Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Suoniemi, Sanni (2014)
    Fysiikka mielletään helposti teoreettiseksi oppiaineeksi, vaikka se onkin lähtökohdiltaan kokeellinen tieteenala. Kokeellisen toiminnan järjestäminen luokkahuoneessa voi kuitenkin olla haastavaa, etenkin modernin fysiikan aihepiirissä. Avoin hiukkasfysiikan tutkimusdata mahdollistaa kokeellisuuden ja aidon tutkimuksen tekemisen hiukkasfysiikan parissa. Hyödyntämällä tutkivan oppimisen pedagogiikkaa voidaan tiedonkäsittelytaidot, yhteistyötaidot ja hiukkasfysiikka yhdistää luokkahuoneessa toteutettavaksi toiminnaksi. Tutkielma toteutettiin kehittämistutkimuksena, joka muodostui kahdesta kehittämissyklistä. Tutkimuksen kehittämisvaiheisiin sisältyivät Masterclass-tapahtuman yhteydessä suoritettu tapaustutkimus sekä fysiikan lukio-opettajille suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään fysiikan lukio-opettajien suhtautumista avoimen hiukkasfysiikan tutkimusdatan opetuskäyttöä kohtaan. Opettajakyselyn tulosten perusteella avoin hiukkasfysiikan tutkimusdata soveltuisi hyvin lukio-opiskeluun. Aihe-alue kiinnosti selkeästi opettajia ja aiheen uskottiin kiinnostavan myös opiskelijoita. Suurin osa (80,3%) olisi valmis hyödyntämään opetuksessaan avointa hiukkasfysiikan tutkimusdataa. Opetusta kehitettäessä tulisi opettajien kokemusten perusteella huomioida ajankäytölliset rajoitteet, tietotekniset rajoitteet, opiskelijoiden erilaiset taito-, tieto- ja motivaatiotasot, opettajan tietotason asettamat haasteet, materiaalin hyvä ohjeistus sekä opetuksen keskittyminen ydinainekseen. Lisäkoulutukselle ja etenkin suomenkieliselle tukimateriaalille olisi tutkimuksen perusteella tarvetta. Avoin hiukkasfysiikan tutkimusdata soveltuisi opettajien mielestä hyödynnettäväksi useallakin eri fysiikan kurssilla ja muutamalla pitkän matematiikan kurssilla. Aikataulullisten resurssien rajallisuus rajoittaisi aiheen parissa käytettävän ajan Aine ja säteily -kurssilla vajaaseen kahteen oppituntiin. Fysiikan koulukohtaisilla kursseilla opettajat olisivat valmiita käyttämään aiheen parissa jopa noin kahdeksan oppituntia. Riittävillä tuki- ja ohjaustoimilla sekä suomenkielisen, luokkatilanteeseen soveltuvan materiaalin kehittämisellä avointa hiukkasfysiikan tutkimusdataa olisi mahdollista hyödyntää laajemminkin lukioiden matemaattis-luonnontieteellisillä kursseilla. Aihe voisi osaltaan edesauttaa fysiikan opiskelijoiden lukumäärän lisäämistä sekä opiskelijoiden sukupuolten välisen jakauman tasoittamista. Tutkimuksen tuloksena syntyi visioita avoimen hiukkasfysiikan tutkimusdatan hyödyntämisestä opetuksessa. Kehittämisen tuloksena muotoiltiin didaktinen rekonstruktio avoimen hiukkasfysiikan tutkimusdatan opetuskäytöllisestä hyödyntämisestä käyttäen esimerkkinä avointa, hiukkastutkimuskeskus Cernin CMS-kokeesta saatavaa tutkimusdataa. Tutkimuksen kautta saatiin myös tietoa fysiikan lukio-opettajien suhtautumisesta hiukkasfysiikkaan, tietoa hiukkasfysiikan opetuksesta lukioissa sekä tietoa opiskelijoiden suhtautumisesta informaaliin hiukkasfysiikan opetukseen Masterclass –tapahtuman yhteydessä.
  • Mikkola, Vivian (2022)
    Avoin innovaatio on saanut jalansijaa kilpailun kiristyessä markkinoilla. Taustalla vaikuttavasta kilpailuasetelmasta huolimatta se on kuitenkin myös tiivistänyt yritysten ja erilaisten organisaatioiden välistä yhteistyötä. Tämän trendin vaikutuksesta innovaatioita on syntynyt ja syntyy yhä enemmän yritysrajat ylittävien kokoonpanojen toiminnan seurauksena, mikä puolestaan nostaa esiin kysymyksen tällaisten keksintöjen ja immateriaalioikeuksien omistussuhteiden järjestämisestä. Tutkimukseni tarkoituksena onkin hahmottaa, millainen on vallitseva oikeustila ja ne oikeudelliset raamit, joiden sisällä avoimen innovaation tuloksista voidaan sopia. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee avoimeen innovaatioon vaikuttavaa oikeudellista kehikkoa. Selvittäessäni innovaatioalustojen ja niillä toimivien yritysten oikeudellista liikkumavaraa käyn läpi ajanjakson, joka kattaa keksinnön syntymisen, oikeuksien siirron keksijältä tämän työnantajalle ja työnantajalla olevat mahdollisuudet sopia keksinnön omistussuhteista. Toinen tutkimuskysymys koskee nimenomaan sitä, millaisia vaihtoehtoja avoimen innovaation seurauksena syntyneen IPR:n omistamiselle on. Tässä yhteydessä pyrkimyksenä on sekä löytää eri vaihtoehtojen vahvuudet ja heikkoudet, että tutkia näiden vaihtoehtojen yhteensopivuutta avoimen innovaation arvomaailman kanssa. Koen perustelluksi kiinnittää omistusmallivaihtoehtojen käsittelyn yhteydessä erityistä huomiota avoimen innovaation arvomaailmaan, sillä avoin innovaatio eroaa prosessina huomattavasti perinteisestä suljetusta innovaatiotoiminnasta: avoimen innovaation toimiminen ja onnistuminen edellyttää muun muassa siihen osallistuvien keskinäistä luottamusta, avoimuutta ja yhteistyötä. Sen vuoksi kyseisille arvoille tulisi mielestäni antaa painoarvoa myös varsinaisen innovaatioprosessin päätyttyä sen seurauksena syntyneitä oikeuksia jaettaessa. Tutkimukseen valitut omistusmallit edustavat erityyppisiä päävaihtoehtoja, joita voidaan käyttää omistussuhteita järjestettäessä. Jos nämä vaihtoehdot sijoitettaisiin kuvitteelliselle janalle, näkisin sen vahvinta luottamusta ja yhteistyötä edellyttävässä ääripäässä yhteisomistussuhteen ja toisessa päässä ainakin yhteistyön kannalta yksinomistuksen ja lisenssien myöntämisen. Näiden välille puolestaan jäisivät erilaiset IPR:n hallinnointia varten perustettavat yritys- ja yhtiömuodot. Erilaisia omistusmalleja vertaillessa ilmeni, että niillä jokaisella on liittymäkohtia avoimen innovaation arvomaailmaan – toisilla hieman enemmän, toisilla vähemmän. Olisikin hienoa voida todeta jonkin omistusmallin kuvastavan kyseisiä arvoja parhaiten ja olevan siksi sopivin vaihtoehto, jos yritykset haluavat sopia myös omistussuhteista avoimen innovaation hengessä. Ei kuitenkaan ole mielekästä tehdä päätelmiä yksin tältä pohjalta. Yksittäisen yrityksen toiveisiin valittavasta omistusjärjestelystä vaikuttaa nimittäin vahvasti sen IPR-strategia. Pääpiirteissään voidaan todeta, että yritys haluaa ja sen kannattaa pyrkiä saamaan oikeuksien yksinomistus silloin, kun ne kuuluvat sen ydinliiketoimintaan. Jos oikeudet sen sijaan liittyvät ainoastaan muihin tukitoimintoihin, voi myös vähemmän vaikutusvaltaa jättävä vaihtoehto kuten lisenssisuhde tai rooli joint venturen passiivisena osakkaana olla aivan riittävä. Täysin suoraviivaisia ohjeita tosin on mahdotonta antaa, sillä voi olla sekä tilanteita, joissa yritys haluaisi saada patentin täysin omistukseensa mutta halukkaita onkin useampia, että tilanteita, joissa yritykselle hyvin riittäisi pelkkä lisenssin avulla saavutettava käyttöoikeus, mutta muita kyseisestä immateriaalioikeudesta kiinnostuneita ei ole, joten yrityksen ainoaksi vaihtoehdoksi jää oikeuden omistaminen ja ylläpitäminen. Joka tapauksessa erilaisten vaihtoehtojen olemassaolosta huolimatta on syytä menetellä yhteistyösopimuksen asettaman oikeuksien jakamista koskevan järjestyksen mukaan ja kartoittaa uuden IPR:n osalta osallistujayritysten kiinnostus, sillä ei ole mielekästä väittää tietyn omistusmallin olevan hyvä ratkaisu kaikkiin tilanteisiin. Sitä paitsi saman IPR:n osalta tilanne saattaa näyttäytyä hyvinkin erilaisena riippuen siitä, kenen keksijäyrityksistä näkökulma valitaan. Tämä voi kuitenkin tarjota ratkaisun avaimet yritysten neuvotellessa IPR:n omistussuhteista: esimerkiksi tilanteessa, jossa yhdellä yrityksistä on suuremmat intressit saada IPR hallintaansa, saattaa muille riittää se, että he saavat lisenssin turvin käyttää teknologiaa osana toimintaansa. Silloin IPR:n ylläpitokustannukset ja IPR:ään liittyvät taloudelliset ja muut riskit jäävät käytännössä sen omistajan vastuulle, vaikka vaakakupin toisessa päässä painavatkin luonnollisesti omistajan vapaudet käyttää IPR:ää haluamallaan tavalla. Loppupäätelmänä avoimen innovaation arvojen voikin nähdä ruokkivan toisiaan ja samalla suojaavan hedelmällistä toimintaa niin innovaatioprosessin aikana kuin sen jälkeenkin sitä vahvemmin, mitä läheisemmästä yhteistyösuhteesta on kyse. Silti arvomaailman huomioon ottaminen voidaan varmistaa vielä paremmin ottamalla IPR:n omistusta ja jakamista koskeviin sopimuksiin maininta sen synnyn taustalla vaikuttaneesta avoimesta innovaatiosta. Tilannekohtaiseen ratkaisuun voi vaikuttaa myös se, mitä arvoja innovaatioyhteistyötä tehneet haluavat korostaa: siinä missä yhteisomistussuhde ja joint venture vaikuttaisivat painottavan erityisesti yhteistyön tärkeyttä, korostavat IPR holding-yhtiö sekä yksinomistus luottamuksen merkitystä ja patenttipoolit puolestaan avoimuutta. Näin eri omistusmallivaihtoehdot tarjoavat mahdollisuuksia myös tiettyjen arvojen painottamiseen.
  • Saario, Kaisa (2014)
    Journalistinen objektiivisuus on viimeisenä kolmena vuosikymmenenä kohdannut yhä kiihtyvää kritiikkiä – se on jopa päädytty poistamaan monista eettisistä koodistoista. Objektiivisuuden perinteisen, positivismista ponnistavan määritelmän päivittäminen nopeasti muuttuviin sosioekonomisiin ja kulttuurisiin konteksteihin ei ole onnistunut. Tämän pro gradu -työn teoreettinen viitekehys lähtee liikkeelle siitä, että ammattieettisen teorian ja käytännön ammattinormin erottamisen sijaan journalistisen objektiivisuuden hahmottamisen tulisi lähteä siitä journalistisesta kulttuurista ja paikallisemmasta toimituskulttuurista, jossa sitä ylläpidetään ja tuotetaan. Mikäli kontekstisidonnaisuus ei saa ansaitsemaansa painoarvoa, objektiivisuuden moniulotteisuus ja monimutkaisuus näyttäytyvät helposti journalismin uskottavuutta rapauttavina tekijöinä sen sijaan, että nämä ominaisuudet nähtäisiin voimavarana ja lähtökohtana objektiivisuuden ja journalismin suhteen pohtimiselle. Työssä hahmotetaan käsitys objektiivisuudesta journalismin ja sen sidosryhmien välisenä kontekstisidonnaisena sopimuksena, joka rakentuu journalistien ja kyseisten sidosryhmien välisessä sosiaalisessa toiminnassa. Työssä tarkastellaan suomalaisen journalistisen kulttuurin ja objektiivisuuden kontekstia ja selvitetään, millaisena objektiivisuuden sopimus 2010-luvun suomalaisessa toimituskulttuurissa näyttäytyy, mitä kaikkia tekijöitä ja elementtejä siihen liittyy, sekä miten se suhteutuu käsitykseen journalistin roolista. Tämän taustaksi työssä kysytään, miten nykyjournalistit ylipäätään ymmärtävät objektiivisuuden, ja miten he käsittävät sen osana työtään. Aineistona on seitsemän puolistrukturoitua Helsingin Sanomien entisen ja nykyisen journalistin haastattelua, joita on analysoitu situational analysis -menetelmällä. Analyysin tuloksena työn keskeisiä johtopäätöksiä ovat: 1) Journalistien, yleisöjen ja lähteiden välinen objektiivisuuden sopimus 2010-luvun suomalaisessa toimituskulttuurissa perustuu avoimuuteen. Avoimuus on korostunut etenkin digitalisoitumisen ja sosiaalisen median myötä, kun toimitusprosessit ja journalismin lähteet ovat yhä useammin kenen tahansa julkisesti tarkasteltavissa. 2) Yleisön rooli objektiivisuuden kokemuksen muodostumisessa on voimistunut digitalisoitumisen ja uutisten sirpaloitumisen myötä. Kuvitelluilla yleisöillä on nykyisessä mediamaisemassa yhä enemmän vaikutusta toimitusprosesseihin. 3) Toimituskulttuurin merkitys objektiivisuuden syntymisessä on suuri, ja sen kautta toimittajan subjektiivisuus voidaan nähdä voimavarana. Kun objektiivisuus toimituskulttuurin raamien sisällä annetaan subjektin muodostettavaksi, monista subjektiivisuuksista syntyvä lopputulos on niin lähellä objektiivista kuin mahdollista. 4) Objektiivisuus ei ole journalistille pysyvä, staattinen ideaali, vaan liukasreunainen ja muuntautumiskykyinen, erilaisille vaikutteille alisteinen, alati kehittyvä hahmottamisen tapa. Perinteinen, positivistinen objektiivisuuskäsitys katsotaan toimimattomaksi, mutta se voi silti toimia alustana, johon nykyjournalistit projisoivat objektiivisuuden monimutkaisuudesta ja monitulkintaisuudesta kumpuavia ongelmakohtia.
  • Ketola, Anni (2015)
    Hammastraumojen esiintyvyys on suurta ikävuosina, jolloin puhkeavan pysyvän hampaan juurenkärki on vielä avoin. Tällainen traumahammas joudutaan toisinaan juurihoitamaan. Ennen juurikanavan täyttöä juuren kärkiosaan on luotava sulku. Sen muodostumisen indusoimiseen on käytetty pitkiä kalsiumhydroksidihoitoja, mutta nykyään ensisijainen vaihtoehto on mineraalitrioksidiaggregaatin (MTA) vieminen suoraan juurenkärjen alueelle. Hoitotuloksista on olemassa melko vähän pitkäaikaisia tutkimuksia, eikä aihetta ole aiemmin tutkittu Suomessa. Kehittyvän hampaan säilyttäminen on toiminnallisesti ja esteettisesti tärkeää, minkä lisäksi se ylläpitää alveoliharjanteen kasvua mahdollista implantointia ajatellen. Tutkimuksen aineisto koostui 72 avojuurisen traumahampaan juurihoitoihin liittyvistä potilasasiakirjamerkinnöistä päivystyskäynnistä lähtien. Hoidot oli suoritettu loppuun PKSSEHYK:ssä vuosina 2006–2013. Viisi hammasta oli täytetty guttaperkalla ja 67 apikaaliosastaan MTA:lla. 68 hampaasta (94,4 %) oli saatavilla seurantatietoja. Hampaiden seuranta-aika vaihteli kolmen kuukauden ja hieman yli viiden vuoden välillä. MTA:lla apikaalisesti täytettyjen hampaiden ennuste todettiin kliinisesti ja röntgenologisesti hyväksi. Potilaat eivät olleet toistaiseksi kokeneet tarvetta implanteille. Neljästä guttaperkalla täytetystä hampaasta oli saatavilla seurantatietoja, ja kahdessa näistä oli esiintynyt komplikaatio.
  • Volotinen, Lotta (2022)
    Avo- ja avioliittojen asema on noudattanut Suomessa pitkälti toisen väestöllisen transition teorian esittämää kehitystä: yhä harvempi pari avioituu samalla, kun avoliitossa eläminen yleistyy. Kuitenkin Suomessa leskeneläkeoikeus jarruttaa avioliittojen harvinaistumista. Yhä useampi pari, jolla ei ole yhteisiä lapsia, avioituu naisen ollessa lähellä 50 vuoden ikää johtuen leskeneläkeoikeudelle määritellystä ikärajasta. Leskeneläkkeen suuruus on riippuvainen omasta ja puolison eläkekertymästä, minkä vuoksi onkin mahdollista, että keski-iässä avioituvat huomioivat sekä oman että puolisonsa ansiotulotason avioitumispäätöstä tehdessään. Aiempi tutkimus on yhdistänyt korkeammat tulot ja paremman sosioekonomisen aseman sekä avioitumiseen että avioliitossa elämiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko ansiotulotasolla merkitystä avioliiton solmimiselle, kun naisella olisi avioituessaan mahdollisuus leskeneläkeoikeuteen: minkälaisia yhteyksiä havaitaan, kun verrataan avoliitosta avioitumista alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa puolisoiden ansiotulotasojen mukaan ja muita sosioekonomisia tekijöitä vakioiden. Tutkimus toteutetaan seurantatutkimuksena, jossa varsinaiseen analyysiin käytetään Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkimuksessa hyödynnetään Tilastokeskuksen kokoamaa rekisteripohjaista kokonaisaineistoa. Otokseen on otettu ne vuosina 2000–2018 Suomen väestöön kuuluneet, eri sukupuolta olevat avoparit, joilla ei ole yhteisiä lapsia ja joissa nainen on 45–54-vuotias. Vertailua varten otos on jaettu alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liittojen mukaisiin osaotoksiin. Alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa avioituminen on yleisempää, kun parilla on korkeampi ansiotulotaso. Yhteys on samankaltainen sekä alle että yli 50-vuotiailla naisilla. Kuitenkin, jos nainen ansaitsee miestä enemmän, yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa huomataan avioitumisen olevan pienituloista paria vähäisempää, kun koulutus ja työmarkkinatilanne on otettu huomioon. Alle 50-vuotiaiden naisten liitoissa ansiotulotason nouseva yhteys säilyy kuitenkin lähes muuttumattomana sosioekonomisia tekijöitä huomioitaessa. Keski-ikäisten naisten avoliitoissa avioituminen ei eroa suuresti, kun tarkastellaan ansiotulotason yhteyttä avioitumiseen ennen ja jälkeen 50 vuoden iän. Kuitenkin on viitteitä siitä, että miestä enemmän ansaitsevat keski- tai hyvätuloiset naiset, saattavat avioitua harvemmin 50 vuotta täytettyään, kun on huomioitu muut sosioekonomiset tekijät. Sosioekonomisista tekijöistä koulutuksella ja työmarkkinatilanteella saattaa tällöin olla vaikutuksensa ansiotulojen ja avioitumisen yhteyteen. Tutkimuksessa havaittiin, että ansiotulotason mukainen avioituvuus keski-ikäisillä naisilla noudattaa aiemmin tehtyjä havaintoja tulojen ja avioliiton solmimisen yhteydestä. Onkin mahdollista, että leskeneläkeoikeuden kannustaman avioitumisen taustalla on muuhun kuin avoparin ansiotulotasoon liittyviä tekijöitä, jotka kuitenkin vaatisivat lisätutkimusta.
  • Elfving, Anna (2016)
    Avoliittojen määrä on Suomessa kasvanut tasaisesti viime vuosikymmenten aikana. Avopuolisoiden väliset varallisuussuhteet olivat pitkään kokonaisuudessaan samojen varallisuusoikeudellisten säännösten varassa, joita sovellettiin toisilleen vieraiden ihmisten välillä. Avoliittoja koskevaa erityissääntelyä saatiin vihdoin vuonna 2011, kun laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011) tuli voimaan. Avoliittolailla säädetään puolisoiden varallisuussuhteista niissä tilanteissa, kun avoliitto on jo päättynyt joko eroon tai toisen puolison kuolemaan. Avoliittolaki selkeytti avopuolisoiden välistä varallisuusoikeudellista tilannetta jossain määrin, mutta paljon kysymyksiä on edelleen yleisten varallisuusoikeudellisten säännösten, oikeuskäytännön ja puolisoiden välisen sopimisen varassa, sillä avoliiton kestäessä varallisuussuhteet ovat edelleen vailla erityissääntelyä. Esimerkiksi puolisoiden välisestä elatuksesta avoliittolaki ei siten lausu mitään. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisten yhdessä asuvien henkilöiden ajatellaan lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden valossa osallistuvan toistensa elatukseen silloinkin, kun elatuksesta ei ainakaan nimenomaisesti ole sovittu ja missä määrin tällainen avoliitossa eläminen vaikuttaa henkilön elatukseen. Lisäksi selvitän, mitä ongelmia tällaiseen avopuolisoiden väliseen elatukseen liittyy. Oikeuskäytännössä oletetaan tavanomaisten jokapäiväisten kulujen jakautuvan avoliitossa siten, että niiden takaisinmaksua elatusvelvollisuuden puuttumisen perusteella ei voida avoliiton päättyessä vaatia, mikäli takaisinmaksusta ei avoliiton kestäessä nimenomaisesti ole sovittu. Sosiaalioikeuden puolelta tutkimuksen kohteena ovat asumisen tuet. Mikäli asumisen tuet eivät riitä turvaamaan henkilön asumista, joudutaan turvautumaan toimeentulotukeen. Tämän vuoksi tutkielmassa luodaan myös lyhyt katsaus toimeentulotukeen. Avopuolisoiden väliseen elatukseen nämä tuet liittyvät siten, että sosiaalilainsäädännössä avopuolisot rinnastetaan aviopuolisoihin ja tätä kautta avopuolisoille on lailla säädetty niin sanottu sosiaalioikeudellinen elatusvelvollisuus. Elatukseen liittyvien ongelmien ohella tutkin avopuolison ja avoliiton käsitteitä sekä avoliittolaissa että sen ulkopuolella. Avoliiton määritelmä on avoliittolakia säädettäessä jätetty tulevan oikeuskäytännön varaan. Siitä syystä on ollut mielekästä pohtia, minkälaisiin ongelmiin tuomioistuimet mahdollisesti käsitteen osalta törmäävät avoliittolakia soveltaessaan. Tämän lisäksi avoliiton käsitteen osalta käsittelen avoliittoa sopimuksena yhteiselämästä tai yhteisestä taloudesta, sekä puolisoiden mahdollisuutta solmia muita varallisuusoikeudellisia sopimuksia. Lopuksi olen koonnut yhteen tutkimustulokset sekä avoliiton käsitteen osalta että sen osalta, kuinka siviilioikeudellisen elatusvelvollisuuden puuttuminen suhtautuu siihen, että sosiaalioikeudessa elatusvelvollisuudesta on myös avopuolisoiden kesken säännelty.
  • Peltola, Teemu (2022)
    Avomahahoito on kirurginen hoitokeino, jossa faskia jätetään sulkematta laparostomian jälkeen ja vatsaontelo suojataan tilapäisellä sulku menetelmällä. Avomahahoito on haastavaa ja sen käyttö on perusteltua vatsanalueen kirurgisissa hätätilanteissa, joissa vatsaontelon sisäinen paine uhkaa kohota tai on jo koholla. Vatsaontelon avaaminen laskee sen sisäistä painetta ja suojaa vatsaontelon elimiä vatsaontelon ylipaineoireyhtymältä. Avomahahoito on myös tarpeen, mikäli laparotomian jälkeen vatsaontelon sulku ei ole mahdollista esimerkiksi kudospuutoksen tai -turvotuksen takia. Hoitoon liittyy korkea kuolleisuus sekä komplikaatioriski. Tyypillinen komplikaatio on laparostomia-arpeen myöhemmin kehittyvä arpityrä tai suunniteltu tyrä, joka syntyy, kun avomahahoidon päätteeksi ei ole mahdollista sulkea faskiaa vaan vatsaontelo suljetaan omalla iholla tai ihosiirteellä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin retrospektiivisesti potilasasiakirjoista vuosina 2014-2017 Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettuja avomahapotilaita ja kartoitettiin vatsanpeitteen tyrän syntymistä hoidon komplikaationa. Tyräpotilaiden terveystiedot sekä hoitojakson kulkuun liittyvät keskeiset tiedot kerättiin, ja niiden perusteella analysoitiin näiden potilaiden erityispiirteet ja hoitokeinot sekä ongelmat. Edelleen selvitettiin onnistuiko tyrän korjaaminen myöhemmässä vaiheessa sekä kuvattiin käytetyt leikkausmenetelmät. Lopuksi saatuja tuloksia verrattiin aihetta käsitteleviin tutkimuksiin. Tutkimuksen hoitojaksosta selvinneistä 124 potilaasta 20:lla todettiin tyrä avomahahoidon komplikaationa. Tyräilmaantuvuus oli 16,1%. Tapauksista 10 (50%) oli suunniteltuja tyriä ja 10 (50%) myöhemmin syntyneitä arpityriä. Tyrän korjausleikkaus tehtiin 50% potilaista. Avomahahoidon kesto oli keskimäärin 15,6 vrk ja käytetyin tilapäisen sulun menetelmä oli vatsaontelon sulku verkkoavusteisin alipainesidoksin, jota oli käytetty yhtenä menetelmänä kaikilla 20 potilaalla. Tyrien ilmaantuvuus osoittautui muihin tutkimuksiin verrattuna melko matalaksi, jota luultavasti selittää tämän tutkimuksen lyhyempi leikkauksen jälkeinen seuranta-aika.
  • Hovi, Tiina (2013)
    Finnish agriculture has faced radical changes since the mid-20th century due to intensification of agricultural production. These changes have resulted into considerable wildlife habitat loss and degradation of biodiversity. Open ditches and their boundaries are one such habitat. They were widely replaces by subsurface drainage. This thesis aims to understand the role open ditches for agricultural biodiversity; what kinds of plants live the ditch habitat and can ditches enhance agrobiodiversity? To answer these questions we surveyed the vegetation of ditch slopes and ditch banks. Both vegetation composition and species richness were studied. The survey concerns only vegetation, but it is assumed that plant species diversity supports diversity of other groups of organisms. The data was collected in summers 2008 and 2009 in Lepsämä river catchment in Southern Finland in co-operation with MYTVAS (Significance of the Finnish agri-environment support scheme for biodiversity and landscape) -project. Ditch habitat characterization was done by studying the most common species and their indicative values in the data. Also NMS-ordination graph was created. Environmental variables were analyzed too. According to the literature review ditches can have significant role in maintaining agrobiodiversity, and their existence has probably reduced biodiversity loss. However, the vegetation analysis shows that the study area was species-poor and homogenous. Probable explanations are the habitat’s humidity and high levels of nutrients alongside the dominance of few strong weed species. In order to improve ditches as wildlife habitats their quality should be enhanced. For example fertilizer and herbicide drifts should be reduced and ditch banks could be widened. Also tending the ditch habitat by cutting or grazing are highly recommendable methods to enhance biodiversity.
  • Davidsson, Carolina (2017)
    Perehdyn tutkielmassani lainopillista metodia käyttäen avopuolison saamaan suojaan niin esineoikeudellisesti kuin jäämistöoikeudellisesti Suomen lainsäädännön mukaan. Vertailen myös Suomessa voimassaolevaa järjestelmää muissa Pohjoismaissa voimassaoleviin järjestelmiin. Suomessa avoliittolain edellytykset täyttävät avoliitot saavat kyseisen lain suojan, kun taas ne avoliitot jotka eivät näitä edellytyksiä täytä jäävät normaalien varallisuusoikeudellisten säännösten varaan. Avoerossa esineen omistajuuteen liittyvät kysymykset ratkaistaan samoja lakeja ja periaatteita noudattaen kuin avio-eroissa. Ratkaisevassa asemassa on nimiperiaate ja yhteisomistusolettama. Perusteettoman edun palautussäännöstö on avoliittolaissa saanut uuden nimen, joka on hyvitys. Tutkielmassani tarkastelen avopuolisoiden mahdollisuuksia suunnitella varallisuusoikeudellisia suhteitaan avoliiton purkautumisen varalta. Jäämistöoikeudellisen suojan puolella tarkastelen avopuolisoiden mahdollisuuksia varautua toisen puolison kuolemaan jäämistösuunnittelun avulla, koska edelleenkään avopuolisot eivät peri toisiaan lain nojalla. Useita kymmeniä vuosia kestäneen avoliiton päättyessä toisen avopuolison kuolemaan voi avoleski jäädä tyhjän päälle ilman jäämistösuunnittelua. Avopuolisoiden olisi hyvä laatia jäämistösuunnitelmansa jo aikaisessa vaiheessa. Jäämistösuunnittelun keinoina avopuolisoilla on mahdollisuus käyttää hyväkseen testamenttia tai henkivakuutusta. Avopuolisoilla on mahdollisuus tehdä keskinäinen testamentti toistensa hyväksi.
  • Blomvall, Jannika (2016)
    Avoliittojen määrä on kasvanut tasaista tahtia 1970-luvulta lähtien ja yhä useampi pariskunta valitsee avoliiton koko elämän kestäväksi parisuhdemuodoksi. Puolisoiden välisiin varallisuusoikeudellisiin kysymyksiin on perinteisesti sovellettu yleisiä siviilioikeudellisia sääntöjä ja periaatteita, mutta näiden sääntöjen soveltamisen ongelmana on se, että ne eivät ota riittävällä tavalla huomioon avoparin välillä vallitsevaa taloudellista yhteyttä. Tilanne kuitenkin parantui, kun vuonna 2011 tuli voimaan avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annettu laki (26/2011, lyhyemmin avoliittolaki), joka säätelee avopuolisoiden omaisuuden jakamista liiton päättyessä joko eron tai kuoleman johdosta. Lain myötä avoliitot voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, kuuluvatko ne lain soveltamisalan piiriin vai eivät. Tutkielmassa tarkastellaan avopuolison oikeudellista suojaa avoliiton päättyessä. Tutkimus koskee sekä lakisääteisiä että erityislailla sääntelemättömiä avoliittoja, joten tarkastelun kohteena ovat sekä avoliittolain säännökset että myös yleiset siviilioikeudelliset säännöt ja periaatteet. Tarkasteltavana on myös muiden Pohjoismaiden avoliittoja koskeva oikeudellinen sääntely. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, suojaavatko Suomen avoliittoja koskevat säännökset riittävällä tavalla avopuolison asemaa vai onko nykyisessä oikeustilassa vielä kehittämiskohteita. Tutkielma koostuu kolmesta luvusta johdannon ja johtopäätösten lisäksi. Ensimmäisen asialuvun aiheena on avoliittojen oikeudellinen sääntely ja avoliittolaki. Toisessa asialuvussa käsitellään avopuolison oikeudellisen suojan laajuutta avoliiton päättyessä. Tarkasteltavana ovat puolisoiden omistusoikeuskysymykset sekä erilaiset keinot, joilla avopuoliso voi parantaa asemaansa. Kolmas asialuku koskee muiden Pohjoismaiden avoliittoja koskevaa sääntelyä sekä Suomen avoliittolainsäädännön kehittämistä. Luvussa tuodaan esille avoliittojen oikeudellisen sääntelyn ongelmia sekä avoliittolain parannusvaihtoehtoja, joihin voidaan ottaa mallia muista Pohjoismaista.
  • Niemi, Isa (2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan lainopillista metodia käyttäen avoliittolain (laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta 14.1.2011/26) mukaista mahdollisuutta vaatia hyvitystä työpanoksen perusteella. Kysymyksen muotoon asetettuna kyse on siitä, minkälainen työpanos oikeuttaa avoliittolain mukaiseen hyvitykseen ja miten hyvityksen suuruus määräytyy. Kysymystä arvioidaan perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen valossa, ennen lain säätämistä muodostuneen avoliittoja koskevan oikeuskäytännön perusteella sekä avoliittolakia ja siihen liittyvää oikeuskäytäntöä vasten. Hyvityssääntelyn tutkimisessa on hyödynnetty erityisesti hovioikeuskäytäntöä. Työpanoksiin perustuvat vaateet ovat olleet oikeuskäytännössä jo ennen lain säätämistä yleisiä. Tyypillisesti korvausta on vaadittu rakennustyön, kotityön tai elinkeinotoiminnassa avustamisen perusteella. Tässä tutkielmassa työpanoksista tarkastellaan nimenomaan rakennustyötä, kotityötä sekä elinkeinotoiminnassa avustamista. Näiden työpanosten arviointi jäsentyy keskenään hieman eri tavoin. Työpanoksen perusteella hyvitystä vaadittaessa tilanteet ovat monimuotoisia ja ratkaisut hyvinkin tapauskohtaisia. Tässä tutkielmassa on pyritty nostamaan oikeuskäytännön perusteella esiin niitä seikkoja, joilla voisi olla yleisesti merkitystä hyvitysoikeuden hahmottamisen kannalta. Tällainen seikka on esimerkiksi hyvityksen ja edunpalautusopin suhde. Avoliittolain säätämisellä ei ole ollut suurta vaikutusta siihen, miten avopuolisoiden työpanoksia hyvitetään. Tutkielmassa pyritäänkin tuomaan esiin ne oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa vakiintuneet periaatteet ja käsitykset, jotka työpanosta koskevaa säännöstä tulkittaessa tulisi ottaa huomioon.
  • Vehviläinen, Mari (2010)
    Avopurenta on yksi vaikeimmin hoidettavista purentavirheistä johtuen suuresta palautumisriskistä. Sen etiologia on monitekijäinen ja hoitovaihtoehtoja on useita. Avopurennan etiologiasta ja hoitomenetelmistä on lukuisia artikkeleita, mutta katsottiin tärkeäksi kerätä yhteen artikkeleissa oleva tieto kirjallisuuskatsauksen muotoon. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät aiheuttavat avopurentaa ja millä mekanismilla, sekä käsittelemään avopurennan hoidossa käytettäviä ortodonttisia kojeita ja hoidolla saatuja tuloksia. Avopurennan hoidon onnistumisesta on useita raportoituja tutkimuksia, mutta kuitenkaan ei voida määritellä, mikä hoitomenetelmistä olisi paras. Valintaa hankaloittaa se, että tutkimuksia hoidon pitkäaikaistuloksista on melko vähän ja toisaalta tutkimuksissa saatetaan käyttää eri menetelmiä vertikaalisen ylipurennan mittaamiseen, joten tutkimustulokset eivät aina ole vertailukelpoisia.
  • Dahlström, Madeleine (2015)
    Enligt Aktiebolagslagen skall ett företag sträva efter att maximera ägarnas vinst. Många företag i Finland anser dock att det även är viktigt att beakta naturen och samhället i sin produktion. En så kallad företagsetik har i många studier visats förbättra företagets resultat, arbetstagarnas motivation, finansieringsmöjligheter och effektvitet trots att företagsetik sannolikt även resulterar i ökade kostnader. Framför allt ökar företagsetik på ett företags image. Det är därför viktigt att företagets verksamhet i verkligheten motsvarar det företaget utlovar. Idag använder sig många företag dock av underleverantörer och ofta dessutom utländska underleverantörer i U-länder var företagsetik inte nödvändigtvis är så viktigt. Det är därför viktigt att förstå hurdant ansvaret är i ansvarskedjan ifall produktionen inte är etisk. I denna avhandling analyseras brister i etik i form av så kallade imagefel och ansvar för sådana fel i avtalskedjan. Imagefel definieras i detta arbete som fel i produkten som uppstått eftersom produkten inte producerats på ett etiskt sätt. Imagefelets utsträckning beror på hurdan företagsetik köparen tillämpar. Ett företags företagsetik är vanligen definierat i deras Code of Conduct, vilken vanligen finns presenterad på företagens hemsidor. Företag hänvisar även ofta till att de tillämpar regelverk som OCDS:s riktlinjer för multinationella företag, Förenta Nationernas Global Compact och ISO standarder. Avhandlingen behandlar möjligheter för inkorporering av företagsetik i avtal var företagsetik inte har beaktats. Detta görs genom att undersöka reglerna för standardavtal, handelsbruk och information vid avtalsförhandlingarna. Därutöver behandlas avtalsbrott och imagefel som ett avtalsbrott och påföljder vid avtalsbrott. Därtill analyseras avtalskedjans ansvarsuppbyggnad för att sedan slutligen kunna analysera hurdant ansvaret för imagefel i avtalskedjan är. Ur analysen framgår att ett imagefel kan anses som ett fel som leder till avtalsbrott. Vidare kan en part vara ansvarig för imagefel gentemot slutanvändaren. Även parter i tidigare led kan direkt bli ansvariga gentemot slutanvändaren ifall förhållandet till slutanvändaren är tillräckligt nära och slutanvändaren har skäl att rikta sina krav direkt till parten ifråga. Slutanvändaren kan få ersättning för direkt skada under vissa förutsättningar men det är mycket osannolikt att indirekta skador ersätts i sådana situationer.
  • Mäkilä, Elina (2011)
    Pro gradu -työssäni tutkin venäläistä avtorskaia pesnia -musiikkigenreä. sitä ympäröivää yhteisöä sekä muutosta, jonka genre on kokenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avtorskaia pesnian keskiössä on lyyrinen, kitarasäestyksellinen säveltäjän ja sanoittajan itsensä esittämä laulu. Neuvostoliiton kontekstissa avtorskaia pesnian voidaan nähdä olevan yhteiskuntakriittinen genre, joka intonaationsa, muotonsa ja sanomansa välityksellä korosti yksilöllisyyttä ja sananvapauden periaatteita. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut monella tavalla sekä musiikin olemukseen että sitä ympäröivään yhteisöön. Pyrin selvittämään, minkälaisia arvoja avtorskaia pesnian parissa viihtyvä yhteisö vaali sosialismin aikana ja minkälaisia odotushorisontteja yhteisön jäsenet liittävät genreensä nykykontekstissa. Musiikin yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi pohdin myös sitä, mitä genre merkitsee sitä luoville yksilöille ja yhteisölle. Tutkimukseni perustuu vuonna 2009 Pietarissa tehtyyn kolmen kuukauden mittaiseen kenttätyöhön. Vierailin säännöllisesti pietarilaisissa lauluklubissa, kävin konserteissa ja osallistuin muutamaan klubien järjestämään festivaaliin. Erityisesti klubit edustivat genren yhteisöllisintä puolta. Osallistuin klubien toimintaan, haastattelin useita muusikoita ja muita genren aktiiveja. Tarkastellessani avtorskaia pesniaa Neuvostoliiton kontekstissa, pohdin erityisesti sen merkitystä ja sijoittumista sosialistisen yhteiskunnan todellisuuteen. Usein kirjallisuudessa sosialismi nähdään vastakkaisien kategorioiden kautta. Viimeisten vuosikymmenien sosialistinen todellisuus oli kuitenkin luonteeltaan paradoksaalinen. Tarkastelemalla avtorskaia pesniaa pyrin osoittamaan, millä tavalla sosialistiseen yhteiskuntaan liitettävät vastakkainasettelut ovat ongelmallisia. Analysoin sosialistisen yhteiskunnan ja avtorsakian pesnian välistä suhdetta nojaten James Seottin publie ja hidden transeripts -käsitteisiin. Tämän lisäksi käytän Alexei Yurchakin delerrilorialisaation käsitettä kuvaamaan sitä. millä tavalla sosialismin viimeisten vuosikymmenien aikana avtorskaia pesnia -yhteisö loi sosiaalisia tiloja, joissa yhteisön arvoja ei nähty ristiriitaisina sosialistisen ideologian kanssa. Tasa-arvo, yhteisöllisyys, perhe, ystävyys ja eettisyys voidaan lukea sosialismin ja avtorskaia pesnian -yhteisön yhteisiksi arvoiksi. Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä sosiaalisen todellisuuden ja virallisen diskurssin ristiriitaisuus muodosti tilanteen, joka mahdollisti uusien tulkintojen ja sen myötä uusien sosiaalisten tilojen syntymisen. Neuvostoliiton hajoaminen on asettanut avtorskaia pesnia -genrelle uusia haasteita. Vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen nopea muuttuminen on aiheuttanut tilanteen, jossa genren edustajat ovat joutuneet arvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tärkeiksi muodostuneet arvot jatkavat elämäänsä, mutta niiden tulkinta ja merkitsevyys ovat muuttuneet. Nykyään genreen liitetään erilaisia odotushorisontteja, jotka syntyvät avoimessa, historiallisesti määräytyvässä diskursiivisessa prosessissa. Käsitykset musiikin merkitsevyydestä ja sen paikasta nykykontekstissa rakentuvat myös yhteiselle historialle ja sen merkityksille. Ystävyyden ja vilpittömyyden korostuminen sekä genren näkeminen ennen kaikkea kommunikaation ja taiteen muotona ovat niitä lähtökohtia, joista muusikot pyrkivät musiikkiaan tekemään. Jollekin avtorskaia pesnia edustaa kommunikaatiota ja dialogia yksilöiden välillä. Toisille genre edustaa taiteen muotoa, kun taas jotkut näkevät musiikin hyödykkeenä. Monelle genre edustaa yhteisöä ja toimii selviytymisstrategiana elämän hankalina hetkinä. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja kuulumisesta saman genren piiriin ilmenee hetkissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin he ymmärtävät jakavansa jotakin yhteistä ja näin kuuluvansa johonkin heitä yhdistävään maailmaan. Avtorskaia pesnian parissa viihtyvät näyttäisivät muodostavan kuvitteellisen yhteisön, jota yhdistää yksilön ainutlaatuisuuden kunnioittaminen. Avtorkskaia pesnian ja sen yhteiskunnallisen merkityksen muuttumisen tarkastelu antaa mahdollisuuden kurkistaa Venäjällä tapahtuvien sosiaalisten ja poliittisten muutosten luonteeseen.
  • Kankare, Aija (2021)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta/sosiaalitieteet Laitos – Institution – Department Sosiaalityö Tekijä – Författare – Author Aija Kankare Työn nimi – Arbetets titel – Title Avunsaannin kokemuksia lastensuojelun avohuollossa Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Maisterintutkielma Aika – Datum – Month and year Kesäkuu 2021 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 71 + liitteet Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimus käsittelee lastensuojelun avohuollon asiakkaina olevien nuorten sekä heidän vanhempiensa kokemuksia lastensuojelusta. Aineisto on kerätty puolistukturoiduin teemahaastatteluin. Haastateltavina oli kaksi nuorta ja viisi vanhempaa. Heidät on rekrytoitu kahdesta lastensuojelun avohuollon yksiköstä pääkaupunkiseudulta. Tutkimuskysymyksenä oli selvittää, millaisia kokemuksia lastensuojelun avohuollosta asiakkailla on ja miten ne merkityksellistyvät. Teoreettisena viitekehyksenä oli kriittinen realismi ja sosiaalinen konstruktionismi. Kriittistä realismia hyödynnän käytäntötutkimuksen suuntauksen mukaisesti. Sosiaalisessa konstruktionismissa haastattelujen ymmärretään rakentuvan tilanteisesti, ajallisesti ja paikallisesti. Tämä kielellisvälitteisesti syntyvä tieto muodostuu yhteisesti haastattelijan ja haastateltavan merkityksenantoprosessissa. Haastattelut on analysoitu diskursiivisesti virittäytyen luokittelun avulla. Haastatteluaineistossa korostuivat asiakkaiden negatiiviset kokemukset vuorovaikutuksessa sosiaalityöntekijän kanssa. Jokaisella haastateltavalla oli myös hyviä kokemuksia lastensuojelun avohuollosta. Tulokset jaoteltiin kahteen pääluokkaan myönteisten ja kielteisten kokemusten mukaisesti. Positiiviset kokemukset kertoivat autetuksi tulemisesta. Tämä tuli esiin toimivana yhteistyönä, jolloin asiakkaan ja sosiaalityöntekijän suhteelle oli tyypillistä dialogisuus ja palvelunomaisuus. Autetuksi tulemisen kokemuksissa tunnustettiin viranomaisen valta-asema, mutta valtaa käytettiin asiakkaan hyväksi. Tämä ilmeni sosiaalityöntekijän tukena kasvatuksen haasteissa sekä nopeampana pääsynä muihin palveluihin. Autetuksi tulemisen kokemuksissa korostui myös se, että asiakas ja sosiaalityöntekijä jakoivat työskentelyssä yhteiset päämäärät. Negatiivisista kokemuksista muodostui avutta jäämisen pääluokka. Näissä kokemuksissa korostuivat sosiaalityöntekijöiden kiireisyys, vaihtuvuus ja vaikea tavoitettavuus. Asiakkaat suhtautuivat ymmärtäväisesti työntekijöiden kuormittuneisuuteen ja kiireeseen, mikä saattoi johtaa siihen, että heillä oli korkeampi kynnys ottaa työntekijään yhteyttä kriisitilanteissa. Asiakkaat tuottivat puhetta vuorovaikutusongelmista suhteessa sosiaalityöntekijään. Aineistosta nousi esiin kokemuksia, jossa sosiaalityöntekijä oli liittoutunut asiakkaan sijasta edustamansa instituution kanssa ja käytti viranomaisvaltaansa väärin. Haastatteluissa rakentui tarinoita, jotka kuvasivat liiallista byrokratiaa ja vastaanottokeskeisyyttä. Asiakkaille saattoi jäädä moniammatillisista kokouksista tulkinta siitä, ettei heidän läsnäolollaan ollut tilanteessa mitään merkitystä. Osallisuus ei tällaisessa työskentelyssä toteutunut. Merkittävä havainto oli se, etteivät sosiaalityöntekijät kyenneet pääsemään käsiksi asiakkaan elämismaailmaan. Tämä tulisi huomioida sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa, ja tarkastella taidelähtöisten menetelmien mahdollisuuksia opetuksessa. Myös yksinäisyys oli keskeinen aineistossa esiin tullut teema, johon sosiaalityöntekijät eivät asiakkaiden kokemuksen mukaan kyenneet samaistumaan. Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välinen vallan epäsymmetria koettiin ongelmalliseksi. Moni avutta jäämisen kokemus selittyy sosiaalityötä vaivaavalla resurssipulalla. Keskeisimmiksi parannusehdotuksiksi nousi resurssien lisääminen, kokemusasiantuntijoiden laajempi hyödyntäminen, lastensuojeluasiakkaiden vertaistukiryhmät sekä jalkautuva sosiaalityö. Lastensuojelun asiakkaille tulisi tarjota nykyistä enemmän mahdollisuuksia keskinäiseen, vapaaseen vuorovaikutukseen. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Lastensuojelun avohuolto, asiakaskokemukset, sosiaalinen konstruktionismi, kriittinen realismi
  • Lindborg, Netta (2018)
    The increasing immigration in Finland has led to a situation where pupils with immigrant background need to be considered even more than before. In Finland pupils with immigrant background usually start studying in an instruction preparing for basic education which is meant to create adequate language and study skills that are needed in the basic education classrooms. The increasing amount of pupils studying in their second language comes with the need to implement more reasearch in classrooms where communication does not happen in pupils’ first language. The ways that pupils attempted to get teacher’s attention and express their need for help in the instruction preparing for basic education were examined and analysed in this research. Also teachers’ ways to respond to pupils requests for help were examined. According to earlier studies the most conventional ways to attach teachers’ attention are addressing the teacher and raising hands. Earlier studies also demonstrate that when studied in second language teacher’s help is needed in both problems with the language and problems with solving excersises. Research data was filmed in four classrooms in different schools in the metropolitan area of Finland. The data consists of 7 hours and 37 minutes of filmed lessons in the instruction preparing for basic education. There were 21 pupils examined in total and there was a teacher as well as a special needs assistant in every classroom. The data was transcribed and analysed by using conversation analysis as a method. During the filmed lessons the researchers also took notes and the teachers also gave some important information about the pupils that were examined such as how long they have lived in Finland. According to the research results pupils in the instruction preparing for basic education strived for teacher’s attention by addressing teacher, looking at them as well as raising a hand and approaching the teacher. The pupils’ ways of expressing their need for help were divided in two categories: verbal and nonverbal expressions. Verbal expressions consisted of direct questions, ”I don’t understand/know/remember/don’t know how to –expressions, verbal word searches, teacher-centered expressions and repetitions. Nonverbal expressions consisted of bodily word searches, body language and facial expressions. The teachers’ ways to help pupils were steering pupils towards solution, giving the right answer, explaining word meanings, using other pupils’ knowledge, steering pupils’ proceeding, code-switching and rephrasing.
  • Jokela, Katri (2021)
    Aim. Compared to spoken conversations, achieving mutual understanding may be more at risk when one or more participants use aided communication. An aided communicator may take a passive role in conversations and may not have adequate strategies to repair conversational breakdowns when they occur. The aim of this study was to describe how an aided communicator may attempt to solve the problems he encounters in conversations with his speaking communication partners. Aided communicator’s repair strategies, causes of breakdowns and partners’ influence on repair phenomena were studied. This study may help professionals to acknowledge the threats that compromise achieving mutual understanding in aided conversations and recognize some of the strategies in overcoming potential communication disrupts. Method. Within the framework of data driven qualitative analysis this case study examined videotaped conversations, where an 11-year-old boy using communication book communicated with his mom, teacher and peer. The data was originally videotaped as a part of the international research project Becoming an Aided Communicator. Data driven analysis was considered as an appropriate method for studying a topic with limited previous research. Results and conclusion. Almost all of the aided communicator’s repairs were self-initiated self-repairs and the rest were other-initiated self-repairs. The former occurred mostly as responses to the partner’s misinterpretations and operational difficulties while the latter followed requests for clarifications. Aided communicator repaired by repeating or modifying his utterances or by adding new elements to the original utterance. For repairs he utilized nonverbal modalities: gaze, gestures and actions. In some exchanges, he changed modality. Reasons for the misinterpretations and requests for clarifications emerged from the linguistic limitations of the graphic communication system and partner’s difficulty in understanding the aided communicator’s nonverbal communicative acts. Operational challenges seemed to be related to partner’s experience with using communication aids that affected the fluency of communication. Partners’ varying familiarity with aided communication seemed to affect the need to repair and the effectivity of repair. In addition, the shared competence of the dyad influenced achieving mutual understanding. For the best results of support and guidance, speech and language therapists should emphasize finding out the communicator’s individual strategies in repair as well as effective practices to use a communication book. This could be implemented by video-based observations.
  • Hyvärinen, Arto Erkki Juhani (2012)
    Tutkielma käsittelee avustusrikollisuutta talousrikollisuuden osana. Tarkastelun erityisenä kohteena ovat rikoslain 29 luvun säännökset avustuspetoksesta ja avustuksen väärinkäytöstä. Lisäksi tutkielmaan on otettu mukaan viimeaikaista oikeuskäytäntöä, jonka avulla pyritään nostamaan esiin avustusrikosten yhteydessä ilmeneviä kysymyksiä sekä konkretisoimaan avustusrikoksiin liittyvää problematiikkaa. Tutkielmassa huomioidaan myös EU:n yhteisöpetossopimus, joka edellyttää kaikkia jäsenvaltioita kriminalisoimaan kansallisessa rikoslaissaan EU:n menoihin ja tuloihin kohdistuvan yhteisöpetoksen. Yhteisöpetoksella tarkoitetaan tällöin tahallista tekoa tai laiminlyöntiä, jonka seurauksena EU:n talousarvioon kuuluvia varoja joko nostetaan tai pidätetään oikeudettomasti. Tutkielmassa luodaan lisäksi katsaus avustusjärjestelmiin ja avustusten valvontaa koskeviin ongelmiin. Tällöin huomio kiinnittyy erityisesti avustusrikosten rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja hallinnolliseen sanktiojärjestelmään. Avustusjärjestelmiä ja valvontaa tarkastellaan sekä EU oikeudellisesta että kansallisesta näkökulmasta käyttäen hyväksi lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta ja EU oikeudellista lähdemateriaalia. Lähestymistapana tutkimusaiheeseen käytettään normikeskeistä tutkimusasetelmaa, joten avustusrikoksia käsitellään tutkielmassa rikoslainopillisesta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on valitun metodin avulla pyrkiä saamaan selville voimassaolevan oikeuden kanta avustusrikoksiin, sekä eritellä syitä avustusrikosten vähäiseen ilmituloon. Avustusrikosten tunnusmerkistöjä tarkastellaan myös laillisuusperiaatteen täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta. Avustusrikosten melko avoimet tunnusmerkistöt sekä avustusrikosten taustalla oleva usein vaikeaselkoinen lainsäädäntö voi olla osittain syynä avustusrikosten harvinaisuuteen. Koska avustusrikokset liittyvät usein organisoituun toimintaan ja avustusta haetaan yrityksen tai yhteisön toimintaa varten, käsitellään tutkielmassa myös tekijäpiiriä ja rikosvastuun kohdentamista. Käytännössä avustusrikosten tekeminen edellyttääkin usein laajaa tietämystä tukijärjestelmien toiminnasta ja tuettavan toiminnan laadusta. Avustuspetoksen osalta tekijäpiiriä rajaa hieman se, että avustuksen tulee olla RL 29:5:ssä määritellyllä tavalla muuhun tarkoitukseen kuin henkilökohtaiseen kulutukseen myönnetty. Euroopan unionin yhteisöpetossopimus sisältää puolestaan määräykset yritysjohtajien rikosoikeudellisesta vastuuasemasta. Jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan tarvittavat toimenpiteet, joilla yrityksissä päätös- ja valvontavaltaa käyttävät henkilöt on mahdollista saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö ovat käytännössä osoittautuneet vaikeasti toteen näytettäviksi teoiksi. Avustusrikosten avoimet tunnusmerkistöt ja tekojen tahallisuuden arviointiin liittyvät vaikeudet ovat myös toisinaan johtaneet avustusten takaisin perintään hallinnollisin keinoin, jolloin teko on jäänyt tutkimatta rikosoikeudelliselta kannalta. Samalla avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö kuitenkin kohdistuvat julkiseen talouteen vaarantaen eri avustusjärjestelmille asetettujen tavoitteiden toteutumisen. Välillisesti tekojen voidaan lisäksi katsoa kohdistuvan kaikkiin veronmaksajiin ja toisiin avustuksen hakijoihin.
  • Menzel, Taleja Maj (2020)
    This thesis investigates the connection between the official nation brand of Finland, and the tourism brand, which has been developed by the Official Tourism Board of Finland. In order to do so, the Finnish nation brand is evaluated to find the core elements of the Finnish identity. These core values and keywords then establish the categories for further analysis. In the analysis, the work of Visit Finland, represented through the according English channels and a selection of campaign material, is matched against the official nation brand by using a qualitative content analysis. The material is collected from the website, the social media channels, brochures, and four chosen campaigns. Due to the nature of a nation brand, all sectors aimed at an international audience are of high value for the brand and are meant to generate a fiscal advantage. This includes talent attraction, foreign investments and exports, as well as the tourism industry. However, the research shows that there is a number of values that are less important for the tourism brand while still being a fundamental part of the national brand. This thesis is trying to elaborate on those features that are connecting the brands, by showing a coherence in both branding strategies, as well as the differences between the two brands. The research reveals that while there are fundamental features of nature themes apparent in both the national brand and the tourism brand, themes like education and functionality are mainly aimed at other sectors of the nation brand. Similarly, the themes of diversity and authenticity are stronger in the tourism brand than in the nation brand.
  • Werner, Caroline (2014)
    This thesis explores the politicisation of EU affairs in the German parliament, the Bundestag, in spring 2010. The key objective of the case study is to examine the nature, extent and manner in which the increased potential for politicisation of EU affairs at the national level in the course of the Lisbon Treaty and the euro crisis has materialised in the Bundestag. The relevance of these questions lies in the normative implications for parliamentarism in Germany and the democratic legitimacy of the EU. The theoretical framework discusses the Europeanisation of the Bundestag, that is, the parliaments adaptation to the emerging and continuously evolving EU multi-level polity, from the viewpoint of politicisation; and a theoretical model is developed by drawing the conceptual links between Europeanisation, reparliamentarisation and politicisation. The Europeanisation process is seen as facilitating increasing political contestation of EU issues at the member state level. It will be argued that the European sovereign debt crisis provides a widened window of opportunity for politicisation, despite the executives inclination towards depoliticisation. This thesis draws on the single-case study design, placing special emphasis upon contextuality and ‘thick analysis’. The principal unit of analysis is the plenary assembly of the Bundestag, and embedded units of analysis include the government and legislative actors (five parliamentary groups, government MPs and opposition MPs). The case study covers three plenary debates between March and May 2010, amounting to five hours of discussion. Altogether, 30 speeches have been analysed, following a mixed-method approach of qualitative content analysis (claims analysis complemented by framing analysis) combined with quantitative representations of issue salience. The coding was conducted using Atlas.ti software as a tool. The study finds supporting evidence for all three indicators of politicisation: awareness of, mobilisation around and polarisation of EU affairs. The empirical analysis reveals that polarisation of opinions and demands has occurred on three dimensions, namely ‘policy’, ‘polity’ and ‘politics’, despite a clearly evident cross-partisan pro-European consensus in the Bundestag and despite the tendency of executive actors to employ depoliticising tactics during times of crisis. EU-relevant debates in the Bundestags plenary show political contestation on the left/right dimension and, to a lesser extent, on the pro-/anti-EU dimension. Furthermore, we observe international conflict framing (pitting member states against each other) and transnational conflict framing (based on party political, majority–opposition and executive–legislative cleavages).