Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by discipline "Fysiologi"

Sort by: Order: Results:

  • Rossi, Elina (2006)
    The purpose of my thesis was to find out how Finnish dung beetles find their most important resource, dung. I tried to establish the most important sense for finding dung, to which part or parts of the scent dung beetles react to and how sensitive their ability to detect dung is. Dung beetles are an important part of the ecosystem and a long used model for population study. They are an interesting target for sensory research because their resource is both patchy and short-lived. Because of these aspects dung beetles have to locate dung very quickly and efficiently. I used dung beetles belonging to family Aphodiidae (Scarabaeoidea Laparosticti) that I collected from cow pastures in Viikki using pitfall traps. To track down how dung beetles approach dung I observed their approaching behaviour in the wild. To figure out the importance of sight and smell I eliminated one sense at a time and observed how it affected beetles' behaviour. I eliminated olfaction by cutting off antennas and sight by painting the beetles' eyes. To find out chemical attractants in question I first analyzed smelly, volatile organic compounds in cow dung and then offered them as bait alone and in different combinations in pitfall traps in the wild. I also tried to establish the sensitivity of olfaction by offering different amounts of cow dung in a long windless corridor to dung beetles. I noticed that dung beetles approach dung by flying low in headwind. Part of the beetles approached flying in a narrowing zigzag-pattern while others landed occasionally to orientate and approached in small spurts. Eliminating olfaction effectively prevented dung beetles from finding dung whilst blinded individuals performed as well as control beetles. From all the chemical components I used, only butane acid attracted some dung beetles. A combination of chemicals is what presumably attracts dung beetles best.
  • Komulainen, Anne (2013)
    Pulmonary arterial hypertension (PAH) is a progressive and devastating disease with poorly understood pathogenesis. It is characterized by abnormal remodelling of pulmonary vasculature due to uncontrolled apoptosis and proliferation of endothelial (ECs) and smooth muscle cells (SMCs) in vascular wall. In severe PAH pulmonary ECs exhibit hyperproliferative and apoptosis resistant phenotype contributing to the formation of neointima and development of plexiformic lesions. Structural changes promote occlusion of vascular lumen, and thus, increase in pulmonary vascular resistance. To date we lack efficient therapy to prevent vascular remodelling and restore normal vascular function in PAH. Purinergic signalling is potential modulator of pulmonary vascular homeostasis. It comprises of extracellular nucleotides, such as ATP, which signal through their receptors on cell membrane. Ectoenzymes with nucleotide hydrolyzing activity have an essential part in controlling homeostasis and physiologic concentration of extracellular nucleotides. Ectoenzyme CD39 plays a crucial role in dephosphorylating ATP, which is a known mediator of inflammation, angiogenesis, thrombosis and vasoconstriction according to previous research. Aims of this project were to study the role of extracellular ATP in pulmonary endothelial dysfunction during PAH pathogenesis. The goal was to evaluate the significance of ATPases, such as CD39, in the disease process and to identify significant ATP receptors on pulmonary ECs. We utilized a previously unused strategy to monitor ATPase activity in vivo in pulmonary endothelium of rats with PAH. With this strategy we could identify changes in a time-line manner. Our results indicate that ATPase activity is significantly attenuated in ECs during disease process. Similar finding was also observed in human pulmonary EC isolated from PAH patients suggesting that loss of ATPase activity mediated increase of extracellular ATP could play a role in disease pathogenesis. Our in vitro experiments reveal that loss-of CD39 in human pulmonary ECs leads to an apoptosis resistant and hyperproliferative phenotype. We also identify that purinergic receptor P2Y11 is a critical mediator of ATP responses in these ECs. Suppression of ATP mediated P2Y11 response in apoptosis resistant PAH patient ECs restores normal EC phenotype and thus, suggests a novel therapeutic strategy for pulmonary occlusive vasculopathy.
  • Lehtikuja, Henna (2018)
    In our study, we examined the effects of early-life stress on sleep, depressive behaviour and neurophysiological factors common for depression and sleep disturbances. As a model for early-life stress we used cross-fostered (CF) adolescent and adult, male and female rats. In spontaneous sleep, we found an increase in NREM and REM time in light period and an increased number of REM onsets in light and dark period in CF group. Baseline adenosine expression and BDNF levels in basal forebrain were decreased in CF animals. In the behavioural tests there were no detectable differences, nor in recovery sleep. This thesis will concentrate on the scientific background of the project, further discuss the findings in our study and demonstrate the writer’s personal role in the project.
  • Sirola, Roosa (2013)
    Visual working memory (VWM) maintains information for future usage. Several studies show that the cortical oscillations in the γ-frequency band (from 30 to 120 Hz) are modulated by the VWM performance. However, less is known about the cortical sources underlying the modulation of these oscillations in VWM. To address this question, we recorded human neuronal activity with magneto- and electroencephalography (M/EEG) during a delayed-matching-to-sample VWM task with three different task conditions, within which participants were instructed to focus on different object features in turn. In addition, anatomical data was acquired with magnetic resonance imaging for source modeling purposes. We then estimated the cortical amplitude dynamics across frequencies from three to 90 Hz during the VWM retention period for these three different conditions. We found that the amplitudes of the γ –frequency band oscillations were strengthened in the occipito-temporal cortical areas during the VWM for shapes but not for color or spatial locations. These data suggest that γ –band oscillations are fundamental in VWM, especially for visual stimuli requiring perceptual feature binding. Furthermore, cortical γ –band oscillations were found to be load dependently strengthened in the frontal cortex, where the central executive and attention associated processes are believed to take place. These data support the previous hypotheses stating that γ –band oscillations contribute to the maintenance of object representations in VWM.
  • Kajos, Miina (2005)
    1-Bentsyylipiperatsiini (BZP) on viime vuosina laittomille markkinoille ilmaantunut ns. design-huume, jonka on todettu muistuttavan vaikutuksiltaan amfetamiinia. Sen myynti tapahtuu tyypillisesti tanssiklubeilla ja Internetin välityksellä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa BZP on luokiteltu laittomaksi, mutta suurimmassa osassa maailmaa aine on huumausainelainsäädännön ulkopuolella. Suomesta ainetta takavarikoitiin neljästi vuosina 2002-04. Tässä tutkimuksessa selvitetään ehdollistetun paikkahakuisuuskokeen avulla, onko BZP:lla palkitsevia ominaisuuksia. Kokeessa koe-eläimet opetetaan yhdistämään tutkittavan aineen vaikutukset tiettyyn ympäristöön, ja mikäli eläin alkaa tämän jälkeen suosia ympäristöä, eli aine aiheuttaa paikkahakuisuutta, tulkitaan aineella olevan palkitsevia ominaisuuksia. Palkitsevien ominaisuuksien katsotaan heijastavan aineen riippuvuuspotentiaalia, sillä useimpien ihmisten väärinkäyttämien aineiden on todettu aiheuttavan ehdollistettua paikkahakuisuutta. BZP:n todettiin aiheuttavan rotille ehdollistettua paikkahakuisuutta annosriippuvaisesti, minkä jälkeen selvitettiin reseptorisalpaajien avulla dopamiinireseptorien merkitystä paikkahakuisuuden synnylle. Dopamiini-1-, eli D1-reseptorisalpaus esti paikkahakuisuuden, kun taas D2-salpauksella ei ollut siihen vaikutusta. Kokeiden perusteella BZP:lla on palkitsevia vaikutuksia, jotka välittyvät D1-, mutteivät D2-reseptorien kautta. Tulokset viittaavat BZP:lla olevan väärinkäyttö- ja riippuvuuspotentiaalia, minkä vuoksi olisi perusteltua, että se kuuluisi lainsäädännöllisesti samaan kategoriaan mm. amfetamiinin kanssa.
  • Puskarjov, Martin (2010)
    The Cl- and HCO3- electrochemical gradients across the plasma membrane dictate the electrical consequences of GABAA receptor (GABAAR) function and thereby play a significant role in neuronal GABA-mediated signalling. In adult pyramidal neurons, responses to GABA are maintained hyperpolarizing mainly by the action of K-Cl cotransporter isoform 2 (KCC2). KCC2 acts as a Cl- extrusion mechanism responsible for setting the intracellular Cl- concentration below the electrochemical equilibrium, a necessary condition for hyperpolarizing inhibition mediated by GABAARs. Recent evidence suggests that plasmalemmal KCC2 has a very high rate of turnover, pointing to a novel role for changes in KCC2 expression in diverse manifestations of neuronal plasticity. Some studies indicate that rapid down-regulation of KCC2 may be a general early response involved in various kinds of neuronal trauma. In this work, whole-cell patch-clamp was used to examine KCC2 function under a pharmacologically induced arrest of protein synthesis in living hippocampal brain slices from rat. The stability of KCC2 function was quantitatively assessed on the basis of the dendritic Cl- extrusion capacity in the presence of protein synthesis inhibitors cycloheximide and emetine. The parameter used for assessing extrusion capacity was a somato-dendritic Cl- gradient, which was imposed by a somatic Cl- load that resulted in a gradient of EGABA (ΔEGABA). The results of this study show that under general protein synthesis inhibitor-induced arrest of translation, KCC2 function persists unperturbed for at least 4 hours and hence that the cessation of mRNA translation cannot rapidly induce downregulation of KCC2-mediated Cl- extrusion. This finding precludes the use of protein synthesis inhibitors for rapid modulation of KCC2 function. Indirectly, the results presented here imply that the levels of KCC2 under pathophysiological conditions are primarily determined by the degradation rate and not by de novo synthesis.
  • Ahlsten, Manuel (2011)
    Germline mutations in the aryl hydrocarbon receptor interacting protein (AIP) gene were recently shown to predispose to pituitary adenomas, which are neoplasms of the anterior pituitary gland. AIP mutations were first discovered in a cluster of familial pituitary adenomas in Northern Finland and afterwards in several populations worldwide. AIP associated pituitary adenomas are predominantly growth hormone secreting, thus several patients present with acromegaly or gigantism. The aim of this study was to elucidate AIP related pituitary tumorigenesis. AIP is suggested to be involved in several cellular pathways such as the xenobiotic response. In the cytosol, AIP interacts directly with aryl hydrocarbon receptor (AHR). After interaction with xenobiotic compounds AHR translocates to the nucleus and binds aryl hydrocarbon receptor nuclear translocator (ARNT). The AHR/ARNT heterodimer regulates the expression of several xenobiotic metabolizing enzymes. The AHR pathway is linked to e.g. the hypoxia response and estrogen signaling through ARNT and possibly through ARNT2, an ARNT homolog. A previously generated heterozygous Aip (Aip+/-) mouse model was used to study the role of these pathways in AIP-mediated tumorigenesis. Immunohistochemical studies revealed that expression of either ARNT or ARNT2 protein was lost in the mouse tumors. Aip+/- mice were also crossed and pregnant mice dissected to acquire Aip knockout (Aip-/-) and Aip wildtype (Aip+/+) embryos. Mouse embryonic fibroblast cell lines were prepared from these embryos and protein extracts were used for western blot analysis. This analysis revealed that expression of ARNT and ARNT2 was uniform between Aip-/- and Aip+/+ cell lines, which suggests that aberrant ARNT/ARNT2 expression is pituitary specific. In addition, Ki-67 analysis indicated that Aip deficient tumors have higher proliferation rates as compared with Aip proficient tumors. These results suggest that mechanisms of AIP related pituitary tumorigenesis involve aberrant ARNT/ARNT2 function, possibly via the AHR, hypoxia or estrogen pathways. Furthermore, the comparatively high proliferation rates of Aip deficient tumors may correlate with a more aggressive disease. Concentration is next focused on acquiring gene expression data of early Aip-/- embryos, which will be compared with expression data of Aip+/+ embryos. Differential expression patterns in these embryos could give new insights on different pathways involving AIP. Revealing the molecular basis of AIP related pituitary tumorigenesis is important in order to develop new diagnostic and therapeutic strategies for several patients suffering with pituitary adenomas.
  • Hovinen, Mari (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)
    Viikin koetilalla tehtiin syksyn 1998 ja kevään 1999 aikana vasikoiden vierihoitotutkimus. Mukaan otettiin 18 vasikkaa, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kolmeen ryhmään: 8 viikon vierihoito (ryhmä 1), 5 viikon vierihoito (ryhmä 2) ja kontrolliryhmä (ryhmä 3). Vasikat olivat yksittäiskarsinoissa, ja pääsivät imemään emäänsä parteen kahdesti päivässä lypsyn jälkeen. Kontrolliryhmä joi maidon tuttiämpäristä. 5 viikon iässä ryhmä 2 ei saanut enää maitoa, ja ryhmät 1 ja 3 saivat maitoa enää kerran päivässä. Kuivarehua annettiin alusta lähtien vapaasti. Vasikoiden terveyttä seurattiin päivittäin kirjaamalla ulosteen konsistenssi, yskän esiintyvyys ja vasikoiden hoidot. Verinäytteitä otettiin 2-4 vrk:n ja 2 viikon iässä, 5 viikon iässä 0-2 vrk ennen ja 1-3 vrk jälkeen vieroituksen , 6,5 viikon iässä, 8 viikon iässä 0-2 vrk ennen vieroitusta, sekä 9,5 ja 12 viikon iässä. Verinäytteistä analysoitiin punasolut, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, rauta, valkosolut, valkosolujen erittelylaskenta, fibrinogeeni, haptoglobiini, IgG, GGT, CK, ASAT, proteiini, albumiini, urea, glukoosi, vapaat rasvahapot ja kortisoli. Tutkimusvasikoilla oli paljon ripulia, mikä heikentää aineistoa. Silti tulokset vastaavat hyvin muista tutkimuksista saatuja tuloksia. Vasikoilla oli jonkin verran anemiaa 1-1,5 kuukauden iässä. Tähän saattaa vaikuttaa raudanpuute ja hiehojen suuri määrä. Ruokinnan vaikutus näkyi selkeästi veriarvoissa; kuivarehuun siirtyminen nosti veren proteiini-, urea- ja rautapitoisuutta ja laski veren glukoosipitoisuutta. Vieroituksen yhteydessä vasikoiden elimistössä tapahtui lievää kuivumista, sillä hematokriitti näytti nousevan vieroituksessa, lisäksi proteiini-, albumiini ja ureapitoisuus nousivat. Ryhmän 1 lievä stressileukogrammi vieroituksen yhteydessä saattaa indikoida vieroitustressin vaikutusta, sen sijaan kortisolitasoon vieroitustressillä ei näyttänyt olevan ainakaan pidempiaikaista vaikutusta. Ryhmien välillä oli joitain yksittäisiä eroja mittausajankohdittain. Ryhmän 1 vasikoilla oli alhaisempi proteiinitaso kuin ryhmällä 2 ja alhaisempi albumiini- ja ureataso kuin muilla ryhmillä 5 - 8 viikon iässä, jonka jälkeen erot tasoittuivat 9,5 viikon ikään mennessä. Erot johtuvat ilmeisesti ryhmän 1 alhaisemmasta kuivarehun syönnistä.
  • Haapakoski, Mari (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata liharotuisten hiehojen fysiologista sopeutumista talviaikana erilaisissa tuotantotiloissa. Vertailukohteina olivat lämmin tila, kylmäpihatto ja ulkotarha. Tutkimus oli kaksivaiheinen, kokeet tehtiin talvikausina 1998-1999 ja 1999-2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emolehmänavetassa Tohmajärvellä. Kolmeen eri koeryhmään kuuluvista hiehoista kerättiin verinäytteitä, joista tutkittiin eläinten metabolista tilaa, piileviä sairauksia sekä stressiä kuvaavia muuttujia. Verinäytteitä otettiin molemmissa kokeissa kymmenen kertaa. Tuloksia vertailemalla saatiin tietoa eläinten kyvystä sopeutua vallitseviin kasvatusolosuhteisiin. Kokeiden aikana naudoilla havaittiin merkitseviä muutoksia eri verianalyyttien pitoisuuksissa. Talvi sinänsä vaikutti moniin veriarvoihin, erityyppisten kasvatusolosuhteiden vaikutus sen sijaan oli vähäinen. Ulkokasvatusryhmä joutui kylmempien olosuhteiden vuoksi todennäköisesti käyttämään muita ryhmiä enemmän rasvavarastojaan, mikä havaittiin joidenkin verianalyyttien pitoisuuksissa. Kokeiden perusteella voidaan kuitenkin ulko-, sisä- ja kylmäpihattokasvatusta pitää yhtä hyvinä kasvatusmuotoina.
  • Hirvonen, Jonni (2013)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu aivosähkö- ja aivomagneettikäyrien amplitudien vaihteluiden vastaavuussuhteita koehenkilön suoriutumiseen audiovisuaalisten ärsykkeiden tarkkaavaisuustehtävissä. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että koehenkilön osumatarkkuus ei pysy vakiona koko tehtävän ajan, vaan on monesti jaksottunut valppauden ja herpaantumisen jaksoihin. Lisäksi osumatarkkuus koko kokeen ajalta on alhaisempi kuin lyhyen kalibraatiojakson ajalta mitattuna. Tämän intuitiiviseltä tuntuvan keskittymiskyvyn järkkymisen taustalla on esitetty olevan henkilön introspektiiviset ja mielenvaelteluun liittyvät kognitiiviset toiminnot. Ennen tätä tutkimusta on jäänyt kuitenkin osoittamatta osumatarkkuuden ailahtelun yhteys aivokuoren hermostollisen aktiivisuuden pitkällä ajalla autokorreloiviin muutoksiin lähdemallintamisella. Tämän pro gradun tutkimustulokset osoittavat, että näiden kahden lajin välillä on olemassa merkittävä korrelaatioyhteys. Lisäksi lepovaiheen aivotoiminnasta modaliteettispesifeillä tarkkaavaisuus- ja oletustilan verkoston alueilla voidaan ennustaa psykofyysisen suoriutumisen vaihteluja jatkuvan audiovisuaalisen ärsykekynnyksen tarkkaavaisuustehtävän aikana. Keskittymiskyvyn vaihtelun muutoksia hermostollisella tasolla ja näitä mahdollisesti ilmentäviä käyttäytymisen ailahteluja psykofyysisinä parametreinä, kuten osumatarkkuutena ja reaktionopeutena, voidaan luonnehtia skaalauslakianalyysilla. Ilmiön skaalaton käyttäytyminen heijastelee monimutkaisen järjestelmän taipumusta luoda sisäisiä vastaavuussuhteita eli autokorrelaatioita, jotka heikkenevät hitaammin ja ulottuvat kauemmaksi ajassa ja/tai paikassa kuin mitä alla piilevistä mekanismeista voidaan suoraan ennustaa. On havaittu, että osumatarkkuuden jaksottuminen ja spontaani aivotoiminta noudattavat potenssilain skaalauskäyttäytymistä ajan suhteen. Psykofyysisen ja hermostollisen skaalauslain mukaisen käyttäytymisen kvantifioimiseksi tässä opinnäytetyössä on käytetty vaihtelun ikkunallista autokorrelaatioanalyysiä, DFA:ta. DFA paljastaa ilmiön sisällä olevien peräkkäisten tapahtumien autokorrelaatioiden kestävyyden tarkasteluvälin kasvaessa. Skaalausluvut eli DFA-eksponentit on johdettu tässä kokeessa jatkuvan audiovisuaalisen ärsykekynnyksen tarkkaavaisuustehtävän ja levon aikana rekisteröidyistä aivosähkö- ja aivomagneettikäyräsignaalien verhokäyrästä sekä psykofyysisen osuma/huti -binäärisekvenssistä rakennetusta keinotekoisesta satunnaiskulun kaltaisesta käyrästä. Jatkuvat ärsykekynnystehtävät soveltuvat hyvin tarkkaavaisuuden top-down mekanismien tutkimiseen, koska heikoista, vain juuri ja juuri havaintokyvyn säteellä olevista ärsykkeistä seuraa verraten heikko bottom-up hermostovaste. Näin keskittymiskykyyn vaikuttavat top-down säätelymekanismit kuten motivaatio, päämäärät tai mielenvaeltelu eli spontaanilta vaikuttava aivotoiminta edustuu selkeämmin aivosähkö- ja -magneettikäyrissä. Aivokuoren kokonaisvaltaisen skaalautumisen lisäksi ollaan kiinnostuneita psykofyysisten ja hermostollisten vastaavuussuhteiden jakaumamallista tietyille aivoalueille. Mitattujen hermostollisten signaalien paikantaminen tarkalleen tietyille aivokuoren alueille aiheuttaa käänteisen ongelman, joka on ratkaistu tässä MNE -lähdemallintamisella. Lähdemallintamisen algoritmit tuottavat todennäköisimmän mallin aivokuoren alueista, joiden aktiivisuudella voidaan selittää mitatut MEEG signaalit. Mallintaminen on työn kriittinen vaihe, koska sillä yhdistetään neuroanatominen tieto fysiologisen ja psykofyysisen tiedon kanssa. Yksilötason data on käsitelty lopuksi ryhmätasolla tilastollisin menetelmin korrelaatiotulosten merkittävyyksien arvioimiseksi.
  • Piironen, Heidi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    Lämpösokkiproteiinit (heat shock protein, hsp, stressiproteiini) ovat solunsisäisiä proteiineja, joita solu valmistaa sekä jatkuvasti että vasteena kohtaamalleen stressille. Tärkeimmät indusoituvat hsp:t ovat molekyylipainoltaan 72 kDa:n Hsp72 ja 27 kDa:n Hsp27, joista sialla on tutkittu Hsp72:ä. Lämpösokkiproteiinit voivat vapautua verenkiertoon nekroottisessa solukuolemassa, kudosvauriossa sekä solunsisäisten pienten vesikkeleiden, eksosomien välityksellä. Hsp72:stä saadut tulokset ovat osoittaneet, että Hsp72 saattaa olla hyödyllinen sikojen kroonisen stressin mittari ja että se mahdollisesti heijastaa kasvatusolosuhteita. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, voitaisiinko myös Hsp27:ä käyttää apuna arvioitaessa kasvatusolosuhteiden aiheuttamaa stressiä. Lisäksi selvitettiin I-FABP:n (intestinal fatty acid binding protein, suoliston rasvahappoja sitova proteiini) avulla, onko verenkierron Hsp27 tutkituilla sioilla peräisin suolistosta. Työn kirjallisessa osassa käsitellään Hsp27:a, i-FABP:ia sekä kroonista stressiä. I-FABP:n kohdalla selvitetään, miksi sitä käytetään mittaamaan soluvauriota sekä mitkä tekijät vaikuttavat sen määrään suolistossa. Stressin osalta selvitetään kroonisen stressin sekä kuljetuksen aiheuttaman stressin vaikutuksia elimistöön. Kroonisen stressin ja Hsp27:n synteesin lisääntymisen välillä etsitään yhteyttä tarkoituksena selvittää, mistä kudoksista Hsp27 voisi vapautua verenkiertoon. Kokeellisessa osuudessa analysoitiin 200 lihasian pistoverinäytteet, jotka kerättiin 200 lihasian pistoverestä Koiviston teurastamolla Mellilässä kesällä 2006. Siat tulivat viideltä olosuhteiltaan erilaiselta tilalta, joilta matka teurastamolle vaihteli 5 km:stä 60 km:iin. Tiloja merkittiin kirjaimilla A, B, C, D ja E. Tilojen A-D siat olivat teurastamon sikalassa keskimäärin 1-3 tuntia, tilan E siat noin 20 tuntia ennen näytteenottoa. Tuloksia tarkasteltaessa kaikki siat jaettiin lisäksi kahteen ryhmään: sairaat, joiden ruhoista oli tehty lihantarkastuksen yhteydessä poikkeavia löydöksiä sekä terveet, joiden ruhoista ei tehty poikkeavia löydöksiä. Verinäytteistä mitattiin laktaattipitoisuudet entsymaattisesti, kortisolipitoisuudet radioimmunologisesti sekä I-FABP- ja Hsp27-pitoisuudet immunologisesti. Eri tilojen sioista mitatut laktaatti- ja kortisolipitoisuudet poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan, mutta plasman Hsp27-pitoisuuksien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Tutkitut näytteet kerättiin sioista, jotka tulivat olosuhteiltaan erilaisilta tiloilta. Näin ollen Hsp27:n pitoisuus sian plasmassa ei ole hyvä mittaamaan tilojen välisiä eroja. Sairaiden sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet ja seerumin i-FABP -pitoisuudet korreloivat keskenään (r = 0,55, P < 0,05) paremmin kuin kaikkien sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet (r = 0,16, P < 0,05). Näiden tulosten perusteella plasman Hsp27 oli ainoastaan sairailla sioilla peräisin suolistosta. Sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet eivät korreloineet akuuttia stressiä mittaavien plasman laktaatti- eikä kortisolipitoisuuksien kanssa. Näin ollen plasman Hsp27-pitoisuus ei mittaa akuuttia stressiä sialla. Sairaiden sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet ja seerumin kortisolipitoisuudet välillä oli negatiivinen korrelaatio (r = -0,45, P < 0,05). Tämän taustalla voi olla kortisolipitoisuuden lasku kroonisesti stressatuilla yksilöillä, jolloin Hsp27 näyttäisi mittaavan kroonista stressiä tutkimuksen sairailla sioilla. Hsp27-pitoisuudet eivät kuitenkaan olleet sairailla sioilla korkeampia kuin terveillä, eivätkä sairaiden sikojen seerumin kortisolipitoisuudet olleet terveiden pitoisuuksia matalampia. Lisäksi eri tilojen sikojen Hsp27-pitoisuudet eivät poikenneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Näin ollen tämän tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, ettei Hsp27 sovellu sian kroonisen stressin indikaattoriksi.
  • Blomgren, Cecilia (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa laktaattia kuljettavien proteiinien ilmentymisestä islanninhevosten punasoluissa. Laktaattia muodostuu kovan liikuntarasituksen aikana lihaksissa, josta se kulkeutuu plasmaan. Monokarboksylaattikuljettajat (MCT) ilmentyvät punasolun solukalvolla ja kuljettavat osan laktaatista punasolun sisään. Rasituksen jälkeen MCT –proteiinit kuljettavat laktaatin punasolujen sisältä takaisin plasmaan, mistä se kulkeutuu edelleen muiden kudosten käytettäväksi. Hevosen punasolusta on aikaisemmin löydetty kaksi MCT isoformia MCT1 ja MCT2, sekä MCT1 apuproteiinina toimiva CD147. Islanninhevoset ovat pitkään olleet eristäytyneitä muista hevosroduista, ja siksi geeniperimä on pysynyt rodun sisällä samana ainakin viimeisen tuhannen vuoden ajan. Muilla hevosroduilla on tunnistettu kaksi eri ilmenemistasoa punasolujen laktaattia kuljettavassa MCT1 (MCT1-proteiinissa. Korkean MCT1 –ilmenemistason hevosilla on rasituksen aikana todettu jopa puolet laktaatista olevan punasolujen sisällä väliaikaisesti "varastoituna". Näin lihasten laktaatintuotanto voi jatkua pidempään ja korkean MCT1 –ilmenemistason hevosilla on spekuloitu olevan parempi suorituskyky verrattuna matalan ilmenemistason hevosiin. Islanninhevosten punasolujen laktaattikuljettajista ei ole aikaisempaa tietoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko myös islanninhevosella kaksi MCT1 ilmenemistasoa. Tämän tiedon avulla pystytään arvioimaan milloin hevosten geeniperimään on tullut laktaattikuljetusproteiinin ilmenemistasoon vaikuttava mutaatio. Mikäli myös islanninhevosilla on kaksi ryhmää, voitaisiin olettaa että hevoset ryhmiin jakava geeneettinen tekijä on syntynyt jo ennen kuin islanninhevoset ovat jääneet eristyksiin Islannin saarelle. Tässä tutkimuksessa oli mukana 29 Suomessa asuvaa islanninhevosta, joiden ikävaihtelu oli 4-24 vuotta. Mukana oli ruunia, tammoja ja yksi ori. Hevosista otettiin verinäytteet kaulalaskimosta. Punasolut eroteltiin plasmasta ja punasolumembraanit eristettiin. Membraaneista mitattiin MCT1-, MCT2- ja CD147-proteiinipitoisuudet hevosspesifisten vasta-aineiden avulla käyttämällä western blot -menetelmää. Tulokset olivat suurin piirtein samankaltaiset verrattuna muihin tutkimuksiin. Odotetusti todettiin korrelaatio MCT1 ja CD147 välillä. MCT1 ei jakaantunut yhtä kaksihuippuisesti verrattuna muihin tutkittuihin hevosrotuihin. CD147 kohdalla prosentuaalisesti enemmän hevosia asettui keskitasoryhmään. MCT2 oli sen sijaan jakautunut normaalisti, kuten myös muilla roduilla. MCT2 korreloi iän kanssa, mutta havainto on todennäköisesti harha, johtuen pienen otannan takia.
  • Lampén, Maria (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kyselytutkimuksella selvittää koirien käyttäytymistä kylmässä ja arvioida massan ja insulaation merkitystä lämmönsäätelyssä. Tutkimuksen tulosten mukaan molemmilla muuttujilla oli merkitystä sille, kuinka hyvin koirat kestävät kylmää. Tulosten mukaan pienten koirien kylmäaltistus oli pienempää kuin suurempien rotujen. Tulosten perusteella pienet koirat palelivat helpommin kuin keskikokoiset tai suuret koirat. Alle 10 asteen pakkasessa suuret ja keskikokoiset koirat selvisivät yhtä hyvin, mutta tätä kylmemmässä suuret selvisivät keskikokoisia paremmin. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kylmässä selviämisen massa olisi 3,8 kg:n ja 11,9 kg:n välissä. Viitteitä on myös siitä, että tassujen nostelu olisi herkin vaste palelemiselle. Omistajat osasivat tulosten perusteella hyvin arvioida koiriensa palelemista. Lisäksi suojavaatteiden käyttö vastasi hyvin arvioita koirien palelemista, pienet koirat palelivat eniten ja niillä käytettiin myös eniten suojavaatteita. Kylmä aiheuttamia vammoja oli aineiston koirilla vähän, poikkeuksena vesihännän esiintyvyys beagle-rotuisilla koirilla (9,8 %).
  • Rantakallio, Meri (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    Suomalaisilla säännöllisesti valmennetuilla lämminveriravureilla esiintyy suhteellisen paljon kroonisia lihasongelmia, joiden syytä ei ole pystytty selvittämään. Lihasoireet aiheuttavat taukoja hevosten valmennukseen ja kilpailuttamiseen, mikä koetaan välillä hyvinkin turhauttavana. Tutkimuksia nimenomaan suomalaisten lämminveriravureiden lihasongelmista ei ole aikaisemmin tehty. Kansainväliset tutkimukset on tehty pääosin englannin täysverisistä laukkahevosista. Toistuvan liikuntarasitukseen liittyvän lannehalvaus-oireyhtymän (recurrent exertional rhabdomyolysis, RER) altistavina tekijöinä pidetään nuorta ikää, hermostuneisuutta, temperamenttista käytöstä, suuria väkirehuannoksia, yhtä tai useampaa lepopäivää harjoitusten välillä ja ontumista. Taudin uskotaan olevan perinnöllinen ja sitä tavataan huomattavasti enemmän tammoilla kuin oriilla ja ruunilla. Toinen periytyvä lihasongelmia aiheuttava sairaus on polysakkaridin kertymäsairaus (polysaccharide storage myopathy, PSSM), jossa lisääntynyt insuliiniherkkyys ja vääristynyt entsyymisuhde aiheuttavat ylimääräisen glukoosin ja epänormaalin filamenttimaisen polysakkaridin kertymistä lihassoluihin. Parantavaa hoitoa lihassairauksille ei ole mutta oikeanlaisella ruokinnalla, energiatasapainolla ja säännöllisellä liikunnalla voidaan helpottaa oireita. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada informaatiota lihasongelmien syistä suomalaisilla lämminveriravureilla. Tutkimuksella haluttiin selvittää esim quarterhevosilla paljon todetun PSSM:n osuutta suomalaisten lämminveristen lihasongelmien taustalla. Toisena hypoteesina oli mahdollinen monokarboksylaattikuljettajaa (MCT) koodaavan geenin virhe, joka vaikuttaisi laktaatin kuljettamiseen lihassolusta ja sitä kautta lisäisi lihasten happamoitumista. Happamoituminen puolestaan aiheuttaisi muutoksia solukalvojen läpäisevyydessä ja lihasperäisten entsyymien aktiivisuuksien lisääntymistä veressä. Tutkimukseen osallistui 11 hevosta, joista viisi määriteltiin sairaiksi omistajien tai valmentajien arvioimien kliinisten lihasoireiden ja aikaisemmin todettujen lisääntyneiden lihasperäisten entsyymiaktiivisuuksien takia. Hevosista otettiin verinäytteet, joista määritettiin ASAT- ja CK-aktiivisuudet ja punasolujen MCT-aktiivisuudet, sekä lihasbiopsiat, joista tehtiin värjäykset mahdollisen PSSM:n diagnosoimiseksi ja eri lihassolutyyppien suhteellisen osuuden ja oksidatiivisen kapasiteetin arvioimiseksi. Yhtään PSSM löydöstä ei tehty, joten sairauden osuus lihasongelmien aiheuttajana suomalaisilla lämminveriravureilla on tämän tutkimuksen perusteella epätodennäköinen. Huomattava osa oireilevista hevosista (4/5) oli tammoja. Kaikkien hevosten lihasperäiset entsyymiaktiivisuudet olivat tutkimushetkellä viitearvojen sisällä, eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Myöskään lihassolutyyppien suhteellisissa osuuksissa eikä punasolujen MCT-aktiivisuuksissa ollut tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. Oireilevien hevosten kilpailusuoritukset ja lihasten oksidatiivinen kapasiteetti olivat hyviä. Tarkempien taustatietojen puuttuessa ruokinnan ja sen muutosten vaikutusta oireisiin ei voitu arvioida. Geenivirheiden osalta tutkimus jatkuu edelleen. Uusia tutkimuksia on käynnissä ja niiden tuomaa tietoa kaivataan paljon, jotta usein kilpailu-uran päättäville lämminveriravurien lihasongelmille ja niiden taustatekijöille saataisiin selvyyttä.
  • Kerstinä, Hannu (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)
    Hevosen lannehalvaus tunnetaan rasitusperäisenä syndroomana, jonka oireina ilmenee tyypillisimmin lihaskipua ja kramppeja. Lannehalvauksen oireet johtuvat pääasiassa lihaskudoksen vaurioista. Lannehalvausta pidettiin pitkään yhtenä sairautena, mutta tutkimustiedon lisääntymisen seurauksena sen havaittiin olevan enemmänkin syndrooma. Nykyään tiedetään, että lannehalvaus koostuu ainakin kolmesta, syntymekanismiltaan erilaisesta lihassairaudesta, joiden kliiniset oireet muistuttavat toisiaan. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on käytetty hyväksi professori Valberg:in kuvaamaa lannehalvauksen jaottelutapaa, jolloin sairaus jaetaan aluksi kahteen pääryhmään aiheuttajamekanismin perusteella. Ensimmäiseen ryhmään kuuluu sporadinen rasitukseen liittyvä lannehalvaus. Sporadisessa lannehalvauksessa jokin yksittäinen tekijä tai usean yksittäisten tekijöiden summa aiheuttaa lihaksissa tilapäisen häiriön ja sen seurauksena lihaskudoksen vaurioita. Sporadisessa muodossa lihas on periaatteessa muuten terve ja kohtausten uusiutuminen on tästä syystä harvinaista. Toiseen ryhmään kuuluvat krooniset lannehalvausmuodot, toistuva rasitusperäinen lannehalvaus eli RER ja polysakkaridien kertymäsairaus eli PSSM. Kroonisten muotojen syynä on lihaksessa oleva perinnöllinen vika, joka aiheuttaa erilaisten tekijöiden altistamana toistuvaa rabdomyolyysia ja johtaa hoitamattomana krooniseen lannehalvausongelmaan. Toistuvan rasitusperäisen lannehalvauksen eli RER:n patogeneesiä on tutkittu paljon, mutta sitä ei ole saatu aukottomasti selvitettyä. Tällä hetkellä sen todennäköisimpänä syynä pidetään lihassolunsisäistä kalsiumin säätelyn häiriötä. Erilaiset altistavat tekijät vaikuttavat kuitenkin merkittävästi kohtausten esiintymistiheyteen ja oireiden voimakkuuteen. Lisääntyneen vapaan solunsisäisen kalsiumpitoisuuden epäillään ainakin osittain aiheuttavan kohtauksissa syntyvät lihasvauriot. Vapaan solunsisäisen kalsiumin tiedetään johtavan suurina pitoisuuksina lihaskramppeihin ja lisäksi se on suurina pitoisuuksina haitallista monille solun toiminnoille ja voi siten johtaa jopa solukuolemiin. PSSM johtuu lihassolun häiriintyneestä hiilihydraattimetaboliasta, jonka seurauksena luurankolihaksiin muodostuu poikkeuksellisen paljon glykogeenia tai epänormaalia polysakkaridia. Hevoset eivät pysty käyttämään epänormaalisti muodostunutta polysakkaridia lihassolujen energialähteeksi, jonka seurauksena syntyy energian puutetta ja lisäksi se kumuloituu lihaksiin, aiheuttaen hevoselle lihaskramppeja ja kipua. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on pyritty kokoamaan lannehalvauksen eri tyypit kattava kokonaisuus, jotta sairauden eri muodot tunnistettaisiin ja se osattaisiin hoitaa oikealla tavalla. Eri lannehalvausmuotojen diagnosoimisessa ja hoidossa voidaan käyttää hyvin pitkälle samankaltaisia menetelmiä. Lannehalvausta sairastavan hevosen diagnosointi ja hoito ei saisi kuitenkaan rajoittua pelkästään akuutin vaiheeseen, vaan jalostuksen ja hevosen käyttömahdollisuuksien vuoksi olisi tärkeää tunnistaa mitä lannehalvausmuotoa hevonen sairastaa. Kroonisten lannehalvausmuotojen epäillään olevan perinnöllisiä ja suositelluilla hoitomuodoilla oireet saadaan pysymään poissa ja pahimpia tapauksia lukuun ottamatta hevoset pystyvät yleensä toimimaan niissä käyttötarkoituksissa, johon ne on kussakin tilanteessa hankittu.
  • Albayrak, Ilyas (2016)
    Tutkielmassa selvitettiin mantelitumakkeen osallisuutta neuropaattisen kivun säätelyssä sekä mantelitumakkeen patologisten muutosten aiheuttamaa laskevien kipua muuntelevien ratojen herkistymistä. Tutkielman kokeellisessa osassa selvitettiin aiheuttaako neuropaattiseen kiputilaan johtava hermovaurio mantelitumakkeessa oksidatiivista stressiä sekä TRPA1-reseptorin ilmentymistä, mikä johtaisi sentraaliseen sensitisaatioon. Neuropaattisen kivun mallina käytettiin SNI-tekniikalla (spared nerve injury) operoituja rottia, joiden mantelitumakkeeseen annosteltiin TRPA1-antagonistia. Lääkeaineen vaikutusta ja kipukäyttäytymisen muutosta tutkittiin ärsyttämällä koe-eläinten operoitua raajaa monofilamenteilla ja mittaamalla PWT-käyttäytymismallin (paw withdrawal threshold) mukaisia vasteita. Oikeaan mantelitumakkeeseen annosteltu TRPA1-antagonisti vähensi mekaanista hypersensitiviteettiä SNI-rotilla, mutta ei tuottanut muutosta terveillä yksilöillä. Tulos viittaa siihen että neuropaattinen kiputila aiheuttaa mantelitumakkeessa TRPA1:n ilmentymistä, mikä osallistuu mekaanisen hypersensitiviteetin muodostumiseen.
  • Tentke, Annika (2014)
    This project was about the molecular mechanisms involved in the generation of eicosanoids in human mast cells with particular emphasis on lipid bodies as a source and/or site of lipid mediator biogenesis. The cells to be used are isolated from human peripheral blood provided by Finnish Red Cross Blood Transfusion Service and collected from healthy donors. Human mast cells are found in connective tissue. They contain granules filled with histamine, heparine and proteases. Human mast cells are potent effector cells in host-defense mechanisms of innate immunity, including inflammatory diseases such as atherosclerosis. Activation of mast cells by different stimuli triggers the release of a huge range of mediators, including de-novo synthesized eicosanoids, which are highly biologically active lipid mediators. The major eicosanoid released by activated mast cells is prostanoid prostaglandin D2 (PGD2). The aim of this project was to find out whether mast cell lipid bodies are the cellular compartments of PGD2 synthesis, what are the enzymes involved in AA liberation from TGs, and whether TG-derived AA is a source for PGD2 production. The enzymes of special interest were hormone sensitive lipase (HSL) and adipose triglyceride lipase (ATGL). We were also interested about hematopoietic prostaglandin D synthase (HPGDS), the key enzyme in the production of D and J series of prostanoids. Methods used in this pro gradu work include siRNA transfections, RNA isolation, cDNA synthesis, qPCR, immunoblotting, ELISA and conventional fluorescence microscopy. Immediate increase in the amount of PGD2 released from mast cells sensitized with human IgE (1 µg/ml) and activated by polyclonal rabbit anti-human IgE (1 µg/ml) was observed. The increase was most prominent after one hour of activation, and slowly decreased to basal levels at 48 h post-activation. siRNA transfection affected the amount of enzyme DNA in mast cells and the amount of PGD2 released. HSL, ATGL and HSL+ATGL double knockdowns all reduced the amount of PGD2 released in acute (5 to 30 minutes) term activation compared to control cells. However, no significant changes were observed in the mRNA expression levels of ATGL, HSL, CGI-58, HPGDS or COX-1 under mast cell activation. The only significant changes in mRNA expression levels were observed with COX-2. However, the relative expression of HPGDS increased in IgE treated mast cells compared to control treated cells and the expression was even greater in mast cells treated with αIgE also. Both ATGL and HPGDS were recognized throughout the cytosolic area in the non-activated Ctrl cells. Although HPGDS located also in the circumference of mast cells, no clear localization of HPGDS was observed in the circumference of mast cell lipid droplets. The experiments carried out at the Wihuri Research Institute, including those presented here, have established that, in addition to phospholipids, the triglycerides present in mast cell lipid droplet core are also an important source of eicosanoids, and that also ATGL and HSL, not just cPLA, can release arachidonic acid for eicosanoid production. The ramifications of this study include the possibility that arachidonic acid release from triglycerides for the formation of eicosanoids could take an indirect or a direct route to supply precursors for cellular eicosanoid biosynthesis. The key is the pathway of AA release. In the direct pathway, AA is released from LD TGs by ATGL or HSL and this free AA is used for the generation of PGs by either COX-1 or COX-2, depending on the status of the cell. In the indirect pathway, AA is liberated from LD TGs by ATGL or HSL and then further re-esterified into phospholipids from where AA is then finally released by cPLA2 for the generation of eicosanoids.
  • Tiihonen, Heidi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)
    Nuoren märehtijän alkaessa syödä kiinteää ravintoa, etumahojen suhteellinen osuus mahoista kasvaa ja niiden seinämän epiteeli alkaa kehittyä mahdollistaakseen ravintoaineiden tehokkaan imeytymisen. Märehtijöillä rehun hiilihydraatit hajoavat pötsissä haihtuviksi rasvahapoiksi, ja monokarboksylaattikuljettajien uskotaan avustavan haihtuvien rasvahappojen imeytymisessä pötsin seinämän läpi. Pötsin seinämässä on todettu olevan ainakin MCT1- ja MCT4 –isoformeja. Nämä tarvitsevat toimiakseen CD147 -proteiinin (myös OX-47, EMMPRIN, HT7 ja basigin), joka on on glykosyloitu integraalinen membraaniproteiini. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää MCT1-, MCT4- ja CD147 –proteiinien muutoksia pötsin toiminnan kehittymisen aikana. Toisena tavoitteena oli selvittää, voidaanko näytteenä käyttää solukalvojen sijasta pötsin seinämästä tehtyä homogenaattia. Tutkimuksessa käytettiin eri ikäisinä lopetetuista kileistä kerättyjä näytteitä. Kilejä oli yhteensä 31, joista 7 oli 3-21 tunnin ikäisiä, 7 viikon ikäisiä, 7 kahden viikon ikäisiä, 1 kolmen viikon ikäinen, 2 neljän viikon ikäistä, sekä 7 kahdeksan viikon ikäistä. Pötsin seinämästä otettiin näyte, josta valmistettiin homogenaatti ja eristettiin solukalvot eli membraanit. Pötsinäytteistä löydettiin MCT1- ja CD147 –proteiineja, mutta MCT4- isoformia ei ollut havaittavissa. Membraaninäytteissä havaittiin MCT1 -isoformin pitoisuuksien kasvavan iän mukana, paitsi kahdeksan viikon ikäisillä kileillä, joilla MCT1 –isoformin määrät vähenivät merkitsevästi. CD147 –proteiinia oli havaittavissa jo vastasyntyneiden kilien pötsinäytteissä. Membraaninäytteissä CD147 -proteiinin määrä kasvoi lineaarisesti iän mukana ja CD147-proteiinin ja MCT1 –isoformin välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä korrelaatio. Homogenaattinäytteissä MCT1 -isoformin määrissä ei havaittu korrelaatiota iän kanssa. MCT1- ja MCT4 -isoformien solukalvolle siirtymisessä avustavan CD147 –proteiinin ei myöskään havaittu korreloivan koe-eläinten iän tai MCT1 -isoformin kanssa. Membraani- ja homogenaattinäytteistä mitattujen MCT1- ja CD147 -määrien välillä ei ollut korrelaatiota. Haihtuvien rasvahappojen muodostus alkaa, kun eläin aloittaa kiinteän ravinnon syömisen. Tästä seuraa, että haihtuvia rasvahappoja kuljettavia proteiineja tarvitaan epiteelisolujen pinnalle. Tutkimuksessa havaittiin haihtuvia rasvahappoja kuljettavan MCT1 –proteiinin ja sen apuproteiinien määrän lisääntyminen iän myötä. N. 8-11 viikon iässä, jolloin pötsin toiminta on kehittynyt aikuisen eläimen tasolle, MCT1 –proteiinin määrä oli merkitsevästi vähäisempi kuin 4 viikon iässä. Tulosten perusteella homogenaatti ei ole hyvä tapa mitata membraaniproteiinien määrää.
  • Pakkanen, Jussi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)
    Sian rehut sisältävät maitohappoa ja haihtuvia rasvahappoja (VFA). Lisäksi eri osissa ruoansulatuskanavaa näitä orgaanisia happoja syntyy rehun hiilihydraattien maitohappokäymisen ja muun mikrobifermentaation vuoksi. Ohut- ja paksusuolen pH on yli 6, jolloin maitohappo ja haihtuvat rasvahapot esiintyvät lähes täysin dissosioituneena ja niiden passiivinen diffuusio solukalvojen läpi on siksi erittäin vähäistä. Anionimuotoisia happoja imeytyy epiteelien läpi kuitenkin erityisten monokarboksylaattikuljettajien (MCT) avulla. Monokarboksylaattikuljettajat ovat solukalvoilla sijaitsevia proteiineja, joista tunnetaan nykyään 14 erilaista isoformia. MCT kuljettaa dissosioituneen happomolekyylin lisäksi protonin samaan suuntaan. Monokarboksylaattikuljettajat säätelevät solunsisäistä pH:ta sekä happoanionien konsentraatiota ja niiden ilmeneminen on kudos- ja eläinlajikohtaista. Monokarboksylaattikuljettajilla on kaitsijaproteiineja, joilla on ratkaiseva merkitys kuljettajien toiminnalle. Aiemmin sian ohutsuolesta on löydetty MCT1 -proteiini. Tämän tutkimuksen kokeellisen osan tarkoituksena oli määrittää isoformien MCT1 ja MCT4 ilmentyminen eri osissa sian mahaa ja ohutsuolta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun sian mahalaukusta on määritetty MCT-proteiineja ja sian ohutsuolesta on mitattu MCT-proteiineja systemaattisesti koko ohutsuolen alueelta. Tutkimuksessa oli mukana 8 sikaa, joiden kudosnäytteet kerättiin teurastuksen jälkeen. MCT4:n suhteellinen määrä ei eronnut tilastollisesti mahan ja eri ohutsuolen osien välillä. Mahassa MCT1:n määrä oli vähäinen. Mahan hapan ympäristö luo edellytykset maitohapon ja haihtuvien rasvahappojen passiiviselle imeytymiselle dissosioitumattomassa muodossaan. Ohutsuolessa MCT1:n suhteellinen määrä oli suurempi ohutsuolen alkuosassa kuin mahassa (P < 0,01) tai ohutsuolen loppuosassa (P < 0,001). Ohutsuolessa tarvitaan kuljettajaproteiineja maitohapon tehokkaan imeytymisen varmistamiseksi.
  • Hannukainen, Riikka (2013)
    Työssä tutkittiin rasvahappojen kerrostumista itämerennorpan (Phoca hispida botnica) traanissa ja tämän merkitystä rasvahappokoostumukseen perustuvassa ravintokohteiden arvioinnissa. Vertaamalla sisätraanin rasvahappokoostumusta plasman ja maksan rasvahappokoostumuksiin pyrittiin selvittämään siirtyvätkö jotkut tietyt ravinnon rasvahapot toisia tehokkaammin traanin sisäosiin, eli heijastelevatko jotkut sisätraanin rasvahapoista ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Itämerennorpan traanin eri kerrosten rasvahappokoostumusta verrattiin myös sen tärkeimmän ravintokalan, Itämeren silakan rasvahappokoostumukseen, jotta nähtäisiin minkä kerroksen koostumus muistuttaa eniten ravinnon rasvahappokoostumusta. Vertailun vuoksi työssä tutkittiin myös makeassa vedessä elävän saimaannorpan (Phoca hispida saimensis) traanin ja maksan rasvahappokoostumuksia. Lisäksi määritettiin plasma- ja maksanäytteiden kuljettaman tai lyhytaikaisesti varastoiman varastorasvan määrät. Tutkimuksessa käytettiin Perämerellä ammutuista itämerennorpista kerättyjä traani-, maksa- ja plasmanäytteitä, sekä kuolleina löydetyistä saimaannorpista kerättyjä traani- ja maksanäytteitä. Kudosnäytteiden rasvahappokoostumusten määritys tehtiin analysoimalla niistä valmistettuja rasvahappojen metyyliesteriseoksia kaasukromatografisesti (GC). Lipidiluokkakoostumukset puolestaan määritettiin korkean erotuskyvyn ohutlevykromatografialla (HPTLC). Analyysien tuloksia käsiteltiin tilastollisesti pääkomponenttianalyysin (PCA) ja sen tuloksia ohjatusti luokittelevan menetelmän (SIMCA) avulla, regressioanalyysillä, sekä laskemalla koostumusten euklidisia etäisyyksiä eri näytteiden välillä. Jokaisen yksilön traanille luotiin vertikaalinen rasvahappoprofiili toisiaan nahasta lihakseen seuraavien osanäytteiden rasvahappokoostumuksen perusteella. Itämerennorpan traanin kerrostuneisuutta tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa ja sen havaittiin olevan rakenteeltaan kerrostunut, kuten on havaittu myös aiemmin tutkituilla kahdella norpan alalajilla. Aiemmista tutkimustuloksista poiketen keskitraani ei kuitenkaan eronnut rasvahappokoostumukseltaan merkitsevästi muista traanikerroksista. Sisä- ja ulkotraanin väliset rasvahappokoostumuksen erot olivat sen sijaan merkitseviä. Traanikerroksista sisätraani muistutti eniten itämerennorpan tärkeän saalislajin, silakan, rasvahappokoostumusta. Itämerennorpan kudosten rasvahappokoostumus erosi selvästi saimaannorpan kudosten rasvahappokoostumuksista. Näiden kahden alalajin ulkotraanit kuitenkin muistuttivat toisiaan rasvahappokoostumukseltaan sisätraaneja enemmän, mikä viittaa siihen, että niiden ulkotraanin koostumusta säätelevät samankaltaiset lämmönsäätelyyn liittyvät geneettisesti määräytyvät tekijät. Rasvahappokoostumusten alalajikohtaisista eroista huolimatta traanin rasvahappojen kerrostumistapa oli samanlainen molemmilla tutkituista alalajeista. Traanin vertikaaliset rasvahappoprofiilit olivat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Useiden rasvahappojen suhteelliset määrät plasmassa ja sisätraanissa korreloivat tilastollisesti merkitsevästi keskenään. Tämä tulos vahvistaa oletuksen, että viimeaikaisella ravinnolla on vaikutusta erityisesti sisätraanin rasvahappokoostumukseen ja, että sen perusteella voidaan saada tietoa eläimen ravinnosta. On kuitenkin huomattava, että tietyt sisätraanin rasvahapot ilmentävät ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Vaikka traanien vertikaaliset rasvahappoprofiilit antavat mitä ilmeisimmin yksilökohtaista tietoa eläinten ravinnosta ja aineenvaihdunnasta, niitä ei ole pystytty tulkitsemaan aiemmissa tutkimuksissa kovinkaan syvällisesti. Nämä tulokset voivatkin osaltaan auttaa tulkitsemaan traanin vertikaalisia rasvahappoprofiileja tulevaisuudessa. Saatuja tuloksia voidaan lisäksi hyödyntää myös hylkeiden ravintokohteiden arvioinnissa käytettävien näytteenottoprotokollien suunnitteluun ja kehittämiseen.