Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Saloranta, Aila (2022)
    Speech pathologist is in charge of AAC implementation in Finnish health care. A speech impaired person can also be granted additional support from an AAC teacher as adaptation training. This service supports other means of rehabilitation. There is only little research on the teamwork of speech pathologists and AAC-teachers both internationally and in Finland, but it appears so that the teamwork has been rare but there is motivation for increasing the teamwork. This thesis tries to sort out the experiences of speech pathologists and communication teachers working inside the Helsinki metropolitan area regarding teamwork between the two different professional groups. This thesis focuses on what kind of experiances the professionals have, the factors affecting the teamwork and finding out what kind of teamwork is seen as beneficial for each professional´s own work. The subjects of this thesis were 21 speech pathologists and 12 AAC teachers working inside the Helsinki metropolitan area. The subjects worked as entrepreneurs or in private enterprises, basic health care, special health care or organizations. The working experience of the subjects varied between 1 and over 10 years. The data was gathered by a questionnaire and analyzed with inductive content analysis. The teamwork between speech pathologists and AAC teachers appears to not be common and sometimes there is no teamwork ar all. Both the speech therapists and AAC teachers are however motivated in increasing and developing the teamwork. The most important factors affecting the teamwork are challenges in timing, lack of knowledge and the flow of information. Both professional groups felt sharing information, joint goalmaking, setting a division of labour, joint planning and learning from each other to be beneficial. The challenges that hinder the teamwork cand be lessened by for example adding information and education in the matter.
  • Niemi, Miia (2015)
    Background and aim. Bilingualism is a worldwide and old phenomenon. It is also a current topic in speech therapy. Bilingualism can be defined in many ways, for example by the age when a person has been exposed to his/her languages. Bilingual children are common clients in Finnish speech therapy field due to increased immigration. When evaluating the linguistic skills of a bilingual child the speech therapist might need to co-operate with an interpreter. In this research the aim was to identify how the SLT's feel the co-operance with the interpreters in evaluation situations. There is only few former studies about this subject, especially in Finland. Some studies have been made to examine the co-operation of the interpreter and another healthcare provider. In this study we also asked if there are some typical challenges in the co-operation and could something be done to develop this liaison. Methods. In this study 12 SLT's were interviewed. They worked in the capital area of Finland. I contacted the leading SLT's to recruit the examinees. The SLT's had been working 2-34 years and they all had evaluated bilingual children in co-operation with an interpreter. The semistructured interview material was gathered and transcribed in the autumn 2014. After transcribing the material was separated into four main themes for reporting the results. Results and discussion. Co-operation between SLT and interpreter shows out to be working mainly fine. Typical challenge mentioned is for example achieving a natural interaction. There are still some lacks in the language skills of the interpreters and the SLT's hope to develop the co-operation with a better guidance (also in the training program of logopedics) and diverse co-operation opportunities. The SLT's seem to appreciate interpreters' social skills, language proficiency, natural interaction with children and flexibility in diverse therapy situations.
  • Tappura, Hanna (2018)
    Aim: Due to the plasticity of the brain of a child under three years old early intervention can be very effective and affect the growth and development of the child extensively. As a concept early intervention is as yet unestablished within our healthcare system. The purpose of this study was to find out what kind of experiences Finnish speech-language therapists (SLTs) have about the assessment and the rehabilitation of children under three years old and the readiness of SLTs to work with these small children. The study also aimed to find out the reasons why small children are being sent to speech-language therapists. Methods: This study was done by a questionnaire and the material was gathered using an electrical survey with the E-lomake -program of the University of Helsinki between April and May 2016. The questionnaire was delivered to Finnish SLTs via the Finnish Assocation of Speech Therapists and four corporations that employ SLTs. The data was analysed with the IBM SPSS Statistics 24 -program using nonparameterized statistical tests and qualitative grouping. Results and conclusions: The questionnaire was answered by 194 SLTs out of which 111 worked regulary and 73 occasionally with children under three. The SLTs’ know-how about working with small children was mostly based on work experience. The professional capabilities were maintained and developed by additional trainings and literature. A degree in logopedics was considered to provide only minor capabilities toward working with small children. The results indicate that small children are sent to SLTs mostly because of disabilities and delayed speech development. The most popular assessment methods were tests, free observation and interviewing the child’s parents. AAC methods and playing were popular methods of rehabilitation. The practices in rehabilitating small children were varying and based on the available resources. According to the SLTs other healthcare professionals are not aware of what an SLT does and therefore their know-how is not utilized to it’s full extent.
  • Laapotti, Sanni (2017)
    Abstract Study aims: For many, working is a significant part of their daily life and thus well-being at work is considered important. Well-being at work consists of finding one's job meaningful and rewarding. In previous studies, work-counselling has been shown to be an effective method in supporting people's personal growth and ability to function in their professional lives as well as improving their well-being at work. Work-counselling aims to assist people in improving as employees and addressing problematic situations and experiences related to their work by means of reflective conversation. Work-counselling has been discovered to be particularly meaningful with employees within the healthcare sector. Very little research data on the experiences of speech and language therapists (SLT) with work-counselling exists in Finland or globally. The aim of this thesis was to find out how common work-counselling is with SLTs in Finland and how its impact on e.g. well-being at work are perceived by the SLTs. Additionally, the contents and guidelines of work-counselling as well as the goals and desires of SLTs relating to work-counselling were examined. Methods: The study was carried out in survey form via a web questionnaire by the University of Helsinki. The target group of the study were the members of the Finnish Association of Speech Therapists. The web questionnaire was sent to the 1222 members of the association in December of 2016. 330 SLTs participated in the survey, resulting in a response rate of 27%. The survey data was analyzed quantitatively using the IBM SPSS Statistics 24-software, with which means, frequencies, and percentages were calculated from answers to the survey’s multiple-choice questions. The open-ended answers in the survey were analyzed qualitatively by means of content analysis, classification, and grouping of the responses. Results and conclusions: 91% of the respondents reported having received work-counselling and close to half of them had received at least six work-counselling periods. The decision to seek work-counselling was in most cases initiated by the SLT. In most cases, the expenses of the latest work-counselling period were covered by the SLT's employer, and 32% of the respondents reported having paid for their own work-counselling. 84% of the respondents that had received work-counselling perceived it as beneficial and 15% reported having experienced varying benefits. The respondents expressed wishes to receive support in matters relating to occupational safety and their professional skills, including dealing with their professional roles, reviewing practical working methods, exchanging experiences, and professional tips and ideas. Reviewing difficult case studies was also a common desire. Matters relating to occupational safety, such as well-being at work, improving the functionality of the working community, and interaction were also mentioned as desired topics in work-counselling. The results of this thesis increase the understanding of SLTs' experiences with work-counselling. Considering the results presented in this thesis it can be concluded that SLTs experienced work-counselling as an important part of their professional activity that plays a significant role in securing their well-being at work.
  • Virtanen, Tarja (2015)
    Objective: Previous studies suggest that outcomes in aphasia therapy are not often routinely measured in the clinical practice. On the other hand, there has been little research on the views of speech and language therapists (SLT) on the outcome evaluation. The objective of this study was to gather information about the opinions of SLT's when it comes to the role, need and value of the outcome evaluation in the clinical practice. Methods: A conceptual framework called theory of alignment was used in this study. The data were collected by interviewing ten SLTs practicing aphasia therapy. The interviews were transcribed and the data were analyzed using qualitative content analysis. Results and conclusions: According to the results SLTs evaluate the outcomes of aphasia therapy for themselves, for the patients and their significant others and for external stakeholders. The role of the outcome evaluation is different depending on the stakeholder needing evaluation. SLTs may consider routine evaluation of the outcomes unnecessary since the different stakeholders do not always create a need for the outcome evaluation. When it comes to the outcomes of aphasia therapy, STLs found it important to get information on their patient's improvement in different contexts. SLTs also valued other persons' opinions of the outcomes as well as information on the patient's symptoms and their further need for aphasia therapy. Furthermore, SLTs considered that the extent and form of information were important when assessing outcomes. Acknowledging the views of SLTs on the outcome evaluation may help to develop the evaluation practices by resolving some problems relating to the evaluation. In case the routine evaluation of outcomes is desired nationally in aphasia therapy, the SLTs should find that there are different stakeholders needing evaluation for a certain reason. When new tests and assessment tools are developed and translated into Finnish language, it should be considered that they will provide information SLTs find worth collecting.
  • Yli-Krekola, Elli (2019)
    Tavoitteet. Lähi-ihmisten roolia puheterapiassa painotetaan nykyään. Ympäristön tuen ja osallistumisen merkitys perustuvat mm. ICF-luokitukseen ja ekologisen teorian mukaiseen perhelähtöiseen toimintamalliin. Perheet nähdään aktiivisina toimijoina, joiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä voidaan mahdollistaa heidän osallistumisensa. Aiheen ajankohtaisuudesta huolimatta siitä on varsinkin suomalaista tutkimusta toistaiseksi hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa perusterveydenhuollon puheterapeuttien näkemyksiä perheiden osallistumisesta puheterapiaan. Lisäksi selvitettiin kieli- ja kulttuurierojen mahdollisia vaikutuksia yhteistyöhön ja osallistumiseen, sillä lisääntyvä monikielisyys ja -kulttuurisuus voivat tuoda lisähaasteita puheterapian toteuttamiseen. Menetelmät. Tämä tutkimus toteutettiin teemahaastatteluina. Haastateltaviksi saatiin yhteensä seitsemän Espoossa ja Helsingissä työskentelevää puheterapeuttia, jotka olivat valmistuneet 6–40 vuotta sitten. Aineisto kerättiin kesän 2018 aikana, ja litteroinnin jälkeen se analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin Atlas.ti-ohjelmaa apuna käyttäen. Tulokset ja johtopäätökset. Perheet voivat osallistua perusterveydenhuollon puheterapiaan monin eri tavoin. Vaikka puheterapeutit kokivat perheen osallistumisen tärkeänä osana puheterapiaa, perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä ja perheiden osallistumisessa nähtiin esiintyvän monia haasteita, jotka liittyivät esimerkiksi perheiden vaikeisiin elämäntilanteisiin tai motivaation tai huolen puuttumiseen. Erilainen kieli- ja kulttuuritausta nähtiin usein yhteistyön ja osallistumisen lisähaasteena. Perheiden motivoimiseen ja osallistamiseen oli käytössä monia keinoja. Puheterapeuttien toiminnassa perheiden kanssa ja perheiden osallistamisessa esiintyy perhelähtöisiä piirteitä. Kulttuurinen kompetenssi toteutuu puheterapeuttien työskentelyssä erilaisten perheiden kanssa, mikä näkyy erilaisten kulttuurien arvostuksena ja pyrkimyksenä ottaa erilaiset kieli- ja kulttuuritaustat monipuolisesti huomioon.
  • Takala, Jenni (2020)
    The aim of this study is to examine speech-language therapists’ evaluations after the clients’ responses in naming exercises in order to unpack the actions and structures of evaluations on interaction in the speech-language therapy of children with developmental language disorder (DLD). Especially evaluations during exercises after the client’s response are significant when supporting the client’s learning, even though feedback can be included in many stages of therapy. Previous studies of speech-language therapy interaction have mostly focused on therapy interaction generally, or on feedback in adults’ speech-language therapy, but research on evaluations in children’s speech-language therapy are still very few. At the moment the speech-language therapists’ knowledge of therapy interaction and evaluative actions is mainly empirical. Detailed analysis and knowledge of feedback would benefit speech therapists’ and speech therapy students’ ability to analyse their own evaluative actions, and ability to help parents to improve their interaction skills with their child. The method used in this study was conversation analysis developed by sociologists Harvey Sacks, Emanuel Schegloff and Gail Jefferson. The data consisted of 10 videotapes of DLDs speech-language therapy, filmed by Tuula Tykkyläinen for her doctoral thesis in late 1990s. Naming tasks with third turn feedback from 10 therapy videos were included in this study. Subjects were four speech-language therapists and five children ages 5;0 - 6;0. The naming and feedback sequences were transcribed in detail, and the feedback actions and structures were analysed. The frequencies of feedback structures were counted. With feedback actions speech-language therapists either approved the child’s naming response, or in case of incorrect responses, helped the child to produce correction or produced themselves the correct naming. There were found structural similarities in the feedback turns and ways speech-language therapists facilitate learning and the interaction between the speech-language therapist and the client. The post-expansions of feedback turns were also found to be significant in the rehabilitation of naming along feedback turns. The results mainly confirm previous findings and increase the knowledge on speech-language therapists’ evaluations. The results help observation and conceptualization of evaluative actions especially in the speech-language therapy of children with DLD.
  • Rask, Heini (2014)
    This thesis investigates how consumer politics is portrayed speeches given by political players. The focus is on the positions of these players: what is the perspective of which the given speech comes from? I analyze what the given speech tells about the researched phenomenon and how the status distinction between the interviewer and the interviewee in addition to the dominating positions affect the given speech. The thesis is a qualitative research where the data is analyzed by using autoetnographic means. The data is based on my internship in the European Parliament during spring 2012 and conducted interviews with the players in the Parliament. In the analysis, rhetoric, argumentation and categorization are used as methods. In addition, theater metaphor is used to enliven the autoethographic data. The thesis focuses on the political field of consumer politics, its aims and how the role of the EU institutions affects forming it. The autoethnographic side of the thesis focuses on the Parliament´s consumer politics and its players. Furthermore, the thesis discusses how the Finnish consumer politics has formed to its present form as part of the Nordic’s consumer politics and finally, how it has integrated with the EU’s consumer politics. By utilizing autoethnography, researchers´ experiences and observations are used to observe the consumer policymaking on the backstage, its wings and power fields in the core of policymaking in the European Parliament. Also by using ethnography, the targets and motives behind players´ behavior portray working in the Parliament, its power and hierarchy structures, political game and influencing. The analysis describes the roles and behavior in consumer politics from stage players own interests. The given speech about consumer politics states through juxtapositions of the interest and power struggle on the different stages of the EU. Although the struggle is multifaceted, one may compress it into three interests: the common interest of the EU, party political and national. My research shows that the common interest is obscure and unclear to the players. Moreover, the party political interest remains unclear to the players and the differences between the political groups represented by the players are imprecise. In contrast, the national interests governed by the party political guidelines are well known. The national interest in consumer politics is clear, the players perceive it important and it is accepted to work for it. EU´s consumer policy programs have become longer in time in recent years. It might show that the sphere of consumer politics will become more marginal and that its weight will become lighter. Not only is there internal conflict of interests in European consumer politics but it also falls behind working for Internal Market.
  • Valkola, Johanna (2018)
    Objectives. Purpose of this study was to examine clothing consumption or “wardrobe” as a vast entity, including daily clothing consumption practises as well as aspects of self-expression. Sustainable clothing consumption and it’s challenges were also examined and new clothing consumption possibilities charted. In this study the main focus was to understand what kind of thoughts and possible conflicts respondents experience regarding clothing consumption and compare findings to clothing quantity data. It was also analysed if there was any significant change that had occurred in clothing consumption habits during past years. Goal of this study was to increase awareness about the complex theme of clothing consumption and develop new solutions for those challenges. Methods. Data was collected using an electronic form (E-lomake) by Riikka Räisänen during years 2010–2016. Respondents were students of the University of Helsinki and The Open University of Helsinki, who participated in a course covering themes as textiles, consumer studies and sustainable development. Research material consisted of 395 students’ responses which contained wardrobe inventories (quantitative data) and open questionnaires (qualitative data). Mixed methods approach is used in the study to gain a whole picture. Results and conclusions. Consumers discontent with their clothing quantity seems to have increased, which could be a consequence of popular trends of wardrobe decluttering or general atmospheric change regarding one’s possessions. However, it seems that strong personal style and rational clothing purchases make clothing quantity more satisfactory. Clothes were meaningful for almost all respondents, but the most important pieces of clothing were the ones carrying an important story or memories. What would it take for consumers to fill their wardrobes with these meaningful pieces instead of insignificant ones? This topic requires further investigation.
  • Sihvonen, Kati (2015)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan puhevammaisuuden ja sosiaalisten suhteiden yhteyttä. Tutkielman taustalla on havainto kommunikaatiokysymysten marginaalisesta osuudesta sosiaalisen vammaistutkimuksen kentällä. Marginaalisuutta osaltaan lisää se, että puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (AAC) käyttävien vammaisten ihmisten ääni on vaarassa rajautua vammaisuuteen kohdistuvan laadullisen tutkimuksen ulkopuolelle, etenkin jos tutkimusaineistona käytetään suullisia tutkimushaastatteluja. Tavoitteena on kuvata puhevammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita ja tuoda esiin puhevammaisuuden merkitys sosiaalisten suhteiden verkoston muodostumiselle. Tutkielma kiinnittyy monitieteiseen sosiaalisen vammaistutkimuksen ja sosiologisen perhe- ja läheistutkimuksen kenttiin ja lähestyy puhevammaisuuden ilmiötä sidoksellisuuden teoreettisessa viitekehyksessä. Metodologisesti tutkielma nojaa laadulliseen tutkimusperinteeseen, narratiivisuuteen ja sosiaaliseen konstruktionismiin. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä suullisesti ja osin AAC-menetelmin tuotetusta omaelämäkerrallisesta haastattelusta. Haastatteluaineistosta muodostettiin narratiivisen analyysin avulla puhevammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita käsittelevät tutkimuskertomukset, joiden pohjalta puhevammaisuutta tarkastellaan suhteessa aiempaan vammaisuutta sekä perhe- ja läheissuhteita koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Elämänkertomukset sisältävät määrällisesti eniten kerrontaa perheenjäsenistä. Suhteet perheenjäseniin muodostavat puhevammaisten ihmisten sosiaalisen verkoston rungon, ystävien ja tuttavien täydentäessä sosiaalisten sidosten kokonaisuutta. Sidoksellisuus lapsuuden perheeseen korostuu erityisesti niissä elämäntilaniessa, joissa kertojalla ei ole parisuhdetta tai lapsia. Yksin asuminen lisää myös ystävyyden ja tuttavien merkitystä verkostojen muodostelmassa. Elimellisen puhevamman vaikeus ei yksinomaan selitä sosiaalisten suhteiden muodostelman laajuutta tai yksittäisen sidoksen tiiviyttä, joskin puhetta korvaavien kommunikointikeinojen käyttö saattaa merkitä suppeampaa suhdeverkostoa ja tiiviimpää sidoksellisuutta perheeseen. Sosiaalisisten suhdekertomusten pohjalta voidaan sanoa, että puhevammaisuus ilmiönä vastaa biopsykososiaalista ja konstruktionistista vammaisuuden mallia. Mallin mukaisesti puhevammaisuus pohjautuu elimelliseen vammaan, joka ilmenee erilaisissa suhteissa eri tavoin. Sidokset voivat olla tiiviitä ja kertojilleen merkityksellisiä, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Vastaavasti verraten sujuva puhe ei yksinään takaa kertojalle merkityksellisen sosiaalisen suhdeverkoston olemassaoloa. Havainto tukee ajatusta siitä, että vuorovaikutus on suullista viestintää laajempi käsite, jolloin yksittäisen suhteen rakentamiseen vaikuttavat suullisten viestintätaitojen lisäksi vuorovaikutuskumppaneiden yhteinen toiminta, vuorovaikutusympäristö, koettu tai ulkopuolisen tahon määrittämä käytettävissä oleva aika, suhteen laatu ja historia sekä suhteiden verkostollinen uppoutuneisuus (embeddedness).
  • Rantanen, Miikka (2014)
    Tutkielmani aiheena on kansainvälisesti tarkastellen suomalainen erikoisuus, puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisasema vahingonkorvauslainsäädännössämme. Keskeinen hypoteesini on, että puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuus konkreettisessa lainsoveltamisessa ei nykyisen lainsäädäntömme puitteissa ole kovinkaan hyvin ennustettavissa. Tutkielmassani pyrin tuomaan esiin puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvattavuuden aiheuttamia ongelmia. Rajaan tutkimukseni vahingonkorvauslain mukaisiin tilanteisiin. Itse tutkimuskysymykseni on kaksijakoinen: ovatko puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytykset korvattavissa vahingonkorvausoikeuden yleisillä opeilla ja jos ovat, voidaanko tällaista muutosta pitää perusteltuna, eli saavutetaanko erityisedellytysten poistamisella jotakin etua eri oikeushyvien kannalta nykytilaan verrattuna. Jotta voitaisiin ylipäätään arvioida puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytyksistä luopumista, on tunnettava paitsi lainsäädännön nykytila, eli se, milloin ja miksi puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuutta rajoitetaan, myös perustelut sille, miksi näiden vahinkojen korvattavuutta on rajoitettu. Tästä syystä esittelen puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytyksiä verrattain laajasti. Erityistä huomiota saavat vahingonkorvauslain edellyttämät "erittäin painavat syyt", joiden käsilläoloa osoittavat seikat muodostavat nähdäkseni avoimen ja periaatteessa rajaamattoman joukon tilanteita, joissa puhtaat varallisuusvahingot tulevat korvattaviksi. Johtopäätöksenä totean erityisedellytyksillä tarkoitetun ainoastaan, että varallisuusvahinkoja tulisi korvata harvemmin kuin muun tyyppisiä vahinkoja. Tutkielmassani esittelen yleisimpiä argumentteja, joilla Suomessa ja ulkomailla on puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden rajoittamista perusteltu. Tällaisia perusteluja ovat muun muassa ennakoimattomat vahinkoriskit (ns. floodgate-argumentti), vahinkolajien erilaisuus ja vahingonkärsijän mahdollisuus suojautua vahingoilta. Pyrin osoittamaan, että perustelut korvattavuuden rajoittamiselle eivät joko perustu todellisiin riskeihin, tai mikäli perustuvat, ovat hallittavissa vahingonkorvausoikeuden yleisin opein, kuten tuottamusvaatimuksella, vahingon ennakoitavuusedellytyksellä ja normin suojatarkoituksella. Kiinnitän huomiota myös siihen, että erittäin painavien syiden käsilläoloa harkittaessa otetaan kantaa pitkälti täysin samoihin kysymyksiin, joita myös näiden yleisten oppien kohdalla punnitaan. Selvitän myös, minkälaisia paineita puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuudelle Euroopan unioni ja Euroopan yhdentymiskehitys asettavat. Vaikka toistaiseksi vahingonkorvausoikeutta ei olekaan harmonisoitu, jo nyt vahingonkorvauslainsäädäntömme on joissain olosuhteissa ja tilanteissa katsottava EU-lainsäädännön vastaiseksi, kuten eräät oikeustapaukset selvästi osoittavat. Johtopäätöksenä totean, että mielestäni tarkoituksenmukaisin tapa torjua niitä riskejä, joilla varallisuusvahinkojen erityisasemaa usein perustellaan, on rajata korvattavuutta tarpeellisessa määrin vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien avulla. Erityisen hyvin tähän soveltuu mielestäni ennakoitavuusedellytys, sovellettiinpa sitä sitten tuottamus- tai syy-yhteysharkinnan yhteydessä. Nykymuotoiset puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytykset ovat siis korvattavissa vahingonkorvausoikeuden yleisillä opeilla.
  • Lempiö, Linda (2018)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan isänmaan roolia sotilaspastorin julistustyössä talvi- ja jatkosodan aikana. Tutkimuksen aineistona on käytetty sotilaspastori Sakari Huiman julistustyötä vuosina 1939–1944. Julistustyö koostuu pääasiassa rintamalla pidetyistä, käsinkirjoitetuista, saarnoista. Osana tutkimusta on käytetty myös Huiman kirjoittamia muistiinpanoja, lehtiartikkeleita sekä kirjeenvaihtoa. Lähdemateriaalina käytettyjä saarnoja on 20 kappaletta, käsikirjoituksia ja muistiinpanoja 8 kappaletta sekä lehtiartikkeleita 12 kappaletta. Lisäksi tutkimuksessa käytettyjä kirjeitä on 13 kappaletta. Aineisto sijaitsee Oulun maakunta-arkistossa. Isänmaallisella puheella on keskeinen rooli Sakari Huiman julistustyössä, mikä johtuu pitkälti siitä, että julistustyö on syntynyt sodan keskellä. Erityisesti saarnoissa on tavallista puhua asioista myös uskonnollisen tematiikan ulkopuolelta. Näin ollen on luonnollista, että sotilaspappien julistustyössä esillä ovat myös isänmaalliset teemat. Sakari Huiman isänmaallinen retoriikka liittyy Suomen kansan ylistämiseen, vastakohtana viholliselle. Isänmaallisuus tulee esiin myös puheissa Suomen lipusta, historiasta sekä suomalaisista sotilaista ja heidän velvollisuuksistaan. Isänmaallista tematiikkaa esiintyy valtaosassa Huiman julistustyötä, vaikkakaan isänmaallisuus ei ollut hänelle henkilökohtaisesti merkittävimmässä roolissa. Suuressa osassa Huiman kirjoituksia isänmaallinen puhe on sekoittunut uskonnolliseen puheeseen, mutta tästä huolimatta julistustyön keskiössä on puhe Jumalasta. Isänmaallinen retoriikka tukee ajan saarnoja ja muuta julistustyötä, mutta Huiman julistustyössä uskonnollisella puheella on isänmaallista suurempi rooli. Sotilaspapit oli ohjeistettu toimimaan nimenomaan pappeina, eikä isänmaallisen puheen katsottu sopivan papin suuhun. Huima noudattaa tätä ohjetta, vaikka hänen julistustyössään on paikoin myös radikaaleja piirteitä.
  • Hautala, Tiia Marika (2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten luomu- ja lähituotettujen elintarvikkeiden mainoksia multimodaalisina kokonaisuuksina. Sen aineistona toimii yhteensä 19 sanoma- ja aikakauslehdissä 2010-luvulla julkaistua mainosta, josta analysoidaan niin kielellisiä kuin kuvallisia ominaisuuksia kvalitatiivisin menetelmin. Mainosten perustehtävänä on myydä tuotteita ja palveluita. Mainonnan tutkimus kuitenkin osoittaa, että viime vuosikymmeninä on keskiöön ovat nousseet merkit ja merkitykset: tuotteita ja palveluita myydään mielikuvien kautta. Tutkielmassa pyritäänkin selvittämään, millaisin mielikuvin luomutuotteita myydään ja millaisia tuntemuksia mainokset pyrkivät lukijassaan herättämään. Kuva-aineistoa tulkittaessa pyritään selvittämään, millaisia elementtejä kuvissa esiintyy, miten niiden asettelu kuva-alalle vaikuttaa kuvan tulkintaan ja millaisia mielikuvia kuva-kulman avulla voidaan katsojassa herättää. Kuva-aineistoa tulkittaessa interaktiivisuus nousee keskiöön: millaista vuorovaikutusta kuvien osallistujat käyvät toistensa ja katsojansa kanssa. Vuorovaikutteisuutta tutkitaan myös kielen tasolla. Roolisemantiikkaan pohjaten tutkielmassa tarkastellaan kielellisen aineiston eri osallistujia kahdesta eri näkökulmasta. Semanttiselta kannalta pyritään ottamaan selvää, mitkä tekijät aineistossa toimivat kielellisen agentiivin ja mitkä hyötyjän roolissa. Proppin kansansatujen tutkimukseen perustuen tutkielmassa analysoidaan aineiston niin kutsuttuja myyttisiä rooleja, kuten roiston, sankarin ja uhrin osia. Sen lisäksi, että tutkimuksessa selvitetään mitä mainokset myyvät, pyritään siinä analysoimaan sitä, kuinka ne myyvät. Kielellisen aineiston ohjailevuutta analysoidaan sekä suorina että epäsuorina direktiivisyyden muotoina, joista keskeisimmiksi nousevat imperatiivi- ja deklaratiivilauseiden tulkinta. Aineiston analyysi osoittaa, että lukijalle kohdistetut viestit ovat vetoavia, mutta hienovaraisia. Katsojana hänet asetetaan usein kohteen läheisyyteen, mutta joko ulkopuoliseksi tarkkailijaksi tai kuvakulmaan nähden kohteen yläpuolelle. Vaikka kuvien osallistujan kutsuvat lukijaa osallistumaan, ei niitä tulkita hyökkääviksi. Kielellisellä tasolla aineistossa seurataan samaa linjaa, ja direktiiveinä esiintyvät usein verbit, jotka eivät vaadi vastaanottajalta ponnisteluita (nauti, elä). Aktiivisempaa toimintaa vaativat verbit asetetaan usein deklaratiivilauseen muotoon, jolloin viestin ohjailevuus ei nouse yhtä selkeästi esille.
  • Lepistö, Malla (2020)
    Tutkimuksessani kuvaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon matkapapin virkojen perustamisvaihetta ja ensimmäisten matkapappien työnkuvaa aikana, jolloin kuurojenopetuksessa vallitsevana aatteena oli oralismi. Oralismi näki puheen merkkinä ihmisyydestä viittomakielen ollessa väistyvä ja alkeellisempi kommunikaatiomuoto. Kuurojen opetuksessa tavoitteena oli puheen opettaminen mihin tähdättiin muun muassa viittomiskiellolla. Viittomakielen asema kirkon kuurojentyössä poikkesi tästä oleellisesti, sillä kuurojenpapin virkaan hakevien oli osattava viittomakieltä. Työnkuvan hahmottamisen lisäksi etsin vastauksia siihen, minkä verran matkapapit käyttivät työssään viittomakieltä ja miten heidän viittomakielen käyttöönsä suhtauduttiin yhteiskunnan, kuurojenkoulun sekä kuurojen itsensä taholta. Pyrin myös vastaamaan kysymykseen siitä, miksi he käyttivät viittomakieltä, vaikka sen käyttö oli aikakauden aatemaailman vastaista. Tutkimukseni alkaa vuodesta 1896, jolloin matkapapin viran perustaminen otettiin virallisesti esille, mutta keskityn varsinaisesti ajanjaksoon 1908–1916. Aikarajauksen perusteena on se, että ensimmäiset matkapapit aloittivat vuonna 1908 ja 1916 kuurojentyöhön lisättiin papinvirkoja. Tutkimukseni ensisijaisina lähteinä ovat aikalaisjulkaisut: Kuuromykkäin Lehti, sen ruotsinkielinen sisarjulkaisu Tidskrift för Döfstumma sekä Suomen Aistivialliskoulujen lehti. Näistä kaksi ensimmäistä edustaa kuurojen, kolmas puolestaan kuurojenkoulujen näkökulmaa. Metodisena lähtökohtanani on yleinen historiatutkimuksen menetelmä. Hyödynnän tutkimuksessani lehdistöhistorian sisällönanalyysia niin, että tarkastelunäkökulma on henkilöhistoriallinen ja arkipäivän historian from below -näkökulmaa huomioiva. Tutkimukseni mukaan matkapapin työ oli huomattavasti seurakuntapapin virkaa monipuolisempi ja haastavampi. Matkapappi oli kirjaimellisesti matkaa tekevä pappi, sillä yhden papin työkenttänä oli puolikas Suomea. Matkapapin työnkuva oli sekä missionaalinen että diakoninen. Matkapappi oli samaan aikaan sekä kuurojen sielunpaimen, että sosiaalityöntekijä. Tämä kahtalaisuus tulee ilmi hyvin monissa eri yhteyksissä. Matkapappi oli kirkon valitsema, mutta hänen palkkansa tuli valtiolta. Hän oli siis samaan aikaan sielunhoitaja ja valtion virkamies. Viran velvoitteet tulivat myös kahdelta taholta. Matkapapit tulivat erilaisista sosiaalisista taustoista, ja he olivat tutustuneet eri koulutustasolla oleviin kuuroihin ennen kyseiseen virkaan hakeutumista. Tutkimuksessani käy ilmi, että nämä seikat vaikuttivat siihen, miten he yksilöinä suhtautuivat työnsä sosiaaliseen puoleen ja kuuroihin seurakuntalaisiinsa. Lähdemateriaaleista ilmenee matkapappien käyttäneen viittomakieltä hyvin monipuolisesti niin hengellisissä kuin maallisissakin tilanteissa. Ennakkokäsityksistäni huolimatta kuurojenkoulujen opettajat suhtautuivat pappien viittomakielen käyttöön myönteisesti. Tämän taustalla oli aikakauden käsitys uskonnon opetuksen päämäärästä: sen tehtävä oli herättää henkilökohtaista uskoa. Tämän vuoksi matkapapeilla viittomakielen käyttö oli yhtä perusteltua kuin ulkolähetyksessä vieraiden kielten käyttö. Kuurojentyö nähtiin usealla taholla lähetystyönä.
  • Halme, Telma (2020)
    Tutkielmassani käsittelen Ruusut-yhtyeen albumin Ruusut (2018) lyriikoiden puhujia sekä ruumiillisuutta. Albumin teksteissä esiintyvät ruumiit näyttäytyvät vastaanottajalle eriskummallisina, sillä niissä esimerkiksi yhdistyy inhimillisiä ja eläimellisiä piirteitä ja teksteissä kuvataan groteskeja, väkivaltaisia tekoja, joita ei kuitenkaan esitetä merkittävän vahingollisina. Työssä analysoin lähiluvun keinoin albumin yhdestätoista kappaleesta neljää. Kaikissa esimerkkiteksteissä ovat läsnä minä-pronominilla itseensä viittaava puhuja sekä puhuteltava sinä. Tarkastelen puhujan vuorovaikutusta sekä puhuteltavan että ympäristön kanssa ruumiillisuuden ja fyysisyyden käsitteiden avulla. Pohjaan analyysin Kantolan (2003) määritelmään, jonka mukaan fyysisyydellä voidaan tarkoittaa sekä puhetta ruumiista tai ruumiilla koettavasta että kuvausta, joka painottuu toimintaan. Analysoimieni tekstien keskiössä on kahden yksilön välinen vuorovaikutus. Kuvaus on ajallisesti ja paikallisesti keskittynyttä ja perustuu aistihavaintoihin sekä fyysisiin toimintoihin. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten puhujan ja puhuteltavan suhde jäsentyy ruumiin ja ruumiiseen kohdistuvan toiminnan kuvauksen kautta. Keskenään inkongruenssissa olevien viitekehyksien yhdistelyn tulkitsen heijastavan puhujan ja puhuteltavan välisiä valta-asetelmia ja tunteita. Analysoin työssäni myös, miten puhujan ruumis suhteutuu ympäröivään maailmaan. Totean vaikutussuhteen olevan kaksisuuntainen. Sen lisäksi, että ulkoisen maailman tapahtumat vaikuttavat puhujan sisäiseen kokemukseen, muovautuu fyysiseksi kuvattu todellisuus puhujan sisäisen maailman kuvastimeksi. Loppupäätelmäni on, että realistisuuden rajoja rikkovan ruumiillisuuden avulla albumin lyriikat kuvaavat yksilön suhdetta toiseen yksilöön tai ympäristöön tavalla, joka vieraannuttaa kuvauksen vastaanottajan arkitodellisuudesta. Konkreettinen ruumiillinen kuvaus ja aistihavainnot kuitenkin muodostavat samaistuttavia kiinnepisteitä, joiden avulla vastaanottajalle välitetään merkityksiä ja tunnetiloja.
  • Päivinen, Erja (2017)
    Tutkielman tarkoituksena on tarkastella vantaalaisten opettajien käsityksiä siitä, mitä kielitietoisuudella ja kielitietoisella opetuksella tarkoitetaan. Tutkimuksessa selvitetään opettajien erilaisia tapoja toteuttaa kielitietoista opetusta yksin sekä yhteistyössä toisten opettajien kanssa. Tarkoituksena on saada tietoa myös siitä, miten kielitietoista opetusta voitaisiin kouluissa toteuttaa sekä muodostaa käsitys erilaisista kielitietoisen opetuksen toteuttamista hankaloittavista tai estävistä tekijöistä. Tutkimuksessa kartoitetaan lisäksi erilaisia koulun toimintakulttuurissa ilmeneviä kielitietoisuutta ja kulttuurista moninaisuutta ilmentäviä käytänteitä sekä kerätään tietoa opettajien koulutustoiveista kielitietoisuuden, kielitietoisen opetuksen sekä kulttuurisen moninaisuuden teemoihin liittyen. Aineisto kerättiin sähköisesti Webropol-kyselylomakkeella syksyllä 2016. Tutkielmassa hyödynnettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Osa tutkimuksen vastauksista on analysoitu kvantitatiivisesti, sillä tarkoituksena on ollut täydentää laadullisesta aineistosta saatuja tuloksia tilastollisen analyysin menetelmin. Kyselyyn osallistui 143 opettajaa, joista 52 vastaajaa työskentelee alakoulussa, 60 yläkoulussa ja loput 31 vastaajaa sekä ala- että yläkoulussa tai yhtenäiskoulussa. Tulosten perusteella opettajat suhtautuvat myönteisesti kielitietoisuuteen ja toteuttavat työssään erilaisia kielitietoisiksi mieltämiään työtapoja ja -menetelmiä. Kielitietoisuutta määritetään tavoitteen tai työkalun näkökulmasta, ja usein käsitteeseen sekoittuu erilaisia kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä elementtejä. Opettajan oma kielellisen tiedostumisen prosessi ja sen tarkastelu jäävät usein tarkasteluissa vähemmälle huomiolle. Lisäksi opettajat tuovat esille tarpeen saada käytännönläheistä koulutusta kielitietoisesta opetuksesta. Opettajat tuntuvat tietävän, mistä kielitietoisuudessa on kysymys, mutta kokevat silti jonkin verran epävarmuutta tai -tietoisuutta siitä, miten kielitietoista opetusta voitaisiin konkreettisesti toteuttaa. Tutkimus osoittaa, että koulun toimintakulttuurissa on tärkeää keskustella kieliin ja monikulttuurisuuteen liittyvistä asenteista ja kokemuksista sekä pohtia erilaisia organisatorisia tekijöitä, jotka vaikuttavat yhteistyössä toteutettavaan kielitietoiseen opetukseen.
  • Vilppula, Sanna (2018)
    The aim of this thesis is to study the state of ninth grade students’ grammatical thinking. Grammatical thinking was observed in group discussions in which the pupils attempted to analyze word classes from news headlines. Word classes are first learned in elementary school and they are revised multiple times in high school. The national curriculum of Finland also requires knowledge of word classes. The research task was approached with the following research questions: which word classes are recognized from the material, how the pupils define different word classes and what kind of problems arise in the discussions of the pupils. The material for this qualitative research consisted of pre-recorded video footage and transcriptions. The data were gathered in December 2014 from a junior high school in Helsinki. In the collected footages 13 groups of pupils perform an applied grammatical task. The material was analyzed utilizing linguistic knowledge, especially on word classes, and data-oriented content analysis for the recorded discussions. The word classes the pupils recognized most easily from the headlines were verbs and nouns. Problems arose especially with pronouns and other words with incomplete inflection paradigms. The results show, that the pupils had very narrow definitions for the various word classes, which made analyzing authentic texts difficult. In addition, the pupils' notion of grammar was observed as normative. The goal of the assignment was seen as a mission to find the one and only correct answer. The uncertainty of concepts was also observed from the pupils’ choice of words. By vocalizing the discussion about the different concepts of grammar, the pupil can observe which concepts she or he has mastered, and which need more learning. At the same time, information is revealed about the pupils’ grammatical thinking.
  • Airaksinen, Ella (2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa vertaillaan selkokielisen oppaan ja sen alkuperäisen yleiskielisen version puhuttelukeinoja ja niiden kohteliaisuutta. Tutkielman aineistona on maahanmuuttajille suunnattu selkokielinen opas Selko-opas yrittäjyyteen ja sen yleiskielinen versio Perustamisopas alkavalle yrittäjälle 2018. Selkokielisen oppaan puhuttelujen perusteella rakennetaan kohteliaan selkokielisen puhuttelun periaatteet. Puhuttelujen kohteliaisuutta tutkitaan Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian ja kasvojen käsitteen avulla. Tarkoitus on selvittää, mitkä puhuttelut uhkaavat lukijan negatiivisia ja positiivisia kasvoja ja mitkä taas suojelevat tai vahvistavat niitä etä- ja lähikohteliaisuuden keinoin. Tutkielmassa hyödynnetään myös uudempaa kohteliaisuuden tutkimusta, joka korostaa kohteliaisuuden tilannesidonnaisuutta. Kohteliaisuusteoriaa tukee Hallidayn systeemis-funktionaalinen teoria, jonka mukaan kirjoittajan tai puhujan valinnat rakentavat tekstin merkityksiä. Siten tarkastellaan sitä, miten kirjoittajan tekemät puhutteluvalinnat vaikuttavat selko-oppaan merkityksiin. Tutkielman analyysissa havaittiin, että lukijaa puhutellaan suoraan yksikön toisen persoonan persoonapäätteellä, imperatiivilla, genetiivisubjektilla, sinä-pronominin taivutusmuodoilla ja possessiivisuffiksilla. Epäsuorassa puhuttelussa hyödynnetään NP-lausekkeita, nollapersoonaa, passiivia ja nominaalistuksia. Selkokielisessä oppaassa lukijan suoraa puhuttelua on runsaasti enemmän kuin alkuperäisessä versiossaan. Siten myös suoraa kohteliaisuusstrategiaa on hyödynnetty enemmän. Suoraan puhutteluun yhdistetään usein positiivisia tai neutraaleja merkityksiä. Yllättävää kuitenkin on se, että selko-oppaassa on satoja epäsuorasti lukijaa puhuttelevia ilmauksia, vaikka esimerkiksi passiivin lukijaan viittaavaa käyttöä selkokielen ohjeistukset eivät hyväksy. Oppaassa on joitakin ilmauksia, jotka eivät tunnu yhdistyvän kohteliaisuuteen lainkaan. Nämä ilmaukset herättävät lukijan huomion suoralla puhuttelulla erittelevässä tekstityypissä, mahdollistavat tiiviin ja yksinkertaisen ilmaisun, ovat tekstilajille tyypillistä neuvomista tai luovat tekstiin geneeristä sävyä. Kasvoja uhkaavia ilmauksia on vain vähän, mutta monia kasvoja suojelevia ja vahvistavia kohteliaisuusstrategioita on käytössä. Tämä on mielenkiintoista, koska selkokieli pyrkii yksitulkintaisuuteen ja selkeyteen. Etenkin impersonaaliset etäkohteliaisuuden keinot olisivat voineet aiheuttaa yhteentörmäyksiä selkokielen periaatteiden kanssa. Lukijan kasvot joutuvat uhatuiksi, jos velvoittavuus on tarpeettoman vahvaa, kieltä ei ole kohdennettu riittävästi lukijalle ja lukijaa puhutellaan suoraan arkaluonteisten puheenaiheiden yhteydessä. Lukijan negatiivisia kasvoja puolestaan suojelevat velvoittavuuden vähentäminen ja kohdentaminen. Positiiviset kasvot saavat vahvistusta, kun lukija esitetään hyötyjänä, pehmennetään arkaluonteisia puheenaiheita ja perustellaan velvoittavuutta. Tutkielman avulla saatiin tietoa selko-oppaan puhuttelukeinojen kohteliaisuudesta sekä kirjoittajan ja lukijan välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkimustulosten perusteella rakennettiin kohteliaan puhuttelun suositukset, jotka voivat auttaa kirjoittajia luomaan sopivaa sävyä selkokielisiin oppaisiin.
  • Mölsä, Salla-Maria (2016)
    Käännöstieteessä japanin kieli on rikas tutkimusalue erityisesti kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisen kannalta, sillä kyseessä on monille eurooppalaisille vielä melko vieras ja kaukainen kulttuuri. Japani on ollut kohteliaisuustutkijoiden keskuudessakin hyvin suosittu aihe, sillä japanilainen kohteliaisuuskulttuuri eroaa hyvin paljon eurooppalaisesta. Tässä tutkielmassa yhdistyy sekä kohteliaisuus- että käännöstutkimus: tutkielma käsittelee japanin puhuttelutapojen kääntämistä suomeen ja englantiin. Tapaustutkimuksessa analysoitiin, millaisia käännösratkaisuja japanilaisten puhuttelutapojen kohdalla on käytetty suomen- ja englanninkielisissä käännöksissä. Erityisesti tarkastelussa oli se, onko kunnioittavien ja tuttavallisten puhuttelutapojen variaatiota säilytetty vai häivytetty kohdeteksteissä ja mitä keinoja tähän on käytetty. Teoreettisena taustana tutkielmassa on käytetty Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriaa. Teoriaosuudessa pureudutaan myös tarkemmin kunkin kielen puhuttelustrategioiden erityispiirteisiin. Käännösteorian osalta käännösanalyysin pohjana toimii Venutin (1995) teoria kotouttamisesta ja vieraannuttamisesta. Lisäksi analyysissä hyödynnetään Ramos Pinton (2009) mallia kielellisen variaation kääntämisestä. Tapaustutkimuksen aineistona oli japanilaisen kirjailija Haruki Murakamin teos Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) sekä teoksen suomen- ja englanninkieliset käännökset. Aineistosta valittiin esimerkkiotteita erilaisista puhuttelutilanteista. Niitä analysoimalla selvitettiin, mitä käännösratkaisuja puhuttelutapojen esittämisessä on käytetty ja miten alkutekstin puhuttelutapojen variaatio säilyy kohdeteksteissä. Analyysistä selvisi, että puhuttelutapojen variaatio on suppeampaa molemmissa kohdeteksteissä. Puhuttelua kotoutettiin kohdekielten puhuttelunormeihin sopiviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välinen ero on säilytetty kohdeteksteissä niissä tapauksissa, joissa puhuttelu on symmetristä, mutta epäsymmetrisyys koettiin paikoin vieraaksi. Japanin puhuttelussa esiintyvä epäsymmetrinen puhuttelu oli muutettu symmetriseksi, jos epäsymmetrisen puhuttelun tilannekonteksti rikkoi kohdekielten puhuttelunormeja. Suomennoksessa ero tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välillä on tehty sinuttelun ja teitittelyn avulla sekä kunnioittavia puhuttelusanoja käyttäen. Lisäksi erittäin epämuodollisen puhuttelutavan esittämiseksi on käytetty suomen puhekielen keinoja. Englanninkielisessä käännöksessä puhuttelutapojen ero on luotu siten, että kunnioittavassa puhuttelussa käytetään kunnioittavia puhuttelusanoja, joita tuttavallisessa puhuttelussa sitä vastoin ei käytetä. Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että puhuttelustrategioihin pyritään löytämään vastine siitä sanaluokasta, jossa se rakenteellisesti esiintyy myös alkutekstissä. Jos vastaavaa rakennetta puhuttelutyylin esittämiseen ei löydy kohdekielestä, turvaudutaan häivyttämiseen. Tämä johtaa väistämättä siihen, että puhuttelutapojen variaatio vähenee käännöksessä.