Browsing by study line "Obligationsrätt"

Tutkielmassa tarkastellaan kuluttajaluottosopimuksia kuluttajaluottosääntelyn tavoitteiden, sopimusehtojen kohtuullistamisen ja sääntelyn tosiasiallisen toteutumisen näkökulmasta. Kuluttajaluottosääntelyn tavoitteet liittyvät ylivelkaantumisen estämiseen ja velkaongelmista aiheutuvien haittavaikutusten vähentämiseen. Tutkielmassa havaitaan, että ylivelkaantumisella on laajoja koko yhteiskuntaan vaikuttavia seurannaisvaikutuksia. Viime kädessä ylivelkaantumisen estämisen voidaan nähdä olevan yhteydessä perusoikeuksien toteutumiseen, jos velkaongelmat vievät velalliselta mahdollisuuden elää ihmisarvoista elämää. Kuluttajaluottosääntelyn useista uudistuksista huolimatta kuluttajaluottoihin liittyvät haitalliset seurannaisvaikutukset, kuten maksuhäiriöisten henkilöiden määrä tai ylivelkaantuminen, eivät ole vähentyneet. Kuluttajaluotonantotoiminta on nopeasti muuttuva ala, joten lainsäädäntö ei pysy alan jatkuvien muutosten perässä. Lainsäädännöllä voi olla vaikea ennakolta puuttua kuluttajaluottoihin liittyviin ajankohtaisiin ongelmakohtiin. Tutkielmassa tuodaankin ilmi, että sovittelusäännösten hyödyntäminen voisi tuoda joustavuutta kuluttajaluottosopimusten ongelmakohtiin puuttumisessa. Tutkielmassa selvitetään kuluttajaluottosopimusten kohtuuttomien sopimusehtojen sovitteluedellytyksiä sekä sopimusehtodirektiivin 93/13/ETY että kuluttajansuojalain (38/1978) 4 luvun sovittelusäännösten kannalta ja käydään läpi kuluttajansuojalain sovittelusäännösten ja sopimusehtodirektiivin eroavaisuuksia. Keskeinen havainto on, että sopimusehtojen sovittelu on yksinkertaisempaa ja joustavampaa kansallisten säännösten perusteella, koska sopimusehtodirektiivin soveltamisalan kapeus ja teknisyys vaikeuttavat sen soveltamista. Kuluttajansuojan tosiasiallisen toteutumisen näkökulmasta sopimusehtodirektiivi kuitenkin menee kansallista sääntelyä pidemmälle, sillä direktiivin soveltuessa sopimusehtojen kohtuuttomuus on arvioitava viran puolesta. Tutkielmassa tutkitaankin myös sitä, voivatko kuluttajaluottosääntely ja sen tavoitteet toteutua summaarisessa menettelyssä, kun vastaaja pysyy passiivisena. Selvästi pakottavan lainsäädännön vastaiset vaatimukset voidaan hylätä viran puolesta oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 5:6.2:n tai 5:13.1:n mukaisina selvästi perusteettomina vaatimuksina. Jos säännös tai sen soveltamistilanne eivät ole riittävän selkeitä, vaatimusten hylkääminen selvästi perusteettomina ei ole mahdollista, ja tuomioistuimen mahdollisuus toimia viran puolesta on vähäistä. Näin ollen sopimusehtodirektiivin ulkopuolisissa tapauksissa sopimusehtojen kohtuullisuutta ei voida arvioida viran puolesta. Kuluttajaluottovelallisten korostuneen heikon aseman vuoksi tuomioistuimen viran puolesta toimimisella on keskeinen merkitys sen suhteen, toteutuvatko kuluttajaluottosääntely ja sille asetetut tavoitteet tosiasiassa vai eivät.

Avhandlingen behandlar förhållandet mellan främst belöningsbaserad gräsrotsfinansiering och penninginsamling och de problem som uppstår i tolkningen av penninginsamlingslagen i förhållande till sådan verksamhet som avses utgöra handel men i praxis ibland har ansetts utgöra penninginsamling. Denna tolkning har en negativ inverkan på gräsrotsfinansiering och övriga former av sådan handel som förekommer på internet och som även till sina egenskaper kan placeras i den omfattande gråa zonen mellan penninginsamling och handel. Som forskningsmetod används huvudsakligen den rättsdogmatiska metoden. Argumentationen i avhandlingen stöds även av en internationell jämförelse av penninginsamlingslagstiftning i flera länder i Norden, övriga Västeuropa och Nordamerika. Dessutom innehåller avhandlingen en rättsekonomisk analys som stöd för argumentationen, där den ekonomiska effektiviteten i den nuvarande penninginsamlingslagen samt några alternativa förslag på penninginsamlingslagstiftning avvägs. Eftersom gräsrotsfinansiering är ett rätt så nytt fenomen förutsätts det att den formen av näringsverksamhet behandlas omfattande i avhandlingen. Även penninginsamlingslagen behandlas till tillämpliga delar omfattande för att konflikten mellan dessa områden effektivt ska kunna analyseras. Detta belyses även med flera praktiska exempel som lyfter fram olika synpunkter och praktiska problem i gränsdragningen mellan handel och penninginsamling. Avhandlingen begrundar vilka de mest centrala problemen i den nuvarande penninginsamlingslagen är ur en synvinkel av gräsrotsfinansiering och annan liknande näringsverksamhet och överväger hur lagen borde ändras så att den ännu tar i beaktan allmännyttiga samfund i den tredje sektorn, för vilka möjligheten att effektivt samla in pengar är en kritisk förutsättning. Avhandlingen presenterar slutligen två alternativa lösningar på hur penninginsamling kunde regleras i Finland. I det första, huvudsakliga förslaget skulle man i Finland omforma penninginsamlingssystemet enligt en modell av de övriga Nordiska länderna där penninginsamling är tillåtet för alla men allmännyttiga föreningar stöds i sin verksamhet genom rätten att använda så kallade insamlingssymboler, i form av etablerade insamlingskonton, logosymboler och certifikat. Ändringen skulle även innebära en övergång från ett system baserat på tillståndsansökan till ett system baserat på anmälan och utnyttjandet av självreglering på marknaden. Det sekundära alternativa förslaget för en ny penninginsamlingslagstiftning skulle däremot inte nödvändigtvis göra en omfattande ändring av lagen men nog göra en tydlig förändring i hur lagen tolkas då det kommer till gränsdragningen mellan handel och penninginsamling. Enligt förslaget skulle all form av verksamhet där man erbjuder en motprestation mot betalning per definition aldrig utgöra penninginsamling. Bägge alternativen skulle i praktiken tillintetgöra den gråa zonen mellan handel och penninginsamling och bättre möjliggöra gräsrotsfinansiering och annan näringsverksamhet.

Koronaviruspandemian aikana yritykset ovat kärsineet muun muassa alihankintaketjun ongelmista, tuotepuutteista, matkustusrajoituksista, viranomaisten asettamista muista rajoituksista sekä työntekijöiden sairastumisista ja karanteeneista. Vaikeutuneet ja estyneet suoritukset ovat nostaneet ylivoimaista estettä ja force majeurea koskevat kysymykset ajankohtaiseksi. Sopimuksen osapuolilla on lähtökohtaisesti vahva velvollisuus täyttää sopimusvelvoitteensa vaikeuksista tai taloudellisesta kannattamattomuudesta huolimatta. Poikkeuksena tähän vahvaan pääsääntöön ovat tilanteet, joissa sopimuksen täyttämiseen liittyneet olosuhteet ovat muuttuneet olennaisesti. Tällöin velvoitteisiin voi vaikuttaa ylivoimaista estettä koskeva oppi tai edellytysoppi taikka sopimusta saatetaan sovitella. Tutkielmassa keskitytään selvittämään sitä, miten elinkeinonharjoittajien välisen liikesopimuksen force majeure -lauseketta tulisi tulkita. Vaikka ylivoimaista estettä koskevaa oppia voidaan pitää sopimusoikeudellisena yleisenä periaatteena, sopimuksen sisältävät usein tarkempia ylivoimaista estettä tai force majeurea koskevia ehtoja. Ehdot ovat sisällöltään erittäin vaihtelevia. Tutkielman tärkeimpänä suomalaisena lähteenä toimii kauppalaki, joka sisältää sekä ylivoimaista estettä ja liikavaikeutta (KL 23 §) sekä kontrollivastuuta (KL 27 §) koskevat säännökset. Vertailua tehdään kauppalain sekä kansainvälisten instrumenttien välillä. Tutkielmassa käytettävät kansainväliset lähteet ovat CISG (YK:n yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista), UPICC (UNIDROIT Principles of International Commercial Contracts), PECL (Principles of European Contract Law) ja DCFR (Draft Common Frame of Reference). Vertailulle on annettava merkitystä tutkielmassa havaitun Suomen oikeustilan ja sopimuksista ilmenevien ehtojen välillä olevan eron sekä termien käyttöön liittyvän epäselvyyden perusteella. Periaatekokoelmat voivat vaikuttaa tulkinnan ja argumentaation tukena, vaikka osapuolet eivät olisi sopimuksessaan viitanneet niihin. Kauppalaki ja osa oikeuskirjallisuudesta lähtee liikkeelle siitä, että ylivoimainen este vapauttaa osapuolen luontoissuoritusvelvollisuudesta. Joissain tapauksissa myös termiä force majeure on käytetty näissä yhteyksissä. Kansainvälisesti force majeure on kuitenkin lähempänä vahingonkorvausvelvollisuudesta vapautumista KL 27 §:n mukaisen kontrollivastuun perusteella, kuitenkin ilman jakoa välittömiin ja välillisiin vahinkoihin. Kun liikesopimusten force majeure -lausekkeet ovat lähempänä kansainvälistä oppia, on ero otettava huomioon myös niiden tulkinnassa. Force majeure -lausekkeisiin liittyy mainitun eron lisäksi muita tulkinnassa ja lausekkeiden laadinnassa huomioitavia seikkoja. Lausekkeet ovat luonteeltaan vastuunrajoitusehtoja, joten niiden tulkinta on suppeaa. Ne tulevat usein sopimuksen osaksi vakio- tai boilerplate-ehtojen kautta eikä niistä näin ollen neuvotella yksityiskohtaisesti. Osapuolten tahdosta kertovan materiaalin määrä on yleensä vähäistä. Tällöin riskinjakotulkinnan ja ulkopuolisten lähteiden merkitys on suuri. Osapuolten tulisi ainakin alun perin ehtoa laatiessaan kiinnittää riittävästi huomiota ehdon muotoiluun niin, että sen tarkoitus on riittävän selkeä.

Kilpailuoikeus jakautuu kilpailuoikeuden julkis- ja yksityisoikeudelliseen täytäntöönpanoon. Julkisoikeudellisella täytäntöönpanolla tarkoitetaan hallinnollista prosessia, jossa kilpailunrikkomukseen syyllistyneelle voidaan määrätä seuraamusmaksu. Yksityisoikeudellisessa täytäntöönpanossa on kyse siviilioikeudellisesta prosessista, jossa kilpailunrikkomukseen syyllistynyt voidaan tuomita kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen. Tutkielma käsittelee kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausvastuun kohdentamista liiketoimintakaupassa liiketoiminnan luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä. Tarkastelun kohteena on liiketoiminnan luovutuksensaajan vastuu suhteessa vahingonkärsijään ja toisaalta taas suhteessa myyjään. Kilpailuoikeudellinen vastuu jakautuu kilpailuoikeuden julkis- ja yksityisoikeudellisessa täytäntöönpanossa eri tavalla. Lähtökohtaisesti henkilökohtaisen vastuun periaatteen mukaan julkisoikeudellisessa täytäntöönpanossa kilpailuoikeudellisessa vastuussa on kilpailunrikkomukseen syyllistynyt taho erilaisista hallinnossa tapahtuneista muutoksista ja omistuksenvaihto- tai muista vastaavista tilanteista huolimatta. Kilpailulaki kuitenkin mahdollistaa liiketoiminnan luovutuksensaajan kilpailuoikeudellisen vastuun taloudellisen seuraannon nojalla tietyin edellytyksin. Tällöin vastuuseen voi joutua kilpailunrikkomukseen tosiasiallisesti syyllistymätön taho, eli liiketoiminnan myyjän sijaan liiketoiminnan ostaja. Kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetussa laissa ei säädetä taloudellisesta seuraannosta. Pääsäännön mukaan vastuussa on se taho, joka kilpailunrikkomukseen on syyllistynyt. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa 2019:90 vastuu on kohdennettu taloudellisen seuraannon nojalla liiketoiminnan luovutuksensaajaan. Ratkaisun taustalla on Euroopan Unionin tuomioistuimen antama ennakkoratkaisu, jonka mukaan kansallisesta oikeudesta huolimatta kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausvastuu voidaan kohdentaa myös liiketoiminnan luovutuksensaajaan tiettyjen edellytysten vallitessa. Ennakkoratkaisun mukaan vastuun kohdentamista on arvioitava samoilla perusteilla, joilla vastuu seuraamusmaksusta määräytyy unionin vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan kilpailuoikeuden julkisoikeudellisessa täytäntöönpanossa. Tutkielmassa tarkastellaan niitä perusteita, joiden nojalla kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausvastuu voidaan kohdentaa taloudellisen seuraannon periaatteen nojalla liiketoiminnan luovutuksensaajaan. Arvioinnissa lähdetään sekä unionin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraamusmaksun määräytymisestä että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 2009:83 esitetyistä perusteista. Tarkastelussa merkityksellistä on yrityksen käsitteen laaja tulkinta ja taloudellisen jatkuvuuden arviointi liiketoiminnan luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä. Tutkielmassa esitetään kootusti arviointikriteerit, joiden nojalla liiketoiminnan luovutuksensaaja voidaan asettaa kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen. Taloudellinen seuraanto mahdollistaa sen, että vahingonkärsijän oikeus korvaukseen toteutuu tilanteessa, jossa liiketoiminnan luovuttajaa ei ole enää olemassa tai se on tosiasiallisesti kyvytön suoriutumaan vahingonkorvauksesta esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi. Huolimatta vahingonkärsijän suojantarpeesta taloudellisen seuraannon soveltaminen voi näyttäytyä epäoikeudenmukaisena liiketoiminnan luovutuksensaajan näkökulmasta kyseisen tahon joutuessa korvausvelvolliseksi, vaikka se ei tosiasiassa olisi syyllistynyt kilpailunrikkomukseen. Toisaalta on erotettava tilanne, jossa liiketoiminnan luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat yksissä tuumin pyrkineet kiertämään kilpailuoikeudellista vastuuta yhtiöoikeudellisilla järjestelyillä. Liiketoiminnan luovutuksensaajan riski joutua kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen johtaa siihen, että kyseisen tahon tulee varautua vastuun realisoitumiseen ja suorittaa ostettavan liiketoiminnan tarkastaminen yhä perusteellisemmin. Vastuuriski on syytä huomioida liiketoiminnan luovuttajan ja luovutuksensaajan välisessä sopimussuhteessa erilaisin sopimusmekanismein. Luovutuksensaajan tulee varautua siihen, että sopimusoikeudelliset keinot vaikuttavat lähtökohtaisesti ainoastaan myyjän ja ostajan välisessä suhteessa. Ne eivät ole toteutettavissa myöskään tilanteissa, joissa myyjä ei ole enää olemassa tai se on tosiasiallisesti kyvytön suoriutumaan korvauksesta.

Tutkielma käsittelee 50/50 -osuuksin omistettujen osakeyhtiömuotoisten joint venture -hankkeiden hallinnollisia umpikujatilanteita sekä niiden mahdollisia sekä lakisääteisiä̈ että sopimusoikeudellisia ratkaisuvaihtoehtoja. Kahden osakkeenomistajan tasaomisteisten yhtiöiden päätöksenteon haasteena on, että̈ mikäli lain tai yhtiöjärjestyksen edellyttämää enemmistöä̈ ei saada kasaan, yhtiön hallinto voi ajautua lukkoon. Osapuolten välinen konflikti voi eskaloitua niin, ettei osakkeenomistajien välisen yhteistoiminnalle ole jatkossa enää edellytyksiä. Osakeyhtiölaki (624/2006) ei tarjoa riittävää ratkaisua tällaiseen tilanteeseen, koska lakisääteiset ratkaisut eivät ongelmitta sovellu kahden tasaomisteisen osakkeenomistajan osakeyhtiöön. Näin ollen, esimerkiksi osakkeenomistajien konfliktitilanteisiin liittyvistä lunastusoikeuksista ja -velvollisuuksista on sovittava erikseen. Muussa tapauksessa on riski, että osakkeenomistaja jää tahtomattaan jumiin yhtiöön tai että yhtiön liiketoiminta joudutaan lopettamaan ennenaikaisesti. Tällaisten tilanteiden varalta osakassopimukseen voidaan ottaa niin kutsuttuja deadlock-lausekkeita. Nämä lausekkeet ovat peräisin angloamerikkalaisesta sopimuskäytännöstä ja niiden käyttö on myöhemmin omaksuttu myös Manner-Euroopassa. Lausekkeita on erityyppisiä, mutta ne tyypillisesti sisältävät ehtoja, jotka joko oikeuttavat tai velvoittavat toisen osakkeenomistajan lunastamaan toisen osakkeenomistajan osakkeet sopimuksessa tarkemmin määritellyn hinnan määräytymismekanismin mukaisella lunastushinnalla. Koska osakkeiden lunastaminen on lähtökohtaisesti ankara seuraamus, tällaisten lausekkeiden ja erityisesti niiden sisältämien hinnan määräytymismekanismien potentiaalinen kohtuuttomuus tulee ottaa huomioon ennen lausekkeiden implementoimista suomalaiseen osakassopimukseen. Tutkielmassa otetaan kantaa, millaisissa tilanteissa tällaiset lausekkeet ovat kohtuuttomia ja soviteltavissa oikeustoimilain (228/1929) 36 §:n mukaan. Lisäksi tutkielmassa esitellään muissa maissa esiintyviä osakeyhtiöoikeudellisia sääntelyratkaisuja hallinnollisiin umpikujatilanteisiin liittyen sekä erityisesti tällaisiin tilanteisiin soveltuvia lunastusmahdollisuuksia ja pohditaan sitä, tulisiko lunastussääntelyämme kehittää.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella maaperän saastumista virheenä. Aiheessa yhdistyvät ympäristövastuuseen kytkeytyvä maaperän suojelu ja siihen liittyvät varallisuusoikeudelliset kysymykset. Aihe on merkityksellinen, koska sopimusperusteinen korvausvastuu on ympäristövahinkolaissa rajattu sen soveltamisalan ulkopuolelle, minkä vuoksi myös saastuneeseen maaperään liittyvien virheiden korvausvastuun määrittymiselle ei ole selkeitä sääntöjä. Yleensä maaperän saastumiseen liittyvään korvausvastuuseen sovelletaan ympäristövahinkolakia, mutta jos korvausvastuu liittyy sopimussuhteeseen ei ympäristövahinkolaki sovellu rajoittavan soveltamisalasäännöksen vuoksi. Maaperän saastumiseen liittyvät sopimussuhteessa tapahtuvat virhetilanteet ovat ympäristövahinkolain rajoittavan soveltamisalasäännöksen vuoksi lainsäädännöllisesti harmaalla alueella, eikä lainsäätäjä ole ottanut asiaan kantaa lainvalmisteluaineistoissakaan. Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, millaisissa tilanteissa korvausvastuu ympäristövahingosta voisi syntyä sopimuksen perusteella. Lisäksi selvitetään, mikä on sopimukseen perustuvan korvausvastuun ja ympäristövahinkolain suhde tämänhetkisen oikeustilan perusteella. Aihetta tarkastellaan myös oikeusvertailun kautta tarkastelemalla, miten korvausvastuu ympäristövahingoissa sopimustilanteissa on toteutettu muiden maiden oikeusjärjestelmissä, etenkin muissa Pohjoismaissa. Lopuksi otetaan vielä kantaa siihen, selkeyttäisikö tarkempi sääntely ja vastuiden jako maaperän saastumiseen liittyvien virheiden oikeustilaa.

Private equity contracting has always been an area of corporate contracting well hidden from the snooping eyes of the outside world, and largely overlooked by legal scholars compared to other areas of corporate law. The participants of private equity are some of the most sophisticated and resourceful when it comes to financial innovation and executing transactions. This would lead one to believe that the contracting taking place within private equity is characterized by unrivaled efficiency. This is, however, not the case, and the process is seemingly riddled with inefficiencies and risks for both investors and investment managers. A prime example, and the main focus of this thesis, are side letters – ancillary agreements whereby investors negotiate with investment managers for individual benefits deviating from the general terms granted to all investors in the constitutional agreements of a private equity fund. This thesis sets out to examine the phenomena of side letters in private equity funds in more detail. In doing so, this thesis aims to demonstrate what exactly side letters are, the current nature and extent of their risks and inefficiencies, the contributing factors behind their inception and evolution into what they are today, as well as provide some alternatives for correcting the current market practices. In addition to examining the legal framework and general contract law principles applicable to side letters in the U.S. and the EU, with some specific viewpoints from the Nordic and Finnish jurisdictions, the thesis analyses side letters from the perspective of some modern theories on contracting, rather than contract law. The main ones utilized here are Proactive Law, Contract Modularity and Transaction Cost Economics. Apart from a strict legal dogmatic study, this thesis takes a more practical approach by not only assessing whether side letters can, but also whether and to what extent they should, be used to achieve the goal they set out to do. Side letters are surprisingly unique contracts, with their structure and position within a private equity deal exhibiting a form of complexity that at times creates ambiguities as to their validity, both in terms of individual terms and the side letter as a whole. Their status as modular and ancillary agreements risks resulting in uncertainties as to their interpretation or binding force. The bigger problem, perhaps, lies with the inefficiencies they create in terms of additional costs, time and resources spent to negotiate and uphold them. Together, these aspects make one question the reason behind such a seemingly problematic practice taking root in the first place. The reason behind the current practice seems to be a set of misaligned incentives for investors and investment managers alike, upholding the current market practice despite going against the best interest of both parties and the market overall. As it turns out, the specific governance structure within private equity funds creates the perfect breeding ground for the parties to contract inefficiently. The current market environment has long been tilted towards investment managers, which has given rise to several incentives for them to uphold the status quo. Additionally, as shown in the thesis, investors are likewise subject to problematic incentives upholding the current practice. Investors collectively also currently have a hard time taking any meaningful action in correcting the unfavorable environment, due to the existence of the prisoner’s dilemma deterring them from utilizing their collective power to enact change. The thesis encourages investment managers and investors to review their own practices, look past the misaligned incentives and take action in correcting the market environment in favor of the whole industry. This can be achieved by, for example, shortening and simplifying side letters, and transferring much of their current content to the rest of a private equity fund’s constitutional documents, as well as developing sound reporting and disclosure practices. The thesis also makes the case as to why a successful implementation of efficient contracting processes can create competitive advantages for the first movers adopting the various suggestions and strategies presented herein.

Ohjelmistojen merkitys liiketoiminnassa on korostunut, kun kaikkia yrityksen keskeisiä toimintoja saatetaan hallita ohjelmistolla. Ohjelmistotoimitus saatetaan toteuttaa esimerkiksi asiakaskohtaisen ohjelmiston kokonaisluovutuksena, valmisohjelmiston lisensointisopimuksella tai software as a service -mallisena palvelutoimituksena. Ohjelmistojen yleisyydestä ja tärkeydestä huolimatta ohjelmistoja ei ole säännelty erityislainsäädännöllä eikä ohjelmistojen sopimusoikeudellisesta luonteesta ole kehittynyt oikeuskäytäntöä. Samalla kuitenkin ohjelmistojen ominaispiirteistä johtuu, että täydellisen toimivaa ja virheetöntä ohjelmistoa on käytännössä mahdoton tuottaa. Ohjelmistot aiheuttavat monenlaisia perustavaa laatua olevia oikeudellisia kysymyksiä. Ei ole esimerkiksi täysin selvää, tuleeko ohjelmistoja kohdella tavaroina vai palveluina, mikä tarkalleen ottaen on sopimuksen kohde eri ohjelmistotoimituksissa, mikä sääntely on merkityksellistä ohjelmistosopimuksissa tai milloin ohjelmistotoimituksessa voidaan katsoa olevan virhe. Arviointia ei helpota se, että ohjelmistosopimusten erityispiirteisiin voidaan lukea alan jatkuva muutos, tuotteen abstrakti luonne ja toimitusten verkostomainen luonne. Tästä huolimatta ohjelmistojen hankinnat joko räätälöityinä ohjelmistoratkaisuina tai ohjelmistolisensseinä voivat olla tilaajalle huomattava taloudellinen panostus. Tutkielmassa tarkastellaan yritysten välisiä kotimaisia ohjelmistotoimituksia ja sitä, miten ohjelmiston toimitustapa vaikuttaa ohjelmistotoimittajan sopimukselliseen vastuuseen, kun toimitus on virheellinen. Tutkielmassa vertaillaan erilaisten ohjelmiston toimitustapojen oikeudellista luonnetta, toimittaja sopimusoikeudellisia velvoitteita ja mahdollisesta suoritusvirheestä koituvia vastuutilanteita. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan, minkälaista ja mitä sääntelyä eri ohjelmistojen toimitustapoihin kohdistuu. Sopimuksen ulkoisen sääntelyn tunnistaminen on tärkeää, jotta sopimusta voidaan tarvittaessa tulkita ja täydentää sopimuksen ulkoisilla normeilla oikeaoppisesti. Kolmanneksi tarkastellaan ohjelmistotoimittajan sopimusvastuuta silloin, kun ohjelmistotoimituksessa ilmenee jokin suoritushäiriö esimerkiksi toimituksen viivästymisen tai puutteellisuuden tilanteessa. Tutkielmassa tarkastellaan myös, mitkä keskeiset seikat vaikuttavat ohjelmistotoimittajan vastuun arvioimiseen.

Kuluttajaluottojen sääntelyä on uudistettu useita kertoja viimeisen viidentoista vuoden aikana. Keskeisenä syynä sääntelyuudistusten taustalla on ollut vuonna 2005 Suomeen syntyneet pikaluottomarkkinat. Pikaluottojen nopea saatavuus sekä korkeat kustannukset aiheuttivat harkitsematonta lainanottoa ja ylivelkaantumista, mikä saattoi pahimmillaan johtaa pikavippikierteeseen. Pikaluotoista aiheutuvien ongelmien vähentämiseksi kuluttajaluottolainsäädäntöä on muutettu jatkuvasti tiukempaan suuntaan, ja erityisesti vuonna 2013 säädetyn hintakaton voidaan nähdä muuttaneen pikaluottomarkkinoita merkittävästi. Tutkielman tavoitteena on tarkastella kuluttajaluottojen sääntelyn tarkoituksenmukaisuutta taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta, ja tarkastelun keskiössä ovat pikaluottomarkkinat. Perinteisesti sopimusvapauden rajoittamisen, ja erityisesti hintasääntelyn, on taloustieteessä nähty vähentävän yhteiskunnallista hyvinvointia. Kuluttajamarkkinoiden ongelmien katsotaan usein aiheutuvan informaation epätasapainosta tai puutteellisesta kilpailusta, ja näitä markkinahäiriöitä pyritään korjaamaan erilaisilla tiedonantovelvollisuuksilla ja kilpailun turvaamisella. Pikaluottomarkkinoilla ongelmia aiheuttaa kuitenkin myös kuluttajien epärationaalinen toiminta, jota voidaan kuvata myös käsitteellä psykologinen markkinahäiriö. Kuluttajien epärationaalisuus ilmenee ennen kaikkea heikkona taloudellisena lukutaitona sekä lainanoton impulsiivisuutena. Epärationaalisen lainanoton voidaan nähdä aiheuttavan taloudellista tehottomuutta ainakin kahdella tavalla: 1) Harkitsematon luotonotto lisää ylivelkaantumista ja sen myötä aiheuttaa yhteiskunnalle haitallisia ulkoisvaikutuksia. 2) Luottotuotteiden puutteellinen vertailu vähentää luotonantajien insentiiviä kilpailuun, mikä puolestaan nostaa luottojen hintoja. Sopimusvapauden rajoittamisen voidaan siten katsoa olevan tarkoituksenmukaista ylivelkaantumisen vähentämiseksi, sillä kuluttajan päätöksentekokykyyn nojaavat keinot ovat riittämättömiä johtuen kuluttajien korostetusta epärationaalisuudesta pikaluottomarkkinoilla. Kuluttajan päätöksentekoharkintaa tukevat keinot sekä niiden kehittäminen ovat kuitenkin myös tärkeitä, sillä harkitumman luotonoton voidaan arvioida jossain määrin tehostavan kilpailua kuluttajaluottomarkkinoilla.

It is general industry practice to attach penalty and liquidated damages clauses to, for example, construction and supply contracts as well as non-compete clauses and confidentiality or non-disclosure agreements. The subject matter of this research project is the use and treatment of such penalty and liquidated damages clauses under Finnish and English laws. Contract terms constituting penalty and liquidated damages clauses are generally enforceable under Finnish law, while English law distinguishes between unenforceable penalty clauses and enforceable liquidated damages clauses. Therefore, the objective of this research project is to, through an examination and comparison of the subject matter, rethink penalty and liquidated damages clauses by looking past the enforceable/unenforceable divide, as it may not be as explicit as seems. Three points are made regarding the acute practical relevance of the subject matter: pervasiveness; balancing of interests in contractual relationships; and, not least, legal certainty. This research project contains seven chapters. Each chapter is built upon the discussion in the preceding chapters, rendering the structure both logical and methodologically viable. Chapter 1 introduces the subject matter, objectives and rationales for the carrying out of this research project as is. Chapter 2 describes, in brief, the methodological choices made over the course of this research project. The first substantive chapter, Chapter 3, presents the legal nature, functions and classification of penalty and liquidated damages clauses to facilitate their examination and comparison. Chapters 4 and 5 examine the use and treatment of penalty and liquidated damages clauses under Finnish and English laws respectively. Chapter 6 compares the use and treatment of such clauses under both approaches through an attempt to, if not answer, at least review each of the research questions set out in Chapter 1. Chapter 7 concludes. Functional comparative law methodology was chosen for the examination and comparison of the subject matter because of interest are particularly the prevailing solutions to the balancing of interests in contractual relationships, an exercise that arises when judges engage in the interpretation of contract terms. Such exercise entails, for example, the weighing of pacta sunt servanda and the principles of individual autonomy and freedom of contract against weaker party protection. Therefore, on one hand, the Finnish and English law approaches each recognize the intention of the parties to a contract as the starting point for the interpretation of contract terms. On the other hand, both approaches have in place a legal rule or practice that ensures weaker party protection. Under Finnish law, penalty and liquidated damages clauses are subject to review by judges under the adjustment mechanism set out in section 36 of the Finnish Contracts Act, while under English law, the same is possible under the penalty rule.