Browsing by master's degree program "Eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelma"
Now showing items 41-60 of 397
-
(2019)Dental problems are very common among pet rabbits and rodents. Rabbits and rodents have continuously growing teeth which makes them very susceptible to problems in their dentition. The primary cause of acquired dental disease is typically insufficient or improper wearing of the cheek teeth. This is usually caused by improper diet and nutrition lacking sufficient fibre content to ensure proper wearing of the teeth. Inappropriate diets can cause metabolic disturbances for example through lack of necessary vitamins or an improper Ca:P ratio. These metabolic disturbances can and usually will affect the dentition via the loss of the supporting structures of the teeth. Genetic causes can also be a predisposing factor in the development of dental disease. Brachycephalic dwarf rabbits in special are more susceptible to dental problems because of their shortened skulls and altered masticatory forces that affect the teeth. Trauma can also be the instigating cause. Because a dental problem usually primarily affects the dentition and secondarily other organs and systems, it is best to be defined as a syndrome. Pet rabbits and rodents are typically presented in veterinary practise with a wide scale of non-specific clinical signs. These include loss of body condition and appetite, dysphagia, anorexia, changes in faecal size, quantity and appearance, facial swellings or masses, salivation, epiphora and nasal discharge, just to mention some of the more common symptoms. Diagnosing dental disease usually requires a thorough clinical examination, intraoral examination (preferably under sedation) and diagnostic imaging. Computed tomography may provide a more accurate diagnosis and prognosis as well as more detailed treatment planning than conventional radiography. The aim of dental disease treatment is to restore the function and anatomy of the dentition to as normal as possible. Supportive treatment, control of inflammation and infection are also fundamental. As dental disease causes pain, sufficient analgesia should be provided until optimal masticatory function is achieved. Owner education on proper husbandry and nutrition plays an important role in the prevention and control of dental disease in these species.
-
(2020)Helsinki Chronic Pain Index (HCPI) is a validated clinical metrology instrument used to measure canine chronic pain. In pain assessment, it is recommended to use validated instruments, and behavioural changes provide the best basis for pain measurement. A measuring instrument is valid when it does what it is intended to do. Validation can be done using many different methods. The aim of this study was to investigate which items of the HCPI are still useful and psychometrically test a new structure of the HCPI (HCPI-E3) after four new questions had been added to the test. The data consisted of 1140 internet-based questionnaire responses from dog owners. The study dogs were divided into different groups based on their reported amount of pain symptoms, pain medications, and other treatments to relieve pain. Based on the comparison of different items, five possible structures of the new HCPI were developed and tested with different statistical methods. Based on the initial item comparison, the “vocalization” item was deleted from the HCPI. Overall, the “ease in” locomotion items showed better criterion validity than the “willingness to” items. Both of the “jumping” items performed excellent compared to the other locomotion item pairs, as well as the new structure containing both “jumping” items and only the “ease in” items from the other locomotion items. Thus, this structure was chosen to be the best candidate for the new structure of the HCPI. Jumping is an easily assessed activity, which does not occur too frequently, possibly making it easier to measure the dog’s willingness to do it compared to gait changes (walking, trotting, and galloping). The HCPI-E3 is a reliable tool for canine chronic pain measurement; however, future validation in the form of repeatability and reliability are still needed.
-
(2022)Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.
-
(2021)Equine asthma is a disease syndrome comprised of two diseases, mild and severe asthma. Both diseases can affect the horses performance and intended use. The diseases can be differentiated from each other based on clinical signs, bronchoalveolar lavage fluid (BALF) and tracheal wash (TW) analyses. A horse can recover from mild asthma where as severe asthma is an irreversible disease. Severe asthma is also inheritable, although the exact genes are not known. Environmental factors play an important role in both diseases, with dust, mold, noxious gases and endotoxins being recognized as influencing factors. These components are present in horses’ stable environments. Bedding material in horse stalls is used to absorb moisture and ammonia, and to provide suitable bedding for horses to lay on. The two main bedding materials used in Finland are shavings and peat. They differ in their capability to absorb moisture and ammonia, as well as in their microbiological quality. Peat has higher moisture and ammonia binding capacity but shavings has higher microbiological quality. Horses can spend a big part of their day in the stalls, which increases the importance of using high quality bedding material, which has minimum effect on the respiratory system. The purpose of this study is to compare the effects of peat and shavings on the horses’ respiratory health. 32 horses participated in the study and they were kept 35 days on each bedding material, during three time periods. Peat was used before (peat 1) and after (peat 2) the shavings period. After each 35 day period the horses were examined, BALF and TW samples were collected and analyzed. The results show a significant increase in the TW neutrophil percentage during the shavings period (peat 1: 16.7%, shavings: 32.8%, peat 2: 13.4%). Similar results were noticed in the BALF results, with a significant difference in the neutrophil percentage when comparing shavings and peat 2, but also between the two peat periods (peat 1: 2.7%, shavings: 3.4%, peat 2: 1.6%). None of the horses participating in the study were diagnosed with mild or severe asthma based on the results and clinical signs, even though the high TW neutrophil percentage during the shavings period strongly suggest towards neutrophilic airway inflammation. The results indicate a higher irritation level in the equine respiratory system when shavings was used as bedding material. The difference in the BALF neutrophil percentages during the peat periods may be caused by the horses being taken in from pasture before the peat 1 period. The higher peat 1 results can there fore represent a reaction to the change in environment rather then the actual bedding itself. More research is needed with longer time spent on different bedding materials, combined with exercise tolerance tests, to give insight on the bedding’s effect on physical performance.
-
(2018)Canine’s sense of smell is extremely accurate and several times better compared to human’s olfaction. A large odor detecting area inside the dog’s nasal cavity and a huge number of olfactory receptors enable dogs to detect many different kinds of odors. No wonder, there has been conducted a number of studies concerning dogs’ ability to sense smells from different sources, for example smell of cancer. Cancer types studied include human bladder cancer, prostate cancer, ovarian and lung cancer, and the results were promising in many of these studies. So far none of the studies has focused on canine mammary tumors. Canine mammary tumors are very common especially in female dogs, and a half of them is known to be malignant. Early detection of mammary tumors is a significant factor in evaluating the prognosis of dogs suffering from mammary neoplasms, and that is why we decided to make a study concerning dog’s olfaction as a diagnostic tool in detecting canine mammary tumors. The aim of our study was to examine whether dogs could be able to train to detect canine mammary tumors from urine samples with using only their sense of smell. We also wanted to estimate the sensitivity, specificity, repeatability and accuracy of the dogs’ scent detecting abilities. Our hypothesis was that it would be possible to teach dogs to detect canine mammary tumor smell from dogs’ urine samples with good results. Urine samples of healthy and possible cancer patients were collected by our research group. Positive samples were diagnosed by a pathologist. A questionnaire including information about the dog’s background was sent to the dogs’ owners, so that we were able to identify the samples more accurately. For the training part we had six sniffing dogs from different breeds and different training history attending our research. As a training method we used a clicker training and operant conditioning. The training was very intensive and already after few weeks we got promising results. The actual validation part of the study was not able to conduct because of lack of relevant samples. However, sniffing dogs could be used as an assisting tool in detecting canine mammary cancer beside other diagnostic tools. In the future sniffing dogs could also be used in detecting the specific odor molecules of cancer.
-
(2023)Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata dystrofiinin rooli ja merkitys lihaksen normaalissa toiminnassa, koota yhteen nykytietämys Duchennen lihasdystrofian patofysiologiasta sekä käydä läpi sairauden tutkimuksissa yleisimmin käytettäviä eläinmalleja. Duchennen lihasdystrofia on vakava, etenevä, perinnöllinen lihasrappeumasairaus, joka johtaa lihasheikkouteen, liikkumisen vaikeutumiseen, pyörätuolista riippuvuuteen, avustettuun hengitykseen ja lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Sairaus on poikalapsien yleisin neuromuskulaarinen sairaus, johon sairastuu noin 1/5000 syntyvästä poikalapsesta. Sairaus johtuu X-kromosomissa sijaitsevan dystrofiinigeenin mutaatioista, jonka seurauksena ei synny toimivaa dystrofiiniproteiinia. Ihmisten lisäksi homologiset sairaudet esiintyvät koiralla, hiirellä sekä kissalla. Dystrofiini ilmenee luusto- ja sydänlihaskudoksissa sekä pieninä määrinä aivoissa ja muualla kehossa. Lihassyissä dystrofiini sijaitsee lihassolukalvon alla, jossa se yhdistää solun tukirangan lihassolukalvoon sekä sitä ympäröivään tyvikalvoon. Dystrofiini muodostaa yhdessä muiden proteiinien kanssa dystrofiini-glykoproteiinikompleksin, joka toimii useissa tehtävissä solujen signaloinnissa sekä lihassolukalvon eheyden ylläpidossa lihassupistusten aikana. Ilman dystrofiiniä lihaksista tulee hyvin alttiita vaurioille, jonka seurauksena on etenevä lihaskudoksen korvautuminen side- ja rasvakudoksella, toiminnan heikkeneminen sekä kardiomyopatia. Sairauteen ei ole vielä olemassa parantavaa hoitoa, ja hoitojen tarkoituksena onkin oireiden kontrollointi sekä elämänlaadun parantaminen. Sairauden synnyn ja uusien hoitomuotojen etsimiseen hyödynnetään erilaisia eläinmalleja, joista osalla esiintyy spontaaneja mutaatioita dystrofiinigeenissä ja osa on geneettisesti muokattuja. Yleisimmin käytetyt eläinmallit ovat mdx-hiirimalli (engl. X-linked muscular dystrophy mouse) sekä kultaisennoutajan lihasdystrofia -malli. Dystrofiinin puutoksen aiheuttavia mutaatioita on kultaisennoutajan lisäksi todettu useilla muilla koiraroduilla, ja usein sairauden löytyminen uusissa roduissa on seurausta eläinlääkärissä heränneestä epäilystä.
-
(2023)Clostridium botulinum on anaerobinen, itiöitä tuottava, gram-positiivinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta tunnettua luonnollista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia. Se aiheuttaa ihmisessä ja eläimissä harvinaista botulismia, joka on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava hermoston halvaustila. Botulismia tavataan säilöttyjen ja pakattujen elintarvikkeiden välityksellä leviävänä klassisena ruokamyrkytyksenä sekä suolistokolonisaationa imeväisikäisillä ja haavainfektiona ruiskuhuumeiden käyttäjillä. C. botulinumin luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta tiedetään vähän. Samankaltaisen itiöllisen bakteerin, Bacillus subtiliksen, on todistettu käyttävän muita bakteereita ravinnokseen, mikä herättää kysymyksen myös C. botulinumin ravinnonhankinnasta ja samalla neurotoksiinituotannon merkityksestä bakteerin biologiassa. On kiinnostava kysymys, voisiko myrkyllä olla rooli ravinnonhankinnassa. Tutkimuksessa selvitettiin, käyttääkö C. botulinum ravinnokseen erilaisia gram-positiivisista ja -negatiivisista bakteereista tai luonnossa bakteerin elinympäristössä mahdollisesti esiintyvistä selkärangattomista peräisin olevia komponentteja, ja vaikuttavatko nämä substraatit C. botulinumin itiöitymiseen tai hermomyrkyntuotantoon. Substraatteina tutkittiin muun muassa kuollutta bakteerisolumassaa, bakteerien soluseinässä ja hyönteisten tai äyriäisten kuoressa esiintyvää kitiiniä sekä sen rakenneainetta, N-asetyyli-D-glukosamiinia (GlcNAc), sekä positiivisena kontrollina glukoosia. Tarkoitus oli kerryttää tietämystä C. botulinumin mahdollisesta luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta ja sitä kautta etsiä yhteyksiä hermomyrkyntuottoon tai itiöitymiseen. Testikantana käytettiin C. botulinum ryhmän II Beluga Ei -kantaa, joka tuottaa rakenteellisesti autenttista mutta biologisesti inaktiivista toksiinia (toksoidi). Bakteerit kasvatettiin anaerobisissa olosuhteissa vähäravinteisessa kasvatusliemessä, johon lisättiin testattavia substraatteja. Negatiiviseen kontrollielatusaineeseen ei lisätty substraattia. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla kasvuston optista tiheyttä spektrofotometrilla sekä seuraamalla elävien bakteerien ja itiöiden määrää ja pH:ta kasvustossa. Tuotetun hermomyrkyn määrää seurattiin käyttämällä immunologista testiä (sandwich-ELISA). Bakteerien solumorfologiaa tarkasteltiin faasikontrastimikroskopian avulla. Tutkimuksessa selvisi, että bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin toksiinituotantoa elatusaineessa. Tämä saattaisi mahdollisesti liittyä ravinnonhankintaan, mikä viittaisi C. botulinumin kykyyn hyödyntää muita bakteereja ravinnokseen. Eri lajin bakteerimassa elatusaineessa lisäsi toksiinituotantoa enemmän kuin saman lajin, mikä voisi viitata C. botulinumin suosivan saaliskäyttäytymistä kannibalismin sijaan. Kaikkein suurimmat toksiinipitoisuudet mitattiin GlcNAc:a ja glukoosia sisältävistä elatusaineista. Botulinumneurotoksiinin hyöty bakteerille ja sen rooli ravinnonhankinnassa vaativat lisätutkimuksia. Bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin kasvua ja itiöitymistä. Sen sijaan GlcNAc ja glukoosi elatusaineessa laskivat elatusaineiden pH:ta huomattavasti, mikä johti itiöitymisen vähenemiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää elintarviketurvallisuustutkimuksissa ja pyrkiä siten etsimään keinoja C. botulinumin toksiinituotannon hallitsemiseen elintarvikkeissa.
-
(2019)Bakteerien mikrobilääkeresistenssin yleistyminen on aiheuttanut tärkeän terveysongelman maailmassa. Moniresistentit bakteerit leviävät ihmisten ja eläinten välillä sekä välityksellä. Eläinten parissa työskentelevät ihmiset voivat olla suuremmassa riskissä saada ja levittää moniresistenttejä bakteereita. Bakteerit leviävät joko suorassa eläinkontaktissa tai välillisesti ympäristön ja työvälineiden kautta. Leviämisen ehkäisyssä ensisijaista on oikeanlainen suojautuminen, kuten hyvän käsihygienian noudattaminen. Metisilliiniresistenttejä Staphylococcus aureus (MRSA) -bakteereita on eristetty eläinlääkäreiltä maailmanlaajuisesti. Eläinlääkäreillä voi esiintyä enemmän tuotantoeläimiin liitettyä CC398-genotyypin MRSA-bakteeria verrattuna muuhun väestöön. Aiemman tutkimustiedon valossa MRSA-bakteerien esiintyvyys suomalaisilla eläinlääkäreillä on ollut alle yhden prosentin. Euroopassa MRSA:n esiintyvyydet eläinlääkäreillä ovat olleet jopa hieman yli 20 %. Tutkielma oli osa tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivien yhteydessä. Tutkielmassa selvitettiin kyselylomakkeen avulla suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytäntöjä moniresistenttejä bakteereita vastaan ja kantajuudelle altistavia riskitekijöitä. Pääpaino oli tuotantoeläinpraktikkojen suojautumisen tarkastelussa. Tutkielman päähypoteesi oli, että suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöt ovat hyvällä tasolla. Toinen hypoteesi oli, että mikäli kantajia ilmenee, voi riskitekijöitäkin löytyä. Tutkielmassa arvioitiin myös suomalaisten eläinlääkäreiden zoonoositietämyksen kehitystä vertaamalla vuoden 2016 tutkimushankkeen tuloksia vuonna 2009 toteutetun tutkimushankkeen tuloksiin. Hypoteesi oli, että eläinlääkäreiden omat arviot zoonoositietämyksestään ovat parantuneet aikaisemmasta. Kyselylomakkeen palautti 262 eläinlääkäriä. Tutkielmaa tehdessä tiedossa oli, että heistä yhdeksän kantoi moniresistenttiä bakteeria. Kyselylomakkeessa kysyttiin omaa arviota käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä työssä. Suurin osa (47,2 %) tallikäyntejä tehneistä hevospraktikoista (n=108) piti tallien käsienpesumahdollisuuksia joskus riittävinä. Tuotantoeläinpraktikkojen (n=118) arviot tilojen käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä olivat valoisammat: 66,9 % arvioi käsienpesumahdollisuudet usein riittäviksi. Vastaajia pyydettiin arvioimaan käsienpesuun käyttämänsä aika. Vastaajista (n=202) 63,9 % käytti käsienpesuun aikaa alle 15 s, kun taas 4,5 % arvioi pesseensä käsiään 40 s tai kauemmin. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee käsienpesuajaksi 40–60 s. Vuonna 2009 vastaajista 39,6 % arvioi olevansa samaa mieltä väittämän ”Minulla on hyvät tiedot zoonooseista ja niiden ehkäisystä” kanssa. Vastaava luku vuonna 2016 oli 57,2 %, joten osuus kasvoi 17,6 prosenttiyksikköä. Tulokset eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöistä eivät olleet hypoteesin mukaisia, vaikkakin tuotantoeläinpraktikkojen suojavaatteiden käyttö oli osittain hyvällä tasolla. Hypoteesia kantajuuden riskitekijöistä ei voitu tutkia kantajien vähyyden vuoksi. Sen sijaan hypoteesi zoonoositietämyksen kehityksestä osui oikeaan. Tutkimustulokset korostavat koulutuksen tarvetta suojautumisessa, kuten käsienpesuun vaadittavan ajan noudattamisessa. Arviot riittävistä käsienpesumahdollisuuksista olivat heikoimmat talleilla. Eläinlääkäreiden tulisi ohjeistaa erityisesti hevostenpitäjiä käsienpesumahdollisuuksien riittävästä järjestämisestä. Suojautumiskäytäntöjen kartoittaminen on aiheellista myös tulevaisuudessa.
-
(2021)Eläinlääkäreiden työolot ja työperäiset riskit poikkeavat muusta väestöstä. Pitkät työviikot, päivystäminen ja eläinten aiheuttama tapaturmavaara ovat käytännön hoitotyötä tekevien arkea. Eläinlääkäreiden työnkuvat vaihtelevat runsaasti ammattikunnan sisällä. Tämän lisensiaatintutkielman tavoite on analysoida aineistona ollutta Suomen Eläinlääkäriliiton ja Työterveyslaitoksen vuonna 2012 teettämän kyselyn tuloksia. Kysely lähetettiin liiton jäsenrekisteristä löytyneille, rekisterin mukaan työelämässä oleville eläinlääkäreille. Tuloksia verrattiin ennen kaikkea vastaavan, vuonna 2000 tehdyn kyselyn tuloksiin, mutta myös muuhun tutkittuun tietoon eläinlääkäreiden työoloista ja terveydestä. Yhteyksiä tutkittiin non-parametrisillä ja parametrisillä testeillä tarpeen mukaan, esimerkiksi ristiintaulukoimalla khiin neliötestin ja Fisher-Freeman-Haltonin tarkan testin avulla. Ensimmäisen hypoteesin mukaisesti eläinlääkärikunta on edelleen naisvaltaistunut. Toisen hypoteesin mukaan kunnaneläinlääkäreiden osuus eläinlääkäreistä olisi laskenut. Naiskunnaneläinlääkäreiden osuus oli laskenut (p=0,02), mutta miesten osuudessa ei ollut muutosta (p=0,19). Suurin osa vastaajista työskenteli yksityisellä sektorilla ja muissa kaupungeissa kuin pääkaupunkiseudulla tai maaseudulla. Eläinlääkäreiden keskimääräinen viikkotyöaika oli 39,0 tuntia ilman päivystyksiä. Päivystystä työpaikalla oli keskimäärin 50,4 tuntia kuukaudessa. Eläinlääkäreiden keskimääräinen viikkotyöaika oli korkeampi kuin keskimäärin suomalaisilla palkansaajilla. Kolmannen hypoteesin vastaisesti työtapaturmien määrä ei ollut vähentynyt, vaan pysynyt samalla tasolla. Yleisin tapaturman aiheuttaja oli eläin. Tapaturmien vaaratekijöiksi tunnistettiin yleisimmin rauhaton eläin, eläinlääkärin väsymys ja puuttuva tai riittämätön apu toimenpiteissä. Neljännen hypoteesin mukaisesti työterveyshuollon saatavuus oli parantunut. Eläinlääkärit eivät kuitenkaan kokeneet työterveyshuollossa ymmärrettävän eläinlääkärin työn erityispiirteitä riittävästi. Työterveyden parannusehdotukset voitiin jakaa muutamaan teemaan: saatavuuden parantaminen, työterveyshuollon tiedon lisääminen, ehkäisevien toimien käyttöönotto ja yleisten työolojen parantaminen. Kyselyyn vastanneista naisista suurin osa oli ollut raskaana, ja heistä valtaosa oli ollut raskauden aikana töissä. Raskauden vuoksi työhön oli tehty muutoksia alle puolelle vastaajista. Raskauden aikana altistuttiin laajasti erilaisille lääkeaineille, puhdistus- ja desinfiointiaineille sekä eritteille. Erityisäitiyspäivärahahakemus oli kuitenkin hylätty joka kahdeksannelta sitä hakeneista, mikä kertoo, että eläinlääkärin työn potentiaalisesti haitallisia vaikutuksia raskaudelle ei edelleenkään tunnisteta. Eläinlääkäreistä noin joka neljännellä oli ollut itsetuhoisia ajatuksia, mikä on enemmän kuin väestössä keskimäärin, mutta vastaa esimerkiksi lääkäreillä havaittua yleisyyttä. Tulosten perusteella eläinlääkärit kokivat, että työterveyshuollossa ei tunnisteta eläinlääkärin ammatin riskejä riittävästi. Etenkin käytännön potilastyötä tekevien eläinlääkäreiden työhön liittyy työturvallisuuden kannalta merkittäviä riskitilanteita, joita voitaisiin ennakoida ja estää asianmukaisilla varotoimilla. Sekä eläinlääkärit että työterveyshuolto tarvitsevat lisää tietoa eläinlääkäreiden työterveyden parantamiseksi. Eläinlääkäreiden työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämiseksi kaivataan eläinlääkäreiden, työnantajien, työterveyshuollon ja viranomaisten yhteistyötä.
-
(2022)Q-kuume on lähes maailmanlaajuisesti esiintyvä Coxiella burnetii -bakteerin aiheuttama zoonoosi. Tauti on kuvattu ensimmäisen kerran 1930-luvulla Australiassa. Bakteerin tärkein reservuaari ovat naudat, lampaat ja vuohet, mutta sitä esiintyy myös lemmikki- ja villieläimillä. Ihmisillä C. burnetii -tartunta on usein oireeton, mutta voi johtaa myös akuuttiin tai krooniseen Q-kuumeeseen. Bakteeri tarttuu yleisimmin aerosoleina hengitysilman mukana tai kontaktissa sitä kantavien tuotantoeläinten kanssa. Q-kuumeen yleisimpiä oireita ovat korkea ja pitkäkestoinen kuume, päänsärky ja lihaskipu. Myös keuhkokuume ja maksatulehdus ovat Q-kuumeen mahdollisia tautimuotoja. Kroonisen Q-kuumeen yleisin muoto on sydänläppien tulehdus. Raskaana olevilla naisilla C. burnetii -tartunta voi johtaa keskenmenoon tai sikiön kehityshäiriöihin. Eläimillä C. burnetii -tartunta on yleensä oireeton, mutta erityisesti pienillä märehtijöillä bakteeri voi aiheuttaa luomisia tiineyden loppuvaiheessa. Suomessa ensimmäinen raportoitu C. burnetii -tartunta eläimellä todettiin vuonna 2008 oireettomalla naudalla. Suomessa C. burnetiin vasta-aineiden esiintymistä on tutkittu vuonna 2018 nauta-, lammas- ja vuohitiloilla, jolloin 0,9 % tutkituista tiloista löydettiin vasta-aineita taudinaiheuttajalle. Q-kuumeen esiintyminen eläimillä on yleisempää Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eläimille on olemassa rokote C. burnetii -tartuntoja vastaan, mutta rokote ei ole käytössä Suomessa. Euroopan Unionin lainsäädännön mukaan Q-kuumetapauksista on raportoitava vuosittain. Eläinlääkäreiden ja eläinlääketieteen opiskelijoiden riski saada C. burnetii -tartunta voi muuhun väestöön verrattuna olla suurempi erityisesti praktiikkatyössä. Suomessa riski tartunnan saamiselle on tällä hetkellä suhteellisen vähäinen, mutta useissa muissa maissa työskennellessä eläinlääkärin riski saada Q-kuumetartunta voi olla merkittävä. Asianmukainen suojautuminen ja tartuntariskin tiedostaminen on tärkeää, koska tartunta voi johtaa vakaviin seurauksiin.
-
(2021)Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on eläinten positiivisia tunteita käsittelevä kirjallisuuskatsaus, jossa keskitytään siihen, miten eläinten positiiviset tunteet voidaan määritellä, mitä niistä tiedetään ja miten niitä voidaan mitata. Eläinten tunteiden määrittäminen on yhteiskunnallisesti merkittävää esimerkiksi eläinsuojelulain uudistusta tai erilaisia eläintenpito- ja koulutustapoja tarkasteltaessa. Mahdollisuus positiivisiin kokemuksiin on nykyään myös osa eläinten hyvinvoinnin määritelmää. Eläinten positiivisten tunteiden tutkimus onkin tällä vuosituhannella lisääntynyt ja tutkimustieto aiheesta on moninaista. Positiivisten tunteiden mittaamiseen ei kuitenkaan ole vielä olemassa vakiintuneita tapoja tai yhteistä konsensusta, minkä vuoksi lisää tutkimustietoa aiheesta tarvitaan. Tämä kirjallisuuskatsaus pyrkii avaamaan positiivisten tunteiden tutkimisen taustaa niin käsitteiden kuin lyhyesti tunteisiin liittyvän neurologiankin osalta, sekä kertomaan tämänhetkisistä tunteiden tutkimisen tavoista ja mahdollisuuksista.
-
(2022)Koronavirustauti (COVID-19) aiheutti pandemian 2020 vuoden alussa, jonka on aiheuttanut suuria muutoksia yhteiskunnassa ja ihmisten on täytynyt sopeutua pandemian aiheuttamiin muutoksiin jo pitkään, sillä pandemiasta ole vielä kesään 2022 mennessä päästy eroon. Pandemian aiheuttajana on ihmisten koronavirusten ryhmään kuuluva SARS-CoV-2-virus (severe acute respiratory syndrome coronavirus 2), joka aiheuttaa ihmisille hengitystieoireita. COVID-19-taudin leviämisen ehkäisemiseksi on tehty runsaasti erilaisia toimenpiteitä ja pandemialla on ollut vaikutusta ihmisiin maailmanlaajuisesti, sillä liikkumisrajoitukset ovat muuttaneet ihmisten tavallisia toimintatapoja ja pandemian vaikutukset erityisesti talouteen ovat olleet voimakkaat. SARS-CoV-2-viruksen päätartuntareitti on hengitysteiden kautta leviäminen pisaratartuntana. COVID-19-taudin leviämisen hallintaa on vaikeuttaneet oireettomat kantajat, jotka levittävät virusta oireilematta itse. Ilmateitse tapahtuvan leviämisen lisäksi COVID-19-tartunnan voi saada myös kontaminoituneiden pintojen välityksellä, jos virusta erittävä henkilö yskii pintaa kohden tai koskettaa pintaa kasvojen koskemisen jälkeen ja toinen ihminen koskettaa kontaminoituneeseen pintaan ja sen jälkeen kasvojaan. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää mitä SARS-CoV-2-viruksen ominaisuuksista, kuten säilymisestä ja mahdollisesta elintarvikevälitteisyydestä tiedetään sekä mitä vaikutuksia pandemialla on ollut elintarviketeollisuudessa. Tutkimusten mukaan SARS-CoV-2-viruksen on todettu olevan muita ihmisten koronaviruksia kestävämpi ja sen säilyvyys paranee, kun lämpötila on huoneenlämpöä matalampi ja suhteellinen kosteus matala. SARS-CoV-2-viruksen säilyvyyteen pinnoilla vaikuttaa ympäristön olosuhteiden lisäksi pinnan ominaisuudet. SARS-CoV-2-viruksen on todettu selviävän 28 vuorokautta lasin, teräksen ja setelipaperin pinnalla laboratorio-olosuhteissa. SARS-CoV-2-virus inaktivoituu kuumassa herkästi, viisi minuuttia 75 ˚C:n lämpötilassa riittää viruksen inaktivointiin. SARS-CoV-2-viruksen ei ole todettu leviävän ruoan tai veden välityksellä, joten SARS-CoV-2 ei lukeudu elintarvikevälitteiseksi virukseksi. Elintarvikepakkausten pinnan välityksellä tapahtuvien tartuntojen mahdollisuutta pidetään suurempana riskinä kuin tartunnan saamista elintarvikkeesta. Tartunnat elintarvikelaitoksissa ovat herättäneet huolta elintarvikkeiden turvallisuudesta. Elintarvikkeita käsittelevissä laitoksissa lämpötila on usein huoneenlämpöä matalampi, mikä pidentää SARS-CoV-2-viruksen säilyvyyttä sekä myös turvavälien pitäminen voi olla haastavaa. Elintarvikealalla on tehty useita toimenpiteitä COVID-19-taudin leviämisen ehkäisemiseksi, kuten henkilökunnan terveyden tilan seuraaminen, työntekijöiden hygienian lisääminen, pintojen puhdistamisen tehostaminen sekä sosiaalisten kontaktien välttäminen. Toimenpiteet ovat tärkeitä sekä elintarviketurvallisuuden turvaamiseksi, mutta erityisesti myös työntekijöiden terveydentilan turvaamiseksi ja tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi, jotta elintarvikealan laitoksia ei tarvitse sulkea taudinpurkausten takia.
-
(2019)Elintarvikepetokset eivät ole uusi ilmiö, vaan niistä löydetään todisteita pitkältä ihmiskunnan historiasta. Elintarvikepetokset aiheuttavat yhteiskunnalle sekä taloudellisia että terveydellisiä haittoja ja vaikuttavat kuluttajien luottamukseen. Useat lähihistoriassa tapahtuneet tapaukset osoittavat, että elintarvikepetosten vakavuus ja mittakaava ovat kasvaneet nyky-yhteiskunnassa. Useat eri elintarvikkeet ovat alttiita elintarvikepetoksille ja elintarvikepetoksien muodot vaihtelevat. Euroopan unionin raporteissa on kerätty tietoa unionin alueen yleisimmistä elintarvikepetosten muodoista ja tyypillisistä väärennetyistä elintarvikkeista. Elintarvikepetosten todellisen laajuuden arviointi on kuitenkin haastavaa, koska kuluttaja ei usein tunnista väärennettyä elintarviketta ja väärennetyt elintarvikkeet aiheuttavat harvoin terveydellisiä ongelmia. Laajuuden arviointia vaikeuttaa myös se, että kaikkia elintarvikepetostapauksia ei havaita tai raportoida. Euroopan komissio on linjannut, että elintarvikepetoksen tulisi täyttää neljä kriteeriä, jotka ovat EU:n lainsäädännön rikkominen, teon tahallisuus, taloudellisen hyödyn tavoittelu ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Elintarvikepetosta ei kuitenkaan tunneta Euroopan unionin tai Suomen lainsäädännössä, mutta elintarvikkeiden turvallisuutta ja sekä toimijan että viranomaisten vastuuta käsitellään sekä EU:n elintarvikelainsäädännössä että kansallisessa elintarvikelainsäädännössä. Elintarvikelainsäädäntö määrittelee rikoslain kanssa viranomaisten käytössä olevat hallinnolliset pakkokeinot ja rangaistussäädökset. EU:n elintarvikelainsäädäntöön on tulossa muutoksia, joissa huomioidaan entistä paremmin elintarvikepetosten torjunta ja vastaavia muutoksia on mahdollisesti tulossa myös Suomen lainsäädäntöön. Elintarvikepetoksia torjutaan niin viranomais- kuin yritystasolla. Viranomaisten suorittamassa valvonnassa ovat sekä tarkastukset että näytteiden otot olennainen osa torjuntaa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa ei käsitellä näytteiden ottoa ja niihin liittyviä laboratoriomenetelmiä. Viranomaiset tekevät tarkastuksia niin toimijoiden tiloihin kuin rajatarkastusten yhteydessä. Yritykset torjuvat elintarvikepetoksia omavalvontansa yhteydessä arvioimalla elintarvikeketjunsa haavoittuvuuksia. Lisäksi yrityksille on tarjolla elintarviketurvallisuusstandardeja, joissa huomioidaan myös elintarvikepetosten torjunta. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin, että nykyinen EU:n ja Suomen elintarvikelainsäädäntö antaa hyvät puitteet myös elintarvikepetosten torjuntaan ja uudistuva lainsäädäntö entisestään parantaa viranomaisten kykyä reagoida elintarvikepetoksiin. Elintarvikepetosten torjunnassa tarvitaan kuitenkin toimia sekä yrityksiltä että viranomaisilta ja torjunnassa tulee huomioida elintarvikepetosten muuttuminen petoksen tekijöiden keksiessä uusia keinoja vältellä torjuntamenetelmiä. Elintarvikepetosten torjuntaa voidaankin tulevaisuudessa kehittää ottamalla käyttöön profilointijärjestelmiä, joilla voidaan kohdentaa sekä viranomaisvalvontaa että yritysten omavalvontaa. Elintarvikepetoksia käsitellään ulkomaalaisessa tieteellisessä kirjallisuudessa ja viranomaislähteissä, mutta elintarvikepetosten torjunnan osalta tietoa on vielä rajallisesti. Suomalaista tieteellistä kirjallisuutta aiheesta löytyy vielä kauttaaltaan rajallisesti. Elintarvikepetoksien torjunta kuuluu kuitenkin suomalaisten valvontaviranomaisten toimintaan, joten kattava ja ymmärrettävä suomenkielinen kirjallisuuskatsaus aiheesta oli tarpeellinen. Tähän kirjallisuuskatsaukseen kerättyä tietoa voidaan myös hyödyntää uusien elintarvikepetoksiin liittyvien tutkimusaiheiden suunnittelussa.
-
(2023)Euroopan komissio määrittelee elintarvikepetoksen seuraavien kriteerien avulla: lainsäädännön rikkominen, tahallisuus, taloudellinen hyötyminen ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Kansainvälisten arvioiden mukaan suurin osa elintarvikepetoksista jää havaitsematta. Elintarvikepetoksiin liittyvä valvontatyö Suomessa on yksi osa kunnallista elintarvikevalvontaa, ja elintarvikepetosvalvonta asettaa uudenlaisia haasteita viranomaisvalvonnalle. Viranomaisten rajallisten valmiuksien ja resurssien vuoksi tarkastuksilla keskitytään kuitenkin pitkälti elintarvikkeiden turvallisuuteen, eikä elintarvikepetosten havaitsemiseen. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, 1) millaisia tarkastusmenetelmiä elintarvikevalvojat ovat elintarvikevalvonnan tarkastuksilla ilmi tulleiden epäkohtien havaitsemiseen käyttäneet, 2) kuinka moni epäkohdista täyttää Euroopan komission määrittelemät elintarvikepetoksen kriteerit ja 3) millaisia epäkohtia havaittiin tapauksissa, jotka täyttivät elintarvikepetosmääritelmän kriteerit, mihin asiakokonaisuuteen ne liittyivät, ja mitä tarkastusmenetelmiä niiden havaitsemiseen oli käytetty. Tutkimus tehtiin analysoimalla liha-alan laitosten Oiva-tarkastuskertomukset vuodelta 2017. Analysoitava materiaali rajattiin käsittämään C- tai D-arvosanan (korjattavaa tai huono) saaneet Oiva-rivit, joita oli yhteensä 299 kappaletta. Aineiston taulukointiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel- ja SPSS-ohjelmistoja. Käytetyimmät tarkastusmenetelmät, kun tarkastellaan kaikkia C- tai D-arvosanan saaneita Oiva-rivejä, olivat tilojen tarkastus (46 %), omavalvontakirjanpidon tarkastus (14 %) sekä omavalvontasuunnitelman tarkastus (12 %). Käytettyä tarkastusmenetelmää ei pystytty aineiston perusteella määrittämään kaikille Oiva-riveille (11 %). Kaikki elintarvikepetoksen kriteerit täyttäviä tapauksia todettiin tässä aineistossa vain yksi kappale. Kyseinen tapaus liittyi lihan alkuperän väärentämiseen sekä lihan markkinoimiseen väärillä tiedoilla. Kolmen muun tapauksen kohdalla muut elintarvikepetoskriteerit täyttyivät, mutta tahallisuuden kohdalla kriteerin täyttyminen määriteltiin ”mahdolliseksi” tai ”ei tietoa”. Lisäksi aineistosta löytyi 11 muuta tapausta, jotka aineiston perusteella saattavat täyttää elintarvikepetoksen kriteerit, sillä esimerkiksi toimijan taloudellista hyötymistä voitiin pitää todennäköisenä tai asiakkaiden harhaanjohtamista voitiin pitää mahdollisena. Näiden tapausten toteamisessa käytetyistä tarkastusmenetelmistä yleisimmät olivat ”tilojen tarkastus” sekä ”omavalvontakirjanpidon tarkastus”. Elintarvikepetoskriteerit osittain tai kokonaan täyttävistä tapauksista selvästi yleisimpänä erottui epäkohdat pakkausmerkinnöissä (40 %), mikä on ollut myös viime vuosina yleisin Euroopan komission AAC-järjestelmään raportoitu elintarvikepetostyyppi. Tutkimuksen tulosten mukaan vähintään 4,7 %:ssa kaikista tarkastetuista liha-alan laitoksista ja teurastamoista esiintyi asiakasta harhaanjohtavia epäkohtia, joista on voinut syntyä oikeudetonta taloudellista hyötyä tekijälle. Arvion mukaan noin joka toisen tutkimusaineistoon sisältyneen Oiva-rivin tarkastuksen yhteydessä oli kuvattu epäkohtia, joiden johdosta toimija on saanut tai voinut saada taloudellisia etuja. Näin ollen toimija voi saada taloudellisen kilpailuedun olemalla noudattamatta lainsäädännön vaatimuksia tai sen nojalla annettuja kehotuksia, määräyksiä tai kieltoja, ja tällä tavoin heikentää lainsäädäntöä noudattavien yritysten mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Tarkastajien riskiperusteista työtä elintarvikepetosten havaitsemiseksi voitaisiin edesauttaa tutkimalla elintarvikepetoksia Suomessa. Tulisi selvittää, millaiset elintarvikkeet ovat alttiimpia elintarvikepetoksille Suomessa, minkä tyyppisiä elintarvikepetoksia Suomessa tehdään, ja millaiset tarkastusmenetelmät niiden havaitsemiseen soveltuisivat.
-
(2021)Elintarviketurvallisuuskulttuuri on noussut hallintajärjestelmien ja valvontamenetelmien rinnalle yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi, jonka avulla voidaan vaikuttaa yritysten elintarviketurvallisuuteen. Useiden elintarvikeperäisten taudinpurkauksien syyksi on paljastunut ongelmat niin työntekijöiden käyttäytymisessä, johtamisessa, työympäristössä kuin työntekijöiden koulutuksessa ja asenteissa. Nämä kaikki tekijät liittyvät elintarviketurvallisuuskulttuuriin. Elintarviketurvallisuuskulttuurille ei ole olemassa selkeää määritelmää. Sen voidaan kuitenkin ajatella olevan koko yrityksen kattava rakenne, joka yhdistää kaikki yrityksessä työskentelevät henkilöt yhteisen tavoitteen ympärille eli elintarviketurvallisuuden parantamiseen. Kaikki henkilöt jakavat tällöin samat arvot, asenteet ja uskomukset siitä mitä elintarviketurvallisuudella tarkoitetaan ja kuinka yrityksessä toimitaan sen parantamiseksi. Elintarviketurvallisuuskulttuuriin kuuluu useita osa-alueita. Näitä ovat työntekijöiden ja johtajien käsitys ja tieto elintarviketurvallisuuden vaaroista, yrityksessä työskentelevien henkilöiden motivaatio toimia elintarviketurvallisuutta edistävästi, johtaminen, kommunikaatio, henkilöstön koulutus, työympäristö sekä resurssit. Elintarviketurvallisuuskulttuuriin voivat vaikuttaa lisäksi maiden kansallinen kulttuuri, lainsäädäntö sekä yritysten erilaiset ominaisuudet, kuten koko ja sekä toiminnan riskitaso. Elintarviketurvallisuuskulttuuri otettiin osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä maaliskuussa 2021. Lainsäädäntö vaatii yrityksiä luomaan ja ylläpitämään asianmukaista elintarviketurvallisuuskulttuuria. Elintarviketurvallisuuskulttuuria on tutkittu ympäri maailmaa useiden menetelmien avulla. Yleisimmin käytetty menetelmä on kyselylomakkeet. Tutkimuksissa on lisäksi käytetty havainnointia, haastatteluita, ryhmähaastatteluita, kuva-avusteisia haastatteluita sekä tarinankerrontaa. Tutkittaviin osa-alueisiin ovat kuuluneet muun muassa johtaminen, kommunikaatio, sitoutuminen, työpaine, käyttäytyminen, työympäristö ja koulutus. Tutkielmassa ei ole mukana esimerkkejä suomalaisista elintarvikealan yritysten elintarviketurvallisuuskulttuureista, sillä kirjoittaja ei löytänyt käytetyistä hakukannoista käytetyillä hakusanoilla suomalaisia elintarvikeyrityksiä koskevia elintarviketurvallisuuskulttuurin tutkimuksia. Elintarviketurvallisuuskulttuurin arviointiin ja tutkimukseen sisältyy useita rajoitteita. Monissa tutkimuksissa käytetään vain yhtä menetelmään, vaikka useamman menetelmän avulla yritysten elintarviketurvallisuuskulttuurista saataisiin luotettavampi ja kattavampi käsitys. Myös erilaiset sosiaaliset tekijät, tutkimuksiin osallistuvien henkilöiden kielitaito ja yrityksessä työskentelevät osa-aikaiset työntekijät vaikuttavat tutkimusten tulosten luotettavuuteen. Toisaalta myös tutkimuksista saatujen tulosten yleistämiseen liittyy useita rajoitteita. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset otannan rajoitukset, tutkimukseen osallistuvien yritysten halukkuus osallistua tutkimukseen sekä kuinka laajasti yritysten elintarviketurvallisuuskulttuuria on tutkittu organisaation tasolta eli onko tutkimuksiin sisällytetty henkilöitä aina johtoportaasta elintarvikkeiden käsittelijöihin. Tämän lisensiaatintutkielman tavoitteena on esitellä elintarviketurvallisuuskulttuuria saatavilla olevan kirjallisuuden pohjalta. Tavoitteena on luoda katsaus elintarviketurvallisuuskulttuurin määritelmään, alkuperään sekä arviointimenetelmiin ja elintarviketurvallisuuskulttuuriin vaikuttaviin tekijöihin.
-
(2019)Emokäyttäytyminen on osa emakoiden luontaista käyttäytymistä, johon emakoilla on säilynyt vahva motivaatio domestikaatiosta huolimatta. Emakon emokäyttäytymiseen katsotaan kuuluvaksi pesänrakennus, porsiminen, imetys ja kanssakäyminen porsaidensa kanssa. Nykyisenkaltaisessa porsastuotannossa emakoiden käyttäytyminen on usein rajoitettua porsimishäkkien ja virikkeettömyyden takia. Erityisesti pesänrakennuksen rajoittaminen aiheuttaa emakoille stressiä, jolla puolestaan on vaikutusta porsimisen sujuvuuteen. Liikkumisen rajoittaminen vähentää emakon mahdollisuuksia olla kanssakäymisessä porsaidensa kanssa, mikä saattaa heikentää jälkikasvun emokäyttäytymistä myöhemmin niiden elämässä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroaako emakoiden käyttäytyminen häkki- ja vapaaporsituksessa toisistaan ensimmäisten 24 tunnin aikana porsimisen alusta. Käyttäytymistä vertailtiin myös porsaita kuoliaaksi maanneiden ja makaamattomien emakoiden välillä. Lisäksi seurattiin porsimisten kestoa ja aikaa, joka porsailta kesti löytää utareelle syntymänsä jälkeen. Ennakko-odotuksena oli, että vapaaporsituksessa emakot olisivat aktiivisempia niille tarjotun liikkumismahdollisuuden vuoksi. Tutkimukseen otettiin 12 emakkoa, joista kuusi porsi tavanomaisessa porsimishäkissä ja toiset kuusi vapaaporsituskarsinassa. Emakoita porsaineen videokuvattiin porsaiden ensimmäisen elinvuorokauden ajan, ja käyttäytymistä seurattiin videotallenteilta jatkuvana havainnointina koko 24 tunnin ajan. 24 tunnin havainnointijakso jaettiin kolmeen vaiheeseen: vaihe 1 eli aika ensimmäisen porsaan syntymästä viimeisen porsaan syntymään; vaihe 2 eli aika viimeisen porsaan syntymästä 12 tuntiin ensimmäisen porsaan syntymästä; ja vaihe 3 eli 12-24 tuntia ensimmäisen porsaan syntymästä. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa emakoiden käyttäytymisessä, porsimisten pituudessa eikä porsaiden utareelle löytämisessä häkki- ja vapaaporsituksen välillä (P > 0,05). Sen sijaan porsaita maanneiden ja makaamattomien emakoiden käyttäytymisessä havaittiin jonkin verran eroa. Yhden tai useamman porsaan kuoliaaksi maanneet emakot vaihtelivat useammin asentoaan vaiheissa 1 (P = 0,042) ja 3 (P = 0,035) kuin emakot, jotka eivät maanneet yhtäkään porsasta. Samoin porsaita maanneet emakot käyttivät enemmän aikaa tonkimiseen ja kuopimiseen sekä koko 24 tunnin aikana (P = 0,049) että vaiheessa 3 (P = 0,042). Ennakko-odotuksista poiketen emakoiden hyvin samankaltainen käyttäytyminen molemmissa porsimisympäristöissä antaa olettaa, ettei liikkumistilan lisäämisellä ole vaikutusta emakoiden aktiivisuuteen. Voi kuitenkin olla, ettei vapaaporsituskarsina yksinään riitä vähentämään emakoiden kokemaa stressiä ja mahdollistamaan luontaista käyttäytymistä, ellei emakoille tarjota lisäksi kuivikkeita ja virikkeitä pesänrakennusmateriaaliksi. Emakoiden lisääntyneen aktiivisuuden yhteys porsaskuolleisuuteen on todennäköisesti seurausta emakoiden lisääntyneestä asennon muutosten määrästä: mitä useammin emakko vaihtaa asentoaan, sitä suurempi riski porsailla on jäädä emakon alle. Porsimisympäristöllä ei vaikuttaisi olevan vaikutusta porsaiden utareelle löytämiseen, mutta asiasta tarvitaan vielä lisää tutkimusta.
-
(2020)Epidemiaselvitystyössä paikalliset ja kansalliset toimijat pyrkivät selvittämään yhteystyössä ruokamyrkytysepidemian aiheuttajapatogeenin ja elintarvikkeen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää epidemiaselvitystyön tiedonkulun haasteet sekä hyvät käytännöt. Onnistunut selvitystyö edellyttää tiedon vaihtoa eri osapuolten välillä. Tutkimuksen kohdemaina käytettiin Suomea, Latviaa ja Viroa. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksena ja haastatteluina. Kohdemaiden paikallisille- tai alueviranomaisille lähetettiin sähköinen kyselylomake koskien epidemiaselvityksen käytäntöjä. Latvian ja Viron keskusviranomaisia haastateltiin lisäksi epidemiaselvitysprosessista, tiedonkulun käytännöistä ja selvitystyöhön osallistuvien viranomaisten osaamistasosta. Kyselyn tuloksia käsiteltiin ja analysoitiin Microsoft Office Excel 2013 -ohjelmalla ja IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmalla. Tilastollisina testeinä käytettiin Fisherin tarkkaa testiä ja Mann-Whitneyn U-testiä. Lisäksi tuloksia analysoitiin ristiintaulukoimalla ja piirtämällä kuvaajia. Lisäksi joistain vastauksista muodostettiin summamuuttujia kuvaamaan ilmiöitä yleisemmällä tasolla. Haastatteluiden ja kyselylomakkeen avoimia vastauksia analysoitiin myös kvalitatiivisesti luokittelemalla ja teemoittelemalla. Tulosten perusteella epidemiaselvitystyöryhmän johtaja on yleensä määritelty etukäteen Suomessa ja Virossa. Konsultaatioapua on lähes aina saatavilla. Ilmoitus epidemiasta tehdään 73 % mukaan alle 24 tunnin kuluessa ensitiedon saamisesta. Epidemioiden yhteydessä näytteenotosta päättää yleensä Suomessa paikallinen viranomainen, kun taas Latviassa ja Virossa keskusviranomainen. Näytteenoton yhteydessä eristetty patogeeni tyypitetään Latviassa harvemmin kuin Suomessa tai Virossa. Epidemia raportoidaan käytännössä aina keskusviranomaiselle. Myös selvitystyön aikana kommunikoidaan keskusviranomaisen kanssa. Tiedonkulkua hankaloittavia tekijöitä kysyttäessä, kaikissa maissa esiin nousi esimerkiksi lainsäädäntö ja kiire. Epäluottamus ja eriävät mielipiteet nousivat virolaisten ja latvialaisten vastaajien vastauksissa esiin. Etukäteen nimetty epidemiaselvitystyön johtaja vähensi joidenkin tiedonkulkua haittaavien tekijöiden vaikutusta. Lokikirjaa ei ollut pidetty viimeisimmän epidemian yhteydessä Latviassa kuin muutamassa tapauksessa. Kansallisten viranomaisten haastatteluiden perusteella tiedonkulku koetaan pääasiassa sujuvaksi, mutta esimerkiksi lokikirjan pitämisessä ja yhteydenpidossa keskusviranomaiseen oli eroavaisuuksia paikallisten ja keskusviranomaisten antamien vastausten perusteella. Tiedonkulku myös perustuu erityisesti Latviassa ja Virossa henkilökohtaisiin suhteisiin. Suurimpia haasteita tiedonkulussa on sen perustuminen henkilöiden välisille suhteille. Selkeät ohjeet ja käytännöt, joita noudatetaan, minimoisivat mahdolliset ongelmat henkilöiden välisessä tiedonkulussa. Selkeä vastuunjako sujuvoittaa tiedonkulkua. Säännölliset tapaamiset viranomaisten välillä oli monella vastaajalla toiveena tiedonkulun sujuvoittamiseksi. Myös salattu nopean sähköisen yhteydenpidon alusta olisi hyödyllinen suomessakin RYMY-järjestelmän rinnalle. Raportit ovat pääasiassa avoimen tekstin muodossa, mutta jos niiden muotoa pystyttäisiin standardoimaan, voitaisiin selvitystyötä mahdollisesti nopeuttaa, kun muuttujien muodostaminen ja vertailu olisi helpompaa. Pääasiassa epidemioista kerätään kattavat tiedot ja ne raportoidaan kohtuullisessa ajassa.
-
(2022)Epilepsia on koirien yleisin krooninen neurologinen sairaus. Ihmislääketieteestä tiedetään, että yli 80 %:lla epilepsiaa sairastavista ihmisistä on havaittu itsestään syntyneiden eli spontaanien epileptisten kohtausten lisäksi epilepsian liitännäissairauksia ja yli 50 %:lla useampi kuin yksi liitännäissairaus. Eläinlääketieteessä kiinnostus epilepsian liitännäissairauksia kohtaan on lisääntynyt, kun kroonisten sairauksien hoidossa on alettu korostaa potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liitännäissairauksien ajatellaan olevan yleisiä myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla. Idiopaattista epilepsiaa sairastavista koirista esimerkiksi noin 70 %:lla on raportoitu liitännäissairauksiksi laskettavia käyttäytymisen muutoksia, jotka voivat vaikuttaa koiraan liittyviin hoitopäätöksiin sekä sen elämänlaatuun. Epilepsian ja liitännäissairauden välinen suhde voi olla vaihteleva. Epilepsian liitännäissairaus voi syntyä yhteisen sairauksille altistavan tekijän seurauksena, aiheuttaa epilepsian kehittymisen tai olla seurausta epilepsiasta tai epilepsian hoidossa käytetystä kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Koirien idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet johtuvat nykytietämyksen mukaan ennen kaikkea aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä tai kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Ihmisillä epilepsian liitännäissairaudet voivat olla fyysisiä sairauksia, kognitiivisen toiminnan muutoksia tai psykiatrisia häiriöitä. Koirilla toistaiseksi tunnistetut idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet ovat käytökseen ja kognitiiviseen toimintaan liittyviä muutoksia ja häiriöitä. Käytökseen liittyviä muutoksia idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, pelokkuus ja levottomuus. Kuten epilepsiaa sairastavilla ihmisillä, myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla havaitaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka esiintyy koirilla esimerkiksi ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Kognitiivisina muutoksina on lisäksi havaittu muistin toiminnan häiriöitä ja puutoksia tarkkaavaisuudessa sekä havainnoinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien koulutettavuuden on todettu olevan heikompaa terveisiin koiriin verrattuna. Koirilla kohtauksenvastaisen lääkityksen aiheuttamia liitännäissairauksia ovat lääkityksen aikaansaamat haitalliset käytösmuutokset, kuten levottomuus, ahdistuneisuus ja apaattisuus. Usean kohtauksenvastaisen lääkkeen yhdistelmähoidon on todettu aiheuttavan enemmän haitallisia käytösmuutoksia verrattuna ainoastaan yhden kohtauksenvastaisen lääkkeen käyttöön. Lisäksi korkean kohtaustiheyden ja vakavan kohtauskuvan on havaittu lisäävän tiettyjen käytösmuutosten, kuten aggressiivisuuden ja ahdistuneisuuden, esiintymisen riskiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisesti koirilla esiintyvää idiopaattista epilepsiaa ja esitetään kootusti nykyisen tutkimustiedon perusteella millaisia liitännäissairauksia koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä on raportoitu esiintyvän. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on lisätä tietoa epilepsian liitännäissairauksista praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Toivottavaa on, että mahdolliset käytökselliset ja kognitiiviset muutokset voidaan huomioida koiran hyvinvoinnin ja kohtauksenvastaisen lääkehoidon sopivuuden arvioinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran mahdollisista liitännäissairauksista tulee lisäksi opettaa koiran omistajaa, jotta omistaja ymmärtää epilepsian mahdolliset vaikutukset koiransa elämään ja kykenee näin arvioimaan koiran päivittäistä olotilaa.
-
(2023)Suomessa kastroidaan vuosittain noin 2500 poroa, eikä toimenpiteessä yleensä käytetä kivunlievitystä. Kivunlievitystä tullaan kuitenkin vaatimaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan. Tästä syystä porojen kipukäyttäytymistä on tärkeä tutkia. Kipututkimusta voidaan tehdä käyttäytymistutkimuksen avulla, jonka tärkeä apuväline on etogrammi. Etogrammilla tarkoitetaan tietyn eläinlajin kaikkia tyypillisiä käyttäytymismalleja, ja niiden kuvauksia. Työn tavoitteena on luoda porolle etogrammi, jonka avulla voidaan tutkia sen akuuttia kastraatiokipua. Lisäksi kuvataan, kuinka tehdään etogrammi lajille, jolle sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Oletuksena on, että etogrammi poikkeaa jonkin verran muille märehtijöille tehdyistä etogrammeista. Tutkimuksen aineistona oli 55 hirvasta eli urosporoa, jotka oli jaettu viiteen ryhmään. Ryhmistä yksi kastroitiin perinteisellä menetelmällä, yksi ryhmä sai tulehduskipulääkkeen, yksi paikallispuudutteen, yksi sekä kipulääkkeen että paikallispuudutteen ja yksi ryhmä toimi kiinnipitokontrollina. Porojen käsittelyt videoitiin. Etogrammin tekeminen aloitettiin alustavalla havainnoinnilla muutamasta kuvatusta videosta. Kun käyttäytymisten määritelmät oli tehty, koodattiin videot etogrammin avulla kahdessa osassa siten, että eläimen etu- ja takapää koodattiin erikseen samaan tiedostoon. Tuloksena oli porolle tehty etogrammi. Käyttäytymiset oli jaettu useampaan luokkaan (esimerkiksi jalat, pään ja kaulan liikkeet sekä abdomen) ja niille oli tehty tarkat määritelmät. Osa käyttäytymisistä etsittiin myös jälkikäteen CowLog-ohjelman avulla tuotetusta datasta, kuten esimerkiksi pään liikkeiden jaksot. Käyttäytymiset jaoteltiin myös kestonsa perusteella pitkäkestoisiin ja lyhytkestoisiin käyttäytymisiin. Työn tuloksena saatiin tehtyä porolle etogrammi akuutin kastraatiokivun tutkimiseen. Etogrammi oli pääpirteissään samanlainen kuin naudalle ja lampaalle tehdyt etogrammit. Tutkimusasetelma vaikutti siihen, että monet muilla lajeilla etogrammissa käytetyt asennot jätettiin pois. Käyttäytymisten määritelmät puolestaan erosivat siten, että porolla käytettiin kehon rakenteisiin/osiin perustuvia määritelmiä ja muilla määritelmät oli usein tehty käyttäytymisen kohteiden perusteella. Poron etogrammissa ollut vatsalihasten jännittyminen ei esiintynyt muiden märehtijöiden etogrammeissa. Jatkossakin etogrammia voidaan käyttää poron akuutin kastraatiokivun tutkimisessa ja tarvittaessa sitä voitaisiin kehittää myös toimenpiteen jälkeisen kivun tutkimiseen, lisäämällä siihen asennot ja niiden määritelmät.
-
(2021)Fibropapillomatoosi (FP) on maailmanlaajuisesti tunnettu merikilpikonnien kasvainsairaus. Se aiheuttaa merikilpikonnille solukuvaltaan hyvänlaatuisia sidekudoskasvaimia, jotka voivat johtaa normaalien elintoimintojen häiriintymiseen. Taudin syntyyn on aiemmissa tutkimuksissa luotettavasti yhdistetty alfaherpesviruksiin kuuluva Chelonid Herpesvirus 5 (CHHV-5), mutta taudin tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, ja sen ilmentyminen vaatii myös muita, toistaiseksi tuntemattomia tekijöitä. CHHV-5:n uskotaan säilyvän merikilpikonnien elimistössä latentisti muiden herpesvirusten tapaan, ja sitä on havaittu useissa terveissä kudoksissa sekä FP:tä sairastavilla että terveillä eläimillä. CHHV-5:n tiedetään leviävän ainakin kasvaimista irtoavien infektoituneiden solujen kautta, mutta vasta-ainetasojen ja viruksen esiintyvyyden kartoitukset viittaisivat siihen, että on olemassa myös muita, toistaiseksi tuntemattomia tartuntatapoja. Aiemmissa tutkimuksissa liemikilpikonnien (Chelonia mydas) munuaisissa ja virtsassa on havaittu CHHV-5 DNA:ta, mikä voisi viitata viruseritykseen munuaisten kautta virtsaan. FP:tä havaitaan erityisesti nuorilla liemikilpikonnilla niiden kerääntyessä rannikkoalueille. Yhdysvalloissa Atlantin kaakkoisrannikolla samalla eläinryhmällä on havaittu rutiininomaisissa raadonavauksissa myös runsaasti alkuperältään tuntematonta munuaisytimen soluvälien sidekudostumista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli 1) kuvailla nämä sidekudostumismuutokset yhdistelemällä tautia ilmentäviltä eläimiltä kerättyä patologista, histopatologista ja epidemiologista tietoa, sekä 2) selvittää, voisivatko munuaisten sidekudostumismuutokset olla CHHV-5-tartuntaan liittyvä, aiemmin tunnistamaton kohde-elinvaurio. Opinnäytetyön kirjallisen osuuden on ohjannut Niina Airas ja johtanut Antti Sukura Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen kokeelliset osuudet (qPCR-analyysi ja tilastollinen analyysi) on toteutettu Florida Atlantic Universityssä Harbor Branch Oceanographic Institutessa Annie Page-Karjianin johtamassa tutkimusryhmässä hänen ohjauksessaan. Työssä esitetyt histopatologiset tutkimukset on tehnyt Brian Stacy University of Floridassa. Floridan alueella kuolleen tai lopetetun nuoren liemikilpikonnan (62 yksilöä) munuaisten CHHV-5 DNA-kopiomäärät tutkittiin qPCR-menetelmällä, ja munuaisten sidekudostumismuutosten voimakkuus arvioitiin histopatologisesti asteikolla 1-3 (1 – lievä, 2 – kohtalainen, 3 – voimakas) kaksoissokeutetussa tutkimuksessa. Tulostemme perusteella sidekudostumismuutosten voimakkuus ei näyttäisi olevan sidoksissa liemikilpikonnien sukupuoleen, rantautumisaikaan tai kuntoluokkaan. Histopatologisiin muutoksiin ei liittynyt tulehdussolukertymiä tai havaittuja solunsisäisiä taudinaiheuttajia. Kaikilla suuremmilla kilpikonnilla muutokset olivat kohtalaisia tai voimakkaita, kun taas nuoremmilla lieviä tai kohtalaisia, mutta nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (Kruskal-Wallis, p=0,3). Vaikka 94%:lla (31/33) tutkituista eläimistä ei näkynyt lainkaan silminnähtäviä merkkejä sidekudostumisesta, mikroskooppisesti kohtalaista tai voimakasta munuaisten sidekudostumista havaittiin 90%lla (56/62) eläimistä. Kymmenellä (16%, 10/62) tutkituista eläimistä oli todettu FP, mutta vain viiden (8%, 5/62) eläimen munuaisessa havaittiin CHHV-5-DNA:ta. Näistä eläimistä neljällä oli fibropapillomatoosikasvaimia muualla kuin munuaisissa. Tulosten perusteella CHHV-5 ei vaikuttaisi olevan merkittävä etiologinen tekijä nuorten villien liemikilpikonnien munuaisytimen fibroosimuutoksissa Floridan alueella.
Now showing items 41-60 of 397