Browsing by department "Käännöstieteen laitos"

Tutkielma käsittelee suomalaisten televisiotekstittäjien ammatillisuutta, käännösprosessia ja digitaalisten tekstitysohjelmien vaikutuksia tekstitysprosessiin ammattitekstittäjien näkökulmasta. Suomen television digitalisoituminen on aiheuttanut mullistuksia myös tekstitysalalla kun tekstitettävä kuvamateriaali on ryhdytty toimittamaan käännöstoimistoille ja tekstittäjille digitaalisena. Teoriaosuudessa käsitellään käännös- ja tekstitystutkimusta sekä koulutusta Suomessa, ammattitaitoa ja ammatillisuutta sekä kääntämisen apukeinoja. Tekstittäminen esitellään erikoistuneena kääntämisen muotona. On kuitenkin myös huomioitava, että kääntäminen on yksi vaihe tekstitysprosessissa. Teoriaosuus päättyy suomalaisten televisiotekstittäjien arjen ja työkentän nykytilanteen käsittelyyn – tekstittäjät työskentelevät monenlaisilla työehdoilla ja laadun kriteerit saatetaan joutua arvioimaan uudelleen. Empiirisen osan alussa esitetään, että suomalaisia televisiotekstittäjiä on haastateltu yllättävän vähän, ja Jääskeläisen ajatuksiin nojaten mainitaan, että tekstittämisen alalla on vielä paljon tutkimatta – etenkin suomalaisesta tekstitysprosessista löytyy tutkittavaa. Tutkimuskohde on ammatikseen televisioon tekstityksiä tekevät kääntäjät. Suomalaiselle tekstitykseen erikoistuneelle käännöstoimistolle työskenteleville tekstittäjille lähetettiin alkutalvesta 2008 kyselylomake, jolla kartoitettiin sekä monivalintakysymyksillä että avoimilla kysymyksillä heidän ammatillisuuttaan, työmenetelmiään, käännös- ja tekstitysprosessiaan, ammattiylpeyttään ja -identiteettiään, ajanhallintaansa, sekä heidän käyttämäänsä digitaalista tekstitysohjelmaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lähes kolmanneksella vastaajista on ammatistaan neutraali tai jopa negatiivinen käsitys. Näitä tekstittäjiä yhdistää se seikka, että kaikilla on alle 5 vuotta kokemusta alalta. Valtaosa vastanneista on kuitenkin ylpeitä siitä, että toimivat suomen kielen ammattilaisina. Tekstitysprosessi oli lomakkeessa jaettu esikatseluvaiheeseen, käännösvaiheeseen, ajastamisvaiheeseen ja korjauskatseluvaiheeseen. Tekstittäjät pyydettiin mm. arvioimaan tekstitysprosessinsa kokonaiskestoa. Kestoissa ilmeni suuria eroavaisuuksia, joista ainakin osa korreloi kokemuksen kanssa. Runsas puolet vastaajista on hankkinut digitaalisen tekstitysohjelmiston käyttöönsä ja osa ajastaa edelleen käännöstoimistossa muun muassa ohjelmiston kalleuden vuoksi. Digitaalisen ohjelmiston myötä tekstitysprosessiin ja työkäytänteisiin on tullut muutoksia, kun videonauhureista ja televisioista on siirrytty pelkän tietokoneen käyttöön. On mahdollista tehdä etätyötä kaukomailta käsin, kääntää ja ajastaa lomittain tai tehdä esiajastus ja kääntää sitten. Digitaalinen tekniikka on siis mahdollistanut tekstitysprosessin muuttumisen ja vaihtoehtoiset työmenetelmät, mutta kaikista menetelmistä ei välttämättä ole tekstittäjälle hyötyä. Perinteinen tekstitysprosessi (esikatselu, repliikkijakojen merkitseminen käsikirjoitukseen, kääntäminen ja repliikkien laadinta, korjaukset ja tarkastuskatselu) vaikuttaa edelleen tehokkaimmalta. Vaikka työkäytänteet eroavat toisistaan, kokonaiskäsitys on se, että digitalisoitumisen alkukangertelujen jälkeen tekstittäjien työskentely on tehostunut.

Tutkimuksessa olen tarkastellut Tove Janssonin muumikirjojen adaptaatioita, eli uudelleen kirjoitettuja muumikirjoja. Työn tavoitteena on ollut selvittää, miten ja miksi Tove Jansson on muokannut alkuperäisiä muumikirjojaan. Lisäksi työssä on pohdittu, onko uudelleen kirjoittamisella ollut tietty tavoite eli, ovatko muutokset samansuuntaisia kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Aineistona minulla on ollut neljä Tove Janssonin alkuperäistä ja neljä uudelleenkirjoitettua muumikirjaa: Kometjakten (1946) ja uudelleen kirjoitettu Kometen kommer (1968), Trollkarlens hatt (1948, 1968), Muminpappans Bravader (1950) ja uudelleen kirjoitettu Muminpappans memoarer (1968) sekä Farlig midsommar (1954, 1969). Olen tarkastellut, millaisia kielellisiä ja kuvallisia eroja alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä on. Koska materiaali on niin laaja, olen rajannut tutkimustani. Uudelleen kirjoitetut Farlig midsommar (1969) ja Trollkarlens hatt (1968) eivät sisällä yhtä paljon adaptaatioita kuin kirjat Muminpappans memoarer (1968) ja Kometen kommer (1968). Sen vuoksi olen käyttänyt kirjojen analysoinnissa erilaista tutkimusmenetelmää. Kirjoja Farlig midsommarja Trollkarlens hatt olen tutkinut kokonaisuudessaan. Kirjojen Kometen kommer sekä Muminpappans memoarer kohdalla olen puolestaan käyttänyt kvalitatiivista metodia. Kyseisten kirjojen kohdalla olen ottanut otoksia kirjojen alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikkien kielellisten adaptaatioden kuvaamisessa, vertailussa ja analysoimisessa olen käyttänyt apuna sanakirjoja ja aikasempaa tutkimusta. Kuvatutkimuksesa olen keskittynyt tarkastelemaan kuvien näkyvyyttä muumikirjoissa. Olen tarkastellut kuvien sijoittelua, kokoa, määrää ja osittain sisältöä alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä. Kielelliset adaptaatiot on jaettu niiden pituuden ja rakenteen mukaan kolmeen luokkaan: parafraasit, lisäykset ja poistot. Jaottelu perustuu osittain omiin havaintoihini materiaalista ja osittain aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Tove Jansson on tehnyt samankaltaisia muutoksia kaikissa uudelleen kirjoittamissaan muumikirjoissa. Kaikki uudelleen kirjoitetut kirjat sisältävät niin parafraaseja, lisäyksiä kuin poistojakin. Muutoksilla onmyös samankaltaisia funktioita kaikissa kirjoissa. Parafraasit tekevät kirjoista muun muassa ajanmukaisia ja helppolukuisia. Lisäyksillä on ennen kaikkea selittävä funktio. Poistojen avulla taas lastenkirjallisuuteen soveltumattomia sanoja ja tapahtumia on karsittu. Myös kuvien muutokset ovat samankaltaisia kaikissa uudelleenkirjoitetuissa muumikirjoissa. Ensinnäkin kuvien sijoittelun muutokset ovat parantaneet kuvan ja tekstin vuorovaikutusta kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Muokatuissa muumikirjoissa teksti ja kuvat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan ja vastaavat tarkemmin toisiaan kuin alkuperäisissä muumikirjoissa. Toiseksi kuvien koon ja lukumäärään muutokset tekevät uudelleen kirjoitetut kirjat visuaalisesti nautittavammiksi kuin alkuperäiset kirjat. Kaiken kaikkiaan adaptaatiot uudenaikaistavat muumikirjoja ja tekevät ne uudelle kohderyhmälle paremmin soveltuviksi. Adaptaatioiden avulla Tove Jansson on luonut jatkumon muumikirjojensa välille, minkä ansiosta ensimmäiset muumikirjat ja myöhemmin kirjoitetut muumikirjat eivät ole ristiriitaisia, vaan ne ovat yhtenäisiä niin sisällön, henkilöiden, kirjoitustyylin ja kuvituksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että adaptaatiot ovat hyvin yleinen kielellinen ilmiö. Lähes jokainen kirjoittaja joutuu jossain vaiheessa muokkaamaan omaa tekstiään. Uusien versioiden julkaiseminen on kuitenkin harvinaisempaa. Ottaen huomioon, kuinka kielteisesti adaptaatioihin yleisesti suhtaudutaan, on mielenkiintoista, että nimenomaan uudelleen kirjoitetut muumikirjat ovat saaneet "aitojen" muumikirjojen aseman. Moni ei todennäköisesti tiedä lukevansa muokattua muumikirjaa. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliset käännökset on käännetty ainoastaan alkuperäisistä muumikirjoista. Pohdittavaksi jääkin, millainen kuva suomenkielisellä lukijalla on esimerkiksi muumikirjojen yhtenäisyydestä. Kun jo lähdeteoksia on muokattu niin paljon kuin tämä työ on osoittanut, olisi ehkä käännöksiäkin jo korkea aika päivittää.

Tutkielmassa tarkastellaan jalkapallokieltä erikoiskielenä tyylintutkimuksen näkökulmasta. Tutkimusaineistoksi on valittu kuusi noin 2000 sanan pituista otosta erilaisista jalkapalloa käsittelevistä teksteistä, joista kolme on kirjoitettu suomeksi ja kolme englanniksi. Työssä pyritään selvittämään, mitä eroa yleiskieltä lähestyvillä ja erikoiskieliksi katsottavilla jalkapalloteksteillä on ja kuinka jalkapallokieli erikoiskielenä vertautuu muihin erikoiskieliin. Tutkimukseen sisältyy lisäksi tutkittuja tekstejä koskeva kyselyosio. Lopuksi pohditaan sitä, mitä merkitystä saadulla tiedolla on kääntämiselle. Käytetty tutkimustapa on luonteeltaan melko kvantitatiivinen, ja se pohjautuu pitkälti käsityksiin hyvästä luettavuudesta. Ensin teksteistä lasketaan keskimääräinen lausepituus, eri sanaluokkien frekvenssejä sekä aktiivi- ja passiivimuodossa olevien verbien suhde. Tämän jälkeen pohditaan, mitä merkitystä tuloksilla voisi olla tekstien tyylille ja luettavuudelle. Tekstit annetaan vielä luettaviksi koehenkilöille, jotka vastaavat tekstit luettuaan tyyliä ja luettavuutta koskevaan kyselyyn. Lopulta kyselyn tuloksia verrataan tyylianalyysin avulla saatuihin tuloksiin. Analysoiduista teksteistä saadut tulokset eivät vastaa aiemmin erikoiskielistä saatuja tuloksia, eikä jalkapallon erikoiskielestä synny kiistatonta kokonaiskuvaa. Substantiivien määrä etenkin suomenkielisissä jalkapalloteksteissä on niin suuri, että se vaikuttaa tekstien luettavuuteen ja tyyliin. Teksteissä käytetyt virkkeet eivät toisaalta ole kovin pitkiä tai monimutkaisia, mikä yhdistää jalkapallokieltä ja muissa urheilulajeissa käytettyä kieltä. Englanninkielisissä teksteissä käytetään enemmän adjektiiveja ja anaforista viittausta kuin suomenkielisissä, mikä on huomionarvoista käännöksissä, koska suomalaisilla kirjoittajilla vaikuttaisi analysoitujen tekstien perusteella todellakin olevan taipumusta substantiivien liialliseen käyttöön. Kyselystä saadut tulokset eivät vastaa frekvenssianalyyseistä saatuja tuloksia, ja kysely paljastaa myös sen, ettei lukunopeus ole aina luotettava luettavuuden mittari. Jos aihetta tutkittaisiin lisää, olisi tutkimusaineiston syytä olla laajempi, jotta saataisiin kouriintuntuvampia tuloksia. Mikäli tutkitaan myös tekstien luettavuutta, on syytä ottaa huomioon, ettei lukunopeuden mittaaminen ole välttämättä luotettava menetelmä luettavuuden toteamiseksi.

Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.