Browsing by discipline "Afrikan tutkimus"

This thesis compares the democratization processes in Nigeria, Kenya and Zimbabwe during the early 21st century and sheds light on the underlying factors behind the prevalence of wide-scale electoral violence during the general elections of 2007-2008 in each of the three case countries. The main research data in this thesis is based on the publicly available Afrobarometer survey data on the case countries from the years 1999-2009. The Afrobarometer survey includes a wide range of questions concerning public perception on democratic supply and demand within the respondents home countries. The aim of the research is to find out under what conditions are elections in Africa at high risk of being marred with electoral violence. The theoretical framework of this research is based on an academic debate surrounding the notion of electoral authoritarian regimes, in which it is viewed that some of the autocratic regimes, which have adopted regular and open multiparty elections since the end of the Cold War, have not - despite expectations - turned into consolidated democracies over the past two decades and are not necessarily even likely to do so in the near future, but they may continue to remain as hybrid regimes, in which the incumbent elite has no intention of giving up power to the opposition, but instead, it is actively pursuing various legitimate and illegitimate strategies to win elections and to use these elections to legitimize the existing regime. The theoretical model most used in this thesis is the one of Staffan Lindberg s, in which he argues that even flawed election might further democratization in these electoral authoritarian regimes, but as the competition between the incumbents and the opposition increases, the incumbents have to choose between oppression and toleration, based on the perceived costs and benefits associated with these alternative strategies, potentially leading to an increasing use of illicit election tactics, including electoral violence. A quantitative analysis of the survey data is conducted using an online data analysis tool that is provided at the Afrobarometer website. Results of certain survey questions are being used as democratic indicators for assessing the democratic demand and supply in each of the three case countries. Also, the popularity of both the ruling party and its main opposition rivals are being measured based on the Afrobarometer data, and then compared with the official election results to spot any possible indications of election fraud. One of the key findings of this research shows that each of the three case countries suffered from a high democratic deficit, i.e. a high democratic demand coupled with a low democratic supply, possibly indicating that a high democratic deficit is likely to increase the risk of elections being marred with electoral violence. The research shows that, while a high democratic demand is often the main driving force from democratization in authoritarian regimes in Africa, it may also increase the risk of electoral violence during elections, should the incumbent be unwilling to tolerate the risk of losing these elections.

Muukalaisvihaa on tutkittu eteläisen Afrikan kontekstissa viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Tutkimusta on vauhdittanut Etelä-Afrikassa tapahtuneet väkivaltaiset hyökkäykset Afrikkalaisia maahanmuuttajia kohtaan vuosina 2008 ja 2015, joissa kuoli kymmeniä ja tuhannet joutuivat maanpakoon. Namibia mielletään usein Etelä-Afrikan pikkuveljeksi, ja monet Etelä-Afrikasta löydettävät ilmiöt toistuvat Namibiassa. Akateeminen tutkimus on keskittynyt lähinnä Etelä-Afrikkaan ja Botswanaan, jonka vuoksi halusinkin keskittyä tutkimaan muukalaisvihaa Namibian kontekstissa. Koska aiheesta ei ole tehty paljon aiempaa tutkimusta, tutkielmani aineisto koostuu namibialaisten sosiaalisessa mediassa käydyistä keskusteluista. Analysoin ainoistoa diskurssianalyyttisin keinoin. Lopulliseen analyysiin valikoitui 779 kommenttia kahdeksasta artikkelista, jotka oli julkaistu namibialaisen uutissivuston Facebook-tilillä. Aloitin analysoinnin jakamalla kommentit kategorioihin niiden sisältämien diskurssien perusteella, jonka jälkeen tavoitteenani oli löytää mitä viitekehyksiä namibialaiset käyttävät perustellessaan omia mielipiteitään maahanmuuttajista, ja millä tavoin maahanmuuttajia puolustetaan. Toiseksi halusin saada selville, koetaanko tietyt kansallisuudet uhkaavammiksi muihin verrattuna. Tutkimuksessa käy ilmi, että namibialaiset kokevat maahanmuuttajat uhkana niin henkilökohtaisille kuin kansallisille resursseille. Maahanmuuttajia myös toiseutettiin, eikä heidän koettu olevan osa ’meitä’. Monet namibialaiset käyttivät maahanmuuttajia myös syntipukkeina ja syyttivät heitä niin hintojen noususta kuin korkeasta tyttömyysprosentista.Toisaalta muukalaisvihaisia kommentteja paheksuttiin syvästi ja maahanmuuttajia kohtaan koettiin solidaarisuutta – mutta vain jos maahanmuuttajat olivat muualta Afrikasta. Kiinalaisia maahanmuuttajia ei puolustettu kommenteissa lainkaan, ja heidät koettiin myös suurimpana uhkana namibian luonnovaroille ja koskemattomuudelle.

Tutkielma käsittelee Santo Domingon alueella harjoitettavien afrikkalaisperäisten perinteiden esiintymistä dominikaanilaisessa katumusiikkissa. Tarkemmin tarkastellaan dembow’na tunnettua musiikkilajia. Tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa, mitä afrodominikaanilaisia vaikutteita dembow’ssa voisi olla ja toisaalta osoittaa, että dominikaanilainen dembow kehittyi omaksi musiikkilajikseen nimenomaan maan afrikkalaisvaikutteisen musiikkikulttuurin ansiosta. Tutkimuksessa otetaan myös kantaa julkisuudessa käytyyn keskusteluun siitä, onko dembow perinteitä horjuttava ilmiö, kuten dominikaanien omassa, julkisuudessa käydyssä keskustelussa usein otaksutaan. Vaikka dembow’n alkuperä on jamaikalaisessa reggaekultuurissa, siitä on kehittynyt oma musiikkilajinsa Santo Domingon köyhimmissä lähiöissä, samoissa, joiden kulttuurimaisemassa afrikkalaisperäisten perinteiden vaikutukset näkyvät ja kuuluvat vahvasti. Dominikaanisessa tasavallassa on kautta maan historian väheksytty väestön afrikkalaisia juuria ja korostettu hispaanista perintöä, leimaten kaikki “musta” vieraaksi ja jopa paheksuttavaksi. Mutta yhteiskuntaa yhdistävissä uskonnollisissa traditioissa afrikkalaiset piirteet ovat säilyneet ja synkretisoituneet osaksi kansankulttuuria. Kaupungeissa, erityisesti Santo Domingossa, on nopeasti omaksuttu vaikutteita myös Yhdysvaltojen uusista musiikkitrendeistä. Urbaania nuorisokulttuuria edustava dembow on jatketta Hip Hop -liikkeelle, joka saapui Santo Domingoon 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Pari vuosikymmentä aiemmin Yhdysvalloista alkanut mustien vastarintaideologia suodattui Dominikaaniseen tasavaltaan akateemisten tutkijoiden kautta, kun tiedeyhteisössä herättiin tutkimaan maan oman afrikkalaisperäisen väestön historiaa ja perinteitä, ja toisaalta kritisoimaan tapaa, jolla dominikaanisessa yhteiskunnassa kaikki viitteet afrikkalaisiin piirteisiin on pyritty kieltämään. Mustien voimaantumista Yhdysvalloissa tukenut Hip Hop -liike ei kuitenkaan ole saavuttanut vastaavaa vaikutusta Dominikaanisessa tasavallassa, mutta sen kautta rapistä tuli dominikaaninuorten suosima tyylilaji, josta dembow’nkin kehitys on alkanut. Rapin lisäksi dembow’n äänimaailmaan on siirtynyt Santo Domingon lähiöissä afrikkalaisten rumpujen rytmejä ja laulutyylejä, joita nuoret musiikintekijät ovat kasvuympäristössään kuulleet pienestä pitäen. Rytmeistä voidaan erottaa Dominikaanisessa tasavallassa yleisesti esiintyvän palomusiikin ja Santo Domingon pohjoisosissa soitettavan congomusiikin rumpurytmejä, mutta tutkimuksen edetessä löytyi dembown ja haitilaisperäisen gmoagán väliltä kiinnostavaa samankaltaisuutta. Tutkimusaiheen luonteen vuoksi teoreettinen viitekehys jäi hyvin väljäksi, focaultilaiseksi. Michel Focaultin eräs paljon lainattu ajatus sopii hyvin alati muotoaan muuttavan, keskenään omaperäisyydessä ja suosiossa kilpailevien artistien ja sosiaalisen mediakulttuurin omaksuneiden nuorten ylläpitämän musiikkikulttuurin tutkimuksen raamiksi: “Älkää kysykö kuka mina olen tai pyytäkö minua pysymään samana.” Tai dominikaanirapin ja dembown nuoren martyyrin, Monkey Blackin sanoin: “Olin samanlainen kuin muutkin, mutta katkaisin siteeni. Älä ylläty mun tietoisuudesta, älä puhu mulle noituudesta”. Tutkimuksen tärkeimmäksi tulokseksi muodostui sen osoittaminen, että nuoret jatkavat osaltaan afrodominikaanilaisten perinteiden ylläpitoa vaikkakin omilla ehdoillaan, omaan ympäristöönsä ja aikaansa sopivalla tavalla. He ikään kuin ottavat nuo perinteet kyytiinsä ja kuljettavat niitä minne haluavat. Näin on syntynyt myös tietoisesti afrikkalaisia perinteitä vaalivia urbaanin musiikin suuntauksia, joista tutkimus nostaa esiin muutaman ajankohtaisen esimerkin.

Mosambik mielletään yleisesti ottaen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta suvaitsevaiseksi yhteiskunnaksi, mikä tekee siitä poikkeavan tapauksen ainakin mediassa yleistyneen narratiivin valossa, jossa Afrikan maat kuvataan erityisen homofobisina. Akateeminen tutkimus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtautumisesta Afrikan konteksteissa on keskittynyt pitkälti Etelä-Afrikkaan tai Ugandan kaltaisiin maihin, joissa poliittista homofobiaa esiintyy äärimmäisissä muodoissa. Tässä tutkimuksessa haluankin keskittyä analysoimaan seksuaalivähemmistöistä käytäviä keskusteluja vähemmän äärimmäisessä kontekstissa. Aineistoni koostuu sosiaalisessa mediassa käydyistä keskusteluista, joissa ihmiset keskustelevat asenteistaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Valitsin kohteeksi sosiaalisen median, koska seksuaalivähemmistöt ovat jokseenkin näkymättömiä mosambikilaisessa valtavirtamediassa. Analysoin aineistoa kriittisen sisältöanalyysin ja diskurssianalyysin menetelmillä, hyödyntäen ennakkoon määriteltyjä analyyttisia kategorioita. Kategoriat perustuvat taustakirjallisuuteen ja aiempiin samankaltaisiin tutkimuksiin eri konteksteista, missä on tunnistettu kolme yleistä selitysmallia, joita ihmiset hyödyntävät perustellessaan antihomoseksuaalisia asenteitaan: uskonnollinen, tieteellinen ja kulttuurinen (ajatus siitä, että homoseksuaalisuus on epäafrikkalaista). Tutkimuskysymykseni on: miten antihomoseksuaalisuutta uudelleen tuotetaan näiden heteroseksististen viitekehysten ja muunlaisten diskurssien kautta? Toiseksi, haluan keskittyä tarkastelemaan, miten näitä diskursseja vastustetaan ja seksuaalivähemmistöjä puolustetaan. Tutkimuksessa käy ilmi, että kommentoijien antihomoseksuaalisuutta siivittää heteroseksistinen tulkinta kristinuskosta, heteronormatiiviset perhearvot ja pelot lisääntymisen loppumisesta sekä homoseksuaalisuuden medikalisaatio. Aineistossa esitetään myös ajatuksia homoseksuaalisuudesta ulkopuolelta tulevana vaikutteena, mutta tässä otoksessa nämä näkemykset ovat selvästi vähemmän yleisiä kuin uskonnollinen ja tieteellinen malli. Seksuaalivähemmistöjä puolustavat keskustelijat tukeutuvat usein myös kristinuskoon ja ajatukseen lähimmäisen rakkaudesta sekä jaetusta inhimillisyydestä, jossa kaikki ihmiset ovat jumalan luomia. Keskustelijat painottavat myös, että vain jumalalla on oikeus tuomita. Antihomoseksuaalisuutta verrataan rasismiin, misogyniaan ja albinismiin, jolloin seksuaalivähemmistöjä puolustetaan tasa-arvon nimissä. Lisäksi aineistosta paljastuu suvaitsevainen malli, jossa painotetaan kunnioitusta ja väkivallattomuutta, kuitenkin ilman täydellistä hyväksymistä.