Browsing by master's degree program "Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma"

Det finns en växande medvetenhet bland beslutsfattare om att klimatförändringen ger upphov till så omfattande finansiella risker att de kollektivt utgör en systemrisk och ett hot mot den finansiella stabiliteten. Bankreglering och banktillsyn har därmed en viktig roll att spela i att förverkliga EU:s klimatförändringsmål och i att minska den systemrisk som klimatförändringen utgör. Som en reaktion på lärdomarna från den senaste globala finanskrisen har makrotillsyn etablerat sig som en ny sorts finansiell reglering, vars mål är att förhindra överdrivet risktagande i det finansiella systemet och mildra dess effekter på den reala ekonomin. Även om det finns en växande debatt bland forskare och beslutsfattare om tillsynsmyndigheternas och bankernas roll i att identifiera och hantera klimatrisker, är diskussionen om hur makrotillsyn skulle kunna användas för att hantera systemrisker i samband med klimatförändringen fortfarande begränsad. Den Europeiska kommissionen har också erkänt behovet av att undersöka hur tillsynsreglering kan ta hänsyn till klimatförändringens finansiella risker i sin strategi för hållbar finansiering från år 2021. Denna magisteravhandling undersöker därmed egenskaperna av klimatrelaterade finansiella risker och diskuterar de alternativ som beslutsfattare inom makrotillsyn har för att integrera sådana risker i banktillsyn. Med hjälp av teorier om ekonomisk reglering ger avhandlingen därmed en översikt av diskussionen kring den ekonomiska grunden för och lämpligheten av att använda makrotillsynsreglering av banksektorn för att hantera klimatförändringen som en systemrisk. Även om denna magisteravhandling i stort sett anser att användning av makrotillsynsreglering för att hantera klimatförändringsrisker är rättfärdigat, medför dess implementering flera utmaningar för tillsynsmyndigheter. Tillsynsmyndigheter kommer att ställas inför politiska val och speciellt EU:s lagstiftare kommer att behöva ta hänsyn till skillnader mellan de olika medlemsstaternas makroekonomiska målsättningar. Trots bristen på säkerhet gällande klimatförändringsriskernas exakta natur och tidpunkt och de politiska svårigheterna kring tillämpningen av makrotillsynsreglering, kan och bör finansiella tillsynsmyndigheter och banker aktivt stödja en smidig övergång till en ekonomi med låga koldioxidutsläpp och ta steg för att minimera skadorna för det finansiella systemet och ekonomin i framtiden.

As one of the steps the Court uses to evaluate the existence of discrimination in relation to the exercise of the fundamental freedoms, comparability is an important question for anyone operating within the scope of the jurisdiction of the European Union. What makes it even more important in the context of direct taxation, is the way direct taxation is harmonised in the European Union. In the absence of positive harmonisation, negative harmonisation, which occurs through the Court finding national legislation incompatible with, for example, the fundamental freedoms, has an important role in enabling market integration in direct tax matters. This study looks at the steps the Court employs in determining comparability in cases related to dividend taxation. Accordingly, the fundamental freedoms discussed are the freedom of establishment and the free movement of capital. We start by looking at what the concept of comparability means, since in reality, we cannot expect any cases to be comparable in every aspect. In its analysis of comparability, the Court first looks at whether the member state being accused of discriminatory measures has exercised its taxing powers in respect of the income in question. If the answer is no, the cases cannot be deemed comparable. If the answer is yes, the Court will move on to the next step. In the second step, the Court will determine whether the taxpayers compared in the case are subject to tax in the same way in respect of the income in question. If the answer is yes, the cases should be treated comparably in every other aspect as well (i.e. discriminatory measures cannot be applied). If the answer is no, the Court will move on to the final distinguishing step. If the two other questions have not clarified whether the situations in question are objectively comparable, the Court will analyse the situation in light of the aim of the national legislation. If the aim is relevant for the situations of both of the taxpayers equally, the taxpayers should be regarded as being comparable.

3D printing has been described as a revolutionary technology challenging copyright law to the core. 3D printing essentially enables the fast reproduction of objects and enables transforming digital items into physical ones effortlessly. This thesis examines the copyright status of a computer-aided design (CAD) file, which functions as the blueprint and instructions for a 3D printer. Such a file carries information about the design it contains, and a 3D printer may read these instructions and produce the digital item in physical, three-dimensional form. The core of this thesis is to examine whether a CAD file fits within the scope of application of copyright law and further inspects the repercussions of copyright protection being granted for such files. Moreover, the writer suggests practical interpretations and changes as to how copyright law should be interpreted for the regime to be better adapted to technological change in the future. In this thesis, the writer concludes that based on the Finnish Copyright Act (404/1961) and Directive 2001/29/EC as well as applicable case law developed by the Court of Justice of the European Union (CJEU), there is nothing precluding treating such a file as subject matter which may be protected under the national (and EU) copyright regime. This interpretation is in fact encouraged from the basis of applicable case by the CJEU, such as cases C-5/08 Infopaq, C-355/12 Nintendo, C-310/17 Levola and C‑683/17 Cofemel. For something to constitute protectable subject matter, the focal point is for the expression to be contained with sufficient precision and objectivity and more importantly, that the expression constitutes the intellectual creation of its author. With regard to the repercussions of this protection, it is clear that should a CAD file be protected by way of a copyright, a 3D item produced from such a file should either constitute a reproduction or derivative work of such a file. Further, the writer suggests that in order to provide a clear framework for operators in the field, a position paper similar to the one adopted by the European Communities Trade Mark Association in April 2021 as regards design law and 3D printing should be developed. In addition, it is recommended that rightholders take proactive measures in safeguarding their works by adapting business models so that their authentic products are offered by way of different licensing models to combat piracy, similar to the solution developed in the music industry after peer-to-peer online sharing posed troubles for the industry. In the event of the true mass commercialization of 3DP, a centralized body to monitor the industry should be developed, one that establishes functioning licensing models to benefit rightholders. Finally, the FCA should be interpreted in a truly technologically neutral manner. It is likely that such an interpretation will however not fix all the issues copyright law is posed with, and thus, a cohesive copyright reform may be necessary in the future.

Jäsenvaltioilla on mahdollisuus olla noudattamatta Euroopan unionin oikeutta tilanteissa, joissa eurooppaoikeudellinen normi on vastoin jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Tanskan korkein oikeus päätti olla noudattamatta Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisua sillä perusteella, että se olisi contra legem, toisin sanoen vastoin Tanskan vallitsevaa lakia. Unionilla on perustamissopimuksista johdettu velvoite kunnioittaa kansallista identiteettiä, jolla halutaan turvata unionin sisäisen monimuotoisuuden säilyminen. Tutkielman tarkoitus on ensisijaisesti selvittää, mikä on usein oikeustieteellisessä kirjallisuudessa esiintyvä oikeusjärjestelmä. Tämä toteutetaan koostamalla oikeusjärjestelmälle välittämättömät kriteerit, joita peilataan keskeisiin oikeusteoreettisiin suuntauksiin kuten oikeuspositivismiin, oikeusrealismiin sekä Tuorin kriittiseen oikeuspositivismiin. Tuorin kriittinen oikeuspositivismi valikoitui tutkimuksen keskiöön yhtäältä siksi, että se tarjoaa kaikkein pitkälle viedyimmän oikeuspositivistisen teorian. Toisaalta Tuori on itsekin todennut, että voimassa olevat oikeusteoreettiset kehikot eivät täysin kykene selittämään unionin oikeuden luonnetta. Tämän vuoksi koin tarpeelliseksi selvittää, tarjoaako Tuorin kriittinen oikeuspositivismi edeltäjiään parempia työkaluja Eurooppalaisen oikeuden selittämiseksi. Oikeusjärjestelmän kriteereitä peilataan myös unionin oikeuteen, ja niistä lähtökohdista luodaan yksi lähtöasetelma oikeusjärjestelmien perusteiden selvittämiseksi. Erityisen haasteen tutkimukseen tuo jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien moninaisuus. Tämän myötä niin oikeusjärjestelmät kuin myös oikeusjärjestelmien perusteet saattavat vaihdella keskenään. Oikeusjärjestelmän kriteeriksi valikoitui normikokonaisuus, tehokkuus, pätevyys, legitimiteetti sekä autonomisuus. Yhdessä nämä kriteerit luovat oikeusjärjestelmän. Euroopan unionin voidaan sanoa täyttävän jokaisen näistä kriteereistä. Se, kuinka se nämä kriteerit täyttää, riippuu siitä, kuinka me kulloisetkin käsitteet määrittelemme.

ABSTRACT Faculty: Faculty of Law, University of Helsinki Degree Programme: Master of Laws Study Track: Obligation Law Author: Sofia Korvenmäki Title: Corporate Sustainability Due Diligence Directive: The Need for Legally Binding Regulation and Its Impacts on Legislation Level: Master’s Thesis Month and Year: December 2022 Number of Pages: XII + 65 Supervisor: Ellen Eftestøl Where Deposited: Library of the University of Helsinki Abstract: This study examines the need for the Corporate Sustainability Due Diligence Directive, its central content and its possible impacts on the Finnish legislation. The topic of the study can be regarded as societally important as companies have an important role in the transition towards more sustainable economies. In the recent years, the amount of corporate responsibility legislation has been rapidly increasing, which represents the legalization of corporate responsibility. The Corporate Sustainability Due Diligence Directive would impose the largest companies and certain large companies operating in high-impact sectors a mandatory due diligence duty relating to their adverse environmental and human rights impacts. It means that the companies should integrate due diligence into corporate policies, identify actual and potential adverse impacts relating to their business operations, prevent and mitigate potential adverse impacts and bring actual adverse impacts to an end or minimize their extent, establish and maintain a complaints procedure, monitor the effectiveness of the due diligence policy and measures and publicly communicate about due diligence. Companies’ due diligence duty is even enforced by administrative sanctions and civil liability. In addition to the above, the Corporate Sustainability Due Diligence Directive includes a proposal to specify the content of directors’ duties to cover sustainability matters. In the Corporate Sustainability Due Diligence Directive, it is question about a new type of legislation. The Directive, and the national law that will be enacted thereunder, will have significant impact presumably on operations of all companies. Keywords: Corporate Responsibility, Due Diligence, Corporate Sustainability Due Diligence Directive, Company Law

Vallitseva COVID-19-pandemia ja sen johdosta asetetut viranomaistoimenpiteet ovat vaikeuttaneet sopimussuoritusten täyttämistä liikesopimussuhteissa ympäri maailmaa. Tutkielmassa tarkastellaan irtaimen kaupan myyjän ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä COVID-19-tilanteen asettamassa viitekehyksessä. Uudenlaiset suoritusestetilanteet edellyttävät vanhan sopimusoikeudellisen opin uudelleenarviointia. Kyseessä on oikeusdogmaattinen sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden rajamaastoon sijoittuva tutkimus, jossa tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevan oikeuden sisältöä de lege lata. Tutkielmalle on ominaista myös velvoiteoikeudelle tyypillinen argumentaatiota kehittelevä lainoppi, joka ilmentää tapauskohtaisen in casu -arvioinnin merkitystä. Tutkielma sisältää lisäksi otteita de sententia ferenda -tyyppisestä tutkimuksesta, jonka pyrkimyksenä on esittää tuomioistuimelle ja välimiesoikeudelle tarkoituksenmukaisia tapoja tulkita voimassa olevaa oikeutta konkreettisissa lainsoveltamistilanteissa. Tutkielman tutkimustehtävänä on selventää vallitsevaa kansallista oikeustilaa siitä, voiko COVID-19-tilanne aiheuttaa myyjälle ylivoimaisen esteen ja miten kokonaisarviointi ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta toteutetaan. Tarkoituksena on selvittää ensinnäkin ne säännökset, joita vasten liikekaupan myyjää kohtaavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä tulee voimassa olevan kotimaisen oikeuden mukaan arvioida. Tarkastelu johtaa kauppalain (KL) suoritusestesäännösten tulkintaan ja systematisointiin. Luontoissuoritusvastuusta vapauttavaa KL 23 §:n säännöstä ja kontrollivastuusta vapauttavaa KL 27 §:n säännöstä voidaan melko vakiintuneesti pitää kauppalain ylivoimaista estettä koskevina säännöksinä. Kauppalain tahdonvaltainen luonne ja liikesuhteissa noudatettava laaja sopimusvapaus edellyttävät myös laajalti käytettyjen force majeure -sopimusehtojen tarkastelua. Tutkielmassa arvioidaan esitettyjen säännösten ja sopimusehtojen pohjalta sitä, miten myyjän luontoissuoritusvastuusta ja vahingonkorvausvastuusta vapauttavia arviointikriteereitä tulisi tulkita COVID-19-tilanteessa in casu. Lisäksi tutkielmassa pyritään erittelemään niitä erityiskysymyksiä, joita COVID-19-tilanteeseen liittyy ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta ja esittämään tulkintasuosituksia näiden erityiskysymysten arvioinnille. Erityiskysymyksinä tarkastellaan esimerkiksi erilaisten viranomaistoimenpiteiden ja julistusten merkitystä, koronakriisin vaiheittaista maantieteellistä leviämistä ja tilanteen aaltoilua, jotka muodostavat jokainen omat haasteensa sopimusoikeudelliselle ylivoimaisen esteen arvioinnille. Sekä KL 23 että KL 27 §:n vapautumisperusteiden edellytyksenä on tosiasiallinen ja voittamaton este suorituksen täyttämiselle. Vahingonkorvausvastuusta vapautumisen edellytykset ovat luontoissuoritusvastuusta vapautumisen edellytyksiä tiukemmat, sillä edellytyksenä on lisäksi, että este on myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, eikä sitä ole voitu ennakoida sopimuksentekohetkellä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että COVID-19 ei itsessään ole ylivoimainen este, vaikka COVID-19-tilanne seurauksineen voikin tapauskohtaisten edellytysten täyttyessä täyttää vastuusta vapauttavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön. Tilanteita tulee tarkastella korostuneen tapauskohtaisesti ja näyttötaakka ylivoimaisen esteen olemassaolosta on siihen vetoavalla myyjällä. COVID-19-tilanteessa suoritusesteitä irtaimen kaupan alalla voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaiset viranomaiskiellot, avaintyöntekijän sairastuminen tai joutuminen karanteeniin, komponentin puute tai kuljetuksen estyminen. Koronakriisin vaiheittainen maantieteellinen leviäminen vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan edellyttää esteen voittamiseksi tai välttämiseksi toimenpiteitä jo melko varhaisessa vaiheessa ennen suorituksentekoajankohtaa. Koronavirustilanteen aaltoilu puolestaan vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan koronaviruksen toisen aallon yhteydessä edellyttää pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että useat koronaviruksen aiheuttamat suoritusesteet ovat ennakoimattomia ainakin sellaisten sopimusten osalta, jotka on tehty selvästi ennen koronakriisin alkamista. Vaikka COVID-19-pandemiaa voidaan pitää myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevana tapahtumana, useat koronakriisin aiheuttamat seuraukset voivat olla myyjän organisaation sisäisiä, jolloin vahingonkorvausvastuu aiheutuneesta vahingosta jää myyjälle. Esteen voittamiseksi tähtäävien toimenpiteiden vaatimuksen uskotaan korostuvan koronakriisin yhteydessä, ja sen laiminlyönti voikin helposti estää vastuusta vapautumisen. Johtopäätöksenä on, että COVID-19-tilanne ei ainakaan helposti täytä kauppalain ylivoimaisen esteen tunnusmerkistöjä elinkeinonharjoittajien välisessä irtaimen kaupassa, jolloin sopimusosapuolten oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden turvaamiseksi suoritusesteistä on tärkeää sopia force majeure -sopimusehdoin. Koska koronakriisin varjolla ei ole tarkoitus vapauttaa sopimuskumppaneita kannattamattomista sopimussuhteista, on odotettavissa, että ankara tulkintalinja jatkuu, mikäli koronavirustilanteesta seuraa uusia tuomioistuinratkaisuja. Tiukka arviointilinja estää osaltaan ylivoimaisen esteen vapauttavan vaikutuksen väärinkäyttöä ja on myös yleisesti lainsäätäjän tarkoituksena. Tutkielmassa esitetyllä voi olla merkitystä myös laajemmin vastaavien tulevaisuudessa ilmaantuvien globaalien kriisien yhteydessä ja kauppalain laajan analogisen sovellettavuuden johdosta myös irtaimen kaupan ulkopuolella, sillä kauppalain suoritusestesääntelyn voidaan katsoa ilmentävän yleistä liikesopimussuhteissa noudatettavaa force majeure -oppia.

Kapitalismin ongelmakohdat saavat jatkuvasti enenevässä määrin osakseen kriittistä tarkastelua niin tiedeyhteisöltä, medialta kuin yrityssektoriltakin. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että yritykset aiheuttavat voitontuottamiseen tähtäävällä toiminnallaan suuren osan yhteiskunnassa esiintyvistä sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista ongelmista, ja että tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten tuloksena yritysten ja niiden omistajien katsotaan vaurastuvan yhteiskunnan kustannuksella. Osakkeenomistajien varallisuusarvon maksimointi kytkeytyy olennaisesti osakeyhtiöinstituution peruslähtökohtiin, ja näin ollen kapitalismin kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan osaltaan niihin seikkoihin, joiden vuoksi osakeyhtiömuoto on poikkeuksellisen suosittu liiketoiminnan harjoittamisen väline yrityssektorin keskuudessa. Vastapuheenvuorona kritiikille Michael E. Porter ja Mark R. Kramer esittivät vuosina 2006 ja 2011 julkaistuissa artikkeleissaan teorian nimeltä creating shared value (”CSV”). CSV:llä tarkoitetaan menettelytapoja, jotka parantavat samanaikaisesti yhtiön kilpailukykyä sekä taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita niissä yhteisöissä, joissa yhtiö toimii. Yhtiöoikeuden näkökulmasta keskeisin ero yritysvastuun (corporate social responsibility, ”CSR”) ja CSV:n välillä on se, että siinä missä CSR nähdään voitonmaksimoinnista erillisenä ja sitä mahdollisesti rajoittavana tekijänä, CSV näkee toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten huomioimisen elintärkeänä tekijänä osakkeenomistajien voitonmaksimoinnin kannalta. Tutkielman tarkoituksena on analysoida, onko CSV yhteensovitettavissa Suomen nykyisen osakeyhtiösääntelyn kanssa. Tutkielmassa tulkitaan OYL 1:5:n sisältöä ja selvitetään, onko CSV voitontuottamistarkoituksen kriteerit täyttävää toimintaa, jonka voimassa oleva osakeyhtiösääntely mahdollistaa. Tavoitteena on selvittää, missä määrin OYL 1:5 sallii muiden sidosryhmien kuin osakkeenomistajien intressien huomioimisen yhtiön päätöksenteossa silloin, kun sidosryhmien huomioon ottamisen tarkoitus on pitkällä aikavälillä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Näissä kysymyksissä perehdytään oppiin valistuneesta arvonmaksimoinnista. Toiseksi tarkoituksena on analysoida, missä määrin voimassa oleva yhtiön hallinnoinnin viitekehys yhtäältä mahdollistaa ja toisaalta kannustaa yhtiön johtoa CSV-liiketoimintaan eli käytännössä yhtiön toiminnan yhteiskuntavaikutusten ja sidosryhmien etujen huomioon ottamiseen liiketoiminnallisessa päätöksenteossa. CSV tarkoittaa usein uudistuksia yhtiön organisaatiossa ja innovointia; tällaisia toimia rajoittavia rajapintoja ovat lähtökohtaisesti yhtiön toiminnan tarkoitus sekä yhtiön toimiala. Toisaalta yhtiön johdon välinpitämättömyys sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan voi johtaa tappioihin yhtiölle. Tällaisessa tapauksessa päätöksenteon rajapintana on OYL 1:8:n johdon huolellisuusvelvollisuus sekä OYL 22:1:n mukainen johdon vahingonkorvausvastuu yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Lähestymiskulmana on käytännöllinen lainoppi: tarkoituksena on testata yhtiöoikeuden piirissä muodostettuja systematisointeja ja teorioita CSV:n mukanaan tuomien liike-elämän ongelmatilanteiden kontekstissa. Tavoitteena on siten esittää OYL:n yleisiä periaatteita koskevia tulkintasuosituksia. Tulkinnassa noudatetaan oikeuslähdeoppia: lähtökohtana on lain sanamuodon tulkinta, jota tuetaan erityisesti lain esitöissä esitetyillä kannanotoilla. Oikeuskäytäntöön viitataan siltä osin, kuin sitä on käsiteltävistä kysymyksistä annettu. Tulkinnan apuna hyödynnetään sekä kotimaista että ulkomaista oikeuskirjallisuutta, minkä lisäksi erityisesti voitontuottamistarkoituksen analyysin yhteydessä tulkinta-aineistoon on otettu mukaan myös liiketaloustieteellistä aineistoa. Esitän tässä tutkielmassa muutaman keskeisen väitteen. Väitän, että vaikka yhtiön etu samastetaan usein osakkeenomistajien etuun, kyse on enemmänkin tosiasiallisesta kuin käsitteellisestä yhteydestä. Yhtiön residuaalikassavirran omistajina osakkeenomistajat lähtökohtaisesti hyötyvät aina yhtiön arvon kasvattamisesta, ja yhtiön etu johtaa siten lähtökohtaisesti osakkeenomistajien etuun. Osakkeenomistajien etu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yhtiön etu, sillä esimerkiksi tilanteissa, joissa osakkeenomistajat pyrkivät toimimaan opportunistisesti suhteessa yhtiön velkojiin, osakkeenomistajien intressissä voi olla sellainen toiminta, joka tosiasiassa tuhoaa yhtiön arvoa. Pidän järkevänä tulkintana sitä, että yhtiön arvoa tuhoava toiminta ei voi missään tilanteessa olla yhtiön edun mukaista. Toiseksi väitän, että OYL 1:5:n tulkinnassa keskeinen oppi valistuneesta arvonmaksimoinnista on eräänlainen CSV-liiketoimintamallin oikeudellinen vastinpari. Esitän lisäksi, että valistunut arvonmaksimointi on paitsi mahdollinen ja mielekäs, myös pääsääntöisesti ainoa rationaalinen tapa tulkita OYL 1:5:n tosiasiallista sisältöä. Näin ollen CSV-liiketoiminnan periaatteet ja osakeyhtiön toiminnan tarkoitus nykymuodossaan eivät ole ristiriidassa keskenään. Kolmanneksi väitän, että OYL:n yhtiön johdon toimintaa määrittävä sääntely mahdollistaa CSV:n harjoittamisen lähes ongelmitta ja myös kannustaa siihen de jure, muttei välttämättä de facto. Näin ollen vastuu CSV-periaatteiden integroimisesta yhtiön liiketoimintaan siirtynee jossain määrin osakkeenomistajakollektiiville, mikä voidaan toisaalta nähdä myös ilmentymänä riskin ja kontrollin osakkeenomistajille yleisestikin allokoivasta osakeyhtiöinstituution taustaperiaatteesta.

Euroopan komissio julkaisi helmikuussa 2022 ehdotuksen datasäädökselle, jonka tarkoituksena on ratkaista ne oikeudelliset, taloudelliset ja tekniset juurisyyt, jotka ovat johtaneet siihen, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden tuottama teollinen data on jäänyt täydessä potentiaalissaan hyödyntämättä unionin alueella. Asetusehdotus varmentaa sen, että käyttäjillä on unionin alueella pääsy tällaisten tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen tuottamaan dataan sekä käyttäjillä on lisäksi vapaus käyttää tällaista dataa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi jakaa sitä kolmannelle osapuolelle hyödynnettäväksi. Komissio on nimittäin esittänyt, että yksi merkittävä syy teollisen datan hyödyntämättömyydelle on se, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen valmistajat, eli niin sanotut datan haltijat, tyypillisesti teknisen suunnittelun valvonnan kautta määrittävät, mitä dataa erinäinen tuote tai palvelu tuottaa ja ketkä siihen pääsevät käsiksi. Asetusehdotus pyrkii siten siihen, että unionin datamarkkinat vapautuisivat niin, että tällaisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottaman datan arvo jakautuisi tasapuolisemmin sen eri toimijoiden kesken. Asetusehdotus pyrkii kuitenkin myös samalla säilyttämään kannustimet investoida menetelmiin tuottaa tällaisesta datasta arvoa, vaikka sitä velvoitettaisiin jakamaan hyödynnettäväksi käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti tästä tavoitteiden välisestä konfliktista on muodostunut tutkielman päätutkimuskysymys, joka on "Miten komission asetusehdotuksen tavoitteet toteutuvat, jos se tulee voimaan sellaisenaan ehdotetun asetuksen mukaisen datan vallitsevaan kansalliseen lakisääteiseen ja sopimusoikeudelliseen oikeustilaan?" Tutkielman päämääränä on siten oikeusdogmaattisesti selvittää, ottaako asetusehdotus riittävällä tavalla huomioon valmistajien ja muiden datan haltijoiden kannustimet, eli toisin sanoen intressit suojata erinäisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottamaa teollista dataa. Komissio on nimittäin nostanut esille, että teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja voivat soveltuessaan asettaa tietyt rajat valmistajan tai muun datan haltijan velvollisuudelle asettaa ehdotetun asetuksen mukainen data saataville käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Ei ole kuitenkaan kansallisesti itsestään selvää, suojaa teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja ehdotetun asetuksen mukaista dataa, minkä takia tutkielman ensimmäinen alatutkimuskysymys on "Suojaako teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Komissio on lisäksi esittänyt, että yksityisoikeudelliset säännöt ovat keskeisessä asemassa ehdotetun asetuksen mukaisen datan jakamisessa toiselle osapuolelle hyödynnettäväksi. Lähtökohtaisesti kansallinen sopimuskäytäntö on kuitenkin hajanainen, sillä tyypillisesti erinäisestä teollisesta datasta on sovittu standardimuotoisten salassapitoehtojen kautta tai vasta viime vuosina lanseerattujen erillisten tällaista dataa koskevien mallisopimusehtojen kautta, jonka takia tutkielman toinen alatutkimuskysymys on "Suojaako standardimuotoiset salassapitoehdot tai erilliset datalle luodut mallisopimusehdot kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Tutkielmassa esitetään johtopäätökseksi, että tavoite säilyttää kannustimet investoida toteutuu heikosti, sillä lähtökohtaisesti kansallisesti teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja eivät tyypillisesti suojaa ehdotetun asetuksen mukaista dataa, eikä kansallinen sopimuskäytäntö ole kehittynyt suojaamaan tällaista dataa.

Polisen, Åklagarmyndigheten och domstolarna är idag under större press än tidigare. Inte minst på grund av den rådande resursbristen inom varje myndighet. Följderna av den kontinuerliga resursbristen syns på flera olika sätt i myndigheternas verksamhet. Som ett verktyg för att klara av den press som dessa myndigheterna möter i sin dagliga verksamhet, har lagstiftaren i förundersökningslagens 3 kap. 10 § stadgat om möjligheten att begränsa förundersökningar. Med förundersökningsbegränsning menas i korthet att förundersökning inte görs, trots att det finns skäl att misstänka att ett brott har begåtts. Förundersökningsbegränsning baserar sig på processekonomiska synpunkter såtillvida att man genom detta förfarande kan rikta de tillgängliga resurserna på ett ändamålsenligt sätt på utredningen av mer krävande brott. Av alla ärenden som inkommit till Åklagarmyndigheten år 2020 bestod 18,85 % av beslut om förundersökningsbegränsning. År 2020 anmäldes över 4500 stycken misstänka ärekränkningar i enlighet med strafflagens 24 kap. 9 § till polisen i Finland men enbart 127 stycken av dessa har lett till ett bötesstraff i domstol. Detta innebär att majoriteten av de anmälda misstänkta ärekränkningarna på sätt eller annat avslutas hos polisen eller på Åklagarmyndigheten. Syftet med denna pro gradu-avhandlig är att utreda, om förundersökningsbegränsning på obetydlighetsgrunden leder till att vissa obetydliga brott i praktiken dekriminaliseras. Som ett processekonomiskt verktyg kan förundersökningsbegränsning vara effektivt och praktiskt trots att förfarandet i allmänhet inte är så välkänt. I ljuset av tillgänglig statistik bör kriminaliseringen av ärekränkning i Finland granskas. Kriminaliseringen som den är idag är exceptionell i jämförelse med de andra nordiska länderna. I Norge är ärekränkning dekriminaliserat och i Sverige har åklagaren som huvudregel inte åtalsrätt i ärekränkningsbrotten.

Avhandlingen handlar om lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983) och reformen av den (190/2019). Den nya vårdnadslagen har trätt i kraft 1 december 2019. Avhandlingens huvudsakliga målsättning är att analysera hur denna reform tjänar regnbågsfamiljer. En stor del av regnbågsfamiljer utgörs av flerföräldrafamiljer eller så kallade klöverfamiljer, vilka kan vara både tre- och fyrklöverfamiljer. Detta betyder att det redan från början finns med flera än två vuxna som startar familjen. I avhandlingen används en fiktiv klöverfamilj för att illustrera juridiska problem de möter i vardagen. Innan reformen var situationen sådan att vårdnadsförfaranden inte direkt stödde regnbågsfamiljer, eftersom det var sällsynt att ha mera än två vårdnadshavare. Tidigare kunde vårdnaden om barnet anförtros någon annan person än föräldrarna endast genom domstolsbeslut. Utgångsläget var att man endast hade föreställt sig situationer med två vårdnadshavare. I avhandlingen tas även ställning till om den nya lagstiftningen orsakat en ändring i hur principen om barnets bästa ses i diskussioner om regnbågsfamiljer. I avhandlingen diskuteras också hur vuxna i regnbågsfamiljer kan förbereda sig för möjliga vårdnadstvister. Avhandlingen innehåller tre huvudteman. I avhandlingens andra kapitel granskas föräldraskap i Finland med hjälp av faderskapslagen (11/2015) och moderskapslagen (253/2018). Moderskapslagen har medfört en möjlighet för kvinnliga par att fastställa moderskapet för dem båda. I detta kapitel framförs även kritik mot den nya föräldraskapslagen som är under beredning. I tredje kapitlet behandlas vårdnad och umgängesrätt. I detta kapitel behandlas särskilt vårdnad vid sidan om enligt 7 § 2 mom. Denna nya bestämmelse har gett avtalsfrihet för regnbågsfamiljer. Enligt 9 c § angående barnets rätt att träffa en annan person än sin förälder har barnet möjligheten i en klöverfamilj att träffa en social förälder. I fjärde kapitlet behandlas regnbågsfamiljers utmaningar i vardagen med fokus på barnets bästa och vårdnadstvister. Således är det mest relevanta att forska i ändringarna i lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt med utgångspunkten i regnbågsfamiljernas ställning i Finland. I avhandlingen behandlas endast sådana teman som har betydelse för regnbågsfamiljer.