Browsing by study line "Media and Communication"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n kestävän rahoituksen taksonomiauutisonnissa esiintyviä toimijoita ja legitimaatiostrategioita sekä uutisoinnin mediadiskursseja. EU:n kestävän rahoituksen taksonomia on unionin laajuinen luokitusjärjestelmä, joka luo yhteiset määritelmät siitä, millaisia taloudellisia toimintoja voidaan kutsua ympäristön kannalta kestäviksi. Vuonna 2020 voimaan astuneen järjestelmän käyttöönoton ensimmäinen vaihe koski ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyviä tavoitteita. Suomessa taksonomian ilmastokriteereihin liittyvää kädenvääntöä käytiin journalistisessa julkisuudessa syksyllä 2021 ja kannanmuodostus aiheutti erimielisyyttä ympäristöpolitiikan toimintakentällä. Tutkielman teoreettisena taustana hyödynnetään aikaisempia tutkimuksia ympäristöpoliittisista toimijoista ja toimijoiden välisistä ristiriidoista. Lisäksi taksonomiaa tarkastellaan medioituneen ympäristökonfliktin käsitteen kautta. Analyysimenetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia sekä Theo van Leeuwenin diskursiivisia legitimaatiostrategioita. Aineisto koostuu yhdeksän suomalaisen uutismedian taksonomiaa käsittelevistä uutisartikkeleista, jotka on julkaistu 3.11.–10.12.2021 välillä. Taksonomiauutisoinnista tunnistettiin ympäristöpoliittisia toimijoita, jotka edustivat poliittisia puolueita, metsäalan edunvalvontajärjestöjä, yritysmaailmaa, Euroopan unionia, ympäristöhallintoa ja ympäristöjärjestöjä. Toimijoiden tunnistamisen yhteydessä eriteltiin heidän myönteistä tai kielteistä suhtautumistaan taksonomia-asetuksen ilmastokriteereihin. Toimijoiden lisäksi uutisonnista havaittiin kolme hallitsevaa diskurssia: riitadiskurssi, kansallisen edun diskurssi ja uhkadiskurssi. Taksonomiauutisoinnin viitatuimpia toimijoita olivat poliittisten puolueiden edustajat ja havaituissa diskursseissa korostuivat taksonomiaan liittyvien asiakysymysten lisäksi erimielisyydet hallituksen ja opposition välillä. Hallituksen ja opposition lisäksi vastakkainasetteluja rakennettiin Suomen ja EU:n sekä ilmastonmuutoksen ja metsätalouden välille. Toimijoiden välisen vuorovaikutuksen ja näkökulmien jakautuneisuuden lisäksi diskurssien muodostumiseen vaikuttivat journalistiset toimintatavat ja käytännöt keskeisistä uutisarvoista. Taksonomiauutisoinnissa käytettiin auktorisoinnin, moraalisen arvioinnin sekä rationalisoinnin diskursiivisia legitimaatiostrategioita, joista rationalisointi oli käytetyin keino näkökulmien oikeuttamiseen. Rationalisoinnissa näkökantoja legitimoitiin vetoamalla taksonomian hyötyihin tai haittoihin, oletettuihin seurauksiin sekä kiistan osapuolille tyypillisiin toimintatapoihin. Diskurssit ja käytetyt legitimaatiostrategiat korostivat taksonomiakysymyksen konfliktiherkkää ja poliittista luonnetta, metsä- ja ilmastopolitiikan ristiriitaisuuksia sekä ympäristön ja talouden vastakkainasetteluja.

Vaatetusteollisuuden vastuullisuus on herättänyt keskustelua jo vuosikymmenten ajan, ja vastuullisesta kuluttamisesta on tullut trendikästä. Samalla myös vaatetusteollisuuden vastuuttomat toimintatavat, pikamuoti ja kertakäyttökulutus ovat yleistyneet. Kuluttajista on tullut kriittisempiä, ja he vaativat yrityksiltä yhä avoimempaa ja läpinäkyvämpää viestintää yritysten vastuullisuuteen liittyen. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia vakuuttamisen keinoja suomalaiset vaateyritykset hyödyntävät vastuullisuusviestinnässään, ja kuinka kokonaisvaltaista tämä vastuullisuusviestintä on. Tutkielmalla pyritään luomaan uusia näkökulmia sekä vastuullisuusviestinnän että vaatetusteollisuuden vastuullisuuden tutkimukseen. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita vastuullisuusviestinnän roolista vaatetusteollisuudessa, vakuuttavuuden keinoista vastuullisuusviestinnässä sekä vastuullisuusviestinnän kokonaisvaltaisuudesta. Tutkimusmenetelmänä toimii retorinen analyysi, jonka avulla jaotellaan retorisia keinoja tutkimusaineistosta. Tutkimusaineisto koostuu 12 suomalaisen vaateyrityksen verkkosivuilla tapahtuvasta vastuullisuusviestinnästä. Retorisen analyysin lomassa reflektoidaan aineistoa Tenchin, Sunin ja Jonesin malliin vastuullisuusviestinnän neljästä osa-alueesta. Mallin mukaan kokonaisvaltainen vastuullisuusviestintä koostuu 1) vastuullisuusnäkökulmista, 2) vastuullisuusohjelmista, -aloitteista ja -toimenpiteistä, 3) edellä mainittujen toimeenpanosta ja tulosten raportoinnista sekä 4) yleisön huolenaiheiden julkituonnista. Teoreettisessa viitekehyksessä selviää, että vastuullisuusviestintä on kaiken vastuullisen toiminnan ydin. Yritysten vastuullisuuteen liittyvät teot ja toimenpiteet ilmenevät vastuullisuusviestinnän kautta. Tutkimusaineistoa kartoitettaessa selviää myös, että noin kolmasosa suomalaisista vaateyrityksistä ei viesti vastuullisuustoimenpiteistään ollenkaan tai riittävästi verkkosivuillaan. Tutkielmasta ilmenee, että suomalaiset vaateyritykset käyttävät monipuolisesti erilaisia retorisia keinoja vastuullisuusviestinnässään vakuuttaakseen yleisönsä vastuullisuudestaan. Ne pohjaavat vastuullisuusviestintänsä eniten logoskeinojen varaan, eli he luottavat eniten järkeen ja faktoihin vastuullisuusviestinnässään. Toisaalta tutkielmassa selviää, että yksittäisistä retorisista keinoista käytetyin läpi tutkimusaineiston on eetoskeinoihin kuuluva konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen. Eetoskeinoilla pyritään luomaan luottamusta puhujan ja yleisön välille. Tämän retorisen keinon hyödyntäminen ilmenee etenkin me-retoriikkana sekä erilaisiin standardeihin ja sertifikaatteihin vetoamisena. Vastuullisuusviestinnän merkittävyydestä huolimatta yhdenkään tutkimuskohteena olleen vaateyrityksen vastuullisuusviestintä ei onnistunut kaikilla vastuullisuusviestinnän osa-alueella eli toisin sanoen vastuullisuusviestintä ei ollut kokonaisvaltaista vaateyritysten verkkosivuilla.

Sairaanhoitopiirien (1.1.2023 alkaen hyvinvointialueiden) viestinnällä on ollut merkittävä rooli koronapandemian aikana. Sairaalat teho-osastoineen ovat olleet koronaviruspandemian keskeisiä tapahtumapaikkoja ja näyttämöitä. Käsityksemme koronaviruksesta tautina on määrittynyt pitkälti sairaaloissa kuvatuista kuvista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia strategisia piirteitä sairaanhoitopiirien viestinnästä nousee esiin sekä miten sairaanhoitopiirien visuaalinen viestintä on näkynyt strategisissa linjauksissa koronapandemian aikana. Tutkin myös millaisia visuaalisia representaatioita Helsingin Sanomien uutiskuvat ovat tuottaneet koronaviruksesta tautina. Lisäksi pyrin selvittämään sairaanhoitopiirien roolia koronapandemian aikaisen visuaalisen kuvaston tuotannossa sekä näkyykö sairaanhoitopiirien viestintälinja median muodostamassa koronakuvassa. Aineisto koostuu kolmesta sairaanhoitopiirien viestinnän asiantuntijan haastattelusta sekä Helsingin Sanomien kahdeksasta uutiskuvasta koronapandemian ajalta. Uutiskuvien tapahtumapaikaksi on rajattu sairaala. Analysoitavat kuvat on valittu vuosien 2020, 2021 ja 2022 tautihuipuilta, kaiken kaikkiaan 1.3.2020–15.5.2022 väliseltä ajalta. Tutkimusmenetelmänä käytän sekä haastattelututkimusta että laadullista visuaalista analyysiä ja lopulta näiden kahden yhdistelmää, eli luon uniikin yhdistelmätutkimusmenetelmän tätä tutkielmaa varten. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa analyysimenetelmänä toimii laadullinen sisällönanalyysi. Aineiston analyysin tukena käytetään luokittelua. Luokkia syntyi kuva-analyysissä viisi ja haastattelututkimuksen analyysissä kahdeksan. Tutkielmani selvitti, että sairaanhoitopiirien viestintää voidaan kutsua strategiseksi, muttei sen laajimmassa merkityksessä. Nimellistä koronaviestintästrategiaa ei ollut laadittu, mutta sen sijaan viestinnässä turvauduttiin kriisiviestintäsuunnitelmiin, aiempaan pandemiaviestintäsuunnitteluun ja suuronnettomuusohjeisiin. Tutkimuksessani selvisi, että sairaanhoitopiireissä pyrittiin vaikuttamaan kansalaisten käytökseen ja koronaan suhtautumiseen rauhoittelemalla ja ohjailemalla. Tämä tapahtui esimerkiksi selkeyteen pyrkivällä ja konsensushakuisella viestinnällä. Toisaalta tämä linja oli vaihteleva, eikä nopeiden käänteiden takia kovin pitkälle mietitty. Tämä linja ulottui ainakin osittain myös kuvien käyttöön sairaaloiden viestinnässä. Koronavirusta kuvaavat uutiskuvat jättivät tulkinnoille ja mielikuvitukselle sijaa, sillä ne piilottivat potilaan ja kärsimyksen. Uutiskuvasto oli siloteltua kuvausta taudista, mutta samalla se näytti vain teho-osastoille päätyneet vakavimmat tautitapaukset. Koronakuvasto ylläpiti myös sotametaforaa. Koronapandemian aikana ei käytetty kuoleman ja sairauden kuvia vahvistamaan viestiä, koska niiden koettiin olevan hyvän tavan vastaisia. Tässä vedottiin ennen kaikkea potilaan yksityisyydensuojaan. Haastatteluissa ilmeni, että sairaanhoitopiirit omaksuivat itselleen eräänlaisen median sekä portinvartijan roolin tuottaessaan visuaalista kuvastoa ja jakaessaan kuvapankkeja mediatalojen käytettäviksi. Tämä osittain tiedostamatta mahdollisti koronaviruksen visuaalisen narratiivin rakentamisen ja sairauden mielikuviin vaikuttamisen. Vaikka koronaviestintää on ehditty tutkimaan jo jonkin verran, koin tämän tärkeänä ja uudenlaisena avauksena sairaanhoitopiirien roolista toisaalta tiedotusvälineiden, ja toisaalta sairaaloiden käytäntöjen ja säännösten tulkitsijana. 

Koronaviruspandemiaa voi hyvin kuvata viime vuosia määrittävimmäksi ilmiöksi. Vuoden 2020 keväällä heikkenevä koronavirustilanne johti muutoksiin yhteiskunnan eri sektoreilla ja laajoihin sulkutiloihin ympäri maailman. Pandemian alusta asti on WHO puhunut painokkaasti disinformaation leviämisen ehkäisemisen tärkeydestä. Aikaisemmin sosiaalisen median toimijat ovat olleet haluttomia puuttumaan alustalla liikkuvaan sisältöön ulkopuolisten kehotuksesta, mutta koronapandemian kontekstissa eri alustat ovat käyttäneet ennennäkemättömän paljon resursseja koronavirusta koskevan disinformaation kitkemiseksi. Tämän tutkielman aineisto koostuu Metan omassa yritysblogissaan julkaisemista teksteistä koskien covid-19 pandemiaa ja Metan disinformaation vastaisia toimia. Aineistoa on analysoitu temaattisen analyysin keinoin. Tavoitteena on ollut hahmottaa, millaisia koronavirusdisinformaation vastaisia toimia juuri Meta on tehnyt, ja mitä nämä toimet viestivät siitä, miten Meta hahmottaa omaa vastuutaan alustoillaan olevasta sisällöstä. Tutkimuksessa aineistosta nousi esiin kolme hallitsevaa teemaa: yhteistyön korostaminen, alustoilla tehdyt konkreettiset toimet, sekä luotettava tieto ja käyttäjän vastuu. Halki koko pandemian on Metan koronatoimissa korostunut halu nostaa esiin yhteistyötä erilaisten terveysviranomaisten kanssa. Meta on muun muassa lisännyt terveysviranomaisten tekemien julkaisujen näkyvyyttä, sekä tarjonnut terveysviranomaisille ilmaista mainostilaa. Metan keskeiset disinformaationvastaiset toimet ovat keskittyneet paikkaansa pitämättömän tiedon näkyvyyden vähentämiseen ja luotettavan tiedon näkyvyyden lisäämiseen. Meta on myös poistanut tiettyjä väitteitä alustaltaan, mutta poistamiselle on ollut erityisen tiukat kriteerit. Luotettavaa tiedon vahvistamiseksi Meta on hakenut tukea niin asiantuntijoilta kuin faktantarkistajatahoilta. Metan mukaan käyttäjien kokemukseen ja heidän kohtaamaansa sisältöön vaikuttaa kuitenkin ensi kädessä se, millaiset verkostot heillä on. Näin ollen Meta asettaa vastuuta epäluotettavasta tiedosta myös käyttäjälle. Metan toimet pandemian aikaan ovat olleet poikkeuksellisia, mutta tuskin pysyviä. Metan kannoista kuitenkin käy ilmi, että Meta kaipaisi laajempaa yhteistyötä, sekä demokraattisesti sovittuja raameja toiminnalleen. Meta selvästi tunnistaa valtansa alustalla esiintyvän sisällön suhteen ja on haluton tekemään yksin linjauksia sopivasta tai sopimattomasta sisällöstä. Meta kuitenkin samalla vahvasti puolustaa suositusalgoritmien käyttöä alustan toiminnassa, eikä ajattele sen olevan lähtökohtaisesti ongelmallista. Meta kuitenkin näkee tarpeen ulkopuoliselle mielipiteelle, minkä vuoksi Meta on perustanut itsestään irrallisesti toimivan valvontalautakunnan, jonka puoleen kääntyä hankalammissa tapauksissa. Kaiken kaikkiaan muutoksia on näkyvissä, vaikka ne ovat toistaiseksi olleet melko pieniä. On kuitenkin odotettavissa, että näiden muutosten seuraukset uudelleenmäärittelevät sosiaalista mediaa tulevina vuosina.

Urheilun näkyminen tiedotusvälineissä on laajimmillaan suurten urheilutapahtumien, kuten kesä- ja talvi-olympialaisten tai muiden arvokisojen, aikana, ja joukkoviestimillä on edelleen vahva asema ihmisten puhuttelijana, kollektiivisen muistin päivittäjänä ja yhteisöjen itseymmärryksen rakentajana suurten urheilutapahtumien kaltaisissa keskitetyissä mediaspektaakkeleissa. Mediaspektaakkelien järjestämistä ohjailevat kaupalliset intressit, ja järjestäjät yrittävät saada omia kehyksiään läpi myös valtamediassa. Tämä tutkimus asettuu osaksi mediaurheilun tutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitetään, miten urheiluspektaakkelia kehystetään mediassa ja millaisiin ongelmiin lehdissä esiin nousevat kehykset kytkeytyvät. Erityisesti tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten spektaakkelia kehystetään kaupallisista intresseistä ja kisajärjestäjien toiveista poiketen. Spektaakkeli määritellään Guy Debordin määritelmää hyödyntäen. Tutkimuksen aineistona on kolmen brittiläislehden Dohan yleisurheilukisojen aikainen uutisointi 26.9.-6.10.2019. Lehdet ovat The Guardian, The Daily Telegraph ja Daily Mail. Aineistoksi kertyi yhteensä 118 artikkelia näistä lehdistä. Tutkimuksen menetelmä on kehysanalyysi. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä urheiluspektaakkelia kuvaavaa kehystä: luhistuneiden kulissien, taistelukentän, urheilukatastrofin ja toimivan teatterin kehys. Luhistuneiden kulissien kehyksessä urheiluspektaakkeli näyttäytyy näyttämönä, jonka kulissit ovat romahtaneet. Kehyksen perusongelma on kaikista löydetyistä kehyksistä yhteiskuntakriittisin. Taistelukentän kehyksessä urheiluspektaakkeli henkilöityy kisajärjestäjiin ja esiintyy sosiaalisena tilana, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen eri toimijoiden välillä. Urheilukatastrofin kehyksessä urheiluspektaakkeli on passiivinen ja häivytetty. Se näyttäytyy katastrofin kohteeksi joutuneena objektina. Toimivan teatterin kehyksessä urheiluspektaakkelin kuvaus oli perinteistä urheilujuhlaa lähellä olevaa tulos- ja tunnelmakuvausta. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusta median tavoista käsitellä urheiluspektaakkeleja sisällöissään. Toisaalta tuloksissa esille nousi myös vaihtoehtoisia ja tutkijoiden peräänkuuluttamia tapoja kehystää urheiluspektaakkelia.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan julkisuuden kulttuurista rakentumista helsinkiläisessä hiphop-yhteisössä. Tavoitteena on tunnistaa, eritellä ja analysoida erilaisia hiphopiin liittyviä kulttuurisia diskursseja sekä sitä, millä tavalla helsinkiläisen hiphop-yhteisön jäsenet käyttävät niitä rakentaessaan julkista keskustelua. Näiden tarkastelujen kautta tutkitaan myös sitä, millä tavoin helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostaman keskustelutilan voidaan nähdä toteuttavan julkisuuden funktioita. Hiphopilla tarkoitetaan 1970-luvun New Yorkissa syntynyttä kulttuuria, joka asettuu afroamerikkalaisten kulttuurihistorian jatkumoon. Nykyisin hiphop-kulttuuri nähdään eri tavoin lokalisoituneena globaalina kulttuurina, jonka ytimessä ovat yhteiskunnan marginaalien ja moniäänisyyden korostaminen sekä kohtaamisten ja subjektiivisten kokemusten vaaliminen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu rinnastamalla julkisuusteorioita kulttuurin käsitteeseen ja etsimällä käsitteiden väliltä yhtymäkohtia, joiden avulla on mahdollista havainnollistaa kulttuurin merkitystä julkisuuksien muodostumisessa. Eri teoriaperinteitä vertailemalla julkisuudesta piirtyy kuva kontekstisidonnaisena tilana, joka rakentuu aina uudelleen erilaisten toimijoiden, kulttuurien ja instituutioiden yhtymäkohdissa. Sekä julkisuus että kulttuuri käsitetään diskursiivisesti rakentuvina ja muokkautuvina sosiaalisina toimintoina. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta 75 ja 120 minuutin mittaisesta ryhmäkeskustelusta, joiden osallistujat ovat helsinkiläisiä hiphop-kulttuurin tekijöitä. Keskusteluiden fasilitoinnissa hyödynnettiin teemahaastattelurunkoa ja aktiivisen tutkimushaastattelun periaatteita. Aineistoa analysoidaan kulttuurisella diskurssianalyysilla (CuDA), joka menetelmänä keskittyy erilaisten kulttuurista kumpuavien merkitysten, tulkintojen ja olettamusten tarkasteluun. Analyysin perusteella aineistosta hahmottuu kuusi diskurssia: 1) Intersektionaalisuuden diskurssi korostaa identiteettien monipuolisuutta, niiden epätasa-arvoista asemaa yhteiskunnissa ja yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä moninaisten ilmiöiden summana. 2) Aidon sitoutumisen diskurssi kääntää katseen hiphopiin elämäntapana, voimavarana ja aktiivista opiskelua edellyttävänä kulttuurina. 3) Subjektiivisuuden ja kohtaamisen diskurssissa todellisuuden, tulkintojen ja merkitysten muodostuminen nähdään ainutlaatuisina kokemuksina, minkä vuoksi kohtaamista ja kohdatuksi tulemista vaalitaan. 4) Yhteisöllisyyden diskurssissa yhteisöllisyys korostuu arvokkaana, ja yhteisöllisyyttä tarkastellaan ja määritellään monenlaisista näkökulmista. 5) Tietoisen poikkeavuuden diskurssi korostaa hiphop-kulttuurin asemaa alakulttuurina ja resistanssina, ja lokalisoi hiphop-kulttuurin syntykontekstiin paikantuvia hegemonian vastustamisen diskursseja suomalaiseen ja helsinkiläiseen kontekstiin. 6) Vierailijuuden diskurssi puolestaan korostaa poikkeavuuden tai vastustuksen tietoisuutta; hiphop-kulttuuri ei ole keskustelijoiden itse luomaa, minkä vuoksi sen syntyjuuria ja syvimpiä arvoja on kunnioitettava. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön kontekstissa muodostuva julkisuus määrittyy vastajulkisuuden kaltaiseksi tilaksi, jossa erilaisten marginalisaation kokemusten ja yhteiskunnallisten positioiden reflektointi on keskeistä, monipuoliset keskustelun tavat sallitaan ja subjektiivisille kokemuksille ja merkitysten muuttuvuudelle annetaan paljon painoarvoa. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön sisäisen julkisuuden voidaan katsoa toteuttavan ennen kaikkea vastajulkisuuksille määriteltyä funktiota eli toimivan erilaisia toimijoita yhdistävänä kontekstina, joka fasilitoi yhteisesti tärkeäksi koettujen asioiden ja ilmiöiden artikulointia, mielipiteenmuodostusta, valtasuhteiden tarkastelua ja hegemonisten valtarakenteiden haastamista. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostama keskustelutila asettuu näin globaalin hiphop-kulttuurin jatkumoon ja toteuttaa monipuolisesti aiemmissa tutkimuksissa globaalille hiphopille määrittäviksi ominaisuuksiksi nimettyjä resistanssin ja marginalisaation artikuloinnin prosesseja.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sukupuolten väliseen tasa-arvotutkimukseen liittyvää uutisointia Helsingin Sanomissa 2000- luvulla. Tutkielman teoreettisena taustana toimii sukupuolten välisen tasa-arvotutkimuksen yleiset teemat sekä tutkimukseen perustuvan asiantuntijatiedon popularisoitumisen prosessit. Tutkimus on laadullinen ja rajattu koskemaan ainoastaan tutkimukseen pohjaavia journalistisia tekstejä sekä tekstejä, joissa haastatellaan tutkijoita. Analyysissä eritellään tasa-arvokeskustelua hallitsevia teemoja ja näkökulmia sekä mediakeskustelun ajallista kehitystä 2000-luvun aikana. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen tasa-arvotilannetta Suomessa, erittelen yleisiä tasa-arvotutkimuksen teemoja ja tuon esiin tutkijoiden esittämää kritiikkiä sukupuolten väliseen tasa-arvokeskusteluun liittyen. Tasa-arvon ymmärtäminen muodostuu kontekstisidonnaisesti ja siihen liittyy aina poliittista kamppailua (Kantola et al 2012, 9). Niinpä olen teoretisoinut myös poliittisen ilmapiirin muutosta äärioikeiston ja Perussuomalaisten kannatuksen nousun myötä, sillä konservatiivisen järjestäytymisen voidaan nähdä asettuvan vastakkain feministisen liikehdinnän kanssa (Kovátz 2018, 528). Teoreettisen viitekehyksen toisessa osassa määrittelen, miten asiantuntijuus muodostuu mediassa ja kuinka tiede- ja mediainstituution toimintatavat eroavat toisistaan ja vaikuttavat näin tutkitun tiedon leviämiseen suurelle yleisölle. Aineisto koostuu 78:sta artikkelista, jotka olen kerännyt Helsingin Sanomista vuosilta 2000-2019. Temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin viisi teemaa: talous ja työ, koulu ja akatemia, sukupuoliroolit, väkivalta sekä epätasa-arvo muissa ja muualla. Vuosituhannen alkupuolella tasa-arvokeskustelu keskittyy julkiseen elämänpiiriin: talous ja työ -teema hallitsee keskustelua, ja naisistuminen on keskustelun yleisin näkökulma. Vuoden 2010 taitteessa hallitsevaksi teemaksi nousee sukupuoliroolit ja näkökulmaksi miesten syrjäytyminen. Tasa-arvokeskustelu keskittyy yksityiseen elämänpiiriin, arkeen ja kotiin. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ja vuonna 2017 alkanut #MeToo-kampanja nostavat seksuaalisen väkivallan tasa-arvokeskustelun keskiöön ja osoittavat poliittisen ilmapiirin muuttuneen. Tutkielman tärkeimmät havainnot liittyvät kahteen keskustelua hallitsevaan näkökulmaan: naisistuminen ja miesten syrjäytyminen läpileikkaavat useita teemoja ja hallitsevat keskustelua ajallisesti koko 2000-luvun ajan. Lisäksi esiin nousee yksi uusi näkökulma, ilmasto, josta huolehtiminen näyttäytyy feminiinisenä hoivan muotona ja sukupuolittuneena toimintana. Aineistossa keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta keskittyy pitkälti ainoastaan miehiin ja naisiin. Tutkielman lopputulos on, että keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvotutkimuksesta lisääntyy huomattavasti 2000-luvun loppua kohden samalla kun tarkastelun kohde siirtyy julkisesta yksityisen piiriin ja naisistumisesta miesten syrjäytymiseen. Tutkielma tuottaa uutta tietoa mediassa käytävän tasa-arvokeskustelun teemoista Suomessa ja auttaa ymmärtämään, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

Tutkielmassa tarkastellaan strategista organisaatioviestintää media-alan työnantajajärjestöissä: sitä, miten viestintää suunnitellaan ja miten se yhdistyy organisaation tavoitteisiin sekä sitä, millaisia rooleja viestijät saavat. Tutkielman viitekehyksenä toimii organisaatioviestinnän teoria, strategisen viestinnän käsite sekä viestijöiden roolien tutkimus. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Millaista on viestinnän suunnitelmallisuus ja strategisuus toimintasuunnitelmien ja viestijöiden käsitysten kautta? ja 2) Millaisia rooleja viestintä saa työnantajajärjestöjen toimintasuunnitelmissa ja viestijöiden puheissa? Tutkielma on tapaustutkimus kuudesta media-alan työnantajajärjestöstä. Tutkielman aineistona oli kuusi toimintasuunnitelmaa sekä kuusi teemahaastattelua. Toimintasuunnitelmissa tarkasteltiin viestinnän rooleja ja viestinnän yhteyttä organisaation tavoitteisiin. Suunnitelmia analysoitiin sisällönanalyysin keinoin sekä havainnoimalla aineistoa että yhdistelemällä analyysiin teoriaa. Teemahaastatteluista tutkittiin viestijöiden rooleja sekä viestinnän suunnitelmallisuutta. Niitä analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimuksessa havaittiin, että viestintää suunnitellaan työnantajajärjestöissä hyvin vaihtelevasti. Suuressa osassa tutkittuja järjestöjä viestintää suunniteltiin heikosti ja hyvin yleisellä tasolla. Yhdessä järjestöistä viestintää suunniteltiin konkreettisemmin viestintäsuunnitelmien ja vuosikellon avulla. Viestintää toteutettiin ja suunniteltiin jonkin verran suhteessa organisaation tavoitteisiin, mutta usea viestijä koki, että suunnitelmallisuutta olisi voinut olla enemmän. Työ tuntui haastateltujen mielestä ennalta-arvaamattomalta ja reagoimiselta ennakoimisen ja suunnitelmallisuuden sijasta. Organisaation tavoitteet toimivat useimmiten ohjaavana periaatteena viestinnän toteuttamisen taustalla, mutta eivät aina. Viestijät saivat toimintasuunnitelmissa ja viestijöiden haastatteluissa viisi erilaista roolia, jotka eivät olleet toisiaan poissulkevia. Löydetyt roolit olivat tiedonvälittäjä, maineenrakentaja, tukija, luotaaja ja kehittäjä. Rooleista tiedonvälittäjän rooli nähtiin haastatteluissa usein viestintätyön perusmuotona ja se esiintyi paljon myös toimintasuunnitelmissa. Luotaaja ja kehittäjä olivat rooleja, joihin osuvia tehtäviä ei toimintasuunnitelmissa ollut, mutta haastatteluissa ne nousivat esille. Maineenrakentaja oli rooleista ainoa, jota ei noussut esille viitekehyksessä. Tutkimuksen tulokset eivät sellaisenaan tapaustutkimuksen luonteen vuoksi sovi sovellettavaksi suoraan muihin organisaatioihin. Ne antavat kuitenkin viitteitä siitä, kuinka viestintää suunnitellaan ja miten viestijät näkevät suunnitelmallisuuden. Teorian pohjalta voidaan sanoa, että erityisesti suunnitelmallisuus suhteessa organisaation tavoitteisiin olisi tärkeää ja auttaisi viestintää tukemaan organisaation toimintaa ja siten tuomaan enemmän hyötyä organisaatiolle. Tulokset osoittavat, että viestijöiden roolit ovat toistensa kanssa risteäviä erityisesti pienissä organisaatioissa, joissa viestintäresurssit ovat pienet. Nämä roolit ja niiden tehtävät olisi hyvä huomioida myös toimintaa suunnitellessa.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Politiikan ja viestinnän koulutusohjelma Opintosuunta: Viestintä Tekijä: Iitu Leinonen Työn nimi: Ongelmana hyvinvointi. Kehysanalyysi hyvinvointi-osaston teksteistä Helsingin Sanomissa. Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2022 Sivumäärä: 55 + 15 Avainsanat: hyvinvointi, kehysanalyysi, lifestyle-journalismi, sosiaalinen konstruktionismi, terveysviestintä, wellness Ohjaaja: Tuomo Mörä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: - Tiivistelmä: Pro gradu -tutkielmani perustuu hyvinvointi-käsitteen kompleksisuuden ja yhteiskunnalliseen merkittävyyden väliseen jännitteeseen. Sekä arjessa että julkisessa keskustelussa puhe hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä on yleistynyt parin viime vuosikymmenen aikana. Mediassa termin käyttö on yleistä, ja hyvinvointi-sateenvarjotermin alle liitetään mitä moninaisin joukko erilaisia aiheita ja esittämisen tapoja. Hyvinvointi voi kontekstista riippuen viitata yksilön, yhteisön tai yhteiskunnallisen tason hyvinvointiin. Hyvinvointi on politiikan, julkishallinnon, sosiaali- ja terveyspalveluiden ydinkäsite, jota käytetään kuin se olisi itsestäänselvyys, vaikka näissä konteksteissa tai tutkimuskentällä ei ole yksiselitteistä tapaa määritellä mitä sillä tarkoitetaan. Tutkielmassa tarkastelen hyvinvointi-käsitettä ja hyvinvoinnin kehystämisen tapaa Helsingin Sanomien verkkosivujen hyvinvointi-osastolta kerätyssä aineistossa. Viitekehys rakentuu hyvinvointi-käsitteen konstruktionistisen luonteen, terveysviestinnän tutkimusperinteen, kriittisten yhteiskuntateorioiden (Michel Foucault, Nikolas Rose) sekä lifestyle-journalismin tutkimuksen avulla. Aineisto koostuu teksteistä ajalta syyskuu-lokakuu 2021. Tekstit esittävät hyvinvointiin liittyvinä ongelmina sekä yksilön elämänpiiriin liittyviä asioita, kuten ongelmat perheessä, työpaikalla ja sosiaalisissa suhteissa, sekä yhteiskunnallisia, laajempia yhteisötason ilmiöitä, kuten ongelmat liittyen luokkayhteiskuntaan, huumepolitiikkaan tai sosiaalisen median käyttöön. Tutkimusmetodina on kehysanalyysi, jonka avulla hain tietoa hyvinvointiongelmien kehystämisen piirteistä. Analyysissa erottui kolme painottuvaa kehystä, jotka olen nimennyt itsehoidon kehykseksi, ilmiön kehykseksi sekä selviytymisen kehykseksi. Näistä kolmesta sekä itsehoidon että selviytymisen kehys asettuvat niin sanotun wellness-hyvinvoinnin eetokseen, jossa yksilö toimii ennakoivasti ja aktiivisesti hyvinvointivalintojen markkinoilla. Ilmiön kehyksessä yhteiskunnallisten rakenteiden piirteet ovat voimakkaammat, mutta yksilön kokemuksellinen hyvinvointi on silti tarkastelun keskiössä. Kehyksien elementeistä heijastuu yhteiskunnan uusliberalistinen kehityssuunta, jossa yksilön vastuu omasta hyvinvoinnistaan painottuu.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisia näkemyksiä ja käsityksiä alkuvaiheen startup-yritysten perustajilla on strategisen viestinnän roolista. Tutkielma paneutuu siihen, minkälaista viestintää alkuvaiheen yritykset tekevät ja nähdäänkö strategisella viestinnällä olevan rooli startup-yrityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Viestinnän alalla on keskusteltu aikaisemminkin strategisen viestinnän merkityksestä: viestintä ei ole vain “somettamista”, vaan yrityksen ydinfunktio, jolla on merkittävä rooli organisaation toiminnassa. Juuri siksi onkin mielenkiintoista selvittää, minkälaisena viestinnän rooli nähdään alkuvaiheen startup-yrityksissä ja minkälaista viestintää alkuvaiheen startup-yrityksissä tehdään – tiedostaen tai tiedostamatta. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii strategian ja strategisen viestinnän käsitteet. Strategian käsitettä lähestytään strategia käytäntönä-suuntauksen kautta, kun taas strategista viestintää tarkastellaan neljän teeman avulla: viestinnän tavoitteet, viestinnän suunnittelu, viestinnän mittaaminen ja viestinnän resurssit. Tutkimus pyrkii vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: 1) Minkälaisena strategisen viestinnän rooli nähdään alkuvaiheen startup-yrityksen toiminnassa? 2) Mistä alkuvaiheen startup-yrityksen viestintä rakentuu ja onko viestintä strategista? Tutkimuskysymyksiin vastataan aikaisemman tutkimuksen ja kerätyn aineiston perusteella. Tutkimusaineisto koostuu viiden suomalaisen alkuvaiheen startup-yrityksen perustajan haastattelusta. Aineisto kerättiin käyttäen puolistrukturoitua teemahaastattelua ja analyysimenetelmänä puolestaan laadullista sisällönanalyysia. Tutkimus osoittaa, että vaikka viestinnän roolilla nähdään olevan merkitystä yrityksille yleisellä tasolla, ei se kuitenkaan heijastu alkuvaiheen startup-yritysten toimintaan. Viestintä nähdään organisaation toimintojen väliinputoajana, jolla ei ole suoraa vaikutusta yrityksen menestykseen. Tutkimuksen perusteella kyse on pitkälti siitä, että viestinnän merkitystä ja potentiaalia ei täysin ymmärretä ja siksi sitä ei tehdä strategisesti. Strategisuuden puutteen myötä viestinnän rooli jää epämääräiseksi eikä sen hyödyt koko organisaatiolle ja sen toiminnalle konkretisoidu. Viestinnän rooli nähdään alisteisena muille organisaation toiminnoille, eikä sillä nähty olevan painoarvoa alkuvaiheen yrityksen menestymisen kannalta. Tutkimus tuo osaltaan lisäymmärrystä siihen, millaisena viestinnän rooli nähdään alkuvaiheen startup-yrityksissä. Tutkimus osoittaa, että viestinnän pienen roolin ja strategisuuden puutteen nähtiin piilevään startup-yritykselle tyypillisissä pienissä resursseissa. Tutkimuksen perusteella viestintäosaamisen kasvattaminen yrityksen sisälle jo alkuvaiheessa olisi kannattavaa, sillä parhaimmillaan strateginen viestintä on yritykselle voimavara ja kilpailuetu, jonka vaikutus näkyy läpi organisaation ja nostaa yrityksen haluttavuutta niin potentiaalisten asiakkaiden, sijoittajien kuin työntekijöidenkin silmissä.