Browsing by Title

Menieren tauti on pitkäaikainen, taustaltaan epäselvä sisäkorvan sairaus. Sen pääoireita ovat kohtauksittain esiintyvä kiertohuimaus, etenevä sensorineuraalinen kuulonalenema, tinnitus ja paineentunne korvassa. Jo vuosikymmenien ajan on tiedetty, että sisäkorvan sisänesteen eli endolymfan turvotus liittyy Menieren tautiin. Tätä ns. endolymfaattista hydropsia (EH) on voitu aiemmin havaita ainoastaan ruumiinavauksissa. Viimeaikainen kehitys magneettikuvaustekniikassa mahdollistaa sisäkorvan tarkan kuvantamisen, jolloin EH:n havaitseminen elävillä henkilöillä on mahdollista. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin EH:n kuvantamismenetelmien eroja, sen esiintyvyyttä Menieren tautia sairastavilla ja terveillä, sekä EH:n korrelaatiota taudin kliinisiin oireisiin ja löydöksiin. Katsauksen perusteella havaittiin, että erilaisia kuvaustekniikoita on paljon, ja löydösten tulkitsemisessa käytettävät kriteerit vaihtelevat huomattavasti. Tämä hankaloittaa tulosten vertaamista toisiinsa. Osassa tutkimuksista käytetyt kriteeristöt vaikuttavat liian herkiltä, ja ne havaitsevat EH:ta paljon myös terveillä potilailla. Tutkimusten perusteella radiologisesti havaittavaa EH:ta voidaan todeta useimmilla Menieren tautia sairastavilla. EH:n vaikeusaste korreloi myös varsin hyvin Menieren taudin yhden pääoireen eli kuulonaleneman kanssa. Vaikuttaa myös siltä, että taudin edetessä EH:n esiintyvyys lisääntyy, joskin laadukkaita seurantatutkimuksia aiheesta ei ole. Tulosten perusteella on kuitenkin epäselvää, mikä on EH:n rooli Menieren taudin patogeneesissa. Menieren tautiin käytettävien hoitojen, kuten beetahistiinin, diureettien tai gentamysiinin teho EH:n vähentämisessä on huono tai epäselvä. Katsauksen perusteella EH:n magneettikuvantamisen hyöty käytännön kliinisessä työssä vaikuttaa toistaiseksi varsin niukalta. (195)

Komplementti on tärkeä osa luontaista immuunipuolustusta. Komplementtia voivat aktivoida esimerkiksi erilaiset mikrobien pinnan proteiinit. Mikrobit ovat kuitenkin kehittäneet keinoja suojautua komplementilta. On tärkeää oppia tuntemaan näitä mekanismeja erityisesti mikrobilääkekehityksen kannalta. Yksi ryhmä bakteerien seerumiresistenssiä välittävistä proteiineista ovat autotransportteri-adhesiineihin kuuluvat Oca-proteiinit (Oligomeric coiled-coil adhesin). YadA (Yersinia–adhesiini A) on prototyyppi Oca-perheen proteiineista. Sen on todettu sitovan liukoisia komplementin säätelijäproteiineja FH:ta (faktori H) ja C4BP:tä (C4 b binding protein) ja se on merkittävä Yersinia enterocolitican seerumiresistenssiä välittävä proteiini. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Oca-proteiineihin kuuluvien meningokokin NadA:n (Neisseria-adhesiini A) ja hemofiluksen HadA:n (Hemofilus-adhesiini A) kykyä sitoa FH:ta ja C4BP:tä. Aikaisempia tutkimuksia samasta aiheesta ei ole tiedossa. Tutkimusmenetelminä olivat ELISA (Enzyme-Linked Immunosorbent Assay) -testi, SDS-Page (Sodium Dodecyl Sulfate Polyacrylamide gel electrophoresis) ja Western blotting, geelivärjäys, sekä vasta-aineleimaus ja virtaussytometria. Lisäksi tutkittiin käytettyjen bakteerikantojen seerumiresistenssiä. Tutkimuksen perusteella ei saatu osoitettua, että NadA tai HadA sitoisivat FH:ta tai C4BP:tä, toisin kuin YadA. Seerumiresistenssitutkimuksessa NadA ja HadA näyttivät suojaavan bakteeria komplementin vaihtoehtoiselta tieltä.

Digital learning environments were introduced in the 1990s and have since then become a well-established part of today´s education. This study is written as the use of virtual learning environments increases rapidly, although it is still surrounded by challenges and uncertainty in regard to experiences, results and efficiency. Simultaneously, our society demands more of Finland´s educators than ever before, and the teaching staff is in greater need of support to manage the complexity of their work. The need for flexible, well-functioning in-service training was evident already at the beginning of the 2000s, which this study and the larger project are a response to. The aim of this study was to examine the efficiency of in-service training in a virtual context, to bring light to the challenges the participants still face, and to examine how the participants experience meaningful learning. The theoretical basis was Ausubel´s theory of meaningful learning, with additions by Jonassen as well as Ruokamo and Pohjolainen. The experience of meaningful learning was examined by five categories: commitment to teamwork, interest for the subject, discussion, professionalism and evaluation. The study is a part study in the LUMATIKKA-project, which is a cooperation between the Finnish National Agency for Education and a large number of universities. The data used in this study was gathered in 2018, through a survey sent out to participants in five courses within the project. The survey was completed three times per course to measure the experience of the participants and was filled out by N= 102 individuals. The statistical programme SPSS was used to process and analyse the material. The results showed that the participants had a positive experience in the LUMATIKKA-project, although the means of the categories commitment to teamwork and discussion declined during the courses. The participants who took part in the courses targeted at their specific school level were more satisfied than their colleagues in the general courses. No differences were found between the sexes. Differences were found in regard to age, showing that the younger participants were more negative than their older colleagues. Differences were found in regard to educational stage, stating that the teachers in grades 7-9 were more negative than their colleagues. Despite the differences in the sample, all participants were overall positive and stated that the courses felt meaningful to them. By offering well-functioning in-service training to teachers, we can support them in their profession and increase their competencies needed to educate the people of tomorrow.

Pre-primary and early education can be seen as a very significant time period in child’s life. It has been addressed that there is a need for improving the curriculum for the continuation of pre-primary and early education. One of the most central forms of this development trend is the so called flexible pre-primary and early education. New development projects have started to emerge in Finland, with the goal of discovering new solutions for children’s early education. This research examines one of these projects. The task of this research is to describe what kind of experiences class teachers have about the “Alkuluokka” -development project that has been initiated in Southern Finland. The objective of this research was to survey the class teachers’ experiences and examine ways to improve the “Alkuluokka” -model based on that information. My research was a qualitative case study that examined the “Alkuluokka” -development project that was started in Southern Finnish municipality. The research was conducted by interviewing three class teachers in a semi-structured format. I analyzed the material using thematic analysis and visualized the results with thematic networks. “Alkuluokka” is a class form where pupils of pre-primary and early education are assigned to the same learning group. “Alkuluokka” can consist of both preschoolers and first- and second-graders. “Alkuluokka” is taught jointly by class teacher and kindergarten teacher. The main themes for describing the class teachers’ experiences were the following: teaching in the “Alkuluokka”, learning in the “Alkuluokka”, and improving the “Alkuluokka” model. The class teachers’ experiences were very favourable and they felt positively about collaborative teaching. They also deemed the opportunity for individual advancements in studies as one of the major advantages of “Alkuluokka”. It was noted that communality and peer learning are well emphasized in the model. Class teachers raised some questions about the administrative sector.

Tutkielma tarkastelee metallinetsinharrastusta yhden harrastajaryhmän tietyllä alueella tuottaman aineiston näkökulmasta. Työn tarkoitus on kartoittaa ja kuvata Kanta-Hämeen menneisyyden etsijöiden (K-HME) toimintaa vuosina 2010-2016 Kanta-Hämeen ja sen ympäristön alueella. Aineistona ovat ryhmän jäsenten ja siihen liittyvien henkilöiden tekemät metallinetsinlöydöt sekä niiden paikkatiedot. Aineisto käsittää 267 löytökokonaisuutta ja sen tiedot on koottu yhteen löytöluetteloista, Muinaiskalupäiväkirjasta ja muinaisjäännösrekisteristä. Metallinetsinharrastusta lähestytään ensin tutkimuskirjallisuuden sekä harrastajille tehtyjen kyselytutkimusten kautta, ja samalla luodaan katsaus harrastuksen kehitykseen sekä Suomen että Euroopan tasolla. Metallinetsinharrastus alkoi kasvattaa suosiotaan Suomessa 2010-luvulla, ja Museovirastolle tulleiden irtolöytöjen määrä moninkertaistui aikaisempaan verrattuna. Metallia saa Suomessa etsiä melko vapaasti jokamiehenoikeuksien rajoissa, eikä etsintää ole rajoitettu lainsäädännöllä samalla tavoin kuin osassa Euroopan maista. Metallinetsinlöydöt ovat tyypillisesti irtolöytöjä, mutta alkuperäisen kontekstin puuttumisesta huolimatta ne voivat antaa tutkimukselle arvokasta arkeologista tietoa, jos aineiston erityispiirteet ja rajoitukset otetaan huomioon. Löytökokonaisuudet keskittyvät ensin Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan alueelle sekä myöhemmin myös Valkeakosken ja Vesilahden kuntiin. Löytökokonaisuuksien vuosittainen määrä on suurimmillaan harrastajaryhmän perustamisen jälkeen vuosina 2013-2014. Löytöpaikoista reilu 80% sijoittuu pellolle, loput n. 20% ovat metsä- ja muun maastotyypin kohteita. Suurin esineryhmä on koristeet ja puvun osat, sitten tulevat maksuvälineet ja kolmantena aseet. Aseiden sekä raudan suhteellisen suuri määrä on poikkeuksellista verrattuna kansainväliseen löytöaineistoon, samoin kuin etsinnän ulottuminen myös metsäalueille. Aineiston kvantitatiivisen analyysin perusteella voidaan todeta, että K-HME:n toiminta kehittyy tutkimusperiodin aikana kohti asiantuntijamaista toimintaa. Tämä näkyy mm. esineiden löytöpaikkojen ilmoittamisen tarkkuuden kasvuna ja löytökokonaisuuksien koon pienentymisenä. Paikkatietoanalyysien avulla selvitetään ensin kohteiden esiintymistiheyttä ja sitten niiden suhdetta ennen vuotta 2012 tunnettuihin kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Heatmap-analyysi osoittaa, että löytökokonaisuuksissa on havaittavissa kaksi selkeää keskittymää, joista suurin ja tihein on Janakkalassa. Line to hub-analyysin avulla tutkitaan uusien löytöpaikkojen etäisyyksiä tunnettuihin kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Noin neljäsosa metallinetsinnässä löydetyistä kohteista on alle 200 m säteellä tunnetuista muinaisjäännöksistä, kun taas hieman alle 40 % löytöpaikoista sijaitsee yli 500 m etäisyydellä ja muodostaa näin todennäköisesti uusia kohteita. Löytökokonaisuuksien levintä mukailee tunnetun rautakautisen asutuksen levintää tutkimusalueella. Aineisto antaa runsaasti aiheita jatkotutkimukselle.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur diskursen kring antirasism lyder på Black Lives Matter Sweden Instagram-konto, vilken typ av konstruktioner av rasism och antirasism hägrar i samhället enligt kontoinnehavarna samt belysa förslag på strategier för hur rasism kunde bekämpas i samhället? Genom att använda kritisk diskursanalys analyseras inlägg vilka är publicerade under en två veckors period under sommaren 2020. Analysen innefattar bilder och bildtext. Avhandlingen har en kort diskussion kring sociala mediers roll i antirasismens mobilisering samt besvarar frågan om vem som bär ansvar och anses vara makteliter när diskurser kring rasism och antirasism formuleras och produceras. I avhandlingen får vi ta del av teoretiska perspektiv på antirasism, rasism, ras, rasifiering och vithet och detta har gjorts ur en samhällsvetenskaplig synvinkel. Bakgrund, forskning och analytiskt perspektiv på antirasism fungerar som avhandlingens teoretiska bas samt tidigare forskning kring rasism i Sverige. Centrala frågorna i avhandlingen lyder: Vilka är de mest dominerande antirasistiska diskurserna utgående från Black Lives Matter Swedens inlägg på Instagram? Vilka antirasistiska handlingar förespråkas i bekämpningen av rasism? Vem har och bör ta ansvar för antirasistiska handlingar och diskurser?

Tutkielmani käsittelee Helsingissä sijaitsevaa vuonna 1928 valmistunutta Yrjönkadun uimahallia. Uimahallin rakennutti yksityinen Uimahalli Oy, jonka aktiiveihin kuului muun muassa urheiluvaikuttaja Toivo Aro. Uimahallin suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio kuului myös uimahallin johtokuntaan. Uimahallista rakennettiin monitoimitalo, joka vastasi moniin tarpeisiin: se oli niin uimaharrastajien harjoitusallaskin kuin kaupunkilaisten virkistäytymispaikka monine oheispalveluineen. Uimahallilla oli myös sosiaalisia pyrkimyksiä parantaa uimataitoa ja yleistä hygieniaa. Yrjönkadun uimahalli siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1967, ja se peruskorjattiin vuosina 1997 1999. Nykyisin uimahalli tunnetaan kylpylätunnelmastaan sekä erillisistä miesten ja naisten vuoroistaan, joiden vuoksi uimahallissa on mahdollisuus uida alasti. Tarkastelen Yrjönkadun uimahallin arkkitehtuuria keskittyen tilaan ja sen käyttäjiin liittyviin kysymyksiin. Kolme näkökulmaani uimahallin tilaan ovat tila eri ihmisryhmien ja sukupuolten kontrolloijana, tilan suhde aikaan ja alastomuuden merkitys tilassa. Pohdin myös ihanteita, jotka saivat uimahallin aikaan sekä ihanteita, joita uimahalli loi. Analysoin uimahallia sen valmistumisajankohdan ja nykyajan perspektiiveistä. Keskeinen tutkimusaineistoni koostuu 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun aikakaus- ja urheilulehdistä, Yrjönkadun uimahallia käsittelevästä arkistomateriaalista, Toivo Aron laatimista kirjoituksista sekä 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteen uimahallia käsittelevistä mielipidekirjoituksista. Uimahallin tilojen osalta tarkastelen uimahallikävijöiden kannalta keskeisimpiä tiloja eli isoa ja pientä allashuonetta sekä suihku- ja pesutiloja. Yrjönkadun uimahallin arkkitehtuuriin vaikuttivat nähdäkseni ulkomaalaisten uimahalliesikuvien lisäksi suomalaiset yleiset saunat. Laitoksen nimeksi tuli uimahalli, mutta se sisälsi alusta lähtien myös kylpylämäisiä piirteitä. Uimahallin iso allashuone jakaantuu ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen, joita 1920-luvun kontekstissa merkitsivät myös eri yhteiskuntaluokkien sosiaalisia tiloja. Uimahalliin rakennettiin alun perin erilliset osastot miehille ja naisille. Miesten ja naisten osastot erosivat arkkitehtuuriltaan tavoilla, joka heijastelee 1920-luvun urheilupiireissä vallalla olleita käsityksiä sukupuolista. Miesten osasto eli iso allashuone mahdollistaa esimerkiksi kilpaurheilun, joita ei pidetty 1920-luvulla urheiluvaikuttajien keskuudessa naisille sopivina. Naisten osasto on miesten osastoa suojaisampi, pienempi ja koristeellisempi. Tulkitsen näiden piirteiden viittaavaan myös ajan naisoletukseen. Miesten osasto eli iso allashuone on kuitenkin alusta asti ollut muutamia vuoroja viikossa myös naisten käytössä, ja ajan myötä vuorojen määrää on lisätty. Naisten osalta ihanteet eivät siis olleet niin yksiselitteisiä. Tarkastelen arkkitehtonista tilaa siis myös prosessina, joka osallistuu merkitysten tuottamiseen. Yleisölle avautuessaan Yrjönkadun uimahalli piti sisällään monia viittauksia antiikkiin, erityisesti antiikin Roomaan. Isoa allashuonetta hallitsevien arkadien lisäksi uimahallissa oli roomalaisia saunoja, ja kävijät saivat päälleen roomalaiset kylpykaavut. Uimahallissa ainoa sallittu uintitapa aina vuoteen 2001 saakka oli uida ilman uimapukua. Nähdäkseni 1920-luvulla uimahallin uimapukukielto johtui hygienian ohella suomalaisen saunaperinteen luontevasta pohjasta, ajan muodikkaasta alastomuus- eli ruumiinkulttuurista sekä antiikin ihailusta. Esitän, että Yrjönkadun uimahalli rakennettiin 1920-luvulla paikaksi, jossa ajan aateilmaston mukaisesti antiikki ja suomalaisuus, perinne ja modernius kietoutuivat toisiinsa. Uimahallin tilaratkaisut, käyttötavat ja arkkitehtuuri loivat ja pitivät yllä ihanteita miehistä ja naisista. Uimahallissa käyminen toteutti ja vahvisti näitä ihanteita, mutta erityisesti naiskävijät saattoivat myös asettua niitä vastaan. Nykyisin Yrjönkadun uimahallissa alastomuus voi saada aikaan ajattomuuden tunteen, sillä merkit ajallisuudesta hälvenevät sen myötä. Alastomuus myös korostaa koskien ja oman ruumiillisuuden kautta syntyvää yhteyttä tilaan. Tilan käyttämisessä keskeisiä ovat myös muut moniaistiset kokemukset tuoksuista lämpötilaan. Yrjönkadun uimahalli on osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria ja sitä tulisikin nähdäkseni ajatella kulttuurikohteena.

To prevent blood donors from developing iron deficiency (ferritin <15 μg/l) and subsequent anaemia (haemoglobin <120 g/l), blood services rely on information about known risk factors, including the donor’s sex and age. Menstrual blood loss is not accounted for in blood donation interval recommendations, despite being a known risk factor of iron deficiency. We aim to investigate to what extent menstrual bleeding is associated with ferritin and haemoglobin levels in female blood donors, and whether other menstruation-related factors (i.e. use of hormonal contraception, heavy menstrual bleeding) are associated with risk of iron deficiency or anaemia. The study population consisted of 482 premenopausal and 499 postmenopausal Dutch whole blood donors. Exclusion criteria were current pregnancy, BMI ≥50, ferritin ≥200, PBAC ≥400 and age <18 or ≥70 years. Menstrual blood loss was quantified using a pictorial blood assessment chart (PBAC), a semi- objective method to evaluate the number of used menstrual products and the degree of staining. We identified predictors of log(ferritin)/haemoglobin and iron deficiency/anaemia using Bayesian linear and logistic regression models, and quantified the average percentage of variance in log(ferritin) and haemoglobin explained by the co-variates. Menstrual blood loss explained the majority of the variance in haemoglobin (7.5 %) and second only to the number of days since last donation for ferritin (8 %). Heavy menstrual bleeding (PBAC ≥150, OR = 3.67 [1.52, 8.86]) was associated with anaemia, and use of levonorgestrel-releasing intrauterine device was negatively associated with iron deficiency (OR = 0.06 [0.01, 0.78]). Age was not associated with iron status. Menstrual blood loss and blood donation were the most important determinants of iron status in premenopausal women. Thus, results suggest that accounting for menstrual blood loss in donation interval guidelines may benefit blood donors.

Understanding the relationship between plant-based diets and mental health has become an important issue from a public health perspective, not only for researchers but also in everyday life. In particular, this study focused on university students since more and more students have been limiting their animal-based foods intake. At the same time, there has been a global trend of increasing mental disorders and distress among university students. Poor mental health conditions, such as depression and anxiety, could associate with students' academic achievement. This study examined the connections between diet choice, mental health, and academic achievement. This study used cross-sectional data from the Student Health Survey 2016 by the Finnish Student Health Service (FSHS). Among 3029 participants (aged 18 to 35 years) from either academic universities or universities of applied sciences in Finland, the questions from the Index of Diet Quality (IDQ) were used to construct four different diet types: 67 vegans (2.2%), 281 vegetarians (9.3%), 291 semi-vegetarians (9.6%), and 2390 omnivores (78.9%). Mental health status was measured by using two indicators: self-reported diagnosed mental disorders (depression and/or anxiety) and the General Health Questionnaire-12 (GHQ-12), which screened minor psychiatric disorders. Academic achievement was measured by asking about perceived academic success. The logistic regression models were used in the main analyses. The two different mental health status were analysed with adjustment for potential confounding variables such as sociodemographic factors, health-related behaviour, BMI, and disease conditions. The academic achievement was analysed with adjustment for potential confounding variables such as sociodemographic factors, health-related behaviour, BMI, disease conditions, enrolment period, and right field of study. Also, this study further examined the association between food groups and academic achievement. The results showed that compared to the omnivorous diet, the vegetarian diet was associated with higher odds of diagnosed mental disorders (OR [95% CI]: 2.74 [1.80–4.16], p<0.001) and minor psychiatric disorders screened by GHQ-12 (OR [95% CI]: 1.68[1.22–2.30], p<0.001) after adjustment for all potential confounders. Although a positive relationship between fish consumption and academic achievement was found (OR [95% CI]: .88[.80–.96], p<0.01), there was no statistically significant association between diet types and academic achievement. In addition, higher sweets consumption was related to higher odds of being less successful than students had expected (OR [95% CI]: 1.08 [1.01–1.15], p<0.05). The results indicate that vegetarian university students are more likely to have lower mental health status than non-vegetarian students on average. In addition, academic achievement is associated with the consumption of specific food items rather than diet types. Overall, the findings suggest that vegetarian students should carefully monitor their mental health status. Also, students should be supported to improve their food choice and dietary quality for their academic achievement. The study results can be implicated in public health interventions to improve students' well-being among higher education students. In future research, it may be beneficial to apply more various classifications and measures of diet types and academic achievement and examine the temporal relationship between diagnosed mental disorders and the diet chosen.

Mental problems are universal; they exist in Japan and in Finland. While there are cultural differences between a small Nordic country and a country with a particularly original culture, the similarities when understanding and dealing with them are more definitive. Both cultures have used harsh methods to deal with mental problems and stigmatised patients, and both have seen these methods and stigmas wither away. Japan has improved mental health care services as this is going to be one of their most prevalent health care concern in the future. The focus of this study is on aging persons’ mental health, because both Japan and Finland are aging rapidly. Caring for the mental health relies on aging individuals, their families, communities and health caregivers.