Browsing by study line "Politiikka ja organisaatiot"

Feministinen ulkopolitiikkaa on niin tutkimuksen kuin myös käytännönkin osalta verrattain uusi ilmiö, joka nousi yleiseen tietoisuuteen vuonna 2014 kun Ruotsi julisti harjoittavansa feminististä ulkopolitiikkaa. Sittemmin useat maat, kuten Kanada, Meksiko, Ranska, Luxembourg ja Saksa, ovat seuranneet Ruotsin jalanjäljissä. Suomessakin aiheesta on keskusteltu ahkerasti, ja muun muassa Tuula Haatainen ja Eva Biaudet ovat peräänkuuluttaneet feministisen ulkopolitiikan kirjaamista hallitusohjelmaan. Suomi ei kuitenkaan ole virallisesti julistanut harjoittavan feminististä ulkopolitiikkaa. Marinin hallituksen ministereistä Maria Ohisalo ja Pekka Haavisto ovat kuitenkin ilmaisseet Suomen jo monelta osin harjoittavan feminististä ulkopolitiikkaa. Tutkielmassa tarkastelen Suomen ulkopolitiikkaa feministisen ulkopolitiikan näkökulmasta. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään selvittämään feministisen ulkopolitiikan lähtökohtia, sen määritelmää sekä ominaispiirteitä, jotka toimivat analyysin pohjana. Analysoimalla Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa vuodelta 2020 teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, tutkielmani vastaa kysymykseen siitä, millaisia feministisen ulkopolitiikan piirteitä Suomen ulkopolitiikassa ilmenee. Aineistoa käsitellään kokonaisuutena, etsien myös mahdollisia ristiriitoja tai puutteita feministisen ulkopolitiikan osalta. Tutkielman tulokset osoittavat, että Suomen ulkopolitiikassa ilmenee useita feministisen ulkopolitiikan ominaispiirteitä mutta se, miten vahvasti piirteet ilmenevät, tai miten kattavasti ne on huomioitu, vaihtelee suuresti. Selkeimmät ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ilmenevät feministisen ulkopolitiikan ominaispiirteet ovat oikeusperustaisuus, rauhanomaisuus sekä laaja turvallisuuskäsitys. Suurin puute selonteossa feministisen ulkopolitiikan näkökulmasta taas on intersektionaalisuuden puuttuminen, mikä osaltaan vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia Suomen ulkopolitiikan feminismin tilasta.

Millaisia politiikan uutisten kuluttajia nuoret aikuiset ovat? Mitkä tekijät motivoivat heitä politiikan uutisten kuluttamiseen? Entä mitkä ovat demotivoivia eli motivaatiota heikentäviä tekijöitä? Tämä tutkimus vastaa näihin kysymyksiin käyttämällä kokeellista simulaatiomenetelmää, jossa haastateltavat reagoivat testiartikkeleihin vastaamalla, mitkä niistä he lukisivat ja millä perusteella. Tutkimuskysymykset ovat tärkeitä, koska viime vuosikymmeninä median murros on saanut uutistoimitukset miettimään tarkemmin yleisöä ja uusia digitaalisia mahdollisuuksia. Nuoret sukupolvet ovat vaativia kuluttajia, joille medioiden täytyy onnistua vakuuttamaan, että heidän tarjoamiensa uutisten parissa kannattaa käyttää aikaa. Erityisesti politiikan journalismi on vaikeassa asemassa toteuttamassa yhtä aikaa toimitusten lukijalähtöisiä ja analytiikkaan pohjautuvia tavoitteita sekä vallan vahtikoiran tehtävää. Politiikan uutisten kuluttamisella on myös yhteys nuorten poliittiseen kiinnostukseen ja osallistumiseen. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa haastateltiin kahtatoista 18–24-vuotiasta nuorta aikuista. Haastateltaville näytettiin 50 eri medioista poimittua politiikan uutista, joista he valitsivat ja perustelivat, mitkä he lukisivat ja mitkä eivät. Näiden testiartikkelien tarkoituksena oli simuloida todellista valintatilannetta, jossa päätös verkkojutun klikkaamisesta tehdään nopeasti ja alitajuntaisesti. Valintojen ja perustelujen pohjalta muodostettiin motivaatio- ja demotivaatiotekijöitä, jotka avaavat syitä kiinnostukselle. Lisäksi haastateltavilta kysyttiin uutisiin ja politiikan uutisiin liittyvistä kulutustottumuksista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu vastaanotto- ja käyttötarkoitustutkimuksesta sekä motivaatio- ja demotivaatiotekijöitä käsittelevästä kirjallisuudesta. Näiden pohjalta muodostettiin oma viitekehys, joka huomioi käyttötarkoitustutkimuksen kritiikin. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Haastatellut nuoret aikuiset kuluttivat uutisia monipuolisesti sekä määrällisesti että laadullisesti. Heillä oli neljä keskeistä syytä kuluttaa uutisia: ajanviete, halu sivistyä, huomioarvo ja samaistuminen. Näistä huomioarvo eli olennaisimmat tapahtumat ja samaistuminen korostuivat politiikan uutisten kuluttamisen syinä. Lähes kaikki haastateltavat arvioivat, että he seuraavat uutisia ja erityisesti politiikkaa aiempaa enemmän. Muutokseen oli vaikuttanut neljä tekijää: koulutus, aikuistuminen, kaveripiiri ja kiinnostusta herättävä yksittäinen uutistapahtuma. Motivaatiotekijöitä olivat samaistuminen, tuttuus ja tunteet. Etukäteen esimerkiksi keskusteluista tai aiemmasta uutisoinnista tuttu aihe kannusti lukemaan lisää samasta aiheesta. Tunteisiin kuten hämmennykseen tai yllätykseen liittyvät motivaatiot olivat yleisiä erityisesti ikähaitarin nuorimmilla haastateltavilla. Demotivaatiotekijöitä olivat lisäarvon puute, epäselvyys, riitely sekä yksittäiset henkilöt ja mielipiteet. Lisäarvoa ei koettu saavan, jos jutussa ei ollut riittävän tärkeää, uutta, ajankohtaista tai konkreettista asiaa. Epäselvyyden takia haastateltavien oli vaikea kontekstoida osaa jutuista, minkä takia he eivät olisi halunneet lukea kyseisiä juttuja. Riitely koettiin turhanpäiväiseksi ja usein liioitelluksi. Yksittäisiin henkilöihin ja mielipiteisiin keskittymistä pidettiin yksipuolisena uutisointina. Tämän tutkimuksen perusteella motivaatio- ja demotivaatiotekijöiden käsitteitä kannattaa jatkossakin hyödyntää uutisiin liittyvissä käyttötarkoitustutkimuksissa. Niiden avulla saadaan muuta motivaatiotutkimusta tarkempaa tietoa uutisten kuluttajien asenteista ja käyttäytymisestä. Esimerkiksi tuttuuden korostuminen motivaatiotekijänä kertoo siitä, että haastateltavat seuraavat politiikan uutisia hyvin, koska aiheet eivät tuntuisi tutuilta ilman tietämystä päivänpolitiikasta. Haastateltavat myös löysivät paljon samaistumispintaa politiikan uutisista, mihin vaikuttaa se, että haastateltavien kokema samaistuminen oli laajaa eikä kovin suoraviivaista. Tämä on merkityksellistä, koska kyky samaistua monipuolisesti eri aiheisiin mahdollistaa laajan kiinnostuksen ja sitä kautta poliittisen tietämyksen. Otsikoiden epäselvyys vaikutti kuitenkin siihen, että haastateltavat eivät kyenneet kontekstoimaan tai uloskoodaamaan kaikkia juttuja eivätkä siksi ymmärtäneet uutisia. Tämä aiheutti kokemuksen siitä, etteivät he tiedä tarpeeksi politiikasta ja juttu ei ole tehty heille. Ulkopuolisuuden tunne voi etäännyttää nuoria uutisista ja politiikasta sekä olla siten riski demokratialle. Uutistoimituksissa kannattaisi kiinnittää huomiota erityisesti otsikkojen selkeyteen. Tutkimuksen perusteella nuoret aikuiset ovat kuitenkin kiinnostuneita politiikan uutisista. He kuluttavat uutisia monipuolisesti, mutta vähättelevät politiikan uutisten seuraamistaan ja ymmärrystä yhteiskunnallisista asioista. Tämä on huolestuttavaa nuorten aikuisten itsetunnon ja koetun osaamisen kannalta. Lähes kaikki lukivat aikuistuessaan enemmän politiikan uutisia, mikä kertoo siitä, ettei poliittisesti epäkiinnostuneesta nuoresta kasva väistämättä epäkiinnostunutta aikuista.

Tutkielmassa kartoitetaan, minkälaisiin organisaatioihin ja työtehtäviin nämä toimijat siirtyvät ja mitä se tarkoittaa demokratian kannalta. Työssä kartoitetaan pyöröovi ilmiötä sekä, minkälaiset toimijat hyötyvät poliittisten avustajien kartuttamasta osaamisesta ja mitä se tarkoittaa laajemmassa mittakaavassa. Valtiosihteereitä ja avustajia on tutkittu varsin vähän suomessa, mutta kansainvälisesti näiden toimijoiden keskuudessa on havaittu pyöröovi ilmiö, joka hyödyttää muita sektoreita. Toisaalta Suomessa on tutkittu ulkopuolisen osaamisen hyödyntämistä hallinnossa ja lobbauksen ja verkostojen merkitystä päätöksentekoprosesseissa. Niinpä tämä tutkielma kartoittaa näiden poliittisten asiantuntijoiden vaikutusta suomalaiseen demokratiaan. Tutkielmassa tarkastellaan LinkedIn -palvelusta hankittua dataa valtiosihteereiden ja erityisavustajien urapoluista. Tätä dataa tarkastellaan kuvailevan sisällönanalyysin avulla. Hallitusvirkoja seuraavia työtehtäviä tarkastellaan sektoreittain, organisaatioittain sekä työtehtävien perusteella. Tarkastelussa on huomioitu myös puoluetaustat puoluekohtaisten erojen huomioimiseksi. Työtehtävien tarkastelussa keskitytään julkiselta sektorilta pois siirtyneisiin ja, kuinka suuri osa näistä työllistyy lobbaamiseen viittaavien työtehtävien pariin. Tutkielman tulokset osoittavat, että selkeä pyöröovi-ilmiö on havaittavissa useiden avustajien siirtyessä pois julkiselta sektorilta lobbauksen pariin. 67 prosenttia julkiselta sektorilta pois siirtyneistä työllistyi työtehtäviin, jotka viittaavat lobbaamiseen. Teorian valossa vaikuttaisi, että valtiosihteeri- ja erityisavustajainstituutiot edes auttavat poliittisen asiantuntijaluokan syntymistä, mikä mahdollisesti kasvattaa poliittisen tiedon epäsymmetriaa kansalaisten joukossa. Tämä asiantuntijaluokka vaikuttaisi myös kasvattavat intressityhmien vaikutusvaltaa intressiryhmien hankkiessa poliittisia asiantuntijoita palvelukseensa tehostaakseen toimintaansa. Demokratian kannalta tulokset osoittavat, että valtiosihteeri- ja erityisavustajainstituutiot aiheuttavat haasteita poliittisen päätöksenteon läpinäkyvyydelle ja saavutettavuudelle. Lisäksi epäsuoralla julkisella mandaatilla hankittu osaaminen ja verkostot saattavat hyödyttää yksityisiä intressejä ja myötä vaikuttaa ilmiöön, jossa demokraattisten instituutioiden ulkoistamalla tuotettu tieto jää demokraattisten instituutioiden ulkopuoliseen omistukseen.

Tutkielman aiheena on suomalainen eliitti ja sen yhteiskunnalliset asenteet. Tutkielmassa tarkastellaan eliitin yhteiskunnallisia mielipiteitä, eliitin ja kansan mielipide-eroja sekä eliitin näkemysten yhtenäisyyttä. Eliitille ominaista on suuri yhteiskunnallinen vaikutusvalta, mikä tekee eliitistä politiikan ja hallinnon tutkimuskohteena erityisen kiinnostavan. Tutkielma perustuu eliitille suunnattuun laajaan kyselytutkimukseen (n = 699), joka toteutettiin koronapandemian aikana syys-marraskuussa 2020 osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU) -tutkimushanketta. Tutkielman kohderyhmänä on politiikan, julkisen sektorin, elinkeinoelämän sekä muu (median ja tieteen) eliitti. Eliitin vastauksia verrataan kansalaiskyselyihin, joissa kansalaisille on esitetty vastaavat kysymykset. Suomessa ja kansainvälisesti eliitin ja kansan mielipiteitä vertailevaa eliittitutkimusta on tehty vain vähän. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat suomalaisen eliitin yhteiskunnalliset mielipiteet koskien talouspolitiikkaa ja hyvinvointivaltion kehittämistä ja eroavatko ne muiden kansalaisten mielipiteistä. Lisäksi tutkimuskysymyksenä on, onko suomalainen eliitti mielipiteiltään yhtenäinen. Samalla tutkitaan eliitin suhtautumista politiikkaan ja poliittiseen järjestelmään. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään yksisuuntaista varianssianalyysiä, lineaarista regressioanalyysiä, korrelaatiokertoimia, ristiintaulukointia sekä suoria jakaumia. Tutkielmassa hyödynnetään klassisia ja demokraattisia eliittiteorioita sekä aiempaa eliittitutkimusta. Tutkielman päätulos on, että kansalaisten ja eliitin mielipiteet eroavat monissa poliittisissa kysymyksissä merkittävästi. Suomalainen eliitti on kansaan nähden oikeistolaisempi ja liberaalimpi. Erot näkyvät etenkin suhtautumisessa talouspolitiikkaan ja työperäiseen maahanmuuttoon: eliitti suhtautuu kansaa kielteisemmin valtion velkaantumiseen, ja kansa suhtautuu eliittiä kriittisemmin työperäiseen maahanmuuttoon. Myös näkemykset sosiaaliturvaan ja työajan lyhentämiseen liittyen eroavat selvästi kansan ja eliitin välillä. Kansan mielipiteitä lähimpänä on politiikan eliitti ja kauimpana elinkeinoelämän eliitti. Lisäksi erityisesti eliitin joukossa havaitaan tyytymättömyyttä politiikkaa ja kansan päätöksentekokykyä kohtaan. Eliitin ja kansan suuret näkemyserot asettavat haasteen demokratialle ja hyvinvointivaltion kehittämiselle. Asenteellinen etääntyminen vahvistaa mielipidekuplien ja -kuilujen syntymistä. Vaikka näkemyserojen olemassaolo on luonnollista, liiallinen etääntyminen ja polarisaatio voivat johtaa yhteiskunnallisiin haasteisiin löytää sekä eliitin että kansan intressejä miellyttäviä poliittisia ratkaisuja koronakriisin jälkeen. Lisäksi demokratiaa haastaa osan eliitistä kokema luottamuspula kansan päätöksentekokykyä ja poliitikkoja kohtaan.

Tämä tutkimus käsittelee poliitikkojen esittämistä ja sukupuolta sosiaalisen median alusta Instagramissa. Nykyajan poliittiseen viestintään vaikuttavat sosiaalisen median nousu sekä ilmiöinä meditoituminen ja henkilöityminen. Suomalaisessa politiikassa vallitsevat edelleen maskuliinisen esittämisen mallit, mutta naisten kipuaminen politiikan ylimmille johtopaikoille on saanut uuden harppauksen Marinin hallituksen naisvetoisuuden myötä. Siksi juuri nyt on tärkeää ymmärtää johtavien naisten vastauksia medioitumisen ja henkilöitymisen trendeihin, sosiaalisen median aitouden olettamuksiin sekä naisiin miehisellä politiikan areenalla kohdistuvaan kaksoisroolin ongelmaan. Nämä Marinin hallitusviisikon tavat esiintyä voivat vaikuttaa politiikassa sukupuolten valta-asetelmiin merkittävästi. Nimenomaan Instagramiin julkaistun sisällön analysointi kertoo paitsi alustan ominaispiirteistä poliittiselle viestinnälle, myös visuaalisten valintojen merkityksestä identiteettiä rakentavina tekijöinä. Sisällönanalyysia metodina hyödyntäen tutkimus analysoi näytteen hallitusviisikon Instagram-sisällöstä, käyttäen sekä määrällistä että laadullista analyysia. Aineistosta nostetaan esiin hallituspuolueiden puheenjohtajien sisällön keskeiset ulottuvuudet: virallisuuden ja epävirallisuuden ulottuvuus, läheisyyden ja etäisyyden ulottuvuus sekä sukupuolen esittämisen spektri. Analyysi osoittaa viisikon suosivan epävirallista, katsojan etäällä pitävää, joko sukupuolineutraalia tai feminiinistä esittämistä. Tuloksen voidaan nähdä olevan vastaus tarjota katsojille sosiaaliselta medialta odotettua henkilökohtaisempaa sisältöä, kuitenkin sen poliittiseen viestiin kytkien. Näyttää myös siltä, että naispoliitikot kokevat edelleen tarvetta mukautua politiikan maskuliinisiin normeihin ja yhtä aikaa vastata perinteisiin naisiin kohdistuviin esittämisvaatimuksiin.

Nuoret Suomessa voivat pääosin hyvin, mutta hyvinvointi eriytyy. Vaikka nuorten rikosepäilyt ovat pitkällä aikavälillä vähentyneet Suomessa, pieni joukko nuorista tekee yhä enemmän ja vakavampia rikoksia. Vuoden 2020 aikana nuorten tekemiksi epäiltyjen tai suorittamien rikosten – erityisesti henkirikosten – määrä moninkertaistui, ja nuorten tekemät väkivaltarikokset ja -epäilyt nousivat myös mediajulkisuuteen ja vilkkaan uutisoinnin ja julkisen keskustelun kohteeksi. Tässä maisterintutkielmassa analysoidaan nuorten väkivallanteoista kertovaa valtamedian tuottamaa uutisdiskurssia. Aineisto koostuu 76 uutisartikkelista, jotka on kerätty Yleisradion, Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Ilta-Sanomien verkkosivuilta 1.11.-30.11.2020. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: (1) Minkälaisia rajaamisen käytäntöjä nuoriin kohdistuu nuorten väkivallantekoihin liittyvässä uutisdiskurssissa? (2) Minkälaisia ääniä nuorten väkivallantekoihin liittyvässä keskustelussa kuuluu? Kenen ääni on jätetty vähemmälle huomiolle tai rajattu kokonaan pois? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii rajaaminen ja tarkemmin arkipäiväinen rajaaminen (everyday bordering) sekä paikannettu intersektionaalisuus (situated intersectionality). Metodeina tutkielmassa toimivat teemoittelu ja kriittinen diskurssianalyysi. Tutkielmassa analysoidaan, miten nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymistä kuvataan valtavirran journalismissa, minkälaisia kuvauksia nuorista ryhmänä tuotetaan ja minkälaisia erontekoja ryhmän sisälle tehdään. Lisäksi tutkitaan, kenen ääni uutisoinnissa kuuluu ja kenelle annetaan tilaa analysoida ja kommentoida. Tutkimukset osoittavat, että nuorten tekemiin rikoksiin suhtaudutaan eri tavoin riippuen esimerkiksi heidän sukupuolestaan ja etnisestä taustastaan. Analyysi keskittyy erityisesti ulkomaalaistaustaisuuden kategorian korostumiseen keskustelussa. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirran journalismi on keskeinen rajoja ja rajaamisen prosesseja tuottava ja niihin merkittävästi osallistuva toimija. Aineistosta erotellaan kolme rajaamisen prosesseja sisältävää diskurssia: erontekojen diskurssi, ulossulkemisen ja kansallisten rajojen hallinnan diskurssi sekä monikulttuurisuuden rajoittamisen diskurssi. Analyysissä havaitaan, että nuorten ääni on miltei kokonaan rajattu keskustelun ulkopuolelle. Uutisoinnin kaksi keskeistä puhujaa ovat poliitikot ja poliisi. Jonkin verran puheaikaa saavat lisäksi nuorten kanssa toimivat aikuiset, kuten nuorisotyöntekijät, sekä asiantuntijat, kuten nuorisotutkijat. Analyysin lopputulema on, että keskustelussa, joka käsittelee nuorten väkivaltaista käytöstä ja pyrkii erottelemaan sen taustalla vaikuttavia tekijöitä ja nuorten tarpeita, nuorten toimijuus on sivuutettu. Tutkimuksen keskiössä oleva keskustelu liittyy Suomessa ja kotimaisessa mediassa käytäviin laajempiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin keskusteluihin niin nykyisestä nuorten sukupolvesta kuin maahanmuuttajista ja maahanmuuton hyödyistä ja haitoista. Maahanmuutosta tai ulkomaalaistaustaisuudesta tehdään yksilön ja ryhmien identiteetin määrittävä tekijä, jonka ajatellaan selittävän tämän arvot, oikeudet, position ja käytöksen. Nuorten käytöksen taustalla vaikuttavien monimuotoisten syiden pohtimisen ja ratkaisujen etsimisen sijaan keskustelu jää heikosti perusteltujen, erityisesti maahanmuuton torjumiseen liittyvien toimien ympärille. Median murros ja kiristynyt kilpailu ohjaavat toimituksia uutisvalintoihin, joissa erityisesti tunteita ja lukijan välitöntä kiinnostusta herättävät maahanmuuttoon liittyvät teemat korostuvat.

Oikeudenmukainen vihreä siirtymä on tavoite, jonka taakse on helppo asettua, mutta jonka moninaiset tulkinnat vaikeuttavat päätösten arviointia. Siihen pyrkii myös EU vihreän kehityksen ohjelman rahoitusinstrumenttien, kuten sosiaalisen ilmastorahaston ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston kautta. Käsitteen monitulkintaisuuden haaste on Euroopassa konkretisoitunut koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin seurauksena. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimusta, joka pyrkii ymmärtämään, millaisia eri oikeudenmukaisuuskäsityksiä vihreään siirtymään liittyvässä keskustelussa esiintyy, ja miten eri puolue- ja maaryhmät eroavat toisistaan käsitysten suhteen. Tutkimukseni vastaa tähän tarpeeseen tutkimalla (1) Millaisia puolueryhmä- ja maakohtaisia eroja Euroopan parlamentin oikeudenmukaista siirtymää koskevien täysistuntopuheenvuorojen oikeudenmukaisuuskäsityksissä ilmenee ja (2) Vetoavatko eri ryhmät erilaisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin vai jakautuvatko mielipiteet sen suhteen, miten kutakin periaatetta tulisi soveltaa. Teoreettinen viitekehys, josta tutkimuskysymykset on johdettu, pohjautuu R. J. Heffronin sekä D. McCauleyn (2017) JUST-kehykseen, joka yhdistää oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet – jako-, menettelytapojen- ja tunnustavan oikeudenmukaisuuden, sekä restoratiivisen ja kosmopolitaanisen oikeudenmukaisuuden – ajalliseen ja paikalliseen ulottuvuuteen. Tutkimusaineisto koostuu puheenvuoroista kolmessa Euroopan parlamentin täysistunnossa vuosina 2021–2023. Kaksi istunnoista käsittelee Fit for 55 -ilmastopaketin sisältöä ja yksi oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa. Menetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Vastaus ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että oikeudenmukaiseen siirtymään liittyvät jakolinjat Euroopan parlamentissa kulkevat puolueryhmien pikemminkin kuin maaryhmien välillä ja ovat siis luonteeltaan ideologisia pikemminkin kuin suoraan maaryhmien taloudellisiin intresseihin liittyviä. Euroopan kansapuolueen jäsenet puhuvat toistuvasti tasapainosta talouden kilpailukyvyn, ilmastotoimien ja sosiaalisen hyväksyttävyyden välillä. Sosialistien ja demokraattien ryhmä sekä vasemmisto ja vihreät toivovat pääasiallisesti nopeampaa ja kokonaisvaltaisempaa muutosta. Kyseisten ryhmien käsitys oikeudenmukaisesta siirtymästä vastaa myös eniten Heffronin ja McCauleyn teoretisointia. Euroskeptiset äärioikeistoryhmät vetoavat puolestaan ilmastonmuutoksen torjunnan hidastamiseen oikeudenmukaisuuden nimissä. Vastaus toiseen tutkimuskysymykseen on, että oikeudenmukaisuuteen liittyvät kiistat ovat useammin oikeudenmukaisuusperiaatteiden sisäisiä pikemminkin kuin niiden välisiä. Johtopäätöksenä esitän, että tuloksieni valossa ideologisiin eroihin on syytä kiinnittää enemmän huomiota vihreään siirtymään liittyvässä tutkimuksessa ja poliittisissa keskusteluissa. Oikeudenmukaisuusperiaatteiden sisäiset kiistat ovat aihealue, jonka teoretisointi vaatii jatkokehittämistä, jotta esitelty teoriakehys voi auttaa ymmärtämään oikeudenmukaisuuteen liittyviä poliittisia kiistoja ja toimimaan aidosti vaikuttavana vihreän siirtymän politiikan suunnittelutyökaluna.

Tässä tutkielmassa selvitetään, miten suomalaiset sosiaali- ja terveysalan järjestöt määrittävät itsensä suhteessa julkiseen valtaan ja muuttuvan kansalaisyhteiskunnan osana. Suomalaisen järjestösektorin erityispiirre on sen vahva linkittyminen julkiseen sektoriin. Suurinta osaa järjestöjen toiminnasta rahoitetaan valtionavustuksin. Rahoitusriippuvuus on kuitenkin yksi keskeisimmistä tekijöistä, jonka järjestöt kokevat rajoittavan itsemääräämisoikeuttaan ja mahdollisuuttaan asettaa toimintansa strategiset linjaukset ja tavoitteet itsenäisesti. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä valtionavustustoimintaan on tulossa vuonna 2024 uusi malli. Nykyisin Veikkaukselta avustusta saavien tahojen rahoituksesta päätetään jatkossa osana valtion budjettivalmistelua, mikä lisää eduskunnan päätösvaltaa järjestöjen rahoituksesta. Tutkielman taustalla on teoria organisaatioiden hybridisaatiosta, jolla tarkoitetaan yhteiskunnan perinteisten sektorirajojen ylittymistä. Tässä tutkielmassa pääteemana on kolmannen sektorin organisaatiot, joiden toiminnan sisältöjä muokkaavat piirteet yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Tutkielmassa selvitetään, millaista hybridisaatiota kohderyhmäksi valikoiduissa järjestöissä ilmenee. Keskeinen kysymys on, miten hybridisaatio vaikuttaa järjestöjen kokemaan autonomiaan. Tarkemmaksi kohderyhmäksi on valittu kuusi sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Järjestöt valittiin sellaisten organisaatioiden joukosta, jotka saavat rahoitusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu kuudesta yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin puolistrukturoitua haastattelumenetelmää hyödyntäen. Haastatteluihin osallistui toiminnanjohtajia ja toimitusjohtajia kuudesta eri sosiaali- ja terveysalan järjestöstä. Haastattelut toteutettiin syksyllä 2022. Haastatteluaineistoa analysoitiin sekä teoria- että aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman tulokset osoittavat, että järjestöissä hybridisaatiota on nähtävissä erityisesti toiminnan ammattimaisuuden korostumisen, palkkatyön osuuden kasvun, vapaaehtoistoiminnan roolin pienenemisen ja jäsendemokratian muutosten myötä. Järjestöjen riippuvaisuus ulkoisista taloudellisista resursseista ja valtiosta toiminnan rahoittajana altistaa niitä voimakkaammalle ulkopuoliselle ohjaukselle. Tulokset osoittavat, että rahoittajalla on ohjausvaltaa järjestöjen toiminnan sisältöihin, mikä heikentää järjestöjen omia autonomia-arvioita. Autonomiaa parantavat järjestön omat käytettävissä olevat resurssit, kuten vapaaehtoiset. Tulevaisuuden uhkana autonomialle järjestöissä nähdään poliittisen ohjauksen vahvistuminen, erityisesti eduskunnan budjettivallan lisääntyessä valtionavustustoiminnan uuden rahoitusmallin myötä. Yksikään tutkimukseen osallistuneista järjestöistä ei koe tulevaisuutta toiminnan tai rahoituksen kannalta turvattuna. Kansalaistoiminnan hallinnallistuminen, valtion ja järjestösektorin liian tiukka yhteen kietoutuminen sekä sektorirajojen jatkuva ylittyminen uhkaavat muuttaa kansalaislähtöisen toiminnan periaatteita.

Tutkielman päämääränä on tarkastella, miten kryptovaluuttoihin liittyvässä verkkokeskustelussa yhteiskunta kehystetään, ja mikäli keskustelussa on populistisia piirteitä. Tutkielma on yhdistelmä kahdesta ajankohtaisesta aiheesta, jotka ovat puhuttaneet paljon 2010-luvulla. Populistiset puolueet ovat nostaneet kannatustaan huomattavasti, ja populismin tutkiminen on ollut trendikästä jo jonkun aikaa. Kryptovaluuttaliike sai alkunsa vuonna 2008 kun alias Satoshi Nakamoto julkaisi Bitcoin manifeston. Bitcoin manifestossa on retorisia samankaltaisuuksia populististen liikkeiden ilmaisujen kanssa. Populismissa yhdistyy eliitin vastustaminen, suuren massan mobilisointi kohti yhteistä tavoitetta sekä kansan vapauden painottaminen. Tutkielman päämääränä on avata uudenlaista keskustelua kryptovaluuttaliikkeen ympärillä valtiotieteissä. Tarkoituksena ei ole tarkastella kryptovaluuttaliikettä kokonaisuudessaan, vaan keskittyä yhteen rajattuun kryptovaluuttoihin liittyvään verkkokeskusteluun. Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ovat enimmäkseen keskittyneet lohkoketjuteknologian rakenteellisiin vaikutuksiin yhteiskuntaan. Tutkielma keskittyy kryptovaluuttojen sosiaaliseen sisältöön. Aineisto on kryptovaluuttoihin liittyvä verkkokeskustelu, joka sijoittuu tammikuuhun 2018. Aineisto on kerätty marraskuussa 2018 avoimesta Facebook-ryhmästä ’Bitcoin ja kryptovaluutat’. Ryhmä on suurin suomenkielinen kryptovaluuttoihin liittyvä Facebook-ryhmä. Tutkielman menetelmäksi valikoitui kehysanalyysi. Tutkielmassa käytetään viittä populismin teoriaan pohjautuvaa kehystä; Kansan keskeisyys, Vastakkainasettelu, Viisas kansa, Sydänmaa ja Vahva johtaja. Ennalta-määritetyt kehykset rajaavat ainestoa ja tarkentavat analyysin kohdetta. Tutkielman tuloksena on, että kryptovaluuttoihin liittyvässä verkkokeskustelussa yhteiskunta kehystettiin muutosvastaisena ja epäoikeudenmukaisena. Kommentoijat kokevat, että yhteiskunta ei puolusta heitä. Yhteiskunta on vanhojen arvojen puolustaja, eikä osaa arvostaa innovatiivisia toimintatapoja. Verkkokeskustelusta välittyvät populistiset piirteet eivät viittaa perinteiseen käsitykseen populismista. Perinteisessä populismissa kansan tärkeyden painottaminen sekä johtajahahmon kunnioittaminen ovat tärkeitä tunnusmerkkejä, ja näitä tunnusmerkkejä ei esiinny aineistossa tarpeeksi. Johtajahahmon puuttuessa on vaikeaa oikeuttaa, että verkkokeskustelussa ilmenevät populistiset ilmaisut kuvailevat perinteistä käsitystä populismista. Kryptovaluuttojen hajautettu luonne estää perinteisten valtarakenteiden muodostumista, joten verkkokeskustelusta välittyvät populistiset piirteet ovat merkki modernista populismista hajautetussa verkostossa.

Tutkielmassa tarkastellaan empiirisenä tapaustutkimuksena vuosina 2020 ja 2022 toteutettujen haastattelujen avulla, vaikuttaako New Public Management (NPM) -ajattelu julkishallinnollisten yritys- tai työllisyyspalveluiden työntekijöiden asenteissa ja käytänteissä. Tutkimuskohteena ovat kuuden kaupungin työllisyys- tai yrityspalveluiden asiantuntijoiden suhtautuminen viime vuosina käytössä tai suunnitteilla olleisiin yrityspalveluseteleihin, sekä mahdollisuuteen käyttää työllisyyspalveluissa omaa palvelusetelimallia. NPM-ajattelun ja sen kritiikin esiintymistä asiantuntijoiden ajattelussa tutkitaan teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla käyttämällä haastattelu- ja dokumenttiaineistoa. Lisäksi tutkitaan, onko tutkimuskaupunkien valtuustojen puoluepoliittisella oikeisto-vasemmisto-jakolinjalla yhteyttä yritys- tai työllisyyspalveluiden asiantuntijoiden New Public Managementiin liittyviin asenteisiin. NPM-ajattelun keskeisiä piirteitä ovat yksityiseltä yrityspuolelta omaksutut vaikutteet julkisella sektorilla, kuten tulostavoitteellisuus, tilivelvollisuus, taloudellisuus, yksityistäminen, manageristiset keinot, arviointimenetelmien käyttö, kilpailullisuus ja organisaation hajauttaminen. Aiempi hallinnon ja organisaatioiden alan tutkimuskirjallisuus on osoittanut, että NPM-ajattelu ja siitä johdetut käytänteet ovat ohjanneet vahvasti Euroopan maiden viime vuosikymmenten julkishallinnollista kehitystä. Toisaalta NPM-ajattelu on saanut osakseen myös vahvaa kritiikkiä. Näistä syistä on perusteltua tarkastella, millä tavoin NPM-ajattelu näkyy Suomessa tällä hetkellä käynnissä olevissa työllisyys- ja yrityspalveluiden merkittävissä muutoksissa. Eräs näistä muutoksista ovat viime vuosina toteutetut yrityspalvelusetelimallit, jonka lisäksi TE-palvelut 2024 -uudistus sekä hyvinvointialueet voivat lisätä tarvetta työllisyyspalveluiden yksityisille ostopalveluille. Näistä syistä tutkimus keskittyy yritys- ja työllisyyspalveluiden palvelusetelimalleihin. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että yritys- ja työllisyyspalveluissa esiintyy runsaasti NPM-ajattelun puolesta puhuvia argumenttikokonaisuuksia, mutta myös paljon NPM-ajattelun vastaisia argumentteja. Yleisimmät NPM-ajattelua puoltavat argumentit liittyivät yksityisestä yritysmaailmasta saatuihin malleihin ja vaikutteisiin julkisella sektorilla, kustannustehokkaaseen hallintoon sekä politiikan tekemisen ja toimeenpanon erottamiseen. Negatiivista suhtautumista NPM-ajatteluun puolestaan edustivat useimmin argumentit, jotka korostivat, ettei kustannustehokkuus ole hallinnon keskeisin arvo sekä julkisen sektorin varauksellista suhtautumista yksityisen yritysmaailman malleihin ja vaikutteisiin painottavat argumentit. Puoluepoliittisen jakolinjan tarkastelun tulokset osoittavat pääpiirteissään, että kaupungeissa, joissa oikeistopuolueet hallitsevat, NPM-ajattelu on yleisempää kuin vasemmistopuolueiden hallitsemissa kaupungeissa. Yrityspalvelusetelimallien ollessa käytössä tutkimuskaupungeissa on ollut pääsääntöisesti oikeistopuoluevoittoisia kaupunginvaltuustoja. Kaupunginhallitusten puoluepoliittisten linjausten lisäksi työllisyys- ja yrityspalveluiden asiantuntijat kuitenkin toteuttavat myös oman organisaationsa arvoja ja malleja. Kunnallisten työllisyys- ja yrityspalveluiden asiantuntijat eivät siis ainoastaan peilaa kaupunginvaltuuston poliittisia linjauksia. Jatkotutkimukselle olennaista olisi selkiyttää työllisyys- ja yrityspalveluiden tavoitteiden erot sekä kehittää yhteismitalliset indikaattorit New Public Managementin piirteiden ja tavoitteiden luotettavalle mittaamiselle. Lisäksi julkisten työllisyys- ja yrityspalveluiden suoritusten ja kustannustehokkuuden arvioinnin kannalta olisi tärkeää tutkia, osaavatko julkisten palveluiden hankintavastaavat kilpailuttaa oikein ja tehokkaasti julkisia hankkeita.