Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i historia"
Now showing items 41-60 of 173
-
(2024)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Suomen merimiesten ammattijärjestön Merimies-Unionin saksalaisvastaista toimintaa jatkosodan ja Lapin sodan aikana 1941-1945. Merimies-Unioni harjoitti vakaumuksellista saksalaisvastaista toimintaa sodan ajan, vaikka Suomi oli Saksan liittolainen ja sen sotatoimiin monin tavoin sitoutunut. Tutkin sekä Unionin järjestönä harjoittamaa toimintaa että sen jäsenten omatoimisia saksalaisvastaisia tekoja. Tutkimuskysymykseni ovat ”Miksi Niilo Wälläri ja Suomen Merimies-Unioni harjoittivat jatkosodan aikana saksalaisvastaista toimintaa?” sekä ”Miten valtio vaikutti Suomen Merimies-Unionin saksalaisvastaiseen toimintaan?”. Tutkielman aineistona on käytetty laajoja arkistokokonaisuuksia Työväen Arkistolta, Kansan Arkistolta ja Kansallisarkistolta. Se tukeutuu erityisesti myös aikaisempaan tutkimukseen suomalaisesta työväenliikkeestä sekä jatkosodan sisä- ja ulkopolitiikasta. Tutkielma selvittää Unionin ja sen jäsenten toimintaa suomalaisen ja kansainvälisen työväenliikkeen ja vasemmistolaisuuden kontekstissa. Johtopäätökseni ovat, että Unioni erottuu selvästi muusta työväenliikkeestä saksalaisvastaisuuden suhteen. Sen vakaumuksellinen, johdonmukainen ja kompromissivastainen linja Suomen ja Saksan liittolaissuhteeseen ja Saksan edustamaan fasistiseen järjestelmään tekevät Unionista melko ainutlaatuisen toimijan sotavuosina. Tätä toimintaa motivoi yleinen vasemmistolainen ja internationalistinen aatemaailma, joka kiteytyy erityisesti Unionin puheenjohtajan Niilo Wällärin persoonassa. Sen päämääränä oli Natsi-Saksan vastustaminen ja vahingoittaminen toisessa maailmansodassa, mutta myös Unionin ja Suomen kansainvälisen maineen ylläpito sekä merimiesten edunvalvonta.
-
(2023)Tutkielmassani käsittelen viikoittain ilmestyvässä yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehdessä 1970-luvulla julkaistujen henkilöhaastatteluiden kehystämistä. Tavoitteenani on analysoida miten toimittajat ovat rakentaneet henkilöhaastatteluita ja esittäneet haastateltavia henkilöitä aikana, jolloin toimittajakunnassa sekä suomalaisessa kulttuurissa, työelämässä ja sukupuolirakenteessa tapahtui suuria muutoksia. Tutkimuskysymysten avulla selvitän myös henkilöiden toimijuuden esiintymistä analysoimalla muun muassa sitä, vaikuttiko sukupuoli siihen jollakin tavalla. Aineistona hyödynnän Kansalliskirjaston digiaineistosta löytyviä Suomen Kuvalehtiä vuosilta 1970–1979. Toimittajien kirjoitukset heijastelivat sekä aikaansa että toimittajien omia näkökulmia. Haastatteluiden toimittaja ja haastateltava henkilö oli useammin mies kuin nainen, vaikka naistoimittajien määrä alkoi lisääntyä 1960–1970-luvuilla. Suomen Kuvalehdessä ei mies- ja naistoimittajien välillä ollut havaittavissa kuitenkaan suurta eroa kyseisenä aikana. Haastateltavat henkilöt olivat usein julkisuudesta tuttuja poliitikkoja, johtajia, taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita, mutta mukaan mahtui myös niin sanottuja tavallisia henkilöitä, jotka eivät olleet julkisuudessa sen kummemmin esillä. Aineistosta nousi esiin kaksi isoa teemaa, joiden mukaan henkilöhaastatteluita rakennettiin; yhteiskunnallinen kehystäminen sekä henkilökuvan rakentaminen ulkoisen ja sisäisen olemuksen perusteella. Aineiston analysoinnin perusteella toimittajat kehystivät henkilöhaastatteluita useimmiten henkilön sukupuolen ja toimijuuden mukaan, kuvasivat henkilön ulkoista ja sisäistä olemusta, tai toivat esille sukupuolirooleja viitaten yksityiseen ja julkiseen elämänalueseen.
-
(2024)Tutkielmassa käsittelen toverisortoa ja sen ilmenemismuotoja Lappeenrannan Ratsuväkiprikaatissa vuosina 1921-1939. Toverisorto eli pennalismi on vertaisten simputusta ja kiusaamista, jota ratsuväessä suorittivat vanhimman saapumiserän varusmiehet, ulaanit nuorinta ikäluokkaa, alokkaita kohtaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista pennalismia Ratsuväkiprikaatin kahdessa rykmentissä, Uudenmaan rakuunarykmentissä ja Hämeen ratsurykmentissä esiintyi. Lisäksi selvitän millainen yhteisö Ratsuväkiprikaati oli ulaanien ja alokkaiden suhteiden ja toverisorron muotojen perusteella. Tutkimusaineistona käytän Ratsuväkiprikaatissa palvelleiden miesten muistelmia omasta palvelusajastaan. Tuon toverisortoon liittyvät tapaukset esille kronologisesti alkaen alokkaiden palvelukseen astumisesta ulaanien kotiutumiseen saakka ja käytän paljon muistelijoiden suoria lainauksia pennalismista. Muistitietoaineiston lisäksi käytän tutkielmassani aineistona Uudenmaan rakuunarykmentin ja Hämeen ratsurykmentin varusmiesten laulu- ja muistovihkoja, joihin he piirsivät ja kirjoittivat muistojaan palvelusajastaan. Niissä esiintyy paljon myös pennalismiin viittaavia piirroksia ja runoja. Muistovihkot tukevat Ratsuväkiprikaatin miesten muistelmien kuvauksia toverisorrosta. Tutkimuksessani selvisi, että Uudenmaan rakuunarykmentissä ja Hämeen ratsurykmentissä toteutettiin ulaanien toimesta hyvin monimuotoista ja kovaa fyysistä sekä henkistä toverisortoa alokkaita kohtaan. Pennalismi ilmeni heti palvelukseen astuttaessa erilaisena ivaamisena ja huuteluna. Ulaanit pyrkivät kosketuksiin alokkaiden kanssa tavoitteenaan tehdä pennalismin avulla koko palvelusajan kestävä ero vanhimman ja nuorimman saapumiserän välille. Nuorimman saapumiserän sotilaat eivät päässeet sotilasvalan jälkeen tasavertaisiksi varusmiehiksi vanhimman ikäluokan kanssa, vaan toverisorto jatkui. Ulaanit ottivat nuorimman ikäluokan varusmiehiä palvelijoikseen, kävivät iltalomilta palattuaan heidän tuvissaan riehumassa sekä kiusasivat nuoria miehiä hevostalleilla tallivartiossa. Ulaanien ja alokkaiden välisten pennalististen suhteiden perusteella voidaan päätellä, että Ratsuväkiprikaatissa vallitsi saapumiserien sisäinen, epävirallinen arvojärjestelmä. Siinä vuoden palvellut ulaani oli miehistön hierarkian huipulla, kun taas ensimmäistä kolmea kuukautta palveleva alokas oli tässä arvojärjestelmässä kaikkein alhaisimmalla tasolla. Arvojärjestelmä perustui palvelusajan pituuteen, joka ratsuväessä erikoisaselajina oli 15 kuukautta, ei Puolustusvoimien yleiseen arvojärjestelmään, jossa sotilaat ylennetään sotilasarvoissa.
-
(2023)Tutkimuksessani käsittelen suomalaisen thainyrkkeilyn kehitystä ja lajin kansallisen identiteetin muodostumista vuodesta 1984 2000-luvun alkuun. Työssäni haastattelin kyseisenä aikana lajia harrastaneita sekä siinä kilpailleita henkilöitä, ja lisäksi analysoin aikakaudelta säilyneitä peruskoulutusohjelmia. Tavoitteenani oli avata työlläni thainyrkkeilyn suomalaisen areenan kehitystä ja muotoutumista osana lajin laajempaa historiaa sekä Suomen urheiluhistoriaa. Thainyrkkeily eli Muay Thai kehittyi nykyisen Thaimaan alueella erilaisista pystykamppailumuodoista esiasteeksi noin 1200-luvulla, ja lopulta sääntöjen määrittämäksi moderniksi kamppailu-urheiluksi 1900-luvulla. Laji levisi maailmalle vuosisadan puolenvälin jälkeen, ja on yksi suosituimmista täyskontaktipystykamppailun muodoista tänä päivänä. Thainyrkkeily on myös suosittu kuntoilumuoto, ja Suomessa lajia valvoo Suomen Muay Thai- Liitto. Suomeen Muay Thai rantautui vuonna 1984 Turkuun TBC-salin avattua ovensa, ja vuosikymmenen edetessä lajin suosio kasvoi. 1990-luvulle tultaessa maamme urheilijat osallistuivat jo kansainvälisiin kilpailuihin, ja saleja avattiin ympäri maata. Ulkomaisten kouluttajien vaikutuksesta lajin tekniikkaskaala laajeni, ja koulutusmuodot lisääntyivät. Nykyään maassamme laji nauttii suosiota sekä itsenäisenä kamppailu-urheiluna, kuntomuotona sekä oleellisena osana vapaaottelun lajirepertuaaria. Tutkimukseni ensimmäinen haastatteluosio käsittelee suomalaisen Muay Thain mentaliteetin ja harrastajien motivaation historiaa. Käytännössä tämä tutkimus toteutettiin haastatteluiden kautta, joten muistihistorian rajoitukset on otettava huomioon. Lajin mentaliteettia avattaessa käy ilmi, että erityisesti lajin fyysinen rasittavuus sekä teknis- taidollinen haaste vetosivat lajin harrastajiin, johtaen sen kehityskaaren muotoutumiseen ensimmäisten vuosikymmeniensä aikana. Urheiluhistoriallisena tuloksena tämä on merkittävää siksi, että se määritteli pitkälti lajin kehitystä tulevina vuosikymmeninä esimerkiksi siinä, miten thainyrkkeily säilyi koherenttina kokonaisuutena. Esimerkiksi klassinen potkunyrkkeily on jo jakautunut ”kunto” ja ”kamppailu”-potkunyrkkeilylajeiksi. Toinen haastatteluosio käsittelee lajin kansallisen kokonaisuuden (harjoitustyylit, tekniikat) kehitystä historian aikana. Harjoitusmetodien yhteyttä kilpailumenestykseen sekä tekniikan kehitykseen arvioidaan siksi, jotta työssä kykenisin esittämään lajin teknis- historiallisen kehityslinja selkeämmin. Pääosin johtopäätös on se, että jatkuva evoluutio kilpailun kautta hioi lajin muotoja kohti tehokkaampaa, paineen alla toteutuskykyisempää muotoa. Samalla ajan urheilutieteen kehitys auttoi kansallisen lajisisällön kehityksessä. Kamppailutekniikan omaksuminen seuraili pitkälti urheiluhistoriassa käytetyn ”parhaan tekniikan mallin” linjaa, ja työssäni esittelen teorian sovellutusta tähän aiheeseen. Tutkimuksen lopussa käsittelen vielä peruskurssisuunnitelmien merkitystä osana historiallista kehitystä. Suunnitelmat tukevat aiempia havaintoja kehityksestä kohti strukturoitua lajimallia, jossa tieteellisellä ja kokeilullisella lähestymisellä oli vahva rooli. Suunnitelmat ovat myös oivia lähteitä ajan harjoittelun sisällön analysointiin. Lisäksi ne antavat lisäpontta haastatteluiden tulosten arvioinnille ja tekevät niiden tuloksista käyttökelpoisempia historiantutkimuksellisessa mielessä. Vertailen suunnitelmia ja näin kehitän historiallisen linjan analysointia osana lajihistorian tutkimusta. Tutkimukseni avaa suomalaisen thainyrkkeilyn kentän kehitystä, ja on tarkoitettu käyttökelpoiseksi urheiluhistorian esitykseksi suositusta täyskontaktilajista. Sen tulokset esittävät lajikehityksen eri linjoja, jotka näkyvät vahvasti myös omana aikanamme. Havaitsin selkeitä yhteyksiä harjoittelun ja kilpailun välillä historiallisissa kehityslinjoissa- kontekstit selvästi määrittivät lajin yhtenäistä kehityskulkua, ja selittivät sitä miksi thainyrkkeily ei jakautunut niin kutsuttuihin koulukuntiin. Samalla havaitsin, miten voimakas vaikutin harrastuneisuuden ja kokeilunhalukkuuden yhteistulos oli thainyrkkeilyn kansallisen ilmeen kehityksessä. Toiveeni onkin, että työ on mahdollinen alusta jatkotöille sekä avaava näyte thainyrkkeilyn kansallisen kontekstin kehitykseen. Lisäksi toiveeni on, että työni on hyödyllinen katsaus ja mahdollinen keskustelunavaaja aiheesta kiinnostuneelle yleisölle.
-
(2020)1980-luvulla nousi huoli väkivaltaa sisältävien videoiden vaikutuksesta nuoriin ja nuorisorikollisuuteen, mikä aiheutti kiivasta keskustelua. Ongelman ratkaisuksi nähtiin videoiden ennakkosensuuri ja videoiden ikärajojen muutos siten, että aikuisille tarkoitettu sisältö kiellettiin kokonaan. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaista keskustelua lehtien mielipidepalstoilla on käyty vuoden 1987 laista video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamisesta. Keskustelua videosta käytiin koko 1980-luvun, mutta tutkielman aikarajaus on vuodet 1986–1987. Peruste aikarajaukselle on, että hallituksen esitys video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamista koskevaksi laiksi annettiin eduskunnalle syksyllä 1986, jonka jälkeen laki hyväksyttiin kesällä 1987. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Hufvudstadsbladetin ja Aamulehden mielipidepalstoilla julkaistuista mielipidekirjoituksista. Valitsin kyseiset lehdet aineistoksi siksi, että ne kaikki edustavat keskenään erilaisia lehtiä. Valitsin mielipidekirjoitukset aineistoksi, koska ne tarjoavat katsauksen kansan mielipiteisiin videolaista ja koska mielipidepalstalle voi kirjoittaa kuka tahansa sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Vastaan tutkimuskysymykseen sekä määrällisin että laadullisin keinoin. Tutkin aineistoa teema-analyysin keinoin luokittelemalla aineistoa teemoittain ja havainnollistamalla teemoja esimerkkien avulla. Aineiston määrällinen analyysi toimii tukena laadulliselle tutkimukselle. Määrällisesti tarkasteltuna aineisto oli jakautunut siten, että Helsingin Sanomissa oli eniten mielipidekirjoituksia. Muissa lehdissä oli huomattavasti vähemmän aineistoa. Ajallisesti aineisto jakautui vuonna 1986 epätasaisesti painottuen joulukuulle, vuonna 1987 taas tasaisemmin jakautuen pääasiassa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tarkasteltavissa lehdissä oli kaikissa enemmän videolakia vastustavia mielipidekirjoituksia kuin lakia kannattavia. Tutkimuksessa käy ilmi, että mielipidepalstoilla käytyyn keskusteluun otti osaa lukuisien eri ammattiryhmien edustajia, kuten kansanedustajia, opettajia, videoalan toimijoita sekä professoreita. Maantieteellisesti keskustelun osanottajat olivat ympäri Suomea. Suurin osa keskustelun osanottajista kirjoitti omalla nimellään ja vain kerran, mutta keskustelussa oli myös aktiivisempia osanottajia. 1980-luvun keskustelu videosta ja niissä esiintyvästä väkivallasta oli vahvasti polarisoitunutta ja tunnelatautunutta. Tutkimus tuo esiin, että tämä näkyi myös lehtien mielipidepalstoilla käydyssä keskustelussa videolaista, joka oli hyvin polarisoitunutta. Aineistosta nousi selkeä ero lain kannattajien ja vastustajien välille. Videolain puolustajat nähtiin kulttuurin vihaajina, kun taas videolakia vastustavat nähtiin väkivaltaa ihannoivina. Suurin osa aineistosta oli lakia vastustavia mielipidekirjoituksia, kun taas lakia kannattavia mielipidekirjoituksia oli huomattavasti vähemmän. Tutkimuksessa selvisi, että videolakia vastustavissa mielipidekirjoituksissa käytettiin lukuisia eri perusteita kuten sensuuria, holhoamista, pimeitä markkinoita ja kulttuuritarjonnan kaventumista. Videolakia kannattavissa mielipidekirjoituksissa esiintyi pääasiassa yksi peruste, lasten suojelu väkivaltaiselta sisällöltä. Erot aineistossa videolakia kannattavien ja vastustavien mielipidekirjoitusten välillä olivat siis suuret. Yhdistävä tekijä oli, että kaikki osapuolet suhtautuivat lakiin tunnepitoisesti.
-
(2024)Tutkin maisterintutkielmassani Suomen porvarillisten sanomalehtien muodostamaa hintakartellia 1930-luvun miljöössä. Kartelliin kuului 1930-luvulla suurin osa maan porvarillisista sanomalehtijulkaisuista, ja sitä operoitiin sanomalehtien kustantajien ja omistajien etujärjestön, Suomen Sanomalehdenkustantajain Liiton, kautta. Kartelli oli perustettu virallisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, ja sen tarkoituksena oli edistää porvarilehtien yhteistyötä sekä saattaa lehtien kustannustoiminta kannattavaksi rajoittamalla lehtiyritysten keskinäistä hintakilpailua. Tutkimuksessani selvitän, kuinka hyvin kustantajaliiton toimintaan osallistuneet tahot onnistuivat vakiinnuttamaan yhteisen rintaman porvarillisille sanomalehtimarkkinoille ja millaista sanomalehtiyritysten yhteistyö oli 1930-luvulla. Lisäksi pohdin, miksi sanomalehtikartelli ei monien muiden ajan yhteenliittymien tapaan kaatunut vuosikymmenen aikana, vaikka kartellin historiaan mahtui monenlaisia vastoinkäymisiä. Pyrkimyksenäni on näin täsmentää aiemmissa tutkimuksissa konstruoitua kuvaa sanomalehdenkustantajien välisestä, usein vaikeasta yhteistyöstä aikana, jolloin kartelleista tuli erottamaton osa Suomen talouselämää. Annettuihin kysymyksiin vastaan Suomen Sanomalehdenkustantajain Liiton tuottamien ja arkistoimien lähteiden avulla. Näitä ovat muiden muassa kustantajaliiton eri kokoonpanoissa pidettyjen kokousten kokouspöytäkirjat, jäsenille julkaistut tiedotteet, liiton käymä kirjeenvaihto sekä muut yhteistoimintaa kuvaavat kirjalliset aineistomateriaalit. Sanomalehtikartelli oli 1930-luvun Suomessa samaan aikaan sekä ongelmantäyteinen että kestävä sanomalehtiyritysten yhteenliittymä. Kartellin jäsenet rikkoivat vuosikymmenen aikana lukuisia liiton sitovia sopimuksia, riitelivät jatkuvasti keskenään sekä kilpailivat tilaajista ja ilmoittajista epäkollegiaalisin keinoin. Kartellin rivit rakoilivat tarkastelujakson aikana useasti, eikä porvarillisilla sanomalehtimarkkinoilla siten vältyttykään 1930-luvulla hintasodilta. Samalla kartellissa mukana olleet toimijat kuitenkin uskoivat yhteistyönsä tärkeyteen. Yhteistoiminta oli yleisen konsensuksen mukaan välttämätöntä, eikä ”terveitä” ja kestäviä toimintaedellytyksiä ollut mahdollista saavuttaa 1930-luvun taloudellisesti vaihtelevissa olosuhteissa muutoin kuin yhteisillä ratkaisuilla. Kustantajaliiton jäsenet, johtokunta ja asiamies työskentelivätkin päämäärätietoisesti kestävämmän ja toimivamman kartelliyhteistyön eteen, ja sanomalehtikartelli selvisi kaikista vastoinkäymisistään.
-
(2021)Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla lasten mielenterveydestä käytyä keskustelua Sielunterveysseuran lehdessä vuosina 1928–1939. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä psykiatrian ja kasvatuksen asiantuntijat antoivat psyykkiselle terveydelle kasvatuksen ja lasten arkielämän kontekstissa. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan aineistolähtöisesti paikantamalla siitä aiheen kannalta olennaiset teemat. Kasvatusneuvojen ja niiden perusteluiden kautta tutkielmassa selvitetään myös, millaisia lapsuuteen, kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä ihanteita lehdessä luotiin. Kasvatusta, perhe-elämää ja lasten henkisen terveyden hoitoa käsitelleiden artikkelien tavoitteena oli välittää tieteelliseen tietoon perustuvaa valistusta vanhemmille, opettajille sekä muille lasten kasvatukseen ja päivittäiseen elämään osallistuneille. Kasvatus oli aineiston valossa vastuullinen tehtävä, jolla pyrittiin ohjaamaan lasta ahkeruuteen ja hyödyllisyyteen sekä toisaalta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kasvatustyön nähtiin kuuluvan ensisijaisesti kotiin ja kouluun, ja sitä tukivat tarvittaessa lääketieteen ammattilaiset. Lapsen tasapainoisen kehityksen perustana oli ehjä ydinperhe. Mielenterveyden ajateltiin tukevan lapsen kasvua kohti varsinaista päämäärää, joka oli kunnollinen kansalaisuus. Mielenterveyteen suhtauduttiin aineiston valossa nykypäivään verrattuna välineellisemmän lähestymistavan kautta: se nähtiin keinona saavuttaa kunnollisuuden ihanne. Psykiatrisen hoidon tarve kertoi poikkeamasta, jota pidettiin raskaana taakkana niin yksilölle ja hänen perheelleen kuin koko yhteiskunnalle. Psykiatrian näkökulmasta mielisairaus ja poikkeavuus johtuivat 1920-luvulla yleistyneen rotuhygieenisen ajattelun mukaisesti huonosta perimästä, ja haittayksilöiden lisääntyminen tuli asiantuntijoiden mukaan voida estää esimerkiksi laitoshoidon ja sterilisaatioiden avulla. Rotuhygieenisten näkemysten ohella aineistosta välittyi kuitenkin myös kristilliseen lähimmäisenrakkauden ihanteeseen nojaava ajatus kaikkien, myös heikkojen ja vajaakykyisten lasten oikeudesta kasvatukseen, opetukseen ja huolenpitoon.
-
(2021)Tutkielmassa käyn läpi tilannetta jossa Suomen ja Venäjän neuvostotasavallan (vuoden 1991 joulukuusta Venäjä) välinen kaupankäynti muotoutui vuosien 1990–1992 välillä ja sen jälkeen. Päättäen tarkastelujakson vuoteen 1994. Sivuan myös tilannetta kansainvälisten sopimusten pohjalta. Argumentoin, että idänkaupan loppuminen tuli yllätyksenä Suomen poliittiselle johdolle ja liiketoiminnan edustajille. Lisäksi tuon esiin kaupan notkahduksen olleen lyhytaikainen. Tuon esille metsäteollisuuden näkökulmasta miten kauppaneuvottelut edistyivät ja miten niiden nähtiin toteutuvan liiketoiminnan näkökulmasta. Minua kiinnostaa mitä tapahtui siirtymän aikana? Tutkielmassa keskityn siirtymään Idänkaupasta Venäjän kauppaan. Tutkimuskysymyksenä minulla on miten muutokset koettiin kaupankäynnin jatkuvuuden suomalaisten toimijoiden näkökulmasta? Avaan tutkielmassa vientiyrityksen näkökulmaa. Pyrin yhdistämään Venäjän sekavan 1990-luvun alun tilanteen heijastumisen ulkomaankaupan muotoutumisen tarkasteluajankohtana. Tärkeimpiä lähteitä minulla ovat Elinkeinonkeskusarkiston Suomen Metsätalouden Keskusliiton vuosikertomukset. Idänkauppa loppui clearing-kaupan mukana, mutta kaupankäynti Venäjän kanssa ei loppunut.
-
(2023)Tanssija-laulaja Josephine Baker esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa, Turussa ja Helsingissä vuonna 1933. Baker oli aikansa seuratuimpia julkisuudenhenkilöitä. Suomessa hänen vierailunsa herätti ihastusta, mutta häntä vastaan järjestettiin myös mielenosoitus. Tutkin Josephine Bakerin esityksistä käytyä riitaisaa keskustelua lehdistössä vuonna 1933. Lähilukua metodina käyttäen tutkimuksen tavoitteena on tutkia, millaisia merkityksiä esitykset saivat ja millaisen kokonaiskuvan toimittajat antoivat Bakerista lukijoilleen. Analysoin Bakerin ulkonäön, luonteen ja toiminnan kuvauksia. Vertailemalla eri paikkakuntien ja eri aatteisiin sitoutuneita lehtiä tuon esiin lehdistön näkemyserot Bakeriin liittyen ja Bakerin vierailun laajemman merkityksen suomalaisessa 1930-luvun kulttuurikeskustelussa. Analysoin myös Bakerin omaa osallisuutta julkisuuskuvan muodostumiseen. Painotan kansallismielisyyden, positiivisen suhtautumisen kansainvälisyyteen ja käsityksen rodusta merkitystä toimittajien Bakeria koskevien näkemyksien muodostumisessa. Aineisto koostuu vuonna 1933 julkaistuista suomen- ja ruotsinkielisten lehtien Bakeria koskevista uutisista, haastatteluista, pakinoista, mielipidekirjoituksista, arvioista, mainoksista, valokuvista ja piirroksista. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Millaista keskustelua Josephine Bakerin kiertue herätti suomalaisessa lehdistössä ja mistä vastaanotto johtui? Ketkä olivat osapuolina julkisessa keskustelussa? Millaisista osatekijöistä Josephine Bakerin julkisuuskuva suomalaisessa lehdistössä koostui? Onko lehdistökirjoittelussa havaittavissa eroja julkaisupaikan ja lehden poliittisen sitoutumisen perusteella? Bakerin esitykset olivat kulttuurielämän merkkitapahtumia, joita seurattiin koko Suomessa. Osoitan, että Bakerin vastaanottoon vaikutti kirjoittajien stereotyyppiset käsitykset rodullistetuista ihmisistä sekä suhtautuminen kansainvälisyyteen ja kulttuuriin. Bakeria pidettiin jazzin ruumiillistumana, ja hänet otettiin vastaan sekä ihaillen että uhkana suomalaiselle kulttuurille ja moraalille. Syytökset suomalaisen kulttuurin rappeuttamisesta ja suomalaisten taiteilijoiden työtilaisuuksien viemisestä liittävät Bakerin tapauksen osaksi 1930-luvulla käytyjä niin sanottuja kulttuurisotia, kiivaita väittelyitä kulttuurin ja taiteen tehtävästä, merkityksestä ja sopivasta sisällöstä. Bakerin esityksiin liittyvässä keskustelussa on samoja piirteitä kuin muussakin 1930-luvun yhteiskunnallisiin asioihin ja kulttuuriin liittyvässä keskustelussa. Lehdistökirjoittelussa näkyi kielikysymys, protektionistinen suhtautuminen suomalaiseen kulttuuriin ja talouteen sekä oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelu, mutta myös pariisilaisuuden ja modernin kulttuurin houkuttelevuus ja tärkeys vaikutteiden antajana.
-
(2021)Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.
-
(2022)Tässä kahdesta tutkimusartikkelista koostuvassa maisterintutkielmassani tarkastelen ahvenanmaalaisen talonpoikaisjahdin kehittymistä itsenäiseksi alustyypikseen 1800-luvun alkupuoliskolla. Ensimmäisessä artikkelissa esittelen syitä uuden alustyypin kehittymiselle sekä sen kehitysprosessiin vaikuttaneita seikkoja. Toisessa artikkelissa puolestaan perehdyn itse alustyyppiin, sen kehitykseen ja ominaisuuksiin käytännönläheisemmästä näkökulmasta tarkastellen. Alkuperäislähteiden vähäisyyden vuoksi lähestyn aihettani tarkastelemalla laajasti 1800-luvun alkupuoliskon Ahvenanmaan taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia olosuhteita sekä alueen asukkaiden kulttuurisia kontakteja jahdin kehitykseen vaikuttaneiden seikkojen erittelemiseksi. Hyödynnän tutkielmassani myös laivasuunnittelun perusteorioita erityisesti vakavuuden ja hydrodynamiikan aloilta, mikä mahdollistaa varhaisten jahtien ominaisuuksien analysoimisen ja alustyypin kehityksen seikkaperäisen tarkastelun. Tutkielmassa käytetyt alkuperäislähteet koostuvat Ahvenanmaan tullikamareiden tulliluetteloista, laivanmittauskirjoista, aikakauden sanomalehdistä, laivojen rakennuspiirustuksista ja maalauksista. Erityisen tärkeä yksittäinen lähde on Turun laivanmittaajankirja 1779–1855, joka sisältää kattavimman tunnetun kokoelman ahvenanmaalaisten jahtien mittatietoja. Tutkimuskirjallisuutena olen hyödyntänyt kotimaista talonpoikaispurjehdusta käsittelevää kirjallisuutta, ahvenanmaalaisia talonpoikaisaluksia käsitteleviä paikallishistoriikkeja sekä kansainvälistä tutkimusta talonpoikaisten alustyyppien kehittymisestä, viimeiseksi mainittua erityisesti vertailevan kontekstin vuoksi. Ahvenanmaalainen talonpoikaisjahti kehittyi reaktiona Haminan rauhan seurauksena muuttuneeseen poliittis-taloudelliseen tilanteeseen, mistä seurasi vakava toimintaympäristön murros ahvenanmaalaisille talonpoikaispurjehtijoille. He olivat pakotettuja laajentamaan purjehdusaluettaan perinteistä Tukholman-kauppaa laajemmalle, ja tätä varten tarvittiin uusi, soveltuvampi alustyyppi. Tällaiseksi muodostui uudella kahvelirikillä varustetun perinteisen kajutbåtin pohjalta kehittynyt jahti. Alustyypin kehityksessä hyödynnetyt vaikutteet tulivat sekä useista ulkomaisista lähteistä että saaristoalueen vuosisataisesta laivanrakennusperinteestä. Tarkasteltavalla aikavälillä jahti kehittyi vähittäin sekä kookkaammaksi että merikelpoisemmaksi ja samalla runkomuodoltaan jahtirikin kanssa paremmin yhteensopivaksi. Vähäisistä kuvallisista lähteistä tarkastellen ahvenanmaalaisen jahdin riki vastasi hyvin tarkkaan niitä esikuvia, joista vaikutteet alustyypin rikin kehitykseen todennäköisesti tulivat. Yksimastoiseen kahvelirikiin kuului kaksi keulapurjetta ja latvapurjeeton isopurje, jossa oli erittäin pitkä puomi ja erittäin lyhyt kahvelipuomi. Tavallisen ahvenanmaalaisen jahdin rinnalla kehittyi myös matkustaja- ja pientavaraliikenteeseen suunniteltu pakettijahti, jonka runkomuoto uhrasi rahtitilaa nopeuden ja parempien purjehdusominaisuuksien saavuttamiseksi. Näiden erikoisalusten aikakausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä ne eivät pystyneet kilpailemaan nopeasti yleistyneiden matkustajahöyrylaivojen kanssa.
-
(2021)Maisterintutkielmani käsittelee Ivan Timiriasevin (1860–1927) elämää Suomessa vuosina 1890–1927. Tutkin, miten venäläisestä kenraalikuvernöörin adjutantista Ivan Timiriasevista tuli suomalainen valokuvaaja 1900-luvun alun yhteiskunnallisen kuohunnan keskellä. Olen myös selvittänyt hänen yleistä elämänkulkuaan. Tutkielma on biografia Ivan Timiriasevin elämästä keskittyen hänen aikaansa Suomessa. Tutkielma seuraa Timiriasevin elämää ja etenee osin kronologisesti, osin taas jakautuen hänen asemaansa kenraalikuvernöörin adjutanttina sekä valokuvaajana. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskityn Timiriasevin virkauraan. Pääasiallisena lähteenä tutkimuksessani Timiriasevin virkauran osalta toimii Kansallisarkistossa säilytettävä Ivan Timiriasevin henkilöakti, johon on koottu häntä käsittelevä aineisto kenraalikuvernöörinkansliasta. Tutkiessani Timiriasevin toimia valokuvauskerho Amatörfotografklubbenissa olen käyttänyt tutkimusaineistona kerhon kokouspöytäkirjoja. Tutkin myös Suomessa julkaistuja suomen-, ruotsin- ja venäjänkielisiä sanomalehtiä. Pyrin saamaan Timiriasevin elämänvaiheista mahdollisimman ehjän, monipuolisen ja luotettavan kuvan käyttämällä näitä lähteitä ristiin, kun se on mahdollista. Tutkimuksen tuloksena Ivan Timiriasevin elämästä on saatavilla aiemmin kokoamatonta tietoa. Timiriasevin voi määritellä yhtä hyvin ja perustellusti sekä pitkän virkauran tehneeksi arvostetuksi kenraalikuvernöörin adjutantiksi, kuin valokuvauksesta ammatin itselleen tehneeksi alun perin harrastelijana aloittaneeksi ammattivalokuvaajaksi. Hän eläköityi kenraalikuvernöörinkanslian palveluksista juuri ennen Suomen itsenäistymistä ja vallan vaihtumista Venäjällä. Hän selvisi Suomen sisällissodasta ja sai Suomesta eläkkeen loppuiäkseen. Valokuvaus ja sitä kautta saadut kontaktit suomalaisiin auttoivat Timiriasevia integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan siinä määrin, että hän jäi tänne loppuelämäkseen. Timiriasev oli persoonana ilmeisen sosiaalinen. Valokuvaus vaikuttaa olleen Ivan Timiriasevin suurin intohimo. Valokuvauskerho saattoi olla hänelle paikka, jossa hän ei ollut venäläinen virkamies vieraassa kaupungissa, vaan valokuvaaja muiden joukossa. Hänen ottamansa valokuvat muodostavat myös ainutlaatuisen kokonaisuuden vuosisadan alun Helsingistä.
-
(2021)Tarkastelin tässä tutkimuksessani keisarillisen Japanin propagandaa vuosien 1941-1945 välille sijoittuneen Tyynenmeren sodan aikana. Yhdysvaltojen propagandassa vihollinen kuvattiin jo ensimmäisen maailmansodan aikana alkukantaisena eläimenä, mikä sai itseni pohtimaan keisarillisen Japanin propagandan luonnetta. Japanissa kasvavan nationalismin vuoksi aihe on myös hyvin ajankohtainen. Tavoitteenani oli siksi luoda kattava tutkielma keisarillisen Japanin propagandan. Tutkimusalueeni alkoi joulukuussa 1941 tapahtuneesta Pearl Harborin iskusta ja päättyi sodan loppumiseen vuoden 1945 elokuussa. Tarkoituksenani oli kolmen tutkimuskysymyksen kautta selvittää keisarillisen Japanin propagandan ilmenemismuotoja, sen kautta annettua viholliskuvaa sekä sodan eri vaiheiden tuomia muutoksia sen sanomaan. Pääasiallisina lähteinäni käytin kahta japanilaista propagandaelokuvaa, minkä lisäksi analysoin tutkimuksessani japanilaisia pilakuvia, sanomalehtiä, propagandajulisteita- ja lehtisiä sekä keisarillisen Japanin hallinnon lausuntoja saadakseni laajemman käsityksen propagandan luonteesta. Hyödynsin taustoituksessani myös vuonna 1936 tehtyä japanilaista, yhdysvaltalaiseen populaarikulttuuriin perustuvaa propagandaelokuvaa. Havaintoni paljastivat sodalla olleen hyvin uskonnolliset ja nationalistiset lähtökohdat, minkä lisäksi sodan katsottiin olevan välttämätön Japanin turvallisuuden suojelemiseksi. Pääasiallisen tutkimukseni tuloksena havaitsin, että keisarillisen Japanin propaganda sisälsi yllättävän laajan kirjon eri propagandan muotoja. Esimerkiksi taideala osallistui sotaponnistuksiin maalausten, lyijykynäpiirrosten sekä propagandajulisteiden kautta. Propagandaelokuvat puolestaan edustivat uutta propagandan muotoa Japanin tiedotuksen toimiessa tuona aikana pääasiallisesti sanomalehtien ja radion kautta. Lisäksi sekä viholliskuva että sanoma muuttuivat sodan aikana, ja näiden havaintojeni perusteella katsoin keisarillisen Japanin propagandan viholliskuvan ja sanoman voitavan jakaa kolmeen päävaiheeseen. Sodan alkuvaiheessa eli vuonna 1942 yhdysvaltalaiset nähtiin kurittomina ja kunniattomina imperialisteina, joiden vallasta Aasia tuli vapauttaa. Viholliset kuvattiin vielä tässä vaiheessa normaaleina, joskin japanilaista heikompina, ihmisinä. Lisäksi korostettiin Japanin omaa sotamenestystä. Sotaonnen käännyttyä viholliselle annettiin eläimellisiä sekä pahansuopia piirteitä, ja sen katsottiin uhkaavan keisarillisen Japanin olemassaoloa. Propagandan sanoma korosti nyt myös koko kansan kattavaa liikekannallepanoa. Vuoden 1944 syksystä lähtien propaganda siirtyi kolmanteen vaiheeseensa, jolloin uhrautuminen keisarin puolesta sekä vihollisen verenhimoisuus ja armottomuus nousivat keskeisiksi teemoiksi.
-
(2022)Naisten äänioikeutta edelsi pitkä, vaikea ja katkera kamppailu, joka muodostui kansalliseksi kysymykseksi 1800- ja 1900-luvun vaihteen Britanniassa. Kamppailu oli keskeisessä asemassa kansalaisuudesta käydyssä keskustelussa. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Britanniassa ei ollut yksimielisyyttä siitä, mitä kansalaisuus, erityisesti naisten kansalaisuus, tarkoittaa. Naisten äänioikeuden kannattajat kohtasivat jatkuvasti aiempia käsityksiä kansalaisuudesta yrittäessään mahdollistaa naisten äänioikeuden ja sitä myötä naisten kansalaisuuden. Tässä tutkielmassa tarkastelen sukupuolittunutta kansalaisuutta ja sen (uudelleen)määrittelyä naisten äänioikeutta kannattaneissa ja vastustaneissa pilapiirroksissa 1900-luvun alun Britanniassa. Paikannan tutkielmani konstruktivistisen kulttuurihistorian ja sukupuolihistorian kentälle. Tutkielmassani kysyn, miten sukupuoli ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin sekä miten kansalaisuus ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin. Lähestyn pilapiirroksia sukupuolittuneen kansalaisuuden neuvottelukenttinä. Lähdeaineistoni koostuu viiden lehden, The Common Causen, Votes for Womenin, The Suffragetten, Punch, or the London Charivarin ja The Anti-Suffrage Reviewn pilapiirroksista. Tarkastelen pilapiirroksia mielipiteen muokkaamisen ja manipuloinnin, propagandan keinoina. Esitän, että lähdeaineistoni todellakin kävi jatkuvaa ja monin paikoin ristiriitaista neuvottelua siitä, mitä sukupuolittunut kansalaisuus tarkoittaa. Naiset saatettiin kuvata samanaikaisesti feminiineinä ja maskuliinisina, äidillisinä ja äidillisyyttä laiminlyövinä, moraalisina ja moraalittomina sekä poliittisina ja epäpoliittisina. Olen nimennyt lähdeaineistostani neljä naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa ja neljä naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvää naiseuden tyyppiä. Naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit olen nimennyt älyköksi, uhriksi, sankariksi sekä työnaiseksi ja naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit itkupilliksi, naismieheksi, äkäpussiksi sekä haihattelijaksi. Osassa naisten äänioikeutta kannattaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, että naisten tulee saada äänioikeus, koska naiset tarvitsevat yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että Britannia tarvitsee naisten hyveellistä vaikutusta. Osassa naisten äänioikeutta vastustaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, ettei naisten tule saada äänioikeutta, koska yhtäläiset oikeudet olisivat ristiriidassa naisten äidillisten velvollisuuksien kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että äänioikeus tekisi naisista hyveettömiä, eikä heidän siksi tule saada äänioikeutta.
-
(2023)Tämä pro-gradu -tutkielma käsittelee Venäjän ja Georgian viiden päivän sotaa, joka käytiin vuonna 2008. Metodina on valittujen eurooppalaisten sanomalehtikirjoituksien lähiluku ja analysointi. Valitut sanomalehdet ovat Helsingin Sanomat, The Daily Telegraph ja Rossijskaja gazeta. Tavoitteena on luoda yleiskatsaus käytyyn sotaan sanomalehtikirjoituksien kautta. Sanomalehtikirjoituksia ja niiden sisältöjä heijastellaan muulla kirjallisuudella. Sota oli kytenyt Georgiassa jo pidempään, kun kolme keskushallintoa vastustavaa aluetta, Adjara, Abhaasia ja Etelä-Ossetia pyrkivät kukin omista syistään joko etääntymään Tbilisin keskushallintoa, lähentyä Venäjää tai molempia. Ensimmäinen, Adjara, ratkesi neuvotteluiden kautta mutta jälkimmäiset joutuivat suuremman pelin strategisiksi välineiksi. Georgia oli monien muiden entisten neuvostososialistimaiden tapaan halukas sekä innokas länsimielinen valtio 2000-luvun alussa. Venäjä taas oli yhtä innokas oman entisen vaikutusalueensa pysymisen edelleen omassa vaikutuspiirissään. Kullakin tutkimuksen sanomalehdellä oli yhteinen käsitys, miksi sota syttyi: Georgian Nato-haaveet ja kansavälinen poliittinen oli tilanteessa, jossa Georgia tunsi olevansa pakotettu toiminaan. Tutkielmaan valitut länsimaissa ilmestyvät sanomalehdet kokivat Georgian hätäileen ja menneen sotaan liian varmana voitostaan ja avustaan länneltä. Rossijskaja gazeta puolestaan tulkitsi sodan syyksi georgialaisten fasismin ja länsimaiden tuen sille. Myös väitetty venäläisten kansanmurha mainittiin syyksi sodalle Rossijskaya gazetassa. Sota oli hyvin sodaksi melko lyhyt, mutta sillä oli pituuttaan laajempia implikaatiota. Suuri kysymys oli muun muassa, missä Venäjän aloittama sota käydään seuraavaksi? Tutkimuksessa käytettävät sanomalehdet olivat yksimielisiä, että sota tulisi ratkaisemaan Georgian Nato-jäsenyyden pitkäksi aikaa ja että Georgia hävisi sen. Muissa analyyseissään sodasta, sen syistä, syyllisestä ja tulevasta lehdet erosivat toisistaan merkittävästi.
-
(2022)Tutkielman tavoitteena on syventää tähänastisessa tutkimuskirjallisuudessa vallinnutta ymmärrystä 1700- luvulla eläneen anglikaanisen pappismiehen, Josiah Tuckerin (1711–1799) kriittisestä suhtautumisesta John Locken (1632–1704) yhteiskuntasopimusajatteluun. Tucker halusi 1700-luvun loppupuolen Britanniassa erottautua sekä liian skeptisenä pitämästään Locken metafyysisestä ja moraalifilosofisesta ajattelusta kuin myös liian radikaalina pitämästään yhteiskuntasopimusajattelusta. Locken yhteiskuntasopimusteoriaa pyrkivät edelleen hyödyntämään Tuckerin oman ajan ”lockelaiset”, jotka hänen mukaansa kaavailivat tasavaltaa Britannian sekoitetun hallintomuodon tilalle. Abstraktien luovuttamattomien kansalaisoikeuksien, kuten yleisen äänioikeuden, kannattajina Tuckerille näyttäytyivät etenkin Richard Price (1723–1791) ja Joseph Priestley (1733–1804). Tuckerin kannalta vaarallista oli lisäksi se, että 1700-luvun kuluessa koko inhimillisen moraalisuuden perustaa oli Britanniassakin alettu kyseenalaistaa yhä enemmän. Viljeltiin yltiörationaalisia tai jopa monistisia äänenpainoja. Tällainen kirkon moraaliopin kannalta vaarallinen spekulaatio oli Tuckerin mukaan seurausta juuri Locken noin vuosisataa varhaisemmasta metafyysisestä ja moraalifilosofisesta skeptisimistä. Tulkintaideana on lukea Tuckerin vuonna 1781 ilmestynyttä poliittisen ajattelun pääteosta (”A Treatise Concerning Civil Government”) sen vuoden 1778 esiversioon (”Notions of Mr. Locke and his followers”) sisältyvän Locke-kritiikin näkökulmasta. Tucker ei ystäviensä neuvosta sisällyttänyt kritiikkiä enää lopulliseen teokseensa. Ehkä siksi se on jäänyt tutkimuskirjallisuudessa tähän saakka suuremmin hyödyntämättä. Tuckerin Locken moraaliskeptisismiä korostavasta näkökulmasta tulkitsen hänen näkemystään poliittisen hallintoinstituution myötäsyntyisestä moraalisesta alkuperästä ja sen kohteidensa kanssa yhtä myötäsyntyisesti muodostuvasta kvasisopimuksellisesta suhteesta. Lockelaisen tietoisen yhteiskuntasopimuksen edellyttämät alamaisten abstraktit oikeudet ja velvollisuudet osoittautuvat Tuckerin käsittelyssä tarpeettomiksi. Jumalan alamaisiin asettama myötäsyntyinen moraalirakenne riitti aina takaamaan sen, että hallinnon mahdollinen mielivaltaisuus ei jää huomaamatta. Tuckerin sanattoman kvasisopimuksen mukaan alamaisten moraalisena velvollisuutena oli käytännössä totella aina kulloinkin voimassa olevaa hallintoa pelastaakseen itsensä viimeisellä tuomiolla. Tulosten kautta on paremmin ymmärrettävissä se, kuinka Tuckerin aikansa lockelaisiin kohdistama ankara kritiikki nousi paljon syvemmältä kuin pelkistä poliittisista tai teoreettisista ristiriidoista.
-
(2022)Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.
-
(2024)Tutkielmani tarkastelee moraalipsykologian näkökulmasta 1600-luvun sukurutsaa Suomes-sa. Vahvistan aiemman tutkimuksen tulkintaa sukurutsasta Jumalan vastaisena rikoksena ja moniselitteisenä ilmiönä. Tähän vaikutti Jumalan lain monitulkinnallisuus sekä Jumalan lain ja maallisten lakien yhtäaikainen soveltaminen sukurutsarikoksissa. Lisään ymmärrystä siitä, kuinka Jumala voitiin kokea yhdeksi osapuoleksi sukurutsarikiksessa analysoimalla Jumalaan vetoamisia oikeuspöytäkirjoissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on relationaalis-situationaalinen moraaliteoria, joka on muodostamani synteesi, jonka avulla tutkin moraalia. Synteesi pohjautuu Chelsea Scheinin ja Kurt Grayn dyadiseen moraaliteoriaan ja Dan Sperberin teoriaan representaati-oiden epidemiologiasta. Tutkielmassani testaan moraalia selittävien psykologisten teorioi-den soveltuvuutta historiantutkimuksessa. Haastetta aiheuttaa nopeasti syntyvien moraaliar-vostelmien tarkastelu historiallisilla aineistoilla. Lähdeaineiston runkona on 80 alioikeuksien oikeuspöytäkirjaa, joissa käsitellään sukurutsaa. Aineisto on haettu tuomiokirjakortisto Tuokosta, tutkimuskirjallisuudesta ja jäljittämällä oikeuspöytäkirjoja. Hyödynnän myös Turun hovioikeuden 1600-luvulta säilyneitä sakko-tuomioita ja annettuja kuolemantuomioita. Lisäksi aineiston tukena on esivaltaa edustavia painettuja aineistoja. Analyysini perustuu laadulliselle tarkastelulle, jota tuen sukurutsan rikosrakenteen määrällisellä esityksellä. Sukurutsarikoksen rikosrakenne oli monitulkintai-nen ja suhtautuminen niihin oli ankaraa. Vakavampia kuolemantuomioon johtaneita suku-rutsasuhteita esiintyy enemmän kuin lievempiä sakkotuomioon päättyneitä tapauksia. Veri-sukulaisten välisiä suhteita esiintyy huomattavasti vähemmän kuin lankosukulaisten välisiä. Sukurutsaan kohdistuneet moraaliarvostelmat tulivat käräjille tutkittavaksi yleensä silloin, kun laittoman suhteen biologiset seuraukset äidin raskauksineen ja aviottomine lapsineen tulivat ilmi. Sukurutsaan liittyviin moraalikäsityksiin vaikutti huoli Jumalasta ja avioliitos-ta, sillä sukurutsa häpäisi niitä. Käsitys Jumalan vastaisesta sukurutsasta oli levinnyt rah-vaan pariin, mistä osoituksena on rahvaan Jumalaan vetoamiset. Huolehtimalla Jumalan tahdon toteutumisesta ja avioliiton eheydestä suvut varmistivat maineensa puhtauden, suvun toimeentulon ja suvun jatkumisen. Seksuaalisuuteen ja puhtauteen palautuvat moraalikäsi-tykset aiheuttivat vaikeita konfliktitilanteita, joissa yksilön etu oli alisteinen ryhmän etuun nähden.
-
(2022)Tutkielma käsittelee varhaisia suomalaisia kauhuelokuvia 1900-luvun alkupuoliskolla. Tutkielmassa keskitytään lehdistössä käytyyn kauhuelokuviin liittyvään keskusteluun. Kauhuelokuvia tarkastellaan kauhun elementtien vastaanoton näkökulmasta. Tutkimus keskittyy tarkemmin kuuteen varhaiseen suomalaiseen kauhuelokuvaan sekä niiden ympärillä käytyyn lehdistökeskusteluun. Vastaanoton ja retoriikan lisäksi tutkielmassa sivutaan suomalaisen kauhuelokuvan tyypillisiä piirteitä, sekä pyritään löytämään niille taustoitusta suomalaisesta kauhutarinaperinteestä. Tutkielma on historiallinen tutkimus, joka tarkastelee kauhuelokuvan vastaanottoa Suomessa kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Suomalaiseen kauhuelokuvaan liittyvä keskustelu oli 1900-luvun alkupuoliskolla monipuolista, mutta yleisesti tutkielmassa käytetyt elokuvat otettiin lehdistössä vastaan taiteena. Kauhusta käytetty retoriikka muuttui 1920-luvulla korostetusta elokuvan ”jännityksestä” sanastoltaan monipuolisemmaksi ja asiantuntevammaksi elokuvakritiikiksi. Varhaisten suomalaisten kauhuelokuvien tyypillisen kuvaston perusta luotiin jo 1920-luvun varhaisten kauhun elementtejä hyödyntävien elokuvien toimesta. Suomalaiselle kauhuelokuvalle omintakeisiksi piirteiksi muodostuivat erityisesti noituus, vanhat kartanoympäristöt sekä tietynlainen viitteellinen eli epäsuora kauhun taso.
Now showing items 41-60 of 173