien suojeluspyhimys, jonka katolinen kirkko hyväksyy, mutta jota ei ole kanonisoitu muiden virallisten pyhien joukkoon. Sainte Sara ei ole myöskään raamatullinen tai historiallinen hahmo, mikä puolestaan mahdollistaa moninaiset ja joskus ristiriitaiset tulkinnat pyhimyksen alkuperästä, hahmosta ja elämästä. Erittelen tässä pro gradussa Sainte Saraan liitettyjä pyhimyslegendoja ja uskomuksia; osa näistä on kerätty kentältä kaupungin paikallisten romanien ja valtaväestön edustajien keskuudesta. Aineistoni koostuu katolilaisia pyhimyskultteja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, materiaalisen uskonnontutkimuksen teorioista sekä itse kentällä Les Saintes-Maries-de-la-Mer’in kaupungissa keräämästäni etnografisesta aineistosta, toteutetuista haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Haastattelut ja etnografia on kerätty kesien 2012 – 2013 aikana. Hyödyntämäni materiaalisen uskonnontutkimuksen teoriat käsittelevät puolestaan erityisesti katseeseen ja kosketukseen liittyviä teemoja sekä pyhimyksen ja uskovan välisen vuorovaikutteisen toiminnan tapoja ja laatuja.. Hyödynnän taustaluvuissani Neitsyt Marian ja Magdalan Marian paikallisin kultteihin ja pyhiinvaellustoiminnan syntyyn liittyviä tutkimuksia. Pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa käsittelevä tutkimuskirjallisuus taustoittaa ja kehystää pro gradussani Sainte Saran kultin kehitystä ja mahdollistaa erityisesti pyhimystä palvovien uskovien positioiden ja roolien tarkastelun. Sainte Saran hahmossa ja tätä representoivassa patsaassa kiteytyy teemoja, jotka kertovat sosiaalisesta ja kulttuurillisesta eriarvoisuudesta sekä myös tietynlaisesta etnisestä eksklusiivisuudesta. Nämä teemat näkyvät muun muassa tavassa, jolla pyhimykseen samastutaan ja joilla tämän hahmoa käytetään ja tuotetaan eri yhteyksissä eri tavoin. Tarkastelen tässä pro gradussa kyseisen pyhimyshahmoon liittyviä jännitteitä sekä tähän kohdistuvien erilaisten taustavoimien tuottamien motiivien ristivetoa. Aineistoni paljastaa Saran hahmon kautta vastakkain polarisoituneita teemoja, kuten katolisen kirkon institutionaalista käsitystä suhteessa kansanomaisiin ja popularisoituihin tulkintoihin Saran hahmosta ja legendasta sekä myös valtaväestön ja etnisen vähemmistön välisiä intressejä. Aineistoni pohjalta tulkitsen, että pyhimyshahmoon kiteytyy väistämättä kysymys tietyn vähemmistöryhmän oikeudesta elintapaansa ja -tilaansa. Pro gradu -tutkielmani on fragmentaarinen, mutta ainutkertainen kuvaus hyvin vähän tutkitusta Sainte Sara -pyhimyshahmosta ja tämän kultista kuten myös pyhimystä ympäröivästä, pyhän ja profaanin teemoja sekoittavasta ilmiökentästä ja mielenmaisemasta. Pro gradu -tutkielmani avaa myös useita kysymyksiä mahdollista jatkotutkimusta silmälläpitäen.

Tutkielmassa käsitellään Johannes Paavali II:n Ruumiin teologian (1979–1984) näkemystä syntyvyyden sääntelystä. Katolisen kirkon ainoaa sallimaa syntyvyyden sääntelyn menetelmää, luonnollista perhesuunnittelua, suhteutetaan 1960-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen ja sen olennaisena osana ehkäisypillerin saapumiseen tavallisten ihmisten saataville. Ensisijaisena aineistona toimii Ruumiin teologian lisäksi myös Paavali VI:n syntyvyyden sääntelyä käsittelevä kiertokirje Humanae Vitae (1968), joka on keskeisessä osassa Ruumiin teologiassa. Työssä on tarkoituksena tutkia perusteluja katolisen kirkon ehkäisykiellon takana sekä Johannes Paavali II:n että Paavali VI:n argumentteja luonnollisen perhesuunnittelun puolesta. Taustaluvuissa tarkastellaan vaikuttajia ehkäisypillerin syntyyn sekä katolisen kirkon kantaa ehkäisyyn ennen Paavali VI:n Humanae Vitaeta, jossa ns. keinotekoinen ehkäisy jyrkästi kielletään. Ennen analyysia kartoitetaan myös Johannes Paavali II:n taustaa sekä hänen vaikutustaan Paavali VI:n Humanae Vitaen sisältöön. Tutkielma asettuu uskontososiologisen tutkimuksen kehyksiin käsittäessään em. paavien lausunnot sosiaalisen kontrollin pyrkimyksinä. Tutkielmassa hyödynnetään sekä diskurssi- että systemaattista analyysiä menetelminä. Analyysi rakentuu aineistosta nousevien keskeisten teemojen mukaisesti. Ensin kartoitetaan, millä tavoin ehkäisystä puhutaan Ruumiin teologiassa ja Humanae Vitaessa, minkä vuoksi ehkäisy kielletään ja mitkä ovat keskeiset argumentit kiellon takana. Tutkielmassa käsitellään myös luonnollisen perhesuunnittelun mahdollisuuksia suhteessa tämän päivän tietoon ihmisen biologiasta. Seuraavaksi tarkastellaan ehkäisyn takana olevan välineellistäminen ongelman alkulähteitä: palataan Johannes Paavali II:n näkemykseen himon synnystä syntiinlankeemuksessa ja sen kautta ihmisen nykytilaan, jota Jeesus sanoillaan sydämen aviorikoksesta (Matt. 5:27-28) Johannes Paavali II:n mukaan avaa. Analyysin toisessa osassa syvennytään Johannes Paavali II:n ihmiskäsitykseen, jonka omaksuminen on hänen mukaansa edellytys luonnollisen perhesuunnittelun noudattamiselle. Luonnollinen perhesuunnittelu vaatii itsensä hallitsemista ja sitä kautta itsehillintää. Vertailen Johannes Paavali II:n näkemystä ihmisyydestä psykologian näkemyksiin ihmisen potentiaalista hillitä itseään myös voimakkaassa tunnetilassa. Tutkielmassa tarkastellaan myös Johannes Paavali II:n ja Paavali VI:n odotuksia yhteiskunnalle ja suhteutetaan niitä nykypäivän kritiikkiin mm. pehmopornoistuvasta valtavirtamedioiden kuvastosta. Tutkielmassa keskustellaan niin abstrakteilla kuin käytännön elämän tasoillakin. Se osoittaa argumentatiiviset sekä ihmiskäsitysten eroihin liittyvät ongelmat yhteiskunnan ja katolisen kirkon välisessä ehkäisykeskustelussa Johannes Paavali II:n ruumiinteologisiin puheisiin pohjaten.

Tutkimukseni käsittelee Suomen evankelisluterilaisen kirkon sosiaalisen median käyttöä ja viestintää sen Facebook-sivun päivitysten kautta. Tutkin miten kirkko viestii ja kenelle, sekä millaista sivun viestintä on verrattuna kirkon strategisiin asiakirjoihin sekä verkkopalveluiden kuvauksiin kirkon verkkoviestinnästä. Facebook-päivitykset muodostavat käytetyn aineiston ja ne voivat sisältää tekstiä, kuvaa, videoita ja linkkejä. Ne ovat pituudeltaan tyypillisesti muutaman lauseen mittaisia. Tutkin sivun kohokohta-päivityksiä vuosilta 2011–2014, joita on yhteensä 419 kappaletta. Päivitysten viestintätapaa ja mahdollista yleisöä selvitän muodostamani kolmen sisältökategorian sekä retorisen tutkimuksen käsitteiden avulla. Kolme kategoriaa ovat tiedottavat, interaktiiviset ja julistavat sisällöt. Tarkastelen myös päivitysten tyyliä sekä oletusyleisöä kirjoittajan ja yleisön jakamien arvojen ja esisopimusten kautta. Analyysin muodostamaa kuvaa sivun viestinnästä vertaan verkkoviestintää käsitteleviin strategisiin asiakirjoihin ja verkkopalveluiden kuvauksiin. Tutkimuksen mukaan kirkko viestii Facebook-sivullaan laajalle yleisölle monipuolisesti ja sosiaaliseen mediaan sopivalla tavalla. Viestintä seuraa osittain strategisia asiakirjoja ja verkkopalveluiden kuvauksia. Sisällön jakaminen ja epävirallisuus, henkilökohtaisuus, huumori sekä perinteisten tiedotteiden vähäisyys viittaavat uudenlaiseen viestintätapaan, jonka voi katsoa sopivan sosiaalisen median kontekstiin. Sivulla viestitään laajalle yleisölle, jolla voi olla monenlaisia mielipiteitä ja arvoja. Myös muutamia viittauksia kirkon aktiivijäseniin ja kirkosta vieraantuneisiin on löydettävissä. Laajan yleisön tavoittelu näyttäytyy ymmärrettävänä nykyajan tilanteessa, jossa uskonnollisuus on aikaisempaa monimuotoisempaa ja yksilöllisempää sekä verkkoympäristössä, jossa nämä erilaiset näkemykset kohtaavat. Sivun viestinnästä löytyy yhteneväisyyksiä strategisiin asiakirjoihin ja verkkopalveluiden kuvauksiin, mutta sivun tavoittelema yleisö näyttäytyy niissä kuvattuja kohderyhmiä laajempana. Verkkoviestintää käsittelevien asiakirjojen ja kuvausten yleisluontoisista suuntaviivoista on mahdollista tulevaisuudessa siirtyä viestintätapojen ja itse viestin tarkentamiseen sekä tarvittaessa pohdintaan eri kohderyhmien tavoittamisesta.

Tutkielmassa tarkastellaan miten sukupuoliroolit näkyvät lastenkasvatuksessa avioliitoissa, joissa yksi vanhemmista kristitty ja toinen muslimi. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla ja analyysissä on hyödynnetty induktiivista sisällönanalyysiä sekä teema-analyysiä. Tutkielmaa varten haastateltiin kolmea pariskuntaa, joilla on lapsi tai lapsia. Haastateltujen perheiden äidit ovat suomalaisia kristittyjä ja isät egyptiläisiä muslimeja. Vanhempien vastauksia peilataan tutkimuksen näkemykseen sukupuolirooleista islamissa ja niiden vaikutuksesta käytännön kasvatukseen. Kiteyttäen voidaan todeta, että islamissa sukupuolet nähdään erilaisina, toisiaan täydentävinä. Se, että sukupuolet nähdään erilaisina vaikuttaa voimakkaasti käytännön kasvatukseen. Tutkimus sukupuoliroolien näkymisestä kasvatuksessa on tehty pääosin arabien ja somalien parissa, joissa perheissä vaikuttavana uskontona on vain islam. Toisin sanoen tutkimuskysymyksenä on selvittää, mitkä islamin mukaisista sukupuolirooleista näkyvät kasvatususkomuksissa perheissä, joissa vain toinen vanhemmista on muslimi ja toinen kristitty. Analyysissa käy ilmi, että käsitykset sukupuolirooleista ovat haastateltavilla jokseenkin samanlaisia kuin islamissa käsityksissä tytöistä ja pojista erilaisina sekä kotitöihin, ulkonäköön ja ympärileikkaukseen liittyvissä seikoissa. Lisäksi haastateltavat isät pitävät sukupuolten välistä segregaatiota tärkeänä joissain tilanteissa. Tosin tutkijana en pyri väittämään, että haastateltavien vastaukset kumpuavat jostakin tietystä uskomusjärjestelmästä, vaan vertailen vastauksia aiempaan tutkimukseen. Haastateltavien vastauksista jäävät täysin puuttumaan poika isän nimen jatkajana ja tulevana perheen varallisuuden kartuttajana. Tyttöjen osalta puolestaan puuttuvat käsitykset tytöistä perheen kunnian vaalijoina ja naisten paikantuminen kodin piiriin. Tulos on mielenkiintoinen, sillä aiemman tutkimuksen perusteella kyseiset käsitykset ovat yleisiä muslimien parissa ja vaikuttavat siihen, miten lapsia käytännössä kasvatetaan. Tutkielmani osoittaa sen, että vaikka haastatteluun osallistuneet isät ovat monilta osin tietoisia islamin sukupuoliroolien vaikutuksesta käytännön kasvatukseen, eivät ne välttämättä näy heidän omissa uskomuksissa hyvästä kasvatuksesta. Se mistä tutkielmani tulos johtuu, jää pohdinnan varaan. Aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin todeta, että todennäköisiä syitä ovat uuden kulttuurin vaikutus sekä puolison näkemysten kunnioittaminen ja omaksuminen. Sekä haastateltavilla isillä ja äideillä on näkemyksiä, joiden voidaan katsoa yhtäältä kumpuavan heidän omasta kulttuurisesta ja uskonnollisesta taustastaan sekä omista kokemuksista hyvästä kasvatuksesta. Toisaalta heidän vastauksissaan ilmenee myös puolison kulttuurista ja uskonnosta kumpuavia käsityksiä.

Tutkielmassa tarkastellaan Jehovan todistaja -yhteisön vaikutusta entisten jäsenten kokemaan sosiaaliseen todellisuuteen. Työn tarkoituksena on pohtia sitä, millä tavalla yksilön omistautuminen uskonnolle vaikuttaa hänen vuorovaikutussuhteisiinsa ja minkälainen merkitys yhteisön ulkopuolisilla suhteilla on todellisuuden kokemiseen uskonnossa ollessa. Lisäksi tutkielmassa pohditaan sitä, millä tavalla yksilön uskonnollinen tausta ilmentää hänen nykyistä suhtautumistaan uskontoon. Aineistona työssä on yhdeksän entisen Jehovan todistajan haastattelut. Tutkielman aihetta on lähestytty yksilön ja uskonnon sosiaalista luonnetta ilmentävien teoreettisten näkökulmien kautta. Todellisuuden rakentuminen sosiaalisella tasolla perustuu työssäni siihen, että yksilö on jo geeniperimänsä myötä taipuvainen yhteisöllisyyteen, mikä mahdollistaa sen, että hänestä voi sosialisaation kautta tulla yhteiskunnan jäsen. Työssä uskonnon sosiaaliseen luonteeseen liittyy puolestaan ajatus yhteisesti jaetuista representaatioista ja rituaaleista, jotka toimiakseen edellyttävät yksilöltä solidaarisuutta muita ihmisiä kohtaan. Kalliiden signaalien teorian mukaisesti tarkastelen aihetta myös siitä käsin, että yksilön uhrautuminen ja sitoutuminen uskontoon kuvastavat hänen todellista sitoutumistaan uskonnollisen yhteisön elämään. Analyysini on teoriaohjautuvasta näkökulmasta toteutettu sisällönanalyysi. Siinä on huomioitu yksilöiden ainutlaatuiset kokemukset tarkastelemalla niitä ensin omassa kontekstissaan ja sen jälkeen sidottu tutkimus edellä mainittuihin teoreettisiin kehyksiin. Pyrkimyksenä on ollut luoda keskusteleva näkökulma aineiston ja teorian välille. Tutkimuksen perusteella on havaittavissa, että uskonto vaikuttaa merkittävällä tavalla yksilön elämään myös sen jälkeen, kun se ei enää ole yksilön elämässä mukana konkreettisesti. Omistautuminen uskonnolle ja sisäsyntyinen motivaatio olla yhteisön jäsen vaikuttavat kielteisellä tavalla siinä tapauksessa, kun yksilö on torjunut uskonnon ulkopuolisen elämän kokonaisuudessaan. Silloin, kun uskonnollinen aktiivisuus on pitänyt sisällään myös jonkinlaisen yhteyden ulkopuoliseen maailmaan, näyttäytyy elämä yhteisöstä poislähdön jälkeen myönteisemmässä valossa ja esimerkiksi vuorovaikutussuhteiden solmiminen ei tuota suuria vaikeuksia. Uskontoon suhtautuminen näyttää tutkimuksen perusteella olevan seurausta hyvin samankaltaisista asioista kuin, mistä sosiaalisen todellisuuden kokemisessa on kyse. Aktiivinen uskonnollinen elämä ja myönteiset kokemukset heijastavat uskontomyönteisyyttä yhteisössä ollessa, mutta mahdollinen koettu pettymys vaikuttaa siihen, että uskonto koetaan myöhemmin kielteisenä. Pääosin kielteinen asennoituminen uskonyhteisössä toimimista kohtaan korreloi jonkin asteisen uskontokielteisyyden kanssa myös poislähdön jälkeen. Loppujen lopuksi merkityksellisimmäksi asiaksi yksilön uskontokokemuksissa Jehovan todistaja -elämän jälkeen osoittautuu selkeästi kuitenkin se, että yksilöllä on vapaus valita ja tehdä juuri niin kuin itse tahtoo.

Tutkielmassa tarkastellaan miesten kertomia enkelikokemuksia. Miesten enkelikokemuksia ei ole ennen tutkittu, suurin osa enkeliuskoon ja enkelikokemuksiin liittyvästä tutkimuksesta on kohdistunut naisiin. Tutkielman keskiössä on miesten kertomat enkelikokemukset, ei miehisyyden tutkiminen sinänsä. Aineistoni koostuu itse keräämästäni haastatteluaineistosta, jonka keräsin marras-joulukuussa 2013. Haastattelin yhteensä kuutta miestä, kaikki haastattelut on tehty pääkaupunkiseudulla. Haastateltavien ikäjakauma on vaihteleva, 29-70 vuotta, keski-ikä noin 48 vuotta. Jokainen näistä kuudesta miehestä kuuluu tai on joskus kuulunut evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja tuntee perinteisiä kertomuksia enkeleistä. Kolme heistä on omaksunut myös uushenkisempää tietoa enkeleistä ja heidän tehtävistään. Jokainen haastateltava kertoi pitävänsä itseään uskonnollisena tai hengellisenä ja kertoi osallistuvansa uskonnollisiin tai hengellisiin tilaisuuksiin joko aktiivisesti tai silloin tällöin. Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, millä tavalla tutkittavan omaksuman tradition välittämä käsitys enkelistä näkyy hänen kertomassa enkelikokemuksessa. Tutkimuskysymyksiäni ovat, millaisia tehtäviä enkeleillä on haastattelemieni miesten kertomissa kokemuksissa ja millaisen roolin nämä miehet itse kertomissaan kokemuksissa omaksuvat? Tarkastelen myös sitä, millaisissa tilanteissa kokemuksia syntyy, sekä sitä, miltä enkeli kerrotuissa kokemuksissa näyttää, kuulostaa ja tuntuu. Tutkielmassani olleiden kuuden miehen kertomuksissa enkelikokemuksistaan on löydettävissä Sundénin rooliteorian mukaisia roolitilanteita, jotka näyttäytyivät enkelien erilaisina tehtävinä. Näitä enkelille annettuja tehtäviä olivat suojelusenkelin, henkioppaan, viestinviejän ja pahan enkelin tehtävät. Tutkittavien omat roolinotot olivat aineistossani selvästi vaikeammin löydettävissä kuin enkeleille annetut tehtävät, mutta aineistosta oli löydettävissä myös duaalisia roolitilanteita, erityisesti suojelusenkelikokemuksissa. Kuusi haastattelemaani miestä kertoivat kokeneensa erilaisia enkeleitä, erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Mikään tietty fyysinen paikka ei ollut todennäköisempi enkelin kohtaamispaikka, mutta kokemukseen liittyi haastattelemieni miesten mukaan useimmiten jotain elämäntilanteen kannalta merkittävää, kuten kriisi tai ahdistus. Aineistoni puitteissa voi todeta, että vaikka kristillisestä yhteisöstä oli etäännytty ja hengellinen elämä löydetty jostain uushenkisemmistä yhteisöistä, alun perin omaksuttu kuva enkelistä ei ole kokonaan hävinnyt, vaan saanut uusia muotoja ja erityispiirteitä. Haastateltavieni kertoman perusteella enkelikokemuksen taustalla voi näin vaikuttaa sekä kristillinen traditio että mahdollinen myöhempi hengellisyys, omia rooleja ja enkelien tehtäviä on mahdollista omaksua kummastakin.

Tämän tutkielman aiheena ovat suomalaiset pirukertomukset, erityisesti ne, joissa piru saapuu auttamaan ihmistä hädässä. Alustavana hypoteesina on, että suomalaisissa pirukertomuksissa esiintyvä paholaishahmo on erikoinen verrattuna muihin paholaiskertomuksiin ja ristiriitainen yleiskristillisen paholaistulkinnan kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida piru auttajana -kertomuksia, verrata niitä varhaisempaan kansanperinteeseen ja löytää suomalaisen pirun erityisluonne. Käyttämäni aineisto on Kansanrunousarkiston kokoelmista otsakkeen E Piru, paholainen alle kerätyt memoraatit ja uskomustarinat. Kertomuksia uudelleenluettelointia varten on yli neljä tuhatta ilman toisintoja, ja itse tutkielmaan lainauksina ovat päätyneet vain olennaisimmat ja havainnollistavimmat. Otin tutkielmaani mukaan myös muita kuin piru auttajana -kertomuksia. Muiden kertomusten avulla esittelen, millainen piru on ollut tavoiltaan ja ulkonäöltään ja mitä sen on uskottu tehneen. Verratessani pirua varhaisemman perinteen uskomusolentoihin huomasin selkeitä yhtymäkohtia. Piru omi itselleen muun muassa kalmanväen, hiisien ja maahisten rooleja, ja samantyyppiset kertomukset useista uskomusolennoista elivät rinta rinnan. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla luokittelen kertomukset sekä analysoin, millaisia ne ovat olleet. Päädyin luokittelemaan kertomukset seitsemän eri alakategorian alle. Niistä käytän aktiivisesti analyysissä vain kahta; auttamiskertomuksia (383 kappaletta) ja rankaisukertomuksia (1289 kappaletta). Rankaisukertomusten käsittely on olennaista pirun moraalinvartija-roolin kannalta, vaikka auttamiskertomukset ovatkin tutkimukseni varsinainen ydin. Analysoin, millaisesta pirun ilmentymästä on kussakin kertomuksessa kyse. Erityisesti auttamistarinoiden kohdalla piru saattoi joko auttaa pyyteettömästi, hieman vastahakoisesti tai vastalahjaa vaatien. Tutkimukseni edetessä huomasin hypoteesini pitäneen paikkansa; suomalainen pirun on vallan erikoislaatuinen. Piru auttaa ihmistä jopa pyyteettömästi sekä pitää kirkkokansan kaidalla polulla puuttuen jokaiseen syntiseen toimintaan, kuten kortinpeluuseen ja liialliseen tanssimiseen. Lisäksi piru harvoin kertomusten mukaan vaati itselleen mitään, mutta apu varsinkin esineiden muodossa sisälsi ehtoja: jos katsot terävääkin terävämmän pirun viikatteen terää, se muuttuu hyödyttömäksi havuksi. Kokonaisuudessaan pirulla oli suomalaisessa kansanperinteessä merkittävä ja melko suuri rooli, ja uskomusolentona se poikkeaa miltei täysin yleiskristillisestä paholaiskäsityksestä.

Tässä tutkimuksessa lähestytään Suomen helluntaiherätyksen naisjohtajuuskeskustelua Ristin Voitto -lehdessä vuosina 2015 ja 2016 ilmestyneiden mielipidekirjoitusten kautta. Naistoimijuudesta ja sen rajoista on käyty toistuvasti keskustelua helluntailiikkeen historian aikana ja siitä on muodostunut liikkeen kenttää jakava arvokysymys. Keskustelu on kulminoitunut erityisesti siihen, voivatko naiset toimia jäseninä seurakuntien johtoryhmissä, vanhimmistoissa. Tutkimuksen ensisijaisena mielenkiinnon kohteena on kartoittaa, kuinka naisjohtajuudesta puhutaan, miten sitä vastustetaan ja puolustetaan liikkeen piirissä. Tutkimuksen taustapohjana käytetään Eija Kurjen vuonna 2005 valmistunutta väitöstutkimusta helluntailaisen naistoimijuuden rakentumisesta, ja pyritään muodostamaan sille jatkumoa selventämällä, kuinka naisjohtajuuskeskustelu on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tutkimus on lähtökohdiltaan laadullista tutkimusta. Menetelmänä sekä teoreettisena viitekehyksenä käytetään konstruktionistiseen teoriaan pohjautuvaa diskurssianalyysiä. Ensisijainen aineisto koostuu 41:sta Ristin Voiton sanomalehdessä julkaistusta, sekä 10:sta Ristin Voiton verkkosivuilla julkaistusta mielipidekirjoituksesta. Toissijaisena aineistona käytetään muita lehdessä ilmestyneitä tekstejä, kuten artikkeleita, uutisia ja opetuskirjoituksia. Kirjoituksista nousevat teemat on ryhmitelty kolmen väljän diskurssikatoksen alle, jotka ovat (1) raamattu ja traditio, (2) sukupuoli ja (3) kutsumus. Tutkimuksen aineistossa korostuivat etenkin raamatuntulkintaan liittyvät erimielisyydet. Egalitaristit, katsoivat naisjohtajuuden pohjautuvan Raamattuun ja samalla korostivat sanoutuvansa irti liberaaliteologiasta ja sukupuolineutraalista ideologiasta. He perustelivat naisjohtajuutta muun muassa sukupuolieroista käsin ja katsoivat täysipainoisen johtajuuden tarvitsevan sekä hengellisten isien että äitien läsnäoloa. Komplementaristit sen sijaan näkivät naisjohtajuuden uhkana helluntailiikkeen konservatiiviselle arvopohjalle. He perustelivat hierarkista johtamismallia muun muassa sukupuolirooleilla, luomisjärjestyksellä sekä Raamatun antamalla maskuliinisella johtamiskuvalla. Naisjohtajuuskeskustelu näyttäytyi vahvasti sukupolvikysymyksenä ja osana liikkeen laajempaa murroskautta, jossa vanhoja toimintatapoja haastetaan ja uusia kritisoidaan. Komplementarismin kannattajien voidaan tulkita edustavan liikkeen vanhempia toimijoita, kun taas egalitaristit lukeutuvat todennäköisimmin nuorempaan ikäryhmään. Tutkimuksen perusteella naisvanhimmuuden voi olettaa tulevan mahdolliseksi tulevaisuudessa, nuoren sukupolven noustessa seurakuntien johtoelimiin.