Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Nikunen, Emilia (2017)
    Tutkielma käsittelee suomen kielen äänteellisesti motivoituneiden hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeiden merkityksiä. Näihin pesy-eisiin kuuluvia sanoja ovat esimerkiksi hyrsky, hyrskytä, hyrskähtää; tyrsky, tyrskytä, tyrskähtää; pyrskiä, pyrskähtää ja myrsky, myrskytä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia merkitysryhmiä pesyeiden sisällä muodostuu, miten merkitysryhmät jakautuvat pesyeiden kesken ja minkälaiset piirteet yhdistävät Cyrsk-pesyeiden merkitysryhmiä. Aineisto on kerätty Suomen murteiden sana-arkistosta. Aineisto ajoittuu pääasiassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Tutkielmassa käytetään murreaineistoa, koska se tuo odotetusti esille yleiskieltä enemmän lekseemejä ja laajemman merkityskirjon. Aineistona ovat Suomen murteiden sana-arkiston hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-alkuiset sanat, sanojen esimerkkilauseet ja merkityksenselityk-set. Tutkielmassa havaitaan, että hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeissä muodostuu melko selkeitä merkitysryhmiä ja että osa Cyrsk-pesyeiden merkitysryhmistä jakautuu useamman pesyeen kesken. Hyrsk- ja tyrsk-pesyeet jakavat keskenään eniten samoja merki-tyksiä ja myrsk-pesyeellä on vähiten yhteisiä merkityksiä muiden pesyeiden kanssa. Kaikissa Cyrsk-pesyeissä ilmaistaan veteen liittyviä merkityksiä, kuten veden, vesialueen tai aaltojen liikettä ja/tai ääntä. Lisäksi kaikissa pesyeissä ilmaistaan äänimerkityksiä, jotka eivät liity veteen. Muita keskeisiä useammassa kuin yhdessä pesyeessä toteutuvia merkitysryhmiä ovat esimerkiksi hyrsk- ja tyrsk-pesyeiden heilut-tamista ja nesteen käsittelyä ilmaisevat ryhmät sekä hyrsk-, tyrsk- ja pyrsk-pesyeiden ihmisen ilmaukset. Hyrsk-, tyrsk- ja pyrsk-pesyeissä ilmaistaan itkemiseen ja nauramiseen liittyviä merkityksiä, tyrsk- ja pyrsk-pesyeissä myös aivastamiseen ja yskimiseen liittyviä merkityksiä. Tutkielmassa osoitetaan, että on olemassa tiettyjä piirteitä, jotka usein yhdistävät hyrsk-, tyrsk-, pyrsk- ja myrsk-pesyeiden merkitys-ryhmiä. Cyrsk-alkuisilla sanoilla ilmaistaan suomen kielessä tyypillisesti sellaisia ilmiöitä, joihin liittyy jokin tai jotkin seuraavista piir-teistä: veden ääni ja/tai liike, katkonaisuus ja/tai edestakaisuus, rikkoutuminen, roiskuminen tai sinkoileminen, voimakkuus ja/tai vihaisuus. Lisäksi tutkielmassa tehdään huomioita Cyrsk-alkuisten sanojen äänteellisestä motivoituneisuudesta ja äännesymboliikasta. Huo-mioita tehdään muun muassa liikettä ilmaisevien merkitysten äänimotivaatiosta sekä [h]-, [t]- ja [p]-konsonanttiäänteiden ilmaise-mista merkitysvivahduksista.
  • Rantala, Aleksi (2017)
    Objective: There is known to be a strong connection between hand movements and speech in humans. This has emerged for example in experiments where subjects pronounce syllables and simultaneously move their arm either towards or away from their body. The subjects produce both the hand movement and the pronunciation of syllables the fastest when the direction of the movement and the syllable are congruent. The original explanation for this was that the sounds that are congruent with the push movement, like [i] and [t], are made by pushing the tongue forward as well. Likewise, the sounds that are congruent with the pull movement, like [a] and [k], are made by a pull movement of the tongue. The objective of this study is to take a more precise look at this so-called direction-sound effect. The aim is to examine whether the effect is really caused by the overlap of the motor representations of hand and tongue, like it was originally interpreted, or if it is caused by some properties of sounds other than their horizontal movement direction. Methods: The direction-sound effect was studied in five experiments. In each experiment the subjects were presented with two different syllables, from which the other was supposed to be congruent with push hand movements and the other with pull hand movements. The subjects read each syllable out loud and performed simultaneously either a push or pull movement with a joystick according to the colour of the syllable. Experiments 1 and 2 tested whether the direction-sound effect emerges with consonants. Experiments 3, 4, and 5 tested whether the effect emerges when the vowels differ in one of their properties. In experiment 3 the vowels differed in openness, in experiment 4 they differed in frontness, and in experiment 5 in roundedness. 19-20 subjects participated in each experiment. Results and conclusions. In experiments 3 and 4 the syllables pronounced by the subjects, and the direction of their hand movement, had a statistically significant interaction to the reaction times of both the hand movements and the pronunciation of the syllables. There was not a similar interaction in experiments 1, 2, or 5. According to the results, vowels [ø] and [i] are congruent with the push hand movement and vowels [o] ja [æ] with the pull hand movement. The direction-sound effect does not seem to emerge with consonants but only with vowels. With vowels the effect seems to emerge when the vowels differ in their frontness and possibly in openness, but not when they differ in roundedness. The results bring more knowledge about how the speech movements of different parts of the mouth are represented when pronouncing vowels and consonants. The results also shed more light on previous speculations about which kind of sounds are universally associated with words referring to different directions across different languages.
  • Örmä, Ida-Lotta (2016)
    Objectives. The aim of the current study was to explore whether there is an association between phonological processing and neural auditory discrimination in 5–6-years-old children. Phonological processing is defined by the ability to recognize and modulate small units of words, like phonemes. Neural auditory discrimination is defined by brain's automatic and preconscious ability to discriminate changes in auditory stimuli. Both phonological processing and neural auditory discrimination are important factors in the language development and deficits in those factors are known to be related to many language impairments. Single studies have reported an association between phonological processing and neural auditory discrimination but this theme is not well studied. In addition to group differences, we also studied differences in the ability to discriminate different sound deviants. Methods. The sample consisted of 38 children, whose mean age was 5 years and 10 months. The study was executed by dividing children into two groups by Nepsy-II phonological processing scores and comparing these two groups with the amplitudes of the brain's mismatch negativities (MMN) and late discriminative negativities (LDN). The comparison was made with repeated measures analysis of variance. Brain's event-related potentials were recorded with multifeature-paradigm in which the stimuli were modulated by vowel, consonant, duration of the vowel, intensity and frequency. Results and conclusions. The results of this current study demonstrate that differences in the phonological processing can be seen in the neural auditory discrimination. Both MMN- and LDN-potentials were stronger in those children, whose ability to process phonemes was better. In MMN-potentials the group difference was only seen in frequency, vowel and consonant deviants, whereas in LDN-potentials group differences were seen across all deviant types. In this study the phonological processing seems to be associated particularly to stronger LDN-potentials, which can provide information about the cognitive processes related to LDN-potentials. No previous studies about the association between phonological processing and LDN-potentials are known to be done.
  • Kuosma, Katariina (2018)
    Tavoitteet. Ventraalinen sensomotorinen aivokuori (vSMC) on keskeinen puheen tuoton liikkeitä säätelevä alue, mutta sen tarkka hermostollinen järjestäytyminen on erityisesti äänteiden tuoton osalta edelleen epäselvä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa vSMC:n äänteiden tuottoon liittyvää hermostollista järjestymistä terveillä koehenkilöillä ja selvittää, pystytäänkö navigoidulla transkraniaalisella magneettistimulaatiolla (nTMS) saamaan esiin alueen hermostollinen järjestäytyminen vastaavasti kuin aiemmin suoraan aivokudoksen päältä tehdyillä tutkimuksilla. Stimulaatio häiritsee ohimenevästi mutta turvallisesti aivojen toimintaa. nTMS:n etuna on mahdollisuus löytää aivokuorelta alueet, jotka ovat kausaalisesti yhteydessä puheen tuottoon ilman invasiivista kraniotomiaa. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui 5 koehenkilöä, joiden aivojen anatomisia rakennekuvia käytettiin TMS-stimulaation tarkassa kohdentamisessa. Kokeen aikana koehenkilöt lukivat ääneen näytöllä esitetyn tavun samalla, kun äänteiden tuottamista pyrittiin häiritsemään vasemman aivopuoliskon vSMC:lle kohdennetulla nTMS-stimulaatiolla. Yksittäisen koetilanteen aikana esiintyi kaksi tavua, joiden järjestys oli pseudorandomoitu, ja koetilanteiden järjestys oli kontrolloitu koehenkilöiden välillä. Tavut oli valittu suomen kielessä esiintyvistä äänneyhdistelmistä siten, että niissä esiintyvät äänteet tuotetaan eri ääntämispaikoissa ja eri artikulaatioelinten liikkein, jolloin pystyttiin tutkimaan kielen, leuan ja kurkunpään toiminnan säätelyä. Yhteensä tavuja oli 10 ja lisäksi koehenkilöt tuottivat kaksi nonverbaalia suun motoriikkaa edellyttävää liikettä. Tavujen ja nonverbaalien liikkeiden tuottolatenssi mitattiin äänittämällä. Kaikkia tuottoja oli 120 toistoa ja jokaista tuottoa edelsi neljän yksittäisen TMS-pulssin jono. Pulssi annettiin vSMC:n sisällä eri sijainteihin ja stimulaatiopaikan koordinaatit tallennettiin, jolloin pystyttiin määrittämään vSMC:n alueet, joiden stimulaatio hidastutti tuottoa. Tulokset ja päätelmät. Puheen tuottoon liittyviä ja nonverbaaleja artikulaatioelinten liikkeitä säädellään tämän tutkimuksen mukaan osittain toisistaan erillisillä vSMC:n hermosolupopulaatioilla. Säätelyyn osallistuvien alueiden sijainnissa oli koehenkilöiden välillä vaihtelua, mutta jokaisella koehenkilöillä äänneyhdistelmien tuotto hidastui joko osittain tai kokonaan toisistaan erotettavien alueiden stimuloinnista. Tavutuottoa hidastutti useamman alueen stimulointi vSMC:llä tavun sisällä sekä tavujen välillä vertailtuna. Tämän tutkimuksen mukaan nTMS on lupaava menetelmä vSMC:n artikulaation tuottoon liittyvän hermostollisen järjestäytymisen tutkimiseen.
  • Salojärvi, Niina (2013)
    Boreaaliset suot ovat globaalilla tasolla merkittäviä hiilen varastoja sekä monimuotoisia ekosysteemejä. Ombrotrofisia keidassoita esiintyy erityisesti eteläboreaalisella vyöhykkeellä, kun minerotrofiset aapasuot ovat yleisempiä keski- ja pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä. On kuitenkin odotettavissa, että ilmastonmuutos siirtäisi keidas- ja aapasuovyöhykkeen rajaa pohjoisemmaksi, mikä tarkoittaisi nykyisten aapasoiden rahkoittumista keidassoiksi. Keidas- ja aapasoiden suhteellisten osuuksien muuttuminen vaikuttaisi soiden kaasuvirtoihin sekä monimuotoisuuteen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nykyisten aapasuovyöhykkeen soiden sukkessiovaihetta rahkoittumista indikoivien avainlajien kautta. Kasvillisuus- ja ympäristöaineisto tutkimukseen kerättiin 21:ltä luonnontilaiselta suolta Pohjois-Pohjanmaalta sekä Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta. Avainlajien optimielinympäristöä mallinnettiin yleisten lineaaristen mallien ja regressiopuumenetelmien avulla. Myös ekologisten monimuuttujamenetelmien (DCA ja CCA) avulla selvitettiin suokasvien esiintymistä suhteessa ympäristötekijöihin sekä tutkimusalueiden välisiä mahdollisia eroja. Tulosten perusteella avainlajien (Eriophorum vaginatum, Sphagnum angustifolium, S. balticum ja S. magellanicum) esiintymistä selittää parhaiten sekä pH, sijainti sekä turpeen paksuus. Ilmastomuuttujien osuus on vähäinen, mutta niiden mukanaolo kuitenkin paransi GLM-mallien selityskykyä. DCA:n perusteella myös vedenpinnantaso vaikuttaa avainlajien esiintymiseen. Vasteet ympäristötekijöiden suhteen kuitenkin vaihtelevat avainlajien välillä. Itäisen ja läntisen tutkimusalueen välillä on havaittavissa tilastollisesti merkitsevää lajistoeroa, ja erityisesti S. balticumin esiintyminen on painottunut itäiselle tutkimusalueelle. Yhdistettäessä avainlajien dominanssitulokset ja soiden trofiatasot havaittiin tutkimusalueella kolmea erilaista kehitysvaihetta: selkeät aapasuot, selkeät rahkasuot, sekä muutosvaiheen suot. Aapasoiden osuus aineistosta on 43 %, muutosvaiheen soiden 19 % ja keidassoiden 38 %. Tulokset kertovat, että rahkoittuminen on jo alkanut aapasuovyöhykkeen eteläisissä osissa. Rahkoittumisen taustalla voi olla useita tekijöitä. Koska soiden välillä on suuriakin eroja kehitysvaiheen suhteen, voidaan päätellä, ettei suurilmaston merkitys ole kovinkaan voimakas soiden kehityksen kannalta. Itäisen tutkimusalueen suot ovat tulosten perusteella hieman enemmän rahkoittuneet, mutta itäisellä tutkimusalueella vallitsee edelleen myös selkeitä aapasoita. Niinpä rahkoittumiskehitykseen näyttää vaikuttavan erityisesti paikalliset ympäristötekijät. Tulosten perusteella on oletettavaa, että avainlajien dominanssi tulee kasvamaan erityisesti muutosvaiheen soilla ja suot muuttuvat keidassoiksi. Aapasoiden rahkoittuminen vähentäisi ravinteikkaiden suotyyppien monimuotoisuutta, joten aapasoiden suojelu tulee jatkossa olemaan nykyistäkin tärkeämpää. Boreaaliset suoekosysteemit ovat muutoksen alla, ja ilmastonmuutoksen ja soiden sukkession välisten suhteiden selvittäminen vaatii lisätutkimusta.
  • Rauhala, Jarmo (2020)
    Understanding the factors that affect the climate and the resulting chemical and physical processes will help to develop better climate models. This requires long-term measurements of carbon exchange between the earth and the atmosphere, as well as information on the spatial distribution of different bog nutrient classes and their microtopographic forms, in order to better understand the effects of climate change on different temporal and spatial scales. My master's thesis focuses on the separation of hummocks, interfaces and wet surfaces in the Simoskanaapa bog, which belongs to the Ostrobothnia-Kainuu bog zone, by means of remote sensing, image processing and guided classification. The material used was a high-resolution Optical satellite image of WorldView-2 and an altitude model interpolated to a pixel size of 2 meters, created from the laser scanning data of the National Land Survey of Finland. Object-based classification and support vector machines were used in the guided classification. Object-based classification is suitable for data containing noise, such as remote sensing data taken from bogs. The classification was successful in the ombrotrophic raised bog area of the Simoskanaava bog: the classification accuracy of the six microtopographic forms was calculated to be 84.1% (kappa 0.672). At the aapa-mire, the accuracy of the overall classification was slightly lower for the five classes (76.3%, kappa 0.650), due to the mixing of the interface wet surface levels and intermediate-wet surface levels. Object-based classification is well suited for the classification of certain bog microsites. In my study, it was possible to distinguish well the ridges and wet surfaces of the aapa mire, ridges and wet surfaces of the ombrotrophic raised bog area, and the intermediate sphagnum sp. surfaces. Further research can use more accurate laser scanning data as well as high-resolution satellite imagery to classify the bog into bog types for which emission factors are calculated using the bog's carbon balances
  • Hyvönen, Hanna (2015)
    Northern aapa mires are important carbon sinks. Their CO2 exchange with the atmosphere is based on plant photosynthesis and respiration, and the decomposition of peat and other dead organic matter by microbial activity. The photosynthetic efficiency of plants depends on environmental factors and the amount and development of plant leaf area and biomass. There is not much research on the leaf area index and biomass of plants on aapa mires which makes them an interesting and important subject of research. This study investigated plant community composition, development and their effect on CO2 exchange at a northern aapa mire in Finland. The purpose of this study was to survey the biomass and leaf area index of plants within mire types and determine how they, together with water level and microbial activity, and explain the CO2 exchange between the mire and atmosphere. Another aim of this study was to construct regression models for predicting biomass and leaf area index using the plants height and coverage data. The study was conducted in summer 2014 at Halssiaapa, an aapa mire in Sodankylä. The mire was divided into oligotrophic, mesotrophic and eutrophic hummocks, lawns and hollows. The plant community species, their height and coverage were determined in early June, mid-July and mid-August. Moreover, the growth of plant groups was monitored weekly at 16 inventory squares between 6th June and 18th August. Biomass and leaf area samples were collected from different mire types in mid-July, and by the use of regression analysis, two equations were modelled for each plant group, one for predicting biomass and another for predicting leaf area index. The equations were used for predicting biomass and leaf area index for plant groups and mire types based on early June and mid-August data, and the weekly inventory squares. CO2 exchange, and factors controlling it, were measured via an eddy covariance method (measures exchange at ecosystem scale), and a closed chamber method (measures exchange from 1m2). Biomass, leaf area index, species composition, water level and soil factors (indicators of decomposer activity) were used to explain CO2 fluxes. The activity of decomposers in peat was measured via a decomposition test where litter bags containing tea or straw were placed at sampling sites on the mire. The regression models based on plant sample data explained well the biomass and leaf area indices of plant groups. The mire s overall and maximum biomass and leaf area indices were 147 g m-2 and 0,73 m2 m-2 respectively for vascular plants, and 351 g m-2 and 5,5 m2 m-2 respectively for mosses. Hollows displayed the lowest leaf area index and biomass values, whilst hummocks showed the highest values. Mesotrophic hummocks had the highest values for vascular plants and eutrophic lawns showed the highest values for mosses. Despite having a considerably higher level of biomass and leaf area index than vascular plants, Sphagnum mosses had a much lower gross photosynthetic capacity. Plant communities on lawns and hummocks with an abundancy of sedges (Cyperaceae) had a higher gross photosynthetic capacity and respiration level than plant communities in hollows. Factors leading to increased respiration were increasing vascular leaf area index, release of carbon from straw (indicating decomposer activity), decreasing water level (drier peat) and carbon content in surface peat. Factors leading to increased gross photosynthetic capacity were increasing vascular leaf area index, decreasing water level and decreased straw mass in surface peat (indicating decomposer activity). Temperature and PAR (Photosynthetically Active Radiation) explained 25 % of the variation in gross primary production and 39 % in respiration. The other environmental factors explained 55 % of the residual variation in gross primary production and 78 % in respiration. The mire s gross primary production showed highest increase rate in June and reached its maximum level in early August. Mean plant biomass and leaf area index had the same growth pattern as gross primary production, reaching peak levels at the end of July. The plants Menyanthes trifoliata , Potentilla palustris, Andromeda polifolia and the functional group containing sedges and Scheuchzeria palustris, had a similar growth pattern, but no change in biomass and leaf area index of Betula nana and Vaccinium oxycoccos was detected during the growing season. The models constructed in this study for predicting biomass and leaf area index can be used at Halssiaapa and other nearby aapa mires. Plant surveying and CO2 exchange measurements will be continued at the site in future. Longterm changes in plant community species and CO2 exchange can be researched by comparing results from year 2014 with in coming summers.
  • Suomalainen, Heidi (2017)
    The purpose of this study is to find out how boys are portrayed in the Finnish ABC books through different decades. The data of the study consist of ABC books from the 1950s, 1970s, 1990s, 2000 and 2010s. The newest ABC book is published in 2016, and it follows the Finnish study plan of 2014. The ABC books chosen for this study have been published during the last 60 years. With 10 or 20 years' time difference between each book, it is possible study the changes in the portrayal of boy characters. The study focuses on the texts and pictures where the boy characters are shown. Special attention is paid to the looks and action of the boys in the ABC books. The boy characters are compared to the girl characters presented in the ABC books, in order to analyze whether the way the boys are being described differs from the way the girls are being described. The assumption is that there are some remarkable differences in this portrayal, especially when comparing the oldest ABC book from the 1950s to that of 2010s. Previous research has shown that the great changes taking place during the 1960s has also had its effect on the ABC books of that time; there should be a considerable decrease in stories and pictures related to national identity. As a new feature after the 1960s, the equality in friendships between the boy and girl characters has emerged. However, a gendered portrayal of the characters is still to some extent visible in ABC books until end of 1990s. The method of the study was content analysis. Each ABC book was first analyzed in detail after which the results were compared with each other. Special research questions were used to find out how the boys were shown during different times and to what extent the portrayal of boys and girls differed from each other. A context analytical approach is visible in the way that the norms and values of each ABC book were mirrored in relation to their own time. The results of the study show that even if the way boys are described has changed a lot from 1950s to 2010s, some features have remained the same. In the ABC books from 1950s and 1970s boys are shown as brave and active actors. Starting 1990s there is more sensitiveness in the way boys are described than in the earlier ABC books. Starting from the 2000s the boy and girl characters do not differ remarkably from each other. In the ABC book of 2016 the boys are clearly portrayed as background characters, being more quiet than the girls.
  • Silfverberg, Miikka (Helsingin yliopistoHelsingfors universitetUniversity of Helsinki, 2008)
  • Helojärvi, Iiris (2018)
    Tämä työ käsittelee projektiivista avaruutta ja projektiivisen geometrian duaalisuusperiaatetta. Aihetta lähestytään lineaarialgebran kautta ja projektiivinen avaruus määritellään yksiulotteisten vektorialiavaruuksien joukkona. Duaalisuusperiaatteen mukaan jokaisesta projektiivisen geometrian lauseesta, joka ilmaisee n-ulotteisen projektiivisen avaruuden aliavaruuksien välisiä sisältyvyyksiä, yhtäsuuruuksia tai epäsuuruuksia, voidaan muotoilla uusi lause kääntämällä lauseessa esiintyvät sisältyvyydet ja muuttamalla jokaisen m-ulotteisen aliavaruuden dimensioksi n-m-1. Näytämme, miksi duaalisuusperiaate on voimassa. Tätä varten määritellään duaalinen projektiivinen avaruus lineaaristen funktionaalien muodostaman vektoriavaruuden avulla. Duaalisuusperiaatteen lisäksi työssä käydään läpi projektiivisen geometrian peruskäsitteitä, kuten projektiivinen piste ja suora. Esitämme pisteet homogeenisilla koordinaateilla. Huomaamme, että toisin kuin euklidisessa geometriassa, pisteet voivat “sijaita äärettömyydessä” ja kahdella suoralla on aina leikkauspiste. Lisäksi määritellään projektiiviset lineaarikuvaukset ja näytetään, että pisteiden kollineaarisuus, suorien konkurrenssi sekä neljän pisteen kaksoissuhde säilyvät näissä kuvauksissa. Kartioleikkaus ja toisen asteen pinta saavat määritelmän symmetristen bilineaaristen muotojen avulla. Paraabeli, ellipsi ja hyperbeli näytetään projektiivisesti ekvivalentteiksi reaalilukujen yli määritellyllä projektiivisella tasolla. Toisin sanoen paraabeli, ellipsi ja hyperbeli ovat projektiivisessa mielessä samoja. Lopuksi laajennetaan duaalisuusperiaate koskemaan toisen asteen pintoja ja kartioleikkauksia sekä esitetään, miten Brianchonin lause voidaan johtaa Pascalin lauseesta duaalisuusperiaatteella.
  • Parvio, Matti (2014)
    Työssä tarkastellaan ääriarvoteorian perusteiden pohjalta kahta tunnettua ääriarvojakaumaa ja niiden antamia häntätodennäköisyyksiä havaintoaineistolle, joka esittää osaketuottojen kuukausitappioita. Lukijalla oletetaan olevan hallussa todennäköisyysteorian -ja laskennan perustiedot. Ääriarvoteoriassa ollaan kiinnostuneita jonkin havaintoaineiston otosmaksimien käyttäytymisestä sekä niiden jakaumasta. Kiinnostuksen kohteena on siis harvoin sattuvien tapahtumien todennäköisyydet eli havaintojen häntätodennäköisyydet ja tarkoitus on analysoida tiettyyn hetkeen mennessä havaittuja tapahtumia suurempien tapahtumien todennäköisyyksiä. Tutkielman alussa käydään lävitse ääriarvoteorian muutamia olennaisia tuloksia. Käsiteltävä teoria on nimenomaan klassista ääriarvoteoriaa, jossa havaintojen oletetaan olevan riippumattomia ja samoin jakautuneita. Olennainen tulos ääriarvoteoriassa on se, että mikäli sopivilla vakioilla normeerattu otosmaksimi suppenee jakaumaltaan kohti jotain ei-degeneroitunutta jakaumaa, kun otoskoko kasvaa rajatta, niin tällöin tämän jakauman täytyy olla tyypiltään yksi kolmesta standardista ääriarvojakaumasta Fréchet, Weibull tai Gumbel. Tällöin sanotaan, että otosmaksimin jakauma kuuluu ääriarvojakauman vaikutuspiiriin maksimin suhteen. Teorian käsittelyn jälkeen esitellään ääriarvoteorian kaksi tunnetuinta ääriarvojakaumaa. Ensimmäinen niistä on standardi yleistetty ääriarvojakauma eli ns. GEV-jakauma, joka pitää sisällään nuo kolme edellä mainittua standardia ääriarvojakaumaa. Toinen esiteltävä jakauma on yleistetty Pareto-jakauma eli ns. GP-jakauma, jonka jakaumaperheen jäsenet niinikään kuuluvat GEV-jakauman antamien ääriarvojakaumien vaikutuspiiriin maksimin suhteen. Molempien jakaumien avulla pystytään vähän eri menetelmin tutkimaan ääriarvojen tapahtumista jonkin tietyn havaintoaineiston pohjalta ja ekstrapoloimaan havaintoaineiston alueelle, jota ei paljon tunneta eli ääriarvoalueelle. Teorian ja jakaumien konkretisoimiseksi tutkielmassa käydään esimerkin avulla läpi minkälaisia tuloksia ääriarvojakaumilla voidaan saavuttaa. GEV-jakauman sovitus havaintoaineistoon tapahtuu ns. blokkimaksimimenetelmällä. Siinä aineisto jaetaan vuoden blokkeihin ja kustakin blokista poimitaan suurin osaketappio. Tämän jälkeen GEV-jakauma sovitetaan ns. suurimman uskottavuuden menetelmällä havaintoihin. GP-jakauman sovitus aineistoon tapahtuu ns. ylitemenetelmällä, jossa havaintoihin otetaan mukaan tietyn korkean tason ylittävät havainnot. Tämän jälkeen myös GP-jakauma sovitetaan havaintoihin suurimman uskottavuuden menetelmällä. Tuloksista käy ilmi, että molemmat jakaumat vaikuttavat sopivan suhteellisen hyvin havaintoihin joskin GP-jakauma antaa monipuolisempia tuloksia. Lopuksi kerrataan vielä käsiteltyjä asioita sekä kurotetaan esitellyn teorian ohi kohti yleisempää teoriaa. Klassinen ääriarvoteoria ei riippumattomuus oletuksineen nimittäin sellaisenaan sovi reaalimaailman havaintoaineistoon. Asia on tutkielmassa kuitenkin pääosin sivuutettu esityksen helpottamiseksi.
  • Saraste, Maria (2019)
    Yhdistymisvapaus on perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattu perusoikeus, joka poliittisena oikeutena nauttii korotettua suojaa. Siihen voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti ja pakottavista syistä. Rajoitusmahdollisuudet ovat olemassa sitä varten, että voidaan suojata muiden perusoikeuksien toteutumista sekä yhteiskunnan perustavanlaatuisia arvoja. Ääriliikkeet ovat lähtökohtaisesti koko tai jotakin yhteiskunnan osaa vastaan toimivia ryhmiä, jotka haluavat väkivaltaisin keinoin saada aikaan muutosta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä näiden ääriliikkeiden oikeuteen käyttää yhdistymisvapautta omien pyrkimyksiensä edistämiseen. Tarkastelun kohteena on myös oikeustapausten valossa tämän yhdistymisvapauden rajoittamismahdollisuudet. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on: Millä tavoin ja kuinka laajasti yhdistymisvapautta voidaan rajoittaa ääriliikkeiden kohdalla? Apututkimuskysymykseni tähän kysymykseen vastatakseni ovat seuraavat: 1) Millaista ääriliikehdintää Suomessa esiintyy ja onko se todellinen vaara yhteiskunnallemme?; 2) Onko yhdistyslain 1 ja 43 §:ien lain ja hyvän tavan vastaisuus riittävän tarkkarajainen ehto perusoikeuden rajoittamiseen? Suojataanko yhdistymisvapautta perus-oikeutena riittävästi?; ja 3) Ovatko nykyiset vääränlaiseen toimintaan puuttumisen keinot riittävän tehokkaat? Yhdistymisvapautta säännellään Suomen perustuslain 13 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklassa. Nämä muodostavat pohjan ymmärrykselle siitä, mikä kuuluu tämän vapauden suojan alaisuuteen. Perusoikeuksien soveltamiseen liittyy aina arvottamista, joten yhdistymisvapautta ja sen rajoittamista tarkastellaan myös yleisellä tasolla, ennen kuin ääriliikkeiden vapauden rajoittamiseen voidaan syventyä tarkemmin. Yhdistymisvapauden rajoittaminen yhdistyslain säännöksin on herättänyt oikeustieteilijöiden kritiikin, sillä rajoitussäännös on kirjoitettu avoimena säädöstekstinä, sillä ehtona yhdistymisvapauden rajoittamiselle on pelkkä lain ja hyvien tapojen vastaisuus. Vastaan tutkimuskysymyksiin oikeusdogmaattisen tutkimusmenetelmää käyttämällä. Tämän lisäksi tutkimus sisältää myös oikeusvertailua ja poikkitieteellistä tulkintaa, sillä käytän oikeustieteiden lisäksi poliittisen tutkimuksen sekä sosiologian aspekteja, jotta aiheeseen päästään syvemmälle. Keskiössä ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö. Tärkeä asema on myös Turun hovioikeuden 28.9.2018 annetulla ratkaisulla Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamisesta. Keskeisinä lähdeaineistoina työssä toimivat suomalainen perusoikeuskirjallisuus sekä lakien esityöt. Tutkielmassa selviää, ettei ääriliikkeiden yhdistymisvapauden rajoittaminen ole yksinkertaista eikä yksiselitteistä, ja mahdollinen lain muutos voisi olla ajankohtaista. Liika tulkinnanvaraisuus vaarantaa ennakoitavuutta ja tätä myöten heikentää luottamusta systeemiä kohtaan.
  • Sorakunnas, Eero (2021)
    Tausta Lapsen äärimmäinen pitkäkasvuisuus (eli pituus ≥+3 keskihajontaa (SD) yli ikä- ja sukupuolikohtaisen keskiarvon) on yleinen syy lapsen lähettämiseen erikoissairaanhoitoon jatkotutkimuksiin. Kuitenkaan kattavaa tutkimusnäyttöä äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologiasta ei ole julkaistu. Tutkimuksessamme raportoimme lasten äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologian, syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyvien kliinisten piirteiden yleisyyden sekä syndroomiselle pitkäkasvuisuudelle tyypilliset auksologisiset piirteet. Oletamme, että tutkimusaineistomme kuvaa hyvin populaatiotasoa, sillä Suomessa lasten pituuskasvua seurataan ja kasvun poikkeavuuksia seulotaan kattavasti ja systemaattisesti. Aineisto ja menetelmät Tutkimusaineistoon valikoimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueelta lapset, jotka olivat syntyneet 1990 ja 2010 välisenä aikana ja joiden suhteellisen pituus oli ≥+3 SD kolmannen ikävuoden jälkeen. Identifioimme pitkäkasvuiset lapset Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueen kasvutietojärjestelmästä, ja tutkittavien sähköiset potilaskertomukset käytiin kattavasti läpi joulukuuhun 2020 asti diagnostisten tutkimusten tulosten, oheissairauksien, kliinisten piirteiden ja kasvuparametrien keräämiseksi. Löydökset Sisäänottokriteerien perusteella tutkimusaineistoon valikoitui 424 tutkittavaa (214 tyttöä, 210 poikaa). Pitkäkasvuisuuden taustalla todettiin primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö 61:llä (14 %) potilaalla, joista tyttöjä oli 36 (17 %) ja poikia 25 (12 %) (p=0,15). Sekundaarinen kasvuhäiriö diagnosoitiin 42:lla (10 %) potilaalla. Kaksi yleisintä sekundaarista syytä olivat sentraalinen ennenaikainen murrosikä ja ennenaikainen adrenarke, jotka olivat yleisempiä tytöillä. Primaarinen kasvuhäiriö todettiin 19 potilaalla (4 %), joista yleisimpiä olivat Marfanin ja Sotosin oireyhtymät. Osana pitkäkasvuisuuden diagnostiikkaa geenitestejä käytettiin 120 lapsella. Sen sijaan geenipaneeleja ja array-tutkimuksia käytettiin harvoin. Dysmorfisia piirteitä tai neurologisen kehityksen ongelmia todettiin 104:llä (29 %) idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Primaarisen kasvuhäiriön todennäköisyys assosioitui kasvuhäiriön asteeseen, suhteellisen pituuden poikkeamaan odotuspituudesta sekä kasvunopeuteen (pituuden SD:n muutokseen) Pohdinta Huomattavalla osalla äärimmäisen pitkäkasvuisista lapsista todettiin poikkeavan kasvun taustalla primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö. Primaarisiin sekä sekundaarisiin kasvuhäiriöihin liittyi tunnusomainen kasvutapa; primaarista kasvuhäiriötä sairastavat keskittyivät aineiston pisimpien joukkoon, sekundaarista syytä sairastavat taas kasvoivat keskimääräistä nopeammin. Syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyviä kliinisiä piirteitä todettiin yllättävän usein idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Löydöksemme viittaavat siihen, että idiopaattisesti pitkien lasten joukossa oli fenotyypiltään lieviä syndroomisesti pitkäkasvuisia lapsia, joita ei ollut molekyyligeneettisesti diagnosoitu. Tuloksemme viittaavat siihen, että aktiivisella, uuden sukupolven molekyyligeneettisten testien käytöllä voidaan tarkentaa diagnostiikkaa äärimmäisen pitkäkasvuisten lasten kohdalla. Tutkimuksemme tarjoaa työkaluja äärimmäisten pitkäkasvuisten lasten jatkotutkimuksiin ja erotusdiagnostiikkaan
  • Lehtonen, Ilari (Helsingin yliopistoHelsingfors universitetUniversity of Helsinki, 2011)
    Monet merkittävimmistä sään aiheuttamista haitoista liittyvät tulviin ja kuivuuteen. Tässä tutkielmassa arvioitiin sadeilmastossa kuluvan vuosisadan aikana tapahtuvia muutoksia Euroopan ja Pohjois-Atlantin kattavalla alueella kymmenen maailmanlaajuisen ilmastomallin päivittäisten sademääräsimulaatioiden pohjalta. Erityisesti huomiota kiinnitettiin suuriin vuorokausisademääriin ja toisaalta poutajaksojen esiintymiseen. Tämänkaltaisia äärisademääriin liittyviä tutkimuksia oli aiemmin tehty lähinnä alueellisten ilmastomallien tuloksiin perustuen. Alueelliset mallit kykenevät simuloimaan maailmanlaajuisia malleja paremmin pienialaisia sääilmiöitä ja lisäksi niiden avulla saadaan tarkempi kuva muutosten maantieteellisestä jakaumasta. Toisaalta alueellisten mallien tulokset riippuvat voimakkaasti malliajoissa käytetyistä maailmanlaajuiselta mallilta saaduista reunaehdoista. Näin ollen maailmanlaajuisten mallien etuna on parempi mahdollisuus käyttää useiden mallien tuloksia yhdessä, jolloin myös ilmastomallien eroista johtuvasta epävarmuudesta saadaan parempi käsitys. Mallitulosten perusteella sadeilmasto näyttäisi ilmaston lämmetessä muuttuvan äärevämmäksi. Maailmanlaajuisesti sekä rankkasateet että poutapäivät näin ollen keskimäärin yleistyvät ja poutajaksot pidentyvät, kun taas suhteellisen vähäsateisten vuorokausien lukumäärä pienenee. Muutokset eivät kuitenkaan ole kaikkialla samansuuntaisia. Euroopassa ilmasto näyttäisi muuttuvan kuivemmaksi Välimeren ympäristössä ja kesällä myös Keski-Euroopassa, kun taas Pohjois-Euroopassa sateet lisääntyvät etenkin talvella. Tällöin sadeilmaston äärevöityminen tulee esiin siten, että keskimäärin sateisemmiksi muuttuvilla alueilla rankat sateet lisääntyvät ja voimistuvat enemmän kuin mitä sademäärä keskimäärin kasvaa, ja myös monilla kuivemmiksi muuttuvillakin alueilla etenkin kaikkein rankimmat sateet voimistuvat jonkin verran. Vastaavasti poutapäivät lisääntyvät ja pisimmät poutajaksot pidentyvät paikoin sellaisillakin alueilla, joilla sademäärä keskimäärin kasvaa. Myös sademäärän vuosienvälinen vaihtelu näyttäisi tulosten perusteella jossain määrin lisääntyvän. Mallitulosten keskiarvona Pohjois-Euroopassa suurin vuosittainen vuorokausisademäärä kasvaa vuosisadan loppuun mennessä keskimäärin 17 %, mutta vuoden pisin poutajakso lyhenee vain 2 %. Keski-Euroopassa suurimmat vuorokausisademäärät kasvavat 15 % ja pisimmät poutajaksot pitenevät 22 % ja Etelä-Euroopassakin suurimmat vuorokausisademäärät kasvavat 8 %, vaikka pisimmät poutajaksot pidentyvät 35 %. Nyt saadut tulokset ovat pääosin sopusoinnussa aiempien sadeilmaston muutoksia käsittelevien tutkimustulosten kanssa. Myös verrattaessa mallien simuloimaa sadeilmastoa havaintoihin törmätään aiemmista tutkimuksista tuttuihin eroihin; ilmastomallit tuottavat todellista vähemmän sateettomia päiviä ja suurin osa malleista aliarvioi lisäksi sekä rankkasateiden esiintymistä että niiden voimakkuutta.
  • Lavanti, Sanna-Leena (2017)
    Tutkielmani käsittelee Aarni Voipiota (1891 – 1965) unissasaarnaamisen tutkijana. Voipio tutki unissasaarnaamista kahdessa väitöskirjassaan Unissasaarnaaminen suggestio ilmiönä (1921) sielutieteeseen ja Unissasaarnaaminen uskonnollisena ilmiönä (1922) kirkkohistoriaan. Tutkielmani keskittyy juuri näiden väitöskirjojen tutkimiseen. Voipio julkaisi englanninkielisen teoksen Sleeping Preachers: A Study in Elastic Religiosity (1951). Lisäksi Voipio julkaisi unissasaarnaamisesta populaariteoksia Suomalaisia unissasaarnaajia (1919) ja Profeettoja ja valheprofeettoja (1927). Tutkielmani tutkimustehtävänä on tarkastella Aarni Voipion teoksia siitä näkökulmasta, mikä sai hänet tutkimaan unissasaarnaamista, mitä lähteitä ja menetelmiä hän käytti tehdessään väitöskirjojaan ja muita teoksisiaan unissasaarnaamisesta. Lisäksi tutkimustehtävänäni on löytää, millaisiin tutkimustuloksiin Voipio päätyi aikansa tiedekäsitysten puitteissa unissasaarnaamisesta. Tutkielmassani selvitän, kuinka Voipion aikansa tiedemaailma vastaanotti hänen teoksensa. Tutkimukseni sijoittuu ajallisesti Aarni Voipion aktiiviseen tutkimustyöhön unissasaarnaamisessa vuosina 1919 – 1950 lukujen välille. Unissasaarnaaminen eli horrossaarnaaminen on ollut uskonnollinen ilmiö. Unissasaarnaamisessa Voipio tuo kirjoituksissaan esille käsitteet hypnoosi, suggestion eri käsitteet ja hysterian. Tutkielman ensimmäisessä osassa keskitytään unissasaarnaamiseen sielutieteen ja psykiatrian näkökulmasta. Toinen osa tutkielmasta käsittelee unissasaarnaamisen historiaa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Tutkielmassa esitellään unissasaarnaaminen katolisessa ja protestanttisessa kirkossa. Kolmas osa tutkielmasta käsittelee Voipiota kansainvälisenä unissasaarnaamisen tutkijana. Tutkielman muut osat sisältävät Voipion populaariteosten käsittelyä ja esitellään tunnetuimpia suomalaisia unissasaarnaajia. Tutkielmani sisältää Voipion kertomuksia unissasaarnaajien toiminnasta ja ilmiöön liittyvistä taustoista sekä saarnaajien omasta kehittymisestä toimintaansa. Voipion kertomuksista unissasaarnaajista voidaan päätellä selkeitä tunnusmerkkejä saarnaajien fyysisistä muutoksista horroksen aikana. Lisäksi Voipion tutkimukset tuovat esille saarnaajien taustalla olleet tekijät, mitkä heitä ovat kehittäneet unissasaarnaajiksi.
  • Sipari, Pinja (2014)
    Koulujen puutarhatoiminta on yhtä aikaa koululaitoksemme kanssa kehittynyt ilmiö. Aikojen saatossa koulupuutarhatoimintaa kohtaan tunnettu kiinnostus on vaihdellut ja tällä hetkellä se on ilmeisesti taas kasvussa. Koulupuutarhatoimintaa voidaan tarkastella monenlaisista näkökulmista, esimerkiksi osana koulun ympäristökasvatusta, terveyskasvatusta tai oppiainerajat ylittävää opiskelua. Aihetta on tutkittu vain vähän ja tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaista koulupuutarhatoimintaa Suomessa on ja miten puutarhoja hyödynnetään opetuksessa. Lisäksi tarkastelun kohteena on havainto, jonka mukaan koulupuutarhatoimijat usein ajattelevat oppilaiden oppivan toiminnan kautta 'mistä ruoka tulee'. Nykyaikainen ruokajärjestelmä on kuitenkin monimutkainen kokonaisuus, jonka muodostavat kuluttaja, tuottaja, jatkojalostajat ja pakkausteollisuus, sekä kauppa ja muut ruoan kautta tekemisissä olevat verkostot. Ymmärtääkseen ruoan matkaa pellosta pöytään ei siis riitä että tietää miten kasvit kasvavat. Tutkimuksessa selvitetäänkin lisäksi mitä koulupuutarhojen avulla opetetaan ruokajärjestelmästä. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusta varten haastateltiin 11 opettajaa eri puolilta maata sijaitsevista kouluista, joissa on aktiivista koulupuutarhatoimintaa. Tutkimuskoulujen joukossa on ala- ja yläkouluja, lukio ja kaksi steinerkoulua. Tavoitteena oli saada tutkimukseen mukaan mahdollisimman laaja otos erilaisia koulupuutarhoja, joten kustakin koulusta haastateltiin vain yhtä toiminnasta hyvin perillä olevaa opettajaa. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin teemoittelun ja tyypittelyn avulla. Teemoittelun kautta aineistosta löytyneiden ilmiöiden yleisyyttä selvitettiin sisällön erittelyllä. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voida määrittää suomalaisen koulupuutarhan tyyppiesimerkkiä, sillä toimintatavat, toiminnan laajuus, sille asetut päämäärät ja puutarhojen hyödyntäminen opetuksessa vaihtelevat kouluittain paljonkin. Puutarhojen toimintamallit on kehitetty koulukohtaisesti niiden resurssien varassa, joita kullakin koululla on ollut käytettävissään. Toiminnan ensisijaisena tavoitteena on oppimisen tukeminen, mutta eri kouluissa puutarhan merkitystä painotetaan eri tavoin: ympäristökasvatuksen, kokonaisvaltaisen oppimisen tai jonkin tietyn kurssin oppimisympäristönä tai koulun pihaa viihtyistävänä tai koulun arkeen vaihtelua tuovana tekijänä. Toiminnalle asetetut tavoitteet määrittävät sitä kuinka paljon puutarhaa hyödynnetään opetuksessa ja lisäksi hyödyntämisen laajuuteen vaikuttaa puutarhan koko. Vaikka myös monet opettajat ajattelevat koulun puutarhatoiminnan avulla opittavan mistä ruoka tulee kauppojen hyllyille, opetetaan ruokajärjestelmästä puutarhatoiminnan kautta vain tiettyjä osia. Alkutuotannon roolia painotetaan vahvasti, mutta osassa kouluista näkökulmaa laajennetaan valmistamalla satoa myytäväksi myyjäisissä tai sitä tarjotaan kouluruokalassa. Kahdessa koulussa tehdään lisäksi maatilayhteistyötä lähitilojen kanssa. Uusien oppimisympäristöjen ja opetusmetodien hyödyntämistä opetuksessa pidetään yleisesti suositeltavana, mutta niiden käyttöönotto vaatii opettajalta edelleen erityistä rohkeutta. Koulupuutarhatoiminta kannustaa opettajia kokeilemaan koulussa monenlaisia uusia toimintatapoja ja opetusmetodeja, kuten ulkona opettamista ja kokemuksellista oppimista. Tutkimukseen osallistuneet opettajat eivät juuri kokeneet tarvitsevansa apua koulun puutarhatoiminnan kehittämiseen, mutta se voisi hyödyttää heitä etenkin puutarhakasvatuksen osalta, sillä monilla on melko suppea käsitys puutarhan hyödyntämismahdollisuuksista opetuksessa. Koulupuutarhojen aiheuttama innostus ja lisääntynyt oppilaiden motivaatio, sekä käytännön tekeminen, oikeat ongelmat ja konkreettisen lopputuloksen näkeminen puoltavat paikkaansa koulussa, sillä tällaiset tekijät edistävät tutkimusten mukaan esimerkiksi oppilaiden luonnontieteiden osaamista. Tutkimus on esiselvitys suomalaisen koulupuutarhatoiminnan käytännöistä ja se avaa runsaasti lisätutkimuksen aiheita. Jotta puutarhakasvatuksen parhaista käytännöistä päästään selville, on tehtävä esimerkiksi hyvin dokumentoituja kokeiluja erilaisista puutarhakasvatuksen muodoista, joiden vaikuttavuutta arvioidaan. Tarvetta on myös tutkimuksille, jotka selvittävät puutarhakasvatuksen vaikutuksia oppilaiden oppimiseen suomalaisen koulun kontekstissa. Ruokajärjestelmäopetuksen suhteen tutkimuksessa ilmeni ristiriita sen suhteen, mitä opettajat toivovat oppilaiden oppivan koulupuutarhatoiminnan kautta ja mitä he näyttävät käytännössä opettavan, joten lisätutkimusta tarvitaan myös tämän ristiriidan vahvistamiseksi ja selvittämiseksi.
  • Iiskola, Marie-Helene (2016)
    Tourism destinations tend to attract mainly those tourists who choose the location as the main or only destination of their trip, although the share of those tourists who choose it as a secondary or through destination is greater than have been initially thought. Most tourism destinations have the ability to take advantage of the potential offered by transit tourists, as the necessary infrastructure and services already exist - they just need to be directed into new markets. Finland is a secondary tourist destination that acts as stop-over point on the way to primary destinations. Transit tourists form a significant amount in the flow of tourists to Finland and the volumes of Asian transit tourists arriving to Helsinki-Vantaa have increased. Many of the most important factors of tourism destinations for Asian tourists are present in Finland, and interest toward the country among Asians have grown in recent years. However, in stopover tourism the challenge lies in encountering the diverse interests of many different parties and tourists, the combination of which is needed for stopover tourism development. This master's thesis aims to identify changes in stopover tourism and predict the future development in the Helsinki metropolitan area by the year 2025. The study examines the impact of the Helsinki metropolitan area starting points, and how changes in lack of opportunities and lack of interest among tourists affect the development of stopover tourism. The study utilizes the Delphi method used in future research, in which persons classified as experts act as predictors of the future development of the studied phenomenon. Unlike in the traditional multi-stage Delphi, rounds were limited to only one round of interviews. Twelve experts (n = 12) took part in this study's Delphi panel, representing companies and organizations operating in the tourism sector. The snowball method is used for the selection of the expert panel, where a few key experts are first identified and then asked to name other experts for the panel. The interview material is analysed by coding and thematising in order to highlight both the converging and diverging points of views. The results show that the major opportunities for stopover tourism development in Helsinki metropolitan area are related to the accessibility and competitiveness of Finnair's Asian route network. The Helsinki metropolitan area is able to offer a new kind of appeal for Asian tourists compared to other well-known European destinations, even though it does not have any tourist attractions recognised on a global level. The metropolitan's compact size and the focusing of tourism service offerings in a relatively small area provide a framework for stopover tourism. The challenge, however, is whether the development of the tourism service offerings can become attractive enough for the tourists to stop in the Helsinki metropolitan area when flying between Europe and Asia. There will not be any significant changes in the roles of the Helsinki metropolitan area's tourism operators in the future, while Finnair will continue playing the key role. Since most of the stopovers made in Helsinki metropolitan area are pre-designed and tourists are leisure tourists, the travel time to and from Helsinki-Vantaa does not have an impact on whether or not to stop in Helsinki. Similarly, visa requirements do not reduce the attractiveness of the Helsinki metropolitan area as some of the visitors will need a visa to travel to Europe in any case. In the future provision of tourist services in the Helsinki metropolitan area, the importance of individuality is emphasized, as well as the need for accessibility and availability of tourism services improvement. Since the Helsinki metropolitan area cannot compete in terms of tourist attractions, the attractiveness should be based on its existing nature potential. Based on the study, the lack of interest affects stopover tourism development in the Helsinki metropolitan area more than the lack of opportunity. Growth of appeal arising from awareness and development in tourism service will increase the attractiveness of the Helsinki metropolitan area. As a result, the number of Asian tourists in the Helsinki metropolitan area will increase significantly by 2025, as more transit tourists arriving to Helsinki-Vantaa will stop in the metropolitan area. Despite the challenges, the study shows that the interests of the tourism sector and tourists can be seen to meet better during the next ten years in stopover tourism.
  • Jokinen, Minna (2017)
    Asian longhorned beetle (Anoplophora glabripennis Motschulsky) is an invasive alien species native to China and Korea. Asian longhorned beetle has been established on many European countries, United States and Canada. The pathway to the new environments is typically via solid wood packing material (SWPM) which is used especially to pack stoneware. The larva lives inside the trunk and chews tunnels. These tunnels may result in loss of turgor pressure and, by implication, to loss of leaves and finally to death of the tree. Eradication of this species is complicated due to a wide range of host species. The first introduced population in Finland was discovered in October 2015 in the municipality of Vantaa, near to Helsinki. Thus, we have a lack of knowledge in its habits in Finnish circumstances. The main objective of this thesis was to specify whether the Asian longhorned beetle is established also in Helsinki and which areas would be potential habitats for this species. Because no Finnish research about this pest has been published, also a literature survey about the species is provided. Areas, where stoneware originated to Asia is stored at the moment or was stored before, were considered as a potential habitats for the Asian longhorned beetle. The observations were conducted during the summer season 2016. The potential host trees were observed with binoculars. Inspections focused on searching round exitholes typical to the Asian longhorned beetle from the trunk and the main branches. Trees with suspicious holes were felled and investigated. No Asian longhorned beetles were found. However, there are several potential areas in Helsinki. In total, 35 potential areas were inspected. These areas were rich in broadleaved trees that belong to hosts of this pest. It can be assumed that Asian longhorned beetle would not have shortage in suitable host trees. The most common inspected tree species were silver birch, dawny birch, European aspen and goat willow. Ground inspection with binoculars is a common, but unreliable method. In summer time foliage layer may obscure the visibility to the trunk and the branches. On the other hand, trees with dead branches or a lack of foliage can be easily detected and thus special effort can be used to inspect these trees. It can be suggested that at least not very old or high density populations exist in Helsinki. The best way to avoid new introductions is to favor Finnish stoneware and avoid Asian wood packing material. The treatments of SWPM should be improved to prevent further spread of these pests. The omission of treatment should never happen. One option is to replace SWPM with more secure packing materials. Also the destruction of the packing material should be carried out properly and it should not be transported for example as a firewood to summer cottages. This study was carried out together with University of Helsinki and Public Works Department of the city of Helsinki. Cooperation was done also with the Finnish Food Safety Authority Evira.
  • Antell, Paula (2016)
    Tämä työ käsittelee Suomen kirkon pappisliiton identiteettiä ammattiliittona sen jäsenlehden sivuilla. Tutkimus rajautuu ajallisesti jäsenlehden ilmestymisen alkamisesta, vuodesta 1948 vuoteen 1974, jolloin Kirkon sopimusvaltuuskunta (nykyisin Kirkon työmarkkinalaitos) perustetiin ja jolloin kirkollisten ammattiliittojen neuvotteluasema muuttui niiden saatuaan virallinen neuvottelukumppani työnantajapuolelle. Papin ammattia on perinteisesti pidetty kutsumusammattina. Tutkimuksessa perhehdytäänkin siihen problematiikkaan, minkälaisia vaatimuksia kutsumusammatissa työskentelevillä papeilla sai olla työelämää kohtaan ja miten se näkyi heidän ammattiliittonsa toiminnassa. Tutkimuksessa pohditaan myös, minkälainen pappien liiton identiteetti oli perinteiseen ammattiyhdistysliikkeeseen nähden. Liiton jäsenlehti tarjosi keskustelutilaa lehden sivuilla niin liiton keskeisille toimijoille kuin tavallisille jäsenilleen ja sen sivuilla käytiinkin ajoittain kiivastakin keskustelua liiton toiminnan suuntaviivoista. Erityisen vaikeana kysymyksenä Pappisliitolle tutkimusajanjaksolla nousi esiin keskusjärjestö Akavan jäsenyys. Osalle liiton jäsenistä keskusjärjestön jäsenyys ja ajatus selkeästä yhden ammattiryhmän edunvalvonnasta kirkossa ei sopinut pappien arvomaailmaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että liiton puheenjohtajalla oli selkeä vaikutus liiton identiteettiin ammatillisena järjestönä. Tutkimusajanjaksolla puheenjohtaja Aimo T. Nikolaisen aikana liiton toiminnan keskiössä oli selkeästi pappien työn tukeminen ja kollegiaalinen toiminta kun taas puheenjohtaja Matti Joensuun aikana liitto siirtyi selvästi enemmän ammattijärjestön suuntaan. Toisaalta pelkkä puheenjohtajan vaihdos ei pelkästään selittänyt linjan muutosta, vaan myös suomalainen yhteiskunta muuttui ympärillä ja ammattiyhdistysliikkeen asema vahvistui tutkimusajanjaksolla.
  • Helenius, Laura (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)
    Ihmisillä amputaatioleikkausten jälkeinen aavekipu on hyvin yleistä ja se heikentää merkittävästi elämän laatua. Koirille ja kissoille tehdään runsaasti raaja-amputaatioita ympäri maailman useimmiten trauman tai luukasvaimen vuoksi. Kuitenkaan aavekivun esiintyvyydestä koirilla ja kissoilla ei tiedetä mitään. Kroonisen kivun synnyssä on mukana nosiseptiivisten hermoratojen kipua vahvistavien järjestelmien voimistuminen tai kipua hillitsevien järjestelmien vaimeneminen. Selkäytimen takasarvessa sijaitsevat NMDA-reseptorit ovat keskeisessä asemassa keskushermoston herkistymisessä ja kroonisen kivun kehittymisessä. Aavekivulla tarkoitetaan kivun tunnetta amputoidussa ruumiinosassa. Aavekipu alkaa ihmisillä useimmiten heti ensimmäisellä viikolla amputaation jälkeen. Osalla potilaista aavekivun intensiteetti laskee ajan kanssa ja jopa häviää kokonaan, kun taas osalla aavekipu voi jopa pahentua ajan myötä. Suurin osa amputoiduista kokee kärsivänsä kivusta kohtalaisesti tai enemmän. Amputoidut kokevat yleisesti myös kivuttomia aavetuntemuksia, tynkäkipua ja teleskooppi-ilmiön amputoidussa raajassaan. Aavekipu on neuropaattista kipua, jonka syntymekanismi on edelleen osittain tuntematon, mutta siinä tiedetään olevan mukana sekä keskus- että ääreishermoston mekanismeja. Aavekivusta kärsivillä amputoiduilla potilailla on tapahtunut muutoksia kipua välittävissä ääreishermoissa, selkäytimen takasarvessa, talamuksessa ja aivokuorella. Myös autonomisen hermoston aktiivisuudella ja psykologisilla tekijöillä on yhteys aavekivun kokemiseen. Aavekivun mekanismia selittämään on kehitetty erilaisia teorioita kuten kipumuistiteoria. Aavekivulle altistavia riskitekijöitä on yritetty selvittää useissa tutkimuksissa kuitenkin melko huonoin tuloksin. Aavekipu on ihmisillä erittäin vaikeasti ehkäistävissä eikä tehokasta hoitokeinoa ole löydetty. Aavekipua hoidetaan ihmisillä yleisesti samoilla lääkeaineilla kuin muitakin neuropaattisia kiputiloja, vaikka näitä ei ole todettu tutkimuksissa tehokkaiksi aavekivun hoitoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämän hetkinen tutkimustieto aavekivun esiintyvyydestä, syntymekanismeista, riskitekijöistä ja hoitomenetelmistä ihmisillä, jotta voimme soveltaa tätä tietoa koiriin ja kissoihin tutkimusten vielä puuttuessa eläinten aavekivusta.