Browsing by Title

School meals and snacks at school can play a significant role of young person’s food behavior, participation and developing food sense. According to previous studies, the diet of Finnish schoolchildren has become irregular and the use of vegetables, berries and fruits is underrepresented in comparison to the recommendations. The purpose of this research is to highlight the ideas that pupils bring about to develop school meals and snacks. The study ex-amines pupils' nutritional habits and participation in school. The research was carried out in co-operation with the Youth Academy's Own Selection -project (2015–2017). The nature of this study is qualitative research, but the material also reveals elements of quantitative research. The research material consists of two sources of research. The first material was an electronic survey and second material was collected from idea laboratories. The methods of the analyses are cross tabulation and type casting. There were ten schools in the research material from different parts of Finland. A total of 1555 pupils had responded to the online survey. The idea laboratory was a participatory model for the students of the project. A total of 305 pupils from six different schools participated in the idea laboratory. The reliability of the research is strengthened through mixed strategies. The FAMM model (The Five Aspects Meal Model), was used to help analyze the second material. The FAMM model is commonly used for comprehensive assessment of restaurant experience and is suitable for analyzing a variety of food services. (Gustafsson, Öström, Johansson & Mossberg, 2006) Based on the results of the research, the pupils had previously poorly participated in school meal’s arrangements in particular. The results also reflected how most of the students wanted to develop school meals and school snacks, taking into account the perspective of healthy nutrition. The pupils especially wanted to add fruits and vegetable dishes to school. According to interviewees, the results were in line with the new Recommendations for school meals. (Eating and learning together, National Nutrition Council).

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan kansanedustajien puhetapoja osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta heidän omilla verkkosivuillaan tai verkkolehtien kolumneina elokuun 2013 ja joulukuun 2014 välisenä aikana julkaistujen mielipidekirjoitusten valossa. Elokuussa 2013 sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko esitti mediassa, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta pitäisi päästä eroon. Tuen saajan olisi pakko osallistua yhteiskunnan toimintaan. Risikko täsmensi ehdotustaan toteamalla, että tavoitteena on pitää pitkäaikaistyöttömät aktiivisina, kunnes työpaikkoja alkaa syntyä. Samaan aikaan Rauman sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo esitti ajatuksen “osallistavasta sosiaaliturvasta”, jonka tavoitteena olisi mm. kannustaa pitkäaikaistyöttömiä sosiaaliturvalta työhön ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallistumisesta palkittaisiin taloudellisesti ja kieltäytymisestä seuraisi etuuksien leikkaus. Ajatus osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta saivat aikaan vilkkaan keskustelun, johon myös kansanedustajat ottivat osaa eri medioissa. Vuoden 2013 lopussa sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän pohtimaan osallistavan sosiaaliturvan sisältöä. Työryhmän raportti valmistui maaliskuussa 2015. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kansanedustajien keskustelua ennen työryhmän raportin valmistumista, jolloin osallistavan sosiaaliturvan sisältö eikä toteuttamismallit olleet vielä selkiytyneet. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa menetelmänä on aineistolähtöinen diskurssianalyysi. Tutkimusaineisto käsittää 24 kansanedustajien mielipidekirjoitusta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille diskursseja, joita poliittisessa keskustelussa osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta rakentuu. Kansanedustajien kirjoituksista näkyy, että osallistavan sosiaaliturvan käsite on jäsentymätön ja sosiaaliturvan vastikkeellisuuttakin tulkitaan eri tavoin. Keskusteluun nostetaan useita sosiaaliturvaa koskevia teemoja, kuten hyvinvointivaltion kestävyys, sosiaaliturvan passivoivuus ja työhön kannustavuus, sosiaaliturvajärjestelmän byrokraattisuus, työttömyys, syrjäytyminen ja köyhyys, perusturvan ja sosiaalipalveluiden puutteet. Keskustelua käydään vahvasti sosiaaliturvan vastikkeellisuuden ja sen lisäämisen ympärillä. Osallistavaan sosiaaliturvaan liitetään keskustelussa myös anglosaksiseen workfare-ideologiaan sisältyviä piirteitä. Keskustelusta erottuvat vapaamatkustaja-, pakkotyö- ja syrjäytymisdiskurssit. Vapaamatkustajadiskurssia leimaa ajatus työttömän työhaluttomuudesta ja sosiaaliturvariippuvuudesta. Osallistamisen ja velvoitteiden katsotaan korjaavan työttömän moraalia. Pakkotyödiskurssi peräänkuuluttaa yksilön oikeuksia ja valinnanvapautta sekä hyvinvointivaltion velvoitetta huolehtia heikoimmistaan. Osallistavan sosiaaliturvan nähdään siinä murentavan perusoikeuksia ja tarkoittavan vain sosiaaliturvan heikentämistä taloudellisen kilpailukyvyn nimissä. Syrjäytymisdiskurssissa puhe osallistavasta sosiaaliturvasta keskittyy työttömän aktivoinnin ja elämänhallinnan pohdintaan. Huolena ovat erityisesti nuoret, joita sosiaaliturvan vastikkeellisuuden eri muodoissaan katsotaan ohjaavan ja auttavan tekemään oikeita valintoja elämässään. Tutkimuksen johtopäätöksenä diskursseja hallitsee puhe sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Se näyttäytyy poliitikkojen keskustelussa käsitteeltä, jota on vaikea määritellä.

Tämä työ on tapaustutkimus, joka tarjoaa yhdenlaisen toimintamallin siihen, miten sosiaalista mediaa voi käyttää ilmastotieteen ja –viestinnän edistämiseen. Ilmastonmuutos on lähes päivittäin esillä populaarissa mediassa, mutta kansalaisten luottamus tieteeseen perustuvaan ilmastotietoon on silti puutteellista ja tutkijoiden ääni uupuu julkisesta keskustelusta. Tämä tutkielma tuottaa viestinnän, kansalaistieteen ja ilmastokasvatuksen aiempaan tutkimukseen perustuen tietoa siitä, miksi vuorovaikutteinen ilmastoviestintä ja kansalaistiede voivat olla hyviä keinoja edistää ilmastotiedettä ja kasvattaa suuren yleisön luottamusta sitä kohtaan. Työ havainnollistaa toimintamallin käyttöesimerkkien avulla luonnontieteelliseen aineistoon sekä viestinnän ja kasvatuksen teorioihin perustuen, miten toimintamalli voi lisätä ilmastotieteen ja sen tutkimusmenetelmien sekä ilmastojärjestelmän ja ilmastonmuutoksen ymmärrystä. Tutkimuksen kohteena on kansalaisia ja tutkijoita osallistava vuorovaikutteisen ilmastoviestinnän ja kansalaistieteen palvelukokonaisuus, joka mahdollistaa suoran ja vastavuoroisen kommunikaation tutkijoiden ja kansalaisten välillä. Toimintamallin ydin on verkossa toimiva sosiaalisen median sovellus, joka mahdollistaa kaksisuuntaisen viestinnän. Sen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu työpajatoimintaa, jossa toteutetaan kansalaistiedettä osallistamalla kansalaisia tutkimusprojektien ideointiin ja suunnitteluun. Vuorovaikutus tukee kansalaisten ilmastokasvatusta ilmiöpohjaisesti tarjoten poikkitieteellistä, yleistajuista ja arkeen helposti sovellettavaa ilmastotietoa. Vuoropuhelu mahdollistaa kansalaisten tarpeiden ja motiivien huomioimisen, mikä kasvattaa viestinnän vaikuttavuutta. Erityisesti henkilökohtainen kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus tehostaa osallistujien sitoutumista, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tulosten pysyvyyttä. Toimintamalli tarjoaa tutkijoille helpon ja vaivattoman kanavan esitellä tutkimusta ja tuoda äänensä julkiseen keskusteluun. Verkostoyhteiskunnassa läsnäolo sosiaalisessa mediassa ja julkisissa keskusteluissa on ensisijaisen tärkeää mielipidevaikuttamisen kannalta. Kuuntelemalla kansalaisia voivat tutkijat tuottaa tietoa, joka on helpommin sovellettavissa yhteiskunnan hyödyksi. Ilmastontutkimus, ilmastonmuutoksen hillintä ja muutokseen sopeutuminen vaativat moniammatillista ja sektoreiden välistä yhteistyötä, jota tämä toimintamalli tukee. Toimintamalli on skaalattavissa kansainväliselle tasolle, joten sillä on potentiaalia edistää myös kansainvälistä yhteistyötä.

My master’s thesis addresses the status of participants in urban infill aiming projects of local detailed planning and framework planning. Urban infill (complementary building) is emphasized in Finnish urban planning while the practices of participatory planning have been developed. However, ambiguous Land Use and Building Act causes ambiguity also for the definition of participants and for public participation. Therefore, it is reasonable to study which issues affect to the definition of participants’ status based on the practical planning cases. My research questions are how the status of participants is defined in the planning projects and by which ways practices to define the status of participants differ between the processes of local detailed planning and framework planning. I examine the phenomenon based on expert interviews and the documents related to public participation phase. The aim of my thesis is to perceive factors and practices affecting to defining the status of participants. In addition to increased meaning of participatory planning, urban planning related decision making is decentralized to more parties meanwhile growth is being pursued in urban regions as part of the world of global competition. Thus, many stakeholders with their own interests are involved to plans, which can be seen by the practices to do urban planning. I examine my research questions through the four planning theories: rationalistic, incremental, communicative-collaborative and agonistic. Planning theories form frameworks whose realization I reflect based on the data gathered of the local detailed plan of Länsi-Herttoniemi and the framework plan of Tikkurila. My qualitative thesis is a case study based cross-sectional study in which I have gathered the data by semi-structured expert interviews and document analyses. The analyses of the data consist of the three themes: the defining the participants, the choosing and using of participatory methods, and the defining the status of participants. Regarding the analysis of expert interview data, I also examine the meaning of the contextual nature of projects related to the defining the status of participants. Document analyses reflect the public perspective on the status of participants transmitted by urban planners which I compare to the findings of expert interview analysis. My thesis reveals that in practice, the concept of participant can be used to refer to separately defined project related parties defined in the public participation plans (PPP) or to all participating parties in the planning process. As conclusions, I propose that in the context of the chosen planning projects, the status of participants has been defined in practice based on 1) the definitions of the public participation plan by affecting to knowledge brokering, 2) differences between the participants, 3) participation at the early phase of the planning process, and 4) in accordance with comment valuation practices of participants’ comments. To fulfill democratic values of urban planning, there is a need for more unambiguous definitions for both, the principles of participative actions, and the status of the participants.

Previous studies have shown that involving citizens, especially young people, in environmental decision making, increases the ability to participate in environmental action (e.g. Riemer et al. 2014, Paloniemi and Koskinen 2005). There have been various school and after school projects to promote the engagement of young people in societal environmental action. Many youth engagement projects in the third sector have succeeded in achieving positive results in promoting environmental citizenship. This thesis evaluates the involvement of young people and young adults in environmental action at WWF Finland. The theoretical framework of this thesis is based on the model by Paloniemi and Koskinen (2005) of environmental policy action as a social learning process. According to the model, positive experiences of involvement can strengthen environmental action competence and encourage participants to take environmentally responsible action. In the spiral model, the context is taken into account in the results. The data for this thesis is from a survey of 30 young people at WWF, who took part in the project. The survey mapped the effects of the project on the participants' self-empowerment, social empowerment, and environmental citizenship. It also examined skills in environmental action, and the effects of the context on the results. These results were processed using a mix of qualitative content analysis and statistical analysis methods. In the content analysis, the open-question-answers were themed. The differences between numerical answers of those who suspended the project, and those who were involved until the end were compared, for example using a T-test. In addition, narrative inquiry was developed based on the answers to describe comprehensive profile of respondents. There were no statistically significant differences between those who discontinued the project and those who participated until the end. However, the content analysis of the study provided evidence that the activities succeeded to empower participants and strengthen their environmental citizenship and environmental action competence. According to the results, 26 out of 30 respondents received more information about environmental problems, and 24 received information about their own opportunities on environmentally responsible action. Almost everyone also learned other skills that support environmental citizenship. The project had a positive effect on self-empowerment and social empowerment for 21 respondents. More than half of the respondents also reported an increase in societal engagement, or encouragement to work in the field of environmental or sustainable development. The results of this thesis conclude that the context of WWF’s project was overall successful, as the desired results were achieved. Motivating and engaging factors that contributed to the goals of the operation were also identified. The results of the thesis are in line with previous research, which indicates that environmental participation in the third sector plays an important role in promoting environmental citizenship. However, more long-term research on the topic is needed, as well as research with different control groups.

In this Master's thesis I go through the principals of the good governance. I apply these principals to the Nicaraguan context and especially in two rural municipalities in Chontales department. I clarify the development of the space of participation in Nicaraguan municipal level. I start my examination from the period when Somoza dictatorship ended and first open elections were held, and I end it to the municipal eleccions held in November 2008. These elections were robbed in 33 municipalities and because of this there started a crisis in Nicaragua and among the actors of development cooperation. As a methods of research I use two types of interview in the thesis, the interviews for the citizens and interviews for the experts. These interviews answer to my questions of the methods of participation. I also review the level of the trust of a citizen to an authority by asking if s/he voted in the municipal eleccions in November 2008. Furthermore, I define the work of municipal government in the point of view of the citizen. I also find out if a citizen wants to take more part in the decision making in her/his municipal. I have classified the types of citizens by the interviews I made. Due to this classification I explain how many people actually have opportunity to participate the dialogue of the municipal decision making and how many can follow the activity of the municipal governance. The result is that after the elections in November 2008 only one typed group can freely take part in the dialogue. This does not apply the principals of good governance, especially in subterms of participation and transparency. The incidents after the municipal elections have affected strongly on the co-operation of Finland and Nicaragua. Because of the fault of the elections Finland like the other co-operative countries brought down the directly paid budget support. This has caused a great economical crisis in Nicaragua which the covering will take a long time. The Master's thesis is a case study of two rural municipalities called Santo Tómas and Villa Sandino. Santo Tómas has a sandinista municipal government which is not legitimate. In Villa Sandino the government is liberal and legitimate.

Tutkielmassa selvitetään, mitä asiakaslähtöisyys ja palveluiden kehittäminen tarkoittavat sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sitä, mikä merkitys asiakkaiden osallistamisella, yhteisöllisellä hallinnalla ja tilivelvollisuudella on sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation toimintatavoissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakaslähtöisyyden ja kehittämisen määrittely koetaan usein vaikeaksi ja moniulotteiseksi. Palveluiden kehittämisessä vedotaan usein juuri asiakaslähtöisyyden varmistamiseen ja parantamiseen — mikä sitten nähdään asiakaslähtöisenä palveluiden kehittämisenä? Asiakaslähtöisyyttä, palveluiden kehittämistä ja osallistamista perustellaan usein sillä, että kansalaisella on sen myötä parempi vaikuttamismahdollisuus palveluiden sisältöön ja julkiselle taholle asiakaslähtöisyys tuo kustannustehokkuutta ja paremman palvelurakenteen. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on kohdannut kritiikkiä siitä, että se eivät enää pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja järjestelmässä on turhaa byrokratiaa. Toisaalta julkisen talouden tila on asettanut sosiaali- ja terveyspalvelut täysin uudenlaisten säästöpaineiden ja kustannustehokkuuden alaiseksi. Tässä tutkielmassa asiakaslähtöisyyttä, palveluiden kehittämistä ja sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation toimintatapoja tarkastellaan neofoucault’laisen tieteentradition, uusliberaalin hallinnan ja itsepalveludemokratiamallin avulla. Nämä näkökulmat nostavat tutkielman polttopisteeseen aktivoivan politiikan, yhteisöllisen hallinnan ja tilivelvollisuuden. Tutkielman aineisto sisältää kahdeksan teemahaastattelua, jotka on kerätty Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä. Aineistoa varten haastateltiin niin asiakaspalvelutyötä tekeviä kuin kehittämis- ja johtotehtävissä olevia työntekijöitä. Haastattelut keskittyvät erityisesti siihen, miten sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation työntekijät ymmärtävät palveluiden kehittämisen, asiakaslähtöisyyden ja asiakkaiden osallistamisen. Haastattelut toteutettiin vuoden 2014 kesällä ja syksyllä Lappeenrannassa. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Tutkielman analyysivaiheessa hyödynnettiin sisällönanalyysia sekä laadullista tutkielmaa tukevaa luokittelurunkoa. Luokittelurungon tarkoitus on tehdä läpinäkyväksi se, mitä analyysivaiheessa on tehty. Aineiston pohjalta havaitaan, että haastateltavilla on hyvin yhtenäinen näkemys asiakaslähtöisyyden ja palveluiden kehittämisen rationaliteeteista. Asiakaslähtöisyydessä painottuvat kumppanuus asiakkaan ja ammattilaisen välillä sekä asiakkaan voimaantumisen tukeminen Asiakkaan koetaan olevan entistä kiinnostuneempi tätä koskevista palveluista ja päätöksenteosta. Siksi asiakaslähtöisyydessä korostettaan sitä, että yksilö tulee nähdä aktiivisena ja omatoimisena asiakkaana perinteistä holhoavasta näkökulmasta poiketen. Asiakaslähtöisyyden nähdään myös olevan kaikista keskeisin perusta palveluiden kehittämiselle, jonka vuoksi sosiaali- ja terveyspalveluita tulee henkilöstön näkökulmasta kehittää entistä enemmän asiakkaiden ja yhteisöjen kanssa. Analyysin perusteella voidaan todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiossa palveluita kehitetään siis myös siitä lähtökohdasta, että palveluiden tuottaminen ei ole ainoastaan julkisen tahon tehtävä vaan kaikkien yhteiskunnan tahojen tulee osallistua siihen. Tämä puhuu laajemman hyvinvointiyhteiskunta-ajattelun puolesta. Tuloksista käy ilmi, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset odottavat myös asiakkailta suurempaa vastuunkantoa ja tilivelvollisuutta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Toisaalta analyysin perusteella voidaan todeta, että monet Eksoten työntekijät ovat edelleen sitä mieltä, että julkisia palveluita tarjoavan tahon on pystyttävä huolehtimaan asiakkaistaan myös silloin, kun he itse eivät sitä halua tai eivät siihen kykene. Aineisto sekä teoreettinen viitekehys asettavat tutkielmalle rajoitteita, jotka on hyvä pitää mielessä tuloksia tulkittaessa. Aineisto koostuu yksinomaan tiettyjen Eksoten työntekijöiden näkökulmista eikä tuloksista pidä vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta teoreettinen viitekehys asettaa tutkielmalle ennalta määritellyt raamit, joiden valossa tutkittavaa ilmiötä on tarkasteltu, jolloin jotkin seikat voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Vaikka aineisto ja teoreettiset valinnat asettavat tiettyjä rajoitteita katson, että tutkielma pystyy kuitenkin vastaamaan tutkimuskysymyksiin riittävällä laajuudella ja halutulla tavalla.

Sosiaalinen media on juurtunut tiiviiksi osaksi useimpien arkea ja mahdollistaa uudenlaiset vuorovaikutuksen ja sitä myötä kansalaisvaikuttamisen tavat. Kaupunkien hallinnoissa on herätty sosiaalisen median kasvavaan rooliin, sekä odotuksiin entistä avoimemmasta ja vuorovaikutteisemmasta hallinnoinnista ja yhä useampi kaupunkiorganisaatio on ottanut sosiaalisen median käyttöön. Sosiaalisessa mediassa tapahtuu myös kaupunkilaisten omaehtoista vaikuttamista ja kaupunkiaktivismia, josta hyvä esimerkki on Ravintolapäivä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mistä sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa kansalaisvaikuttamisessa kaupunkien kontekstissa on kyse: millainen vaikuttamisen kanava sosiaalinen media on, miten se kytkeytyy laajempiin muutoksiin kansalaisyhteiskunnassa ja kaupunkilaisten roolissa päätöksenteossa sekä, millä tavalla kaupunkilaisten ja kaupungin hallinnon odotukset ja motiivit osallistua ja vuorovaikuttaa sosiaalisessa mediassa kohtaavat tai risteävät. Etsin vastauksia näihin kysymyksiin kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin pohjautuen neljään ryhmähaastatteluun. Niissä haastattelen espoolaisia ja helsinkiläisiä kaupungin virkamiehiä tai työntekijöitä, joilla on kokemusta sosiaalisesta mediasta osana työtä kaupungin hallinnossa sekä sellaisia espoolaisia ja helsinkiläisiä kaupunkilaisia, jotka osallistuvat sosiaalisessa mediassa kaupungin asioista keskustelemiseen ja niihin vaikuttamiseen. Analyysimenetelmänä käytän informoitua grounded theorya, jossa perinteisestä grounded theorysta poiketen perehdytään aihetta koskevaan kirjallisuuteen jo tutkimuksen alusta lähtien, tulkiten aineistoa erilaisia, myös kirjallisuudesta nousevia näkökulmia vasten. Analyysin perusteella kaupungin organisaatioon kohdistuu paljon odotuksia, mitä tulee avoimuuteen ja kaupunkilaisten suurempaan rooliin päätöksenteossa. Kaupunkilaiset ja kaupungin sosiaalisessa mediassa aktiiviset edelläkävijät ovat omaksuneet nämä odotukset, ja kaupungeissa ollaan innokkaita kokeilemaan erilaisia sosiaalisen median käyttömahdollisuuksia ja lisäämään sen avulla avoimuutta. Nämä asenteet eivät ole kuitenkaan läpäisseet koko organisaatiota, mikä aiheuttaa hankausta. Kaupunkilaisille tämä voi näyttäytyä turhautumista aiheuttavana ristiriitana: avoimuudesta on paljon puhetta, mutta käytännössä kohtaaminen jää vähäiseksi ja kaupunkien rooli sosiaalisessa mediassa etäiseksi. Kaupunkilaisten itseohjautuvissa sosiaalisen median kanavissa tapahtuu kuitenkin rikasta ja moninaisia muotoja saavaa vuorovaikutusta, joka muovaa kaupunkiympäristöä ja avaa myös uusia näköaloja kaupunkien hallinnolle.

Teknologinen kehitys, lisääntynyt kilpailu ja taloudellinen tilanne haastavat organisaatioiden perinteiset toimintamallit ja pakottavat muutokseen. Proaktiivinen toiminta ja relevantit uudistukset edellyttävät koko työyhteisön potentiaalin hyödyntämistä. Tieto ja valta eivät ole enää yksien tai harvojen käsissä, eivätkä perinteiset ylhäältä alas –mallit johtamisessa ja viestinnässä enää riitä. Muutoksen onnistunut toteutuminen edellyttää, että muutosta arjessa toteuttavat ihmiset ymmärtävät sen merkityksen. Tämä ymmärrys luodaan viestinnän avulla, ja se saavutetaan parhaiten, kun työyhteisön jäsenillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Tämä tutkimus tarkastelee strategista viestintää muutosprosessissa 2000-luvun dialogisen käänteen myötä syntyneen johtamis- ja viestintätieteiden tutkimuksen valossa. Tutkimus edustaa tapaustutkimusta, jonka tehtävänä oli selvittää, minkälaisia kokemuksia työyhteisön jäsenillä on strategisen viestinnän dialogisuudesta tilanteessa, jossa organisaatio tietoisesti pyrki osallistavaan muutosprosessiin. Tutkimuskohteena on julkishallinnon organisaation fuusioprosessi, jonka tuloksena neljä erillistä organisaatiota sulautettiin yhdeksi,1600 henkilön organisaatioksi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia kokemuksia organisaation eri tason edustajilla on strategisen viestinnän dialogisuudesta, sekä minkälainen yhteys dialogisuudella tai sen puuttumisella oli haastateltavien käsityksiin muutoksen toteutumisesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Henkilöstön kokemuksia fuusioprosessin aikaisesta strategisesta viestinnästä kartoitettiin neljällä ryhmähaastattelulla, jonka lisäksi haastateltiin neljää esimiestason edustajaa sekä kahta johtoryhmän jäsentä. Haastattelujen lisäksi tutkimuksessa käytettiin taustoittavana materiaalina kohdeorganisaation fuusiostrategiaa, muutosviestintäsuunnitelmaa ja fuusioprosessin loppuraporttia. Dialogisesta pyrkimyksestä huolimatta tutkimustuloksista kävi ilmi, että organisaation viestintä oli pääosin hierarkkista ja yksisuuntaista, jolloin pyrkimys tyytyväisyyden lisäämiseen osallistamisen avulla kääntyi organisaatiota vastaan. Ymmärryksen luomista haittasi johdon vaikeaselkoinen kieli ja yhteisten vuorovaikutteisten keskustelujen puuttuminen. Tietoa oli paljon, mutta konkretiaa vähän. Vuorovaikutteisiksi keskusteluiksi tarkoitetut tilaisuudet näyttäytyivät tiedotustilaisuuksina, joiden kapulakieli ja korulauseet eivät auenneet vastaanottajille. Osallistumismahdollisuuksia tarjottiin, mutta niillä ei nähty olevan yhteyttä päätöksentekoon. Lisäksi kulttuurien yhteentörmäys sekä ajalliset ja logistiset haasteet haittasivat dialogisen muutosprosessin toteutumista. Sanojen ja tekojen ristiriitaisuus aikaansaivat työyhteisössä kyynisyyttä ja epäuskoa johtoon. Silti tulevaisuuden suhteen uskallettiin olla vielä toiveikkaita. Tutkimustulokset osoittivat, että dialogisen muutosprosessin edellyttämää avointa organisaatiokulttuuria ei luoda hetkessä. Dialogisuus edellyttää uudenlaisia työyhteisötaitoja, jossa viestintä on jokaisen vastuu ja velvollisuus.

Poliittisen osallistumisaktiivisuuden heikentyminen on huolestuttanut viime vuosina monella taholla. On esitetty monia ratkaisuehdotuksia, joiden joukossa ovat myös sähköiset osallistumiskanavat. Tässä pro gradu –tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, missä määrin kaksi Helsingin ja Tampereen sähköistä osallistumiskanavaa (Valma ja Kerrokartalla) edustavat osallistuvaa tai deliberatiivista demokratiaa. Lisäksi pohditaan, minkälaiset edellytykset kuntalaisilla on päästä osallistumaan suunnitteluun näiden osallistumiskanavien kautta. Aineistona on 11 helsinkiläisen ja tamperelaisen Valmaa ja Kerrokartalla-palvelua hyödyntäneen viranhaltijan haastattelua. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Analyysin lähtökohtana ovat teoreettisen viitekehyksen pohjalta muodostetut teemat. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian teorioita, joiden tärkeimpinä teoreetikkoina ovat Benjamin Barber ja Jürgen Habermas. Analyysissä selviää, että kyseisten osallistumiskanavien nykykäytäntö vastaa osin osallistuvan tai deliberatiivisen demokratian teorian ihanteita. Kuitenkin useimmat haastatellut viranhaltijat pitävät vuorovaikutteisuutta tärkeänä, ja Kerrokartalla nähtiin jo nyt vuorovaikutteisena. Haastateltujen suhtautuminen asukkaiden tuottamaan tietoon oli myös osin osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian ihanteiden mukaista, tärkeänä viranhaltijat näkivät argumenttien sisällön ja perustelut, eikä mielipiteen esittäjä ollut pääsääntöisesti haastateltujen mielestä merkitsevä. Haastattelujen mukaan perustellut mielipiteet pääsevät osaksi suunnittelua ja sitä kautta mukaan päätöksentekoon. Tutkimuksessa selviää myös, että kaikki viranhaltijat eivät ole halukkaita vuorovaikutukseen sähköisten osallistumiskanavien kautta. Erityisesti Valman vuorovaikutteisuutta pidettiin heikkona, lähinnä sen teknisten vajavaisuuksien takia. Vuorovaikutteisuuden jatkuvuuskaan ei toteutunut hyvin kummassakaan tutkimuskohteessa, vaan jatkohoito oli monesti laiminlyöty esimerkiksi puutteellisen ohjeistuksen takia. Asukkaiden keskinäisenkään vuorovaikutuksen toteutumista viranhaltijat eivät aineiston perusteella nähneet aina ihanteelliseksi. Osallistumiskanavia kehittämällä on kuitenkin mahdollista päästä parempaan vuorovaikutteisuuteen ja suurempaan osallistumisaktiivisuuteen.