Browsing by Subject "kuviteltu yhteisö"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2012)Tutkimus tarkastelee Euroopan rakentumista kuviteltuna yhteisönä eurooppalaisissa elokuvissa. Tutkimuksen tarkoituksena on yhdistää elokuvatutkimusta ja Eurooppa-tutkimusta vastaamalla kahteen tutkimuskysymykseen. Ensinnäkin työssä tarkastellaan sitä, miten elokuvat rakentavat Eurooppaa kuviteltuna yhteisönä. Toiseksi työssä tutkitaan sitä, millaista eurooppalaisuus viiden aineistoelokuvan perusteella on. Tutkimuksen teoreettisena työkaluna on Benedict Andersonin määritelmä kuvitellusta yhteisöstä. Teoriaosuudessa käydään läpi Andersonin kuvitellun yhteisön käsitteen lisäksi eurooppalaisuutta tarkastelemalla identiteetin, kansallisen identiteetin ja eurooppalaisen identiteetin käsitteitä, eurooppalaisuuden esittämisen historiaa sekä Euroopan visuaalista maantiedettä. Eurooppalaista elokuvaa koskevassa luvussa tarkastellaan elokuvan kykyä rakentaa kuviteltua yhteisöä sekä eurooppalaisen elokuvan tutkimusta. Taustalla on ajatus kuvittelemisen ja kuvittamisen yhteydestä: työssä esitetään, että elokuvan kuvat rakentavat identiteettejä kuvittamalla liikkuvalla kuvalla eurooppalaista yhteisöä ja luomalla representaatioita, joille Eurooppa konstruktiona rakentuu. Aineistona työssä on viisi vuosina 2009 ja 2010 valmistunutta elokuvaa eri Euroopan maista. Elokuvat ovat englantilais-saksalais-ranskalainen Ghost Writer, saksalainen Soul Kitchen, ranskalainen Jumalista ja ihmisistä, romanialainen Eu cand vreau sa fluier, fluier ja tanskalainen Submarino. Elokuvat valittiin maantieteellisen kattavuuden ja elokuvakulttuurisen edustavuuden perusteella. Menetelmänä on käytetty laadullista lähilukua, jota voi kutsua myös teoreettiseksi tulkinnaksi. Aineistoa käsitellään Donald McNeillin visuaalisen maantieteen käsittein, joiden avulla analysoidaan sitä, miltä Eurooppaa ja eurooppalaisuus näyttävät elokuva-aineistossa. Lisäksi aineistosta erottuu laadullisen lähiluvun avulla neljä teemaa, jotka ovat vankila, veljeys, uhka ja koti. Työssä tullaan siihen tulokseen, että aineistoelokuvat rakentavat Eurooppaa ja eurooppalaisuutta kuviteltuna yhteisönä käsittelemällä aikaa ja muistia. Elokuvalla on kyky rakentaa kuviteltua yhteisöä kertomalla tarinoita ja muistuttamalla menneistä tapahtumista. Elokuvat kuvittavat yhteisöjä ja identiteettejä liikkuvan kuvan avulla. Viiden aineistoelokuvan visuaalisten merkkien sekä elokuvista kumpuavien neljän teeman perusteella Eurooppa on jumissa liikkuvuuden ja pysyvyyden välillä. Eurooppalaisuutta leimaa eriarvoisuus, sekä vapauden ja vankilan, ja toisaalta paikattomuuden ja pysyvän kodin välinen ristiriita. Elokuvien perusteella eurooppalaisuudelle ominaista on epävarmuus, identiteettikriisi ja tarve katsoa menneisyyteen päästäkseen eteenpäin. Työn teoreettisessa viitekehyksessä identiteettiä ja yhteisöä määriteltäessä tärkeimpiä lähteitä ovat Benedict Anderson ja Stuart Hall. Eurooppa-tutkimuksen osalta keskeisiä lähteitä ovat Donald McNeill, Michael Wintle ja David Morley ja Kevin Robins. Eurooppalaisen elokuvan tutkimusta käsiteltäessä nojataan Wendy Everettin, Mary P.Woodin, Thomas Elsaesserin ja Tim Bergfelderin tutkimukseen. Aineiston tulkinnassa tärkein menetelmällinen lähde on Anu Kantola.
-
(2020)Tutkimus käsittelee samettivallankumouksen jälkimaininkeina tapahtunutta Tšekkoslovakian valtion jakautumista. Tarkastelussa on ensisijaisesti kesän 1992 parlamenttivaalivoittajien Václav Klausin ja Vladimír Mečiarin hallitusneuvotteluissa ja niiden ympärillä käymä argumentaatio sekä sen analysointi diskurssianalyysin keinoin. Tutkimuksessa selvitetään, millä perustein Tšekkoslovakia purettiin. Klaus ja Mečiar eivät tavoitelleet valtion jakautumista, mutta heidän muut tavoitteensa johtivat eroon. Mečiar vaati Slovakialle itsenäisempää roolia ja kansainvälisoikeudellista subjektiviteettia, kun taas Klausin tavoitteissa oli toimiva federaatio, joka veisi läpi radikaalit talousuudistukset. Mečiarin tavoitteet eivät olleet linjassa valtion säilyttämisen kanssa, joten lopulta Klaus tulkitsi Mečiarin puheet itselleen sopivalla tavalla päästäkseen jatkamaan talousuudistuksia. Valtio päädyttiin jakamaan lähes vahingossa Klausin toimiessa aloitteellisemmin tässä tehtävässä. Hallitusneuvotteluiden kulku kuvataan tutkimuskirjallisuuden kautta, mutta Klausin ja Mečiarin lehdistölle antamat näkemykset on poimittu Lidové Novinyn ja Rudé Pravon artikkeleista ajanjaksolta 8.6.-26.11.1992. Jakautuminen on monisyinen tapahtumaketju, joten tutkimuksessa avataan niitä argumentteja, joiden varaan Tšekkoslovakia perustettiin sekä kuvataan yhteisen valtiohistorian kipukohtia, jotka kulminoituivat kesän 1992 hallitusneuvotteluissa. Tšekkoslovakiasta ei koskaan täysin tullut todellista kuviteltua yhteisöä, sillä tšekkoslovakialaisuus ei juurtunut kansalaisiin, vaan kansalliset identiteetit jäivät voimakkaammiksi. Laajamittaista kannatusta jakautumiselle ei ollut, joten poikkeuksellista on sen vahva poliittinen luonne, vaikka kansan äänestämä vaalitulos jakaantumista vahvasti enteilikin. Tästä syystä tutkimuksessa tuodaan esiin myös tšekkiläisen lehdistön luomaa kuvaa tilanteesta sekä kansalaisten yleistä mielipidettä. Poliittiselta eliitiltä puuttui kärsivällisyyttä, kun he tekivät kokemattomina ja paineen alla ratkaisevia päätöksiä. Klaus ja Mečiar eivät osanneet vaalien jälkeen muuttaa viestintäänsä, vaan he jatkoivat lehdistössä kommentointia vaaliretorisin keinoin, vaikka tarkoitus oli neuvotella yhdessä hallituksen muodostamisesta. Molemmat lukittuivat omiin argumentaatiopositioihinsa, josta kumpikaan ei ollut valmis liikahtamaan ennen kuin Klaus rikkoi pelin kaavan ja tulkitsi Meěiarin haluavan jakaa yhteisen valtion. Argumentaatiopositioihin lukkiutuminen oli seurausta siitä, että valtiohistorian kipukohdat eli menneisyyden kokemukset eivät herättäneet keskinäistä luottamusta, joten odotushorisontti ei näyttänyt kummankaan silmissä lupaavalta. Klaus piti talousuudistusten vuoksi yllä kiireen tuntua ja päätyi lopulta antamaan Meěiarille enemmän kuin tämä olisi halunnut. Tämän jälkeen hän ei ollut valmis hyväksymään enää mitään muita ratkaisuja kuin valtion jakautumisen ja suhtautui mm. kansanäänestysvaatimukseen vihamielisesti. Lehdistölle antamissa kommenteissaan hän kuitenkin pystyi etäännyttämään itsensä aloitteellisesta päätöksentekijän roolista ja luomaan itsestään kuvaa vastuunkantajana ikävässä tilanteessa, johon Meěiar oli hänet pakottanut. Klaus pystyi muodostamaan omasta ratkaisustaan dominoivan diskurssin, mikä johti kahden uuden itsenäisen valtion syntyyn 1.1.1993 alkaen.
Now showing items 1-2 of 2