Browsing by Title
Now showing items 24313-24332 of 31123
-
(2022)Inkerinsuomalaiset ovat alun perin Suomesta lähtöisin oleva väestöryhmä, joka siirtyi asuttamaan nykyistä Pietarin ympäristöä 1600-luvulta alkaen. Monien vaiheiden jälkeen heitä palasi Suomeen vuosina 1990–2016 voimassa olleen paluumuutto-oikeuden aikana kymmeniä tuhansia. Tässä maisterintutkielmassa käsitellään 1990-luvulla alkaneen inkerinsuomalaisten paluumuuton aikuisikäistä toista sukupolvea ja heidän kuulumisen kokemuksiaan keskittyen erityisesti kielellisiin, kulttuurisiin ja kansallisiin kuulumisen kokemuksiin. Ryhmä on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, sillä siirtolaistaustasta huolimatta heillä on suomalaisia sukujuuria ja toisen sukupolven tutkimusta on suomessa vähän. Tässä tutkielmassa selvitän, mihin kansallisiin, kielellisiin ja kulttuurisiin ryhmiin inkerinsuomalaisten paluumuuttajien toinen sukupolvi kokee kuuluvansa, miten kuulumista näihin ryhmiin kuvataan ja millaiset paikat korostavat kuulumisen tai kuulumattomuuden tunnetta. Tutkielma on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu kahdeksan yksilöhaastattelun perusteella. Haastateltavat ovat joko syntyneet Suomessa tai muuttaneet Suomeen ennen kouluiän aloitusta pääasiassa 1990-luvulla. Keskeisin tulos on, että haastateltavat kokivat yhteyttä sekä suomalaisuutta, venäläisyyttä että inkerinsuomalaisuutta kohtaan. Kuuluminen näyttäytyi eri tavoin eri ryhmien kohdalla. Suomalaisuuteen kuuluminen oli hyvin selvää haastateltaville, eikä sitä juurikaan kyseenalaistettu vaan käsitystä suomalaisuudesta laajennettiin kuvaamaan itseä paremmin. Suomalaisuuteen kiinnitti fyysinen paikka, kulttuurinen yhtenäisyys ja kieli. Inkerinsuomalaisuuteen kytkeydyttiin vaihtelevammin, mutta pääosin hyvin lämminhenkisesti. Inkerinsuomalaisuuteen kytkivät suvun juuret ja tarinat. Venäläisyys herätti haastateltavissa ristiriitaisia tunteita. Osin venäläisyyttä kohtaan koettiin voimakastakin kuulumista esimerkiksi kielen ja kulttuurin kautta, toisaalta esimerkiksi politiikasta irtisanouduttiin. Inkerinsuomalaisuus ja osin myös venäläisyys olivat usein ”hiljaisia” identifikaatioita, joiden merkitys nousi esille vain tietynlaisissa tilanteissa, esimerkiksi niiden saadessa tilaa julkisessa keskustelussa. Suomalaisuus sen sijaan oli tilanteesta riippumatonta, siitä huolimatta, että haastateltavat kokivat asemansa olevan jollakin tapaa suomalaisuuden ja maahanmuuttajuuden välissä. He olivat suomalaisia, mutta myös jotakin muuta. Tutkielma antaa tietoa kahdesta vähän tutkitusta ryhmästä: inkerinsuomalaisten paluumuuton toisesta sukupolvesta sekä aikuisikäisestä maahanmuuttajataustaisesta toisesta sukupolvesta yleisesti. Inkerinsuomalaiset paluumuuttajat ovat ensimmäisiä suuria maahanmuuttajaryhmiä Suomessa, ja maahanmuuton kasvettua määrällisesti, on hyödyllistä pyrkiä ymmärtämään aiemmin muuttaneen ryhmän kokemuksia.
-
(2018)Tutkimuksen aiheena ovat Suomessa 2000-luvun alussa vallinnut turvallisuuskäsitys sekä vuoden 2007 laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, jossa säädetään vapaaehtoisen sotilaallisen, sotilaallisia valmiuksia palvelevan ja muun maanpuolustukseen kuuluvan koulutuksen järjestämisestä Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen suomalainen turvallisuuskäsitys oli, ja miten turvallisuuskäsitys ja vuoden 2007 laki ilmentävät toisiaan. Aihetta lähestytään sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusaineistoina ovat vuoden 2007 laki valmistelu- ja tausta-asiakirjoineen sekä valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot vuosilta 1995—2004. Selontekojen edustama suomalainen turvallisuuskäsitys on 1900-luvun loppua kohden laajentunut yhtäältä horisontaalisesti sotilaallisen turvallisuuden ulkopuolelle muun muassa yhteiskunnallisiin ja ympäristöä koskeviin kysymyksiin ja toisaalta vertikaalisesti käsittämään valtion olemassaolon lisäksi kansainvälisen järjestelmän ja yksilön turvallisuutta. Lisäksi selonteoissa on havaittavissa turvallisuuskäsitysten kaksijakoisuus: yhtäältä keskeisenä käsitteenä pidetään laajaa turvallisuutta, toisaalta turvallisuuden keinovalikoima painottuu hyvin sotilaallisesti. Turvallisuuskäsitysten laajenemisen ja hajautumisen taustalla nähdään turvallisuuspolitiikan parlamentarisoitumiskehitys. Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettu laki määrittelee Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen aseman julkisoikeudellisena yhdistyksenä sekä sen julkishallinnolliset tehtävät. Toinen keskeinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimija ovat puolustusvoimien paikallisjoukkoihin kuuluvat maakuntajoukot. Vapaaehtoinen sotilaallinen koulutus alkoi Suomessa 1990-luvun alussa ja sitä toteuttamaan perustettiin Maanpuolustuskoulutus ry vuonna 1993. Tarve toiminnasta annettavalle laille nousi esille vuonna 1994, ja hallitus antoi esityksen laiksi vuonna 2006. Esityksestä annetuissa julkishallinnon, puolueiden ja järjestöjen lausunnoissa korostuvat sotilaallisen koulutuksen määritelmän täsmentämistarve, toiminnan parlamentaarisen valvonnan tarpeellisuus sekä sotilaallisen ja siviiliturvallisuuden alojen välisen työnjaon säilyttäminen. Lisäksi Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle vahvistettavaa sotilaallisen koulutuksen antamisen mahdollisuutta vaadittiin tarkasteltavaksi suhteessa perustuslakiin. Lain tarpeellisuus tunnustettiin yleisesti, mutta vaihtelevista syistä: osa lausujista katsoi lain vahvistavan toiminnan asemaa, osa puolestaan piti rajojen asettamista tarpeellisena. Samat asiat korostuivat myös lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä ja lehdistön kirjoituksissa. Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntö ilmentää suomalaista turvallisuuskäsitystä neljän tekijän kautta. Ensiksi hajautuneet ja kaksijakoiset käsitykset turvallisuudesta ja uhkista näkyvät lain ja siitä käytyjen keskustelujen sekä käytännön toiminnan ulottumisessa sotilaallisen turvallisuuden lisäksi muille yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen aloille. Toiseksi turvallisuus on laajennuttuaan sektoroitunut, ja lainsäädännössä ja siitä käydyissä keskusteluissa on havaittavissa eri toimijoiden tarpeita puolustaa reviirejään ja resurssejaan muiden sektorien levittäytymiseltä toimialalleen. Kolmanneksi keskeiset käsitteet, laaja turvallisuus ja sotilaallinen koulutus, on määritelty epätäsmällisesti sekä selonteoissa että vuoden 2007 laissa. Yhtäältä löyhästi määritellyt käsitteet aiheuttavat epäselvyyksiä ja kilpailua vaikutusvallasta kaikilla toiminnan tasoilla; toisaalta ne mahdollistavat päätöksenteon joustamisen tilanteen ja kulloistenkin intressien vaatimalla tavalla. Neljänneksi sekä selonteoissa että vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa näkyvät historialliset painolastit.
-
(2016)Tässä tutkielmassa käsitellään suomalaisten virkamiesten sosiaalisen median käyttöä tapaustutkimuksen kautta. Sosiaalisen median käyttö on viime vuosina yleistynyt Suomessa ja myös monet virkamiehet käyttävät sosiaalista mediaa työtehtävissään. Näyttäisi siltä, että virkamiesten sosiaalisen median käyttöä ei ole kuitenkaan vielä tutkittu empiirisesti Suomessa. Yhtenä tämän tutkimuksen tehtävänä on täyttää edellä kuvattua tutkimusaukkoa. Tapaustutkimuksen kohteena ovat Liikennevirastossa työskentelevät virkamiehet. Liikennevirasto on noin 685 henkilöä työllistävä asiantuntijavirasto, joka vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä. Tutkimus on lähtökohtaisesti käyttötarkoitustutkimus, jossa selvitetään, miten ja miksi Liikenneviraston virkamiehet käyttävät sosiaalista mediaa. Tutkimuksen tarkoituksena on myös saada selville, millaisena viestintävälineenä Liikenneviraston virkamiehet pitävät sosiaalista mediaa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, onko sosiaalisen median työkäytölle esteitä Liikennevirastossa. Tutkimuksen teoriataustana on kokoelma julkishallinnon viestinnän teorioita, sosiaalisen median käyttötarkoitustutkimuksen teorioita sekä valtionhallinnon viestintää määrittäviä säädöksiä, ohjeita ja suosituksia. Tutkimuksessa hyödynnetään pääasiassa kahta tutkimusmenetelmää: kyselytutkimusta ja määrällistä analyysia. Pääasiallisena tiedonkeruumenetelmänä on Liikenneviraston virkamiehille suunnattu kysely. Tutkimuksen toinen menetelmä on määrällinen analyysi. Tätä menetelmää hyödynnetään Twitter-aineiston analyysissa. Twitter-aineistona ovat Liikenneviraston virkamiesten twiitit ja profiilikuvaukset vuodelta 2015. Kyselytutkimuksen vastausprosentti oli 35 %. Kyselyn tuloksista selviää, että noin kolme neljästä Liikenneviraston virkamiehestä kertoo käyttävänsä sosiaalista mediaa työtehtävissään ainakin satunnaisesti. Kyselytutkimuksen tulosten perusteella vastaajat pitävät työtehtävissään tärkeimpinä sosiaalisen median käyttötarkoituksina työhön liittyvän tiedon saamista ja oman alansa keskustelun seuraamista. Sen sijaan sosiaalisen median aktiivisen viestinnän käyttötarkoitukset, kuten oman alan keskusteluun osallistuminen, eivät ole vastaajien mielestä heidän työnsä kannalta erityisen tärkeitä. Tutkimustulosten perusteella kaikki liikennevirastolaiset eivät käytä sosiaalista mediaa samalla tavalla. Kyselyn vastaajajoukossa on erittäin aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä, mutta myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät koskaan tai lähes koskaan käytä sosiaalista mediaa. Käyttäjien erilaisuus on havaittavissa myös Twitter-aineiston määrällisessä analyysissa. Twitter-analyysin tuloksista selviää, että suurin osa Liikenneviraston twiittaajista lähetti vuonna 2015 vain pienen määrän twiittejä, mutta joukossa oli myös muutamia erittäin aktiivisia twiittaajia. Kyselyn vastauksissa selviää myös, että suurin osa vastaajista ei pidä sosiaalista mediaa tärkeänä viestintävälineenä työtehtäviensä kannalta. Valtaosa vastaajista kertoo käyttävänsä työtehtävissään mieluummin muita viestintävälineitä kuin sosiaalista mediaa. Useat vastaajat myös kertovat, etteivät tiedä, miten voisivat hyödyntää sosiaalista mediaa työtehtävissään. Tulosten perusteella näyttää siltä, että sosiaalisen median työkäytön esteenä voi olla myös se, että osa virkamiehistä kokee sosiaalisen median mahdollisuudet pieninä ja esimerkiksi tietoturvaan liittyvät riskit suurina. Vaikka vastaajat eivät pidä sosiaalista mediaa työtehtäviensä kannalta tärkeänä viestintäkanavana, niin monet heistä käyttävät sitä kuitenkin työtehtävissään. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että vastaajat pitävät sosiaalisen median palveluita helppokäyttöisinä. Lisäksi suurin osa vastaajista on sitä mieltä, että sosiaalisen median käyttö lisää Liikenneviraston toiminnan läpinäkyvyyttä.
-
(2015)Ympäristön- ja luonnonsuojelu Suomessa on muuttunut merkittävästi sotien jälkeen. Puhtaasti luonnontuntemukseen ja harrastuneisuuteen pohjaavan luonnonsuojelun rinnalle on kehittynyt 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa politisoitunut ja institutionalisoitunut ympäristönsuojelu. Vielä tuolloin ympäristön muutokset koettiin erillisinä ongelmina, kuten ilman saastumisena, elintarvikkeiden myrkkypitoisuuksina ja maiseman pilaantumisena, mutta yksittäisistä ongelmista alkoi kehittyä laajempi kokonaisuus eli ympäristökysymys. Ympäristökysymys käsittää negatiivisesti koettujen ympäristön muutosten tiedostamisen, problematisoinnin, hallinnan ja politiikat. Vaikka ympäristökysymys muodostui ja ympäristöongelmat tunnistettiin yhteiskunnallisiksi ongelmiksi jo 1960-luvun lopulla, kesti ympäristöhallinnon organisoituminen vuosikymmeniä ja ympäristöministeriö perustettiin vasta vuonna 1983. Tutkimuksessani selvitän, millaisena ympäristökysymyksen kehittyminen näyttäytyy Helsingin Sanomien pilapiirroksissa vuosina 1956-1985. Pilapiirros kertoo enemmän kuin pelkkä uutinen; siitä voi tulkita julkaisuajankohdan asenneilmapiiriä sekä ainakin piirtäjänsä mielipiteen, eli paljon sellaista, jota neutraaliin uutistekstiin ei paineta. Lisäksi se, että pilapiirros on tehty ja julkaistu, paljastaa piirroksessa kuvatun aiheen olevan ajankohtainen ja puhuttava. Tutkimuksen aineistona on Helsingin Sanomien pilapiirrokset vuosilta 1956-1985, jotka ovat kaikki Kari Suomalaisen käsialaa. Ajanjaksolle osuu monia suomalaisen ympäristökysymyksen suuria tapahtumia: yksittäisiä taisteluja, kuten Koijärvi, runsaasti uusien luonnon- ja ympäristönsuojeluun liittyvien lakien säätämisiä sekä ympäristöhallinnon organisaation uudistaminen ja oman ministeriön perustaminen. Tutkimus on yhteiskunnallista ympäristötutkimusta ympäristöhistorian kentällä, ympäristötietoisuuden ja ympäristöliikkeiden historiaan painottuen. Tutkimusote on teorialähtöinen, ja sisällönanalyysi on limittynyt aineistonkeruuvaiheeseen. Lopputuloksena on katselmus siitä, miten ympäristökysymys on kehittynyt Suomessa yksittäisten ympäristöongelmien käsittelystä yhteiskunnalliseksi kysymykseksi
-
(2020)The colour of textile materials is a significant factor of the quality of the product. Synthetic dyes can be harmful to both environment and people. Natural dyes can offer a good alternative to synthetic dyes. Finnish company Natural Indigo Finland cultivates woad (Isatis tinctoria) and produces natural indigo-dyestuff. The company also sells both the dyestuff and ready-to-wear products dyed with their dyestuff. Finnish indigo-dyes and dyed products are available for consumers, but they have not yet been widely examined. The aim of this study is to examine the colour fastness to rubbing and laundering of textile materials dyed with the Finnish woad. In this study textiles (n=6) dyed with Natural Indigo Finland’s indigo-colours were examined. Three of the samples are Natural Indigo Finland’s products available for customers, other three were textiles dyed as tests of the colourant. Examined materials were wool (n=1), silk (n=3), cotton (n=1) and linen (n=1). Colour fastness of the textiles was examined by testing the materials according to standardised colour fastness tests to rubbing (SFS-EN ISO 105-X12:2003) and domestic laundering (SFS-EN ISO 105-C06:1997). Colour fastness of the textiles was also examined by washing the samples in 20 °C and 40 °C temperatures with three different laundry detergents, each suitable for delicate materials. Selected detergents were Erisan herkälle iholle (pH=8.7), BioLuvil wool & silk (pH=7.3) ja Ole hyvä eco & vegan (pH=8.2). Change in colour and staining were assessed with standardised grey scales. The changes in colour after different washing conditions were also examined instrumentally by determining the colour before and after each wash with a spectrometer. In the test of colour fastness to rubbing with both wet and dry testing material the samples got grades from 3 to 5, originally darker coloured samples faded the most. All the samples got weaker grades in both change in colour and staining in the wash done according the standard, compared to the other tested washing conditions. The samples kept their colour and stained the least, when the washing temperature was 20 °C. The change of detergent (Erisan, BioLuvil or Ole hyvä) didn’t show significant difference in colour fastness or staining. For the best result in colour fastness, the best combination for washing was 20 °C tempera-ture and Erisan (pH=8.7) or Ole hyvä (pH=8.2). Compared to the synthetic dye, the proper-ties of the textiles dyed with natural woad were competitive, as some of the results were bet-ter among the samples dyed with natural colourant.
-
(2011)The purpose of this study is to examine the potential demand for Finnish indigenous cattle meat. The specialty product markets for indigenous cattle meat can help to keep these rare, native breeds in production use. Therefore the markets can provide means to preserve valuable Finnish animal genetic resources. Because the profitability of the production of specialty meat product depends on it’s price premium, this study also examines consumers’ willingness to pay for indigenous cattle meat compared to conventional meat. The data was collected in the spring 2010 with survey designed by MTT Agrifood Research Finland and National Consumer Research Center. Both contingent behavior and contingent valuation methods were used in the study. The sample size of the study is 1623. Consumers’ willingness to purchase and the factors affecting it were studied with binary and ordered regression models. Consumers’ willingness to pay for indigenous cattle meat and the factors affecting it were studied with grouped data regression model. In addition to the socio-economic variables, also variables describing consumers’ attitudes and behavior were used as explanatory variables in the models. The results show that up to 86 % of respondents would purchase indigenous cattle meat if it was available in stores. The most relevant variables affecting consumers’ willingness to purchase were gender (female) (-), household with children aged under 18 (+) and positive attitude towards local food (+) and environmental friendliness (+). The majority of respondents would buy indigenous cattle meat if it was as expensive as conventional meat, but about a quarter (23.5 %) of respondents would be willing to pay a higher price for indigenous cattle meat than for conventional meat. The variables affecting consumers’ willingness to pay included for example gender (female) (-), income (+) and being part of some environmental organization (+). The average willingness to pay for indigenous cattle meat was 6,25 % higher than for conventional meat among all respondents. Willingness to pay was clearly linked to how often the respondent would be willing to buy indigenous cattle meat. Willingness to pay was highest among those respondents who would like to buy meat on a regular basis.
-
(2016)Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten evankelis-luterilaisten kirkkojen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen epätyypillisiä ja aikakauden kuva-aiheiden valtavirrasta erottuvia alttarimaalauksia. Alttarimaalauksissa selkeästi käytetyin kuva-aihe on perinteisesti ollut Kristus joka on esitetty jossakin raamatuntekstien kuvailemassa tilanteessa. Marginaalisena ryhmänä alttarimaalauksissa esiintyy kuitenkin myös muitakin kuva-aiheita. Tästä harvinaisemmasta aineistosta käsin tutkimuksessa pyritään selvittämään indikoivatko löydetyt kuva-aiheet tai niiden toteutustapa varsinaisesti vasta 1920-luvulta eteenpäin alkanutta kristillisen taiteen modernisoitumista. Aineistona tutkimuksessa toimii Jyväskylän yliopiston kirkkotaiteen ja –arkkitehtuurin tutkimusinstituutin ylläpitämä kirkkotaiteen rekisteri ja sen tiedot vuosien 1890 ja 1919 välisenä aikana valmistuneista alttarimaalauksista. Tutkimusote on kontekstualisoiva ja tutkimusmenetelmänä toimii Erwin Panofskyn 1930-luvulla kehittämä kuva-aiheiden vertaileva tutkimus eli ikonografinen analyysi sekä tätä syventävä ikonologinen analyysi. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia Kristusta kuvaavasta valtavirrasta erottuvia kuva-aiheita ja toteutustapoja suomalaisesta 1800- ja 1900-luvun vaihteen alttarimaalaustraditiosta on löydettävissä? Millä tavoin näissä aikakauden epätyypillisissä aihevalinnoissa näkyy vuosisadan vaihteen laajempi taiteen murros kohti modernismia sekä uusia näkökulmia ja toteutustapoja? Tutkimusajanjakson aikana Suomessa valmistui tietokannan mukaan kaikkiaan 173 alttarimaalausta. Näistä tutkimuksen kohteeksi valikoitui 13 maalausta sekä yksi tietokannan ulkopuolinen teos. Kuva-aiheista yhdeksän on ristiaiheisia ja viisi muuta aihetta esittäviä figuurimaalauksia. Ristiaiheisista maalauksista suurin osa edustaa vielä vuosisadan vaihteen aikaan melko runsaasti käytössä ollutta käsityöläismaalariperinnettä eikä niiden toteutus ja symboliikka ole yhtä hienostunutta kuin koulutettujen ammattimaalareiden teoksissa. Joitakin moderneja ominaispiirteitä on mahdollista löytää mutta niiden tarkoituksellisuudesta ei aina ole varmuutta. Maalausten hankinnassa ja toteutuksessa heijastuvat monessa tapauksessa esimerkiksi seurakunnan rajalliset taloudelliset toimintamahdollisuudet sekä maalausten väliaikaisratkaisuksi koettu luonne. Figuurimaalausten ryhmässä suurin osa teoksista on koulutettujen kuvataiteilijoiden maalaamia ja niiden toteutus on selkeästi harkitumpi ja viimeistellympi kuin suurimmassa osassa ristiaiheisia teoksia. Raamatunkertomuksiin perustuvat kuva-aiheet ovat kristillisessä ikonografiassa käytettyjä jo jopa 300-400-luvuilta lähtien. Viimeiseen tuomioon liittyvää aihetta lukuunottamatta kuva-aiheet ovat kuitenkin oman aikakautensa ulkopuolellakin erittäin harvoin suomalaisissa alttarimaalauksissa käytettyjä. Toteutusten osalta hajonta on maalauksissa suuri. Tutkimusaineiston suppeus näiden teosten osalta vaikeuttaa muuta aikakauden alttarimaalausaineistoa koskevien yleistysten tekoa.
-
(2014)Asianajajan ja asianajajalaitoksen riippumaton asema on oikeusvaltion kannalta yhtä tärkeä seikka kuin esimerkiksi tuomioistuinten riippumattomuus. Riippumattomuus saavutetaan eriyttämällä asianajajien kontrolli itsenäisen asianajajajärjestön tehtäväksi. Tällöin puhutaan asianajajajärjestelmän rakenteellisesta riippumattomuudesta, jota ylläpidetään Suomen asianajajaliiton itsesääntelyn perusteella. Itsesääntely on viime vuosikymmeninä siirtynyt lähemmäksi yhteissääntelyjärjestelmää, jossa asianajajien kontrolli lähentyy Suomen asianajajaliiton ja julkisen vallan yhteistoimintaa. Yksittäisen asianajajan ammatillinen riippumattomuus perustuu lain tasolla suojattuihin vapausoikeuksiin, kuten luottamuksensuoja ja asianajosalaisuus. Yhteiskunnan ja oikeuselämän kehittyessä asianajajajärjestöjen julkiset tehtävät ja rooli ovat kasvamassa. Kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntökehitys luo paineita asianajajan ammatilliselle riippumattomuudelle. Tässä työssä tutkitaan suomalaisen asianajajan riippumatonta asemaa ja sen kehitystä etenkin asianajajalaitoksen rakenteellisen riippumattomuuden kannalta. Asianajajan ammatillista riippumattomuuta käsitellään esimerkinomaisesti työn loppuosassa. Aiheena etenkin asianajosalaisuuden murtaminen ulkoa tulleen sääntelyn peruusteella.
-
(2018)Suomalainen siipikarjantuotantoketju toimii kansainvälisessä markkinaympäristössä, jossa toimiminen ja menestyminen edellyttävät hyvää ja alati kehittyvää kilpailukykyä. Tuotannon kilpailukyky ja tuotannon kannattavuus (nuorikko, siitosmuna, untuvikko, broilerinliha jne.) muodostuvat tuotteiden ja tuotantopanosten (eläinaines, rehu, työvoima jne.) hintojen ja tuotannon tuottavuuden perusteella. Näitä tekijöitä vertailemalla voidaan päätellä, onko tuotannolla kilpailuetua, kilpailukykyä vai kilpailuhaittaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin broilerin haudontamunia tuottavien tilojen kilpailukykyä. Kilpailukyvyn mittareina käytettiin tuotannon kokonaistuottavuutta ja osatuottavuuksia. Lisäksi tarkasteltiin tuotannon kustannusrakennetta ja broilerinlihantuotannon markkinoita Suomessa ja maailmalla. Tutkimusaineistona käytettiin kahden suomalaisen haudontamunantuotantoa harjoittaneen tilan tilinpäätös- ja tuotantotulostietoja vuosilta 2014-2015. Vertailuaineistona käytettiin vastaavaa aineistoa kahdeksalta tanskalaistilalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää haudontamunan tuotantokustannukset suomalaisilla ja tanskalaisilla tiloilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää johtuvatko erot tuotantokustannuksissa eroista tuottavuudessa, eli tuotantopanosten käytöstä suhteessa tuotokseen, vai tuotantopanosten hankintahinnoista. Aggregoidun tuottavuusindeksin perusteella tanskalaisten tilojen kokonaistuottavuus oli 18 % korkeampi kuin suomalaisten tilojen. Osatuottavuusmittausten perusteella työn tuottavuus oli tanskalaisilla tiloilla 48 % ja pääoman tuottavuus 15 % korkeampi kuin suomalaisilla tiloilla, kun työn hintana käytettiin FADN-aineiston mukaisia maakohtaisia työkustannuksia ja 5 % pääoman korkovaatimusta. Tanskalaisilla tiloilla yksikkökustannukset olivat keskimäärin suomalaisia tiloja alemmat. Suomalaisten tilojen kustannukset erosivat toisistaan siten, että suurempi suomalaistila oli yksikkökustannuksiltaan lähempänä tanskalaisten tilojen keskiarvoa kuin pienempää suomalaistilaa. Merkittävimmistä tuotantopanoksista rehun hankintahinta oli suomalaisilla tiloilla hieman alempi kuin tanskalaisilla tiloilla. Eläinkohtaisessa tuotoksessa ei ollut maiden välillä merkittävää eroa, mutta eläinten hankintakustannukset olivat tuotettua haudontamunaa kohden 28 % suuremmat suomalaisilla tiloilla. Tanskalaiset tilat olivat tila- ja kasvattamokohtaisilta eläinmääriltään suomalaisia tiloja suurempia, mikä näyttää olevan paremman tuottavuuden taustalla. Suurempi tilakoko mahdollistaa alemmat kasvatuspaikkakohtaiset investointikustannukset ja edelleen paremman pääoman tuottavuuden. Tanskassa työn hinta oli tarkasteluvuosina EU-alueen kalleinta, mikä on todennäköisesti kannustanut tehostamaan työnkäyttöä tiloilla.
-
(2021)Tutkin suomalaista gospelia kokonaisvaltaisesti sekä sen sisältöä ja vastaanottamista sekä vaikutusta ja merkitystä. Tutkimuksen rajasin vuodesta 1970 seuraavalle vuosikymmenelle. Tänä aikana tutkimani musiikkityyli vakiinnutti asemansa. Selvitettävänä olivat uuden hengellisen musiikin sisältö ja sen toteuttajat. Ratkaistavana olivat myös gospeliin liittyvät kirkkomusiikin toteuttajien ja päättäjien reaktiot. Selvitettävänä oli hengellisen musiikin merkitys maamme uskonnollisissa liikkeissä. Se merkitsi kansankirkon musiikin lisäksi suhtautumista herätysliikkeissä ja ns. vapaissa yhteisöissä. Aiheen lähteille olen päässyt kirkkohistorian seminaarin opastuksella sekä keskusteluilla alan erityistuntijoiden kanssa pitkän valmisteluajan aikana. Muutamista aiheeseen liittyvistä graduista, levyistä ja julkaisuista olen saanut sisältöä sekä virikkeitä, mikä on johtanut uuden tutkimiseen. Tutkimukseni perusteella voin ilmaista hengellisen musiikin kehityksen liittyvän luterilaiseen perinteeseen, joka on näkynyt Martti Lutherin musiikkiharrastuksesta lähtien. Lauluilla on ollut valtava merkitys yksilöiden ja yhteisöjen sisäiseen kasvuun. Gospelin suorittajille, yksityisille ja ryhmille, on ollut kannustavaa päättäjien tuki ja osallistujien arvostus. Vieraslähtöinen hengellinen musiikki on juurtunut suomalaiseen yhteiskuntaan. Sen tuojat, valistajat ja vaikuttajat ovat sen välittäneet valtamerten takaa. Gospelmusiikin merkitys on valtava niin artistien kuin uudenlaisten messuyhteisöjen palveluksessa.
-
(2023)Ilmastonmuutos on tutkijoiden mukaan ehkä suurin ympäristöriski, jonka maailma kohtaa 2000-luvulla ja jatkuva osa yhteiskunnallista keskustelua. Sosiaalisen median alustat, kuten Twitter, mahdollistavat suoran yhteyden yleisöihin ja sekä kansalaisjärjestöt että yritykset hyödyntävät tänä päivänä sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia ilmastoviestinnässään. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella suomalaisten kansalaisjärjestöjen ja yritysten Twitterissä tapahtuvaa ilmastonmuutosta koskevaa viestintää ja selvittää, millä erilaisilla tavoilla kansalaisjärjestöt ja yritykset kehystävät ilmastoviestintänsä. Kehys on tulkinta, joka liittää asiaan tiettyjä arvotuksia, painottaa tiettyjä näkökulmia ja kertoo meille miksi jokin asia on tärkeä tai ongelmallinen. Pyrin selvittämään, miten näkökulma, suostuttelu, ihmisten tarpeet ja viestinnän strateginen ulottuvuus kehystetään ja millaisia kehysyhdistelmiä ja kehysten synergioita kansalaisjärjestöt ja yritykset hyödyntävät viestinnässään. Tutkimukseni teoriaosuudessa tarkastelen aluksi ilmastoviestinnän haasteita ja sosiaalisen median alustoilla toteutettavan ilmastoviestinnän erikoispiirteitä. Määrittelen kehystämisen konseptin, esittelen aiempaa tutkimusta tavoista, joilla kansalaisjärjestöt ja yritykset ovat kehystäneet ilmastoviestintäänsä ja siirryn näiden askelten kautta esittelemään erilaisia ilmastoviestinnän kehystämisen typologioita. Tutkimukseni menetelmänä toimii teorialähtöinen laadullinen sisällönanalyysi, jonka toteuttamisessa on hyödynnetty kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että tarkastelemani yritykset olivat ilmastoviestinnässään keskittyneet ratkaisujen esittelyyn ja itsensä asemoimiseen näiden ratkaisujen tarjoajina ja tuottajina. Yritykset kehystivät ilmastoviestintänsä useimmiten toimintansa positiivisten seurausten kautta ja pyrkivät antamaan itsestään kuvan vastuullisina ympäristön hoitajina. Kokonaisuudessaan yritysten viestintä oli erityisesti esillä olevien näkökulmien osalta huomattavan yksipuolista. Tarkastelemieni kansalaisjärjestöjen viestinnässä oli esillä todella monia erilaisia näkökulmia. Poikkeuksellisesti suomalaiset kansalaisjärjestöt hyödynsivät kaikista eniten kehyksiä, joissa tarkasteltiin yritysten ja valtioiden roolia ilmastoasioissa ja yritysten ja valtioiden toiminnan yhteensovittamista. Järjestöt kehystivät ilmastoviestintänsä suurimmaksi osaksi ilmastonmuutosten negatiivisten seurausten kautta. Ihmisten tarpeet jäivät molemmilla ryhmillä useimmiten huomioimatta. Järjestöjen viestintä ei seuraa uusimpien kehystämistä koskevien tutkimusten suosituksia. Erityisesti ihmisten tulosherkkyyden huomioimisen näkökulmasta yritykset kehystivät viestintänsä vaikuttavammilla tavoilla kuin kansalaisjärjestöt. Sekä järjestöt että yritykset voisivat hyödyntää toisiaan tukevia kehysten yhdistelmiä suuremmassa määrin.
-
(2016)Syftet med denna avhandling är att klarlägga vilka olikheter och likheter det finns mellan tolkningen i ett finskt och tyskt tv-program. Samtidigt granskas också hur val av tolkningsmetod påverkar tolkningen. Som föremål för undersökningen valdes tre intervjuer i YLEs Aamu-tv och två intervjuer i den tyska 3Sat-kanalens Kulturzeit-program. I alla fem sändningar intervjuades utländska gäster på engelska och svaren tolkades till finska i Aamu-tv och till tyska i Kulturzeit. I Aamu-tv var det journalisterna som ansvarade för tolkningen, medan man till Kulturzeits sändningar hade valt professionella tolkar. Hypotesen för arbetet är att en del av olikheterna mellan tolkningen i det finska och tyska programmet beror på att tolkningen sker med olika tolkningsmetoder. Därtill är det förmodligt att tolkningen som utförs av YLEs journalister har sådana egenskaper som inte finns i tolkningen i Kulturzeit. Materialet för analysen har samlats från YLE Areena och 3Sat:s nätsida. Tolkningens egenskaper i de båda programmen har granskats med hjälp av de transkriberade intervjuerna och programinspelningarna. Under analysen fästes särskild uppmärksamhet vid hur valet av tolkningsmetoden påverkar tolkningen i programmen och om metoden tillför ytterligare olikheter mellan tolkningen i Aamu-tv och Kulturzeit. Därtill granskades huruvida tolkningen följer vissa principer inom medietolkning, samt också om journalisternas tolkning har egenskaper som kan anses vara typiska för icke-professionella tolkar. Forskningsresultatet påvisar att val av tolkningsmetoden ledde till flera olikheter mellan tolkningen i programmen. I Aamu-tv tolkade journalisterna konsekutivt medan Kulturzeits tolkar tolkade simultant. Journalisternas tolkning visar sig innehålla sådana egenskaper som inte finns i Kulturzeits tolkning. Dessa är att journalisterna indirekt refererar talarna i tredje person singular och separat markerar sin tolkning på olika sätt. Sådana egenskaper beskrivs som vanliga för icke-professionella tolkar. Journalisterna har också en tendens att i informeringssyfte lägga till sådan information i tolkningen som inte funnits i det ursprungliga inlägget. I Kulturzeit tolkar tolkarna i första person singular utan att lägga till information i sin tolkning, snarare tvärtom: vid behov får de även förkorta tolkningen av inlägget. Andra olikheter innefattar tolkningsriktningarna samt tolkarnas och journalisternas synlighet i programmen. En del likheter finns det också mellan tolkningarna. Både i Aamu-tv och Kulturzeit har man anpassat journalisternas och tolkarnas röster till de intervjuade personerna så att de kvinnliga utländska gästerna tolkas av kvinnor och den manliga utländska gästen av en man. Dessutom förekommer det att tolkningarna till en stor del är en sammanfattning av det sagda. Likheterna mellan tolkningarna representerar principer för medietolkning som upptäckts i tidigare forskning. Undersökningen påvisar att journalistens och tolkens uppgifter närmar sig varandra, dvs. får egenskaper av varandra i medietolkning.
-
(2015)The goal of my research was to examine the diffusion of and regional differences in competitive sports in Finland. Another goal was to showcase the status of sport disciplines in the Finnish sports culture. Geographical concepts such as location, area, space, place and landscape intertwine sports with geography (Bale 2003: 2–3). Theories about the diffusion of sports are based on the innovation diffusion theory developed by Swedish geographer Torsten Hägerstrand (1967). Economic, social and cultural factors together bring about regional differences in sports culture (Bale 1989: 177–185). The success of a region in a particular sport can be attributed to regional differences in economic and population resources as well as to local sports culture (Itkonen & Kortelainen 2001: 67–68). The research data comprise annual reports released by sports associations and other publications in the fields of sports history and sports statistics. The data allow me to examine decennial changes in the number of memberships from the 1950s, licensed competitors since the 1980s as well as seasonal and per-game attendance from the 1960s. I analyze the regional concentrations and the diffusion of sports in general from the viewpoint of towns and cities represented at the highest level of competitive sports in Finland. In the 1960s, the Football Association of Finland became the largest sports association by membership and ice hockey the most popular spectator sport. Individual sports, such as cross-country skiing and athletics, have concentrated differently. Athletics has thrived in large cities in Southern Finland, while the most successful cross-country skiing teams have hailed from smaller localities in Lapland and Eastern Finland. Southern Finland has, in accordance with its economic and population resources, enjoyed the most success in team sports, although clear regional differences do persist. Football is played particularly in larger cities, in industrial towns and in coastal areas. Ice hockey was traditionally an urban sport played in southern parts of Finland, although also Jyväskylä, Kuopio and Oulu have been represented at the highest level. Basketball has always thrived in southern parts of the country, having been dominated by Helsinki-based clubs in the 1950 and 1960s and later by clubs based in smaller industrial towns. Volleyball is popular in small provincial towns, with Northern Savonia, Pirkanmaa and Southwest Finland as its particular hot-spots. Finnish baseball has thrived in the small towns of South Ostrobothnia and Eastern Finland. Floorball, in contrast, is the most urban team sport, with the Helsinki and Tampere regions as its hot spots. Although large cities have had the most sporting success due to their superior resources, also smaller localities have found success at the national level due to a vibrant local sports culture and the concentration of resources. Finnish sports culture has changed from athletics and cross-country skiing towards team sports.
-
Suomalaisen kulttuurin puolesta? : Perussuomalaiset ja kansallinen kulttuuripolitiikka keväällä 2011 (2018)Tutkielmassa tarkastellaan valtion harjoittamaan kulttuuripolitiikkaan sisältyviä historiallisesti kerrostuneita merkityksiä. Tutkielman lähtökohtana käytetään Perussuomalaisten vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelman kulttuuripoliittista ohjelmaa, jossa puolue esitti radikaaleja muutoksia kulttuuripolitiikan aiemmassa tutkimuksessa vakiintuneiksi todettuihin käytäntöihin ja niitä perusteleviin merkityssisältöihin. Ohjelman sekä siitä käydyn julkisen keskustelun kautta tutkitaan kulttuuripolitiikkaa määrittelevien käsitteiden ja merkitysten käyttöä sekä niiden diskursiivisten uudelleenmäärittelyiden paikkoja. Ohjelman sekä julkisen keskustelun vaikutuksia kulttuuripolitiikan päämäärien muodostumista ohjaaviin kulttuurikäsityksiin ja kulttuuripolitiikan diskursseihin jäljitetään myös poliittishallinnolliselta tasolta. Tutkielmassa selvitetään, edustiko perussuomalaisten ohjelma katkosta suomalaisen kulttuuripolitiikan pitkiin linjoihin tulkitsemalla ohjelmaan sisältynyttä muutospotentiaalia. Käsitteellisesti analyysin keskeisiä ulottuvuuksia ovat kulttuurin, valtion ja politiikan käsitteelliset sekä diskursiiviset yhteydet, joita tarkastellaan sekä valtion harjoittaman eksplisiittisen kulttuuripolitiikan että perussuomalaisten ja julkisen keskustelun implisiittisen kulttuurin politiikan yhteydessä. Tutkielman aineisto muodostuu Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta ja eduskuntavaalikeväänä 2011 Helsingin Sanomissa ilmestyneistä ohjelman sisältöön liittyvistä artikkeleista. Lisäksi tarkastellaan puolueen eduskuntavaalimenestystä seuranneita hallitusohjelmia sekä opetus- ja kulttuuriministeriön keskeisiä strategia- ja linjadokumentteja vuosilta 2009–2017. Aineistoa tulkittiin soveltamalla kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä, jossa keskeisiä välineitä olivat Kari Palosen näkemykset poliittisten tekstien lähiluvusta. Kulttuuripolitiikan tutkimukselle keskeisiä käsitteellisiä ulottuvuuksia lähestyttiin Quentin Skinnerin käsitehistoriallista kolmijakoa hyödyntäen. Tutkielman tuloksena esitetään perussuomalaisten määritelleen ohjelmassaan kulttuurin politiikan kohteena vallitsevasta kulttuuripoliittisesta linjasta poiketen. Puolue hyödynsi kulttuuria myös muista poliittisista päämääristään viestimiseen, mikä tunnistettiin ja haastettiin ohjelmasta julkisuudessa käydyssä keskustelussa. Valtaosa julkisessa keskustelussa esiintyneistä näkemyksistä puolusti vallitsevaa linjaa. Myös kulttuuripolitiikan diskurssit muodostuivat pääosin vakiintuneiden merkitysten pohjalta. Kulttuuriin politiikan käsitteenä kiinnittyviä merkityksiä käytettiin myös poliittisten erojen merkitsemiseen ja niistä viestimiseen. Tutkielman tuloksena voidaan todeta perussuomalaisten kulttuuripoliittisten aloitteiden aktivoineen kulttuuripolitiikasta julkisuudessa käytyä keskustelua, mutta vaikuttaneen vain vähän vakiintuneiden sisältöjen uudelleenmäärittelyyn. Poliittishallinnolliseen aineistoon sisältyi vain vähän viitteitä politiikan kohteena olevan kulttuurin käsitteellisestä tai diskursiivisesta muutoksesta perussuomalaisten aloitteiden seurauksena. Tutkielmassa havaittiin kansallisen kulttuuripolitiikan keskeisten käsitteiden ja merkitysten muodostuvan yhä aiempien historiallisten kerrostumien pohjalta. Sekä Perussuomalaisten ohjelmassa että julkisessa keskustelussa ja poliittishallinnollisessa aineistossa tärkeäksi ulottuvuudeksi muodostui kulttuuripoliittiselle järjestelmälle vanhastaan tyypillinen kansallinen ulottuvuus, joka korostaa kulttuurin tiivistä yhteyttä valtioon. Mikäli kulttuuripolitiikalle halutaan moniarvoistuvassa toimintaympäristössä etsiä uusia ja aiempaa moninaisempia perusteluita, on politiikkaa ohjaavaan käsitteelliseen kehittelyyn kiinnitettävä tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota.
-
(2019)Tarkastelen tutkielmassani suomalaiseen lastensuojelujärjestelmään liittyvää termistöä, sen taustalla olevia käsitteitä sekä niiden venäjänkielisiä vastineita. Suomen ja Venäjän viranomaistyön erilaisuus on yksi syy siihen, ettei Venäjällä ymmärretä Suomen huostaanottotapauksia. Käsitteissä on myös isoja eroja. Käsitteet eivät välttämättä ole kielisidonnaisia, mutta yhteiskunta- ja kulttuurisidonnaiset tekijät vaikuttavat usein erilaisen käsitesisällön syntymiseen eri kielissä. Lastensuojelujärjestelmään liittyvät suomenkieliset termit nimeävät usein suomalaisia reaalioita, esimerkiksi avohuollon tukitoimet, läheisneuvonpito, ammatillinen perhekoti. Reaaliat ovat sanoja, jotka nimeävät yhteen kulttuuriin kuuluvia ilmiöitä tai esineitä, joille ei löydy vastinetta toisesta kielestä, koska ilmiötä ei ole toisessa kulttuurissa. Tutkielmani tavoitteena on vertailla suomenkielisiä ja venäjänkielisiä lastensuojeluun liittyviä käsitteitä keskenään ja löytää sopivat venäjänkieliset vastineet sekä laatia suomalaisen lastensuojelun reaalioista koostuva sanasto. Tutkielmani aineisto on Lastensuojeluliiton tuottama sivusto, joka tarjoaa perustietoa lastensuojelusta Suomessa. Tämä sivusto sisältää yhdellätoista kielellä lastensuojelun sanaston, jossa kerrotaan mitä tärkeimmät käsitteet tarkoittavat. Poimin suomenkielisestä sanastosta lastensuojeluun liittyvät reaaliat ja venäjänkielisestä sanastosta niiden vastineet. Analysoin, mitä käännösstrategioita kääntäjä on käyttänyt muodostaessaan vastineita suomenkielisille reaalioille Leppihalmeen (2001) esittämien reaalioiden käännösstrategioiden näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksena syntynyt sanasto on käsitelähtöinen ja siinä noudatetaan terminologisen sanastotyön yleisiä periaatteita ja menetelmiä. Käsiteanalyysin avulla selvitän käsitteiden sisällön ja etsin suomenkielisille käsitteille venäjänkieliset vastineet. Käsiteanalyysi paljasti, että kääntäjä on vieraannuttanut suomalaiseen lastensuojeluun liittyviä reaalioita käyttämällä käännöslainaa käännösstrategiana. Venäjänkieliset vastineet säilyttävät suomalaisen lastensuojelujärjestelmän elementtejä ja samalla tutustuttavat venäjänkielisiä maahanmuuttajia suomalaiseen lastensuojelujärjestelmään.
-
(2018)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli yksinkertaistaa kilpailukyvyn viitekehystä, jonka kautta suomalaiset liha-alan yritykset kykenisivät saavuttamaan kilpailukykyisemmän aseman Itä-Aasian markkinoilla. Pyrkimyksenä oli löytää tapoja liha-alalla olevan kannattavuuskriisin korjaamiseksi tarkastelemalla suomalaisen lihan viennin kilpailukykyä Itä-Aasiassa. Tarkoituksena oli myös lisätä ymmärrystä liha-alan vientiyritysten toiminnasta, ja kuinka yrityksen johto tarkastelemalla omaa toimintaansa sekä kohdemarkkinoiden välistä suhdetta voisi kasvattaa ymmärrystään ja edistää yrityksensä sekä tuotteidensa kilpailukyvyllistä asemaa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena ja tutkimusmenetelmänä hyödynnettiin teemahaastattelua. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää liha-alaan erikoistunutta henkilöä, joilla oli kokemusta Itä-Aasian vientimarkkinoista. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjalta muodostuivat teemahaastattelurunkoa varten teemat, jotka keskittyivät kilpailukyvyn, viennin ja kansainvälistymisen sekä tuotteiden laatuominaisuuksien ympärille. Tutkimuksen perusteella suomalaisilla lihayrityksillä on hyvä kilpailutilanne Itä-Aasiassa. Kilpailutilanteen hyvä näkymä on osoitus suomalaisten lihayritysten onnistuneista markkinasegmentti- sekä -kanavavalinnoista, joita yritykset ovat Itä-Aasian markkinoilla tehneet. Lihan viennin onnistuminen Itä-Aasiaan edellyttää toiminnan pitkäjänteisyyttä sekä kärsivällistä asennoitumista vientityöskentelyyn. Menestyminen Itä-Aasian markkinoilla vaatii suomalaisilta liha-alan yrityksiltä myös hyviä yhteistyökumppaneita. Itä-Aasiassa toimivat kilpailijat osoittautuivat tutkimuksen perusteella omaavan erittäin vahvan paikallisen läsnäolon ja asettavan suomalaiset lihayritykset epäedulliseen kilpailuasemaan. Suomalaiset lihatuotteet eivät ole hintakilpailukykyisiä johtuen kotimaisen lihantuotannon kalleudesta. Itä-Aasiassa kilpailukykyä on pyrittävä hakemaan muiden ominaisuuksien, kuten laadun avulla. Lihayritysten tulisi tavoitella kilpailutilannetta, jossa kyettäisiin valmistamaan korkealaatuisia tuotteita, jotka menestyvät ja joista on mahdollista saada korkea hinta. Tutkimukseni mukaan suomalaisten lihayritysten kilpailukyvylle Itä-Aasiassa ja sen tehostamiseksi keskeisenä strategiana tulisi olla differointi laadun avulla.
-
(2016)Tutkielma keskittyy suomalaisen luottotietotoiminnan kehitykseen ja positiivisten luottotietojen keräämiseen. Suomessa on harjoi-tettu luottotietotoimintaa yli 100 vuoden ajan, ja tänä aikana on useaan kertaan mietitty positiivisten luottotietojen sisällyttämistä luottotietorekisteriin. Tällä hetkellä Suomessa kerätään luottotietorekistereihin vain negatiivisia tietoja, eli maksuhäiriömerkintöjä. Useimmissa EU-jäsenvaltioissa kerätään rekistereihin myös positiivisia tietoja, kuten rekisteröidyn henkilön luottojen määrä, tulot tai kiinteistöomistukset. Tutkielmassa tutustutaan erilaisiin malleihin luottotietorekistereistä eri maiden lainsäädännön ja esimerk-kien kautta. Positiivisten luottotietojen keräämiseen liittyy läheisesti tietosuojaongelmat. Esimerkiksi Suomessa positiivisten tietojen poisjättä-mistä on perusteltu yksityisyyden suojan loukkauksella. Tämän vuoksi tutkielmassa tutustutaan lähemmin EU-tason sääntelyyn henkilötietojen suojasta, erityisesti perehtyen uuteen tietosuoja-asetukseen ja sen tuomiin muutoksiin henkilötietojen keräämisen suhteen. Toisena syynä positiivisten tietojen esteeksi on perusteltu sen mukanaan tuomio hallinnointikuluja. Tutkielmassa pereh-dytään tarkemmin siihen, mitä kaikkia kuluja todella positiivisten tietojen kerääminen toisi mukanaan. Tarkoituksena tutkielmassa on löytää mahdolliset ratkaisut esitettyihin ongelmiin ja perehtyä tarkemmin esitettyjen ongelmien todellisuuteen. Koko EU-alueella on tällä hetkellä voimakkaasti lisääntymässä palveluiden digitalisointi ja tämä vaikuttaa Suomessakin. Suomeen ollaan tällä hetkellä perustamassa uusia sähköisiä rekistereitä, jotta tietoa voitaisiin käsitellä nopeammin ja helpommin. Tutkiel-massa tutustutaan näihin uusiin rekistereihin ja pohditaan mahdollisuutta käyttää niitä hyödyksi luotonantotilanteessa positiivisen luottotietorekisterin luomisen suhteen. Aihe on ajankohtainen, sillä EU:n uusi tietosuoja-asetus astuu voimaan tänä vuonna ja kah-den vuoden siirtymisajan jälkeen tulee vuonna 2018 kaikkien jäsenvaltioiden sääntely olla sillä tasolla. Tietosuoja-asetus tuo mu-kanaan uusia periaatteita, joilla voi olla suurikin vaikutus luottotietotoimintaan. Tutkielmassa selvitetään vastausta seuraaviin kysymyksiin: Mikä on estänyt positiivisten luottotietojen keräämisen Suomessa ja miten nämä esteet voitaisiin välttää? Miltä luottotietotoiminnan tulevaisuus Suomessa näyttää, olisiko positiivisten luottotietojen kerääminen tarvittavaa vai voitaisiinko löytää toinen ratkaisu?
-
(2019)Efforts must be made to reduce greenhouse gas emissions from dairy and beef production in order to curb climate change. The aim of this study was to investigate the impact of milk yield, longevity, fertility and live weight of dairy cows, calf mortality and feeding of dairy cows on greenhouse gas emissions of dairy and beef production. The analysis was carried out by production systems and by the total bovine sector, with total annual milk and beef production in each scenario being constant. The research method used was the Global Livestock Environmental Assessment Model (GLEAM) based on Life Cycle Assessment (LCA) developed by FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations). Calculations were made using the GLEAM-i -tool. The results showed that greenhouse gas emissions from milk production fell as average milk yield increased, cow longevity improved and live weight decreased. Decreased calf mortality or improved fertility of dairy herds did not affect milk output. The focus of beef production varied between the milk system and suckler cow production in the scenarios, which also led to a shift of greenhouse gas emissions from one system to another. Total bovine sector emissions decreased as average milk yields increased, cow fertility improved, calf mortality decreased and dairy cows live weight decreased. Increasing the proportion of concentraits in dairy cattle feeding reduced the greenhouse gas emissions of milk. Regarding feeding results, it should be noted that the calculation does not include land use change or carbon capture in feed production. Based on this study, it is possible to reduce the greenhouse gas emissions of Finnish milk production and the main breeding goals of dairy cattle support the promotion of climate efficiency. The live weight of dairy cows should possibly be limited. However, the interconnectedness of milk and beef production should be taken into account and the changes in emissions in dairy and beef cattle should be monitored simultaneously.
-
(2012)Pro gradu -tutkimus käsittelee suomalaisen metsätalouden moniulotteisuutta ja kestävään metsätalouteen kohdistettujen vastakkaisten tulkintatapojen kirjoa. Metsiin liitetään monenlaisia merkityksiä ja niitä on tulkittu eri aikoina useilla eri tavoilla. Tutkimuksen kohde on kansallinen metsäohjelma (KMO), joka on ulottunut vuoteen 2010 asti. Metsäohjelmaa alettiin valmistella helmikuussa 1998. Metsäohjelmassa on pyritty sovittamaan yhteen aikaisempia metsäohjelmia enemmän erilaisia arvoja ja päämääriä. Kansallisen metsäohjelman sisällön laajuuden vuoksi tutkimuksessa on ollut välttämätöntä rajata tutkimusalue. Metsäohjelman tarkoituksena on ollut huomioida metsien käytön taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kestävän kehityksen ajatus sisältyy siten olennaisesti ohjelmaan. Kansallisen metsäohjelman valmistelussa ja teossa on ollut mukana toimijoita erilaisista organisaatioista ja heillä kaikilla on erilaiset näkemykset ja tulkinnat metsätalouteen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuksessa perehdytään siihen, miten kansallisen metsäohjelman toimijat konstruoivat kestävää metsätaloutta nykyään. Tutkimuksessa tarkastellaan siis niitä käsityksiä, joita toimijat liittävät kestävään metsätalouteen. Tutkimuksessa selvitetään, miten ja millä toimenpiteillä kestävää metsätaloutta edistetään toimijoiden mukaan parhaiten, ja missä asioissa ollaan samaa mieltä ja eri mieltä. Tutkimuksessa pyritään myös antamaan metsäpoliittisesti relevantteja suosituksia toimijoiden erilaisten näkemysten pohjalta. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastatteluja. Toimijoiden haastattelut tehtiin toukokuussa 2005. Metsäohjelman valmisteluun ja sen seurantaan osallistuneiden henkilöiden suuren määrän vuoksi tutkimuksessa päätettiin keskittyä haastattelemaan vain itse metsäohjelman valmisteluun ja tekoon osallistuneita henkilöitä. Haastateltaviksi valittiin henkilöitä, jotka olivat mukana kansallisen metsäohjelman valmistelun eri työryhmissä. Haastateltavat pyrittiin valitsemaan mahdollisimman monipuolisesti niin, että mukaan tuli myös erilaisten organisaatioiden edustajia. Asiantuntijahaastatteluita kertyi yhteensä 14. Kaikki haastateltavat olivat metsä- ja ympäristöalan asiantuntijoita ja useimmiten johtotehtävissä. Haastateltavista 3 oli naisia ja 11 miehiä. Aineistoa on jäsennetty viiden laajan tulkintakehyksen kautta. Tässä apuna on ollut kehysanalyysi, jota on käytetty tutkimuksessa sekä tutkimusmenetelmänä että osana teoreettista viitekehystä. Tutkimuksen tavoitteena ei ole kuitenkaan ollut eritellä yksittäisten toimijoiden erilaisia kehyksiä, vaan löytää laajoja tulkintakehyksiä, joiden sisällä kestävästä metsätaloudesta puhutaan. Tutkimuksen lähestymistapa on konstruktivistinen, jota on pyritty soveltamaan kestävästä metsätaloudesta käytyyn keskusteluun. Perustellessaan kantaansa eri tulkintakehyksissä metsätalouden ja metsäteollisuuden toimijat vetoavat puheessaan lähinnä puuntuotannosta saataviin taloudellisiin hyötyihin sekä teollisuuden puuraaka-aineen saannin turvaamiseen. Luontotoimijat perustelevat näkemyksiään vetoamalla enimmäkseen metsien monimuotoisuuteen sekä lajiston uhanalaistumiseen. Metsätoimijoista metsänomistajia ja metsäammattilaisia edustavat toimijat taas perustelevat näkemyksiään paikallisten toimeentulon, työllisyyden sekä alueellisen kestävyyden näkökohdilla. Lisäksi haastateltavissa on ollut myös puolueettomia kannanottoja esittäviä toimijoita, jotka lähestyvät kestävää metsätaloutta sekä hyödynnettävyyden että hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan metsänkäyttömenetelmät, puunkäytön lisääminen, Etelä-Suomen luonnonsuojelualueiden perustamiset ja Natura-alueet sekä se, mihin maaseudun metsiin perustuvan elinkeinotoiminnan pitäisi perustua, ovat tekijöitä, jotka aiheuttavat eniten kitkaa toimijoiden välillä. Toimijoiden tulkinnoista löytyy eniten eroja näissä tekijöissä. Samaa mieltä taas toimijat ovat yleisesti siitä, että kaikkia kestävyyden puolia on edistettävä. Teollisuuden kasvavan puuntarpeen myöntävät kyllä kaikki toimijat, mutta ratkaisua ongelmaan haetaan vain erilaisin keinoin. Pohjois-Suomen luonnonsuojelutilanteen näkevät kaikki hyvänä. Myös Metso-ohjelma saa kannatusta kaikkien toimijoiden osalta paitsi yhden luontotoimijan, joka pitää sitä riittämättömänä keinona edistää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta. Johtopäätöksissä pyritään antamaan metsäpoliittisia suosituksia, joiden avulla kestävää metsätaloutta voisi kehittää. Tutkimuksessa ehdotetaan, että metsäpolitiikan toimijoiden kokoonpanoa on muutettava tasapuolisemmaksi sekä edistettävä osapuolien vahvaa yhteistyötä. Metsäsektorille kaivataan asennemuutosta. Uudistuksia tarvitaan myös metsäpolitiikan rakenteisiin. Metsäpolitiikkaa suositellaan kehitettävän niin, että se tukee metsien jatkuvaa kasvatusta. Metsäpolitiikan tukitoimenpiteitä taas kehotetaan suunnattavan enemmän jatkojalostuksen puolelle. Myös metsäteollisuussektoria kehotetaan uudistumaan ja satsaaman biotalouteen.
-
(2023)Jo usean vuosikymmenen ajan Euroopan unionin yhtiöoikeudessa on tullut esille yhtiöiden kotipaikan siirtoja koskevia oikeudellisia epäselvyyksiä. Ne ovat syntyneet Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisen sääntelyn eroavaisuuksista. Yhdenmukaistetun sääntelyn puutteen katsottiin vaikeuttaneen yhtiöiden rajat ylittäviä kotipaikan siirtoja, ja samalla se synnytti epävarmuuden yhtiön toiminnan jatkumisesta. Muutosdirektiivillä (EU 2019/2121) pyrittiin poistamaan epäselvyyksiä ja erityisesti helpottamaan yhtiöiden sijoittautumisvapautta. Suomessa direktiivin edellyttämät muutokset totutettiin pääosin lisäämällä osakeyhtiölakiin (624/2006) uusi 17 a luku, joka tuli voimaan 31.1.2023. Tutkielmassa käsitellään osakeyhtiölaissa tarkoitetun suomalaisen osakeyhtiön suoraa rajat ylittävää kotipaikan siirtoa toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon. Suora kotipaikan siirto tarkoittaa yhtiömuodon muutosta, jossa yhtiö muutetaan toisen Euroopan unionin jäsenvaltion lainsäädännön mukaiseksi oikeushenkilöksi ja samalla vähintään sen sääntömääräinen kotipaikka siirretään kyseiseen valtioon. Tarkastelun kohteena ovat etenkin siirron edellytykset ja prosessi. Lisäksi tuodaan esille siirron toteuttamisen haasteita, jotka voivat syntyä kohdevaltion lainsäädännön johdosta. Tutkielmassa arvioidaan myös muutosdirektiivin tehokkuutta. Tutkielman aihe on ajankohtainen, koska sääntely on uutta. Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi. Lähdeaineistona on oikeuslähdeopin mukaisesti lainvalmisteluaineisto, oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus. Oikeuskäytäntönä hyödynnetään lähinnä Euroopan unionin tuomioistuimen käytäntöä. Tutkielmassa päädytään siihen, että muutosdirektiivin tarkoitukset eivät välttämättä toteudu tehokkaasti, koska yhtiölainsäädäntöä ei ole riittävällä tavalla yhdenmukaistettu Euroopan unionissa. Lisäksi herätetään kysymys suoran kotipaikan siirron tarkoituksenmukaisuudesta ja käyttöalasta.
Now showing items 24313-24332 of 31123