Browsing by Subject "Ismo Kajander"

Tutkielmani tavoitteena on tarkastella appropriaation eli omimisen ilmiötä visuaalisessa taiteessa. Appropriaatio jakautuu käsitteellisesti kahteen eri tyyppiin, taiteelliseen appropriaatioon ja kulttuuriseen appropriaatioon. Taiteellinen appropriaatio on tyypillinen postmodernin taiteen strategia, jossa taiteilija käyttää joko jo olemassa olevaa taideteosta tai laajemman kulttuurin piiristä poimittua esinettä, kuvaa tai symbolia uuden teoksen materiaalina. Kulttuurinen appropriaatio puolestaan viittaa ilmiöön, jossa valtakulttuurin edusta omii aineellista tai aineetonta materiaalia vähemmistökulttuurilta. Lähestyn appropriaation tematiikkaa kolmivaiheisesti. Suoritan ensin käsitteellisen analyysin, jossa määrittelen taiteellisen appropriaation käsitteen tukeutuen Rikard Ekholmin väitöstyöhön ja kulttuurisen appropriaation James O. Youngin määritelmän pohjalta. Käsitteellisen ympäristön selventämiseksi tarkastelen myös appropriaation ilmiöön liittyviä rinnakkaisia termejä (pastissi, parafraasi, intertekstuaalisuus, sitaatti sekä väärennös). Terminologisen selvitystyön jälkeen teen historiallisen katsauksen erikseen kulttuurisen appropriaation ja taiteellisen appropriaation tiimoilta, sillä nämä kaksi ilmiötä kehittyvät suhteellisen erilaisissa historiallisissa konteksteissa. Kulttuurisen appropriaation historia ja erityisesti ilmiön problematisointi liittyvät postkolonialismiin ja alitettujen vähemmistöjen itsenäistymiseen, kun taiteellinen appropriaatio puolestaan kehittyy taidemaailman sisällä erilaisista tekijyyttä ja alkuperäisyyttä kyseenalaistavista taiteellisista liikehdinnöistä. Kulttuurisen appropriaation historian hahmottamisessa tukeudun postkolonialistiseen teoriaan ja eritoten Edward Saidin teoksiin. Taiteellisen appropriaation historia rakentuu esimerkkitaiteilijoiden (mm. Duchamp, Warhol, Sturtevant, Levine ja Koons) työskentelyn esittelyn ja syy-seurassuhteiden hahmottamisen kautta. Päätän tutkielman kahteen tapaustutkimukseen, joiden tarkoituksena on tarkastella appropriaation kahta tyyppiä käytännössä ja erityisesti suomalaisen nykytaiteen saralla. Taiteellista appropriaatiota edustaa Ismo Kajanderin työskentely ja kulttuurista appropriaatiota Jenni Hiltusen videoteos Grind (2012). Tutkielmani osoittaa, että taiteellinen appropriaatio on ensisijaisesti taiteen ja tekijyyden ontologiaa tutkiva taiteellinen strategia, kun kulttuurinen appropriaatio taas nostaa esiin valtasuhteisiin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Taiteellinen appropriaatio on tänä päivänä elimellinen osa nykytaiteen käytänteitä, joissa taiteilijan kyky viitata taiteen historiaan lainaamalla elementtejä jo olemassa olevasta taiteesta ja kulttuurista laajemmin osoittaa taiteilijan vihkiytyneisyyttä omaan alaansa, sekä filosofista kiinnostusta ontologisiin kysymyksiin. Kulttuurinen appropriaatio on puolestaan noussut tihenevällä tahdilla eri polemiikkien kohteeksi, joiden taustalla on tärkeä keskustelu kulttuuristen vähemmistöjen oikeuksista. Päädyn tämän tutkielman edetessä argumentoimaan, että kulttuurisella appropriaatiolla on kuitenkin myös kulttuureja yhdistävää arvoa, jos kulttuuriseen appropriaatioon ryhtyvä valtakulttuuria edustava taiteilija toimii kohdekulttuuria kunnioittavalla tavalla, oman etuoikeutensa tunnistaen ja dialogia suosien.