Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Forensic medicine"

Sort by: Order: Results:

  • Rantakokko, Kirsimarja (2018)
    Seksuaalirikosten uhrit kohtaavat seksuaalisen väkivallan lisäksi muutakin fyysistä väkivaltaa. Uhrin tutkimuksen osana tehdään fyysinen tutkimus, minkä tarkoituksena on, paitsi selvittää tarvitseeko uhri hoitoa, kerätä tietoa mahdollisista väkivallan merkeistä tulevaa oikeusprosessia varten. Tässä tutkielmassa käytettiin materiaalina Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla tutkittujen seksuaalirikosten uhrien lääkärin lausunnoista kerättyjä tietoja vuosilta 1954, 1964, 1974, 1984, 1994, 2002 ja 2012. Tarkastelimme väkivallan merkkien määrää uhreissa, riskitekijöitä, jotka vaikuttavat siihen saako uhri väkivallan merkkejä tai tuleeko tämä kuristetuksi, ja kuinka raa’alta heihin kohdistunut väkivalta vaikutti. Ulkoisten vamman merkkien perusteella väkivallan raakuuden arviointia varten kehitimme Violence Severity Scoren (VSS), jonka käyttöä pilotoimme tässä tutkielmassa. Yli puolilla uhreista oli todettavissa ei lainkaan tai hyvin vähän väkivallan merkkejä (VSS 0-5). Vakavaa väkivaltaa kohdanneiden osuus uhreista vaihteli vuosittain 1-15% välillä. Vamman merkeistä yleisin vammatyyppi oli mustelma, kaikkein harvinaisimpia olivat vakavammat merkit kuten murtumat. Yhteensä noin puolet vammojen merkeistä sijaitsi raajojen alueella ja neljäsosa taas erityisen vaarallisella alueella: päässä, kaulalla ja suussa. Aikuiset olivat suuremmassa riskissä saada väkivallan merkkejä ja joutua kuristetuksi kuin lapset. Tuntemattomien raiskaamat uhrit olivat suuremmassa riskissä joutua kuristetuksi kuin tuttujen raiskaamat. Osuus uhreista, joilla oli todettavissa fyysisten väkivallan merkkejä, aluksi kasvoi ollen korkeimmillaan 1984 ja 1994. 2000-luvulla väkivallan merkkejä saaneiden osuus jälleen pieneni. VSS:n avulla tarkastellen näimme samanlaisen kehityksen väkivallan raakuudessa. Kun asiaa tarkasteli pelkillä aikuisilla uhreilla, nähtiin, että vuonna 1954 väkivallan raakuus per uhri on ollut korkeimmillaan ja tämän jälkeen laskenut koko ajan kohti nykypäivää, lukuun ottamatta vuotta 1984, joka erottui poikkeuksellisen väkivaltaisena.
  • Kröger, Juho (2021)
    Deaths due to external causes (non-natural deaths) constitute a significant part of child mortality globally and also in Europe. Epidemiological literature on non-natural deaths among children in Europe was reviewed in an aim to provide a basis for the development of more effective preventive strategies. Epidemiological studies were searched from the OvidMEDLINE database, and articles were selected based on predefined inclusion criteria. The risk of bias was assessed with a critical appraisal checklist of Joanna Briggs Institute. In all, 43 articles met inclusion criteria. Most studies covered entire populations and mortality data was collected from official registries. Suicide was the most popular external cause of death studied. Significantly less study time periods extended to the 2010s (n=12) compared to the 2000s (n=25). In general, the incidence of non-natural deaths has decreased from 1990 to 2021, which in the most part is due to the reductions in transport-related and other non-intentional non-natural deaths. Reductions were observed in suicides as well. More research is needed as further advances in reducing non-natural mortality can be achieved. The present review builds a foundation for future research studies addressing epidemiology of non-natural deaths in children.
  • Ahokas, Ville (2022)
    Seksuaalirikoksissa käytetyllä fyysisellä väkivallalla ja sen aiheuttamilla vammoilla on uhrin terveyden lisäksi vaikutusta oikeudellisten seuraamusten todennäköisyyteen. Käytetyn väkivallan vakavuus ohjaa myös rikosnimikkeen valintaa perusmuotoisen ja törkeän raiskauksen välillä. Vammojen huolellisella tutkimisella, dokumentoinnilla sekä vakavuuden arvioinnilla voi siis olla merkitystä tapauksen etenemiseen oikeusasteissa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin erilaisia seksuaalirikoksissa syntyneiden vammojen luokitteluun kehitettyjä menetelmiä ja verrattiin niistä kahta (Clinical Injury Extent Scale ja Penn Injury Classification Scale) Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella kehitettyyn Helsinki Rape Injury Scaleen (HELRIS). Vertailuun käytettiin aineistona vuosina 2002, 2004, 2012, 2014 ja 2017 Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla tutkittujen seksuaalirikosten uhrien oikeuslääkärin kliinisen tutkimuksen lausuntoja. Vertailuun otettiin yhteensä 425 tapausta. Vertailussa kävi ilmi, että HELRIS-järjestelmän liukuva pisteytys tuo selkeämmin ilmi hajonnan uhrien vammojen vakavuudessa kuin vertailtavien järjestelmien kolmiportaiset asteikot. Lisäksi erityisesti pään alueen ja ano-genitaalialueen vammoissa havaittiin suuntauksia, jotka peittyvät käyttäessä vain kolmiportaista asteikkoa, kuten pään alueen vammojen painottuminen asteikon molempiin ääripäihin. Kaikista aineistossa havaituista vammoista 59 % sijoittui raajojen alueelle. Erityisen ongelmalliseksi huomattiin HELRISiin vertailtavien järjestelmien tapa käsitellä kuristamista. Vaatimus objektiivisesti havaittavista kuristamisen merkeistä jättää kirjallisuuden perusteella suuren osan kuristamisista havaitsematta. Tutkitussa aineistossa kuristamista raportoi 9 % uhreista. Johtopäätöksenä HELRISin yksityiskohtaisemmat luokittelu- ja pisteytysmenetelmät luovat paremmat lähtökohdat tapausten vakavuuden luokitteluun sekä vertailuun kuin tarkasteluun valittujen järjestelmien kolmiportaiset luokittelut.