Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i historia"

Sort by: Order: Results:

  • Varama, Martin (2024)
    Tutkielma käsittelee Suomessa vuosina 2001–2010 toiminutta Suomen virtuaaliyliopisto -hanketta. Tutkimuksen tarkoitus on luoda yleiskatsaus Suomen virtuaaliyliopiston toiminnasta sen syntymästä aina lakkauttamiseen asti sekä kartoittaa hankkeen vaiheita ja lakkauttamisen taustalla vaikuttaneita tekijöitä. Lähteenä olen käyttänyt pääasiassa aikalaismateriaaleja, kuten toimintakertomuksia, raportteja sekä verkkosivutallenteita. Virtuaaliyliopiston suunnittelu aloitettiin kansainvälisen IT-kuplan ollessa suurimmillaan 1990-luvun lopulla ja virallinen julkinen toiminta alkoi vuonna 2001. Virtuaaliyliopistohankkeen alkuperäisenä tavoitteena oli luoda suomalaisten korkeakoulujen sekä yritysten muodostama yhteenliittymä, joka tarjoaisi laadukasta etäopetusta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Hanketta rahoitettiin Opetusministeriön ja Euroopan unionin toimesta. Vuodesta 2001 vuoteen 2006 toiminta näkyi pääasiassa yliopistojen tiedealakohtaisina yhteistyöprojekteina, jotka tarjosivat itse oman tieteenalansa verkko-opetusta. Hankkeet ja projektit vahvistivat kyllä yliopistojen välistä yhteistyötä, mutta eivät saavuttaneet vakiintunutta asemaa suomalaisessa korkeakouluopetuksessa. Suomen virtuaaliyliopiston toiminta hiipui nopeasti vuoden 2006 jälkeen, kun ensimmäinen hankerahoitus päättyi ja yliopistot alkoivat ottaa itse vastuuta toiminnan rahoituksesta. Ensimmäinen ehdotus hankkeen lakkauttamisesta tuli jo vuonna 2007 ja lopullisesti hanke päättyi vuonna 2010.
  • Penttinen, Gustav Oliver (2022)
    In digital games—as in films, television, theater, historical novels etc—history and historical figures are utilized for entertainment, profit and the enhancement of shareholder value in fictional narratives that partially or entirely fictionalize the past. As history is reshaped into an entertainment product and is filtered through the subjective lens of medium, and subjugated by the constraints and framings of said medium, its essence is irrevocably changed to a product to be sold. In the early 90s, it was the digital strategy game Sid Meier's Civilization (MicroProse, 1991) that helped popularize digital historical games, spawning a number of sequels with the sixth main entry being the latest as of 2022. Although each entry is headed by a different developer, a fundamental aspect has remained the same; the player controls a nation-state through a largely anachronistic journey from the early days of human civilization into the modern era (and sometimes beyond) in effort to “build a Civilization that can stand the test of time.” One of the elements added to provide flavor was the addition of quotations from historical and contemporary figures to Civilization IV whenever the player made certain discoveries. In Civilization VI, this had been expanded to 427 quotes which touch on societal developments, technologies, literature, construction of monumental structures, etc. The quotes raise the question: who has been considered fit to be quoted, acting as a link between real world history and the simulated history of the game? This essay will focus on these quotes and seek to analyze them to answer: 1) Whose voice gets heard in Sid Meier's Civilization VI? 2) Does the selection focus mainly on specific privileged groups, such as mainly English-speaking, white and masucline? Are some voices more prominent than others, such as European and North American over Asian, African and South American voices? 3) Are the quotes authentic? Special scrutiny has been given a selection of 100 quotes. It can be determined that although there are efforts to diversify the selection of quoted individuals it is dominated by English-speaking men. And although 70 out of the 100 surveyed quotes are more or less authentic, there is a considerably high number of modified and false quotes lurking within the game. Although this speaks more to the overall quality of popular quotes being referenced in media and in online spaces.
  • Soininen, Laura (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan Louis XV:n (1710-1774) hallintokautta, ja sitä kautta hänen pyrkimyksiään ylläpitää ancien régimen ajan ja erityisesti Aurinkokuninkaan (Louis XIV, 1638-1715) asettamaa kuninkaan ihannetta. Lisäksi tutkimus keskittyy tarkastelemaan Louis XV:n ja hänen hallintokautensa absoluuttista valtaa. Tutkijoiden, kuten Julian Swannin ja Jeremy Popkinin mukaan Louis XV:n aikana näkemys absoluuttisesta monarkiasta alkoi hälventyä, ja siksi tutkimus selvittää niitä syitä, miksi näin tapahtui. Louis XV on aiheuttanut historioitsijoiden keskuudessa eriäviä näkemyksiä, vaikka viimeaikaiset tutkimukset ovat pyrkineet ottamaan enemmän neutraalin tai jopa puolustavan kannan Louis XV:n hallintokaudesta. Louis XV ja hänen hallintokautensa oli pitkään leimattu historiankirjoituksessa epäonnistuneeksi, ja siksi tämä tutkielma selvittää millä tavoin hallintokautta tai Louis XV:tä on oikeutetusti tai epäoikeutetusti kritisoitu. Tutkielmassa on käytetty pääasiallisina alkuperäislähteinä markiisi d’Argensonin päiväkirjaa, kreivi Dufort de Chevernyn muistelmia ja herttua de Croÿn päiväkirjaa. Tutkimuksessa on huomioitu, että kyseiset lähteet tuovat esiin kirjoittajansa subjektiivisen näkökulman ja mahdolliset motiivit, joskin näiden lähteiden käyttöä voidaan perustella sillä, että näiden kirjoitusten kautta tutkimuksessa osoitetaan Louis XV:n aikalaisten näkemyksiä kuninkaasta ja tämän hallinnosta. Koska tutkimus keskittyy henkilöhistoriaan, tutkimuksessa on täytynyt huomioida Louis XV:n henkilöhahmo, hänen luonteensa ja näihin vaikuttavat ympäristölliset tekijät. Lisäksi Louis XV:n elämää ja hallintokautta on täytynyt tarkastella oman aikakautensa näkökulmasta. Tämän takia tutkimus esittää 1700-luvun kolmen kuninkaan – Louis XIV:n, Louis XV:n ja Louis XVI:n – suoraan vertailuun liittyvän ongelman. Lisäksi tutkimus selvittää aikakaudelle ominaisten ihanteiden, kuten maineen ja kunnian, merkitystä Louis XV:n hallintokauteen. Tutkielma selvittää Louis XV:n toimia Ranskan kuninkaana eri teemojen kautta, luodakseen kattavan katsauksen Louis XV:n hallintokauden eri aspekteista. Tutkielmassa tarkastellaan Louis XV:n strategiaa kontrolloida hoviaan, ministereitään ja parlamenttia, Ranskan sodankäyntiin liittyvää vaikeutta ylläpitää suurvalta-asemaa, sodankäynnin rahoittamista ja siitä seurannutta kroonista velkaantumista ja lisääntyviä veroja. Tutkielma tarkastelee Louis XV:n syitä ja motiiveja olla nimittämättä virallista pääministeriä kardinaali de Fleuryn kuoleman jälkeen. Pääministerin puute oli monien aikalaisten, kuten markiisi d’Argensonin, kardinaali Bernis’n ja herttua de Choiseulin mukaan monarkian hallinnon kannalta isoin ongelma. Selkeän johtohenkilön puuttuminen ministeriöstä, johti ministeriön sekasortoisuuteen ja kyvyttömyyteen tehdä johdonmukaisia valtion päätöksiä. Vastaavasti Louis XV:n päätös antaa aristokraattien nousta ministerinvirkoihin aatelisten rinnalla johti jatkuviin poliittisiin juonitteluihin ja kilpailuun eri viroista, johtaen näin hovin politisoitumiseen. Tämän jälkeen aristokraatit alkoivat vaikuttaa myös enemmän parlamentissa. Tämä kehityskulku johti hitaasti Louis XV:n hallintokaudella tilanteeseen, jossa parlamentti alkoi yhä vahvemmin ajaa omia perustuslaillisia muutoksia kuninkaan vallan vähentämiseksi. Näin ollen absoluuttinen monarkia oli ajautumassa kriisiin. Tutkielma antaa näkökulman siitä, miten kuningas itse suhtautui ministeriensä tai parlamentin toimintaan: Louis XV:n motiivin voi katsoa olleen monissa eri päätöksissään oman auktoriteettinsa säilyttäminen ja siten hänen oma pyrkimyksensä ylläpitää absoluuttista monarkiaa. Siis vaikka tapahtumaketju johti absoluuttisen kuninkaanvallan vähenemiseen, Louis XV aikanaan ei ole voinut tiedostaa sitä. Siksi tutkielmassa on täytynyt tarkastella hänen toimiaan tai päätöksiä hänen oman aikansa näkökulmasta, ja on pyritty rakentamaan mahdollisimman tarkka kuvaus alkuperäislähteiden ja tutkimuskirjallisuuden avulla, siitä miten kuningas todennäköisesti koki näissä tilanteissa. Tutkimus osoittaa, että vaikka Louis XV:n hallintokausi erosi monin tavoin maineikkaan Louis XIV:n hallintokaudesta, näiden kahden hallintokauden välillä on selkeä jatkumo. Louis XV siis pyrki kunnioittamaan ancien régimen perinteitä. Tutkimus osoittaa Louis XV:llä olleen aito halu yltää mahtavan hallitsijan, kuten Louis XIV, tasolle. Louis XV:n henkilökohtainen ja salainen strategia palauttaa Ranskan arvovalta sekä hänen toimensa ministeriensä ja hovinsa suhteen, osoittavat hänen pyrkimyksistään vahvistaa kuninkaan auktoriteettia ja siten myös absoluuttisen monarkian säilymistä.
  • Hemmilä, Lauri (2023)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen perheiden välisten kummisuhteiden rakentamista eteläkarjalaisessa Enson tehdasyhdyskunnassa vuosina 1888–1911. Tutkimani tehdasyhdyskunta kehittyi vuonna 1889 valmistuneen Enson puuhiomon ympärille ja tutkielmani käsittää yhdyskunnan ensimmäiset vuosikymmenet ennen puuhiomon myymistä vuonna 1911. Tutkielmassani selvitän, mitkä perheet olivat tarkastelemani ajanjakson kuluessa suosittuja kummeja Ensossa sekä tarkastelen perheiden luokkataustan ja vastavuoroisuuden vaikutusta kummien valintaan. Kummisuhteiden tarkastelussa kirkolliset väestörekisteriaineistot ja erityisesti syntyneiden ja kastettujen luettelot ovat olennaisia. Itse hyödynnän Karjala-tietokantaan koottuja luovutetun Karjalan seurakuntien syntyneiden ja kastettujen luetteloiden tietoja. Keräämääni ja käsittelemääni dataa analysoin hyödyntäen historiallista verkostoanalyysia, joka on menneisyyden toimijoiden ja näiden toimijoiden välisten yhteyksien analyysiin keskittyvä tutkimusparadigma. Havaitsen tutkielmassani, että mallintamani Enson kummisuhdeverkoston perheistä keskeisiä ovat erityisesti eräät työväestöä ja vähemmissä määrin työnjohtajatasoa edustaneet perheet, joista suuri osa muutti Ensoon 1880- ja 1890-lukujen taitteessa Sippolasta. Kummeina suosituimmista perheistä moni sai vähintään kohtalaisen suuren määrän omia lapsia, minkä lisäksi enemmistö näistä perheistä oli mukana 1800- ja 1900-lukujen taitteessa käynnistyneessä Enson yhdistystoiminnassa. Osoitan tutkielmassani, että ensolaiset perheet yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta tapasivat valita lastensa kummeiksi korostuneesti oman luokkansa edustajia, mikä osaltaan kuvastaa yhdyskunnan hierarkkisuutta. Enson paikalliseliittiin kuuluneilla perheillä oli niukasti kummisuhteita muihin ensolaisiin, ja nämä perheet muodostivat kummisuhteita enemmänkin tehdasyhdyskunnan ulkopuolelle. Havaitsen myös, että kummisuhteilla oli Ensossa taipumusta muodostua vastavuoroisiksi eli vanhemmat tapasivat valita lapsilleen kummeja sellaisista perheistä, joiden lasten kummeina he itse olivat. Vastavuoroisia suhteita rakensivat erityisesti kummisuhdeverkostossa keskeiset perheet, jotka muodostavat mallintamani verkoston ytimen. Vastavuoroisia kummisuhteita solmittaessa omaa luokkaa edustavat perheet korostuivat kummivalinnoissa, mutta eivät enempää kuin muitakin kummisuhteita muodostettaessa.
  • Harve, Liisa (2020)
    Käsittelen tutkielmassani Eljas ja Aina Lönnrotin perheen suhtautumista Ainan vakavaan sairauteen, luutuberkuloosiin, perheen ja lähipiirin kirjeenvaihdon perusteella vuosien 1898 ja 1907 välisenä aikana. Tutkimuskysymykseni on, miten Lönnrotien perheessä suhtauduttiin sairauteen ja kuolemaan kirjoittamissaan kirjeissä. Lähestyn aihetta tutkimalla, miten kirjeissä kirjoitetaan terveydestä, puhutaan tulevaisuudesta ja millaisista asioista niissä ylipäätänsä kirjoitetaan. Selvitän myös Lönnrotin perheen uskonnollista ja maallista suhtautumista sairaudesta ja kuolemasta puhuttaessa. Maalliseen suhtautumiseen kuuluu esimerkiksi sairauden vaatimien käytännön järjestelyiden puoli, uskonnolliseen taas kirjeiden kirjoittajien vahva usko Jumalan johdatukseen asiassa kuin asiassa. Tutkimusmetodina olen käyttänyt kvalitatiivista metodia. Tutkielmani keskittyy tunne- ja terveyshistorian alueelle. Lähdeaineisto koostuu Lönnrotin suvun kirjeistä, jotka suku on luovuttanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Lähteiden tulkitsemisen tukena olen käyttänyt kirjallisuutta, joka käsittelee tuberkuloosin historiaa, terveyshistoriaa, tunnehistoriaa ja kirjeiden käyttämistä lähteinä. Ensimmäisessä luvussa käsittelen terveyspuhetta kirjeissä. 1900-luvun alussa terveys ei ollut yksityisasia vaan yhteisöllinen asia. Oli kyseessä oma perheenjäsen tai kaukaisempi tuttu, oli asiaankuuluvaa ja kohteliasta kysyä heti kirjeen alussa vastaanottajan ja hänen perheensä vointia. Tämän jälkeen siirryttiin kirjoittajan ja hänen perheensä terveysasioihin, ja vasta sitten muihin asioihin. Toisessa luvussa käsittelen sairauden kokemusta Lönnrotin perheessä. Aina Lönnrot joutui sairautensa takia pitkäksi ajaksi vuodepotilaaksi, minkä vuoksi hän koki yksinäisyyttä ja hänen elämänpiirinsä supistui. Hänellä oli paljon fyysisiä oireita, jotka aiheuttivat kärsimystä. Perhe yritti erilaisin keinoin helpottaa Ainan oloa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Perhe oli hyvin uskonnollinen, mikä näkyy sairauteen ja tulevaisuuteenkin suhtautumisessa. Kirjeissä korostuu ajatus siitä, miten Jumala tietää ihmistä paremmin, mikä on hänelle paras ja miten kaikki on Jumalan käsissä. Puheessa kuolemasta keskitytään taas sielun pelastumiseen.
  • Koivistolainen, Niko (2022)
    Tässä työssä tutkin teologi Roger Williamsin (1603-1683) näkemyksiä uskonnollisesta vapaudesta hänen kolmen kirjoituksensa avulla vertaillen hänen näkemyksiään pakkokäännyttämisen vastustamisesta ja toisaalta puritaanisesta oikeaoppisuudesta sekä kveekari-liikkeen paheksunnasta pohtien, ovatko nämä näkemykset yhteensovitettavissa. Lopuksi tulen siihen tulokseen, että Williamsille tärkeintä oli julkisen rauhan säilyttäminen, jolloinka hänen jyrkätkin mielipiteet aikalaisistaan eivät hakeneet heidän mielensä muuttamista väkisin, vaan pyrkivät kirjallisen sekä sanallisen väittelyn kautta ohjaamaan heitä kohti Williamsin näkökulmasta oikeampia näkemyksiä. Tällöin hänen tuomintansa vaikkapa kveekareita kohtaan eivät ole väistämättä ristiriidassa uskonnollisen vapausajattelun kanssa.
  • Sihvola, Jaakko (2022)
    Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven (Fed) johtoon nousi vuonna 1987 Alan Greenspan. Greenspan tuli kautensa alussa tunnetuksi inflaatiohaukkana, mutta 1990-luvun mittaan hän vakuuttui siitä, että teknologian ja tuottavuuden nopean kehitys antoi mahdollisuuden aiemmin turvalliseksi koettua kevyempään rahapolitiikkaan ilman riskejä inflaation kiihtymisestä. 2000-luvun alkuvuosien mullistusten, kuten IT-kuplan puhkeamisen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen taloudelle aiheuttamien shokkien seurauksena Fed laski korkonsa lopulta vain yhteen prosenttiin vuosien 2001–2003 aikana. Vuonna 2003 riskinä oli jopa deflaatio, joten Fed viesti pitävänsä koron alhaisena ”huomattavan ajanjakson ajan”. Vuoteen 2004 tultaessa tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun talouskasvu vahvistui ja yhden prosentin korkotaso alkoi vaikuttaa turhan matalalta. Fedin oli kuitenkin aiemman viestintänsä takia vaikea tehdä nopeita muutoksia politiikkaansa ilman, että sen vaivalla rakennettu uskottavuus kärsisi. Tarkastelenkin tutkimuksessani prosessia, jonka seurauksena Fedin avomarkkinakomiteassa muutettiin viestintästrategiaa ja viestintää suuntaan, joka salli koronnostojen aloittamisen kesällä 2004. Erityisesti keskityn pääjohtaja Alan Greenspanin pyrkimyksiin muokata tätä julkikuvaa, jonka keskuspankki itsestään antoi. Tärkeimpinä lähdemateriaaleinani ovat avomarkkinakomitean keskustelujen transkriptiot sekä tapaamisten päätteeksi annetut lausunnot, sillä niistä ilmenee, millaisten keskustelujen tuloksena tehdyt ratkaisut viestinnän muutoksiin syntyivät sekä miten Greenspanin vaikutus näihin näkyi. Tammikuussa 2004 avomarkkinakomitea keskusteli viestintästrategiastaan, johon ei kuitenkaan tehty radikaaleja muutoksia. Greenspan sai ajamansa ehdotukset pitkälti läpi, mikä toisaalta johtui varmasti myös siitä, että hän edusti viestintästrategian kehittämisen suhteen maltillista keskitietä, ja näin ollen hänen ehdotuksensa näyttäytyivät myös tietynlaisina kompromisseina. Alkuvuoden politiikkakeskusteluissa tuli ilmi, miten talouskasvu vahvistui pitkän hitaan toipumisen jakson jälkeen ja työllisyystilanne parani pienen helmikuisen notkahduksensa jälkeen lisäten inflaatiopaineita, mikä ajoi Fediä vähitellen rahapolitiikan kiristämistä kohti. Greenspanin tahdon mukaisesti avomarkkinakomitea muutti viestintäänsä alhaisen korkotason pysymisestä ”huomattavan ajanjakson ajan” ensin siihen, että rahapolitiikan elvyttävyyden purkamisessa voitaisiin olla ”kärsivällisiä”, ja lopulta ilmaisi purkavansa elvytystä ”todennäköisesti hillittyyn tahtiin”, mikä mahdollisti ensimmäisen koronnoston tekemisen kesäkuussa. Vaikka komiteassa esiintyi niin viestinnän radikaalimpaa muuttamista kannattaneita kuin aiemman linjan säilyttämistä puoltaneita mielipiteitä, edettiin rahapolitiikan ja siitä viestinnän suunnan muuttamisessa pitkälti Greenspanin viitoittamalla tiellä, sillä tämä sai komitean vakuutettua siitä, että muutoksissa oli syytä olla hyvin varovainen markkinoiden vahvojen reaktioiden välttämiseksi. Greenspanin politiikkaa on myös jälkeenpäin kritisoitu viivyttelystä koronnostojen aloittamisessa, sillä pitkään jatkuneet matalat korot on esimerkiksi nähty yhtenä tekijänä vuoden 2008 finanssikriisin taustalla. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, ettei vielä vuonna 2004 voitu tietää, mihin suuntaan talouden kehitys kulkisi, ja talouskasvun haurauden vuoksi on sinänsä ymmärrettävää, että Greenspan suhtautui hyvin varovaisesti rahapolitiikan suunnan muuttamiseen.
  • Tähtinen, Niko (2022)
    Tutkielma käsittelee suomalaista elektroniikkayhtiötä Elcoteqia, joka tuotti sopimusvalmistajana elektroniikkateollisuuden tuotteita ja komponentteja. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaista keskustelua Elcoteqista käytiin Kauppalehdessä vuosina 1990–2001, ja miten tämä keskustelu heijastaa laajempaa ICT-alan muutosta ja sen julkista kuvaa. Tutkimus perustuu Kauppalehden aineistoihin rajatulta aikakaudelta, mutta hyödyntää myös teollisuudenalaa ja Elcoteqia käsitteleviä muita lähteitä ja tutkimuskirjallisuutta. Aluksi luokiteltua aineistoa tutkitaan määrällisin menetelmin, mutta mahdollisimman kattavan kuvan saamiseksi aineistoa analysoidaan myös laadullisesti. Kauppalehden kirjoittelu oli 1990-luvun alussa vähäistä, mutta siinä oli havaittavissa selkeää kiinnostusta vauhdilla kasvavaa Elcoteqia ja koko ICT-alaa kohtaan. Yhtiön laajeneminen ulkomaille ja kasvava liikevaihto saivat sijoittajat innostumaan yhtiöstä. Käänteentekevänä hetkenä kirjoittelussa voidaan pitää vuoden 1997 pörssiin listautumista, joka muutti yhtiön käsittelyä Kauppalehdessä pysyvästi. Sijoittajat näkivät Elcoteqin mahdollisuutena rikastua, joten sen esiintyminen uutisissa lisääntyi runsaasti. Toisaalta myös artikkeleiden aiheet ja sisältö muuttuivat. Artikkelit painottuivat vuoden 1997 jälkeen selkeästi pörssiin ja liiketoimintaan, minkä lisäksi kritiikki yhtiötä kohtaan kasvoi. Elcoteqin ulkomaille tähtäävä globalisaatio-ohjelma söi investointeineen yhtiön tulosta ja tämä aiheutti paljon epäilyksiä yhtiötä kohtaan. Myös koko sopimusvalmistusalaa ruodittiin teollisuudenalana, kun yhtiöiden kasvavat liikevaihdot eivät näkyneet niiden tuloksessa. Kauppalehdessä alaan suhtauduttiin myös lyhytnäköisesti, ja juuri sen hetken tulos tuntui vaikuttavan runsaasti kirjoittelun sävyyn. Samaan aikaan Elcoteq oli vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisista suuryrityksistä, ja Kauppalehdessä yhtiötä käytettiin esimerkkinä vientivoittoisesta sopimusvalmistusyrityksestä. Kuitenkin 2000-luvulle tultaessa Elcoteqin suurimmat investoinnit olivat takanapäin ja yhtiön johdon visiot globalisaation tärkeydestä konkretisoituivat sijoittajille. Pörssikurssi, liikevaihto ja tulos olivat korkeimmillaan, kunnes vuonna 2001 ICT-alaan kohdistunut yliarvostus paljastui ja IT-kupla puhkesi. Tämä johti ICT-alalla rajuun notkahdukseen, joka näkyi kuitenkin enemmänkin pörssikursseissa, kuin varsinaisesti liiketoiminnassa. Samaan aikaan myös alan kiinnostavuus lehdistössä väheni. Elcoteqin käsittely Kauppalehdessä heijastaa hyvin yhtiön historian muutoksia, ja sen kautta voidaan samalla tarkastella laajempaa ICT-alan kokemaa murrosta sekä sen kuvaa julkisessa keskustelussa. Nousujohteisesta kehityksestä huolimatta Kauppalehden sivuilla oli sijaa kritiikille, etenkin puhuttaessa yhtiön tarjoamista sijoitusmahdollisuuksista.
  • Sjöström, Kim (2021)
    The present study is analyzing the family background of Theodora (d 1246) from Constantinople who in 1203 by marriage became the Duchess of Austria. Chronology and the fecundity window and fertile age and kinships of the brood of children and birthing career, on one hand of Theodora’s own and on the other hand of her mother’s, are under specific scrutiny. Two chronicles written in Attic Greek (Khoniates and Akropolites) and eight written in Latin, are employed as primary sources. The study reveals clear evidence that established genealogies and research literature present mistaken information about who are Duchess Theodora’s parents. Reason for errors is the kinship term neptis having experienced a mutation of meaning between Classical Latin and some Medieval Latin usage: in Middle Ages, its most usual meaning is ‘daughter of sibling’. The study demonstrates that the two crucial medieval Latin-text chronicles employ the term in the Classical-Latin meaning. The result ensues the Duchess Theodora’s maternal grandparents are the couple Alexios III and Euphrosyne, Roman Emperor and Empress of Constantinople, and that Duchess Theodora’s mother is Anna, a later Empress. The main research question gets thus answered by the careful translation of the wording in the Latin-text chronicle that has the most precise piece of information from the days of the 1203 marriage itself. It demonstrates that Duchess Theodora’s father is Isaakios Komnenos (d 1196). Theodora, daughter of said Isaakios, is betrothed in circa 1197 to warlord Ioancu (d 1200) and in 1201 is given in marriage to the separatist leader Dobromir Khrysos, who vanishes from documented history since 1202. A wider conclusion is reached about employable methods. Systematic reconstruction of chronologies of fertile years of ladies in the family, is a tool that facilitates and solidifies prosopographical explorations with tangible frames and ground also generally. Chronologies collected as part of the present study are merely indicative about the correct answer to the research question.
  • Toivanen, Cecilia (2022)
    I magisteravhandlingen undersöks pressrapporteringen i Finland och Estland om de finska frivilliga i estniska frihetskriget 1918-1920. Särskild fokus läggs vid frågan om hur manlighet och hjältemod uttrycks och uppfattas i denna rapportering. Det här studeras genom rapporteringen om rikssvensken Martin Ekström (1887-1954) och esten Hans Kalm (1889- 1981). De var befälhavare för de finska frivilliga och undersökningen fokuserar specifikt på hur deras insatser i denna konflikt behandlades i tidningspressen i Finland och Estland under åren 1918-1939. Det undersökta materialet är tidningar och veckomagasin på finska och svenska samt estniska och tyska. De finns digitalt tillgängliga på nätet på Nationalbibliotekets och Rahvusraamatu- kogus hemsidor. Tidningsmaterialet är sökbart. Tiden som studeras börjar med det estniska frihetskrigets inledning i november 1918 och slutar vid ingången till 1939. Pressmaterialet studeras både kvantitativt och kvalitativt. Kvantitativt studeras hur ofta, när och i vilken omfattning Hans Kalm och Martin Ekström förekom i tidningarna under åren 1918- 1939 med anknytning till det estniska frihetskriget i finländsk och estnisk press. Undersökningen visar att intresset för de finska frivilliga var större i Finland under hela perioden medan man i Estland började fokusera mer på dem först under det förändrade inrikespolitiska läget efter Konstantin Päts’ maktövertagande 1934. Undersökningen visar också att bilden av Ekström och Kalm varierade beroende på vilket språk en text publicerades, dvs. hur skribentens och tidningens språk påverkade hurudan bild de ville framställa av befälhavarna. På kvalitativ nivå studeras också vilken bild av manlighet och hjältemod som den finländska och den estniska pressen förmedlade i sin rapportering om Ekström och Kalm. Särskilt undersöks om och hur pressens bild av de två befälhavarna är förenlig med tidens hjälte- och manlighetsideal. Det under mellankrigstiden förhärskande manlighetsidealet i Finland och Estland härstammade från 1800-talets förnyade militärväsen med drag ur samhällsnormer, kristendom och senare patriotism. Syner på män och hjältar var väldigt lika varandra och behandlas därför ofta parallellt. Studien visar att det finns flera likheter mellan de rådande manlighetsidealen och skildringarna av Ekström och Kalm medan det samtidigt finns flera tydliga avvikelser. I enlighet med myten framställs de två männen som modiga, beundransväckande befälhavare som alltid är först i ledet, medan de till skillnad från mytens ideal också beskrivs som t.ex. besvärliga och själviska.
  • Seppälä, Juhani (2022)
    Mladorossien liitto, myöhemmin Mladorossipuolue, oli Suomessa vuosina 1932–37 toiminut venäläisten emigranttien muodostama fasistijärjestö. Legitimisteihin eli suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanovin kannattajiin kuulunut kansainvälinen liike, jota johti Ranskasta käsin Aleksandr Kazem-Bek, piti tavoit-teenaan muiden venäläisten valkojärjestöjen tapaan bolševistien hallinnon kaatamista ja korvaamista omallaan, tässä tapauksessa fasistisella monarkialla. Kilpailijoistaan poiketen se ei kuitenkaan kannat-tanut aseellista hyökkäystä tai terroriretkiä Neuvostoliittoon, vaan oli tiukan interventiovastainen, niinkin pitkälle että jäsenten olisi sodan syttyessä pitänyt loikata puna-armeijan riveihin puolustamaan isän-maataan Venäjää. Sen sijaan nationalistista vallankumousta tuli edistää poliittisen valmennuksen, pro-pagandan ja Neuvostoliiton eliittiin kohdistetun vaikuttamisen kautta, ja muutoksen piti tulla sisältä. Mladorossit perustivat Suomessa osastot kolmelle paikkakunnalle: Helsinki, Viipuri ja Suojärvi, tarkem-min Kaipaan Välikylä. Tärkeimpiä mladorosseja olivat maajohtaja Aleksander Holthoer (Helsinki), Eugen Frisk (Viipuri) sekä Georg Narbut ja Petter Seliverstov (Suojärvi). Lisäksi järjestö teki yhteistyötä muiden legitimistien kuten Vladimir Krestjanovin, Paul von Wilckenin ja Julian Javidin kanssa. Jäsenmäärä ei kasvanut suureksi, vaan jäi Suomessa ilmeisesti noin 50 paikkeille, mutta Neuvostoliittoa myötäilevänä pidetty politiikka ja epäilykset laittomista rajanylityksistä kiinnittivät Etsivän keskuspoliisin huomion. Mladorossien ”fasistinen neuvostomonarkia” oli yhdistelmä italialaisvaikutteista fasismia, Venäjän kei-sariajan slavofiilista äärioikeistoa ja osin populistista, osin epätoivoista kompromissihakuisuutta. Mlado-rossit ja heidän tukemansa ”keisari” Kirill halusivat valtaan noustessaan säilyttää Neuvostoliiton val-tiojärjestelmästä sen hyväksi todetut ja erityisesti organisaatiolliset osat, mutta karsia siitä kommunis-min. Ulkopoliittisista erimielisyyksistä huolimatta liikkeellä oli yhteyksiä myös Saksan natsipuolueeseen, jonka kanssa legitimistit olivat olleet liitossa 1920-luvun alun Aufbau-liikkeen kautta. Kirillin tärkeä mi-nisteri Vasili Biskupski vastasi emigranttien asioista Hitlerin hallinnossa. Järjestö tavoitteli Etsivän keskuspoliisin ja Suomen valtion tukea bolševismin vastaiseen taisteluun, mutta nämä suhtautuivat siihen yhtä aikaa epäluuloisesti ja vähätellen. Varsinkin Jalmari Sinivaaran johtama toimisto VIII sekä Yrjö Kares ja Sortavalan alaosasto muodostivat mladorosseihin oudon tutta-vallisen suhteen, mutta eivät lakanneet epäilemästä näitä Suomen vastaisista rikoksista, Neuvostoliiton soluttautumisesta järjestön riveihin tai muista hämäräpuuhista, joista voisi koitua valtiolle harmia. Lop-putuloksena keskuspoliisi joutui toteamaan, ettei mladorossien oma toiminta muodostanut vaaraa, koska oli mittakaavaltaan ja teholtaan niin mitätöntä, mutta Neuvostoliiton tiedustelu olisi hyvinkin voinut kytkeä sen johonkin laajempaan vakoiluoperaatioon. Mladorossien toiminta kiellettiin Suomessa joulukuussa 1937, kun Kazem-Bekin yhteydenpito Neuvos-toliiton agentteihin oli aiheuttanut kansainvälisen skandaalin. Valpo jatkoi joidenkin heistä seuraamista.
  • Heiskala, Antero (2024)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, keitä olivat ne 172 antrealaista, joita syytettiin valtiorikosoikeuksissa vuonna 1918 ja millaisia tuomioita he valtiorikosoikeuksissa ja valtiorikosylioikeudessa saivat. Kvantitatiivisesti painottunut mikrohistoriallinen tutkielma auttoi hahmottelemaan melko selkeäpiirteisen kuvan antrealaisesta keskivertosyytetystä. Antrealaisista syytetyistä suurin osa oli ammattinimikkeettömiä työmiehiä. Valtaosa oli syntynyt Antreassa, mutta Viipurin läheisyys, Pietarin kauppa, kiviteollisuus, rautatie ja kausityöt olivat tuoneet pitäjään työläisiä muualta Suomesta. Suurin osa syytetyistä oli luku- ja kirjoitustaitoisia, muuten heidän koulutuksensa oli vähäistä ja varallisuutensa heikko. Vuosien katkeruus työnantajia ja kunnallisvaltuuston porvarillisia jäseniä kohtaan, elintarvikepula yhdistettynä kotiseudun talonpoikien harjoittamaan elintarvikekeinotteluun ja Pietarista levinnyt vallankumoushuuma radikalisoivat antrealaisia työläisiä syksyllä 1917. Työväenyhdistykseen suurin osa syytetyistä liittyi vasta vuoden 1917 aikana. Monet olivat mukana suurlakossa, mutta järjestyskaartilaisten suorittamat aseryöstöt, väkivaltaisuudet, vangitsemiset ja suojeluskunta-aktiivi Juho Olkinuoran murha aiheuttivat särön Antrean työväenliikkeeseen. Suurlakon jälkeen järjestyskaartin toiminta hiipui. Alle puolet suurlakon aikana järjestyskaartiin kuuluneista otti osaa sotaan punakaartin riveissä. Osin tämä selittyy sillä, että suurin osa Antreasta oli valkoisten hallussa sodan aikana. Järjestys- ja punakaarteihin syytetyt liittyivät elannon vuoksi tai sosiaalisesta paineesta, sodan aikana myös pakotettuna. Sodan jälkeen lähes 60 % syytetyistä sai vapauttavan tai ehdonalaisen tuomion, mutta vankeuteen tuomitut antrealaiset saivat keskimääräistä kovempia tuomioita. Kukaan syytetyistä ei saanut kuolemantuomiota, mutta sodan aikana ja sodan jälkeen valkoiset teloittivat useita antrealaisia. Valtiorikosylioikeudelta alennusta tuomioonsa haki 80 syytettyä, joista vajaan kolmanneksen tuomio aleni. Kahden elinkautisen saaneen syytetyn tuomiot muutettiin määräaikaisiksi rangaistuksiksi. Antrealaisten syytettyjen tuomiot olivat kytkettävissä heidän tekoihinsa, eikä esitutkintaviranomaisten, suojeluskuntien, naapureiden, työnantajien, sukulaisten tai syytettyjen itsensä antamilla lausunnoilla ollut juuri vaikutusta tuomioon. Joukossa oli toki joitakin yksilöitä, joiden tuomio vaikuttaisi tulleen lähinnä huonon maineen vuoksi. Tuomioita koventaneita tekijöitä olivat jäsenyys Kavantsaaren työväenyhdistyksessä, mahdollinen osallisuus Olkinuoran murhaan, osallistuminen Kaljusen retkikuntaan tai elintarvikelautakunnan toimintaan sodan aikana sekä toimiminen Työ-lehden asiamiehenä ennen sotaa. Tämän tutkielman tulosten vertailu muihin jo tehtyihin pitäjäkohtaisiin tutkimuksiin voisi auttaa selvittämään eri valtiorikosoikeuksien oikeuskäytäntöjen eroja. Tutkielmaa voisi myös käyttää pohjana Antrean sisällissodanaikaisten tapahtumien tarkempaan tutkimiseen laajentamalla tutkimusta valkoiseen osapuoleen ja siviilien elämään. Mielenkiintoista olisi myös selvittää millaiset arvet sisällissota jätti Antreaan ja antrealaisiin. Syytetyiden kautta olisi myös mahdollista syventää ja laajentaa käsitystä karjalaisesta työläisaktivismista sortovuosien aikana.
  • Ruonaniemi, Silja (2023)
    Tutkielmani käsittelee kolonialismin ja visuaalisen kulttuurin välistä yhteyttä ja visuaalisuuden luomaa koloniaalista valtaa Anglo-egyptiläisessä Sudanissa vuosien 1900-1930 välillä. Tänä aikana Sudan muuttui koloniaalisen hallinnon alla islamilaisesta Mahdiyyan valtiosta kahden maan, Iso-Britannian ja Egyptin, valtapelin keskelle jääväksi siirtomaaksi. Pelko mahdistisen vallankumouksen uudelleensyttymisestä vaihtui pelkoon sudanilaisten yhdistymishalusta Egyptin kanssa, kun Egypti itsenäistyi brittien vallan alta vuonna 1922. Tämä johti Sudanin pohjoisen ja eteläisen osan eristämiseen toisistaan ja vuoden 1924 vallankumoukseen Sudanissa. Vaikka Anglo-egyptiläinen Sudan syntyi Egyptin ja Iso-Britannian yhteishallintoalueeksi, brittiläisillä oli pyrkimys muokata Sudania omien tavoitteidensa mukaisesti länsimaalaistamalla maata, mutta myös pitämällä Sudania otteessaan siirtomaana sudanilaisten rodullistamisen kautta. Tekstilähteiden ohessa käyttämäni kuvalähteet täydentävät oman osansa imperialistisesta tarinasta ja kertovat brittiläisten imperialististen tavoitteiden ilmenemisestä. Etenkin eteläsudanilaisista luotiin mielikuvaa sivistymättöminä ja kykenemättöminä kehittämään maataan ilman brittiläisten maahan asettamaa hallintoa ja instituutioita, ja laajaa aluetta oli helpompi hallita jakamalla Sudan pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Ennen kuin 1940-luvulla varsinaisesti alkanut sudanisaatio loi taas yhteisiä päämääriä pohjoisen ja etelän yhdistämiseksi, brittiläinen kolonialismi oli ehtinyt jättää jälkensä sudanilaiseen yhteiskuntaan ja sudanilaisten mieliin. Käytän lähteinäni pääasiassa Durhamin yliopiston digitoimia valokuvia, joita tutkin semioottisen kuvantulkinnan kautta sekä Nicholas Mirzoeffin vastavisuaalisuuden käsitteen avulla havainnoidakseni koloniaalisen valtajärjestelmän merkityksiä. Visuaalisen vallan kautta luotiin tarinaa, jossa korostettiin brittiläisten erinomaisuutta siirtomaaisäntinä ja sudanilaisia alempiarvoisina. Kuvamateriaalin avulla synnytettiin mielikuvia, jotka tukivat koloniaalisen vallan oikeutusta, ja joilla pyrittiin luomaan ja hallitsemaan sudanilaisen hallinnon, talouden, ja elämäntapojen muutosten perustaa ja paikallisia ihmisiä länsimaalaisen koloniaalisen katseen objekteina vailla vastavuoroisuuteen pyrkivää vastavisuaalisuutta.
  • Mustonen, Elmo (2022)
    Muurmannin legioona oli joukko punasuomalaisia pakolaisia, jotka pestautuivat brittiarmeijan palvelukseen kesällä 1918. Yhteistyön taustalla oli varsin yksinkertainen tarpeiden kohtaaminen: suomalaiset tarvitsivat ruokaa ja voimakkaan suojelijan, kun taas britit tarvitsivat nopeasti miehiä. Vaiheikkaan palvelusajan päätteeksi britit järjestivät legioonan kotiutuksen yhdessä Suomen hallituksen kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan legioonalaisten valtiorikosoikeudenkäyntejä syksyllä 1919 kontekstuaalisen oikeushistorian näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa pyritään hyödyntämään ja toteuttamaan kontekstuaalista oikeushistoriaa siten, miten Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen sen määrittelee teoksessaan Mitä on kontekstuaalinen oikeushistoria? Oikeushistoria pyrkii kuvailemaan oikeudellista muutosta. Oikeus muuttuu paitsi uusien säännösten myötä, myös yleisesti kulttuurin ja käytäntöjen muuttuessa. Tutkijan tehtävä on havainnoida tätä muutosta ja pyrkiä selittämään sen juurisyyt. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttivat legioonalaisten tuomioihin ja ennen kaikkea, voidaanko tuomioita pitää oikeudenmukaisena ja keskenään johdonmukaisina. Sanalla sanoen, kohtasiko legioonalaisia oikeusmurha. Kiinnostavaa on myös, mitä taktiikoita legioonalaiset käyttivät kuulusteluissa ja oikeudessa yrittäessään parantaa asemaansa, sekä tutkia, missä määrin sisällissodan aiheuttama oikeusvaltion kriisiytyminen jatkui edelleen. Tutkimus- ja muistelmakirjallisuuden ohella tutkimus nojautuu pitkälti Villingin saarella pidettyjen kuulustelujen pöytäkirjoihin, joita tarkastellaan 74 erilaisia tuomioita saaneen legioonalaisen osalta. Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä eroja VRO:n toiminnassa vuosien 1918 ja 1919 välillä, jotka selittyvät enimmäkseen oikeusolojen normalisoitumisella. Näin esimerkiksi tutkittavien työnantajien ja kotipaikkakunnan suojeluskuntien lausunnot ovat menettäneet vuodessa merkitystään ja tutkittavan oman käytöksen ja tunnustuksen merkitys korostuu tuomioissa. Tutkimusaineiston perusteella ei vaikuta siltä, että valtiorikosoikeus kaikkiaan olisi kohdellut legioonalaisia epäreilusti tai oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti, joskin tuomiot ovat keskenään epätasaisia. Sen sijaan oikeuskanslerin tekemät karkotuspäätökset, joiden nojalla yli 30 legioonalaista karkotettiin Kanadaan, ovat paikoin heikosti ja epäselvästi perusteltuja. Tutkimus osoittaa, että oikeusjärjestelmä kohteli legioonalaisia epätasaisesti, mutta osoitti samalla toipuneensa merkittävästi edellisvuoden kriisistä.
  • Jalonen, Jasmina (2023)
    Akateeminen Karjala-Seura oli suomalainen nationalistijärjestö, joka toimi 1922-1944. Sen tavoitteena oli Suur-Suomi, eli heimokansojen kuten Karjalan ynnä muiden liittäminen Suomeen. Vuosina 1918-22 suomalaisia osallistui lähinnä Venäjän alueella käytäviin heimosotiin, joissa oli tarkoitus vapauttaa suomensukuisia kansoja Venäjän vallan alta. Sodat epäonnistuivat, mutta aate jäi elämään. Heimosodissa mukana olleet miehet perustivat AKS:n eli Akateemisen Karjala-Seuran. Akateemisen Karjala-Seura oli nimensä mukaisesti Karjalan asialla, mutta se piti inkeriläisiä yhtä tärkeänä heimokansana. AKS:n perustajajäsenet olivat osallistuneet heimosotiin, jotka koskettivat Inkeriäkin. Myöhemmin Inkeristä kirjoitettiin paljon ja sen asukkaiden kanssa oltiin tekemisissä. Suomeen päätyneitä pakolaisia autettiin ja kulttuuria pidettiin yllä. Inkeriläisiä pidettiin suomalaisina ja usein myös uhreina, jotka kärsivät Venäjän aiheuttamasta sorrosta. Tärkeää onkin inkeriläisten erottautuminen Venäjästä. Keskityn ajanjaksoon 1922-1939, eli aikaan ennen talvisotaa. Inkerin liittäminen Suomeen ei kuitenkaan ole ollut missään vaiheessa realistista, sillä Pietarin suurkaupunki sijaitsee sen alueella. Erityisesti keskityn tekstissäni kolmeen perustajajäseneen eli Elias Simojokeen, Erkki Räikköseen ja Reino Vähäkallioon. Näiden lisäksi otan huomioon, mitä AKS:n lehti, Suomen heimo, kertoi Inkeristä. Aiheen konteksti on kansallisuusaate ja irredenta-politiikka, eli se että samankaltaisia heimoja tahdotaan yhdistää yhden valtion alaisuuteen. Nykyään aihe on ajankohtainen, sillä Venäjän uhka on konkretisoitunut uudelleen Ukrainan sodan myötä.
  • Veijalainen, Leo (2023)
    Tutkin maisterintutkielmassani hyvän sodan myyttiä Yhdysvaltojen mediasta Tyynenmeren sodan vuosina 1941–45 luettavana kansallisena narratiivina. Tutkimuskysymyksinä selvitän, miten ja koska myytti syntyy, vaikuttaako se jo sotavuosina ja mitä sotaviestinnällä on pyritty kommunikoimaan. Samalla tutkin, miten myytti tukee sotanarratiiveja, sekä miten myyttiä mahdollisesti rikkovat tekijät (kuten väkivalta ja rotu) pyritään kontekstualisoimaan laajemmin. Lähdeaineistona olen käyttänyt sodan aikana tuotettua mediaa, mukaan lukien propagandafilmejä The Battle of Midway (1942), Know Your Enemy: Japan (1945) sekä esimerkiksi Why We Fight: War Comes to America (1945). Sotafiktion saralla tutkin elokuvaa Bataan (1943). Filmiaineiston lisäksi käsittelen Pearl Harborista kirjoittavia sanomalehtiä sekä Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin Day of Infamy -puhetta. Aineiston tulkinnassa sovellan Frederick W. Mayerin kollektiivisen toiminnan teoriaa, joka tarkastelee ihmistoimintaa narratiivien näkökulmasta. Mayerin ajatuksia seuraillen, luen lähteistä pyrkimyksiä muodostaa tarina hyvästä sodasta ja motivoida kansaa toimintaan. Maisterintutkielmassa lähestyn hyvän sodan myyttiä osana olemassa olevaa tutkimustraditiota, ja argumentoin, että termin käyttö sota-aikana ei ole kovin vakiintunutta. Tästä huolimatta jo sota-ajan lähteistä on luettavissa myytin keskeisiä piirteitä, kuten kansan yhtenäisyyden korostamista sekä sodan kuvaamista puolustussotana. Samalla lähdeaineistosta on löydettävissä myös myytin osa-alueina rotutekijöiden sekä Tyynenmeren sodan väkivallan käsittelyä. Liitän aineiston osaksi laajempaa Yhdysvaltojen kulttuurikehystä ja valtion propagandaa. Kokonaisuudessa lähteet välittävät kuvan sodasta puolustussotana, ja japanilaisten aggressioon liitetään tarinallistaen negatiivisia luonteenpiirteitä. Vastauksena Yhdysvaltojen sisäisille rotujännitteille ja sodanvastaisuudelle, lähteistä on myös luettavissa pyrkimys kuvata Yhdysvaltojen kansa yhteisen historian ja arvopohjan jakavana. Sota sidotaan myös osaksi amerikkalaisille kulttuurillisesti tuttuja vertailukohtia. Huomiot Japanista vihollisena ovat kuitenkin vahvan rodullistettuja. Propagandassa japanilaisten kuvaus toimii oikeutuksena Tyynenmeren väkivallalle. Samalla esitän, että Tyynenmeren sotaa varsinkin vertailukohtana sotaan Euroopassa kohdellaan vahvasti rotuperspektiivistä. Tämän seurauksena Tyynenmeren sota sekä japanilaiset vihollisena kuvataan vertailussa omalaatuisina, ja sotaan liittyvä väkivalta kehystetään tarpeellisena tavalla, joka ei riko myyttiä amerikkalaisten sotilaiden sotamoraalista.
  • Liekari, Eetu (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan Australian Viktoriassa toimitetun Melbourne Punch -lehden kuvauksia naisasialiikkeen aktiiveista sekä toivotusta sukupuolirooleista. Tutkimuksessa tulkitaan viikoittain ilmestyneen aikakausilehden pilakuvia ja vitsejä vuosien 1890–1908 välillä, jolloin australialaisten naisten äänioikeustaistelua oli kiihkeimmillään. Australian liittovaltio perustettiin vuonna 1901 ja seuraavana vuonna hyväksyttiin valkoisen naisen äänioikeus liittovaltion vaaleissa. Viktoriassa perustettiin ensimmäinen australialainen naisten äänioikeutta ajava järjestö: Victorian Women’s Suffrage Society vuonna 1884. Kyseinen osavaltio oli kuitenkin viimeinen Australiassa, jossa naisille “myönnettiin” äänioikeus, vuonna 1908. Tässä tutkielmassa keskitytään Viktorian suffragitsien ja eri sukupuoliroolien representaatioon suositun aikakausilehden pilasivuilla. Tutkimuskysymyksiä ovat: Millaista mielikuvaa ja todellisuutta Melbourne Punch -lehti rakensi ja ylläpiti suffragisteista ja sukupuolirooleista? Miten Melbourne Punch kuvasi naisasialiikkeen äänioikeustaistelijoita? Oliko lehti selvästi puolueellinen äänioikeuskysymyksessä? Onko tarkasteluajanjaksolla nähtävissä muutosta suffragetteja koskevien pilakuvien sisällöissä? Näihin tutkimuskysymyksiin vastataan tutkimalla alkuperäislähteinä Melbourne Punch -lehden (1855–1900) ja nimenvaihdon jälkeen sitä seuranneen Punch-lehden (1900–1925) julkaisuja vuosien 1890–1908 välillä. Lehtien lisäksi alkuperäismateriaalina käytetään Viktorian parlamentin ylä- ja alahuoneen pöytäkirjoja 1890-luvulta, sekä muutamia aikavälin tärkeimpiä suffragettien asiakirjoja esimerkiksi Monster Petition -adressia (1891). Tutkielma esittää, että Melbourne Punch -lehti loi ja ylläpiti alentavaa mielikuvaa suffrageteista. Naisen tuli oli olla hyveellinen ja hiljainen, sekä sopia hänelle annettuun yhteiskunnalliseen muottiin. Sukupuolensa rajoja rikkoneet suffragistit stereotypisoitiin pilakuvissa epäonnistuneiksi naisiksi, jotka vaativat oikeuksia vain kiusatakseen miehiä. 1890-luvulla tällaiset “uudet naiset” järkyttivät patriarkaalista ylempää keskiluokkaa, ja lehti pelkäsikin naisten kääntyvän sukupuolena miehiä vastaan äänioikeuden saatuaan. Viktorian sisäisessä äänioikeuskeskustelussa Punch-lehti jatkoi karikatyyrisiä kuvauksia suffrageteista vielä liittovaltion ”yleisen äänioikeuden” voimaanastumisen jälkeen. Naista ei missään vaiheessa nostettu lehdessä miehen arvoiseksi poliittiseksi toimijaksi, vaan hän oli aina ensin sukupuolensa edustaja.
  • Paretskoi, Anastasia (2021)
    Tutkielma käsittelee historian ja fenomenologian suhdetta, tarkemmin historiantutkimuksen luonnetta fenomenologisen metodin sekä siihen vahvasti liittyvän kokemuksellisuuden teeman kautta. Mitä tapahtuu historiatieteen olemukselle tai identiteetille, jos tieteellinen metodi vaihdetaan fenomenologiseen, ja muuttuisiko historia näin kokemuksellisemmaksi ja esitystavoiltaan avoimemmaksi. Historian totuuskysymystä lähestytään fenomenologisen toisen mielen ongelman kautta, sillä toisen ihmisen kokemukseen on mahdotonta päästä sen enempää nykyhetkessä kuin menneisyydessä. Tulkinta, vaikka kuinka perusteellisesti tutkimukseen ja kontekstualisointiin nojaava, kertoo lopulta vain merkityksen tai kokemuksen nykyisyydessä. Tämän ei tarvitse tarkoittaa koko historian prosessin hylkäämistä, mutta edellyttää sen identiteetin uudelleen arviointia tieteenä. Historia tieteellisen tutkimuksen alueena tai menneisyys sen kohteena on siitä erityinen, ettei sitä voi havaita ja silti se oletetaan joksikin todelliseksi. Historia on tutkimusta simuloiduista tai virtuaalisista menneistä kokemuksista – mikä siis käytännössä tarkoittaa menneen jättämien jälkien kokemusta nykyisyydessä. Menneisyyttä ei voi kokea toisin kuin sitä edustavan tai simuloivan historian. Tarinallinen historia on suosittua, koska se yksilöi kokemuksen ja tekee sen jälleen ikään kuin kokemukselliseksi, ja tyypillisesti historia on esitetty tekstuaalisena ja narratiivisena rekonstruktiona. Täydellisen rekonstruktion ollessa mahdoton, on kyse ennemmin representaatiosta, tutkijan omassa ajassaan muodostamasta menneisyyden historiallisesta tulkinnasta ja esityksestä. Tämä avaa historian vertautumisen taideteoksen kaltaiseen esteettiseen objektiin. Historian tulkitseminen taiteenkaltaisena ilmiönä mahdollistaa sen fenomenologisen eli kokemuksellisen tarkastelun. Taide ei välttämättä ole episteemisesti totta, mutta sen kokeminen ja merkitys on esteettistä. Taiteen tavoin myös historia on ilmaiseva ja esteettinen artefakti tai esitys, joka kuitenkin on haluttu nähdä tieteenä korostamalla sen todellisuuspohjaa. Myös historia on kokemuksellista, mutta tuo kokemuksellisuus ei perustu fyysiseen ja samanaikaiseen tai -paikkaiseen läsnäoloon, havaintoon tai vuorovaikutukseen. Taiteen ja fiktion tavoin historian kokeminen on virtuaalista eli välittynyttä. Elävä, kokemuksellinen menneisyys on saavutettavissa historiallisesti ja esteettisesti siinä mielessä, että mennyt tai ylipäänsä kaikki aikatasot ovat läsnä myös nykyhetkessä tapahtuvassa kokemuksessa. Tämä tapahtuu virtuaalisesti menneiden kokemusten ilmaisun jälkien eli historiallisten lähteiden ja esitysten kautta. Virtuaalinen kokemuksellisuus mahdollistaa historian fenomenologisen tarkastelun. Historia on esteettisesti empiirinen tiede. Paitsi kirjallisena esityksenä, tutkimuksen voi ilmaista taiteellisin keinoin tutkimusaiheen omaa kokemuksellisuutta parhaiten ilmentävänä tutkimusteoksena ja (tekstuaalis-narratiivisen) rekonstruktion sijaan historian tutkimuksen praktiikaksi voi ehdottaa menneisyyden kokemuksellisen mahdollisuuden nykyhetkessä uudelleen avaava re-enactmentia.
  • Räisänen, Ilkka (2022)
    Tässä tutkimuksessa perehdyn viikoittain ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä esitettyihin käsityksiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton supervalloista vuosina 1979–1991, eli kylmän sodan viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Lähestyn työssäni osapuolia erityisesti niiden johtajien kautta, kuten teki lehti itsekin. Suomen Kuvalehti julkaisi toistuvasti kattavia henkilökuvia kahden maan hallitsijoista, käsitellen heidän viimeisimpiä edesottamuksiaan ja henkilöhistorioitansa. Työssä vertailen miten Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtoa käsittelevä uutiskuvaus erosi toisistaan, ja löytyikö aikajaksolta jotain ratkaisevia tapahtumia, jotka vaikuttivat lehden kantaan merkittävästi. Keskeisiä narratiiveja tutkimuksen ajanjaksolla ovat suomettumisen myötä yleistyneen itsesensuurin väheneminen, sen myötä muuttunut suhtautuminen Neuvostoliittoon, sekä Suomen Kuvalehden tasaisen kriittinen linja Yhdysvaltojen valtionjohtoa kohtaan.
  • Le, Nam (2023)
    Tutkielmani kartoittaa romantiikan runoilijan Percy Bysshe Shelleyn ensimmäisen vaimon Harriet Shelleyn postuumin kiistanlaisen aseman syntyvaiheita. Tutkin hänen julkisen henkilökuvansa rakentumisen käytänteitä, siihen kytkeytynyttä vallankäyttöä sekä siihen liittyviä tiedon tuottamisen ehtoja biografisten tekstien ympärillä käytyjen keskusteluiden pohjalta. Tutkimusongelman ytimessä on Percy Bysshe Shelleyn henkilökuvan ympärille rakennettu nerouden representaatio, jota tarkastelen henkilökuvana. Representaation taustalla toimii laajempi nerouden monimutkainen merkityksellistämisprosessi. Prosessin ytimessä operoi myyttinen ja miehinen käsite genius eli nerous. Merkityksellistämisprosessin pohjalta muodostui nerouden ruumiillistuma eli nero, jonka ympärille syntyi nerokultti, joka loi lähtökohdat Percyn ja myös Harrietiin henkilökuvan rakentumiselle. Tutkimuskysymykseni ovat siis seuraavat: Mitä viktoriaaninen nerodiskurssi on, ketkä sitä rakensivat ja mitä sillä ajettiin? Missä asiayhteyksissä Harriet nousi esille keskusteluissa ja miksi? Missä määrin, ja missä suhteessa nerodiskurssi ohjasi Harrietista tuotettuja merkityksiä ja näin ollen rakensi, muokkasi ja muutti Harrietin henkilökuvaa ja mainetta? Esitän tutkimuksessani, että Harrietin henkilökuva rakentui viktoriaanisissa keskusteluissa tiiviissä suhteessa Percy Bysshen Shelleyn nerouden rakentumisen kanssa. Näin ollen päättelen, että mitään aitoa Harrietia ei ole, vaan ainoastaan hänestä konstruoituja representaatioita, jotka palvelivat hänen puolisonsa nerokulttia. Työssäni hyödynnän kolmea eri lähderyhmää, joiden kautta aktiivinen tiedon tuottaminen ja merkityksenanto Harrietista paikantui nerodiskurssin kontekstissa. Harrietin itse tuottamien lähteiden vähyys edellyttää tutkimuskentän ja aineistojen laajentamista käsittämään lehdistöä, kirjeaineistoja ja biografisia tekstejä, jotka käsittelivät suoraan tai epäsuorasti julkisesti Harrietia. Tulkintaa kontekstualisoi viktoriaaninen kirjallinen ja biografinen historia, porvarillinen koti-ideologia, nerodiskurssi ja sankaripalvonta.