Browsing by Title

Tutkielmassa käydään läpi Yhdysvaltojen eugeniikan ja kristinuskon suhdetta 1920-luvulla. Lähteenä toimii 24 saarnaa 70:stä, jotka pastorit lähettivät American Eugenics Society:n (AES) vuonna 1926 järjestämään rodunjalostussaarnakilpailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on pastorien kristillinen rodunjalostusoppi: miten he yhdistävät eugeniikan kristinuskon kanssa, miten he perustelevat sen käyttöä seurakunnilleen ja minkälainen ihminen on heidän mukaansa hyvä kristitty. Tutkimuksen aineisto koostuu yksinomaan protestanttisista pastoreista, mutta kilpailuun osallistui myös katolilaisia ja juutalaisia saarnaajia. Tutkimukseen osallistuneista saarnaajista 23 on ammatiltaan pastoreita ja yksi ilmoittaa olevansa professori. AES oli propaganda organisaatio ja osa kansainvälistä eugeniikan liikettä. Yhdistys järjesti saarnakilpailun amerikkalaisille pastoreille, jossa tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni ihminen kirkon piiristä omaksumaan eugeniikka osaksi omaa elämäänsä. Siksi kilpailun ehtona oli se, että pastorien tuli saarnata saarnat omissa seurakunnissaan. Saarnojen sisällön avaamisessa käytän hyväksi eugeniikkaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, joiden avulla selvitän mitä eugeniikka on ja millaista se oli Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Eugeniikka oli tiede, jonka edustajat uskoivat voivansa parantaa ihmiskunnan sitä riivaavista ongelmista, kuten sairauksista ja rikollisuudesta vaikuttamalla ihmisen evoluutioon. Eugeniikka sai alkunsa Francis Galtonilta, 1800-luvulla Englannissa vaikuttaneelta oppineelta. Galton jakoi eugeniikan positiiviseen ja negatiiviseen eugeniikkaan, jossa edellisessä parempien ihmisten tuli lisääntyä ja jälkimmäisessä huonompien ihmisten tuli pidättäytyä lisääntymisestä. Tutkimuksessa selviää, että Yhdysvalloissa painotettiin aina negatiivista eugeniikka, mutta sama painotus ei aina heijastu saarnoissa. Yksilöiden välillä on saarnoissa paljon eroja: osa pastoreista painottaa positiivista eugeniikkaa, toiset huomioivat ainoastaan negatiivisen eugeniikan. Tutkielmassani tutkin millaista on näiden kilpailuun osallistuneiden pastoreiden eugenistinen kristinusko. Selvitän temaattisella otteella miten eugeniikka ja protestanttisuus ilmenevät saarnoissa. Tutkimuksen tuloksena saarnoista nousee kolme suurta teemaa, joita käsittelen omissa luvuissa. Aloitan tutkimuksen selvittämällä uskonnon ja tieteen suhdetta. Pastorit pyrkivät yhdistämään uskonnon ja tieteen toisiinsa ja kritisoivat modernia tiedettä siitä, että sen avulla heikot ihmiset selviävät hengissä. Toinen teema liittyy eugeniikkaan ja yhteiskunnan tilaan. Yhdysvallat oli 1920-luvulla suurten muutosten tilassa, mikä heijastuu pastorien haluun saada eugeniikka osaksi omien seurakuntalaistensa elämää; suuret maahanmuuttaja-aallot muuttivat kantaväestön rakennetta ja liberaali maailmankuva haastoi menestyksekkäästi konservatiivisen. Pastorit pelkäävät, että jos eugeniikka ei omaksuta Yhdysvalloissa, tuhoutuu maa kelvottomien liiallisen lisääntymisen johdosta. Viimeiseksi selvitän mitä on eugenistinen kristinusko. Tutkin pastorien ymmärrystä eugenistisesta kristinuskosta, kristitystä, perheestä, Raamatusta, Jeesuksesta, Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Tuloksena on sosiaalidarvinistinen kova uskonto, joka yhdistää eugeniikan ja kristinuskon tiukasti toisiinsa. Jumala, Jeesus ja Raamattu valjastetaan eugeniikan auktoriteeteiksi, joiden avulla pastorit puolustavat heikkojen tuhoamista ja terveiden ihmisten oikeutta maailman hallitsemiseen. Pastorit jakavat ihmiskunnan kahtia terveeseen ja lahjakkaaseen Jumalan kansaan, joka on elävä Jumalan valtakunnassa, sekä kelvottomaan, rikolliseen, kirkon ulkopuoliseen osaan, jonka kohtalona on kadota maan päältä ja ihmiskunnan geeniperimästä. Jumala paljastuu saarnoissa eugeniikan todelliseksi isäksi, joka on tehnyt uuden liiton ihmiskunnan kanssa: terveet tulevat pelastumaan ja sairaat sekä heikot ovat tuomitut kadotukseen.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Eukleideen algoritmia ja joitakin sen sovelluksista ja yleistyksistä. Eukleides Aleksandrialainen oli kreikkalainen matemaatikko (n. 300 eaa), joka kirjoitti muun muassa teoksen Alkeet. Alkeet on erityisesti geometrian kokonaisteos, mutta se sisältää myös jonkin verran lukuteoriaa, muun muassa Eukleideen algoritmin. Tämä algoritmi on yksi vanhimmista algoritmeista, jotka ovat yleisessä käytössä. Tutkielmassa esitellään Eukleideen algoritmi, jonka avulla voidaan selvittää kahden luvun suurin yhteinen tekijä ja Diofantoksen yhtälöt, jotka ovat kokonaislukukertoimisia kahden tai useamman muuttujan polynomiyhtälöitä. Tutkielman lopussa esitellään muutamia Eukleideen algoritmin sovelluksia ja algoritmin yleistyksiä muille kuin kokonaisluvuille.

Detta arbete är min Pro Gradu avhandling inom matematik och avhandlingen är gjord som en litteraturstudie. I denna avhandling presenteras den Euklidiska geometrin genom att introducera Euklides fem postulat. Det femte postulatet, parallellpostulatet, behandlas närmare eftersom det länge var kontroversiellt och dess relation till de övriga postulaten var oklar. I denna avhandling behandlas även bristerna i de Euklidiska postulaten på grund av att Euklides har baserat en del av sina bevis endast på gurer samt gjort antaganden som ej explicit bevisats. Det mest kända systemet för den Euklidiska geometrin där alla axiom är explicit formulerade är formulerad av David Hilbert. Hilbert formulerade 16 stycken axiom som indelas i fem grupper: incidensaxiomen, ordningsaxiomen, kontinuitetsaxiomen, kongruensaxiomen och parallellaxiomet. Denna avhandling bygger upp och presenterar den Hyperboliska geometrin genom att presentera några av matematikerna som arbetade med att ställa upp den Hyperboliska geometrin. Detta gjorde de genom att anta att de fyra första postulaten av Euklides gäller. Dessutom presenteras det Hyperboliska axiomet som är negationen av Euklides parallellpostulat och samtidigt det femte antagandet för den Hyperboliska geometrin. I avhandlingen tas det även upp tre stycken olika modeller för den Hyperboliska geometrin. Modellerna som tas upp är: Kleins modell samt Poincarés halvplansmodell och cirkelmodell. Till sist i avhandlingen bevisas det att den sistnämnda modellen är konsistent genom att använda oss av metoden med inversioner i cirklar. Med hjälp av denna metod kan det bevisas att de sex kongruensaxiomen som gäller för den Euklidiska geometrin också gäller för Poincarés cirkelmodell. Avhandlingen avslutas med en diskussion om vad konsistensen av modellen betyder.

Elatusta koskeva kansainvälinen sääntely koki merkittäviä muutoksia vuonna 2009, kun Neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa tuli voimaan. Asetuksen soveltaminen jäsenmaissa alkoi 18.6.2011. Elatusapuasetuksen merkittävä muutos aikaisempaan oikeustilaan verrattuna oli se, että asetuksen myötä EU-jäsenvaltioiden välillä sovelletaan rajat ylittävään elatukseen liittyvissä kysymyksissä harmonisoituja lainvalintasääntöjä. Harmonisoidut lainvalintasäännöt helpottavat merkittävästi liikkumisvapauttaan käyttävien EU-kansalaisten elämää ja niiden ansiosta on helpompi ennakoida, minkä lain mukaan elatusta koskevat asiat ratkaistaan. Yhtenäiset lainvalintasäännöt eivät kuitenkaan poista jäsenvaltioiden kansallisten elatusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia ja aineelliset säännökset haetaan aina jonkin valtion kansallisesta lainsäädännöstä. Ratkaisun aineellinen lopputulos riippuu siten aina siitä, minkä valtion laki tulee yksittäistapauksessa sovellettavaksi. Tutkimuksen selvitetään ensinnäkin sitä, miten sovellettava laki elatuskysymyksissä määräytyy elatusapuasetuksen mukaan. Elatusapuasetuksessa viitataan lainvalinnan osalta elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyyn Haagin pöytäkirjaan. Tutkielmassa pyritään systematisoimaan pöytäkirjan lainvalinnan kannalta keskeisimpiä säännöksiä, hahmottamaan niiden kokonaisuutta sekä tuomaan esiin lainvalintasääntöjen tulkintaongelmia. Lainvalinnan vahvan pääsäännön muodostaa elatukseen oikeutetun henkilön asuinpaikkavaltion lain soveltaminen, mutta pöytäkirja sisältää lisäksi runsaasti erityissääntelyä, jonka nojalla asuinpaikkaan perustuvasta lainvalinnan pääsäännöstä on mahdollista poiketa. Haagin pöytäkirjassa annetaan myös elatussuhteen osapuolille varsin laajat mahdollisuudet itse valita, mitä lakia he tahtovat itseään koskevassa asiassa sovellettavan. Jäsenvaltiolla on mahdollisuus kieltäytyä pöytäkirjan lainvalintasääntöjen nojalla sovellettavaksi valikoituvan lain soveltamisesta ainoastaan siltä osin, kuin sen vaikutukset olisivat selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Kun pöytäkirja koskee erotuksetta erilaisia perhe-, sukulaisuus-, avio- tai sivusukulaisuussuhteista johtuvia elatusvelvoitteita, on lainvalintasäännöt ollut välttämätöntä pyrkiä muotoilemaan siten, että ne soveltuisivat mahdollisimman hyvin erityyppisiin elatustapauksiin ja kukin elatussuhde tulisi arvioitavaksi sen maan lakien mukaan, mihin se läheisimmin liittyy. Lainvalintasääntöjen muotoilussa on lisäksi yritetty löytää tasapaino sekä elatukseen oikeutetun henkilön että elatusvelvollisen oikeuksien turvaamisen välillä. Joustavien ratkaisujen hakeminen on kuitenkin johtanut siihen, että lainvalintasääntöjen kokonaisuus on jokseenkin hankalasti hahmottuva ja pöytäkirjan lainvalintasäännöt ilmentävät kaiken kaikkiaan lukuisia kompromisseja eripuraa aiheuttaneeseen lainvalintasääntöjen harmonisointiin. Tutkimuksessa pyritään toiseksi esimerkkien kautta havainnollistamaan sitä, millaiset vaikutukset sovellettavaksi valikoituvalla lailla voi olla elatusratkaisun lopputulokseen kansallisten elatusjärjestelmien välisistä eroavaisuuksista johtuen. Lainvalinnan vaikutuksia pyritään havainnollistamaan tarkastelemalla neljän Euroopan maan elatusjärjestelmiä ja niiden välisiä eroavaisuuksia. Esimerkkimaina käytetään tutkielmassa Suomea, Italiaa, Ranskaa ja Itävaltaa. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten erityyppisiä elatussuhteita (lapsen elatus, entisen puolison elatus sekä sukulaisuuteen ja läheisyyteen perustuvat elatussuhteet) esimerkkimaissa säännellään ja tehtyjä havaintoja peilataan Haagin pöytäkirjan lainvalintasääntöihin. Tutkimus osoittaa, että elatusratkaisun lopputulokseen voi aivan ratkaisevasti vaikuttaa se, minkä lain mukaan elatusapua koskeva asia käsitellään. Lainvalinnan vaikutukset näyttäytyvät kuitenkin eri tavoin erityyppisten elatussuhteiden kohdalla. Elatusjärjestelmien väliset erot ilmenevät kaikista voimakkaimmin silloin, kun yhden valtion elatusjärjestelmään ei edes sisälly sellaista elatussuhdetta, joka jossakin toisessa elatusjärjestelmässä on täysin tavanomainen. Silloinkin, kun kyseessä on sellainen elatussuhde, josta lähtökohtaisesti vallitsee eurooppalainen konsensus, voi lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että suhtautumistavat vaihtelevat merkittävästi eri Euroopan maissa. Jo aivan tavanomaisessa lapsen elatusta koskevassa rajat ylittävässä tapauksessa sovellettavaksi tuleva laki vaikuttaa siihen, miten elatusavun suuruus konkreettisesti määritetään.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden toimielinten korvausvastuuta EU-oikeuden rikkomisesta koskevaa oikeuskäytäntöä. Tarkastelulla pyritään löytämään vastaus kysymykseen siitä, ovatko EU:n ja jäsenvaltioiden toimielinten eurooppaoikeuden rikkomisesta seuraavan korvausvastuun edellytykset samanlaiset. Oikeuskäytännön tarkastelussa voidaan erottaa muutama kehitysvaihe. Ensinnäkin nähdään silloisten yhteisöjen toimielinten korvausvastuuta koskevan oikeuskäytännön synty 1960–70-luvulla. Seuraavana vaiheena on jäsenvaltion yhteisön oikeuden rikkomisesta seuraavan korvausvastuun periaatteen nimenomainen tunnustaminen 1990-luvun alun oikeuskäytännössä, josta johtavana esimerkkinä on tapauksessa Francovich annettu ennakkoratkaisu (1991) ja sitä vuonna 1996 seurannut ennakkoratkaisu asiassa Brasserie. Kolmantena vaiheena on unionin ja jäsenvaltion toimielinten korvausvastuun edellytysten lähentyminen 2000-luvun alusta alkaen – tässä keskeisenä askeleena on EU:n komission korvausvastuuta koskeva tapaus Bergaderm, jossa antamassaan ratkaisussa yhteisöjen tuomioistuin viittasi korvausvastuun syntyedellytyksistä lausuessaan suoraan Brasserie-ratkaisussa nimeämiinsä edellytyksiin. Tutkielmassa käytetty lähestymistapa on empiirinen. Tutkimus on siis toteutettu havainnoimalla ja vertailemalla yhteisöjen/unionin tuomioistuinten ratkaisuissa nimettyjä korvausvastuun syntyedellytyksiä ja ratkaisujen perusteluja. Lähestymistapa on johtanut siihen, että niin sanottujen johtavien tapausten tosiseikastoa on referoitu paikoin hyvin yksityiskohtaisesti. Tutkielman liitteenä on otoksellinen luettelo EU:n ja jäsenvaltion toimielinten korvausvastuuta koskevista oikeustapauksista. Luettelossa tapaukset on jaoteltu ryhmiin sen mukaan, millaisia korvausvastuun edellytyksiä yhteisöjen/unionin tuomioistuimet ovat kulloisessakin tapauksessa soveltaneet.

Kertakäyttöiset muovituotteet ovat yksi eniten merten roskaamista aiheuttava jätelaji. Muovisaasteen päätyminen meriympäristöön aiheuttaa haittaa niin merten eliöstölle, elinkeinoille kuin mahdollisesti mikromuovihajoamisen johdosta jopa ihmisten terveydelle. Kertakäyttömuovien yleisyys merten muovisaasteena johtuu take away -kulttuuriin yleistymisestä, tuotteiden heikosta kierrätysasteesta sekä vallitsevasta lineaarisesta kuluttamismallista. Merten saastumisen ehkäisy on myös kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa tunnistettu tavoite, joka esitetään YK:n kestävän kehityksen periaatteissa. Huoli merten saastumisesta yhdistyy toiseen vallitsevaan trendiin, eli tuotteiden, materiaalien ja resurssien arvon mahdollisimman pitkään säilyttämiseen ja jätteen syntymisen minimointiin. EU antoi vuonna 2015 merkittäviä poliittisia linjauksia liittyen unionin siirtymiseen kohti kiertotalousyhteiskuntaa, eli jätesektorin direktiivimuutoksista ja kiertotalouden toimintasuunnitelmasta koostuvan kiertotalouspakettina tunnetun politiikkakokonaisuuden. Kiertotalouspaketissa tunnistettiin muovien asema resursseja kuluttavana alana, jonka johdosta vuonna 2018 annettiin erillinen strategia muoveista kiertotaloudessa, EU:n muovistrategia. Globaali huoli muovisaasteongelmasta, EU:n siirtymä kohti kiertotaloutta sekä YK:n kestävä kehityksen tavoitteet johtivat lopulta erillisen EU -säädöksen antamiseen, jolla pyrittäisiin sekä torjumaan muovisaasteongelmaa että edistämään siirtymää kohti kiertotaloutta. Kesällä 2019 annettiin direktiivi 2019/904 tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentämisestä, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää tiettyjen muovituotteiden vaikutusta ympäristöön ja ihmisten terveyteen sekä edistää siirtymistä kiertotalouteen. Lisäksi kertakäyttömuovidirektiivillä tavoitellaan innovatiivisten ja kestävien liiketoimintamallien, tuotteiden ja materiaalien edistämistä sekä sisämarkkinoiden toiminnan tehostamista. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu sitä, miten kertakäyttömuovidirektiiville asetetut tavoitteet toteutuvat direktiivin yksittäisten säännösten tasolla, eli ovatko lainsäätäjän valitsemat keinot johdonmukaisia taustalla vaikuttaviin direktiivin tavoitteisiin nähden. Tutkielmaa voidaan pitää tutkimussuunnaltaan ympäristöoikeudellisena arviointi- ja ohjauskeinotutkimuksena, jossa selvitetään lainsäätäjän tavoitteiden toteutumista sääntelyteoreettisin ja lainopillisin menetelmin. Sääntelyn toimivuutta tutkitaan arvioimalla direktiivin yksittäisiä säännöksiä suhteessa taustalla vaikuttavista poliittisista instrumenteista ja itse säädöksestä johdettavissa oleviin tavoitteisiin.

Koulumaitotuki on maidon tukiohjelma, jonka avulla tuetaan Euroopan unionin lasten ja nuorten maidon ja eräiden maitovalmisteiden käyttöä kouluruokailun yhteydessä. Koulumaitojärjestelmä luotiin 1970-luvulla päätarkoituksenaan maitomarkkinoiden tasapainottaminen ja ylituotannon purkaminen. Sittemmin ohjelman tärkeänä tavoitteena on ollut saada lapset ja nuoret käyttämään maitotuotteita päivittäisessä ruokavaliossa maidon sisältämien hyvien ravitsemuksellisten ominaisuuksien vuoksi. Tukeen oikeutettujen tuotteiden valikoima on vuosien kuluessa muuntunut täysmaidosta vähärasvaisiin ja rasvattomiin maitotuotteisiin. Tutkielman tavoitteena oli tutkia miten maidon käytölle maksettava tuki Suomessa vaikuttaa maitoa ja maitotuotteita koskeviin hankintapäätöksiin sekä hakijatyypin (kunta vs. yksityinen koulu ja -päiväkoti) ja hakijan kokoluokan ja maantieteellisen sijainnin vaikutusta siihen hankitaanko toimipisteisiin enemmän tukikelpoisia vai tuettomia maitotuotteita. Kuluttajan ostopäätöksiin vaikuttavat tulo- ja hintatekijöiden lisäksi tarpeet, odotukset, asenteet, ryhmäjäsenyydet, esimerkki ja neuvot, vaikuttajayksilöiden suositukset, kulutusarvot ja normit sekä varsinkin markkinointikeinot kuten myynti ja mainonta. Kuluttajan käyttäytyminen vaihtelee lisäksi muun muassa hyödykeryhmittäin, alueittain ja ajoittain. Sosiaaliset tekijät selittävät kuluttajakäyttäytymisen toistuvia säännönmukaisuuksia. Organisaatiossa ryhmän muut jäsenet sekä organisaation rakenne vaikuttavat ostoryhmän päätöksiin. Elintarvikkeiden kulutuksen ohjaukseen vaikutetaan myös mm. informaatio-ohjauksen keinoin. Suomessa kouluille ja päiväkodeille maksetaan EU:n tukea maidon ja maitovalmisteiden käyttöön. Tuki määräytyy kulutuksen mukaisesti ja enimmillään sitä voi saada 2,5 desilitralle maitoa oppilasta ja koulupäivää kohti. Lukuvuonna 2010–2011 lähes kaksi kolmasosaa kouluissa käytetystä maidosta oli rasvatonta ja maitoa toimitettiin manner-Suomen ja Ahvenanmaan kouluihin yli 16 miljoonaa litraa. Tutkimusaineisto koostuu Maaseutuviraston keväällä 2010 tekemästä kyselytutkimuksesta kaikille koulumaitotuen kuntahakijoille ja tuen itse hakeville yksityisille kouluille ja päiväkodeille, vastauksia analysoitavaksi oli 89 kpl. Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Tulosten mukaan kuntahakijat hankkivat toimipaikkoihinsa enemmän tukikelpoisia tuotteita kuin yksityiset koulut ja päiväkodit. Enemmän tuettomia kuin tukikelpoisia tuotteita hankitaan vain vähän, yhteensä 6,7 prosenttiin kaikista toimipaikoista. Kuntahakijat ovat vaihtaneet kevytmaidon ykkösmaitoon ja rasvattomaan maitoon korkeammalla osuudella kuin yksityiset koulut ja päiväkodit. Myös toimipaikan maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta siihen onko siirrytty käyttämään ykkösmaitoa ja rasvatonta maitoa kevytmaidon sijaan. Tuki on kokonaisuudessaan ohjannut ostovalintoja rasvattomampiin maitotuotteisiin, vaikka koulumaitotuen maksettu kokonaispotti on laskenut n. 15 prosenttia vuoden 2009 määrästä (4,5 milj. euroa) vuoteen 2010 verrattuna rasvaisempien tuotteiden poistuttua tuettujen tuotteiden listalta Suomessa.

Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisen kaupan teorian lähtökohdista Euroopan unionin maataloustuotteiden tuontia Mercosur-maista. Tarkastelun kohteeksi valittiin seitsemän maataloustuotetta: naudanliha, kaakao, kahvi, appelsiinimehu, siipikarjanliha, soija ja vehnä. Tutkimusongelmana oli tuonti- ja vientikysyntöjen estimointi näille tuotteille. Tutkimuksessa tehtiin myös simulaatioita, joilla pyrittiin kuvaamaan kaupan vapautumisen vaikutuksia. Lisäksi pyrittiin vastaamaan kysymykseen: millä tavoin kaupan vapautuminen olisi vaikuttanut EU:n maataloustuotteiden kokonaistuontiin ja tuontiin Mercosur-maista? Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä oli ekonometrinen estimointi. Ensin estimoitiin EU:n tuotteen tuontikysyntä eli kokonaistuonti, josta johdettiin kysyntä EU:n tuonnille eri Mercosur-maista eli vientikysynnät. Tuotteiden tuontikysynnöille estimoitiin tulo- ja hintajoustot ja vientikysynnöille joustot kokonaistuonnin ja hinnan suhteen. EU:n tuontikysyntää selittäviksi tekijöiksi valittiin EU:n tulotaso ja tuotteen reaalihinta. Muutamiin tuontikysyntä -malleihin lisättiin vielä niin sanottu dummy-muuttuja kuvaamaan suuria tuonnin vaihteluita. Kaikille seitsemälle tuotteelle estimoitiin myös vientikysyntämallit eli estimoitiin EU:n tietyn tuotteen tuontia yhdestä Mercosur-maasta kerrallaan. Vientikysyntää selittäviksi tekijöiksi valittiin EU:n kyseisen tuotteen kokonaistuonti ja kyseisen tuotteen suhteellinen hinta. Log-lineaariset mallit estimoitiin pienimmän neliösumman menetelmällä ja malleissa, joissa esiintyi autokorrelaatiota hyödynnettiin Cochrane-Orcutt -tekniikkaa. Tutkimuksessa tehtiin tuonti- ja vientikysyntöjen regressiokertoimien estimaateilla historiallisia (ex post) simulaatioita vuosille 1988-2006. Simulaatioiden avulla pyrittiin saamaan selville, mitä vaikutuksia kaupanvapautumisella ja EU:n ja Mercosurin välisellä vapaakauppaliitolla olisi ollut EU:n tuonti- ja vientikysyntöihin kyseisten tuotteiden kohdalla ceteris paribus. Estimoitujen EU:n tuontikysyntä -mallien hintajoustot vaihtelivat -0,69 ja 1,97 välillä, mistä voidaan päätellä, että kaupan vapauttaminen tai lähinnä tariffien poistaminen ei vaikuttaisi kovin merkittävästi EU:n kokonaistuonnin määrään. Tuontikysyntämallien tulojoustot vaihtelivat 0,77 ja 5,98 välillä. Tuontikysynnät olivat tulojen suhteen aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna huomattavasti joustavampia. Tutkimuksessa estimoitujen EU:n vientikysyntä -mallien joustot kokonaistuonnin suhteen vaihtelivat -6,31 ja 4,69 välillä ja hintajoustot vaihtelivat -14,51 ja 0,87 välillä. Vientikysynnät kokonaistuonnin että hinnan suhteen olivat joustavampia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Tuontikysyntöjen simulaatiot osoittivat, että aikavälillä 1988-2006 EU:n ja Mercosurin välisen vapaakauppaliiton tapauksessa EU:n tuonti olisi ollut suurempaa kuin perusskenaariossa ja vapaankaupan tapauksessa tuonti olisi ollut vieläkin suurempaa alhaisemmasta hinnasta johtuen. Vientikysynnöissä perusskenaarion ja vapaakauppa-skenaarion välille ei syntynyt useiden tuotteiden kohdalla kovinkaan suurta eroa tuonnin määrään, mutta EU:n ja Mercosurin välinen vapaakauppaliitto olisi tämän tutkimuksen mukaan lisännyt EU:n maataloustuotteiden tuontia Mercosur-maista aikavälillä 1988-2006.

Tutkielman aiheena on EU:n päästökauppajärjestelmän ilmaisjako. Tiettyjä energia- ja teollisuuslaitoksia sekä lentoliikennettä koskeva päästökauppa on EU:n keskeisin ilmastopäästöjen sääntelykeino. Sen pääsääntö on päästöoikeuksien kauppa, mutta siirtymistä täysimääräiseen huutokauppaan on lykätty useita kertoja, ja vuonna 2021 alkaneella 4. päästökauppakaudella suuri osa päästöoikeuksista jaetaan yhä ilmaiseksi. Ilmaisjaon tarkoituksena on torjua hiilivuotoa eli sitä, että tuotanto ja päästöt valuvat löyhemmän ilmastopolitiikan maihin. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten ilmaisjako sopisi yhteen toisen hiilivuotoa torjuvan sääntelykeinon, hiilitullin, kanssa. Euroopan komissio aikoo ehdottaa hiilitullia vuonna 2021. Hiilitullilla hinnoiteltaisiin joidenkin EU:hun tuotavien tuotteiden päästöjä. Tutkielmassa argumentoidaan, että yhteensovittamisen ongelmia on kaksi. Ensimmäinen liittyy kansainväliseen kauppaoikeuteen, etenkin GATT-sopimukseen, jonka valossa olisi eriarvoista, että samaan aikaan kun tuojat maksaisivat hiilipäästöistä EU:n rajoilla, osa EU-tuottajista selviäisi ilman vastaavanlaisia maksuja ilmaisjaon takia. Eriarvoisuusongelmaa on käsitelty aiemmassa tutkimuksessa paljon ja esitetty siihen ratkaisuja. Tutkielmassa katsotaan, että lisäksi on ratkaistava toinen yhteensovittamisongelma, päästökauppadirektiivin ilmaisjaon kannalta. Ilmaisjako on ristiriidassa EU:n ympäristöoikeudessa keskeisen saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa, johon päästökauppadirektiivi pohjaa. EU perustelee poikkeusta sillä, että ilmaisjako torjuu hiilivuotoa ja turvaa kilpailukykyä. Kuitenkin myös hiilitulli torjuisi hiilivuotoa ja parantaisi EU-tuottajien kilpailukykyä. Siten hiilitulli tutkielman mukaan heikentäisi ilmaisjaon oikeutusta suhteessa saastuttaja maksaa -periaatteeseen. Hiilitulli ei kuitenkaan poistaisi ilmaisjaon tarvetta kokonaan, koska hiilitulli parantaa EU-tuottajien kilpailukykyä vain EU:n sisällä, ei globaalisti. Johtopäätös on, että ilmaisjaon jatkoa tulisi tarkastella siltä kannalta, kuinka paljon hiilitullilla pystytään puuttumaan samoihin ongelmiin, joilla ilmaisjakoa perustellaan, ja vähennettävä ilmaisjakoa tässä suhteessa. Tutkielmassa käsitellään myös ilmaisjaon roolia päästövähennysten saavuttamisen kannalta ja eritellään sitä, missä määrin ilmaisjako toteuttaa saastuttaja maksaa -periaatetta. Ilmaisjaon soveltuvuutta ja vaikutuksia käsitellään arviointi- ja ohjauskeinotutkimuksen avulla hyödyntäen lainopin menetelmiä. Tulosten perusteella päästökauppadirektiiviä ei voi sanoa saastuttaja maksaa -periaatteen mukaiseksi, mutta tämä on perusteltavissa EU-oikeudellisella suhteellisuusperiaatteella, direktiivin kilpailukykyä koskevalla alatavoitteella ja hiilivuodon riskillä. Havainto ei kuitenkaan päde suoraan lentoliikenteeseen, jonka ilmaisjakoa ei voi perustella kilpailukyvyllä ja hiilivuodolla samalla tavalla kuin laitosten tapauksessa. Mitä tulee päästökauppadirektiivin tavoitteisiin, ilmaisjakoa voi tutkielman perustella pitää niiden mukaisena. Ilmaisia päästöoikeuksia runsaasti saavilla aloilla päästövähennykset ovat kyllä olleet muita aloja vähäisempiä, mutta ilmaisjako ei ole vesittänyt päästövähennyksiä, vaan ne on toistaiseksi ylitetty. Lisäksi hiilivuoto voisi vaarantaa päästövähennykset.

Euroopan yhteisöt luotiin alun perin edistämään jäsenvaltioiden taloudellista yhteistyötä, vaikka yhteistyön tiivistämisellä pyrittiin samalla estämään konflikteja. Rooman sopimuksessa ei liioin ollut yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan viittaavia artikloita. Taloudellisen integraation edistäminen on yhä edelleen EU:n johtava päätavoite, vaikka perussopimuksissa on sittemmin korostettu myös ihmisoikeuksien asemaa. Vasta 1990-luvun Maastrichtin sopimuksen myötä EU on voinut asettaa poliittisia pakotteita, joista Euroopan unionin kielenkäytössä käytetään termiä ”rajoittavat toimenpiteet”. Viimeksi Euroopan unionin perussopimuksia on muokattu vuonna 2009 voimaan tulleella Lissabonin sopimuksella, jolla pakotteita koskevaa päätöksentapamenettelyä ei kuitenkaan muokattu. Tällä hetkellä EU:lla on noin 30 voimassa olevaa pakoteohjelmaa, jotka perustuvat EU:n autonomisiin pakotteisiin. Unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka muodostaa pääsääntöisesti alueen, jossa Euroopan unionin tuomioistuimen rooli on kapea. Luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille on kuitenkin heille osoitettujen pakotteiden laillisuuden arvioimiseksi varattu poikkeuksellisesti mahdollisuus kääntyä Euroopan unionin tuomioistuinten puoleen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöllä on ollut kansainvälisesti tarkasteltuna merkittävä rooli rajoittavia toimenpiteitä koskevien linjanvetojen synnyssä. Tutkimuksessa tarkastelen EU:n oikeuskäytäntöä Ukrainan tilanteen johdosta toteutettuihin pakotteisiin asti. Kyseiset pakotteet otettiin käyttöön vuonna 2014, ja näitä pakotteita koskevia neuvoston asetuksia ja päätöksiä on sittemmin muokattu useaan otteeseen. Tutkimuksessa pyrin samalla tutkimaan sitä, millainen muutos unionin oikeuskäytännössä näkyy Lissabonin sopimuksen voimaantulon seurauksena. Tutkimus jakautuu johdannon jälkeen viiteen lukuun. Johdannon jälkeisessä luvussa käsittelen EU-pakotteiden oikeusperustaa ja täytäntöönpanoa. Kolmannessa luvussa selostan pakotteita koskevaa oikeuskäytäntöä ja neljännessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen merkitystä EU-pakotepolitiikan kannalta. Ennen johtopäätöksen tekemistä käyn läpi oikeusturvan perusvaatimuksia EU-oikeudessa.