Browsing by Title

Tiivistelmä/Referat – Abstract Forest Stewardship Council (FSC) on globaali kansalaisjärjestö, joka myöntää sertifikaatin kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti hoidetuille metsille. Sertifioinnin perusajatus on lisätä puupohjaisten ympäristömerkittyjen tuotteiden menekkiä markkinoilla, jolloin kasvaneilla tuotoilla kompensoidaan sertifioinnin kustannukset. FSC-sertifiointia tutkitaan yksityisenä hallintotapana, jonka ekologinen vaikuttavuus syntyy sen ylittäessä vaatimustasoltaan vallitsevan metsänhoitotavan minimivaatimukset talousmetsien luonnonhoidolle. 2010-luvulta alkaen FSC-sertifioinnin osuus yksityismetsänomistajien metsissä on ollut hitaassa kasvussa Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia FSC-sertifioinnin liittymisprosessia ja kuvata suomalaisten yksityisten metsänomistajien kokemuksia FSC-sertifioinnin vaikutuksista metsänhoitoon sekä tunnistaa sertifioinnin kehityskohteita. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena teemahaastattelututkimuksena, jonka empiirinen aineisto kerättiin puhelinhaastatteluilla pääkaupunkiseudulla asuvilta FSC-sertifiointiin kuuluvilta etämetsänomistajilta kesäkuussa 2021. Analyysimenetelmänä käytettiinkin sisällönanalyysiä sekä temaattista analyysiä. Tulosten mukaan metsänomistajien FSC-sertifiointiin liittyminen tapahtuu puunhankinta-organisaatioiden markkinoinnin tuloksena metsäammattilaisen suosituksesta. Metsäyhtiöiden ryhmäsertifikaatit mahdollistavat FSC-sertifioinnin. Erityisesti hoitosopimuksiin kuuluvia suurtilallisia houkutellaan aktiivisesti liittymään FSC-sertifiointiryhmiin. Yleisesti ottaen FSC-sertifiointi ei näyttänyt järjestelmään liittymiseen myötä muuttaneen voimakkaasti vastaajien aiempia metsänhoitotapoja, vaan sen rooli oli verifioida kriteerit täyttävää metsänhoitoa. Haastatteluaineiston perusteella Suomessa sertifiointihalukkuuteen vaikuttaviksi ulkoisiksi motiviaatiotekijöiksi tunnistettiin pienet hyödyt puukaupassa sekä myös epäsuoraksi hyödyksi parantunut suhde metsäyhtiöön. Sertifioinnin vaatimista suojelualueista ja luonnonhoidosta syntyvät taloudelliset kustannukset voidaan välttää metsäsuunnittelun keinoin hyödyntämällä vesistöjen suojavyöhykkeitä tai aineellisten tuotto-odotusten ulkopuolella olevia sertifikaatin kriteerit täyttäviä kohteita suojelualuevaatimuksen täyttämiseen. Aineettomia arvoja korostavat vastaajat eivät myöskään suhtautuneet edellytettyyn suojeluun tai luonnonhoitoon kustannuksena. On myös huomattava ettei suomalaisilla metsänomistajilla ole joihinkin kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna raaka-aineen tarjoajana signalointitarvetta markkinoille, vaan paineet raaka-aineen kestävyyden osoittamiseksi ovat puupohjaisten tuotteiden tuottajilla. Sisäisten motivaatiotekijöiden osalta tavoitteet luonnonhoitoon metsissä olivat vastaajilla syntyneet korkeasta tietotasosta ja aktiivisesta harrastuneisuudesta metsien käyttöä kohtaan. FSC-sertifiointi on helpottanut vastaajia tekemään aineettomista metsänhoidon tavoitteista näkyviä. Lisäksi sertifiointi toimi myös puukaupassa koko toimitusketjun tuntemana vastuullisuustavoitteita sisältävänä metsänhallintajärjestelmänä, joka osaltaan helpotti vastaajien ympäristötavoitteiden mukaista metsänhoitoa. FSC-sertifiointia voidaan metsänomistajanäkökulmasta kehittää käytännön tasolla sekä järjestelmätasolla. Käytännön tasolla järjestelmän kannustetaan olevan vähemmän byrokraattisempi ja hintapreemion korkeampi. Järjestelmätasolla FSC-sertifioinnin legitimiteetti metsänomistajien näkökulmasta parantuisi lisäämällä vaikutusmahdollisuuksia järjestelmään ja kriteeristön sisältöön.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää metsänomistajien suhtautumista luonnonarvokauppaan ja sitä, millä perusteilla he osallistuvat tai eivät osallistu luonnonarvokauppaan. Samalla selvitetään myös millainen on metsänomistajien näkökulmasta hyväksyttävä ja omistajien intressit huomioiva suojelusopimus. Tutkimuskohteena ovat satakuntalaiset ja mikkeliläiset metsänomistajat. Tutkimus kuuluu yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Luonnonarvokauppa on taloudellinen ohjauskeino, jolla pyritään edistämään luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja parantumista talouskäytössä olevilla alueilla. Luonnonarvokaupassa maanomistaja ylläpitää tiettyjä luontoarvoja rajatulla kohteella korvausta vastaan. Sopimukset perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ne solmitaan määräajaksi. Sopimuksen päätyttyä alueen käyttö jatkuu maanomistajan haluamalla tavalla. Luonnonarvokaupan kokeiluhanke alkoi Satakunnassa kesäkuussa 2003. Tässä tutkimuksessa luonnonarvokauppaa lähestytään ympäristötietoisuuden näkökulmasta. Ympäristötietoisuudella tarkoitetaan ympäristöä koskevien arvojen, asenteiden ja toiminnan muodostamaa kokonaisuutta, jolle tieto ympäristöstä ja siinä ilmenevistä ongelmista muodostaa perustan. Osallistuminen luonnonarvokauppaan vaatii metsänomistajalta tietoa luontoarvoista ja kiinnostusta sitoutua luonnonsuojeluun. Myös muun muassa omistajan elämäntilanne, perhesuhteet sekä taloudelliset resurssit vaikuttavat osallistutaanko luonnonarvokauppaan vai ei. Luonnonarvokauppa pitää sisällään kaikki ympäristötietoisuuden osat, tiedollisen, affektiivisen sekä toiminnallisen osan. Tutkimuksessa hahmotettiin viisi metsänomistajatyyppiä, joiden avulla esitettiin metsänomistajien näkemyksiä luonnonarvokaupasta ja siihen osallistumisesta. Metsänomistajatyypit jaettiin kahteen luokkaan, hyötyryhmään ja kulttuuriryhmään, sen mukaan miten vahvasti metsän taloudellinen hyötykäyttö oli luonnonarvokauppaan suhtautumisen taustalla. Hyötyryhmään kuuluivat metsä tulonlähteenä, erikoisuuksien suojelu ja lisähyödyn tavoittelu -tyypit sekä kulttuuriryhmään luonnon seuraaminen ja koskemattoman luonnon suojelu -tyypit. Hyötyryhmän metsänomistajatyypit näkevät metsän taloudellisen hyödyntämisen ensisijaisena metsän käyttömuotona. Metsä tulonlähteenä -tyypin metsänomistaja ei ole innokas osallistumaan luonnonarvokauppaan. Erikoisuuksien suojelu -tyypin metsänomistaja haluaa suojella vain talousmetsästä poikkeavia alueita, joita voi käyttää virkistäytymiseen. Lisähyödyn tavoittelu -tyypin metsänomistaja osallistuu luonnonarvokauppaan vain, jos siitä on mahdollista hyötyä taloudellisesti tai muuten esim. säilyttämään kesämökin rauhan. Kulttuuriryhmässä taloudellinen intressi ei yksin johda toimintaa vaan myös muut intressit kuten virkistyskäyttö ja aineettomat arvot vaikuttavat metsänomistajien käyttäytymiseen. Molemmat kulttuuriryhmän tyypit ovat potentiaalisia luonnonarvokauppaan osallistujia. Luonnon seuraaminen -tyypin metsänomistaja haluaa suojella pieniä maisemallisesti kiinnostavia alueita. Koskemattoman luonnon suojelu -tyypin metsänomistaja voisi suojella luontoa ilman sopimustakin mutta korvauksen avulla alueiden määrä ja koko voivat olla suurempia. Kaikille metsänomistajille vapaaehtoisuus oli elinehto sopimuksen solmimiselle ja korvauksen suuruus vaikutti mukaan lähtemiseen ja tyytyväisyyteen. Hyvin tärkeää oli sopimuksen kokonaisuus ja metsänomistajien metsänkäytön intressien huomioiminen. Tutkimuksessa selvisi, että luonnonarvokauppaan osallistumista ei herättänyt niinkään metsänomistajien halu suojella luontoa vaan pikemmin jonkinasteinen hyödyn tavoittelu. Luonnonarvokaupasta saadun hyödyn laatu vaihteli metsänomistajatyypeittäin. Luonnonarvokauppa nähtiin enemmän metsäviranomaisten kuin ympäristö- tai luonnonsuojeluviranomaisten työkaluna. Luonnonarvokaupalla suojellaan talousmetsien luonnonarvoja metsätaloudessa tunnetuilla keinoilla. Kokonaisuudessaan suhtautuminen luonnonarvojen säilyttämiseen on kuitenkin muuttunut luonnonarvokaupan myötä myönteisemmäksi. Muutos toiminnan tasolla kertoo myös näiden metsänomistajien ympäristötietoisuuden muutoksesta.

Tiivistelmä Tutkimuksen taustalla on kaupungistumisen mukanaan tuomat rakenteelliset muutokset. Metsänomistajat ikääntyvät ja eläköityvät kasvavaa vauhtia ja muuttavat kaupunkeihin tai taajama-alueisiin palvelujen perässä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää keinoja tavoittaa suomalaiset yksityismetsänomistajat ja saada heidät kiinnostumaan metsävarallisuutensa hoidosta tässä vallitsevassa muutoksessa. Markkinoinnin päämääränä on aktivoida metsänomistajia ja sopia jatkoyhteydenotto toimeksiantajan metsäammattilaisen kanssa. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä on kaksi. ¹Miten metsänomistajan asuinpaikka, sukupuoli ja tilan koko vaikuttavat metsänomistajapalveluiden markkinoinnin tehokkuuteen käyttäen viestintäkanavina henkilökohtaista puhelinsoittoa sekä postitse lähetettävää markkinointikirjettä sekä ²miten asenteet, subjektiivinen normi ja käyttäytymisen hallittavuus vaikuttavat pääkaupunkiseutulaisten metsänomistajien metsänhoidolliseen aktiivisuuteen ja käyttäytymisaikomukseen myyntihakkuiden tekemistä kohtaan? Tutkimuksessa käytetty aineisto on peräisin Suomen Metsäkeskukselta. Aineisto koostuu metsänomistajista, joiden tilakoko on vähintään 50 hehtaaria, eikä heillä ole entuudestaan asiakkuussuhdetta toimeksiantaneeseen yritykseen. Kerättyä aineistoa analysoidaan kahdessa osassa. Ensimmäisessä vaiheessa vertaillaan postitse lähetettyjen kirjeiden, puheluiden ja näiden yhdistelmän vaikuttavuutta metsänomistajien aktivointiin. Tutkimuksen toisessa osassa rajataan tarkastelu ainoastaan pääkaupunkiseudulla asuviin metsänomistajiin. Pääkaupunkiseudulla asuville metsänomistajille lähetetään kysely, josta koostettavaa aineistoa analysoidaan suunnitellun toiminnan teoriaa hyödyntäen. Metsänomistajien aktivointikampanja pitää sisällään 6276 lähetettyä kirjettä sekä 1782 puhelimitse tavoiteltua metsätilan omistajaa ympäri Suomea. Näistä kahdesta puhelinsoitto on vaikuttavuudeltaan selkeästi tehokkaampi. Pääkaupunkiseudulla asuvat metsänomistajat osoittautuivat vaikeammiksi tavoittaa ja he myös tarttuvat tilaisuuteen tehdä yhteistyötä harvemmin. Miehet yleisesti ovat kiinnostuneempia yhteistyöstä, kuten aikaisemmastakin tutkimuksesta on käynyt ilmi ja tilakoko vaikuttaa keskimäärin myönteisesti metsänomistajien kiinnostukseen yhteistyötä kohden. Markkinointikirjeen ja puhelinsoiton yhdistäminen osana monikanavaista markkinointia ei tuottanut yhdistettynä parempia tuloksia. Kyselytutkimuksen vastaanotti 681 metsänomistajaa. Näistä metsänomistajista kyselyyn vastasi 150. Pääkaupunkiseudulla asuvien metsänomistajien aikomus teettää myyntihakkuita on suhteellisen korkea seuraavan viiden vuoden sisällä. Asenteiden osalta hakkuiden teettämiseen vaikutti puutavaralajien hintojen lisäksi myyntihakkuiden vaikutus metsämaisemaan ja virkistyskäyttömahdollisuuksiin. Rahantarpeen ja myyntihakkuiden tekoaikomuksen välillä on myös selvä yhteys. Subjektiivisen normin osalta perheenjäsenten näkemys hakkuiden tekemisen osalta koettiin myönteiseksi, joka myös vaikutti hakkuidentekoaikomuksiin. Lisäksi tuttavapiirin metsänomistajien mielipiteet otetaan huomioon tehtäessä myyntihakkuita koskevia ratkaisuita. Myyntihakkuiden tekemiseen liittyvään hallittavuuteen vaikuttaa puunostajalta tarjouksen saamisen hankaluus ja vaikuttaa vastaajien myyntihakkuisiin liittyvään käyttäytymisaikomukseen.

Boreaaliset metsät toimivat tärkeinä metaanin nieluina globaalissa metaaninvaihdossa maaekosysteemien ja ilmakehän välillä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että boreaalinen metsä voi ajoittain myös päästää metaania ilmakehään. Myös kasvillisuuden on havaittu voivan päästää metaania. Boreaalisen metsän metaanidynamiikan ja metaanipäästöjen tarkempi selvittäminen on tärkeää ja ajankohtaista, koska metaani on hyvin voimakas kasvihuonekaasu ja sen pitoisuus ilmakehässä kasvaa. Tässä tutkimuksessa tutkin metsänpohjan ja ilmakehän välistä metaaninvaihtoa maakammiomittauksilla. Mittauspaikka sijaitsee Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman boreaalisessa mäntyvaltaisessa (Pinus sylvestris) kangasmetsässä, SMEAR II -tutkimusasemalla. Tutkimusta edeltävänä kesänä SMEAR II -asemaa ympäröivän metsän latvuston yläpuolelta mitattiin metaanipäästöjä, joten tämän tutkimuksen erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat mahdolliset metsänpohjan metaanipäästöt. Tein mittaukset staattisella kammiomittausmenetelmällä yhteensä 54 kammiolla toukokuusta syyskuuhun alueellisen ja ajallisen vaihtelun selvittämiseksi. Lisäksi tutkin maan lämpötilan ja kosteuden, ilman lämpötilan, sadannan, fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn (engl. photosynthetically active radiation, PAR) ja rahkasammalpeitteisyyden (Spaghnum sp.) vaikutusta metaanivoihin. Tutkimus osoitti, että mittausalueen metsän pohja toimi keskimäärin metaanin nieluna, mutta pienet soistuneet alueet päästivät ajoittain huomattavia määriä metaania. Koko mittausjakson keskimääräinen metaanivuo mittausalueella oli −4,0 µmol CH4 m−2 h−1, mikä vastaa aiempien tutkimusten perusteella tyypillistä keskiarvoa boreaalisen metsämaan metaanivuosta. Metaanipäästöjä mitattiin pääasiassa kahdesta mittauspisteryhmästä kesän alkupuolella, jolloin maan kosteus oli suurimmillaan. Maan kosteus ja rahkasammalten (Spaghnum sp.) peittävyys kammion sisällä olivat tärkeimmät metaanivuohon vaikuttavat tekijät. Metaanivoiden todettiin olevan positiivisessa yhteydessä näiden lisäksi myös fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn eli PAR-säteilyn kanssa, mikä osoittaa, että kasvillisuus todennäköisesti vaikuttaa metaanivuohon. Maan lämpötila puolestaan oli käänteisesti yhteydessä metaanivoiden kanssa. Metsänpohjan metaanipäästöt tulivat vain osittain samalta suunnalta kuin edellisenä vuonna ekosysteemitasolla havaitut metaanipäästöt. Vaikka metsänpohjan metaanipäästöt olivat paikallisesti hyvin suuria, niitä esiintyi vain hetkellisesti ja siten tämän tutkimuksen perusteella metsänpohja ei vaikuttaisi olevan merkittävä alueellinen metaanin lähde. Edelleen jää selvitettäväksi, mistä mahdolliset metaanipäästöt tulevat ja havaitaanko metaanipäästöjä mastomittauksilla tulevina vuosina. Suuren ajallisen ja paikallisen vaihtelun vuoksi on tärkeää mitata metaanipäästöjä eri vuosina ja eri kokoluokan menetelmillä. Mastomittauksiin ja maakammiomittauksiin perustuvien metaanivoiden keskinäinen vertailu toteutetaan, kun saadaan mittaustuloksia molemmista menetelmistä samanaikaisesti. Näin saadaan tietoa metsän pohjan ja latvuston merkityksestä metsän metaanivuohon.

My master`s thesis is a comparative study in which I study the role of the forest in classical and modern literature – similarities and differences. The sub-questions focus on the forest as a place, symbol, and allegory. As material, I use four Finnish fiction works; two of them represent classic literature and two represent modern literature. The works are: Seitsemän veljestä (1870) by Aleksis Kivi, Havukka-ahon ajattelija (1952) by Veikko Huovinen, Uniin piirretty polku (2009) by Helena Waris and Kultarinta (2014) by Anni Kytömäki. The theoretical starting point is ecocriticism, which means the representation of human and non-human relationships. The work also features material ecocriticism, which focuses on non-human agency and the liveliness of matter. The research method is close reading, where the work is analyzed in detail and systematically with the help of text samples. Regarding the results, in Kultarinta (2014) the concern about the destruction of the biosphere was the most visible. The different attitudes related to climate change can be seen in the forest relationships of the main characters. For example, in Seitsemän veljestä (1870), the forest is more the scene of events and an adventure environment. On the other hand, already in Havukka-ahon ajattelija (1952), the forest is equated with the fate of the nation.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia ympäristöestetiikan alle kytkeytyvää luonnonympäristöjen estetiikkaa metsän syvätiedon näkökulmasta. Tutkimustehtävänä oli selvittää syvätiedon olemusta ja sen sijoittumista ympäristöestetiikan sisällä sekä kognitivistiseen että ei-kognitivistiseen kontekstiin. Syvätiedon käsitteen avulla tutkielmassa pyrittiin myös kyseenalaistamaan ympäristöestetiikan alan jyrkkää kahtiajakoisuutta. Tämä tutkielma on teoreettis–käsitteellinen filosofinen tutkimus, joka sijoittuu ympäristöestetiikan tieteenalaan. Teoreettis-käsitteelliselle tutkimukselle on ominaista, että taustateorioiden merkitys on suuri. Niiden avulla tulkitaan ja selitetään tutkittavaa ilmiötä. Teoreettis–käsitteellisessä tutkimuksessa tiettyä ilmiötä kuvailevaa käsitteistöä tai käsitettä ei ole alan tutkimuksessa tai käsite on epäselvä. Tässä tutkielmassa käytetään syvätieto-käsitettä, joka käsitetään ympäristöesteettisenä ilmiönä ja kokemuksena. Syvätieto kuvaa metsässä ja luonnonympäristöissä tapahtuvaa vaikeasti käsitteellistävää kokemusta sanattomasta totuudesta. Ympäristöestetiikka on nuori tieteenala, joka tarkastelee ympäristön esteettistä kokemusta. Tieteenalan suuntauksia on useita ja ne kehittyvät alati. Teoreettis-käsitteellisessä tutkimuksessa tutkimuskohdetta tai -kohteita ei havainnoida välittömästi vaan ilmiötä selitetään alaan liittyvän tutkimuksen avulla. Tämän tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii ympäristöestetiikan tieteenalalle ominainen vahva jaottelu kognitivistisiin ja ei-kognitivistisiin suuntauksiin. Akateemisen estetiikan sivuhaarana ympäristöestetiikka kytkeytyy myös taiteen filosofiaan, minkä vuoksi tässä tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä toimii Immanuel Kantin teoria kauneudesta ja havaitsemisen ”vapaasta leikistä” subjektin ja objektin välillä sekä Kantin teoria makuarvostelman intressittömyydestä. Tutkielmassa hyödynnetään myös Arnold Berleantin luonnonestetiikkaa, sekä jo aiemmin ympäristöestetiikassa tutkittuja, syvätietoa muistuttavia ilmiöitä. Tutkimuksen aineisto koostuu muusta ympäristöesteettisestä ja -filosofisesta diskurssista. Tutkielmassa hyödynnetään syvätieto-käsitteen rinnalla esimerkiksi Ronald Hepburnin, Arnold Berleantin, Emily Bradyn, Stan Godlovitchin, Cheryl Fosterin, Allen Carlsonin ja Holmes Rolston III:n ympäristöesteettistä filosofiaa. Ympäristöestetiikan tieteenalan dikotomisen luonteen vuoksi tutkielmassa tarkastellaan syvätietoa juuri kognitivistisen ja ei-kognitivististen teorioiden valossa. Tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat: Mitä metsän syvätieto on? Kuinka syvätieto sijoittuu olemassa olevaan ympäristöesteettisen tieteenalan diskurssiin? Tutkimuksesta ilmeni, että metsän syvätieto on ympäristöesteettinen ilmiö ja tieteenalana ympäristöestetiikka soveltuu sen tutkimiseen. Syvätiedon ilmiön käsitteellistäminen hyötyy sekä kognitivististen että ei-kognitivististen suuntausten teorioista. Kuitenkin ympäristöestetiikan teorioiden liian vahva kahtiajakautuminen voi olla haitallista syvätiedon kaltaisten, vaikeasti selitettävien ilmiöiden tutkimiselle. Vertailemalla kognitivistisia ja ei-kognitivistisia suuntauksia selvisi, että ympäristöestetiikan tieteenala tarvitsee teorioidensa valossa lisää käsitteistöä kuvaamaan polarisaation väliin jäävää mystisyyttä ja kokemuksellista, sanatonta totuutta.

The purpose of this study is to describe and analyze children’s relationship to the forest. Forest relationship of Finns has been a lively debate in recent years, and there is a debate about what kind of forest relationships Finns have. Studies have shown concern about the distance between children and nature – children's freedom of movement has narrowed, children's leisure time has become more adult-led indoors, and concerns have been raised about children's poor skills in identifying plant species. The theoretical starting points of this study are in environmental education. I examine the forest relationship through the observed, experienced and shared dimensions. The material of this study consist of the writings and drawings of Helsinki's fifth-graders about their memories in the forest. Thirteen students participated in the study. All participants in the study and their guardians were asked for written permission to participate in the study. The material was analyzed according to phenomenographic analysis. The research results show that the forest relationship of children is multidimensional. The stories of the fifth-graders emphasize the experienced (subjective) and shared (social and cultural) meanings of the forest. Demonstration of observed (scientific) knowledge was emphasized only in some reports. Forest memories are often made possible by adults, but also independent interaction with the environment are sought in the forest. The forest is described and valued through personal meanings. The forest is used for leisure and being together with others. The results show that environmental education deserves special attention, especially in the areas of environmental information and environmental protection. Not all students’ forest memories convey a knowledgeable, close, and caring relationship to the forest. More up-to-date research data on the state of children's forest relations are needed to develop environmental education.

This study examines the service quality of a Finnish forest service company. The forest services market in Finland is undergoing a radical change in market structure after the Finnish Forest Act changed in 2014. Accordingly, government-backed forest service organizations must adapt their business models towards competitive markets and they must reconsider their own competitive edge. The aim of the study is to analyse internal environment of a company in order to produce service quality. The aim is to understand what are the customers’ experiences of the service quality and from which factors the quality is formed. The target group of the study are the Finnish urban forest owners. This group of forest owners is a customer target group for the Finnish forest service organization. The theoretical framework is based on Perceived Service Quality theory. The theory examines service quality comparing customers’ expectation s to customers’ experiences. If service experience exceeds the expectations, the level of service quality is considered good. The Gap Model of the Perceived Service Quality-theory examines the performance of the internal environment of a company in order to produce service quality. The performance of the internal environment is a crucial aspect of service quality because it determines the bases whether the service quality is considered good by a customer. The data was collected from urban forest owners and the company’s staff. The customer survey was sent by email to 1287 forest owners. The staff survey was submitted to all 284 staff members of the company. The customer survey response rate was 24. Staff response rate was 27. The method used in the study was SERVQUAL and Gap Model, which are both based on Perceived Service Quality-theory. The result shows that the service quality produced by the forest service organization is considered good among customers. The service quality is composed from four different factors which are: personal service, communication and marketing, the execution of forest services and the outcome. The results indicated four different customer segments among urban forest owners. These customer groups were named “concentrated on execution”, “service oriented”, “emphasized on outcome” and “indifferent toward services”. The group “concentrated on execution” had highest expectations towards services. The group “emphasized on outcome” stressed the result of the forest service. The group of “service oriented” was largest and these clients underlined the importance of a good personal service. Failures is personal service resulted in the group of indifferent customers. There were more respondents included to this group than others that had used forest road-services or were from Lapland, North Ostrobothnia or Kainuu. The Gap Model indicated the core development areas in internal environment in order to produce service quality. The gaps were wide in relation to the optimal level of internal environment that would serve to produce quality service. In particular, management's views differed from the views of other staff. The results show that the standardization of services and internal communication are the core elements for the development of high-quality service.

Sustainable forestry has been the primary principle of Finnish forest policy for decades. However the concept has extended to areas of ecological and socio-cultural sustainability alongside with the more usual economic sustainability. Goals for the use of forests have multiplied and made an impact on forest legislation and policy programmes. Timber production remains as the main objective of forest policy but other objectives, such as carbon sequestration and preservation of forest biodiversity, have also reached the policy agenda. The co-production of material and immaterial goods in forests is not straightforward and the conflicts can prevent a consistent implementation of sustainable forestry. The purpose of the study is to develop a comprehensive evaluation matrix (or table) in order to determine the logic and structure of forest policy instruments. The matrix comprises the evaluation of goals, motivation, effects and effectiveness of instruments. Theories considering process and impact evaluations are used in the analysis. Furthermore, the table is tested in practice by examining the following three policy instruments: 10§ of the Forest Act, public funding for tending of young stands and public forest planning. Content analysis was used in examining the data set of policy documents. The evaluation matrix enables a systematic assessment of policy instruments. It provides information on the consistency of the aim and effects of the instrument. Certain points in the table were sometimes difficult to fill in, but the reason can be in the structure of the instrument that public documents provide rather than in the structure of the matrix. In general, more detailed information on policy goals and motivation of the instruments would make public forest policy more transparent. In addition, the use of indicators that measure effectiveness should be further increased for easier evaluation of policy effectiveness.

The development of forest certification started in 1980, when consumers started a boycott campaign against deforestation in tropical forests. The initial idea for forest certification was to promote biodiversity in tropical forests. At the same time United Nations World Commission on Environment and Development introduced the concept of sustainable development. In 1992 sustainable development was set as the goal of action in the United Nation’s Conference on Environment and Development. Sustainable forest management was also discussed. Forest certification is a way to implement sustainable forest management. Forest certification is a non-state market driven governance system. There are two forest certification systems in use in Finland: Programme for the Endorsement of Forest Certification schemes and Forest Stewardship Council. The forest policy instruments presented in the study are forest legislation, forest taxation, KEMERA, national forest program and best practice guidelines for forest management. The purpose of the study was to examine by qualitative research how forest certification and public policy instruments in Finland support each other and how the different reference groups in forestry define forest certification in its different sections. The different sections of forest certification were formed by combining different theories. Theoretical framework consisted of policy instruments on different fields including regulation, information and economy. The respondents found some contradictions between forest certification and forest policy instruments. The most contradictions are between forest legislation and forest certification, but as a whole forest legislation promotes forest certification. The reference groups defined forest certification as market based policy instrument, but its regulative and information roles were also recognized. The information role of forest certification was not seen by all reference groups as important and that should be taken into account. The research results suggest that public and private decision making should consider the forest certification as a private forest policy. According to the results, the current state of Finnish forest would have been reached through a stricter legislation, economic instruments, information and marketing. Environmental non-governmental organizations think that forest certification has not improved the state of forests. Many reference groups thought that the state of the forests is subsequent to active forest policy. Many believe that the biodiversity of the forests has improved due to forest certification. However, the respondents think that the forest certification could be improved. The respondents suggested combining PEFC and FSC. The bureaucracy of forest certification should be diminished to maintain the clarity and practicality.