Browsing by discipline "Church Sociology"

Myöhäismoderniin aikaan liittyy käsitys sosiaalisen elämän muutoksesta. Sosiaalinen elämä muuttuu yhteiskunnallisella, institutionaalisella ja yksilön tasolla. Sosiaalisen elämän muutokseen liittyy muun muassa yhteisöjen ja tradition merkityksen väheneminen. Yksi keskeinen sosiaalinen muutos liittyy uskonnon asemaan kaikilla edellä mainituista tasoista. Yksi myöhäismodernin ajan kysymys on se, millainen merkitys uskonnolla on yksilölle. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, mitä uskonto merkitsee yksilölle itselleen. Tutkimuskohteena olivat 16-20 -vuotiaat pojat. Tutkittavia poikia yhdisti toisiinsa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nuorten tila. Kaikki tutkittavat osallistuvat säännöllisesti kyseisen nuorten tilan toimintaan. Pojat valikoituivat tutkimuskohteeksi, koska nuoret miehet ovat aikaisemman tutkimuksen mukaan vähemmän uskonnollisia kuin muut sukupuoli- ja ikäryhmät. Lisäksi pelkästään poikien uskonnollisuutta on tutkittu vähän. Uskonnon merkitystä yksilölle selvitettiin osana heidän elämänkertomustaan. Tutkimusaineiston muodostivat kerronnalliset haastattelut. Haastattelutilanteessa tutkittavia pyydettiin ajattelemaan omaa elämäänsä elokuvana. Elokuvan kohtauksina heidän tuli kertoa merkityksellisiä tapahtumia omasta elämästään. Elokuvan muodossa olevan elämänkertomuksen lisäksi tutkittavilta kysyttiin uskonnollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Aineisto analysoitiin narratiivisen holistisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysin perusteella tutkittavien kertomuksista löytyi niitä toisiinsa yhdistäviä ja toisistaan erottavia teemoja, joiden perusteella muodostettiin neljä ryhmää. Uskonto liittyi kaikkien tutkittavien elämänkertomuksiin. Jokaisesta ryhmästä muodostettiin tyyppikertomus, joka kuvaa ryhmään kuuluvien tapaa jäsentää omaa elämäänsä ja uskonnon merkitystä elämässä. Tyyppikertomukset on nimetty seuraavasti: Valtteri Vajavainen, Yrjänä Yksinäinen, Hermanni Hengellinen ja Ilmari Itsenäinen. Valtteri Vajavaisilla uskonnon merkitys on muotoa belonging and believing. Kuuluminen on tärkeämpää kuin usko henkilökohtaisella ja yksityisellä tasolla. Seurakunta uskonnollisen yhteisönä ja sen toimintaan osallistuminen ovat merkityksellisiä asioita Vajavaisten kertomuksissa ja määrittävät heidän uskonnollisuuttaan. Yksinäisten elämässä usko liittyy vahvemmin sosiaalisiin suhteisiin; mutta henkilökohtainen usko on myös tärkeä osa elämää. Yksinäisten uskonnollisuus on muotoa belonging and believing. Hengellisiää oma usko ja uskonelämä linkittyvät jokapäiväiseen elämään. Usko ei ole samalla lailla sidottu instituutioon ja sen toimintaan kuin Vajavaisilla ja Yksinäisillä, vaikka yhteisölläkin on merkitystä. Yhteisö toimii viiteryhmänä omalle uskolle. Hengellisillä uskonnon merkitys omassa elämässä täsmentyy muotoon believing and belonging. Ilmari Itsenäinen on ainoa tutkittavista, joka ei usko Jumalaan. Vaikka usko ei hänen henkilökohtaisessa elämässään ole merkityksellinen, on seurakunnalla uskonnollisena yhteisönä merkitystä Ilmarin elämässä. Ilmarin uskonnollisuus on muotoa belonging without believing. Kaikkien tutkittavien kertomuksissa uskonnollinen instituutio ja sen toiminta ovat merkittävä osa uskonnollisuutta. Davien näkemys myöhäismodernista uskonnollisuudesta muodossa believing without belonging ei saa vahvistusta tämän tutkimuksen tuloksista. Tässä tutkimuksessa institutionaalisen uskonnollisuuden tärkeyttä selittää tutkittavien sosiaalinen todellisuus. Yleisesti ottaen kokemus hyväksytyksi tulemisesta ja kuulumisen tunne ovat erittäin tärkeitä nuorille ja heidän kehitykselleen. Vajavaisilla ja Yksinäisillä rippikoulua edeltänyt sosiaalisen elämän vajavaisuus selittää sen, miksi kuuluminen ja osallistuminen sosiaalisen toimintaan korostuvat heidän elämänkertomuksissaan. Vajavaisia yhdisti toisiinsa koulukiusaaminen ja Yksinäisiä nuoruusiässä koettu yksinäisyys ja kavereiden puute. Tämän tutkimuksen tuloksien valossa tutkittavien uskonnollisuus ei ole myöhäismodernin muodin mukaisesti individualistista. Tutkittavat ovat aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja nojaavat uskonnollisuudessa kirkon traditioon ja yhteisön tukeen. Tulevaisuuden kysymys onkin se, miten tutkittavien uskonnollisuus muuttuu heidän aikuistuessaan ja seurakunnan nuorten toiminnan poistuessa heidän sosiaalisesta elämästään. Löytyykö yhteys seurakuntaan muuta kautta? Ja jos ei, miten se vaikuttaa tutkittavien uskonnollisuuteen?

Tutkimuksessa selvitetään millaiset tekijät vaikuttavat opintojen alussa ammatillisesti epävarmojen opiskelijoiden ammatillisiin valintoihin opintojen aikana. Lisäksi tarkastellaan millaisia ammatillisten tavoitteiden muutoskertomuksia opiskelijoilla ilmenee ja löytyykö eri opiskelijoiden kertomuksissa yhteneväisyyksiä. Ammatillisella epävarmuudella tarkoitetaan sellaista selkiytymätöntä tilannetta, jossa opiskelijalla on useita ammatillisia kiinnostuksen kohteita tai tavoitteita ei ole ollenkaan. Tarkastelua tehdään kuuden opiskelijan haastatteluaineistosta. Samoja opiskelijoita on haastateltu kolme kertaa: opintojen alussa vuonna 2010, toisena opiskeluvuotena 2012 ja viidennen opiskeluvuoden jälkeen vuosien 2015-2016 aikana. Opiskelijat ovat eri ikäisiä ja tulevat erilaisista taustoista. Viisi opiskelijaa on Helsingin yliopistosta ja yksi Itä-Suomen yliopistosta. Opiskelijoita yhdistää toiseen opiskeluvuoteen mennessä kasvanut kiinnostus papin työtä kohtaa. Tutkimus on laadullinen pitkittäistutkimus ja aineistoa analysoidaan narratiivisesti. Tuloksia arvioidaan ammatillisen sosialisaatioteorian ja erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeuden kautta. Ammatillisiin valintoihin vaikuttaneita tekijöitä kartoitetaan ensin kategoris-sisällöllisen analyysin avulla. Sen jälkeen opiskelijoiden kokonaiskertomuksia analysoidaan holistisemmin. Kuuden opiskelijan kertomuksesta erottuu kolme paria, jotka muistuttavat toisiaan sen suhteen, miten ammatilliset valinnat kehittyvät ja mikä on ensisijainen ammatillinen tavoite viimeisellä haastattelukierroksella: 1. Perusseurakuntapapit; 2. Sairaalateologit; 3. Hengellinen työ laajemmin. Tutkimuksen tuloksista selviää muun muassa, että opiskelijoiden kohtaamilla teologian ammattilaisilla, soveltavilla opinnoilla ja työssäoppimisella sekä kyvyllä kutsumuksen merkitysten uudelleenmuotoiluun on paljon vaikutusta suhteessa opiskelijoiden ammatillisiin valintoihin. Ammatillisen sosialisaation kehityksen osa-alueiden toteutuminen opintojen aikana näyttää myös olevan yhteydessä ammatillisten valintojen tekemiseen. Tutkimuksessa myös kartoitetaan miten opiskelijoiden ammatillisten valintojen tekemistä voidaan helpottaa. Motivoitunut, tehokas ja asiantunteva opiskelija on iloksi kaikille.

Avioliiton suosion laskiessa myös kirkollisen vihkimisen suosio on kokenut laskun. Siviilivihkiminen on noussut viime aikoina entistä suositummaksi ja jopa ohittanut suosiossaan kirkollisen vihkimisen. Samaan aikaan myös kirkosta eroaminen on lisääntynyt jatkuvasti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin, minkä syiden takia nykyään valitaan kirkollinen avioliittoon vihkiminen, ja mitkä tekijät vihittyjen elämässä ovat vaikuttaneet tämän päätöksen tekemiseen. Tämän laadullisen tutkielman 24 kirjoituksesta koostuva aineisto on kerätty kirjoituspyynnön avulla. Vastaajat ovat 19-42-vuotiaita viime vuosina naimisiin menneitä naisia ja miehiä eri puolilta Suomea. Aineiston analysoinnissa on käytetty kahta eri analyysimetodia. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tutkin, mitä kaikkia syitä kirkollisen vihkimisen valitsemisen taustalla on. Narratiivisen analyysin avulla puolestaan tarkastelin aihetta tarkemmin yksilön näkökulmasta: mitkä tekijät tämän yksittäisen henkilön elämässä ovat vaikuttaneet valinnan tekemiseen? Aineistolähtöisen sisällönanalyysin perusteella syyt valita kirkollinen vihkiminen jakautuivat neljään eri luokkaan. Nämä luokat ovat: 1. Uskonnolliseen vakaumukseen liittyvät syyt, 2. Kulttuuriin ja historiaan liittyvät syyt, 3. Tunteisiin liittyvät syyt ja 4. Sosiaaliset syyt. Aineistosta nousi esille 28 erilaista perustelua. Eniten erilaisia syitä sijoittui luokkiin 3 ja 4, mutta luokasta 1 löytyi suosituin yksittäinen syy, Jumalan siunaus avioliitolle. Narratiivisen analyysin perusteella muodostui neljä erilaista vastaajaryhmää, joita kuvaamaan loin vastaajien yhteisiä piirteitä sisältävät tyyppitarinat. Nämä vastaajaryhmät ovat: 1. Kulttuurin ja perinteiden arvostajat, 2. Jumalan siunausta hakevat, 3. Sosiaalisten syiden kannustamat ja 4. Juhlavuuden ja tunnelman hakijat. Näistä ryhmistä selvästi suurin oli Jumalan siunausta hakevat, johon sijoittui hieman yli puolet tutkielman informanteista. Tutkimustulosteni perusteella syyt valita kirkollinen vihkiminen ovat yllättävän usein uskonnollisia. Lähes kaikkia vastaajia kuitenkin yhdisti päätöksen tekemisen taustalla ollut vahva subjektiivinen pohdinta. Tämän pro gradu -tutkielman tulokset kuvastavat tätä postmodernia, individualistista aikakautta, jossa ihmiset yhä enemmän määrittävät elämänsä ja uskonnollisuutensa subjektiivisuuden kautta.

Voimani raukeaa, otsani painuu maan tomuun (Ps.44:26). Häpeä on ihmiselle kärsimys, mikä vie hänen elämänvoimansa. Häpeää kokiessa ihminen arvostelee itseään ja minuuttaan. Häpeä on kokonaisvaltainen tunne, joka koskettaa koko ihmisyyttämme ja olemassaoloamme (Malinen 2005, 189). Tutkimuskysymyksinä selvitettiin, millaista nuoren kokema häpeä on ja mitä häpeävä nuori kokee tarvitsevansa. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mikä on häpeän yhteys nuoren kokemukseen Jumalasta. Tutkimuksen aineisto koostui 77:lle nuorelle tehdystä kyselystä. Nuorista 47 oli rippikoululaisia ja loput 30 isosia. Aineisto kerättiin kesällä 2016. Aineisto analysoitiin induktiivisesti; aineistosta käsin. Tutkimustulosten mukaan lähes jokainen nuori häpeää. Nuori voi myös hävetä itsessään ”suurimmaksi osaksi kaikkea”(T 38), kuten yksi nuori häpeänsä sanoitti. Nuoren kokema häpeä on valtaosin sosiaalista häpeää eli toisten ihmisten silmien alla koettua häpeää. Nuoren häpeä liittyy pääosin häneen itseensä: erilaisuuteen ja ulkonäköön, epäonnistumiseen sanoissa ja teoissa sekä sisäisen todellisen minän paljastumiseen. Sosiaalista häpeää kokeva nuori altistuu sosiaalisissa yhteyksissä itsensä paljastumiselle. Nuorten kokema myötähäpeä oli verrattain vähäisempää ja sitä nuori koki häntä kipeästi koskettavista asioista, kuten vanhemman alkoholismista ja mielenterveysongelmista. Häpeässä nuori kokee itsensä (ja yhteyden toiseen ihmiseen) uhatuksi. Ainoastaan muutama nuori halusi jäädä häpeänsä kanssa yksin. Nuori kaipaa häpeäänsä toisen ihmisen myötätuntoa. Myötätuntoa kaivanneista nuorista 85%:lle kelpasi kuka tahansa toinen ihminen. Muutama nuori kaipasi häpeäänsä Jumalaa tai jotain korkeampaa voimaa. Nuoren kokemalla häpeällä ja Jumalalla ei tutkimuksen mukaan ole nähtävissä juurikaan yhteyttä. Muiden nuorten edessä häpeää kokeneen nuoren saattaa olla vaikea vastaanottaa kokemusta Jumalan armosta ja hyväksyvästä ja rakastavasta Jumalasta (Kettunen 2014, 150). Kettusen mukaan hyväksyntä on vastaus ihmisen häpeään. Tutkimustulosten myötä ajattelen, että nuori tarvitsee vielä enemmän; häpeävä nuori tarvitsee myötätuntoa, sillä myötätunto on hyväksyntää vielä askeleen edellä siinä, että se ohjaa ihmisen toimimaan toisen ihmisen hyväksi. Tutkijana ajattelen, että tarvitsemme sekä kirkossa että muussa yhteiskunnassa muutosta ja vahvaa kasvatustyötä, jotta sosiaalinen yhteys ympärillämme muuttuisi hyväksyvämmäksi ja myötätuntoisemmaksi. Olen kirjoittanut tutkimuksen viimeiseen lukuun konkreettisia ohjeita nuorelle, nuoren vanhemmalle ja ammattikasvattajalle.

Tässä määrällisessä tutkimuksessa olen selvittänyt helluntaiseurakunnissa hengellisessä työssä toimivien työntekijöiden kokemaa työuupumusta ja työn imua. Lisäksi olen kartoittanut heidän kokemustaan työn kuormittavista ja voimaannuttavista tekijöistä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Kuinka paljon helluntaiseurakuntien työntekijät kokevat työuupumusta? 2. Mitkä asiat kuormittavat helluntaiseurakuntien työntekijöitä heidän työssään? 3. Kuinka paljon helluntaiseurakuntien työntekijät kokevat työn imua? 4. Mitkä asiat voimaannuttavat helluntaiseurakuntien työntekijöitä heidän työssään? Tutkielman aineisto kerättiin e-kyselyllä, joka lähetettiin alkuvuodesta 2019 kaikille kohderyhmään kuuluville. Kyselyyn vastasi noin puolet eli 125 helluntaiseurakunnan palkkasuhteessa toimivaa työntekijää. Työuupumusta mitattiin Maslach Burnout Inventory–General Survey -kyselyllä (MBI–GS), joka on kaikille ammattialoille suunnattu työuupumusta tarkasteleva mittari. Kyselyssä kartoitetaan vastaajien uupumusasteista väsymistä, kyynistymistä ja ammatillista tehokkuutta. Työn imua mitattiin Utrecht Work Engagement Scale -mittarilla (UWES-9), jolla mitataan työssä koettua tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista. Lisäksi kysyttiin työn kuormittavista ja voimaannuttavista tekijöistä. Aineistoa analysointiin SPSS-ohjelmalla. Yhden muuttujan vaihtelua tarkasteltiin frekvenssien, keskiarvon ja keskihajonnan avulla. Muuttujien ja summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin Spearmanin korrelaatiotestin ja ristiintaulukoinnin avulla. Työuupumuksen tuntemukset ovat huolestuttavan yleisiä helluntaiseurakuntien työntekijöillä. Tutkimus osoittaa, että 40 % vastaajista on lievästi työuupuneita. Tämä on huomattavasti enemmän kuin muilla suomalaisilla palkansaajilla (23-24 %). Vakavaa työuupumusta helluntaiseurakunnan työntekijät kokevat saman verran kuin muissakin ammattiryhmissä (2 % vastaajista). Helluntaiseurakuntien työntekijöiden työuupumuksen merkittävimmäksi osatekijäksi osoittautui uupumusasteinen väsymys, mitä kuvaa parhaiten kokemus työssä henkisesti tyhjiin puserrettuna olemisesta. Eniten työntekijöitä kuormittavat työn hallinnan vaikeus, heihin kohdistuneet odotukset ja haastavat ihmissuhteet työssä. Nämä tekijät ovat erittäin merkitsevässä yhteydessä työuupumukseen. Helluntaiseurakuntien työntekijöiden kokema työn imu on erittäin vahvaa. Työntekijät kokivat merkittävimmiksi voimavaroikseen kutsumuksen, luottamuksen Jumalaan ja oman hengellisen elämän hoitamisen. Nämä voimavaratekijät estävät uupumusta ja lisäävät työn imua. Työn imun ja työuupumuksen välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys. Mikäli työntekijä kokee korkeaa työn imua, hän kokee työuupumuksen oireita selvästi vähemmän. Tutkimus osoittaa, että helluntaiseurakuntien työntekijät uupuvat ja kokevat työn imua samoin kuin muissakin ammattiryhmissä. Samalla heillä on erityisiä hengellisyyteen liittyviä voimavaroja, mutta myös seurakuntatyöhön ja -organisaatioon liittyviä haasteita. Helluntaiseurakuntien hallinnossa ja toimintaympäristössä vaikuttaa olevan rakenteellisia ongelmia, joihin tulee löytää työhyvinvointia tukevia ratkaisuja. Organisaation selkeyttäminen, toimenkuvan säännöllinen tarkistaminen, työnohjauksen järjestäminen ja mentori ovat tarpeellisia toimia työuupumuksen ehkäisemiseksi ja työn imun vahvistamiseksi. Myös palkkaan ja palkitsemiseen tulee kiinnittää huomiota. Helluntaiseurakunnan työntekijät tekevät haastavaa ihmissuhdetyötä, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä. He tarvitsevat kaiken mahdollisen aineellisen, sosiaalisen ja hengellisen tuen jaksaakseen kulkea ihmisten rinnalla elämän eri vaiheissa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyössä toimivien maahanmuuttajanaisten osallistumismotiiveja. Tarkka tutkimuskysymykseni on, millaisia motiiveja maahanmuuttajanaisilla on osallistua Punaisen Ristin vapaaehtoistyöhön. Tutkimuskysymyksiä oli alun perin kaksi, joista jälkimmäisen tarkoitus oli kartoittaa arvoja ja maailmankatsomusta ja sitä, millä tavalla ne mahdollisesti vaikuttavat osallistumismotiiveihin. Jälkimmäisen aineiston jäätyä ohueksi päätin sisällyttää tutkimukseen vain yhden tutkimuskysymyksen, ja käsitellä jälkimmäisen aineistoa vain esittelymielessä toisen pääluvun viimeisessä alaluvussa. Aineiston keräsin haastattelemalla englanniksi kuutta maahanmuuttajanaista, joista jokainen toimi haastatteluhetkellä vaihtelevalla aktiivisuudella Helsingin seudun Punaisen Ristin vapaaehtoistyössä erilaisissa toimintamuodoissa. Eri toimintamuotoja ovat kulttuurikahvila, kansainvälinen ensiapuryhmä sekä ystäväpalvelu. Haastateltavat ovat iältään 23–60-vuotiaita ja edustavat viittä eri kansallisuutta. Vain yksi heistä puhuu ensimmäisenä äidinkielenään englantia. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja haastatteluaineisto on analysoitu aineistolähtöisesti sisällönanalyysilla. Sisällönanalyysin perusteella syntyi yhteensä 14 alaluokkaa eli motiivit, jotka vastaavat tutkimuskysymykseeni maahanmuuttajanaisten vapaaehtoismotivaatiosta. Nämä motiivit esitellään tutkimuksen kahdessa pääluvussa. Analyysin lopuksi pääluokista syntyi neljä eri teoreettista käsitettä – aktiivikansalaisuus, merkitys, ulospäinsuuntautuneisuus ja subjektiivisuus –, jotka muodostavat motiiveille teoreettisen viitekehyksen, ja toisaalta myös selittävät, minkä tyyppiset motiivit ovat näille maahanmuuttajanaisille tärkeitä. Nämä teoreettiset käsitteet toimivat myös pääluvuissa otsikoina ja liittävät tutkimuksen kohteena olleen motivaation laajempaan tieteelliseen keskusteluun. Kokonaisuudessaan haastatteluiden punainen lanka on aktiivinen ihannekansalaisuus, jota Suomeen muuttanut siirtolainen pyrkii tavoittelemaan omalla toiminnallaan. Lisäksi merkityksellisyys ja toiminnan mahdollistama sosiaalisuus ovat haastattelujen johtavia teemoja. Haastateltavat ovat arvomaailmaltaan melko perinteisiä – muun muassa myötätunto, rehellisyys ja hyödyllisenä oleminen ovat heille tärkeitä –, mutta maailmankatsomukseltaan he edustavat enimmäkseen humanismia. Kaksi vapaaehtoista ilmoittaa, ettei usko Jumalaan lainkaan, kaksi ilmoittaa uskovansa omalla tavallaan, yksi ei ole varma ja yksi toteaa, ettei asialla ole väliä. Kristillistä taustaa löytyy lähes kaikilta, mutta sen tuomiin arvoihin tai oppeihin suhtaudutaan varsin heterogeenisesti. Vaikka oikeastaan kaikilla on humanistinen lähtökohta elämään, löytyy joukosta myös kiinnostusta esimerkiksi uususkonnollisuuteen.

Tutkimus käsittelee seurakuntayhtymän päätöksentekoa. Päätöksentekoon liittyviä prosesseja ja perusteluita tarkastellaan sen kautta miten Vantaan seurakuntayhtymässä myönnettiin vaalikauden aikana taloudellista tukea eri järjestöille. Tutkimuksen kohteena ovat seurakuntayhtymän luottamustoimijat ja luottamuselinten toiminta. Poliittiseen päätöksentekoon liittyy vallan käsite. Valta voi olla virallista tai epävirallista vaikutusvaltaa. Tarkastelen luottamustoimijoiden tapaa perustella päätöksiä sekularisaatioteorian ja John Rawlsin jaetun näkökulman teorian avulla. Ensimmäinen tarjoaa kontekstin yhteiskunnallisen keskustelun paineessa tapahtuvalle seurakunnan päätöksenteolle. Teorioista toinen puolestaan auttaa luokittelemaan esiintyviä perusteluita päätöksenteon kannalta keskeisiin ja vähemmän keskeisiin. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjoista ja niiden liitteistä. Kirjallisen aineiston lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu seurakuntayhtymän luottamushenkilöiden haastatteluita, sekä taustoittava asiantuntijahaastattelu. Yksittäisen luottamushenkilön vallan määrä riippuu hänen asemastaan seurakunnan hallinnossa ja virallisen vallan ulkopuolisesta vaikutusvallasta. Vantaan seurakuntayhtymässä vaalilistoista kootut valtuustoryhmät olivat merkittävä osa luottamuselinten toimintaa. Ryhmille hahmottui kolme roolia, jotka olivat 1)Päätöksenteon tukeminen 2)Kannanmuodostuksen ohjaaminen ja 3) Päätöksenteon jakaminen viralliseen ja epäviralliseen tasoon. Vantaan seurakuntayhtymässä jaettiin tukia järjestöille matemaattisen kaavan avulla. Vaalikauden aikana tukien jakoperusteita muutettiin niin, että esimerkiksi osalta lähetysjärjestöistä leikattiin osa tuista. Luottamustoimijat olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä siihen miten seurakunnan työntekijät valmistelivat päätöksiä. Kirkkoherrojen rooli seurakuntayhtymän hallinnossa osoittautui jännitteiseksi, osa luottamushenkilöistä olisi halunnut antaa kirkkoherroille enemmän muodollista valtaa, osa taas piti kirkkoherrojen vaikutusvaltaa sellaisenaan liian suurena. Tukien jakoperusteista on hahmotettavissa neljän ulottuvuuden kenttä. Ulottuvuudet ovat hengellinen – sekulaari, sekä joustamaton – joustava. Joustamattomat perustelut ovat sellaisia, joista ei olla valmiita luopumaan tai jotka hyväksytään päätöksenteon keskeisiksi perusteluiksi. Joustavat perustelut ovat sellaisia, joita voi käyttää keskustelussa yleisellä tasolla, mutta jotka eivät esimerkiksi kuulu luottamustoimijoiden jaettuun näkökulmaan aiheesta. Tukien jakoprosessissa tapahtui vaalikauden aikana muutos. Tuista tuli osa poliittista vallankäyttöä, muutokselle on löydettävissä sekä rakenteellisia että sisällöllisiä syitä

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon buddhalaisuutta harjoittavia jäseniä ja heidän uskonnollisuuttaan. Kirkkoon kuulutaan jälkimodernina yhä useammin kulttuurillisista ja traditioon liittyvistä syistä. Uskonnollisen markkinatalousmallin myötä uskonnot ja katsomukset kilpailevat uskonnollisista etsijöistä. Individualistisesta ihmisestä on tullut oman elämänsä ylin auktoriteetti, jolle on tärkeämpää uskonnon kokemuksellisuus, kuin ylhäältä päin annettu valmis oppi. Uskonnollisen eklektisyyden lisääntyessä ihmisten katsomukset näyttävät yhä useammin eri traditioiden, uskontojen ja filosofioiden hybridiltä. Uskonnoista etsitään omaa elämää edistäviä ja auttavia ratkaisumalleja. Suomessa on ollut vahva luterilainen yhtenäiskulttuuri ja kirkkoon kuulumiseen uskotaan. Kuitenkin kirkon jäseninä on paljon ihmisiä, jotka hakevat hengellisen sisällön elämälleen muualta kuin kirkon piiristä. Tämän tutkimus kuvaa millaista on buddhalaisen meditaatio piirin jäsenten uskonnollisuus yhtä aikaa osana buddhalaisuutta ja Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Haastattelin tutkimusta varten kymmentä buddhalaisen meditaatioryhmän jäsentä, jotka kuuluivat samanaikaisesti myös kirkkoon. Tutkimuksen metodina toimi puolistrukturoitu teemahaastattelu. Kerätyn haastatteluaineiston laadullisen sisällönanalyysin avulla löydettiin kolme pääluokkaa: haastateltavien suhde kirkkoon, buddhalaisuuden ja kristinuskon risteyskodat sekä elävä usko. Buddhalaisen meditaatioryhmän jäsenten suhde kirkkoon oli varsin myönteinen. Tämä osin johtui meditaatioryhmien taustalla toimineen opettajan Thich Nhat Hanhin kristillismyönteisestä filosofiasta. Tutkittavat kuuluivat kirkkoon osin kulttuurillisista syistä. Myös kirkon tekemä heikompien auttamistyö toimi perusteluna tukea kirkon hyvää toimintaa. Kirkon sanoma oli tullut tutkittaville läheiseksi buddhalaisen harjoittamisen myötä ja buddhalaisuudesta ja kristinuskosta löydettiin useita yhtymäkohtia. Tutkittavat saivat myös harjoittamisestaan välineitä oman itsensä kehittämiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Esimerkiksi myötätuntomeditaatio oli buddhalaisuudesta löytyvä konkreettinen väline, jonka avulla tutkittavat pystyivät hoitamaan vaikeita tunteitaan ja ihmissuhteitaan. Kokemus yhteydestä transsendenttiin sekä kokemus tietoisesta elämästä olivat keskeisiä tekijöitä onnellisen elämän etsinnässä, joka oli tutkittavien motivaatio harjoittamiselle Tutkimuksen valossa voidaan väittää, että Thich Nhat Hanhin filosofiaa seuraavien meditaatioryhmien jäsenet ovat harjoittamisensa tuloksena uudelleen lähentyneet Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa.

Tutkielmani aiheena on kansainvälisen kotiseurakuntaliikkeen piirissä ilmenevät johtajuuskäsitykset myöhäismodernissa kontekstissa länsimaissa, joissa uskonnollinen monimuotoisuus on lisääntynyt. Tutkimuskysymys on millainen johtajuuskäsitys kotiseurakuntaliikkeen piirissä on sen johtavien ajattelijoiden tuottamien tekstien valossa. Tästä seuraavia täsmentäviä alakysymyksiä ovat, millaisia johtajuustyyppejä liikkeen piirissä esiintyy ja millaisia erityispiirteitä johtajuudella on. Tutkielmani ei käsittele johtajuuden ilmenemistä käytännön tasolla, muuten kuin aineistoni rajoissa. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat uskontososiologiset ja sosiaalipsykologiset johtajuusteoriat. Tutkielmani on laadullinen ja teoriaohjaava tutkimus, jossa aineistona on kuuden kirjoittajan yhdeksän eri kirjallista lähdettä. Kvalitatiivisena tutkimuksena kyse on teorialähtöisestä sisällönanalyysistä, jossa kotiseurakuntaliikkeen johtajuuskäsitystä tarkastellaan johtajuusteorioiden ja aineistolähtöisen analyysin valossa. Päättelyn logiikka on abduktiivinen. Lisäksi käytän tutkimukseni sisältämän narratiivisen aineiston tutkimisessa semioottisen sosiologian aktanttimallia, jota voidaan pitää narratiivisen kieliopin peruskaavana. Tutkimustulokset voidaan tiivistää kahteen pääluokkaan. Ensimmäisen pääluokan muodostavat johtajuustyypit, jotka ovat palveleva johtajuus, vanhemmuus johtajuutena ja menestyvä johtajuus. Toisen pääluokan muodostavat johtajuuden erityispiirteet, jotka ovat johtajuuden ”kääntymystarinat”, johtajan luonne ja lahjat ja uusien johtajien kouluttaminen. Tulosten yhteenvetona totean kansainvälisen kotiseurakuntaliikkeen johtajuuskäsityksessä olevan piirteitä uskontososiologisista profeetallisesta ja karismaattisesta johtajatyypistä sekä sosiaalipsykologian alalta eri johtajatyypeistä, kuten transformaalisesta johtajasta. Johtajuusnäkemys ilmentää toisaalta yleisiä uskonnollisen johtajuuden piirteitä, mutta integroituu myöhäismoderniin aikaan ja sen johtajuuskäsityksiin. Aineistostani nousee esille myös näkemyksiä, jotka eroavat yleisistä käsityksistä menestyksestä ja uusien johtajien kouluttamisesta. Kuvaan aineistostani esille tulevaa johtajuuskäsitystä nelikenttämallilla, joka muodostuu kahdesta keskenään jännitteisestä janasta: yhteisöllisyys-muutosjohtajuus ja pappi-profeetta. Sijoitan johtajuustyypit ja johtajuuden erityispiirteet tähän nelikenttään. Tutkimustulosteni perusteella kotiseurakuntaliikkeen johtajuusnäkemys länsimaissa on muutosjohtajuutta, joka edustaa toisaalta ihannetta paluusta alkuseurakunnalliseksi miellettyyn seurakuntamalliin ja toisaalta missionaalista asennetta kristinuskosta vieraantuneiden ihmisten tavoittamisessa.

Aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa on selvinnyt, että joka viides nainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Väkivalta voi olla sosiaalista, taloudellista, henkistä, fyysistä tai seksuaalista. Naiseen kohdistuva väkivalta tapahtuu usein kotona, jolloin väkivalta yksityistyy ja jää piiloon. Naisiin kohdistuvalla väkivallalla on usein huomattavampia henkisiä kuin fyysisiä seurauksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisiin korkeakoulutettuihin naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan muotoja, yleisyyttä ja seurauksia. Suomalainen uskonnollinen kenttä on murroksessa. Samaan aikaan, kun traditioon nojaava kansankirkko menettää suosiotaan saa usko, uskonnollisuus ja henkisyys uudenlaisia muotoja. Etenkin aiemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa on huomattu, että uskonnolla ja henkisyydellä voi olla merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja selviytymiseen kriisistä ja traumasta. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan, onko usko tai henkisyys ollut naiselle voimavara väkivaltaisen parisuhteen aikana tai sen jälkeen ja millaisia muotoja usko ja henkisyys ovat saaneet. Tutkimukseen osallistui 302 korkeakoulutettua naista. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä e-lomakkeella. Kysely oli vastattavissa Suomen Akateemisten Naisten Liiton ja Tieteentekijöiden Liiton naisjäsenille. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa. Kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Lisäksi tehtiin kaksi syventävää teemahaastattelua. Tutkimuksessa selvisi, että kyselyyn vastanneista yli neljännes oli joskus kokenut parisuhdeväkivaltaa. Yleisimpiä väkivallan muotoja olivat muun muassa nimittely ja vähättely, yhteisen omaisuuden tahallinen vahingoittaminen, liikkumisen estäminen, väkivallalla uhkailu, läimäisy sekä potkiminen. Taloudellinen väkivalta ja alistamisen muodot olivat korostuneita korkeakoulutettujen naisten vastauksissa. Tutkimuksessa selvisi myös, että monet naiset eivät arvioineet joitakin väkivallan muotoja, kuten kiinnipitämistä tai läimäisyä väkivaltana lainkaan. Usko ja henkisyys vaikuttivat naisiin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Osalle usko oli voimavarana merkityksetön. Usko ja henkisyys saivat monia muotoja, ja ne olivat merkittävä voimavara suurelle osalle naisista.