Browsing by master's degree program "Degree Programme in Medicine"

Iän myötä ajaminen saattaa vaikeutua kognitiivisten, sensoristen ja motoristen taitojen heiketessä. Useimmissa Euroopan maissa on siksi käytössä autonkuljettajien ikäkausitarkastukset, joiden ajatuksena on seuloa liikenteestä pois kaikkein suurimman onnettomuusriskin omaavat kuljettajat. Tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tarkastusten aikana suoritettavien testien tehon. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, vähentävätkö autonkuljettajien ikäkausitarkastukset liikenneonnettomuuksia, sekä arvioida iäkkäiden mahdollisesti korkeampaan onnettomuusriskiin vaikuttavia tekijöitä. Tätä varten tehtiin laaja kirjallisuuskatsaus ja vertailtiin kahdentoista Euroopan maan liikennekuolemia vuosilta 2019–21, samalla huomioiden, mikäli kyseisissä maissa on käytössä ikäkausitarkastukset vai ei. Lisäksi perehdyttiin myös mahdollisiin ikäkausitarkastuksista aiheutuviin haittoihin, liikenneonnettomuustilastojen tulkintaan liittyviin harhoihin, sekä niistä aiheutuviin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, ettei autonkuljettajien ikäkausitarkastuksilla vaikuta olevan liikenneonnettomuuksia merkittävästi vähentävää vaikutusta ja että tietyissä tapauksissa ne ovat saattaneet johtaa iäkkäiden suojaamattomien tienkäyttäjien (pyöräilijät, kävelijät, moottoripyöräilijät) liikennekuolemien merkitsevään kasvuun. Muutamassa tutkimuksessa ajokortin uusiminen paikan päällä (esimerkiksi tieliikenneviranomaisen luona) ja näöntarkastukset olivat yhteydessä iäkkäiden vähäisempiin auto-onnettomuuksiin. Yhdessäkään tutkimuksessa ei kuitenkaan osoitettu, että lääkärintarkastuksilla olisi iäkkäiden liikenneonnettomuuksia vähentävää vaikutusta. Ikäkausitarkastusten arvioitiin maksavan Suomen veronmaksajille noin 6 000 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi on huomioitava rajalliset lääkäriresurssit. Näistä syistä johtuen ainakaan lääkärien suorittamat autonkuljettajien ikäkausitarkastukset eivät ole perusteltuja.

Avomahahoito on kirurginen hoitokeino, jossa faskia jätetään sulkematta laparostomian jälkeen ja vatsaontelo suojataan tilapäisellä sulku menetelmällä. Avomahahoito on haastavaa ja sen käyttö on perusteltua vatsanalueen kirurgisissa hätätilanteissa, joissa vatsaontelon sisäinen paine uhkaa kohota tai on jo koholla. Vatsaontelon avaaminen laskee sen sisäistä painetta ja suojaa vatsaontelon elimiä vatsaontelon ylipaineoireyhtymältä. Avomahahoito on myös tarpeen, mikäli laparotomian jälkeen vatsaontelon sulku ei ole mahdollista esimerkiksi kudospuutoksen tai -turvotuksen takia. Hoitoon liittyy korkea kuolleisuus sekä komplikaatioriski. Tyypillinen komplikaatio on laparostomia-arpeen myöhemmin kehittyvä arpityrä tai suunniteltu tyrä, joka syntyy, kun avomahahoidon päätteeksi ei ole mahdollista sulkea faskiaa vaan vatsaontelo suljetaan omalla iholla tai ihosiirteellä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin retrospektiivisesti potilasasiakirjoista vuosina 2014-2017 Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettuja avomahapotilaita ja kartoitettiin vatsanpeitteen tyrän syntymistä hoidon komplikaationa. Tyräpotilaiden terveystiedot sekä hoitojakson kulkuun liittyvät keskeiset tiedot kerättiin, ja niiden perusteella analysoitiin näiden potilaiden erityispiirteet ja hoitokeinot sekä ongelmat. Edelleen selvitettiin onnistuiko tyrän korjaaminen myöhemmässä vaiheessa sekä kuvattiin käytetyt leikkausmenetelmät. Lopuksi saatuja tuloksia verrattiin aihetta käsitteleviin tutkimuksiin. Tutkimuksen hoitojaksosta selvinneistä 124 potilaasta 20:lla todettiin tyrä avomahahoidon komplikaationa. Tyräilmaantuvuus oli 16,1%. Tapauksista 10 (50%) oli suunniteltuja tyriä ja 10 (50%) myöhemmin syntyneitä arpityriä. Tyrän korjausleikkaus tehtiin 50% potilaista. Avomahahoidon kesto oli keskimäärin 15,6 vrk ja käytetyin tilapäisen sulun menetelmä oli vatsaontelon sulku verkkoavusteisin alipainesidoksin, jota oli käytetty yhtenä menetelmänä kaikilla 20 potilaalla. Tyrien ilmaantuvuus osoittautui muihin tutkimuksiin verrattuna melko matalaksi, jota luultavasti selittää tämän tutkimuksen lyhyempi leikkauksen jälkeinen seuranta-aika.

Introduktion: Insättning av en ventrikulär dränage kateter är en mycket vanlig neurokirurgisk procedur som används för att bland annat sänka på det intrakraniella trycket och behandla akut hydrokefalus. Insättningen av katetern i operationsalen är vanligt (ibland guidat med bilder eller stereotaktiskt). Det finns ett behov att undersöka ifall insättningen av katetern vid "bedside" är ett säkert alternativ till insättning i operationssalen, eftersom operationssalstid är begränsad i många länder. Målsättning: Det primära målet är att visa att insättningen av en ventrikulär dränage kateter vid "bedside" med bolt-fixering (i en allmän neurokirurg population) inte ökar på risken för ventrikulär dränage kateter relaterade infektioner jämfört med den internationella literaturen. Ett sekundärt mål är undersöka riskfaktorer för ventrikulär dränage kateter relaterade infektioner i denna population. Material och metoder: operationsloggböcker från januari 2021 till juni 2022 granskades för ventrikulär dränage kateter insättning vid vår institution. Initiellt identifierades 96 patienter, varav 12 exkluderades. 2 exkluderas på grund av otillräcklig data medan den kvarvarande 10 exkluderades eftersom de presenterade med intrakraniell infektion eller de inte hade möjlighet att ventrikulär dränage kateter relaterad infektion. Bivariat och multivariat korrelationsanalys för riskfaktorer att utveckla ventrikulär dränage kateter relaterad infektion utfördes på 84 patienter. Resultat: Bakteriell tillväxt i CSF eller kateter odling kunde ses i 3 utav 12 patienter (3,2%). Tillsammans 12 patienter behandlas för ventrikulär dränage kateter relaterad infektion. När en mer strikt definition för infektion användes var antalet ännu lägre. "Bedside" insättning och bolt-fixation påvisades inte vara riskfaktorer för ventrikulär dränage kateter relaterad infektion i den bivariata korrelationsanalysen. Inga självständiga riskfaktorer för ventrikulär dränage kateter relaterad infektion kunde identifieras i den multivariata analysen. Slutsats: "Bedside" insättning av ventrikulär dränage kateter är säkert och mer effektivt än insättning av kateter i operationssalen. Användningen av bolt-fixering ökar inte risken för ventrikulär dränage kateter relaterad infektion.

Tausta Biopankkinäytteiden tutkimustoiminnassa kertynyt geneettinen tieto voi paljastaa näytteenantajasta kliinisesti merkittäviä seikkoja, kuten suurentuneen syöpäriskin aiheuttavan perimän muutoksen. Näille henkilölle voitaisiin tarjota tehostettua seurantaa ja riskiä vähentävää leikkaushoitoa. Geneettisen tiedon kertyminen biopankkeihin onkin herättänyt pohdintaa siitä, miten se sopisi palautettavaksi ja hyödynnettäväksi terveydenhuollossa. Tämän biopankkilähtöisen lähestymistavan käyttökelpoisuus ja vaikuttavuus ovat toistaiseksi epäselviä. Menetelmät Tässä tutkimuksessa tarkastellaan henkilöitä, jotka on Helsingin Biopankkiin FinnGen-tutkimusprojektista palautuneesta geneettisestä tiedosta seuloen tunnistettu BRCA1-, BRCA2- tai PALB2-geenin patogeenisen muutoksen kantajiksi ja joille on tarjottu perinnöllisyysneuvontaa HUS Kliinisen genetiikan yksikössä osana HUS Syöpäkeskuksen, HUS Diagnostiikkakeskuksen ja Helsingin Biopankin tutkimusta. Potilasasiakirjoista selvitettiin henkilön ja suvun syöpähistoriaa, kantajuustiedon konkreettista vaikutusta potilaan hoitoon ja nyt selvinneen syöpäalttiuteen liittyvän tiedon välittymistä suvussa. Tulokset Aiempi rintasyöpädiagnoosi oli 37 %:lla naisista ja 63 %:lla suvuista. Suvuista 27 % täytti HUS:n perinnöllisen rintasyöpä- ja munasarjasyöpäalttiuden geenitutkimuskriteerit. Kuvantamistutkimuksiin osallistuivat kaikki naiset, joille se oli perusteltua. Naisista 26 %:lle suoritettiin rinnanpoisto ja 11 %:lle munanjohtimien ja munasarjojen poisto riskiä vähentävänä leikkauksena. Keskimäärin 1,87 sukulaista indeksihenkilöä kohden hakeutui perinnöllisyyslääketieteellisiin selvittelyihin. Pohdinta Vain neljäsosassa tapauksista sukulaisia ei hakeutunut perinnöllisyyslääketieteellisiin selvittelyihin, eikä tässä havaittu eroa kokemuksiin kliinisesti tunnistettujen sukujen parissa. Kantajuustiedolla oli selvä vaikutus potilaiden seurantaan ja hoitoon. Harva suku olisi tunnistettu kliinisessä käytössä olevien lähetekriteerien perusteella. Biopankkitoiminnassa kertyvän genomitieton hyödyntäminen perinnöllisen rintasyövän hoidossa vaikuttaisikin toimivan ja tuovan lisähyötyä.

Tarkoituksenamme oli selvittää, miten nuorten aikuisten oma ja heidän vanhempiensa ongelmallinen alkoholinkäyttö on yhteydessä kehotyytymättömyyteen ja ahmimishäiriöoireisiin nuorella aikuisiällä. Aineistonamme oli suomalaisia kaksosia ja heidän vanhempiaan koskeva valtakunnallinen etenevä kohorttitutkimus FinnTwin16, josta riittävät tiedot tutkimuksemme suorittamiselle löytyi 1938 naiselta ja 1616 mieheltä sekä 1994 äidiltä ja 1994 isältä. Mittasimme vanhempien ongelmallista alkoholinkäyttöä Malmö-muokatulla Michiganin alkoholismin seulontatutkimuksella (Mm-MAST), kun kaksoset olivat 16-vuotiaita. Keskimäärin 24-vuoden ikäisinä kaksoset täyttivät syömishäiriökyselystä (Eating Disorder Inventory-2) kehotyytymättömyyttä ja ahmimishäiriöoireita koskevat osuudet sekä pidennetyn version Mm-MAST:sta, jolla selvitimme kaksosten omaa ongelmallista alkoholikäyttöä. Lineaarisella regressioanalyysillä arvioimme yhteyttä ongelmallisen alkoholinkäytön sekä kehotyytymättömyys- ja ahmimishäiriöoirepisteiden välillä. Hyödynsimme lineaarista regressioanalyysiä myös mediaatioanalyyseissä ja sekoittavien tekijöiden vakioinneissa. Yhteys vanhempien ongelmallisen alkoholinkäytön ja kaksosten kehotyytymättömyyden välillä oli mitättömän pieni (b = 0,028 naisille; 0,016 miehille), kuten myös yhteys vanhempien ongelmallisen alkoholinkäytön ja kaksosten ahmimishäiriöoireiden välillä (b = 0,012 naisille; 0,0040 miehille). Yhteys kaksosten oman ongelmallisen alkoholinkäytön ja kehotyytymättömyyden (b = 0,070 naisille; 0,043 miehille) sekä ahmimishäiriöoireiden (b = 0,090 naisille; 0,079 miehille) välillä oli kohtuullinen, eikä täysin selittynyt sekoittavien tekijöiden vakioinneilla. Emme löytäneet tukea hypoteesille, että vanhempien ongelmallinen alkoholinkäyttö vaikuttaisi nuorten aikuisten kehotyytymättömyyteen tai ahmimishäiriöoireisiin edes epäsuorasti nuorten aikuisten oman ongelmallisen alkoholinkäytön kautta. Sen sijaan nuorten aikuisten oma ongelmallinen alkoholinkäyttö oli yhteydessä suurempaan kehotyytymättömyyteen ja ahmimishäiriöoireiluun nuorella aikuisiällä.

Borrelioosi on Borrelia Burgdorferi -ryhmän spirokeettabakteerien aiheuttama eläimistä ihmiseen tarttuva tauti. Taudin oireet vaihtelevat lievästä ihottumasta henkeä uhkaavaan keskushermostotulehdukseen. Borrelioosia levittävät Suomessa puutiainen ja siperianpuutiainen. Punkin veriaterian aikana borreliaspirokeetat siirtyvät punkin suolesta veriuhrieläimen ruokailuhaavaan. Punkin syljessä on immuunipuolustusta, veren hyytymistä ja paranemista hillitseviä molekyylejä, joita borrelia pystyy hyödyntämään. Borrelialla on lisäksi myös omia rakenteita immuunipuolustuksen väistämiseen, ihossa lisääntymiseen ja leviämiseen elimistössä. Borreliatartunta ylläpitää taudin säilymöä maassa ruokailevissa rastaissa, metsämyyrissä, päästäissä, siileissä sekä kauriissa ja peuroissa. Punkin tarttuessa ihmiseen, kyseessä on väärä veriuhrieläin. Borrelia pystyy silti lisääntymään ihmisen iholla ja pystyy osittain väistämään alkuvaiheen immuunipuolustusta ja leviämään ihmisen elimistöön. Tämä perustuu ihmisen ja punkin luontaisten veriuhrieläinten varhaisen vaiheen immuunipuolustuksen rakenteiden samankaltaisuuteen. Komplementtijärjestelmä on hyvin arkaainen varhaisen vaiheen immuunipuolustusjärjestelmä, johon borrelialla on ollut evoluutiossa riittävä aika sopeutua. Muita keskeisiä ja evoluutiossa hyvin säilyneitä rakenteita ovat esimerkiksi kollageeni, fibrinogeeni, proteaasit, plasmiini. Komplementin tekijöistä keskeisin on tekijä C3, joka ohjaa komplementtivälitteistä immuunipuolustuksen aktivoitumista. Tässä työssä olen tutkinut borrelian synnynnäisen immuniteetin väistöominaisuutta komplementin osalta ja erityisesti pintaproteiinin BBK32 kykyä sitoa komplementin keskeistä tekijää C3b ja siten estää komplementin aktivoitumista.

Ovarian cancer is the fifth most common cause of cancer death among women in Europe; high-grade serous ovarian carcinoma (HGSC) is the most common subtype of ovarian cancer. This report describes the construction and preliminary analysis of a retrospective cohort of HGSC patients. Tissue samples were obtained from Helsinki Biobank, and clinical data was retrieved from several electronic data bases as well as from the paper archives of the HUS Women’s hospital. Over 900 patients were identified for potential inclusion in the cohort. The process of confirming diagnoses is still ongoing. Challenges with the collection and categorization of clinical data are reported and possible solutions discussed. As the confirmation of which patients will be included in the final cohort is not yet complete, analyses in this report are limited to some preliminary descriptions. These initial findings seem to be in concordance with other reports: patients with stage I or II disease and/or complete surgical cytoreduction (R0) have a better 5-year overall survival than those with stage III or IV disease and/or suboptimal surgical outcome. Once the cohort is ready, it will be a unique tool for studying the biology of high-grade ovarian carcinoma.

Lung cancer caused the most cancer related deaths world-wide in 2018 and despite extensive research the prognosis of a lung cancer patient remains generally poor. Lung cancer is divided into different histological subtypes the two main types being non-small cell lung cancer (NSCLC) and small cell lung cancer (SCLC). Currently lung cancer is diagnosed with radiological imaging and tissue biopsies. Generally, curative treatment can be achieved only by surgical treatment of early-stage NSCLC. Only 20–25% of NSCLC are eligible for curative intent surgery. Furthermore, 30–55% of these patients have a fatal recurrence of lung cancer. Cell-free DNA (cfDNA) has gained interest in the field of oncology. Generally, cfDNA refers to all the DNA in the body that is free from cellular confinement. Circulating tumor DNA (ctDNA) is cfDNA that originates from cancer cells. It has potential to be a minimally invasive method used in various parts of cancer management including early detection, diagnosis, treatment, monitoring the response for treatment and identification of drug resistance. While the use of cfDNA still lacks clinical trials to be widely used in a clinical setting, it is highly possible that cfDNA analysis establishes a central role in the future in the oncological field.

Det har föreslagits att fortsätta screening för livmoderhalscancer hos kvinnor som tidigare haft avvikande testresultat eller som tidigare deltagit oregelbundet i screeningen. Vi har undersökt täckningen och faktorer som möjligen påverkar det opportunistiska testandet för livmoderhalscancer hos äldre kvinnor, som inte mera är inom åldern för det organiserade screeningprogrammet i Finland. Det nationella screeningprogrammet bjuder in alla kvinnor vart femte år, minst upp till 60 års ålder. Därefter är endast opportunistiskt testande tillgängligt. Data om testandet för livmoderhalscancer samlades från Massundersökningsregistret och från erbjudare av opportunistisk Pap/HPV-testning och kopplades ihop med information gällande socioekonomiska variabler. Studien omfattade 373 353 kvinnor som hade fått minst en inbjudan till det nationella screeningprogrammet mellan 50-60 års ålder, och som var 65-74 år gamla under uppföljningsperioden åren 2006-2016. Multivariabla binomialregressionsmodeller genomfördes för att undesöka möjliga samband. Sammanlagt 33% av forskningspopulationen hade blivit åtminstone en gång testade under åldern 65-74 år. Tidigare deltagande i screening och tidigare avvikande testreslutat var klart associerade med högre testningsaktivitet vid högre ålder. Andra faktorer som hade samband till högre testningsaktivitet var urban bostadsmiljö, inhemskt modersmål, hög utbildning och hög socioekonomisk status.

Pre-eklampsia on globaali ongelma, mikä komplisoi 2–8 % raskauksista. Pre-eklampsiassa normaalisti sikiötä äidin immuunipuolustukselta suojaavien tekijöiden säätely on häiriintynyt. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pre-eklampsian riskiä ja luonnetta luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa. Koska luovutetut sukusolut eroavat immunologisesti normaalia enemmän kantajastaan, hypoteesiksi asetettiin, että näissä raskauksissa pre-eklampsiaa esiintyy enemmän. Myös kirjallisuuden mukaan näissä raskauksissa vaikuttaisi olevan pre-eklampsiaa enemmän (38–20 %). Aineistona oli Finnish Genetics of Preeclampsia Consortium (FINNPEC) kohortti (n=2778). Tässä pre-eklampsia määriteltiin seuraavasti: 1. yli 140 mmHg:n systolinen verenpaine sekä 2. proteinuria (virtsan proteiini ≥0·3 g/24 h tai 0·3 g/L tai kaksi ≥1+ tulosta liuskatestissä) ja 3. näiden ilmeneminen H20 jälkeen. Näillä kriteereillä verrattiin luovutetuilla sukusoluilla saavutettuja raskauksia (n=21) muihin raskauksiin (n=2757). Väestötason esiintyvyys pre-eklampsian suhteen saatiin terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syntyneiden lasten rekisteristä. Tutkimuksen tuloksena todettiin pre-eklampsiaa esiintyvän enemmän luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa. Muita riskitekijöitä olivat muun muassa äidin korkeampi ikä ja sikiön miessukupuoli. Pre-eklampsiaraskauksia vertailtaessa luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa esiintyi enemmän ennenaikaisia synnytyksiä, ja pre-eklampsia diagnosoitiin aiemmin kuin muissa raskauksissa. Luovutettujen sukusolujen raskauksista ei löydetty tilastollisesti merkittäviä eroja raskauksien luonteissa luovutettujen siittiöiden ja munasolujen välillä, mutta näyttäisi siltä, että riskit ovat isommat luovutetuilla munasoluilla alkaneissa raskauksissa. Tulokset tukevat aikaisempia tutkimustuloksia, vaikka otanta olikin pieni. Tilastollisten merkitsevien erojen puuttumisesta huolimatta tutkimus mahdollisti lisätiedon saamisen sikiön sukupuolen ja vieraiden antigeenien merkityksestä.