Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Hietanen, Merita (2023)
    Kaupunkiteologian historiantutkimus on toteutettu historiantutkimuksen menetelmin tarkastellen erityisesti yhden toimijan työtä ja vaikutusta tietyssä ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Tutkimuksen lähteinä käytetään Espoon seurakuntien arkistolähteitä, lehtiartikkeleita ja ajankohtaan liittyvää kirjallisuutta, sekä avoimia haastatteluja, jotka tehtiin diakoniatyöntekijöille Korpela, Niska-Virta ja Rasila. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen, millaista diakoniatyöntekijä Elli Korpelan toiminta oli marginalisoituneiden parissa 1971–1989 ja kuinka hän sitä toteutti. Elli Korpela työskenteli Tapiolan seurakunnassa diakoniatyöntekijänä luoden uudensuuntaista lähimmäiskeskeistä diakoniatyötä, joka painottui etenkin päihde-, mielenterveys- ja kriminaalityöhön. Tämän marginalisoituneen ihmisryhmän kohtaamisessa Ellin työssä korostui ennakkoluulottomuus, jalkautuminen, terapeuttinen läsnäolo ja ymmärrys ongelmien kasaantumisesta. Elli teki uraauurtavaa työtä. Työssä näkyi aito välittäminen ja lähimmäisenrakkaus, mutta Elli toi myös esiin, että työtä ei pystynyt resurssien rajallisuuden vuoksi tekemään niin laadukkaasti, kuin hän olisi halunnut. Elli teki myös arvokasta työtä vapaaehtoisten johtajana ja vapaaehtoiset olivat hänelle arvokas resurssi, kun hän jalkautui marginalisoituneiden pariin. Lisäksi Elli pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin marginaaliryhmiä kohtaan. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen ja antaa myös uutta tietoa kaupungistumisen ja yhteiskunnan marginalisoitumisen aiheuttamista ongelmista diakoniatyölle ja diakoniatyön merkittävyydestä haasteellisissa olosuhteissa. Jatkossa tutkimusta voidaan hyödyntää seurakuntatyössä, yhdyskuntatyössä ja marginalisoituneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten parissa tehtävän moniammatillisen työn kehittämisessä. Tutkimuksessa tulee esiin, miten seurakunta voi vaikuttaa yhteiskunnassa ilmeneviin epäkohtiin ja toimia myös itse niiden poistamiseksi. Jatkotutkimusaiheina nousivat marginalisoituneiden naisten kokemukset, diakonian asiakkaiden ja seurakuntatyön työntekijöiden kokemukset ja lisäksi olisi tarpeen tutkia olisiko Espoon Diakoniakeskuksen perustaminen ajankohtaista.
  • Rättyä, Lea (2016)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida diakoniatyöntekijöiden ja pappien käsityksiä spiritualiteetista. Tutkimuskysymysten avulla selvitettiin spiritualiteetin muotoutumiseen, sisältöön ja ammatilliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä diakoniatyön kontekstissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjeiden avulla Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiltä ja papeilta. Aineisto koostui 30 kirjeestä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Spiritualiteetti on käsitteenä monimerkityksinen, ja sitä voidaan tarkastella useista erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa spiritualiteetti ymmärretään laaja-alaisesti, jolloin siihen sisältyvät yksilöllinen ja yhteisöllinen hengellinen elämä, sosiaaliset suhteet sekä ihmisen tapa elää ja etsiä elämän tarkoitusta. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteetin muotoutumisessa kodin perinnöllä, kasvulla evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, henkilökohtaisella uskolla ja hengellisellä yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Ne muodostivat perustan yksilölliselle ja yhteisölliselle uskolle. Spirituaalinen aktiivisuus, joka muodostui spiritualiteetin hoitamisesta, spiritualiteetin merkityksestä ja uskosta elämisestä, oli tunnusomaista tutkimukseen osallistuneille. Spiritualiteetti ja ammatillinen identiteetti liittyivät diakoniatyön kontekstissa toisiinsa palvelevan uskon kautta. Palveleva usko muodostui alalle suuntautumisesta, spiritualiteetin sisällöstä, työn hengellisyydestä, työn omaleimaisuudesta ja työssä jaksamisesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että diakoninen spiritualiteetti rakentuu yksilöllisestä ja yhteisöllisestä uskosta, spirituaalisesta aktiivisuudesta ja palvelevasta uskosta sekä näiden välisestä keskinäisestä yhteydestä. Tämä yhteys näyttäytyi tässä tutkimuksessa positiivisena, mutta aihepiiristä on tarpeen tehdä jatkotutkimusta isommalla aineistolla ja erilaisia aineistonkeruumenetelmiä yhdistämällä. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteettia, mutta ne antavat uutta tietoa spiritualiteetista ja sen yhteydestä diakoniaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää diakonia-alan koulutuksessa ja seurakuntien työntekijöiden täydennyskoulutuksessa. Tulosten pohjalta voidaan kehittää diakoniatyötä ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden yksilöllistä ja yhteisöllistä spiritualiteettia sekä työhyvinvointia.
  • Ylijoki, Anu (2018)
    Objectives. How is dialectical behavioral therapy in intensive outpatient care connected to changes in psychiatric symptoms? The focus is on psychological inflexibility, anxiety, general functioning, chronic worry and suicidal ideation. In addition, the need for treatment within 90 days of the end of the treatment period is examined. Methods. The study focused on patients (n=98) in intensive outpatient care. The mean age at the beginning of the treatment period was 34.0 years and the standard deviation was 12.4 years. Psychological inflexibility (AAQ-2), anxiety (BAI), general functioning (GAF), chronic worry (PSWQ) and suicidal ideation (SSI) were measured at the beginning and at the end of the treatment period. The total scores from the measurements were combined with the psychiatric information of the health system. The change in scores were examined with linear mixed models and linear logistic mixed models. The need for later psychiatric treatment was examined with logistic regression analysis. Results and conclusions. Dialectical behavioral therapy was found to be associated with psychiatric symptoms in intensive outpatient care. Anxiety and chronic worry decreased while general functioning increased during the treatment period. At the end of the treatment period, a smaller number of patients had suicidal thoughts. The frequency and duration of the treatment period were not associated with psychiatric symptoms. Younger patients were more likely to re-enter psychiatric treatment than older patients after three months of dialectical behavior therapy. When it comes to re-entering psychiatric treatment, it is possible that the risk decreasing with age sufficiently reflects internalised skills and achieved individual goals. Another possibility is that after the treatment period, younger patients need psychiatric care faster than older patients. This study provides encouraging evidence for the effectiveness of dialectical behavioral therapy in intensive outpatient care in a heterogeneous patient sample.
  • Levander, Minttu-Maria (2020)
    Tutkielmassa käsitellään kohtaamattomuuden vaikutelman muodostumista sekä dialogien yhteyttä teoksen kokonaismerkitykseen Johannes Ekholmin romaanissa Rakkaus niinku (2016). Työn tavoitteena on selvittää, mitkä dialogin kielelliset piirteet synnyttävät vaikutelman henkilöhahmojen välisestä kohtaamattomuudesta. Analyysin laajempana tavoitteena on selvittää, miten dialogin kielelliset piirteet rakentavat ja tukevat teoksen temaattista ydintä: sitä, mitä teoksella halutaan sanoa ja miten dialogi on yhteydessä siihen. Tutkielmassa analysoidaan kahdeksaa erilaista dialogikatkelmaa, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia puhetilanteita eri henkilöhahmojen kesken. Tutkielman keskiössä on teoksen dialogi, ja sen käsittelyssä huomioidaan kaunokirjallisen vuoropuhelun erityislaatu sekä teokseen liittyvä kontekstitieto. Aineistona käytettävä teos Rakkaus niinku pohjautuu päähenkilön äänittämiin keskustelunauhoitteisiin ja on kirjoitettu tämän kirjaprojektiksi. Se sijoittuu aidon keskustelun ja fiktiivisen vuoropuhelun rajapinnalle, mutta sitä kohdellaan tässä työssä jälkimmäisenä. Kaunokirjallinen vuoropuhelu ei palvele samoja vuorovaikutuksellisia päämääriä kuin aito keskustelu, vaan se nojaa kielenkäyttäjien intuitiivisesti tunnistamiin ja keskusteluntutkimuksen tunnustamiin vuorovaikutuksen käytänteisiin. Tämän työn analyysissa käsitellään muun muassa keskustelun saumattomuuden rikkoutumiseen liittyviä vuorovaikutuksen ilmiöitä kuten monologimaisuuden muodostumista, taukoja, vastaamattomuutta ja ohipuhumista. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan soveltaen keskustelunanalyysin metodia ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä. Keskustelunanalyysi antaa välineet kielen ja vuorovaikutuksen pienempien osien tarkasteluun, ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteet mahdollistavat analyysissa havaittujen yksityiskohtien tarkastelun suhteessa teoskokonaisuuteen ja sen tavoitteisiin. Valitut lähestymistavat täydentävät toisiaan, ja sopivat erityisen hyvin työn aineistoon. Rakkaus niinku asettaa katselun alaiseksi ihmisten tavan keskustella. Tämän näkökulman todettiin terävöityvän romaaniin valitun dialogimuodon kautta; näytelmäkäsikirjoituksen kaltaiseksi rakennettu dialogi korostaa henkilöhahmojen vuorovaikutuksen epäjohdonmukaisuutta ja arvaamattomuutta ja vertautuu aitoon arkikeskusteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöhahmojen välille syntyy dialogia, muttei varsinaista yhteyttä. Henkilöhahmot eivät löydä yhteistä näkökulmaa keskusteluaiheisiin. Tämä kokemusmaailmojen erilaisuus kääntyy kohtaamattomuudeksi, ja kielen tasolla se näkyy ohipuhumisen, yksinpuhelun ja väärinkäsitysten sekä konfliktien toistumisena läpi romaanin.
  • Lintuluoto, Olivia (2020)
    Videopelien lokalisoinnin tutkimus ottaa vieläkin ensimmäisiä askeliaan käännöstutkimuksen alalla verrattuna käännöskirjallisuuden tutkimukseen. Videopelien tutkimus käännöstieteellisestä näkökulmasta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia pelejä interaktiivisena tarinankerrontavälineenä. Pelien interaktiivisuus ja tarinankerrontamekaniikat ovat kehittyneet 1970-luvulta asti huimaa vauhtia ja yhdeksi uusimmaksi pelien alalajiksi ovat nousseet elokuvalliset pelit, jotka tunnetaan niiden elokuvallisista animointi- ja tarinankerrontatavoistaan. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin elokuvallisen pelin Detroit: Become Human interaktiivisten tekstityksien käännösstrategioita hyödyntäen Peter Newmarkin kahdeksaa käännösstrategiaa. Tutkimuskysymys oli kolmiosainen: minkälaisia käännösstrategioita on käytetty elokuvallisen pelin dialogikehotteissa ja repliikeissä, onko kyseisten kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden suhteissa havaittavissa merkittäviä kaavoja, ja miten hyvin kirjallisuuteen painottuvaa käännösteoriaa voi soveltaa pelikäännökseen. Detroit: Become Human -pelin dialogijärjestelmä perustuu dialogipuihin: pelaajalle annetaan keskusteluissa neljän vaihtoehdon kehotelista, joista hän saa valita haluamansa. Lyhennetty, usein yhden sana pituinen dialogikehote edustaa pidempää repliikkiä. Lyhennetyn kehotteen pitää edustaa seuraavaa repliikkiä tarpeeksi tarkasti, jotta pelaaja voi keskusteluissa tehdä haluamiaan eettisiä ja moraalisia valintoja. Peter Newmarkin kahdeksan käännösstrategiaa, joiden avulla kehotteiden ja repliikkien käännöksiä analysoitiin, ovat suora, kirjaimellinen, uskollinen, semanttinen, adaptaatio, vapaa, idiomaattinen ja kommunikatiivinen. Detroit: Become Human on Detroitin kaupunkiin vuonna 2038 sijoittuva tarina androideista, jotka palveltuaan ihmiskuntaa alkavat kapinoida ihmisiä vastaan. Pelattavat hahmot ovat etsiväandroidi Connor, joka tutkii androidien kapinaa; kotihoitaja-androidi Kara, joka pelastaa lapsen tämän väkivaltaiselta isältä; ja henkilökohtainen avustaja-androidi Markus, josta tulee androidivallankumouksen johtaja. Peli pelattiin englanninkielisellä ääniraidalla ja suomenkielisillä tekstityksillä. Pelistä valittiin yhdeksän dialogipainotteisinta kohtausta analysoitavaksi, kolme kohtausta per pelattava hahmo. Valittujen kohtauksien dialogipuiden repliikit ja niitä edustavat kehotteet taulukoitiin ja analysoitiin Newmarkin kahdeksan strategian avulla. Korpukseen kertyi 220 dialogikehotetta ja repliikkiä. Korpuksen 220 dialogikehotteesta 94 prosentissa käytettiin suoraa käännösstrategiaa. Yli 80 prosenttia kehotteista ovat vain yhden sanan pituisia, minkä uskottiin helpottaneen niiden kääntämistä kontekstista huolimatta. Vain 12 kehotetta 220:stä käännettiin jollain toisella metodilla: nämä olivat myös ainoat kehotteet, joissa lähdetekstin sanaluokka tai verbin sijamuoto muuttui. Tästä voimme päätellä, että vain suora käännösmetodi säilytti lähdekielen kieliopin täydellisesti. Muita kehotteissa hyödynnettyjä strategioita olivat uskollinen 4 %, kirjaimellinen 1 % ja semanttinen 1 %. Repliikkien käännöksistä 66 prosentissa käytettiin uskollista käännösstrategiaa. Suoraa käännösstrategiaa käytettiin repliikkien käännöksessä 18 %:ssa tapauksista, kirjaimellista 14 %:ssa tapauksista. Adaptaatiota, idiomaattista, vapaata ja semanttista käännösstrategiaa hyödynnettiin yksittäisissä tapauksissa (<1 %). Repliikissä ja sitä edustavassa dialogikehotteessa hyödynnettiin samaa käännösstrategiaa 46 tapauksessa. Suoran ja kirjaimellisen käännösstrategian esiintyvyyden selittänee suomen kielen agglutinatiivisuus, jonka ansiosta sanajärjestys ei ole niin tiukka kuten lähdekielessä englannissa. Eniten esiintyvä käännösstrategiapari oli suora kehote uskollisella repliikillä: 138 tapausta 220:stä. Suorassa ja uskollisessa käännösmetodissa ei havaittu kuitenkaan mitään luontaisia piirteitä, jonka takia ne esiintyivät yhdessä niin usein. Erityisesti Markuksen kohtauksissa ja toistuvien dialogikehotteiden tapauksissa havaittiin johdonmukaisuusongelmia käännöksessä. Peter Newmarkin käännösmetodien hyödyntäminen tutkimuksessa osoittautui ongelmalliseksi. Kun jo olemassa olevaa käännöstä analysoitiin takautuvasti erilaisten käännösmetodien kautta, ei voinut syntyä tarkkaa kuvaa käännösmetodeista, koska ei ollut tiedossa, mitä kääntäjällä itsellään oli mielessään käännöstä tehdessään. Erityisesti kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden havaitut suhteet ovat haavoittuvaisia tämän tiedon valossa, koska kyseessä voi hyvinkin olla vain kehotteiden ja repliikkien kieliopin yksinkertaisuudesta johtuva sattuma, eikä tarkoituksellinen käännösstrategioiden valinta. Johdonmukaisuusongelmat, vaikka ajoittain merkittävät, eivät ole helposti havaittavissa pelin aikana dialogimekaniikan takia; pelaaja saa usein valita dialogipuusta vain yhden vaihtoehdon per puu, joten repliikkien väliset johdonmukaisuusongelmat jäävät helposti huomaamatta.
  • Alanko, Salli (2020)
    Suomessa dialogista ja dialogisuudesta puhutaan yhteiskunnan ja työelämän konteksteissa nykyisin yhä enemmän. Dialogi liitetään muun muassa työelämän muutoksiin, kehittämiseen ja johtamiseen. Suomalaista lastensuojelua kehitetään parhaillaan systeemisen lastensuojelun toimintamallin mukaisesti. Systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa hyödynnetään systeemisiä, perheterapeuttisia ja dialogisia työtapoja sekä narratiivisen ja ratkaisukeskeisen terapian oppeja. Dialogi ja sen toteutumisen edellytykset ovat keskeisellä sijalla lastensuojelutyössä. Asiakastyötä tekevien työntekijöiden odotetaan toimivan dialogisesti suhteessa asiakkaisiinsa, mikä edellyttää dialogisuutta lastensuojeluorganisaation johtamiselta ja rakenteelta. Tässä puheviestinnän pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, minkälaisia käsityksiä ja kokemuksia lastensuojelun henkilöstöllä on johtamisesta, sosiaalisesta tuesta ja vuorovaikutuksesta, työyhteisöjen ilmapiiristä sekä työn kehittämisestä ja systeemisestä lastensuojelun toimintamallista. Tutkimuksen aineisto koostuu SoteDialogit-hankkeen (2019-2021) lastensuojelun työpaikoille ja organisaatioille suunnatun työhyvinvointikyselyn avovastauksista (N=199). Hankkeeseen osallistuvat organisaatiot ovat kunnallisia ja yksityisiä lastensuojelun palveluja tuottavia organisaatioita useasta eri maakunnasta. Työhyvinvointikyselyn suurimmat vastaajaryhmät ovat ammattinimikkeiltään sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja ohjaaja. Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojeluorganisaatioiden henkilöstön lausumia dialogisen työtavan toteutumisen näkökulmasta ja tehdään tulkintoja siitä, mitä asioiden tila merkitsee lastensuojelun henkilöstölle. Tässä tutkimuksessa nimettiin kirjallisuuteen perustuen dialogisen työtavan toteutumisen edellytyksiksi 1) dialoginen johtaminen, 2) sosiaalinen tuki, 3) tasavertainen vuorovaikutus ja osallistava viestintä, 4) avoimen, luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen sekä 5) ongelmien huomaaminen ja varhainen puuttuminen niihin. Tutkimuksen analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi, jossa teemoittelu yhdistetään teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin. Teoriaohjaavuus toteutui siten, että lastensuojeluorganisaatioiden henkilöstön kokemuksia ja käsityksiä peilattiin dialogisen työtavan toteutumisen edellytyksiin. Lastensuojelun henkilöstön työhyvinvointikyselyn vastauksissa keskeisiä teemoja ovat johtamistapa, arvostus, luottamus ja ilmapiiri, henkilöstön kuuleminen ja osallisuus, johdon ja esimiesten läsnäolo ja tuki, työkavereiden tuki, jälkipuinti ja työnohjaus, asiakas- ja työmäärät sekä henkilöstö- ja aikaresurssit. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lastensuojeluorganisaatioiden johtajien ja esimiesten dialogisen johtamisen taitoja pitäisi vahvistaa siten, että osallistava viestintä, sosiaalisen tuen tarjoaminen sekä ongelmien varhainen huomaaminen ja niiden ratkaiseminen mahdollistuisivat organisaatioissa. Tasavertaisen vuorovaikutuksen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentuminen edellyttäisi johdolta ja esimiehiltä aitoa arvostuksen osoittamista ja henkilöstön kuuntelemista. Johdon ja esimiesten pitäisi osallistaa henkilöstöä ja ennakoida muutoksia niin, että henkilöstölle tarjotaan vaikutusmahdollisuuksia jo ennen muutosten toimeenpanoa tai kehittämistyön aloittamista. Tämä tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että lastensuojelun organisaatioissa pitäisi turvata henkilöstöresurssit sekä rajata asiakas- ja työmäärää niin, että lastensuojelutyöntekijöiden olisi mahdollista toimia dialogisen työtavan ja lastensuojelun systeemisen toimintamallin mukaisesti. Olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että myös organisaatioiden rakenteet olisivat dialogisia, mikä mahdollistaisi dialogisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen organisaation eri tasoilla toimivien henkilöiden välillä sekä asiakastyön ja verkostotyön rajapinnoilla.
  • Arvola, Noora (2020)
    Dialogicality is an actual topic in pedagogical studies. Both in theoretical and ordinary speech, the term is often used as a synonym of discussion and interaction. The use of the concept, however, only seldom reveals the equivocal nature of the phenomenon. In pedagogical discourses, it is often difficult to discern the background conceptions or theories determining in each case the concept of dialogue. The aim of the present study is to address this challenge and help to clarify the situation by examining the various ways in which dialogicality has been understood in pedagogical studies in Finland in the 21st century. The research material consisted of 24 international research publications written in English. The material was first studied in relation to the notions and definitions of dialogicality put forward in them, and these were then analysed in the light of Hans-Georg Gadamer’s hermeneutical philosophy. The research questions to be answered were: 1. How is dialogicality defined in the pedagogical research in Finland during the las two decades 2. What do these conceptions reveal of the understanding of dialogicality, when related to Gadamer’s phenomenological-hermeneutical understanding of its nature? The research combines two different approaches: the material was organized with the method of systematic literature review and it was analysed through philosophical research. The study’s vantage point, and the theoretical framework directing its questioning, was constituted by the phenomenological-hermeneutical thought of Hans-Georg Gadamer. According to the results of the study, there are four central theoretical frameworks defining the research of dialogicality in the pedagogical research in Finland in the 21st century. Apparently, the studies are to a certain extent compatible with each other in their thematic content and in their descriptions of interconnected phenomena, but their ways of understanding the nature of dialogicality prove to be incommensurate. When analysed with the help of Gadamer’s hermeneutics, the research also shows itself as internally divided: the decisive differences are, firstly, whether dialogicality is understood as communication of knowledge, and secondly, whether dialogue is understood instrumentally as a method. With the help of Gadamer’s hermeneutical though, the study attempts to clarify the phenomenon of dialogue and to sharpen the required conceptual grasp and so to elaborate pedagogical research of dialogicality.
  • Turkkila, Miikka (2018)
    Tämän työn tarkoituksena oli kehittää työkalut verkkokeskustelun auki purkamiseen. Työkalut mahdollistaisivat verkkokeskustelun nopean analysoimisen, jolloin sitä voitaisiin käyttää mm. verkko-oppimisen sosiaalisten ulottuvuuksien ymmärtämiseksi, kun dialogirakennetta verrataan teorioihin sosiaalisista rakenteista ja vuorovaikutuksista. Lisäksi työkaluja voidaan käyttää opetuksen tutkimuksen tukena ja verkkopohjaisen opetuksen kehittämisessä. Teoriataustana toimii tutkimus verkko-oppimisesta ja erityisenä aihealueena toimii tietokoneavusteinen kollaboratiivinen oppiminen. Termin alle jää laaja joukko eri opetustoimintaa, mutta tässä työssä termillä tarkoitetaan verkon välityksellä toteutettua ryhmäkeskustelua, jossa tavoitteena on oppiminen. Materiaalina toimi yhteensä 16 verkkokeskustelua, joissa neljä eri neljän hengen ryhmää keskustelivat neljästä eri kvanttifysiikkaan liittyvästä aiheesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin temaattista analyysiä keskustelun sisällön ja rakenteen varmistamiseksi. Tätä seurasi sosiaalinen verkostoanalyysi keskustelun rakenteen kautta. Tähän käytettiin erityisesti McDonnell at. al (2014) kehittämää tapaa käyttää triadisia, eli kolmikoista muodostuneita, rooleja verkon analysoimiseksi. Analyysejä varten keskustelut taulukoitiin s.e. jokaisesta viestistä merkittiin lähettäjän ja lähetysajan lisäksi kenelle viesti oli suunnattu ja mitä teemoja viesti piti sisällään. Tämän jälkeen kirjoitettiin Python-kieliset skriptit dialogirakenteen visualisoimiseksi ja niissä esiintyneiden roolien laskemiseksi. Tuloksiksi saatiin, että ryhmät keskustelivat tehtävänannon mukaisesti ja että verkkokeskustelun dialogirakenne voidaan esittää graafisesti niin sanottuna asynkronisena temporaalisena verkkona. Lisäksi keskusteluissa esiintyneet roolit voidaan laskea helposti ja esittää ns. lämpökartta-kuvana. Työn tavoitteet toteutuivat ja työssä kirjoitetut Python-skriptit lyhentävät merkittävästi verkkokeskustelun rakenteen analysoimista. Lisäksi tuloksia voidaan mahdollisesti käyttää ymmärtämään ryhmän sisäisiä sosiaalisia rakenteita. Tämä vaatii kuitenkin lisää työtä tässä käytetyn laskentamallin ja teorioiden yhdistämiseksi.
  • Ikonen, Juha (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan dialogisuuden kautta työntekijän ja asiakasvanhemman vuorovaikutusta. Tutkimus sijoittuu yhteiskunnallisen tutkimuksen kentässä sosiaalityöhön ja sen sisällä lastensuojelun alueelle. Tutkimuksen taustalla on pyrkimys selvittää työntekijän ja asiakasvanhemman kompleksista ja haastavaa vuorovaikutussuhdetta, johon lastensuojelu tuo lisäjännitteen. Vuorovaikutusta yleensä, sekä dialogisuutta käsitteenä on tutkittu runsaasti, mutta lastensuojelussa tapahtuvaa työntekijän ja asiakasvanhemman välistä dialogista vuorovaikutusta on tutkittu hyvin vähän. Dialogisuus muodostaa tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, ja siinä halutaan saada syvempi näkemys työntekijän ja asiakasvanhemman vuorovaikutuksesta. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty fokusryhmähaastattelua. Aineisto koostuu kahdesta lastensuojelun työntekijöiden ryhmähaastattelusta, joiden kulkua ohjasi teemahaastattelurunko. Haastateltavat työskentelivät lastensuojelun alkuarvioinnin yksikössä. Haastattelut on analysoitu teorialähtöisen sisältöanalyysin keinoin. Tutkielman aiheena on dialogisuuden mahdollisuuksien ja esteiden tarkastelu työntekijän ja asiakasvanhemman kohtaamisissa. Tutkielmassa pohditaan onko dialoginen vuorovaikutus mahdollinen lastensuojelun kontekstissa, millaisia kokemuksia haastateltavilla on asiakasvanhemman kohtaamisesta ja miten lastensuojelun erityisyys näkyy kohtaamisissa. Aineisto osoittaa, että työntekijän ja asiakasvanhemman vuorovaikutus lastensuojelussa on monella tapaa jännitteinen. Vuorovaikutukseen liittyy vahvasti lainsäädäntö, sen alaiset sijoituspäätökset, lastensuojelun julkisuuskuva, sekä asiakasvanhemman että työntekijän hallitsemattomat tunteet että kulttuurien tuomat tulkintavaikeudet ja lapsilähtöisyys. Lastensuojelun toimenpiteet ja väliintulot perheiden yksityiselämään ovat jo lähtökohtaisesti monia tunteita herättäviä. Lastensuojelun toimenpiteiden kohteina ovat lapsiperheet, joissa vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuuteensa. Vahvat tunteet, shokki ja kriisitilanteet aiheuttavat tutkimuksen mukaan selkeän jännitteen dialogin synnylle. Eri kulttuuritaustoista tulleilla perheillä käsitykset perheestä, vanhemmuudesta ja lapsuudesta ovat monesti hyvin erilaisia. Ne eroavat lastensuojelun työntekijän näkemysten ja arvojen kanssa. Yhteinen näkemys lapsen edusta ja työn tavoitteista on tutkimuksen mukaan ajoittain vaikea saavuttaa. Lastensuojeluun kuuluu myös pakkotoimenpiteitä, esimerkiksi kiireellinen sijoitus, joka voidaan tehdä lapsen edun nimissä myös ilman huoltajien suostumusta. Lastensuojelun paternalismi, pakkotoimenpiteet, joilla puututaan asiakasvanhemman itsemääräämisoikeuteen, ovat huonosti sovitettavissa dialogisuuden ihanteeseen. Lastensuojelussa työntekijän ja asiakasvanhemman välisessä suhteessa dialogisuutta on ajoittain vaikea saavuttaa. Dialogisuuteen pyrkiminen ja siihen pääsyn esteiden tiedostaminen ja ylittäminen ovat avain entistä eettisempään, asiakaslähtöisempään ja ammatillisempaan sosiaalityöhön.
  • Riihimäki, Jenni (2024)
    The aim of this study was to examine how interaction is built, what kind of patterns of the teacher’s action can be observed and what kind of methods she uses to scaffold the children’s thinking after a wonderment question from the child during STEAM education. Previous research on dialogic interaction has focused on primary school while the number of studies on preschool or early childhood education are scant. The study was conducted as a qualitative study and its background philosophy was the ethnomethodological research tradition of discourse analysis. The data consisted of video footage filmed in a preschool classroom. The material was collected as part of a research project at the University of Helsinki concerning the Fox model – towards a sustainable future in early childhood education. The video material was 8 hours in total. Based on the analysis, the teacher’s actions were classified into four categories: rejecting, continuing, withdrawing and scaffolding. The classifications of teacher’s actions were based on previous empirical research on the construction of dialogic interaction. Interaction following a child’s question were either dialogic or non-dialogic. As a definition of non-dialogical interaction, I used Mortimer and Scott’s (2003) description of authoritative communication. Dialogic interaction was most evident in teacher’s withdrawing and scaffolding action. The teacher scaffolded the children’s thinking by summarizing, rephrasing questions to make them less challenging, repeating the questions, asking additional questions and by broadening the topic under discussion.
  • Holm, Susanna (2020)
    The aim of this research was to investigate how the different possibilities and challenges of dialogue and encounter with a student appear in Waldorf school class teachers’ descriptions. Although dialogue has a central role in Waldorf education, little research has been conducted on this topic. This work approaches the concepts of dialogue and encounter with a student from the theoretical framework of Martin Buber’s thoughts on education and philosophy of dialogue, as well as through their interpretations. Furthermore, Waldorf education is examined from the point of view of dialogue and teacher-student encounter. The research material was collected using interviews. The material consists of six interviews of Waldorf school class teachers from three different Waldorf schools in Finland. The research method was theory-based content analysis. The findings of this study indicate, that in line with the idea of dialogue, Waldorf schools’ aim of education and school culture have characteristics of encouraging both the unique potential of a student and the dialogical relationship with the world, while primarily respecting the individuality and otherness of student. The same principles of the school culture of Waldorf schools that promote dialogue and encounter with students, such as artistic qualities, individuality, situation-basedness, and teachers’ self-education, are also distinctive features of Waldorf education. Many of the educational practices of the school culture of Waldorf schools that support dialogue, such as artistic making, 8-year teacher-student relationship, teaching without schoolbooks and the method of child observation, are also based on these principles. Furthermore, they form the basis of the teachers’ dialogical action and attitudes of encounter with a student. This research also brings forth challenges related to dialogical encounters with students in Waldorf schools. Some of the challenges were related to internal attributes of teacher-student relationships, such as defining the uniqueness of a student or losing one’s temper. On the other hand, the issues touched upon the difficulty of harmonizing the ideals and practices of Waldorf education with the neoliberal education policy, making teachers busy and exhausted as well as encounters with students almost impossible. Moreover, the challenges of teacher-parent relationships were experienced as time-consuming and wearing.
  • Forssell, Nora (2020)
    Objects. In my Bachelor’s thesis I executed a descriptive literatute review about dialogic teaching and collected a table of the methods used by a dialogic teacher. In this research I observed lessons and used the grouping I had created in order to identify the methods of dialogic teaching. The objective of the study was to examine in what extent dialogue appeared in the teaching of class teachers and teacher students. My research questions were: 1. Which methods of a dialogic teacher can be identified from the observed teachers’ lessons? 2. How is dialogue manifested in the teaching of class teachers and teacher students? and 3. How is dialogue manifested in the teaching of different subjects? In this study I created information about the practices of dialogic teaching. Methods. I examined the topic with the methods of qualitative study with videotaped lessons as my research material. Three class teachers and three teacher students participated in the study. I collected my research data from one school located in the metropolitan area with the help of video observation. As a base for my analysis, I used the grouping from my Bachelor’s Thesis. I analysed my research material by creating different groups of the methods used by a dialogic teacher. Results and Conclusions. All of the class teachers and teacher students observed in this study used dialogic methods in their teaching. For example dialogue appeared in a conversational tone of voice, leaving space for the students’ voices and showing the importance of their claims. The dialogic methods used by the teachers observed could be placed in four groups: building of subject matter, teachers approach, teachers’ feedback and supporting students’ autonomy. From all of the lessons observed, it was possible to identify the most dialogic methods in the Finnish language lessons. It is possible to utilise these research results when teachers want to add dialogue in to their teaching. Concrete ways in which dialogue appears were listed in the study.
  • Ala-Mononen, Salla (2019)
    Tutkielmassani käsittelen dialogisuutta ja sen merkitystä esteettisten luontokokemusten kannalta. Pyrin tuomaan esille ihmisten luovan toiminnan, ihmissuhteiden ja luontosuhteiden kauneuden välisiä yhteyksiä. Keskeisenä lähteenäni on Luce Irigaray ja laajennan tarkastelua Pierre Hadotin, Henry David Thoreaun ja Arnold Berleantin kirjoitusten avulla. Aloitan tutkielmani käsittelemällä Irigarayn feministisen filosofian keskeisiä kohtia, koska ne ovat perusta myös hänen dialogisuus -käsitykselleen. Irigaray kirjoittaa esimerkiksi feminiinisen universaalin luomisen tehtävästä ja jokaisen feminiinisen subjektin yksilöllisestä, oman identiteetin luomistyöstä. Tutkielmani toisessa luvussa tarkastelen puheen dialogisuutta ja erityisesti Irigarayn käsitystä siitä. Irigarayn lisäksi viittaan paitsi Hadotin myös Hans-Georg Gadamerin kirjoituksiin dialogista sekä Emmanuel Levinasin käsitykseen toiseudesta. Esille nousee dialogiselle filosofialle ominaisia piirteitä ja huomioita liittyen esimerkiksi dialogin eettiseen tehtävään sekä dialogin eksistentiaaliseen kontekstiin ja luonteeseen. Tutkielmani kolmannessa luvussa siirryn tarkastelemaan esteettisiä luontokokemuksia ja sitä, kuinka dialogisuus ilmenee niissä myös sanattomasti. Tutkin muun muassa sitä, millä tavalla luonto on välittäjä itsen ja toisen kohtaamisessa. Yhdistän ja rinnastan Irigarayn ajatuksiin dialogisuudesta Thoreaun ja Berleantin kirjoituksia esteettisistä kokemuksista luonnossa. Kuvailen filosofisen ajattelun fenomenologista virettä ja luonnon esteettisessä kohtaamisessa ilmeneviä arvokokemuksia ja vuorovaikutusta, joiden myötä subjektin itseymmärrys syventyy ja identiteetti ja elämänmotivaatio uudistuvat. Lopuksi tarkastelen luonnonkauneuden ihailua ja ihmetystä, mimesistä ja aistihavaintoa Irigarayn ja Berleantin näkemyksissä. Esille tulee heidän kriittinen suhtautumisensa totalisoivaan, perfektionistiseen, dualistiseen ja objektivoivaan ajatteluun sekä heidän aistivalle ruumiille antamansa merkitys ja arvo. Irigaray tuo esille itsetutkiskelun ja itseen palaamisen tärkeyden toisen lähestymisen ja dialogin mahdollistumisen kannalta, sekä luonnon tarjoaman paikan tälle. Irigarayn filosofian valossa totean, että suhteen muodostaminen itsen ja toisen kanssa tarvitsee tietyllä tapaa vapaata, ennalta täyttämätöntä ja määrittelemätöntä tilaa; sen avoimuutta ja aistikylläistä hiljaisuutta. Luonto on tällainen tila, joka ei ole kenenkään omaisuutta. Irigarayn filosofiassa on tarkkaavaista toiseuden lähestymisen ja suhteen muodostamisen tapojen etsintää, mikä on tärkeää paitsi itsen ja toisen ihmisen, myös luonnon esteettisessä kohtaamisessa. Yhdessä toiseutta kuuntelemaan herkistyvän dialogisuuden kanssa esteettiset luontokokemukset voivat auttaa ihmisiä arvostamaan luontoa, omaa ruumistaan ja toista ihmistä.
  • Salmi, Aino (2020)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten nuorten yhteiskunnallinen toimijuus rakentuu kansalaisjärjestötoiminnassa Brasilian Guaritubassa. Yksi tutkimuksen keskeisimmistä teemoista on kasvatuksen rooli yhteiskunnallisiin eriarvoisuuksiin pureutumisessa sekä kasvatuksen kentällä ilmenevät valtasuhteet ja dialogin merkitys niissä. Nuorten tomijuutta tarkastellaan tutkimuksessa Paulo Freiren kriittisen pedagogiikan valossa, jonka mukaan eriarvoisuutta voidaan haastaan nimenomaan vahvistamalla oppilaiden toimijuutta ja kriittistä ajattelua. Kenttätyöni aikana muotoutunut tutkimuskysymys on: ”Miten opetuksen kautta parantuneet vuorovaikutustaidot vahvistavat lasten ja nuorten toimijuutta?” Tutkimuksessa on käytetty vuorovaikutusta korostavia tulkitsevia ja dekolonisoivia metodologioita, ja ensisijaisesti se seuraa tulkitsevan fenomenologian metodologiaa. Tulkitsevassa fenomenologiassa tutkija toimii haastateltavien kanssa yhteistyössä identifioidessaan ja tulkitessaan merkittäviä teemoja, jotka auttavat määrittelemään tutkimusaihetta. Tutkimuskohteena olevassa järjestössä toimii musiikkiprojekti sekä lukutaitoon keskittyvä keskusteluryhmä, joista molemmissa opetustulokset perustuvat avoimeen vuorovaikutukseen. Kenttätyön aikana kerätty aineisto koostuu 16 semi-strukturoidusta haastattelusta, muistiinpanoista, sekä tutkimuspäiväkirjasta ja havaintopäiväkirjasta. Tulosten esittelyssä on tulkitsevan fenomenologian mukaisesti sisällytetty tekstikappaleita suoraan haastateltavien puheista. Lainauksilla on tutkimuksessa keskeinen rooli analyysin muodostamisessa, joka osittain rakennetaan juuri niiden ympärille. Tulosten kautta tutkimuksessa kuvataan nuorten erilaisia tapoja ilmaista itseään esimerkiksi musiikin ja avoimen dialogin kautta sekä heidän kykyään luoda merkityksiä ympäröivästä yhteiskunnasta heidän marginalisoidusta asemastaan käsin. Erityisesti opetuksen dialogisuus on merkittävä piirre, joka tekee siitä merkityksellistä oppilaille sekä vahvistaa heidän toimijuuttaan ja uskoaan omiin kykyihinsä. Kenttätyöni aikana merkittäväksi teemaksi nousi avoin ja kannustava dialogi sekä nuorten kokemus siitä, että heitä kuunnellaan ja heidän näkemyksiään arvostetaan opetustilanteissa. Samalla tutkimus tuo esiin, että koulutuksessa vallitsee moninaisia valtasuhteita ja ennakkoluuloja, jotka sekä heikentävät että vahvistavat nuorten omaa yhteiskunnallista toimijuutta. Tutkimuksessa korostuu Paulo Freiren ajattelua mukaillen, että muutokseen ohjaavan opetuksen keskiössä tulee olla praksis eli käytännön toiminnan yhdistyminen kriittiseen reflektioon. Tulosten mukaan oppilaat olivat saaneet uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä juuri itsereflektion ja keskustelun yhdistävässä opetuksessa. Yhteisöllisen taidekasvatuksen kautta nuoret voivat tuoda esiin heidän elämäänsä kohdistuvia epäkohtia ja löytää yhteisen äänen marginalisoiduille kokemuksilleen. Positiivinen ajattelu ja usko kehitykseen ulottuu tutkimustulosten mukaan oppilaiden itsereflektiota laajemmin myös oman asuinalueen, yhteisön ja yhteiskunnan arviointiin.
  • Lähdeniemi, Veera (2021)
    Drug metabolism is a series of enzyme catalysed processes that modify foreign compounds into a form that is more easily excreted from the body. Compounds can affect the activity of metabolizing enzymes and this may lead to toxic concentrations of a drug that is metabolized via the enzyme. With prodrugs, on the other hand, the drug might not achieve its biologically active form and therefore the treatment will not be effective. Recognizing and preventing metabolic interactions is important already in the early stages of drug discovery and development. Cytochrome P450 (CYP) enzyme inhibition is one of the major reasons for adverse drug-drug interactions (DDIs). The inhibition can be time-dependent (TDI), which means that the potency of inhibition increases over time. TDI may be reversible or irreversible, latter being more severe as new enzymes need to be produced in the body to restore the enzymatic activity. IC50 shift assay is a method that gives information of new compounds potential to cause TDI. IC50 shift assay does not show whether the TDI is reversible or irreversible, however further studies, e.g. dialysis assay, can be conducted to find it out. If the study compound is irreversibly bound to the enzyme, the enzyme activity should not recover in the dialysis. The aim of this master’s thesis was to develop a dialysis method that could determine the reversibility of the TDI observed in the IC50 shift assay. A dialysis method conducted with microsomes is described in earlier literature. Known inhibitors (both time-dependent and direct) for four CYP isoforms were studied in this work: CYP1A2 (furafylline and fluvoxamine), CYP2C9 (tienilic acid and sulphaphenazole), CYP2D6 (paroxetine and quinidine) and CYP3A4 (verapamil, azamulin and ketoconazole). IC50 shift assays were conducted to each inhibitor before the dialysis experiment. The studied compounds behaved in the dialysis assay mostly as assumed based on the literature. The workflow from IC50 shift assay to dialysis assay worked successfully and the IC50 shift data could be utilized when choosing the test concentrations for dialysis assay. Both the IC50 shift assay and dialysis assay were reproducible and the deviations between replicates and separate studies were relatively low. The method still requires some optimizing, but so far, the results are promising. In the future the dialysis method may be part of in vitro CYP inhibition studies at Orion Pharma.
  • Martikainen, Laura (2017)
    Radiation detectors are devices used to detect ionizing radiation. They can be manufactured from different materials for different purposes. Chemical vapour deposition (CVD) diamond detectors are semiconductor radiation detectors manufactured from artificial diamond grown using the CVD method. The physical properties of diamond make diamond detectors fast and radiation hard, and hence they are a favourable option for precise timing measurements in harsh radiation environments. The work presented in this thesis was done as part of a detector upgrade project of the TOTEM experiment at the Large Hadron Collider of CERN, the European Organization for Nuclear Research. The upgrade program includes the development and the building of a timing detector system based on CVD diamond in order to include the capability to perform precise timing measurements of forward protons. A new I-V measurement setup was built for the purpose of quality assurance measurements of diamond crystals before their further processing to timing detectors. When the setup was operated, different problems were observed, including electrical discharging, instabilities of leakage currents and unexpectedly high leakage current levels. The undesired effects disappeared, when the electrical contact used for supplying bias voltage to the measured samples was modified. Results of both quality assurance and measurements for the setup development are presented.
  • Matero, Tero (2016)
    Diarmuid Martinista tuli Dublinin hiippakunnan arkkipiispa vuoden 2004 huhtikuussa. Pro gradu-tutkielmassani tutkin, miten Diarmuid Martin kuvattiin Irlannin suurimmissa sanomalehdissä vuosina 2004–2010. Tutkin mitä teemoja Martin lehtien mukaan toi esiin arkkipiispana ja miten hänen toimintansa vastaanotettiin. Lähteinä työssäni käytän kahta suurinta irlantilaista sanomalehteä The Irish Times ja Irish Independent. The Irish Times uutisoi asiasta enemmän, minkä vuoksi sen artikkelit esiintyvät työssäni. Keskityin työssäni lehtien artikkeleihin, joissa kuvataan Martinin toimintaa. Tutkimuksessani selvisi, että lehtien mukaan Diarmuid Martin toimi arkkipiispana uudenlaisella tavalla. Martin otti aktiivisesti kantaa sanomalehdissä keskusteltaviin arvokysymyksiin. Yhdysvaltojen pedofiliaskandaalin vuoksi seksuaalisuuteen liittyvät teemat olivat puheenaiheena. Huolta nostatti myös pappien vähenevä määrä. Arvokysymyksissä Martin pysyi vahvasti katolisessa opetuksessa, mutta tuki myös homojen oikeuksia valtiollisessa lainsäädännössä. Lehtien mukaan arkkipiispana Martin toimi kirkon puolelta edelläkävijänä koulutuksen järjestämiseen liittyvissä asioissa, koska Martin oli valmis vähentämään katolisen kirkon valtaa koulutukseen. Martinin toiminta herätti lehtien mukaan kiitosta ja kritiikkiä. Lehtien perusteella merkittävimmäksi tekijäksi Diarmuid Martinin arkkipiispan viran aikana muodostui Irlannin katolisen kirkon lasten seksuaalinen hyväksikäyttöskandaali. Katolisen kirkon papit olivat syyllistyneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kirkon johtajat olivat onnistuneet salaamaan asian. Irlannin valtio perusti useamman komission tutkimaan hyväksikäyttötapauksia Irlannissa. Komissiot julkaisivat löydöksensä raporteissa, joista Ferns-raportti, Ryan-raportti ja Murphy-raportti julkaistiin tutkimusajanjakson aikana. Diarmuid Martin reagoi lehtien mukaan aktiivisesti raporttien julkaisuun ja asettui erityisesti uhrien puolelle. Martin toimi uudella tavalla edeltäjiinsä verrattuna, mikä herätti närkästystä piispojen ja pappien keskuudessa, mutta herätti kiitollisuutta valtion virkamiehissä ja maallikoissa.
  • Mäntyniemi, Riikka (2012)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen diasporia ja niihin kohdistuvaa kansainvälistä sääntelyä. Diasporilla tarkoitan valtion rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, joilla on jokin, esimerkiksi etninen tai kieliside tuohon valtioon. Valtiolla puolestaan voi olla jokin intressi suhteessa diasporaansa. Diasporiin liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia globaalissa maailmassa, jossa ihmisillä on entistä enemmän mahdollisuuksia pitää siteitä yllä useampaan kuin yhteen valtioon. Diasporien ohella kirjallisuudessa puhutaan myös kin-state -problematiikasta, kun viitataan valtioiden harjoittamaan politiikkaan, joka pyrkii vaikuttamaan toisen valtion alueella asuvien tai oleskelevien ihmisten asemaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on englantilaisen koulukunnan ajatus kansainvälisestä yhteisöstä ja sille keskeisistä primaari-instituutioista, kuten valtiosuvereniteetti ja kansainvälinen oikeus. Se, miten valtio politiikassaan suhtautuu instituutioihin, kertoo valtion suhteesta kansainväliseen yhteisöön yleensä. Instituutioita voidaan puolestaan tarkastella tiettyjen kapea-alaisempien normien, sekundaari-instituutioiden, valossa. Edellä mainittuna sekundaari-instituutiona esitellään tutkielmassa se kansainvälinen normisto, joka vaikuttaa diasporien asemaan valtioiden välisessä politiikassa. Normisto perustuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n sopimuksiin ja suosituksiin. Kansainvälisen oikeuden lähtökohta on, ettei valtio voi puuttua diasporakseen katsomiensa ihmisten asemaan toisessa valtiossa edes ääritapauksessa, jossa asuinvaltio epäonnistuu tehtävässään suojella toisen valtion kansalaisia tai vähemmistöjään. Reagointivastuu on kansainvälisellä yhteisöllä – vaikka interventiota ulkomailla olevien kansalaisten suojelemiseksi onkin suoritettu sekä kylmän sodan aikana että sen jälkeen. Interventiot eivät ole diasporapolitiikan ainoa muoto ja monilla valtioilla onkin niin sanottuja diasporalakeja, joiden puitteissa ne voivat vaikuttaa diasporiensa asemaan. Koulutukseen ja kulttuuriin liittyvä tuki on eurooppalaisissa suosituksissa katsottu hyväksyttäväksi, mutta muiden tukimuotojen ulottamista diasporiin tulee harkita ja soveltaa vain erityistapauksissa, jos politiikalla on valtion toimivallan ulkopuolella vaikuttavia seurauksia. Tutkimus näyttää, että diasporakysymysten sääntely on kansainvälisessä yhteisössä vielä osin määrittelemätöntä sekä altista valtioiden tulkinnoille. Esimerkkinä valtioiden tulkinnoista ja niiden harjoittamasta diasporapolitiikasta tarkastellaan Venäjän federaation politiikkaa, sillä Venäjän ulkopolitiikassa esillä pidetty kiinnostus suojella ulkomailla olevia kansalaisia ja maanmiehiä on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Venäjän politiikan tarkastelu luo kontekstin, jossa tutkielman varsinaista kiinnostuksenkohdetta, Suomen venäläisen diasporan asemaa, on mahdollista tarkastella. Tutkimusaineistoa ovat Venäjän johdon lausunnot liittyen viimeaikaisiin Suomen ja Venäjän välisiin nk. lapsikiistoihin. Teoriaohjaava sisällönanalyysi aineistosta esittää, että vaikka vihjeitä politiikassa yleisesti esiintyvästä nk. suojelupuheesta on havaittavissa myös Suomen venäläisen vähemmistön asemaan liittyen, ei Venäjä lapsikiistoissa kuitenkaan suoraan loukannut Suomen suvereniteettia tai kansainvälistä oikeutta. Tiettyjen puhetapojen ja esimerkiksi lapsiasiamies Astahovin toiminnan voidaan kuitenkin tulkita olevan kansainvälisen normiston vastaisia ja siten myös loukkaavan suvereniteettia ja kansainvälisen oikeuden henkeä. Teoreettisen viitekehyksen tehtävä oli ensisijaisesti antaa näkökulmia aineiston tarkasteluun. Venäjän politiikan suhde suvereniteettiin ja kansainväliseen oikeuteen suhteessa tässä tarkasteltuun politiikkakysymykseen kertoo kuitenkin myös Venäjän asemasta kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Diasporanormistoon sitoutuminen osoittaa Venäjän sitoutuneen ainakin periaatteellisella tasolla solidaristiseen, yhteisiä normeja jakavaan kansainväliseen yhteisöön – toisaalta Venäjän viime vuosien politiikka kuitenkin osoittaa Venäjän samalla haastavan myös pluralistisille yhteisöille keskeisiä valtiosuvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen periaatteita. Tärkeimmät lähteet: Buzan (2004), Brubakers (1995), Hannikainen (2000), Holsti (2004), Gazzini (2005), Gray (2000), Kántor ym. (2004), Sheffer (2003), Shevel (2010 ja 2011), Turner ja Otsuki (2010) ja Zevelev (2001 ja 2008).
  • Kiuru, Riikka (2009)
    Tutkielmani tavoite on selvittää millainen suhde Suomessa asuvilla kurdeilla on omaan kansanperinteeseensä. Lisäksi valotetaan perinnesuhteiden taustaa, ja sitä millainen kurdien kansanperinne elää Suomessa. Metodologisesti ja epistemologisesti tukeudun tutkielmassa folkloristiseen muistitietotutkimukseen. Lainaan ajatuksia myös sosiaalipsykologian piirissä kehittyneestä laadullisesta asennetutkimuksesta. Taustalla vaikuttaa kansanperinteen ja nationalismien yhteyksien tutkimus – erityisesti teoriat kansanperinteiden käyttämisestä kansan embleemeinä. Edellä mainittujen ohella analyyttinen viitekehys rakentuu käsitteistä diasporinen tietoisuus; etninen identiteetti; identiteettimerkki ja identiteettityö sekä metafolklore. Nämä käsitteet tavoittavat sen, mitkä seikat sekä olosuhteet ja jaetut tulkinnat muokkaavat tutkittavien perinnesuhteita, ja miten. Tutkimusaineistona on käytetty kokoamaani väljästi strukturoituun teemahaastatteluun perustuvaa haastatteluaineistoa. Aineisto koostuu yksilö-, pari- ja perhehaastatteluista. Yhteensä haastattelunauhoja kertyi lähes 25 tuntia, mikä on litteroituna noin 400 liuskaa. Täydentävinä aineistoina on käytetty videoita kahdesta kurdikulttuuria esittelevästä tilaisuudesta sekä neljää populaaria tietoa kurdeista välittävää internetsivustoa. Repertoaari- ja teema-analyysin avulla luokittelemaani haastatteluaineistoa tulkitsen tutkielmassa kansanperinteeseen kohdistuvia asenteita ilmaisevia argumentteja jäljittävän lähiluennan kautta. Tutkimuksessa selvisi, että kansanperinteen ilmiöistä erityisesti kansantanssi, kurdivaatteet ja kulttuurinsisäinen huumori ovat identiteettimerkkejä, joiden kautta peilataan omaa suhdetta kurdiuteen ja selitetään kurdikulttuurin erityislaatua. Tutkielman tulokset vahvistavat, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita ja perinteenkannattajuutta muokkaavat yksityisellä tasolla äidinkielen taitotaso, maahantuloikä ja perheen harrastuneisuus kansanperinteeseen. Analyysissa kuitenkin avautuu myös se, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita muokkaa voimakkaasti tietoisuus kurdien diasporasta ja siihen johtaneista olosuhteista sekä niiden vaikutuksista omaan kulttuuriin ja kansanperinteeseen. Tämä kollektiivinen ja poliittinen ulottuvuus on erityisen merkityksellinen oman kansanperinteen tulkitsemisessa ulospäin. Kansanperinteeseen kohdistetaan voimakkaan positiivisia asenteita ja omaa kansanperinnettä arvostetaan kansallisena aarteena. Kansanperinteiden tulkitaan kertovan kansan historiasta ja luonteesta tavalla, joka haastaa virallisen kurdialueilla valtaapitävien valtioiden historiankirjoituksen ja monipuolistaa kuvaa Lähi-idän kulttuuripiiristä. Tämän arvostuksen kautta kansanperinne koetaan hedelmällisenä kansallisen itsetunnon lähteenä ja positiivisen kulttuurisen erottautumisen mahdollisuutena. Lisäksi kansanperinteeseen kohdistuu kuitenkin asenne, jossa tulkitaan kansanperinne katoavaksi tai vähintään katoamisvaarassa olevaksi aarteeksi. Tästä syntyy arvostavien asenteiden kanssa jännite, jossa katoamisen oletus tai pelko sävyttää ilmaistua arvostusta nostalgialla ja/ tai diasporan todellisuuden ja taustojen kritiikillä. Haastatteluaineistosta käy selville, ettei kansanperinteiden läsnäoloa omassa elämässä aina tiedosteta. Monet kansanperinteen ilmiöt ja tekstuaalisetkin sisällöt kuitenkin elävät Suomessa asuvien kurdien parissa yhä sekä kokoonnuttaessa juhlimaan että jokapäiväisessä arjessa.
  • Redmond Roche, Benjamin Heikki (2019)
    Significant changes in sea-ice variability have occurred in the northern North Atlantic since the last deglaciation, resulting in global scale shifts in climate. By inferring the dynamic changes of palaeo seaice to past changes in climate, it is possible to predict future changes in response to anthropogenic climate change. Diatoms allow for detailed reconstructions of palaeoceanographic and sea-ice conditions, both qualitatively, using information of species ecologies and quantitatively, via a transfer function based upon diatom species optima and tolerances of the variable to be reconstructed. Three diatom species comprising a large portion of the training set are proxies for the presence of sea ice: Fragilariopsis oceanica, Fragilariopsis reginae-jahniae and Fossula arctica, have currently been grouped into one species – F. oceanica – in the large diatom training set of the northern North Atlantic region. The clustering of the species may result in an imprecise reconstruction of sea ice that does not take into account all the available ecological information. The proportions of the three species were recounted from the original surface sediment slides alongside the additional chrysophyte cyst Archaeomonas sp. and statistically analysed using Canoco and the R software package eHOF. A core from Kangerlussuaq Trough comprising the Late Holocene (~690–1498 Common Era) was also recounted and analysed using C2. The separated diatom species and chrysophyte cyst Archaeomonas sp. exhibited different relationships to both sea-ice concentration (aSIC) and sea surface temperature (aSST). The separated F. oceanica is a ‘cold-mixed’ water species occurring at cold aSST and both low and high aSIC. High abundances occur in the marginal ice zone (MIZ) where surficial meltwater is high during the spring bloom, with additional inputs from glacial meltwaters nearshore. F. reginae-jahniae is a sea-ice associated species related to cold aSST and high aSIC. High abundances occur in the low salinity Arctic Water dominated MIZ which experiences significant aSIC. F. arctica is a sea-ice associated species related to cold aSST and high aSIC. High abundances occur in the low salinity Arctic Water dominated MIZ which experiences high aSIC, particularly in polynya conditions. F. arctica can be considered a characteristic polynya species at high abundances. Archaeomonas sp. is a ‘cold-mixed’ water species related to both cold and relatively warm aSST and low and high aSIC. High abundances occur in both relatively warm ice-free Atlantic Water and also in cold high aSIC Arctic Water conditions rendering it a more complex indicator for aSST or aSIC proxy. However, the aversion to MIZ conditions indicates that Archaeomonas sp. is associated with a relatively saline unstratified water column. This is the first time that the distribution and ecology of Archaeomonas sp. has been presented. As such, the ecology described here can be used in future studies. The separation of the three diatom species is crucial for the ecological interpretation of downcore assemblage changes. It is also crucial for the application of transfer functions in order to have greater precision in reconstructing aSIC and assessing the influence of Arctic Water or Atlantic Water, even at low abundances.