Browsing by study line "Skatterätt"

Tutkielman kohteena on uusi sääntely vero-oikeuden alalla. Vuonna 2024 on astunut voimaan monikansallisien yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittamisvelvollisuus, kun hallituksen esityksellä HE 99/2023 vp pantiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2021/2101, eli veroraportointidirektiivi. Euroopan Unionissa on jo vuosia tehty toimenpiteitä vastuullisempien verotuskäytäntöjen eteen ja nyt tietyt yritykset velvoitetaan julkaisemaan kaikkien saataville maakohtaiset tuloverotiedot. Näin saatetaan ensimmäistä kertaa julkiseksi se, miten paljon monikansalliset konsernit maksavat tuloveroja maakohtaisesti eriteltynä. Euroopan Unionin jäsenvaltioissa tuloveroraportointivelvollisuuden tarkoituksena on lisätä näiden kyseisten suuryritysten yhteiskuntavastuuta, tukea paremmin hyvinvointia, sekä edistää oikeudenmukaisempaa verokilpailua. Uuden sääntelyn päämääränä on myös puuttua erittäin vahingolliseen aggressiiviseen verosuunnitteluun ja siten kohdistaa verot oikeudenmukaisesti sinne, missä myös yritysten tulot ovat syntyneet. Uusi sääntely on edistysaskel verotietojen läpinäkyvyyden ja avoimuuden kannalta ja sillä tulee olemaan laaja-alaisia vaikutuksia koko Euroopan Unionin alueella.

Tutkielmassa tarkastellaan osakeperusteisten kannustinjärjestelmien sääntelykehikkoa, etenkin startup-yhti-öiden näkökulmasta. Osakeperusteiset kannustinjärjestelmät ovat pidemmän aikavälin kannusteita, joiden ta¬voitteena on luoda henkilöstölle intressi yrityksen arvon kasvattamiseen. Tällaisia työntekijöille tarkoitettuja osakeperusteisia kannustinjärjestelmiä on lähtökohtaisesti kahdenlaisia: työsuhdeoptioita sekä suoria osake-anteja. Suomessa tuli vuoden 2021 alussa voimaan uusi tuloverolain 1992/1535 (TVL) 66 a §, jolla säädettiin työsuh¬teeseen perustuvasta osakeannista muussa kuin julkisesti noteeratussa osakeyhtiössä. Antia onkin kutsuttu epävirallisesti myös startup-anniksi. Sääntelyn taustalla vaikutti ajatus siitä, ettei voimassa ollut henkilöstöan¬tisäännös TVL 66 § 1 momentti ollut tarpeeksi tehokas henkilöstön sitouttamiseen. Uudella säännöksellä py¬rittiin selkiyttämään henkilöstölle suunnatun annin verokohtelua sekä osakkeen arvostusta. Tutkielmassa vastataankin kysymykseen, miten TVL 66 a § toimii startup-yhtiöiden näkökulmasta. Lisäksi ote¬taan kantaa mahdollisiin TVL 66 a §:n kehitystarpeisiin sekä annetaan ratkaisuehdotus kilpailukykyisemmäksi sääntelyksi. Tutkielmassa TVL 66 a §:ää käsitellään osana osakeperusteisia kannustinjärjestelmiä. Tutkiel¬massa tuodaankin esiin erilaisia TVL 66 §:n 3 momentin mukaisia kannustinjärjestelmiä ja samalla osaksi keskustelua nostetaan TVL 66 a §:n kehitystarpeet sekä pohditaan säännöksen mahdollisista heik¬kouksista. Koska työsuhteeseen perustuvat osakeannit ovat luonteeltaan osakeyhtiölaissa 624/2006 (OYL) säänneltyjä suunnattuja osakeanteja, tarkastellaan tutkielmassa suunnattuja anteja ja niiden oikeudellista perustetta myös OYL:n näkökulmasta sekä OYL:n yleisten periaatteiden valossa. Tutkielmassa päädytäänkin johtopäätökseen, että OYL:n yleisistä periaatteista saattaa tietyissä tilanteissa aiheutua ristiriitaisuutta TVL 66 a §:n soveltamis¬edellytys¬ten kanssa. Tutkielmassa esitettyjen näkökulmien pohjalta keskeisenä johtopäätöksenä voidaan esittää, että Suomen osa¬keperusteiset kannustinjärjestelmät eivät vieläkään sellaisena sovi startup-yhtiöille parhaalla mahdollisella ta¬valla ja, että sääntelyä tulisi kehittää innovatiivisten nuorten yritysten tarpeiden mukaan. Kehitysehdotuksiin haetaan tukea käsittelemällä myös Ruotsissa vuonna 2018 voimaan tullutta henkilöstöoptiosääntelyä, jonka tavoitteet ja toteutustapa eroavat Suomessa voimaan tulleesta TVL 66 a §:stä merkittävästi. Tämän tutkielman julkaisuhetkellä Ruotsissa on käynnissä voimassa olevan henkilöstöoptiosääntelyn uudistamisprosessi, johon liittyvä hallituksen esitys on jätetty eduskunnalle lokakuussa 2021.

Maastapoistumisverotuksen osalta on viime vuosien aikana siirrytty aiemmasta EU:n perusvapauksien tulkinnasta EU:n sekundäärilainsäädännön eli direktiivin noudattamiseen. Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden osalta tämä on tarkoittanut käytännössä veronkiertodirektiivin (EU 2016/1164) implementoimista kansalliseen lainsäädäntöön. Tämän johdosta veronkiertodirektiivin maastapoistumisverotusta koskeva 5 artikla on implementoitu Suomen kansalliseen lainsäädäntöön ja direktiivin mukaisia kansallisia säännöksiä on aloitettu soveltamaan Suomessa vuodesta 2020 lähtien. Vaikka EUT:n sekä Suomen kansalliset tuomioistuimet ovat jo vuosien ajan pitäneet ratkaisuissaan Suomen vanhoja maastapoistumisverosäännöksiä SEUT:n turvaaman sijoittautumisvapauden vastaisina, vasta veronkiertodirektiivin asettaman pakon edessä Suomi uudisti kansallista maastapoistumisverotusta koskevaa lainsäädäntöään veronkiertodirektiivin pohjalta. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, onko maastapoistumisverotusta sääntelevä EVL 51 e § nykyään veronkiertodirektiivin pohjalta tehdyn lakiuudistuksen jälkeen EU-oikeuden (veronkiertodirektiivi, EU:n perusvapaudet, EUT:n oikeuskäytäntö) mukainen. Tämän lisäksi tutkielmassa on tarkoitus selvittää myös, mitkä ovat EVL 51 e §:n uudistuksen mahdolliset vaikutukset maastapoistumisverotukseen Suomessa sekä sovelletaanko EVL 51 e §:ää Suomessa tehokkaammin lakiuudistuksen jälkeen.

Arvonlisäverotuksella (ALV) on Britanniassa pitkä historia, joka ulottuu aina maan alkuperäiseen liittymiseen Euroopan talousyhteisöön saakka. Britannian EU-eron (Brexit) jälkeen maan suhdetta Euroopan unioniin sääntelevä kansallinen oikeudellinen kehikko on muuttunut huomattavasti. ALV:n kontekstissa nämä muutokset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Britannian ja Euroopan unionin ALV- säännökset saattavat kasvaa toisistaan erille pääasiassa tuomioistuinten oikeudenkäytön seurauksena. Tämä tutkielma analysoi Britannian kansallista sääntelykehikkoa Brexitin jälkeen ja pyrkii tunnistamaan mahdollisia tapahtumainkulkuja, jotka voisivat johtaa eriytymiseen Britannian ja Euroopan unionin ALV-järjestelmien välillä. Tutkielma pyrkii arvioimaan tällaisten eriytymien mahdollista luonnetta ja käytännön vaikutuksia sekä niiden todennäköisyyttä laadullisen oikeustapausanalyysin keinoin. Materiaalina hyödynnetään oikeuskäytäntöä erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimesta ja Britannian korkeimmasta oikeudesta. Analyysin johtopäätöksenä esitetään, että tapaukset, joissa käsitellään ALV-järjestelmän poikkeuksia ja tiettyjen ilmaisujen tulkintaa ovat historiallisesti olleet alttiita erilaisille tulkinnoille Euroopan unionin tuomioistuinten ja Britannian kansallisten tuomioistuinten toimesta. Mahdolliset eriytymät näillä alueilla voisivat käytännössä johtaa erilaisiin ALV-vapautettujen toimintojen soveltamisaloihin, mikä voisi johtaa tiettyjen toimialojen erilaiseen kehittymiseen ALV-vapautusten ympärillä Euroopan unionin ja Britannian ALV-järjestelmien piireissä. Analyysin johtopäätöksenä esitetään myös, että Britannian oikeusjärjestys ja -käytäntö ovat pääasiassa omaksuneet eurooppalaisen ALV-järjestelmän perusperiaatteet ja -käsitteet. Seurauksena on, että tarkoituksellista Britannian ALV-järjestelmän erilleen kehittämistä eurooppalaisesta järjestelmästä oikeuskäytännön avulla ei voida pitää todennäköisenä.

Käsitys veroparatiiseista ja aggressiivisesta verosuunnittelusta on muuttunut kuluvan vuosituhannen aikana. Yritykset ja yksityishenkilöt ovat hakeutuneet verohyötyjen perässä ulkomaille, kuten esimerkiksi Panaman ja Pandoran papereiden tietovuodot paljastivat. Tämä on johtanut verojen väärinkäytöksiä torjuvan lainsäädännön eksponentiaaliseen kehitykseen, mutta veroetuusjärjestelmien hyväksikäyttö on edelleen laaja ilmiö, jolla on monia negatiivisia vaikutuksia, mukaan lukien ihmisoikeuksiin ja kehitysmaiden talouteen. Etenkin aggressiivinen verosuunnittelu on nostanut verotuksen mukaan vastuullisuuskeskusteluun. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella veroetuusjärjestelmien hyväksikäytön vaikutuksia yritysten vastuullisuuteen. Tutkielma pyrkii alkuun valottamaan veroparatiisien määritelmää ja niihin liittyvän yritystoiminnan oikeudellista arviointia, samalla selvittäen, miten yritykset hyödyntävät veroetuusjärjestelmiä. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, millä tavoin vastuullinen verotus voidaan integroida laajemmin yritysvastuun käsitteeseen yritysten näkökulmasta. Tutkielma korostaa vastuullisen veronmaksun merkitystä yritysvastuun näkökulmasta ja käsittelee tulevaisuuden suuntaviivoja avaamalla verovastuuseen liittyvää laajaa sääntelykehikkoa. Tutkielma pohtii myös, miten yritysvastuu soveltuu veroasioihin, ja miten yritysvastuu ja aggressiivinen verosuunnittelu voivat olla ristiriidassa keskenään ja millaisia ratkaisuja tähän ongelmaan voitaisiin löytää. Tutkielman tavoitteena on tarjota analyysi yritysvastuun ja vero-oikeudellisten käytäntöjen välisestä suhteesta. Tutkielmassa havaitaan, että viimeaikaiset ponnistelut, kuten OECD:n BEPS-hanke, ovat vähentäneet aggressiiviseen verosuunnitteluun liittyviä huolenaiheita, mutta niihin ei silti pystytä aina tehokkaasti puuttumaan verolainsäädännön puitteissa. Etenkin monet veroraportointivaatimukset koskevat vain marginaalista yritysryhmää. Sen sijaan yritysvastuuta arvioivat tahot eivät ole sidottuja näihin tarkkoihin kehyksiin. Verovastuullisuus edellyttää läpinäkyvyyttä yritysten verotuskäytännöissä ja proaktiivista lähestymistapaa vero-oikeuden noudattamisessa, ylittäen pelkän lakisääteisten vaatimusten täyttämisen. Tämä voi käytännössä sisältää veroraportoinnin parantamisen, aggressiivisen verosuunnittelun välttämisen ja aktiivisen osallistumisen oikeudenmukaisempien verokäytäntöjen edistämiseen.

TIIVISTELMÄ Tiedekunta: Oikeustieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Opintosuunta: Vero-oikeus Tekijä: George Lahti Työn nimi: Verovelvollisen käsitteen tulkinnasta arvonlisäverotuksessa Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2024 Sivumäärä: XX + 80 Avainsanat: Vero-oikeus, arvonlisäverotus, arvonlisäverolaki, EU-oikeus, tulkinta, verovelvollinen, liiketoiminta Ohjaaja: Kristiina Äimä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Oikeudellisessa tutkimuksessa esitetään usein juridiset kysymykset: mitä, miten ja miksi. Tämän lainopillisen tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Mikä tai mitä on arvolisäverotuksen verovelvollinen ja miten arvolisäverotuksen verovelvollisen käsite on tulkittavissa. Arvonlisäverovelvollisia ovat luonnollisen ja juridisen henkilön ohella yhteenliittymät. Lisäksi tiettyjen organisaatioiden ja henkilöiden verovelvollisuudesta on säädetty erikseen. Verotuksen tehokkuuden ja toisaalta sen oikeudenmukaisuuden kannalta arvonlisäverovelvollisen käsite ja sen merkityssisällön tulkinta on tärkeää. Vero-oikeudessa on useita tulkintaa ohjaavia periaatteita kuten kansallisesti keskeiset legaliteetti- ja neutraliteettiperiaatteet. Tulkinta perustuu aina oikeuslähteisiin. Suomessa pitkään vaikuttanut pohjoismainen oikeuslähdeoppi on korvautunut eurooppalaisella oikeuslähdeopilla, jossa erityinen paino on EU-oikeuden etusijalla ja säädösten tulkintavaikutuksella. Myös tulkintaopit ovat laajentuneet erityisesti harmonisoituun arvonlisäverotukseen merkittävästi vaikuttavan EU-tuomioistuimen ratkaisujen kautta. Sen tulkinnassa korostuvia ominaispiirteitä säädösten ja luotujen oikeusperiaatteiden ohjauksessa ovat autonomisuus, monikielisyys ja systemaattinen, teleologinen sekä kontekstuaalinen niin sanottu evolutiivis-dynaaminen tulkintatapa. Oikeustilan tarkentamiseksi tutkielmassa on runsaasti KHO:n ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. EU:n arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 9 artiklan verovelvollisen käsitteen suoraa vastinetta ei ole kansallisessa arvonlisäverolaissa (1501/1993). Sen sijaan verovelvollinen arvonlisäverolaissa on veronmaksuvelvollinen liiketoiminnan muodossa tehdyistä myynneistä. Kuitenkin direktiivissä (2006/112/EY) verovelvollisen käsite on laajempi liittyen liiketoimintaan mutta kytkeytymättä vain veronmaksuvelvollisuuteen. Kansallisessa arvonlisäverolaissa (1501/1993) on edelleen vanhoja piirteitä liikevaihtoverotuksesta kuten ”liiketoiminnan muoto” -käsite aina vuodelta 1941 lähtien. Arvonlisäverovelvollisen käsite direktiivin (2006/112/EY) määrittelemänä jättää tilaa kansallisille ominaispiirteille arvonlisäverotuksessa. Lisäksi EU-tuomioistuin kytkee sen tulkinnan kiinteästi liiketoiminnan yhteyteen. Näin muodostuu systeemisesti rakentuva, dynaaminen ja joustava käsite, joka poikkeaa täytäntöönpanoasetuksen (N:o 282/2011) itsenäisistä, staattisista käsitteistä kuten kiinteistön ja kiinteän toimipaikan käsitteet. Laajemmalle arvonlisäverolain (1501/1993) rakenteen systemaattiselle kehittämiselle olisi silti tarvetta lakiin tehtyjen EU:n liittyvien pakollisten muutosten lisäksi.

Sijoitusrahastodirektiivillä on sovitettu yhteen yhteissijoitusyrityksiä koskevat Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainsäädännöt. Yhteensovittaminen on perustunut tarpeelle sekä lähentää yhteissijoitusyritysten välisen kilpailun edellytyksiä EU:n tasolla että taata tehokas ja yhdenmukainen suoja erityisesti ei-ammattimaisille sijoittajille. Direktiivi mahdollistaa yhteissijoitusyritysten perustamisen kolmen eri oikeudellisen muodon perusteella. Yhteissijoitusyritys voidaan perustaa sopimusoikeudellisten säännösten, trusteja koskevien säännösten tai yhtiöjärjestyksen nojalla. UCITS-direktiivi ei kuitenkaan edellytä, että jäsenvaltiot mahdollistavat kansallisissa lainsäädännöissä jokaisen UCITS-direktiivin mukaisen oikeudellisen muodon yhteissijoitusyritykselle. Suomessa yhteissijoitusyritys voidaan perustaa ainoastaan sopimusperusteiseen muotoon. Näin ollen Suomen lainsäädäntö ei tunnista trust-muotoisia rahastoja tai yhtiöjärjestyksen perusteella perustettuja vaihtuvapääomaisia rahastoja, eikä niille löydy vastaavia yritysmuotoja kansallisesta lainsäädännöstä. Pääomien vapaan liikkuvuuden periaate edellyttää sellaisten ulkomaisten oikeusmuotojen luonnehdintaa kansallisessa verotuksessa, joita kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntö ei tunnista. Selvitettäessä ulkomaisen sijoitusrahaston verokohtelua on siis määritettävä, mihin kotimaiseen toimijaan ulkomainen sijoitusrahasto rinnastuu, sillä EU-oikeus edellyttää, että kotimaista ja ulkomaista sijoitusrahastoa kohdellaan samalla tavoin verotuksessa. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisukäytännössään vahvistanut periaatteen, jonka mukaan rinnastettavuusarvioinnissa voidaan ottaa huomioon ainoastaan kansallisessa verolainsäädännössä säädetyt erotteluperusteet. Tämä osaltaan vaikutti tuloverolakiin vuonna 2019 tehtyihin muutoksiin, joilla täsmennettiin sijoitusrahaston verovapauden edellytyksiä. Vaikka rinnastamisen edellytykset sisältyvät nykyään kansalliseen verolainsäädäntöön, on edelleen tulkinnanvaraista, ovatko lainsäädännössämme vahvistetut edellytykset EU-oikeuden mukaisia. On mahdollista, että kansallinen verolainsäädäntömme johtaa tilanteisiin, joissa ulkomaisia sijoitusrahastoja syrjitään EU-oikeuden vastaisesti. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sijoitusrahastodirektiivin mukaisten rahastojen rinnastettavuusarvioinnin EU-oikeudenmukaisuutta. Tutkielmassa arvioidaan rinnastettavuuden edellytyksiä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella ja pohditaan erityisesti asian C-480/19 vaikutusta rinnastettavuusarviointiin.

Tutkielmassa tarkastellaan osakeyhtiön tuloverotukseen liittyvän verosuunnittelun yhtiöoikeudellisia rajoja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia vaatimuksia johdon fidusiaariset velvollisuudet asettavat osakeyhtiön verosuunnittelua koskevalle päätöksenteolle. Tutkielmassa otetaan kantaa myös johdon fidusiaaristen velvollisuuksien kohteeseen ja pohditaan verosuunnittelun hyväksyttävyyttä sekä yhtiön että sen osakkeenomistajien näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena tutkimusmetodina on oikeusdogmatiikka, mutta tutkielmassa hyödynnetään myös liiketaloudellista sekä oikeushistoriallista metodia, ja tämän vuoksi tutkielman tarkastelunäkökulma on poikkitieteellinen. Keskeisenä lähdeaineistona hyödynnetään lainsäädäntöä ja sen esitöitä, virallislähteitä sekä kansallista ja ulkomaista oikeuskirjallisuutta ja muuta akateemista kirjallisuutta. Tutkielmassa havaittiin, ettei osakeyhtiön verosuunnittelulle voida määrittää selkeitä yhtiöoikeudellisia rajoja osakeyhtiölain nojalla. Verosuunnittelun yhtiöoikeudellinen hyväksyttävyys muodostuu tilannekohtaisesti yhtiön voiton tuottamisen tarkoituksen kautta, ja tällöin keskeisessä roolissa on erityisesti yhtiön sidosryhmien odotukset suhteessa verojen minimoimiseen ja näiden vaikutus yhtiön julkiseen kuvaan. Johdon fidusiaariset velvollisuudet puolestaan asettavat vaatimuksia erityisesti verosuunnittelua koskevalle riskiarviolle. Keskeisenä johtopäätöksenä tutkielmassa on se, ettei johto vastaa verosuunnittelua koskevan päätöksen epäonnistumisesta, kunhan verosuunnittelun tavoitteena on ollut yhtiön edun edistäminen, sitä koskevassa päätöksenteossa on menetelty huolellisesti ja toimenpiteiden mahdollisista seurauksista on tehty riittävä riskiarviointi. Korostunut huolellisuus voidaan kuitenkin nähdä perusteltuna vaatimuksena päätöksenteossa, erityisesti verosuunnittelun hyväksyttävyyteen liittyvien kysymysten ajankohtaisuuden vuoksi.

Yritysjärjestelydirektiiviin perustuvia elinkeinoverolain säännöksiä on sovellettu Suomessa vuoden 1995 lopusta lähtien. Lainsäätäjän tarkoituksena oli implementoida yritysjärjestelydirektiivin sääntely sellaisenaan kansalliseen lakiin ja sääntelyä oli tarkoitus noudattaa myös kansallisissa järjestelyissä. Yritysjärjestelydirektiivi on minimiharmonisointidirektiivi ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti kansallisten lisäedellytysten asettaminen veroneutraalisuudelle on kiellettyä. Oikeuskirjallisuudessa veroasiantuntijat ovat ajoittain esittäneet näkemyksiä siitä, että kaikkia yritysjärjestelydirektiivin mahdollistamia veroneutraaleja yritysjärjestelyjä ei ole Suomen oikeus- ja verotuskäytännössä riidatta hyväksytty. Tutkimuksessa tutkitaan sitä, kuinka elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevia säännöksi tulisi tulkita ottaen huomioon EU-oikeus ja direktiivipohjainen sääntely sekä sitä, tulkitaanko oikeus- ja verotuskäytännössä elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevia säännöksiä virheellisesti EU-oikeuden näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetään neljä tapausesimerkkiä, jotka koskevat yritysjärjestelydirektiivin implementointia ja oikeus- ja verotuskäytäntöä. Tutkimuksen kohteena on vastikeosakkeiden suhteellisuusperiaate sulautumisessa, liiketoimintakokonaisuuden määritelmä, negatiivisen nettoapportin kielto ja rahavastikkeen tulkinta. Tapausesimerkkien perusteella on selvää, että implementoinnissa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota EU-oikeuteen ja sen vaatimuksiin. Lisäksi oikeus- ja verotuskäytännössä ainoastaan korkein hallinto-oikeus näyttää nykyisin noudattavan EU-oikeuden mukaista tulkintalinjaa. Käytännön ongelmaksi muodostuu se, että korkein hallinto-oikeus ei anna sellaisia vuosikirjapäätöksiä, joissa perusteltaisiin päätöksiä EU-oikeuden näkökulmasta tai avattaisiin EU-oikeuden näkökulmia esimerkiksi johtopäätöksissä. Tästä johtuen oikeus- ja verotuskäytäntö on erittäin epäjohdonmukaista ja perustelut ovat ajoittain ristiriidassa EU-oikeuden kanssa. Rahavastikkeen osalta on esitettävissä joustavampaa tulkintaa, jota voitaisiin soveltaa myös muiden tulkintakysymysten ja järjestelyjen osalta, jolloin yritysjärjestelydirektiivin tavoitteet tulisi paremmin otettua huomioon.