Browsing by Author "Koski, Hanna"

Suomessa on toteutettu viime vuosikymmeninä uusklassista kriminaalipolitiikkaa, jonka keskeisiä periaatteita ovat seuraamusjärjestelmän rakentuminen suhteellisuusperiaatteen, yhdenvertaisuusperiaatteen ja yleisprevention varaan. Uusklassismin mukaan rangaistuksen tulee määräytyä vain teon moitittavuuden ja tekijän syyllisyyden mukaan eikä huomiota tule kiinnittää rikoksentekijän yksilöllisiin piirteisiin. Rangaistus tulee myös pitää selkeästi erillään hoidosta. 1990-luvulta alkaen näkökulma alkoi kuitenkin muuttua. Yleisprevention ohella myös erityispreventioon alettiin kiinnittää huomiota ja seuraamusjärjestelmämme osaksi alettiin kehittää vankeudelle vaihtoehtoisia seuraamuksia, yhdyskuntaseuraamuksia. Yhdyskuntaseuraamusten käytöllä vältettiin laitosrangaistuksille tyypilliset negatiiviset seuraukset, kuten laitostuminen ja sosiaalisten siteiden katkeamien. Myös rangaistusten osana toteutettavat erilaiset hoito- ja kuntoutusohjelmat alkoivat yleistyä ja pelkän rankaisemisen sijaan vahvistui tavoite integroida rikoksentekijä rangaistuksen suorittamisen jälkeen takaisin yhteiskuntaan. Tutkielman tavoitteena on tuoda esille hoitoideologian eräänlainen kaksijakoisuus. Hoitomyönteinen kriminaalipolitiikka ottaa huomioon aiempaa paremmin myös rikoksentekijän perusoikeudet ja tavoitteena on yhteiskunnasta eristämisen sijaan integroida rikoksentekijä takaisin yhteiskuntaan hoito-ohjelmien ja tukitoimien avulla. Kuitenkin hoitoideologiaa toteutetaan myös esimerkiksi velvoitteellisen lääkehoidon kautta, ja hoitotoimenpiteitä voidaan toteuttaa myös vastoin niiden kohteen suostumusta. Näillä eri näkökulmasta toteutettavilla hoitotoimenpiteillä on kuitenkin sama tausta-ajatus ja tavoite: rikoksentekijän hoitaminen niin, että hän ei syyllistyisi tulevaisuudessa enää uusiin rikoksiin. Tämä tavoite toteuttaa sekä rikoksentekijän että yhteiskunnan etua. Tutkielmassa osoitetaan hoitoideologian palanneen kriminaalipolitiikkaamme. Kriminaalipolitiikan muutos ja hoitoideologian vakiintunut asema osoitetaan tarkasteltujen yhdyskuntaseuraamusten ja rangaistuksiin liitettävien hoito-ohjelmien (esim. päihdeohjelmat ja seksuaalirikollisille suunnattu STOP-ohjelma) kautta. Seuraamuksia ja hoito-ohjelmia tarkastellaan niiden erityispreventiivisten tavoitteiden ja vaikuttavuuden kautta osoittaen niiden tarpeellisuus kriminaalipolitiikkamme keskeisen ja ajankohtaisen tavoitteen, uusintarikollisuuden vähentämisen, keinona. Tutkielmassa todetaan hoitoideologian vakiinnuttaneen paikkansa kriminaalipolitiikassamme niin, että keskustelu hoidollisten elementtien liittämisestä rangaistuksiin on vaihtunut keskusteluun siitä, millaisia uusia hoitoideologiaa toteuttavia rangaistuksia seuraamusjärjestelmäämme tarvitaan.