Browsing by Title

Laittomien huumeiden käyttö on globaali ongelma, johon liittyy vakavia terveysriskejä kuten ennenaikaista kuolleisuutta. Suomessa sekä huumeiden käyttömäärissä että todetuissa huumausaine-liikennejuopumustapauksissa on havaittu lisääntymistä. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin tapaturmaisten liikennekuolemien alkoholi, lääke- ja huumausainelöydöksiä oikeuslääketieteellisessä kuolemansyyn selvityksessä Suomessa vuosina 2016–2020. Tavoitteena oli tutkia, noudattaako aineiston löydösjakauma Suomen yleisimmin käytettyjen huumeiden sekä liikennejuopumustapausten huumaus- ja lääkeainelöydösten jakaumaa. Aineistossa oli kaikkiaan 996 vainajatapausta. Näistä 501 tapauksessa todettiin alkoholia ja/tai lääke- ja huumausaineita naisten osuuden ollessa 15 %. Alkoholia todettiin 49 %:ssa, bentsodiatsepiineja ja/tai nukahtamislääkkeitä 38 %:ssa, opioideja 31 %:ssa sekä huumeita ja päihdekäytettyjä aineita 19 %:ssa löydöksiä sisältävistä tapauksista. Suomessa 18–34-vuotialla yleisimmin pitkäaikaiskäytetty bentsodiatsepiini on klonatsepaami kun taas 35 vuotta täyttäneillä oksatsepaami. Vuonna 2020 liikennejuopumustutkimuksissa Suomessa yleisimmin todettu bentsodiatsepiini oli klonatsepaami ja/tai sen aineenvaihduntatuote ja toiseksi yleisimmin todettu diatsepaami ja/tai sen aineenvaihduntatuote. Tässä tutkimuksessa yleisin todettu bentsodiatsepiini oli diatsepaami tai sen aineenvaihduntatuote desmetyylidiatsepaami. Oksatsepaamia todettiin tässä tutkimuksessa vasta kolmanneksi yleisimmin ja klonatsepaamia viidenneksi yleisimmin. Suomessa buprenorfiini on yleisimmin väärinkäytetty opioidi. Myös vuoden 2020 liikennejuopumustutkimuksissa opioideista todettiin eniten buprenorfiinia. Tässä tutkimuksessa opioideista kuitenkin yleisimmin todettiin oksikodonia ja vasta kolmanneksi yleisimmin todettiin buprenorfiinia. Kannabis on yleisin ja amfetamiini toisiksi yleisin laiton huume Suomessa. Vuonna 2020 liikennejuopumustutkimuksissa todettiin huumeista selvästi eniten amfetamiinia ja seuraavaksi eniten kannabista. Tässä tutkimuksessa yleisimmin todettu huume oli amfetamiini ja toisiksi yleisin kannabis.

Vangit ovat monilla mittareilla mitattuna erittäin huono-osainen väestöryhmä. Esimerkiksi vankien terveys, hyvinvointi ja osallisuus yhteiskunnassa ovat keskimäärin heikkoja. Päihdeongelmia on vankien keskuudessa huomattavan paljon. Tutkielmani aiheena on päihteiden ja rikosten rooli vankien elämässä ja identiteetin muotoutumisessa. Tutkielmassani tarkastelen vankilassa olevien henkilöiden puhetta omasta identiteetistään ja identiteetin muutoksesta erityisesti suhteessa rikoksiin ja päihteiden käyttöön. Tutkimuskysymyksiä on kaksi ja niistä jälkimmäisessä on myös alakysymys: 1) Miten vangit kuvaavat rikosten ja päihteidenkäytön roolia elämässään ennen vankeutta ja sen aikana? 2) Miten vankien identiteetti rakentuu haastattelupuheessa? Millaisia mahdollisia muutospyrkimyksiä tai tulevaisuuden toiveita päihdevapaalla osastolla olevien vankien identiteettipuheessa rakentuu? Tutkimusasetelma on laadullinen. Tutkielman aineistona on kuuden miesvangin haastattelut. Kaikilla haastateltavilla oli taustallaan pitkäaikaisia päihdeongelmia. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla hyödyntäen Atlas.ti -ohjelmaa. Tutkimustuloksissa nousi esiin, että vankien näkökulmasta rikosuran alussa rikoksia tehdessä korostuvat ensinnäkin jännityksen ja elämyksellisyyden tavoittelu. Kun huumausaineiden käytöstä tuli tapa, rahoitettiin huumausaineiden käyttöä tekemällä rikoksia. Kiinnittyminen päihde- ja rikoskeskeiseen alakulttuuriin johti yhä syvenevään rikolliseen toimintaan. Vankilassa huumausaineiden käyttäminen usein jatkui, jolloin vanki saattoi velkaantua vankeuden aikana ja alakulttuurinen kiinnittyminen vahvistui entisestään. Vapautuessaan vankilasta, vanki kantoi mukanaan vankeihin kohdistuvaa negatiivista leimaa. Vankien identiteettipuheesta nousivat esille ulossulkemisen mekanismit, jotka edelleen vahvistivat leimattua identiteettiä. Tutkimustuloksissa korostui se, että vankien alakulttuurissa olevat moraaliset ja kulttuuriset lojaalius- ja kunniakäsitykset kiinnittivät vankeja alakulttuuriin ja sosiaaliseen todellisuuteen, jossa sosiaalisia suhteita säätelivät vankien keskinäiset hierarkkiset säännöt. Vankilassa huumausaineiden käytön ympärille rakentuva arki piti sisällään erilaisia sääntöjä, joiden avulla vangit turvasivat huumausaineiden saatavuuden vankilan muurien sisälle. Osa vangeista toivoi muutosta päihde- ja rikoskeskeiseen elämään ja hakeutui niin sanotulle huumevapaalle osastolle. Huumevapaa osasto mahdollisti myös pohdinnan päihteettömyydestä ja tarjosi tukea irrottautumisessa rikos- ja päihdekeskeisestä elämästä.

Objective: Substance use has been seen as a way to cope with stress and to influence internal states. Because stressful life events have been considered as a risk-factor for depression, the connection between stressful life events and depression offer an interesting framework to investigate the effects of self-medication. This study examined how stressful life events, alcohol usage and smoking effect depression, and if substance use moderates the relationship between stressful life events and depression. Methods: This research is part of an older Finnish Twin Cohort study and data from the 2011 follow-up questionnaire study was used. Additionally data from questionnaire studies conducted in 1981 and 1975 was used to control for educational achievement. Depression was assessed with the Center for Epidemiologic Studies Depression Scale (CES-D) questionnaire. Alcohol consumption was assessed by used grams per month and smoking was measured by smoking status, based on a detailed smoking history. Stressful life events were measured by 12 questions designed to gather information on a wide range of experiences. Multi-level logistic regression analyses were used to account for clustered twin pairs. In addition twins were compared with pairwise t-tests. Results and conclusions: Stressful life events, smoking and greater alcohol usage predicted depression. Genetic and familial-environmental background did not entirely explain the observed associations, but evidence suggests causality. Especially dependent life events, in which the person has had a substantial contribution, seemed to be related to depression. The amount of used alcohol or smoking did not reduce the relationship between stressful life events and depression. If tobacco and alcohol are used as self-medication, they do not seem to have the wanted effects, at least not in the long run.

Tämä tutkielma tarkastelee päihdekuntoutuksen järjestämistä Suomessa ehdotonta vankeusrangaistusta suorittaville vangeille. Tutkimuskysymyksenä on, onko päihdekuntoutukseen pääseminen vangin oikeus, vai onko päihdekuntoutuksen järjestäminen täytäntöönpanoviranomaisen velvollisuus. Jotta tähän kysymykseen pystytään vastaamaan, tarkastellaan päihdekuntoutusta sekä oikeudellisena että yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkielmassa selvitetään, mikä on yhtäältä päihdekuntoutuksen järjestämisen lainsäädännöllinen ja toisaalta ideologinen tausta. Lisäksi tässä tutkielmassa kartoitetaan minkälaista kuntoutusta suomalaisissa vankiloissa käytännössä järjestetään sekä millä muilla keinoin vankien päihdeongelmia pystytään vankeusaikana hoitamaan. Vangin oikeuksien tasolla päihdekuntoutus kuuluu osaksi vangin terveydenhuoltoa. Terveys ja terveydenhuoltopalvelut eivät kuitenkaan nk. TSS-oikeuksina saa yhtä vahvaa suojaa kuin muut perus- ja ihmisoikeudet. Tämän lisäksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevassa lainsäädännössä ei ole nimenomaista mainintaa, että vangilla olisi oikeus päästä päihdekuntoutukseen. Vankeuslaista ilmenee kuitenkin välillisesti täytäntöönpanoviranomaisen, eli Rikosseuraamuslaitoksen, velvollisuus järjestää päihdekuntoutusta. Tämäkin vaatii melko pitkälle menevää tulkintaa, sillä vankeuslain 8 luvun 1 §:n sanamuoto nimittäin sanoo vain, että ”(V)ankilan järjestämän tai hyväksymän toiminnan tarkoituksena on edistää vangin sijoittumista yhteiskuntaan” muun muassa ”tukemalla vangin päihteetöntä elämäntapaa” (3 kohta). Kaiken kaikkiaan rangaistusten täytäntöönpanoa ohjaa pyrkimys integroida vanki takaisin yhteiskuntaan ja tätä kautta vähentää uusintarikollisuutta. Tämä pyrkimys antaa päihdekuntoutukselle vain välineellisen aseman. Tämän tutkielman pääteesi on se, että päihdekuntoutuksen tulisi väleen sijaan olla itseisarvoista, osana vangin terveydenhuoltoa. Suurella osalla vangeista on ollut päihdeongelmia elämänsä aikana, myös suuri osa rikoksista liittyy tavalla tai toisella päihteisiin. Edes vankila ei ole päihteidenkäytöstä vapaa paikka. Siten päihteidenkäytöllä ja päihdekuntoutuksella on suora kytkös yhtäältä vankien muunkin terveydenhuollon järjestämiseen ja toisaalta vankiloiden turvallisuuteen ja valvontaan. Siten tässä tutkielmassa tarkastellaan myös näitä aspekteja. Päihdekuntoutuksen menetelmät eivät kuitenkaan ole pääosaltaan varsinaista terveydenhuoltoa, vaan pikemminkin sosiaalihuoltoa. Päihdekuntoutusta tarjotaan useissa eri muodoissa; esimerkiksi katkaisuhoito, informointi, motivointi sekä erilaiset päihdeohjelmat. Sopiva kuntoutusmuoto tulee valita yksilöllisesti kunkin vangin tarpeiden ja kapasiteetin mukaan. Eri kuntoutusmuodot eroavat intensiteetiltään ja siten myös vaativuudeltaan, jolloin liian intensiivisen kuntoutusmuodon valinta liian aikaisin ja etenkin vastoin vangin omaa tahtoa tuskin johtaa positiiviseen lopputulokseen. Siten vangin tilanteen, historian ja oman tahtotilan selvittäminen on erityisen tärkeää kuntoutusta suunniteltaessa. Katkaisuhoitoa ja korvaushoitoa lukuun ottamatta melkein kaikki kuntoutus on sosiaalista ja psyykkistä. Tavoitteena ei ole yksinkertaisesti vain se, että päihteidenkäyttö lakkaa, sillä kestävän päihteettömyyden saavuttaminen edellyttää yleensä myös asenteiden, toimintamallien ja sosiaalisen verkoston muuttamista. Päihteistä irtautuminen on pitkä ja polveikas muutosprosessi, jossa yksilö kasvaa ihmisenä ja omaksuu uuden elämäntavan. Päihteidenkäyttö ja rikollisuus kulkevat usein käsi kädessä, joten oppiessaan irti päihteistä vanki oppii myös eväät rikoksettomaan elämään. Tätä kautta rangaistusten täytäntöönpanossa pyritään vähentämään vankien uusintarikollisuutta, sillä paluu päihteisiin tarkoittaa yleensä myös paluuta rikolliseen elämäntapaan. Päihdekuntoutuksen järjestäminen vankilassa on kuitenkin ongelmallista monestakin syystä. Vankila ympäristönä on hankala, samoin täytäntöönpanon toimintaperiaatteiden yhteensovittaminen hoidollisten periaatteiden kanssa on hankalaa. Lisäksi vankilan roolijako vaikeuttaa kuntouttamisen toteuttamista. Vankeusrangaistuksen suorittamisen jälkeen aiheuttaa vangin vapautuminen vielä omat ongelmansa vangin tipahtaessa takaisin siviiliin mahdollisesti ilman asuntoa, tuloja ja kunnon tukiverkkoa. Suurin ongelma on kuitenkin resurssipula, jonka seurauksena kuntoutuksen määrää vähennetään. Tästä seuraa tutkielmani toinen teesi: koska päihdehuollon tulisi olla selkeämmin vangin oikeus osana vangin terveydenhuoltoa ja oikeutta ihmisarvoiseen elämään, tulisi siihen ohjata nykyistä enemmän voimavaroja, eikä vähentää päihdekuntoutuksen määrää resurssipulaan vedoten.

Tutkimuksessa kartoitetaan läheisten kokemuksia ongelmallisesta monen pelaajan verkkoroolipelien (Massively Multiplayer Online Role-Playing Games, MMORPG) pelaamisesta. Siinä tarkastellaan, miten ongelmalliseksi koettu MMORPG:ien pelaaminen vaikuttaa läheissuhteeseen ja näkyy arjessa. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin ongelmallisen pelaamisen sosiaalisia vaikutuksia pelaajan läheisen perspektiivistä. Tutkimus edustaa kulttuurista pelitutkimusta, joka tarkastelee eri konteksteissa esiintyviä pelaamisen merkityksiin liittyviä kysymyksiä. Keskiössä on haitat muille -näkökulma, jonka kautta ongelmallisen käyttäytymisen sosiaalisia seurauksia voidaan arvioida. Tutkimus on osa Addictions and Image of Time, Space and Body -tutkimushanketta. Vaikka haitat muille -näkökulman on todettu olevan relevantti lähtökohta minkä tahansa ongelmallisen käyttäytymisen tutkimukselle, ei läheisten kokemuksia ongelmallisesta digitaalisesta pelaamisesta ole aikaisemmin oikeastaan tutkittu Suomessa ja kansainvälisestikin vain vähän. Tutkimusta ohjaavat sen vuoksi aikaisemmat läheistutkimukset esimerkiksi rahapeliriippuvaisten läheisistä. Rahapeliriippuvaisten läheisiä koskeneissa tutkimuksissa on arvioitu ongelmapelaamisen seurausten olevan samankaltaisia myös ongelmallisesti digitaalisia pelejä pelaavien läheisille. Läheisille koituvia haittoina on tunnistettu esimerkiksi negatiivisia tunnekokemuksia, salailua ja häpeää yhteisen arjen vaikeutumisen lisäksi. Suomessa pelihaittojen parissa työskentelevissä sosiaali- ja terveysalan järjestöissä on aikaisemmin havaittu tarve tutkimustiedolle digitaalisen peliharrastuksen luonteesta, laajuudesta ja merkityksistä. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta läheisten teemahaastattelusta. Analyysissä selvitetään, mistä ongelmallisen pelaamisen ilmiössä on läheisten näkökulmasta kysymys, minkälaisia syy-seuraustulkintoja sen taustalla esitetään sekä minkälaisia sosiaalisia seurauksia ongelmallisella pelaamisella on. Tutkimuksen analyysimetodeina käytetään aluksi aineiston temaattiseen jäsentämiseen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Päämetodina käytetään analyyttista diskurssianalyysiä, jossa aineiston luennan keskiössä ovat haastateltavien ongelmallista pelaamista koskevissa kokemuskertomuksissa käyttämät selonteot ja kategoriat. Analyysissa tunnistettuja ongelman selontekoja ja kategorioita havainnollistamaan käytetään analyysivälineenä myös pelkistettyä versiota Greimasin aktanttimallista, jotta toimijoiden ja merkitysten välisiä suhteita voidaan kuvata läheissuhteiden arkielämän kontekstissa. Läheisten mukaan ongelmallinen digitaalinen pelaaminen on laaja yhteiskunnallinen ilmiö. Yleisellä tasolla ongelmallinen pelaaminen konstruoituu tutkimuksessa epänormaalina ja sairauden kaltaisena käyttäytymisenä, joka haittaa merkittävästi pelaajan ja lähipiirin elämää. Läheissuhteita määrittävänä tekijänä ongelmallinen pelaaminen paikantuu yhteisen arkielämän sujuvuuteen, ajankäyttöön, vuorovaikutustilanteisiin sekä tilanteisiin, joissa läheissuhteen osapuolien erityisyys ja autonomisuus tulee ilmi suhteessa ideaalimalliin toivotun laisesta läheissuhteesta. Läheisen näkökulmasta katsottuna pelaaminen konstruoituu ongelmaksi, jos sen koetaan muuttavan pelaajan käyttäytymistä sekä hankaloittavan yhteistä elämää ja kanssakäymistä. Läheissuhteessa ongelmallisen pelaamisen kokemusten taustalla vaikuttavat esimerkiksi neuvottelu ajankäytöstä pelaamisen ja muiden elämäosa-alueiden välillä sekä peliharrastuksen kulttuurinen hyväksyttävyys verrattuna muuhun harrastustoimintaan ja tekemiseen. Läheissuhteen kannalta ongelmallisen pelaamisen arvioissa korostuvat myös jälkimodernissa yhteiskunnassa sosiaalisia suhteita määrittävät ideaalimallit erityisyydestä ja toisaalta elämästämme relationaalisesti muista riippuvaisina. Tutkimuksen tuloksena paikannetaan neljä käsitteellistä läheisten kokemustasoa, joilla haastateltavat artikuloivat ongelmakonstruktioita: stabiili arki, ymmärrys yhteiselämästä, osapuolten välinen vuorovaikutus ja autonomia. Nämä kokemustasot edustavat sekä pohdintaa suhteiden arvoista ja normeista yleisellä makrotasolla (ymmärrykset yhteiselämästä ja autonomiasta), sekä arkielämän mikrotasolla olevia neuvottelutilanteita (stabiili arki ja vuorovaikutus). Kun haluamme ymmärtää läheisen kokemuksia ongelmallisesta pelaamisesta – tai muusta liiallisesta internetin käytöstä – on nämä tasot ja niiden erityispiirteet tunnistettava ja otettava huomioon.

Objectives. Curriculum reform is currently taking place in Finland and the new national core curriculum is to be put into operation in August 2016. In Finland local curriculums are drawn up on the grounds of the new national core curriculum. These local curriculums need to be approved by the beginning of August. The national core curriculum states the principles regarding local curriculum work but does not define the ways the process is to be organized. The objective of this study is to describe the local curriculum processes and teachers' experiences of these processes. The study worked out how local curriculums are built, which factors affect the curriculum process and how teachers view local curriculum work. Methods. The nature of this study is a qualitative one and it aims to describe and understand the phenomenon in question. The research data was collected by using a semi-structured themed questionnaire. The themes arouse from the new national core curriculum and from its chapter concerning local curriculums. The questionnaire was conducted in an electronic form and it was shared in three groups of education professionals on Facebook. The total of 29 answers was received. The informants came from different parts of Finland and most of them worked as a class teacher. The data was structured and analysed by theory-oriented content analysis with computer assistance. Results and conclusions. The study revealed that local curriculums in Finland are built with diverse methods but with very different practices. A variation between informants was definite regarding the time used in curriculum work, the recompense for the work and the optionality of the curriculum work. In addition, the agents and their chances to influence local curriculums varied a lot. The teachers' views on local curriculum processes were twofolded – the curriculum work was mostly seen rewarding and at the same time regarded as a burden. The conclusion is that the curriculum work can be hindered by a lack of time and by poor management and leadership. When the local curriculum work is explicit from its beginning and the local curriculum is thought to have importance in one's work, the teachers feel inspired and motivated in building a curriculum.

Parodontiitti on hampaiden kiinnityskudosta tuhoava krooninen tulehdussairaus. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Aggregatibacter actinomycetemcomitans ja Porphyromonas gingivalis kuuluvat parodontiitin pääpatogeeneihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selventää kyseisten patogeenien yhteyksiä erääseen taudin lievempään muotoon, paikalliseen parodontiittiin. Tutkimuksessa käytettiin aineistona 65 sylkinäytettä, jotka olivat kerätty Terveys-2000 –tutkimuksen aikana. Sylkinäytteistä eristettiin bakteeri-DNA:t, jonka jälkeen DNA monistettiin käyttäen kvantitatiivista polymeraasiketjureaktiota. Monistuksen kautta selvitettiin Aggregatibacter actinomycetemcomitansin ja Porphyromonas gingivaliksen absoluuttiset määrät sylkinäytteistä. Tuloksia vertailtiin toisiinsa ja tutkimusryhmän aikaisemman tutkimuksen tuloksiin. Valtaosalla koehenkilöistä ei esiintynyt kumpaakaan patogeeniä. Porphyromonas gingivaliksen prevalenssi oli Aggregatibacter actinomycetemcomitanssiin verrattuna kaksinkertainen. Bakteeritasot olivat paikallista parodontiittia sairastavilla selvästi matalammat kuin pitkälle edennyttä parodontiittia sairastavilla. Tutkimus oli suppeudestaan huolimatta informatiivinen, sillä paikallisesta parodontiitista löytyy toistaiseksi suhteellisen vähän julkaisuja.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia elintarvikealan pk-yritysten nykytilaa sekä niiden tarjonnan kasvun esteitä ja rajoitteita. Tutkimuksessa selvitettiin lähiruokayritys-ten ja lähiruokaa edistävien tahojen käsitys lähiruoan tilasta ja kehityshaasteista. Lisäk-si tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisia markkinointikanavia ja -strategioita lähiruoan tarjoajat hyödyntävät toiminnassaan, minkälaisia suunnitelmia lähiruokayrittäjillä on toimintansa laajentamisen suhteen, ja minkälaisten sisäisten ja ulkoisten tekijöiden lähi-ruokayrittäjät kokevat rajoittavan toimintaansa sekä sen laajentamista. Tutkimuksen teoreettisessa taustoituksessa perehdyttiin lähiruoan kehitykseen ja maata-loustuotteiden tarjontaketjun hallintaan. Tutkimuksen empiirisessä osiossa tutkittiin kysely- ja haastattelututkimuksen menetelmiä käyttäen lähiruoan tarjonnan nykytilaa sekä lähiruoan tarjonnan kasvun edellytyksiä ja esteitä. Asiantuntijahaastatteluita teh-tiin viisi kappaletta ja lähiruokayrittäjille suunnattuun kyselyyn vastasi 42 lähiruokayrit-täjää. Tutkimuksessa todettiin lähiruoan kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen olevan puutteel-lista. Haastatellut asiantuntijat pitivät lähiruoan tarjonnan kasvun esteenä yrittäjien us-kalluksen puutetta lähteä laajentamaan toimintaa sekä puutteita yrittäjien markkinoin-tiosaamisessa. Yritysten sijaintia ja pitkiä etäisyyksiä laajemmilta markkinoilta pidet-tiin haasteena. Lähiruokayrittäjät pitivät toimintansa kannalta merkittävimpinä esteinä ajanpuutetta, lainsäädännön vaatimuksia ja yritysten sijaintia. Yrittäjät olivat kuitenkin havainneet lähiruoan vahvistuneen kysynnän ja suurin osa yrittäjistä ilmoitti tavoitteek-seen laajentaa toimintaansa ainakin mahdollisuuksien mukaan. Yritystoiminnan laajen-tamisen kannalta merkittävimpänä esteenä yrittäjät pitivät lisätyövoiman palkkauksen tarvetta ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Yrittäjät pitivät toimintansa jatkuvuuden kui-tenkin turvattuna ja yksikään yrittäjä ei ilmoittanut aikovansa lopettaa yritystoimintaan-sa ainakaan seuraavan kahden vuoden aikana.

Valtioneuvosto myönsi tammikuussa 1985 32 kokeilutoimilupaa paikallisradioyhtiöille. Tämä oli tärkeä periaatteellinen mullistus suomalaisessa viestintäpolitiikassa. Ennemmin ääniradiotoiminta oli ollut tiukasti Yleisradion monopoli. Paikallisradioista käydyn keskustelun aloitti kesällä 1983 Paikallislehtien liitto julkaisemalla aikeensa perustaa paikallisradioyhtiöitä. Myöhemmin kesällä paikallislehdet yhdessä joidenkin elinkeinoelämän järjestöjen kanssa perustivat paikallisradioliiton ajamaan asiaansa. Asia oli ajankohtainen, sillä vuonna 1979 asetettu Juhani Perttusen radio- ja televisiokomitea laati juuri viimeistä mietintöään yleisradiotoiminnan järjestämisestä. Mietintö valmistui tammikuussa 1984, ja siinä suhtauduttiin varauksellisen myönteisesti paikallisradiokokeilun aloittamiseen. Paikallisradiokokeilun toteuttamistavasta ja toimilupien saajista käytiin kuitenkin vielä vuoden ajan poliittista vääntöä, kunnes tammikuussa 1985 valtioneuvosto myönsi kaksivuotiset kokeilutoimiluvat. Tämän tutkimuksen pääkohteena on paikallisradioista vuosina 1983-1985 käyty keskustelu. Tarkastelen viestintäpolitiikkaa kuitenkin pitkän aikavälin näkökulmasta, aina 1960-luvun loppupuolelta saakka. Puolueista keskityn tutkimuksessani Keskustapuolueeseen ja SDP:hen. Tämä siksi, että ne olivat päähallituspuolueet paikallisradioista päätettäessä. Lisäksi noiden puolueiden viestintäpolitiikan muutos 1970-luvulta lähtien oli keskeinen viestinnän deregulaation takana vaikuttanut voima. Muitten puolueitten viestintäpolitiikka pysyi samansuuntaisena, oikeisto kannatti deregulaatiota ja vasemmisto – SKDL – vastusti sitä. Keskustapuolueen ja SDP:n lisäksi tarkastelen Paikallisradioliiton kampanjointia. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää sitä yhteiskunnallista, poliittista ja kulttuurista prosessia, joka johti viestinnän aseman uudelleenmäärittelyyn suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa. Näkökulmani viestintäpolitiikan tarkasteluun pitkällä aikavälillä on kulttuurin murroksen näkökulma. Teesini on, että 1970-luvun lopulla alkanut viestinnän deregulaatio oli osa laajempaa kulttuurista muutosta, johon on yleisesti viitattu postmodernin tai jälkiteollisen ajan alkamisena. Monopolistinen, kansansivistysmallinen radio oli osa modernia, valistusoptimistista yhteiskuntaa ja se joutui kriisiin modernin metanarratiivien legitimaatiopohjan murentuessa. Kulttuurin murrokseen liittyi myös suunnitteluoptimismin murentuminen ja yksilöllistyminen, jotka vähensivät kansansivistysradion aikaan sopivuutta. Tutkimuksessa selvitän deregulaation poliittisen prosessin kulkua, mutta pääpainoni on siinä, miten viestintäpolitiikkaa legitimoitiin ja millaiset merkitysrakenteet sitä määrittivät. Tutkimusotteeni on diskurssianalyyttinen, sen kohteena on viestintäpoliittinen tulkinta ja kulttuuri merkitysrakenteina. Tutkimustehtävänäni on myös selvittää sopiiko deregulaatioprosessi Taisto Hujasen teesiin viestinnän demokratisoinnista tai Pentti Kemppaisen malliin konsensusdemokraattisesta prosessista, joka heijasti uusliberaalia aikakautta. Tutkimustulokseni on, että viestinnän demokratisoinnin ideat näyttelivät kyllä osaa keskustelussa, mutta niillä lähinnä kammettiin taloudellinen logiikka sisään radiotoimintaan, mikä ei olisi muuten ollut perusteltavissa. Konsensusmalli sopii huonosti kuvaaman deregulaation prosessia, viestintäpolitiikka oli tuona aikana hyvin erimielistä. Tosin viestintäpoliittisten kannanottojen voi nähdä jossain määrin maltillistuneen ja liberalisoituneen 1970-luvun informaatiosodista. Taloudellinen logiikka näytteli vähäistä roolia toimiluvista päättäneiden ajattelussa. Tärkeimpinä lähdeaineistoina ovat toimineet Keskustapuolueen ja SDP:n arkistot. Lisäksi olen käyttänyt lähteinä puolueiden lehdistöä ja Paikallisradioliiton julkaisemaa Paikallisradio-lehteä.

Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä. Kivessyöpäpotilailla laskimotukosriski on kohonnut ja erityisen korkea riski on solunsalpaajahoitoja saaneilla potilailla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kivessyöpäpotilaita ja heillä esiintyviä verisuonitukostapahtumia sekä taudin uusimista myöhemmässä vaiheessa seurannan aikana. Tutkimusaineistoon valittiin vuosina 2015-2016 diagnosoidut levinneisyysluokan I (stage I) kivessyöpäpotilaat, joita oli yhteensä 83. Aineisto on osa suurempaa noin 900 kivessyöpäpotilaan tutkimusaineistoa. Potilaat oli haettu potilastietojärjestelmistä diagnoosikoodien perusteella, ja tiedot heistä kerättiin laskentataulukkoon. Potilaista 14 prosentilla (n = 12) tauti uusi myöhemmin seurantavaiheessa. Heistä suurin osa (n = 10) sai solunsalpaajahoitoja. Laskimo- tai valtimotukoksia ei esiintynyt solunsalpaajahoitoja saaneilla potilailla lainkaan. Sen sijaan potilailla, jotka oli hoidettu vain kiveksenpoistolla ja joilla tauti ei myöhemmin levinnyt (n = 71) neljällä (n = 4) todettiin jokin laskimo- tai valtimotukos. Yhdellä heistä todettiin keuhkovaltimotukos, yhdellä pinnallinen laskimotukos ja kahdella munuaisinfarkti. Kahdella edellä mainituista diagnoosi jäi epävarmaksi. Tuloksissa on ristiriitaa aikaisempien tutkimustulosten kanssa, sillä tässä aineistossa ilman solunsalpaajia hoidetuilla potilailla verisuonitukosten ilmaantuvuus oli yli 5 prosenttia, kun taas kansainvälisissä tutkimuksissa se on ollut alle prosentin. Potilaiden, joilla tauti uusi seurannan aikana, määrä vastasi aiempien tutkimusten tuloksia. Tutkimus antaa alustavaa tietoa Suomessa hoidettujen kivessyöpäpotilaiden hoidon ja seurannan kulusta, mutta johtopäätösten tekemistä rajoittaa tutkimusaineiston pieni koko. Tulevaisuudessa tutkimusta suomalaisten kivessyöpäpotilaiden hoidosta sekä kivessyöpäpotilaiden verisuonitukosten estosta tarvitaan.