Browsing by Author "Koskensalmi, Petri"

Teknologisen kehityksen aiheuttama työttömyyden ja eriarvoisuuden kasvu on ollut pelkona läpi modernin taloushistorian. Viime vuosina työpaikkojen häviäminen on jälleen noussut otsikkoihin kehittyneissä maissa. Tässä kehityksessä kolmena suurimpana huolenaiheena on pidetty: työmarkkinoiden polarisoitumista, osaamispainotteista teknologista kehitystä ja yhteiskunnan rakenteiden ja instituutioiden tähän muutokseen sopeutumisen hitautta. On mahdollista, että olemme menossa teknologisen kehityksen myötä kohti tuntematonta aikaisempaa kokemaamme nähden. Tässä tutkielmassa esitellään lähdekirjallisuuden avulla, empiiristen havaintojen tukemana, kaksi taloustieteellistä teoriaa, jotka pyrkivät selittämään viimeaikaisen teknologisen kehityksen työmarkkinavaikutuksia. Perinteisesti taloustieteellisessä kirjallisuudessa teknologisen kehityksen on ajateltu täydentävän korkeasti koulutettujen osaamista ja korvaavan matalasti koulutettua työvoimaa. Tällainen kehitys on lisännyt korkeasti koulutettujen työntuottavuutta kasvattaen elintasoa ja vähentänyt matalapalkkaisen työn osuutta kokonaistyöllisyydestä. Osaamispainotteisen teknologisen kehityksen teorian mukaan, jos teknologisen kehityksen luonne käsitetään endogeeniseksi, kehityksen suunta riippuu tällöin siitä mitä taloudessa tapahtuu. Markkinoiden koko, käytettävissä oleva työvoima, tuotantotekijöiden väliset suhteelliset hinnat ja työmarkkinainstituutiot vaikuttavat siihen, minkälaista teknologiaa tuotantoon kannattaa kehittää. Kehittyneissä maissa korkeasti koulutetun työvoiman kasvu maailmansotien jälkeen teki kannattavaksi kehittää teknologiaa heidän käyttöön. Korkeasti koulutettujen työn tarjonnan kasvusta huolimatta heidän koulutuspreemionsa on myös kasvanut. Teorian mukaan teknologisen kehityksen (=korkeasti koulutetun työvoiman kysyntä) on täytynyt olla osaamista suosivaa, pitäen yllä korkeasti koulutetun työvoiman kysyntää yli sen tarjonnan. Koulutuspreemion kasvua pidetään yhtenä palkkaeriarvoisuuden kasvun aiheuttaja. Teoria mahdollistaa ajatuksen ikuisesta kilpajuoksusta, jossa teknologinen kehitys (=kysyntä) peittoaa tarjonnan (=koulutus) kasvattaen palkkahajontaa ja johtaen lopulta meritokraattiseen yhteiskuntaan. Rutinisoitumishypoteesin mukaan viimeaikainen teknologinen kehitys on vähentänyt rutiiniluonteisten työtehtävien suhteellista osuutta kokonaistyöllisyydestä. Tämän kaltaiset työtehtävät tyypillisesti vaativat keskitasoisen koulutuksen ja ovat ansiotasoltaan palkkajakauman keskiosassa. Rutinisoitumishypoteesi arvioi työmarkkinamuutoksia ammattien työtehtäväsisältöjen muutoksien perusteella, ei koulutustasoon perustuen niin kuin perinteinen näkemys. Alan lähdekirjallisuuden mukaan rutinisoitumishypoteesi on johtanut työllisyys- ja/tai palkkapolarisaatioon kehittyneissä maissa. Viimeaikainen teknologinen kehitys on perinteisestä näkemyksestä ja rutisoitumishypoteesista poiketen korvannut myös analyyttisia ja interaktiivisia ei-rutiinitehtäviä. Tämän kaltaisen teknologisen kehityksen, yhdistettynä sen eksponentiaaliseen kasvuvauhtiin, haasteet koulutuspolitiikalle ja työmarkkinainstituutioille ovat ilmeiset. Tutkimusten mukaan modernissa taloushistoriassa on ollut aikaisempiakin polarisaatiojaksoja, perinteistä näkemystä vastaavaa kehitystä ja osaamista korvaavaakin kehitystä. Pitkällä aikavälillä, jos moderni taloushistoria toistaa itseään, luovan tuhon logiikan mukaisesti tuottavuuden kasvu tuhoaa kannattamattomat yritykset, liian vähän tuottavat työntekijät ja tuotteet, aikaansaaden tuottavampaa työtä, tuotteita ja liiketoimintaa, hyödyntäen suurta enemmistöä. Tätä trendin mukaista tulevaisuuden kehitystä ennustavat myös tutkimustulokset, joiden mukaan työpaikkojen korvautumisen riski teknologisen kehityksen vaikutuksesta laskee koulutus- ja palkkatason noustessa.