Browsing by Subject "muoti"

Kulttuurihistoriallisessa pro gradu -tutkimuksessani perehdyn lontoolaisen Gentleman's Magazine and Historical Chronicle -lehden artikkeleita tarkastelemalla 1800-luvun alun Britannian yhteiskunnan herrasmiehiin. Gentleman’s Magazine on erinomainen lähde tutkittaessa vuosisadan alun herrasmiehen identiteettiä, koska se oli suunnattu keskustelufoorumiksi koulutetuille herrasmiehille. Lehden lukijat olivat merkittävässä roolissa ja merkittävä osa lehden sisällöstä oli varattu lukijoiden omille kirjoituksille. Analysoin Gentleman’s Magazinen sisällön perusteella millaisena englantilainen herrasmies esitetään lehdessä. Tutkimusnäkökulmat ovat herrasmiehen pukeutumisessa ja kohteliaisuudessa sekä ulkoisessa ja henkisessä olemuksessa, jotka yhdessä muodostivat herrasmiehen kokonaiskuvan. Muodin ja herrasmiehisyyden yhteyksien analysointi on tutkimuksellisesti mielekästä, sillä herrasmiehet kiinnittivät Gentleman’s Magazinen aineiston perusteella suurta huomiota pukeutumiseen ja vaatteille annettuihin merkityksiin. Herrasmiehen henkistä puolta lähestytään 1800-luvun alun kohteliaisuusihanteen, miehen mallin, miehen roolin ja maskuliinisuuden kautta. Nykyinen muodin ja pukeutumisen historiantutkimus ei tarkastele vaatetta silkkana hyötykäyttöön soveltuvana objektina. Herrasmiesten vaatteille annetut merkitykset ovat usein pelkkää esteettistä kauneutta syvällisempiä ja liittyvät ennen kaikkea vallankäyttöön, yhteiskunnalliseen asemaan ja sukupuoleen. Pro graduni keskeiset väitteet ovat, että 1800-luvun alun Britanniassa oikeanlainen pukeutuminen oli olennainen osa yläluokkaisen herrasmiehen olemusta ja miehen ulkonäön katsottiin ilmentävän hänen sisimpäänsä. Tutkimuksessa ilmeni, että Ranskan suuren vallankumouksen liberaalit aatteet, säätyrajojen astettainen heikkeneminen yläluokan ja porvariston välillä, Britannian voimistuva imperialistinen rooli ja poliittinen vastakkainasettelu Ranskan kanssa vaikuttivat herrasmiehisyyden ja 1800-luvun alun mieskuvan kehitykseen. Säätyrajojen heikkeneminen näkyi lontoolaisten keikareiden pukeutumisessa ja eliitin suhtautuminen keikareihin Gentleman’s Magazinen sivuilla oli usein vastareaktio nouseville tasa-arvon aatteille. Samaten 1800-lukulaisen britannialaisen herrasmiehen arkkityypin muodostuminen oli nähtävissä Genteleman’s Magazinen artikkeleissa.

Tutkielma käsittelee saksankielistä muotialan nettimainontaa niin rakenteellisesti kuin kielellisesti ja pohtii sen mahdollisia kehityssuuntia. Tavoitteena on tarkastella, millaisista elementeistä muotialan nettimainokset rakentuvat, mikä on niissä esiintyvien neologismien merkitys sekä mitä kehittymismahdollisuuksia nettimainonnalla on tulevaisuudessa, etenkin sosiaalisessa mediassa ja mobiilikanavissa. Tutkimuksen taustalla tarkastellaan tieteellisinä lähestymistapoina medialingvistiikkaa ja viestintätiedettä sekä luodaan kirjallisuuspohjainen katsaus nettimainonnan menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuden näkymiin. Tutkielma-aineisto koostuu 21 mainoksesta ja yhdestä mainosvideosta kuuden saksalaisen ja itävaltaisen muotitavaratalon ja/tai nettikaupan internetsivuilla. Aineisto kerättiin syyskuun loppupuolella vuonna 2015. Aineistosta tarkasteltiin nettimainosten rakennetta ja mainoksista löytyviä neologismeja. Mainokset valittiin pääosin tavaratalojen ja/tai nettikauppojen etusivulta. Aineistossa jokainen sana, joka ensi silmäyksellä vaikutti neologismilta, varmistettiin eri lähteistä ja analysoitiin niiden pohjalta. Lähteisiin lukeutuu sekä tavallisia että digitaalisia sanakirjoja ja ajankohtaista listaa neologismeista päivittävä internet-sivusto. Tutkimus osoittaa, että ainestoon valikoituneet mainokset noudattavat lähes poikkeuksetta samaa rakennetta, ja että mainokset ovat suotuisia konteksteja neologismeille. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että mainonta, myös internetmainonta, on osa toimivaa kokonaismarkkinointia. Tutkimusaineisto kattaa vain osan saksalaisista ja itävaltalaisista muotitavarataloista ja -nettikaupoista, joten mielekkäitä yleistyksiä aineiston mainosten pohjalta ei voida tehdä. Huomattavaa on yritysten mahdollisuus kohdentaa mainontaansa sellaisille internetsivustoille, joista heidän potentiaalisia asiakkaitaan on helppo houkutella yrityksen omille sivuille. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisen median ja mobiilikanavien sekä internetin tarjoamien mahdollisuuksien, esimerkiksi blogien ja hakukonenäkyvyyden huomioiminen ja ymmärtäminen markkinoinnissa on tärkeää.

Tutkielmani käsittelee Lady Gagan musiikkivideoita ja niiden yhtymäkohtia erityisesti performanssitaiteeseen mutta myös videotaiteeseen sekä installaatioon. Tavoitteena on kartoittaa luokitteluperusteita sekä eroavaisuuksia ja yhtymäkohtia, joita näillä taidemuodoilla on toisiinsa nähden. Laajemmaksi aiheeksi muodostuu populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin erot sekä yhtymäkohdat ja niiden soluttautuminen toisiinsa tämän päivän taiteessa. Pyrin myös selvittämään vastausta kysymykseen, onko Lady Gaga performanssitaidetta vai ei ja millä perusteilla ja missä määrin tämäntyyppinen tutkimus kuuluu taidehistorian piiriin ja onko sillä käytettävissään tarvittavia keinoja ja välineitä musiikkivideoiden tarkasteluun. Pyrin tutkielmassani lähestymään Gagan videoita oletusarvoisesti performanssi ja video/installaatiomuotoisina teoksina vertailemalla niitä pääsääntöisesti performanssitaiteilija Marina Abramovićin performansseihin mutta tuon mukaan myös esimerkkejä muiltakin performanssitaiteilijoilta kuten Milo Moiré. Videotaiteen ja installaation puolelta otan vertailuun mm. Eija-Liisa Ahtilan ja Heli Rekulan teoksia. Vaikka Lady Gaga on niin sanotun populaarikulttuurin puolelta pääesimerkkini, käsittelen myös muita erityisesti Marina Abramovićiin yhdistettyjä henkilöitä kuten musiikko Jay Z ja näyttelijä James Franco. Tärkeimpinä lähteinä tutkimuksessani toimii Kati Kivisen väitöskirja Toisin kertoen; kertomuksen tilallistaminen ja kohtaaminen liikkuvan kuvan installaatiossa sekä Leevi Haapalan väitöskirja Tiedostumaton nykytaiteessa; Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa. Keskeisimpiä teorioita tutkimukseni kannalta ovat mediumin tematiikka perustuen Rosalind Kraussiin ja Lacanilainen psykoanalyysi. Mediumin käsitettä tutkiessani pohjaan Kati Kivisen väitöskirjaan. Krauss kuvailee käsitteen ”post medium” avulla modernismin jälkeisen ajan taidetta, jolle tyypillistä on juurikin eri taidemuotojen välisen rajan murtaminen. Eri taiteenlajit ovat myös mediumien liudentuessa sulautuneet yhteen ja muodostuneet vaikeasti erotettaviksi. Medium käsitteenä sopii tässä yhteydessä erittäin hyvin musiikkivideoiden ja installaation sekä videotaiteen vertailevaan tutkimukseen. Performanssia erityisesti tässä yhteydessä, jossa välineenä on taiteilijan oma usein alaston ruumis, on vaikea käsitellä ilman psykoanalyyttistä näkökulmaa ja siinä paneudun erityisesti Lacanilaiseen psykoanalyysiin Leevi Haapalan väitöksen kautta. Sivuan tutkimuksessani myös muita teorioita kuten feminismiä, sukupuolen tutkimusta ja muodin sekä pukeutumisen tutkimusta sivujuonteina. Tutkimukseni jättää vastaamatta kysymykseen onko taidehistoria oikea oppiaine tämän tyyppisen tutkimuksen tarkastelulle ja kyseenalaistaa samalla muidenkin uusia medioita hyväkseen käyttävien taidemuotojen sopivuuden perinteiseen kuvataiteen kaanoniin. Toisaalta tutkimus ei myöskään vastaa tyhjentävästi kysymykseen onko Lady Gaga performanssitaiteilija tai ovatko musiikkivideot performanssitaidetta, videotaidetta, installaatiota tai taidetta ylipäätään. Vastauksena kaikkiin näihin kysymyksiin tarjoan kuitenkin jo muissakin tutkimuksissa ja julkaisuissa eri konteksteissa löydettyä vastausta eli taidetta on se, mikä taidemaailmassa taiteena esitetään. Loppujen lopuksi Lady Gaga siis ei näyttäydy performanssitaiteilijana tai musiikkivideot taiteena koska niiden yleisö ei ole millään tavalla sidoksissa taidemaailmaan eivätkä ne ole sille suunnattuja. Yhtymäkohtia musiikkivideoiden ja niin performanssin kuin installaatioiden kohdalla löytyy kuitenkin runsaasti ja näiden kartoittaminen ja vertaileva tutkimus lienee Pro graduni merkittävintä antia. Nykytaiteessa taide lainaa surutta populaarikulttuurin keinoja tullakseen nähdyksi ja ollakseen ajankohtaista samoin kuin populaarikulttuuri käyttää hyväkseen taidemaailmassa käytettyjä nimikkeitä ja hahmoja ollakseen vakavasti otettavaa ja kiinnostavampaa.

Tässä tutkielmassa on tutkittu aihemallinnuksen avulla, mitä sosiaalisen median alustoilla keskustellaan vastuulliseen vaatetukseen liittyen. Tutkielmassa on myös selvitetty, miten hyvin aihemallinnus sopii someaineiston analyysiin ja onko keskusteluissa havaittavissa muutokseen tähtääviä monitasoisia näkökulmia. Aiheiden tarkastelua varten monitasoisen muutoksen mallista (MLP) ja sosiaalisten käytäntöjen teoriasta (SPT) on rakennettu tulkinnallinen kehikko MLP-SPT, joka toimi tutkielman heuristisena työkaluna aihemallinnuksen aiheiden luokittelussa. Monitasoisen muutoksen mallin avulla voidaan tarkastella monimutkaista muodin systeemiä ja siinä ilmeneviä muutoksia. Sosiaalisten käytäntöjen teorian avulla voidaan tutkia miten ihmiset toteuttavat erilaisia rutinoituneita toimia arjessaan. Tässä tutkielmassa sosiaalisten käytäntöjen teoriasta on otettu huomioon riittävyyteen tähtäävät vaatetuskäytännöt. MLP-SPT-kehikon avulla on tutkittu miten ihmiset kommentoivat muodin järjestelmää, kritisoivat sitä ja puhuvat riittävyysorientoituneista käytännöistä. Kehikon avulla on myös tutkittu miten keskustelijat tuovat esiin muita monitasoisen muutoksen mallin tasoja, eli niche-tason innovaatioita ja ulkoiseen toimintaympäristöön liittyviä näkökulmia. Tutkielmassa aineistosta tehtiin 20 aiheen malli, josta 14 aihetta liittyi johonkin MLP-SPT-teoriakehikon osaan. Suurin osa aiheista käsitteli riittävyyteen tähtääviä vaatetuskäytäntöjä (6 aihetta). 3 aihetta käsitteli MLP:n järjestelmätasoa, 3 aihetta niche-tason innovaatioita ja 2 aihetta ulkoista toimintaympäristöä. Tulkintakehikko osoittautui hyväksi apuvälineeksi aiheiden tarkasteluun, ja kommentit käsittelivät monitasoisen muutoksen malliin ja käytäntöihin liittyviä sisältöjä. Etenkin kommentoijat kritisoivat muodin systeemiä ja siihen liittyviä epäkohtia, sekä puhuivat vaatteisiin liittyvistä ominaisuuksista. Aiheissa voitiin myös nähdä muutokseen tähtäävä näkökulma ja mallinnus toimi hyvin aineiston sisällön luokitteluun ja tiivistämiseen.

Elämme tällä hetkellä murrosvaihetta, jossa ihmisen luovuuden rinnalle on kehittynyt koneen luovuus. Tekoälyn hyödyntäminen osana teosten luomista on yleistynyt ja tulevaisuudessa tekoäly tulee yhä enenevissä määrin muuttamaan tapaamme luoda teoksia. Erityisesti muotiteollisuus hyödyntää jo nyt hyvin laajasti tekoälyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lainopin keinoin tarkastella tekoälyn luomien muotituotteiden tekijänoikeudellista suojaa kotimaisen lainsäädännön näkökulmasta. Tutkielman keskiössä on erityisesti omaperäisyyden käsite. Ensinnäkin tutkimuksessa tarkastellaan, miten muotituotteiden teoskynnystä arvioidaan kotimaisessa tekijänoikeudessa ja miten EUT:n C-683/17 Cofemel-tapaus vaikuttaa kotimaiseen tekijänoikeustraditioon ja omaperäisyyden arviointiin. Muotituotteiden teoskynnys on Suomessa perinteisesti asetettu verrattain korkealle ja muotituotteet ovatkin tyypillisesti jääneet tekijänoikeussuojan ulkopuolelle. Cofemel-tapauksen myötä tekijänoikeuden tulisi suhtautua kaiken tyyppisiin teoksiin samalla tavalla eikä jaottelua puhtaan taiteen ja käyttötaiteen tuotteisiin tulisi tehdä. Toisekseen arvioidaan, mitä omaperäisyys tekijänoikeussuojan välttämättömänä edellytyksenä tarkoittaa tekoälyn luomien muotituotteiden näkökulmasta. Tutkimuksessa pohditaan sitä, miten tekoälyn osallisuus vaikuttaa muotituotteiden tekijänoikeussuojan arviointiin ja tulisiko tekoälyn luomia muotituotteita suojata tekijänoikeudella. Tekijänoikeus suojaa tekoälyavusteisia teoksia, jos ihminen on riittävästi myötävaikuttanut teoksen luomiseen. Ihmisen riittävää myötävaikutusta voidaan tulkita hyvin laajasti, jolloin omaperäisyyden osoittavat valinnat voivat käydä ilmi ihmissuunnittelijan tekemien valintojen kautta missä tahansa vaiheessa muotituotteen suunnittelu- ja valmistusprosessia. Laaja tulkinta tukisi sitä näkökulmaa, että muotiteollisuuden kestävän kehityksen kannalta olisi suotavaa, että tekoälyn suunnittelemat muotituotteet saisivat tekijänoikeussuojaa.

Tutkimus käsittelee Marimekon 1960–1970-luvuilla suunnittelemaa unisex-muotia. Tutkimuksessa pohditaan, mitä kautta unisex-muodin aatteet ovat kulkeutuneet Marimekolle. Tutkimus tarkastelee, miten Marimekon unisex-mallistot hyödynsivät sekä toisaalta tuottivat hyvinvointivaltion estetiikkaa, ja perehtyy Marimekon unisex-muodin kantamiin sukupuolten representaatioihin. Unisex-muodin sukupuolisuuden käsittely on jaettu kahteen eri käsittelyosioon, sillä sama vaate saattoi kantaa erilaisia merkityksiä riippuen siitä, oliko vaate naisen vai miehen yllä. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole tutkia sukupuoli-identiteettiä, vaan analysoida sukupuolten representaatioita taidehistoriallisille tutkimuksille tyypillisen kuva-analyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettinen kehys hyödyntää kahta eri näkökulmaa: unisex-ilmiötä taustoitetaan muodin sukupuolittamisen historialla sekä Suomen vaateteollisuuden historialla, ja toisaalta Marimekon unisexin piirteitä tarkastellaan osana hyvinvointivaltion kehitystä ja estetiikkaa, käyttäen apuna arkkitehtuurin ja muotoilun aikalaishistoriaa. Tutkimuksen aineistot on kerätty Marimekon ja Designmuseon arkistoista Helsingissä sekä Tukholman Kungliga bibliotekista ja Nordiska museetista, tutkittaessa Marimekon unisex-muodin vaikutteiden alkuperää. Aineisto koostuu aikalaislehdistä keskittyen 1960–1970-luvuille, Marimekon myyntikatalogeista vuosilta 1971–1979 ja arkistoista löytyneistä aikalaiskuvista. Valmiit vaatteet eivät ole tämän tutkimuksen aineistoa. Tämä tutkimus on sekä ensimmäinen suomalainen unisex-muodin tutkimus että yhden brändin unisex-muotiin fokusoiva kattavampi tutkimus. Unisex-muotia on tutkittu kansainvälisesti vähän, mutta yhdysvaltalaisesta positiosta tehdyn tutkimuksen ja Marimekkoa käsittelevien tutkimusten avulla tutkimuksessa perehdytään Marimekon edustaman pohjoismaisen unisexin piirteisiin. Tutkimuksessa analysoidaan, että Pohjoismaissa unisex-muoti oli Yhdysvaltoja tiiviimmin yhteydessä hyvinvointivaltion kehitykseen. Tutkimus osoittaa, että Marimekko sai vaikutteita unisex-suunnitteluunsa niin Yhdysvalloista kuin Ruotsistakin, mutta toisaalta Marimekko vei unisex-vaatteiden eetosta myös maailmalle. Marimekon unisex-suunnittelulla oli selkeitä yhtymäkohtia 1960–1970-lukujen ruotsalaiseen unisex-suunnitteluun. Marimekko otti kantaa vallinneisiin sukupuolikäsityksiin jo 1950-luvulla, pyrkien vaatteillaan sekä mainoskuvastollaan esittelemään uudenlaista naiseutta ja mieheyttä kyseenalaistaen konservatiivisia sukupuolirooleja. Marimekko loi ensimmäisen unisex-vaatteensa periaatteessa jo vuonna 1956, mutta Vuokko Nurmesniemen suunnittelemasta Jokapojasta tuli unisexia vasta käytössä. Annika Rimala suunnitteli ensimmäisen kokonaisen unisex-malliston, Tasaraidan, vuonna 1968. Marimekon unisex-muoti liittyi samaiseen utopioiden jatkumoon, jota yrityksen 1960-luvun Marikylä-ihanneyhteisön hankekin edusti. Marimekon unisex-muoti kumpusi laajemmasta hyvinvointivaltion estetiikasta sekä hyödynsi pohjoismaiselle muotoilulle ja arkkitehtuurille ominaisia piirteitä. Sekä kansainvälisesti että Suomessa unisex-muoti toi pysyvämpiä muutoksia naisten pukeutumiseen. Miesten ekspressiivinen, väreillä ja materiaaleilla ilotteleva muoti jäi lyhytikäiseksi. Aineistosta löytyneet kuvat miehistä pitkissä yömekoissaan olivat ohimenevän ilmiön heijastumia. Marimekon unisex-muodin yleisilme oli minimalistinen, graafinen ja hillitty. Rönsyilevämpi, väriloistokas ja eri kuosein kyllästetty muoti oli varattu naisille. Marimekon unisex-muodin erityisyyksiä olivat sen synnyn varhainen ajankohta, ohjelmallisuus, esikuvallisuus ja pitkäkestoisuus. Marimekon unisex-muodin pääsuunnittelijoita olivat Annika Rimala (Marimekolla 1960–1982) ja Pentti Rinta (Marimekolla 1969–1987).

Tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläisten nuorten miesten pukeutumista Flow Festivalilla ja Helsingissä. Pyrkimyksenä on selvittää, miksi miehet pukeutuvat kuten pukeutuvat ja millainen on kaupunkilaisten nuorten miesten pukeutumista koskeva diskurssi ja miksi. Pukeutumista tarkastellaan osana materiaalista kulttuuria ja sosiologisen kulttuurintutkimuksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu elo-syyskuussa 2016 toteutetuista kahdeksan informantin kaksiosaisista puolistrukturoiduista teemahaastatteluista sekä kyselytutkimuksesta, johon hyväksyttiin 39 vastaajaa. Tutkielmassa on kyse myös visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta, joten analyysiin sisältyy myös mediasta poimittuja Flow'hun liittyviä kuvia. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat 25–34-vuotiaat Helsingissä asuvat miehet. Tutkimusote on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen, mutta kyselyn analyysissa on hyödynnetty myös kvantitatiivisia meto-deja. Tutkimusmetodina käytetään teemoittelua ja hermeneuttista tulkintakehystä. Flow'sta näyttää tulleen urbaanin kaupunkikulttuurin instituutio, joka edustaa miehille helsinkiläisyyttä. Toisaalta Flow näyttäytyy pukeutumisen suhteen karnevalistisena tilana, jossa normaalit pukeutumista koskevat säännöt eivät päde. Osa miehistä käyttää tämän tilaisuuden hyväkseen pukeutumalla sellaisiin vaatteisiin, joiden käytön he kokevat rajoitetummaksi arjessa tai työelämässä. Suurin osa kertoo kuitenkin haluavansa pukeutua tavanomaiseen tyyliinsä myös Flow'ssa. Miehet kokevat esittävänsä itseään Flow'ssa, ja omasta tyylistä poikkeaminen voisi johtaa autenttisuuden tunteen menetykseen. Toisaalta miehet tiedostavat oman pukeutumisensa Flow'ssa, ja suurin osa myöntää pohtineensa pukeutumistaan etukäteen, eikä halua pukeutua Flow'hun arkisen tylsästi. Muotiin miehet näyttävät suhtautuvan monitahoisesti. Muotia ei torjuta, mutta miehet pyrkivät välttämään näyttämästä liian muodikkaalta. Suurin osa kertoo seuraavansa muotia epäsuoraan esimerkiksi Helsingin katukuvan kautta. Katumuoti nousee suurimmaksi inspiraation lähteeksi miesten pukeutumisessa. Myös kehollisuus ja maskuliinisuus vaikuttavat miesten pukeutumiseen. Miehille on tärkeää, että vaatteet tuntuvat hyviltä. Tällä viitataan sekä vaatteen fyysiseen tuntumiseen että hyvältä näyttämiseen. Tulkinnat maskuliinisuudesta ohjaavat konkreettisten vaatekappaleiden käyttöä. Analyysi osoittaa myös, että muoti vaikuttaa sekä kehollisuuden että maskuliinisuuden kokemukseen. Pukeutumisessa miehet arvostavat toimivaa kokonaisuutta, tyyliä, joka muodostuu laadukkaista, käytännöllisistä ja toimivista vaatekappaleista. Miehet ovat pukeutumisensa suhteen tiedostavia ja vaativia. He näyttävät suunnittelevan pukeutumistaan jo ostovaiheessa tarkkaan, jolloin konkreettisissa tilanteissa pukeutumisratkaisut tehdään suhteellisen nopeasti. Miesten pukeutumisen diskurssin tarkastelu osoittaa, että kiinnostus pukeutumiseen on osa urbaania maskuliinisuutta, mikä saa myös näkyä. Esteettisesti pukeutumisella pyritään korostamaan helsinkiläisen kaupunkikulttuurin tietynlaista rentoutta ja vaivattomuutta sekä rohkeutta ja luovuutta. Helsinki kaupunkina koetaan pukeutumisen kannalta merkitykselliseksi tekijäksi, joka yhtäältä ohjaa pukeutumista ja toisaalta tarjoaa miehille vapautta pukeutua, kuten he haluavat pukeutua. Helsinkiin ja Flow Festivaliin liitetään myös pukeutumisen kannalta olennainen moderni alakulttuurinen muoto, hipsterismi, jonka nähdään edustavan ensi sijassa urbaania edelläkävijyyttä ja kiinnostusta ajankohtaisiin asioihin.